Browsing by study line "Translation and Interpreting Communication"

Sekä Suomessa että Venäjällä uudistetaan parhaillaan jätelainsäädäntöä. Uudistuksilla tähdätään erityisesti kierrätyksen lisäämiseen, ja yksi kierrätyksen kiinnostavimmista osa-alueista on muovin kierrätys. Tämä sanastotyötutkielma keskittyy muovijätteen mekaanisen kierrätysprosessin yhteen vaiheeseen, muovien erotteluun. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia vastineita venäjän kielessä on suomenkielisille muovien erotteluun liittyville käsitteille ja termeille. Tutkimuksen ohella laadin kaksikielisen deskriptiivisen sanaston muovijätteen erotteluun liittyvistä käsitteistä ja termeistä. Sanaston lähdekielenä on suomi ja vastinekielenä venäjä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii terminologian teoria sanastotyön näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen käsiteanalyysi, joka on perinteisen terminologian teorian mukaisen sanastotyön tärkein menetelmä. Käsiteanalyysi mahdollistaa käsitteiden sisällön ja käsitesuhteiden selvittämisen sekä käsitejärjestelmien rakentamisen, mikä on edellytyksenä määritelmien laatimiselle ja vieraskielisten vastineiden löytämiselle. Tutkimusaineisto koostuu internetistä kerätyistä suomen- ja venäjänkielisistä muovijätteen kierrätystä käsittelevistä julkaisuista. Näihin kuuluu muun muassa Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksiä, opetusmateriaaleja, lehtiartikkeleita ja standardeja. Sanastotyön aluksi tein aineistoon termi-inventaarion, jossa poimin teksteistä manuaalisesti termiehdokkaat. Varsinaisen aineiston lisäksi käytin määritelmätiedon ja vastineiden etsimiseen myös täydentäviä lähteitä. Suomenkielisille muovien erotteluun liittyville käsitteille ja termeille löytyi melko helposti venäjänkieliset vastineet, eikä käsitejärjestelmiin jäänyt aukkoja. Synonymia oli yleistä sekä suomen- että venäjänkielisissä termeissä, joten suurelle osalle suomenkielisistä termeistä löytyi useampi venäjänkielinen vastine. Vaikka muovin kierrätys onkin Venäjällä vasta alussa, alan erikoiskieli vaikuttaisi siis olevan samalla tasolla kuin Suomessa. Tämä johtunee siitä, että muovin kierrätykseen liittyvä käsitteistö ja termistö on pitkälti yhteistä koko kierrätysalalle, ja kierrätysalan erikoiskieli on alkanut muotoutua jo kauan ennen muovin kierrätyksen alkamista. Tutkimuksen ohella laaditusta sanastosta voivat hyötyä niin kääntäjät ja tulkit kuin kierrätysalan toimijat ja aiheesta kiinnostuneet kuluttajatkin. Tulevaisuudessa sanastoa voidaan laajentaa esimerkiksi muihin muovin mekaanisen kierrätyksen vaiheisiin tai vähitellen yleistyvän kemiallisen kierrätyksen puolelle.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, millaista lähtötekstin vaikutuksesta aiheutuvaa norminvastaista kielenkäyttöä voi katsoa olevan tviittikäännöksissä, jotka esiintyvät suomalaisissa verkkouutisissa. Käännöksissä esiintyvään, lähtötekstin vaikutuksesta johtuvaan norminvastaisuuteen viitataan käännöstieteessä usein käsitteellä negatiivinen siirtovaikutus. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoutta tästä ilmiöstä kääntämiseen liittyvänä haasteena, jotta sen riski osattaisiin huomioida paremmin esimerkiksi uutiskäännösten tekemisen yhteydessä. Vaikka suomen kielen normeista voi olla useita eri näkemyksiä, tutkielmassa tulkitaan norminvastaisiksi vain sellaiset käännösratkaisut, jotka ovat Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen yleiskielestä antamien suositusten vastaisia. Verkkouutisten voi olettaa seuraavan näitä suosituksia, koska uutisen katsotaan yleisesti olevan tyyppiesimerkki yleiskielisestä tekstistä. Käännöstieteessä on todettu, että negatiivinen siirtovaikutus ei ilmene ainoastaan norminvastaisena kielenkäyttönä, vaan sitä voi katsoa olevan myös käännöksissä, joiden merkitys eroaa lähtötekstin merkityksestä siirtovaikutuksen vuoksi. Negatiivisen siirtovaikutuksen, sen lähikäsitteiden sekä norminvastaisuuden määrittelyn lisäksi työn teoriapohja koostuu Twitterin, tviitin ja verkkouutisen sekä journalistisen kääntämisen tutkimuksen esittelystä. Tutkielman aineisto koostuu Yle Uutisten ja Ilta-Sanomien verkkosivuilla aikavälillä 1.8.2019– 30.9.2020 julkaistuista uutisista, jotka sisältävät vähintään yhden käännöksen jostain Yhdysvaltojen silloisen presidentin Donald Trumpin @realDonaldTrump-tilillä julkaistusta tviitistä. Uutisissa esiintyvien käännösten lisäksi aineistoon kuuluvat kaikki ne Trumpin tviitit, jotka ovat aineiston käännösten lähtötekstejä. Tutkielman analyysissa tarkastellaan aineistosta kaikkia niitä tviittikäännöksiä, joissa voi perustellusti katsoa esiintyvän negatiivista siirtovaikutusta. Analyysissa käytetään laadullista menetelmää. Koska sekä norminvastaisuuden että siirtovaikutuksen esiintyminen aineiston käännöksissä on tulkinnanvaraista, jokaisen käsiteltävän käännöksen kohdalla käydään erikseen läpi, millä perustein se on valikoitunut analysoitavaksi. Analyysista käy ilmi, että 24:ssä aineiston 226 tviittikäännöksestä on nähtävissä viitteitä negatiivisesta siirtovaikutuksesta. Se vaikuttaa useimmin ilmenevän näissä käännöksissä yleiskielen suositusten vastaisena pilkutuksena. Tämän lisäksi ilmiö näkyy käännöksissä esimerkiksi sanojen rektioissa, ison alkukirjaimen käytössä ja käännösten merkityksen erilaisuudessa suhteessa lähtötekstin merkitykseen. Vaikka negatiivisen siirtovaikutuksen esiintymisestä aineiston tviittisuomennoksissa ei ole analyysin perusteella täyttä varmuutta, antaa tutkielma monipuolisesti esimerkkejä siitä, miten ilmiö voi käytännössä näkyä käännöksissä. Näin ollen tutkielma voi myös auttaa tunnistamaan tilanteita, joissa negatiivista siirtovaikutusta on hyvä osata välttää.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kuluttajille suunnattujen laitteiden käyttöohjeita käännetyn kielen näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään, millä kieliopillisilla rakenteilla suomen- ja englanninkielisissä käyttöohjeissa ilmaistaan ohjeistettavan toiminnan tarkoitusta ja mitä toisessa kieliversiossa on näitä rakenteita vastaavissa kohdissa. Pyrkimyksenä on selvittää, mitä havaintojen perusteella voidaan päätellä käännösten ja lähdetekstien välisestä suhteesta ja edelleen mahdollisesta lähdekielen vaikutuksesta. Tutkielman teoreettisena taustana on deskriptiivinen käännöskielen tutkimus ja sen piirissä käännössuomesta tehdyt havainnot, joiden mukaan infiniittinen tarkoitusta ilmaiseva finaalirakenne yliedustuu englannista käännettäessä ja että taustalla on mahdollisesti lähdekielen rakenteen aiheuttama stimulus eli interferenssi. Toisena teoreettisena lähtökohtana on käyttöohjeiden olemus ohjaavina teksteinä sekä ohjaavien tekstien kielelliset piirteet, joihin kuuluu ohjeistettavan toiminnan tarkoituksen ilmaiseminen (OTTI). Keskeinen osa teoriataustaa on lisäksi kieliopillinen kuvaus siitä, millä rakenteilla englannin ja suomen kielessä voidaan ilmaista tarkoitusta. Tutkimuksen aineistona on neljän kuluttajille suunnatun laitteen käyttöohjeen englannin- ja suomenkieliset versiot, joita käsitellään Gideon Touryn oletetun käännöksen käsitettä hyödyntäen lähdeteksteinä ja käännöksinä. Näistä on teoriataustaan nojaten poimittu analysoitavaksi kohdat, joissa tarkoitusta ilmaisevilla rakenteilla ilmaistaan ohjeistettavan toiminnan tarkoitusta, sekä näitä esiintymiä vastaavat kohdat toisesta kieliversiosta. Analyysimenetelmänä on lähilukuun perustuva luokittelu ja vertailu, ja luokittelua tehdään sekä kieliopillisin että aineistohavainnoista nousevin kriteerein. Analyysi jakautuu kahteen vaiheeseen, joista ensimmäisessä käyttöohjeiden kieliversioita tarkastellaan toisistaan erillään ja toisessa puolestaan käännöksiä ja lähdetekstejä vertaillen. Analyysi osoitti, että englanninkielisissä käyttöohjeissa yleisin OTTI-rakenne on to-infinitiivirakenne (87/127) ja toiseksi yleisin for-prepositiolauseke (36/127), suomenkielisissä puolestaan finaalirakenne (17/44) ja minen-substantiivilauseke (16/44). Suomenkielisessä aineistossa esiintyy suhteellisesti vähemmän infiniittirakenteita kuin englanninkielisessä, mutta molemmissa substantiivilausekkeen sisältävä rakenne on toiseksi yleisin ja finiittisiä rakenteita esiintyy muihin rakenteisiin nähden vähän. Lisäksi havaittiin, että siinä missä suomenkielisiä OTTI-rakenteita vastaa englanninkielisissä versioissa useimmiten niin ikään jokin OTTI-rakenne, eli molemmissa kieliversioissa edustuu sama merkityssuhde, englanninkielisissä käyttöohjeissa esiintyy huomattavasti enemmän OTTI-rakenteita, ja niitä vastaavissa suomenkielisissä kohdissa puolestaan esiintyy monenlaisia rakenteita ja merkityssuhteita. Analyysin osoittamasta moninaisuudesta voidaan päätellä, että tietyn rakenteen esiintyminen lähdetekstissä ei systemaattisesti johda tietyn rakenteen esiintymiseen käännöksessä ja että myös merkityssuhteissa esiintyy variaatiota. Kieliversioiden väliset erot merkityssuhteissa voidaan tulkita myös viitteinä ohjeistamiskonventioiden eroista. Suomen OTTI-rakenteiden osalta tulosten voidaan lisäksi tulkita puhuvan lähdekielen rakenteen stimulusta vastaan, sillä kaikkia suomenkielisessä aineistossa yleisimpiä rakenteita vastaa englanninkielisessä tekstissä yleisimmin infiniittirakenne ja finaalirakennetta esiintyy aineistossa myös ilman rakenteellisen vastineen esiintymistä lähdetekstissä.

Pro gradu -tutkielman aiheena on oikeustulkkauskoulutuksen toteutuminen Suomessa. Tarkastelen tutkielmassani sitä, kuinka ensimmäiset oikeustulkkauksen koulutusohjelmat ovat pystyneet vastaamaan vuonna 2008 valmistuneessa oikeustulkkauksen selvityshankkeessa esiin tulleihin haasteisiin. Olen tutkinut toteutumista haastattelemalla oikeustulkkauskoulutuksessa olevia tulkkeja. Suomessa vieraskielisten määrä on kokenut huomattavan pyrähdyksen, mistä johtuen myös tulkkauksen määrä Suomen viranomaisissa on kasvanut. Oikeustulkille ei kuitenkaan ole asetettu laissa pätevyysvaatimuksia, vaan kuka tahansa voi nimetä itsensä tulkiksi. Tulkkaus on kuitenkin tärkeä osa viranomaisen ja asianosaisen välistä kommunikaatiota, ja tulkkauksen epäonnistumisella voi olla vakavia seurauksia tulkattavan henkilön oikeusturvaan. Asiantuntijaryhmän kokoama oikeustulkkauksen selvityshanke toimi pohjana Suomessa tehtäville oikeustulkkauksen uudistuksille, ja selvityshankkeessa pyrittiin selvittämään tapoja kehittää oikeustulkkausta. Koulutus ja tulkkien auktorisointi nousivat keskeisiksi kehityksen kohteiksi. Koska Suomeen järjestetyn oikeustulkkirekisterin tavoitteena näyttäisi näin olevan luoda pohja oikeustulkin järjestäytyneelle ammatille, valitsin haastateltaviksi tulkeiksi opiskelijoita sellaisista oppilaitoksista, joista valmistunut voi suoraan hakea oikeustulkkirekisteriin merkitsemistä. Tutkielmassa todettiin, että asiantuntijaryhmän esittämistä ehdotuksista oikeustulkkauskoulutuksen kehittämiseksi monet toteutuivat. Koulutuksen järjestäjäksi valikoitui ehdotuksen mukaan virallinen taho, sillä koulutusta tarjoavat mm. Tampereen Aikuiskoulutuskeskus, Helsingin yliopisto, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopisto. Haastateltavien mukaan samaan opetukseen osallistui useamman kielen tulkkeja ja osa koulutuksista oli suoritettavissa työn ohella. Eri oppilaitosten opetussuunnitelmissa oli kuitenkin eroja, joten opintokokonaisuuksien joustavuus vaihtelee oppilaitoksittain. Voidaan kuitenkin katsoa, että asiantuntijaryhmän ehdotukset koulutuksen joustavuudesta ja kustannustehokkuudesta usean eri kieliryhmän samanaikaisen opetuksen kannalta ovat pääasiallisesti toteutuneet. Haastatteluissa tuli esille, että tulkit arvostivat erityisesti oikeustieteellisten opintojen osaa koulutuksessaan. Tulkit arvostivat myös tulkkausmenetelmien ja sanaston harjoittelua. Kritiikkiä sai osakseen kuitenkin kuiskaustulkkauksesta ja prima vista -tulkkauksesta koostuva yhdistelmätulkkaus, sillä menetelmän käyttö ei ole todellisuuteen verrattavissa. Kyseisen tulkkausharjoituksen sijaan tulkit ehdottivat harjoitusta, jossa simuloitaisiin oikeudenkäyntiä. Asiantuntijaryhmän ehdottama koulutuksen järjestyminen tulkkien erilaisten taustojen ja kokemuspohjien huomioonottamisen kannalta on kuitenkin jäänyt vajaaksi. Tulkeille keskeiset arvot ovat haastattelujen pohjalta koulutukseen osallistuville ammattitulkeille itsestään selvyyksiä. Koska koulutuksen pääsyvaatimukset ovat korkeat ja koulutuskielet rajalliset, voi koulutuksen ulkopuolelle jäädä se ryhmä, joka oikeusviranomaisten keskuudessa herätti eniten epävarmuutta: harvinaisten kielten tulkit. Vaikka oikeustulkin koulutus on osoittautunut hyödylliseksi tulkkiopiskelijoiden parissa, näyttäisi siltä, että koulutukseen on päässyt opiskelemaan pääasiallisesti ammattitulkkeja, joille tulkin ammattitaidon kulmakivet ovat jo ennestään tuttuja.

Tiivistelmä Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma: Kääntämisen ja tulkkauksen maisteriohjelma Opintosuunta: Käännös- ja tulkkausviestintä Tekijä: Nelli Loppinen Työn nimi: Perintöoikeuden termejä Espanjassa ja Suomessa: vertaileva käsiteanalyysi ja kääntäjän vastinestrategiat Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2021 Sivumäärä: 52 Avainsanat: perintöoikeus, terminologia, oikeuskielen kääntäminen, vastinestrategiat, käsiteanalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Päivi Pasanen Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Tarkastelen maisterintutkielmassani perintöoikeuden käsitteitä ja termejä Espanjassa ja Suomessa. Tavoitteenani on selvittää, kuinka hyvin tietyt espanjalaisen ja suomalaisen perintöoikeuden käsitteet ja niitä nimeävät termit vastaavat toisiaan. Tarkastelen termejä kääntäjän näkökulmasta, joten selvitän myös, millaisia suomenkielisiä vastineita on käytetty espanjankielisille termeille espanjasta suomeen käännetyllä perintöoikeutta koskevalla verkkosivustolla. Lähestyn aihettani terminologian tieteenalan teoriaa ja menetelmiä hyödyntäen. Menetelmäni on deskriptiivinen käsiteanalyysi ja sen perusteella tehty käsitteiden vertailu ja vastinestrategioiden kuvaus. Tutkielmani aineistona on Euroopan unionin oikeusportaalin perintöasioita koskeva osio ja sieltä poimitut espanjankieliset perintöoikeuden termit ja niistä käytetyt suomenkieliset vastineet. Espanjan ja Suomen perintöoikeuden käsitteiden ja termien vertailun aloitan tekemällä suppean oikeusvertailun, jossa esittelen perintöoikeutta Suomessa ja Espanjassa, ja tuon esiin kääntämiseenkin vaikuttavia eroja ja yhtäläisyyksiä. Kuvaan oikeuskäsitteiden ja oikeuskielen termien ominaispiirteitä ja niiden vaikutusta oikeuskielen kääntämiseen. Tämän jälkeen selvitän käsiteanalyysin avulla, millaisia vastinestrategioita kääntäjä on käyttänyt hakiessaan suomenkielisiä vastineita aineistossa esiintyville espanjankielisille termeille. Olen jakanut kääntäjän vastinestrategiat vastineenhakuun ja vastineenmuodostukseen. Vastineenhakua kääntäjä käyttää silloin, kun tulokielessä on lähdekielen käsitettä täysin tai osittain vastaava käsite, ja vastineenmuodostusta silloin, kun vastaavaa käsitettä ei ole. Suurin osa analysoiduista perintöoikeuden käsitteistä osoittautui täysiksi vastineiksi Espanjassa ja Suomessa, ja silloin kääntäjä on käyttänyt funktionaalista vastinetta, eli tulokielen termiä nimeämään lähtökielen käsitettä. Silloin kun suomen kielestä on löytynyt vain osittain vastaava termi espanjankieliselle käsitteelle, on kääntäjä käyttänyt keinotekoista vastinetta vakiintuneen suomalaisen termin sijaan, eli strategiaksi on valittu pääsääntöisesti vieraannuttava vastinestrategia.

Videopelien suosio on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut huomattavasti valtayleisön parissa vapaa-ajan harrastuksena. Pelit ovat erittäin laaja kulttuurillinen aihealue ja niitä onkin tarkasteltu monen eri tieteenalan näkökulmasta. Käännöstieteessä videopelit lasketaan audiovisuaalisen kääntämisen kategoriaan. Kansainvälistymisen myötä videopelien kääntäminen on yleistynyt, jotta tuotteet saataisiin levitettyä mahdollisimman laajalle yleisölle. Videopelien kääntämisessä ei kuitenkaan ole kovin vakiintuneita konventioita olemassa. Perinteisiä ruututekstikonventioita ei videopeleissä tunnuta usein käytettävän. Tämä tutkielma tarkastelee videopelin kääntämistä. Tutkimusaineistona on 2010 julkaistun Heavy Rain -videopelin suomeksi lokalisoitu versio. Pelin tekstityksiä verrataan 2020 julkaistuun suomenkielisiä tekstityksiä koskevaan ohjekokoelmaan eli käännöstekstitysten laatusuosituksiin. Oletuksena on, että videopelin tekstitykset saattavat poiketa suurestikin laatusuosituksien konventioista. Tarkoitus on tutkia tapauksia, joissa pelin tekstitykset ovat ohjeiden mukaisia, mutta myös tapauksia, joissa ne eivät ole, ja pohtia syitä käännösratkaisuille. Aineiston analyysin perusteella pelin tekstitykset sekä rikkovat että eivät riko laatusuosituksia. Repliikkien lukuaikaa ohjeistavia konventioita rikotaan yli puolessa aineiston repliikeissä ja sitä vastoin pelin tekstitykset vaikuttavat laajalti olevan välimerkkien käyttöä sääntelevien konventioiden mukaisia. Konventioita luultavasti rikotaan videopelilokalisoinnin piirteiden takia. Aineiston perusteella ei ole kuitenkaan mahdollista määrittää tarkkoja syitä konventioiden rikkomiselle, vaan asian selvittäminen vaatisi jatkotutkimusta.

Euroopan unionin direktiivit ovat unionin jäsenmaille suunnattuja lainsäädäntöohjeita, joilla on sitovat tavoitteet. EU:n monikielisyysperiaatteen mukaisesti direktiivit käännetään kaikille unionin virallisille kielille, ja näin syntyneet kieliversiot ovat keskenään samanarvoisia eli ekvivalentteja. Tässä tutkielmassa käännöstieteen ekvivalenssikäsitettä hyödynnetään luontodirektiivin suomenkielisen ja saksankielisen version vertailussa, jossa etsitään kieliversioiden välisen pragmaattisen ekvivalenssin ilmenemismuotoja. Ekvivalenssin teoreettisena viitekehyksenä pidetään tutkielmassa Werner Kollerin ekvivalenssitypologiaa, jossa pragmaattinen ekvivalenssi muodostaa ekvivalenssikäsitteen yhden alakäsitteen. Pragmaattinen ekvivalenssi näkyy Kollerin mukaan siinä, miten tekstin vastaanottaja tulkitsee tekstin. Direktiivin vastaanottajana pidetään tässä tutkielmassa paitsi jäsenmaiden kansallisia lainsäätäjiä myös maiden toimivaltaisia viranomaisia. Perustuen pragmatismin perusajatukseen, että tiedolle ja teorialle syntyy varsinainen merkitys vasta, kun niitä sovelletaan oikeassa elämässä, tässä tutkielmassa katsotaan, että luontodirektiivi on tulkittava ja sovellettava konkreettisesti, ennen kuin sen sisältö voidaan ymmärtää todellisessa maailmassa. Kansallisten viranomaisten tulkinnat näkyvät niiden tuottamissa teksteissä, ja näitä tulkintoja pidetään tässä tutkielmassa pragmaattisen ekvivalenssin ilmenemismuotoina. Tutkimusmenetelmässä hyödynnetään Katharina Reißin ajatusmallia käännösprosessiin sisältyvistä, toisiinsa kytkeytyvistä tekstien alalajeista; direktiivitekstin, kansallisen lain ja viranomaisten tekstien katsotaan tutkielmassa muodostavan polun, jota pitkin ensimmäisenä laaditun direktiivitekstin viesti kulkee eteenpäin viranomaisten teksteihin saakka muuttuen abstraktista viestistä konkreettisemmaksi. Tutkimusaineistona käytetään luontodirektiivissä määriteltyjä termejä. Suomenkielisten ja saksankielisten termien denotatiivisia merkityksiä ja käyttökonteksteja muutamassa kansallisessa säädöksessä verrataan keskenään. Tämän jälkeen termien ja mahdollisten synonyymisten ilmaisujen esiintymisiä kansallisten toimivaltaisten viranomaisten teksteissä analysoidaan viranomaisten tulkintojen ymmärtämiseksi. Tutkimuksessa selviää, että pragmaattinen ekvivalenssi ilmenee muun muassa suomenkielisten ja saksankielisten termien samantapaisena käyttämisenä samankaltaisissa virkkeissä sekä samankaltaisten termimuunnelmien ja termisynonyymien hyödyntämisenä. Lisäksi pragmaattinen ekvivalenssi näkyy, kun sekä suomenkieliset että saksankieliset termit toimivat viranomaisten teksteissä samalla tavalla siltoina direktiivin, kansallisten säädösten ja erilaisten kansallisten eliölajeja tai luontotyyppejä kokoavien luetteloiden välillä. Direktiivin termit yhdistetään maiden viranomaisten teksteissä myös vastaavanlaisella tavalla konkreettisiin laji-tai luontotyyppiesimerkkeihin.

Ranskankielinen maisterintutkielmani käsittelee Euroopan parlamentin täysistuntokeskusteluissa käytettyjä ranskan- ja saksankielisiä fraseologismeja sekä niiden suomenkielisiä tulkkeita. Fraseologiantutkimuksen painopiste on kauan ollut kaunokirjallisuudessa, minkä vuoksi politiikan kielen tutkimus on ajankohtaisten kriisien vuoksi osoittautunut mielekkääksi tutkimuskohteeksi fraseologiassa. Tutkimuksessani tarkastelen fraseologismien kielellisiä funktioita Roman Jakobsonin jaottelun pohjalta ja funktioiden välittymistä suomenkielisiin tulkkeisiin. Tutkimuskysymykseni ovat: Mitä ovat fraseologismit? Minkälaisia fraseologismeja Euroopan parlamentin täysistuntojen puheenvuoroissa esiintyy ja mitä kielellisiä funktioita niillä on? Miten fraseologismeja on tulkattu suomeen? Aineistoni käsittelee aiheeltaan voimakkaita mielipiteitä ja kannanottoja herättäviä keskusteluja 24. helmikuuta 2022 alkaneesta Venäjän ja Ukrainan välisestä sotilaallisesta konfliktista. Kielinä ranska ja saksa ovat EU:n tärkeimmät työkielet ja suomen lisäksi osa oman opintopolkuni ydintä. Aluksi käsittelen fraseologismien ominaispiirteitä ja luonnetta teoreettisesta näkökulmasta yleisellä tasolla. Fraseologismit ovat kiteytettynä useampisanaisia ilmauksia, joiden merkitys tai rakenne ei vastaa osiensa summaa vaan muodostavat oman kielellisen yksikkönsä. Aineistosta käy kuitenkin selvästi ilmi, että kiteytyneisyyden aste saattaa vaihdella paljonkin eri ilmaustyyppien välillä. Tutkimustulokseni osoittavat, että täysistuntokeskusteluissa, etenkin kriisitilanteissa, käytetään runsaasti kuvaannollista kieltä ja hyvin erityyppisiä fraseologismeja. Aineistoni suurimpina fraseologismityyppeinä ovat nominaaliset puhutteluilmaukset, metaforiset fraseologismit ja terminologiset fraseologismit. Eri ilmaustyyppejä käytetään moniin eri tarkoituksiin varsinkin tutkielmani kontekstissa, jossa sotilaallinen konflikti aiheuttaa puhujissa voimakkaita tunnetiloja. Ensimmäisen ilmaustyypin pääfunktiona on faattinen funktio, toisen emotiivinen ja poeettinen funktio ja kolmannen referentiaalinen funktio. Tulkit onnistuvat pääsääntöisesti säilyttämään lähdepuheenvuoron kielellisen funktion, vaikka eivät aina tulkkauksen rajoitteista johtuen löydäkään idiomaattista muotovastinetta. Etenkin metaforisten fraseologismien ymmärtäminen saattaa olla tulkeille vaikeaa, mikä johtaa epäselvyyksiin tulkkauksessa. Siksi sekä kääntäjien että tulkkien on syytä kehittää omien työkielten, etenkin vieraan B-työkielen, fraseologismien osaamista. Todettakoon lopuksi, että työtä fraseologian ja kuvaannollisen kielen tutkimiseksi laajemminkin kannattaa jatkaa idiomaattisen kielenkäytön juurruttamiseksi myös osaksi asiatekstikääntäjän ja tulkin ammattiosaamista ja valmistautumista toimeksiantoihin.

Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tutkia kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämistä Uudessa testamentissa. Tavoitteena on selvittää, miten Uuden testamentin kulttuurisidonnaiset elementit on käännetty sellaisissa kohdissa, joissa Raamatun ajan kulttuuri ja nykyaikainen länsimainen kulttuuri poikkeavat toisistaan. Tuodaanko lähtökulttuurin erilaisuus esiin käännöksissä vai pyritäänkö ilmauksia sopeuttamaan nykylukijan arvoihin? Tutkielmassa keskitytään naisia ja juutalaisia käsitteleviin kohtiin. Tutkielmassa analysoidaan kolmea raamatunkohtaa. Analysoitavat kohdat ovat Matteuksen evankeliumin 23. luvun yhdeksäs jae (Matt. 23:9), Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun jakeet 11–14 (1.Tim. 2:11–14) ja Johanneksen evankeliumin viidennen luvun jakeet 16–18 (Joh. 5:16–18). Näitä kohtia tarkastellaan kreikankielisessä lähtötekstissä (Nestle-Aland Novum Testamentum Graece 28. laitos) ja kahdessa saksankielisessä (Bibel in gerechter Sprache 2006 ja Lutherbibel 1984) ja kahdessa suomenkielisessä (UT2020 ja Kirkkoraamattu 1992) käännöksessä. Uuden testamentin ajan kulttuurin selvittämiseksi perehdytään kulttuuriantropologiseen tutkimukseen. Tarkoituksena on selvittää Uuden testamentin ajan ihmisten maailmankuvaa ja heille tärkeitä arvoja. Raamatun kulttuurikontekstin kääntämistä käsitellään tarkastelemalla useita käännösteorioita, joita hyödynnetään aineiston analyysissä. Tutkimuksessa havaittiin, että tekstiä muokattiin nykylukijan arvojen mukaiseksi eniten Bibel in gerechter Sprache -käännöksessä. Siinä on kahden raamatunkohdan käännöksissä lähtötekstistä ja toisista käännöksistä merkittävästi poikkeavia käännösratkaisuja. Tässä käännöksessä annetaan myös eniten perusteluja käännösratkaisuille. Aineiston toiset käännökset eivät vaikuta pyrkivän sopeuttamaan tekstiä nykylukijoiden arvojen mukaiseksi.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella mediatulkkauksessa esiintyviä redundanssin käsittelyn strategioita sekä tulkkauksen lajin (mediatulkkauksen) että menetelmän (simultaanitulkkauksen) näkökulmasta kielisuunnassa suomi–ruotsi. Tutkimuksessa vertaillaan, miten lisäämisen ja tiivistämisen strategiat eroavat toisistaan ja miten nämä vaikuttavat redundanssin käsittelyyn. Teoreettisen viitekehyksen muodostavat aiempi redundanssia, tulkkauksen tiivistämistä ja siihen lisäämistä käsittelevä käännöstieteellinen tutkimus. Tutkimusaineisto on kerätty Suomen valtioneuvoston Youtube-kanavalta ja Svenska Yle -verkkopalvelusta keväältä 2020. Tutkimusta varten litteroitiin yhteensä kolme videotaltioitua tulkkaustilaisuutta. Tässä aineistossa yleisimmät tiivistämisen strategiat olivat leksikaalisen tiedon poisto, pronominaalinen korvaaminen ja faattisten elementtien poisto, kun taas lisäämisstrategioista yleisimpiä olivat faattisten elementtien lisääminen, leksikaalisen tiedon lisääminen ja pronominaalisen tiedon lisääminen. Muita vähemmän käytettyjä tulkkausstrategioita olivat fokusoimattomien elementtien poistot ja lisäykset, lisätty ja poistettu toisto sekä metastrukturaalisten elementtien lisäykset ja poistot. Muutoksia esiintyi enemmän tulkkauksen lopussa verrattuna alkuun, mikä on selitettävissä tulkin kasvaneella kognitiivisella rasituksella ja siitä aiheutuneella kasvaneella epäröinnillä. Tutkimus osoittaa, että redundanssia on mahdollista sekä lisätä että poistaa tulkkauksessa ilman, että tiedon välittyminen häiriintyy. Viesti voidaan siis välittää silloinkin, kun siitä on poistettu tai siihen on lisätty tietoa. Sekä tiivistäminen että lisääminen tapahtuvat tietoisen valinnan kautta semanttis-pragmaattisena toimintana. Tutkimuksesta käy ilmi, että lisäämisen tulkkausstrategioiden käyttöä esiintyy sen verran, että lisäämistä voidaan pitää tietyiltä osin jopa välttämättömänä viestin välittymiseksi. Tiedostamalla tulkkauksen tiivistämisen ja lisäämisen strategiat ja sen, miten niiden tehokkaalla käytöllä voidaan hallita redundanssia tulkki voi sekä tehostaa tulkkaukseen kuluvaa aikaa että parantaa välitettävän viestin ymmärrettävyyttä.