Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Viestintä"

Sort by: Order: Results:

  • Laine, Oona (2021)
    Tässä maisterintutkielmassa tutkin, millä tavoin Helsingin Sanomat ja Yle käsittelevät iltapäivälehdistöä jutuissaan. Kyseiset mediat olen tutkimuksessani määritellyt laatumedian edustajiksi suhteessa niistä eroaviin iltapäivälehtiin, jotka voi nähdä tabloidijournalismin edustajina Suomessa. Oletukseni on, että mediarajojen yli on havaittavissa siteeraamisen lisäksi moninaisempaa mediapuhetta, kuten journalismikritiikkiä. Tutkielmani viitekehyksenä on suomalaisen iltapäivälehdistön, tabloidisaation sekä medioiden välisen vuorovaikutuksen parissa tehty tutkimus. Pääasiallinen tutkimuskysymykseni on: Millaisen kuvan Helsingin Sanomat ja Yle luovat iltapäivälehdistöstä sekä tarkemmin Ilta-Sanomista ja Iltalehdestä? Toinen kysymykseni liittyy tutkielmassani olevaan ajalliseen vertailuun: Onko iltapäivälehtien käsittely muuttunut ajan saatossa? Tutkielmani on määrällinen tutkimus, jossa aineistonani on 711 Helsingin Sanomien ja Ylen hakukoneiden avulla kerättyä juttua. Otannat sijoittuvat helmikuulle, heinäkuulle ja marraskuulle vuosina 2012, 2015 ja 2019. Menetelmäni on sisällönerittely, jossa keskeistä on luoda aineiston luokittelua varten erinäisiä sisältöluokkia. Keräsin aineistoni syksyllä 2020 luokittelemalla jutut ja kävin ne sitten toistamiseen läpi täydentämällä luokitusrunkoon muutamia luokkia. Analysoin aineistoani kolmen ulottuvuuden kautta: ajallisen, Helsingin Sanomien ja Ylen sekä iltapäivälehtien välisen vertailun kautta. Varsinaisten määrällisten tulosten ohella paneudun tarkemmin juttujen sävyeroihin sekä siteeraamiseen, joista olen koonnut erillisen luvun. Luvun havainnot kumpuavat aineistosta nostetuista esimerkkijutuista. Maisterintutkielmani osoittaa, että iltapäivälehdet näkyvät Helsingin Sanomissa ja Ylessä merkittävällä tavalla. Niiden näkyvyys on vuosien aikana kasvanut ja niitä siteerataan monipuolisesti, eivätkä ne näyttäydy mediakentällä yhtä ilmeisinä tabloidijournalismin edustajina kuin tabloidimediat ulkomailla. Helsingin Sanomat ja Yle käsittelevät iltapäivälehtiä hyvin samalla tavalla, mutta etenkin hakusanojen eli iltapäivälehtien välillä on eroavaisuuksia. Ilta-Sanomat mainitaan Iltalehteä huomattavasti useammin, ja sitä myös lainataan Iltalehteä jonkin verran enemmän esimerkiksi urheilu- ja politiikka-aiheissa sekä niin, että lehden tietoja siteerataan lähes sellaisenaan. Iltapäivälehtiin kohdistuva kriittinen ja ambivalentti suhtautuminen on kaikkina otantavuosinani ollut marginaalista ja yksittäisten mainintojen varassa. Iltapäivälehdistä puhutaan monikkomuodossa hieman kriittisemmin kuin Ilta-Sanomista tai Iltalehdestä. Kokonaisuudessaan kriittisyys on vähentynyt vuosi vuodelta sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Positiivisten juttujen määrä on kaikkina otantavuosina ollut minimaalinen. Sen sijaan neutraali tapa käsitellä iltapäivälehtiä on lisääntynyt entisestään.
  • Spolander, Outi (2022)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan EU:n kestävän rahoituksen taksonomiauutisonnissa esiintyviä toimijoita ja legitimaatiostrategioita sekä uutisoinnin mediadiskursseja. EU:n kestävän rahoituksen taksonomia on unionin laajuinen luokitusjärjestelmä, joka luo yhteiset määritelmät siitä, millaisia taloudellisia toimintoja voidaan kutsua ympäristön kannalta kestäviksi. Vuonna 2020 voimaan astuneen järjestelmän käyttöönoton ensimmäinen vaihe koski ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyviä tavoitteita. Suomessa taksonomian ilmastokriteereihin liittyvää kädenvääntöä käytiin journalistisessa julkisuudessa syksyllä 2021 ja kannanmuodostus aiheutti erimielisyyttä ympäristöpolitiikan toimintakentällä. Tutkielman teoreettisena taustana hyödynnetään aikaisempia tutkimuksia ympäristöpoliittisista toimijoista ja toimijoiden välisistä ristiriidoista. Lisäksi taksonomiaa tarkastellaan medioituneen ympäristökonfliktin käsitteen kautta. Analyysimenetelmänä käytetään kriittistä diskurssianalyysia sekä Theo van Leeuwenin diskursiivisia legitimaatiostrategioita. Aineisto koostuu yhdeksän suomalaisen uutismedian taksonomiaa käsittelevistä uutisartikkeleista, jotka on julkaistu 3.11.–10.12.2021 välillä. Taksonomiauutisoinnista tunnistettiin ympäristöpoliittisia toimijoita, jotka edustivat poliittisia puolueita, metsäalan edunvalvontajärjestöjä, yritysmaailmaa, Euroopan unionia, ympäristöhallintoa ja ympäristöjärjestöjä. Toimijoiden tunnistamisen yhteydessä eriteltiin heidän myönteistä tai kielteistä suhtautumistaan taksonomia-asetuksen ilmastokriteereihin. Toimijoiden lisäksi uutisonnista havaittiin kolme hallitsevaa diskurssia: riitadiskurssi, kansallisen edun diskurssi ja uhkadiskurssi. Taksonomiauutisoinnin viitatuimpia toimijoita olivat poliittisten puolueiden edustajat ja havaituissa diskursseissa korostuivat taksonomiaan liittyvien asiakysymysten lisäksi erimielisyydet hallituksen ja opposition välillä. Hallituksen ja opposition lisäksi vastakkainasetteluja rakennettiin Suomen ja EU:n sekä ilmastonmuutoksen ja metsätalouden välille. Toimijoiden välisen vuorovaikutuksen ja näkökulmien jakautuneisuuden lisäksi diskurssien muodostumiseen vaikuttivat journalistiset toimintatavat ja käytännöt keskeisistä uutisarvoista. Taksonomiauutisoinnissa käytettiin auktorisoinnin, moraalisen arvioinnin sekä rationalisoinnin diskursiivisia legitimaatiostrategioita, joista rationalisointi oli käytetyin keino näkökulmien oikeuttamiseen. Rationalisoinnissa näkökantoja legitimoitiin vetoamalla taksonomian hyötyihin tai haittoihin, oletettuihin seurauksiin sekä kiistan osapuolille tyypillisiin toimintatapoihin. Diskurssit ja käytetyt legitimaatiostrategiat korostivat taksonomiakysymyksen konfliktiherkkää ja poliittista luonnetta, metsä- ja ilmastopolitiikan ristiriitaisuuksia sekä ympäristön ja talouden vastakkainasetteluja.
  • Swanljung, Maria (2019)
    Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli saada lisää tietoa vammaisten henkilöiden ja vammaisuuden mediarepresentaatiosta kehysanalyysin avulla. Tavoitteena oli tutkia millaisia rooleja vammaisille henkilöille on annettu perinteisessä mediassa, miten vammaisuudesta puhutaan ja miten vammaisten henkilöiden pääsyä oikeuksiinsa kuvaillaan. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimi yhteiskuntatieteellinen vammaistutkimus ja aiempi tutkimus vammaisten henkilöiden mediarepresentaatiosta. Aiemmat tutkimukset vammaisista henkilöistä mediassa antavat aika yhtenäisen kuvan vammaisten representaatiosta: Vammaiset henkilöt kuvataan joko avuttomina, riippuvaisina uhreina tai rohkeina, selviytyjinä ja sankareina, mutta useimmiten normista poikkeavina. Tutkielman menetelmä oli kehysanalyysi. Aineistossa oli 47 juttua kolmesta eri tapauksesta. Ensimmäinen tapaus käsittelee VR:n haasteita tarjota esteettömiä palveluja. Toinen tapaus kertoo naapurustoriidasta, kun alueelle suunniteltiin kehitysvammaisten henkilöiden asuntolaa. Kolmannessa tapauksessa on kerätty YK:n vammaissopimuksen mainitsevia juttuja. Artikkelit on haettu mediaseurantatyökalun avulla. Kehysanalyysin tuloksena on neljä kehystä: Oikeuskehys, talouskehys, uhkakehys ja normaaliuden kehys. Oikeuskehyksessä vammaisten henkilöiden oikeudet kulkevat mukana useimmiten ei-saavutettuina tavoitteina tai perusteluna, miksi jokin asia pitäisi hoitaa. Talouskehyksessä useimmiten taloudellinen tilanne on ongelma, joka johtaa vammaisten henkilöiden oikeuksien epäämiseen. Uhkakehyksessä vammainen henkilö pelkää oikeuksiensa puolesta tai vammainen henkilö ja vammaisuus aiheuta pelkoa. Normaaliuden kehyksessä vammaisen henkilön elämää verrattaan niin sanottuun normaaliin elämään, tavalla, jossa normaali nähdään tavoitteena. Tässä aineistossa vammaisia henkilöitä ei esitetä räikeiden ennakkoluulojen kautta vaan pääsääntöisesti kunnioittavan sävyyn. Tutkimustulokset antavat osviittaa positiivisesta kehityksestä, jossa mediakuva vammaisista henkilöistä ei enää ole yhtä liioiteltu ja mytologisoitu. Tämän positiivisen tuloksen jälkeen olisi mielenkiintoista tutkia lisää esimerkiksi henkilökuvajuttuja, jotka aikaisemman tutkimuksen mukaan ovat olleet ennakkoluuloisimpia kuvauksissaan.
  • Järvinen, Paula (2020)
    Vaatetusteollisuuden vastuullisuus on herättänyt keskustelua jo vuosikymmenten ajan, ja vastuullisesta kuluttamisesta on tullut trendikästä. Samalla myös vaatetusteollisuuden vastuuttomat toimintatavat, pikamuoti ja kertakäyttökulutus ovat yleistyneet. Kuluttajista on tullut kriittisempiä, ja he vaativat yrityksiltä yhä avoimempaa ja läpinäkyvämpää viestintää yritysten vastuullisuuteen liittyen. Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää minkälaisia vakuuttamisen keinoja suomalaiset vaateyritykset hyödyntävät vastuullisuusviestinnässään, ja kuinka kokonaisvaltaista tämä vastuullisuusviestintä on. Tutkielmalla pyritään luomaan uusia näkökulmia sekä vastuullisuusviestinnän että vaatetusteollisuuden vastuullisuuden tutkimukseen. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita vastuullisuusviestinnän roolista vaatetusteollisuudessa, vakuuttavuuden keinoista vastuullisuusviestinnässä sekä vastuullisuusviestinnän kokonaisvaltaisuudesta. Tutkimusmenetelmänä toimii retorinen analyysi, jonka avulla jaotellaan retorisia keinoja tutkimusaineistosta. Tutkimusaineisto koostuu 12 suomalaisen vaateyrityksen verkkosivuilla tapahtuvasta vastuullisuusviestinnästä. Retorisen analyysin lomassa reflektoidaan aineistoa Tenchin, Sunin ja Jonesin malliin vastuullisuusviestinnän neljästä osa-alueesta. Mallin mukaan kokonaisvaltainen vastuullisuusviestintä koostuu 1) vastuullisuusnäkökulmista, 2) vastuullisuusohjelmista, -aloitteista ja -toimenpiteistä, 3) edellä mainittujen toimeenpanosta ja tulosten raportoinnista sekä 4) yleisön huolenaiheiden julkituonnista. Teoreettisessa viitekehyksessä selviää, että vastuullisuusviestintä on kaiken vastuullisen toiminnan ydin. Yritysten vastuullisuuteen liittyvät teot ja toimenpiteet ilmenevät vastuullisuusviestinnän kautta. Tutkimusaineistoa kartoitettaessa selviää myös, että noin kolmasosa suomalaisista vaateyrityksistä ei viesti vastuullisuustoimenpiteistään ollenkaan tai riittävästi verkkosivuillaan. Tutkielmasta ilmenee, että suomalaiset vaateyritykset käyttävät monipuolisesti erilaisia retorisia keinoja vastuullisuusviestinnässään vakuuttaakseen yleisönsä vastuullisuudestaan. Ne pohjaavat vastuullisuusviestintänsä eniten logoskeinojen varaan, eli he luottavat eniten järkeen ja faktoihin vastuullisuusviestinnässään. Toisaalta tutkielmassa selviää, että yksittäisistä retorisista keinoista käytetyin läpi tutkimusaineiston on eetoskeinoihin kuuluva konsensuksella tai asiantuntijan lausunnolla vahvistaminen. Eetoskeinoilla pyritään luomaan luottamusta puhujan ja yleisön välille. Tämän retorisen keinon hyödyntäminen ilmenee etenkin me-retoriikkana sekä erilaisiin standardeihin ja sertifikaatteihin vetoamisena. Vastuullisuusviestinnän merkittävyydestä huolimatta yhdenkään tutkimuskohteena olleen vaateyrityksen vastuullisuusviestintä ei onnistunut kaikilla vastuullisuusviestinnän osa-alueella eli toisin sanoen vastuullisuusviestintä ei ollut kokonaisvaltaista vaateyritysten verkkosivuilla.
  • Nippala, Emma Vera Erika (2020)
    Poliittista konsensusta on pidetty ilmastonmuutoksen ratkaisemisen kannalta sekä tarpeellisena että turmiollisena. Tässä tutkielmassa käsitellään Helsingin Sanomien ilmastouutisointia, tarkoituksena selvittää, ilmentääkö uutismediassa käyty ilmastokeskustelu demokraattisen julkisen politiikkakeskustelun tunnuspiirteitä, vai rakennetaanko uutisoinnissa käsitystä ilmastopolitiikasta ristiriidattomana keskustelunaiheena. Tutkimuksen lähtökohta on, että päätöksenteon ja julkisen keskustelun demokraattisuus edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja vastaavasti että päätöksenteon ja yhteiskunnallisen keskustelun konsensushakuisuus heikentää demokratiaa ja hidastaa ilmastonmuutosta hillitsevän politiikan aikaansaamista. Suomalaista ilmastokeskustelua on aiemmissa tutkimuksissa pidetty konsensushakuisena ja epäpoliittisena, mutta lokakuussa 2018 IPCC:n erikoisraportin julkaisun jälkeen kiihtynyt keskustelu on voinut luoda mahdollisuuksia keskustelun politisoimiseen. Tutkielman keskeiset käsitteet ovat julkisuus ja konsensus. Julkisuusteoreettinen keskustelu selvittää median roolia demokratian toteutumisessa, palvelee konsensuksen käsitteen ymmärtämistä ja selittää konsensuksen merkitystä suhteessa demokratiaan. Tutkimalla tuottaako media konsensusta, arvioidaan sen suoriutumista julkisuusteorian sille antamasta tehtävästä. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin sisällönanalyysilla, jonka kohteeksi valikoitui Helsingin Sanomien ilmastouutisia (n = 128) aikaväliltä 1.9.2018–1.9.2019. Sisällönanalyysi pureutui uutisoinnissa esiintyviin lähteisiin, politiikkatoimiin ja erimielisyyden ja konsensuksen eri elementteihin. Analyysiin perustuva pääasiallinen päätelmä on, että Helsingin Sanomien ilmastouutisoinnissa äänessä ovat ennen kaikkea asiantuntijat ja muut eliitit. Ehdotetut ratkaisut eivät juurikaan haasta yhteiskunnallista asiaintilaa. Vaikka nyansseja on, lehdessä käyty ilmastokeskustelu näyttäytyy varsin konsensushakuisena, mikä selittyy monen eri tekijän summana, hälventäen joitain epäilyksiä keskustelun politisoinnin vaikeudesta. Helsingin Sanomien ilmastouutisoinnissa äänessä on laaja skaala erilaisia toimijoita, mutta kolme selvästi tärkeintä toimijaryhmää ovat asiantuntijat, poliitikot ja kansalaiset. Poliittinen keskustelu on merkittävästi monipuolistunut vuosituhannentaitteen energiakeskustelusta. Silti valtaosa huomiosta keskittyy muutamaan politiikan kategoriaan. Pintapuolisesti uutisoinnissa on monia hyviä piirteitä. Silti on selvää, että uutisointi politisoi ilmastonmuutoksen ja sen torjunnan heikosti. Politiikkoja ei punnita keskenään, mutta intressiristiriitoja nostetaan joskus esiin, vaikka se onkin harvinaista. Ilmastoskeptikot ovat ainoita harvoja kriittisiä ääniä, ja nämä tehdään naurunalaisiksi. Helsingin Sanomien ilmastouutisointi näyttäytyy varsin konsensushakuisena ja olettaen, että tutkielman premissi on oikea, uutisointi ei välttämättä edesauta ilmastonmuutoksen ratkaisemista.
  • Mäklin, Elsa (2023)
    Sairaanhoitopiirien (1.1.2023 alkaen hyvinvointialueiden) viestinnällä on ollut merkittävä rooli koronapandemian aikana. Sairaalat teho-osastoineen ovat olleet koronaviruspandemian keskeisiä tapahtumapaikkoja ja näyttämöitä. Käsityksemme koronaviruksesta tautina on määrittynyt pitkälti sairaaloissa kuvatuista kuvista. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia strategisia piirteitä sairaanhoitopiirien viestinnästä nousee esiin sekä miten sairaanhoitopiirien visuaalinen viestintä on näkynyt strategisissa linjauksissa koronapandemian aikana. Tutkin myös millaisia visuaalisia representaatioita Helsingin Sanomien uutiskuvat ovat tuottaneet koronaviruksesta tautina. Lisäksi pyrin selvittämään sairaanhoitopiirien roolia koronapandemian aikaisen visuaalisen kuvaston tuotannossa sekä näkyykö sairaanhoitopiirien viestintälinja median muodostamassa koronakuvassa. Aineisto koostuu kolmesta sairaanhoitopiirien viestinnän asiantuntijan haastattelusta sekä Helsingin Sanomien kahdeksasta uutiskuvasta koronapandemian ajalta. Uutiskuvien tapahtumapaikaksi on rajattu sairaala. Analysoitavat kuvat on valittu vuosien 2020, 2021 ja 2022 tautihuipuilta, kaiken kaikkiaan 1.3.2020–15.5.2022 väliseltä ajalta. Tutkimusmenetelmänä käytän sekä haastattelututkimusta että laadullista visuaalista analyysiä ja lopulta näiden kahden yhdistelmää, eli luon uniikin yhdistelmätutkimusmenetelmän tätä tutkielmaa varten. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jossa analyysimenetelmänä toimii laadullinen sisällönanalyysi. Aineiston analyysin tukena käytetään luokittelua. Luokkia syntyi kuva-analyysissä viisi ja haastattelututkimuksen analyysissä kahdeksan. Tutkielmani selvitti, että sairaanhoitopiirien viestintää voidaan kutsua strategiseksi, muttei sen laajimmassa merkityksessä. Nimellistä koronaviestintästrategiaa ei ollut laadittu, mutta sen sijaan viestinnässä turvauduttiin kriisiviestintäsuunnitelmiin, aiempaan pandemiaviestintäsuunnitteluun ja suuronnettomuusohjeisiin. Tutkimuksessani selvisi, että sairaanhoitopiireissä pyrittiin vaikuttamaan kansalaisten käytökseen ja koronaan suhtautumiseen rauhoittelemalla ja ohjailemalla. Tämä tapahtui esimerkiksi selkeyteen pyrkivällä ja konsensushakuisella viestinnällä. Toisaalta tämä linja oli vaihteleva, eikä nopeiden käänteiden takia kovin pitkälle mietitty. Tämä linja ulottui ainakin osittain myös kuvien käyttöön sairaaloiden viestinnässä. Koronavirusta kuvaavat uutiskuvat jättivät tulkinnoille ja mielikuvitukselle sijaa, sillä ne piilottivat potilaan ja kärsimyksen. Uutiskuvasto oli siloteltua kuvausta taudista, mutta samalla se näytti vain teho-osastoille päätyneet vakavimmat tautitapaukset. Koronakuvasto ylläpiti myös sotametaforaa. Koronapandemian aikana ei käytetty kuoleman ja sairauden kuvia vahvistamaan viestiä, koska niiden koettiin olevan hyvän tavan vastaisia. Tässä vedottiin ennen kaikkea potilaan yksityisyydensuojaan. Haastatteluissa ilmeni, että sairaanhoitopiirit omaksuivat itselleen eräänlaisen median sekä portinvartijan roolin tuottaessaan visuaalista kuvastoa ja jakaessaan kuvapankkeja mediatalojen käytettäviksi. Tämä osittain tiedostamatta mahdollisti koronaviruksen visuaalisen narratiivin rakentamisen ja sairauden mielikuviin vaikuttamisen. Vaikka koronaviestintää on ehditty tutkimaan jo jonkin verran, koin tämän tärkeänä ja uudenlaisena avauksena sairaanhoitopiirien roolista toisaalta tiedotusvälineiden, ja toisaalta sairaaloiden käytäntöjen ja säännösten tulkitsijana. 
  • Zabihian, Mona (2022)
    Tämä tutkielma käsittelee koronapandemiaa kriisiviestinnän kontekstissa viranomaisten näkökulmasta. Tutkielma on rajattu kevään 2020 poikkeusoloihin, jotka olivat voimassa Suomessa 16.3.–16.6.2020. Kriisi edellytti valtioneuvoston kanslialta aktiivista viestintää, jotta hallituksen päätökset saatiin jaettua kansalaisille ja muille viranomaisille. Tämä tutkielma tarkastelee valtioneuvoston kanslian viestintäosaston työntekijöiden kokemuksia kriisiviestinnästä poikkeusolojen aikana. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten valtioneuvoston kanslia teki kriisiviestintää ja millaiset viestinnän prosessit edelsivät viestinnän lopputuotteita kuten tiedotteita ja sosiaalisen media julkaisuja. Tutkielma tarkastelee kriisiviestintää erityisesti IDEA-mallin näkökulmasta, joka on tarkoitettu tehokkaiden, ohjeistavien kriisiviestien suunnittelun työkaluksi. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa analyysimenetelmänä toimii teoriaohjaava sisältöanalyysi, ja sen tukena teemoittelu. Aineisto koostuu kuudesta valtioneuvoston kanslian viestijän haastattelusta. Tulosten perusteella ohjeistavat viestit olivat poikkeusolojen viestinnässä keskeisessä roolissa kriisiviestinnän ideaalin mukaisesti, mutta IDEA-mallin mukainen ohjeistava viestintä ei kaikilta osin toiminut kriisiviestinnässä. Kuitenkin haastattelujen perusteella kriisiviestintä sisälsi kaikki mallin neljä osa-aluetta eli sisäistämisen, selittämisen, toiminnan ja jakelun jollain tasolla. Kriisiviestintää haastoivat erityisesti huono varautuminen pandemiaan alkaen harjoittelun puutteesta ja suunnitelman vanhentumisesta. Lisäksi haastateltavat kokivat yhteistyön sosiaali- ja terveysministeriön kanssa haastavaksi, joka ei halunnut valtioneuvoston kanslian vastaavan viestinnän koordinoinnista. Myös sisäisen viestinnän ja lainsäädännön koettiin haastaneen sujuvaa kriisiviestintää. Viestintää ei myöskään otettu tarpeeksi ajoissa mukaan osaksi päätöksentekoa. Haasteet vaikuttivat jonkin verran IDEA-mallin eri osa-alueisiin kuten selittämiseen ja toimintaan. Esimerkiksi alueelliset toimijat jäivät viestinnässä pienemmälle huomiolle. Kansalaisviestintä oli pääosin sujuvaa ja haastateltavat olivat erityisen tyytyväisiä yhteistyöhön Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Tutkielman tulokset kuvasivat onnistuneesti kriisiviestintää valtioneuvoston viranomaisten näkökulmasta ja osoittivat keskeisiä kehityskohteita sen sisäisissä toimintamalleissa ja kriisinhallinnassa. Tulevaisuudessa viestintä on entistä tärkeämpää huomioida kriisinhallintasuunnitelmissa ja päätöksenteossa.
  • Truhponen, Meri (2023)
    Koronaviruspandemiaa voi hyvin kuvata viime vuosia määrittävimmäksi ilmiöksi. Vuoden 2020 keväällä heikkenevä koronavirustilanne johti muutoksiin yhteiskunnan eri sektoreilla ja laajoihin sulkutiloihin ympäri maailman. Pandemian alusta asti on WHO puhunut painokkaasti disinformaation leviämisen ehkäisemisen tärkeydestä. Aikaisemmin sosiaalisen median toimijat ovat olleet haluttomia puuttumaan alustalla liikkuvaan sisältöön ulkopuolisten kehotuksesta, mutta koronapandemian kontekstissa eri alustat ovat käyttäneet ennennäkemättömän paljon resursseja koronavirusta koskevan disinformaation kitkemiseksi. Tämän tutkielman aineisto koostuu Metan omassa yritysblogissaan julkaisemista teksteistä koskien covid-19 pandemiaa ja Metan disinformaation vastaisia toimia. Aineistoa on analysoitu temaattisen analyysin keinoin. Tavoitteena on ollut hahmottaa, millaisia koronavirusdisinformaation vastaisia toimia juuri Meta on tehnyt, ja mitä nämä toimet viestivät siitä, miten Meta hahmottaa omaa vastuutaan alustoillaan olevasta sisällöstä. Tutkimuksessa aineistosta nousi esiin kolme hallitsevaa teemaa: yhteistyön korostaminen, alustoilla tehdyt konkreettiset toimet, sekä luotettava tieto ja käyttäjän vastuu. Halki koko pandemian on Metan koronatoimissa korostunut halu nostaa esiin yhteistyötä erilaisten terveysviranomaisten kanssa. Meta on muun muassa lisännyt terveysviranomaisten tekemien julkaisujen näkyvyyttä, sekä tarjonnut terveysviranomaisille ilmaista mainostilaa. Metan keskeiset disinformaationvastaiset toimet ovat keskittyneet paikkaansa pitämättömän tiedon näkyvyyden vähentämiseen ja luotettavan tiedon näkyvyyden lisäämiseen. Meta on myös poistanut tiettyjä väitteitä alustaltaan, mutta poistamiselle on ollut erityisen tiukat kriteerit. Luotettavaa tiedon vahvistamiseksi Meta on hakenut tukea niin asiantuntijoilta kuin faktantarkistajatahoilta. Metan mukaan käyttäjien kokemukseen ja heidän kohtaamaansa sisältöön vaikuttaa kuitenkin ensi kädessä se, millaiset verkostot heillä on. Näin ollen Meta asettaa vastuuta epäluotettavasta tiedosta myös käyttäjälle. Metan toimet pandemian aikaan ovat olleet poikkeuksellisia, mutta tuskin pysyviä. Metan kannoista kuitenkin käy ilmi, että Meta kaipaisi laajempaa yhteistyötä, sekä demokraattisesti sovittuja raameja toiminnalleen. Meta selvästi tunnistaa valtansa alustalla esiintyvän sisällön suhteen ja on haluton tekemään yksin linjauksia sopivasta tai sopimattomasta sisällöstä. Meta kuitenkin samalla vahvasti puolustaa suositusalgoritmien käyttöä alustan toiminnassa, eikä ajattele sen olevan lähtökohtaisesti ongelmallista. Meta kuitenkin näkee tarpeen ulkopuoliselle mielipiteelle, minkä vuoksi Meta on perustanut itsestään irrallisesti toimivan valvontalautakunnan, jonka puoleen kääntyä hankalammissa tapauksissa. Kaiken kaikkiaan muutoksia on näkyvissä, vaikka ne ovat toistaiseksi olleet melko pieniä. On kuitenkin odotettavissa, että näiden muutosten seuraukset uudelleenmäärittelevät sosiaalista mediaa tulevina vuosina.
  • Utti, Helena (2022)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia eettisiä näkökohtia liittyy humanitaarisen viestinnän kuvastotyyppeihin ja niiden kritiikkeihin. Humanitaaristen järjestöjen kuvastot ovat saaneet aikaisemmassa tutkimuksessa sekä julkisessa keskustelussa paljon kritiikkiä useista erilaisista syistä, kuten esimerkiksi niiden toiseuttavuudesta sekä jopa kolonialististen mielikuvien toisinnoista. Nämä erilaiset kritiikit tiivistyvät kuitenkin kysymyksiin erilaisten kuvastojen eettisyydestä, jota tutkimuksessa tutkittiin. Tutkimuksen teoreettinen tausta perustui humanitaarisen viestinnän sekä viestinnän etiikan tutkimuksiin. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin semiotiikan käsitteitä. Tutkimuksen keskiössä olivat humanitaarisen viestinnän kuvastot, jotka on aiemmassa tutkimuksessa jaoteltu neljään eri tyyppiin. Näitä tyyppejä ovat negatiiviset kuvastot, positiiviset kuvastot, post-humanitaariset kuvastot sekä julkkiskuvastot. Kuvastoja eriteltiin tutkimuksessa ensin semioottisten käsitteiden avulla, joiden avulla pyrittiin erittelemään erilaisten kuvastojen synnyttämiä tunteita, toimintaa ja ajattelua niiden yleisöissä. Näiden semioottisten erittelyjen avulla pyrittiin helpottamaan eri kuvastoihin liittyvien eettisten näkökohtien paikantamista. Tutkimuksessa kuvastojen erilaisia eettisiä näkökohtia eriteltiin aiemmassa viestinnän etiikan tutkimuksessa esiteltyjen viestinnän eettisten arviointimenetelmien avulla. Kuvastoihin liittyvät eettiset näkökohdat eriteltiin kuvastojen aiheuttamiin seurauksiin, viestijän velvollisuuksiin ja hyveisiin sekä viestinnän tiedollisiin arvoihin. Eri kuvastojen käyttöä vastaan painavia seurauksia ovat niiden aiheuttamat mahdolliset haitat, velvollisuuksista vastaan painaa esimerkiksi viestijän velvollisuus yksityisyyden varjelemiseen. Kuvastojen käytön puolesta painavia eettisiä näkökohtia ovat positiiviset seuraukset, kuten kuvalla aikaansaatu näkyvyys. Velvollisuuksista kuvien käytön puolesta painaa viestijän velvollisuus tiedon välittämiseen. Tiedollisista arvoista väärien mielikuvien välittäminen on kuvastoilla viestimistä vastaan painava seikka. Tutkimuksessa selvisi, että mitä enemmän informaatiota kuvasto sisältää, sitä enemmän siihen liittyy sen käyttöä puoltavia että vastustavia eettisiä näkökohtia. Mitä vähemmän tietoa kuvasto sisältää, sitä vähemmän siihen liittyy sen käytön puolesta ja vastaan painavia eettisiä näkökohtia. Lisäksi tutkimuksessa tultiin johtopäätökseen, että kuvastojen eettisyyttä arvioitaessa tai vertaillessa ei tule vertailla pelkästään erilaisten eettisten näkökohtien määrien välillä, vaan jokaista näkökohtaa ja sen painoarvoa tulee punnita erikseen kussakin viestintätilanteessa. Tutkimus tarjoaa kattavan esityksen erilaisista humanitaaristen kuvastojen eettisistä näkökohdista, ja tutkimuksessa tehtyjä eettisten näkökohtien erittelyjä voidaan hyödyntää esimerkiksi humanitaaristen järjestöjen viestinnän suunnittelussa.
  • Mattila, Annina (2022)
    Urheilun näkyminen tiedotusvälineissä on laajimmillaan suurten urheilutapahtumien, kuten kesä- ja talvi-olympialaisten tai muiden arvokisojen, aikana, ja joukkoviestimillä on edelleen vahva asema ihmisten puhuttelijana, kollektiivisen muistin päivittäjänä ja yhteisöjen itseymmärryksen rakentajana suurten urheilutapahtumien kaltaisissa keskitetyissä mediaspektaakkeleissa. Mediaspektaakkelien järjestämistä ohjailevat kaupalliset intressit, ja järjestäjät yrittävät saada omia kehyksiään läpi myös valtamediassa. Tämä tutkimus asettuu osaksi mediaurheilun tutkimuksesta. Tutkimuksessa selvitetään, miten urheiluspektaakkelia kehystetään mediassa ja millaisiin ongelmiin lehdissä esiin nousevat kehykset kytkeytyvät. Erityisesti tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, miten spektaakkelia kehystetään kaupallisista intresseistä ja kisajärjestäjien toiveista poiketen. Spektaakkeli määritellään Guy Debordin määritelmää hyödyntäen. Tutkimuksen aineistona on kolmen brittiläislehden Dohan yleisurheilukisojen aikainen uutisointi 26.9.-6.10.2019. Lehdet ovat The Guardian, The Daily Telegraph ja Daily Mail. Aineistoksi kertyi yhteensä 118 artikkelia näistä lehdistä. Tutkimuksen menetelmä on kehysanalyysi. Kehysanalyysin tuloksena aineistosta löytyi neljä urheiluspektaakkelia kuvaavaa kehystä: luhistuneiden kulissien, taistelukentän, urheilukatastrofin ja toimivan teatterin kehys. Luhistuneiden kulissien kehyksessä urheiluspektaakkeli näyttäytyy näyttämönä, jonka kulissit ovat romahtaneet. Kehyksen perusongelma on kaikista löydetyistä kehyksistä yhteiskuntakriittisin. Taistelukentän kehyksessä urheiluspektaakkeli henkilöityy kisajärjestäjiin ja esiintyy sosiaalisena tilana, joka mahdollistaa vuorovaikutuksen eri toimijoiden välillä. Urheilukatastrofin kehyksessä urheiluspektaakkeli on passiivinen ja häivytetty. Se näyttäytyy katastrofin kohteeksi joutuneena objektina. Toimivan teatterin kehyksessä urheiluspektaakkelin kuvaus oli perinteistä urheilujuhlaa lähellä olevaa tulos- ja tunnelmakuvausta. Tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa tutkimusta median tavoista käsitellä urheiluspektaakkeleja sisällöissään. Toisaalta tuloksissa esille nousi myös vaihtoehtoisia ja tutkijoiden peräänkuuluttamia tapoja kehystää urheiluspektaakkelia.
  • Koli, Soni (2024)
    Tämän maisterintutkielman tutkimuskohteena ovat yritysten sidosryhmien yrityksiin kohdistuvat odotukset sekä yritysten odotustenhallinta, eli yritysten kyky ymmärtää ja analysoida sidosryhmien odotuksia. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia odotuksia yritykset tunnistavat sidosryhmien kohdistavan yrityksiin ja miten odotustenhallinta voi asettua osaksi yritysmainetta. Tutkimuksen kohteena on lisäksi se, millaisia keinoja yrityksillä on sidosryhmien odotusten tunnistamiseen. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu odotusten ja odotustenhallinnan, maineen sekä sidosryhmien käsitteiden määrittelystä. Teoriaosuus havainnollistaa odotustenhallinnan, maineen ja sidosryhmien välistä yhteyttä yritysten näkökulmasta. Tutkimuksen menetelmänä toimii puolistrukturoitu teemahaastattelu. Haastattelut toteutettiin vuoden 2023 helmi-maaliskuussa viidelle sidosryhmien ja maineen parissa toimivalle viestinnän ammattilaiselle, jotka edustivat eri toimialoilla toimivia suuria ja keskisuuria yrityksiä. Aineiston analyysin metodina toimii teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimustulokset osoittavat, että yrityksissä tunnistetaan sidosryhmien odottavat yrityksiltä kasvavassa määrin yritystoiminnan kokonaisvaltaista vastuullisuutta, jota sidosryhmät arvioivat yritystoiminnan eettisyyden, läpinäkyvyyden ja luotettavuuden näkökulmista. Yritysten toimesta tapahtuva sidosryhmien odotusten tunnistaminen pohjautuu tutkimuksen perusteella yrityksen vuorovaikutukseen sidosryhmien kanssa. Tutkimuksen perusteella yrityksen laajentuneeseen sidosryhmäymmärrykseen perustuva odotustenhallinta voi tukea yrityksen maineen rakentamista, ylläpitoa ja viestintää strategisella ja operatiivisella tasolla. Operatiivista tasoa edustavat tutkimuksessa odotustenhallintaan perustuvat yritysmainetta tukevat toiminnot. Strategista tasoa edustaa tutkielmassa analyysin lopputulema, särkymättömän yritysmaineen ideaali, joka on tutkimuksen pohjalta laadittu odotustenhallintaan perustuva maineen tavoitemalli. Tutkimus osoittaa, että yritykset voivat odotustenhallinnan avulla pyrkiä lujittamaan mainettaan sekä nykyhetkessä että tulevaisuutta ennakoiden.
  • Kontiokari, Roosa (2022)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan julkisuuden kulttuurista rakentumista helsinkiläisessä hiphop-yhteisössä. Tavoitteena on tunnistaa, eritellä ja analysoida erilaisia hiphopiin liittyviä kulttuurisia diskursseja sekä sitä, millä tavalla helsinkiläisen hiphop-yhteisön jäsenet käyttävät niitä rakentaessaan julkista keskustelua. Näiden tarkastelujen kautta tutkitaan myös sitä, millä tavoin helsinkiläisen hiphop-yhteisön muodostaman keskustelutilan voidaan nähdä toteuttavan julkisuuden funktioita. Hiphopilla tarkoitetaan 1970-luvun New Yorkissa syntynyttä kulttuuria, joka asettuu afroamerikkalaisten kulttuurihistorian jatkumoon. Nykyisin hiphop-kulttuuri nähdään eri tavoin lokalisoituneena globaalina kulttuurina, jonka ytimessä ovat yhteiskunnan marginaalien ja moniäänisyyden korostaminen sekä kohtaamisten ja subjektiivisten kokemusten vaaliminen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on rakennettu rinnastamalla julkisuusteorioita kulttuurin käsitteeseen ja etsimällä käsitteiden väliltä yhtymäkohtia, joiden avulla on mahdollista havainnollistaa kulttuurin merkitystä julkisuuksien muodostumisessa. Eri teoriaperinteitä vertailemalla julkisuudesta piirtyy kuva kontekstisidonnaisena tilana, joka rakentuu aina uudelleen erilaisten toimijoiden, kulttuurien ja instituutioiden yhtymäkohdissa. Sekä julkisuus että kulttuuri käsitetään diskursiivisesti rakentuvina ja muokkautuvina sosiaalisina toimintoina. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta 75 ja 120 minuutin mittaisesta ryhmäkeskustelusta, joiden osallistujat ovat helsinkiläisiä hiphop-kulttuurin tekijöitä. Keskusteluiden fasilitoinnissa hyödynnettiin teemahaastattelurunkoa ja aktiivisen tutkimushaastattelun periaatteita. Aineistoa analysoidaan kulttuurisella diskurssianalyysilla (CuDA), joka menetelmänä keskittyy erilaisten kulttuurista kumpuavien merkitysten, tulkintojen ja olettamusten tarkasteluun. Analyysin perusteella aineistosta hahmottuu kuusi diskurssia: 1) Intersektionaalisuuden diskurssi korostaa identiteettien monipuolisuutta, niiden epätasa-arvoista asemaa yhteiskunnissa ja yhteiskunnallisten ongelmien näkemistä moninaisten ilmiöiden summana. 2) Aidon sitoutumisen diskurssi kääntää katseen hiphopiin elämäntapana, voimavarana ja aktiivista opiskelua edellyttävänä kulttuurina. 3) Subjektiivisuuden ja kohtaamisen diskurssissa todellisuuden, tulkintojen ja merkitysten muodostuminen nähdään ainutlaatuisina kokemuksina, minkä vuoksi kohtaamista ja kohdatuksi tulemista vaalitaan. 4) Yhteisöllisyyden diskurssissa yhteisöllisyys korostuu arvokkaana, ja yhteisöllisyyttä tarkastellaan ja määritellään monenlaisista näkökulmista. 5) Tietoisen poikkeavuuden diskurssi korostaa hiphop-kulttuurin asemaa alakulttuurina ja resistanssina, ja lokalisoi hiphop-kulttuurin syntykontekstiin paikantuvia hegemonian vastustamisen diskursseja suomalaiseen ja helsinkiläiseen kontekstiin. 6) Vierailijuuden diskurssi puolestaan korostaa poikkeavuuden tai vastustuksen tietoisuutta; hiphop-kulttuuri ei ole keskustelijoiden itse luomaa, minkä vuoksi sen syntyjuuria ja syvimpiä arvoja on kunnioitettava. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön kontekstissa muodostuva julkisuus määrittyy vastajulkisuuden kaltaiseksi tilaksi, jossa erilaisten marginalisaation kokemusten ja yhteiskunnallisten positioiden reflektointi on keskeistä, monipuoliset keskustelun tavat sallitaan ja subjektiivisille kokemuksille ja merkitysten muuttuvuudelle annetaan paljon painoarvoa. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön sisäisen julkisuuden voidaan katsoa toteuttavan ennen kaikkea vastajulkisuuksille määriteltyä funktiota eli toimivan erilaisia toimijoita yhdistävänä kontekstina, joka fasilitoi yhteisesti tärkeäksi koettujen asioiden ja ilmiöiden artikulointia, mielipiteenmuodostusta, valtasuhteiden tarkastelua ja hegemonisten valtarakenteiden haastamista. Helsinkiläisen hiphop-yhteisön muodostama keskustelutila asettuu näin globaalin hiphop-kulttuurin jatkumoon ja toteuttaa monipuolisesti aiemmissa tutkimuksissa globaalille hiphopille määrittäviksi ominaisuuksiksi nimettyjä resistanssin ja marginalisaation artikuloinnin prosesseja.
  • Hyytiäinen, Inka (2022)
    Tutkielman aiheena ovat sosiaalisen median terveysvaikuttajien tavat markkinoida tuotteitaan ja palveluitaan. Tutkielma keskittyy kolmen täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja tarjoavan sosiaalisen median vaikuttajan julkaisuihin Instagramissa. Tutkielma tarkastelee, millaisia retorisia vaikutuskeinoja terveysvaikuttajat hyödyntävät markkinoinnissaan, miten he rakentavat uskottavuutta itselleen ja tuotteelleen ja millä tavoin he pyrkivät luomaan suhdetta yleisöönsä. Aihe on ajankohtainen, sillä vaikka täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen suosio on Suomessa kasvussa, niiden suhde sosiaaliseen mediaan on alitutkittua. Tutkimuskysymykset ovat, millaisilla retorisilla keinoilla terveysvaikuttajat pyrkivät vakuuttamaan yleisönsä ostamaan heidän palvelunsa tai tuotteensa ja miten vaikuttajat pyrkivät vetoamaan eetokseen, paatokseen ja logokseen. Aineistona on käytetty Instagramin teksti- ja kuvasisältöjä. Yhteensä analysoitavia julkaisuja oli 73 kappaletta. Menetelmänä on käytetty retoriikan kolmijaon ja retorisen diskurssianalyysin yhdessä luomaa työkalua. Aineistosta on löydettävissä yhteensä 10 retorisen vaikuttamisen keinoa, jotka muodostavat yhdessä kolme diskurssia. Rehellisyyden ja maineen diskurssi koostuu eetokseen vetoavista keinoista. Samaistuttavuuden ja empaattisuuden diskurssi muodostuu paatokseen vetoavista keinoista. Asiantuntijuuden ja järkevyyden diskurssi rakentuu logokseen vetoavista keinoista. Tutkielman tulokset osoittavat, että täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja tarjoavien terveysvaikuttajien markkinointiviestintä pyrkii rakentamaan mielikuvia. Mielikuvien käytöstä onkin tullut merkittävä osa promootiokulttuurin sosiaalista mediaa.
  • Sevimli, Ida Adile (2020)
    Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sukupuolten väliseen tasa-arvotutkimukseen liittyvää uutisointia Helsingin Sanomissa 2000- luvulla. Tutkielman teoreettisena taustana toimii sukupuolten välisen tasa-arvotutkimuksen yleiset teemat sekä tutkimukseen perustuvan asiantuntijatiedon popularisoitumisen prosessit. Tutkimus on laadullinen ja rajattu koskemaan ainoastaan tutkimukseen pohjaavia journalistisia tekstejä sekä tekstejä, joissa haastatellaan tutkijoita. Analyysissä eritellään tasa-arvokeskustelua hallitsevia teemoja ja näkökulmia sekä mediakeskustelun ajallista kehitystä 2000-luvun aikana. Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen tasa-arvotilannetta Suomessa, erittelen yleisiä tasa-arvotutkimuksen teemoja ja tuon esiin tutkijoiden esittämää kritiikkiä sukupuolten väliseen tasa-arvokeskusteluun liittyen. Tasa-arvon ymmärtäminen muodostuu kontekstisidonnaisesti ja siihen liittyy aina poliittista kamppailua (Kantola et al 2012, 9). Niinpä olen teoretisoinut myös poliittisen ilmapiirin muutosta äärioikeiston ja Perussuomalaisten kannatuksen nousun myötä, sillä konservatiivisen järjestäytymisen voidaan nähdä asettuvan vastakkain feministisen liikehdinnän kanssa (Kovátz 2018, 528). Teoreettisen viitekehyksen toisessa osassa määrittelen, miten asiantuntijuus muodostuu mediassa ja kuinka tiede- ja mediainstituution toimintatavat eroavat toisistaan ja vaikuttavat näin tutkitun tiedon leviämiseen suurelle yleisölle. Aineisto koostuu 78:sta artikkelista, jotka olen kerännyt Helsingin Sanomista vuosilta 2000-2019. Temaattisen analyysin avulla aineistosta nousee esiin viisi teemaa: talous ja työ, koulu ja akatemia, sukupuoliroolit, väkivalta sekä epätasa-arvo muissa ja muualla. Vuosituhannen alkupuolella tasa-arvokeskustelu keskittyy julkiseen elämänpiiriin: talous ja työ -teema hallitsee keskustelua, ja naisistuminen on keskustelun yleisin näkökulma. Vuoden 2010 taitteessa hallitsevaksi teemaksi nousee sukupuoliroolit ja näkökulmaksi miesten syrjäytyminen. Tasa-arvokeskustelu keskittyy yksityiseen elämänpiiriin, arkeen ja kotiin. Vuoden 2015 pakolaiskriisi ja vuonna 2017 alkanut #MeToo-kampanja nostavat seksuaalisen väkivallan tasa-arvokeskustelun keskiöön ja osoittavat poliittisen ilmapiirin muuttuneen. Tutkielman tärkeimmät havainnot liittyvät kahteen keskustelua hallitsevaan näkökulmaan: naisistuminen ja miesten syrjäytyminen läpileikkaavat useita teemoja ja hallitsevat keskustelua ajallisesti koko 2000-luvun ajan. Lisäksi esiin nousee yksi uusi näkökulma, ilmasto, josta huolehtiminen näyttäytyy feminiinisenä hoivan muotona ja sukupuolittuneena toimintana. Aineistossa keskustelu sukupuolten välisestä tasa-arvosta keskittyy pitkälti ainoastaan miehiin ja naisiin. Tutkielman lopputulos on, että keskustelu sukupuolten välisestä tasa-arvotutkimuksesta lisääntyy huomattavasti 2000-luvun loppua kohden samalla kun tarkastelun kohde siirtyy julkisesta yksityisen piiriin ja naisistumisesta miesten syrjäytymiseen. Tutkielma tuottaa uutta tietoa mediassa käytävän tasa-arvokeskustelun teemoista Suomessa ja auttaa ymmärtämään, mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta.
  • Siirtola, Sonja (2021)
    Uudenlainen informaatioympäristömme on muodostunut älykkäiden viestintävälineiden ja -teknologioiden kehittymisen, perinteisen median murroksen sekä ihmisten mediankäyttötapojen muutoksen myötä. Tiedon määrä ja merkitys toimintaympäristössämme on lisääntynyt huomattavasti, ja tietoa on alettu hyödyntää yhä enemmän myös vaikuttamisen välineenä. Informaatiovaikuttamiseksi kutsutaan strategista toimintaa, jonka tavoitteena on saada kohde tekemään itselleen haitallisia päätöksiä ja toimimaan omaa etuaan vastaan. Informaatiovaikuttamista hyödyntävät erityisesti erilaiset valtiolliset toimijat ja vaikuttamista kohdistuu tätä kautta myös Suomeen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisena ilmiönä Suomen valtionhallinto, erityisesti ministeriöissä työskentelevät virkamiehet, kokevat informaatiovaikuttamisen sekä sen teknologisen kehityksen. Tutkielma tarkastelee erityisesti sitä, miten informaatiovaikuttaminen näkyy ministeriöiden viestintätyössä. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu sekä suomalaiseen että kansainväliseen tutkimukseen informaatiovaikuttamisesta, sen kehityksestä sekä sen suhteesta propagandan käsitteeseen. Valtionhallinnon viestintätyötä tarkastellaan puolestaan valtionhallinnon julkaisujen kautta. Tutkielman aineisto on kerätty laadullisen teemahaastattelun avulla, jonka lisäksi aineistona toimii valtioneuvoston julkaisu informaatiovaikuttamiseen vastaamisesta. Aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman tuloksista käy ilmi, että informaatiovaikuttaminen nähdään vakavana uhkana valtiolle, mutta tällä hetkellä sen ilmaantuvuus ei ole kovin suurta. Teknologian kehitys on kuitenkin lisännyt informaatiovaikuttamisen määrää sekä siinä käytettäviä keinoja. Ministeriöiden viestintätyössä informaatiovaikuttaminen, ja erityisesti sen teknologinen kehitys, näkyy lähinnä lisääntyneenä ennakointina ja yhteiskunnallisen keskustelun seuraamisena. Informaatiovaikuttaminen on kietoutunut tiiviisti yhteiskunnallisten puheenaiheiden, päätöksenteon sekä ulkopoliittisten suhteiden ympärille. Informaatiovaikuttaminen nähdään osana kaikkea valtionhallinnon toimintaa, ja esimerkiksi koronaviruksen myötä on nähty, miten erilaiset tapahtumat ja käännekohdat yhteiskunnassa vaikuttavat informaatiovaikuttamisen esiintymiseen. Ilmiöön vastaaminen nähdään koko yhteiskunnan yhteisenä työnsarkana, jossa keskinäisellä yhteistyöllä ja luottamuksella on suuri merkitys.
  • Tikanmäki, Sofia (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan strategista organisaatioviestintää media-alan työnantajajärjestöissä: sitä, miten viestintää suunnitellaan ja miten se yhdistyy organisaation tavoitteisiin sekä sitä, millaisia rooleja viestijät saavat. Tutkielman viitekehyksenä toimii organisaatioviestinnän teoria, strategisen viestinnän käsite sekä viestijöiden roolien tutkimus. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Millaista on viestinnän suunnitelmallisuus ja strategisuus toimintasuunnitelmien ja viestijöiden käsitysten kautta? ja 2) Millaisia rooleja viestintä saa työnantajajärjestöjen toimintasuunnitelmissa ja viestijöiden puheissa? Tutkielma on tapaustutkimus kuudesta media-alan työnantajajärjestöstä. Tutkielman aineistona oli kuusi toimintasuunnitelmaa sekä kuusi teemahaastattelua. Toimintasuunnitelmissa tarkasteltiin viestinnän rooleja ja viestinnän yhteyttä organisaation tavoitteisiin. Suunnitelmia analysoitiin sisällönanalyysin keinoin sekä havainnoimalla aineistoa että yhdistelemällä analyysiin teoriaa. Teemahaastatteluista tutkittiin viestijöiden rooleja sekä viestinnän suunnitelmallisuutta. Niitä analysoitiin teemoittelemalla. Tutkimuksessa havaittiin, että viestintää suunnitellaan työnantajajärjestöissä hyvin vaihtelevasti. Suuressa osassa tutkittuja järjestöjä viestintää suunniteltiin heikosti ja hyvin yleisellä tasolla. Yhdessä järjestöistä viestintää suunniteltiin konkreettisemmin viestintäsuunnitelmien ja vuosikellon avulla. Viestintää toteutettiin ja suunniteltiin jonkin verran suhteessa organisaation tavoitteisiin, mutta usea viestijä koki, että suunnitelmallisuutta olisi voinut olla enemmän. Työ tuntui haastateltujen mielestä ennalta-arvaamattomalta ja reagoimiselta ennakoimisen ja suunnitelmallisuuden sijasta. Organisaation tavoitteet toimivat useimmiten ohjaavana periaatteena viestinnän toteuttamisen taustalla, mutta eivät aina. Viestijät saivat toimintasuunnitelmissa ja viestijöiden haastatteluissa viisi erilaista roolia, jotka eivät olleet toisiaan poissulkevia. Löydetyt roolit olivat tiedonvälittäjä, maineenrakentaja, tukija, luotaaja ja kehittäjä. Rooleista tiedonvälittäjän rooli nähtiin haastatteluissa usein viestintätyön perusmuotona ja se esiintyi paljon myös toimintasuunnitelmissa. Luotaaja ja kehittäjä olivat rooleja, joihin osuvia tehtäviä ei toimintasuunnitelmissa ollut, mutta haastatteluissa ne nousivat esille. Maineenrakentaja oli rooleista ainoa, jota ei noussut esille viitekehyksessä. Tutkimuksen tulokset eivät sellaisenaan tapaustutkimuksen luonteen vuoksi sovi sovellettavaksi suoraan muihin organisaatioihin. Ne antavat kuitenkin viitteitä siitä, kuinka viestintää suunnitellaan ja miten viestijät näkevät suunnitelmallisuuden. Teorian pohjalta voidaan sanoa, että erityisesti suunnitelmallisuus suhteessa organisaation tavoitteisiin olisi tärkeää ja auttaisi viestintää tukemaan organisaation toimintaa ja siten tuomaan enemmän hyötyä organisaatiolle. Tulokset osoittavat, että viestijöiden roolit ovat toistensa kanssa risteäviä erityisesti pienissä organisaatioissa, joissa viestintäresurssit ovat pienet. Nämä roolit ja niiden tehtävät olisi hyvä huomioida myös toimintaa suunnitellessa.
  • Enbuske, Anna (2024)
    Törmäämme yhä useammin arjessamme henkilöbrändeihin, jotka herättävät kiinnostusta meissä ja mediassa. Tämän tutkielman tarkoitus on luoda käsitystä siitä, millainen henkilöbrändien ilmiö on 2020-luvun Suomessa ja suomalaisessa mediajulkisuudessa sekä osana uraa. Henkilöbrändien ilmiötä ja merkitystä tarkastellaan kolmen tutkimuskysymyksen kautta: 1) Miten julkisuudessa esiintyvät suomalaiset käsittävät henkilöbrändin merkityksen? 2) Miten julkisuudessa esiintyvät suomalaiset kuvaavat omaa henkilöbrändiä erityisesti osana omaa työtään tai uraansa? 3) Miten henkilöbrändiä rakennetaan suomalaisessa mediajulkisuudessa? Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa aihetta on lähestytty haastattelemalla suomalaisia julkisuudenhenkilöitä, joita voidaan mediajulkisuudessa käsitellä henkilöbrändeinä. Aineisto koostuu seitsemän Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen vuosien 2021–2023 aikana henkilöhaastatellusta julkisuudenhenkilön haastattelusta. Maisterintutkielma osoittaa, että henkilöbrändeillä on haastattelujen perusteella kasvava merkitys niin yhteiskunnallisesti kuin osana uraa, sillä se erottaa heidät muista ja tuo heille lisäarvoa eri tavoin. Lisäksi henkilöbrändi tuo yksilöille valtaa, mikä tekee niistä yhteiskunnallisesti relevantteja. Promootiokulttuurissa henkilöbrändit sekä niitä rakentava ja ylläpitävä mediajulkisuus tarvitsevat toinen tosiaan toimiakseen omien intressiensä mukaisesti.
  • Wilen, Netta (2024)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, millaisia diskursseja nuorisorikollisuudesta syntyy uutisten asiantuntijapuheessa ja millaisia ongelmia sekä ratkaisuja näissä diskursseissa esiintyy. Tutkimusaineisto koostuu 38 uutisartikkelista, jotka on kerätty 1.1.2023-31.12.2023 aikavälillä Helsingin Sanomien ja Ylen verkkomedioista. Tutkimus on laadullinen ja tutkimusmenetelmänä käytetään kriittistä diskurssianalyysia. Tutkielmassa havaittiin kolme diskurssia, jotka ovat polarisoitumisen, katujengiytymisen ja rikollisuuden glorifioinnin diskurssit. Polarisoitumisen ja katujengiytymisen diskurssit ovat hallitsevammassa asemassa kuin rikollisuuden glorifioinnin diskurssi. Polarisoitumisen diskurssissa nuorisorikollisuuden nähdään raaistuneen ja vakavoituneen pienen rikosaktiivisen joukon keskuudessa. Katujengiytymisen diskurssissa keskustellaan suhteellisen uudesta rikoskäyttäytymisen muodosta, katujengiytymisestä, jota voidaan pitää normaalista rikoskäyttäytymisestä poikkeavana. Rikollisuuden glorifioinnin diskurssissa nuorten parissa havaitaan rikollisen elämäntavan ja rikollisuuden ihannointia. Asiantuntijat peräänkuuluttavat kulttuurituotannon vastuuta ja pohtivat, millaisia vaikutuksia esimerkiksi rap-musiikilla ja true crime -sisällöllä on nuorten rikoskäyttäytymiseen. Muodostuneet diskurssit vaikuttavat siihen, millainen representaatio nuorista ja nuorisorikollisuudesta syntyy. Tutkielmassa otetaan huomioon myös uutismedian rooli näiden mielikuvien tuottajana, kuten toimittajien tekemät journalistiset valinnat.
  • Mäkelä, Ella (2024)
    Tämä tutkielma käsittelee poliittisten skandaalien rakentumista ja poliitikkojen kriisiviestintää hybridissä mediaympäristössä. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan Sanna Marinin kesän 2022 juhlimiskohua. Tämä tarkasteltava skandaali herätti runsaasti mediahuomiota ja kiinnostusta julkisessa keskustelussa. Käsiteltävä kohu on esimerkki hybridissä mediaympäristössä tapahtuneesta poliittisesta skandaalista. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten kyseinen kohu rakentui hybridissä mediaympäristössä ja miten siinä hyödynnettiin Timothy W. Coombsin kriisiviestintästrategioita. Tutkielman tärkeimpinä teoreettisina viitekehyksinä toimivat Victor Turnerin sosiaalisen draaman käsite sekä Timothy W. Coombsin kriisiviestintästrategiat. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka menetelmänä toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielman aineisto koostuu tarkastelujaksoltani 17.8.-31.8.2022 kerätyistä uutisartikkeleista sekä Marinin ja hänen tiiminsä tarkastelujakson aikana julkaisemista viestintäsisällöistä (tiedotustilaisuudet, tiedote ja sosiaalisen median julkaisut). Tutkielman aineistosta käy ilmi, että Marin hyödynsi kohun aikana useita eri kriisiviestintästrategioita. Coombsin teorian strategioista suurin painoarvo oli vähättelevissä kriisiviestintästrategioissa, joiden avulla kohun vaikutuksia pyrittiin vähättelemään ja pääministerin mainetta puolustamaan. Marin painotti kriisiviestintänsä tiedotustilaisuuksiin ja korosti vähättelevien strategioiden ohella viestinnässään avoimuutta. Marinin kohu nousi julkisen keskustelun keskiöön sekä sosiaalisessa mediassa että perinteisen median kanavilla. Pääministerin juhliminen aiheutti runsaasti reaktioita yleisöissä ja herätti yhteiskunnallista keskustelua erityisesti journalismin etiikan, poliitikkojen yksityisyydensuojan ja naispoliitikkojen kohtelun ympärillä. Kohu noudatti Turnerin sosiaalisen draaman vaiheita ja herätti keskustelua yhteiskunnan moraalisäännöistä.
  • Leinonen, Iitu (2022)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Politiikan ja viestinnän koulutusohjelma Opintosuunta: Viestintä Tekijä: Iitu Leinonen Työn nimi: Ongelmana hyvinvointi. Kehysanalyysi hyvinvointi-osaston teksteistä Helsingin Sanomissa. Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Marraskuu 2022 Sivumäärä: 55 + 15 Avainsanat: hyvinvointi, kehysanalyysi, lifestyle-journalismi, sosiaalinen konstruktionismi, terveysviestintä, wellness Ohjaaja: Tuomo Mörä Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: - Tiivistelmä: Pro gradu -tutkielmani perustuu hyvinvointi-käsitteen kompleksisuuden ja yhteiskunnalliseen merkittävyyden väliseen jännitteeseen. Sekä arjessa että julkisessa keskustelussa puhe hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä on yleistynyt parin viime vuosikymmenen aikana. Mediassa termin käyttö on yleistä, ja hyvinvointi-sateenvarjotermin alle liitetään mitä moninaisin joukko erilaisia aiheita ja esittämisen tapoja. Hyvinvointi voi kontekstista riippuen viitata yksilön, yhteisön tai yhteiskunnallisen tason hyvinvointiin. Hyvinvointi on politiikan, julkishallinnon, sosiaali- ja terveyspalveluiden ydinkäsite, jota käytetään kuin se olisi itsestäänselvyys, vaikka näissä konteksteissa tai tutkimuskentällä ei ole yksiselitteistä tapaa määritellä mitä sillä tarkoitetaan. Tutkielmassa tarkastelen hyvinvointi-käsitettä ja hyvinvoinnin kehystämisen tapaa Helsingin Sanomien verkkosivujen hyvinvointi-osastolta kerätyssä aineistossa. Viitekehys rakentuu hyvinvointi-käsitteen konstruktionistisen luonteen, terveysviestinnän tutkimusperinteen, kriittisten yhteiskuntateorioiden (Michel Foucault, Nikolas Rose) sekä lifestyle-journalismin tutkimuksen avulla. Aineisto koostuu teksteistä ajalta syyskuu-lokakuu 2021. Tekstit esittävät hyvinvointiin liittyvinä ongelmina sekä yksilön elämänpiiriin liittyviä asioita, kuten ongelmat perheessä, työpaikalla ja sosiaalisissa suhteissa, sekä yhteiskunnallisia, laajempia yhteisötason ilmiöitä, kuten ongelmat liittyen luokkayhteiskuntaan, huumepolitiikkaan tai sosiaalisen median käyttöön. Tutkimusmetodina on kehysanalyysi, jonka avulla hain tietoa hyvinvointiongelmien kehystämisen piirteistä. Analyysissa erottui kolme painottuvaa kehystä, jotka olen nimennyt itsehoidon kehykseksi, ilmiön kehykseksi sekä selviytymisen kehykseksi. Näistä kolmesta sekä itsehoidon että selviytymisen kehys asettuvat niin sanotun wellness-hyvinvoinnin eetokseen, jossa yksilö toimii ennakoivasti ja aktiivisesti hyvinvointivalintojen markkinoilla. Ilmiön kehyksessä yhteiskunnallisten rakenteiden piirteet ovat voimakkaammat, mutta yksilön kokemuksellinen hyvinvointi on silti tarkastelun keskiössä. Kehyksien elementeistä heijastuu yhteiskunnan uusliberalistinen kehityssuunta, jossa yksilön vastuu omasta hyvinvoinnistaan painottuu.