Browsing by study line "Yhteiskuntapolitiikka"
Now showing items 41-59 of 59
-
(2022)Tutkielman ensisijaisena tavoitteena on arvioida valtioneuvoston EU-politiikasta eduskunnalle vuonna 2021 antaman selonteon yhteydessä käydyn eduskunnan lähetekeskustelun puheenvuorojen EU-käsityksiä intergraatioteorioiden ja kehysteorian näkökulmista. Tutkielman metodina käytetään laadullista sisällönanalyysiä, jonka täydennyksenä esitetään myös muutamia määrällisiä sisällönanalyyttisiä havaintoja. Analyysin perusteella aineistosta voidaan löytää muutamia hallitsevia, lähes kaikkien puhujien jakamia kehyksiä unionin luonteesta ja integraatiosta sekä heikompia kehyksiä, jotka asettuvat osin päällekkäin ja joiden sisällä käydään poliittista kamppailua siitä, mitä unioni ja sen integraatio ovat. Hallitsevimmat ja läpileikkaavimmat tavat jäsentää aineiston EU-luonnehdintoja voidaan tiivitää viiteen pääkehykseen: EU on sisämarkkina-alue, arvoyhteisö, turvallisuusyhteisö, globaali toimija tai epäonnistunut projekti. Näiden pääkehysten alle voidaan sovittaa yksityiskohtaisempia tulkintoja, jotka voivat olla toisilleen vaihtoehtoisia, päällekkäisiä ja rinnakkaisia. Tutkielman tulosten perusteella puolueiden yleiset integraatioasenteet noudattelevat pääpiirteittäin jo 1990-luvulla tehtyjä arvioita. Muutamat havaitut muutokset esimerkiksi vihreiden, kokoomuksen ja vasemmistoliiton integraatioasenteissa noudattavat nekin tutkimuskirjallisuuden tarjoamaa teoreettista selitystä, jonka mukaan EU:n integraation monialaistuminen markkinasektoria laajemmaksi tekee sen kannattamisen helpommaksi viher- ja vasemmistopuolueille ja toisaalta saattaa latistaa keskustaoikeistolaisen kokoomuksen yhdentymismyönteisyyttä.
-
(2022)Sosiaali- ja terveyssektori on merkittävä ilmastonkuormittaja. Suomessa se tuottaa noin 5 prosenttia kansallisesta hiilijalanjäljestä. Sosiaali- ja terveyssektorin suhde ilmastonmuutokseen on paradoksaalinen, sillä se on merkittävä ilmastonkuormittaja, mutta se myös kantaa ilmastonmuutoksen seurauksia. Erilaisilla sopimuksilla ja suosituksilla on yritetty sovittaa ilmastokestäviä toimintamalleja. Tästä huolimatta alan valmius toimia kestävästi on vielä alkutekijöissä, jossa tietoa kestävyyden edistämisestä olisi tärkeä saada alan ammattilaisille. Jotta kestävän kehityksen periaatteita ja ilmastostrategiaa voitaisiin ottaa terveyssektorilla laajemmin käyttöön, on selvitettävä, mikä on sosiaali- ja terveyssektorin ilmastomuutoksen muutosvalmius. Tarkastelen maisterintutkielmassani yhden suomalaisen sosiaali- ja terveyssektorin organisaation muutosvalmiutta sekä henkilöstön valmiutta toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita osana työkäytäntöjä. Aineistona on käytetty Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän (PHHYKY) henkilöstölle syksyn 2021 aikana toteutettua kestävyyskyselyä. Kyselyyn vastasi yhteensä 317 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista. Tutkimuskysymykseni koskivat, miltä henkilöstön kestävyysasenteet näyttäytyvät vastaajien ammattiaseman perusteella, mikä on Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän muutosvalmius ottaa kestävän kehityksen periaatteita osaksi toimintaympäristöä ja miten organisaation ja henkilöstön aktiiviset kestävyystoimet selittävät muutosvalmiutta. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat kestävyys, ympäristövastuullinen käyttäytyminen, muutosvalmius. Lehmanin muutosvalmiusmalli ja muutoksen merkityksellistäminen, eli sensemaking. PHHYKY:n muutosvalmiudesta ottaa kestävän kehityksen toimintamalleja osaksi työkäytänteitä kertoo ensisijaisesti se, että PHHYKY:n johto on ollut kiinnostunut toteuttamaan henkilöstölle kestävyyskyselyn. Muutosvalmiuden yksi mittari on avoimuus muutokselle. Tulosten mukaan myös henkilöstössä on jo kestävyysasenteiltaan joukko, joka voi käynnistää muutoksen. Kuitenkin mahdollisuuksissa huomioida kestävyyttä sekä tietoa ja resursseja kestävyyden toteuttamiseksi on organisaatiossa parannettava. On oltava mahdollisuuksia toteuttaa kestävyyttä, jotta voi toimia kestävästi työpaikalla. Jatkossa olisi myös tavoitettava niitä henkilöitä, joiden kestävyysasenteet eivät ole yhtä korkeat ja tarkastella heidän muutosvalmiuttaan, jotta oikeanlaista tietoa oikeaan aikaan voidaan kestävyydestä viedä eteenpäin alan ammattilaisille.
-
(2019)Liiallinen alkoholinkäyttö ja sen seurannaisvaikutukset ovat merkittävä yhteiskunnallinen tekijä Suomessa. Suomalaisten suhtautuminen alkoholiin ja sen käyttöön on moninaista. Tutkielman tavoitteena oli selvittää sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden suhtautumista alkoholiin ja alkoholinkäyttöön ja onko asenteissa eroa eri koulutusalojen ja -asteiden välillä. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana olivat asenteet sekä niiden vaikutus ihmisen toimintaan ja ammatilliseen identiteettiin, jonka muodostuminen alkaa jo opiskeluaikana. Tutkimus kohdennettiin yhden yliopiston sosiaalityön ja lääketieteen opiskelijoille sekä yhden ammattikoulun lähihoitajaopiskelijoille. Tutkimus kohdistettiin heihin sen takia, sillä he todennäköisesti kohtaavat tulevassa työssään päihdeasiakkaita ja heidän läheisiään. Tutkimusaineisto kerättiin syksyllä 2018 kyselylomakkeella, ja kyselyyn vastasi 224 sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa. Tutkimus on kvantitatiivinen ja analyysimenetelminä käytettiin faktori- ja varianssianalyysiä. Faktorianalyysistä muodostui kolme faktoria, jotka olivat nuoret ja heidän alkoholinkäyttönsä, haitallinen alkoholinkäyttö Suomessa sekä alkoholinkäytön sääntely. Haitallinen alkoholinkäyttö- ja alkoholinkäytön sääntely -faktoreista muodostettiin summamuuttujat, joita analysoitiin varianssianalyysillä. Tutkimus osoittaa, että sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden alkoholinkäyttöön suhtautumisessa on eroa. Esimerkiksi näkemys alkoholinkäytöstä yksityisasiana jakaa mielipiteitä opiskelijoiden keskuudessa. Varianssianalyyseistä käy ilmi, että koulutusasteella on merkitystä alkoholinkäyttöön suhtautumisessa. Lääketieteen ja sosiaalityön opiskelijat suhtautuvat kriittisemmin alkoholiin ja alkoholinkäyttöön kuin lähihoitajaopiskelijat. Lääketieteen ja sosiaalityön opiskelijat ovat lähihoitajaopiskelijoita enemmän huolissaan haitallisesta alkoholinkäytöstä ja sen aiheuttamista seurauksista. Sosiaalityön ja lääketieteen opiskelijoiden asenteiden välillä sen sijaan ei ilmene yhtä selkeää eroa, minkä pohjalta voidaan sanoa, että koulutusaste vaikuttaa alkoholiin ja alkoholinkäyttöön liittyviin asenteisiin enemmän kuin opiskeltava aine.
-
(2023)Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change, 2022a) mukaan ihmisen toiminnasta seurannut ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut ja tulee edelleen aiheuttamaan haitallisia sääolosuhteiden muutoksia, kuten keskilämpötilojen nousua, kaikkialla maapallolla. Pohjoismaissa keskilämpötilojen nousu tarkoittaa kesähelteiden voimistumista ja hellejaksojen pitenemistä (Ilmasto-opas, 2021). Suomessa hellejaksot ovat jo yleistyneet ja pidentyneet. Tämä kehityskulku tulee hyvin todennäköisesti vahvistumaan (Ilmasto-opas, 2017). Yleistyviin ja voimistuviin helteisiin varautumisen kannalta on tunnistettava, mitkä tekijät tai ominaisuudet edistävät sopeutumista helteisiin. Tässä tutkielmassa kiinnostuksen kohteena on suomalaisten sosiaalisten suhteiden yhteys helteisiin sopeutumiseen. Tutkielmassa analysoitiin tilastollisin menetelmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Aalto-yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston Kuumuuden terveyshaitat muuttuvassa ilmastossa (HEATCLIM) -hankkeen kyselyaineistoa. Kyselyssä selvitettiin, miten helteet vaikuttavat Suomessa ja miten eri väestöryhmät kokevat helteen. Kysely oli suunnattu yli 24-vuotiaille suomalaisille ja se toteutettiin satunnaisotantamenetelmällä. Kyselytutkimuksen aineisto kerättiin kahtena eri vuotena, vuosina 2020 ja 2021. Vuonna 2020 kyselyyn vastanneita oli 1090 ja vuonna 2021 1028 henkilöä. Aineistosta selvitettiin ristiintaulukoimalla ja Khiin neliö -testisuureita tarkastelemalla, miten vastaajien sosiaaliset suhteet eroavat taustatekijöiden mukaisesti ja logistisella regressioanalyysilla, miten sosiaaliset suhteet ovat yhteydessä hellehaittojen kokemiseen. Tuloksina havaittiin korkeamman tulotason omaavilla olevan laajemmat sosiaaliset verkostot ja heidän olevan eniten erittäin tyytyväisiä sosiaalisiin suhteisiinsa. Matalasti koulutetut ja matalimpaan tulotasoon kuuluvat olivat kaikista tyytymättömimpiä sosiaalisiin suhteisiinsa ja heidän kohdallaan oli yleisempää se, ettei lähipiiriin kuulunut yhtään ihmistä. Pitkäaikaissairastavilla oli oletusten vastaisesti enemmän kasvokkaista ja internetin välityksellä tapahtuvaa yhteydenpitoa, heillä oli enemmän kokemusta mahdollisuudesta saada apua perheenjäseniltä, ja he olivat useammin erittäin tyytyväisiä ihmissuhteisiinsa ja ystäviltä saatuun tukeen. Tämän lisäksi heillä oli useammin suuri lähipiiri verrattuna heihin, joilla ei ollut pitkäaikaissairauksia. Sekä työikäisillä että yli 65-vuotiailla tiivis yhteydenpito lähipiiriin puhelimen välityksellä oli yhteydessä hellehaittojen kokemiseen, kun taustamuuttujat oli vakioitu. Yhteys oli eläkeikäisillä voimakkaampi. Kasvokkainen yhteydenpito oli yhteydessä hellehaittojen kokemiseen sukupuolen, iän ja pitkäaikaissairauksien vakioimisten jälkeen eläkeikäisillä ja työikäisillä myös sosioekonomisten tekijöiden jälkeen. Yli 65-vuotiailla myös ihmissuhteita kohtaan koettu suuri tyytyväisyys oli yhteydessä hellehaittojen kokemiseen. Henkilön ollessa erittäin tyytyväinen ihmissuhteisiinsa, oli vedon suuruus 5,04 kertainen (1,13–22,45, malli 4) sille, että hellehaittoja ei koettu, ihmissuhteisiinsa tyytymättömiin verrattuna. Tämä yhteys oli kaikista logistisen regressioanalyysin avulla tarkastelluista yhteyksistä voimakkain, joskin on huomattava, että luottamusväli on hyvin lavea. Saadut tulokset antavat viitteen siitä, että hellehaittojen ja sosiaalisten suhteiden yhteydestä, erityisesti kasvokkain ja puhelimen välityksellä tapahtuvan yhteydenpidon ja ihmissuhteita kohtaan koetun tyytyväisyyden osalta, on hyödyllistä saada lisää tietoa. Huomiota tulee kiinnittää iäkkäisiin ja pitkäaikaissairastaviin, sekä heihin, jotka asuvat yksin ja joiden asuntotyyppi voi lisätä hellehaittojen kokemista. Sosiaalisten suhteiden yhteys helteisiin sopeutumiseen on tämän tutkielman tulosten perusteella aihe, jota Suomessa kannattaa tutkia lisää.
-
(2022)Inkerinsuomalaiset ovat alun perin Suomesta lähtöisin oleva väestöryhmä, joka siirtyi asuttamaan nykyistä Pietarin ympäristöä 1600-luvulta alkaen. Monien vaiheiden jälkeen heitä palasi Suomeen vuosina 1990–2016 voimassa olleen paluumuutto-oikeuden aikana kymmeniä tuhansia. Tässä maisterintutkielmassa käsitellään 1990-luvulla alkaneen inkerinsuomalaisten paluumuuton aikuisikäistä toista sukupolvea ja heidän kuulumisen kokemuksiaan keskittyen erityisesti kielellisiin, kulttuurisiin ja kansallisiin kuulumisen kokemuksiin. Ryhmä on mielenkiintoinen tutkimuksen kohde, sillä siirtolaistaustasta huolimatta heillä on suomalaisia sukujuuria ja toisen sukupolven tutkimusta on suomessa vähän. Tässä tutkielmassa selvitän, mihin kansallisiin, kielellisiin ja kulttuurisiin ryhmiin inkerinsuomalaisten paluumuuttajien toinen sukupolvi kokee kuuluvansa, miten kuulumista näihin ryhmiin kuvataan ja millaiset paikat korostavat kuulumisen tai kuulumattomuuden tunnetta. Tutkielma on laadullinen sisällönanalyysi, joka on toteutettu kahdeksan yksilöhaastattelun perusteella. Haastateltavat ovat joko syntyneet Suomessa tai muuttaneet Suomeen ennen kouluiän aloitusta pääasiassa 1990-luvulla. Keskeisin tulos on, että haastateltavat kokivat yhteyttä sekä suomalaisuutta, venäläisyyttä että inkerinsuomalaisuutta kohtaan. Kuuluminen näyttäytyi eri tavoin eri ryhmien kohdalla. Suomalaisuuteen kuuluminen oli hyvin selvää haastateltaville, eikä sitä juurikaan kyseenalaistettu vaan käsitystä suomalaisuudesta laajennettiin kuvaamaan itseä paremmin. Suomalaisuuteen kiinnitti fyysinen paikka, kulttuurinen yhtenäisyys ja kieli. Inkerinsuomalaisuuteen kytkeydyttiin vaihtelevammin, mutta pääosin hyvin lämminhenkisesti. Inkerinsuomalaisuuteen kytkivät suvun juuret ja tarinat. Venäläisyys herätti haastateltavissa ristiriitaisia tunteita. Osin venäläisyyttä kohtaan koettiin voimakastakin kuulumista esimerkiksi kielen ja kulttuurin kautta, toisaalta esimerkiksi politiikasta irtisanouduttiin. Inkerinsuomalaisuus ja osin myös venäläisyys olivat usein ”hiljaisia” identifikaatioita, joiden merkitys nousi esille vain tietynlaisissa tilanteissa, esimerkiksi niiden saadessa tilaa julkisessa keskustelussa. Suomalaisuus sen sijaan oli tilanteesta riippumatonta, siitä huolimatta, että haastateltavat kokivat asemansa olevan jollakin tapaa suomalaisuuden ja maahanmuuttajuuden välissä. He olivat suomalaisia, mutta myös jotakin muuta. Tutkielma antaa tietoa kahdesta vähän tutkitusta ryhmästä: inkerinsuomalaisten paluumuuton toisesta sukupolvesta sekä aikuisikäisestä maahanmuuttajataustaisesta toisesta sukupolvesta yleisesti. Inkerinsuomalaiset paluumuuttajat ovat ensimmäisiä suuria maahanmuuttajaryhmiä Suomessa, ja maahanmuuton kasvettua määrällisesti, on hyödyllistä pyrkiä ymmärtämään aiemmin muuttaneen ryhmän kokemuksia.
-
(2020)Kompleksiset muutokset ja uudet uhkat nähdään perinteiset viranomaisten ja turvallisuustoimijoiden rajapinnat ylittävinä. Suomen kokonaisturvallisuuden malli yhteistoimintapainotuksineen korostaa muuttuvassa ja yhä kompleksisemmassa toimintaympäristössä turvallisuustoimijoiden tarvetta tulla tietoisiksi toistensa tulevaisuuskuvista sekä niiden eroista ja yhtäläisyyksistä. Tutkielmassa tarkastellaan Suomen julkishallinnon keskeisten turvallisuustoimijoiden toimintaympäristö- ja tulevaisuusanalyysejä ja niissä tunnistettuja keskeisiä muutostekijöitä. Tutkielma keskittyy Suomen turvallisuustoimijoiden muutoksen hahmotuksessa esiintyvien eriäväisyyksien, yhtäläisyyksien ja mahdollisten puutteiden tai heikkouksien tunnistamiseen. Tutkielman tutkimusala linkittyy strategian tutkimukseen, tarkemmin määriteltynä strategiseen enna-kointiin. Näkökulma tutkielman analyysille on kylmän sodan jälkeinen turvallisuuden laajentuminen valtio- ja sotilaskeskeisestä ajattelusta uusille huomioitaville osa-alueille, muun muassa poliittisille, taloudellisille, yhteiskunnallisille ja ympäristöllisille, kohti systeemistä käsitystä turvallisuudesta. Turvallisuustoimijoiden muutostekijöitä lähestyttiin laadullisen tekstiaineiston kautta. Aineisto koostuu kymmenen julkishallinnon turvallisuustoimijan toimintaympäristön muutosta kuvaavista virallisista julkisista toimintaympäristöanalyyseistä, strategiasuunnitelmista ja selonteoista. Analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa laadullista temaattista sisällönanalyysiä, jolla keskeiset muutostekijät tunnistettiin. Niiden eroja ja yhtäläisyyksiä pystyttiin hahmottamaan selkeästi toimija- ja muutos-tekijäkohtaisilla jaotteluilla sekä niiden ristiintaulukoinnilla. Analyysin apuna käytettiin PESTE-kehystä. Analyysin kautta tunnistettiin yhteensä neljäkymmentäyksi vuoteen 2040 saakka vaikuttavaa keskeistä muutostekijää kuudessa eri teemassa, jotka noudattelivat pääasiassa PESTE-kehystä. Toimijoiden tunnistamat muutostekijät olivat olennaisilta sisällöiltään ja kehityssunniltaan samanlaisia, mutta eroja toimijoiden välillä muutostekijöiden tunnistamisen suhteen oli havaittavissa. Toimijat kiinnittivät huomiota eri muutostekijöihin ja muutostekijäteemoihin vaihtelevalla kattavuudella, usein oman roolinsa ja toimi-alansa mukaisesti. Myös joidenkin muutostekijöiden tai teemojen tunnistaminen oli toimijoilla ajoittain ohutta jääden vain maininnan tasolle. Analyysissä tunnistettiin myös muutamia huomionarvoisia ristiriitoja eri keskeisten muutostekijöiden välillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa esille tuotu laajan turvallisuuden käsitteen hahmottamisen kapeus ja toimijoiden pysyttäytyminen omissa puitteissaan oli tulkittavissa joissain tapauksissa paikkansapitäväksi. Tästä huolimatta merkittäviä ristiriitoja ei toimijoiden välillä löytynyt. Aineistosta ilmeni, että toimijat olivat ottaneet huomioon turvallisuuden laajentumisen ajattelutavan sekä muutostekijöiden systeemisen keskinäisriippuvuuden ja kokonaisvaltaisuuden. Hybridiuhkilla ja teknologisella kehityksellä oli tämän yhteydessä suuri rooli. Toimijat kokivat, että muun muassa sisäisten ja ulkoisten uhkien yhteen kietoutuminen, toimintaympäristön kompleksisuuden kasvu sekä yhteiskunta- ja turvallisuuspolitiikan rajojen hämärtyminen voimistuvat.
-
(2022)Perhe ja vanhemmuus ovat keskeisiä yhteiskunnallisia instituutioita ja nykyisin vanhemmuuden normeja ja käytäntöjä rakennetaan yhä enemmän myös verkkoympäristöissä. Tutkielman tavoitteena on tarkastella vloggaamista yhteiskunnallisena ilmiönä synnytyskertomusten kontekstissa. Tutkimuksessa tarkastellaan 1. synnytyskertomukset rakentuvat YouTubessa, 2. miten oman synnytyskokemuksen jakamista YouTubessa perustellaan ja 3. millaisia rooleja kipu saa äitien kertomuksissa. Tutkimuksen aineisto koostuu 11 litteroidusta vlogimuotoisista synnytyskertomuksista, jotka on kerätty YouTubesta ja julkaistu ajalla 2016–2020. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa narratiivinen tutkimustraditio, jossa kertomuksellisuus ymmärretään tärkeäksi osaksi ihmiselle tavanomaista tapaa hahmottaa ympäröivää maailmaa ja itseään. Taustalla on ajatus sosiaalisesta konstruktionismista, jonka mukaan sosiaalinen maailma rakentuu ihmisten välisistä merkitysten verkoista. Vlogit ovat tekstimuotoisia kertomuksia monipuolisempi kerronnan muoto: synnytyskertomuksia oli elävöitetty suoran kerronnan lisäksi videoklipeillä, kuvilla, tekstillä ja musiikilla. Synnytyskertomukset olivat rakenteeltaan samankaltaisia, ja ne etenivät tapahtumien ajallisessa järjestyksessä: kertomusten alussa ja lopussa oli arvioiva vaihe, jossa äidit arvioivat omaa kokemustaan ja pyrkivät sitouttamaan katsojia omalle kanavalleen. Kertomukset olivat selviytymistarinoita, joissa synnytyksestä selviäminen oli pääroolissa. Melkein kaikissa vlogeissa perusteltiin erikseen, miksi äidit olivat halunneet tuoda oman synnytyskokemuksensa julki. Kaikista yleisin mainittu syy liittyi vertaistukeen. Äidit kertoivat, että heille on tärkeää, että he voivat omalla kertomuksellaan auttaa muita. Toinen merkittävä motivaatiotekijä oli ennakkoluulojen muuttaminen. Kertomuksissa kuvattiin, kuinka omalla positiivisella synnytyskokemuksella halutaan vähentää synnyttämiseen liittyviä pelkoja. Kipukokemukset olivat keskeinen osa synnytyskertomuksia. Kivulla oli melkein kaikissa kertomuksissa auttava rooli. Kipua kuvailtiin merkkinä synnytyksen luonnollisesta käynnistymisestä ja synnytyksen etenemisestä. Osassa kertomuksista kipu esiintyi vaikeasti hallittavana ja sai vastustajan roolin. Vlogi-muotoiset synnytyskertomukset voidaan ymmärtää eräänlaisena julkisena esityksenä. Vanhemmuuden ja perhe-elämän käytäntöjen ja normien rakentumisesta erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä tarvitaan jatkotutkimusta. YouTuben lisäksi esimerkiksi muut sosiaalisen median palvelut, erilaiset keskustelufoorumit, asiantuntijatekstit, lapsiperheille kohdennetut sivustot sekä keskusteluohjelmat tai tosi-tv formaatit tarjoaisivat aineistoja jatkotutkimukselle.
-
(Ei ole vie)Tämä maisterintutkielma käsittelee syövänhoitojen diskursiivisia resursseja. Tutkimuskysymys on: ”Miten kuluttajat neuvottelevat syövänhoidon sosiaalisia maailmoja”. Tämän maisterintyön menetelmät ovat kriittinen diskurssianalyysi. Tutkielmassa sivutaan ja kerrotaan myös narratiivisesta tutkimuksesta. Tutkimus on keskeisesti erittelevä eli analysoiva tutkimus. Vastaus tutkimuskysymykseen on kuvaileva ja erittelevä. Kuvaan ja selostan ja erittelen neljää erilaista diskursiivista resurssia, jotka ovat sotatieteellinen, kristinuskon, kansantaloustieteellinen ja lääketieteellinen. Diskursiivinen resurssi käsitetään tarkoittavan resursseja, joiden avulla ja varassa käydä keskusteluja. Diskursiivisia resursseja ovat muun muassa sanastot ja retoriset keinot ja narratiiviset tavat. Erittelevä kuvaus, jonka kautta tutkin kuluttajien käymiä neuvotteluja diskurssista, havaitsi erilaisia logiikoita, joiden varaan diskurssi rakentuu. Jokainen neljästä diskurssista pitää sisällään omat lainalaisuutensa ja sisältönsä. Nämä lainalaisuudet ja sisällöt rakentavat sen rakenteen, jolla käydä neuvotteluja syövänhoidon sosiaalisista maailmoista.
-
(2022)Akuissa tarvittavien raaka-aineiden määrän ennustetaan kasvavan voimakkaasti tulevina vuosikymmeninä yhteiskunnan sähköistymisen myötä. Kasvava kysyntä akkutuotannolle on tuonut uusia investointeja myös Suomen kaivosalalle. Samaan aikaan kaivostoimintaan kohdistuu kuitenkin enenevissä määrin vastuullisuusvaatimuksia, ja sosiaalisen toimiluvan saavuttamisesta on tullut kaivosyhtiöille entistä tärkeämpää. Tutkielmassa tarkastellaan Terrafamen akkukemikaalitehtaaseen liittyvää julkista keskustelua vuosina 2018–2020. Työssä tutkitaan, mitkä ovat keskeiset tavat kehystää Terrafamesta käytyä julkista keskustelua, ja millainen näkemys keskustelussa hahmottuu kaivoksen sosiaalisesta toimiluvasta. Aineistona käytetään Kainuun Sanomissa ja Helsingin Sanomissa julkaistuja sanomalehtikirjoituksia. Kolmen vuoden ajalta kerätty aineisto antaa kuvan siitä julkisesta keskustelusta, jota on käyty akkukemikaalitehtaan ympärillä ennen sen varsinaisen toiminnan käynnistymistä. Tutkimusanalyysi pohjautuu oikeuttamisteoriassa esiteltyihin oikeuttamisen maailmoihin, ja tutkimusmenetelmänä käytetään kehysanalyysia. Analyysin tuloksena aineistosta löydettiin kolme kehystä: vaurauden, vihreän teknologian ja vastuullisuuden kehykset. Markkinoiden oikeuttamismaailmaan pohjautuvassa vaurauden kehyksessä Terrafamen akkutehdasta tarkastellaan ensisijaisesti investointina, joka tuo verotuloja ja työpaikkoja. Teollisuuden ja ekologian oikeuttamismaailmoihin pohjautuvassa vihreän teknologian kehyksessä painotetaan akkutuotannon merkitystä osana ilmastonmuutoksen hillintää. Kansalaisuuden ja ekologian oikeuttamismaailmoihin pohjaavassa vastuullisuuden kehyksessä nousevat esiin kysymykset liittyen kaivostuotannon sosiaalisiin ja ympäristöllisiin vaikutuksiin. Tutkimusaineiston valossa akkutehtaaseen investoiminen näyttäisi parantaneen entisen Talvivaaran kaivoksen mainetta. Terrafamen kaivostoimintaa kritisoivia ääniä esiintyi vain vastuullisuuden kehyksessä. Vaurauden ja vihreän teknologian kehyksissä painottui käytännöllinen hyväksyttävyys, kun taas vastuullisuuden laajempi tarkastelu sosiaalisten ja ympäristöllisten tekijöiden osalta jäi vähäiseksi. Johtopäätöksenä tuloksista voidaan todeta, että mitä laajemmin yrityksen yhteiskuntavastuu ja yritykselle kuuluvat tehtävät ymmärretään, sitä todennäköisemmin yrityksen toiminta saa myös osakseen kritiikkiä ja sosiaalisen toimiluvan saavuttaminen voi vaikeutua.
-
(2021)Tasa-arvo ja tasaveroinen vanhemmuus ovat laajasti hyväksyttyjä ja hyvänä pidettyjä asioita Suomessa. Siitä huolimatta perhevapaiden jako on edelleen voimakkaasti sukupuolittunutta. Isien perhevapaiden käytön lisääminen on ollut jo pitkään tavoitteena, mutta kehitystä tasa-arvoisempaan suuntaan ei ole juurikaan tapahtunut. Asenteiden ja käytäntöjen välillä onkin kuilu. Tässä tutkielmassa tutkitaan isien perhevapaiden käytön perusteluja ja isyysnäkemyksiä kahdessa suomalaisessa organisaatiossa menetelmänä kriittinen diskurssianalyysi. Tutkielma on osa Työsuojelurahaston rahoittamaa ja Väestöliitto ry:n koordinoimaa hanketta Yrityksen isäystävällisyys tasa-arvon ja tuloksellisuuden välineenä. Aineistona on viisi kappaletta kahdessa eri organisaatiossa tehtyjä fokusryhmähaastatteluja. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: Miten ja millaisin diskursiivisin keinoin haastatellut isät ottavat kantaa perhevapaisiin? Miten miesten perhevapaiden kuvauksissa käyttämät diskurssit suhteutuvat aiemmin tutkimuksissa havaittuihin vanhemmuuden diskursseihin? Aineistosta löydettiin kaksi jännitteisessä suhteessa toisiinsa olevaa isyysdiskurssia, jotka nimettiin työkeskeiseksi isyysdiskurssiksi ja osallistuvan isän tasa-arvodiskurssiksi. Isät tukeutuvat puheessaan Petteri Eerolan kuvaamiin vanhemmuuden kulttuurisiin mallitarinoihin, jotka ovat: jaettu vanhemmuus, hoivaava isyys ja äidin ensisijaisuus. Tutkielmassa hyödynnettävä teoreettinen näkökulma on Amartya Senin toimintamahdollisuuksien teoria. Isien toimintamahdollisuuksia käyttää perhevapaita ja osallistua tasa-arvoisesti perhe-elämään rakennetaan kaikilla kolmella toimintamahdollisuuksien teorian tasolla: yksilöllisellä, institutionaalisella ja sosiaalisella tasolla. Isien tekemien valintojen ei siis voi katsoa olevan puhtaasti ’omia päätöksiä’. Aineiston isät ovat uraorientoituneita. Vaikka haastateltavat tunnistavat tasa-arvoisen vanhemmuuden ihanteen, tasa-arvodiskurssi on yhtä aikaa ristiriidassa työkeskeisen isyysdiskurssin kanssa. Taloudellinen status ja menestyminen työelämässä näyttäytyvät tärkeämpänä päämääränä kuin osallistuva isyys, mikäli se mielletään hoivavastuun tasaiseksi jakamiseksi kummankin vanhemman kesken. Aiempaa tutkimusta mukaillen myös tämän tutkielman perusteella isien perhevapaat ymmärretään edelleen lisänä sen sijaan, että ne nähtäisiin olennaisena osana ja oikeutena isäksi tulemisessa. Isän voi olla hankalaa tehdä moderneja päätöksiä ympäristössä, jossa perinteisestä poikkeavat valinnat ovat harvinaisia tai jossa niihin ei suhtauduta kannustavasti. Työelämä ei kaikkialla vielä tue tasa-arvoista vanhemmuutta kovin hyvin. Yksi merkittävistä syistä tähän on työelämän kiinnittyminen perinteiseen miehisyyteen. Vaatimukset jatkuvasti tavoitettavissa olemisesta sekä pitkien työpäivien tekemisestä vievät aikaa isien perhe-elämältä. Lisäksi miehen ansiotyö luo asetelman, joka oikeuttaa isän poissaolon. Isillä vaikuttaa olevan vanhempina enemmän liikkumatilaa kuin äideillä. Perhepolitiikka, työelämä ja odotukset vanhemmuudesta asettavat reunaehtoja vanhempien valinnoille. Valintojen taustalla vaikuttavat sukupuolittuneet käsitykset ja asenteet. Osallistuvan isyyden tukeminen on tärkeää ja hyödyllistä, ja sitä tulee edistää tulevaisuudessa kaikilla elämän osa-alueilla ja yhteiskunnan tasoilla.
-
(2021)Suomi on jo neljättä kertaa peräkkäin YK:n World Happiness Report – listauksessa maailman onnellisin maa. Vaikka Suomi on vuodesta toiseen ollut kansainvälisten onnellisuusmittareiden kärkisijoilla, masennus ja krooninen stressi näyttävät kuitenkin kasvaneen samaan aikaan. Erityisesti nuorten pahoinvointi on uutisoinnin perusteella lisääntynyt viime aikoina, ja keskustelua on käyty muun muassa lukiolaisten jaksamiseen liittyvistä haasteista. Masennustilastot osaltaan näyttävät, että elämme jonkinlaisessa ristiriidassa kansallisten onnellisuuslukemien kanssa. Ympäristössämme on paljon tekijöitä, jotka vaikuttavat yksilön onnellisuuskäsitysten muodostumiseen. Hyvinvointiyhteiskunnassa eläminen lisää ihmisen mahdollisuutta onnellisuuteen. Hyvinvointiyhteiskunnassa on kuitenkin monia tekijöitä, jotka voivat olla esteenä onnellisuuden kokemiselle. Yksi esimerkki tästä on onnellisuuden jahtaaminen. Onnellisuus nähdään usein tavoiteltavan asiana, jota kohti pyritään voimakkaasti. Tarve kulkea kohti onnellisempaa elämää on ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Jos kuitenkin etsimme onnea vääristä paikoista, voi onnellisuuden tavoittelu johtaa vain kauemmas. Onnellisuus vaikuttaa ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, mutta se on käsitteenä hyvin moniulotteinen ja abstrakti. Joillekin onnellisuus on tyytyväisyyttä elämään, toiselle mielihyvää ja tunnetta. Jotta lukioikäisten hyvinvointia ja onnellisuutta voidaan tukea, on tärkeää tutkia mitkä yhteiskunnalliset tekijät vaikuttavat heidän onnellisuuteensa. Lukioikäiset ovat kiinnostavia tutkittavia, sillä mediasta välittyy huolestuttava kuva heidän jaksamisesta. Aihe on ajankohtainen myös siksi, että jos suomalaiset ovat kuormittuneita jo nuorena, hyvinvointikehitys ja onnellisuus eivät ole kestäviä. Vaikka viime aikoina on uutisoitu paljon nuorten kuormittumisesta, ajankohtaista tutkimusta aiheesta ei ole tehty vielä kovin paljoa. Tällä maisterintutkielmallani pyrin vastaamaan kysymyksiin: mistä lukioikäiset katsovat suomalaisen onnellisuuden johtuvan ja miten he kokevat suomalaisen yhteiskunnan erityispiirteiden vaikuttavan tähän? millaiset asiat tuottavat ja vähentävät onnellisuutta haastateltavien omassa elämässä? Tutkimukseni on laadullinen tutkimus, jonka aineiston keräsin haastattelemalla kuutta lukioikäistä nuorta puolistrukturoitua teemahaastattelua hyödyntäen. Analysoin aineiston temaattisen analyysin menetelmin. Käsittelen tutkimuksessa Suomen hyvää menestymistä kansainvälisissä onnellisuusmittauksissa, johon ajatukseni siitä, miten yhteiskunta vaikuttaa onnellisuuteen perustuu. Tutkimukseni tulokset vahvistavat kansainvälisissä onnellisuusmittauksissa ilmeneviä sosiaalisia odotuksia. Nämä sosiaaliset odotukset luovat ihmisille oletuksia siitä, mitkä tekijät tuottavat onnellisuutta. Sosiaalisilla suhteilla ja valinnanvapaudella oli haastateltavien onnellisuutta merkittävästi lisäävä vaikutus. Toisaalta sosiaaliset suhteet ja valinnanvapaus loivat haastateltaville paineita, josta seurasi ristiriita onnellisuuden kanssa. Näyttää siltä, että modernin ihmisen ongelmia on vaikea hahmottaa ja ymmärtää. Koko yhteiskunnan kannalta on kuitenkin tärkeää löytää keinoja, joilla tukea nuoria lukioikäisiä oman identiteetin löytämisessä ja vahvistumisessa. Jokaisella ikäluokalla on omat haasteensa, mutta modernin ajan ongelmat luovat haasteita erityisesti nykynuorille. Samalla heillä on myös modernin ajan luomat vahvuudet, jotka taas puuttuvat vanhemmilta ikäluokilta. Tutkimukseni tulos viittaa siihen, että onnellisuuteen liittyviä paineita ja haasteita purkaessa on tärkeää keksittyä onnellisuuden erilaisuuteen. Onnellisuus on aina subjektiivinen kokemus ja sitä tulisi korostaa enemmän onnellisuutta jahtaavassa kulttuurissa.
-
(2022)Neoliberalistinen yhteiskuntateoria ja siihen kytkeytyvät aktiivisen työvoimapolitiikan toimet ovat muuttaneet työttömyysturvan saannin ehtoja, lisänneet yksilön vastuuta työllistymisestä ja siirtäneet osan julkisen sektorin tehtävistä yksityiselle ja kolmannelle sektorille. Erityisesti vaikeasti työllistyvien ryhmien, kuten pitkäaikaistyöttömien tai osatyökykyisten, työllistämisessä järjestösektorilla on merkittävä rooli. Tässä tutkimuksessa perehdytään Paikka auki –avustusohjelmassa mukana olleiden työnantajien kokemuksiin vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työllistämisestä ja kartoitetaan työnantajien näkemyksiä työllistymismahdollisuuksiin vaikuttavista tekijöistä. Paikka auki –ohjelmassa sosiaali- ja terveysalan järjestöt palkkaavat järjestön yleishyödyllisiin tehtäviin vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan nuoren tai osatyökykyisen henkilön. Järjestön on mahdollista saada Sosiaali- ja terveysjärjestön avustuskeskus STEA:lta avustusta palkkauksesta aiheutuviin kuluihin sekä mentoroinnin ja ohjauksen järjestämiseen. Tutkimuksen aineistona toimii Paikka auki –koordinaatiohankkeen tutkijoiden vuosittain kokoama kyselyaineisto, joka koskee ohjelman rahoitusvuosia 2019, 2020 ja 2021. Laadullisessa tutkimuksessa työnantajien lomakekyselyn avoimiin kysymyksiin antamat kirjalliset vastaukset on analysoitu aineistolähtöistä sisällönanalyysia käyttäen. Tutkimuksen mukaan onnistuneen työsuhteen tärkeimmiksi tekijöiksi työnantajat kokivat työntekijän motivaation ja innostuksen sekä riittävät resurssit työnkuvan suunnitteluun sekä työntekijälle suunnattuun ohjaukseen ja mentorointiin. Vaikka kokemukset pääosin olivat positiivisia, muodostui osassa työsuhteita haasteiksi esimerkiksi työntekijän työelämätaitojen ja motivaation puute, sekä terveydelliset ongelmat, jolloin työnantajalta vaadittiin lisää tukea ja esimerkiksi muutoksia alkuperäiseen työnkuvaan. Työnantajat kokivat tekevänsä merkityksellistä työtä antaessaan työntekijälle mahdollisuuden työelämässä vaadittavien taitojen opetteluun turvallisessa ympäristössä. Työnantajien käyttämistä Paikka auki -työntekijän jatkotyöllistymistä edistävistä keinoista voidaan päätellä, että järjestötyönantajien mukaan vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä edesauttaa johdonmukainen työelämäohjaus sekä konkreettinen apu sopivien opinto- ja työmahdollisuuksien hahmottamisessa ja hakemisessa. Järjestötyönantajat kokivat näiden toimien lisäksi tärkeäksi kohentaa työntekijän yleisiä työelämävalmiuksia vahvistamalla työntekijän itsetuntoa ja itsetuntemusta sekä parantamalla tämän työelämätaitoja ja työelämässä vaadittavaa osaamista. Työnantajajärjestöt panostivat myös työntekijän mahdollisuuksiin verkostoitua järjestötoimijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa, ja luottivat suosittelijana toimimisen auttavan seuraavan työpaikan saamisessa. Muita työllistymiseen vaikuttavia tekijöitä olivat vastaajien mukaan muun muassa työnantajien saama palkkatuki, Työ- ja elinkeinotoimiston palvelut, oppisopimuskoulutus sekä eri sosiaalitukimuotojen yhdistämiseen liittyvät vaikeudet. Toistaiseksi Suomessa on tehty vain vähän tutkimusta työnantajien kokemuksista ja näkemyksistä aktiivisen työvoimapolitiikan toimenpiteisiin liittyen. Tämä tutkimus tuo esiin järjestötyönantajien kokemuksia roolistaan vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan henkilön työllistäjinä.
-
(2021)Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata ja tuottaa tietoa työssä koetun oikeudenmukaisuuden kokemuksista asiantuntijatyössä. Työssä koettu oikeudenmukaisuus liittyy jaon, päätöksenteon ja kohtelun reiluuteen organisaatioissa, ja lisäksi sen katsotaan kuuluvan osaksi psykososiaalisia työoloja. Oikeudenmukaisuuden ongelmat voivat altistaa työntekijöitä haitalliselle psykososiaaliselle kuormitukselle, jonka kokeminen on yleistä etenkin vaativassa asiantuntijatyössä. Oikeudenmukaisuuden kokemusten tukeminen on työn henkisen kuormittavuuden hallitsemiseksi tärkeää, sillä psykososiaalisella kuormituksella on monia vaikutuksia työntekijöiden terveyteen ja hyvinvointiin. Koska työssä koettua oikeudenmukaisuutta on aikaisemmin tutkittu pääosin kvantitatiivisin menetelmin, haluttiin tässä tutkielmassa antaa tilaa asiantuntijoiden omille näkemyksille aiheesta. Tutkielmassa tarkasteltiin, millaisia kokemuksia opetus- ja teknologia-alojen asiantuntijoilla on työssä koetun oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Lisäksi tutkielmassa kartoitettiin, millaisia työssä koettuun oikeudenmukaisuuteen liittyviä psykososiaaliselta työkuormitukselta suojaavia ja toisaalta kuormitukselle altistavia tekijöitä näiden asiantuntijoiden työssä esiintyy. Tutkielmassa käytetty aineisto hankittiin sähköisellä kyselylomakkeella, johon vastasi yhdeksän opetus- ja teknologia-alan asiantuntijaa. Aineisto analysoitiin laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin, ja tuloksia peilattiin sekä työssä koetun oikeudenmukaisuuden että psykososiaalisten työolojen teoriaan. Opetus- ja teknologia-alan asiantuntijat kokivat oikeudenmukaisuuden eri muotojen toteutuvan työssään melko hyvin, mutta sekä jaon, päätöksenteon että kohtelun oikeudenmukaisuudessa oli molemmilla aloilla myös parannettavaa. Esihenkilöasemassa työskentelevät asiantuntijat arvioivat oikeudenmukaisuuden toteutuvan hieman paremmin verrattuna muiden asiantuntijoiden näkemyksiin. Molemmilla aloilla esiintyi samankaltaisia oikeudenmukaisuuteen liittyviä psykososiaaliselta kuormitukselta suojaavia ja sille altistavia tekijöitä, mutta myös asiantuntijatöiden luonteista johtuvia eroja näiden tekijöiden suhteen oli havaittavissa. Tulokset näyttivät työssä koetun oikeudenmukaisuuden ja muiden psykososiaalisten työolojen olevan osittain päällekkäisiä. Lisäksi tulokset osoittivat asiantuntijoiden hahmottavan työssä koettua oikeudenmukaisuutta joiltakin osin eri tavoin kuin se työssä koetun oikeudenmukaisuuden teoriassa luokitellaan. Oikeudenmukaisuuteen liittyvien psykososiaalisten tekijöiden tunnistaminen ja kuormitustekijöihin puuttuminen on tärkeää, jotta työssä jaksamista ja työkykyä voitaisiin tukea organisaatioissa entistä paremmin. Ymmärrystä aiheesta olisi kannattavaa edistää esimerkiksi organisaatioiden johtoa ja esihenkilöitä kouluttamalla, sillä oikeudenmukaisuuteen liittyvät parannukset voivat tarjota vaikuttavia sekä kustannuksiltaan maltillisia ratkaisuja työhyvinvoinnin tukemiseksi.
-
(2022)Suomessa vammaisten ihmisten oikeudet ovat poliittisesti ja lainsäädännöllisesti hyvät, mutta ongelma on niiden toteutuminen arjessa. Moni kokee syrjintää, joka johtuu tietämättömyydestä ja negatiivisista asenteista. Eräs merkittävä asennevaikuttaja on media. Median läsnäolo on lisääntynyt ihmisten elämässä, minkä myötä ihmisten tiedot, mielipiteet ja arvot rakentuvat enenevissä määrin median välityksellä. Tässä pro gradussa on tutkittu, mitä mieltä vammaisjärjestöt ovat suomalaisten uutis- ja aikakausmedioiden sekä ajankohtaisohjelmien tuottamista vammaisuuden representaatioista; millaisilla representaatioilla voitaisiin vahvistaa vammaisten ihmisten yhteiskunnallista asemaa; ja millä keinoilla representaatioihin voitaisiin vaikuttaa. Tutkielman aineisto koostuu yhdeksästä Suomen vammaisfoorumin jäsenjärjestön puolistrukturoidusta haastattelusta, joihin osallistui yhteensä 11 henkilöä. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriasidonnaista sisällönanalyysia, mitä ohjaavia keskeisiä teorioita tai käsitteitä ovat olleet sosiaalinen konstruktionismi, vammaisuuden lähestymistavat, vammaisten ihmisten roolit ja toimijuus mediaesityksissä, itsemääräämisoikeus, osallisuus ja yhdenvertaisuus. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että media on osa vammaisia ihmisiä syrjiviä yhteiskunnallisia rakenteita, jonka toiminnan kautta voidaan kuitenkin myös purkaa negatiivisia asenteita ja vahvistaa vammaisten henkilöiden yhteiskunnallista asemaa. Vaikka moninaisuus ja monipuolisuus ovat lisääntyneet vammaisuuden mediarepresentaatioissa, negatiivisia asenteita ylläpidetään esimerkiksi käyttämällä sopimatonta kieltä; korostamalla vammaisuutta ihmistä määrittävänä tekijänä; sekä esittämällä vammaiset ihmiset passiivisina objekteina, avun ja säälin kohteina, uhreina, kuluerinä tai yli-inhimillisinä sankareina. Syrjinnän purkaminen ja asenteiden muutos vaativat medialta esityksiä, jotka kunnioittavat ja edistävät itsemääräämisoikeutta, osallisuutta sekä yhdenvertaisuutta. Tulosten mukaan tämänkaltaiset mediaesitykset tuovat vammaiset ihmiset esille aktiivisina yhteiskunnallisina toimijoina, kokemusasiantuntijoina ja osana tuotantoryhmää; huomioivat heidän mielipiteensä esitystapoihin ja kielenkäyttöön liittyen; sekä käsittelevät vammaisuutta monipuolisesti eri lähestymistavoista käsin. Tulosten perusteella vammaisjärjestöt, vammaiset ihmiset ja media-alan ammattilaiset voivat vaikuttaa vammaisuuden mediarepresentaatioihin monilla tavoilla, kuten haastattelujen, tiedotteiden, palautteen, vastineiden, kouluttamisen, ennakkoluulojen ja median toimintatapojen tunnistamisen, tietoisuuden lisääminen sekä avoimen keskustelun kautta.
-
(2020)Tutkielman tarkoituksena on tutkia vanhuudeniän yksinäisyyttä interaktioteorian kautta sekä positiivisen ja negatiivisen yksinäisyyden valossa. Palvelukeskuksen harrasteryhmästä eläkeläiset saavat sosiaalista toimintaa, mutta riippuen sen sopivuudesta itselle, yksinäisyys joko pysyy ennallaan tai lieventyy. Seura ei aina lievennä yksinäisyyttä, koska myös seurassa voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Kaikki yksinäisyys ei ole yksiselitteisesti negatiivista vaan se voi myös olla mieluista, eli positiivista, ja riippuen ihmisen omista tarpeista, muotoutuu oma yksilöllinen tasapaino positiivisen ja negatiivisen yksinäisyyden välille. Tutkimuskysymykseni ovat millä tavoin harrasteryhmään osallistuminen lieventää yksinäisyyttä Weissin interaktioteorian mukaan ja miten palvelukeskuksen harrasteryhmään osallistuminen muuttaa vanhuksen kokeman yksinäisyyden laatua. Tutkielman metodi on teorialähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto kerättiin pääkaupunkiseudun palvelukeskuksen harrasteryhmässä etnografian ja teemahaastatteluiden avuin. Aineisto koostuu kenttäpäiväkirjasta ja haastattelujen litteraatista. Analyysissä yhdistyivät havainnointi- ja haastattelumateriaali analyysirunkoon siten, että jokaisen osallistujan elämäntilanne asetettiin omalle analyysiarkilleen interaktioteorian sekä positiivisen ja negatiivisen yksinäisyyttä analysoiden. Tutkimuksen mukaan vanhuudeniän yksinäisyys lieventyy palvelukeskuksen harrasteryhmään osallistumalla. Lisäksi mahdollinen kotona koettu negatiivinen yksinäisyys muuttuu positiiviseen suuntaan, koska kun on seuraa mitä odottaa, negatiivinen yksinäisyys ei tunnu niin painavalta. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tulokset ovat seuraavat. Harrasteryhmään osallistuminen täydentää parisuhteettoman eläkeläisen yksinäisyyden lieventymistä ja myös yksin asuvan parisuhteettoman yksinäisyyden lieventymiseen harrasteryhmällä on olennainen lieventävä vaikutus. Weissin interaktioteoriaa voi tulosteni mukaan soveltaa eläkeläisten yksinäisyyden lieventämiseen ja käyttää palvelukeskuksen harrastetoiminnan kehittämiseen. Kaikkea yksinäisyyttä ei voi poistaa, mutta lieventää voi. Toiseen tutkimuskysymykseen koskien yksinäisyyden laadun muuttumista harrasteryhmään osallistumisen myötä analyysi antoi tuloksia. Positiivisen ja negatiivisen yksinäisyyden vuorottelua ajatellen, harrasteryhmään osallistuminen toi katkoksen negatiiviseen yksinäisyyteen ja voi tulkita, että se myös muutti negatiivista yksinäisyyttä positiiviseksi, koska kun on mieluista seuraa mitä odottaa, negatiivinen yksinäisyys ei ota yliotetta arjesta. Tutkimuksen tulokset ovat, että kaikki Weissin interaktioteorian ulottuvuudet täyttyvät. Ulottuvuudet täyttyivät vaihdellen ja epätasaisesti henkilön mukaan. Vedenjakajaksi osoittautui parisuhde. Parisuhteessa ei ollut olennaista yhdessä asuminen, eivätkä eläkeläiset pääosin asuneetkaan avoliitossa, vaan tärkeää oli vakituisen seuran saatavuus. Ystävyyssuhteet tai omat lapset ja lapsenlapset eivät korvanneet parisuhteen tarjoamaa seuraa. Johtopäätöksinä voi todeta interaktioteorian sekä positiivisen ja negatiivisen yksinäisyyden yhtymäkohdan. Palvelukeskuksen harrasteryhmät täyttävät parhaiten interaktioteorian liittymisen ulottuvuuden. Harrasteryhmän toiminnan pitää olla ihmiselle tarpeeksi mielekästä ja hänelle sopivassa seurassa, jotta hän päättää osallistua toimintaan. Näin ihminen on ottanut vastuuta omasta yksinäisyydestään ja oikeassa seurassa yksinäisyys lieventyy.
-
(2021)Suomessa äitiys- ja lastenneuvolajärjestelmä tavoittaa lähes kaikki raskaana olevat vanhemmat ja vauvaperheet. Neuvolan jakamalla materiaalilla on suuri merkitys kulttuurisen perhemallin tuottajana ja välittäjänä. Vaikka suuntaus perheiden monimuotoisuuden ja tasa-arvoisen vanhemmuuden tukemiseen on ollut poliittisena päämääränä perheille tarjotuissa palveluissa ja tukimuodoissa, aiempi tutkimus osoittaa, että suomalaista perheymmärrystä jäsentää ydinperhenormatiivinen ajattelu. Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella, millainen kulttuurinen perhemalli neuvolan kautta vauvaperheille jaettavissa opaskirjoissa rakentuu. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii D. E. Smithin ajattelu ideologisista koodeista, jotka jäsentävät julkisia tekstidiskursseja, sekä ydinperheideologiaa käsittelevä sosiaalitieteellinen perhetutkimus. Tutkielmassa analyysimenetelmänä käytettiin jäsenkategoria-analyysia. Aineisto koostettiin raskaana oleville ja lapsiperheille suunnatuista raskautta, vauvanhoitoa ja vanhemmuutta käsittelevistä oppaista, joita jaetaan perheille ilmaiseksi neuvolan välityksellä. Tutkimusaineistoksi valikoitiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton julkaisemia oppaita, jotka ovat saatavissa valtakunnallisesti paitsi neuvoloista, myös toimijoiden internet-sivuilta. Analyysin avulla pyrittiin selvittämään, millaisena aineistossa näyttäytyy normaali perhe, keitä perheeseen kuuluu ja millaisia suhteita näiden välillä on. Aineiston normaaliin vauvaperheeseen kuuluu äiti, isä, vauva ja mahdollisesti muita lapsia. Aineistossa esiintyy myös sukupuoleltaan määrittelemätön vanhempi, joka kuitenkin usein sukupuolitetaan äidiksi tai isäksi. Äidille rakentuu ensisijaisen vanhemman rooli, johon kuuluu luonnolliseksi ymmärretty suhde vauvaan. Isä saa merkityksen toissijaisena vanhempana, jonka suhde vauvaan rakentuu valintana. Perheiden monimuotoisuus tuodaan aineistossa esiin positiivisesti, mutta normaalista poikkeavana ilmiönä. Vauvaperheiden opaskirjoja jäsentää ydinperheideologinen koodi. Se määrittää eri sukupuolta oleville vanhemmille tarjottavia rooleja, toimintoja, velvollisuuksia sekä muita ominaisuuksia sekä perheen sisäistä työnjakoa. Se myös rakentaa kuvan ydinperheestä normaalina perhemallina. Tämän rinnalla aineistosta nousee esiin myös poliittinen tavoite edistää monimuotoisempaa perhekäsitystä ja tasa-arvoista vanhemmuutta, joka kuitenkaan ei ole ydinperheideologian kaltaisen kulttuurisen mallin asemassa. Tutkielmassa rakentuva kuva vauvaperheen kulttuurisesta mallista tarjoaa hyödyllisen näkökulman uusien, entistä inklusiivisempien perhettä käsittelevien julkisten materiaalien tuottamiseen.
-
(2020)Suomessa peruskoulun jälkeinen tutkinto on usein käytännössä edellytys työelämään pääsemiselle. Vieraskielisen väestön määrä on Suomessa jatkuvassa kasvussa, ja koulutus on perinteisesti ollut täällä kotouttamispolitiikan keskiössä. Tilastojen mukaan, maahanmuuttajataustaiset henkilöt keskeyttävät toisen asteen opinnot useammin kuin kantaväestöön kuuluvat. Tutkielman tavoitteena on tarkastella maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden koulutuksessa kohtaamia haasteita ja vertaismentoroinnin mahdollisuuksia niiden ratkaisussa. Nuorten sosiaalisen tuen lähteiksi nimitetään useimmiten vanhemmat, opettajat ja vertaiset. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että maahanmuuttajavanhemmat eivät puutteellisen kielitaidon tai koulutusjärjestelmän heikon tuntemuksen vuoksi usein pysty auttamaan lapsiaan opinnoissa. Kouluilla ei välttämättä ole resursseja tai osaamista tukea vieraskielistä opiskelijaa. Koulutyöhön tukea etsitäänkin usein vertaisilta, sisaruksilta tai vanhemmilta kavereilta. Maahanmuuttajataustaisten nuorten koulutuspolkuja ja sosiaalisia suhteita on Suomessa tutkittu jonkin verran, mutta koulutukseen liittyvästä vertaismentoroinnista ei juuri ole aiempaa tutkimusta. Maisteritutkielma toteutettiin toimeksiantotyönä Maahanmuuttajien työ, koulutus ja kulttuuri ry:n vetämälle MUN KAVERI -hankkeelle. Hankkeessa opinnoissaan pidemmällä olleet opiskelijat auttoivat ja tukivat ammatilliset opintonsa haasteelliseksi kokevia nuoria. Aineisto koostuu vertaismentorointitoimintaan osallistuneiden nuorten haastatteluista. Tutkielman teoreettinen tarkastelu keskittyy sosiaaliseen ja kulttuuriseen pääomaan ja siihen, miten ne vaikuttivat nuorten koulutuspolulla etenemiseen ja näkyivät vertaismentoroinnin aikana. Aineiston analyysissä käytettiin narratiivista tutkimusmenetelmää ja A.J. Greimasin luomaa aktanttimallia. Analyysin myötä aineistosta hahmottui kaksi tarinan tasoa: yhteiskunnallinen ja yksityinen. Niiden pohjalta muodostettiin tyyppitarinat, joiden kautta tutkimuskysymyksiä tarkasteltiin. Aineiston perusteella päädytään tulokseen, että kohderyhmälle opiskeluhaasteita tuovat yhteiskunnallisella tasolla erityisesti ohjauksen ja kielitaidon puute, maahanmuuttajien heikko tietämys mielenterveys- ja oppimisvaikeuksista sekä niihin avun saamisesta ja ammattikoulutuksen opintouudistuksen mukanaan tuomat haasteet. Yksilötasolla korostuvat elämänhallinnan ongelmat, priorisoinnin vaikeus sekä oikea-aikaisen ja asiantuntevan tuen tavoittamisen hankaluus. Haastatellut nuoret kokevat päässeensä opinnoissa eteenpäin hankkeen tarjoaman vertaistuen avulla. Vertaismentoroinnin etuja ovat etenkin samaan ikäryhmään ja kulttuuritaustaan kuuluminen sekä mahdollisuus löytää samaistuttavia roolimalleja. Tulosten perusteella on tärkeää, että tarjolla oleva apu on joustavaa, henkilökohtaista ja saavutettavaa. Aineiston nuoret kärsivät kulttuurisen pääoman vajeesta, jota he paikkaavat kerryttämällä sosiaalista pääomaa vertaistuen muodossa. Vertaismentoroinnin myötä lisääntynyt sosiaalinen pääoma mahdollistaa myös kulttuurisen pääoman kerryttämisen eli tutkinnon suorittamisen. Sosiaalisen pääoman kohdalla maahanmuuttajataustaisille henkilöille merkityksellisinä pidetään ennen kaikkea silloittavan sosiaalisen pääoman suhteita kantaväestöön kuuluvien henkilöiden kanssa. Tulosteni perusteella, tällaisia suhteita voidaan solmia myös samaan vähemmistöryhmään kuuluvien kesken. Tutkitussa tukimuodossa on kuitenkin riskinä, että maahanmuuttajataustaisten nuorten tutkinnon saavuttaminen jää kolmannen sektorin tuottaman, sosiaaliseen yhteisöön sidotun ja usein projektiluonteisesti rahoitetun tuen varaan. Yhteiskuntapoliittisesti on tärkeää, että palvelujärjestelmä takaa kasvavalle maahanmuuttajataustaiselle väestölle riittävät tukitoimet kouluttautumisen turvaamiseksi.
-
(2022)Due to the ecological sustainability crisis threatening human and nonhuman life, a radical and rapid transformation of ecologically unsustainable societies, including the Finnish society, is needed. Under present circumstances, continuous growth of the Finnish economy is unlikely to be compatible with safe planetary boundaries. Despite this, Finnish governmental institutions still maintain a growth policy, postulating that economic growth is fundamental for Finnish well-being. Growth- centric conceptualisations of well-being are particularly prominent in work-related contexts which impacts how well-being is defined and operationalised in working life. In particular, Finnish working life institutions tend to overemphasise economic aspects of well-being while overlooking vital ecological dimensions of well-being. Consequently, it is important to promote alternative, ecologically sustainable visions of well-being and situate them in Finnish working life. Hence, it may be possible to support an ecological transformation of institutions and ideologies governing work in the Finnish society. This thesis draws on research on sustainable well-being and needs to advance an understanding of well- being as ecologically embedded, exploring underacknowledged intersections of work, well-being and nature. The empirical results illustrate ways in which ecological dimensions of well-being are experienced by workers as they navigate Finnish working life conditions in a time of ecological sustainability crisis. A variety of obstacles as well as possibilities for ecologically sustainable well-being are identified, spanning work practices, work purposes and the search for work. The findings are analysed with reference to conflicting paradigms: the human exemptionalism paradigm, which sees humans as separate from nature, and the relational paradigm, which sees humans as interconnected with nature and well-being as relational. In particular, relational well-being is conceptualised as consisting of needs in the dimensions of Having, Doing, Loving and Being. The findings show how ecological (un)sustainability affects the fulfillment of needs in working life and beyond, thereby challenging predominant ideas of “well-being through work”. Importantly, the findings indicate clear shifts in emphasis from material dimensions of well-being (Having) to well-being in the dimensions of Doing, Loving and Being. The thesis concludes that ecologically sustainable well-being, conceptualised in terms of ecologically embedded needs, ought to replace the purpose of economic growth in Finnish working life and society at large.
-
(2022)Ikääntyneiden osuuden kasvaessa muistisairaiden määrä väestössä lisääntyy. Sosiaali- ja terveyspolitiikan haasteena on tarjota oikea-aikainen ja riittävä tuki sairastuneille tilanteessa, jossa hoivapolitiikka suosii itsenäistä selviytymistä kotona ja moni ikääntyneistä asuu yksin. Hoivan ja tuen puuttuessa muistisairas joutuu hoitamaan asioitaan itsenäisesti, vaikka selviytymisen edellytyksiä ei enää olisi. Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa muistisairaan hoivan ja tuen puutteiden esiin tulemista yksityisellä palvelusektorilla. Keskeisenä käsitteenä käytän hoivaköyhyyttä, joka tarkoittaa yksilöllisistä ja rakenteellisista ongelmista johtuvaa tarvittavan avun riittämättömyyttä. Tutkimuksen pääkysymyksenä selvitän: Minkälaisena muistisairautta oirehtivan yksinään asioivan asiakkaan kohtaamiset toteutuvat apteekin ja pankin asiakaspalvelijoiden näkökulmasta? Tämän alakysymyksinä esitän: 1. Minkälaiset tekijät saavat asiakaspalvelijat epäilemään asiakkaalla muistisairautta? 2. Miten asiakaspalvelijat suhtautuvat ja toimivat epäillessään asiakkaalla muistisairautta? 3. Minkälaisia velvollisuuksia, keinoja ja rajoitteita asiakaspalvelijat mieltävät itsellään olevan tukea tarvitsevan asiakkaan kohtaamisessa? Tutkimusaineistona käytän keräämiäni apteekin ja pankin asiakaspalvelijoiden kerronnallisia haastatteluja (n=10) ja analyysimenetelmänä kategorista sisällönanalyysia. Muistisairaan hoivaköyhyys tulee esiin yksityisen sektorin asiakaspalvelutilanteissa. Apteekissa ja pankissa lääke- ja taloudellisen turvallisuuden sekä pystyvyyden ja pärjäämisen puutteiden havaitseminen luo asiakaspalvelijoille paineen toimia muistisairaan asiakkaan hyväksi. Asiakaspalvelijoiden toimijuutta kehystää sääntely. Asiakaspalvelutilanteen laatuun vaikuttavat julkisen sektorin palveluiden toimivuus, työorganisaation toimintamallit sekä asiakaspalvelijoiden yksilökohtaiset ominaisuudet ja suhtautumisen tapa. Pulmallisesta asiakaspalvelutilanteesta selviytyminen edellyttää yhteistyötä asiakkaiden, muistisairaan läheisten, työyhteisön sekä viranhaltijoiden kanssa. Havainto muistisairaan hyvinvoinnista viittaa virallisen tai epävirallisen tuen toteutumiseen. Palvelutilanteesta koituva asiakaspalvelijoiden turhautuminen ja kuormittuminen puolestaan indikoi rakenteiden puutteita ja/tai toimimatonta yhteistyötä. Edunvalvontavaltuutus ja muut ennakkoon laaditut valtakirjat helpottaisivat muistisairastuneen asioiden hoitamista. Selkeä toimintamalli muistisairautta oirehtivan asiakkaan kohtaamisen varalle yrityksissä sekä toimiva julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö edistäisivät muistisairaiden hyvinvointia ja helpottaisivat asiakaspalvelijoiden työtä. Apteekin ja pankin asiakaspalvelijoiden huoli-ilmoitusten tulisi olla vakava signaali hoivan ja tuen puutteesta ja niiden tulisi aina johtaa palvelutarpeen arviointiin.
Now showing items 41-59 of 59