Browsing by study line "Yhteiskuntapolitiikka"

Luottamus on tärkeää koko yhteiskuntaa ajatellen. On hyvin oleellista, että ihmiset luottavat instituutioihin ja niiden toimintaan, sillä ihmisten elämä olisi turvatonta ja epävarmaa, jos he eivät luottaisi yhteiskunnan instituutioiden kykyyn tai tahtoon hoitaa niille asetettuja velvollisuuksia ja tehtäviä. Suomessa kansalaisten luottamus instituutioihin on perinteisesti ollut hyvin korkeaa. Erityisen luottavaisia ihmiset ovat olleet turvallisuusinstituutioiden eli puolustusvoimien sekä poliisin toimintaan. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu nuorten 18-19 vuotiaiden luottamusta puolustusvoimiin. Luottamus puolustusvoimiin on Suomessa Euroopan korkeinta, mikä tarjosi tutkielmalle mielenkiintoisen kehyksen. Luottamusta puolustusvoimiin on aikaisemmin lähestytty lähinnä mielipidetutkimusten ja selvitysten pohjalta, joiden lähtökohtana on ollut ainoastaan yksi kysymys: ”Luotatko puolustusvoimiin”. Luottamus on kuitenkin luonteeltaan niin abstrakti ja moniuloitteinen käsite, että sen tutkiminen ainoastaan yhden kysymyksen avulla on kyseenalaista. Tässä tutkielmassa onkin pyritty menemään tuota yhtä kysymystä syvemmälle ja selvittämään mitkä tekijät vaikuttavat luottamuksen rakentumiseen ja minkä suhteen nuoret luottavat tai eivät luota puolustuvoimiin sekä miten luottamus käsitteenä koetaan. Tutkielman menetelmä on laadullinen ja aineistonkeruumenetelminä käytettiin lomakehaastattelua sekä ryhmäkeskustelua. Ryhmäkeskusteluja järjestettiin yhteensä neljä, joista jokaiseen osallistui viisi nuorta. Viikkoa ennen ryhmäkeskusteluja, osallistuille jaettiin täytettäväksi kyselylomake, joka johdatteli aiheeseen ja toimi keskustelujen pohjana. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Luottamus näyttäisi aineiston analyysin perusteella kohdentuvan kolmeen eri kategoriaan, jotka ovat: luottamus Suomen puolustuskykyyn, luottamus puolustusvoimien toiminnan asianmukaisuuteen ja tehokkuuteen sekä luottamus puolustusvoimiin tasapuolisen, yhdenvertaisen ja turvallisen palvelusympäristön takaajana. Luottamuksen rakentumiseen vaikuttavat puolustusvoimien oman toiminnan lisäksi yksilötasolla ja yhteiskunnan tasolla tapahtuvat tekijät. Nämä kolme tasoa eivät kuitenkaan ole toisistaan erillisiä vaan tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Luottamus puolustusvoimiin näyttäisi olevan subjektiivinen ja kontekstista riippuva käsite, joka saa uusia merkityksiä yksilön elämäntilanteesta, iästä sekä turvallisuustilanteesta riippuen. Luottamus nähdään usein myös lähes itsestäänselvyytenä, jolloin tietoista arviointia luottamuksesta ei pidetä tarpeellisena.

Työmarkkinoilla on käynnissä maailmanlaajuinen murros, jossa epätyypilliset työsuhteet lisääntyvät ja yksilön työelämästä tulee pirstaleisempaa. Suomessakin osa-aikatyön trendi on ollut nousujohteinen 2000-luvulla. Osa-aikatyö on yleistä erityisesti tietyillä aloilla, kuten kaupan alalla, ja jotkut osa-aikatyötä tekevät ovat vastentahtoisesti osa-aikaisessa työsuhteessa. Vastentahtoisesti osa-aikatyötä matalapalkka-alalla tekevä henkilö voi kokea toimeentulo-ongelmia ja siten tarvita sosiaaliturvaa toimeentulonsa varmistamiseksi. Tilastojen valossa sovitellun työttömyysetuuden käyttö on kuitenkin osa-aikaisten työsuhteiden yleisyyteen nähden melko vähäistä, joten on kiinnostavaa, miksi osa-aikaiset eivät nosta heille suunnattua sosiaalietuutta. Ilmiön tutkimiseksi menetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jossa teoriana on rationaalisen valinnan institutionalismi. Se perustuu olettamukseen, että ihminen ei tee valintojaan aina täysin talousrationaalisesti vaan niitä ohjailee instituutiot. Instituutioilla tarkoitetaan yhteiskunnan pelisääntöjä, jotka muokkaavat ihmisen käyttäytymistä niin sosiaalisesti, poliittisesti kuin taloudellisesti. Instituutioiden lisäksi tarkastellaan normien ja organisaatioiden vaikutusta osa-aikatyöntekijöiden ja sosiaaliturvan käyttämisen suhteessa. Aineisto koostuu yhdeksästä haastattelusta, jotka on tehty kolmen päivittäistavara- tai erikoistavarakaupan osa-aikaisille työntekijöille. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten kaupan alan osa-aikatyöntekijät selittävät sovitellun työttömyysetuuden nostamisen tai nostamatta jättämisen rationaalisen valinnan institutionalismin näkökulmasta? 2. Millä keinoilla osa-aikatyöntekijöiden tilannetta voidaan parantaa ja mitkä instituutiot, normit ja organisaatiot ovat olennaisia tilanteen parantamisessa? 3. Miten haastateltavat kokevat sovitellun työttömyysetuuden kannustavuuden? Tutkielman tulokset kertovat, että kaupan alan osa-aikatyöntekijät jättävät sovitellun työttömyysetuuden nostamatta muun muassa siksi, että eivät tiedä sen olemassaolosta, pitävät hakuprosessia hankalana tai tukea riittämättömänä. Heidän mielestään lisätyön hakeminen on parempi vaihtoehto kuin tuen nostaminen ja pärjääminen omilla ansioilla kunniallisempaa kuin sosiaaliturvaan tukeutuminen. Jotkut haastatelluista pärjäsivät tuloillaan hyvin, eivätkä olleet oikeutettuja tukeen tai eivät tarvinneet sitä. Jotkut heistä kokivat kuitenkin toimeentulovaikeuksia, ja osa-aikatyöntekijöiden tilanteen parantamiseksi tarvitaan muun muassa osa-aikatyön kanssa yhteensopivampi sosiaaliturva ja parempaa informaatiota sosiaalituista. Myös työehtosopimusten avulla osa-aikaisten tilannetta voi parantaa. Soviteltu työttömyysetuus ei tulosten mukaan vaikuta olevan kannustinloukku kaupan alan osa-aikatyöntekijöiden työllistymiseksi korkeampien työtuntien työsopimukseen tai kokoaikatyöhön.

Tutkielmassa tarkastelen sitä, millaisena ilmiönä peruskoulun eriytyminen näyttäytyy hallinnan analytiikan näkökulmasta ja millaisia syitä sille annetaan. Lisäksi tarkastelen hallinnan tekniikoita, joiden avulla valtio pyrkii hallitsemaan eriytymistä. Tutkielma perustuu peruskoulun eriytymisen problematisoinnin hahmottamiseen. Aiempien tutkimusten viitekehyksessä peruskoulun eriytymisen syyksi on tunnistettu kaupunkien sisäinen alueellinen eriytyminen ja vanhempien tekemät koulutusvalinnat. Näiden perusteella koulut eriytyvät oppilaspohjan sosioekonomisen taustan mukaan, mikä vaikuttaa oppimistuloksiin. Oppimistulosten eriytyminen aiheuttaa huolta yhteiskunnallisen eriarvoistumisen kehityskuluista. Peruskoulutuksen eriytymistä on tutkittu lähinnä ilmiönä sinänsä, joten tällä tutkielmalla pyrin laajentamaan näkökulmaa varsinaisten ehkäisytoimenpiteiden ja valtion asettamien problematisointien suhteen. Aineistonani käytin Jyrki Kataisen hallituksen asettamaa Tulevaisuuden peruskoulu -hankkeen loppuraporttia. Käytin teoriana Michel Foucaultin hallinnan analytiikkaa ja menetelmänä Carol Bacchin kriittisen diskurssianalyysin lähestymistapaa. Hallinnan analytiikka ja Bacchin kriittinen diskurssianalyysi tukevat toisiaan ja näitä soveltaen pureuduin peruskoulutuksen eriytymisen ongelmanasetteluihin. Tutkielman tuloksina selvisi kolme peruskoulutuksen eriytymistä aiheuttavaa ongelmanasettelua. Näitä olivat alueelliset erot, opettajien väliset erot sekä oppilaiden taustojen erot. Ongelmanasetteluiden syiksi löytyi kouluihin, kuntiin, opettajien koulutustaustaan sekä oppilaiden kielellisiin ja sosioekonomisiin taustoihin liittyviä tekijöitä. Valtion hallinnan tekniikoiksi hahmottui lisäresursointi, koulutuspoliittiset ratkaisut sekä kouluympäristöön ja opettajien taitotasoon vaikuttavat ratkaisut. Valtionhallinto kohdistaa hallintansa erityisesti kuntien toimintaan ja välillisesti peruskoululaisten vanhempiin. Vastuu sälytetään kunnille ja kouluille uhka- ja tarvediskursseja hyödyntäen, mutta valtion oma rooli jätetään problematisoimatta. Erilaisista taustoista tulevat perheet ja lapset jaotellaan piilevien oletusten mukaisesti, mikä on itsessään eriytymistä edistävää. Vaikka tarkoituksena on edistää oppilaiden ja ihmisten välistä yhdenvertaisuutta, piilevät oletukset “keskiluokkaisesta normaaliuudesta” heijastuvat yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Oletukset tiedostamalla pystytään toimimaan läpinäkyvämmin yhdenvertaisuuden hyväksi.

Palveluverkoston järjestäminen on yksi yhteiskuntapolitiikan toimeenpanon keinoja, joilla voidaan vastata muun muassa kustannusten nousuun, tasa-arvoisten palvelujen saatavuuteen, innovaatioiden edistämiseen sekä elinkeinopoliittisiin tavoitteisiin. New public managementin kaltainen malli on ohjannut julkisen sektorin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen kohti markkinaorientoitunutta mallia, jossa palvelun tilaaja ja tuottaja on erotettu toisistaan. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä pienillä- ja keskisuurilla yrityksillä (pk-yritykset) on merkittävä rooli. Aiemman tutkimuksen pohjalta on huomattavissa, että pk-yritysten osallistuminen kilpailutuksiin ei ole ongelmatonta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaiset tekijät vaikuttavat pk-yrityksien osallistumiseen sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailutuksiin. Lisäksi tavoitteena on nostaa esiin konkreettisia toimia, joilla kilpailutukseen pääsyä voidaan edistää. Tapausesimerkkinä tutkielmassa toimii Päijät-Hämeen hyvinvointialue. Aineisto muodostuu neljästä pk-yrityksen edustajalle tehdystä haastattelusta. Haastateltavat edustavat Päijät-Hämeen maakunnan alueen pk-yrityksiä. Analyysi on tehty kvalitatiivista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkielman tulokset osoittavat, että hyvinvointialueen kilpailutuksissa keskeisimmät haasteet osallistumiseen pohjautuivat hankintaprosessin eri vaiheisiin, pk-yritysten rooliin ja vaikutusvaltaan, yhteistyöhön sekä viestinnällisiin haasteisiin. Kilpailutukseen pääsyn edistämiseksi nähtiin tärkeänä avoimen ja tasapuolisen kumppanuuden edistäminen, hankintaprosessin yksinkertaistaminen sekä selkeään ja ennakoivaan viestintään panostaminen. Yhteiskunnallisella tasolla hankintayksiköiden yhteistyön lisääminen sekä valvovan viranomaisen toiminnassa erikokoisten yritysten erityisyyden huomioiminen koettiin pk-yritysten aseman edistämiseksi tärkeänä. Pk-yritysten asemaa julkisissa hankinnoissa on tutkittu jo varhain. Vasta aloittaneiden hyvinvointialueiden kilpailutuksia ei ole tutkittu juuri lainkaan. Tutkielman tulokset vastaavat aiempaa tutkimusta pk-yritysten aseman edistämisestä yleisesti julkisissa hankinnoissa.

Väestön ikääntyminen johtaa Suomessa työikäisten määrän vähenemiseen ja eläkkeensaajien määrän kasvuun. Yhteiskuntapolitiikan yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi on sen vuoksi otettu työurien pidentäminen ja eläkkeelle siirtymisen myöhentäminen. Viimeaikaisissa eläkeuudistuksissa on tuettu tätä esimerkiksi nostamalla vanhuuseläkkeen ikärajoja ja kannustamalla eläkkeen lykkäämiseen. Kuntasektorilla väestön ikääntyminen näkyy palvelutarpeen kasvuna, työvoiman saatavuusongelmina ja työntekijöiden suurena eläkepoistumana, johon on varauduttu paremmin suuremmissa kunnissa ja kuntaorganisaatioissa. Vaikka eläkkeelle siirtyminen on kuntasektorilla myöhentynyt ja työssä jatkaminen lisääntynyt, kunta-alan työolojen muuttuminen henkisesti kuormittavammiksi asettaa haasteita työurien pidentämiselle tulevaisuudessa. Siksi on tärkeää tietää, mitkä tekijät tukevat tai haittaavat työuran jatkamista eläkeikään ja sen yli. Tässä tutkielmassa selvitettiin psykososiaalisten työolojen yhteyttä eläkeaikeisiin ja työssä jatkamisaikeisiin 40–60-vuotiailla kunta-alan palkansaajilla. Lisäksi tarkasteltiin, muuttuvatko nämä yhteydet, kun vastaajan terveys, ammattiasema ja taustamuuttujat huomioidaan. Aineisto (n=3280) on osa Helsinki Health Study-tutkimuksen vuonna 2007 kerättyä kyselytutkimusta. Selitettävinä muuttujina olivat aikomus jäädä eläkkeelle ennen 63 ikävuotta tai omaa ammatillista eläkeikää, ja aikomus jatkaa työssä sen jälkeen. Psykososiaalisten työolojen mittarina käytettiin Karasekin JCQ-kyselyn työn vaatimuksia ja hallintaa. Muita selittäviä muuttujia olivat ikä, sukupuoli, neliportainen ammattiasema, fyysinen ja psyykkinen terveys, haittaava pitkäaikaissairaus, vastaajan oma eläkeikä ja puolison toiminta. Yhteyksiä analysoitiin ristiintaulukoiden ja multinominaalisen logistisen regression avulla. Malleissa verrattiin potentiaalisia työstä vetäytyjiä heihin, joilla ei ollut eläkeaikomuksia tai jotka aikoivat varmasti jatkaa työssä eläkeikänsä jälkeen. Vahvoja varhaiseläkeaikomuksia esiintyi aineistossa noin neljänneksellä naisista ja miehistä. Ristiintaulukoiden perusteella eläkeaikomukset ja työssä jatkamisen aikomus olivat erittäin merkitsevästi yhteydessä toisiinsa. Työolot riippuivat ammatista siten, että ylemmissä ammattiasemissa koettiin enemmän vaatimuksia ja enemmän hallintaa. Ylemmissä ammattiasemissa oli parempi fyysinen terveys ja vähemmän pitkäaikaissairauksista kärsiviä, mutta psyykkinen terveys ei eronnut ammattiasemien välillä. Multinominaalisen logistisen regression malleissa eläkeaikeisiin ja työssä jatkamisaikeisiin olivat yhteydessä jotakuinkin samat tekijät. Kaikkien vakiointien jälkeen, heikot eläkeaikomukset olivat todennäköisempiä toiseksi vähiten hallintaa kokevilla (OR=1,30; 95% CI=1,03-1,64). Täysin vakioidussa mallissa vahvat eläkeaikomukset olivat todennäköisempiä kaikista eniten vaatimuksia (OR=1,56; 95% CI=1,18-2,06) ja vähiten hallintaa kokevilla (OR=1,65; 95% CI=1,24-2,20). Työolojen yhteydet eläkeaikomuksiin heikkenivät erityisesti terveyden vakioinnin myötä. Epävarma suhtautuminen työssä jatkamiseen oli kaikkien vakiointien jälkeen todennäköisempää toiseksi vähiten työn hallintaa kokevilla (OR=1,44; 95% CI=1,10-1,88). Torjuva suhtautuminen työssä jatkamiseen oli täysin vakioidussa mallissa todennäköisempää toiseksi vähiten (OR=1,78; 95% CI=1,31-2,42) ja vähiten työn hallintaa kokevilla (OR=2,01; 95% CI=1,45-2,79). Työolojen yhteydet työssä jatkamisaikomuksiin heikkenivät terveyden vakioinnin myötä, mutta ammattiaseman vakiointi voimisti vähäisen työn hallinnan yhteyttä torjuvaan suhtautumiseen työssä jatkamista kohtaan. Taustamuuttujista sukupuolten välillä ei ollut merkitsevää eroa. Vanhimmassa ikäryhmässä oli eniten varmoja työssä jatkajia. Heikompi fyysinen ja psyykkinen terveys sekä haittaavat pitkäaikaissairaudet olivat lähes poikkeuksetta yhteydessä lyhyempää työuraa koskeviin aikomuksiin. Matalampi ammattiasema oli merkitsevästi yhteydessä vain eläkeaikomuksiin. 63 ja alle 63 vuoden eläkeikä sekä puolison eläkkeellä olo ja työssäkäynti olivat yhteydessä aikeisiin tehdä lyhyempi työura. Tutkielman tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Työurien pidentämiseksi erityisesti työn hallintaan tulisi panostaa lisäämällä työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä ja käyttää ja kehittää osaamistaan. Myös työn vaatimuksia, kuten liiallista työmäärää, kiirettä ja ristiriitaisia vaatimuksia, tulisi vähentää. Tulokset viittaavat myös siihen, että terveysongelmat, matalampi eläkeikä ja parisuhde voimistavat ajatuksia siirtyä aikaisemmin työstä eläkkeelle. Tutkielma rajoittui kunta-alaan ja yhteen poikkileikkauskyselyyn. Jatkossa olisi tärkeää tutkia eläkkeelle siirtymistä ja työssä jatkamista pitkittäistutkimuksilla, joissa analysoitaisiin samanaikaisesti erilaisia työhön, yksityiselämään, sosiodemografiseen taustaan ja taloudellisiin kannustimiin liittyviä tekijöitä.

Julkinen keskustelu viestintätyylien vaikutuksesta ympäristö- ja ilmastokäyttäytymiseen on ollut pitkään aktiivista. Yksi väittelyä herättänyt kysymys on syyllistämisen vaikutus: toimiiko syyllistäminen, vai kannattaisiko ihmisiä esimerkiksi kannustaa? Vastausta kysymykseen haettiin käyttäytymistieteellisellä satunnaistetulla kokeellisella tutkimuksella ilmastonmuutokseen liittyvien viestintäkehysten vaikutuksista käyttäytymisaikomuksiin. Koe toteutettiin osana ”Yhdessä kokeillen: Selvitys maataloustuottajille kohdistetusta ympäristöviestinnästä” (MATO) -hanketta. Teoreettinen viitekehys on viestinnän kehysteoria. Teorian mukaan maataloustuottajilla on mielessä monia näkökulmia elinkeinoonsa, ympäristö- ja ilmastoasioihin sekä politiikkaan. Näiden näkökulmien yhdistelmistä muodostuvat asenteet, mielipiteet ja vastaukset (kokeellisiin) kyselytutkimuksiin. Kehysteorian keskeisen väitteen mukaan viestinnän vastaanottajien eli maataloustuottajien näkökulmiin ja vastauksiin voi vaikuttaa kehystämällä viestintää. Vaikuttava viestintä on kehystetty siten, että se sopii vastaanottajien näkökulmiin. MATO-hankkeen ensimmäisissä vaiheissa tuli ilmi, että maataloustuottajat kokevat mediakeskustelun ja heille suunnatun ympäristöviestinnän syyllistävänä. Toisesta näkökulmasta sama viestintä näyttäytyy tietoa levittävänä, neutraalina ja toteavana. Kirjallisuuden perusteella tiedetään, että sekä syyllistävyys että ”neutraali” faktojen viestintä eivät ole vaikuttavimman viestinnän elementtejä. Tästä tuli lähtökohta, jonka pohjalta mallinnettiin uutisteksti maatalouden ilmastovaikutuksista – tutkimuksen kontrollikehys. Kontrollikehyksen lisäksi rakennettiin vaihtoehtoisia kehyksiä. Kehysten keskiössä oli maataloustuottajien ja heidän identiteettinsä korostaminen positiivisessa valossa. Identiteetti ja positiivisuus ovat teorian perusteella vahvistavia tekijöitä. Näiden pohjalta muodostuivat konkreettiset kehykset: 1) neutraali kontrolli, 2) tyhjä kontrolli (ei tekstiä), 3) kevyesti positiivinen ja 4) vahvasti positiivinen. Ensisijainen tutkimuskysymys liittyi kehysten vertailuun: nostavatko positiiviset viestinnälliset kehystykset maataloustuottajien 1) käyttäytymisaikomusta toimia ympäristö- ja ilmastoystävällisesti ja 2) koettua tarvetta kiinnittää huomiota ympäristöystävällisempiin käytäntöihin tilallaan suhteessa neutraaliin ja syyllistäväksi koettuun kehystykseen uutistekstistä, joka käsitteli maatalouden ilmastovaikutuksia? Esirekisteröity hypoteesi oli positiivinen molempien osalta: positiiviset kehykset nostavat käyttäytymisaikomuksia. Toissijaisina vastemuuttujina oli kysymyksiä viestinnän laadusta sekä poliittisen muutoksen tarpeesta. Analyysin keskiössä oli interventioiden keskimääräinen vaikutus, mutta lisäksi pystyi olettamaan, että taustatekijät moderoivat viestien vaikutusta eri alaryhmissä. Siksi eksploratiivista analyysia varten kysyttiin niin demografisia kuin arvoihin liittyviä kysymyksiä. Kohdepopulaatio oli suomalaiset maataloustuottajat. Käytännössä se tarkoitti vuonna 2018 maataloustukea saaneita maataloustuottajia. Osa populaatiosta eli tutkimukseen vastaajat satunnaistettiin eri interventioryhmiin. Vastaajia saatiin 1561, ja heistä analyysiin sisällytettiin he, jotka tekivät kyselyn loppuun, eli 1434 vastaajaa. Kuvailevan tarkastelun perusteella syntyi kuva populaation positiivisesta suhtautumisesta ilmastonmuutokseen. Kokeellisessa tarkastelussa pelkkiä keskiarvojen eroja tarkastellen huomattiin, että positiiviset kehykset nostavat maataloustuottajien käyttäytymisaikomuksia tehdä muutoksia tilallaan, mutta laskevat käyttäytymisaikomuksia etsiä tietoa. Nämä erot olivat suhteellisen pieniä. Tilastollisen testauksen perusteella ei ollut mahdollista hylätä nollahypoteesia kummankaan ensisijaisen vastemuuttujan osalta. Tutkimuksessa käytetyt kehykset eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Vastaus tutkimuskysymykseen oli siten kielteinen: positiiviset ja kannustavat kehykset eivät nostaneet vastemuuttujien arvoja. Tilastollisen voiman puutteen takia estimaattien epävarmuus oli huomattavaa. Ensisijaisen tutkimuskysymyksen lisäksi positiivisista kehyksistä pidettiin enemmän ja niitä haluttiin enemmän. Niin tyhjä kuin positiivisetkin kehykset vähentävät tukea poliittiselle muutokselle. Eksploratiivisessa tarkastelussa monet taustamuuttujat, kuten koettu ilmastonmuutosriski ja sukupuoli, vaikuttavat moderoivan kehysvaikutuksia. Tilastollisen voiman puutteen ja suurelta eksploratiivisen tutkimusotteen takia tuloksia voi pitää hypoteeseina isommilla aineistoilla tehtävää jatkotutkimusta varten.

Hyvinvointierojen kaventaminen on ollut kärkitavoitteita Suomen politiikassa jo vuosikymmenien ajan. Edelleen hyvinvointierot ovat sitkeästi säilyneet ja heikompi hyvinvointi kasaantuu heikoimmassa sosioekonomisessa asemassa oleviin väestöryhmiin. Työttömyyden on todettu olevan merkittävä tekijä yksilön köyhyysriskin kasvamisen ja heikon hyvinvoinnin kannalta. Tässä tutkielmassa pyrittiin laadullisen haastattelututkimuksen avulla selvittämään työttömien nuorten käsityksiä toimeentulosta, hyvinvoinnistä sekä näiden välisestä yhteydestä. Tutkielman aineisto koostui kolmesta 20-29-vuotiaiden työttömien nuorten ryhmähaastattelusta. Haastattelut kerättiin loka-marraskuussa 2016 osana ECOSOS-tutkimushanketta, jossa tutkittiin ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä työn ja toimeentulon muotoja erityisesti nuorten näkökulmasta. Tässä tutkielmassa hyvinvoinnin teoreettisena taustana on käytetty Pohjoismaisessa hyvinvointitutkimuksessa tunnettua ja käytettyä Erik Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien teoriaa. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tulokset osoittivat, ettät työttömät nuoret kokivat vaikeuksia täyttää kohtuulliseen elintasoon vaadittavia perustarpeita. Niukka taloudellinen tilanne aiheutti jatkuvan taloudellisen suunnittelun ja tulojen epävarmuuden vuoksi myös psyykkistä kuormitusta ja stressiä. Niukka toimeentulo myös rajasi elämistä ja se vaikutti sekä elintasoon, sosiaalisiin suhteisiin että itsensä toteuttamisen mahdollisuuksiin. Hyvinvointi ja sen komponentit rakentuivat nuorten puheessa elintasosta ja perustarpeiden tyydyttämisestä, sosiaalisista suhteista sekä itsensä toteuttamisen mahdollisuuksista, jotka mukailivat Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksia (elintaso, yhteisyyssuhteet ja itsensä toteuttamisen muodot). Toimeentulon ja hyvinvoinnin yhteyttä tarkastellessa nuorten puheesta nousi toimeentulon merkitys perustarpeiden täyttämisessä. Lisäksi rahan riittäminen myös muuhun, kuten vapaa-ajan aktiviteetteihin, harrastamiseen ja muihin itsensä toteuttamisen muotoihin koettiin olevan keskeinen asia riittäväksi koetussa toimeentulossa. Tutkielma osoitti, että työttömät nuoret kokivat toimeentulovaikeuksia ja riittävä toimeentulo oli nuorten puheissa sidoksissa hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Tulokset vahvistivat aiempaa tutkimusta työttömien merkittävästä köyhyysriskistä ja toimeentulovaikeuksien yleisyydestä. Työttömyyden aiheuttama taloudellinen niukkuus luo ylimääräisiä stressitekijöitä ja psyykkistä kuormitusta, jotka pitkään kestäessään nostavat terveyden heikkenemisen riskiä ja näin ollen vaikeuttavat työttömän uudelleen työllistymistä. Työttömien nuorten hyvinvoinnin tarkastelu laadullisin keinoin antaa mahdollisuuksia muun muassa työllistymistoimenpiteiden kehittämiselle sekä työttömän yksilölliselle kohtaamiselle, jota vaaditaan työllistymisen esteiden muodostuessa yksilöllisesti.

Tutkielman ensisijaisena tavoitteena on arvioida valtioneuvoston EU-politiikasta eduskunnalle vuonna 2021 antaman selonteon yhteydessä käydyn eduskunnan lähetekeskustelun puheenvuorojen EU-käsityksiä intergraatioteorioiden ja kehysteorian näkökulmista. Tutkielman metodina käytetään laadullista sisällönanalyysiä, jonka täydennyksenä esitetään myös muutamia määrällisiä sisällönanalyyttisiä havaintoja. Analyysin perusteella aineistosta voidaan löytää muutamia hallitsevia, lähes kaikkien puhujien jakamia kehyksiä unionin luonteesta ja integraatiosta sekä heikompia kehyksiä, jotka asettuvat osin päällekkäin ja joiden sisällä käydään poliittista kamppailua siitä, mitä unioni ja sen integraatio ovat. Hallitsevimmat ja läpileikkaavimmat tavat jäsentää aineiston EU-luonnehdintoja voidaan tiivitää viiteen pääkehykseen: EU on sisämarkkina-alue, arvoyhteisö, turvallisuusyhteisö, globaali toimija tai epäonnistunut projekti. Näiden pääkehysten alle voidaan sovittaa yksityiskohtaisempia tulkintoja, jotka voivat olla toisilleen vaihtoehtoisia, päällekkäisiä ja rinnakkaisia. Tutkielman tulosten perusteella puolueiden yleiset integraatioasenteet noudattelevat pääpiirteittäin jo 1990-luvulla tehtyjä arvioita. Muutamat havaitut muutokset esimerkiksi vihreiden, kokoomuksen ja vasemmistoliiton integraatioasenteissa noudattavat nekin tutkimuskirjallisuuden tarjoamaa teoreettista selitystä, jonka mukaan EU:n integraation monialaistuminen markkinasektoria laajemmaksi tekee sen kannattamisen helpommaksi viher- ja vasemmistopuolueille ja toisaalta saattaa latistaa keskustaoikeistolaisen kokoomuksen yhdentymismyönteisyyttä.

Sosiaali- ja terveyssektori on merkittävä ilmastonkuormittaja. Suomessa se tuottaa noin 5 prosenttia kansallisesta hiilijalanjäljestä. Sosiaali- ja terveyssektorin suhde ilmastonmuutokseen on paradoksaalinen, sillä se on merkittävä ilmastonkuormittaja, mutta se myös kantaa ilmastonmuutoksen seurauksia. Erilaisilla sopimuksilla ja suosituksilla on yritetty sovittaa ilmastokestäviä toimintamalleja. Tästä huolimatta alan valmius toimia kestävästi on vielä alkutekijöissä, jossa tietoa kestävyyden edistämisestä olisi tärkeä saada alan ammattilaisille. Jotta kestävän kehityksen periaatteita ja ilmastostrategiaa voitaisiin ottaa terveyssektorilla laajemmin käyttöön, on selvitettävä, mikä on sosiaali- ja terveyssektorin ilmastomuutoksen muutosvalmius. Tarkastelen maisterintutkielmassani yhden suomalaisen sosiaali- ja terveyssektorin organisaation muutosvalmiutta sekä henkilöstön valmiutta toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita osana työkäytäntöjä. Aineistona on käytetty Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän (PHHYKY) henkilöstölle syksyn 2021 aikana toteutettua kestävyyskyselyä. Kyselyyn vastasi yhteensä 317 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista. Tutkimuskysymykseni koskivat, miltä henkilöstön kestävyysasenteet näyttäytyvät vastaajien ammattiaseman perusteella, mikä on Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän muutosvalmius ottaa kestävän kehityksen periaatteita osaksi toimintaympäristöä ja miten organisaation ja henkilöstön aktiiviset kestävyystoimet selittävät muutosvalmiutta. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat kestävyys, ympäristövastuullinen käyttäytyminen, muutosvalmius. Lehmanin muutosvalmiusmalli ja muutoksen merkityksellistäminen, eli sensemaking. PHHYKY:n muutosvalmiudesta ottaa kestävän kehityksen toimintamalleja osaksi työkäytänteitä kertoo ensisijaisesti se, että PHHYKY:n johto on ollut kiinnostunut toteuttamaan henkilöstölle kestävyyskyselyn. Muutosvalmiuden yksi mittari on avoimuus muutokselle. Tulosten mukaan myös henkilöstössä on jo kestävyysasenteiltaan joukko, joka voi käynnistää muutoksen. Kuitenkin mahdollisuuksissa huomioida kestävyyttä sekä tietoa ja resursseja kestävyyden toteuttamiseksi on organisaatiossa parannettava. On oltava mahdollisuuksia toteuttaa kestävyyttä, jotta voi toimia kestävästi työpaikalla. Jatkossa olisi myös tavoitettava niitä henkilöitä, joiden kestävyysasenteet eivät ole yhtä korkeat ja tarkastella heidän muutosvalmiuttaan, jotta oikeanlaista tietoa oikeaan aikaan voidaan kestävyydestä viedä eteenpäin alan ammattilaisille.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change, 2022a) mukaan ihmisen toiminnasta seurannut ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut ja tulee edelleen aiheuttamaan haitallisia sääolosuhteiden muutoksia, kuten keskilämpötilojen nousua, kaikkialla maapallolla. Pohjoismaissa keskilämpötilojen nousu tarkoittaa kesähelteiden voimistumista ja hellejaksojen pitenemistä (Ilmasto-opas, 2021). Suomessa hellejaksot ovat jo yleistyneet ja pidentyneet. Tämä kehityskulku tulee hyvin todennäköisesti vahvistumaan (Ilmasto-opas, 2017). Yleistyviin ja voimistuviin helteisiin varautumisen kannalta on tunnistettava, mitkä tekijät tai ominaisuudet edistävät sopeutumista helteisiin. Tässä tutkielmassa kiinnostuksen kohteena on suomalaisten sosiaalisten suhteiden yhteys helteisiin sopeutumiseen. Tutkielmassa analysoitiin tilastollisin menetelmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Aalto-yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston Kuumuuden terveyshaitat muuttuvassa ilmastossa (HEATCLIM) -hankkeen kyselyaineistoa. Kyselyssä selvitettiin, miten helteet vaikuttavat Suomessa ja miten eri väestöryhmät kokevat helteen. Kysely oli suunnattu yli 24-vuotiaille suomalaisille ja se toteutettiin satunnaisotantamenetelmällä. Kyselytutkimuksen aineisto kerättiin kahtena eri vuotena, vuosina 2020 ja 2021. Vuonna 2020 kyselyyn vastanneita oli 1090 ja vuonna 2021 1028 henkilöä. Aineistosta selvitettiin ristiintaulukoimalla ja Khiin neliö -testisuureita tarkastelemalla, miten vastaajien sosiaaliset suhteet eroavat taustatekijöiden mukaisesti ja logistisella regressioanalyysilla, miten sosiaaliset suhteet ovat yhteydessä hellehaittojen kokemiseen. Tuloksina havaittiin korkeamman tulotason omaavilla olevan laajemmat sosiaaliset verkostot ja heidän olevan eniten erittäin tyytyväisiä sosiaalisiin suhteisiinsa. Matalasti koulutetut ja matalimpaan tulotasoon kuuluvat olivat kaikista tyytymättömimpiä sosiaalisiin suhteisiinsa ja heidän kohdallaan oli yleisempää se, ettei lähipiiriin kuulunut yhtään ihmistä. Pitkäaikaissairastavilla oli oletusten vastaisesti enemmän kasvokkaista ja internetin välityksellä tapahtuvaa yhteydenpitoa, heillä oli enemmän kokemusta mahdollisuudesta saada apua perheenjäseniltä, ja he olivat useammin erittäin tyytyväisiä ihmissuhteisiinsa ja ystäviltä saatuun tukeen. Tämän lisäksi heillä oli useammin suuri lähipiiri verrattuna heihin, joilla ei ollut pitkäaikaissairauksia. Sekä työikäisillä että yli 65-vuotiailla tiivis yhteydenpito lähipiiriin puhelimen välityksellä oli yhteydessä hellehaittojen kokemiseen, kun taustamuuttujat oli vakioitu. Yhteys oli eläkeikäisillä voimakkaampi. Kasvokkainen yhteydenpito oli yhteydessä hellehaittojen kokemiseen sukupuolen, iän ja pitkäaikaissairauksien vakioimisten jälkeen eläkeikäisillä ja työikäisillä myös sosioekonomisten tekijöiden jälkeen. Yli 65-vuotiailla myös ihmissuhteita kohtaan koettu suuri tyytyväisyys oli yhteydessä hellehaittojen kokemiseen. Henkilön ollessa erittäin tyytyväinen ihmissuhteisiinsa, oli vedon suuruus 5,04 kertainen (1,13–22,45, malli 4) sille, että hellehaittoja ei koettu, ihmissuhteisiinsa tyytymättömiin verrattuna. Tämä yhteys oli kaikista logistisen regressioanalyysin avulla tarkastelluista yhteyksistä voimakkain, joskin on huomattava, että luottamusväli on hyvin lavea. Saadut tulokset antavat viitteen siitä, että hellehaittojen ja sosiaalisten suhteiden yhteydestä, erityisesti kasvokkain ja puhelimen välityksellä tapahtuvan yhteydenpidon ja ihmissuhteita kohtaan koetun tyytyväisyyden osalta, on hyödyllistä saada lisää tietoa. Huomiota tulee kiinnittää iäkkäisiin ja pitkäaikaissairastaviin, sekä heihin, jotka asuvat yksin ja joiden asuntotyyppi voi lisätä hellehaittojen kokemista. Sosiaalisten suhteiden yhteys helteisiin sopeutumiseen on tämän tutkielman tulosten perusteella aihe, jota Suomessa kannattaa tutkia lisää.