Browsing by master's degree program "Sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelma"

Vanhemmuutta pikkulapsiperheissä kuvataan usein intensiivisenä ajanjaksona. Kilpailuyhteiskunta ja suorituskeskeisyys heijastuvat lapsiperheisiin, kuten vanhempien itselleen asettamiin vaatimuksiin. Vanhemmuuteen ja lapseen liittyvät huolet ovat yleisiä. Suomessa lapsiperheitä tuetaan eri tavoin. Lapsiperhepalveluiden painopistettä halutaan yhä enemmän siirtää ongelmien ennaltaehkäisyyn sekä huolten varhaiseen tunnistamiseen ja puuttumiseen. Lapsiperheitä kuormittavien tekijöiden tiedetään näkyvän perheiden palvelutarpeissa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten vanhempien masennusoireilu, yksinäisyys ja vanhemmuuden stressi sekä vauvan pitkäaikaissairaus tai terveysongelma, univaikeudet ja negatiivinen tunneilmaisu olivat yhteydessä lapsiperhepalveluista saatavan tuen tarpeeseen ja saadun tuen riittävyyteen. Aineisto kerättiin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella osana Lapsen uni ja terveys (Child-Sleep) -pitkittäistutkimushanketta. Tutkimuksen perusjoukkoon kuuluivat perheet, joihin oli syntynyt lapsi 1.3.2011–12.2.2013 välisenä aikana. Tutkimuksessa käytetty aineisto on kerätty vanhempien ja lapsen terveyttä ja hyvinvointia kartoittavilla kyselylomakkeilla lapsen ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen. Tutkimuksessa oli mukana 1292 vauvaa ja heidän vanhempaansa. Aineiston analysointiin käytettiin Khiin neliö -testiä sekä binääristä logistista regressioanalyysiä. Runsas kolmannes äideistä (36,4 %) ja isistä (36,0 %) tarvitsi vähintään jonkin verran tukea lapsiperhepalveluista. Äidin masennusoireilu ja vanhemmuuden stressi sekä vauvan univaikeudet olivat yhteydessä siihen, että lapsiperhepalveluista tarvittiin vähintään jonkin verran tukea. Isillä vanhemmuuden stressi oli yhteydessä lapsiperhepalveluista saatavan tuen tarpeeseen. Noin joka kymmenes äiti (10,0 %) ja isä (8,0 %) koki lapsiperhepalveluista saamansa tuen jokseenkin tai täysin riittämättömäksi. Äideillä vanhemmuuden stressi sekä vauvan pitkäaikaissairaus tai terveysongelma ja vauvan univaikeudet olivat yhteydessä lapsiperhepalveluista saadun tuen riittämättömyyteen. Isillä yksinäisyys, vauvan pitkäaikaissairaus tai terveysongelma ja vauvan univaikeudet olivat yhteydessä palveluista saadun tuen riittämättömyyteen. Vanhemman iällä, ansiotuloilla, lasten lukumäärällä ja läheisten tuella havaittiin myös olevan yhteys palveluista saatavan tuen tarpeeseen ja saadun tuen riittävyyteen. Etenkin läheisten tuki nousi esiin tuen tarpeeseen ja riittävyyteen yhteydessä olevana tekijänä. Lapsiperhepalveluissa on tärkeää huomioida masennusoireita ja vanhemmuuden stressiä kokevien vanhempien mahdollisesti kasvaneet tuen tarpeet sekä tarjota tukea vauvan uniasioissa. Lapsiperhepalveluissa on tärkeää tiedostaa, että perheessä olevat kuormitustekijät ovat yhteydessä lisääntyneeseen kokemukseen palveluista saadun tuen riittämättömyydestä. Jatkossa tulee selvittää tarkemmin, minkälaista tukea vanhemmat tarvitsevat lapsiperhepalveluista sekä palvelutyytyväisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Myös jatkossa on tärkeää tutkia äitien ja isien kokemuksia lapsiperhepalveluista erikseen.

Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistaminen on ollut erilaisin painopistein kahdeksan viimeisen hallituksen agendalla. Uudistamistarve kumpuaa väestön ikärakenteen muutoksesta aiempaa vanhemmaksi, joka haastaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimivaa järjestämistä ja julkistalouden kestävyyttä. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistus astui voimaan 1.1.2023 ja, kyseessä oli yksi Suomen historian laajimmista hallintorakenneuudistuksista. Tässä tutkielmassa tarkastelu kohdentuu kahteen viimeisimpään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen ja niiden taustalla tapahtuneeseen politiikkaprosessiin vuosina 2015–2022. Politiikkaideat muokkaavat ja ohjaavat politiikkaprosesseja ja niitä kehystämällä poliittiset toimijat nostavat politiikan asialistalle tietynlaisia ongelmia ja tavoitteita. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tutkia, miten julkistalouden kestävyyden politiikkaidealla kehystetään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta valiokuntien asiantuntijalausunnoissa Juha Sipilän sekä Antti Rinteen ja myöhemmin Sanna Marinin hallituskausilla. Tutkielmassa tarkastelu kohdentuu siihen, millaisia ongelmanmäärittelyiden ja ratkaisujen kuvauksia sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen politiikkaprosessista nousee tarkasteltujen hallituskausien asiantuntijalausunnoissa. Tutkielma on toteutettu laadullisin menetelmin. Tutkielman aineisto koostuu Lakitutka–sivustolta helmikuussa 2023 kerätyistä Sipilän (2015–2019) ja Rinne/Marinin (2019–2023) hallitusten valiokuntien asiantuntijalausunnoista, jotka käsittelivät julkistalouden kestävyyttä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Aineiston analyysissä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Analyysin perusteella asiantuntijalausunnoista nousee kolme kehystä, joilla määriteltiin sote-uudistuksen vaikutuksia julkistalouden kestävyyteen. Yksityisen sektorin toiminnan kehyksessä korostuu Sipilän hallituskauden aikaisissa asiantuntijalausunnoissa valinnanvapauslainsäädännön korostunut asema uudistuksen valmistelussa, kun taas Rinne/Marinin hallituskaudella asiantuntijalausunnoilta nousee esiin yksityisen sektorin rajoitukset ongelmana julkistalouden kestävyydelle. Maakuntien ja hyvinvointialueiden rahoitusmallien kehyksessä itsehallinnollisille alueille kaavailtuja rahoitusmalleja kuvataan kannustavan heikosti alueita hillitsemään kustannuksia – ja siten olevan ongelmallisia julkistalouden kestävyydelle. Toiminnan tehostumisen kehykseen sisältyvät toimenpiteen puolestaan esitetään ratkaisuksi julkistalouden kestämättömyyden ongelmaan Sipilän ja Rinne/Marinin hallitusten uudistuksissa. Kehyksistä kaksi ensimmäistä kuvaavat ensisijaisesti asiantuntijalausunnoista nousevia ongelmanmäärittelyitä ja kolmas ratkaisuja. Tutkielman tulosten mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyvät toimenpiteet voidaan kehystää politiikkaprosessissa sekä ongelmaksi että ratkaisuksi julkistalouden kestävyyden kannalta. Politiikkaideoiden kehystäminen ongelmaksi tai ratkaisuksi riippuu muun muassa kehystäjän omasta yhteiskunnallisesta positiosta, ajanhengestä sekä toimenpiteeseen liitetystä valenssista. Tutkielma vahvistaa käsitystä siitä, että julkistalouden kestävyyden politiikkaidealla on keskeinen asema suomalaisessa politiikassa ja siihen nojaten perustellaan erilaisia toimenpiteitä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön muutokset edellyttävät uudistuksia, jotta tulevaisuudessa pystytään edelleen tarjoamaan vaikuttavia terveys- ja hyvinvointipalveluja. Väestön ikääntyminen ja palvelutarpeen kasvaminen sekä hoitohenkilöstön poistuma työmarkkinoilta luovat painetta sosiaali- ja terveydenhuollon sektorin veto- ja pitovoiman tehostamiseen ja työurien pidentämiseen. Palvelujärjestelmän muutosten vaikutuksia tutkimaan käynnistettiin COPE-hanke, jossa selvitettiin ammatillisia osaamistarpeita ja kehitettiin menetelmiä koulutukseen ja työn tukemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. COPE-hankkeessa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille suunnattiin kysely, jonka lähihoitajien ja sairaanhoitajien vastauksista (n=892) kahteen avoimeen kysymykseen muodostui tämän tutkielman aineisto. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia eettisiä ongelmia sairaanhoitajat ja lähihoitajat työssään kohtaavat ja miten he niitä ratkaisevat. Terveydenhuollon etiikka ja arvot, eettinen herkkyys, huolenpidon ja oikeudenmukaisuuden etiikka sekä aiempi tutkimus aiheesta muodostivat tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Analyysimenetelmänä käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä, jossa sovellettiin Warkin ja Krebsin (1996) ongelmatyyppien luokittelumallia ja ratkaisutapojen luokittelussa Lyonsin (1983) oikeudenmukaisuuden ja huolenpidon etiikan analyysimallia. Aineisto kvantifioitiin tulosten havainnollistamiseksi. Molempien ammattikuntien yleisin ongelmatyyppi oli Warkin ja Krebsin (1996) luokittelumallin ulkopuolinen säännön soveltaminen, vastaten lähihoitajilla 29 % ja sairaanhoitajilla 33 % osuutta. Tyypillisiä säännön noudattamisen ongelman aiheita olivat epäselvät tai puuttuvat toimintaohjeet. Ammattiryhmää ja ongelmatyyppien jakautumista vertailtaessa analyysiin sisällytettiin myös vastaajien kuvailemat ei-eettiset ongelmat. Ammattiryhmien välillä ongelmatyyppien esiintymisessä oli tilastollisesti merkitsevä ero. Lähihoitajien ryhmässä ei-eettisten ongelmien osuus oli 40 %, mikä oli suurempi kuin sairaanhoitajilla (22 %). Toisten tarpeisiin vastaamisen ja säännön noudattamisen ongelmia esiintyi vastaavasti enemmän sairaanhoitajien ryhmässä kuin lähihoitajilla. Ongelmien ratkaisemisessa lähihoitajat käyttivät yhtä paljon oikeudenmukaisuuden (50 %) ja huolenpidon (50 %) etiikkaa. Sairaanhoitajien ongelmanratkaisu oli useammin oikeudenmukaisuuden etiikan (58 %) kuin huolenpidon etiikan (42 %) mukainen. Tuloksissa esiintynyt ratkaisutapojen vaihtelu oikeudenmukaisuuden ja huolenpidon etiikan välillä heijastaa pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen toimimalla ohjeiden ja sääntöjen mukaan, mutta potilaan hyvinvointi ja rauhan säilyttäminen työyhteisössä saattoivat edellyttää huolenpidon etiikan mukaista toimintatapaa. Ammattiryhmien väliltä löytyi tilastollisesti merkitsevä ero oikeudenmukaisuuden etiikan mukaisten ratkaisutapojen jakautumisessa. Sairaanhoitajien ongelmanratkaisutapojen oikeudenmukaisuuspainotteisuus viittaa normatiiviseen ja sääntöorientoituneeseen toimintaan. Kaavamainen ja rutiineihin perustuva toiminta voi estää potilaan yksilöllisiin tarpeisiin perustuvan hoidon toteutumisen, jos tilannekohtainen arviointi jää toissijaiseksi toimintatavaksi. Ei-eettisten ongelmien merkittävä osuus aineistossa saattaa liittyä siihen, ettei ongelmien eettistä sisältöä tunnisteta. Eettistä herkkyyttä tarvitaan moraaliongelmien tunnistamiseen ja sitä voidaan kehittää roolinottoharjoitusten avulla. Moniammatillinen etiikan koulutus ja ryhmäkeskustelut edistävät jaettua eettistä päätöksentekoa. Jatkotutkimusta tarvitaan organisaation eettisestä kulttuurista ja tekijöistä, joilla eettistä herkkyyttä ja moraalista rohkeutta on mahdollista kehittää moniammatillisessa yhteistyössä. Tutkimuksen aineiston ongelmatyypit edustavat laajasti käytännön hoitotyön moraaliongelmia ja niitä voidaan käyttää materiaalina koulutusten suunnittelussa.

Terveydenhuollossa asioidessa potilaiden saama tieto omaan terveyteen ja hoitoon liittyvistä aiheista voi olla vaikeasti ymmärrettävä. Lääketieteelliset kysymykset ovat usein monimutkaisia ja sisältävät kielellisesti vaikeita ilmaisuja. Lisäksi sairaalaan joutuminen sekä huoli omasta tai läheisen terveydestä voi lisätä haasteita tiedon omaksumisessa. Kognitiivisen saavutettavuuden näkökulmasta ymmärrettävyyttä voidaan parantaa ja tiedon vastaanottamista helpottaa tekstirakenteen ja sisällön yksinkertaistamisen avulla. Satasairaalassa potilasohjeita ja muuta potilaille suunnattua tietoa on tästä syystä käännetty selkokielelle jo yli kymmenen vuoden ajan. Selkokieli Satasairaalassa -tutkimushanke, jonka osana tämä tutkielma on tehty, tarkastelee selkokielen käyttöönoton prosessia ja sen tuloksia eri ammattiryhmien näkökulmasta. Tässä työssä tutkittiin Satasairaalan työntekijöiden kokemuksia selkokielen vaikutuksista ja käyttöönotosta potilastyössä. Määrällisen opinnäytetyön aineistona käytettiin Satasairaalan asiakas- ja potilastyössä oleville sekä sitä johtaville ammattilaisille suunnatun kyselyn vastauksia (n=186). Tutkimusaineiston analyysissä käytettiin kuvailevaa analyysiä, faktorianalyysiä ja lineaarista regressioanalyysiä. Tutkielman tulokset osoittivat, että selkokielistä potilasviestintää kannatetaan Satasairaalassa ja se koetaan hyödylliseksi potilastyössä. Työntekijöiden kokemuksen perusteella selkokielellä on useita myönteisiä vaikutuksia, kuten yhdenvertaisuuden ja potilasturvallisuuden lisääntyminen sekä hoito-ohjeiden ymmärtämisen parantuminen. Faktorianalyysin avulla kyselyaineistosta tunnistettiin kolme selkokielen käyttöä kuvaava ulottuvuutta: hyödyllisyys, ymmärrettävyys ja käyttöönottoon liittyvät tekijät. Regressioanalyysin tuloksena ei havaittu merkittäviä eroja työntekijäryhmien välillä, tarkasteltaessa vastaajien mielipiteitä selkokielisen potilasviestinnän eri osa-alueista. Tutkimuksessa käytetyn viitekehyksen mukaan voidaan selkokielen vaikutukset katsoa organisaatiossa kohdistuvan potilaisiin, työntekijöihin, kustannuksiin ja palvelutuotantoon. Selkokielisen potilasviestinnän todetaan tulosten perusteella tuovan potilastyöhön monia hyötyjä, mikä perustelee toiminnan laajempaa käyttöönottoa terveydenhuollossa. Tutkielma tarjoaa tietoa tulosmuuttujista, joita voidaan hyödyntää uusien tutkimusasetelmien rakentamisessa. Jatkotutkimuksia tarvitaan muun muassa potilaiden kokemuksista ja selkokielen vaikutuksista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä.

Aiemmat tutkimukset esittävät ristiriitaisia tuloksia sosioekonomisen aseman yhteydestä koetun terveyden muutoksiin työelämästä eläkkeelle siirryttäessä. Aihetta ei ole aiemmin lähestytty huomioiden koko elämänkaaren kattava sosioekonominen asema. Aiemmat tutkimukset sen sijaan jakavat yhteisen näkemyksen siitä, että sosioekonominen asema on keskeinen väestön terveyseroja selittävä tekijä ja ikääntyneiden heikommaksi koettu terveys juontaa juurensa niin pitkälle kuin lapsuuden elinoloihin. Tässä tutkimuksessa selvitetään elämänkaaren kattavan sosioekonomisen aseman yhteyttä koettuun terveyteen ja sen muutoksiin työelämästä vanhuuseläkkeelle siirtyneillä. Helsinki Health Study (HHS) on reilun viimeisen 20 vuoden ajan tuottanut tietoa Helsingin kaupungin työntekijöiden työolojen, ympäristötekijöiden sekä elintapojen vaikutuksista terveyteen. Tässä tutkielmassa tutkimusjoukon muodostavat henkilöt, jotka olivat työelämässä vuonna 2000 ja siirtyivät vanhuuseläkkeelle viimeistään vuonna 2017. Tutkimusjoukko koostui 4154 henkilöstä, joiden koettua terveyttä kartoitettiin kahdesta aikapisteestä, toinen työelämässä ollessa ja toinen vanhuuseläkkeelle siirtymisen jälkeen. Analyysimenetelmiksi valikoitui ristiintaulukointi ja multinomiaalinen logistinen regressioanalyysi. Tämä tutkielma on kvantitatiivinen pitkittäistutkimus. Tuloksissa havaittiin, että lapsuuden taloudelliset vaikeudet (vakioitu OR 1,47, 95 % lv 1,21–1,80), perusasteen koulutus (vakioitu OR 1,54, 95 % lv 1,11–2,14), satunnaiset (vakioitu OR 1,31, 95 % lv 11,11–1,57) ja toistuvat toimeentulovaikeudet (vakioitu OR 2,07, 95 % lv 1,50–2,87) sekä toiseksi alin tulokvartaali (vakioitu OR 1,41, 95 % lv 1,10–1,79) ja alin tulokvartaali (vakioitu OR 2,10, 95 % lv 1,60–2,71) olivat yhteydessä eläkesiirtymässä heikkona säilyneeseen koettuun terveyteen. Sen sijaan matalamman sosioekonominen aseman ja eläkesiirtymässä parantuneen tai heikentyneen koetun terveyden välillä ei voitu osoittaa olevan yhteyttä. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan pitää havaintoa, että matalampi sosioekonominen asema sekä lapsuudessa että aikuisuudessa ovat yhteydessä heikentyneeseen terveyteen eläkeikää lähestyvillä kunta-alan työntekijöillä eikä edes vanhuuseläkkeelle siirtyminen kaikkien näiden henkilöiden osalta paranna heikentyneeksi koettua terveyttä. Matalampaan sosioekonomiseen asemaan painottuvat terveyden kannalta epäedulliset elintavat osaltaan vaikuttavat heikentyneen koetun terveyden taustalla. Toimenpiteitä terveyserojen kaventamiseksi tarvitaan useilla eri yhteiskuntapoliittisilla alueilla huomioiden koko elämänkaari.

Sote-uudistuksen myötä vuoden 2023 alusta alkaen sosiaali- ja terveyspalveluiden, sisältäen myös opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut, sekä pelastustoimen järjestämisestä ovat vastanneet itsehallinnolliset hyvinvointialueet kuntien sijaan. Tutkielmassa tarkastellaan sote- eli hyvinvointialueuudistusta opiskeluhuollon kuraattorien näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on tuottaa tietoa hyvinvointialueuudistuksen vaikutuksista kuraattorityöhön sekä siitä, millaisena kuraattorityö koetaan meneillään olevan muutoksen keskellä. Tutkielman teoreettinen tausta nojaa aiempaan tutkimukseen kuraattorityöstä sekä organisaatiomuutoksista. Tutkielma toteutettiin laadullisin tutkimusmenetelmin. Kohderyhmänä oli erään keskikokoisen hyvinvointialueen opiskeluhuollon kuraattorit. Tutkimusaineisto kerättiin avoimia kysymyksiä sisältävällä kyselylomakkeella sekä fokusryhmähaastattelulla. Analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tulosten mukaan hyvinvointialueuudistus on vaikuttanut kuraattorien työn sisältöön, työhön liittyviin rakenteisiin sekä työhyvinvointiin. Työaikaa koetaan kuluvan enemmän epäselvien asioiden selvittelyyn, uuteen organisaatioon ja uusiin työvälineisiin perehtymiseen sekä uusiin tiimirakenteisiin ja palaverikäytäntöihin. Oppilaitoksissa tehtävä yksilökohtainen ja yhteisöllinen työ on pysynyt muutostilanteesta huolimatta pääosin samanlaisena kuin ennen hyvinvointialueelle siirtymistä, ja kuraattorit kokevat asiakastyön edelleen mielekkääksi ja motivoivaksi. Uuden organisaatiorakenteen myötä viestinnässä ja tiedonkulussa on koettu paljon haasteita, ja kuraattorit kokevat johtamisen ja päätöksenteon etääntyneen entistä enemmän arjen työstä. Opiskeluhuollon yhteistyön muiden sote-palveluiden kesken koetaan jonkin verran lisääntyneen uudistuksen myötä, mutta toisaalta yhteistyön koulutuksen järjestäjien kanssa koetaan puolestaan muuttuneen aiempaa haasteellisemmaksi ja vähäisemmäksi. Kokonaisuudessaan muutostilanne on kuormittanut opiskeluhuollon kuraattoreja ja vaikuttanut heikentävästi heidän työhyvinvointiinsa. Tulosten mukaan palveluiden ja palveluprosessien yhtenäistäminen on hyvinvointialueella vasta aluillaan. Kuraattorit pitävät tärkeänä sitä, että kuraattoripalvelua toteutetaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti ja erityisesti ennaltaehkäisevään yhteisölliseen työhön oppilaitoksissa panostetaan. Kuraattorit näkevät hyvinvointialueuudistuksen mahdollisuutena kehittää yhdenmukaisempaa ja yhdenvertaisempaa kuraattoripalvelua.

Syömishäiriöt ovat vakavia mielenterveydenhäiriöitä, joilla on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Syömishäiriöt ovat Suomessa yleisiä, mutta niiden tunnistamisessa ja hoidon saatavuudessa on puutteita. Taustalla vaikuttavat stereotyyppiset, osaltaan median ylläpitämät käsitykset syömishäiriöstä ja syömishäiriötä sairastavista ihmisistä. Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa, miten syömishäiriöitä representoidaan mediassa. Maisterintutkielman aineiston muodostavat Helsingin Sanomien digitaalisessa versiossa vuoden 2022 aikana julkaistut syömishäiriöitä käsittelevät tekstit. Tutkielman tavoitteena on selvittää, ketkä puhuvat Helsingin Sanomissa syömishäiriöistä, millaisina syömishäiriötä sairastavat henkilöt kuvautuvat sekä mitkä pääasialliset syömishäiriöihin liittyvät diskurssit nousevat esille. Maisterintutkielman teoreettis-metodologinen viitekehys pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin ja aineiston analyysissä on hyödynnetty diskurssianalyysiä. Tutkimusaineistosta nousee esiin kolme diskurssia: huolen diskurssi, kulttuurin diskurssi ja vastuun diskurssi. Huolen diskurssi ilmentää erilaisia syömishäiriöihin liittyviä huolia. Kulttuurin diskurssi kuvaa sen sijaan niitä kulttuurisia tekijöitä, joiden katsotaan aikaansaavan ja ylläpitävän syömishäiriökäyttäytymistä tarjoten samalla ratkaisuja kulttuurin muuttamiseksi. Vastuun diskurssi erittelee puolestaan tahoja, joita voidaan pitää syömishäiriöiden kontekstissa vastuullisina. Aineiston analyysin perusteella syömishäiriö näyttäytyy lähinnä tyttöjen ja naisten sairautena. Syömishäiriöistä puhuvat aineistossa pääosin erilaiset asiantuntijat ja syömishäiriötä sairastavat tai syömishäiriötä joskus sairastaneet henkilöt. Sen sijaan syömishäiriötä sairastavien läheiset eivät juurikaan ole aineistossa äänessä syömishäiriöistä puhuttaessa.

Aikaisempi tutkimuskirjallisuus osoittaa, että syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeet ovat yksilöllisiä. On myös tunnistettu, että syöpään sairastuneilla on monia, yleisesti havaittuja yhteisiä tuen tarpeita. Yhteisiä tuen tarpeita on myös havaittu syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä välillä. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena oli tutkia, mitä olivat syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeet Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluissa, sekä sitä, miten erilaiset taustatekijät vaikuttivat näihin tunnistettuihin tuen tarpeisiin. Tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoa syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeista sekä näihin vaikuttavista tekijöistä Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluiden osalta. Tutkielman aineistona käytettiin Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluiden valtakunnallista asiakasrekisteriä. Tutkimusjoukkona olivat syöpään sairastuneet ja heidän läheistensä yhteydenotot mainitulla tarkasteluaikavälillä (N=4813). Tutkielman analyysimenetelminä käytettiin ristiintaulukointia sekä logistista regressioanalyysiä. Lisäksi syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä ristiintaulukoinnissa tuen tarpeiden kanssa suoritettiin khiin neliö -testi (χ2). Tutkielman tuloksena syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeita tunnistettiin Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluiden valtakunnallisesta asiakasrekisteristä seuraavia: psyykkinen tuki, oireisiin liittyvä neuvonta, diagnoosiin, ennusteeseen ja tutkimuksiin liittyvä neuvonta, hoitoihin liittyvä neuvonta, taloudellisiin asioihin liittyvä neuvonta, perinnöllisyysneuvonta, kuntoutukseen ja seurantaan liittyvä neuvonta, elintapoihin liittyvä neuvonta, ennaltaehkäisyyn liittyvä neuvonta sekä yhteystietojen kysely. Tutkielman perusteella tutkielmassa käytetyt taustatekijät vaikuttivat tuen tarpeisiin syöpään sairastuneilla ja heidän läheisillään. Ainoana poikkeuksena tuen tarpeista oli taloudellisiin asioihin liittyvä neuvonta, johon taustatekijöiden lisääminen ei vaikuttanut. Tutkielman logistisen regressioanalyysin perusteella erot tuen tarpeissa syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä välillä tasaantuivat taustatekijöitä lisättäessä. Aikaisemmat tutkimukset syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeista vahvistavat osaltaan tämän tutkielman tuloksia. Kuitenkin on huomioitava, että syöpätapausten määrä tulee tulevaisuudessa kasvamaan sekä yhä useampi syöpään sairastunut parantuu. Tästä syystä syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeista sekä tukemisesta tarvitsemme jatkossa lisää tutkimusta.

Suun terveydenhuollon rooli lasten kaltoinkohtelun tunnistamisessa on noussut alan kotimaiseen keskusteluun viime vuosina. Toistuvat poisjäännit saattavat kertoa perhe-elämän ongelmista, joihin tarvitaan lastensuojelun puuttumista. Lisäksi vastaanotolla voidaan havaita esimerkiksi väkivallan kliinisiä merkkejä, suun kotihoidon laiminlyöntiä tai ongelmia vuorovaikutuksessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa suun terveydenhuollon tekemistä lastensuojeluilmoituksista. Aineistona on 37 suun terveydenhuollon tekemää lastensuojeluilmoitusta, jotka on kerätty kahden kunnan alueelta kahden vuoden ajalta (2017-2019). Tutkimus on laadullinen, ja analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Analyysiä ohjasi tulkintakehys, jonka mukaan huoli on asiakastilanteessa syntyvä työntekijän subjektiivinen näkemys. Ymmärrys perustuu kognitiivisesta, emotionaalisesta ja moraalisesta elementistä muodostuvaan intuitiiviseen kuvaan. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen on huolen ilmaisemisen keino. Se on osa lastensuojeluasiakkuuden määrittelyn prosessia, jota niin ikään ohjaavat erilaiset kognitiiviset, emotionaaliset ja moraaliset tekijät. Tutkimuskysymykseni on: Miten huolen syntymisen kognitiivinen, emotionaalinen ja moraalinen elementti näkyvät suun terveydenhuollon tekemissä lastensuojeluilmoituksissa? Kognitiivinen elementti korostuu teksteissä. Lähes kaikissa tilanteissa on kyse siitä, ettei lasta ole tuotu hammashoitovastaanotolle tilanteessa, jossa hoidon tarvetta on. Väkivallan kliinisiä merkkejä ei mainittu teksteissä lainkaan. Monet aineistossa esiintyvät perheeseen liittyvät asiat ovat sekä hampaiden karioitumisen että lasten kaltoinkohtelun tunnettuja riskitekijöitä. Emotionaalisten tekijöiden ilmaisut kuvaavat esimerkiksi työntekijän pelkoa, huolta ja turhautumista. Moraalisen elementin ilmauksissa ovat keskeisiä kuvaukset vääryyden tapahtumisesta sekä ilmoittajan kuvaama avun tarve tilanteessa, jossa ilmoittaja ei pysty omaa tehtäväänsä suorittamaan. Perhetilanne, suunhoitotottumukset, vastaanotolta poisjäänti ja hampaiden karioituminen näyttävät muodostavan monimutkaisen syy-seuraussuhteiden verkoston, jolla on yhteyksiä moniin yhteiskuntaan, perheeseen ja yksilöön liittyviin tekijöihin. Moniammatillista yhteistyötä tarvitaan sekä aiheen tutkimukseen että käytännön työhön. Ammattilaisia tulisi kouluttaa tunnistamaan tilanteet ja raportoimaan ongelmista lastensuojeluviranomaisille. Toisaalta palvelujärjestelmässä tulisi tunnistaa perheiden kuormittuneisuuteen liittyvät riskit myös suun terveyden kannalta. Huolen herääminen lapsen hyvinvoinnin vaarantumisesta on tunteita herättävä ja moraalisesti velvoittava tilanne, joka eroaa normaalista vastaanottotyön arjesta.

Tässä tutkielmassa arvioidaan Hyvä kierre -projektin verkostotason tuloksellisuutta Provanin ja Milwardin (2001) viitekehykseen perustuen. Hyvä kierre -projektin verkostotason tuloksellisuutta tarkastellaan verkostokoordinaattoreiden haastattelujen ja toimintakertomusten perusteella hyödyntäen monimenetelmällistä lähestymistapaa. Haastatteluiden analysointi suoritetaan käyttäen teorialähtöistä laadullista sisällönanalyysiä. Toimintakertomuksia analysoidaan vuorostaan kvantifioinnin ja sisällön erittelyn keinoin. Tutkimuskysymyksenä on: Minkälaisia verkostotason tuotoksia ja tuloksia Hyvä kierre - projektin työ on tuottanut? Verkostotason tuloksellisuuden arviointia tehdään kolmeen pääteemaan perustuen: jäsenet, palvelut ja organisointi. Ensimmäiseksi jäsenten pääteemassa arvioidaan kolmea verkostotason tuloksellisuuden osa-aluetta: jäsenten määrän kasvua, jäsenten sitoutumista verkoston päämääriin sekä suhteiden vahvuutta ja moninaisuutta. Näiden verkostotason tuloksellisuuden osa-alueiden arvioitavia tuloksia ja tuotoksia ovat jäsenten määrän kasvun lisäksi Instagram-tilin seuraajien määrä, kyselyiden vastaajamäärät, verkoston jäsenyyksien pysyvyys, yhteistyön luonne, jäsenyyksien moniammatillisuus ja verkoston suhteiden multipleksiyys (engl. multiplexity). Toinen pääteema liittyy Hyvä kierre -projektin palveluihin. Palveluiden pääteemassa arvioidaan projektin tarjoamien palveluiden määrän kasvua. Tämän verkostotason tuloksellisuuden osa-alueen arvioitavia tuotoksia ovat: palvelujen määrän kasvu ja se, missä määrin projektin tarjoamat palvelut kohtaavat jäsenten tarpeet. Kolmas pääteema arvioi Hyvä kierre -projektin organisointia. Organisoinnin pääteemassa arvioidaan projektin tarjoamien palvelujen koordinaatiota ja integraatiota. Osana tämän verkostotason tuloksellisuuden osa-aluetta arvioidaan seuraavia tuotoksia ja tuloksia: hallitseeko, ohjaako ja koordinoiko verkoston hallitsijaorganisaatio verkoston toimintaa ja palveluntarjontaa sekä missä määrin verkoston hallitsijaorganisaatio hankkii ja jakaa resursseja verkostolle. Hyvä kierre -projektin jäsenten ja palveluiden pääteemoihin liittyvät tulokset ja tuotokset viittaavat vahvasti siihen, että Provanin ja Milwardin (2001) teorian mukainen verkostotason tuloksellisuus toteutuu Hyvä kierre -projektissa joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Provanin ja Milwardin (2001) teorian mukaiset verkostotason tulokset ja tuotokset toteutuvat organisoinnin pääteemassa jäsenten ja palveluiden pääteemoja heikommin, vaikka siinäkin on nähtävissä vahvuuksia. Erityisesti jäsenmäärä, jäsenten moniammatillisuus, suhteiden vahvuus ja moninaisuus ja Hyvä kierre -projektin valmius vastata jäsenten tarpeisiin ovat sellaisia determinantteja, joiden voidaan olettaa vahvistaneen Hyvä kierre - projektin tuloksellisuutta verkostotasolla. Lisäksi verkostotason tuloksellisuutta voitaisiin aiemman tutkimuksen valossa nostaa nykyisestä hankkimalla jäseniltä resursseja ja jakamalla niitä Hyvä kierre -projektissa aiempaa systemaattisemmin, vahvistamalla jäsenten sitoutumista ja yhteistyötä sekä koordinaatiota parantamalla.