Browsing by master's degree program "Sukupuolentutkimuksen maisteriohjelma"

Tutkielmassani tutkin ristiriitaisuutta, joka ilmenee suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan Helsingin Sanomien uutisteksteissä. Tutkielman keskeisin tutkimuskohde on ristiriita, jossa ”toisten”, rodullistettujen maahanmuuttajien tekemää, sukupuolistunutta väkivaltaa ja sen uhkaa korostetaan samalla, kun omassa kulttuurissa esiintyvää, ”meidän” tekemää, kotoperäistä sukupuolistunutta väkivaltaa vähätellään ja normalisoidaan. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että tämä ristiriita todella on olemassa: ulkomaalaistaustaisten seksuaalisuutta loukkaava väkivalta tuntuu saavan paljon enemmän mediahuomiota ja sitä tunnutaan pidettävän poliittisesti keskeisempänä kysymyksenä kuin kantasuomalaisten väkivaltaista käytöstä kumppaneitaan kohtaan. Tutkielmassani tulkitsen tämän sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumisessa ilmenevän ristiriidan olevan heijastuma laajemmasta kulttuurisesta rakenteesta, josta käytän nimitystä toiseuttamissokeus. Tarkoitan sillä kulttuurin, ihmisryhmän tai muun vastaavan tahon heikkoa kykyä tunnistaa omaa toiseuttavaa ajatteluaan tai toimintaansa. Esitän tutkielmassani, että toiseuttamissokeuden ilmiö kumpuaa toiseuttamisen problematiikasta ja kulttuurisen itsereflektion puutteesta. Tutkielman päätehtävänä on tutkia miten toiseuttamissokeutta heijastava ristiriita suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan näkyy Helsingin Sanomista joulukuun 2018 ja toukokuun 2019 välisenä aikana kerätyissä tekstiaineistoissa. Tulkitsen aineistoani kahden näkökulman kautta. Ensinnäkin tarkastelen kulttuurimme syvään juurtunutta kuvaa ”toisten” kategoriaan kuuluvista vaarallisina ja uhkaavina ja tulkitsen sitä orientalististen valtarakenteiden viitekehyksessä. Nämä rakenteet vaikuttavat siihen, että rodullistettujen, orientalistiseen kuvastoon liitettyjen ”toisten” harjoittamaa sukupuolistunutta väkivaltaa korostetaan. Toiseksi tulkitsen, että julkisen ja yksityisen sfäärin voimakas erottaminen sekä yksityisen sfäärin poliittisuuden vähättely johtavat siihen, että kodin sisällä tapahtuvan, valkoiseen valtaväestöön kuuluvien tekemän väkivallan merkitystä aliarvioidaan Tutkielman metodologiana käytän laadullista sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen tausta paikantuu postkoloniaaliseen teoriaan sekä toiseuden ja erityisesti orientalismin teoriaan sekä feministiseen turvallisuudentutkimukseen. Sukupuolistunutta väkivaltaa käsitteleviä lehtikirjoituksia koskeva empiirinen analyysini antaa selviä viitteitä siitä, että “muiden” tekemiä väkivallan tekoja siedetään paljon huonommin kuin “meidän” kategoriaan rajattujen henkilöiden tekemiä, vaikka rikoksina teoissa olisi paljon samankaltaisuutta. Aineistosta nousi esiin orientalistissävytteisiä, toiseuttavaa maailmankuvaa ilmentäviä ajattelumalleja. Toisaalta aineistosta näkyi myös heikko ymmärrys sukupuolistuneen väkivallan rakenteellisuudesta. Lehtikirjoitusten valossa voi näin ollen todeta, että ajatusmallit ”toisista” heijastivat samalla myös tiettyjä ajatusmalleja ”itsestä” ja ilmensivät toiseuttamissokeutta ja kulttuurisen itsereflektion puutetta. Lisäksi aineiston perusteella ”toisten” tekemää sukupuolistunutta väkivaltaa pidetään poliittisesti tärkeänä kysymyksenä, joka voi saada aikaan suorastaan yhteiskunnallisen kriisitilan. Toiseuttamissokeuden teoreettisen käsitteen sekä sitä soveltavan ja esimerkillistävän empiirisen analyysin avulla tutkielma auttaa ymmärtämään ja purkamaan vallitsevia, syvään juurtuneita, globaaleja sukupuoleen ja rodullisuuteen liittyviä valta-asetelmia. Tutkielma tuo näkyväksi sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumiseen liittyvän ristiriidan ja kritisoi siihen liittyvää kaksinaismoralismia. Työ luo myös toisettamissokeuden nimeämisen kautta uutta käsitteistöä ristiriitaisuuksien ymmärtämiseksi ja kritisoimiseksi. Tutkielmani on puheenvuoro sen puolesta, että kyky esittää kriittisiä kysymyksiä omassa kulttuurissa vallitsevia, kyseenalaistamattomina pidettyjä normatiivisia ajatustottumuksia ja ristiriitaisuuksia kohtaan vahvistuisi.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen, kuinka neljässä henkilöstömäärältään suurimman Suomeen rekisteröidyn yrityksen vuoden 2017 vastuullisuusraporteissa käsitellään henkilöstöön liittyviä tasa-arvo-, yhdenvertaisuus- ja monimuotoisuuskysymyksiä. Tarkastelemani yritykset ovat: tietoliikennealalla toimiva Nokia Oyj; hissejä, liukuportaita ja -ovia valmistava KONE Oyj; metsäteollisuusyritys Stora Enso Oyj; ja vähittäistavarakaupan alalla toimiva Kesko Oyj. Lähdeaineistonani toimii neljän edellä mainitun yrityksen vastuullisuusraportit vuodelta 2017. Tieteen kentässä tutkielmani sijoittuu tutkimuskysymyksensä ja teorian osalta sukupuolentutkimuksen kenttään. Käyttämäni aineiston ja liike-elämään sijoittuneen toimintaympäristönsä vuoksi tutkielmani on myös viestinnällisesti ja kauppatieteellisesti orientoitunut. Olen analysoinut vastuullisuusraportteja teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Menetelmän avulla olen ensin kartoittanut, kuinka aineistossani käsitellään tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyviä aiheita. Lisäksi olen kartoittanut, millaisiin sosiaalisiin luokitteluihin ja erontekoihin aineistossani on yhtäältä kiinnitetty huomiota ja toisaalta mihin ei ole kiinnitetty huomiota tai on ainakin päätetty vaieta käsiteltäessä tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyviä teemoja. Tämän olen toteuttanut käymällä läpi vastuullisuusraportit ja saattamalla aineistoni vuoropuheluun intersektionaalisen teorian kanssa, joka on toiminut analyysiäni ohjaavana teorianani. Intersektionaalisuuden avulla olen analysoinut, tarkastellaanko sosiaalisia luokitteluja ja erontekoja samanaikaisesti ja suhteessa toisiinsa. Intersektionaalisuuden ja sisällönanalyysin lisäksi olen ammentanut diskurssianalyyttistä lähestymistapaa tavassani suhtautua aineistooni. En oleta raporttien kuvaavan todellisuutta sinänsä vaan samanaikaisesti myös tuottavan ja rakentavan kuvaamaansa ilmiötä. Johtopäätösosiossa vertailen eri organisaatioiden dokumentteja keskenään ja etsin niistä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia sekä selitän miksi toiset aiheet on nostettu esiin ja miksi tietyt teemat on jätetty vähemmälle huomiolle tai kokonaan huomiotta. Tutkielmani perusteella voidaan todeta, että tarkastelemieni organisaatioiden raporteissa on kiinnitetty huomiota seuraaviin sosiaalisiin kategorioihin edes maininnan tasolla: sukupuoli, ikä, kansallisuus, ”rotu”, kulttuuri, etninen tausta, vammaisuus/kykenevyys, seksuaalinen suuntautuminen, kuuluminen sukupuolivähemmistöön, uskonto, mielipide, jäsenyys esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeessä, taidot, koulutustausta, persoonallisuus tai muu henkilökohtaiseen taustaan liittyvä ominaisuus. Eniten huomiota kuitenkin kiinnitetään huomiota sukupuoleen ja siinä erityisesti naisten osuuteen henkilöstössä ja johtotason tehtävissä, ikään ja kansallisuuteen. Sukupuoleen, ikään ja kansallisuuteen on kiinnitetty huomiota todennäköisesti siksi, että ne ovat suhteellisen helposti tilastoitavissa olevia attribuutteja. Miesten ja naisten välinen tilastointi sukupuolten osalta korostaa naisten osuutta ja jättää kokonaan huomioimatta sukupuolivähemmistöt. Monimuotoisuus on monissa raporteissa ymmärretty ennen kaikkea naisten osuutena henkilöstössä. Sukupuolen, iän ja kansalaisuuden jälkeen eniten huomiota on kiinnitetty ”rotuun”, etnisyyteen tai kulttuuriseen taustaan, vammaisuuteen/kykenevyyteen ja seksuaaliseen suuntautumiseen. Yhteiskuntaluokkaan tai sosioekonomiseen luokkaan ei kiinnitetä aineistossani huomiota edes maininnan tasolla. Aineistossani ei juurikaan hyödynnetä intersektionaalista lähestymistapaa eli tarkastella monia eri sosiaalisia erontekoja tai luokitteluja samanaikaisesti ristiinvalottaen. Tarkastelemani organisaatiot vakuuttavat vain ansioiden ja osaamisen vaikuttavan henkilövalinnoissa ja palkkauksessa, joten ne haluavat profiloitua meritokraattisiksi organisaatioiksi. Tarkastelemani organisaatiot perustelevat tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden edistämistä syrjinnänvastaisuuden, maineenhallinnan ja kilpailuedun kautta. Kaikki neljä tarkastelemaani organisaatiota sanoutuvat irti syrjinnästä, joten ne eksplisiittisesti kertovat noudattavansa syrjintäkieltoa ja lakia ja siten kantavansa yhteiskuntavastuuta. Maineenhallinnan osalta organisaatiot tuovat esiin ulkoisten sidosryhmien ja etenkin asiakkaiden odotuksia yhteiskuntavastuun kantamiselle. Monimuotoisuuden edistäminen nähdään aineistossani myös keinona parantaa kilpailukykyä, sillä eri taustoista tulevien ihmisten ajatellaan ymmärtävän paremmin taustakulttuurejaan ja samoista taustoista tulevien asiakkaiden odotuksia ja toiveita tuotteille ja palveluille ja siten auttavan organisaatiota uusien markkina-alueiden saavuttamisessa ja vanhojen ylläpitämisessä.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Sylvia Plathin julkaistua päiväkirjaa, The Journals of Sylvia Plath 1950–1962 (2000). Lähestyn päiväkirjatekstiä kahtaalta: tutkin minkälaista naistaiteilijaa teksti tuottaa, sekä minkälaista subjektia omäelämäkerrallinen teksti luo. Tutkielman teoreettinen konteksti on feministinen omaelämäkertatutkimus, sekä feministinen taiteilija- ja nerodiskurssien kritiikki. Jaan työni kolmeen päälukuun temaattisten kokonaisuuksien mukaan. Aiheen ja teoreettisen taustoituksen jälkeen käsittelen ensimmäisenä taiteilijadiskurssia historiallisena instituutiona, joka tuottaa taiteilijapositiota miehille jättäen naiset ulkopuolisiksi taiteen kohteiksi ja kuluttajiksi.Tutkin tässä yhteydessä Plathin päiväkirjojen esittämää taiteilijuutta, jota kirjoittaja neuvottelee itselleen romanttisen ja modernistisen neropuheen vaikuttamana. Päiväkirja esittää kirjoittajan aviomiehen Ted Hughesin nerona. Suhteessa häneen kirjoittaja on ensin muusa, mutta vähitellen oma taiteilijanrooli tekee muusana olon riittämättömäksi. Toisessa temaattisessa pääluvussa keskityn naiseuden ja feminiinisyyden esittämiseen suhteessa taiteilijadiskurssiin. Feminiinisyys esiintyy ensin esteenä subjektiksi tulemiselle, mutta väitän, että päiväkirja kehittelee kuitenkin taiteilijuutta naiselle mahdollisena positiona. Toisten naiskirjailijoiden kuvaaminen tuottaa vertauskohteita, joita kirjoittaja sekä kritisoi, että idealisoi. Naiset ovat päiväkirjassa rollimalleja, kilpailijoita, sekä tukijoita. Äitiys näyttäytyy tekstissä keskeisesti, mutta ambivalentisti luovuuteen sidottuna. Päiväkirjan kertoja argumentoi naisten luovuuden riippuvan heidän naisellisuuden täyttymyksestä äitiyden kautta. Toisaalta äidin rooli jättää kirjoittajan traditionaalisen taitelijakuvaston ulkopuolelle. Lopuksi käsittelen omaelämäkerrallista subjektia ja taiteilijasubjektia feministisen omaelämäkertateorian avulla. Väitän, että The Journals of Sylvia Plath problematisoi subjektin koherenttina muuttumattomana olemuksena jo päiväkirjan tekstuaalisessa fragmentaarisuudessaan. Temaattisella tasolla subjektius kyseenalaistuu päiväkirjan osissa, joissa kuvataan luovuuden estymistä. Kun luovakirjoittaminen ei suju, päiväkirjan kirjoittaja kokee subjektin hajoavan, tai jakautuvan dikotomisesti mieleen ja ruumiiseen.Kirjoittamattomuuden tuloksena on subjektin hajoaminen, mutta samalla se on myös syy luovuuden ehtymiselle. Naiseuden ja feminiinisyyden heikko asema 1900-luvun länsimaisessa kulttuurissa ja taiteilijapuheessa problematisoi osaltaan päiväkirjan kirjoittajan mahdollisuuksia tulla naiskirjailijana subjektiksi. Hetkittäin naissubjekti ja luovakirjoittaminen näyttäytyvät mahdollisina päiväkirjan kertojalle. Osoitan tutkielmassani, että The Journals of Sylvia Plath on luettavissa pirstaloituneena narratiivina, jonka kerronnassa aukenee subjektipositioita naiselle, taiteilijalle ja päiväkirjan kirjoittajalle. Päiväkirja tuottaa subjektinsa jatkuvassa muutoksessa. Se keskustelee naiskirjailijan subjektiviteetista stereotypioita ja niiden muunnelmia rakentamalla ja purkamalla. Historiallisen taiteilijapuheen sukupuolittuneisuus on keskeinen tekijä naistaiteilijoiden etsiessä omaa paikkaansa.Osoitan myös, että päiväkirjaa on mielekästä lähestyä omaelämäkerrallisena tekstinä, vaikka perinteisessä omaelämäkertatutkimuksessa päiväkirja on ollut vain harvoin tutkimuksen kohteena.

In this master’s thesis, I study Estonian pastor Annika Laats’ argumentation in favor of sexual minorities and their right to register their partnerships. I compare Laats’ comments to Patrick S. Cheng’s three definitions of queer theology and my main research question is: How can Annika Laats’ views on LGBT rights and Registered Partnership Act be interpreted through the concept of queer theology? With the research question and the comparison, my aim is to define Annika Laats’ queer theology. Theoretical background of this thesis relies on queer theology. Queer theology questions several doctrines, norms and traditions of Christianity and seeks to observe religion in a new, complex way. Contextuality is at its core. Because of this, I am comparing Annika Laats’ queer theology to Evangelical Lutheran queer theology and my thesis presents one example of Estonian queer theology of 2010s and 2020s. As research material of this thesis, I am using newspaper articles published in four main Estonian national newspapers from October 5th 2017 to December 23rd 2020. Since Estonia is statistically very secular and homophobic country, giving pastor Annika Laats media space was not at all obvious. That makes Estonian national newspapers an interesting research material for this thesis. The method of my thesis is thematic analysis. However, instead of searching, defining and naming the themes for the analysis, I use already existing themes of Patrick S. Cheng’s three definitions of queer theology. Annika Laats’ comments and theology in Estonian newspapers fit to Patrick S. Cheng’s all three definitions. She bases her comments on theology and her personal experiences as a pastor. She also evaluates Christianity from a queer point of view. In her critique of norms, Annika Laats’ comments are connected to the themes of gender studies and queer theory. Annika Laats is not acquainted with queer theology, but I read her comments supporting LGBT rights and Registered Partnership Act from queer theological point of view. In this way, several queer theological features can be found. With these findings, I rely on queer theology’s unruly idea that Christianity itself is undeniably queer, and claim that there are always queer theological features in defending minorities from a Christian perspective.

Tämä tutkielma tarkastelee suomalaisia bitiloja ja niiden merkitystä. Suomessa on vain vähän tiloja ja toimintaa, joka on suunnattu bi+-ihmisille. Tällä hetkellä fyysisiä bitiloja ovat lähinnä joidenkin sateenkaarijärjestöjen organisoimat bi+-ihmisille tarkoitetut vertaistukiryhmät. Suomalaisia bitiloja on tutkittu aiemmin hyvin vähän, minkä vuoksi niiden merkityksen tarkastelu on perusteltua. Tutkielma vastaa kysymykseen, miten bitilat vaikuttavat bi+-ihmisten kokemaan kuuluvuuden ja yhteisön tunteeseen. Vastaan tutkimuskysymykseen kolmen biryhmän vetäjän haastatteluista koostuvan aineiston perusteella. Tein haastattelut huhti- ja toukokuussa 2021. Haastattelut on tehty puolistrukturoituina sisäpiirihaastatteluina, sillä olen haastatellut bi+-ihmisenä muita bi+-ihmisiä. Analysoin aineiston käyttämällä temaattista analyysia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu Kirsten Gonzalezin, Corey Flandersin, Lex Pulice-Farrow’n ja Alma Bartnikin bi+-ihmisten kuuluvuuden tunnetta kartoittaneesta tutkimuksesta sekä Eleanor Formbyn viidestä eri yhteisön kategoriasta. Lisäksi hyödynnän tutkimuksessani aiempaa bitilojen tutkimusta ja Jenny Kangasvuon tutkimusta, sillä se auttaa ymmärtämään suomalaista kontekstia, jossa tutkimani bitilat sijaitsevat. Tutkimukseni tulokset jakautuvat neljään teemaan: 1) bitilat jaetun todellisuuden luojina, 2) bitilat oman identiteetin vahvistajina, 3) bitilojen ja -yhteisöjen puute ja 4) bitilat osana sateenkaariyhteisöä. Bitilat antavat bi+-ihmisille kokemuksen jaetusta todellisuudesta, joka syntyy jaetun identiteetin ja jaettujen kokemusten kautta. Tämä jaettu todellisuus saa aikaan tunteen siitä, että bitiloissa ei tarvitse selittää omia kokemuksiaan yhtä perusteellisesti kuin muissa tiloissa, mikä vahvistaa kuuluvuuden tunnetta. Lisäksi bitilat vahvistavat bi+-ihmisten identiteettiä, sillä bitiloissa on mahdollista pohtia omaa identiteettiä ja toisaalta peilata omaa identiteettiä ja kokemuksia muihin bi+-ihmisiin. Kuuluvuuden ja yhteisön tunnetta kuitenkin heikentää se, että Suomessa ei ole enempää bitiloja tai järjestäytynyttä biyhteisöä. Näiden olemassaolo olisi vahvistanut kuuluvuuden ja yhteisön tunnetta ja lisännyt binäkyvyyttä. Bitilat sijaitsevat sateenkaarijärjestöjen sisällä, minkä vuoksi ne ovat osa sateenkaariyhteisöä. Tämän vuoksi bitilat voivat toimia sisäänpääsynä sateenkaariyhteisöön tai kokemukset sateenkaariyhteisöstä voivat vahvistaa tarvetta bitiloille.

Tässä tutkielmassa tarkastelen kriittisesti YK:n nuoret, rauha ja turvallisuus -agendaa, jonka myötä nuoret on nostettu globaaliksi rauhan ja turvallisuuden kysymykseksi. Teen tutkielmassa feministisen diskurssiteoreettisen luennan nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevistä YK:n ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen tuottamista asiakirjoista, jotka sijoittuvat ajallisesti nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan muodostumiseen vuosina 1995–2016. Kysyn tutkielmassa, millaisia sukupuolittuneita ja seksuaalisuuteen liittyviä subjektipositioita nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat rakentavat. Tarkastelen asiakirjojen konstruoimia subjektipositioita suhteessa naisiin ja miehiin sekä niiden tapoja ylläpitää tai kyseenalaistaa binäärisiä ja heteronormatiivisia sukupuoleen liittyviä järjestyksiä. Tutkielma sijoittuu kontekstiin, jossa nuorten merkitys kehityksen ja rauhanrakennuksen käytännöissä sekä kansainvälisissä instituutioissa on korostunut huomattavasti viime vuosina. Vaikka aiempi tutkimus on muun muassa osoittanut nuoriin, kehitykseen ja rauhanrakentamiseen liittyvien käytäntöjen ongelmallista suhdetta uusliberalistiseen hallintaan, sivuuttavat löytämäni aiemmat tutkimukset pääosin sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja muihin eroihin liittyvät näkökulmat. Tutkielman teoreettis-metodologinen kehikko koostuu feministisen poststrukturalistisen turvallisuustutkimuksen, queer-tutkimuskirjallisuuden sekä diskurssiteoreettisen analyysin teoreettisista käsitteistä. Lähtökohtanani on ymmärtää nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat samanaikaisesti sukupuolittuneiden valtasuhteiden tuottamina sekä toisaalta näiden valtasuhteiden tuottajina. Tutkielma tarkastelee YK:n ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen nuoria koskevia rauhanrakennusdiskursseja merkityksiä tuottavina käytäntöinä. Tutkielmassa soveltamani tulokulma feministiseen turvallisuustutkimukseen ottaa vakavasti ajatukset seksuaalisuuden hallinnasta kansainvälisen politiikan käytänteissä. Sukupuoli on tekemäni analyysin perusteella keskeinen käsite, jonka ympärille nuoret, rauha ja turvallisuus -agenda rakentuu. Analyysini perusteella agenda positioi nuoria naisia ja tyttöjä erityisen haavoittuvaisena ryhmänä, rauhanrakentamisen muutostoimijoina, väkivaltaisina toimijoina sekä suhteessa naiset, rauha ja turvallisuus -agendaan. Agenda konstruoi analyysini mukaan nuoret miehet ja pojat ennen kaikkea väkivaltaisiksi toimijoiksi ja turvallisuusuhaksi, mutta nimittää heitä myös rauhanrakennuskäytäntöjen sukupuolittuneeksi normiksi ja väkivallan uhreiksi. Osoitan analyysissani, että nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan asiakirjat tuottavat pääsääntöisesti binääristä sukupuolikäsitystä, joka kytkeytyy heteronormatiivisuuteen. Tutkimissani asiakirjoissa esiintyy kuitenkin marginaalisesti heteronormatiivisuuden ja binääriymmärryksen diskursiivisesti kyseenalaistava transsukupuolisten ja HLBTI-nuorten subjektipositioiden tuottaminen. Lisäksi analyysini osoittaa, että YK:n ja kansalaisjärjestöjen tuottamien sekä kumppanuuksina tuotettujen asiakirjojen positioinneissa on keskinäisiä eroja. Nuoret, rauha ja turvallisuus -agenda muistuttaa kehystykseltään ja luonteeltaan YK:n naiset, rauha ja turvallisuus -agendaa. Tutkielma tuo näin uusia näkökulmia ajankohtaisiin tutkimuskeskusteluihin YK:n naiset, rauha ja turvallisuus -agendan tulevaisuudesta sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta rauhanrakennuksessa. Naiset, rauha ja turvallisuus -agendalla on analyysini perusteella keskeinen merkitys koko nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan muodostamisessa. Toisaalta analyysini osoittaa, että osa tutkimistani asiakirjoista käsitteellistää nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan yhdeksi tavaksi toteuttaa naiset, rauha ja turvallisuus -agendaa. Analyysini perusteella nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat voivat avata marginaalisia mahdollisuuksia liukuvammille tavoille hahmottaa sukupuolta, seksuaalisuutta ja niihin kytkeytyvää valtaa rauhanrakentamisen kontekstissa. Nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan sukupuolittuneet subjektipositiot käsittelevät naisten ja tyttöjen lisäksi myös miehiä ja sukupuolen moninaisuutta, mille viimeaikainen sukupuolta ja rauhanrakennusta tarkastellut tutkimus on esittänyt tarpeen. Tällaiset maininnat ovat kuitenkin naisia ja tyttöjä koskevia positiointeja marginaalisempia. Tutkimieni asiakirjojen hallitsevimmat sukupuolittuneet subjektipositioinnit voivat vahvistaa essentialistista logiikkaa rauhanomaisista naistoimijoista ja väkivaltaisista miestoimijoista. Uudenlaisten mahdollisuuksien lisäksi analysoimani asiakirjat rajoittavat sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä rauhanrakennuskäytänteitä, sillä ne korostavat pääosin sukupuolen binäärisyyttä ja heteronormatiivisuutta.

Tutkielmani aiheena on elonkehään kytkeytyminen Miika Vanhapihan väenuskoisessa maailmankuvassa, joka on luonteeltaan animistinen maailmankuva. Animismia suomalaisessa nykykontekstissa ei ole havaintojeni mukaan juurikaan tutkittu aiemmin. Tutkielmani aineisto havainnollistaa yksilön kytkeytymistä itämerensuomalaiseen uskomusperinteeseen, josta on vain vähän aiempaa tutkimusta. Tutkielmani pohjautuu havaintoon ympäristökriisin yhteydestä sekä ihmisten välisiin eriarvoisuuksiin että ihmisen ja luonnon erottavaan ajatteluun. Ihmisen ja luonnon erottavaa ajattelua kutsun tarinaksi. Aineistoni väenuskoinen maailmankuva on esimerkki toisenlaisesta tarinasta ja toisin tekemisestä. Tutkimuskysymykseni on: millä tavoin kytkeytyneisyys elonkehään ilmenee Miika Vanhapihan väenuskoisessa maailmankuvassa? Tavoitteenani on kuvata väenuskoista maailmankuvaa ilmiönä ja antaa ilmiölle teoreettisesti mielekäs tulkinta. Tutkimusmateriaalini koostuu seitsemästä (7) Miika Vanhapihan henkilökohtaisesta blogikirjoituksesta ja kahdesta (2) podcast-ohjelmasta, joissa hän on ollut keskustelemassa. Olen litteroinut podcastit, joten koko aineistoni on kirjallisessa muodossa. Analyysityökaluna käytän sisällönanalyysia ja keskityn tekstin sisältöön lähilukemalla aineistoani. Lähilukemisella pyrin huolelliseen ja ymmärtävään tekstin tulkintaan. Teoreettinen viitekehykseni muodostuu feministisestä ihmiskeskeisyyden kritiikistä, uusmaterialismista ja sen kritiikistä, alkuperäiskansatutkimuksesta, uskontotieteestä ja folkloristiikasta. Havaitsin aineistosta kolme elonkehään kytkeytymisen henkismateriaalista ulottuvuutta. Ulottuvuudet ovat a) sukulaisuudet, ei-ihmis-henkilöt ja väet, b) kokemukset ja c) elämäntapa: elämä luonnon ja väkien keskellä. Ulottuvuudet toimivat Miika Vanhapihan väenuskoisessa maailmankuvassa henkismateriaalisena kokonaisuutena, jonka henkisiä ja materiaalisia osia ei tulkintani mukaan erotella toisistaan. Väenuskoisessa maailmankuvassa esimerkiksi väet ja sukulaisuus muuhun luontoon koetaan tosiksi. Väenuskoinen maailmankuva vaikuttaa kokonaisvaltaisesti siihen, millä tavalla Miika Vanhapiha katsoo voivansa olla, elää ja osallistua maailmassa ja maailman kanssa. Myös ihmisten väliset suhteet ja tasa-arvo näyttäytyivät merkittävinä väenuskoisessa maailmankuvassa. Tutkimukseni perusteella väenuskoinen maailmankuva on Miika Vanhapihalle myös vastarintaa ja paremman maailman tavoittelua. Väenuskoinen maailmankuva haastaa ihmisen ja luonnon erottavaa tarinaa ja tarjoaa vaihtoehtoisen tavan olla ja osallistua maailman kanssa.

Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa suomalaista väkivallan parissa tehtävää työtä niin viranomaisten kuin kolmannen sektorin toimijoiden puolesta. Tarkastelen kirjallisuuskatsauksen muodossa COVID-19-pandemian mahdollisista vaikutuksista väkivaltaan, sen määrään ja ilmenemismuotoihin. Selvitän myös eri toimijoiden merkitystä väkivaltatyölle, sekä pohdin mahdollisia syitä, joiden ajattelen voivan olla osa erityisesti suomalaiselle yhteiskunnalle tyypillisen väkivaltakulttuurin perintöä katsastamalla niitä feministisesti orientoituneen väkivaltatutkimuksen linssin läpi. Erilaisia aineistoja hyödynnettyäni olen saanut selville ainakin seuraavanlaisia tuloksia: 1) Lainsäädäntöön on tehty muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana, joka on tehnyt rikosoikeudellisesti rangaistavaksi myös uusia lähisuhdeväkivallan muotoja. 2) Turvakotipalvelut siirtyivät julkisen rahoituksen piiriin ja niiden toimintaa alettiin seurata myös systemaattisesti. Rahoitusta on lakimuutoksen jälkeen kasvatettu. Kuitenkin 3) palvelujen tarjonta jää Suomessa edelleen merkittävästi siitä mitä kansainvälisesti suositellaan. Aineistoni ei kuitenkaan riitä todentamaan merkittäviä vaikutuksia, joita koronapandemialla olisi väkivaltatyön näkökulmasta tai rikosseuraamusten osalta.

Tutkin ekososiaalisen kasvatuksen teoriaa ekofeministisestä näkökulmasta ja kontekstualisoin sitä päiväkotien varhaiskasvatukseen. Tutkimuskysymys on: mitä annettavaa ekofeminismillä on ekokriisin ajan ekososiaaliselle varhaiskasvatukselle? Tutkimusmenetelmä on filosofinen analyysi: luen ekokriisiin linkittyvää kasvatuskirjallisuutta ekofeministisellä otteella keskittyen erityisesti ekososiaaliseen kasvatusteoriaan. Lähestymiseni on kokonaisvaltainen, eli punon yhteen ekokriisin aikakauden varhaiskasvatuksen keskeisiä ulottuvuuksia. Ekofeminismini on antikapitalistista, intersektionaalista ja dekonstruktiivista. Visioina on kestävä ja oikeudenmukainen maailma, jossa varhaiskasvatukseen panostetaan enemmän kuin nyt. Pääväitteeni on, että ekososiaalisen kasvatuksen on oltava vahvemmin vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää haastavaa. Uusliberaali kapitalismi aiheuttaa ekokriisiä, eli kärsimystä lukuisille ihmisille ja muille eliöille, ja siksi ekokriisistä eroon pyrkivän kasvatuksen on pyrittävä muuttamaan sitä. Tämä on kuitenkin vaikeaa, sillä päiväkodit ovat osa yhteiskuntaa: kapitalistinen järjestelmä hyväksikäyttää feminisoitua reproduktiivista työtä, kuten varhaiskasvatusta, samantapaisesti kuin muuta luonnon uusiutumistyötä. Vastarinta on silti mahdollista. Ekososiaalisen kasvatusteorian ydintä on ihmiskeskeisyyden haastaminen eli ihminen/luonto-dualismin purkaminen. Tämä on tarpeellista, mutta ei riittävää, sillä ekofeministien mukaan eri sorron järjestelmät ovat yhteydessä toisiinsa länsimaisen ajattelun dualismien ja niiden metaforisuuksien kautta. Luonnon kestämätön hyväksikäyttö on siis yhteydessä esimerkiksi naisten, lapsien, köyhien, muunlajisten eläimien ja vähemmistöjen sortoon. Ekokriisistä eroon pyrkivän kasvatuksen on purettava kaikkia arvohierarkisoivia dualismeja. Jäsennän ekokriisin aikakauden varhaiskasvatusta kasvatuksen sivistys-, sosialisaatio- ja identiteettitehtävien pohjalta. Ekososiaalinen sivistyskäsitys on uudelleenmääritellyt sivistyksen ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen ulottuvuuden tiedeperusteisen tärkeysjärjestyksen avulla. Näiden ulottuvuuksien rajoja on kuitenkin syytä kyseenalaistaa, ja lisäksi sivistyskäsitykseen on sisällytettävä toimijuutta aikaisempaa enemmän. Ekososialisaation käsite havainnollistaa sosialisaatiota enemmän-kuin-ihmisten luontoon, ja sitä on vaalittava. Lisäksi on haastettava muita sosialisaatiomuotoja: sosialisaatiota (psyko)kapitalismiin on ehkäistävä tuottamalla lapsille kokemusta itsestään arvokkaana sellaisena kuin on. Sukupuolisosialisaatiota taas on haastettava purkamalla mies/nainen-dualismia luontosuhteen sukupuolittuneisuuden takia. Myös sosialisaatiota muihin sosiaalisiin ryhmiin on syytä tarkastella kriittisesti, mutta tämä jää tutkimuksen tarkastelun ulkopuolelle. Kasvatuksen painopisteen on siirryttävä identiteetinrakennustyöstä yhteisöllisempään ja toiminnallisempaan suuntaan. Ekokriisin yhteiskunnallinen luonne vaatii yhteiskunnallista muutosta, jonka aikaansaaminen edellyttää vahvaa kansalaisvaikuttamista. Koululakkoliike on aktivoinut koululaisia poliittiseen toimijuuteen, mutta varhaiskasvatusikäisten lasten äänet ovat olleet vaimeampia. Pienten lasten poliittista osallistumista on tuettava, ja myös heidän on saatava osallistua yhteiskunnan ekologiseen jälleenrakentamiseen. Myös varhaiskasvattajien on syytä tarkastella omia poliittisen osallistumisen mahdollisuuksiaan ja haastaa varhaiskasvatustyötä hyväksikäyttävä kapitalistinen järjestelmä. Ekokriisin ratkaisemisen ei tulisi olla lasten tai ammattikasvattajien tehtävä, mutta vaikuttaa siltä, ettei kestävää ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa saavuteta ilman aktiivista kansalaisuutta.

Tutkielmassani tarkastelen, kuinka feministisen poliittisen taloustieteen kentällä vaikuttavat Kate Bezanson ja Meg Luxton sekä marxilaiset Tithi Bhattacharya ja Susan Ferguson jäsentävät yhteiskunnallista eriarvoisuutta sosiaalisen uusintamisen (social reproduction) käsitteen avulla vuosina 2006–2017 julkaistuissa teksteissään. Sosiaalisella uusintamisella tarkoitetaan ihmisten päivittäistä ja ylisukupolvista ylläpitoa ja uusintamista. Sosiaalinen uusintaminen on ollut keskeinen käsite vasemmistolaisissa feministisissä keskusteluissa 1970–1980-luvuilla. Bezanson, Bhattacharya, Ferguson ja Luxton pyrkivät kehittämään käsitettä tavalla, jossa yhteiskunnallisessa analyysissa olisi mahdollista huomioida yhtä aikaa sukupuoli, luokka, rotu ja muut sorron muodot. Tutkielmani menetelmänä on käsitehistoriaan pohjaava käsiteanalyysi. Tutkielmassani osoitan, että tarkastellut teoreetikot asettavat lähtökohdakseen sosiaalisen uusintamisen ja pääoman kasautumisen välisen ristiriidan. Sosiaalisen uusintamisen käsite rakentuu ajatukselle sukupuolistuneesta työnjaosta ja marxilaisesta kapitalismin kritiikistä. Käsitteen avulla yhteiskunnallisen analyysin keskiöön asetetaan ihmisiä ylläpitävä ja uusintava työ, jonka kautta yhteiskunnallista eriarvoisuutta tarkastellaan paikallisesti ja globaalisti. Tutkielmassani esitän, että sosiaalisen uusintamisen käsite tarjoaa työkalun yhteiskuntaluokan, sukupuolen ja rodun analyysiin tavalla, joka huomioi sekä materiaalisen todellisuuden että sen kulttuuriset ilmentymät.