Browsing by department "Käytännöllisen teologian laitos"

Aiemmassa suomalaisessa tutkimuksessa on selvinnyt, että joka viides nainen on kokenut väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan. Väkivalta voi olla sosiaalista, taloudellista, henkistä, fyysistä tai seksuaalista. Naiseen kohdistuva väkivalta tapahtuu usein kotona, jolloin väkivalta yksityistyy ja jää piiloon. Naisiin kohdistuvalla väkivallalla on usein huomattavampia henkisiä kuin fyysisiä seurauksia. Tässä tutkimuksessa selvitetään suomalaisiin korkeakoulutettuihin naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan muotoja, yleisyyttä ja seurauksia. Suomalainen uskonnollinen kenttä on murroksessa. Samaan aikaan, kun traditioon nojaava kansankirkko menettää suosiotaan saa usko, uskonnollisuus ja henkisyys uudenlaisia muotoja. Etenkin aiemmassa kansainvälisessä tutkimuksessa on huomattu, että uskonnolla ja henkisyydellä voi olla merkittävä vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja selviytymiseen kriisistä ja traumasta. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan, onko usko tai henkisyys ollut naiselle voimavara väkivaltaisen parisuhteen aikana tai sen jälkeen ja millaisia muotoja usko ja henkisyys ovat saaneet. Tutkimukseen osallistui 302 korkeakoulutettua naista. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä e-lomakkeella. Kysely oli vastattavissa Suomen Akateemisten Naisten Liiton ja Tieteentekijöiden Liiton naisjäsenille. Kvantitatiivisen aineiston analyysissä käytettiin SPSS-ohjelmaa. Kyselylomakkeen avointen vastausten käsittelyssä käytettiin sisällönanalyysiä. Lisäksi tehtiin kaksi syventävää teemahaastattelua. Tutkimuksessa selvisi, että kyselyyn vastanneista yli neljännes oli joskus kokenut parisuhdeväkivaltaa. Yleisimpiä väkivallan muotoja olivat muun muassa nimittely ja vähättely, yhteisen omaisuuden tahallinen vahingoittaminen, liikkumisen estäminen, väkivallalla uhkailu, läimäisy sekä potkiminen. Taloudellinen väkivalta ja alistamisen muodot olivat korostuneita korkeakoulutettujen naisten vastauksissa. Tutkimuksessa selvisi myös, että monet naiset eivät arvioineet joitakin väkivallan muotoja, kuten kiinnipitämistä tai läimäisyä väkivaltana lainkaan. Usko ja henkisyys vaikuttivat naisiin sekä positiivisesti että negatiivisesti. Osalle usko oli voimavarana merkityksetön. Usko ja henkisyys saivat monia muotoja, ja ne olivat merkittävä voimavara suurelle osalle naisista.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja analysoida miten katekumenaattiryhmät toimivat eri seurakunnissa ja mitä merkityksiä ryhmiin osallistuneet kuvaavat katekumenaatista. Osallistuneilla tarkoitan katekumenaattiryhmiin osallistuneita, jotka ovat olleet ryhmissä 2015 -2016. Lomakekyselyiden avulla selvitettiin, katekumenaattiin osallistumisen merkityksiä, mitkä osiot tai aiheet kiinnostivat osallistuneita ja mitkä merkitykset nousivat keskeisimmiksi osallistumisen kriteereiksi. Tutkimuksen aineisto kerättiin lomakekyselyiden muodossa neljästä eri evankelisluterilaisesta seurakunnasta. Aineisto koostui 29 lomakekyselystä. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Katekumenaattiin osallistumisen keskeisimmiksi merkityksiksi nousivat ryhmätoiminta, joka mahdollisti hengellisesti merkityksellisten asioiden käsittelyn, niiden jakamisen, Raamatun sisällön oppimisen, vuorovaikutuksessa muiden ryhmän jäsenten kanssa, seurakunnan kontekstissa. Katekumenaatin merkityksiksi nousi laaja kirjo hengellisyyden kohtaamisen ja uskosta elämisen elementtejä, joilla asioita kohdattiin. Yhteisöllä oli keskeinen merkitys hengellisyyden harjoittamiselle ja hoitamiselle, merkitysten käsittelylle ja uskosta elämisen kokemuksille. Katekumenaattiin osallistuneiden hengellisyyden muotoutumista voidaan kuvata yksilöllisen ja yhteisöllisen toiminnan kautta. Evankelis-luterilainen seurakunta, hengellinen yhteisö tarjosi hengellisyyden muotoutumiselle ja henkilökohtaisen uskon syventymiselle kontekstin ja kasvupohjan. Myös yhteisö mahdollisti yhteyden kirkkovuoteen, yksilöllisten merkitysten käsittelyn ja niiden syventämisen, Raamatun sisällön ja tuntemuksen lisääntymisen, oppimisen ja opettamisen, sekä seurakuntayhteyden vahvistumisen. Tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää koskemaan muita evankelis-luterilaisia seurakuntia, missä katekumenaattitoimintaa on ollut tai on parhaillaan, sillä ryhmistä lähtevät kysymykset ovat yksilöllisiä ja ryhmälähtöisiä.

Kirkon strategia 2015 työryhmän laatiman Meidän kirkko -strategian mukaan kirkon tavoitteena on vuoteen 2015 mennessä tavoittaa sen jokainen jäsen laadukkaasi vähintään viisi kertaa vuodessa. Tavoitteena on kääntää kirkon elämään osallistuvien määrä kasvuun kaikissa ikäluokissa. Tätä tavoitetta edistääkseen kirkko pyrkii luopumaan työntekijäkeskeisestä ajattelutavastaan ja luomaan seurakuntalaisille mielekkäitä toimintamahdollisuuksia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia odotuksia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tarjoaman Kauneimmat joululaulut -tapahtuman osallistujilla on tapahtumaa kohtaan. Tarkoituksena on myös selvittää, kuinka hyvin osallistujien kokemukset tapahtumasta vastaavat heidän odotuksiaan ja tätä kautta tekemään päätelmiä tilaisuuden laadusta asiakaskeskeisestä näkökulmasta käsin. Odotuksia ja kokemuksia on tutkittu neljän osa-alueen kautta: yleiset odotukset, tapahtuman tila, musiikki ja juontaja. Tutkimus on osa seuraavia Kirkon tutkimuskeskuksen hankkeita: Virsi ja hengellinen laulu Suomessa sekä Kirkon muuttuva yhteisöllisyys. Tutkimus on kvantitatiivinen ja sen aineisto on kerätty kymmenessä seurakunnassa ympäri Suomea kolmantena adventtina 15.12.2013. Tutkimusseurakuntiin kuuluu erikokoisia seurakuntia sekä maalta että kaupunkista. Lisäksi tutkitut tapahtumat ovat olleet useilta muiltakin osin erilaisia. Tutkimuksen teoriatausta käsittelee suomalaista joululauluperinnettä, Kauneimmat joululaulut -tapahtumaa ja sen historiaa, palvelua ja asiakasta palvelun käyttäjänä, palvelun laatuodotuksia sekä palvelun laatua. Kauneimmat joululaulut -tapahtumaa on tutkittu vähän ja suppeasti, minkä vuoksi se on tutkimuskohteena mielenkiintoinen. Tapahtuma on myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurin vuosittainen musiikkitapahtuma ja kokoaa seurakuntiin runsaasti esimerkiksi eri-ikäisiä ja eri tavalla kirkkoon sitoutuneita ihmisiä. Tutkimuksen tuottaman tiedon avulla on mahdollista kehittää paitsi Kauneimmat joululaulut -tapahtumaa vielä paremmin tapahtuman osallistujien odotuksia vastaavaksi, ovat tulokset mahdollisesti hyödyksi myös muiden seurakuntien musiikkitapahtumien suunnittelussa.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Leif Åbergin viestintäajattelun valossa, miten Suomen evankelis-luterilainen kirkko viestii pääsiäiseen valmistavien jumalanpalvelusten otsikoissa, pyhäpäivän kuvauksissa ja evankeliumiteksteissä. Åbergin tulosviestinnän mallissa perustoimintojen tuki on viestinnän tärkein tehtävä. Se on viestintää, jonka avulla asiat saadaan sujumaan. Jumalanpalveluksen otsikko ja päivän kuvaus antavat mahdollisuuden tarvittaessa kertoa jumalanpalveluksen kulusta, vaikkakin otsikko ja päivän kuvaus ovat lähinnä materiaalia liturgille. Useimmiten päivän kuvaus kertoo ja kehottaa seurakuntaa ajattelemaan tai uskomaan tietyllä tavalla. Toinen Åbergin tulosviestinnän mallin ulottuvuus on informointi. Yhteisö tarvitsee tiedon siitä, mitä sille tapahtuu juuri nyt ja tulee tapahtumaan. Erityisesti syvän paastonajan jumalanpalveluksiin valitut tekstit valmistavat tulevaan ja antavat välineitä kohdata haasteita. Otsikot ja päivän kuvaukset ovat viestinnän kannalta selvästi niukempia, hiljaisella viikolla vain ydintapahtuman toteavia otsikoita. Joinakin pyhinä kirkko menee informoinnissaan pitkälle ja kertoo tapahtumien lopputuloksen. Silloin se vie kuulijalta mahdollisuuden omaan tulkintaan ja oivallukseen. Kolmas tulosviestinnän mallin elementti on kiinnittäminen. Kiinnittäminen on kirkon tapauksessa vuosituhansien perspektiivissä onnistunut. Kirkko on onnistunut luomaan maailmanlaajat symbolit ja niille merkityksen, joka joka kantaa kirkon keskeistä sanomaa ja joita vahvistetaan jokaisessa jumalanpalveluksessa. Kristittyjen yhteisö kautta maailman hyväksyy ehtoollisenvieton koodin ja siihen liittyvät merkit, leivän ja viinin. Neljäs Åbergin tulosviestinnän mallin elementti on profilointi. Se on yhteisökuvan pitkäjänteistä rakentamista ja sisältää yhteisön perusviestit. Jumalanpalvelukset viestivät kirkon ydinsanomaa, mutta tutkimusaineistoon kuuluvien pyhien otsikoiden ja kuvausten ja evankeliumitekstien välillä on ristiriitoja. Ymmärrettävyys on viestinnän onnistumisen kannalta oleellinen tekijä. Kirkko käyttää monissa pyhän otsikoissa ja kuvauksissa Raamatun kieltä ja evankeliumien tapahtumien aikaan sijoittuvia mielikuvia. Ymmärrettävämpää viestintää olisi käyttää kuulijoiden elämänpiiriin kuuluvia kuvia. Vuorovaikutteisuus on viestinnän tehokkuuden näkökulmasta merkittävä tekijä. Kysymysten ja vastausten – kommunikaation – myötä sanoma tavoittaa vastaanottajan tehokkaammin. Monet kirkon valitsemat evankeliumitekstit kuvaavat vuorovaikutteisia tilanteita, mutta otsikot ja päivän kuvaukset eivät rohkaise jumalanpalveluksen toimittajia ja seurakuntaa pohdintaan ja vuorovaikutukseen.

Tutkimuksessa selvitettiin kirkon perheneuvojien työtehtäviin ja työtapoihin liittyviä kysymyksiä. Tutkimus jakaantuu kolmeen pääkysymykseen: Millainen koulutustausta perheneuvojilla on, mitkä ovat kirkon perheneuvojien työtehtävät ja työtavat, mitä perheterapeuttisia lähestymistapoja perheneuvojat käyttävät työssään. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselylomake lähetettiin kaikille vuonna 2011 työskenteleville kirkon perheneuvojille. Tutkimusaineisto koostuu 49 kirkon perheneuvojan kyselylomakevastauksista. Perheneuvojat vastasivat kyselylomakkeissa oleviin kysymyksiin laajasti. Tutkimuksen kolmannessa pääluvussa on esitelty keskeisimmät tutkimustulokset liittyen perheneuvojien koulutustaustoihin. Tutkimuksen neljäs luku on jaettu kahteen alalukuun. Niissä esitellään tutkimuksen keskeisimmät tutkimustulokset liittyen perheneuvojien työtehtäviin ja työtapoihin. Tutkimuksen viidennessä pääluvussa on esitelty perheneuvonnassa käytössä olevat perheterapeuttiset lähestymistavat. Tutkimuksessa keskeisimmiksi perheterapeuttisiksi lähestymistavoiksi nousi psykodynaaminen, systeeminen, ratkaisukeskeinen, milanolainen systeeminen, strateginen ja strukturaalinen lähestymistapa. Lisäksi narratiivinen lähestymistapa oli keskeinen työtapa perheneuvojille. Aineistosta nousi myös esille se, että useat perheneuvojat käyttävät työssään tunnekeskeistä pariterapiaa. Yksi tutkimuksen keskeinen tutkimustulos on se, että suurin osa perheneuvojista käyttää perheterapeuttisia lähestymistapoja työssään integratiivisesti, eli eri perheterapeuttisia lähestymistapoja yhdistellen. Tämä tutkimustulos esitellään tutkimuksen lopussa, luvussa 5.7.

Nuoret ja nuoret aikuiset ovat kirkon kriittisin ja merkittävin jäsenryhmä, joka tällä hetkellä katoaa kirkon jäsenyydestä ja vaikutuspiiristä. Monet heistä eivät lähtökohtaisesti tunne tarvetta osallistua kirkon toimintaan tai kirkon yhteyteen. Suomalainen yhteiskunta muuttuu yhä monimuotoisemmaksi. Suomen väestöstä kuitenkin edelleen noin 75 % kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Seurakuntalaisten ja median keskuudessa kysytään usein, voiko kirkko huonosti. Onko seurakuntalaisilla, erityisesti nuorilla ja nuorilla aikuisilla, tänä päivänä aikaisempaa enemmän perusteltuja syitä olla vieraantuneita kirkosta? Onko myös kyse tämän päivän modernista ilmiöstä? Tutkielmassa selvitettiin, voisivatko uusi media, internet ja sosiaalisen median kautta tapahtuva vuoropuhelu tarjota kirkolle uusia mahdollisuuksia kirkon sanoman rakentamiseksi ja levittämiseksi sekä nuorten ja nuorten aikuisten tavoittamiseksi jatkuvan muutoksen keskellä. Dialogissa kirkon uusi rooli yhdistää turvallisen yhdessätekemisen, opit lähimmäisenrakkaudesta, kuuntelusta ja auttamisesta uudeksi vuoropuheluksi. Sanoma kommunikoidaan tämän päivän uudella teknologialla kaikille. Pro gradu-tutkielmani tarkoituksena oli myös selvittää, toimivatko uusi dialogi ja sosiaalisen median yhä vahvempi mukaanotto nuorten ja nuorten aikuisten uutena tavoittajana ja sitouttajana kirkkoon. Tätä tutkielmaa on tehty haastattelemalla kirkon ja kirkon piirissä toimivien organisaatioiden työntekijöitä heidän kokemuksistaan nuorten ja nuorten aikuisten osallistamisesta ja sitouttamisesta. Työntekijöiden valitseminen haastattelujen kohderyhmäksi on perusteltavissa siksi, että he ovat etuoikeutetussa asemassa tavoittamaan nuoret ja nuoret aikuiset. Kvalitatiivisen tutkimukseni haastattelumenetelmänä käytin teemahaastattelua. Aineiston analyysin työkaluna tutkimuksessani on sisällönanalyysi. Se voidaan ymmärtää joko yksittäisenä metodina tai väljänä metodisena tulkintakehyksenä aineistolle. Analyysissa hyödynnettiin muun muassa Campbellin ja Baumanin esittämiä teorioita ja malleja. Tutkielman tekijälle on syntynyt haastattelujen perusteella vahva näkemys siitä, että pelkkä sosiaaliseen mediaan pohjautuva avoin vuoropuhelu ei tule riittämään kirkon ja nuorten ja nuorten aikuisten yhteistyön ja riittävän jäsenyyden turvaamiseksi. Nuoret ja nuoret aikuiset haluavat turvaa ja varmuutta omaan elämäänsä muuttuvassa maailmassa. Nuoret hakevat vastauksia koko elämälleen, sen tarkoitukselle, omalle paikalleen maailmassa, omaan koulutusvalintaan ja työuraan. Johtopäätöksenä tutkielmassa ehdotetaan kirkolle uusia tapoja toimia nuorten ja nuorten aikuisten vuoropuhelijana ja voimaannuttajana. Näissä kohtaamisissa kirkko voi yhdistää toimintaansa kaikki mobiiliteknologian, internetin ja sosiaalisen median tarjoamat palvelut. Tämä ei vielä riitä, vaan mukaan on saatava uudenlaista tiedolla johtamista, jonka perustan muodostavat yhdessä rakentaminen ja osallistaminen. Teknologisen kehittymisen kiinnijuokseminen ei riitä, vaan kirkon on myös tarjottava lisä-arvoa, jotta uudet potentiaaliset jäsenet tavoitetaan ja saadaan mukaan kirkon toimintaan. Nuorten ja nuorten aikuisten aito kuuntelu on peruslähtökohta heidän sitouttamiselleen kirkkoon. Arvostus ja kunnioitus nuorten esittämiä mielipiteitä ja ehdotuksia kohtaan kuuluvat aitoon kuunteluun. Nuorten mukaan ottaminen ja luottamus kirkkoon vahvistuu läpinäkyvän toiminnan avulla. Nuorten mukaanotto muuttuu yhdessä rakentamiseksi, kun heidän kannanottonsa otetaan huomioon kirkon käytäntöjä, sanomaa ja viestintää kehitettäessä. Yhdessä rakentaminen edellyttää kuuntelua, kunnioitusta ja luottamusta, mutta sen tulee perustua yhteisesti sovittuihin tapoihin toimia. Jokaisella ihmisellä on perustarve saada vaikuttaa ja tarve tuntea, että hänet halutaan mukaan. Yhteistä tavoitetilaa rakennettaessa on peruslähtökohdaksi otettava kirkon ydinsanoma ja sen vieminen eteenpäin. Vaikka kirkko modernisoituu ja se on avoin uusille muutoksille, voidaan kristillinen sanoma ja lähimmäisen rakkauden ydinoppi säilyttää. Kirkon on perusteltua luoda viestintästrategia, joka mahdollistaa ja vahvistaa kirkon uutta dialogia. Viestinnässä tulee kertoa onnistumisista. Tämän dialogin ja viestinnän onnistuminen edellyttää nykyisten ja tulevien sosiaalisen median tekniikoiden hallitsemista ja käyttämistä. Tämä taas edellyttää lisää koulutusta sekä tekniikoiden että dialogin osalta. Kirkon mahdollisuus toimia jokaisen turvaverkkona jatkuvan muutoksen keskellä on kirkolle suuri voimavara ja mahdollisuus, josta on viestittävä ja joka on vietävä käytäntöön. Jo menossa olevia menestyneitä uudistamishankkeita ja projekteja tulee edelleen kehittää ja koordinoida kirkon johtotasolla vaikuttavuuden turvaamiseksi. Uudistustyö edellyttää myös kirkolta positiivista kokonaisasennetta, jotta esimerkiksi virtuaaliseurakunnat ja virtuaalikirkot hyväksytään. On perusteltua ottaa käyttöön uusia johtamistekniikoita, uutta tiedolla johtamista ja sosiaalisen median välineitä, jotta yhä varmemmin ja paremmin voidaan noudattaa lähetyskäskyn ydinsanomaa: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

Tässä tutkimuksessa tutkittiin kirkon työntekijöitä seurakuntalaisen jäsenyyden vahvistajina, asiakkuusajattelun näkökulmasta katsottuna. Tutkimukseen valitut työntekijäryhmät olivat kirkkoherrat, papit, kanttorit, sihteerit, nuoriso- ja diakoniatyöntekijät sekä suntio/vahtimestarit. Tutkimusaineisto (N= 137) kerättiin tammikuussa 2014. Tutkimusmenetelmä oli kvantitatiivinen. Työntekijöiden asiakaslähtöisyyttä selvitettiin pääosin asenneväittämien (65 kpl) avulla. Kyselylomakkeessa oli myös kaksi avointa kysymystä. Kyselyn vastausprosentti oli 26. Saatuja tuloksia tarkasteltiin kirkon toimintaa vuoteen 2020 luotsaavaan Kohtaamisen kirkko -asiakirjan ydinkohtien pohjalta. Faktorianalyysin perusteella syntyi seitsemän ulottuvuutta. Neljä ulottuvuuksista kuvasi jäsenyyden vahvistamisen ydinkeinoja. Näitä olivat yleinen jäsentietoisuuden lisääminen, henkilökohtaisen työpanoksen tuomat mahdollisuudet, hyvin organisoidun työyhteisön sekä tietotekniikan keinojen mahdollisuudet. Muita faktoreita olivat asiakasajattelun eli asiakaslähtöisyyden faktori, seurakunnan palvelut sekä muuttuva jäsenyys -nimellä nimetty faktori. Tutkimustulosten mukaan kirkon työntekijät kautta linjan pitävät erittäin tärkeänä jäsentietoisuuden yleistä lisäämistä. Painotuserojen avulla työntekijät voidaan jakaa neljään eri jäsenyydenvahvistajatyyppiin. Näitä ovat organisoidun työyhteisön voimaan luottavat tasaisesti kaikkiin keinoihin luottavat sekä heikosti työyhteisön voimaan uskovat. Lisäksi löytyi pieni vastarannankiiskien -ryhmä, joka suhtautuu jäsenyyden vahvistamisen mahdollisuuksiin epäillen. Jotta Kohtaamisen kirkko toiminnan ohjauksen tavoitteet toteutuisivat, asiakkuusajattelun näkökulmasta katsottuna, kirkon jäsenyyden vahvistamisessa tulisi keskittyä tämän tutkimuksen tulosten mukaan erityisesti kolmen asiaan. Näitä ovat seurakuntalaisten tarpeitten ja toiveiden systemaattinen kuuleminen palaute- ja jäsenkuulemistyökalujen avulla. Samoin henkilökunnan tavoitteisiin ja palkitsemisjärjestelmiin tulisi sisällyttää osuus, jossa huomioidaan jäsenyyden vahvistamisen osa-alue. Koska seurakuntalaiset eivät löydä tietään kirkonmäelle, tulee seurakunnissa kiinnittää huomiota jalkautumiseen sinne, missä ihmiset jo ovat ja luonnollisesti liikkuvat. Olla lähellä ja kohdata asiakkaita eli seurakuntalaisia.

Suntio on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ammatti, jonka työnkuvassa on suuriakin eroavaisuuksia eri seurakuntien välillä. Keskeisintä suntion työssä on kuitenkin kirkollisten tilaisuuksien valmistelu, kirkkorakennuksista ja seurakuntatiloista huolehtiminen ja ihmisten palveleminen. Tämän tutkielman aiheena on kuvata näistä viimeisintä ja tarkastella suntion työssä tapahtuvaa sosiaalista vuorovaikutusta. Tutkimusprosessia on ohjannut teoriasidonnaisuus sosiologi Erving Goffmanin (1922-1982) dramaturgiseen lähestymistapaan, joka jäsentää ihmisten välistä vuorovaikutusta teatterimetaforan avulla. Vuorovaikutustilanteet tapahtuvat sosiaalisen elämän näyttämöllä, jossa yksilö rakentaa esityksensä ja pyrkii ylläpitämään itsestään hallittua vaikutelmaa. Yleisö seuraa ja osallistuu esitykseen, joka on myös äärimmäisen hauras ja altis häiriöille. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, millaisia vaikutelmia suntiot pyrkivät vuorovaikutusprosesseissa luomaan, erityisesti suhteessa seurakuntalaisiin ja pappeihin. Lisäksi tutkimuksessa kiinnitetään huomiota suntion esitystä haittaaviin häiriötekijöihin. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla yhdeksää suntiota Helsingin ja Tampereen hiippakunnista. Haastatteluaineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin, joille suuntaviivat antoi Goffmanin dramaturgia. Tutkimuksen perusteella suntiot pyrkivät työssään luomaan ja ylläpitämään kolmenlaisia vaikutelmia. Tärkein on kohtaamisen vaikutelma, joka edellyttää suntiolta herkkyyttä ja palvelualttiutta. Suntion tulee olla yhtä lailla liikkuva ja ilmaista tehokkuutta fyysisellä työllä, mutta tarvittaessa myös pysyteltävä näkymättömissä. Suntiot joutuvat työpäivänsä aikana tasapainoilemaan näiden vaikutelmien välillä ja tästä aiheutuvat päällekkäisyydet altistavat esityksen häiriöille. Suntiot kokevat oman työnsä merkittäväksi ja palvelutehtävissä onnistuminen tuottaa iloa. Suntion ammattin tulevaisuus näyttäytyi kuitenkin epävarmana ja uhkaavaksi nähtiin vapaaehtoistyön kehityssuunnat. Taustalla painaa kirkon talouden kiristyminen, joka pakottaa seurakunnat uudelleenarvioimaan henkilöstöresurssejaan.

Tutkimuksessa selvitetään, millainen kokemus konfirmaatiomessu on ja mitkä tekijät koetaan merkityksellisinä konfirmaatiomessussa. Lisäksi arvioidaan niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat konfirmaatiossa koettuun merkityksellisyyteen sekä siihen, missä määrin konfirmaatiokävijä arvioi uskonsa tai suhteensa kirkkoon vahvistuneen. Tutkimuksen aineistona on kesällä 2015 toteutettu kysely, johon osallistuivat Helsingin ja Vantaan alueen kirkoissa konfirmaatiomessuihin osallistuneet. Tutkimus on määrällinen ja aineistoa analysoidaan tilastollisin menetelmin. Tutkimuksessa oli mukana 25 eri konfirmaatiomessua ja yhteensä 1345 vastaajaa. Tutkimuksessa osoitetaan konfirmaatiomessun olevan myönteinen ja merkityksellinen kokemus suurimmalle osalle siihen osallistuvista. Tutkittujen messujen välillä oli pieniä eroja sen suhteen, kuinka tyytyväisiä messuun oltiin. Sen sijaan muiden tutkittujen kysymysten välillä ei ollut eroja sen suhteen, missä messussa vastaaja oli lomakkeensa täyttänyt. Tämä osoittaa, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmaatiomessut ovat niin tasalaatuisia, etteivät mahdolliset laatuerot aiheuta havaittavia eroja messukokemuksessa. Mahdolliset erot messukokemuksissa johtuvat muista kuin laatueroista messujen välillä. Vastaajat pitivät konfirmaatiomessussa merkityksellisimpinä sellaisia asioita, joihin liittyy sosiaalisuutta. Esimerkiksi nuorten läsnäolo ja yleinen tunnelma messussa koettiin erittäin merkityksellisinä. Sen sijaan jumalanpalvelukselle tyypilliset elementit kuten saarna tai rippi oli koettu varsin vähän merkityksellisenä. Konfirmaatiomessun ja jumalanpalvelusten yleensä merkityksellisenä pitämiseen vaikuttivat varsin erilaiset asiat. Sosiaaliset tekijät vaikuttavat eniten konfirmaation kokonaismerkityksellisyyden kokemiseen, kun taas jumalanpalvelusten yleensä merkityksellisenä pitämiseen vaikuttavat vastaajan kirkkomyönteisyys ja jumalanpalvelukseen tyypillisesti liittyvien elementtien kuten saarnan ja ripin arvostaminen. Vaikka konfirmaatiomessukokemukseen vaikuttavat eniten sosiaaliset tekijät ja niiden merkityksellisenä pitäminen, sosiaaliset tekijät eivät vaikuta jumalanpalvelusten yleensä merkityksellisenä pitämiseen, jos ihminen ei muuten arvosta kirkkoa tai jumalanpalvelusta. Sosiaaliset tekijät eivät edesauta myöskään uskon tai kirkkosuhteen vahvistumista. Tämän tutkimuksen sekä aikaisempien tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että varhaisella uskontokasvatuksella on suurin vaikutus siihen, millaisena jumalanpalvelukset kokee, eikä myöhemmillä kokemuksilla ole enää vastaavaa vaikutusta.

Tutkimuksen tarkoitus oli analysoida vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suviseuroissa pidettyjä radiosaarnoja. Tutkimus kiinnittyi kahteen tutkimukselliseen pääkohtaan saarnojen sisältöön ja retoriikkaan. Tutkimustehtävänä oli tutkia miten puhujat argumentoivat puheitaan sekä millaisia teemoja ja retorisia tehokeinoja he käyttivät radiosaarnoissa, jotka Yleisradio lähetti suviseuroista vuosina 1959–1961. Ajankohta valikoitui sen mielenkiintoisten historiallisten tapahtumien vuoksi. Vanhoillislestadiolainen herätysliike kamppaili opillisissa ristiriidoissa, jotka johtivat hajaannukseen vuonna 1961. Suomalainen yhteiskunta eli murroksessa, joka näkyi vahvana muuttoliikkeenä maalta kaupunkiin. Samoihin aikoihin syntyi opiskelijoiden ja vasemmiston keskuudessa radikalismiin pyrkivää liikehdintää. Tutkimuksessa haluttiin myös tarkastella vaikuttivatko nämä tapahtumat saarnojen sisältöön. Tutkimuksen aineistona käytettiin kuutta Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry:n arkiston vuosikokouspöytäkirjoista kopioitua saarnaa. Saarnojen sisällön tutkimus tehtiin argumenttianalyysin menetelmällä ja retoriikkaa tutkittiin retorisen analyysin keinoin. Metodit perustuivat pääsääntöisesti Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttilan ja Chalm Perelmanin kirjallisuuteen. Muita viitekehyksiä olivat Heikki-Tapio Niemisen, Voitto Huotarin, Markku Heikkilän, Martin Lönnebon sekä Jukka-Pekka Puron tutkimukset. Tutkimuksen kulku eteni siten, että ensin kysymyksenasettelulla määriteltiin pääargumentti ja siitä johdettuna pääteema sekä sivuteemat, joita peilattiin Raamatun tekstiin. Määrittelyä auttoi aiheen esiintymistiheys saarnassa, mutta lopullinen valinta argumenteista ja teemoista perustui tutkijan näkemykseen. Radiosaarna tutkimuskohteena oli mielenkiintoinen sen retorisen tilanteen monimuotoisuuden johdosta. Suviseuroissa paikalla olevien ihmisten lisäksi kuulijakunnan muodostivat radion kuuntelijat, joista suurimman osan oletettavasti muodostivat liikkeen ulkopuoliset. Saarna täytyi kohdistaa sekä ulkopuolisille, että sisäryhmälle. Puheen lajit muodostuivat tämän johdosta parannussaarnoiksi, että opetus-ja lohdutuspuheiksi. Saarnojen retorisista tehokeinoista painottuivat Kaanaan kieli, kielikuvat, kysymykset, antiteesit. Toistojen painopiste kohdistui erityisesti synninpäästön julistukseen. Retorisen kokonaisuuden tarkastelu tiivisti tutkimustuloksen saarnojen sisällön osalta niin, että esiin nousi niiden merkittävin funktio, joka oli: Saarnata parannusta ja julistaa evankeliumia, sekä liikkeen ulkopuolisille, että sisäryhmälle. Tässä näkymässä aikaan liittyvät historialliset tapahtumat jäivät vain joihinkin yksittäisiin mainintoihin. Saarnat välittyivät retorisesti rikkaina kuulijoilleen. Jatkotutkimusaiheina merkittävintä olisi tutkia muutosta vanhoillislestadiolaisessa saarnassa