Browsing by department "Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto"

Ultraäänilaitteiden tekninen kehittyminen on avannut etenkin 2000-luvun alusta lähtien uusia mahdollisuuksia hyödyntää reaaliaikaista ultraäänitutkimusta sikojen lisääntymisongelmien selvittämisessä. Aiemmin rektaalista ultraäänitutkimusta pidettiin soveltuvimpana tapana tutkia munasarjarakenteita ja mitata follikkeleiden kokoa. Laitteiden kehityksen myötä kyljen kautta tehtävää tutkimusta on voitu alkaa hyödyntämään munasarjarakenteiden tutkimisessa jopa tilatasolla. Ultraäänitutkimusta voidaan nykypäivänä käyttää apuna tiineystarkastuksien lisäksi myös kohdun patologisten tilojen tunnistamisessa, ensikoiden lisääntymiskykyisyyden arviointiin sekä munasarjadiagnostiikassa. Tämän lisensiaatintutkielman tarkoituksena on selvittää ultraäänitutkimuksen käyttömahdollisuuksia sikojen lisääntymiseen liittyvissä tutkimuksissa sekä vertailla eri tutkimustapojen etuja ja rajoituksia. Tutkimuksellisessa osassa tavoitteena on selvittää ovatko kyljen kautta tehdyllä tutkimuksella saadut munasarjafollikkeleiden mittaustulokset tilastollisesti yhteneviä rektaalisella tutkimuksella saatujen tulosten kanssa. Tulosten yhtenevyyttä tarkastellaan myös mittauksen käytännön sovelluksen kannalta. Aikaisempaa kahdella eri tutkimustavalla saatuja mittaustuloksia vertailevaa tutkimusta ei tiettävästi ole tehty. Tutkimusta varten emakoiden munasarjafollikkeleita on mitattu sekä kyljen kautta tehdyllä että rektaalisella ultraäänitutkimuksella vieroituspäivänä sekä kolmantena, neljäntenä ja viidentenä päivänä vieroituksesta. 17 emakolta on saatu yhteensä 51 mittaustulosparia, joihin on sovellettu tilastollisia menetelmiä. Saatujen tulosten perusteella kyljen kautta mitattu follikkelin koko on rektaalisesti mitattua kokoa pienempi. Kyljen kautta mitattu follikkelin koko on kuitenkin tilastollisesti merkitsevällä tasolla yhtenevä rektaalisesti mitatun koon kanssa. Kun mittaustuloksiin sovelletaan follikkeleiden päiväkasvuvauhdin perusteella valittuja +/-1 mm hyväksymisrajoja, tuloksista 78 % on asetettujen rajojen sisäpuolella. Saadut tulokset viittaavat siihen, että kyljen kautta mitattuna follikkelin koko on merkittävästi pienempi kuin rektaalisesti mitattuna. Follikkeleiden koko kyljen kautta mitattuna eroaa rektaalisesti mitatusta siinä määrin, että tutkimustapaa ei voida suositella käytettävän follikkeleiden kasvun seurantaan.

Kroniska luftvägsinfektioner är vanliga hos slaktsvin i Finland. Pleurit och pneumoni försämrar svinens tillväxt och orsakar ekonomiska förluster. Dessutom påverkar sjukdomar svinens välmående. I avhandlingens litteraturöversikt presenteras vilka luftvägssjukdomar som finns i Finland och i resten av världen, samt vilka riskfaktorer för kroniska luftvägsinfektioner som hittats utomlands. Undersökningens mål var att få reda på vilka faktorer som påverkar mängden pleuriter hos slaktsvin i Finland. Svingårdar delades upp i fall och kontroller enligt mängden pleuriter svinpartierna haft vid slakt. I forskningen deltog 34 svingårdar, varav 18 var fall och 16 var kontroller. Vid gårdsbesöken intervjuades producenten angående gårdens rutiner, hygien, sjukdomsskydd, ventilation och värmesystem. I fyra boxar i undersökningsavdelningen mättes temperatur, relativ luftfuktighet, ammoniak, luftströmning, väggens temperatur, vattenmängd ur nipplarna och luftvolym per svin. De 34 finska svingårdarna hade liknande värden gällande luftens egenskaper. Temperatur, relativ luftfuktighet och luftströmning låg inom de i litteraturen rekommenderade gränserna. Fallens ammoniakvärden (medeltal 8,6 ppm) var något högre än kontrollernas (medeltal 5,0 ppm). Fallens luftvolym (medeltal 3,6 m3/svin) var även något lägre än kontrollernas (medeltal 3,9 m3/svin). Betydelsen av resultaten kunde inte påvisas statistiskt på grund av den lilla sampelstorleken. I den statistiska analysen undersöktes faktorer i svinens omständigheter och deras korrelation med mängden pleurit vid slakt. Det framkom att ett bra sjukdomsskydd är en skyddande faktor (OR 0,16; p-värde 0,04). Till sjukdomsskyddet hörde bland annat lastrum, slaktbilschaufförens rutiner, sjukdomsspärr, handtvätt och tvätt av stövlar. Förekomsten av lastrum är en stark enskild skyddande faktor (OR 0,022; p-värde 0,03). Ett stort antal slaktsvin är en liten riskfaktor (OR 1,002; p-värde 0,03), vilket motsvarar utländska forskningars resultat, där ett stort antal svin varit en riskfaktor för kroniska luftvägsinfektioner. Integrerad svinproduktion är enligt utländska forskningar också en riskfaktor, eftersom dessa gårdar sällan fungerar enligt omgångsuppfödning, men i den här forskningen kunde ingen korrelation hittas. Svingårdarnas läge påverkade också resultatet. De gårdar som fanns i Egentliga Finland hade ungefär hälften så liten risk att höra till gårdar med mycket pleuriter jämfört med gårdar i Tavastland och i resten av Finland (OR 0,49; p-värde 0,027). Resultaten kan ha påverkats av att sampelstorleken var liten. Dessutom är sjukdomssituationen i Finland bra i förhållande till andra länder, vilket gör det svårare att upptäcka riskfaktorer. Även variationer i slakteriernas post mortem undersökning, de använda maskinerna och personerna som gjorde gårdsbesöken kan ha påverkat resultaten.

Tämä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus ruokinnan vaikutuksesta hevosen lisääntymiseen. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella tutkimustiedon valossa ravinnon laadun ja eri ravintoaineiden vaikutuksia hevosen lisääntymiseen liittyvään fysiologiaan. Tutkielman aihepiiriin oli tarpeellista perehtyä, koska ruokinta on tärkeä osa siitoskäytössä olevien hevosten hyvinvointia ja sairauksien ennaltaehkäisyä ja se vaikuttaa sekä hevosten kestävyyteen jalostuskäytössä että lisääntymisen tehokkuuteen. Tutkielmassa esille tulleita asioita voi hyödyntää käytännössä jalostushevosten ruokinnan suunnittelussa. Tutkielman alkuun on koottu tiiviisti kirjallisuudesta löydetyt ruokintasuositukset siitostammalle ja jalostusoriille. Seuraavissa kappaleissa perehdytään ensin ruokinnan vaikutukseen oriin lisääntymiseen ja tämän jälkeen tamman lisääntymiseen vaikuttaviin ruokinnallisiin asioihin. Ruokinnalla on tutkimusten mukaan vaikutuksia oriin sukupuoliviettiin ja siemennesteen ominaisuuksiin. Eniten tutkimuksia on tehty ruokinnan vaikutuksesta oriin siemennesteen laatuun ja säilyvyyteen. Tärkeimmät siemennesteen laatuun ja kylmän kestävyyteen vaikuttavat ravintoaineet ovat monityydyttymättömät rasvahapot ja erilaiset hapettumisenestoaineet eli antioksidantit. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kuvatuissa tutkimuksissa monityydyttymättömien omega-3-rasvahappojen syöttäminen sai aikaan kasvua siittiömäärässä siemensyöksyä kohden, laskua epänormaaleiden ja kuolleiden siittiöiden osuuksissa sekä nousua siittiöiden liikkuvuusominaisuuksissa etenkin 48 tunnin kylmäsäilytyksen jälkeen. Lisäksi tutkimuksissa todettiin merkittävimmät parannukset sellaisilla oriilla, joiden siemennesteen laatu ja kylmän kestävyys oli alun perin heikkolaatuisempi kuin muilla oriilla. Tällaiset oriit todennäköisesti saisivat parhaan hyödyn monityydyttymättömien omega-3-rasvahappojen syöttämisestä ravintolisänä. Hyvän siemennesteen laadun ja säilyvyyden omaaville oriille ei edellä mainittujen ravintolisien syöttäminen todennäköisesti ole tarpeellista. Sopivan energian saannin ja sopivan kuntoluokan säilyttäminen ovat tärkeimmät asiat siitostamman ruokinnassa, koska nämä vaikuttavat eniten lisääntymisen onnistumiseen ja tehokkuuteen. Tämän vuoksi tamman energian saanti on saanut eniten huomiota tutkijoilta, ja tutkimuksen kohteina ovat olleet lihominen ja laihtuminen, maidon määrä ja laatu sekä tamman hedelmällisyys varsomisen jälkeen. Sopivassa tai korkeassa kuntoluokassa olevat tammat tiinehtyvät todennäköisemmin kuin laihat tammat. Tamman lihominen tai laihtuminen tiineyden aikana, tamman paino varsomisen aikaan tai tamman lihavuus tai laihuus vaikuttaa vain vähän varsan syntymäpainoon ja synnytyksen onnistumiseen. Tamman tuottaman maidon määrä voi laskea liikalihavilla, laihtuvilla ja hyvin laihoilla tammoilla. Tamman ravintoaineiden saanti näyttää vaikuttavan hyvin vähän maidon koostumukseen, vaan maidon laatuun vaikuttaa eniten tamman kuntoluokka.

Virtaussytometriaan perustuva koneellinen siittiöiden X/Y-lajittelu on vakiintunut naudoilla rutiininomaiseksi menetelmäksi vasikoiden sukupuolen määräämiseksi. Sukupuolilajitellun siemenen käytöllä saavutetaan monia etuja etenkin lypsykarjataloudessa. Lajitellun siemenen hyödyntäminen onkin lisääntynyt sen kaupallistamisen jälkeen niin nautojen keinosiemennyksessä kuin alkiotuotannossakin. Lajittelutekniikkaan ja sukupuolilajiteltuun siemeneen liittyy kuitenkin edelleen useita ongelmia. Siittiöiden lajittelu on hidasta ja kallista, minkä lisäksi sperman hävikki lajittelun aikana on suurta. Lisäksi lajitteluprosessi aiheuttaa siittiöihin muutoksia, jotka heikentävät siittiöiden laatua, liikkuvuutta ja elinkelpoisuutta. Osaksi tästä syystä lajitellun siemenen tiineyttävyys on huonompi kuin perinteisen lajittelemattoman siemenen tiineyttävyys. Edellä mainittuja asioita käsitellään tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsauksessa. Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että sukupuolilajitellun siemenen käyttäminen hidastaa alkionkehitystä ja heikentää alkioiden laatua. Tämän tutkielman tutkimusosan tarkoituksena oli ennen kaikkea selvittää, miten lajitellun siemenen käyttö alkiohuuhtelun yhteydessä vaikuttaa alkioiden laatuluokkaan ja kehitysasteeseen. Samalla selvitettiin myös eläimen poikimakerran ja rodun vaikutusta näihin tulosmuuttujiin. Tutkimusosan aineistona oli 1 971 alkiohuuhtelun tiedot Maatalouden Laskentakeskus Oy:n tietokannasta. Huuhtelut olivat tapahtuneet suomalaisilla lypsykarjatiloilla vuosina 2008–2015. Tutkimukseen sisällytettiin ainoastaan ayrshire- (n = 629) ja holstein-rotuiset (n = 1342) eläimet. Huuhdelluista eläimistä 1 329 oli hiehoja ja 642 lehmiä. Alkiohuuhteluista 1 528 oli tehty lajittelemattomalla siemenellä ja 443 lajitellulla siemenellä. Sukupuolilajitellun siemenen käyttö pienensi hiehoilla parhaaseen eli 1-luokkaan kuuluvien alkioiden suhteellista osuutta 6,5 prosenttiyksikköä, kun käytettiin lajiteltua siementä (p < 0,001). Lehmillä vastaava osuuden pieneneminen oli 11,9 prosenttiyksikköä (p < 0,001). Vastaavasti 2- ja 3-luokan alkioiden suhteelliset osuudet kasvoivat sekä hiehoilla että lehmillä lajiteltua siementä käytettäessä. Keskimäärin siirtokelpoisten alkioiden laatuluokka heikkeni lajiteltua siementä käytettäessä hiehoilla 1,28:sta 1,43:een (p < 0,001) ja lehmillä 1,23:sta 1,41:een (p < 0,001). Kehitysasteen osalta erot eivät olleet yhtä selkeitä: hiehoilla keskimääräinen kehitysaste laski ainoastaan hieman, 5,25:stä 5,09:ään, kun käytettiin lajiteltua siementä (p < 0,001). Lehmillä alkioiden kehitysnopeudessa ei havaittu merkitsevää eroa. Siirtokelpoisten alkioiden saanto alkiohuuhteluissa pieneni merkitsevästi sukupuolilajiteltua siementä käytettäessä, hiehoilla keskimäärin 1,4 alkiolla (p < 0,001) ja lehmillä 3,2 alkiolla (p < 0,001) huuhtelua kohti lajittelemattoman siemenen käyttöön verrattuna. Samalla lajitellun siemenen käyttö johti degeneroituneiden alkioiden ja hedelmöittymättömien munasolujen suhteellisen määrän kasvuun. Sukupuolilajitellun siemenen käyttö myös lisäsi huomattavasti nollahuuhteluiden, eli huuhteluiden, joissa ei saatu yhtään siirtokelpoista alkiota, määrää. Hiehoilla nollahuuhteluiden osuus lisääntyi lajiteltua siementä käytettäessä 7,9 %:sta 11,2 %:iin (p = 0,025), lehmillä 9,0 %:sta ja 20,7 %:iin (p < 0,001). Saadut tulokset ovat mielenkiintoisia, mutta myös linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa. Muutamista varjopuolistaan huolimatta lajitellun siemenen käyttö on perusteltua ja tietyissä tilanteissa taloudellisesti kannattavaa. Etenkin suomalaisen tuottajan kannalta alkiohuuhteluita tehtäessä oleellisinta on se, kuinka monta lehmävasikkaa luovuttajasta saadaan. Vaikka siirtokelpoisten alkioiden määrä pienenee ja laatu heikkenee alkiohuuhteluissa sukupuolilajiteltua siementä käytettäessä, tuloksena saadaan syntymään enemmän lehmävasikoita pienemmästä määrästä vastaanottajaeläimiä.

Hännänpurenta on yleinen ja maailmanlaajuinen sikojen hyvinvointia alentava ongelma. Hännänpurentaa on tutkittu useiden vuosikymmenten ajan erilaisista koeasetelmista. Tutkimuksia tehdään edelleen runsaasti, koska ongelma on moniselitteinen ja altistavia tekijöitä useita. Tutkielman aiheeksi valittiin sikojen hännänpurennan yhteys suolistoinfektioihin, koska aiemmin toteutetuissa tutkimuksissa on todettu tilatason terveysongelmien olevan yhteydessä hännänpurennan esiintymiseen. Joitain yksittäisiä viitteitä siitä, että suolistoinfektiot saattavat olla yhteydessä hännänpurentaan, on löydetty. Varsinaisesti aihetta on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin hännänpurennan ja suolistoinfektioiden yhteyttä. Lisäksi sivuttiin muitakin maha-suolikanavan ongelmia, kuten mahahaavaa. Tällä hetkellä saatavilla olevien tutkimustulosten perusteella ei kuitenkaan löydetty selvää yhteyttä hännänpurennan ja suolistoinfektioiden välillä. Tutkielmassa käytiin läpi erilaisia altistavia tekijöitä sen suhteen laukaiseeko suolistoinfektiot mahdollisesti hännänpurennan tai toisin päin. Tarkastelun kohteeksi otettiin tartunnallisista suolistotulehduksista erityisesti proliferatiivinen enteropatia ja E.colin aiheuttama ripuli. Lisäksi tarkasteltiin ruokinnallisia tekijöitä, jotka voivat altistaa hännänpurennalle. Suoraa yhteyttä ei pystytty osoittamaan, mutta huomattiin, että sekä hännänpurennan että suolistoinfektioiden taustalla on samoja altistavia tekijöitä. Se viittaisi siihen, että niiden välilläkin saattaa olla yhteyttä.

Työni aiheena on tutkia sosiaalisen hierarkian muodostumista tiineillä emakoilla ryhmäkarsinoissa, sekä pohtia tämän hierarkian merkitystä emakoiden hyvinvoinnin kannalta. Käytännössä tutkin, miten emakoiden ruumiinkunto ja ikä vaikuttavat niiden sosiaaliseen asemaan. Aihe on ajankohtainen, sillä emakoiden olosuhteet ja hyvinvointi ovat olleet keskustelun aiheena viime vuosina. Tiineiden emakoiden pito häkeissä kiellettiin koko Euroopassa 2013 ja käytännössä kaikki tiineet emakot elävät nyt ryhmäkarsinoissa. Ryhmäkarsinoissa on paljon hyviä puolia häkkeihin verrattuna, mutta etenkin ryhmien muodostamisen ja ruokinnan aikaan on havaittu aggressiivista käytöstä, joka liittyy hierarkian muodostumiseen. Aggressiivinen kilpailukäytös ruokaillessa voi olla haitallista emakoiden hyvinvoinnin, terveyden, lisääntymisen ja kestävyyden kannalta. Työni tavoitteena on saada tietoa sosiaalisen aseman, ruumiinkunnon ja iän välisestä yhteydestä tiineillä emakoilla. Tutkimusosiossa selvitän sosiaalisen hierarkian sekä painon, kuntoluokan ja iän välistä yhteyttä tiineillä emakoilla ryhmäkarsinoissa. Oletuksenani on, että sosiaalisella asemalla ja painolla, kuntoluokalla sekä iällä voisi olla sellainen yhteys, että korkeammassa sosiaalisessa asemassa olevat emakot olisivat painavampia ja vanhempia kuin alemmassa sosiaalisessa asemassa olevat. Aiempien tutkimustulosten perusteella näin olisi. Aineistona on saman porsastuotantosikalan 25 emakkoryhmää, ja kussakin ryhmässä on 12 emakkoa. Yhteensä tutkimuksessa oli siis 300 tiinettä emakkoa. Emakoiden käyttäytymistä nauhoitettiin videolle läpi vuorokauden viikon ajan tiineyden alussa, eli ryhmäkarsinaan siirrettäessä, ja viikon ajan noin kaksi viikkoa ennen porsimiskarsinaan siirtoa. Kaksi havainnoijaa analysoi videoilta emakoiden välisiä yhteenottoja ja kirjasi ylös yhteenoton voittaneen ja hävinneen emakon. Voitettujen yhteenottojen perusteella määritettiin kullekin emakolle sosiaalinen asema, jota verrattiin emakoiden painoon, painonkasvuun, porsimakertaan, kuntoluokkaan, selkäsilavan paksuuteen ja porsaiden lukumäärään. Painavammat, ruumiinkunnoltaan paremmat ja vanhemmat emakot olivat korkeammalla sosiaalisessa hierarkiassa. Painonkasvu oli myös sitä korkeampi mitä korkeampi oli emakon sosiaalinen asema. Tulokset olivat pitkälti linjassa aiempien aiheesta tehtyjen tutkimusten sekä oman hypoteesini kanssa. Emakon sosiaalinen asema näytti olevan riippuvainen sekä sen koosta että porsimakerrasta. Tietoa voitaisiin mahdollisesti hyödyntää mietittäessä erikokoisten ja -ikäisten emakoiden ryhmittelyä karsinoihin. Näin voitaisiin mahdollisesti parantaa pienempien ja nuorempien emakoiden kasvua ja hyvinvointia.

Työ on kirjallisuuskatsaus, jossa käydään läpi uusimpia tutkimustuloksia subakuutin pötsiasidoosin vaikutuksista naudan terveyteen ja pohditaan näiden vaikutusten merkitystä suomalaisessa karjataloudessa. Subakuutti pötsiasidoosi (SARA, subacute ruminal acidosis) tarkoittaa kroonista tai oireetonta pötsin happamoitumista, joka voi aiheuttaa taloudellisia tappioita maidon- tai naudanlihan tuottajalle sekä heikentää eläinten hyvinvointia. Subakuutti pötsiasidoosi syntyy, kun rehu sisältää suuria määriä energiapitoista helposti sulavaa hiilihydraattia, johon pötsi ei ole ehtinyt tottua. Tällöin lyhytketjuisten eli haihtuvien rasvahappojen pitoisuus pötsissä nousee, jolloin pötsin pH laskee alle normaalin pH-arvon 6-7. Poikimisen yhteydessä, kun siirrytään ummessaolosta maidontuotantoon, naudalla on suurin riski sairastua subakuuttiin asidoosiin. Tällöin ruokinta muuttuu väkirehuja nostamalla usein liian nopeasti hyvin voimakkaaksi, jotta lievennettäisiin naudan kärsimää poikimisen jälkeisestä herumisesta johtuvaa negatiivista energiatasetta. Subakuutilla pötsiasidoosilla on useita vaikutuksia naudan terveyteen. Se aiheuttaa muutoksia pötsimikrobistossa ja heikentää kuidun sulatusta, jolloin nauta ei saa hyödynnettyä rehussa olevan kuidun sisältämää energiaa. Subakuutti asidoosi voi saada aikaan rumeniitin eli pötsin limakalvon tulehduksen sekä maksapaiseita. SARA yhdistetään usein myös maidon rasvaprosentin ja maitotuotoksen laskuun. Kliinisinä oireina voi subakuutin asidoosin vuoksi esiintyä laminiittia eli sorkkakuumetta ja sen aiheuttamaa ontumista. Tämä on sekä taloudellisesti että nautojen hyvinvoinnin kannalta merkittävä ongelma, jonka patogeneesistä on olemassa eri teorioita. Ruokahalun heikkeneminen ja krooninen tai satunnainen ripuli ovat myös yleisiä oireita. Muita subakuutin pötsiasidoosin vaikutuksia voivat olla myös mm. pötsin lievä laajentuminen eli puhaltuminen, verihyytymien aiheuttamista pienistä keuhkopaiseista johtuva sierainverenvuoto, polioenkefalomalasia tai juoksutusmahasairaudet. Ruokinnan hyvä suunnittelu on tärkein tekijä subakuutin pötsiasidoosin ehkäisyssä. SARA on lehmällä yleensä piilevä sairaus, jolloin sen diagnosointi on haastavaa. Tuottajan kannattaa seurata, esiintyykö karjassa esim. paljon ontuvia lehmiä, ovatko lehmät usein ripulilla tai onko maidon rasvaprosentti laskenut. Valitettavasti pötsiasidoosin täytyy usein mennä kuitenkin tarpeeksi vakavaksi ennen kuin selviä oireita tai taloudellisesti merkittävää tuotoksen laskua naudalla huomataan. Tämän sairauden tunnistusmenetelmiä olisi hyvä tulevaisuudessa kehittää niin nopeiksi ja varmoiksi, että niitä voitaisiin hyödyntää jokapäiväisessä kliinisessä työssä. Se todennäköisesti edellyttäisi kuitenkin pötsin pH:n pidemmän aikaista seurantaa. Koska Suomessa karjatilojen määrä vähenee ja yksikkökoko kasvaa koko ajan ja lehmät ovat korkeatuottoisempia kuin ennen, on myös subakuutin pötsiasidoosin tuomia ongelmia otettava nyt enemmän huomioon.

Vasikkaripulit ovat hengitystiesairauksien ohella vasikoiden yleisimpiä sairauksia, joista koituu tiloille taloudellisia tappioita. Ripuli aiheuttaa vasikoilla kuivumista, elektrolyyttitasapainon häiriöitä, metabolista asidoosia sekä negatiivista energiatasapainoa, joita pyritään korjaamaan oikeanlaisen nesteytyksen sekä maitojuoton jatkamisen avulla. Suun kautta annettavat elektrolyyttivalmisteet ovat oleellisessa osassa vasikkaripuleiden hoidossa, sillä ne ovat halpoja ja helppoja annostella. Tämän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia ominaisuuksia hyvällä suun kautta annettavalla elektrolyyttivalmisteella tulisi olla vasikkaripuleiden hoidon kannalta ja miten Suomessa saatavilla olevat valmisteet tähän tarkoitukseen soveltuvat. Syy tämän aiheen valintaan oli se, että kyseisten tuotteiden vertailua ei ole aiemmin tehty Suomessa ja lisätietoa tästä asiasta tarvitaan. Vertailuun valikoitui 11 Suomessa käytettävää suun kautta annettavaa elektrolyyttivalmistetta, joista kolme (Benfital Plus, Energaid ja Hydrafeed) oli ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne soveltuivat vasikkaripuleiden hoitoon. Muilla valmisteilla oli suosituksiin nähden havaittavissa puutteita. Tulosten perusteella valmisteiden välillä ilmeni paljon poikkeavuuksia ja tämä herättääkin kysymyksen tuotekehittelyn ja elektrolyyttivalmisteiden ns. päivityksen tarpeesta, jotta useampi kuin muutama valmiste vastaisi kirjallisuuden suosittelemia normeja. Joistakin tuotteista oli myös hankalasti saatavilla tärkeimpien elektrolyyttien, alkalisoivien ainesosien sekä glukoosin pitoisuuksia, mikä hankaloitti vertailun tekemistä. Tällä on suuri merkitys vertailujen tekemiseen esimerkiksi eläinlääkärin tai tilallisen toimesta, sillä vasikkaripuleiden hoidon kannalta on oleellista, että annettava elektrolyyttivalmiste on ominaisuuksiltaan tarkoitukseen sopiva ja tehokas. Siksi tämän lisensiaatin tutkielman yhtenä tavoitteena oli myös helpottaa eläinlääkäreiden tekemää vertailua eri valmisteiden välillä kertomalla, mitä hyvältä suun kautta annettavalta elektrolyyttivalmisteelta tulisi edellyttää.

Tammalla on anatomiselta rakenteeltaan diffuusi istukka, jossa ravitsemuskalvon eli allantokorionin pintaa peittävät makrovilluskeräymien muodostamat mikrokotyledonit työntyvät endometriumin taskumaisten poimujen muodostamiin mikrokarunkkeleihin muodostaen mikroplasentomeja. Tamman istukka kasvaa ja muotoutuu tiineyden edetessä. Alkeellisten makrovillusten kehittyminen alkaa 45. tiineysvuorokautena. Primaarisessa laskostumisessa nämä mikrokotyledonien esiasteina toimivat makrovillukset työntyvät endometriumin poimuihin. Histologisessa tarkastelussa nähdään trofoblastisolujen ja kohdun epiteelisolujen kiinnittyminen toisiinsa mikrovillusten avulla. Sekundaarinen laskostuminen monimutkaistaa istukan liittymäkohtaa 100. tiineysvuorokautena ja mikrokotyledonit ovat hyvin kehittyneet 150. tiineysvuorokautena. Istukan kehittymiseen ja toimintaan vaikuttavat useat eri tekijät, kuten emän ja kohdun koko, emän ravitsemus, endometriumin rappeumamuutokset, kaksostiineys ja hormonipuutokset. Tiineydenaikainen hormonituotanto eroaa tamman kohdalla muista nisäkkäistä. Ensimmäinen estrogeenipitoisuuden nousu nähdään 33. -39. tiineysvuorokautena tamman munasarjatuotannon toimesta. Sikiö ja istukka vastaavat estrogeenituotannosta pääosin 80. tiineysvuorokauden jälkeen ja estrogeenien huippupitoisuudet nähdään 7. – 8. tiineyskuukautena. Sikiön sukupuolirauhaset tuottavat kolesterolista pregnenolonin kautta dehydroepiandrosteronia (DHA), joka perinteisessä estrogeenintuotantoreitissä muunnetaan fenoliestrogeeneiksi istukassa. Kolesterolista riippumattomassa vaihtoehtoisessa reitissä sikiön sukupuolirauhaset tuottavat tammalle ainutlaatuisten estrogeenien, equiliinin ja equileniinin, esiasteita, jotka muutetaan istukassa näiksi tyydyttymättömiksi estrogeeneiksi. Tamman munasarjojen primaarinen keltarauhanen ja sekundaariset keltarauhaset vastaavat progesteronituotannosta alkutiineydessä. Istukalla on yksinomainen rooli progesteronin tuottajana tiineysvuorokaudesta 70 – 100 lähtien. Tamman plasman progesteronipitoisuus laskee tiineyden edetessä päinvastoin kuin muilla nisäkkäillä ja nousee vasta hieman ennen varsomista. Tamman endometriumissa nähdään gonadotropiinia (eCG) tuottavat kohtukupit tiineysvuorokausina 40 – 120. Suonikalvon trofoblastisolut tunkeutuvat endometriumin epiteelin läpi stroomaan ja kehittyvät kuppisoluiksi. Munasarjat tuottavat estrogeeneja eCG:n stimuloimana. Sekundaariset follikkelit ovuloituvat tai luteinisoituvat eCG:n LH-vaikutuksesta. Infektiivinen istukkatulehdus on syy useisiin abortteihin tiineyden aikana. Bakteerit ovat olleet monissa tutkimuksissa tärkeimpiä istukasta eristettyjä mikrobeja. Bakteerilajien yleisyyteen vaikuttavat maantieteellinen sijainti ja ajankohta. Istukkatulehdukset jaetaan askendoiviin ja ei-askendoiviin infektioihin. Askendoivassa infektiossa patogeeni pääsee kohtuun kohdunkaulan kautta. Verivälitteinen infektio ja endometriitin seurauksena syntyvä istukkatulehdus ovat esimerkkejä ei-askendoivista infektioista. Tammalla voidaan havaita emätinvuotoa tai ennenaikaista maidon erittämistä kliinisinä oireina, mutta abortteja voidaan nähdä myös ilman edeltäviä merkkejä. Istukkatulehduksen diagnosoinnissa voidaan käyttää apuna transrektaalista ultraäänitutkimusta. Kohdun ja istukan yhteenliittymän ulkonäkö ja paksuus voi paljastaa istukkatulehduksen. Helppo ja nopea tapa on mitata seerumin amyloidi A-pitoisuus emältä. Istukkatulehdustammoilla pitoisuus on kohonnut. Tutkimuksien mukaan tehokas lääkeaineyhdistelmä istukkatulehduksen hoidossa on trimetopriimisulfa, tulehduskipulääke ja altrenogesti. Näiden yhteiskäytöllä on lisätty elävänä syntyvien varsojen lukumäärää.