Browsing by department "Maailman kulttuurien laitos 2010-2017"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan onnea ja onnellisuutta Augustuksen ajan runoudessa keskittyen kolmeen runoilijaan: Horatiukseen, Propertiukseen ja Vergiliukseen. Tutkielman tavoitteena on toisaalta tarkastella onnea ja onnellisuutta ilmaisevien sanojen käyttöä ja semantiikkaa sekä toisaalta hahmotella runoilijoiden tuotannosta tehtyjen havaintojen perusteella roomalaisia näkökulmia onneen ja onnellisuuteen. Tutkielma on pitkälti sanastoanalyysi, jossa tutkimusmateriaalina toimivat Horatiuksen, Propertiuksen ja Vergiliuksen säilyneet teokset, joiden sähköisiin versioihin tehtiin sanahakuja onnellisuutta kuvaavista adjektiiveista felix, beatus ja fortunatus kaikissa muodoissaan ja johdannaisineen. Sanahakujen perusteella koottu aineisto on analysoitu lähiluvun avulla. Analyysi osoitaa Horatiuksen, Propertiuksen ja Vergiliuksen enimmäkseen käyttävän onnellisuutta kuvaavia adjektiiveja suurin piirtein toistensa synonyymeina ja varsin huolettomasti hyvinkin erilaisten asioiden yhteydessä. Sanojen käyttöä yleisesti ohjaa jossain määrin tutkittujen auktorien erilaiset runoudet lajit ja kulloinenkin aihepiiri sekä lähinnä sanojen hiukan erilaiset merkitysvivahteet. Esimerkiksi adjektiivin felix merkitys menestyksenä liittää useammin toiminnan onnellisuuteen ja substantiivista fortuna johdettu fortunatus puolestaan viittaa useammin onnekkuuteen tai onnellisuuteen, joka ei niinkään riipu omasta toiminnasta kuin on enemmän kiinni jostain ulkoisesta tekijästä. Fortunatus vaikuttaa olevan yleisemmin jotain positiivista, kun taas fortuna esiintyy hyvin usein myös negatiivisissa yhteyksissä, etenkin personifioituna. Fortuna esiintyy merkittävänä tekijä ihmisen elämässä, mutta ei kuitenkaan vaikuta yksin määrävän ihmisen elämän kulkua. Kaikilla kolmella runoilijalla onni esiintyy useimmiten ohimenevänä liittyen tilanteisiin, toimiin ja hetkiin sekä tapahtuu yleensä toisten ihmisten yhteydessä tai suhteessa näihin. Lähinnä Horatius pohtii paikoin kestävämpää onnellisuutta ja hänellä onni esiintyy usein ihmisen sisäisenä tilana. Vergiliukselta ja Horatiukselta löytyy osin yhteneväisiä onneen liittyviä teemoja joissa rauhallinen, vaatimaton ja välttämättömimmät elämän edellytykset täyttävä maalaiselämä on tie autuuteen. Myös suurimpia filosofisia koulukuntia seuraillen toistuvia teemoja ovat onnen yhteydet viisauteen ja hyveeseen. Propertiuksella puolestaan onnen asiat keskittyivät elegiarunoudelle tyypillisesti pitkälti rakkauden ympärille. Täysin yhteneväisiäkin teemoja löytyy ja esimerkiksi runoilu mainitaan kaikilla kolmella auktorilla onnellisena.

Tutkielmassa pyritään luomaan johdonmukainen kuva roomalaisesta pedagogiikasta ensimmäisellä vuosisadalla jKr. Tutkielma yrittää vastata kysymykseen: miltä Quintilianuksen aikainen pedagogiikka näytti oppilaiden ja opettajien kannalta? Tutkielman on tarkoitus myös toimia oppaana antiikin pedagogiikkaan. Tutkielman ensimmäisissä luvuissa taustoitetaan Roomalaisen pedagogiikan alkuvaiheita, joita määritti mos maiorum, joka asetti kirjoittamattomat säännöt sille, miten lapsia tulisi kasvattaa ja opettaa. Perheen äiti huolehti lapsen varhaiskasvatuksesta, jonka jälkeen lapsen isä otti tämän hoiviinsa. Lapsi oli isän kanssa oppipoikamaisessa suhteessa n. 16-vuotiaaksi, jolloin lapsi puki toga viriliksen ylleen ja hänestä tuli laillisesti aikuinen. Tässä vaiheessa isä lähetti pojan jonkun tunnetun oraattorin luokse oppimaan retoriikkaa ja lakeja koulutukseen, jota kutsutaan nimellä tirocinium fori. Roomalainen pedagogiikka alkoi omaksua kreikkalaisia piirteitä hellenisaation myötä kolmannelta vuosisadalta eKr. eteenpäin. Kreikkalaiset opettajat perustivat Roomaan grammatiikan kouluja ja perinteisesti perhekeskeinen opetus alkoi hiljalleen menettää asemaansa. Lapsia lähetettiin nyt julkisiin kouluihin, joissa lapsia opettivat ammattiopettajat. Ensimmäisen vuosisadan aikana eKr. Roomaan perustettiin ensimmäiset retoriikan koulut, jotka korvasivat perinteisen tirocinium fori koulutuksen. Pedagoginen transformaatio oli valmis ensimmäisellä vuosisadalla jKr., jolloin roomalainen opetus oli menettänyt ainutlaatuiset piirteensä ja se oli muuttunut lähes identtiseksi kreikkalaisen pedagogiikan kanssa. Kuuluisin ensimmäisen vuosisadan opettaja oli Quintilianus, jonka teos Institutio oratoria tiivistää yhteen teokseen ajan roomalaisen kasvatuksen ja opetuksen. Historiallisen taustoituksen aineistona on käytetty useita antiikin lähteitä, sekä sekundäärilähteitä. Tärkein lähde on Suetoniuksen De grammaticis et rhetoribus. Tutkielman kolmannessa ja neljännessä luvussa tarkastellaan grammaatikon ja reetorin koulujen opintoja. Luvuissa on käytetty aineistona pääasiassa Institutio oratoriaa. Roomalaiset oppilaat aloittivat opintonsa kieltenopettajan parissa 7-vuotiaina. Kieltenopettajan koulussa lapset oppivat puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan latinaa ja kreikkaa. He aloittivat opintonsa aakkosilla, numeroilla ja tavuilla, jonka jälkeen he alkoivat lukea sanoja ja lauseita. Kieltenopinnot päättyivät 11-vuotiaana, jolloin lapset siirtyivät seuraavalle opintoasteelle grammaatikon kouluun. Grammaatikko opetti lapsia lukemaan, lausumaan ja tulkitsemaan runoilijoita. Grammaatikon koulussa lapset alkoivat myös seuraamaan Kreikasta lainattua progymnasmataa. Progymnasmata oli neljätoistaportainen opetussuunnitelma, jonka tehtävä oli valmistella oppilas harjoituspuheiden, eli deklamaation, opintoja varten. Grammaatikon koulu loppui noin 16-vuotiaana ja sitä seurasi kolmas ja viimeinen opintoaste eli reetorin koulu. Reetorin koulussa analysoitiin puheita ja harjoiteltiin niiden laatimista. Reetorin opinnot päättyivät deklamaatioon. Tutkielman viidennessä luvussa tarkastellaan antiikin opettajien ja oppilaiden arkea. Oppilaidenkoulupäivät eivät eronneet suuresti nykypäivän koulujen arjesta. Oppilaat menivät kouluun varhain aamulla, ja tekivät siellä opettajan laatimia tehtäviä, jotka opettajat sitten tarkistivat. Keskipäivällä pidettiin lounastauko, jonka jälkeen opinnot jatkuivat iltaan saakka. Rooman opettajat pitivät nykypäivän standardeilla luokissaan kovaa kuria. He puuttuivat oppilaiden virheisiin herkästi, ja pitivät jatkuvasti huolen lausumisen ja kirjoittamisen täsmällisyydestä. Fyysiset rangaistuksetkin olivat yleisiä. Oppilailta taas odotettiin ahkeraa työmoraalia ja itsehillintää. Oppimateriaalit olivat moninaiset, yleisimpiä niistä olivat käännös- tai tulkintatehtävät mallitekstien pohjalta. Myös kolumnityyppiset tehtävät olivat laajalti käytössä. Luvun lähteenä toimii useiden antiikin lähteiden lisäksi Colloquia hermeneumata pseudodositheana.

Tutkin työssäni latinalaisissa kunniapiirtokirjoituksissa esiintyviä perustelutyyppejä eli mitä kieliopillisia keinoja käyttäen on tekstissä kuvattu kunnioituksen kohteen ansiot. Rajasin materiaalin käsittämään ainoastaan Italian niemimaan noin vuodelta 10 eaa vuoteen 400 jaa, jotta piirtokirjoitukset eivät olisi maantieteellisesti liian hajanaisia, mutta antaisivat ajallisesti hyvän kuvan piirtokirjoituksissa tapahtuneesta kehityksestä. Tarkastelen erikseen tavallisille miehille ja keisareille suunnattuja kunniapiirtokirjoituksia, joita on tavallisille miehille 307 kappaletta ja keisareille 46 kappaletta. Olen käyttänyt tutkimuksessani runsaasti kvantitatiivisia menetelmiä, koska minua kiinnostaa erityisesti eri perustelutyyppien esiintyvyys. Työn tulokset on esitetty tilastoina, joiden perusteella olen analysoinut perustelutyyppien esiintyvyyttä ajassa ja maantieteellisesti. Perustelutyypit on jaettu kuuteen erilliseen ryhmään: ob-rakenteella muodostettuihin, kehuviin datiiveihin, kuvaileviin lauseisiin, kausaalilauseisiin, kausaalisiin ablatiiveihin ja sukulaisuussuhteeseen nojaaviin perusteluihin. Näistä ob-rakenne on kaikista käytetyin, mutta myös kehuvaa datiivia ja kuvailevia lauseita käytetään paljon. Nämä muodostavat 88 prosenttia kaikista perusteluista, kun kausaalilauseet, kausaaliset ablatiivit ja sukulaisuussuhteeseen nojaavat perustelutyypit kattavat vain 12 prosenttia kaikista perusteluista. Tarkastelen myös, miten perustelutyypit asettuvat piirtokirjoituksen teksteihin. Havaitsin, että usein kehuva datiivi, kausaalinen ablatiivi ja sukulaisuussuhteilla perusteltavat tavat sijoittuivat usein ihan piirtokirjoituksen loppuun. Ob-rakenne saattoi sijoittua tekstin loppuun tai keskivaiheille, ja lauseet sijoittuivat yleensä loppuun. Jos samassa tekstissä oli useampaa perustelutyyppiä, vaihtelivat tyyppien paikat paljon voimakkaammin. Kun tarkastelin kunniapiirtokirjoituksia maantieteellisesti, huomasin niiden keskittyneen tietyille alueille Rooman ympäristöön. Perustelutyypit itsessään olivat myös levinneet varsin tasaisesti jokaiselle alueelle. Ajallisesti tietyt perustelutyypit olivat tiettyinä ajanjaksoina suositumpia. Materiaalista näkee, että ob-rakenne saavutti suosiota 2. vuosisadalla, kunnes sen käyttö väheni 3. vuosisadalla. Kehuvaa datiivia esiintyi enemmän 3. vuosisadalla kuin sitä oli löytynyt 2. vuosisadalla. Keisarillisia kunniapiirtokirjoituksia tarkastellessani havaitsin, että suurin osa oli keskittynyt Roomaan ja sen ympäristöön. Sen sijaan niissä oli käytetty vain kolmea perustelutyyppiä: kehuvaa datiivia, kuvailevia lauseita ja kausaalilauseita. Kehuvat datiivit käsittivät näistä kaikista 87 prosenttia.

Mariological research includes the Ethiopian Orthodox Tewahido Church, but seldom daily stories of the Ethiopic Senkessar (synaxarion). A great challenge for this study is first to translate the selected original Ge'ez texts, which are in collection of Patrologia Orientalis, then to pick up Marian epithets and adjectives from those texts, and finally comment these Marian epithets. A large and recent source for Ethiopian studies is Encyclopaedia Aethiopica. These hagiographic Marian festival texts give wider perspective to Marian family circle than biblical texts. In daily readings of the Ethiopic Senkessar there also are stories of several miracles in connection with the Virgin Mary or her icons. These miracles do not exist in narratives of the New Testament. About the Covenant of Mercy, between the Mother of God and her son Jesus Christ there is no evidence in the four Gospels, even if there are similar stipulations in the Gospel of St Matthew (25:35-40). Many of Marian dignity epithets, portraying her, are in the beginning of daily Senkessar stories. The Marian attributes like double Virgin and God-bearer belong to interdenominational mariological discussion. Based on this concise study of the selected Ethiopic Senkessar narratives, the concepts of mariology and the Marian attributes seem to be similar in the Anaphora of St Mary and in liturgy of the Ethiopian Orthodox Tewahido Church. In order to get more complete results, this study needs to be widened at least by other texts of the Ethiopic Senkessar and by other Ethiopian Anaphoras.

Globalisaatio on lisännyt kulttuurienvälisiä kohtaamisia: ihmiset liikkuvat enemmän ja media ulottuu aina vain laajemmalle. Tämä globaali kehitys on myös laajentanut mahdollisuuksia kielten oppimiseen. Ilmiönä polyglottius on voimistunut erityisesti internetissä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten nykyajan polyglotit neuvottelevat ja muovaavat identiteettejään erilaisissa kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa konteksteissa oppiessaan, käyttäessään ja harrastaessaan kieliä. Tavoitteena on ymmärtää, miten kiintymyssuhteet kieliin kietoutuvat polyglottien identiteetteihin. Keskeisenä teemana ovatkin polyglottien kielille antamat merkitykset sekä niiden kytkökset laajempiin sosiokulttuurisiin (valta)rakenteisiin. Tutkielmassa avataan polyglottien tunnetta kodista ja kuulumisesta johonkin globaalistuvassa maailmassa samoin kuin kielitaidon, -siteiden ja -tietoisuuden merkitystä näissä transnationaalisissa ja kulttuurienvälisissä kokemuksissa. Tutkielman aineisto koostuu 98 kyselyvastauksesta, jotka on kerätty kahdesta kirjoittajan laatimasta, Facebookin seitsemään polyglottiaiheiseen ryhmään lähettämästä kyselystä. Aineistoa eritellään ja merkityksellistetään temaattisen sisällönanalyysin keinoin sekä tulkitaan kulttuurintutkimukselle ominaisella monitieteellisellä otteella. Polyglotti-ilmiötä ja siihen liittyviä diskursseja käsitteellistetään ja kontekstualisoidaan. Tällainen kontekstualisoiva lähestymistapa mahdollistaa myös itse kieliin liittyvien asenteiden ja ideologioiden avaamisen. Polyglottius harrastuksena ja elämäntapana on saanut vauhtia erityisesti internetistä. Se perustuu kielten intohimoiseen ja omaehtoiseen oppimiseen ja yhdistää kulttuuritaustoiltaan erilaisia ihmisiä ympäri maailman. Polyglottien siteet niin ensimmäiseen kuin myöhemmin opittuihin kieliin ovat tunnelataukseltaan vaihtelevia ja moniulotteisia, jälkimmäiset usein äidinkieltä jännittävämpiä. Vaikka polyglottien kieli- ja kansallisuustausta, asuinpaikka sekä sosioekonominen asema vaihtelevat, heidän kielellisissä sitoumuksissaan ja tottumuksissaan on samanlaisia vuorovaikutuksellisia, performatiivisia ja narratiivisia piirteitä. Juuri identiteettinarratiivit tekevät kielellisistä kehityskuluista merkityksellisiä ja johdonmukaisia elämäntarinoita, joita polyglotit voivat halutessaan muotoilla uudelleen. Kielelliset investoinnit voivatkin tarjota polygloteille tuoreita ja usein mieluisampia identiteettivaihtoehtoja. Yksi tällainen on jo nimitys ”polyglotti”, joka herättää arvostusta ja erottaa heidät muista. Kiinnostus kieliin ja niiden osaaminen ylittävät kulttuurisia ja kansallisia rajoja, mikä heijastuu useiden polyglottien moninaisiin ja osin ristiriitaisiin kuulumisen tunteisiin verkottuneessa maailmassa. Useimmiten he kaipaavat ja pyrkivät poikkikielelliseen vuorovaikutukseen kansainvälisesti, paikallisesti tai virtuaalisesti. Kielitaito ja -siteet avartavat ja vahvistavat polyglottien globaalia tietoisuutta, joka on kasvualusta maailmankansalaisuudelle ja kulttuurienväliselle neuvottelulle.

Tutkielma on uskontososiologiaan paikantuva diskurssianalyysi Alankomaalaisesta pro-eutanasia liikkeestä ja sen parissa toimivista ihmisistä ja järjestöistä. Tutkielma analysoi Nederlandse Vereniging voor een Vrigwillig Levenseide-järjestön, NVVE:n, työntekijöiden ja vapaaehtoisten, sekä eri järjestöjen asiantuntijoiden haastatteluja. Tutkielman tavoitteena on selvittää millaisia diskursseja haastateltavat luovat puhuessaan eutanasiasta: Nostavatko nämä diskurssit esille uskonnon käsitteen, mihin auktoriteetin rooli sijoitetaan, sekä kuinka nämä elementit heijastavat teoriaa kuoleman kulttuurin elpymisestä (tai sen uudesta tulemisesta). Diskurssianalyysi muodostaa työn teoreettisen taustaoletuksen puheen tavoitteellisesta luonteesta ja analyysin metodina toimii Tony Walterin teoria kuoleman kulttuurin siirtymästä modernista neo-moderniin järjestykseen. Durkheimin näkemys uskonnosta yhteisön vaalimien arvojen ja normien kokonaisuutena, yhteisöllisyyden kokemuksena, tarjoaa kehyksen pro-eutanasia yhteisön tarkastelemiselle. Taustaluvuissa tutkielma paneutuu eutanasiaa koskevien sääntöjen muotoutumiseen osana kärsimyksen roolin tulkintaa oikeusjärjestelmän ennakkotapausten kautta: Yhteiskunta joutuu ottamaan kantaa sairaan ruumiin ja mielen, sekä eksistentiaalisen kärsimyksen, asemaan eutanasia-pyynnöissä. Diagnosoidusta sairaudesta tai tilasta johtuva, kestämätön kärsimys ilman realistista mahdollisuutta toipumiselle, muotoutuu yhdeksi ehdoksi eutanasialle, poissulkien eksistentiaalisen kärsimyksen riittävänä perusteena. Alankomaiden dekriminalisoitua eutanasian, keskustelu itsevalitun kuoleman ympärillä suuntasi huomionsa lääkärin rooliin, kyseenalaistaen tämän auktoriteetin elämän ja kuoleman tuomarina. Järjestönä NVVE pyrkii mahdollistamaan eutanasialla tarkoitetun, lääkärin aiheuttaman kuoleman lisäksi kaksi tästä erillistä väylää toteuttaa itsevalittu kuolema: Avustettu ja autonominen kuolema. Nykyisen järjestelmän salliessa ainoastaan lääkäreiden avustaa kuolemassa, itsen-auktoriteetin kannattajat vierastavat tätä lääkärin kaikkivoipana nähtyä roolia ja kannattavat mahdollisuutta päättää yksilön omasta kuolemasta ilman lääketieteen ammattilaista: Varmojen ja helppojen keinojen ollessa saatavilla, henkilö aiheuttaa kuolemansa joko itse, tai valitsemansa tahon avustamana. Tutkielman analyysi muodostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen näistä käsittelee haastateltavien esiin tuomia myötätunnon diskursseja, jotka painottavat kärsimyksen, armon ja empatian käsitteitä, ajatuksen kärsimyksen tarpeettomuudesta vaikuttaessa taustalla. Analyysin toinen osa keskittyy itsen diskurssiin: Tämä muodostuu autonomian ja vapauden; feminismin; kontrollin ja individualismin, diskursseista. Itsen-diskurssi esittää yksilön aseman paikoitellen sakraalina. Diskurssi nostaa myös esille eutanasian taustalla vaikuttavan vaatimuksen korkeasta elintasosta, sekä yksin toteutetun eutanasian, itsen-eutanasian (eng. self-euthanasia), vaihtoehtona itsemurhalle. Analyysin kolmas osa tarkastelee vastareaktioita vallitseville diskursseille. Nämä vastareaktion ilmenevät joko individualismin kyseenalaistamisena sekä eutanasian ja hollantilaisen kulttuurin uhkien käsittelemisenä. Analyysi osoittaa, että myötätunnon diskurssit kumpuavat nimensä mukaisesti tunteesta ja käsittelevät aihetta usein suhteessa ruumiin ja lääketieteen diskursseihin, heijastaen näin kuoleman kulttuurin modernia puolta ja lääketieteen auktoriteettiasemaa. Itsen-diskurssit ilmenevät usein periaatteesta kumpuavia näkemyksiä, joissa keskustelu eutanasian rajanvedosta nähdään itseä rajoittavana ja näin myös epäolennaisena. Näin ollen tunteen ohjatessa mielipidettä, auktoriteetti eutanasian soveltamisesta annettaan luultavammin lääketieteelle. Taustaluvut ja analyysi muodostavat kuvan yksilöiden vaihtelevasta suhteesta ympäröivään yhteiskuntaan ja ajanjaksoon. Yksilön rooli oman elämän ja kuoleman määrittäjänä on viety äärimmilleen, muistuttaen paikoitellen kuluttajan asemaa kehittyneessä yhteiskunnassa. Käsitys uskonnosta orientoitumisjärjestelmänä esittää pro-eutanasiayhteisöt autonomiaa, itsemääräämisoikeutta ja individualismia vaalivana viitekehyksenä, joka torjumalla yliluonnollisuuteen nojaavan uskonnon muodostuu itsessään sekulaariksi uskonnoksi. Samaan aikaan eri diskurssit osoittavat modernin ja neo-modernin yhteiskunnan elementtien osittaisen päällekkäisyyden tukittavassa yhteisössä.

Lukuisten muiden kaupunkien tapaan Busan, Etelä-Korean toiseksi suurin metropoli, on ottanut osaa globaaliin kilpailuun turisteista, koulutetusta työvoimasta ja ulkomaisista investoinneista. Matkailumarkkinointi ja kaupunkibrändäys ovat olennainen osa tätä kaupunkien välistä kilpailua, ja tämän tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä siihen, millaista matkakohdekuvaa Busanista on pyritty välittämään Busan Tourism Organizationin (BTO) hallinnoimalla Instagram-tilillä. Markkinointiviestintä on luonnollisestikin oleellinen osa markkinointia, ja sen avulla voidaan tehokkaasti vaikuttaa siihen, millaisia mielikuvia ihmisille muodostuu tietystä matkakohteesta. Mielikuvat matkakohteesta muokkautuvat niin ennen matkaa kuin myös matkan aikana ja jopa sen jälkeen, ja Instagramin kaltainen sosiaalinen media on tarjonnut niin markkinoijille kuin matkailijoillekin helposti saavutettavissa olevan kanavan omien matkakohdekuviensa jakamiseen. Tutkimuksen aineistona on käytetty BTO:n virallisella Instagram-tilillä (visitbusan.kr) vuosina 2018-2019 julkaistuja kuvia. Julkaisujen joukosta valittiin tutkimuksen kannalta oleelliset kuvat, jotka kategorisoitiin ja analysoitiin semioottisen sisällönanalyysin keinoin. Täydentävänä tutkimusmetodina toimi kyselytutkimus, jonka avulla selvitettiin Busanissa vierailleiden ajatuksia kaupunkiin liittyen. Aineistona käytettyjen kuvien aiheet olivat monipuolisia sisältäen seuraavia teemoja: meri ja ranta, kulttuuri ja perinne, luonto, kaupunkinäkymät ja arkkitehtuuri, tapahtumat, ruokaperinne, aktiviteetit sekä lopuksi muut teemat. Kuten odotettua, Busanin sijainti meren rannalla näkyi vahvasti niin matkailumarkkinointiin käytetyissä kuvissa kuin kyselyn tuloksissakin. Matkailumarkkinointimateriaalia analysoitaessa on kuitenkin muistettava, että Busanista kiinnostuneet korealaiset kotimaanmatkailijat sekä ulkomailta Etelä-Koreaan saapuvat matkailijat saattavat kuitenkin eroavien kulttuuritaustojensa ja taustatietojensa takia tulkita kuvien viestejä hieman eri tavoin. Varmuutta ei myöskään ole siitä, kuinka harkiten ja millaisin perustein juuri tietyt kuvat on valittu julkaistavaksi ja kenen toimesta. Matkakohdekuvan analyysin avulla tuotettua tietoa voidaan hyödyntää sekä itse matkakohdekuvan että eri julkaisukanavien kehittämiseen. Analyysin tulosten avulla turismin edistämiseen pyrkivät toimijat saavat selkeämmän kuvan viestinnästään, ja voivat näin kehittää keskinäistä yhteistyötään.

Olen suomentanut Eleonora Levin hepreankielisestä romaanista ”Paratiisin en-simmäinen aamu” 40 sivua. Se julkaistiin Israelissa vuonna 1996, ja romaani sai kirjallisuuspalkinnon. Suomennoksen lisäksi olen käsitellyt realioiden kääntämistä vieraannuttavan, globaalin käännösstrategian mukaan. Tämä käännösstrategia on mahdollistanut lukukokemuksesta tulevan sopivan haastavan, ja lisäksi monia juutalaisia käsitteitä kuten bat mitsva ja mikve ei edes voi suomentaa yhdellä sanalla. Siksi olen jättänyt ne alkukielisiksi. Pääosin en myöskään lyhennellyt pitkiä virkkeitä; uskon sen olevan kirjailijan tyyli. Paikallisista käännösstrategioista käytin Ritva Leppihalmeen luokittelemaa seitsemää käännösstrategiaa, jotka ovat 1) vierassanan käyttö, 2) käännöslaina, 3) kulttuurinen adaptaatio, 4) korvaaminen yläkäsitteellä, 5) selittävä käännös, 6) lisäys tekstin ulkopuolella ja 7) poisto. Tähän aineistoon luokittelu oli pääosin toimiva. Jokainen realia meni luokkaan 6) lisäys tekstin ulkopuolella. Toiseksi eniten, 25 kertaa, käytin vierassanaa, mutta nekin olen selittänyt tekstin ulkopuolella. Selittävää käännöstä käytin 19 kertaa. Siitä on esimerkkinä brit mila, poi-kien ympärileikkaus. Käännöslainaa kuten Beit ha-Hayalin sotilaskoti, käytin viisi kertaa. Halusin tuoda suomenkieliselle lukijalle nyky-Israeliin sijoittuvan, juutalaista kulttuuria kuvaavan romaanin. Mielestäni käyttämäni käännösstrategiat toimivat siihen hyvin.

Globalization and education are two key aspects of our time. Education has the power to transform our future, and increasingly it takes place in intercultural contexts. To fulfil the transformative potential of education in intercultural contexts, more cross-cultural understanding on differing approaches to learning is, arguably, required. The aim of this thesis was to increase our understanding of conceptions of learning in two vastly different contexts – in mainland China and in Finland. This aim was approached by analysing learning advice provided in journalistic online media. It was argued in this thesis that these media representations provide one potential window into the socially constructed, shared conceptions of learning in these contexts. This thesis, firstly, sought to discover ‘what is going on’ in each set of material individually – or, in other words, how ‘ideal studying’ is constructed through the advice of the material – and, secondly, compared these constructions with each other. The analysis of the media representations was conducted in two phases. In the first phase, a material-driven qualitative content analysis was conducted to build a conceptualization of ‘ideal studying’ from each set of material individually. This phase of the analysis took advantage of several analytic tools from the Grounded Theory “toolbox”. In the second phase, a comparative analysis was conducted to identify and make sense of the similarities and differences in the representations of ‘ideal studying’ in the mainland Chinese and Finnish articles. By using the material-driven analysis, a conceptualization of ‘ideal studying’ was constructed separately based on the material from the mainland Chinese and the Finnish journalistic media contexts. The mainland Chinese conceptualization was constructed around the two main categories of following rigorous preparation process for exam performance and shielding from stress. Whereas the two central categories in the Finnish conceptualization were getting oneself to do the studying and parenting (verb: to parent someone or something) focus for efficient knowledge acquisition. One of the most interesting findings of the comparative analysis – that has according to the knowledge of the author of this thesis not been discussed in previous research – was the nearly extreme focus in the Finnish material on optimizing the conditions around the studying for the purpose of making the study time as efficient as possible – and possibly as minimal as possible. The findings of this thesis are discussed in relation to existing models on the variety of learning conceptions as well as learning strategies related to the framework of self-regulated learning. Practical implications for education exports in the context of Finland to mainland China are derived. The findings are a result of the individual interpretation of the author of this thesis and her best efforts to conduct the study following methodological and ethical guidance from previous literature. The challenges of cross-cultural comparison, the emphasized role of researcher interpretation as well as the author’s personal background and inexperience are discussed in relation to research quality and ethics. The thesis process was conducted between June 2019 and May 2020.

Pro gradu -työni tarkastelee eläinten asemaa arkaaisen Rooman kaupungin muodostumisesta kertovissa myyteissä. Lähteenäni ovat Titius Liviuksen kirjat I ja II. Myyttien Rooma oli agraariyhteisö, jonka muodostuminen, laajentuminen ja menestyminen oli huomattavissa määrin riippuvainen eläinten panoksesta. Tästä huolimatta eläimet vaikuttavat puuttuvan myyteistä lähes kokonaan. Tutkielmani päätehtävänä on nostaa esiin eläinten obskuureiksi jäävät hahmot ihmisen toiminnan takaa ja tarkastella eläimiin liittyviä kulttuurisia ja symbolisia merkityksiä näkökulmaltaan antroposentrisissä kertomuksissa. Aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu näistä lähtökohdista. Työni perustana toimii temaattinen sanastoanalyysi, jonka avulla osoitan, mitä eläimiä Liviuksen latinankielisessä lähdeaineistossa esiintyy. Analyysin avulla selvitän myös eläinten lukumäärät. Liviuksen viittaukset eläimiin jakautuvat a) suoriin eläinviitauksiin (eläinsubstantiivit ja -verbit) ja b) epäsuoriin viittauksiin (ihmisen toiminta, jossa eläimet mukana). Lisäksi käytän apuna kontekstualisointia tarkastellessani Liviuksen narratiivia muuta aikalaiskirjallisuutta vasten. Tutkimuksen kannalta merkittäviä kysymyksiä ovat seuraavat. Millaisissa tapahtumakonteksteissa ja -ympäristöissä eläimet esitetään, ja minkälaisia konnotaatioita niistä syntyy? Mihin eläimet sijoittuvat roomalaisessa yhteiskuntajärjestyksessä? Esiintyykö eläimillä toimijuutta? Esitetäänkö eläimet sukupuolittuneina? Tutkimuksellinen näkökulmani pohjaa humanistiseen eläintutkimukseen, joka kritisoi ihmisten aiheuttamaa eläinten näkymättömyyttä ja keskinäistä eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Tarkastelen tätä näkökulmaa vasten Andrew Feldherrin teoriaa roomalaisten sosiaalis-poliittis-uskonnollisesta ajattelusta, jolla legitimoitiin johtavien miesten imperium (oikeutettu toimijuus ja käskyvalta), jonka mukaan yhteiskunnallinen näkyvyys skaalautuu vallan ja toimijuuden suhteen. Tutkimukseni osoittaa Liviuksen perustamismyyttien sisältävän huomattavasti enemmän eläimiä, kun suorien viittausten (63 kpl) lisäksi mukaan lasketaan myös epäsuorat viittaukset (108 kpl). Myyttien fauna koostuu tavallisista arkisista eläimistä, jotka Livius asemoi tarkasti erillisiin positioihin arkaaisen yhteisön sakraalina pitämässä yhteiskunnallisessa järjestyksessä. Nämä positiot ovat siinä määrin selkeitä, että näen niiden olevan Liviuksen konstruktio. Tutkimus osoittaa myös, miten eri eläimet saavat erilaisia merkityksiä eri yhteyksissä ja osoittavat myös ihmistoimijoiden keskinäisiä jännitteitä sekä kirjoittajan eetosta. Tutkimuksesta käy ilmi, että eläimet esitetään ihmiselle alisteisina ja ne etäännytetään kerronnasta silloinkin, kun ne ovat osallistujina tapahtumissa.