Browsing by discipline "Agricultural Economics"

Suomessa osakeyhtiömuotoisten maatilojen määrä on kasvanut tasaisesti 2000-luvulla. Vuonna 2018 yhtiömuodon muutoksen yhteydessä poistuva varainsiirtovero tulee vaikuttamaan merkittä-västi osakeyhtiömuotoisten maatilojen määrään tulevaisuudessa. 20% yhteisöveroa pidettiin myös merkittävänä tekijänä yhtiömuotoa harkittaessa. Tutkielmassa tarkastellaan toimintansa yhtiöittäneiden broilerintuottajien kokemuksia yhtiöittämi-sestä. Tutkittavia lähestytään organisaatioteorian näkökulmasta ja apuna käytetään myös balanced score card teoriaa. Tutkimuksen tutkimusmenetelmänä käytetään kvalitatiivista tutkimusta. Tutkimusta varten haasta-teltiin viittä osayhtiömuotoista broilerintuottajaa. Haastatteluiden avulla selvitettiin yhtiömuodon muutoksen vaikutuksia tilan toimintoihin. Haastateltavat yrittäjät olivat ensimmäisen ja toisen polven maatilayrittäjiä ja tutkimustilojen pää-tuotantosuuntana olivat broilerin tuotanto. Kaikki yrittäjät olivat toimineet vähintään kaksi vuotta osakeyhtiömuotoisina. Kaikki haastatellut yrittäjät pitivät osakeyhtiömuotoa oikeana valintana tilan yhtiömuodoksi. Erityi-sesti yrittäjät kiinnittivät huomiota tarkempaan talouden seurantaan, velkojen nopeampaan takaisin maksuun ja kykyyn hahmottaa tila yhtenä taloudellisen yksikkönä. Broilerintuottajien keskuudessa on suhteellisesti eniten osakeyhtiömuotoisia tiloja kaikista tuotan-tosuunnista. Tilat toimivat muuttuvalla markkinalla, jossa suurimpia tulevaisuuden uhkia ovat tuo-tantokustannusten nousu ja tuontilihan edullisuus.

Maataloudessa on menossa rakennekehitys, jonka seurauksena tilojen määrä vähenee, mutta tuotannossa olevan pellon määrä ei kuitenkaan laske. Aktiivitilojen kasvu perustuu ennestään pieniin lohkoihin, jotka ovat etäällä toisistaan. Epäedullinen tilusrakenne vaikeuttaa olennaisesti tuotantoaan kehittävien aktiivitilojen tuottavuuskehitystä ja kannattavuustavoitteiden saavuttamista. Tilusjärjestelyiden tavoitteena on järjestää pellonomistajien pirstoutuneita tiluksia isoimmiksi lohkoiksi ja näin edesauttaa parempaan tilusrakenteeseen. Tilusjärjestely tehdään aina pellonomistajien pyynnöstä ja yhteistyössä maanmittaustoimiston kanssa. Tutkimuksen tavoitteena on koota aineisto, jonka avulla voitiin arvioida pellonomistajien asenteita pellon tilusjärjestelyitä kohtaan. Tutkimuksessa sekä kuvattiin että mallinnettiin pellonomistajien tietoisuutta ja asenteita liittyen tilusjärjestelyiden tarpeellisuuteen. Erityisesti huomiota kiinnitettiin tekijöihin, jotka selittivät pellonomistajien myönteisiä ja kielteisiä asenteita pellon tilusjärjestelyitä kohtaan. Tutkimusaineistona käytettiin rekisteriaineistoa sekä postikyselyaineistoa, joka on MTT Taloustutkimuksen toimesta yhdistetty yhdeksi suureksi Suomalainen pellonomistaja-aineistoksi. Lähtökohtana mallintamiseen käytettiin Suomalainen pellonomistaja aineistosta saatavia pellonomistajaa kuvaavia tekijöitä, jotka korreloivat tilusjärjestelyhalukkuuden kanssa. Mallintamiseen käytettiin logit-mallia. Tutkimuksen kannalta tärkein tulos oli, että isojen tilojen omistajat olivat tietoisempia pellon tilusjärjestelyistä kuin pienten tilojen omistajat. Pienemmissä tilasuuruusluokissa pellonomistus liittyy usein harrastusviljelyyn sekä pellon poisvuokraukseen. Maa- ja metsätalousyrittäjät olivat tietoisimpia tilusjärjestelyistä kuin eläkeläiset ja palkansaajat. Suurin osa pelloista on sellaisten pellonomistajien omistuksessa, jotka eivät itse määrittele itseään viljelijöiksi. Tämän kehityssuunnan oletetaan jatkuvan, joten pellonomistajien tilusjärjestelytietoisuuden voidaan olettaa heikkenevän tulevaisuudessa. Pellonomistajien asenteet pellon tilusjärjestelyihin eivät ole homogeeniset. Tutkimuksessa selvisi uutena tietona se, että maataloustuloa painottavat pellonomistajat ja maataloutta edistävät tilat suhtautuivat tilusjärjestelyyn myönteisemmin kuin muut.

Suomen maatalouden voimakas rakennekehitys näkyy erityisesti kotieläintilojen koon kasvuna. Lisääntyneeseen työmäärään vastaaminen edellyttää tiloilta uudenlaista lähestymistapaa töiden organisointiin ja resurssien hankintaan. Oma työpanos ja investoinnit on järkevintä kohdistaa yrityksen ydintoimintoihin. Ydintoimintojen ulkopuolisia töitä, tukitoimintoja, voidaan ulkoistaa ja tehdä tilayhteistyönä tai oman työn ja edellä mainittujen keinojen yhdistelminä. Verkostoituminen on myös itsessään tehokas keino maatilan kilpailukyvyn parantamiseen. Puhtaassa verkostoitumisstrategiassa kukin tekee sitä, mihin on parhaat valmiudet, jolloin tuotannon tehokkuutta nostaa panoskäytön tehostumisen ohella erikoistumisen aikaansaama tuottavuuden kasvu. Urakoitsijat suorittavat arviolta noin 50 prosenttia maatalouden tuotannollisesta työstä Euroopan unionin alueella. Urakointiin erikoistuneiden koneasemien (contractors) tarjoamien konetyöpalveluiden merkitys Euroopan tasolla on suuri. Suomessa laajavastuinen ulkoistaminen ja peltoviljelytöiden kokonaisvastuun siirtäminen urakoitsijalle eivät ole vielä lyöneet itseään merkittävästi läpi, vaikka urakointialalla 2000-luvun kuluessa tapahtunut kehitys onkin ollut myönteistä. Puhdas ulkoistaminen on harvinaista sekä tavanomaisilla että monialaisilla tiloilla. Merkittävä enemmistö maataloustöiden urakoitsijoista on monialaisia tiloja, jotka saavat pääosan tuloistaan urakoinnin ulkopuolelta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää peltoviljelytöiden ulkoistamispäätökseen vaikuttavia tekijöitä suomalaisilla nautakarjatiloilla. Lisäksi pyrittiin arvioimaan, kuinka suuri rooli tietoisella strategisella ajattelulla on peltoviljelytöiden organisointitavan valinnassa. Peltoviljelytöiden ulkoistamista tarkasteltiin verkostoitumalla toteutettavana kustannusjohtajuusstrategiana, jossa kotieläintila erikoistuu ydinosaamisensa mukaisesti ja hankkii ydintoiminnoille välttämättömät tukitoiminnot ostopalveluina markkinoilta. Tutkimuksen yleisenä viitekehyksenä oli siten maatilan strateginen johtaminen ja erityisesti strategisen johtamisen resurssipohjainen näkökulma. Tutkimusaineisto hankittiin teemahaastattelujen avulla, joten käytetty tutkimusote oli puhtaasti laadullinen. Tutkimuksessa haastateltiin kymmenen suomalaista nautakarjatilallista, jotka ovat kaikki organisoineet tilojensa peltoviljelytyöt eri tavoin. Tutkimus oli tapaustutkimus, jossa ulkoistamista tarkasteltiin kymmenen eri haastattelutilan kautta. Kaikki haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin tekstiksi. Haastatellut yrittäjät voitiin jakaa analyysivaiheessa kolmeen yleisempään tyyppiin strategiassa ja töiden organisoinnissa havaittujen yhtäläisyyksien pohjalta. Nämä yrittäjätyypit olivat ulkoistajat, yhteistyöhalukkaat ja itselliset. Ulkoistamiseen liitettyjä hyötyjä ja ongelmia etsittiin aineistosta teemoittelun avulla. Teemoittelua tehtiin ensin teoriasidonnaisesti, minkä jälkeen sitä jatkettiin aineistolähtöisesti. Suomalaisten tilojen yhteistyö- ja urakointisuhteiden tiedetään rakentuvan vahvasti henkilöiden välisen luottamuksen pohjalle. Sama voitiin todeta myös tässä tutkimuksessa. Haastatelluista yrittäjistä vain kaksi oli joskus tehnyt urakoitsijan kanssa kirjallisen sopimuksen. Urakoitsijoiden käyttö täytti useimmilla tutkituilla tiloilla taktisen ulkoistamisen tunnuspiirteet. Tälle ovat ominaisia useiden toimittajien kanssa tehtävät löyhät ostosopimukset, joilla pyritään jo olemassa olevan, identifioidun ongelman ratkaisemiseen. Ainoastaan kolmen ulkoistajat-tyypin yrittäjän kohdalla voitiin peltoviljelytöiden ulkoistamista pitää harkittuna strategisena valintana. Tulokset antavat viitteitä siitä, että niin maatalousyrittäjien kuin urakoitsijoiden kustannustietoisuutta olisi syytä lisätä. Urakointiyrityksen määrätietoinen kehittäminen on vaikeaa toimialalla, jolla alihinnoittelu on yleistä. Kokonaisurakointipalveluiden yleistyminen Suomessa vaatisi myös erikoistumis- ja arvoketjuajattelun laajempaa omaksumista niin maatalousyrittäjien kuin urakoitsijoidenkin keskuudessa.

Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä pienten perheyritysten strategioista sekä tarkastella miten pienyritysorientaatio (SBO) ja yrittäjämäinen orientaatio (EO) vaikuttavat yritysten strategiaan ja niiden menestymiseen. Teoriaosassa tarkasteltiin perheyritysten ominaispiirteitä, resursseja, toimintaympäristöä, strategiaa, pienyritysorientaatiota (SBO), yrittäjämäistä orientaatiota (EO) ja menestymistä. Työssä tuotiin esille aikaisempia tutkimustuloksia strategisten orientaatioiden vaikutuksesta yritysten strategiaan ja menestymiseen. Tutkimuksessa haastateltiin vuoden 2019 tammi-maaliskuussa viidestä pienestä perheyrityksestä edellisen ja nykyisen sukupolven yritysjohtajaa, yhteensä 11 henkilöä. Yrityksistä neljä oli kolmannessa ja yksi neljännessä sukupolvessa toimivia yrityksiä eri toimialoilta. Yrittäjät vastasivat teemoittain ensin avoimiin puolistrukturoituihin kysymysiin, joiden jälkeen haastateltavat valitsivat Likert -väittämistä parhaiten yritystään kuvaavan vaihtoehdon. Haastattelut tallennettiin äänitemuodossa, litteroitiin, analysoitiin ja verrattiin kvantitatiiviseen aineistoon. Tutkimusmenetelmien tulokset tukivat toisiaan. Haastatelluissa yrityksissä strategiaa ei oltu kirjoitettu, vaikka se oli kirkkaana yrittäjien ajatuksissa. Yrittäjät päivittivät yritysten strategiaa tarpeen mukaan, varmistaakseen yritystensä menestymisen sukupolvesta toiselle. Pienten perheyritysten strategiset tavoitteet olivat yrityksen kannattavuus ja hallittavuus, mutta ei yrityksen kasvu. Yritykset olivat valinneet strategiakseen joko keskittymisen tiettyihin asiakasryhmiin/ tuotteisiin tai tuotteidensa erilaistamisen. Kaikki haastatellut yrittäjät kokivat, että he olivat menestyneet yritystoiminnassaan, koska he olivat saavuttaneet asettamansa tavoitteet. Tutkimus osoitti, että pienyritysorientaatio (SBO) vaikutti pienten perheyritysten strategiaan, tavoitteisiin, jatkuvuuteen ja sen kautta yritysten pitkäikäisyyteen. Yrittäjämäinen orientaatio (EO) puolestaan ohjasi strategista toimintatapaa vastaamaan jatkuvasti muuttuvan ympäristön vaatimuksiin. Näiden tekijöiden lisäksi menestymiseen olivat vaikuttaneet yritysten resurssit, tuotteiden ja palvelujen korkea laatu, asiakastyytyväisyys ja -uskollisuus, yritysten reaktionopeus ja yrityksiin sitoutunut henkilökunta. Pienten perheyritysten tavoitteita olivat ihmiskeskeiset arvot, ei omistajien osinkotuottojen maksimoiminen. Yritykset ovat hyödyntäneet myös muita strategisia orientaatioita yrityksen elinkaaren aikana selviytyäkseen yritystoiminnassa sukupolvesta toiselle. Seuraavissa tutkimuksissa olisikin tarpeellista tutkia tarkemmin useiden strategisten orientaatioiden yhteisvaikutusta yritysten menestymiseen.

Poronhoito on perinteinen suomalainen elinkeinonmuoto, jota harjoitetaan Pohjois-Suomessa. Poronhoitoa saa harjoittaa elinkei-nona maantieteellisesti määritetyllä poronhoitoalueella. Poronhoitoalue käsittää 36 % Suomen pinta-alasta. Poronhoito tähtää elinkeinona ennen kaikkea poronlihan tuotantoon ja myyntiin. Poronlihaa tuotetaan vuosittain noin 2 milj. kg ja kokonaislihan-kulutuksesta Suomessa poronlihan osuus on noin 0,7 % per vuosi. Poronlihan tuotannossa erityispiirteenä on sesonkiluonteisuus. Porotaloudessa teurastusaika ajoittuu loppusyksyyn, jolloin valtaosa vuotuisesta lihantuotannosta virtaa markkinoille. Poronhoi-toon elinkeinona kuuluu olennaisena osana myöskin paliskuntajärjestelmä. Poronhoitoalue on jaettu 54 paliskuntaan ja jokainen poromies on oman paliskuntansa osakas. Poronhoitoa harjoitetaan kollektiivisesti osana paliskuntaa. Paliskunta on verotukselli-sesti sekä hallinnollisesti yhtenäinen yksikkö, jota edustaa paliskunnan nimeämä poroisäntä. Tämän tutkielman aiheena on poronlihan tuotantoketju vertikaalisen koordinaation näkökulmasta. Varsinaiset tutkimuskysymyk-set ovat seuraavat: 1. Miten poronlihan tuotantoketju toimii tällä hetkellä? 2. Minkälaisia suhteita poronlihan tuotantoketjun eri toimijoilla on keskenään? Lähestyn tutkimuskysymyksiä tässä tutkielmassa ennen kaikkea vertikaalisen koordinaation sekä SCP-paradigman näkökulmasta. Nämä käsitteet toimivat tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä. SCP-paradigmalla voidaan tutkia ja analysoida esimerkiksi toimialan markkinarakennetta. Vertikaalisen koordinaation avulla voidaan tarkastella tuotantoketjun eri tasojen ja toimijoiden välisiä yhteistyösuhteita. Tämä tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tapaustutkimus tarkoittaa tutkimusmenetelmää, jossa tutkimus-kohdetta tarkastellaan tarkoin valitun haastattelujoukon avulla. Tässä tutkielmassa haastateltavien henkilöiden joukko käsittää 15 porotalouden asiantuntijaa poronlihan tuotantoketjun eri tasoilta. Haastattelut on toteutettu puolistrukturoitua mallia hyödyntä-mällä. Haastateltavien henkilöiden joukko on pyritty rakentamaan siten, että henkilöt edustavat tasapuolisesti eri osapuolia poro-taloudesta. Poronlihan tuotantoketju vaikuttaa aineiston perusteella toimivan tällä hetkellä melko hyvin poromiesten näkökulmasta katsot-tuna. Poronlihan kysyntä on varsin hyvää ja tuottajahinta on korkea. Porolihan suoramyynti on myöskin myyntikanavana tällä hetkellä varsin merkittävä. Jalostajien näkökulmasta katsottuna poronlihan niukkuus sekä pitkäaikaisten tuotantosopimusten puute ovat tuotantoketjun nykytoiminnassa haasteena. Poronlihan tuotantomääriä vähentää ennen kaikkea petohävikki sekä luon-nonolosuhteet. Julkinen valta voi esimerkiksi eloporokiintiön sekä suurpetojen kaatolupien avulla vaikuttaa poronlihan tuotanto-määriin. Poronlihan tuotantoketjussa vertikaalinen yhteistyö on merkittävää. Toisaalta poronlihan tuotantoketjut ovat pituudeltaan vaihte-levia ja toimialan kokoon nähden toimijoita tuotantoketjun kaikilla tasoilla on varsin paljon. Horisontaalista yhteistyötä tuotan-toketjun saman tason toimijoiden kesken on varsin vähän. Yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen olisi varsinkin pienten toimi-joiden etu tulevaisuudessa. Porotaloudessa alkutuotanto on säilyttänyt itsenäisyytensä melko hyvin. Vertikaalista integraatiota ei ole aineiston perusteella havaittavissa.

Potatoes (Solanum tuberosum) are an important crop for the food security of developing countries, and farmed area of potatoes in those countries is expanding constantly. It would be important to solve the problems of potato production and distribution in Tanzania. The research problem of this thesis was to examine the value chain of potatoes in Tanzania and factors that prevent the industry’s development. Furthermore, the aim was to evaluate agricultural policies affecting potato value chain and illustrate the present state of potato production and marketing chain in contrast to other crops. The research was conducted by executing 14 semi-structured expert interviews in Tanzania in June 2011. In addition to this, two researchers answered in written form. The interviewees were researchers, agricultural extension officers, managers of nongovernmental organisations, dealers of agricultural market place, a agricultural project coordinator, and officials from the ministry of agriculture as well as from the ministry of trade and marketing. Theoretical framework in this thesis is based on structure-conduct-performance (SCP)-paradigm. Moreover, the basic conditions and public policy of the industry are to be found out. The results indicate that the government does not affect much to the operation nor the development of the potato value chain: potato is not the government priority in Tanzania. On the other hand, there are no straight policy measures or institutional barriers that are hindering the conditions of smallholders or other actors in the chain, either. Bad seed quality is most likely the biggest challenge on the production part. Difficulties to get loans and the lack of investments and farmers’ groups are hindering the production. The biggest infrastructural issue is poor road network in the countryside. As a suggestion based on the results is that two instances should be created: a national potato board and marketing centres in the villages. The prerequisite for those instances to be possible to establish and function well is the activity of the government. Especially to operate the market centers properly, it is important that the village leaders and farmers would be committed to its activities.

Agricultural systems hold great potential in contributing greenhouse gas mitigation measures globally. Crop diversification, perennial vegetative cover and soil conservational measures are highlighted in order to develop agricultural production in a sustainable way. Increasing climate related public concern has created a demand for sustainable materials for manufacturing industries. Nettle (Urtica dioica) has been proven to hold economic and ecological advantages and great commercial potential. Nettle is a perennial low input crop with multiple end uses within harvest offering an attractive crop for farmers. The crop has been historically used in industrial scale however, current nettle production in agricultural scale is marginal despite its positive characteristics. Research on nettle’s commercial potential has been conducted in various industries. Lack of farmers has left results idle and commercial potential unachieved. This study uses basic management accounting practices in order to find the break-even points and profitability of the production in Finnish conventional farming framework. The production information is gathered from various international projects and is used in order to assess the profitability of nettle production and expand the assessment to evaluate production’s environmental benefits. For a comparison, similar assessment is performed for a conventional crop rotation consisting an oilseed crop, wheat and grass. In the chosen 4-year setting, the nettle production proves more expensive majorly due to first year’s economically non-viable production. Nettle’s low input use during the yield years and predictable long term yield output is likely to reduce unit costs over time. Nettle’s production cost of dry biomass is 0,29 euros per kilogram and break-even price after subsidies is 0,16 euros for a kilogram, similar to wheat. Nettle’s low input use and relatively large, annual 8000kg fresh yields indicate the production could turn profitable with comparably low prices. Environmentally, after the first year nettle creates an annual 1,3 ton carbon sink despite conventional fertilizer use and machinery work done of field.

Maatalousyritysten toimintaan vaikuttavilla riskeillä on kaksi merkittävää lähdettä: tuotannon epävarmuus sekä tuottajahintojen vaihtelu. Sään ja biologisten viiveiden kaltaisten hallitsemattomien elementtien takia maatalousyritysten tuotoksen määrä ja laatu vaihtelevat. Tuotantopanosten ja lopputuotteiden markkinahintojen muutokset sekä valuuttakurssien vaihtelut taas aiheuttavat yrityksille merkittäviä hinta- ja markkinariskejä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millainen peltokasvien tuotantoyhdistelmä on lyhyellä aikavälillä riskitehokas. Lisäksi pyrkimyksenä oli selvittää, miten maatalousyritys voi vaikuttaa peltokasvien tuotannon odotettuihin katetuottoihin suhteessa näiden vaihtelusta aiheutuviin riskeihin muuttamalla tuotantoyhdistelmäänsä ja monipuolistamalla tuotantoaan. Tuotannon monipuolistamisen on yksi keino, jolla maatalousyritys voi sopeutua epävarmuuteen ja toimintaympäristön muutoksiin. Tuotannon monipuolistamisen avulla tulisi pyrkiä löytämään riskitehokkaat yhdistelmät, joiden odotetut tuotot ovat korkeimmat suhteessa niiden vaihtelusta aiheutuviin riskeihin. Maatalousyrityksen tavoitteena on lyhyellä aikavälillä pyrkiä maksimoimaan peltokasvien tuotannon epävarmojen katetuottojen odotettu hyöty. Yritys voi pyrkiä saavuttamaan tavoitteensa muuttamalla tuotannossaan olevaa peltokasviportfoliota. Tutkimustulosten perusteella tuotantoa monipuolistamalla maatalousyrityksen on mahdollista vähentää katetuottojen vaihtelua lyhyellä aikavälillä. Palkoviljojen ja öljykasvien tuotannon viljoja korkeampien maataloustukien sekä palkoviljojen typpijälkivaikutuksen huomioiminen lisäsivät kasvien katetuottoja ja paransivat niiden kilpailukykyä viljojen suhteen. Lisätuen maksaminen onkin tarpeen myös tulevaisuudessa, mikäli öljykasveja ja palkoviljoja halutaan lisätä maatalousyritysten viljelykiertoon. Kun öljykasveille ja palkoviljoille maksettavat lisätuet ja palkoviljojen typpijälkivaikutus otetaan huomioon, maatalousyritysten on kannattavaa pyrkiä alentamaan katetuottojen vaihtelua tuotantoaan monipuolistamalla lyhyellä aikavälillä. AB-tukialueella vaatimuksena on kuitenkin, että nykyisellä viherryttämistuen tasolla yrityksellä on tukioikeuksia yli 14 %:lle sen kokonaispinta-alasta, mikäli tuen ehtojen täyttämisestä ei aiheudu muita kustannuksia. Muussa tapauksessa AB-tukialueella sijaitsevan maatalousyrityksen kannattaisi lyhyellä aikavälillä erikoistua kaksitahoisen ohran tuotantoon. Tulosten perusteella maatalousyrityksen odotettua hyötyä maksimoiva tuotantoyhdistelmä on sama riippumatta maatalousyrittäjän riskin karttamisen tasosta. Tämä voi osaltaan johtua siitä, että maatalousyrityksillä on paljon varallisuutta verrattuna katetuottojen vaihteluun, jolloin yritysten tulisi kyetä kantamaan vaihtelusta aiheutuvat riskit. Maatalousyritysten heikon kannattavuuden takia katetuottojen alentuminen saattaa kuitenkin heikentää maksuvalmiutta, mikä osaltaan aiheuttaa haasteita yritystoiminnan jatkuvuudelle.

Emolehmätiloilla tuotannon kannattavuus on haaste. Tuotantokustannukset ovat tuottoihin nähden tiloilla edelleen korkeat, vaikka kustannuksia on pyritty vähentämään mm. taloudellisesti edullisten kotieläinrakennusmallien kehittämisellä sekä töiden suunnittelulla ja organisoinnilla. Emolehmätiloilla ruokinta perustuu pääosin karkearehuun ja erityisesti sisäruokintakauden säilörehu on yksi keskeisistä kustannustekijöistä. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia emolehmätilojen sisäruokintakauden säilörehun yksikkökustannusta (snt/kg ka) ja löytää tekijöitä, joilla voidaan saavuttaa alhainen yksikkökustannus. Tilatasolla yksikkökustannukseen vaikuttavat eri tekijät. Tähän liittyen erityisenä tutkimuskohteena oli tuottavuuteen liittyvät tekijät, kuten millainen yhteys satotasolla, työmenekillä, koneketjulla ja muilla tuotantopanoksilla on yksikkökustannukseen. Tutkimuksessa laskettiin neljän keskisuomalaisen emolehmätilan tilakohtaiset säilörehun yksikkökustan-nukset vuosilta 2018 ja 2019. Tiloilla eläinmäärä, säilörehun peltoala, satotasot (kg ka/ha), korjuustrategiat ja koneketjut olivat erilaiset. Laskurin on laatinut Tomi Karsikas Atria Oyj:stä. Tutkimusmenetelmänä oli kvantitatiivinen monitapaustutkimus. Tämän tutkimuksen mukaan tilojen säilörehun yksikkökustannus oli noin 13–50 snt/kg ka. Kustannuksiin vaikuttivat eniten työ- ja konekustannukset (5–31 snt/kg ka), seuraavaksi muut kiinteät kustannukset (3–15 snt/kg ka) ja vähiten muuttuvat kustannukset (3–8 snt/kg ka). Tutkimustiloilla yksikkökustannukseen vaikuttivat eri tekijät ja eri tavalla. Mahdollinen peltotukien leikkaus nostaisi yksikkökustannusta vähintään kolmanneksen tai jopa puolet niillä tiloilla, jolla on korkea tukitaso, isot kustannukset ja matala satotaso. Maatilayrittäjälle tärkeimpiä tekijöitä toiminnan jatkuvuuden kannalta on taloudellinen tulos eli tuottojen ja kustannusten erotus. Säilörehutuotannon järjestäminen voidaan tehdä tiloilla monella tavalla. Tilakohtainen yksikkökustannus snt/kg ka auttaa tarkastelemaan omaa toimintaa tällä hetkellä ja suunnittelemaan pitkällä tähtäimellä tulevaisuuteen rehun tekemisen järjestämistä taloudellisesti.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tapaustutkimuksen keinoin uusinta- ja täydennysojituksen kannattavuutta. Tutkimus tehtiin osana OPAL-life hanketta. OPAL-life hankkeen tavoitteena on maatalouden kestävä tehosta-minen, jossa pyritään vähentämään maatalouden ilmastopäästöjä ottamalla samanaikaisesti huomioon tilan kannattavuus ja tuottavuus sekä sosiaaliset näkökulmat. Tutkimuksessa tarkasteltiin esimerkkilohkojen nykyisen viljelykierron katetuoton muodostumista ja investoinnin vaikutusta katetuottoon 30 vuoden tarkastelujaksolla. Investoinnin taloudellista kannattavuutta tarkasteltiin nettonykyarvo-, takaisinmaksuaika- ja break-even-point-menetelmiä käyttäen. Herkkyystarkastelussa arvioitiin salaojituksen jälkeisen satotason vaikutusta tuloksiin. Tulosten mukaan salaojitus ei ole kannattavaa tilanteessa, jossa pelto on nykytilanteessa luonnonhoitopeltona ja luonnonhoitopeltokäyttöä voidaan jatkaa ilman investointia. Tulokseen vaikuttaa ennen kaikkea nykytilan-teessa muodostuva korkeampi kate ja myyntikasvin viljelyyn siirryttäessä suuremmat muuttuvat kulut. Tulosten mukaan tilanteessa, jossa viljelykierto säilyy samanlaisena myös investoinnin jälkeen, ero nykytilanteen ja investointivaihtoehtojen välillä pienenee. Tulosten perusteella salaojitusta ei kannata toteuttaa ennen kuin muut sadontuottokykyyn vaikuttavat tekijät on selvitetty.