Browsing by discipline "Yleinen valtio-oppi, hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linja"

As the biggest international supporter of higher education at present, the World Bank influents heavily on its member country’s policies. Based on human capital theory, the theory of rates of return of investment in education was brought about. And based on the calculation of economic returns of different educational levels, and by analyzing the content of the Bank’s website, the Bank’s relevant documents as well as its work in China, together with a close look at the case of Bank’s work with IPRCC, through the research methodology of historical analysis, basic accounting and case study, this paper looked into how World Banks policies on Chinese higher education have developed over time, and found out the profiling of the World Bank of itself as Knowledge Bank experienced a process of disvalue higher education, focus on vocational education, gradually also look at other forms of higher education, then ‘knowledge bank’ role. And these anchoring as well as their following policies are visible in the case of China.

Syksyllä 2011 voimaan tullut tietohallintolaki on lisännyt tarvetta organisoida kokonaisarkkitehtuurityötä Suomen kunnissa. Valtionvarainministeriö on informaatio-ohjauksella pyrkinyt opastamaan kuntien kokonaisarkkitehtuurityötä, mm. luomalla yleiseksi ohjeeksi Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin JHKA:n. JHKA:n ohjausvaikutus on ollut varsin vahva, sillä sitä on sovellettu kunnissa ilman sen sovittamista kunnan oman toiminnan erityispiirteisiin. Tässä tutkimuksessa on tutkittu kymmenen kunnan - Hollolan, Espoon, Jyväskylän, Lappeenrannan, Porin, Tampereen, Varkauden, Turun, ja Helsingin kokonaisarkkitehtuurin hallintamallien hyväksyttyjä tai luonnosvaiheessa olevia versioita. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, mitkä asiakirjat ovat toimineet kuntien hallintamalliasiakirjojen esikuvina, miten hallintamalliasiakirjat soveltuvat kunnan kokonaisarkkitehtuurityöhön ja minkälaisia haasteita sekä mahdollisuuksia kokonaisarkkitehtuurin hallinta kunnille asettaa. Kokonaisarkkitehtuuria tarkastellaan uuden institutionalismin muodostaman viitekehyksen kautta, huomioiden valtion lainsäädännöllisen ja informaatio-ohjauksen keinoin toteutetun ohjauksen vaikutukset kuntien toteutuksiin. Tutkimus perustuu kokonaisarkkitehtuuritoiminnan omistajan ja kokonaisarkkitehtuurikonsulttien esihaastatteluista muodostettujen tutkimusteemojen perusteella suoritettuun sisällönanalyysiin ja sen lopputuloksena on arvio kokonaisarkkitehtuurin hallintamallien soveltuvuudesta kunnan toiminnan ohjaamiseen. Tarkasteltujen kokonaisarkkitehtuurien hallintamalleista voidaan tunnistaa kaksi pääteemaa. Ensimmäiseksi, kokonaisarkkitehtuurin hallintamalliasiakirjoissa ei ole riittävästi huomioitu kuntia ja kuntien toimialoja koskevaa lainsäädäntöä. Tämä muodostuu ongelmaksi, kun tarkastellaan eroavaisuuksia kunnan toimialojen rakenteissa ja näiden erityislainsäädännön velvoitteita. Kokonaisarkkitehtuuritoiminnan huomioiminen hallintosäännöissä on edellytys kuntien rakenteisiin soveltuvalle arkkitehtuurityölle ja arkkitehtuurityöryhmien toiminnalle. Toiseksi, kokonaisarkkitehtuuri on liiaksi tietohallintoleimaa kantava teema, noustakseen koko kunnan johtamisvälineeksi, tästä johtuen esimerkiksi kehittämishankkeiden ja arkkitehtuurinhallinnan suhde on ongelmallinen ja voi johtaa ristiriitatilanteisiin. Koska kokonaisarkkitehtuuritoiminnan sovittaminen kunnan toimintaan ei ole vielä onnistunut, ovat kuntien kokonaisarkkitehtuurikuvaukset jääneet ohjeiden ja muistioiden tasoiksi, joilla ei ole juridisesti ohjaavaa vaikutusta kuntien sisäisen hallinnon ja päätöksenteon järjestämiseen. Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin osoittama vahva ohjausvaikutus mahdollistaa jatkossa kokonaisarkkitehtuurin hallinnan jatkokehittämisen ongelmakohtia poistamalla ja annettuja ohjeita kehittämällä.

Under en längre tid har de sjunkande röstningstalen väckt oro och åtgärder för förstärkningen av demokratin i Finland har genomförts i huvudsak i kommunerna. Nya demokratiska mekanismer för direkt deltagande och påverkan har introducerats via kommunallagen 1995 och 2015. Sedan 2006 har det också varit möjligt för kommunerna att välja borgmästare istället för kommundirektör. Borgmästarmodellen i kommunal styrning är ämnad att förstärka den representativa demokratin. 1.6.2017 var kommunerna tvungna att genomföra en reform av sina styrdokument och i samband med detta har omstruktureringar av organisationen och verksamheten gjorts. De olika styrmodellerna, borgmästare och kommundirektör, har olika utgångslägen för användning av de demokratiska mekanismerna. Tammerfors med borgmästare och Vanda med stadsdirektör är jämförbara till stadsstrukturen, invånarantal och ekonomiska läget. Syftet med denna avhandling är att svara på följande frågor: Hur påverkar styrningsmodellen mekanismerna för det demokratiska deltagandet i kommunerna, vad förklarar skillnaderna och vilken påverkning har styrningsmodellen haft på genomförandet av de demokratipolitiska målen på kommunal nivå? För att svara på frågorna redogörs det för demokratins mekanismer och kommunal styrning och teoretiska modeller om demokratimekanismernas förhållande till styrningsmodellerna skapas. Med en genomgång av kommunernas centrala styrdokument och intervjuer med nyckelpersoner samlas relevant data för jämförelsen. Enligt styrningens och demokratins teoretiska modeller förväntas de representativa och deliberativa demokratins mekanismer vara starkare i borgmästarmodellen, medan associativa, direkta och brukarorienterade är starkare i kommundirektörsmodellen. I praktiken finns element av alla demokratimekanismer i båda modellerna, men i huvudsak motsvarar resultaten förväntningarna.

Utgångspunkten för denna studie är att undersöka ifall de faktorer som kommuner betonar gällande integrationen av invandrare i arbetslivet samt hur de organiserar sitt integrationsarbete överensstämmer med Human Resource Management -teorin (HRM) som handlar om arbetsliv, organisationsutveckling, ledarskap och arbetstillfredsställelse. Studien intresserar sig även för ifall det finns skillnader i kommuners rekryteringsstrategier då det gäller sysselsättning av invandrare och vad dessa skillnader i så fall beror på. Bakgrunden till denna studie är den utmaning som det finska samhället står inför då det gäller tillgång till tillräcklig och kunnig arbetskraft idag och i framtiden. Flera kommuner lider redan nu av brist på arbetskraft och inom det närmaste åren kommer allt fler kommuner att drabbas av detta. Det är redan klart att Finland och dess kommuner i framtiden kommer att behöva börja rekrytera arbetskraft utomlandsifrån, men före detta är det desto viktigare att utnyttja och ta tillvara en stor resurs som redan finns i samhället, invandrarbefolkningen. På lokal nivå är det kommunen som ansvarar för och organiserar integrationsarbetet och denna utmaning kräver att kommunernas integrationsstrategier och -aktiviteter är utformade på ett optimalt och välfungerande sätt för att ge bästa möjliga nytta och resultat. HRM-teorin, som växte fram under 1980- och 1990-talet, behövs för att strukturera organisationer till välfungerande system och ger kommunerna många viktiga och hjälpfulla riktlinjer för att utforma effektiva och välfungerande integreringsstrategier och -aktiviteter. De fem kommuner som undersöks i denna studie är Helsingfors, Esbo, Vanda, Åbo och Tammerfors. I studien används en komparativ analys som jämför ifall de faktorer som dessa kommuner betonar gällande sitt integreringsarbete av invandrarna i arbetslivet överensstämmer med den s.k. HR-cykeln, som beskriver de centrala delarna av HRM. Dessa delar är rekrytering, arbetsprocess, utvärdering, belöningssystem samt Human Resource Development (utvecklings- och utbildningsinsatser) och dess fyra fundament; kompetens, lärande, förändring och kultur. Studien tar även upp ledarskap ur ett HRM-perspektiv. Som material används de olika kommunernas integrationsprogram, sysselsättningspolitiska program, andra politiska program, stadsstrategier, uppföljnings- och utvecklingsrapporter av integrationsprogrammen samt andra program och projekt som berör sysselsättningen av invandrare. Studien redogör även för hurdana bestämmelser det finns på statlig nivå gällande integrering av invandrare i det finska samhället och i det finska arbetslivet genom att se på regeringens invandrarpolitiska program, lagstiftningen gällande integration, statens program för integrationsfrämjande samt Kommunförbundets invandrarpolitiska program och linje- dragningar. Resultaten visar att kommunerna tar upp de flesta delarna i HR-cykeln. Alla kommuner tar upp följande sex delar; rekrytering, arbetsprocess, utvärdering, ledarskap samt lärande och förändring som hör till HRD. Kultur tas upp av tre kommuner och detsamma gäller kompetens. Belöningssystem tas endast upp av en kommun. Resultaten visar även att det finns vissa variationer att märka i de olika kommunernas rekryteringsstrategier, men man kan dock inte tala om drastiska skillnader. Dessa variationer beror t.ex. på antalet invandrare i kommunen, invandrarnas arbetslöshetsgrad i kommunen samt invandringens längd i kommunen. Resultaten visar även att alla kommunerna som undersökts är starkt inriktade på framtiden och ser invandringen som något positivt samt lägger stor vikt vid integrationsarbetet för att främja sysselsättningen av invandrarna.

Den offentliga sektorn har genomgått stora förändringar och som ett led i detta har även den kommunala serviceorganiseringen kommit att vara ett omdebatterat ämne. Kommunerna har kommit att hamna i större ekonomiska svårigheter och bland annat som en följd av detta har det varit näst intill oundvikligt att se över verksamhets- och produktionssätten i den kommunala serviceorganiseringen. Det är även här som användningen av marknadsmässiga instrument kommer in som ett svar på de utmaningar som den offentliga sektorn möter. Syftet med denna avhandling är att undersöka alternativ serviceorganisering i formen av beställar-utförarmodellen, servicesedlar och köptjänster i finländska kommuner, samt vilka konsekvenserna av dessa organiseringssätt är för den kommunala organiseringen och för brukarna. Konsekvenserna ställs också i förhållande till de allmänna förväntningarna som finns gällande användningen av de olika serviceorganiseringssätten samt kritiska faktorerna för hur organiseringen förverkligas i praktiken. Undersökningen tar sin teoretiska bakgrund i en översikt gällande det offentligas roll, NPM som ett teoretiskt paraplybegrepp och vidare ligger även fokus vid det grundläggande behovet att förändra styrningssätten, governance, decentralisering och nätverkstänkande, samt demokratiska kriterier för styrning och policyutformning. Kriterierna som på basen av den teoretiska diskussionen antas vara särskilt känsliga för den kommunala organiseringen och för brukarna sammanställs i en operationell analysmodell och dessa hänvisas till som demokratiska konsekvenser och kriterier för de olika serviceorganiseringssätten. Kriterierna som undersöks gällande beställar-utförarmodellen är bl.a. ansvarsutkrävning, responsivitet, brukarinflytande, informationsassymmetri och en potentiell förskjutning i rollen som politiker och tjänsteman. Kriterierna som på motsvarande sätt undersöks gällande servicesedlarna är responsivitet, effektivitet, valfrihet, jämlikhet och ansvarsutkrävning. För köptjänsterna undersöks kriterier som responsivitet och öppenhet i förfarandet. Metoden som används för att svara på frågeställningarna består av två steg. Det första steget grundas på en litteraturöversikt och en sekundäranalys av tidigare gjorda undersökningar och det andra steget består av ett antal egna fallstudier i formen av intervjuer med tjänstemän och förtroendevalda i fem kommuner. De utvalda kommunerna är Helsingfors, Esbo, Åbo, Vasa och Uleåborg och studien begränsas till social- och hälsovården. Innehållsanalys är metoden som används för att analysera de gjorda intervjuerna. Resultaten på basen av analysen visar att det finns ett flertal kritiska faktorer som man bör ta i beaktande gällande användningen av dessa serviceorganiseringssätt och att dessa även är sådana som kan komma att ha praktiska konsekvenser för hur organiseringen tar sig uttryck i praktiken. Det finns både klara fördelar med de olika serviceorganiseringsformerna, men även flera problematiska aspekter utgående från de demokratiska kriterierna och konsekvenserna som sammanställts i den operationella analysmodellen. Gällande de olika serviceorganiseringssätten behandlas även kritiska faktorer framkommit i intervjuerna med tjänstemännen och de förtroendevalda, men som inte omfattas av den operationella analysmodellen.

Suomella nähdään olevan merkittävää koulutusvientipotentiaalia, jonka taustalla on ennen kaikkea PISA-tutkimusmenestyksen tuoma kansainvälinen tunnettuus ja kiinnostus suomalaista koulutusta kohtaan. Tästä syystä muun muassa valtioneuvosto on kaavaillut koulutusviennille merkittävää osaa Suomen kokonaisviennistä. Koulutusviennille asetetuista odotuksista huolimatta koulutusvientiä ja sen potentiaalia on tutkittu Suomessa varsin vähän. Tässä pro gradu -tutkielmassa koulutusvientiä analysoidaan poliittisen päätöksenteon näkökulmasta, josta koulutusvientiä ei ole aikaisemmin Suomessa tutkittu. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suomalaiset eduskuntapuolueet suhtautuvat koulutusvientiin. Tutkimuksen aineistona on käytetty eduskuntapuolueiden koulutuspoliittisten asiantuntijoiden teemahaastatteluja. Haastatteluiden keskeiset teemat olivat suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuudet koulutusviennin näkökulmasta, puolueen näkemykset koulutusviennistä ja sen edistämisestä sekä koulutusviennin reunaehdot ja eettiset kysymykset. Haastatteluaineistoa analysoitiin laadullisen tutkimuksen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen teoreettisena taustana on uusi institutionalismi sekä siihen liittyvät politiikkatoimien ja innovaatioiden diffuusion ja kansainvälisen siirtymisen teoriat. Institutionalistista teoriaa on aiemmin hyödynnetty koulutusviennin tutkimuksessa muun muassa tutkittaessa, miten lainsäädäntö, normit ja kulttuurilliset rakenteet vaikuttavat koulutusvientiin. Politiikkatoimien sekä poliittisten ideoiden ja innovaatioiden kansainvälistä diffuusiota ja leviämistä on käytetty koulutusviennin kansainvälisessä tutkimuksessa jossain määrin, mutta kotimaisessa tutkimuksessa näkökulma on tuore. Tämän teoreettisen taustan pohjalta tutkimuksessa analysoidaan poliittisten toimijoiden näkemyksiä siitä syystä, että ne tarjoavat näkökulman ideoiden leviämiseen globaalilta tasolta kansalliseen päätöksentekoon. Tutkimuksen tulosten mukaan puolueet näkevät suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksiksi erityisesti opettajien korkean osaamisen, opettajankoulutusjärjestelmän hyvän laadun ja koulutuksen tasa-arvon. Kaikki puolueet suhtautuvat koulutusvientiin lähtökohtaisesti myönteisesti, mutta puolueiden väliltä löytyy merkittäviä eroja suhtautumisessa koulutusviennin lainsäädännöllisiin sekä eettisiin kysymyksiin. Merkittävin kiistakysymys puolueiden välillä liittyy EU- ja ETA- alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin. Tutkimuksen tulosten mukaan suhtautumisessa lukukausimaksuasiaan on nähtävissä selkeä oikeisto-vasemmisto-jakauma. Keskusta-oikeistoon kuuluvat puolueet suhtautuvat EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin huomattavasti vihervasemmistoon asemoituvia puolueita myönteisemmin. Puolueet eroavat myös siinä, miten aktiivisesti ne haluavat edistää koulutusvientiä. Kokoomus, keskusta, perussuomalaiset, SDP ja RKP ovat aktiivisesti ajaneet koulutusviennin edistämistä politiikan keinoin. Vihreät ja vasemmistoliitto eivät ole ajaneet poliittisia toimia koulutusviennin edistämiseksi, vaan ne ovat koulutusvientiin liittyvissä kannanotoissaan keskittyneet lukukausimaksujen vastustamiseen. Kaikki puolueet tavoittelevat koulutusviennillä samankaltaisia asioita: taloudellista hyötyä suomalaisille yrityksille ja oppilaitoksille ja toisaalta mahdollisuutta edistää tasa-arvoa ja hyvinvointia kehittyvissä maissa. Tulosten perusteella puoluekentässä on nähtävissä melko selkeä jako kahteen ajatusmalliin koulutusviennin tavoitteista. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat puolueet, joille koulutusviennistä saatava taloudellinen hyöty on ensisijaista ja muut positiiviset vaikutukset ovat hyvä lisä. Näitä puolueita ovat kokoomus, keskusta, perussuomalaiset sekä SDP. Toiseen ryhmään kuuluvat puolueet, joille kehittyvien valtioiden tukeminen on koulutusviennissä ensisijaista ja viennillä saavutettava taloudellinen voitto on positiivinen lisä. Tähän ryhmään lukeutuvat vasemmistoliitto ja vihreät. RKP sijoittuu haastatteluaineiston perusteella näiden ryhmien välimaastoon, sillä puolueen vastauksissa taloudellisen hyödyn tavoittelu ja kehityspoliittinen ajattelu näyttäytyivät yhtä tärkeinä.

Tämä tutkielma käsittelee EU:n menettelyjä oikeusvaltioperiaatteen turvaamiseksi sen jäsenvaltioissa. Oikeusvaltiomenettelyt ovat laaja kokonaisuus erilaisia oikeusvaltiota tukevia politiikkatoimia, mutta ne ovat osoittautuneet kyvyttömiksi kääntämään 2010–luvulla kiihtynyttä oikeusvaltioperiaatteen heikkenemistä. EU on ollut haluton käyttämään oikeusvaltion turvaamisen keinona jäsenvaltioita rankaisevia menettelyjä. Tämä tutkielma kysyy, millaisia vaikutuksia jäsenvaltioita rankaisevien oikeusvaltiomenettelyjen käytöllä on oikeusvaltioperiaatteen turvaamiselle ja laajemmin EU:n toiminnalle. Tutkielman teoreettinen tausta perustuu Andrew Moravcsikin liberaalin hallitustenvälisyyden teoriaan ja hänen tutkimukseensa kansainvälisen vaikuttamisen mekanismeista. Tutkimuksen taustoituksessa hyödynnetään aikaisempaa oikeusvaltiomenettelyitä kokevaa tutkimusta. Lisäksi oikeusvaltiomenettelyiden käyttöä verrataan EU:n ulkopolitiikassa ja Euroopan velkakriisin hallinnoinnissa hyödyntämiin valtioita rankaiseviin menettelyihin. Tutkimusaineisto on koottu haastattelemalla suomalaisia oikeusvaltioasiantuntijoita puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Aineiston analyysimenetelmänä hyödynnetään aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimustulokset tukevat rankaisevien oikeusvaltiomenettelyjen kehittämistä ja esittävät ratkaisuja niiden käytön haittavaikutuksilta suojautumiseksi. Tutkimus myös tuo esille oikeusvaltioperiaatteen turvaamisen haasteita EU:n nykyisessä toimintaympäristössä. Tutkimustulokset kannustavat unionia kehittämään rankaisevia oikeusvaltiomenettelyjä oikeusvaltiokriisin ratkaisemiseksi ja sen myötä jäsenvaltioiden välisen yhteistyön tukemiseksi.

Suomen kunnissa ja koko julkisella sektorilla haetaan tuottavuuden nousua panostamalla henkilöstöön ja palvelujen kehittämiseen. Osalla kunnan sektoreista palvelujen käyttö lisääntyy väestön vanhetessa mikä taas luo paineita palveluprosessien ja erilaisten yhteistyön muotojen kehittämiseen. Kunnan tuottavuuteen vaikuttaa niiden aineeton pääoma eli kunnan henkilöstö, sidosryhmät, prosessit ja kuntien käytössä olevat teknologiat. Tässä tutkimuksessa käsitellään kuntien aineettoman pääoman raportointimalleja, joiden avulla kunta voi analysoida oman aineettoman pääomansa nykytilaa. Lisäksi pohditaan, miten aineettoman pääoman raportoinnin niin sanottua Tanskan mallia voisi hyödyntää raportoinnin systematisointiin ja raporttien yhteenvetoon kunnissa. Tutkimuksen tavoite on selvittää, mitä aineettoman pääoman osa-alueisiin liittyviä raportointimalleja kuntien sidosryhmät ovat kuntien käyttöön kehittäneet. Tutkimuksessa selvitetään, mitä aineettoman pääoman osa-alueita valitussa aineistossa on käsitelty ja millaisia aineetonta pääomaa konkretisoivia tunnuslukuja ne sisältävät. Valittua aineistoa käsitellään kriittisen sisällönanalyysin menetelmin. KT Kuntatyöantajien, Kuntaliiton ja Työterveyslaitoksen kehittämiä raportointimalleja verrataan aineettoman pääoman kolmeen osa-alueeseen: inhimilliseen pääomaan, suhdepääomaan ja rakennepääomaan. Aineistona käsitellyt henkilöstötilinpäätös, kuntien henkilöstöraportti, kuntien hyvinvointikertomus, demokratiatilinpäätös, palvelustrategia ja kuntien kokonaisarkkitehtuurin hallintamalli ovat esimerkkejä raportointimalleista, joita kuntien aineettoman pääoman raportointiin on kehitetty. Kaikkia aineettoman pääoman osa-alueita sisältäviä raportointimalleja ovat olleet kunnissa myös tasapainotettu tuloskortti (BSC) ja CAF, jotka eivät kuitenkaan ole puhtaita aineettoman pääoman raportointimalleja. Johtopäätöksenä aineiston analyysistä on, että aineettoman pääoman kolmesta osa-alueesta kattavimmin on käsitelty inhimillistä pääomaa, jonka raportointimalleja ovat Työterveyslaitoksen henkilöstötilinpäätös ja KT Kuntatyönantajien henkilöstöraportti. Teknologiat ja prosessit sisältävä rakennepääoma oli myös kattavasti esitettynä aineiston raportointimalleissa. Kuntien kokonaisarkkitehtuurimallissa on laajasti käsiteltynä rakennepääomaan kuuluvat teknologiat ja prosessit. Toisena rakennepääoman aineistona käsitelty kuntien palvelustrategia taas painottuu rakennepääoman prosessinäkökulmaan. Eniten puutteita analysoiduissa raportointimalleissa on suhdepääoman osalta. Suhdepääoman raportointimalleissa asiakasnäkökulma on kattavasti läsnä, mutta muihin sidosryhmiin liittyvän suhdepääoman raportointiin ei ollut menetelmiä. Erityisesti elinkeinotoiminta ja muut kunnat jäävät kuntien sidosryhmistä raportointimalleissa pimentoon. Inhimillisen pääoman osalta merkittävä puute käsitellyissä raportointimalleissa oli henkilöstön osaamisen raportointi, joka käsiteltiin korkeintaan raportoimalla henkilöstön muodollinen koulutus todellisen osaamisen sijasta. Tutkimuksessa pohditaan niin sanotun aineettoman pääoman Tanskan mallin hyödyntämistä osana kuntien aineettoman pääoman raportoimista. Tanskan mallin avulla kuntien olisi mahdollista kerätä jo olemassa olevaa tietoa yhteen, mikä mahdollistaisi organisaation aineettoman pääoman kokonaisuuden paremman hahmottamisen. Tanskan mallin hyödyntäminen ei sulkisi pois aiemmin aloitettuja aineettoman pääoman raportoinnin käytäntöjä vaan mallilla voitaisiin koota kaikki aineettoman pääoman raportit yhteen kokonaisvaltaisen kuvan saamiseksi aineettoman pääoman tilasta kunnassa. Tanskan mallia olisi kunnissa mahdollista käyttää tapana koota jo tehdyt aineettoman pääoman raportit yhteisen viitekehyksen alle. Raportointiprosessissa ja raporttien analysoinnissa olisi myös mahdollista hyödyntää Tanskan mallin työryhmän ohjeistuksia.

Kvotflyktingmottagande i Finland har visat sig vara en utmanande och lång process. Från att ett beslut om uppehållstillstånd har beviljats har det tagit ca 8-10 månader tills flyktingen anlänt i en kommun i Finland och i vissa fall t.o.m. upp till två år. Den globala situationen har blivit svårare under de senaste åren, med fler och fler människor på flykt och i behov av skydd. En välfungerande kvotflyktingmottagningsprocess är både i Finlands och flyktingarnas intresse. Kvotflyktingmottagandet granskas genom en kvalitativ analys utifrån ett implementeringsperspektiv och beskriver processens steg i Finland. För att fördjupa sig i vilka faktorer som krävs för en framgångsrik implementering och vad som kan vara källor till implementeringsproblem använder jag mig av jämförande metod. En internationell komparation utförs och mottagningsprocessen i Finland jämförs med processen i Sverige eftersom landet har en längre och bredare erfarenhet av kvotflyktingmottagande. Bakom kvotflyktingmottagandet ligger det en policyprocess och att studera policyprocesser handlar om att granska politikens resultat. Mottagningsprocessen kan uppfattas som byråkratisk vilka ofta klingar negativt. Kännetecken för en byråkratisk process är dock en viss trohet till regler och att alla fall ska behandlas lika. Policyprocesser är inte isolerade och statiska utan påverkas av förändringar i samhället och strukturer. Policyprocessen kan delas i stadier var implementeringen av policy är ett stadie. Ett beslut om en policy är inte värd mycket om den inte blir implementerat framgångsrikt. Det finns två perspektiv för studerandet av policyimplementering, det beslutsorienterade uppifrån-ner perspektivet och det handlingsorienterade nerifrån-upp perspektivet, vilka denna avhandling använder sig en syntes av. Implementeringsstyrning enligt Lundquist har en central roll i denna avhandling. Men också betydelsen av kapacitet och vilja för framgångsrik implementering enligt McLauglin får utrymme. Kvotflyktingprocessen i Sverige liknar i viss mån processen i Finland men det finns också en hel del skillnader mellan länderna. Migrationsverket i Sverige har jämfört med Migrationsverket i Finland en mer central roll genomgående i kvotflyktingprocessen t.ex. är Migrationsverket i Finland inte delaktigt i beslutfattandet kring regional inriktning medan Migrationsverket i Sverige har en ledande roll. Koordinering av kommunplatser sköter arbets- och näringsministeriet i Finland medan Migrationsverket i Sverige sköter beredning som regeringen fastställer. Migrationsverket i Finland sköter den kulturella orienteringsutbildningen själva medan Sveriges motsvarighet Sverigeprogram tar med kommunrepresentanter. Det råder brist på kommunplatser i Finland och man har funderat över hur man ska få kommunerna att göra överenskommelser om kvotflyktingmottagande och NTM-centralerna kartlägger för fler platser. Implementeringsproblem som gör att kommunerna tvekar inför mottagande i Finland handlar om kapacitet och vilja som påverkas bl.a. av brist på resurser, kunskap och erfarenhet, bristfällig information och otillräcklig ersättning. Staten har i viss mån reagerat på dessa implementeringsproblem och i statens program för integrationsfrämjande finns det t.ex. redan åtgärder inskrivna för dem. I Sverige har man haft samma problem och fr.o.m. 2017 har kommunerna inte längre möjlighet att frivilligt göra överenskommelser om mottagande utan ifall flyktingar anvisas till kommunen ska de ta emot dem. Ett återkommande problem i samband med att säkra kommunplatser är inrikes migration och att flyktingarna sällan stannar i landsbyggdkommuner. Bostadsbristen är ett stort problem och tomma bostäder tenderar att finnas i orter utan arbetsmöjligheter vilket inte är bra för flyktingarnas möjlighet att bli självförsörjande och är en av orsakerna till inrikes migrationen som gör att trycket på städerna är stort. Fungerande implementering i ett nätverk är krävande. Migrationsverket i Sverige kommer tydligt fram som myndigheten med helhetsöversikt över processen medan ansvarsfördelningen i Finland är mer fragmenterad. Resurskrävande steg i processen som urvalsintervjuerna borde ses över och eventuellt kunde urval utifrån dokument göras i en del fall så som i Sverige. För att säkra tillräckligt antal kommunplatser är det väsentligt att ta implementeringsproblemen i beaktande för att lösa problemen men kapacitet och vilja i kommunerna. Det problemet som dock styr vilja till flyktingmottagandeöverlag i Finland är att det förekommer motsättning till mottagande av flyktingar som delvis styr det politiska beslutsfattandet. Det finns möjlighet att effektivera och förbättra kvotflyktingmottagningsprocessen i Finland. Migrationsverket kunde få en starkare roll som helhetsansvarig och vilket också kunde skydda processen då det sker förändringar i strukturer i samhället. Detta kräver vidare forskning på operationell nivå. Vidare finns det möjlighet till effektivera processen genom mindre förändringar som urvalsförfarandet. Påverkande av kommunernas implementeringsproblem dvs. kapacitet och vilja har lyfts fram och genom att åtgärda dessa torde man vara på bättre väg med att säkra ett tillräckligt antal kommunplatser.

Elintarvikelainsäädäntö edellyttää tieteeseen perustuvaa riskiperustaisuutta lainsäädäntöprosessissa. Tieteellisen tiedon tulee asetuksen (EY) N:o 178/2002 mukaan olla keskeisellä sijalla elintarvikelainsäädännön laatimisessa. Suomessa elintarvikelainsäädännön valmisteluun osallistuu huomattava joukko eri toimijoita, jotka edustavat niin elintarvikeketjun eri vaiheita 'pellolta pöytään' kuin eri toimijatahojen edustajia tutkimuksesta kuluttajiin. Jotta tieteellistä tietoa voitaisiin hyödyntää lainsäädäntöprosessissa, tulee sen tavoittaa lainsäädäntöä valmisteleva ministeriö. Useista toimijoista muodostuvan verkoston rakenne voi niin edesauttaa kuin toisaalta vaikeuttaakin tiedon siirtymistä sen tuottajalta – tutkimuksen tekijältä, riskinarvioitsijalta tai tietoa muutoin omaavalta taholta – sen hyödyntäjälle, ministeriölle. Jotta tietoa voitaisiin hyödyntää, tulee verkoston mahdollistaa interaktio eri toimijoiden välillä. Toisaalta lainsäädäntöprosessissa tapahtuvan interaktion eri muodot voivat luoda erilaisia edellytyksiä eri toimijoiden välille. Tässä tutkimuksessa lainsäädäntöprosessin verkoston rakenteen luomia edellytyksiä tieteellisen tiedon hyödyntämiselle elintarvikelainsäädännön valmistelussa tarkasteltiin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla. Tarkastelu kohdistui vuosina 2006–2011 käynnissä olleisiin lainsäädäntöön liittyviin hankkeisiin – lainsäädännön valmisteluun liittyvään lausuntomenettelyyn sekä erilaisten toimielinten jäsenyyksiin. Analyysissä tarkasteltiin niin verkoston rakennetta, eri tapahtumatyyppien vaikutusta verkoston luomien kommunikaatiomahdollisuuksien muodostumisessa kuin verkoston rakenteen luomia edellytyksiä tieteellisen tiedon välittymiselle toimijoiden välillä. Elintarvikesektorin lainsäädäntöprosessin verkoston tarkastelussa keskeisimpiä toimijatahoja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla ovat ministeriöt ja valtion tutkimusta ja/tai riskinarviointeja tekevät keskusviranomaiset, mutta myös muut toimijatahot, kuten erilaiset tutkimusalaa edustavat tahot, ovat edustettuina verkostossa poliittisia toimijoita ja tiedostusvälineitä lukuun ottamatta. Samalla verkostoon ei havaittu muodostuvan erityisiä alaryhmiä. Toimijatahon luonteen ei tutkimuksen tulosten nojalla voida sanoa vaikuttavan suoraan sen asemaan elintarvikelainsäädännön jäsenyysverkostossa, vaan myös tapauskohtaiset lähemmät seikat vaikuttavat toimijatahon asemaan lainsäädäntöprosessissa. Verkoston luomien interaktiomahdollisuuksien, lausuntokierrosten ja toimielinten jäsenyyksien, havaittiin tutkimuksessa olevan yhteydessä toimijan jäsenyyteen verkostossa. Tapahtumatyyppi on yhteydessä sekä siihen, mitkä toimijatahot ja toimijat osallistuvat eri tapahtumiin että siihen, miten usein eri tapahtumiin osallistutaan. Elintarvikelainsäädännön verkoston rakenne mahdollistaa riskiä koskevan tieteellisen tiedon välittymisen elintarvikelainsäädäntöprosessissa. Erityyppiset tapahtumat luovat kuitenkin erilaiset edellytykset tietoa tuottavien ja sitä hyödyntävien tahojen interaktiolle. Lisäksi eri toimijatahoilla on erilainen asema verkostossa, mikä luo erilaiset edellytykset eri tahojen tuottaman tiedon hyödyntämiselle.