Browsing by study line "Media and Communication"

Tarkastelen tutkimuksessani pelon diskurssia julkisessa turvapaikanhakijakeskustelussa, tarkemmin vuoden 2019 eduskuntapuolueiden puheenjohtajien vaalitenteissä ja vaalikonevastauksissa. Laajemmin puheenvuorot muodostuvat osaksi turvapaikanhakijoihin liittyvää pelon diskurssia. Suomi on yhteiskuntana ollut aidosti sekä monikulttuurinen että nationalistinen, vaikka nämä käsitteet ymmärretään arkikielessä usein toisilleen vastakkaisiksi. Siksi maahanmuuton, kansallisuuden ja vierauden herättämien tunteiden tutkimus on ensisijaisen tärkeää. Pelolla on tärkeä rooli vallitsevien valtasuhteiden ylläpitämisessä, ja siksi juuri turvapaikanhakijoihin liittyvän pelon diskurssin tutkiminen on ensisijaista. Tutkimukseni tärkein tavoite oli kuvata, tulkita ja näin luoda käsitys siitä, miten pelkoa ja turvapaikanhakijoita käsiteltiin julkisessa keskustelussa Suomessa eduskuntavaaleja edeltävänä ajanjaksona vuonna 2019. Tutkimustulokseni on, että puoluejohtajat keskittyivät puheenvuoroissaan analysoimaan meitä ja muita, Suomea yhtenä hegemonisena kansakuntana. Tuloksieni mukaan puoluejohtajien puheenvuorot on luokiteltavissa neljään, maahanmuuttoon ja pelkoon liittyviin diskursseihin: luotettavan Suomen diskurssi, kansakuntadiskurssi, hyödyllisen maahanmuuton diskurssi ja uhkaavan pelon diskurssi. Kolme ensimmäistä kuvaavat maahanmuuttoa, mutta niitä värittää myös ajatus jonkin toisen uhkaavuudesta. Neljäs, uhkaavan pelon diskurssi puolestaan keskittyy torjumaan pelkodiskurssia. Tutkimukseni kuvaa, että kaikki puoluejohtajat osallistuivat puheenvuoroissaan osallistuvat pelon diskurssin ylläpitämiseen tunnustamalla turvattomuuden olemassaolon ja legitimoimalla sitä erilaisin keinoin. Kaikki neljä diskurssia kertovat pelosta eri asioita, ja pyrkivät joko vähentämään tai lisäämään sitä, tarjosivat pelolle erilaisia selityksiä ja antoivat tunteelle erilaisia muotoja. Ne keinot, joilla pelon tai turvattomuuden tunnetta pyrittiin diskursseissa vähentämään, voivat saada joko nationalistisia kaikuja tai monikulttuurisuutta itseisarvona puoltavia sävyjä.

Tutkielmani tutkii tapoja osallistua politiikkaan sosiaalisen median kampanjoiden kautta, eli poliittista online-osallistumista, ja sitä, minkälaisia feministisen solidaarisuuden muotoja se rakentaa. Sosiaalisen median suosion kasvaessa ja sen tarjotessa uusia mahdollisuuksia ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, näen perinteisen poliittisen osallistumisen käsitteen liian suppeaksi. Työni tavoitteena on tarjota näkemyksiä suomalaisten poliittisesta online-osallistumisesta solidaarisuuskampanjoiden kautta, jota on tutkittu vähän. Tutkielmassani käsiteltävä tapaus on #imwithsanna-kampanja, joka syntyi vuonna 2020, kun sosiaalisen median käyttäjät nousivat puolustamaan pääministeri Sanna Marinia, joka oli kohdannut kritiikkiä esiintyessään Trendi-lehden kuvassa avonaisessa jakkutakissa. Käyttäjät vaativat julkaisuissaan naisiin kohdistuvan ulkonäön asiattoman kommentoinnin ja seksualisoinnin lopettamista. Tutkin sitä, minkälaisia poliittisen online-osallistumisen ja feministisen solidaarisuuden piirteitä #imwithsanna-kampanjaan osallistuneiden julkaisuista esiintyi ja miksi feministiset solidaarisuuskampanjat voidaan nähdä poliittiseksi online-osallistumiseksi. Tutkielmani on tapaustutkimus, jossa metodina käytän laadullista sisällönanalyysia ja tarkemmin luokittelua. Aineistoni koostuu 120 Instagram-julkaisusta, joista analysoin hashtageja, kuvia ja tekstejä, sillä ne kaikki ovat merkittävässä osassa sosiaalisen median kampanjoita. Tutkielmani keskittyy kuitenkin julkaisujen teksteihin, jotka liittävät teon poliittiseen kontekstiin. Tunnistin Instagram-julkaisujen pohjalta aineistosta kuusi eri ryhmää, jotka ovat: 1) kehottaminen poliittiseen osallistumiseen, 2) sukupuolittuneiden kaksoisstandardien esille tuonti, 3) halu lisätä tietoisuutta aiheesta, 4) naisvihan esille tuonti, 5) halu voimaannuttaa naisia ja tyttöjä, sekä 6) keino tuoda esille omia kokemuksia. Kampanjassa omien kuvien lisääminen oli monelle hyvin voimakas ja henkilökohtainen teko, ja ne sisälsivät symboliikkaa. #Imwithsanna-kampanja haastoi vallitsevia diskursseja noustessaan perinteisessä mediassa esiintynyttä kritiikkiä vastaan ja antaen äänen naisille. Kampanjassa feministinen solidaarisuus muodostui, kun osallistujat tunnistautuivat osaksi naisia voimaannuttavaa yhteisöä. Kampanjan viesteistä voitiin havaita sekä perinteisempiä poliittisen osallistumisen muotoja, kuten kehotus osallistua poliittiseen tapahtumaan, että poliittisen online-osallistumisen muotoja, kuten tietoisuuden levittäminen.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, miten Ukrainan sota esitettiin suomalaisten iltapäivälehtien etusivuilla keväällä ja kesällä 2022. Lisäksi tutkin, millainen kuva Venäjästä ja presidentti Vladimir Putinista rakentui iltapäivälehtien etusivujen perusteella. Tutkielmani viitekehyksenä on suomalaisen iltapäivälehdistön, ulkomaanjournalismin ja kehysteorian parissa tehty tutkimus. Ensisijainen tutkimuskysymykseni on: Miten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan esitettiin iltapäivälehtien etusivuilla? Toinen kysymykseni liittyy tarkentaen Venäjään: Miten Venäjä ja presidentti Putin esitettiin iltapäivälehtien etusivuilla? Tutkielmani aineistona ovat 25.2.2022–26.8.2022 julkaistujen Iltalehden ja Ilta-Sanomien printtilehtien etusivujen pääuutiset. Aineisto koostuu kaikkiaan 304 etusivun pääuutisesta. Ajanjakso kattaa lähes tasan puoli vuotta Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta. Analysoitavat etusivujen pääuutiset olen tallentanut iltapäivälehtien digitaalisista näköisversioista keväällä 2023. Tarkastelen aineistoani määrällisen sisällönerittelyn avulla. Määrällisestä tarkastelusta kumpuavia havaintoja syvennän kehysteoriaa soveltaen. Maisterintutkielmani osoittaa, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan oli keskeinen etusivujen pääuutisaihe tarkasteluaikana. Varsinaisia sodan tapahtumia enemmän etusivutilaa saivat kuitenkin Venäjä ja Putin. Sodan ja Venäjän ohella keskeinen etusivujen pääuutisaihe oli tarkasteluaikana Suomen muuttunut turvallisuus- ja puolustuspoliittinen tilanne sekä Nato-prosessi. Tutkielmani määrällisen tarkastelun perusteella havainnoin, että sekä sota Ukrainassa että Venäjä tavattiin esittää ulkomaisten politiikan ja talouden toimijoiden kautta. Merkittävin heistä oli Vladimir Putin, jonka nimi mainittiin peräti 83 pääuutisen pääotsikossa. Lisäksi havaitsin, että niin sota kuin Venäjä tavataan esittää aikuisten miesten kautta. Sukupuolen ja sukupolven moninaisuus oli sotaa ja Venäjää koskevissa etusivuissa vähäistä. Määrällisen tarkasteluni pohjalta muodostin kehysteoriaa hyödyntäen kolme Ukrainan sotaan liittyvää kehystä: Inhimillinen kärsimys, sodan selitykset sekä Putinin tappiot. Vastaavasti Venäjä ja Putin -aihepiirin uutisista muodostui kolme kehystä, jotka nimesin Putin henkilönä, Putin presidenttinä ja Putinin suunnitelmat.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä maisterintutkielma käsittelee suomalaista julkisuutta ja saamelaista vastajulkisuutta kriittisen teorian ja karttojen näkökulmasta. Tarkoitus on tutkia sitä, miten kiistanalaisen maa-alueen hallinnasta viestitään visuaalisesti, ja millä tavalla kartat visuaalisina esityksinä luovat ja muokkaavat todellisuutta. Tarkastelussa on myös saamelaisen alkuperäiskansan esiintyminen julkisuudessa sekä saamelaisen aktivismin historia ja nykyisyys. Tutkimuksen taustalla kulkee marxilainen teoriaperinne, jossa lähtökohtana ovat erilaiset valtakamppailut, normatiivisuus, emansipaatio ja muutos. Teoriaosuudessa luodaan katsaus vastavallan ja vastajulkisuuden teoretisointeihin Frankfurtin koulukunnan kautta Stuart Halliin ja kulttuurintutkimukseen. Myös postkoloniaaliset kysymykset ovat tutkielman kannalta tärkeitä. Alkuperäiskansojen aktivismi niveltyy usein osaksi muita yhteiskunnallisia muutosta ajavia liikkeitä, mutta toisaalta alkuperäiskansojen historiallinen tilanne sekä suhde valtioon nostavat esiin myös erityisiä kysymyksiä. Teoriaosion yhden luvun muodostaa deliberatiivisen julkisuusteorian kritiikki erityisesti alkuperäiskansojen näkökulmasta. Luvussa käydään läpi Habermasia vastaan esitettyä kritiikkiä, ja tuodaan esiin joitakin esimerkkejä saamelaisesta erillis- ja vastajulkisuudesta. Samassa yhteydessä tarkastellaan myös lyhyesti sitä, kuinka saamelaisia on käsitelty valtamediassa. Tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, millä tavalla kartat viestivät vallan ja vastavallan strategioita. Aineisto koostuu kuudesta eri aikakausina tuotetusta kartasta. Kaksi näistä on saamelaisten taiteilijoiden tai taiteilijakollektiivien tekemiä vastakarttoja. Aineistosta hahmottuu Lapin tai Saamenmaan tuntemuksen ja hallintasuhteiden kehitys historiallisesta perspektiivistä. Menetelmä on laadullinen kuva-analyysi semiotiikan käsitteiden ja artikulaatioteorian avulla. Semioottisessa osiossa tarkastellaan karttojen eri elementtejä viiden osa-alueen kautta. Näitä ovat: 1.kansat ja valtioiden rajat 2. kulkuväylät 3. vallan symbolit 4. maasto ja luonnonvarat sekä 5. paikannimet. Analyysiosion viimeisessä luvussa pohditaan vielä karttojen funktioita laajassa julkisessa kontekstissa. Aineiston perusteella voi päätellä, että kun maa-alueen hallinta on kiistanalainen, hyödynnetään kartoissa enemmän kuvallisia vallan tunnuksia. Hallinta voidaan myös problematisoida kartoissa uudelleen, kuten saamelainen aktivismi osoittaa. Hyvin pelkistetyt karttakuvat viestivät jo saavutetusta hegemoniasta.

Tarkastelen maisterintutkielmassani elämäntapavalmentajien Instagram-julkaisuissaan ilmentämää ihannesubjektia ja ihannesubjektin kehystämisen keinoja. Analysoin erityisesti ihmisten yksityiselämän tavoitteisiin keskittyvää elämäntapavalmennusta ja elämäntapavalmentajien ihannesubjektia osana terapeuttista kulttuuria. Tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa teorioihin ja analyyseihin myöhäismodernista yhteiskunnasta sekä myöhäismodernista ihannesubjektista ja subjektin hallinnasta. Modernin ja myöhäismodernin yhteiskunnan eroavaisuuksia paikantamaan pyrkivistä aikalaisanalyyseistä keskityn erityisesti Zygmunt Baumanin notkean modernin käsitteeseen. Bauman kuvaa notkean modernin käsitteellä muutosta, jossa yhteiskunnan kiinteä ja pysyvä muoto on korvautunut väliaikaisuudella ja epävarmuudella. Lisäksi hyödynnän filosofi Michel Foucault’n ja hänen ajatteluaan myöhemmin jatkaneiden tutkijoiden näkemyksiä subjektista ja subjektin vapaaehtoisuuteen perustuvasta hallinnasta. Subjektin hallinta näkyy hyvinvointiin liittyvissä käsityksissä, joita kuvaan tutkielmassani terapeuttisen kulttuurin käsitteen kautta. Puhe hyvinvoinnista ja itsen kehittämisestä on voimakkaasti median välittämää, medioitunutta. Medioituminen kuvaa myös elämäntapavalmentajien toimintaa: moni heistä julkaisee säännöllisesti sisältöjä, kuten elämänohjeita ja otteita arjestaan, eri sosiaalisen median alustoilla. Aineistoni koostuu neljän suomalaisen elämäntapavalmentajan sosiaalisen median kuvapalvelu Instagramissa vuoden 2020 aikana jakamista julkaisuista. Analysoin aineistoani erityisesti sosiologi Erving Goffmanin tutuksi tekemän kehysanalyysin avulla. Analyysini perusteella elämäntapavalmentajien ihannesubjekti koostuu neljästä pääominaisuudesta: 1) vastuun ottamisesta, 2) rohkeudesta ja lannistumattomuudesta, 3) yksilöllisen polun kulkemisesta sekä 4) tavoitteellisuudesta ja tehokkuudesta. Keskeinen havainto on, että subjektilta edellytettävällä yksilöllisyydellä ja vapaudella on ennalta määritellyt rajansa. Toinen tärkeä tutkimustulos on aineistossa korostuva, subjektissa valmiina oleva sisäinen luomisvoima ja viisaus, josta huolimatta subjektilta edellytetään jatkuvaa itsen kehittämistä. Elämäntapavalmentajien tavoissa kehystää ihannesubjektia on painotuseroja. Esimerkiksi puhe vastuusta ilmenee aineistossa niin uhkien maalaamiseen perustuvana vastuuttamisena kuin voimaannuttavampana subjektin luomisvoiman korostamisena. Vaikka aineistossa painottuu ihanne itseään loputtomasti kehittävästä subjektista, tilaa jää myös elämästä nauttimista ja läsnäoloa alleviivaavalle puheelle. Huomionarvoista on kuitenkin se, että myös läsnäolo näyttäytyy aineistossa osin suorituksena, sillä se kehystetään osassa analysoimistani julkaisuista harjoiteltavana taitona.

Tv-komedian yhteiskunnallinen tutkimus on keskittynyt vahvasti poliittiseksi satiiriksi luettavaan komediaan, eli komediaan, joka käsittelee selkeästi politiikkaa, sen instituutioita tai poliitikkoja. Kuitenkin esimerkiksi huumorin vaikutuspyrkimykset toimivat samalla tavalla riippumatta siitä, onko sisältö puhdasta poliittista satiiria vai ei, ja poliittisen satiirin ulkopuolisesta tv-komediastakin voidaan löytää lukuisia yhteiskunnallisia ominaisuuksia. Koska tv-komediaa kulutetaan paljon, on tärkeää pohtia sen roolia yhteiskunnassa. Tässä pohdinnassa oleellisia ovat myös kysymykset tv-komedian tekijöiden vallasta sekä vastuusta. Tv-komedian tekijät määrittelevät työllään väistämättä sitä, millainen yhteiskunnallinen rooli tv-komedialla oikein on ja miten he sitä käyttävät. Tästä syystä tämän tutkielman tavoitteena on selvittää tv-komedian tekijöiden käsityksiä poliittisen satiirin ulkopuolisen tv-komedian yhteiskunnallisesta roolista sekä tekijöiden vallasta ja vastuusta. Tutkielman teoreettinen viitekehys nojaa mediavallan teorioihin, joiden kautta tv-komedian yhteiskunnallista roolia tarkastellaan. Pohjalla on Williamsin ja Delli Carpinin (2011) määritelmä poliittisesti relevantista mediasta. Tutkielman aineisto koostuu viidestä teemahaastattelusta, joita analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Haastateltavat ovat alalla tunnustettuja tv-komedian käsikirjoittajia, ohjaajia ja näyttelijöitä, joilla on vankka kokemus tv-komedian tekemisestä Suomessa. Haastateltavat tiedostivat poliittisen satiirin ulkopuolisen komedian mahdollisen yhteiskunnallisen ulottuvuuden, mutta käsitykset vaihtelivat sen suhteen, oliko tällainen ajattelu läsnä heidän työssään. Kolme vastaajaa koki, etteivät he mieti työtään yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta käsin, ja he suhtautuivat myös varauksellisemmin komedian mahdollisiin vaikutuksiin sekä heihin tekijöinä liitettyyn valtaan. Kaksi vastaajista halusi taas tietoisesti tuoda sisältöjensä kautta heille tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja esiin, he suhtautuivat komedian vaikuttavuuteen varmemmin ja he näkivät itsellään olevan myös selkeästi valtaa tv-komedian tekijöinä. Vastuuseen liittyvien käsitysten osalta edellä mainitut jakolinjat eivät olleet läsnä ja haastateltavien käsitykset vastuusta vaihtelivat: yksi haastateltavista ei nähnyt itsellään vastuuta tv-komedian tekijänä kun taas neljä vastaajaa koki heillä olevan vastuuta, mutta heilläkin käsitykset vastuun luonteesta vaihtelivat. Vastuuseen liitettiin ihmisarvon kunnioituksen ja vahingon tuottamisen välttämisen periaatteita, ja oikeus tekijän omien arvojen seuraamiseen koettiin tärkeänä.

Tämän tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää kunta-alan tietotyöläisten kokemuksia työyhteisöviestinnästä ja työyhteisön yhteisöllisyydestä koronaepidemian synnyttämän laajan etätyön aikana. Tutkimusaiheeni valikoitui sen ajankohtaisuuden vuoksi. Koronapandemia pakotti lähestulkoon kaikki tietotyöläiset etätöihin ympäri maailmaa maaliskuussa 2020. Tutkimusaiheen valintaan vaikutti myös oma kokemus etätyön vaikutuksista työyhteisöön. Tarkasteluun päätyi kolme pääkaupunkiseudulla toimivaa kuntaa ja niiden hallinnoissa työskenteleviä tietotyöläisiä. Pääkaupunkiseudulla koronaepidemia on ollut sen puhkeamisesta lähtien eniten tartuntoja, jonka vuoksi voidaan olettaa, että pääkaupunkiseudulla etätyö toteutettiin laaja-alaisimmin. Kunta-alalla etätyötä ei juurikaan tehty ennen koronaepidemiaa, jonka vuoksi kunnan tietotyöläiset tarjosivat oivallisen kohteen tutkia etätyön synnyttämiä kokemuksia. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen haastatteluiden avulla 7.4.-3.5.2021 välisenä aikana. Haastateltavina toimi kymmenen kolmen eri pääkaupunkiseudun kunnan hallinnossa työskentelevää tietotyöläistä. Kolme haastateltavista toimi esimiesasemassa ja seitsemän työntekijöinä. Haastattelut analysoitiin teoriaohjaavaa sisältöanalyysiä käyttäen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu aiemmista työyhteisöllisyyteen, työyhteisöviestintää ja etätöitä koskevasta tutkimuksesta, tieteellisistä artikkeleista ja kirjallisuudesta. Aineiston analyysi osoitti, että koronaepidemian tuoma laaja etätyö heijastuu erityisesti koko organisaation väliseen yhteisöllisyyteen. Kuntaorganisaatioissa työsuhteet ovat usein pitkiä, jonka vuoksi työyhteisöissä on keretty luomaan tiiviitä ystäväsuhteita, jotka pysyivät myös koronaepidemian tuomassa etätyössä. Yhteisöllisyys nähtiin kuitenkin yleisesti heikentyneen koko organisaatiotasolla. Yhteisöllisyyden muutoksiin liitettiin myös kokemus viestinnän muuttumisesta asiapitoisemmaksi ja kokouskäytäntöjen muokkaantuminen byrokraattisemmaksi kuin aikaisemmin toimistolla. Etätyön aikana viestintä on tiivistynyt, jonka seurauksena vapaammat kohtaamiset ovat vähentyneet tai poistuneet lähes kokonaan vuorovaikutustilanteista. Johtopäätöksenä todettiin, että viestintä ja vuorovaikutus ovat merkittäviä yhteisöllisyyden ylläpitämisessä. Erityisesti esihenkilöille asetettiin viestinnän ja vuorovaikutuksen ylläpitämisestä vastuu. Toisaalta jokainen haastateltavista olevista työntekijöistä tunnisti oman henkilökohtaisen vastuun ja merkityksen työyhteisön viestinnän ylläpitämisessä ja sitä kautta yhteisöllisyyden edistämisessä. Jatkotukimusta laajan etätyön merkityksestä työyhteisön yhteisöllisyyden ja viestinnän näkökulmasta tarvitaan, sillä aihe on suhteellisen tuore eikä tutkimusta aiheesta ole vielä riittävästi.

Tämä tutkielma käsittelee Suomen maakuvatyötä Afrikan maihin peilaamalla erilaisissa edustustoissa ja suurlähetystöissä Afrikan parissa työskentelevien asiantuntijoiden kommentteja ulkoministeriön virallisiin asiakirjoihin. Tutkielma pyrkii selvittämään, millaista maakuvaa Suomi tavoittelee luomaan Afrikkaan ja minkälaisia ajatuksia Afrikasta tämä aineisto heijastelee. Tutkielman aineistona on käytetty virallisia asiakirjoja, kuten ulkoministeriön maakuvayksikkö Team Finlandin laatimia virallisia asiakirjoja sekä ulkoministeriön Suomen ja Afrikan maiden välisiä maaohjelmaraportteja. Aineistoa on kerätty lisäksi haastattelemalla eri sektoreilla työskenteleviä asiantuntijoita. Keskeisimmiksi teemoiksi ja kehyksiksi nousivat muun muassa ilmastoasiat, tasa-arvon edistäminen sekä koulutus. Haastattelut mahdollistavat virallisten asiakirjojen tarkastelun käytännön tasolta sekä tuottavat täsmentävää materiaalia Suomi-kuvasta nimenomaan Afrikassa. Aineiston perusteella on mahdollista selvittää ja peilata myös sitä, millaista kuvaa Afrikasta luodaan Suomeen. Viestinnällistä näkökulmaa tutkielmaan tuo vuonna 2021 julkaistu Afrikka-strategia, jonka pyrkimys on tehdä tasavertaisemmaksi Suomen ja Afrikan välistä kumppanuussuhdetta. Analyysimetodit ovat kehysanalyysi ja temaattinen sisällönanalyysi. Ne tarjoavat työkaluja merkitysten ja viestinnällisten aspektien analysoimiseen niin maakuvatyön kuin mielikuvien ja stereotypioiden tiimoilta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä ja tutkielma asettuu tutkimuskentällä konstruktivismin kentälle. Konstruktivismilla tarkoitetaan sitä, että aineistossa esiin nousevat tulokset ja havainnot ovat linkittyneitä aikaisempiin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja oppeihin. Afrikka ei ole yhtenäinen kokonaisuus ja haastatteluaineiston myötä syntyi fokus tiettyihin maihin. Tutkielman keskeiseksi tulokseksi nousee kehitysyhteistyön ja maakuvatyön välinen monimutkainen suhde, mikä johdattaa pohtimaan kehitysyhteistyöhön liittyvää käsitteistöä maakuvabrändäyksen välineenä. Kehysanalyysi auttaa hahmottamaan viestinnällisten strategioiden ja asiakirjoissa käytettyjen käsitteiden merkityksiä nyky-yhteiskunnassa ja tuomaan esiin maakuvan kannalta sekä hyödyllisiä että ongelmallisia mielleyhtymiä.

Twitter on yksi Internetin areenoista, joilla julkista keskustelua tänä päivänä käydään. Internetiin on liitetty suuria odotuksia siitä, että se voisi toimia yhteiskunnassa vuorovaikutteisen, demokraattisen julkisen keskustelun paikkana ja sosiaalisen median piirissä rakentuva henkilökohtainen joukkoviestintä on luonut uudenlaisia mahdollisuuksia kenelle tahansa osallistua julkisiin keskusteluihin. Viestintä sosiaalisen median piirissä on lisääntynyt lähes räjähdysmäisesti 2010 -luvulla, mikä on lisännyt myös tutkijoiden kiinnostusta sähköistä vuorovaikutusta, sen rakenteita sekä yhteiskunnallista vaikutusta kohtaan. Syrjäytyminen puolestaan on ilmiö, joka nousee säännöllisesti esille mediassa, tutkimuksissa ja näihin liittyvissä keskusteluissa. Syrjäytymiseen voidaan nähdä olevan yhteiskunnan yhteinen huolenaihe. Tutkimuksen tavoitteena on Twitteristä haetusta aineistosta selvittää minkä teemojen ympärillä #syrjäytyminen – aihetunnisteella käydään keskustelua ja millaiseksi keskustelu rakentuu. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 170 tviitistä, jotka on haettu #syrjäytyminen – aihetunnisteella. Tutkielman teoreettinen tausta ja sen keskeiset käsitteet muodostetaan seuraavista kokonaisuuksista: julkisuusnäkemyksen muutos (McKee, Benkler, Habermas), julkinen keskustelu Internetin aikakaudella (Benkler, Castells), Twitter julkisen keskustelun areenana (mm. Bruns & Moe, Matikainen) sekä katsaus syrjäytymisen käsitteeseen ja aiempaan syrjäytymistutkimukseen (mm. Ahola & Galli, Myrskylä). Tutkielmassa aineistoa lähestytään sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin keinoin. Laadullisen sisällönanalyysin tukena käytetään määrällistä tarkastelua aineistosta havaittujen teemojen analysoinnissa. Tutkimusaineiston sisällönanalyyttisen tarkastelun perusteella nuorten syrjäytyminen on keskeinen, lähes koko aineistoa yhdistävä aihe. Muiksi aineistosta havaituiksi syrjäytymiseen liittyviksi keskeisiksi teemoiksi nousevat sukupuoli, lapset, palvelut ja hankkeet sekä harrastukset. Diskurssianalyysin kautta teemoja tarkasteltaessa aineistosta nousee esiin merkityksiä, joiden kautta keskeisiksi tunnistetaan eliitin ja ulkopuolelta puhumisen, sukupuoleen liittyvä sekä auttamiseen liittyvä ja huolidiskurssi. Aineistosta havaittuja teemoja ja diskursseja tarkastellaan tutkielmassa suhteessa Twitteriin julkisena keskusteluareenana sekä suhteessa laajempaan yhteiskunnalliseen syrjäytymiskeskusteluun. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että Twitter voi toimia areenaa, josta nousevasta keskustelusta rakentuu yhteiskunnallisesti kiinnostavaa syrjäytymiseen liittyvää puhetta ja merkityksiä. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella todetaan, että oletus Twitteristä eliitin verkostoitumismediana sekä aiemmasta syrjäytymistutkimuksesta tunnistettu huolipuhe on havaittavissa tutkimusaineistosta. Tutkimuksen johtopäätös on, että näiden kahden yhdistelmästä nousee julkista keskustelua, joka vaikkakin syrjäytymistä ulkopuolelta katsoessaan, muokkautuu auttamis- ja ratkaisuja hakevaksi puheeksi.

Tasa-arvo on ollut pinnalla julkisessa keskustelussa erityisesti muutamana viimeisenä vuotena muun muassa #metoon luoman keskustelun takia. Vaikka yritysten yhteiskuntavastuuta ja siihen liittyviä arvomaailmoja on tutkittu, on tutkimusta tasa-arvosta yhteiskuntavastuun osana tehty suhteellisen vähän. Kiinnostavaa on, ovatko yritykset hyödyntäneet omissa viestinnällisissä toimissaan tasa-arvoa kertoessaan yhteiskuntavastuullisista toimistaan. Yhteiskuntavastuu on ainakin ollut viime aikoina jonkinlaisessa muutoksessa, sillä yhteiskuntavastuuraporteissa on alettu kiinnittämään enemmän huomiota sukupuolten välisen tasa-arvon raportointiin (ks. Grosser & Moon 2008). Yhteiskuntavastuun viestintä on myös saanut rinnalleen yrityskansalaisuuden käsitteen, joka painottaa erityisesti yritysten dialogisempaa vuorovaikutusta kuluttajien kanssa, osana yhteiskuntaa (ks. esim. Juholin 2004). Myös organisaatioiden kampanjat tasa-arvon edistämiseksi ovat olleet viime aikoina ajankohtaisia lähtien laajamittaisesta #metoo-ilmiöstä yksittäisten yritysten tekemiin nostoihin, kuten Finlaysonin vuonna 2017 tekemään kampanjaan naisten eurosta, minkä tarkoituksena oli herättää keskustelua palkkatasa-arvosta. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, ovatko tasa-arvon teemat alkaneet korostua yritysten viestinnässä viime vuosina. Tutkimus pyrkii vastaamaan tähän kahden tutkimuskysymyksen kautta: 1) Mikä on yritysten rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa? ja 2) Miksi yritykset viestivät tasa-arvosta? Kysymyksiin vastataan aiemmin tehdyn tutkimuksen ja kerätyn aineiston perusteella. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu ensimmäisessä teorialuvussa yhteiskuntavastuun teoriasta ja yritysten arvomaailmoista sekä siitä, mikä on yritysten rooli yhteiskunnassa (esim. Malmelin 2011; Porter ja Kramer 2006; Anttiroiko 2004). Yhteiskuntavastuun yleisen teorian rinnalle nostetaan tasa-arvo yhteiskuntavastuussa, jota pohjustetaan ensin moninaisen tasa-arvon käsitteen avaamisella (esim. Ylöstalo 2012; Kantola, Nousiainen ja Saari 2012) sekä sillä, miten tasa-arvo yhteiskuntavastuun viestinnässä on nähty aiemmin tehdyssä kansainvälisessä tutkimuksessa (esim. Grosser 2009; Calkin 2016; Pearson 2007). Toisessa teorialuvussa syvennytään puolestaan yhteiskuntavastuun viestintään: yrityskansalaisuuteen ja brändiin sekä näille esitettyyn kritiikkiin. Yrityskansalaisuuden tutkimuksessa käytetyimpiä lähteitä ovat Elisa Juholinin (2002 ja 2009) ja Carrollin (2001) tekemä tutkimus, kun taas bränditutkimuksessa nojataan Aulan ja Mantereen (2008) tutkimukseen brändistä ja maineesta. Tutkimuksen menetelmänä on teemahaastattelu, jossa aineistona käytetään viiden viestintätoimistoissa työskentelevän asiantuntijan haastatteluja. Aineiston analyysissa on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yritysten yhteiskunnalliseen rooliin vaikuttaa se, millä toimijoilla mielletään olevan valtaa yhteiskunnassa ja niiden rooliin yhteiskunnallisessa keskustelussa puolestaan vaikuttaa se, millaisia piirteitä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa käyty keskustelu ottaa. Kuluttajat odottavat yrityksiltä enemmän avoimuutta ja merkityksellisyyttä, mutta toisaalta yritykset ovat sosiaalisen median arvaamattomuuden takia varovaisia ottamaan kantaa keskusteluun, jolla on riskinä polarisoitua. Tasa-arvo yhteiskuntavastuun viestinnässä voidaan nähdä brändihyötynä yritykselle ja keinona erottautua kilpailijoista, mutta sen hyödyntäminen on vielä toistaiseksi vähäistä. Kuitenkin tasa-arvosta viestimisen nähdään lisääntyneen viimeisen viiden vuoden aikana. Tasa-arvon viestimisestä voidaan tunnistaa kevyen osallistumisen piirteiden lisäksi se, että sitä saatetaan käyttää pelkästään puhtaan markkinoinnillisiin tarkoituksiin. Tasa-arvosta, kuten muustakin arvopohjaisesta toiminnasta viestiminen on tutkimuksesta saatujen tulosten perusteella uskottavinta silloin, kun se on osa yrityksen strategiaa, eikä pelkästään viestintä- tai markkinointiosaston toteuttama yksittäinen toimenpide. Tutkimuksen teemahaastattelujen perusteella tasa-arvosta viestimistä kaivattaisiin kuitenkin lisää.