Browsing by study line "Social Work"

Tämän maisteritutkielman tarkoitus on selvittää, mistä näkökulmasta huostaan otettuja lapsia kuvataan Helsingin Sanomissa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että huostaan otettuihin lapsiin on suhtauduttu yhteiskunnassa eri aikoina eri tavoin. Julkinen puhe jakautuu yleensä joko näkemyksiin turvaa tarvitsevista uhreista tai pahaa tekevistä yksilöistä. Yleisesti koko lastensuojelun julkisuuskuvan on huomattu olevan kielteinen sekä yksipuolinen. Tutkimusaineisto on kerätty 1.1.2017-31.12.2018 ja se koostuu 40 artikkelista, jotka käsittelevät huostaan otettuja lapsia. Tutkimus on toteutettu diskurssianalyysin avulla ja tutkimuksen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi. Tutkimuksen avulla paikantui neljä erilaista diskurssia, joiden kautta huostaan otettuja lapsia mediassa kuvataan. Lapsia kuvataan mediassa moniongelmaisina, tulevina ongelma-aikuisina, uhreina sekä tarinoiden sankareina ja tuhkimoina. Kun lasta kuvataan moniongelmaisena, viitataan hänen haasteelliseen käytökseen, huonoon terveydentilaan sekä taitojen puutteeseen. Näkökulma on kapea, kielteinen ja ongelmalähtöinen. Tulevaksi ongelma-aikuiseksi lasta kuvataan artikkeleissa silloin, kun lapsen elämänhaasteiden nähdään jatkuvan myös tulevaisuudessa. Diskurssissa luodaan mielikuvaa deterministisestä elämänpolusta ja näkökulma on ongelmalähtöinen. Uhri –diskurssissa lapsi kuvataan olosuhteiden uhrina, joka kärsii sekä kodin olosuhteista että viranomaisten toiminnasta. Lapsen kuvaaminen uhrina rakentaa ymmärrystä sille, miksi lapsi on huostaan otettu ja tarvitsee suojelua. Siitä huolimatta näkökulmassa keskitytään kuvailemaan lasta ongelmien kautta. Tarinoiden sankarina ja tuhkimona lapsi kuvataan, kun on kyse hänen positiivisesta elämäntilanteestaan. Tarinan sankari viittaa yksilöön, jolla on selviytymistaitoja ja tarinoiden tuhkimo henkilöön, jonka elämä on mennyt parempaan suuntaan ympäristötekijöistä johtuen. Huostaan otettujen lasten mediavälitteinen kuva Helsingin Sanomissa vuosina 2017 ja 2018 oli pääsääntöisesti ongelmien kyllästämä. Kolmessa diskurssissa neljästä lapset määritellään ongelmien kautta. Näin oli sekä moniongelmaisuus, tulevat ongelma-aikuiset että uhri –diskurssissa. Vaikka siis uhri-diskurssissa lapsi kuvataan kahta muuta diskurssia ymmärtäväisemmässä valossa, keskittyy myös se lasten määrittelyyn ongelmalähtöisesti. Selkeästi positiivisimmassa valossa huostaan otetut lapset tulevat esille, kun heidät kuvataan tarinoiden sankareina ja tuhkimoina.

Syftet med denna magisteravhandling har varit att utreda hur den tidiga anknytningen samt störningar och trauman i förhållande till den beaktas av socialarbetarna då barn blir omhändertagna och placerade i vård utom hemmet. Syftet har därtill varit att se om det finns ett samband mellan det ökande antalet ungdomar som blir placerade och långsiktig påverkning av brister i den tidig anknytningen. Forskningsfrågorna som avhandlingen har svarat på har varit följande: ”Hur har de tidigaste barndomsåren sett ut för de ungdomar som blir placerade i åldern 13 – 17 år, finns det information om detta i omhändertagningsbesluten?” och ”Hur beaktar socialarbetare den tidiga anknytningen i samband med placering av barn i vård utom hemmet?”. I studien har materialtriangulering tillämpats. Forskningsmaterialet har bestått av 21 omhändertagningsbeslut av ungdomar i åldern 13 – 17 år och kompletterats av en kvalitativ, semistrukturerad intervju av fem socialarbetare kring deras tankar om beaktandet av den tidiga anknytningen i samband med omhändertagningar. Det empiriska materialet analyserades med hjälp av innehållsanalys. Som teoretisk referensram fungerar anknytningsteorin i första hand och den transaktionella teorin som komplement. Anknytningstrauma har genomgående varit ett av de centrala begreppen. Resultatet av innehållsanalysen av omhändertagningsbesluten visar att socialarbetarna har haft förhållandevis mycket information om ungdomarnas tidigaste levnadsår Även om resultaten i denna studie är begränsade syns det tydligt att de ungdomar som blir placerade har haft många otrygghetsfaktorer under sina tidigaste levnadsår, vilket troligen har påverkat anknytningsmodellerna i familjen. Anknytningstrauman och störningar ger enligt teorin långtgående negativa följder och kan därför ha ökat risken för att barnen i tonåren och i samband med pubertet börjat reagera med eget riskfyllt beteende som sedan har resulterat i omhändertagning. Resultatet av den kvalitativa temaintervjun visar att anknytningsteorier är relevanta och av stor vikt i samband med omhändertagningar. Konkret beaktas det främst i fråga om val av placeringsstället i omhändertagningsprocessen. Därtill fäste socialarbetarna stor vikt vid fungerande samarbete i ett tidigt skede kring de barn som har anknytningsstörningar och vikten av samarbetsparternas expertiskunskap i tidig anknytning. Socialarbetarens roll och handlingsutrymme togs även upp som något som påverkar beaktande av den tidiga anknytningen inom barnskyddsarbetet. Slutresultatet visar att det finns behov av ännu tidigare och mera långsiktigt arbete och samarbete kring högriskfamiljerna för att eventuellt kunna förhindra fortsatt ökning av ungdomar som blir omhändertagna.

Ihmiskauppa on ihmisoikeuksia vakavasti rikkova ja edelleen varsin piilossa oleva rikollisuuden muoto. Tutkielmassa selvitetään, millaista kuvaa ihmiskaupasta ilmiönä ja ihmiskaupan uhreista luodaan Helsingin Sanomien kirjoituksissa vuosina 2019 ja 2020. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa osoitetaan, että ihmiskaupan mediakuvastot ovat toisinaan sensaatiohakuisia ja yleisiä stereotypioita uusintavia. Uhrien tarkastelu myötäilee usein ideaaliuhrin käsitettä, jonka mukaan uhrit ovat tyypillisesti heikossa asemassa olevia naisia. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin Sanomista ajanjaksolla 1.6.2019–30.6.2020. Aineisto koostuu yhteensä 37:stä uutisartikkelista. Tutkielman tieteenfilosofisen viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktionismi ja analyysimenetelmänä käytetään diskurssianalyysia. Analyysin tuloksena rakentui kolme vallitsevaa diskurssia: ihmiskauppa ongelmana, uhrien toimijuuspositiot ja ihmiskaupan mahdollistavat rakenteelliset tekijät. Tutkielman tulokset osoittavat, että Helsingin Sanomissa ihmiskauppa määritellään ongelmalähtöiseksi, politisoituneeksi ja varsin sukupuolittuneeksi globalisaation myötä saapuneeksi ilmiöksi. Aineistossa ihmiskauppa nähdään monin tavoin ihmisoikeuksia loukkaavana ilmiönä. Ihmiskaupan mahdollistajana määrittyy erityisesti rakenteelliset tekijät, jotka estävät oikea-aikaisen avun saamisen. Ihmiskaupan uhrit ovat pääosin naisia tai lapsia, jotka ovat haavoittuvan asemansa vuoksi alttiita ihmiskaupalle. Uhrit määritellään helposti johdateltavissa oleviksi, naiiveiksi henkilöiksi, jotka tulevat Suomeen paremman tulevaisuuden uskossa. Ihmiskaupan uhrien marginaalista asemaa rakennetaan vastakkainasettelun keinoin suhteessa muihin. Helsingin Sanomat toisintaa tavanomaisia käsityksiä ihmiskaupasta ja sen uhreista.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Anu Lindgren-Halme Työn nimi: Ikääntyneet muistisairaat asiakkaina ja viranomaisyhteistyö sosiaalitoimen kanssa: poliisin näkö-kulma Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Huhtikuu 2022 Sivumäärä: 74 + liitteet Avainsanat: ikääntyneet, muistisairaudet, poliisikulttuuri, sosiaalipäivystys, viranomaisyhteistyö, gerontologinen sosiaalityö Ohjaaja tai ohjaajat: Kris Clarke ja Ilkka Pietilä Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Suomessa muistisairaiden vanhusten määrä kasvaa koko ajan, ja he asuvat yhä pidempään ja yhä huonokuntoisempina yksin kotona. Poliisi kohtaa näitä vanhuksia paljon työtehtävillään, jopa päivittäin. Poliisi saattaa olla ensimmäinen taho, joka huomaa vanhuksen hädän ja avuntarpeen. Myös sosiaalipäivystyksen työtehtävistä yhä lisääntyvä osa liittyy muistisairaisiin vanhuksiin. Muistisairailla vanhuksilla on tarvetta gerontologiselle sosiaalityölle, mutta sen piiriin pääsee vain osa sitä tarvitsevista vanhuksista. Lisäksi avun saanti voi olla sattumanvaraista ja vanhuksen erityisen tuen tarve havaitaan usein liian myöhään. Tämän maisterintutkielman teoreettinen lähtökohta on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan ihmisen sosiaalisen todellisuuden ajatellaan rakentuvan sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa. Tutkielman tehtävänä on asemointiteorian avulla selvittää, miten poliisit määrittelevät työnsä rajoja suhteessa muihin viranomaisiin, ja millaisia positioita poliisi ottaa kohdatessaan muistisairaita vanhuksia työtehtävillään. Lisäksi tutkielmassa on tarkoitus määrittää, miten poliisi positioi itseään yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka tutkimusaineisto on kerätty teemahaastattelujen avulla. Aineistona on viisi Lahdessa työskentelevän, kenttätyötä tekevän poliisin haastattelua, ja se on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkielman tuloksena poliisi näyttäytyy muistisairaiden vanhusten parissa tehtävässä työssä vanhusten auttajana, tehtävien mielekkyyden kyseenalaistajana, viranomaisyhteistyön sujuvoittajana sekä vanhuksille suunnattujen apua tuovien palveluiden ja toimien uudistajana. Poliisit ovat usein valmiita tekemään vanhusten parissa työtehtäviä, jotka eivät heidän mielestään välttämättä kuulu poliisin ydintehtäviin. Tämän he tekevät, jotta viranomaisyhteistyö olisi mahdollisimman sujuvaa ja jotta vanhukset saavat mahdollisimman hyvän kohtelun. Tämän tutkielman mukaan poliisille on tärkeää varmistaa, että heidän kohtaamansa vanhukset saavat tarvitsemansa avun ja pääsevät asianmukaisen hoivan piiriin. Vanhuksista tehtävät huoli-ilmoitukset ovat poliisien mielestä heille tärkeä vaikuttamisen väline, joiden avulla he pystyvät saattamaan muistisairaan vanhuksen ongelmat sosiaalitoimen tietoon. Vanhuksia poliisit positioivat palvelujärjestelmän väliinputoajiksi, sosiaalipolitiikan uhreiksi sekä kunnioituksen kohteiksi. Tutkielmassa tulee esiin poliisin palvelu- ja sosiaalityön roolia ja oikeudenmukaisuutta korostava ammattiorientaatiopositio. Poliisit toivovat yhteistyön sosiaalitoimen kanssa tiivistyvän ruohonjuuritasolla. Lisäksi he toivovat sosiaalipäivystyksen vanhustehtäville jalkautuvan useammin heidän kanssaan, jolloin molempien osaaminen voitaisiin kanavoida vanhusten auttamiseksi mahdollisimman tehokkaasti. Poliisit myös toivovat lisää koulutusta muistisairauksien tunnistamiseen sekä vanhusten kanssa toimimiseen.

Ikääntyvien taloudelliset asiat ja heidän oma kykynsä huolehtia taloudellisista asioista on yksi sosiaaliitomen merkittävistä työllistäjistä. Eläketulojen pienuus tuottaa vaikeuksia suoriutua arjesta ja se luo osaltaa suurta henkistä painetta ikääntyvän arkeen, se voi lisätä velkaantumista ja jopa asunnottomuutta. Sosiaalityössä kohdataan ikääntyviä, jotka syystä tai toisesta ajautuvat jatkuvaan täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen piiriin. Kelan perustoimeentulotuki ei riitä kattamaan arkipäivän kustanuksia oman eläkkeen lisänä. Edunvalvonnan yhtenä tehtävänä on olla turvaamassa ja selkeytämässä ikääntyneen taloudellista tilannetta ja osaltaan olla suojaamassa häntä siitä, ettei taloudellinen tilanne pahene entisestään. Sosiaalityö on usein järestämässä edunvalvontaa ikääntyville ihmisille. Tutkimukseni tarkoitus on löytää vastauksia siihen, miten yleinen edunvalvonta vaikuttaa ikääntyvän arkeen, itsemääräämisoikeuteen sekä miten hän kokee yleisen edunvalvonnan toimivan omalla kohdallaan. Tutkimus toteutetaan haastatteluiden kautta, josta kerätty aineisto käsitellään ja siitä pyritään löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiin. Tärkeää on saada yleisen edunvalvonnan piirissä olevan ikääntyvän henkilön oma ääni kuuluviin, mitä hän ajattelee ja miten hän kertoo oman näkemyksensä yleisestä edunvalvonnasta. Tulososiossa käydään lävitse Kuinka päämieht kokevat yleisen edunvalvonnan ja onko siitä ollut heille apua arjen pyörittämisessä, sekä, miten edunvalvonta on vaikuttanut heidän arkeensa. Pääsääntöisesti tuloksista voidaan päätellä, että edunvalvovonnalle on tarvetta, koska oma kyky huolehtia omista asioistaan on heikentynyt. Myös yhteydenpito edunvalvojaan nousi esille tutkimusaineistosta selkeästi. Yhteydenpidon vaikeutta tai hankaluutta pidettiin merkityksellisenä, tiedon kulun vaikeus ja yhteydenpidon vaikeus oli yhteinen tekijä haatateltavilla. Pienet käyttövarat myös herättivät keskustelua, joka tuotti vastauksia myös siihen miten arki päämiehillä sujuu. Arjessa elämistä pidettiin rutiininomaisena ja se, että eläkkeelle jääminen toi mukanaan sosiaalista eristäytymistä ja ongelmia sosiaalisten suhteiden rakentamiseen. Edunvalvonta kuitenkin nähtiin taloudellisten asioiden järjestäjänä myönteisesti, vaikkakin negatiivisuutta ilmeni juuri käyttövarojen pienuudessa. Kuitenkin yleiselle edunvalvonnalle oltiin myötämielisiä, sillä haastateltavien mielestä se on auttanut ja tukenut heitä selviytymään arjestaan. Tutkielma tuotti tietoa siitä, miten yleisessä edunvalvonnassa olevat kokevat sen vaikuttavan heidän omaan elämäänsä.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Statsvetenskapliga fakulteten Laitos – Institution – Department Institutionen för socialvetenskaper Tekijä – Författare – Author Mona-Lisa Sandelin Työn nimi – Arbetets titel – Title ”Inte är det här med självbestämmande lätt”- En studie av professionellas syn på självbestämmanderätt i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning Oppiaine – Läroämne – Subject Socialt arbete Työn laji – Arbetets art – Level Magisteravhandling Aika – Datum – Month and year November 2019 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 74 +9 Tiivistelmä – Referat – Abstract Självbestämmande i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning är ett aktuellt ämne i och med FN konventionen om rättigheter för personer med funktionsnedsättning som ratificerats i Finland 2016. I artikel 19 står att personer med funktionsnedsättning har samma rättigheter som alla andra människor att välja var man vill bo och med vem man vill bo. Enligt RP 159/2018 finns det uppskattningsvis 40 000 personer med utvecklingsstörning i Finland, varav det är ungefär 7500 vuxna personer med utvecklingsstörning som bor i föräldrahemmet. Syftet med avhandlingen är att synliggöra och lyfta fram självbestämmanderätten i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning som ännu bor i föräldrahemmet. Med tanke på att Finland ratificerat FN konventionen är det viktigt att undersöka hur professionella inom området upplever att självbestämmanderätten i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning förverkligas, eftersom det finns ett stort antal personer med utvecklingsstörning som ännu bor i föräldrahemmet. Avhandlingens forskningsfrågor är: Hur arbetar professionella med att stöda självbestämmanderätten och öka egenmakten i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning? Hur upplever professionella att självbestämmanderätten i boendefrågor förverkligas för personer med utvecklingsstörning i nuläget? Avhandlingen har en kvalitativ ansats och det empiriska materialet består av intervjuer med sex professionella inom området som kommer i kontakt med personer med utvecklingsstörning som ännu bor i föräldrahemmet. Materialet har analyserats med hjälp av kvalitativ innehållsanalys. Resultatet av undersökningen visar på att professionella har en främjande roll i förverkligandet av självbestämmanderätten i boendefrågor genom att ge information, ge stöd i valen och använda alternativ kommunikation för att personen med utvecklingsstörning ska kunna göra valen. Valet är en del av självbestämmandet. Hindrande faktorer för självbestämmandet var omgivningens syn på personen med utvecklingsstörning, fördomar och negativa attityder, bemötande och förhållningssätt genom olika maktförhållanden och strukturella och organisatoriska hinder. Självbestämmandet utmanar omsorgsramarna, vilket visar sig som etiska dilemman, som kan inverka hindrande på självbestämmanderätten i boendefrågor. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Självbestämmande, autonomi, individuellt boende, personer med utvecklingsstörning

Maisterintutkielmassani tarkastelen pakkomuuton kokeneiden miesten kokemuksia isyyden toteuttamisesta perheenyhdistämisprosessin aikana. Tutkielmassa selvitän, miten kokemus isyydestä muotoutuu perheenyhdistämisen aikana. Perheenyhdistämistä koskevaa lainsäädäntöä on tiukennettu Suomessa viime vuosikymmenen aikana. Perheenyhdistämistä koskevien kiristysten vaikutusta pakolaisten mielenterveyteen, hyvinvointiin ja kotoutumiseen ei olla kuitenkaan riittävästi huomioitu. Aiemman tutkimuksen perusteella perheenyhdistämiseen lähes väistämättä liittyvä perheestä erossaolo heikentää pakolaisten hyvinvointia ja mielenterveyttä sekä vaikeuttaa kotoutumista. Moni pakkomuuton prosessin kautta Suomeen saapuva mies joutuu erilleen lapsistaan ja perheestään, mikä vaikuttaa isyyden toteuttamisen mahdollisuuksiin. Isyys kytkeytyy kysymyksiin yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista, minkä takia tiedon tuottaminen isyydestä tässä kontekstissa on sosiaalityön kannalta perusteltua. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys paikantuu perhesosiologian kentälle ja hyödynnän sosiologi Janet Finchin (2007) perheen esittämisen (display) käsitettä, joka kytkeytyy vahvasti perheen tekemiseen (do). Tutkimuskysymykseni on, miten isyyttä tehdään ja esitetään perheenyhdistämisen prosessissa. Olen kiinnostunut isyyden toteuttamisen mahdollisuuksista ja tavoista toteuttaa isyyttä perheenyhdistämisprosessin aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on luoda uusia näkökulmia isyyteen, ylirajaiseen hoivaan ja perheenyhdistämisen tutkimukseen. Käytän tutkimuksessani aineistona Tietoarkistosta saatavilla olevaa Pakkomuuttajien kokemuksia perheenyhdistämisestä 2018–2020 - haastatteluaineistoa. Tutkimukseni aineisto koostuu 15 haastattelusta, joissa haastateltava on isä ja kertoo omasta isyydestään. Analysoin aineistoani laadullisen tutkimuksen menetelmin ja hyödynnän analyysissa teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimukseni analyysin perusteella näyttäytyi, että aineiston isät pyrkivät ylläpitämään suhteitaan lapsiinsa ja perheeseensä etäisyydestä huolimatta. Isyyden kokemus muotoutui hallinnollisen epävarmuuden luomilla ehdoilla. Pitkät odotusajat ja perheenyhdistämisprosessin epävarmuus haastoivat isien toimintakykyä ja mielenterveyttä sekä mahdollisuuksia toteuttaa isyyttä haluamallaan tavalla. Yhteydenpidolla oli suuri merkitys isyyden tekemisessä ja esittämisessä. Huoli sävytti keskeisesti isien tunne-elämää ja siten myös isyyttä. Isyys perheenyhdistämisen prosessissa ajoi isät pohtimaan identiteettiään ja rooliaan isänä, mikä oli yhteydessä myös perheen tekemiseen ja esittämiseen. Isät myös uudelleen muotoilivat roolejaan isänä, ja isien rooli perheessä hahmottui hyvin moninaisina.

Suomessa työttömyyttä pyritään poistamaan laaja-alaisella yhteiskuntapolitiikalla ja erilaisin työttömille suunnatuin palveluin. Maisteritutkielmassa tutkittiin, miten kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat kategorisoivat itsensä osana palvelua. Tutkimuskysymyksenä oli, millaisia kuntouttavaan työtoimintaan liittyviä itsekategorisointeja työttömät tuovat esiin ryhmähaastatteluissa. Tutkimuksen teoreettis-metodologisena lähestymistapana käytettiin etnometodologista kategoria-analyysia. Kategorisoinnilla tarkoitetaan vuorovaikutuksessa ja institutionaalisissa käytännöissä tapahtuvaa ihmisten ja asioiden luokittelua. Ihmiset luokittelevat myös itseänsä, jolloin puhutaan itsekategorisoinnista. Tutkimuksen aineistona käytettiin kolmea ryhmähaastattelua, joihin osallistui yhteensä 16 kuntouttavan työtoiminnan asiakasta. Aineisto on osa-aineisto Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon (FSD) tallennetusta Työttömät ja osallisuus 2016–2017 -haastatteluaineistosta, jossa on haastateltu Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Sosiaalisen osallisuuden edistämisen kehittämishankkeen (Sokra) koordinoimiin ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamiin Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta -hankkeisiin osallistuneita henkilöitä. Analyysissa ryhmähaastatteluista löydettiin seitsemän kategoriaa: aktiivinen toimija, osallinen yhteisössä ja sosiaalisessa toiminnassa, väärässä paikassa olija, oman paikan ja suunnan etsijä, omissa tavoitteissa edistyjä, voimistunut sekä uusia puolia itsestä löytävä. Kategoriat tuovat esiin, miten monenlaisia merkityksiä kuntouttavalla työtoiminnalla voi olla palvelussa asiakkaina oleville. Tuloksista voi olla hyötyä esimerkiksi työttömille suunnattuja palveluja kehitettäessä.

Sammandrag Fakultet: Statsvetenskapliga fakulteten Utbildningsprogram: Magisterprogrammet i samhällsvetenskaper Studieinriktning: Socialt arbete Författare: Anna-Maria Dumell Arbetets titel: ”Jag tycker fortfarande om mitt jobb fast det är tungt ibland”. En kvalitativ studie av socialarbetares berättelser om orsakerna till att jobba länge i barnskyddet Arbetets art: Magisteravhandling Månad och år: Februari 2023 Sidantal: 90 Nyckelord: barnskydd, socialarbetare, karriär, arbete, arbetsplatser, socialt arbete Handledare: Christian Kroll Förvaringsställe: Övriga uppgifter: Sammandrag: I avhandlingen undersöks vad som kan karaktärisera de socialarbetares arbetsstigar som har en lång erfarenhet av barnskyddet, och vilka orsaker som bidrar till att socialarbetare stannar kvar länge i barnskyddet. Avhandlingen fokuserar på socialarbetare som har jobbat i barnskyddet redan en längre tid och är fortfarande kvar i barnskyddet. Forskaren är intresserad av att se hur tankarna om arbetsstigar och orsaker att stanna kvar länge i barnskyddet kommer fram i socialarbetares egna berättelser. I avhandlingen talas det om arbetsstigar hellre än karriärer eller karriärvägar eftersom ordet ”karriär” konnoterar till att mer eller mindre aktivt planera sin arbetsstig för att avancera och nå högre ställning, medan ordet arbetsstigar bättre beskriver en öppen väg genom arbetslivet och är neutralare. Avhandlingen innehåller två forskningsfrågor: 1) Vilken karaktär har arbetsstigarna för de socialarbetare som har jobbat länge i barnskyddet enligt deras egna berättelser? och 2) Vilka orsaker framkommer i socialarbetares berättelser som viktiga för att socialarbetare ska trivas på sitt arbete och jobba länge i barnskyddet? Materialet består av ett för detta ändamål insamlat material i form av sex skriftliga, narrativa livsberättelser och tre muntliga intervjuer som sedan transkriberats. Materialen är insamlade under två olika omgångar, i oktober 2019-december 2020 och december 2022-januari 2023. Materialet analyseras med hjälp av kvalitativ innehållsanalys. Den teoretiska ramen består av två huvudteman: socialarbetares arbetsstigar och orsaker som utformar dessa arbetsstigar. I avsnittet om socialarbetares arbetsstigar presenteras olika teorier om typiska arbetsstigar för socialarbetare och hur arbetsstigens utformning kan påverka en arbetstagares yrkesidentitet. Aspekter från tidigare forskning kring socialarbetares arbetsstigar har sammanfattats i en egen, förenklad modell som en utgångspunkt för analysen av respondenternas arbetsstigar. Det redogörs också kort för teori kring varför man vill och väljer att studera och jobba med socialt arbete. I det andra avsnittet om utformandet av arbetsstigarna för socialarbetare inom barnskyddet identifieras två typer av orsaker: förstärkande respektive belastande orsaker som kan utforma socialarbetares arbetsstig i barnskyddet på ett positivt eller negativt sätt. Enligt resultaten av undersökningen finns det två slags typiska arbetsstigar för socialarbetare som till slut jobbar länge i barnskyddet: de som blir intresserade av barnskyddet redan före eller under studierna och jobbar största delen av sin arbetsstig i barnskyddet, och de som har jobbat längre med andra klientgrupper än barn och unga och blir intresserade av barnskyddet först i arbetslivet. De flesta respondenters arbetsstigar har dessutom varit sådana som bekräftar deras yrkesidentitet på ett positivt sätt. Det finns flera ledande socialarbetare bland respondenterna, och detta kan betyda att de har trivts så bra i sitt jobb som socialarbetare att de har tagit emot positionen som ledande socialarbetare för att kunna förbättra och påverka det jobb som de tycker om. I fråga om förstärkande orsaker som utformar arbetsstigen för socialarbetare i barnskyddet kommer följande teman fram som viktiga: att barnskyddsarbetet är ett kall, vikten av goda arbetskamrater och förmän, den förstärkande effekten av goda klientkontakter och arbetets inverkan på klientfamiljerna, barnskyddets samtidigt utmanande och givande natur, vissa personliga karaktärsdrag som kan hjälpa i barnskyddsarbetet, att hitta den rätta arbetsenheten inom barnskyddsfältet, olika yttre orsaker som lön och bra arbetslokaler, att ständigt lära sig någonting nytt och att känna stolthet för att göra ett utmanande arbete. Som belastande orsaker till utformandet av socialarbetares arbetsstigar nämns återkommande tankar om att byta arbetsplats p.g.a. missnöjde med arbetet, psykisk ohälsa p.g.a. arbetets krav, känslan av moralisk ångest och barnskyddets mediebild och myndighetsansvar. Man kan tolka dessa resultat så att det för att hitta sin yrkesidentitet som socialarbetare i barnskyddet krävs en viss mognadsprocess, och att den mognadsprocessen kan påbörjas i vilket skede av studie- eller arbetslivet som helst och av flera olika orsaker, t.ex. en studiepraktik eller en insikt i arbetslivet. Undersökningen visar också att det verkar vara just barnskyddets utmanande och krävande natur som kan vara en av de orsaker som får socialarbetare att tycka om arbetet och jobba länge i barnskyddet.

Den här magisteravhandlingen är en kvalitativ analys av barns- och barnfamiljers upplevelser av delaktighet inom funktionshinderservicen. Syftet med avhandlingen är att undersöka om barn med funktionsnedsättning och deras familjer är delaktiga i serviceplaneringsprocessen samt att synliggöra hur man kan göra barn och barnfamiljer mera delaktiga inom funktionshinderservicen. Forskningsfrågorna som jag söker svar på är; Hurudana möjligheter ges barn med funktionsnedsättning och deras familjer att delta i ärenden som rör dem själva? Vad kunde göras för att öka delaktigheten hos barn och barnfamiljer? De teoretiska perspektiven för avhandlingen är barns delaktighet och barnperspektiv. En förutsättning för barns delaktighet är att vuxna har förmåga att se barns perspektiv. Delaktighet och makt har ett samband; delaktighet är barnens och familjernas rätt att vara delaktig i ärenden som rör en själv. Det empiriska materialet består av enkätsvar insamlade av FDUV, en intresseorganisation för svenskspråkiga personer med intellektuell funktionsnedsättning i Finland. Enkäterna har besvarats av 17 anhöriga till personer med en intellektuell funktionsnedsättning och av ett barn med intellektuell funktionsnedsättning. Resultatet bekräftar sådant som har kommit fram i tidigare forskning och har av mig kategoriserats enligt följande; Ta med barnen, bli tagen på allvar, individanpassade lösningar och de professionellas betydelse. Analysen visar att barnens delaktighet behöver förbättras inom funktionshinderservicen. Familjerna upplever en högre grad av delaktighet jämfört med enbart barnens delaktighet. Det finns utrymme att utveckla service och bemötande av hela familjen.