Browsing by master's degree program "Pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien maisteriohjelma"

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka suomenruotsalaisuutta käsitellään lukion B1-tason ruotsin oppikirjoissa. Tarkemmat tutkimuskysymykseni ovat kuinka kirjat tarkalleen määrittelevät suomenruotsalaisuuden, millaista kulttuurillista tietoa kirjat välittävät, millaisia eroavaisuuksia kirjat mainitsevat suomen- ja ruotsinkielisten välillä sekä minkälaisia eroja kirjojen välillä on. Suomenruotsalaisuuden käsittely kuuluu ainoastaan lukion kolmannen kurssin sisältöön ja oppimistavoitteisiin, minkä vuoksi tämän tutkimuksen materiaalina on käytetty pelkästään kolmannen kurssin kirjoja. Ensisijaisena materiaalina käytän tutkimuksessani kahta kirjaa, Precis- ja Fokus-sarjan kirjoja, jotka on julkaistu uusimman lukion opetussuunnitelman (LOPS 2015) jälkeen. Vertailen tutkimuksessani näitä kahta uudempaa kirjaa myös kahden vanhemman saman kurssin kirjan kanssa selvittääkseni, onko suomenruotsalaisuuden käsittelyssä tapahtunut muutosta käytössä olevan opetussuunnitelman vaihtumisen jälkeen. Vanhemmat kirjat ovat Magnet- ja Galleri-sarjojen kolmannen kurssin kirjat, jotka on julkaistu ennen uusinta lukion opetussuunnitelmaa. Aineistoa rajatakseni keskityn tutkielmassa ainoastaan kirjojen leipäteksteihin ja luetunymmärtämistehtäviin. Pois analyysistä jäävät siis kuvat, kuullun ymmärtämistehtävät ja kirjoitustehtävät. Luodakseni laadulliselle tutkimukselle tyypillisen kokonaiskuvan kirjojen sisällöstä ja pystyäkseni paremmin vastaamaan tutkimuskysymyksiin, olen käyttänyt tutkimusmetodina teemoittelua. Olen aikaisemman tutkimuksen ja käyttämäni teorian pohjalta luonut kuusi kategoriaa, joiden avulla käyn läpi kirjat ja millaista kulttuurillista tietoa ne välittävät suomenruotsalaisista ja suomenruotsalaisuudesta. Tämän jälkeen analysoin tietoa tuloksia tarkemmin aikaisemman teorian pohjalta. Tulokset osoittavat, että kirjat tarjoavat varsin kapean kuvan suomenruotsalaisuudesta. Suomenruotsalaiset määritellään kirjoissa lähinnä äidinkielensä perusteella, ja esimerkiksi identiteetin merkitystä ei juuri mainita. Suomenruotsalaista kulttuuria esitellessä kirjoissa käytetään ilmauksia, kuten ”kaikki suomenruotsalaiset”. Kirjat myös antavat lukijalle helposti kuvan, että suomenruotsalaiset perinteet ovat yhtä tärkeitä kaikille suomenruotsalaisille. Samalla kirjat tulevat luoneeksi selkeän eron suomenruotsalaisten ja suomenkielisten välille. Selkeitä eroja suomenruotsalaisuuden käsittelyyn uudempien ja vanhempien kirjojen välillä ei voida osoittaa. Näyttäisi siltä, että kirjan tekijöiden omat näkemykset kulttuuriin vaikuttavat enemmän kirjan sisältöön, kuin käytössä oleva opetussuunnitelma.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka paljon ja millaisia määräisyysvirheitä arvosanan M (magna cum laude approbatur) saaneet abiturientit tekevät ruotsin ylioppilaskokeeseen sisältyvässä kirjoitelmassa. Lisäksi vertaan pitkän ja keskipitkän oppimäärän kokeen tehneiden kirjoitelmista löytyviä virhemääriä ja -tyyppejä keskenään. Tutkimuksen aineisto koostuu yhteensä 60 Ylioppilastutkintolautakunnalta saamastani satunnaisesta kirjoitelmasta, joista 30 on pitkän oppimäärän (A-ruotsi) kokeesta ja 30 keskipitkän oppimäärän (B-ruotsi) kevään 2020 kokeesta. A-ruotsin kirjoitelmat (700–1100 merkkiä) ovat kaksi kertaa pidempiä kuin B-ruotsin kirjoitelmat (400–550 merkkiä). Analysoin kirjoitelmia Corderin (1974) luoman virheanalyysin avulla, lukuun ottamatta virheiden selittämistä tai arviointia. Etsin kirjoitelmista kaikki määräisyysvirheet, jonka jälkeen jaottelin ne pää- ja alakategorioihin. Jaottelin jokaisen määräisyysvirheitä sisältävän nominaalilausekkeen vain yhteen kategoriaan, vaikka lausekkeessa olisikin ollut useampi taivutusvirhe. Ruotsin kielen määräisyys ja artikkelien käyttö luo tunnetusti haasteita ruotsinoppijoille, sillä se eroaa huomattavasti esimerkiksi englannin ja suomen kielistä. Käyn läpi teoriaa ruotsin kielen määräisyydestä sekä esittelen aiempaa tutkimusta aiheeseen liittyen. Vaikka määräisyys koostuu sekä merkityksestä että muodosta, keskityn tässä tutkielmassa vain muotoon, sillä sitä painotetaan kouluopetuksessakin. Lisäksi selitän eron toisen ja vieraan kielen oppimisen välillä ja pohdin virheiden merkitystä kielenoppimisessa. Kielenoppimiseen liittyy Pienemannin (1998) prosessoitavuusteoria, jonka mukaan kielenoppiminen koostuu viidestä tasosta, joista edeltävä täytyy aina hallita siirtyäkseen seuraavalle tasolle. Määräisyys ja nominaalilausekkeiden taivutus kuuluvat tasoille 2 ja 3, jotka liittyvät sanojen taivutukseen sekä lausekkeiden sisäiseen kongruenssiin. Aineistosta löytyi yhteensä 160 määräisyysvirhettä, joista 107 on pitkän ruotsin ja 53 keskipitkän ruotsin kirjoitelmista. A-ruotsissa virheitä on keskimäärin neljä per kirjoitelma, B-ruotsissa kaksi. Pääkategorioita on neljä ja alakategorioita 15. Suurin pääkategoria on epämääräinen muoto määräisen muodon sijasta (58), toisiksi suurin määräinen muoto epämääräisen muodon sijasta (49), kolmanneksi suurin artikkelivirheet (27) ja pienin kongruenssivirheet (26). Yleisimpiä alakategorioita eli virhetyyppejä olivat epämääräinen muoto aiemmin mainituista asioista puhuttaessa, määräinen muoto epämääräistä muotoa vaativien attribuuttien jälkeen, artikkeliton muoto määräisen muodon sijasta sekä epämääräinen muoto prepositioilmauksissa. Aineistosta käy ilmi, että opiskelijat käyttävät useimmiten yksinkertaisimpia muotoja eli epämääräistä tai artikkelitonta muotoa. Muodon valitsemisen lisäksi vaikeuksia tuottaa sellaisten nominaalilausekkeiden muodostus, joihin sisältyy attribuutti. Tällaiset kongruenssivirheet olivat selvästi yleisempiä B-ruotsissa, mikä kertoo heikommasta nominaalilausekkeiden määräisyystaivutuksen osaamisesta. Määrällisesti A- ja B-ruotsin kirjoitelmissa oli saman verran virheitä suhteessa tekstien pituuteen, ainoastaan eri kategorioiden välillä oli eroja. Toisaalta A-ruotsin pidempiä ja haastavampia tekstejä kirjoittaessa tulee luonnollisesti enemmän virheitä kuin B-ruotsin lyhyissä teksteissä. Tulosten perusteella nämä opiskelijat ovat vielä prosessoitavuusteorian tasolla 2, sillä he eivät hallitse substantiivien määräisyysmuotojen käyttöä.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen asema ruotsin kielellä on julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla Suomessa vuoden 2019 lopussa ja mitä muita kieliä tarvitaan suomalaisilla työmarkkinoilla. Aineistona käytetään työpaikkailmoituksissa esitettyjä kielitaitovaatimuksia. Aiemmat tutkimukset ja kirjallisuus ovat keskittyneet tarkastelemaan ruotsin kieltä ja sen käyttöä julkisissa ja yksityisissä organisaatioissa (ks. esim. Tandefelt 2003; Lassus & Tanner 2019). Tietääkseni ruotsin kielen asemaa ei ole tutkittu aiemmin kolmannen sektorin organisaatioissa. Ruotsin kielen asemaa on perusteltua tutkia sektoreittain, sillä kielitaitovaatimusten taustalla voidaan nähdä eri tekijöitä eri sektoreilla, kuten taloudellisia syitä ja kielilainsäädännön velvoitteita (ks. laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (423/2003)). Tutkielma on määrällinen sisällönanalyysi, jossa tutkitaan eksplisiittisiä kielitaitovaatimuksia 88 työpaikkailmoituksessa Uudeltamaalta ja 14 Pohjanmaalta. Tutkielmassa tutkitaan myös 30 työpaikkailmoituksen avulla, mitkä taitotasot ja kielitaidon osa-alueet esiintyvät ruotsin kielen vaatimusten ohessa. Analyysi perustuu työpaikkailmoituksissa esiintyvien, taitotasoja kuvaavien adjektiivien ja kielitaidon osa-alueisiin viittaavien ilmaisujen ryhmittelystä valtionhallinnon kielitutkinnoissa (ks. valtioneuvoston asetus 481/2003) määriteltyihin taitotasoihin (tyydyttävä, hyvä, erinomainen) ja kielitaidon osa-alueisiin (suullinen, kirjallinen, ymmärtäminen). Tutkielmassa tutkitaan myös erikseen 14 ruotsinkielistä työpaikkailmoitusta. Tarkoitus on selvittää, millainen suhde kirjoittajan ja lukijan välillä on ja esitetäänkö ruotsin kielen taito ilmoituksissa vaatimuksena vai etuna. Aineistoa tutkitaan pääasiassa systeemis-funktionaalisen kieliteorian ideationaalisen (tässä tutkimuksessa: osallistujaroolit) ja interpersoonaisen metafunktion (tässä tutkimuksessa: modaliteetti) avulla. Aineistoa tutkitaan myös perinteisen kieliopin avulla. Tutkielman tulokset osoittavat, että suomalaisilla työmarkkinoilla tarvitaan kolmea kieltä, suomea, ruotsia ja englantia. Erityisesti englannin kielen asema korostuu tutkielmassa niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Ruotsin kielellä on tulosten mukaan suhteellisesti vahvin asema julkisella sektorilla. Vertailtaessa Uudenmaan kielitaitovaatimuksia Pohjanmaan kielitaitovaatimuksiin, voidaan havaita viitteitä siitä, että ruotsin kielen asema vaihtelee alueittain, sillä ruotsin kieli mainitaan suhteellisesti useammin Pohjanmaalla. Tutkielmassa käytetyn aineistonkeruumenetelmän myötä kolmannen sektorin työpaikkailmoitusten määrä osoittautui vähäiseksi, minkä vuoksi tämän tutkimuksen avulla ei voida vetää suuria johtopäätöksiä kolmannen sektorin kielitaitotarpeista. Työpaikkailmoitusten (30 kpl) avulla voidaan havaita viitteitä siitä, että ruotsin kielen taitotasovaatimus vaihtelee sektoreittain. Julkisen sektorin ilmoituksissa mainitaan useimmiten vaatimuksena tyydyttävä ruotsin kielen taito, yksityisen sektorin ilmoituksissa erinomainen kielitaito ja kolmannen sektorin ilmoituksissa hyvä kielitaito. Materiaalin pienen koon ja kvalitatiivisten aineistonkeruumenetelmien valossa on kuitenkin syytä suhtautua kriittisesti tähän tulokseen. Tulokset osoittavat myös, että ruotsin kielen taitoa ei suurimmassa osassa ilmoituksista määritellä viittaamalla erikseen suulliseen tai kirjalliseen kielitaitoon, tai kykyyn ymmärtää sitä. Tämä voi johtua siitä, että vaatimus ruotsin kielen osaamisesta sisältää itsessään nämä kielitaidon osa-alueet, jolloin näitä ei erikseen mainita. Ruotsinkielisten ilmoitusten analyysi osoittaa, että suhde kirjoittajan ja lukijan välillä on etäinen. Havainto tukee Helgessonin (2011 a & b) toteamusta siitä, että työpaikkailmoituksessa osapuolet ovat lähtökohtaisesti tuntemattomia toisilleen, ja niille on tyypillistä kohteliaisuus ja etäisyys. Vain osassa ilmoituksista käytetään kielellisiä keinoja, joiden avulla lähennetään kirjoittajan ja lukijan välistä suhdetta, kuten persoonapronominin ”me” (på svenska ”vi”) käyttö, kun organisaatio viittaa itseensä ja lukijan sinuttelu. Molemmat on aiemmissa tutkimuksissa esitetty lisäävän läheisyyttä kirjoittajan ja lukijan välillä (Lassus 2010; Norrby, Nilsson & Nyblom 2007). Modaalianalyysi osoittaa, että velvoittavuus ilmoituksissa on korkea eli ruotsin kieli voidaan nähdä vaatimuksena. Tämä johtuu mitä todennäköisimmin siitä, että ilmoitukset ovat ruotsinkielisiä ja jo niiden ymmärtäminen vaatii ruotsin kielen taitoa.

Syften med avhandlingen är att studera det lingvistiska landskapet i Jakobstads centrum och svenskans synlighet i förhållande till andra språk. Jakobstad valdes som forskningsort för att den är en tvåspråkig stad med svenskspråkig majoritet samt att den representerar mindre orter, vilka har mer sällan utforskats inom forskningsfältet. Analysen bygger på bilder av 120 skyltar, vilka har tagits med mobiltelefon i november 2022 samt på en anonymiserad enkät. Skyltarna i materialet är kommersiella skyltar som representerar den s.k. Bottom-Up dimensionen. Den största delen av de officiella skyltarna och kommunala skyltarna som hör till Top-Down -dimensionen har utelämnats. Skyltarna har kategoriserats enligt språk och aktörer. Som kvalitativ metod användes en anonymiserad enkät med flervalsfrågor och öppna frågor. Sammanlagt 16 personer från Jakobstad med omnejd svarade på enkäten. Utifrån analysen framgår att svenskan står först i största delen av skyltarna. Restauranger och caféer hade flera enspråkigt engelska skyltar jämfört med andra aktörer. Det enda minoritetsspråk som var representerat i skyltmaterialet var arabiskan, vilket förekom i en annons i samband med svenskan. Svaren i enkätundersökningen inkluderade kommentarer om att svenskan har blivit utmanad av finskan såväl som engelskan i Jakobstads gatubild.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa yhdessä suomenkielisessä ammattikorkeakoulussa opiskelevien ruotsinkielisen ammattisanaston opiskelua ja osaamista. Samalla tutkin, millaisilla tehtävätyypeillä ammattisanastoa opetetaan ja opiskellaan, mitkä tehtävätyypit koetaan hyödyllisiksi sekä mikä koetaan haasteelliseksi ammattisanaston opiskelussa. Tutkimuksen materiaali koostuu seitsemän ammattikorkeakouluopettajan vastaamasta lomakkeesta sekä 62 ammattikorkeakouluopiskelijan vastaamasta lomakkeesta ja sanastotestistä. Opettajien lomake koostuu yhdeksästä kysymyksestä, joista osa on monivalintakysymyksiä ja osa avoimia kysymyksiä. Opiskelijoiden lomake koostuu kahdesta osasta, kahdeksasta monivalinta- ja avoimesta kysymyksestä sekä kymmenestä sanastotestikysymyksestä. Monivalintakysymysten vastaukset olen analysoinut kvantitatiivisesti ja avoimet kysymykset kvalitatiivisesti. Sanastotestin vastauksen olen analysoinut sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti. Tutkimuksestani käy ilmi, että yhden suomenkielisen ammattikorkeakoulun kolmella alalla (terveys ja hyvinvointi, liiketalous ja tekniikka) opiskelijoiden ammattisanaston osaaminen on heikkoa. Liiketalouden opiskelijat pärjäävät parhaiten ja tekniikan opiskelijat heikoiten sanastotestissä. Opiskelijoiden omat arviot ammattisanaston hallitsemisesta vastaavat osin testin tuloksia, kun taas opettajien arviot opiskelijoidensa taidoista ovat optimistisemmat. Ammattisanaston opiskeluun käytettävät tehtävätyypit vaihtelevat, mutta suulliset, kirjalliset ja lukutehtävät ovat yleisimpiä.

Språkbad är en mångsidig, intensiv och stimulerande språkinlärningsmetod, som har sitt ursprung i Kanada. I tidigare forskning har man konstaterat att språkbad är ett effektivt sätt att lära finskspråkiga barn svenska. För språkbadselever ger språkbadet omfattande språkliga möjligheter inför framtiden. I dag studerar en del tidigare språkbadselever i svenskspråkiga utbildningar på andra eller tredje stadiet och en del arbetar i svenskspråkiga arbetsmiljöer. Därtill konsumerar flera tidigare språkbadslever svenskspråkig litteratur och populärkultur i sina vardagar. I denna magisteravhandling är mitt syfte att utreda hurdana erfarenheter tidigare språkbadselever har kring språkbad. I avhandlingen kartläggs hurdana språkkunskaper tidigare språkbadselever har i svenska språket. I avhandlingen utreds också hur mycket och i vilka situationer tidigare språkbadselever använder svenska språket. Därtill kartläggs hur tidigare språkbadselever identifierar sig språkligt. Materialinsamlingen har gjorts genom en elektronisk enkät. Enkäten består av totalt tolv frågor varav fyra är flervalsfrågor och åtta är öppna frågor. Totalt 30 tidigare språkbadselever som har avlagt ett svenskspråkigt språkbadsprogram i Finland svarade på enkäten. Min undersökning visar att tidigare språkbadselever huvudsakligen har positiva erfarenheter av språkbadsundervisning. Språkkompetenserna i svenska språket är på en hög nivå hos de flesta tidigare språkbadselever. Majoriteten av tidigare språkbadselever använder svenska språket aktivt i varierande situationer. Därtill identifierar över hälften av de tidigare språkbadseleverna sig som tvåspråkiga utifrån språkbadserfarenheten.

Indianböcker var länge en av de populäraste genrerna för barn och ungdomar i Norden. Syftet med den här magisteravhandlingen är att ur ett postkolonialt perspektiv analysera framställningen av indianer i Eirik Hornborgs (1879–1965) och Erik Munsterhjelms (1905–1992) indianböcker. Avhandlingen är dessutom avsedd som en slags kartläggning av den finlandssvenska indianboksutgivningen under 1900-talets första hälft, som har beskrivits som genrens storhetstid. Genom att leta i bibliografier efter indianböcker ursprungligen utgivna på svenska i Finland under åren 1901–1951 har jag funnit totalt sex verk som kan beskrivas som indianböcker, och alla dessa ingår i min analys. Verken är skrivna av två olika författare. Under pseudonymen Edward M. Henderson skrev Eirik Hornborg "Den ensamma Vargen" (1918) och "Isaac Scotts minnen" (1920). Erik Munsterhjelm skrev de tre ungdomsböckerna "Pionjärens hemlighet" (1943), "Den underbara dalen" (1944) och "Amulettens gåta" (1947) samt romanen "Katra" (1947). I min analys av böckerna behandlar jag bland annat beskrivningar av indianernas yttre och inre egenskaper, samt hur förhållandet mellan indianer och vita framställs i böckerna. Jag undersöker dessutom vilken bild som böckerna förmedlar av kolonialismen. Postkoloniala begrepp som är centrala i min analys är ras och den Andra. I tidigare forskning har man kunnat konstatera att kolonialistiska tankesätt och diskurser förekom även i Finland, och att de bland annat spreds genom barnlitteratur. Resultaten av min undersökning bekräftar detta. Särskilt Hendersons (Hornborgs) böcker präglas av ett starkt rastänkande, enligt vilket de vita är naturligt överlägsna de "primitiva" indianerna. Indianerna framställs i enlighet med kolonialistiska stereotyper som ondskefulla och lömska vildar, som är dömda till en tragisk men oundviklig undergång i mötet med civilisationen. I Hendersons böcker existerar indianerna nästan uteslutande i rollen som fiender till de vita huvudpersonerna, och det målas upp en ytterst stark rasbunden motsättning mellan dessa två grupper. Syftet med den negativa framställningen tycks vara att upphöja de vita på bekostnad av indianerna, och samtidigt rättfärdiga den europeiska kolonisationen av Nordamerika. Erik Munsterhjelms framställning av indianerna är mera nyanserad och inte lika negativt färgad som Hendersons. Det finns visserligen en tydlig uppdelning mellan goda och onda indianer i hans böcker, men de flesta framställs som fredliga och vänligt inställda till de vita. Trots att indianerna har mera framträdande positioner i Munsterhjelms böcker andrafieras de ständigt, och beskrivningarna tar ofta fasta på det som uppfattas som exotiskt och annorlunda med dem. Kolonialismens skuggsidor osynliggörs dessutom fullständigt, då böckerna enbart skildrar indianer som har haft en mycket begränsad eller rentav obefintlig kontakt med de vita, och alltså inte upplevt någon form av kolonialt våld eller förtryck. Kolonialismen framställs istället som en positiv sak för både indianer och vita. Resultatet blir en förvrängning av historien som kan fungera som en bekväm verklighetsflykt för den tilltänkta vita läsaren.

Ruotsin kieli on suomalaisissa kouluissa tärkeä oppiaine, jolla on pitkä historia. Se on pakollinen oppilaille, joiden äidinkieli on suomi. Tästä syystä sen opetusta on tärkeää tutkia. Etenkin oppimateriaalitutkimusta onkin tehty runsaasti, ja se on suosittu aihe mm. opinnäytetöissä. Selvitin tutkielmassani, miten tehtävätyypit ovat muuttuneet ruotsin B1-oppimäärän lukion oppikirjoissa 1980-luvulta 2010-luvulle. Käytin materiaalina kuutta oppikirjaa, joista kaksi on tehty 1980-luvulla, kaksi 1990-luvulla ja kaksi 2010-luvulla. Koin tämän aiheen mielekkääksi tulevan opettajan näkökulmasta, sillä oppikirjat ovat tärkeä osa kieltenopetusta, ja siksi on tärkeää, että niitä myös tutkitaan. Valitsin tutkittaviksi tehtävätyypeiksi käännöstehtävät, ääntämistehtävät sekä tehtävät, joissa jollakin tapaa hyödynnetään tekniikkaa (esim. internet, televisio, radio jne.). Käytin kvantitatiivista tutkimusmenetelmää, jossa laskin eri tehtävätyyppien määrät sekä prosentuaaliset osuudet ja tein vertailuja eri ikäisten kirjojen välillä. Tutkimuksen tuloksena sain selville, että käännöstehtävät vähentyivät, kun taas tehtävät, joissa hyödynnetään tekniikkaa, lisääntyivät. Ääntämistehtävien suhteen ei tapahtunut merkittävää muutosta vuosikymmenten välillä. Tulokset ovat loogisia, sillä yleisen nykykäsityksen mukaan käännöstehtäviä ei tulisi käyttää opetuksessa kovin paljoa, vaikkakin tutkimus myös puoltaa niiden asemaa oikein käytettyinä. Tietotekniikka taas on digiloikan seurauksena yhä suurempi osa koulumaailmaa, joten sitä hyödyntävien tehtävien lisääntyminen oli odotettavissa. Tutkimukseni otanta on pieni, ja siksi aiheesta tulisikin tehdä lisää tutkimusta suuremmalla aineistolla. Mahdollisia jatkotutkimusaiheita ovat myös mm. eri oppimäärän tai kouluasteen oppikirjat sekä eri kielten oppikirjat. Samankaltaisen tutkimuksen voisi myös tehdä muistakin tehtävätyypeistä. Myös muiden oppimateriaalien kuin oppikirjojen tutkimus tehtävätyyppien näkökulmasta olisi hyödyllistä.

Tutkielman tavoitteena on kartoittaa kantagermaanisten u-vartaloiden *a-äänteen kehitystä ja variaatiota muinaisskandinaavissa. Muinaisskandinaavin itäistä haaraa edustaa tutkielmassa muinaisruotsi, läntistä haaraa muinaisislanti. *a-äänteen refleksien toisistaan poikkeava käyttäytyminen muinaisskandinaavin itäisessä ja läntisessä haarassa on tutkimuskirjallisuudessa tunnettu ilmiö. Tavallisesti *a-äänteen on katsottu muinaisislannissa kehittyneen u-umlautin vaikutuksesta ǫ:ksi, muinaisruotsissa taas äänne on yleensä säilynyt a:na. I-umlautin vaikutus on muinaisruotsissakin ollut selkeämpää. Kiistakysymykseksi onkin noussut se, missä määrin umlautit ovat vaikuttaneet pohjoisgermaanin itäisessä haarassa ja kuinka suurelta osin muinaisruotsissa yleinen /a/-refleksi johtuu myöhemmästä tasoittumisesta. Tutkielmassa käytetty lähdemateriaali koostuu erilaisista muinaisskandinaavinkielisistä kirjoituksista, muun muassa maakuntalaeista ja proosateksteistä sekä niiden myöhemmistä kopioista, sekä etymologisista sanakirjoista. Tutkielmassa havaittiin muutamia muinaisruotsalaisia sanoja, joissa esiintyy u-umlautin läpikäyneeseen *a-äänteeseen viittaava äänne. Sanojen kokonaismäärään suhteutettuna osuus oli kuitenkin pieni. Vanhimman aineiston muodostavissa ruotsalaisissa maakuntalaeissa esiintyi vain yksi u-umlautiin viittaava muoto (*barkuz > borker/börker). Toinen varhainen u-umlautiin viittaava taivutettu paikannimi esiintyi kahdessa latinankielisessä kirjeessä 1200- ja 1300-luvuilta (*harguz > Horghum). Muissa tapauksissa u-umlautiin viittaavat muodot olivat nuorempia kuin muodot, joissa u-umlautin vaikutusta ei ollut havaittavissa. Tutkimuskirjallisuudessa mainittu muinaisruotsin itäisten ja läntisten alueiden välinen jakolinja, joka koski umlautien toteutumista tai säilymistä, havaittiin myös tässä tutkielmassa. Muinaisruotsin taivutusparadigman osalta havaittiin, että yhteisskandinaavinen paradigma oli eräiden sanojen kohdalla alkanut rapautua jo maakuntalakien aikaan 1200-luvulla. Toisten sanojen kohdalla vanhantyyppistä taivutusta ja juurivokaalin palatalisaatiota taivutusmuodoissa esiintyi vielä 1300-luvun puolivälissä. Ylipäänsä havaittiin muinaisruotsin monikko- ja obliikvimuodoissa esiintyvän juurivokaalin palatalisaation olevan hyvin satunnaista erotuksena palatalisaation säännöllisyydelle muinaisislannissa. Tästä on pääteltävissä, että mikäli umlautit vaikuttivat muinaisruotsin edeltäjäkielessä, oli niiden vaikutus u-vartaloiden reflekseissä jo pitkälti tasoittunut 1200-luvulle tultaessa.

Tämän tutkielman tarkoituksena on vertailla, minkälaisia vertauksia esiintyy kaikkitietävän kertojan sekä hahmojen puheessa Tove Janssonin muumiromaaneissa. Lisäksi tarkastelen, muuttuvatko nämä vertaukset jollakin tavalla ajan myötä. Tutkimusaineisto koostuu neljästä muumiromaanista, jotka ovat Småtrollen och den stora översvämningen (1945), Farlig midsommar (1954), Trollvinter (1957) ja Sent i november (1970). Aineiston vertaukset poimin manuaalisesti. Analyysi on pääasialliselta luonteeltaan kvalitatiivinen, mutta siihen sisältyy myös kvantitatiivisia piirteitä. Aineiston analyysi noudattaa stilistiikan oppeja ja erityisesti Peter Cassirerin (2015) sekä Michael Shortin ja Geoffrey Leechin (1981) kuvauksia kaunokirjallisuuden vertausten analysoimisesta. Aineisto sisältää 50 vertausta, joista 42 ilmenee kertojan puheessa ja 8 repliikeissä. Analyysi osoittaa, että kertojan ja hahmojen repliikkien vertaukset ovat hyvin samankaltaisia. Ne kuvaavat samoja ilmiöitä sekä sisältävät intensifiointia. Niiden merkitys on vahvistaa ja havainnollistaa sanottua. Molemmat luovat pääosin samanlaisen efektin, mutta vain kertojan vertaukset luovat jännitystä. Sekä kertojan että repliikkien vertaukset sisältävät niin konkretiaa kuin abstraktiutta, ja vertaukset ovat luonteeltaan multimodaalisia. Kumpaankin vertaustyyppiin kuuluu uusia ja vakiintuneita vertauksia, mutta suurin osa niistä on kuitenkin uusia. Vertaukset ovat valtaosin selkeitä ja yksiselitteisiä, vaikka niistä jotkut sisältävät myös monitulkintaisuutta. Lisäksi kummassakin vertaustyypissä ilmenee personifikaatiota sekä samoja teemoja, vaikkakin kertojalla on pari teemaryhmää enemmän ja muutama vertaus, joita ei voi luokitella. Selkeänä erona on myös se, että kertojan lauseessa voi esiintyä kaksi vertausta, kun repliikit sisältävät vain yhden vertauksen. Kertoja käyttää niin ikään enemmän vertauksia, ja kertojan vertausten määrä kasvaa suuremmin kirjasta toiseen kuin repliikkien vertausten määrä. Toisaalta repliikkien vertaukset ovat kaikki keskenään erilaisia, kun taas kertoja käyttää muutamaa samantyylistä vertausta. Vertausten määrä lisääntyy siten, että niiden frekvenssi on korkein viimeisessä romaanissa. Sekä kertojan että repliikkien vertausten määrä kasvaa, etenkin kun verrataan ensimmäistä ja viimeistä romaania. Näin ollen niin kertojan kuin hahmojenkin puhe muuttuu ainakin jossain määrin kuvaannollisemmaksi. Lisäksi vertaukset muuttuvat kekseliäämmiksi, kun viimeinen romaani sisältää enemmän uusia kuin vakiintuneita vertauksia.