Browsing by master's degree program "Utbildningsprogrammet i medicin"

Pre-eklampsia on globaali ongelma, mikä komplisoi 2–8 % raskauksista. Pre-eklampsiassa normaalisti sikiötä äidin immuunipuolustukselta suojaavien tekijöiden säätely on häiriintynyt. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pre-eklampsian riskiä ja luonnetta luovutetuilla sukusoluilla saavutetuissa raskauksissa. Koska luovutetut sukusolut eroavat immunologisesti normaalia enemmän kantajastaan, hypoteesiksi asetettiin, että näissä raskauksissa pre-eklampsiaa esiintyy enemmän. Myös kirjallisuuden mukaan näissä raskauksissa vaikuttaisi olevan pre-eklampsiaa enemmän (38–20 %). Aineistona oli Finnish Genetics of Preeclampsia Consortium (FINNPEC) kohortti (n=2778). Tässä pre-eklampsia määriteltiin seuraavasti: 1. yli 140 mmHg:n systolinen verenpaine sekä 2. proteinuria (virtsan proteiini ≥0·3 g/24 h tai 0·3 g/L tai kaksi ≥1+ tulosta liuskatestissä) ja 3. näiden ilmeneminen H20 jälkeen. Näillä kriteereillä verrattiin luovutetuilla sukusoluilla saavutettuja raskauksia (n=21) muihin raskauksiin (n=2757). Väestötason esiintyvyys pre-eklampsian suhteen saatiin terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen syntyneiden lasten rekisteristä. Tutkimuksen tuloksena todettiin pre-eklampsiaa esiintyvän enemmän luovutetuilla sukusoluilla saavutetuissa raskauksissa. Muita riskitekijöitä olivat muun muassa äidin korkeampi ikä ja sikiön miessukupuoli. Pre-eklampsiaraskauksia vertailtaessa luovutetuilla sukusoluilla saavutetuissa raskauksissa esiintyi enemmän ennenaikaisia synnytyksiä, ja pre-eklampsia diagnosoitiin aiemmin kuin muissa raskauksissa. Luovutettujen sukusolujen raskauksista ei löydetty tilastollisesti merkittäviä eroja raskauksien luonteissa luovutettujen siittiöiden ja munasolujen välillä, mutta näyttäisi siltä, että riskit ovat isommat luovutetuilla munasoluilla alkaneissa raskauksissa. Tulokset tukevat aikaisempia tutkimustuloksia, vaikka otanta olikin pieni. Tilastollisten merkitsevien erojen puuttumisesta huolimatta tutkimus mahdollisti lisätiedon saamisen sikiön sukupuolen ja vieraiden antigeenien merkityksestä.

Objective: The choice of patient outcomes in clinical quality registries is crucial for comparable and relevant data collection. Ideally, a uniform outcome framework would guide the assessment of outcomes. We set out to find a suitable published framework and validate it in clinical quality registries. Study design and Setting: A literature review was conducted to find an outcome framework that is patient-centric, easy-to-use, shared with clinical research, and allows registry evaluation. Chosen outcome framework was validated by extracting and classifying outcomes from 63 clinical quality registries at HUS Helsinki University Hospital, Finland. Results: COMET taxonomy was chosen from 23 published frameworks. HUS Clinical quality registries showed great variation in outcome domains and in number of measures. Physiological outcomes were present in 98%, resource use in all, and functioning domains in 62% of the registries. Patient-reported outcome measures were found in 48% of the registries. Conclusions: The COMET taxonomy was suitable for evaluating the choice of outcomes in clinical quality registries while some improvements are suggested. HUS Helsinki University Hospital clinical quality registries exist at different maturity levels showing room for improvement in life impact outcomes and in outcome prioritization. This article offers a comparison point for other registry evaluators.

Johdanto Ennen teho-osastolle saapumista aloitettu viilennyshoito kylmillä suonensisäisillä nesteillä ei vaikuta parantavan sairaalan ulkopuolella sydänpysähdyksen saaneiden potilaiden funktionaalista ennustetta. Hypoteesinamme oli, että tämä johtuu tehottomasta viilennyksestä ja hoidon sivuvaikutuksista. Aineisto ja menetelmät Post hoc-analyysi alijoukosta potilaita (n = 352), jotka olivat mukana TTH48-tutkimuksessa (NCT01689077) ja joko saivat kylmiä suonensisäisiä nesteitä ennen teholle saapumista, tai eivät saaneet. Tietoja kerättiin potilaiden lähtötilanteesta, sydänpysähdykseen liittyvistä tekijöistä, viilennysmenetelmistä, sivuvaikutuksista ja kehon lämpötilasta eri hoidon vaiheissa. Ensisijainen päätepiste oli kesto spontaanin verenkierron palautumisesta tavoitelämpötilaan (<34°C) ja toissiajiset päätepisteet olivat verenkiertoon liittyvät sivuvaikutukset, elektrolyyttihäiriöt ja hypoksia ensimmäisten 24 tunnin aikana tehohoidossa. Vähintään yhden tunnin ero ajassa tavoitelämpötilaan määriteltiin ennalta merkittäväksi. Tulokset Tutkimukseen mukaan otetuista 352 potilaasta 110 saivat kylmiä suonensisäisiä nesteitä ennen teho-osastolle saapumista. Mediaani aika spontaanin verenkierron palautumisen ja tavoitelämpötilan saavuttamisen välillä oli pidempi ryhmässä, joka sai kylmiä nesteitä verrattuna ryhmään, joka ei saanut (318 vs. 281 min, p < 0.01). Kylmien nesteiden käyttö ennen tehoosastolle saapumista ei assosioitunut tavoitelämpötilan saavuttamisen kestoon lineaariregressiomallissa sisältäen hoitokeskuksen, painoindeksin, sydämen vajaatoiminnan, diabeteksen ja sydänpysähdyksen keston (standardoitu beta vaikutuskerroin: 0.06, 95% luottamusvälit B:lle -49 ja 16, p = 0.32). Ryhmien välillä ei ollut eroa hypoksian yleisyydessä tehoosastolle saapuessa (1.8% ja 3.3%, p = 0.43) tai elektrolyyttitasapainon häiriöissä (hyponatremia: 1.8% ja 2.9% p = 0.54; hypokalaemia: 1.8% ja 4.5%, p = 0.20). Sairaalakuolleisuudessa ei ollut eroa ryhmien välillä. Johtopäätökset Tavoitteellisen lämpötilan hallinnan aloittaminen kylmillä suonensisäisillä nesteillä ennen tehoosastolle saapumista ei lyhentänyt kestoa spontaanin verenkierron palautumisesta tavoitelämpötilaan pääsemiseen. Emme löytäneet tilastollisesti merkitsevää eroa kuolleisuudessa tai sivuvaikutusten yleisyydessä ennen teho-osastolle saapumista kylmien nesteiden antamisen perustella jaotelluissa ryhmissä.

The purpose of this study was to assess the best way to measure carpal alignment. The study compared computer-based measurements and manual measurements of the carpal alignment. The subjects of comparison were the methods of measuring the radioscaphoid, radiolunate, radiocapitate and radiometacarpal angles. 30 cone beam CT scans of healthy, uninjured, wrists were analyzed by automated software (Disior ltd) and by hand surgeons using lateral radiographs reconstructed from the CT scans. Six hand surgeons were given instructions on how to take the measurements. They analyzed both reconstructed radiographs in which the wrist bones were partially overlapping due to summation, and reconstructed radiographs, where overlapping of the wrist bones had been digitally removed. In addition, seven different hand surgeons were not given instructions on the measurement methods. They analyzed only the reconstructed radiographs with wrist bones overlapping. In manual measurements, the inter- and intra-observer reliability of the results varied from good to excellent (ICC: 0.77–0.99), both in the instructed and in the uninstructed group. Inter-observer reliability was better in the group instructed in the methods of measurement. Reliability was further improved in reconstructed radiographs where the overlapping of the carpal bones had been digitally removed. Intra-observer reliability was very similar in both the instructed and uninstructed groups, and improved when bony overlapping was removed. The software provided excellent intra-observer reliability (ICC 0.94-1.00) and result, that were highly comparable the instructed manual measurements from radiographs with no bony overlapping (mean difference range 1°-7°). Although statistically significant differences were seen between manual measurements and software measurements, the differences are too small to be clinically significant. The research shows that accurate and repeatable computer-aided measurements of the carpal alignment can be made from CT scans, thereby minimizing observational errors. Key words: Carpal alignment, measurement, reliability, computer-aided, digitally reconstructed radiographs

Breast cancer is now globally the most frequent cancer and leading cause of women’s death. Two thirds of breast cancers express the luminal estrogen receptor-positive (ERα + ) phe- notype that is initially responsive to antihormonal therapies, but drug resistance emerges. A major barrier to the understanding of the ERα-pathway biology and therapeutic discoveries is the restricted repertoire of luminal ERα + breast cancer models. The ERα + phenotype is not stable in cultured cells for reasons not fully understood. We examine 400 patient-derived breast epithelial and breast cancer explant cultures (PDECs) grown in various three- dimensional matrix scaffolds, finding that ERα is primarily regulated by the matrix stiffness. Matrix stiffness upregulates the ERα signaling via stress-mediated p38 activation and H3K27me3-mediated epigenetic regulation. The finding that the matrix stiffness is a central cue to the ERα phenotype reveals a mechanobiological component in breast tissue hormonal signaling and enables the development of novel therapeutic interventions.

COVID-19 on SARS-CoV-2 (severe acute respiratory syndrome coronavirus 2) viruksen aiheuttama infektiosairaus, joka julistettiin maailmanlaajuiseksi pandemiaksi 11. päivä maaliskuuta 2020 (1). Myös Suomessa niin kuin muualla pandemia alkoi levitä nopeasti, johtaen kuolemiin ja tuhansien ihmisten sairastumiseen. Pandemian vaikutukset tulivat nopeasti näkyviin myös terveydenhuollossa. Henkilökuntaa siirrettiin COVID-19 kohortteihin sekä suojavarusteet tulivat osaksi päivittäistä työasua. Hoitohenkilökuntakaan ei säästynyt COVID-19 tartunnoilta. Terveydenhuollossa työskentelevillä on todettu olevan suurempi riski COVID-19 tartuntaan kuin muulla väestöllä. Esimerkiksi HUS alueella muun väestön sairastavuus oli heinäkuussa 2020 0.3 % (53), ja HUS hoitohenkilökunnan sairastavuuden arvioidaan olevan 0.9 % (50). Tässä tutkimuksessa tarkastellaan COVID-19 pandemian vaikutuksia hoitohenkilökunnan terveyteen ensimmäisen pandemia-aallon ajalta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko riskiryhmään kuuluvalla hoitohenkilökunnalla suurempi riski saada vakavampi COVID-19 taudinkuva sekä oliko hoitohenkilökunnan suojavarusteiden käytöllä vaikutusta koronataudin oireiden määrään. Tutkimuksen aineisto koostuu kyselytutkimuksista, joihin vastasi yhteensä 866 hoitohenkilökuntaan kuuluvaa HUS-alueelta. Tutkimusaineisto sisälsi yhden pohjakyselyn sekä kahden seurantakyselyn vastaukset. Seurantakyselyt koostuivat muuten samoista kysymyksistä kuin pohjakysely, mutta niissä ei kysytty enää osallistujien taustatietoja kuten perussairauksia. Ne sisältävät 150 kysymystä yleisterveydestä, suojavarusteiden käytöstä sekä työoloista. Tutkimuksen ajalta kaikilta, joilla oli koronatautiin viittaavia oireita, otettiin SARS-CoV-2 PCR-testi (polymerase chain reaction). Nämä tulokset, sekä vastaajilta otettujen vasta-ainetestien tulokset saatiin kyselytutkimusten ajalta tutkimusaineistoon. Pohjakysely lähetettiin osallistujille kesäkuussa 2020 ja vastauksia kerättiin 15.7.2020 saakka, nämä vastaukset koskevat ajanjaksoa 3/2020–6/2020. Kahden seurantakyselyn vastaukset osallistujilta on saatu ajanjaksolta 12.7.2020-28.2.2021. Tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että riskiryhmään kuuluvalla hoitohenkilökunnalla on suurempi riski saada vaikeampi taudinkuva kuin ei riskiryhmään kuuluvilla. Suojavarusteiden käytöllä tai käyttämättömyydellä todennäköisimmällä tartuntahetkellä ei todettu tässä tutkimusotannassa olevan yhteyttä oireiden määrään. Tulosten myötä voidaan pohtia pitäisikö riskiryhmään kuuluvaa hoitohenkilökuntaa suojata erityisillä keinoilla, esimerkiksi ohjata työtehtäviin, jossa sairastumisriski on pienempi. (268 sanaa)

Tausta: CP-vamma on sikiön tai pikkulapsen kehittyviin aivoihin tapahtuneen aivovaurion aiheuttama liikuntavamma. CP-vamma jaotellaan spastiseen, dyskineettiseen ja ataktiseen alatyyppiin. Anatomisen sijainnin perusteella CP-vamma jaotellaan edelleen kvadriplegiseen, diplegiseen ja hemiplegiseen muotoon. Lisäksi käytössä ovat määrittämätön ja muu CP-vamma. CP-vamma on yleensä diagnosoitu noin 1–2 vuoden iässä, mutta on mahdollista jo ennen 6 kuukauden ikää. Tanskassa mediaani-ikä diagnoosin asettamiselle on 11 kuukautta. Suomessa vastaava ikä on 1,5 vuotta, mutta eri alatyypeille tätä ikää ei ole selvitetty. Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena on selvittää HYKS:n lastenneurologialla diagnosoitujen CP-vammaisten lasten diagnoosi-iän mediaani. Tämä määritetään koko tutkimuspopulaatiolle sekä eri alatyypeille huomioiden myös sukupuolien väliset mahdolliset erot. Menetelmät: Aineistona käytettiin HYKS:n lastenneurologialla ajalla 1/2009–6/2018 alle 9-vuotiaana diagnosoituja potilaita. Tiedot diagnoosista ja sen ajankohdasta haettiin potilastietojärjestelmästä. Lopullinen tutkittavien määrä oli 213, joista poikia oli 122 ja tyttöjä 91. Spastisia kvadriplegisiä potilaita oli 7, spastisia diplegisiä 37, spastisia hemiplegisiä 139, dyskineettisiä 29 ja ataktisia 1. Tulokset: Mediaani-ikä diagnoosivaiheessa oli kaikille 17 kuukautta, pojille 16,5 kk ja tytöille 17 kk. Mediaani-iät alatyypeissä olivat kvadriplegialle 17, diplegialle 22, hemiplegialle 14, dyskineettiselle 19 ja ataktiselle 42 kuukautta. Alatyypillä yleisesti tarkasteltuna oli tilastollisesti merkitsevä vaikutus diagnoosi-ikään, mutta sukupuolella ei. Pohdinta: Koko tutkimuspopulaation diagnoosi-iän mediaani oli hyvin yhtenäinen aiemmin tutkitun, koko Suomen kattavan diagnoosi-iän kanssa. Näiden perusteella diagnostiikka ei kuitenkaan ole Suomessa yhtä aikaista kuin Tanskassa. Aikainen diagnoosi on etu hoitointerventioiden aloituksen suhteen, mutta Suomen ja Tanskan eroja hoitointerventioissa ei kuitenkaan tämän perusteella voi arvioida. Tärkeää diagnostiikassa on myös diagnoosin pysyvyys myöhemmällä iällä.

Lisääntyvä antibioottiresistenssi (AMR, antimicrobial resistance) on maailmanlaajuinen uhka ihmisen terveydelle. Vuonna 2019 arvioitiin AMR:n aiheuttamien ylimääräisten kuolemien määräksi jo 1.27 miljoona; luku ylittää malarian tai HIV-infektion vastaavat arviot. Sairaaloissa AMR ongelma johtaa pidentyneisiin hoitojaksoihin, vakavampiin infektioihin ja suurempaan kuolleisuuteen ja myös leikkaushoidossa tarvittavan profylaksian käyttö on vaarassa. On selvää, että moderni lääketiede ei toimi nykyiseen tapaan ilman antibiootteja. Moniresistentit Enterobakteerit ovat yleistyneet viime vuosina kaikkialla; korkeimman antibioottiresistenssin alueilla ne aiheuttavat jo suurimman osan esimerkiksi virtsatieinfektioista. Näiden bakteerien esiintyvyys on suurinta Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa,Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä Etelä-Amerikassa. Kehitys on hälyttävää myös Euroopassa. Merkittävänä syynä tähän on resistenssin leviäminen alueelta toiselle matkailun, kaupan ja eläinten mukana. Korkean riskin alueilla vierailevista jopa 30-90% kantaa palatessaan moniresistenttejä suolistobakteereita. Tässä työssä tutkimme 783:n Benin matkaajan ESBL-PE (extended-spectrum betalactamase producing Enterobacteriaceae) bakteerin kantajuutta ulostenäytteistä, jotka kerättiin ennen matkaa, Beninissä, heti matkalta paluun jälkeen ja säännöllisin väliajoin sen jälkeen.. Ennen matkaa ESBL-PE kantajien osuus oli 4.4% ja heti matkan jälkeen 54%. Matkan aikana ja heti paluun jälkeen kerättyjen näytteiden perusteella 80% kolonisoitui matkan aikana. Kuukauden kuluttua paluusta kerätyissä näytteissä esiintyvyys oli enää 24%. Tutkimuksessa tuli tilastollisesti merkittävä ero niiden välillä, jotka antoivat näytteen paluupäivänä tai sitä seuraavana päivänä verrattuna niihin jotka antoivat näytteen vasta kolmen päivän kuluttua (68% vs 48%). Riskitekijäanalyysin perusteella D-vitamiinin talviaikainen käyttö saattoi jopa suojata ESBL-PE kolonisaatiolta. Tutkimus osoitti, että matkailijoista merkittävä osa dekolonisoituu jo ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana. Jatkossa tarkoituksena on selvittää, miksi jotkut kannat onnistuvat kolonisoimaan suoliston pitkäksi aikaa.

Epilepsy is one of the most common neurological diseases worldwide. Around one-fifth of people with epilepsy are diagnosed with drug-resistant epilepsy. Some of them benefit from epilepsy surgery. Before surgical treatment, the location of the epileptogenic zone (EZ) must be carefully identified to achieve a good surgical outcome. New methods for locating the EZ are constantly being developed. The aim of this study was to investigate whether long-range temporal correlations (LRTC) can be used for non-invasive localization of the EZ in patients with drug-resistant epilepsy. The study involved 10 patients with epilepsy who had previously undergone epilepsy surgery and an MRI. We used the detrended fluctuation analysis (DFA) method to quantify the LRTCs in four different frequency bands in 200 cortical regions based on the patients' individual source reconstructions. We correlated the DFA values with distances from the resection areas and cortical locations of interictal epileptiform discharges (IEDs). In addition, DFA maps were visually inspected by three clinicians to identify the most likely EZs. The study found that DFA maps were significantly correlated with distance from the location of the resection only in the patients with type II focal cortical dysplasia (FCD II) and were associated with IED sites only in the FCD II patients. In addition, visual analysis of the DFA maps showed that in the FCD patients, there was a high interobserver agreement and accuracy in defining the affected hemisphere and lobe. These findings suggest that LRTCs could provide a non-invasive method to identify EZ and facilitate the preoperative evaluation of epilepsy patients.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten tutkittavat jakautuvat peroraalisen sokerirasituksen perusteella käyttämällä k-means-algoritmia ja selvittää, jakautuvatko tutkittavat eri ryppäisiin jo vakiintuneen glukoosinsiedon luokitteluperusteen mukaisesti, vai muodostuuko myös uudenlaisia ryhmiä. Lisäksi tarkasteltiin mihin GCK-kantajat sijoittuivat ryppäissä. Aineisto perustuu Botnia-tutkimukseen ja sen myöhempiin osatutkimuksiin. Tutkittavat olivat diabeetikkoja ja terveitä kontrolleja (N=4319). GCK-kantajia oli 113. Tutkittavat ryhmiteltiin sokerirasituksen kymmenen muuttujan (glukoosi 0 min, 30 min, 60 min ja 120 min; insuliini 0 min, 30 min, 60 min ja 120 min sekä C-peptidi 0 min ja 120 min). Ryhmittelyssä käytettiin K-means algoritmia ja R-ohjelmaa. Syntyneiden ryhmien erojen havaitsemiseen käytettiin Anovaa, ja kahdenväliset erot laskettiin Tukeyn testillä. T-testiä käytettiin vertaamaan ryppään GCK-MODY-kantajien piirteitä vastaavan ryhmän keskiarvoihin. K-means ryhmitteyssä erottui kolme ryhmää glukoosirasituksen perusteella. Ryppäät erosivat toisistaan odotetusti ryhmittelyyn käytettyjen muuttujien suhteen, mutta lisäksi eroavaisuuksia todettiin myös lipiditasoissa ja BMI:ssä, vaikka näitä muuttujia ei ollut ryhmittelyssä käytettykään. GCK-kantajien glukoosirasituskäyrien muoto mukaili koko aineiston vastaavaa, ja he olivat joka ryhmässä keskiarvoa nuorempia ja hoikempia. GCK-kantajat erottuivat kaikista selvimmin vastaavan ryhmän ei-kantajista ryppäässä 1. Ryppäässä 3 GCK-kantajilla oli hieman korkeampi HDL-kolesteroli ja matalampi BMI kuin muilla saman ryppään tutkittavilla, ja ryppääseen 3 päätyivätkin ne GCK-kantajat, joiden glukoosiaineenvaihdunta oli keskimäärin eniten häiriintynyt.