Browsing by study line "Politics and Organizations"

EU:n diskurssissa on useiden vuosien ajan korostettu merkittävää muutosta unionin kehityspolitiikassa. Erityisesti suhteessa Afrikkaan EU on korostanut suhteiden viemistä uudelle tasolle ja siirtymistä tasaveroiseen kumppanuuteen pitkään vallinneen vinoutuneen valtasuhteen sijaan. Todellisen muutoksen tutkiminen on kuitenkin haastavaa. Tähän tarpeeseen Sarah Delputte ja Jan Orbie (2020a) ovat kehittäneet teoreettisen viitekehyksen, jonka avulla EU:n kehityspolitiikan muutosta voidaan tutkia kolmen eri tason kautta. Viitekehys sisältää myös neljä mahdollista tulevaisuuden skenaariota EU:n kehityspolitiikalle. Yksi näistä käsittelee turvallistamisnäkökulmaa, johon myös tämä tutkielma keskittyy. Analysoimalla EU:n Afrikka-hätärahastoa innovatiivisena osana unionin kehityspolitiikkaa, tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, onko rahaston toiminnassa merkkejä turvallistamisesta. Tutkimusaineisto käsittää EU:n Afrikka hätärahaston perustamissopimuksen sekä strategian. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia sekä kriittistä kehysanalyysia. EU:n kehityspolitiikka suhteessa Afrikkaan on edelleen Eurooppa-keskeistä modernistista ja koloniaalista, huolimatta sen yrityksistä uudistaa maanosien välisiä suhteita enemmän yhteistyön suuntaan. Rahaston toiminnassa on vain heikkoja viitteitä turvallistamisesta, vaikka rahaston perustamisen itsessään voidaan tulkita viittaavan turvallistamisen logiikkaan.

The aim of this thesis is to examine how the unity of the European Union (EU) is constructed in the Finnish media during a crisis, the Russian invasion of Ukraine in 2022, and whether there are distinctive changes in the media portrayal during the analysis period. The present research also aims to point out any frequently occurring features in the data and consider how the portrayal of the EU in the Finnish media builds and shapes its audiences’ perceptions of the EU and its unity in a crisis context. The material of the thesis consists of 58 news articles from YLE and Helsingin Sanomat (HS) covering the ongoing 2022 Russian invasion of Ukraine. Utilising keywords in Finnish, the data was collected from the official websites of YLE and HS using search engines provided by the news outlets. As the methodology of this thesis, qualitative content analysis is utilised. By applying qualitative content analysis, the present study is conducted in a material-oriented way, and it includes systematic close reading of the material in which the identification of key themes and patterns, i.e., coding, is of essence. The results show that during the analysis period, the media portrayal of the EU and its unity was predominantly positive in nature. According to the analysis, the EU was depicted as exceptionally and historically united, but also capable of making decisions in complex circumstances. In addition, the unity of the EU was portrayed in the media as surprising in light of previous crises. However, both YLE and HS were found to be mostly following the national and European elite’s interpretations of the crisis, and ultimately refrained from presenting contradicting views to their audiences. All in all, the present study contributes to the deeper understanding of not only the EU but also, the role of the media, specifically in crisis situations.

Tässä tutkielmassa tutkitaan valtasiirtymää Vasemmistoliitossa. Valtasiirtymähypoteesin mukaan valta on siirtynyt puolueessa jäsenistöltä puolue-eliitille. Lähtökohtana Vasemmistoliiton valinnalle tutkimuksen kohteeksi toimii se, että Vasemmistoliitto on jäänyt tutkimukselliseen pimentoon jäsendemokratiaa ja valtasiirtymää tutkittaessa. Tutkimuksen keskittyminen Vasemmistoliittoon avaa joukkopuolueeseen pohjautuvan puolueen jäsenten näkemyksiä vallasta ja jäsendemokratiasta. Täten tutkimus tuo uutta näkökulmaa Suomen puoluetutkimuksen kentälle. Tutkielman varsinaisena tavoitteena on selvittää, onko Vasemmistoliitossa tapahtunut valtasiirtymää ja miten valta on jakautunut eri toimielinten välille. Valtasiirtymän tarkastelun ohella tutkielmassa tutkitaan jäsenten puolueen demokratiaa kohtaan koetun tyytyväisyyden yhteyksiä arvioihin puolue-elinten vallasta. Lisäksi tutkielmassa selvitetään mitkä muut tekijät selittävät puolue-elinten arvioitua valtaa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ovat puolueteoriat, jotka osoittavat joukkopuolueiden muutoksen asiantuntijoiden valtaa korostaviksi professionaalisiksi vaalipuolueiksi ja kartellipuolueiksi. Taustalla vaikuttaa rappiokertomustulkinta puoluedemokratian muuntumisesta kohti yleisödemokratiaa, jossa puoluepolitiikka on yksilöitynyttä. Nämä muutokset puoluejärjestelmissä muuttavat myös puolueiden sisäistä vallanjakoa niin, että puolueen jäsenistöä edustavat kenttätason puolue-elimet menettävät valtaa julkisella toimintatasolla toimiville puolueen puheenjohtajistolle ja eduskuntaryhmälle. Tutkielman aineistona käytetään marraskuussa vuonna 2021 Vasemmistoliiton jäsenille lähetettyä kyselytutkimusta. Kyselytutkimuksen avulla selvitettiin jäsenten näkemyksiä Vasemmistoliiton jäsendemokratiasta ja puolue-elinten vallasta. Kyselytutkimuksessa saatua aineistoa tutkitaan lineaarisen regressioanalyysin keinoin. Regressioanalyysia käytetään, kun halutaan selvittää, mitkä muuttujat parhaiten selittävät tutkittavaa ilmiötä. Regressioanalyysin selitysaste osoittaa, kuinka hyvin selittämisessä on onnistuttu. Tutkielmassa tehtäviin regressioanalyyseihin valitaan selitettäviksi muuttujiksi puolueen puheenjohtajan, puoluehallituksen ja puoluekokouksen arvioitu valta. Selitettävät muuttujat edustavat jokaisen kolmen toimintatason puolue-elimiä, joille jäsenet arvioivat eniten valtaa. Näitä pyritään selittämään selittävien muuttujien avulla. Tutkielmassa selittäviksi muuttujiksi valikoidaan jäsenten puolueen demokratiaa kohtaan koettu tyytyväisyys sekä kontrollimuuttujat, joita ovat kyselytutkimuksessa vastaajan taustatietoina annetut ikä, liittymisvuosi puolueeseen, koulutustaso sekä rooli puolueessa. Ennen regressioanalyysin ajoa selittävät muuttujat operationalisoidaan dummy-muuttujiksi, mikä mahdollistaa luokitteluasteikollisten muuttujien käytön lineaarisessa regressioanalyysissa. Regressioanalyysissa selittävät muuttujat auttavat kertomaan, mikä yhteys jäsenen taustassa selittää parhaiten näkemyksiä puolue-elinten vallasta. Havainnot osoittavat, että valtasiirtymähypoteesin voidaan sanoa toteutuvan Vasemmistoliitossa. Julkisen toimintatason elimille arvioidaan enemmän valtaa kuin muille toimintatasoille. Regressioanalyysien havainnot osoittavat, että mitä tyytyväisempi jäsendemokratiaan on, sitä enemmän arvioi puolue-elimillä olevan valtaa. Tyytyväisyyttä mittaavien muuttujien merkitsevyysasteet ovat tilastollisesti merkitseviä myös silloin, kun otetaan huomioon kontrollimuuttujat. Kontrollimuuttujista vuosina 2000–2009 ja 2016–2021 puolueeseen liittyneet sekä 26–45-vuotiaat ja 45–65-vuotiaat omaavat myös itsenäistä selitysvoimaa. Samoin puoluerooliltaan aktiiviset ja kunnallisessa luottamustehtävässä toimivat omaavat itsenäistä selitysvoimaa. Tyytyväisyys selittää kuitenkin merkitsevimmin arvioita puolue-elinten vallasta. Tutkielmassa paitsi kerrotaan, miten vallan arvioidaan sijoittuvan puolue-elinten välille, myös osoitetaan, mitkä tekijät parhaiten selittävät näitä arvioita. Tutkielman havainnot ovat yhteneväisiä puolueteorioiden kanssa ja asemoivat tutkielman osaksi puoluetutkimusten kenttää.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Venäjän toimintaa Afrikan sarven alueella. Afrikan sarveen katsotaan tutkielman kontekstissa kuuluvan Somalia, Etioipia, Eritrea ja Djibouti. Tutkielma vastaa kysymyksiin, millaista Venäjän vaikutusvalta on näiden neljän valtion alueella, onko Venäjän vaikutusvalta pehmeää valtaa ja mitkä tekijät Venäjän vaikutusvaltaan vaikuttavat. Kolmeksi muuttujaksi on valittu Venäjän historiallinen yhteistyö valtion kanssa, valtion hallinnon luonne sekä Venäjän kilpailijoiden (Euroopan unioni, Yhdysvallat ja Kiina) toiminta valtiossa. Venäjän historiallinen yhteistyö valtion kanssa tarkoittaa käytännössä Neuvostoliiton toimintaa alueen maissa. Tutkimukseen sovelletaan pehmeän vallan sekä cultural statecraftin konsepteja. Tutkimuksessa havaitaan, että kolmesta selittävästä tekijästä ei yksiselitteisesti löydy Venäjän vaikutusvaltaa selittäviä tekijöitä. Kuitenkin havaittiin, että Venäjän vaikutusvallan määrä kasvaa tiettyyn pisteeseen asti valtion hallinnon vakauden mukana. Hallinnon laadulla (onko hallinto demokraattinen tai autoritaarinen) ei näytä olevan merkitystä Venäjän toiminnalle, vaan tärkeämpää on hallinnon vakaus ja tehokkuus. Mitä tulee Venäjän (tai Neuvostoliiton) historiaan maan kanssa, huomattiin, että se ei suoraan vaikuta korreloivan Venäjän vaikutusvaltaan maassa tänä päivänä. Kuitenkin tutkielmassa todetaan, että pitkät historialliset suhteet saattavat myötävaikuttaa Venäjän vaikutusvaltaan nykypäivänä. Venäjän kilpailijoiden toiminnalla valtioissa ei vaikuta olevan suoraa vaikutusta Venäjän toimintaan alueella. Tutkimuksessa päätellään, että kilpailijoiden vähäisempi yhteistyö valtion kanssa voi johtaa Venäjän kasvavaan vaikutusvaltaan alueella. Näiden havaintojen pohjalta tutkielmassa johdetaan kaksi tekijää, jotka yhdessä luovat todennäköiset edellytykset Venäjän toiminnalle alueella: mikäli maiden välillä on ollut historiallista yhteistyötä ja valtion hallinto on vakaata, Venäjällä voidaan olettaa olevan intressejä vaikuttaa alueeseen.

Tässä tutkielmassa tutkitaan Suomen lapsilisäjärjestelmän, eli lapsilisän ja siihen rinnastettavissa olevien verovähennysten muutoksia vuosina 1989 ja 1994. Näinä vuosina verovähennyksistä välivaiheiden kautta luovuttiin. Lähestyn muutoksia puolueiden välisen tavoiteristiriidan eli konfliktin kautta. Hyödyntämällä lopputulosta selittävää prosessin jäljittämistä tutkin sitä, miten puolueiden erilaiset tavoitteet ja suhteellinen valta-asema vaikuttivat havaittuihin muutoksiin. Kaikille perheille samansuuruisena maksettu ja veroton lapsilisä otettiin Suomessa käyttöön jo vuonna 1948. Uudistuksen esikuvana toimineesta Ruotsista poiketen lapsilisän rinnalle jätettiin kuitenkin lapsiperheitä tukevia verovähennyksiä sekä valtion- että kunnallisverotuksessa. Vähennyksistä luopumiseen ryhdyttiin vasta vuonna 1987, jolloin verovähennysten karsiminen asetettiin yhdeksi verouudistuksen tavoitteista. Lopulta molemmista vähennyksistä luovuttiin kuitenkin vasta vuonna 1994. Tässä tutkielmassa etsitään selityksiä sille, miksi verovähennysten poistoon tuolloin ryhdyttiin ja kenen tavoitteiden mukaan se toteutettiin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalipolitiikan tutkimuksessa usein käytetty konfliktiteoriaa, jonka mukaan hyvinvointivaltiokehitys ja sosiaalipoliittisten järjestelmien laatu riippuu eri intressiryhmien välisistä valtasuhteista. Tämän tutkielman osalta tarkastelu keskittyy aikakauden kolmeen suurimpaan puolueeseen Kokoomukseen, SDP:hen ja Keskustaan. Puolueiden vaikutuksen tutkimiseksi tutkielmassa eritellään niiden toisistaan poikkeavat perhepoliittiset tavoitteet. Tämän jälkeen lapsilisäpolitiikan muutosvaiheet selvitetään aineiston pohjalta välivaiheiden löytämiseksi. Lainvalmisteluasiakirjoja, hallitusten asiakirjoja ja eduskuntakeskustelua analysoimalla tehdään tulkintoja siitä, mitä tavoitteitaan puolueet edistivät ja miten eri tavoitteet vaikuttivat muutosten lopputulokseen. Lopputulosta selittävän prosessin jäljittämisen menetelmän mukaisesti kummastakin muutosvaiheesta muodostetaan paras mahdollinen selitys, joiden luotettavuutta arvioidaan tutkielman lopussa. Pääasiallisena aineistona tutkielmassa toimivat puolueiden ohjelmat, Holkerin ja Ahon hallitusten asiakirjat sekä eduskunnan asiakirjat. Analyysin tulosten perusteella perhepoliittisten verovähennysten poistaminen jäi vuonna 1989 puolitiehen, koska suurimpien hallituspuolueiden tavoitteet olivat keskenään ristiriidassa. Sekä Kokoomus että SDP kannattivat periaatteessa perhepoliittista verovähennyksistä luopumista, mutta Kokoomuksella verouudistukseen liittyi myös tavoite yleisen veroasteen ja etenkin marginaaliveron laskemisesta. SDP taas tavoitteli lapsilisiin tuntuvia korotuksia. Uudistuksen tuloksena lapsilisiä korotettiin, mutta vain valtionverotuksen huoltajavähennyksestä luovuttiin, ja kunnallisverotuksen lapsivähennys jopa kolminkertaistettiin. Tämä mahdollisti veroasteen pienen alenemisen, sillä verovähennyksinä annettu tuki ei kasvattanut valtion menoja. Vuonna 1994 kunnallisverotuksen lapsivähennyksen poiston yhteydessä perhetuesta haettiin myös tuntuvia säästöjä. Vaihtoehtona aiempaa vähäisemmän perhepoliittisen tuen jakamiseen esitettiin osittain verotettavaa lapsilisää. Etenkin Kokoomus vastusti hyvätuloisia kurittavaa uudistusta, ja verottamisen sijaan lapsilisiä päädyttiin porrastamaan voimakkaasti Keskustan tavoitteiden mukaisesti. Uudistuksen eduskuntakäsittelyssä tavoitellut säästöt sulivat lähes kokonaan. Suomalaiselle sosiaalipolitiikan ja erityisesti perhepolitiikan tutkimukselle tämä tutkielma tarjoaa täydennystä vähän tutkitun, mutta rakenteellisesti merkittävän muutoksen osalta. Vuosina 1989 ja 1994 tehdyt tukimuotojen muutokset ovat viimeisimmät suuret rakenteelliset muutokset Suomen perhepolitiikassa. Tutkimusta eri tavoitteiden roolista muutoksessa ei tiettävästi kuitenkaan ole aiemmin tehty. Tässä tutkielmassa paitsi muodostetaan selitys muutosten taustoille, myös kartoitetaan eri puolueiden perhepoliittisia tavoitteita ja uudistukselle esitettyjä vaihtoehtoja. Tutkielma tarjoaa tietoa ja taustoitusta paitsi lapsilisien jatkotutkimukselle myös perhetuesta käytävälle keskustelulle.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kaupunkien toimijuuden rooleja alueellisten vihreää siirtymää tukevien innovaatioekosysteemien rakentamisessa ja vahvistamisessa. Perinteisesti innovaatioekosysteemien on nähty rakentuvan suuryritysten ympärille. Innovaatioiden systeeminen näkökulma on kuitenkin tuonut tarkasteluun paitsi alueelliset julkishallinnon toimijat, yliopistot ja muut tutkimuslaitokset, myös kansalaisyhteiskunnan ja kulttuurin. Vihreä siirtymä eli yhteiskunnan rakenteellinen murros kohti hiilineutraalia kiertotaloutta on keskeinen elementti nykyisessä hallitusohjelmassa ja keskeisissä kansallisissa strategioissa. Samalla Suomi pyrkii nostamaan TKI-politiikan intensiteettiä merkittävänä osana vihreän siirtymän toteuttamista. Kaupunkien ja muiden alueellisten toimijoiden rooli tässä murroksessa on tunnistettu ja ne omaksuvat yhä suurempaa vastuuta sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Tutkimus toteutetaan kolmen tapauksen laadullisena tapaustutkimuksena. Analyysi perustuu kaupunkien strategioihin, niitä tukeviin keskeisimpiin toimintasuunnitelmiin tai hankekokonaisuuksiin sekä innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksiin. Teoreettinen viitekehys rakentuu Henry Etzkowitzin ja Loet Leydesdorffin kehittämän kolmoiskierremallin ja siitä Patrizia Lombardin ym. jalostaman laajennetun kolmikierremallin sekä Elias Carayannisin ja David Campbellin edelleen kehittämän nelikierremallin pohjalta. Kolmois- ja nelikierremallit auttavat tulkitsemaan paitsi ekosysteemin toimijoiden välisiä suhteita, myös alueellista innovaatiokulttuuria. Lisäksi viitekehystä rakennetaan kestävyyskeskustelun siirtymisestä kohti markkinaehtoisempaa käsitteistöä, jota rakennetaan nykyisin vihreän siirtymän ja kestävän kasvun termein. Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin, Lahden ja Oulun kaupunkien toimijuutta. Tutkimuksen perusteella kaupungit ovat kyllä omaksuneet aktiivisen roolin ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä kestävän kehityksen perusperiaatteet ja integroineet ne strategiatasolle saakka, mutta vihreän siirtymän ja sitä toteuttavien innovaatioekosysteemien sisällyttäminen toimintaa ohjaaviin aineistoihin vaihtelee selvästi. Ekosysteemiajattelu ohjaa kaupunkien strategista toimintaa hyvin eri tavoin. Kaikista tapauksista oli kuitenkin mahdollista tunnistaa useita innovaatioekosysteemejä vahvistavia rooleja, joista selkeimpiä olivat ekosysteemien käytännön mahdollistaja ja innovaatiomyönteisen kulttuurin rakentaja. Lisäksi kaupungit näyttäytyivät innokkaina ottamaan vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta, vaikka konkretian taso strategioissa vaihtelikin. Kaupunkien aktiivinen rooli paitsi ilmastotoimissa myös kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa tunnistetaan yhä laajemmin ja niiden itsenäisen toimijuuden rooli on selvästi omaksuttu tutkittujen kaupunkien strategioihin. Ilmastotoimet ja erityisesti innovaatioekosysteemitoiminta on kuitenkin yhä sidottu pitkälti erilaisiin hankkeisiin. Avoimen innovaation ja ekosysteemien merkitys tulee varmasti kasvamaan tulevaisuudessa, kun globaaleihin haasteisiin tarvitaan uusia ratkaisuja. Samalla kaupungeilta ja muilta alueellisilta toimijoilta vaaditaan yhä ketterämpää toimijuutta.

Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän kahtiajako eteni 2010-luvulla pisteeseen, jossa maa on polarisoituneempi kuin koskaan ennen. Käsillä oleva maisterintutkielma tarkastelee ilmiötä Yhdysvaltain kongressissa ja sitä, miten se ilmenee edustajien kielenkäytössä. Työssä tarkastellaan kongressin alahuoneen eli edustajainhuoneen jäsenten retoriikkaa vaalijärjestelmän uudistamista ajavan lakialoitetta (For the People Act) käsittelevän keskustelun kontekstissa. Tutkimuksen tarkoituksena on jäsentää lakialoitteesta käytyä keskustelua ja paljastaa, minkälaisia ongelmanmäärittelyjä poliittinen eliitti esittää Yhdysvaltain demokratiaa koskevasta lakialoitteesta ja kuinka kasvanut vastakkainasettelu ilmenee kongressin keskustelussa. Tutkimuskirjallisuudessa poliittisen eliitin tunnistetaan antavan vihjeitä kansalaisille siitä, miten asioista tulisi ajatella. Polarisoituneessa ympäristössä näiden vihjeiden painoarvo on kasvanut entistä suuremmaksi ja täten kongressiedustajien retoriikan tarkastelu on tärkeää. Työn teoreettisessa osuudessa tarkastellaan myös useita eri selityksiä polarisaation kasvulle ja tarkastellaan sen erilaisia ilmenemismuotoja kongressissa. Empiirisessä osuudessa tarkastellaan edellä mainittua lainsäädäntökeskustelua kehysanalyysia hyödyntäen. Analyysissa keskustelussa esitetyistä puheenvuoroista eritellään useita erilaisia ongelmanmäärittelyjä jotka jakautuvat lakialoitetta vastustaviin ja tukeviin määrittelyihin. Keskustelussa kongressiedustajat esittivät hyvin synkkiä kuvia Yhdysvaltain demokratian tilasta ja toisesta puolueesta ja sen aikomuksista. Keskustelussa käytetty retoriikka oli hyvin rajua varsinkin republikaaniedustajien puolelta. Teoreettisessa osuudessa käsiteltyjä polarisaation ilmenemismuotoja tulee selvästi keskustelussa esiin.

Euroopan unionin vaalilainsäädäntö asettaa kehykset niille säännöille, joita jäsenvaltioiden pitää noudattaa Euroopan parlamentin vaaleissa. Säännöt määrittelevät, että vaalien tulee olla suhteelliset. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin itse päättää, millaista suhteellista vaalitapaa ne käyttävät. Euroopan parlamentin vaalit ovat nykyisin hyvin sekavat vaihtelevien vaalitapojen vuoksi. Tutkielman tavoitteena onkin löytää yksi ideaali vaalijärjestelmä, joka voisi olla käytössä Euroopan parlamentin vaalien kaikissa vaalipiireissä. Mikäli tulevaisuudessa mahdollisesti käyttöön otettava Euroopan laajuinen eli ylikansallisella vaalilista toteutuu, tarvitsee sillekin valita yksi vaalijärjestelmä. Tämä tutkielma pyrkii vastaamaan tähän kysymykseen. Tämä maisterintutkielma selvittää, miten nämä moninaiset vaalijärjestelmät vaikuttavat Euroopan parlamentin vaalien lopputuloksiin. Tutkielma vertaa avointa listavaalia, puoliavointa listavaalia, suljettua listavaalia ja siirtoäänivaalitaa, ja selvittää, miten ne vaikuttavat vaalien äänestysaktiivisuuteen, valittavien parlamentin jäsenten sukupuolijakaumaan ja edellisen parlamentin jäsenten todennäköisyyteen tulla valituiksi uudelleen. Tutkielma selvittää yhteyttä vaalijärjestelmien ja vaalien lopputuloksen välillä lineaarisen regressioanalyysin keinoin. Aineistona toimivat Euroopan parlamentin vaalit vuosilta 2009, 2014 ja 2019. Regressioanalyyseissa verrataan muita vaalitapoja avoimen listan vaalitapaan. Kontrollimuuttujien valinta johdetaan aiempien tutkimusten merkittäviksi toteamista tekijöistä. Tutkielman tulokset ovat kaksijakoiset. Osasta tutkimuskohteista löytyy tilastollisesti merkitsevä yhteys. Siirtoäänivaalitapa vaikuttaa nostavan valituksi tulleiden naisten määrää ja edellisen parlamentin jäsenten todennäköisyyttä tulla valituksi seuraavaankin parlamenttiin. Puoliavoin listavaali vaikuttaa laskevan äänestysaktiivisuutta. Näitä tuloksia pitää kuitenkin arvioida kriittisesti erityisesti siirtoäänivaalitapaa koskevan tutkimuksen rajallisen otannan vuoksi. Päätöstä parhaasta mahdollisesta vaalitavasta ei kuitenkaan pysty tekemään tämän tutkielman tulosten perusteella. Yksikään järjestelmä ei nouse joukosta selvästi muita parempana, vaan eri järjestelmät ovat vahvempia eri kategorioissa. Yhden järjestelmän valitseminen muiden yli vaatiikin normatiivisia linjanvetoja.