Browsing by master's degree program "Yhteiskunnallisen muutoksen maisteriohjelma"

Tässä tutkielmassa on tehty diskurssianalyysi sairaanhoitajien vuoden 1995 työtaistelusta käydystä mediakeskustelusta Helsingin Sanomissa. Sairaanhoitajan ammatti on malliesimerkki naisvaltaisesta matalapalkkaisesta alasta, millä sukupuolten välistä palkkaeriarvoisuutta selitetään. Sairaanhoitajan ammattia määrittävät vahvat historialliset käsitykset naisten yhteiskunnallisesta asemasta ja roolista sekä sairaanhoitajiin liitetyistä ihanteista. Sairaanhoitajien työtaistelusta käydyn mediakeskustelun tutkimus tarjoaa täten myös näkökulmia laajempaan keskusteluun sukupuolten välisestä palkkaeriarvoisuudesta. Tutkielma on laadullinen tutkimus ja sen analyysiä ohjaa diskurssianalyysin teoreettis-metodologinen viitekehys ja siihen sisältyvä sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan kielen käyttö on sosiaalista toimintaa ja todellisuuden rakentamista. Analyysiin otetaan vaikutteita etenkin kriittisen diskurssianalyysin suuntauksesta, jonka mukaan diskurssien ja yhteiskunnallisten rakenteiden suhde on kaksisuuntainen, eli yhteiskunnalliset rakenteet muovaavat diskursseja, mutta diskurssit ovat luonteeltaan tuottavia, joten ne uusintavat yhteiskunnallisia rakenteita. Tutkimuksen aineistona on vuoden 1995 sairaanhoitajien työtaistelusta käyty mediakeskustelu Helsingin Sanomissa eli keväällä 1995 Helsingin Sanomissa julkaistut sairaanhoitajien työtaistelua käsittelevät tekstit. Helsingin Sanomien sairaanhoitajien vuoden 1995 työtaistelua käsittelevää mediakeskustelua määrittivät syyllistämisen ja sivuuttamisen diskurssit, jotka korostivat turvallisuus- ja talouskysymyksiä, mutta yhdistyivät myös laajempaan diskurssiin sairaanhoitajien lakko-oikeudesta sekä sukupuolittuneen representaation diskursseihin. Nämä diskurssit pohjasivat aiempiin sairaanhoitajien ammattia ja yhteiskunnallista toimijuutta käsitteleviin diskursseihin, joiden mukaan sairaanhoito on naisille luonnostaan kuuluvaa kutsumustyötä, johon korkeamman palkan tavoittelu ja työtaisteluvoimakeinot eivät kuulu. Mediakeskustelussa syyllistettiin sairaanhoitajia heidän käymästään työtaistelusta ja täten sivuutettiin työtaistelun ja sitä kautta tavoiteltujen palkankorotusten tarve ja oikeutus. Sairaanhoitajien työtaistelua käsitelleen mediakeskustelun syyllistämisen ja sivuuttamisen diskursseilla toissijaistettiin sairaanhoitajien tarve ja oikeus työtaisteluun ja palkankorotuksiin. Samalla toissijaistettiin tavoitteet alan palkkakuopan poistamisesta ja laajemmin sukupuolten välisen palkkaeriarvoisuuden kaventamisesta. Mediakeskustelun diskurssit pohjasivat historiallisiin ja yhteiskunnallisiin sukupuolittuneisiin arvostuksiin sekä sukupuolten välisiin valtasuhteisiin, joita ne myös ylläpitivät. Täten hoitajalakosta käyty mediakeskustelu osaltaan ylläpiti sukupuolten välistä palkkaeriarvoisuutta.

Tutkielma käsittelee aseistakieltäytymistä ja aseistakieltäytyjiä Suomessa vuosina 1960-2015. Aihetta on Suomessa tutkittu vähän, vaikka miehiä koskeva asevelvollisuus on ollut Suomessa voimassa vuodesta 1922. Suomen kontekstissa tätä aihetta on tutkittu aikaisemmin muutamissa maisterintutkielmissa. Varusmiesliiton kannan mukaan nykyinen asevelvollisuus on syrjivä, ja sen tulisi koskea molempia sukupuolia. Asevelvollisuus koskettaa lähes jokaisen suomalaisen miehen elämää jossain vaiheessa. Tutkielmassa kysytään, miten aseistakieltäytyminen on vaikuttanut Aseettomat kädet- muistitietokeruuseen vastanneiden miesten minäkuvaan. Aineistoa ei ole aikaisemmin tutkittu. Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisia teemoja vastaajien kirjoituksissa tulee esiin, ja minkälaisia merkityksiä he antavat aseistakieltäytymiselle osana omaa minäkuvaansa. Vastausten tutkimuksessa hyödynnetään muistitietotutkimuksen, tunnehistorian sekä kokemushistorian piirteitä. Tutkimusaineisto on kerätty vuonna 2015 Aseistakieltäytyjäliiton, Itämerikeskussäätiön ja Työväen muistitietotoimikunnan toimesta. Vastaajien joukossa on eri ikäisiä aseistakieltäytyjiä, ja heihin kuuluu niin siviilipalvelusmiehiä, totaalikieltäytyjiä kuin aseettoman palveluksen suorittaneita. Vastaajia pyydettiin kirjoittamaan omista kokemuksistaan, vakaumuksestaan sekä aseistakieltäytymisprosessista, ja kuvaamaan muistojaan mahdollisimman tarkasti. Aineistossa esiintyy sekä vahvoja ulkopuolisuuden että yhteisöön kuulumisen kokemuksia. Pelko ulkopuolelle jäämisestä liittyy usein perheen ja ystävien suhtautumiseen. Osan vastaajista on ollut vaikea nähdä aseistakieltäytyminen muussa valossa kuin niiden narratiivien kautta joita he olivat oppineet. Nämä käsitykset aseistakieltäytymisestä liittyvät usein laiskuuteen, outouteen ja normaalin elämän ulkopuolelle jättäytymiseen. Yleisesti vastauksissa ilmenee kuitenkin ylpeyttä omasta rohkeudesta ja omasta tiestä, vaikka se olisikin poikennut normeista. Tärkeäksi hetkeksi vastaajien kertomuksissa nousee esiin vakaumuksentutkintamenettely, jossa ennen vuotta 1986 vastaajien täytyi todistaa oma vakaumuksensa viranomaismenettelyssä. Uudemmissa vastauksissa tärkeä murroskohta on siviilipalvelukoulutukseen osallistuminen, jossa vastaajat kohtasivat muita samassa tilanteessa olevia aseistakieltäytyjiä, ja kokivat heidän kanssaan sekä yhtenäisyyttä että erilaisuutta.

Tutkielmassa tarkastellaan Viron kirkkokiistaa Suomen ulkoministeriön sekä Suomen ortodoksisen kirkon toimijoiden näkökulmasta. Viron uudelleenitsenäistyttyä maassa oli kaksi kilpailevaa ortodoksista kirkkoa: Viron pääasiassa vironkielisistä koostuva Viron apostolinen ortodoksinen kirkko sekä neuvostoajalta maahan jäänyt Moskovan patriarkaatin alainen Viron ortodoksinen kirkko. Vuonna 1996 Viron valtiojohdon ja seurakuntien enemmistön pyynnöstä Viron apostolinen ortodoksinen kirkko palautettiin Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen. Kirkon väliaikaiseksi johtajaksi tuli Suomen ortodoksisen kirkon johtaja, arkkipiispa Johannes. Kiista oli Virolle ja Venäjälle poliittinen. Tutkielmassa tarkastellaan, muodostuiko se sellaiseksi myös Suomessa. Lähdeaineistona toimii Suomen ortodoksisen kirkon hallussa oleva arkistomateriaali sekä ulkoministeriön arkistoaineistot. Aineistoa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin kautta. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään transnationaalista historiaa ja metodologisen nationalismin kritiikkiä, kun kiistan poliittisuutta sekä Viron ja Suomen suhteita kylmän sodan jälkeisessä maailmassa tarkastellaan kansallisvaltioiden sijasta myös Suomen ortodoksisen kirkon toimijoiden näkökulmasta. Kiista muodostui Suomessa poliittiseksi kysymykseksi, kun Venäjän federaatio ja Moskovan patriarkaatti halusivat käsitellä Suomea kiistan osapuolena. Suomen ulkopoliittiseksi linjaksi muotoiltiin, ettei valtiojohto ollut kiistassa osallisena eikä sillä ollut mahdollisuutta vaikuttaa tilanteeseen. Ulkoministeriössä tiedostettiin kiistan poliittiset elementit. Suomen ortodoksisen kirkon toimijat tiedostivat myös kiistan poliittisuuden, antoivat siitä rohkeitakin lausuntoja ja olivat yhteydessä Viron valtiojohtoon. Kiista valottaakin, miten Viron uudelleenitsenäistyttyä alikansallisella tasolla yhteydet Suomesta Viroon olivat tiiviitä, vaikka julkinen ulkopolitiikka suhtautui Virolle keskeiseen poliittiseen kysymykseen jopa välinpitämättömästi.

Market relations are never natural, nor are they born without coercion, social tension and violence. This thesis contributes to the critical research on market creation and takes part in the discussion of how our written economic history is based on myths and outright lies. Looking beyond the conventional stories of money’s origins, myth of unilinear development and narratives of universal tendencies to exploit one’s surroundings, this thesis draws from heterodox monetary theory and strong anthropological evidence. It explores the inherently political nature of market creation or “forced markets” through a case study of monetizing colonial Nigeria’s markets. The focus is in asking “why?” rather than merely describing the process. This thesis examines on the other hand the variety of indigenous ways to arrange economies on local level and on the other hand the violent processes through which Western colonial powers sought to monetize these economies and indoctrinate the local populations. In other words, how to make “them” like “us”. In the heart of this thesis are the writings of the High Commissioner of the Northern Nigeria Protectorate (1900-1906) and Governor of unified colonies of Nigeria (1912-1914), Frederick Lugard. From his writings I extract the answer to my question of why these economies had to be monetized, whether it was done to make the colony fiscally profitable or to “civilize” the local population by imposing the Western model of control and habits of work on them. Since the material on hand is waiting to be interpreted through the context of heterodox theories of money and “forced markets”-approach, a hermeneutic positioning in the analysis is an obvious choice. It also complements my constructionist ontology and an interpretivist epistemology. This thesis highlights the role of European intellectual history as a driving force of racist discourses and thus as a justification for the atrocities carried out around the world in the name of progress and civilization. This “European superiority” and “native inferiority” is so deep-rooted in Western mindscape, that although much of this work concentrates mainly on historical matters, the legacy of this intellectual history and its byproducts must be addressed. Are we carrying the tradition of “white man’s burden” in the footsteps of Lugard and others’ like him?

This thesis dives into the lives and experiences of Finnish nonbinary people. With this project, I aim to participate in the expansion of Finnish gender diversity research, and it is also my own contribution to the ethnography of Western nonbinary people. I used participant observation in online groups, interviews with nonbinary individuals, and reflected on my own experiences as a nonbinary person. I also traced the history of sexuality and gender diversity, and the development of queer anthropology from both a Euro-American and a Finnish point of view in order to create a strong historical context for the analysis of current nonbinary identities. I went through the many challenges that transgender people face in Finland, without forgetting the positive effects of being nonbinary on their lives. Using Gershon's theory, I illustrated how porous social orders can be found in the lives of nonbinary people, and how, with the extensive knowledge of queer social orders, the cisheteronormative dominant social order could be adjusted to be more accepting and equal. This thesis had several goals, but the main goal was to create more visibility for nonbinary identities and allow them to tell their own stories in their own words. By amplifying the voice of a marginalized group, I hope to serve that minority to the best of my ability and promote a more equal society where gender diversity is visible and common, but also valued as it deserves.

Tutkielman tavoitteena on kuvata merimetson rauhoitetun aseman merkitystä ihmisten ja merimetsojen välisen konfliktin muodostumisessa Suomen Pohjanmaalla sijaitsevassa Kristiinankaupungin kunnassa. Tutkielma vastaa kysymyksiin, mitä merkityksiä merimetsoon ja sen suojeluun Kristiinankaupungissa liitetään ja millä tavoin paikallistason näkemysten koetaan olevan ristiriidassa lain tuottaman merimetson suojelun kanssa. Tutkielma osallistuu näin laajempaan keskusteluun ihmisten ja merimetsojen välisen konfliktin syistä. Teoreettiseesti tutkielma pohjautuu antropologiseen tutkimukseen ihmisen ja luonnon suhteesta sekä poliittisessa ekologiassakin sovellettuun oikeuspluralistiseen näkökulmaan. Tutkielman aineistonkeruu toteutettiin Kristiinankaupungissa kesän 2019 aikana. Aineisto koostuu kymmenestä haastattelusta, yhdestä ryhmähaastattelusta, noin 200 lehtileikkeestä ja etnografisista kenttämuistiinpanoista. Aineisto analysoitiin temaattisesti koodaamalla. Tutkielma osoittaa, että merimetsoon ja sen suojeluun liitetään moninaisia, toisistaan poikkeavia merkityksiä. Merimetsoon kriittisesti suhtautuville merimetso merkitsee luontoa likaavaa ja tuttua rannikkomaisemaa muuttavaa lajia, joka voi uhata myös käsitystä luonnon tasapainosta. Toisille merimetso taas merkitsee luonnon monimuotoisuutta edistävää lintulajia. Merimetson suojelu puolestaan merkitsee lainsäädännöllistä toimea, joka vaikuttaa merimetsoyhdyskuntien lähellä aikaansa viettävien elämään. Tutkielmassa arvioidaan, että kerroksittaiset oikeusjärjestelmät ovat merimetsokonfliktissa jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Paikallistason oikeudenmukaisuutta koskevien käsitysten mukaan merimetsokantojen rajoittamista pidettiin oikeudenmukaisena, mutta käsitykset törmäsivät Suomen luonnonsuojelulakiin ja EU:n lintudirektiiviin. Oikeusjärjestelmien hierarkkinen suhde puolestaan tuottaa ja kiristää konfliktia.

Tämä maisterintutkielma pyrkii osoittamaan pakkoavioliittoihin liittyviä globaaleja keskinäisriippuvuuksia ja laajentamaan käsitystä ilmiöstä Suomessa. Erityisesti tutkielma pyrkii ymmärtämään, kuinka asiantuntijat konstruoivat pakkoavioliitosta poistumisen haasteita Suomessa ja miten nämä suhteutuvat intersektionaalisuuteen sekä teoriaan ja pakon ja suostumuksen jatkumosta pakkoavioliitossa. Pakkoavioliitot ovat nousseet ilmiönä yhä enemmän esille Suomessa, mutta tutkimus aiheesta on ollut vähäistä ja ilmiöön liittyy paljon vääristyneitä ja haitallisia uskomuksia pakkoavioliitoista tiettyjen globaalin etelän maiden, kulttuurien tai vähemmistöjen ongelmana. Näin ollen tutkielma on paitsi ajankohtainen, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, tarjoaa myös kaivatun näkökulman, sillä tutkimus pakkoavioliitoista poistumisesta on puutteellista, eikä teoriaa pakon ja suostumuksen jatkumosta ole aikaisemmin hyödynnetty yhtä systemaattisesti etenkään Suomessa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii teoria pakon ja suostumuksen välisestä jatkumosta pakkoavioliitossa sekä Crenshaw’n intersektionaalinen lähestymistapa. Jatkumoteoria painottaa, että pakon ja suostumuksen välinen raja ei ole useinkaan selvärajainen tai helposti määriteltävissä, sillä pakkoavioliitot ovat monikerroksinen ilmiö, jossa pakko tapahtuu usein prosessinomaisesti. Tutkielma tunnustaakin merkityksen ymmärtää myös solmimisen hetken ulkopuolella tapahtuva pakko ja nähdä suostumuksen konsepti läpi avioliiton kestävänä osana pakkoavioliiton ja järjestetyn avioliiton välistä erottelua. Merkittävää on, onko henkilöllä aito mahdollisuus kieltäytyä avioliitosta sitä ennen ja sen aikana. Intersektionaalinen lähestymistapa puolestaan ottaa huomioon pakkoavioliittojen uhriksi joutuneiden henkilöiden ja tekijäosapuolten moninaiset taustatekijät ja tukee näkemystä ilmiön moninaisuudesta. Näin ollen tutkielma kontribuoi paitsi feministisen ja sukupuolittuneita kehityskysymyksiä käsittelevän kehitystutkimuksen, myös oikeudellisen pluralismin saralla. Globaali kehitystutkimus antaa myös kaivatun, globaalia kietoutuneisuutta osoittavan näkökulman pakkoavioliittoihin. Tutkielman aineisto koostuu pakkoavioliiton uhriksi joutuneiden henkilöiden parissa työskentelevien asiantuntijoiden kanssa kesän ja syksyn 2022 aikana tehdyistä teemahaastatteluista sekä heidän lausunnoistaan liittyen hallituksen esitykseen pakkoavioliittojen erilliskriminalisoinnista, mutta haastateltujen anonymiteetin säilyttämiseksi suoria lainauksia esitetään vain haastatteluaineistosta. Tutkimusaineiston analysointiin käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jonka mukaisesti aineiston analysoinnissa hyödynnetään sekä tutkimuksen teoriaa, että aineistosta nousevia havaintoja. Tutkimustulokset esitetään sisällönanalyysin avulla löytyneiden teoreettisten käsitteiden avulla. Sisällönanalyysin perusteella voidaan havaita, että pakkoavioliiton uhriksi joutumiseen vaikuttavat monet erilaiset intersektionaaliset tekijät, sekä, että pakon konsepti on pakkoavioliitoissa binäärin sijaan liukuva osoittaen ilmiön moninaisuutta. Tämä näkyy myös tarkasteltaessa asiantuntijoiden näkemyksiä pakkoavioliitosta poistumisen haasteista. Yleisiä haasteita ovat tunnistamisen vaikeus, pakon ja suostumuksen moniulotteiselle jatkumolle sijoittuvat erilaiset, vaikeastikin tunnistettavat pakottamisen keinot, uhrilähtöisyyden puute lainsäädännössä ja rikosprosesseissa sekä haasteiden pitkäkestoisuus ja kokonaisvaltaisuus. Asiantuntijoiden mukaan ratkaisuina näihin haasteisiin ovat erityisesti tiedon lisääminen, uhriksi joutuneeseen henkilöön ja tekijäosapuoleen kohdistuvat ratkaisut sekä lainsäädännölliset ratkaisut, kaikkein tärkeimpänä yksilöllisyyden huomioiminen. Ilmiön moninaisuuden ja siihen vaikuttavien erilaisten taustatekijöiden ymmärtäminen ovat avainasemassa etsittäessä ratkaisuja, sillä muuten riskinä on, että Suomessa luodaan tasa-arvopolitiikkaa, joka ei ole tosiasiassa tasa-arvoista tiettyjä vähemmistöjä kohtaan. Tutkielma osoittaa, että pakkoavioliittoja on hedelmätöntä tarkastella vain yhdestä näkökulmasta tai nähdä tiettyihin konteksteihin rajattuna ilmiönä, sillä ilmiöön liittyy vahva globaalin etelän ja pohjoisen yhteen kietoutuminen, joissa yhdistävänä tekijänä ovat patriarkaaliset rakenteet. Lisäksi tutkielma ilmentää kehitystutkimuksellisen klassikon, riippuvuusteorian merkityksen yhä tänä päivänä myös pakkoavioliittojen kaltaisia ilmiöitä tarkasteltaessa osoittaen tieteenalan relevanssia pakkoavioliittojen tutkimukseen sekä tarvetta lisätä ja laajentaa ilmiöön kohdistuvaa tutkimusta.

Tämän tutkimuksen aiheena on köyhäinapua saaneiden helsinkiläisnaisten työ ja toimeentulo 1920-luvulta 1950-luvulle. Selvitän, millä aloilla köyhäinapua saavat naiset työllistyivät. Selvitän myös, miten taloudelliset velvollisuudet jakautuivat näissä perhetalouksissa ja mikä rooli naisten ansioilla oli perheen toimeentulossa. Tutkimani joukon työmarkkina-asemaa leimaa epävarmuus, eli prekaariuus. He työllistivät itsensä lyhytkestoisissa palkkatyösuhteissa, erilaisella kotituotannolla, pienkaupalla tai palveluilla. Työttömyys ja työnpuute oli usein riittämättömien ansioiden taustalla. Tutkielmassa pohditaan myös, miten Helsingin kaupunki järjesti työttömyystyötä naisille ja mikä oli toiminnan tarkoitus. Saivatko työttömät parempia ammatillisia valmiuksia ja palveliko toiminta heidän kiinnittymistään työmarkkinoille. Lähestyn aihettani kahden eri aineiston kautta. Käyttäen aineistonani Helsingin kaupungin huoltoviraston henkilöakteja, pyrin selvittämään niissä esiintyvien naisten ansaintastrategioita ja rakentamaan kuvaa tyypillisistä lyhytkestoisista ja epävarmoista naisten ammateista. Toisaalta käytän kaupungin työnvälitystoimiston dokumentteja naistyöttömyyttä ja sen hoitoa koskien. Oletuksena on, että tutkimani epävakaassa työmarkkina-asemassa olevien naisten joukko on usein sekä köyhäinhoito- että työnvälitysviranomaisten toimien kohteena. Tutkimusaiheita lähestytään naishistoriallisella tutkimusotteella. Tarkoituksena on tehdä näkyväksi naisten toimijuutta ja työtä sektoreilla, jotka ovat jääneet työmarkkinahistoriassa varjoon. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Marcel van der Lindenin sorrettujen tai alistettujen luokkien käsitettä ja erityisesti teoretisointia vapaan palkkatyön ja alisteisen työn välimuodoista. Tutkimus antaa viitteitä, että itsensä erilaisilla yrittäjämaisilla palveluilla ja käsitöillä tai lyhytkestoisilla palkkatöillä elättäneiden naisten joukko pysyi työtätekevinä köyhinä lähes koko työuransa ajan. Köyhäinavustus oli liian pieni ja toimeentuloa täydennettiin melkein aina työansioilla. Toimeentulo saatiin riittämään myös hyödyntämällä muita resursseja, esimerkiksi pitämällä alivuokralaisia. Köyhyyteen oli usein syynä myös tulojen epäsäännöllisyys ja työttömyys, jota kaupungin työllistämistyöt eivät korjanneet. Kaupungin työttömille naisille tarjoama hätäaputyö ei antanut työttömille eväitä työllistyä vapailla työmarkkinoilla, vaan oli lähinnä keino välttää rahallisen avustuksen maksamista. Työtuvat eivät järjestelmänä edistäneet työllistymistä ja niitä oli kallista ylläpitää. 1930-luvun laman myötä niiden toimintalogiikka oli lähinnä välttää rahallisen avustuksen maksamista. Työtupiin ja ammattikursseihin liittyikin kiinteästi tuottavuuden vaatimus, joka minimissään tarkoitti palkkana saadun avustuksen korvaamista työllä. Tuottavuuden vaatimus näkyy myös siinä, miten osallistuja ohjattiin osallistumaan työttömyystöiden ympärille luotuihin eri järjestelmiin. Osallistujien luokittelu perustui heidän oletettuun tehokkuuteensa.

1960-luku oli Suomessa yhteiskunnallisen ja kulttuurisen murroksen aikaa. Tällöin keskusteluun nousivat myös sukupuoliroolit. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten sukupuolisopimuksesta neuvoteltiin suomalaisessa aikakauslehdistössä vuosien 1966-1968 aikana. Tarkasteluun on valittu yleisaikakauslehti Suomen Kuvalehti sekä naistenlehti Anna. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia. Sisällönanalyysi on tehty teoriaohjaavasti. Valittu aineisto on kategorisoitu Raija Julkusen esittämän sukupuolisopimuksen ”ydinsisällön” mukaan. Julkusen mukaan Suomessa neuvoteltiin vuosien 1966-1975 aikana uudelleen sukupuolten suhteita yhteiskunnassa määrittänyt sukupuolisopimus. Tätä sopimusta Julkunen on kutsunut palkkatyösopimukseksi, sillä sopimuksen keskiössä olivat naisten, myös perheellisten, palkkatyön normalisointi ja sen edellytykset. Laura Saarenmaa puolestaan on esittänyt, että sukupuolisopimuksen neuvottelua käytiin politiikan lisäksi muilla areenoilla, kuten aikakauslehdissä. Tutkielma kuuluu sukupuolihistorian tutkimuskenttään. Sukupuolisopimus ymmärretään säännöiksi, vastavuoroisiksi velvollisuuksiksi ja oikeuksiksi, jotka määrittävät sukupuolten keskinäisiä suhteita ja paikkoja yhteiskunnassa. Sukupuolisopimuksen taustalla vaikuttaa sukupuolijärjestelmä, joka perustuu hierarkian ja eron periaatteille. Nämä käsitteet on yhdistänyt ruotsalainen historioitsija Yvonne Hirdman, ja tässä tutkielmassa käsitteet ymmärretään ennen kaikkea niin kuin suomalaiset yhteiskuntatieteilijät ovat niitä Suomen kontekstiin soveltaneet. Julkisuuden käsitteen avulla puolestaan perustellaan, miksi aikakauslehdet ovat relevantteja tutkimuskohteita: ne osallistuvat demokratialle tärkeään julkiseen keskusteluun siitä, mistä puhutaan, ja miten puhutaan. Tutkielman johtopäätös on, että tarkastelemani aikakauslehdet osallistuivat aktiivisesti sukupuolisopimuksen neuvotteluun aikakaudella. Ne seurasivat aktiivisesti sukupuolirooleista käytyä keskustelua, ja lehtien sivuilla tuotiin erilaisia näkökulmia, mielipiteitä sekä ratkaisuehdotuksia esille. Lehdissä nähtiin sukupuolisopimusta kyseenalaistavia ja uudelleenneuvottelevia puheenvuoroja. Osassa teksteistä neuvotteluun otettiin neutraali kanta tai ylläpidettiin vanhaa sukupuolisopimusta, jossa miehen ja naisen toiminnan alueet olivat eriytyneet yhteiskunnassa. Neuvottelua käytiin etenkin siitä, miten perheellisten naisten ansiotyön edellytyksiä tulisi parantaa. Myös aborttioikeuden laajentamisesta sekä ehkäisystä käytiin keskustelua. Naisten laajentuvaa yhteiskunnallista osallistumista nostettiin erilaisin esimerkein esille sekä naisten kapeaa poliittista roolia kyseenalaistettiin. Miehen perinteisen roolin kyseenalaistaminen näkyi etenkin siinä, miten isyydestä neuvoteltiin.

Tässä maisterintutkielmassa pyritään tuomaan näkökulmaa siihen, minkälainen Suomi–Neuvostoliitto-seuran rooli oli kulttuurivaihdossa vuosina 1960–1969, ja vaikuttiko vuonna 1960 solmittu kulttuurivaihtosopimus Suomen roolin muuttumiseen kulttuurivaihdon osapuolena passiivisesta aktiivisemmaksi. Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurivaihtoa tarkastellaan pehmeän vallan teoreettisesta viitekehyksestä. Kulttuurivaihtoa tarkastelen nimenomaan aikakauden musiikkivaihdon avulla. Ennen musiikin ajateltiin olevan absoluuttista, johon maalliset asiat eivät pystyneet vaikuttamaan. Nykyisin musikologisen tutkimuksen myötä on ymmärretty, että musiikki taidemuotona resonoi ympäröivänsä kanssa. Musiikin tulkitseminenkin on riippuvaista siitä, kuka sitä tulkitsee ja missä. Musiikkia on hyödynnetty politiikan välineenä, sekä käytetty yhteisöjen mobilisoinnissa ja pehmeän vallan välineenä. Musiikkia jaotellaan taidemusiikkiin ja populaarimusiikkiin. Tämän eron määritteleminen on merkittävä osa tutkielmaani, sillä se selittää kulttuurivaihdossa ilmenevää musiikkia, ja yhteisöjen ja valtioiden asenteita erilaisia musiikin muotoja kohtaan. Miksi taide- ja kansanmusiikki korostuivat 1960-luvun musiikkivaihdossa, kun taas populaarimusiikki loisti poissaolollaan. Musiikkivalintoihin liittyy poliittisia valintoja, ja ne näkyivät etenkin Neuvostoliiton kulttuurivaihdossa esimerkiksi Yhdysvaltojen kanssa. Neuvostoliiton johto määritteli, minkälaisen taiteen kuluttaminen maassa oli hyväksyttävää. Tämä näkyi siinä, minkälaisia taiteilijaryhmiä Neuvostoliitto lähetti maastaan ulos, ja vastavuoroisesti vastaanotti sisään. Suomi–Neuvostoliitto-seuran historian eritteleminen ja kuljettaminen mukana läpi Suomen kylmän sodan historian tärkeimpien vaiheiden on tässäkin tutkimuksessa tärkeää. SNS oli organisaationa suurin kulttuurivaihdon toimija suomalaisella kentällä, ja sen rooli vain vahvistui kulttuurivaihtosopimuksen myötä. Käyn tutkielmassani läpi SNS:n arkistoja, tutkien etenkin taiteilijavaihtoa, kirjeenvaihtoa, sekä erilaisia sopimuksia ja toimintasuunnitelmia. Tutkielman johtopäätöksinä esittelen, että kulttuurivaihtosopimuksella voidaan väittää olleen kulttuurivaihtoa valtiollistava rooli, ja musiikkia hyödynnettiin julkisuusdiplomatiassa, pehmeän vallankäytön välineenä. 1970-luvulla suomalaisten yleinen asenne Neuvostoliittoa kohtaan oli myötämielinen, johon SNS:llä saattoi olla osavaikutuksensa. Suomen vaikutusta Neuvostoliittoon 1960-luvun kulttuurivaihdossa ei pystytä tässä tutkielmassa erittelemään, mutta se voisi olla varteenotettava tutkimuskysymys jatkotutkimusta ajatellen.