Browsing by Title

Tutkielmassa perehdytään Italian-Kreikan sodan ja talvisodan välisiin yhtäläisyyksiin ja Italian-Kreikan sodan uutisointiin suomalaisessa valikoidussa sanomalehdistössä. Kumpikin sota sodittiin lyhyen aikavälin sisällä toisistaan, ne kestivät määrällisesti varsin lyhyen aikaa ja kummassakin sodassa valta-asetelmat olivat yllättävän samanlaiset. Talvisodassa pieni Suomi soti suurta ja voimakasta hyökkääjää Neuvostoliittoa vastaan, kun taas Italian-Kreikan sodassa pääministeri Ioannis Metaxasin rautaisesti hallinnoima Kreikka oli pienempi, taloudellisesti alikehittyneempi ja varustautumattomampi kuin Benito Mussolinin johtama Italia. Tutkimukseni metodologiaksi olen valinnut diskurssianalyysin sekä retorisen analyysin. Tutkimukseni käsitellessä sanomalehtien uutisointia, koin myös tarpeelliseksi tutustua mediahistorian tutkimukseen. Nojaan esittelyni talvisodan osalta Osmo Jussilan, Seppo Hentilän ja Jukka Nevakiven teokseen Suomen poliittinen historia 2009. ja Italian-Kreikan sodan osalta David Brewerin teokseen Greece, the Decade of War, Occupation, Resistance and civil war, Richard Cloggin teokseen A Concise History of Greece, sekä Kira Kaurinkosken tutkimukseen Kreikka ja Suomen talvisota, kreikkalaisten sotakirjeenvaihtajien muistelmat. Tutkielmaani varten olen valinnut kaksi toisen maailmansodan ja välirauhan aikana toiminutta sanomalehteä. Tutkittaviksi sanomalehdiksi valikoituivat vuonna 1904 perustettu Suomen suurin päivälehti Helsingin Sanomat, joka edustaa niin sanotusti Suomen virallista näkökulmaa.Toinen tutkielmaani valikoitunut lehti on vuonna 1918 perustettu Suomen Sosialidemokraatti, joka edustaa sosialistista ja vasemmistolaista näkökulmaa. Tutkielmassani osoitan, että Italian-Kreikan sodan ja talvisodan väliltä on löydettävissä 12 yhtäläisyyttä. Ensimmäisenä yhtäläisyytenä voidaan pitää kehityskulkuja, jotka johtivat sotiin. Toinen yhtäläisyys on kummankin maan halu turvata oma kansallinen koskemattomuutensa ja pysyä ulkopuolisena Euroopan suurvaltapolitiikasta. Sodissa oli kyse pienien maiden kamppailusta suurvaltojen puserruksessa ja yritys säilyttää puolueettomuus poliittisen tilanteen kiristyessä. Kolmas yhtäläisyys on ajanjakso, jona kumpikin sodista käytiin. Kummatkin sodat sodittiin toisen maailmansodan aikana vain lyhyen aikavälin sisällä toisistaan ja kumpikin sodista kesti verrattain lyhyen ajan. Talvisota käytiin 30.11.1939-30.3.1940 ja Italian-Kreikan sodan voidaan sanoa käydyn 28.10.1940-6.4.1941. Neljäs yhtäläisyys on selvä Daavid-Goljat-asetelma sotivien maiden välillä. Kummassakin sodassa suurempi ja paremmin varustautunut ja sotatoimiin valmistautunut maa hyökkäsi suunnitellusti pienempään valtioon aktiivisen provokakaation jälkeen. Viides yhtäläisyys on sotien suunnitelmallisuudet suuremman osapuolen puolelta. Kuudes yhtäläisyys sotien välillä on salaiset sopimukset ja etupiirijaot hyökkääjäosapuolten taholta. Seitsemäs yhtäläisyytenä voidaankin nähdä pienten maiden omanarvontunt ja kieltäytyminen maille esitettyihin uhkavaatimuksiin. Kahdeksas yhtymäkohta joka sotia yhdistää on sodan aikana vallinneet poikkeuksellisen huonot sääolosuhteet, jotka vaikuttivat osaltaan myös yhdeksänteen yhtymäkohtaan, eli sodan heikomman osapuolen yllättävään menestykseen. Kymmenes yhtäläisyytenä voidaan nähdä vahvemman osapuolen aliarviointi pienemmän maan taistelukykyää kohtaan. Yhdestoista yhtymäkohtana voidaan nähdä kotirintaman hyödyntäminen sodassa. Kahdestoista yhtymäkohta on sekä Kreikan että Suomen kansallinen yhtenäisyys ja taistelutahto. Helsingin Sanomien ja Suomen Sosialidemokraatin uutisointi Italian-Kreikan sodasta erosi toisistaan huomattavasti. Eroavaisuuksia on löydettävissä uutisoinnin aktiivisuudesta tarkastelujakson aikana, uutisoinnin laajuudesta ja lehtien asennoitumisesta Italian-kreikan sodan sotatoimiin. Suomen Sosialidemokraatin uutoisointi sodasta oli laajempaa ja kreikkakeskeisempää kun Helsingin Sanomien uutisointi aktivoitui sotatapahtumien alkaessa. Helsingin Sanomien uutioinnissa on myös nähtävissä positiivisempi asennoituminen akselivaltoihin. Helsingin Sanomien uutisointia voikin luonnehtia italiakeskeisemmäksi. Myös lehtien asenteessa Saksaa kohtaan on havaittavissa eroavaisuuksia. Vaikka lehtien uutisoinnissa on havaittavissa eroavaisuuksia, niille yhteistä on se, että kumpikaan ei rinnastanut Italian-Kreikan sotaa ja talvisotaa toisiinsa.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten idiomeja on hyödynnetty murteiden kääntämisessä kahdessa Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan saksannoksessa sekä onko käännösten välillä tässä suhteessa havaittavissa eroja tai yhtäläisyyksiä. Analyysin pohjana ovat kahden sotilashahmon, Lahtisen ja Hieta-sen, puheen suora esitys. Vertailuaineistona on käytetty yhden upseerin, luutnantti Lammion, puhetta. Tutkielman teoreettinen osuus jakautuu kahteen keskeiseen osaan: Ensin käsitellään erilaisia murteiden kääntämisen strategioita. Murteet ovat kääntäjälle suuri haaste, sillä niihin liittyy niin paljon kulttuu-rispesifisiä konnotaatioita, että niiden kaikkia ulottuvuuksia on lähes mahdotonta välittää toiselle kielelle. Tutkielmassa tarkastellaan myös, millaisia merkityksiä murteet saavat alkutekstissä. Alkutekstissä soti-lashahmot puhuvat eri paikallismurteita, kun taas upseerit käyttävät johdonmukaisesti kirjakieltä. Tämä kielellinen oppositio kuvastaa mm. sotilaiden ja upseerien sekä toisaalta eri yhteiskuntaluokkien välistä konfliktia. Lisäksi tarkastellaan lähemmin idiomi-käsitteen eri ulottuvuuksia sekä niiden käyttöä kaunokirjallisissa teksteissä. Idiomien käännösstrategioita valotetaan lyhyesti. Analyysin pääpaino on kuitenkin sellaisissa käännösten idiomiesiintymissä, joita ei voida pitää alkutekstin idiomien käännöksinä. Analyysiä varten alkutekstin ja käännösten aineistosta etsittiin idiomit sekä tarkasteltiin, miten ne jakau-tuvat romaanihahmojen kesken. Analyysi perustuu 99 idiomiesiintymään, jotka jaoteltiin vielä Duden Re-dewendungen -fraasisanakirjaan (2002) pohjautuvan fraseologismien tyylillisen luokittelun mukaan. Analyysissä havaittiin, että molemmissa käännöksissä kaikkien tarkasteltujen hahmojen puheessa on enemmän idiomeja alkutekstiin verrattuna. Ylivoimaisesti suurin osa idiomeista esiintyi sotilashahmojen puheessa ja kuului tyyliltään ryhmään arkikieliset. Toiseksi eniten sotilaiden puheessa esiintyi alatyylisiä idiomeja. Tässä erossa kuvastuu, miten alkutekstin sotilaiden ja upseerien kielenkäytön ero on välitetty käännöksiin: Saksannoksissa sotilashahmot eivät puhu paikallismurteita, mutta mm. idiomeilla heidän puheeseensa on tuotu arki- ja puhekielen piirteitä. Ero osoittaa myös, että molemmissa käännöksissä puhekielisyys ilmaistaan lähinnä leksikaalisin keinoin – kuten idiomeilla – kun taas alkutekstissä käyte-tään pääasiassa fonologisia piirteitä. Käännöksissä on kuitenkin sotilaiden puheessakin vähemmän puhekielen piirteitä, joten alkutekstiin verrattuna sotilaiden ja upseerien puhetyylien ero ei ole yhtä suuri. Lisäksi kävi ilmi, että alkutekstissä Lahtisen ja Hietasen puhe eroavat niin murteellisilta kuin idiolektaali-siltakin piirteiltään selkeästi toisistaan. Käännöksissä taas ei havaittu suuria eroja, mutta aihe vaatisi lisätutkimuksia. Analyysi osoitti, että molemmissa saksannoksissa puhekielisyyttä on ilmaistu samankaltaisin keinoin. Käännökset myös vaikuttivat seuraavan muissakin tutkimuksissa havaittua tendenssiä: alkutekstin kielel-linen variaatio on lieventynyt, ja murteiden kääntämisessä suositaan leksikaalisia keinoja, vaikka alku-tekstissä murre olisi esitetty myös muilla kielen tasoilla.

Aggressiivisen verosuunnittelun ja veron kiertämisen torjunnasta on 2010-luvulla noussut merkittävä tavoite niin Euroopan unionissa kuin sen jäsenvaltioissa. Tehostettujen toimien taustalla vallitsee jäsenvaltioiden veropohjien rapautuminen, sillä yritysten harjoittamat aggressiiviset verosuunnittelurakenteet ovat vähentäneet merkittävästi valtioiden verotuloja, mikä puolestaan on suoraan vaikuttanut julkisten palveluiden rahoittamiseen jäsenvaltioissa. Euroopan unionin uuden sääntelyn avulla halutaan entisestään lisätä läpinäkyvyyttä ja tietojenvaihtoa rajat ylittävistä järjestelyistä, jotta viranomaiset saisivat nopeammin tiedot haitallisista toimista, jolloin näihin toimiin pystyttäisiin viranomaisten toimesta tarttua tehokkaammin. Tutkielmassa tarkastellaan pakollista automaattista tietojenvaihtoa koskevaa neuvoston direktiiviä (EU) 2018/882, eli niin kutsuttua DAC6-Direktiiviä, sekä sen pohjalta säädettyä kansallista lainsäädäntöä. DAC6-direktiivi on jatkoa hallinnollista yhteistyötä koskevalle neuvoston direktiiville (EU) 2011/16. DAC6-direktiivillä laajennetaan tietojenvaihto uudelle tasolle, sillä direktiivillä velvoitetaan asianomaisten verovelvollisten lisäksi myös palvelun tarjoajat, eli välittäjät, raportoimaan rajat ylittävistä järjestelyistä. Vastuuta verojärjestelyistä halutaan näin ollen vierittää palvelun tarjoajien suuntaan, sillä yhä useammin yritykset käyttävät verosuunnittelussaan apuna ulkopuolisia neuvonantajia. DAC6-direktiivi ja sen pohjalta säädetty kansallinen lainsäädäntö asettavat siten erilaisia velvoitteita sekä asianomaisille verovelvollisille että palvelun tarjoajille. Tutkielma keskittyykin tarkastelemaan sääntelyllä asetettuja velvoitteita raportointivelvollisille tahoille. Sääntely on herättänyt paljon keskustelua sen tulkinnanvaraisuuden ja epäselvyyden vuoksi, minkä johdosta sääntelyn katsotaan lisäävän hallinnollista ja kustannuksellista taakkaa sen kohteena oleville toimijoille. Tulkinnanvaraisen sääntelyn pelätään lisäksi uhkaavan verotuksen oikeusvarmuutta ja ennakoitavuutta. Tutkielman tarkoituksena on siten pohtia sääntelyllä sen kohteille asetettuja velvoitteita oikeusvarmuuden näkökulmasta sekä lisäksi sääntelyä peilataan oikeudenmukaisuuden valossa, ottaen samalla huomioon raportointivelvollisella taholla olevat perustellut odotukset hyvän verojärjestelmän vaatimusten toteutumisesta. Tutkielman aihetta lähestytään ensisijaisesti oikeusdogmatiikan, eli lainopin näkökulmasta. Tämän lisäksi tutkimuskysymyksiä tarkastellaan myös veropoliittisesta näkökulmasta, sillä lainsäädännön oikeusvarmuus ja ennakoitavuus ovat keskeinen osa hyvän verojärjestelmän vaatimuksia.

Hela mediefältet har under det senaste decenniet i och med digitaliseringen genomgått en stor förändring. Mediehusen har tvingats tänka ut nya strategier för att klara sig ekonomiskt och en aspekt av detta är känslornas allt starkare frammarsch i speciellt digitala publikationer. Ibland i den mån att det blivit svårt att skilja åt fakta från känslor. Syftet med den här avhandling är att ta reda på hur affektiviteten syns i kvällstidningen Ilta-Sanomats och dagstidningen Helsingin Sanomats webbrapportering om knivdådet i Åbo 2017. I studien granskas sammanlagt 84 artiklar publicerade under attackdagen och dagen efter attacken 18-19.8.2017 med hjälp kvalitativ innehållsanalys. Innehållsanalysen användes sedan för att välja ut tre artiklar från respektive medium, som analyseras med kritisk diskursanalys som metod. Mervi Panttis affektivitetsteorier är starkt i fokus i analysen, tillsammans med Tessa Mayes teori om Therapy News. Studiens resultat visar att tidningarnas rapportering skiljer sig rätt så lite från varandra. Ilta-Sanomat publicerade fler korta notiser än Helsingin Sanomat, medan Helsingin Sanomats artiklar är mer satsade och ofta aningen mer affektiva helheter. Detta är typiskt för kvälls- respektive morgontidningens traditionsenliga karaktär. Analysen visar att starkt affektframkallande ämnen i båda medierna är kvinnlighet, invandring och brottets offentliga karaktär, och även nationalismens och invandrarfrågornas konflikt skiftar flera av artiklarna i en rätt så emotionell riktning. Resultaten tyder på att affektiviteten är en stark och levande del av dagens digitala nyhetsjournalistik. Rapporteringen om Åboattacken är i både Helsingin Sanomat och Ilta-Sanomat till dels kryddad med känslosamma uttryck och effekter, till dels helt och hållet fokuserad på vad de intervjuade känt i samband med händelserna. Civila personer får via sina affektiva citat ofta en expertroll, medan politikers uttalanden presenteras med känslorna i fokus. Affektiva element går att finna i så rubrik och text som visuella element och det går inte alltid att med säkerhet säga om affektiviteten är ett resultat av journalistiska val, källans uttalanden eller yttre faktorer – eller alla på samma gång.

he aim of this Thesis was to examine in which way a Finnish-speaking immersionprogram affects Swedish-speaking children’s attitudes towards the Finnish language, seen from a parent ́s perspective. The context in which the study was made and in which the children are growing up, is very homogeniously Swedish-speaking. A view on attitudes as socially constructed and strongly imprinted by the surrounding culture and the ambient environment acted as theoretical frame for the study. Immersion is a volontary form of education, that is why the study proceeds from a hypothesis on parents wanting to place their children in immersion, in hope of mediating a positive attitude towards the Finnish language. The research questions were as follows: 1. Which discourses emerge when parents talk about the Finnish language, the immersionprogram and their children’s attitudes towards the Finnish language? 2. Which functions do these discourses fulfil? A discoursepsychological approach enabled an interpretation of the material where the context is strongly present. Six parents were interviewed for the study. They had all had at least one child in the same immersionprogram kindergarten. The result shows that the parents consider Finnish as a difficult language and that the attitudes toward Finnish in the own municipality are poor. Finnish is seen as necessary, and the own experiences confirm this view. Participation in the immersion program, and the immersion program itself, are seen as effective ways of strengthening the positive attitude in the context in which the children grow up. The immersionprogram is based on a principal of functional multilingualism, which is also what the parents wish for their children. The results confirm that the parents consider this a good starting position for the future. The immersionprogram and the positive attitude strengthen the childs selfassurance, facilitate in future study- and workcontextures and contribute to a greater tolerance against other cultures, languages and languagespeakers. Accordingly, the immersionprogram would be an advantage for all children who grow up in a similar context as in this study. On a local political level this should be taken into consideration.

One of the problems with the modern widespread use of cloud services pertains to geographical location. Modern services often employ location-dependent content, in some cases even data that should not end up outside a certain geographical region. A cloud service provider may however have reasons to move services to other locations. An application running in a cloud environment should have a way to verify the location of both it and its data. This thesis describes a new solution to this problem by employing a permanently deployed hardware device which provides geolocation data to other computers in the same local network. A protocol suite for applications to check their geolocation is developed using the methodology of design science research. The protocol suite thus created uses many tried-and-true cryptographic protocols. A secure connection is established between an application server and the geolocation device, during which the authenticity of the device is verified. The location of data is ensured by checking that a storage server indeed has access to the data. Geographical proximity is checked by measuring round-trip times and setting limits for them. The new solution, with the protocol suite and hardware, is shown to solve the problem and fulfill strict requirements. It improves on the results presented in earlier work. A prototype is implemented, showing that the protocol suite can be feasible both in theory and practice. Details will however require further research.

This master’s thesis examines one of the works of the 16th-century author and professional translator Lodovico Domenichi (1515-1564), titled Il Fatto d’Arme del Tarro (1549). This work constitutes an Italian translation of Alessandro Benedetti’s Diaria de Bello Carolino (1496), a Latin first-hand account of the battle of Fornovo (6th July 1495). This thesis has three distinct goals. The first goal is to determine whether Domenichi’s language, as manifest in the Fatto d’Arme, is contaminated by elements of the fiorentino argenteo, or 15th-century Tuscan. Some linguistic features of the most illustrious 14th-century Tuscan writers, particularly those of Francesco Petrarca and Giovanni Boccaccio, had been adopted as canon by a sizeable portion of the Italian literary community during the first half of the 16th-century; this linguistic canon is known as fiorentino aureo. Domenichi abided by this 14th-century aurea variant of Tuscan, and yet, at the time of the publication of Il Fatto d’Arme, he was residing in Florence, and he was, therefore, exposed to the evolved argentea variant on a daily basis. In order to investigate any variation from the aforementioned norm, this thesis examines the phonological, morphological and syntactical characteristics of Domenichi’s own language. This thesis’ second goal is to study Domenichi as a translator from Latin to Italian, his translation strategies and philosophy, his relationship with the source language, the target language, and the intended public. This goal is achieved through a meticulous examination of the translator’s lexical choices and solutions, with particular attention to military terminology, as well as a less focused investigation of his syntax in relation to the Latin original. By using etymological and historical dictionaries, Domenichi’s lexical choices have been compared systematically to the linguistical uses of his day, and to the lexemes available to him, in order to determine the degree of originality in his approach. The third and last goal of this thesis is to investigate the role that the Diaria de Bello Carolino, as well as Domenichi’s translation, have played in the context of Italian 16th-century historiography encompassing the events surrounding the battle of Fornovo. Two such works of history have been selected for this purpose: Bernardino Corio’s Historia di Milano (1503) and Bonaventura Angeli’s Historia della città di Parma (1591). By carefully examining, comparing and contrasting the four texts, this thesis is able to highlight both differences and similarities between them, and to determine whether Benedetti’s Latin original, Domenichi’s translation, or both, have been used explicitly and/or implicitly as sources by Corio and Angeli. This research yields the desired results in all three main areas of investigation. Firstly, it observes how Domenichi’s language has indeed been influenced by the fiorentino argenteo spoken in Florence at the time of Il Fatto d’Arme’s publication. On the other hand, it should be noted that the evidence is quantitatively modest, it does not demonstrate systematic patterns of linguistic deviation from the author’s canonical norm, and could be at least in part caused by the interference of a Florentine typography worker during the composition phase. Regarding Domenichi’s translation style, the research provides the reader with a detailed analysis of the translator’s modus operandi, his identifiable patterns and preferred strategies, as well as further evidence of an already well-studied author’s pragmatic skills in the context of Latin to Italian translation. Lastly, this thesis demonstrates how not only the Diaria, but also Il Fatto d’Arme has been used by the selected 16th-century authors as a source. As a matter of fact, in Angeli’s case it is Domenichi’s translation that has generally been preferred as source to narrate the events of Fornovo, despite the author stating otherwise. The thesis also provides some evidence of the use of the Diaria by the author and historian Francesco Guicciardini (1483-1540) for his Storia d’Italia (1561).

Improving the monitoring of health and well-being of dairy cows through the use of computer vision based systems is a topic of ongoing research. A reliable and low-cost method for identifying cow individuals would enable automatic detection of stress, sickness or injury, and the daily observation of the animals would be made easier. Neural networks have been used successfully in the identification of cow individuals, but methods are needed that do not require incessant annotation work to generate training datasets when there are changes within a group. Methods for person re-identification and tracking have been researched extensively, with the aim of generalizing beyond the training set. These methods have been found suitable also for re-identifying and tracking previously unseen dairy cows in video frames. In this thesis, a metric-learning based re-identification model pre-trained on an existing cow dataset is compared to a similar model that has been trained on new video data recorded at Luke Maaninka research farm in Spring 2021, which contains 24 individually labelled cow individuals. The models are evaluated in tracking context as appearance descriptors in Kalman filter based tracking algorithm. The test data is video footage from a separate enclosure in Maaninka and a group of 24 previously unseen cow individuals. In addition, a simple procedure is proposed for the automatic labeling of cow identities in images based on RFID data collected from cow ear tags and feeding stations, and the known feeding station locations.

Pro gradu -tutkielmassani analysoin Dak’Art Biennaalista kirjoitettuja arvosteluja ja kritiikkejä. Dak’Art Biennale on Senegalissa, Dakarissa järjestettävä suuri ja kansainvälinen afrikkalaisen nykytaiteen näyttely. Biennaali on vuodesta 1966 esittänyt erilaista afrikkalaista taidetta aina kirjallisuudesta visuaaliseen taiteeseen. Vuodesta 1996 Dak’Art Biennaali on keskittynyt afrikkalaisen nykytaiteen esittämiseen. 2000-luvun puolella Biennaali saavutti kansainvälisen lehdistön huomion ja on sitä myötä herättänyt paljon keskustelua taidemaailmassa. Biennaali julistaa pan-afrikkalaista ideologiaa ja pyrkii luomaan yhteisöllisyyttä ja yhteisöä kaikkein afrikkalaisten välillä asuinpaikasta riippumatta. Biennaalin tärkeä tehtävä on myös herättää keskustelua afrikkalaisuudesta, kolonialismin historian vaikutuksista, ideologioista ja nykyisen Afrikan mahdollisuuksista. Tutkimukseni keskittyy siihen, millaista keskustelua Dak’Art Biennaalista käydään taidemaailmassa ja akatemiassa. Tutkimusaineistoni koostuu vuosina 1993–2016 julkaistuista akateemisista artikkeleista, taidelehtien kritiikeistä ja muutamasta kulttuurisivuston julkaisemasta arvostelusta. Biennaaleja on tutkittu paljon taiteentutkimuksen piirissä. Olen tutkielmassani kiinnostunut erityisesti siitä, mitä kritiikit ja arvostelut kertovat itse Biennaalista ja millaisen kuvan ne muodostavat siitä sekä, miten ne osaltaan vaikuttavat Biennaalin representaatioon. Tutkielmassani olen kiinnostunut Biennaalista erityisesti postkolonialistisena tuotteena ja siitä, miten tämän ymmärtäminen näkyy kritiikeissä. Dak’Art Biennaali kantaa erityistä historiaa ja merkityksiä, jonka vuoksi postkolonialistinen ote on tärkeää tutkielmani kannalta. Lisäksi hyödynnän tutkielmassani Guy Debord’n teoriaa: Spektaakkelin yhteiskunta. Debord’n teoria on kritiikki nyky kapitalismille ja esittää, miten yhteiskunnasta on tullut osa representaatiota. Toisin sanoen, miten kaikki, minkä elämme ja koemme, on tullut representaatioksi. Kyseistä teoriaa on sovellettu Biennaali keskusteluissa siinä, miten Biennaalit edustavat spektaakkelia. Tutkielmassani pyrin soveltamaan teoriaa siinä, miten kritiikit käyttävät erilaisia strategioita, jotka osoittavat niiden edustavan Debord’n spektaakkelia. Tutkielmassani osoitan, miten kritiikit tuottavat spektaakkelin eri keinoin. Näitä keinoja tarkastelen kriittisen diskurssianalyysin avulla. Ensimmäiseksi pohdin kuinka kritiikit tuottavat spektaakkelia yleisesti ja edustavat eletyn representaatiota. Tämän jälkeen esitän, miten kritiikeistä näkyy markkinakapitalismin logiikka, ja, miten se liittyy Debord’n spektaakkeliin. Lisäksi analysoin, miten pan-afrikanistinen ja postkolonialistinen lähestymistapa näkyy kritiikeissä dominoivana ja ainoana lähestymisenä. Lopuksi tarkastelen, miten sosiopoliittiset valtasuhteet näkyvät kritiikeissä ja, miten spektaakkelin teoria voi auttaa ymmärtämään myös niiden ilmentymistä kritiikeissä. Debord’n Spektaakkelin yhteiskunta auttaa ymmärtämään Dak’Art kritiikkejä syvällisemmin ja laajemmassa kontekstissa. Tutkielmassani keskityn siis strategioihin, joita kriitikot käyttävät luodakseen Biennaalista tietynlaisen kuvan.

Dance and its connection to politics is the central theme of this study. A traditional way of addressing dance or other arts in the context of political research is to view them as supplementary areas of politics. In these studies dance and politics are seen as separate fields that are analysed in a chosen context, e.g. by examining the use of performative means in political campaigns. In this study however an opposite logic is applied; dance is not seen as a means of politics, but brought to the centre of the political as such. The main contribution of the study is to offer a view on how dance can be seen as the general paradigm of all politics. Starting from a praxis view on politics as defined by Hannah Arendt and further elaborated on through the thought of Giorgio Agamben, Jean-Luc Nancy and Alain Badiou, this study shows that dance can be seen as revealing something essential about politics. Along with formulating a prominently theoretical foundation for dance as political, the findings of this study are firmly connected to empirical research; an improvisational dance event concept, Katulavatanssit, is used as a case supporting the construction of the paradigm. The method regarding the case is a qualitative analysis of text and interview material. In addition, a brief history of the birth of modern dance in the US is also presented to highlight some important aspects in the view of dance as the paradigm of politics. One of the central findings of this study is that dance can in fact be seen as corresponding exactly to the definition of politics as a space of praxis or pure means as the product of dance is identical with the performance itself. There is however some room for elaboration here if the actual world of dance is taken into consideration. By introducing the theme of improvisation versus choreography, the paradigm takes a slightly different shape – both the Katulavatanssit case and the brief dance-historical account show that dance is always comprised of two simultaneous tensions: improvisation and choreography. If we in turn use this bipolar paradigm as a lens for viewing politics understood in more conventional terms, it provides a way of analysing to what extent the two tendencies are identifiable in politics. Finally, this study returns to the core of political research by analysing the liberal representative government from the viewpoint of the dance paradigm. Perhaps a bit surprisingly, the means aspect of politics coincides with a so called elitist view on democracy as presented for instance by Joseph Schumpeter. If elections are viewed as a moment of competition for votes, they can be described as a typical form of improvisation with a minimal restraint. On the other hand, this minimally restrained space has been invaded by parties and pressure groups that resemble strict forms of choreographies.