Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Seppälä, Ina (2019)
    Aims. Most languages in the world use pitch in defining the meaning of words. Pitch is therefore a relevant field of study within semantics. The aim of this study is to examine the effects of pitch on the semantic processing of the Swedish language, and to compare these to the effects of pronunciation. In Swedish, the syllable which, based on its pitch, separates the word semantically from other words is called the lexical pitch accent tone. The Swedish language enables a unique study composition where a dialect with pitch accents (Standard Swedish) can be compared to a dialect with no pitch accents (Finland’s Swedish) within one language. Methods. There were eight subjects in both the Standard Swedish and Finland’s Swedish groups of the study. During the exam, the target words used in the stimulus sentences were minimal pairs: pairs of words which semantically differ from each other based only on either the pronunciation or the pitch accent of a single syllable. On the behavioural level, participants were instructed to use a button to express, whether they thought they heard the sentence was semantically sensible or not. The neural responses were measured with electroencephalography or EEG. The target of examination was in particular the event-related potential N400, the strength of which has been discovered to correlate positively with the magnitude of the challenges related to semantic processing. Results. Pronunciation had a significant effect in both participant groups: the words of the minimal pairs which, based on their pronunciation, did not fit the sentence context, were recognized significantly less often and lead to stronger N400 potentials than the words which did fit. The appropriateness of pitch had no effect on the N400 potential in either participant groups, but the speakers of Standard Swedish considered words with either a wrong or an inappropriate pitch accent as fitting the context slightly less often than the speakers of Finland’s Swedish. Conclusion. Based on the results of the study, pitch accent does not have as significant of an effect on semantic processing as pronunciation and context in either Standard Swedish or Finland’s Swedish. Based on the behavioural results, however, pitch accent did influence the processing of words of those whose mother tongue was Standard Swedish but not of those whose was Finland’s Swedish. It is therefore also possible that the relatively small effects of pitch accent on the N400 potential could not be detected because of the small sample size of the study.
  • Arvio, Katariina; Rimhanen-Finne, Ruska (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)
    Oheisessa tutkimuksessa on tutkittu naalien vuorokausirytmiä ja vanhempainkäyttäytymistä seminaturaalissa ympäristössä. Tutkimus suoritettiin Tukholman yliopiston eläintieteellisellä tutkimusasemalla Tovetorpissa 12.5. - 24.6. 1993. Tutkimusta jatkettiin seuraavana kesänä. Tutkimus on osa professori Per Jensenin ja etologi Kerstin Malmin tekemää koiraeläinten käyttäytymistutkimusta. Naalien käyttäytymistä havainnoitiin vuorokauden jokaisena tuntina. Kiinnostuksen kohteena olevat käyttäytymismallit listattiin tutkimuspöytäkirjaan. Tutkimuspöytäkirjaan kootut havainnot analysoitiin Statview SE + Graphics (1987) Macintoshilla.
  • Rajavuori, Jonna (2020)
    Tässä työssä tarkastellaan Naantalin luostarin taloudellisesta ja yhteiskunnallista asemaa reformaation läpäisemässä Ruotsin valtakunnassa. Tutkimuksen avulla päästään lähemmäksi sitä, että miten Kustaa Vaasan toimeenpanema kirkkoreduktio vaikutti Suomen ainoan, mutta vaikutusvaltaisen birgittalaisluostarin arkeen ja talouteen. Työssä käsitellään myös tarkemmin Juhana III:n vaikutusta ja konkreettisia toimenpiteitä luostarin hetkelliseen elpymiseen 1500-luvun lopussa. Työssä käytetty laaja lähdeaineisto sekä lähdekriittinen tutkimustyö vastaavat kysymyksiin siitä, millaiset olosuhteet luostarissa vallitsivat Kustaa Vaasan hallintokaudella, millä tavalla reformaatio vaikutti Naantalin luostarin talouteen ja millaisin keinoin Ruotsin kuningas Juhana III yritti elvyttää luostarin toimintaa. Työn lähteisiin kuuluvat kaikki tieteelliset editiojulkaisut, joissa on Naantalin luostaria koskevaa tietoa vuosina 1527–1591 sekä alkuperäislähteinä olevat yksittäiset voudintilit. Kirjeet ja asiakirjat ovat kirjoitettu ruotsiksi ja latinaksi. Lähteistä tehtyjä havaintoja on analysoitu Västeråsin valtiopäivillä tehtyjen reformaatiota koskevien päätösten valossa sekä Juhana III:n kirkkopolitiikan peilaten. Naantalin luostarin taloudellinen laskusuhdanne alkoi hyvin pitkälti Kustaa Vaasan toimeenpaneman kirkkoreduktion myötä, jossa kruunu vei kirkoilta ja luostareilta niille kuuluvaa omaisuutta. Maaomaisuuden lisäksi aina 1500-luvun puoliväliin asti kirkoilta vietiin kirkkohopeita ja Naantalin luostarin tapauksessa kirkkohopeiden riistäminen oli niin voimakasta, että se joutui piilottamaan omaisuuttaan pitääkseen itsellään edes vähäisen määrän liturgista esineistöä. Juhanan kuningaskaudella suunta näytti kuitenkin muuttuvan, sillä luostari sai paljon avustuksia kruunulta ja Juhana suoritti erilaisia rakennusprojekteja luostarikirkon entisöimiseksi. Tämän lisäksi luostarilla tiedetään olleen kuninkaan lahjoittamia tiloja vielä 1500-luvun lopulla useammasta pitäjästä, mikä oli huomattava taloudellinen voimavara sen vähäiseen jäsenmäärään nähden. Luostarin hengellisen elämän voisi ajatella muuttuneen luterilaiseksi reformaation myötä, mutta asia ei ollut niin yksinkertainen. Michael Agricolan vierailun myötä vuonna 1554 luostarin asukkaat lupasivat luopua katolisesta jumalanpalveluksesta, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut. Luostari sai elää verrattain pitkään katolista arkeaan, vaikka sen loppuaikoina jäseniä oli jäljellä vain alle kymmenen. Juhanan julkaiseman uskonnolliseen ykseyteen pyrkivän Nova ordinantian jälkeenkin kuningaspari yritti elvyttää Naantalin luostarin toimintaa ja toivoi, että se olisi ottanut uusia jäseniä. Tulos ei ollut kuitenkaan toivottu ja Naantalin luostari liitettiin osaksi luterilaista kirkkoa vuonna 1577. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että luostari ei elänyt sen loppuaikoina ainoastaan kruunun antamilla luontaistuotteilla vaan sillä oli jonkin verran myös Juhanan lahjoittamia tiloja, joista se sai tuottoa itsellensä, vaikka vuosia aikaisemmin Kustaa Vaasan kirkkoreduktion yhteydessä se menetti kaikki tilansa. Katolinen elämä luostarin muurien sisäpuolella sai jatkua aina 1500-luvun loppupuolelle, mikä kertoo Naantalin luostarin kiistattomasta vaikutusvallasta ja mahdista oman aikansa yhteiskunnassa.
  • Jänkälä, Jukka-Pekka (2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan naapurisuhteiden yhteyttä asuinalueeseen kiintymiseen 1960–1970-luvuilla rakennetuissa suomalaisissa kerrostalolähiöissä. Kiintyminen ymmärretään kaupunkitutkimuksellisen kiintymystutkimuksen perusteella vahvana emotionaalisena siteenä asuinalueeseen. Kiintymys hahmotetaan moniulotteisena, mutta tarkastelussa keskitytään naapurien väliseen vuorovaikutukseen, yhteishenkeen sekä epäjärjestyksen ja yhteispystyvyydestä kertovan sosiaalisen kontrollin tarkasteluun. Tutkielma on osa suomalaista kaupunkitutkimuksen perinnettä, jolle on leimallista asuinalueiden välisten erojen kartoittaminen. Lähiöitä on 1990-luvun laman jälkeen vaivannut työttömyyden kasautuminen ja epäjärjestyksestä ja turvattomuudentunteesta johtuva muuttoliike. Tätä taustaa vasten tutkielmassa kartoitetaan lähiöiden sosiaalista elämää ja paikannetaan tekijöitä, jotka selittävät emotionaalista sidettä asuinalueisiin, joita ryhmänä vaivaa huonontunut maine. Tutkielman aineisto on Uusi kaupunkiköyhyys ja lähiöiden peruskorjaus (PREFARE) -hankkeen vuonna 2013 keräämä koko Suomen kattava kyselyaineisto. Analyysin pääasiallinen menetelmä on SPSS-ohjelmalla ajettu monitasoinen logistinen regressioanalyysi, jota tukevat faktorianalyysi ja monitasoinen lineaarinen regressioanalyysi. Lähiöasukkaat ovat kiintyneitä asuinalueeseensa ja suurin osa pitää naapurisuhteitaan hyvinä, mutta lähiöiden välillä on eroja keskimääräisessä kiintymyksessä. Kokemus yhteishengestä ja vuorovaikutus naapurien kesken ovat yhteydessä korkeampaan kiintymykseen, kun taas epäjärjestyksen havaitsemisen ja asuinalueen keskimääräisen työttömyystason yhteys kiintymykseen on negatiivinen. Asukkaiden luottamus siihen, että naapurit puuttuvat häiriöihin selittää kiintymystä yllättävän vähän lukuun ottamatta heitä, joilla ei ole suhteita naapurustoon. Heidän kiintymyksensä näyttää olevan vahvasti yhteydessä naapuruston sosiaaliseen kontrolliin luottamiseen. Luottamus naapureihin on asuinalueen mainetta parantavan paikallisyhteisön toiminnan edellytys sekä kriminologisen kaupunkitutkija Robert J. Sampsonin että köyhyystutkija Serge Paugamin teorioissa. Naapurien välinen yhteistyö torjuu työttömyydestä ja stigmatisaatiosta aiheutuvaa huono-osaisuuden kasautumista Paugamin teoriassa ja häiriöiden havaitsemista Sampsonin teoriassa. Tutkielman perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että luottamus naapurien alttiuteen kontrolloida aluetta ei ole keskeinen kiintymyksen selittäjä. Asuinalueeseen kiintymisen kohdalla ei liene perusteltua puhua yhteispystyvyydestä pelkkien naapurisuhteiden asemesta. Tutkielmassa oletettiin naapurisuhteiden varaan rakentuvan luottamuksen vähentävän epäjärjestyksen yhteyttä kiintymykseen. Yhteyden puuttumista selittäväksi hypoteesiksi esitetään hyvinvointivaltion eroja tasaavaa vaikutusta: Suomessa ei ole Yhdysvaltojen tai Ranskan syvää alueellista segregaatiota, joka tekisi yhteispystyvyyden ja naapurisuhteiden varaan rakentuvan tunnustuksen ja turvan välttämättömäksi. Tärkeitä jatkotutkimuksen aiheita ovat puuttuvien naapurisuhteiden ja sosiaaliseen kontrolliin luottamisen interaktio sekä sellainen alueisiin kiintymisen tutkimus, jossa huomioidaan sosiaaliset suhteet, rakennettu ympäristö ja alueellista eriytymistä edesauttavat prosessit.
  • Kekki, Heini (2015)
    This master's thesis widens the on-going discussion on spatial segregation in Helsinki capital region with a focus on social relations between neighbors and social mix policy. Social heterogeneity in the neighborhood has been argued to diminish interaction between neighbors. In this thesis the argument is tested in the context of the Finnish capital region using statistical and GIS methods. The data is based on a welfare survey carried out in 2012 in the greater Helsinki metropolitan region. Four survey sections measuring the frequency of different types of interactions between neighbors are analyzed using spatial statistical data of 250 x 250 m grid cells. In the academic discussion following the works of Chicago school neighborhoods have traditionally been treated as communities, characterized by cultural homogeneity, sense of place and shared social norms. These kinds of neighborhoods encourage a sense of community and strong ties between neighbors as well as the creation of social capital: social relations that can be turned into material benefits. The assumption of neighborhoods as communities has also been criticized. Social network theory offers an alternative perspective on neighbor relations: in modern urban settings the social network of a person, consisting of strong and weak ties (Granovetter 1973; 1983), typically exceeds the geographical boundaries of a neighborhood and neighbor relations merely form one part of the network. In neighborhoods where the population is socially homogenous neighbor relations may grow stronger, leading to an increased likelihood of sense of community and social capital. On the other hand, weak ties between different kinds of people living in the same neighborhood can increase social cohesion on a broader level. Due to increased segregation and selective migration since the 1990s, both neighborhoods of social heterogeneity and social homogeneity can be found in the capital region of Finland. To prevent negative social segregation social mix policy has been an established part of housing policy since the 1960s. In Helsinki social mix policy has been implemented in a preventive manner by planning and building owner-occupied and rental housing in the same blocks and neighborhoods. Spatial segregation has been thought to potentially lead to neighborhood effects especially in areas of high concentration of poverty. In this master's thesis the interest lies mainly on the potential neighborhood effects of socially mixed neighborhoods. If neighbor relations are stronger where neighbors are more alike, can social mix policy negatively affect neighbor relations? The survey questions regarding neighbor interaction have been analyzed with an areal social mix variable. The social mix variable created for the 250 x 250 m grid cells is based on the percentage of rental apartments of apartments in total in the grid cell. The grid cells have been categorized into six different classes: firstly based on the predominant type of housing of the grid cell (owner-occupied, mixed, rental) and then by the income level (below mean income, above mean income of the region). Cross tabulation of neighbor interaction and areal social mix showed that in areas of mixed housing (rental apartments comprising 33,4–66,6, % of all apartments) levels of interaction between neighbors are generally lower than in predominantly owner-occupied or predominantly rental areas. When the relationship between neighbor interaction and social mix of the neighborhood was scrutinized using logistic regression analysis, it was found that lower levels of social interaction between neighbors in socially mixed areas are explained by individual attributes of the survey respondents. A major factor affecting neighbor social interaction is the type of dwelling and occupancy of the respondent. Those living in owner-occupied apartments or row houses tend to engage with neighbors more often. Consequently, it is discussed whether social mix policy by mixing different types of apartments can lead to true social mixing on its own, as social mix is typically implemented in apartment buildings and densely built areas where the prerequisites for neighbor interactions are the poorest possible.
  • Kunnas, Henri (2013)
    Helsingin alueen sosiaalinen segregaatio on kasvanut 1990-luvun alun laman jälkeen uudelle tasolle. Vielä ei voida puhua kovinkaan suuresta alueellisesta eriytymisestä, mutta on kuitenkin merkkejä, että huono-osaisuuden kasautumisella tietyille alueille on jo vaikutusta alueen ihmisten elämään. Toisin sanoen huono-osaisuuden kasautuminen tietyille alueille synnyttää näille alueille sellaista huono-osaisuutta joka muuten jäisi syntymättä. Helsingin huono-osaisuus on edelleen pistemäistä ja pirstaloitunut ympäri kaupunkialuetta. Kuitenkin näiden ennestään köyhien kortteleiden ympärille on ruvennut keskittymään lisää huono-osaisuutta. Tässä tutkimuksessa selvitetään vaikuttavatko nämä pienet köyhyystaskut yksilön käyttäytymiseen yli yksilöllisten tekijöiden? Onko kortteli kokonaisuutenaan sellainen sosiaalinen kokonaisuus, joka vaikuttaa yksilön valintoihin kontraproduktiivisessa terveyskäyttäytymisessä. Tutkielmani aineistona käytetään Helsingin kaupungin tietokeskuksen ja STAKESin keväällä 2002 postikyselyn kautta keräämää Syreeni-kyselyaineistoa (N= n.10 000). Taustatietojen lisäksi kyselyssä kysyttiin vastaajien mielipiteitä mm. asuinalueestaan, koetusta terveydestään, sosiaalisista suhteistaan ja terveyskäyttäytymisestään. Aineisto on kerätty niin, että sen avulla pystyy tekemään tarkasteluja korttelitasolla siten, että sekä rikkain että köyhin kvintiili erottuvat omiksi ryhmikseen. Menetelmänä on logistinen regressioanalyysi. Elaboroimalla joukon taustatekijöitä pyritään selvittämään nimenomaan asuinalueen vaikutusta alkoholin kulutukseen, tupakointiin sekä merkittävään ylipainoon. Kaikkien kolmen selitettävän muuttujan, alkoholin kulutuksen, säännöllisen tupakoinnin sekä merkittävän ylipainon kohdalla alueen alhaisella tulotasolla oli tilastollisesti merkitsevä yhteys kontraproduktiivisen terveyskäyttäytymisen kanssa. Alhaisen tulotason alueen asukkailla oli suurempi riski kuulua kaikissa kolmessa indikaattorissa terveyden kannalta huonompaan ryhmään. Tämä alueen vaikutus ei poistunut, vaikka malliin tuotiin mukaan monia demografisia ja sosioekonomisia muuttujia. Tulokset olivat myös kaksisuuntaisia siten, että korkean tulotason alueella näyttäisi olevan suojaava vaikutus ainakin tupakan polton ja merkittävän ylipainon suhteen. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että kortteli on riittävän kokoinen sosiaalinen kokonaisuus muokkaamaan yksilön käyttäytymistä. Naapuruston vaikutusta tutkiva kansainvälinen tutkimus on keskittynyt pääasiassa suurten alueiden vaikutusten arviointiin. Syreeni-kyselyaineisto mahdollistaa kuitenkin erittäin pienten alueiden tutkimisen uudella tavalla ja antaa siten uutta tietoa. Näyttää siltä, että sosiaalisen sekoittamisen kautta minimoitu naapuruston vaikutus ei ole toiminut 90-luvun laman jälkeen enää toivotulla tavalla, vaan pieneekin sosiaaliset kokonaisuudet ovat kasvaneet yksilön kannalta merkityksellisiksi.
  • Hedenstam, Tarja (2018)
    Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia naapureiden väliset sosiaaliset suhteet ovat ja ovatko ne urbanisoituneita pääkaupunkiseudun läheisyydessä sijaitsevan kaupungin pientaloalueella. Urbanisoitumisella tarkoitetaan tässä tutkielmassa tilanteittain ja rationaalisin syin harkittavaa vuorovaikutusta sekä muodollista, varautunutta ja etäistä kanssakäymistä naapureiden kesken. Tutkielma tarkastelee myös naapuruston asukkaiden erontekoja samassa korttelissa, samalla asuinalueella tai kaupungin muilla asuinalueilla asuviin asukkaisiin nähden. Asuinalueen sijainnin, varallisuuden tai asumismuodon kautta muodostuvat eronteot voivat synnyttää sisäisiä jakoja asukkaiden tai alueiden kesken. Tutkimuksen keskiössä ovat asukkaiden omat kertomukset ja havainnot, jotka on kerätty kahdeksan teemahaastattelun avulla. Haastatellut asukkaat ovat hyväosaisia ja samantyyppisiä sosio-ekonomiselta asemaltaan sekä kulttuurisen että taloudellisen pääoman suhteen. Lähes kaikki haastateltavat ovat korkeakoulutettuja. Se on syntynyt täydennysrakentamisen kautta, ja sen asuinkorttelit edustavat matalaa ja tiivista asuinrakentamista. Tutkimusteoreettisena viitekehyksenä on käytetty aiempia, pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnassa tehtyjä tutkimuksia: Matti Kortteisen (1982) 80-luvun vantaalaisesta lähiöstä tekemää lisensiaattityötä sekä Johanna Rahusen (2015) espoolaiselta pientaloalueelta. Teoreettisena työkaluna urbanisoitumiskysymyksessä toimii Georg Simmelin teoria, jossa hän tarkastelee kaupunkilaisuuteen, vuorovaikutukseen ja mentaliteettiin liittyviä kysymyksiä. Hän kutsuu suurkaupunkilaisten henkistä suhtautumista varautuneisuudeksi. Kaupunkielämässä itsesuojeluvaisto vaatii negatiivisuutta sosiaaliseen käyttäytymiseen. Toisena teoriana on käytetty Pierre Bourdieun distinktioteoriaa erottautumisesta ja eronteoista. Toimijat eivät tee erottautumista tietoisesti vaan siihen vaikuttaa toimijoiden habitus. Erottelut ja erot määrittelevät sosiaalisen identiteetin ja habitus tuottaa elämäntyylin. Asuinalueiden ja kaupunkien jäsentymistä on mahdollista kuvata asukkaiden tekemien erotteluiden mukaisesti. Tutkimustuloksena voi todeta, että asumismuoto vaikutti naapureiden vuorovaikutuksen määrään ja läheisyyteen. Naapuruussuhteet eivät olleet urbanisoituneita rivitaloasukkaiden keskuudessa. Heidän keskuudessa oli runsaasti vuorovaikutusta ja naapuriavun antoa ja vastaanottamista. Useilla asukkailla oli naapurustossa läheisiä ja luottamuksellisia ystävyyssuhteita. Erillistalojen asukkaiden keskuudessa välit olivat etäisemmät ja muodollisemmat. Asukkaille oli tärkeää, että yksityisyys ja oma rauha säilyi. Erontekoja oli havaittavissa saman taloyhtiön erillistalojen ja rivitalojen välillä. Eroja tehtiin myös viereiseen kerrostalokortteliin sekä muihin kaupungin asuinalueisiin. Erillistaloilla oli korttelissa korkein status. Useat asukkaat liittivät tiettyihin kaupungin asuinalueisiin moniongelmaisuutta ja sitä kautta turvattomuuden tunnetta ja asumisviihtyvyyden puutetta. Naapuruston asukkaat olivat kuitenkin suvaitsevaisia. He eivät pitäneet tärkeinä oman asuinalueensa statusta eikä sitä, että muut asukkaat ovat samalla tasolla taloudellisesti. Kaksikielisessä naapurustossa ei äidinkielelläkään ollut merkitystä vuorovaikutussuhteissa. Naapureiden kanssa seurusteltiin yhtälaisesti riippumatta äidinkielestä.
  • Autti, Emma (2021)
    Länsimainen uskonnollisuus on vahvassa murroksessa. Yksilöiden uskonnollisuus monimuotoistuu ja eriytyy perinteisistä instituutioista. Muutokset näkyvät myös Suomessa, sillä erityisesti nuoret aikuiset ovat 2000-luvulla vieraantuneet Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Siksi Z-sukupolven tutkiminen on erityisen kiinnostava ja merkityksellinen tutkimusaihe suomalaisen uskonnollisuuden ja kirkon tulevaisuuden näkökulmasta. Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan sitä, millaisia ovat Z-sukupolven kokemukset yhteisöllisyydestä uusissa jumalanpalvelusyhteisöissä. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kahdeksaa Z-sukupolven edustajaa viidestä eri jumalanpalvelusyhteisöstä ympäri Suomea. Puolistrukturoidut teemahaastattelut on toteutettu joulukuussa 2020 ja helmikuussa 2021. Haastateltavat ovat syntyneet vuosien 1995 ja 2000 välillä, ja heidän joukossaan on sekä miehiä että naisia. Tutkimus on laadullinen tutkimus. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavasti sisällönanalyysilla. Analyysi eteni yksittäisistä ilmauksista alaluokkien ja sen jälkeen yläluokkien muodostamiseen. Yläluokat ovat jaettu hengellisyys, yhteisö, osallistuminen ja kasvu, ja ne muodostettiin Etienne Wengerin käytäntöyhteisöteoriaa mukaillen. Tutkimustuloksia on peilattu myös aiempaan tutkimukseen sukupolvista, uusista jumalanpalvelusyhteisöistä ja yhteisöllisyydestä. Haastateltavat poikkeavat tyypillisistä kirkon nuorista aikuisista jäsenistä, sillä he osallistuvat sitoutuneesti yhteisönsä toiminnan rakentamiseen, ja heillä on täten vahva kokemus kirkon ja yhteisön jäsenyydestä. Myös pienryhmätoiminta, ylistysmusiikki, Raamatun lukeminen ja yhdessä rukoileminen tukevat haastateltavien hengellistä elämää ja kokemusta yhteisöllisyydestä. Z-sukupolven edustajille on erityisen tärkeää, että he kokevat tulleensa kohdatuiksi. Seurakunnan työntekijät he näkevät toiminnan koordinaattoreina, jotka tukevat vapaaehtoisia ja pitävät kokonaisuudesta huolta. Erityisesti kasvun, kehityksen ja oppimisen teemat nousevat aineistossa vahvasti esiin. Haastateltavat haluavat kasvaa laadullisesti ihmisinä ja kristittyinä, mutta myös kasvattaa yhteisöjä määrällisesti tavoittamalla uusia ihmisiä kristinuskon ja uusien jumalanpalvelusyhteisöjen pariin. Halu kasvaa huipentuu perinteisen seurakuntakulttuurin haastamiseen. Z-sukupolven edustajat haluavat olla uudistamassa kirkon jumalanpalvelus- ja seurakuntaelämää raikkaammaksi, modernimmaksi ja elävämmäksi.
  • Suolaniemi, Jenni (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)
    N-acetyl-β-D-glucosaminidaasi (NAGaasi) on glykosidaaseihin kuuluva, solujen lysosomeissa esiintyvä entsyymi, jota vapautuu maitoon utaretulehduksen aikana vaurioituneista utareen epiteelisoluista, neutrofiileistä ja makrofageista. NAGaasientsyymiaktiivisuuden on useissa tutkimuksissa havaittu korreloivan utareen tulehdustilan ja maidon soluluvun (SCC) kanssa ja sitä on ehdotettu käytettäväksi utareen epiteelisolutuhon mittaamiseen yksinään tai yhdistettynä SCC:n määritykseen. Koska saostuminen ei häiritse NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden mittausta maidosta, entsyymiaktiivisuus ei muutu maitoa säilytettäessä ja entsyymin mittaaminen on melko yksinkertaista ja nopeaa, menetelmä vaikuttaisi sopivan hyvin seulontatestiksi piileville utaretulehduksille. NAGaasin käyttö on toistaiseksi rajoittunut tutkimuskäyttöön. Sen hyödyntämistä vaikeuttaa se, että terveille lehmille eri tutkimuksissa määritetyissä NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoissa on suurta vaihtelua. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus maidossa on useiden tutkimusten mukaan korkeampi silloin, kun tulehduksen on aiheuttanut jokin merkittävä patogeeni kuin silloin, kun tulehduksen taustalla on vähäpätöinen patogeeni. Lypsykauden vaiheen on havaittu vaikuttavan maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen siten, että aktiivisuudet ovat korkeampia heti poikimisen jälkeen ja lypsykauden lopulla. On myös havaittu, että normaalimaidossa NAGaasi-entsyymiaktiivisuus on hieman korkeampi loppumaidossa kuin alkumaidossa. Poikimakerran vaikutuksista NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot terveen sekä utaretulehdusta sairastavan lypsylehmän maidossa, sekä selvittää tulehduksen voimakkuuden, aiheuttajapatogeenin, poikimakerran ja lypsykauden vaiheen vaikutusta kyseisen entsyymin aktiivisuuteen maidossa. Tutkimusaineistossa oli mukana kaikkiaan 838 vuosina 2000–2010 otettua maitonäytettä 62 eri lypsykarjatilalta Suomesta ja Virosta. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot määritettiin yhdeksältä suomalaiselta lypsykarjatilalta kerätyistä 196 maitonäytteestä, jotka täyttivät asettamamme normaalimaidon kriteerit. Normaalimaidon kriteerit olivat seuraavat: SCC < 100 000, lehmällä ei ole utaretulehduksen oireita, poikimisesta on kulunut aikaa yli 30 vuorokautta ja edellisestä lypsystä yli 6 tuntia. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus mitattiin modifioidulla Mattilan menetelmällä (Mattila 1985) vakioiduissa olosuhteissa. Aineisto analysoitiin käyttäen Stata Intercooler tilasto-ohjelman versiota 11.0 (Stata Corporation, Texas, USA). Maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuteen terveessä neljänneksessä vaikuttavia tekijöitä tutkittiin lineaarisella sekamallilla, jossa sekoittavana tekijänä oli tila. SCC:n ja NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden korrelaatiota arvioitiin terveillä lehmillä, piilevää utaretulehdusta sairastaneilla lehmillä ja koko aineistossa. Korrelaatiot laskettiin Pearsonin korrelaatiokertoimella. Tilastollisesti merkitsevänä raja-arvona kaikissa analyyseissä pidettiin p < 0.05. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoiksi lehmillä, joilla poikimisesta oli kulunut yli 30 vrk, saatiin 0,09–1,04 pmol/min/μl maitoa. Verrattuna normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (0,56) ja piilevää utaretulehdusta sairastaneiden lehmien NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (2,49), kliinistä utaretulehdusta sairastavien lehmien maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli keskimäärin selvästi korkeampi (16,65). Keskiarvoissa oli selvä ero paikallisoireisten (12,24) ja yleisoireisten (17,74) lehmien välillä. Terveiden neljännesten maitonäytteistä määritetyn NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä ei havaittu korrelaatiota. Piilevässä utaretulehduksessa havaittiin positiivinen korrelaatio (0,74) maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen vaikuttivat tilastollisesti merkitsevästi SCC, poikimisesta kulunut aika ja poikimakerta. Eri patogeeniryhmien osalta havaitsimme, että neljänneksissä, joista eristettiin vähäpätöinen patogeeni, NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli selvästi matalampi kuin neljänneksissä, joista eristettiin merkittävä patogeeni. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden keskiarvoksi vähäpätöisille patogeeneille (KNS, koryneformi) saatiin 2,82 ja merkittäville patogeeneille (S. aureus, Str. uberis, Str, agalactiae, Str. dysgalactiae, E.coli) 16,87.
  • Scherz, Heidi (2015)
    Previous research on women in socialist East Germany has neglected to adequately or critically investigate the way in which female gender identity and gendered subjectivity was constructed in discourse. Furthermore, there has been a short- sighted neglect of socialist public discourse as source material for investigations not just of every day life in socialism but in the construction of individual subjectivities as well. The paper adopts a post-structuralist theoretical framework that draws on the traditions of second-wave gender history and operationalizes a modified version of Laclau and Mouffe’s model of discourse in order to investigate how gender identity and subjectivity was constructed in female-oriented public discourse in the German Democratic Republic. The analysis reveals nuances about the ways in which the various discourses that were in play modified and contested the definition of woman which heretofore had been glossed over by the heavy hand of preconception. In turn, the resultant, more nuanced picture of female gender identity uncovers important new avenues of investigation into the discursive construction of female identity and subjectivity in the GDR.
  • Revitzer, Anna (2016)
    Fennistiikan alaan kuuluvassa tutkielmassa eritellään ja kuvataan tavaroiden raivaamisessa neuvovien self help -kirjojen ohjailukeinoja. Tutkielmassa selvitetään, millä keinoin raivausoppaissa ohjataan lukijaa toimimaan. Työssä tarkastellaan erikseen eksplisiittisiä ja implisiittisiä keinoja, joilla kertoja ohjailee lukijaa toimimaan. Valokeilassa olevat kielenilmiöt ovat täten deonttinen modaalisuus ja direktiivisyys, joka on keskeinen osa kertojan ja lukijan vuorovaikutusta elämäntapa-oppaissa. Teoriakehyksen tutkimukselle muodostavat systeemis-funktionaalinen lingvistiikka ja siihen pohjautuva diskurssianalyysi. Analyyseissä hyödynnetään myös systeemis-funktionaalisen lingvistiikan piirissä kehitettyä suhtautumisen teoriaa ja uuden retoriikan tutkimusta. Tutkimusaineisto muodostuu kolmesta elämäntaito-oppaasta, joissa lukijaa neuvotaan kodin raivaamisessa ja tavaroista luopumisessa ja joiden alagenreä voidaan kutsua raivausoppaaksi. Aineistoteokset ovat Konmari – Siivouksen elämänmullistava taika (Marie Kondo, Bazar, 2015), Joka kodin raivausopas – Ja sillä siisti (Elina Alasentie, Paasilinna, 2015) ja Kaaoksen kesyttäjä – Tavarat, paperit ja aika haltuun (Anna Te Velde-Luoma, Avain, 2010). Aineistoteoksista analyysin kohteeksi on rajattu 21 sivun laajuinen jakso kustakin kirjasta. Analyysissä havaitaan, että lukijaa ohjailevia eksplisiittisiä direktiivejä ovat imperatiivimuotoiset käskyt, kiellot sekä muut velvoittavat ilmaukset, kuten nesessiivirakenteet, modaali-verbit ja kehottava passiivi. Eksplisiittiset direktiivit luokittuvat sen mukaan, ovatko ne käskyjä vai suosituksia, eli edustavatko ne deonttista välttämättömyyttä vai mahdollisuutta. Ilmauksia analysoidaan myös siten, ovatko ne yksi- vai moniäänisiä ja jättävätkö ne dialogista tilaa. Analyysissä havaitaan myös, että raivausoppaiden käyttämiä implisiittisiä direktiivejä ovat retoriset suostuttelukeinot, joilla kertoja pyrkii saamaan lukijan kannatuksen. Tällaisia keinoja ovat arvottavat ilmaukset, samastumiskohteiden ja todistajalausuntojen tarjoaminen sekä lukijan osallistaminen puhuttelemalla. Arvottamista aineistossa ilmaistaan muun muassa adjektiiveilla ja nimeämisellä. Samastumiskohteita ja osallistamista kertoja tarjoaa lukijalle minä- ja me-kerronnalla, narratiivisuudella, lukijaan viittaavalla yksikön toisen persoonan käytöllä sekä esittämällä kysymyksiä. Olennaista raivausoppaiden lukijan ohjailussa on eksplisiittisten ja implisiittisten keinojen vaihtelu ja yhteisvaikutus. Interpersoonaiset merkitykset kuten ohjailu ovat kumuloituvia, joten teksti tulkitaan kauttaaltaan ohjailevaksi. Ohjailun keinoja mukailemalla kertoja suhtautuu lukijaan esimerkiksi kohteliaasti tai kannustavasti voittaakseen tämän puolelleen.
  • Huttunen, Johanna (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1989)
    Eräiden maidon entsyymien aktiivisuudet muuttuvat huomattavasti utaretulehduksen aikana. Osa entsyymeistä on verestä peräisin(mm. arylesteraasi, glutamaatti-oksaloasetaattitransaminaasi ja plasmiini), osa taas utareen epiteelisoluista taileukosyyteistä (mm. NAGaasi, beeta-glukuronidaasi jalaktaattidehydrogenaasi). Entsyymiaktiviteettien mittauksen käyttökelpoisuudesta mastiittidiagnostiikassa on tehty useita tutkimuksia. Yksi eniten tutkituista menetelmistä erityisesti piilevän utaretulehduksen osoittajana on NAGaasi-entsyymin määritys. Tämä menetelmä on osoittautunut käytännölliseksi, nopeaksi, luotettavaksi ja hinnaltaan edulliseksi. Tutkimusosassa testattiin NAGaasi-määritystä maidontarkastamolla piilevän utaretulehduksen osoittajana. Menetelmä oli helppo ja nopea. NAGaasi-määritys soveltuu parhaiten meijereille tai maidontarkastamoille laajojen karjakohtaisten utareterveystilanteiden kartoitukseen.
  • Leino, Kaisa (2020)
    Tutkin metsien käytön kehystämistä Suomen ja Ruotsin ilmasto- ja energiapolitiikassa.Tutkielman tavoite on tutkia, kuinka metsien käyttöön litttyviä, keskenään ristiriitaisia tavoitteita käsitellään Suomen ja Ruotsin ilmasto- ja energiapolittiikassa ja etenkin biotalous-käsitteen yhteydessä. Biotalous esitetään kummankin maan aineistossa tärkeänä keinona kasvihuonekaasujen vähentämiseksi, mutta sen haasteena ovat metsien hiilivarastojen pieneneminen ja luonnon monimuotoisuuden heikentäminen lisääntyvien metsähakkuiden takia.Tutkimuskysymykseni on, miten metsien käyttöä kehystetään Suomen ja Ruotsin ilmasto- ja energiapolitiikoissa. Tarkentavia tutkimuskysymyksiä ovat: miten biotalouden merkitys kehystetään maiden ilmasto- ja energiapolitiikassa; kuinka metsien käyttöä perustellaan osana biotaloutta; ja kuinka metsiin liittyviä, keskenään ristiriitaisia tavoitteita sovitetaan yhteen? Tutkimusmenetelmänä on kehysanalyysi, joka on diskurssintutkimuksen alalaji. Diskurssintutkimuksen keskeinen idea on, että todellisuus rakentuu kielen kautta, ja sitä tutkimalla on mahdollista tarkastella, millaisia arvoja ja ideologioita argumentoinnissa käytetään. Kehysanalyysin tarkoitus on tutkia tietyn aiheen käsittelyä aineistossa ja tutkia, millaisena ongelmana se esitetään, mitä ratkaisuehdotuksia siihen tarjotaan, ja mitä valitut argumentit kertovat siitä, millaisia arvoja ja ideologioita kehystämisen taustalla on. Tutkimuksen keskeisin tulos on, että Suomen ja Ruotsin ilmasto- ja enerigapolitiikassa on vahva biotalouskehys, joka on seurausta maiden pitkistä metsäteollisuuden perinteistä. Koska maat ovat sitoutuneet kansainvälisiin ilmasto- ja kestävyystavoitteisiin, kuvaan biotalouskehyksiä maiden ilmastonmuutoksen yleiskehyksen näkökulmasta, sillä kansainväliset sitoumukset ja tavoitteet vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka metsien käyttöä kehystetään maiden biotalouskehyksissä. Tutkimukseni perusteella johtopäätökseni on, että biotalous kehystetään keskeisenä osana energiamurroksen toteuttamista, ja että biotalous-käsitettä käytetään sovittelemaan yhteen metsien käyttöön liittyviä ristiriitaisia tavoitteita. Kummankin maan tavoitteena on kestävän energiamurroksen toteuttaminen ilman, että luonnon monimuotoisuus tai muut ympäristöarvot kärsivät. Tutkimuksen tulokset kuitenkin osoittavat, että kestävyytta tarkastellaan lähinnä talouden näkökulmasta, sillä muiden kestävyyden ulottuvuuksien saavuttamiseksi esitetä vakuuttavia toimenpiteitä. Maiden biotalouskehyksissä on paljon yhteisiä piirteitä, mutta myös merkittäviä eroja, joista osa selittyy maiden ilmastonmuutoksen yleiskehyksen kautta. Jotta maiden metsien käyttöön liittyviä ristiriitoja voisi tutkia monipuolisemmin, olisi ilmasto- ja energiapolitiikan tavoitteiden ja ratkaisuehdotusten vertaaminen toteutuneisiin politiikkatoimenpiteisiin hedelmällinen lähtökohta tulevalle tutkimukselle aiheesta. Toinen mielenkiintoinen tutkimusteema olisi tutkia tarkemmin, mistä erot Suomen ja Ruotsin metsäpolitiikassa johtuvat.
  • Pirseyedi, Maria (2018)
    Tämä pro gradu -tutkielma on tapaustutkimus kuntopainiryhmästä, jonka osallistujakunta koostuu suomalaisista, afganistanilaisista, iranilaisista sekä virolaisista painijoista. Se tarkastelee osallistujien sosiaalisia suhteita, tasa-arvon kokemuksia ja minäkuvaa kyselytutkimuksen, haastattelujen sekä osallistuvan havainnoinnin metodein. Tulosten tulkinnassa käytetään Kalevi Heinilän ajatuksia liikuntaseuroista sosiaalisina organisaatioina. Keskeiset tulokset: Kuntopainin osallistujat yhdistävät harjoitusilmapiiriin monia sosiaalista hyvinvointia tukevia ominaisuuksia. Keskinäisen kunnioituksen ja ystävyyden elementit sekä auttamisen ilmapiiri tulevat ryhmässä vahvasti esiin. Samalla kuntopaini on luonteeltaan hyvin inklusiivinen: se tuo yhteen ihmisiä eri painitaidoista, sukupuolesta ja kulttuuritaustasta riippumatta. Keskeinen arvo on, että kaikki painivat kaikkien kanssa. Painimatto koetaankin tasa-arvoisemmaksi ympäristöksi kuin ympäröivä yhteiskunta keskimäärin. Osallistujista suurin osa on sitä mieltä, että Suomessa kaikki ovat melko tasa-arvoisia, kun puolestaan painimatolla kaikki ovat täysin tasa-arvoisia. Syitä tähän voi olla erilaisia. Vastaajien pohdinnassa esiintyy esimerkiksi ajatus siitä, että jokaisen keskittyessä omaan urheiluun, muut seikat jäävät epäolennaisina taka-alalle. Myös hyvä ryhmähenki edistää tasa-arvon tuntemuksia. Minäkuva kuntopainin osallistujilla on keskimäärin hyvä. Osallistujien vastausten valossa liikunnalla koetaan olevan hyvää itsetuntoa ja tyytyväisyyttä edistäviä vaikutuksia. Kuntopainin jäsenet ovat keskimäärin hyvin hallussa omien elämiensä valinnoista ja osoittavat aktiivista toimijuutta yhteiskunnassa. Kalevi Heinilän ajattelun valossa tämä pro gradu korostaa seuratoiminnan sosiaalista aspektia. Tapaustutkimuksen tulokset tukevat Heinilän näkemystä siitä, että seuratoiminta linkittää toisiinsa minähyvän ja yhteishyvän elementtejä. Ehkä tästä johtuen muiden osallistujien sekä seuran hyväksi toimiminen tuntuu olevan painijoille luonnollista. Heinilä korostaa myös seuratoiminnan yhteiskunnallista roolia ja esittää, että seuratoiminnassa syntyvät arvot kulkevat jäseniensä kautta myös ympäröivään yhteiskuntaan. Tähän teoriaan nojaten voidaan esittää, että kuntopainin kaltaisella seuratoiminnalla on potentiaalia toimia integraatiota ja ryhmien välistä kanssakäymistä edistävien arvojen levittäjinä yhteiskunnassa.
  • Raikas, Terhi (2018)
    Kestävän kehityksen periaatteen eräänlaisena alaperiaatteena on kestävän käytön periaate, joka määriteltiin ensi kerran vuonna 1980 Maailman luonnonsuojelun strategiassa. Periaatteen takana oleva ajatus, luonnonvarojen käytön turvaaminen myös tulevaisuudessa, on kuitenkin ollut esillä lainsäädännössä jo paljon ennen tätä. Tutkielmassani keskityn tarkastelemaan Suomen autonomian aikakauden (1809–1917) metsä- ja metsästyslainsäädäntöä kestävän käytön ja kehityksen periaatteita mukailevien lainsäädännöllisten tavoitteiden osalta. Tutkimusmetodeina toimivat oikeushistoria ja oikeussosiologia. Niin metsää kuin metsästystä koskevasta suuriruhtinaskunnan lainsäädännöstä on havaittavissa kestävän kehityksen periaatteen idea, sillä lainsäädännön tasolla tähdättiin molemmilla aihealueilla siihen, ettei luonnonvaroja käytettäisi loppuun, vaan metsän tuli saada elpyä kaskeamisesta ja riistakantojen elpyä ennen kuin metsästämiseen voitiin antaa uusia lupia. Kestävän kehityksen periaatteen ideologinen pohja ei kuitenkaan autonomian aikana ollut sama kuin nykyisin. Vaikka kestävän kehityksen periaatteen pohja on vahvasti painottunut ihmisen tarpeiden turvaamiselle, on alettu sen rinnalla hahmottaa myös luonnon monimuotoisuuden merkitys. Autonomian ajan lainsäätäjän intressit keskittyivätkin kestävän kehityksen kolmesta intressistä (ympäristö, talous ja ihminen) ympäristön sijaan ensisijaisesti periaatteen taloudelliseen aspektiin, minkä seurauksena myös ihmiset saattoivat parantaa elinolojaan. Ymmärryksen kehityttyä ei luonnonsuojeluun pyritä enää ainoastaan taloudellisin perustein. Kestävän kehityksen periaatteen ympäristölliset näkökulmat huomioitiin Suomen suuriruhtinaskunnassa lähinnä kestävän kehityksen periaatteen taloudellisten ja sosiaalisten aspektien ja kestävän käytön periaatteen ”sivutuotteina”; seikkoina, joihin ei varsinaisesti pyritty, mutta joiden voitiin katsoa toteutuvan tärkeämpinä pidettyjen seikkojen ohessa. Autonomian ajan lainsäädäntökeskustelusta on löydettävissä myös viitteitä inhimillisen pääoman säilymisen huolesta, kun epäiltiin metsästyselinkeinon kuihtuvan, mikäli Pohjois-Suomessa ei kruunun mailla vapautettaisi metsästystä kaiken kansan mahdollisuudeksi sen sijaan, että metsästys olisi pysynyt ainoastaan yläluokan harrastuksena. Näkökannat, jotka nykypäivän lainsäädännössä pohjattaisiin ympäristö- ja luonnonsuojelunäkökulmiin, pohjautuivat täten voimakkaasti aikakautensa luokkayhteiskunnan säilyttämispyrkimyksiin. Autonomisen ajan kestävän kehityksen periaatteen pohjana ei siis niinkään ollut luonnon monimuotoisuuden merkitys luonnonsuojelullisesta näkökulmasta, vaan ihmisen itsensä säilyminen ja taloudelliset intressit olivat tällöin etusijalla. Sekä metsiä että metsästystä koskeneesta lainsäädännöstä voidaan tiivistetysti todeta Suomen suuriruhtinaskunnan muodostaneen lainsäädännöllisesti eräänlaisen oikeudellisen välitilan, jota ei voida kuitenkaan pitää vuosissa mitattuna suhteellisen pitkän aikajänteen vuoksikaan yhtenäisenä. Erityisesti suuriruhtinaskunnan alkuaikoina lainsäädännössä noudatettiin Ruotsi-Suomen aikakauden perinnettä: metsien kestävään ja tarkoituksenmukaiseen käyttöön pyrittiin kymmenien kieltojen ja käskyjen keinoin.
  • Haarala, Veli-Pekka (2022)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan naista hengellisenä auktoriteettina Paavalin kirjeissä. Tutkielma rajautuu niihin apostoli Paavalilta lähtöisin oleviin kirjeisiin, joista tutkijoiden parissa vallitsee konsensus. Tutkielmassa kiinnitetään erityistä huomiota naisiin, jotka Paavali mainitsee nimeltä kirjeissään ja joiden voidaan tosiasiallisesti esittää olleen ja toimineen hengellisessä auktoriteettiasemassa varhaisen kristillisen seurakunnan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Näiden joukkoon lukeutuvat Khloe, Priska, Foibe, Junia, Euodia ja Syntyke. Koska edellä esitettyä väitettä on haastettu erityisesti jakeiden 1. Kor. 14:34–35 ja 1. Kor. 11:2–16 tulkinnan pohjalta, joiden katsotaan edustavan naisten hengellistä auktoriteettia ja toimijuutta rajaavaa näkökantaa, tutkielmassa arvioidaan myös näiden jakeiden sisältöjä ja tulkintaa. Lopulta naisen asemaa seurakunnan keskellä rajaavien tulkintamallien tilalle ehdotetaan sellaisia lukutapoja, jotka tämän tutkimuksen valossa vastaavat paremmin paavalilaista linjaa: naiset toimivat hengellisessä auktoriteettiasemassa varhaisen seurakunnan keskellä. Vaikka kaikki tutkielmassa esitellyt argumentit seisovat itsenäisesti omilla jaloillaan, tutkielma on luonteeltaan kumulatiivinen. Merkittäväksi tekijäksi nousee evidenssin paino, mikä tekee tarpeelliseksi huomioida naisten toimijuus hengellisessä auktoriteettiasemassa niin Paavalin teksteissä kuin varhaisten kristillisten yhteisöjen ensimmäisinä vuosikymmeninä. Tutkielman hermeneuttinen viitekehys rakentuu Syreenin kolmen maailman mallin varaan. Tämä edellyttää laaja-alaista metodologista lähestymiskulmaa. Modernille eksegetiikalle tyypilliseen tapaan tutkielmassa hyödynnetään niin perinteisiä historialliskriittisiä metodeja kuin sosiaalitieteellisiä näkökulmia.
  • Palkki, Teemu (2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten suomen kielen opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden sukupuolijakauma ja sen kehitys sekä sukupuoliteemat laajemmin näkyvät ainejärjestölehti Siulasten 1900-luvun vuosikerroissa. Tutkielman aineisto koostuu vuosina 1978–1999 ilmestyneistä Siulaset-lehdistä. Niistä on hyödynnetty 74 tekstiä, jotka luetellaan liitteessä 1. Tekstit jakautuvat karkeasti 1) teksteihin, joissa käsitellään naisia tieteentekijöinä tai yhteiskunnassa, sukupuolikysymyksiä fennistiikassa tai nais-/mies-/sukupuolentutkimusta tieteenalana; 2) fiktiivisiin ja/tai humoristisiin teksteihin, joissa käsitellään sukupuolitematiikkaa ja 3) muihin, satunnaisempia mainintoja, kuten Siula ry:n ja sen hallitusten sukupuolijakauman kommentointia ja sanastollisia havaintoja, sisältäviin teksteihin. Tutkielmassa on laaja taustoitusluku fennistiikan sukupuolijakaumasta. Tarkastelussa on opiskelijoiden ja opettajien jakauma eri yliopistoissa, tieteellisinä julkaisijoina Kotikielen Seuran julkaisemassa Virittäjässä ja Suomen Kielen Seuran julkaisemassa Sananjalassa sekä Siulasissa ja sitä julkaisevassa ainejärjestö Siulassa. Taustoitus laajentaa aiempia julkaisuja ja osoittaa, että niin väitöskirjojen tekijöiden kuin tutkijoiden joukoissa tapahtui selkeä naisistuminen tarkasteltavalla ajanjaksolla: sukupuolijakauma lähestyi tilannetta, joka opiskelijoiden keskuudessa on ollut vallitseva 1920-luvulta lähtien. Siulasten hallitsevimmaksi sukupuoliteemaksi paljastuu nais-/sukupuolentutkimuksen ja feministisen lingvistiikan kehitys. Aihetta käsitellään 1980-luvulla lingvistiikan kautta, sitten hallinnollisella tasolla Auli Hakulisen ja suomen kielen laitoksen näytellessä tärkeää osaa naistutkimuksen vakiintumisessa Helsingin yliopistossa ja 1990-luvulla myös miesten ja miestutkimuksen näkökulmasta. Toisaalta lehdessä myös kommentoidaan professorien ja yleisesti tutkijoiden sukupuolijakaumaa, mikä vähenee ajan ja tapahtuneen kehityksen myötä. Lisähavaintona on, että aineiston kirjoittajista moni on päätynyt suomen kielen tutkijaksi ja etenkin naisista usea on Siulasten jälkeenkin toiminut sukupuoliasioiden parissa. Tutkielma on tiettävästi ensimmäinen ainejärjestölehteä oppihistorian osana käsittelevä ja toisaalta opiskelijoiden näkökulman suomen kielen oppiaineen sukupuolijakaumaan tuova pro gradu. Se paljastaa lehdet haastavaksi, mutta rajatuilla alueilla hyödylliseksi tutkimuskohteeksi ja lisämateriaaliksi etenkin henkilöhistorioiden osalta. Sukupuolikehityksen osalta laajempaa jatkotutkimusta olisi tehtävissä muun muassa professorien nimitysprosesseista ja siitä, miten naisistuminen on näkynyt tieteenalan sisältöjen kehityksessä. Ainejärjestöjen ja opiskelijoiden ottaminen osaksi oppihistorian tutkimusta laajemmin olisi myös suotavaa.
  • Sipovaara, Karoliina (2020)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani turkkilaisen kirjailijan Halide Edibin (1884–1964) kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä hänen vuonna 1926 englanniksi julkaistussa muistelmateoksessaan Memoirs of Halide Edib. Edib oli osa uutta osmanimuslimien turkinkielistä koulutettua yläluokkaa, joka ihannoi länsimaita erityisesti Ranskaa – ja halusi modernisoida Osmanivaltakuntaa perinpohjaisesti. Halide Edib on hyvin tunnettu nationalistinen kirjailija Turkissa ja hänen uraansa on tutkittu paljon, joten keskityn tässä pro gradussa ensisijaisesti siihen, miten hän rakentaa muistelmissa identiteettejään kertoessaan siitä ajasta, kun hän ei ollut vielä tunnettu. Olen valikoinut kasvatuksen, koulutuksen ja avioliiton erityishuomion kohteeksi, koska ne olivat aikakauden kuumia puheenaiheita. Naisten sosiaalisen aseman muuttaminen oli yksi nuorturkkilaisten keskeisiä tavoitteita. Heidän naisihanteensa oli moderni koulutettu nainen, joka oli tasapuolinen aviopuoliso modernille miehelle sekä hyvä äiti ja kasvattaja perheen lapsille. Perheihanne perustui länsimaiseen porvarilliseen perheideaaliin. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: - Millaisia nuorturkkilaisten ihanteelliseen moderniin naiseuteen liittyviä identiteettejä Halide Edib rakentaa muistelmissaan ja miksi hän kuvailee itseään tällä tavoin? - Miten hän rakentaa muistelmissa itäiseen ja läntiseen kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä ennen uransa alkua? Olen käyttänyt henkilöhistoriallista lähestymistapaa analysoidessani muistelmia, koska omaelämäkerrallinen kirjoittaminen käyttää samoja konventioita kuin omaelämäkertaa muistuttava autofiktiivinen kirjallisuus tällaisen muistitiedon ja kaunokirjallisuuden rajoilla häilyvän lähestyvän kirjoittamisen lajin tutkimuksessa kirjallisuudentutkimus antaa hyödyllisiä käsitteitä avuksi. Tämä pro gradu - tutkimus on kuitenkin ensisijaisesti historiantutkimusta, koska keskityn enemmän kirjoittamisen tapojen ja luonteen sijasta historialliseen kontekstiin. Käytän analyysissani myös sosiaalihistoriallista lähestymistapaa ja pohdin, miten muistelmissa sekä kertova että kerrottu Halide Edib suhteutuu osaksi laajempaa historiallista kontekstiaan ja erityisesti osmanimuslimien uudistusmielistä yläluokkaa. Yhdistelmä henkilöhistoriaa sekä sosiaalihistoriaa antaa hyvän pohjan tutkia sekä yksilöä että historiallista aikaa, jossa hän eli ja yhteisöä, jota hän oli osa. Halide Edib on kirjoittanut muistelmateoksensa tiettynä ajankohtana, rajaten sitä tietoisesti ja tiedostamatta. Hänen päätöksiinsä niin kirjoitetuista kuin kirjoittamattomista asioista ovat vaikuttaneet kirjoittamisajankohdan tilanteet ja ihmiset. Vaikka muistelmissa eletään menneisyydessä ja muistoissa, on tutkimuksen kohteena silti vuonna 1926 julkaistu teos. Hän ottaa muistelmissa yleisön huomioon ja rakentaa identiteettejään suhteessa heihin. Muistelmissa turkinkieliseen osmanimuslimien yläluokkaan kuulunut Edib rakentaa identiteettejään kirjoittamishetkestä menneisyyteen katsoen ja kertovassa muodossa sanoittaa oman elämänsä tarinan, jossa hän laajan koulutuksen ja perhe-elämään liittyvien ongelmien tarkkailun kautta kasvaa lopulta kirjoittajaksi, koulutuksen kehittäjäksi ja feministiksi. Vaikka muistelmista on luettavissa kehityskertomuksen kaltainen elämäntarina ovat tulkintani mukaan hänen muistelmissaan rakentuvat identiteetit myös ristiriitaisia, mikä näkyy erityisen hyvin kun Edib puhuu kiistanalaisista aiheista kuten feminismistä, avioerosta tai omasta poliittisuudestaan. Edib esittää itsensä muistelmissa nuorturkkilaisten nationalistisen ihanteen mukaisena modernina naisena, joka on sekä uraa luova kirjoittaja että rakastava äiti. Turkkilaisnationalismin oppien mukaan hän löytää tasapainon länsimaisen sivistyksen ja ikiaikaiseksi mielletyn turkkilaisen kulttuurin välillä, mikä näkyy muistelmissa koulutuksen osalta kansankulttuuriksi mielletyn turkkilaisen kirjallisuuden ja teatterin arvostuksena. Kuvatessaan perheeseen ja avioliittoon liittyviä käytäntöjä on Edib selkeästi kriittisempi ja näkee idän ja lännen suhteen jännitteisempänä. Vanhat perheeseen vaikuttavat käytännöt ovat ennemmin haitallisia kuin jotain, mitä pitäisi vaalia ja säilyttää. Uusi eurooppalainen perheideaali on Edibille muistelmissa ihanne, johon hän vertaa vanhaa turkkilaista perhemallia.
  • Juutinen, Oona (2020)
    Tämä tutkimus käsittelee kustannustoimittajan roolia kaunokirjallisen käännöksen tuotantoprosessissa. Kyseessä on tapaustutkimus, jonka aineisto koostuu neljästä pienoisromaanikäännöksestä ja kustannustoimittajan käännöksiin tekemistä korjausehdotuksista. Matthew Costellon ja Neil Richardsin Cherringhamin mysteerit -sarjassa ilmestyneiden pienoisromaanien englanti–suomi-käännökset tehtiin autenttisena toimeksiantona. Kääntäjä on tutkimuksen tekijä, eli tutkimus on osin autoetnografinen. Tutkimusmetodi perustuu Buzelinin (mm. 2007) esittämään tapaan soveltaa toimijaverkostoteoriaa käännöstutkimuksessa ja siirtää tutkimuksen painopiste valmiiden käännösten tarkastelusta tekeillä oleviin käännöksiin. Tutkimuksen keskiössä ovat siis käännösten tuotantoprosessit ja niihin osallistuvat toimijat. Tuotantoprosessin tarkastelussa tutkimus keskittyy käännetyn kaunokirjallisuuden kustannustoimittajan työn ydinalueeseen, eli kaunokirjallisen käännöksen toimittamiseen. Käännöksen toimittamista tarkastellaan kustannustoimittajan käännökseen tekemien korjausehdotusten kautta. Kategorisoimalla korjausehdotukset Solumin (2017) ja Orlovin (2004) pohjalta niiden vahvuuden sekä niiden kohteena olevien käännöksen piirteiden kautta tutkimus kartoittaa kustannustoimittajan lingvististä vaikutusta prosessin lopputulokseen, siis valmiiseen kaunokirjalliseen käännökseen. Tutkimuksessa osoittautui, että kustannustoimittajalla saattaa olla hyvinkin suuri rooli prosessin eri vaiheissa alkaen kustannusohjelmaan otettavien kirjojen valinnasta aina kääntäjän valintaan ja teoksen suomenkieliseen nimeen asti. Aineiston perusteella myös kustannustoimittajan lingvistinen vaikutus käännökseen voi olla moninaista: kieliopillisten korjausten tekemisen lisäksi toimittaja pyrki vaikuttamaan muun muassa käännöksen lauserakenteisiin ja tyyliin. Tulokset siis tukevat aiemman tutkimuksen päätelmää siitä, että kustannustoimittajaa on perusteltua ajatella kääntävänä toimijana, jolla voi olla huomattavasti vaikutusvaltaa siihen, millaiseksi kaunokirjallinen käännös muodostuu.
  • Lallo, Ari (2020)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani Alli Nissisen ajatuksia hänen oman aikansa yhteiskunnasta ja perhearvoista. Hän oli 1900-luvun alun merkittävä porvarillisen naisasialiikkeen vaikuttaja. Nissinen osallistui naisasialiikkeen järjestötoimintaan mm. Naisasialiitto Unionissa, Martta-yhdistyksessä ja Suomalaisessa Marttaliitossa. Hänen elämäntyönsä keskittyi naisasialiikkeen ohella erityisesti pienten lasten opettamiseen. Nissisen omistamaa valmistavaa koulua pidetiin aikanaan parhaana valmistavana kouluna. Hänet valittiin kansanedustajaksi ensimmäisille valtiopäiville, ja hän toimi eduskunnassa vuosina 1907–1909. Poliittisesti Nissinen oli osa fennomaanista liikettä ja myöhemmin nuorsuomalaista puoluetta, jonka listoilta hän ponnisti eduskuntaan. Työni tarkastelun ajankohta rajoittuu vuosien 1884–1926 väliselle ajanjaksolle. Ajanjakso alkaa Nissisen järjestö- ja opetustyön alusta päättyen hänen kuolemaansa. Näistä tärkeimmät vuodet ovat 1899–1916, jolloin Nissinen oli aktiivisimmillaan vaikuttajana ja kirjoittajana. Tällä ajanjaksolla hänen opetustyönsä työmuodot vakiintuivat hänen omassa koulussaan. Nissinen oli tällöin aktiivinen järjestötoiminnassa, hänellä oli suuri vaikutus esimerkiksi Martta-yhdistyksen syntyyn. Erityisesti hän vaikutti Emäntälehden kautta, sen päätoimittajana ja ahkerimpana kirjoittajana. Tutkimuskysymykseni on, onko Nissinen klassinen naisasialiikkeen edustaja kuten hänet useimmiten kuvaillaan. Tarkastelen Nissisen esittämien näkökantojen sopivuutta 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun perheen ja naisten aseman muutokseen. Tutkin miten Nissinen ilmentää omaa käsitystään yhteiskunnan ideaalista ja naisten asemasta yhteiskunnassa. Arvioin Nissisen ajatuksia mikrohistoriallisella otteella. Mikrohistoriallisessa historiantutkimuksessa tutkimuksen huomio keskitetään yksilöön tai paikalliseen historiaan. Seuraan Nissisen järjestötöitä ja naisasiajärjestöjen yleisiä tapahtumia ja vertaan kvalitatiivisesti Nissisen kirjoituksia yleiseen naisasialiikkeen toimintaan. En vertaa asiayhteyksiä yleiseen tilanteeseen Nissisen ajan yhteiskunnassa, vaan enemmänkin Nissisen omaan viitekehykseen, porvarillisen naisasialiikkeen toimijoista esitettyihin tulkintoihin ja ajatuksiin. Pyrin löytämään yhtäläisyyksiä hänen ja kanssa eläjiensä jälkeensä jättämästä materiaalista ja tutkimusten tulkinnoista. Tähän liittyi vahvasti Nissisen työtoveri Lucina Hagman. Hän toimi Nissisen mentorina ja tärkeänä työparina läpi Nissisen elämän. Yhtenä tutkimuskysymyksenäni on, mitä osia Hagmanin teorioista Nissinen kannatti kirjoituksissaan. Tutkimukseni lähdemateriaalit ovat osaltaan tarkoitettu aikalaiskauden vaikuttamiseen ja niiden taustojen ymmärtämien ei ole aina helppoa. Tutkimukseni merkittävin lähdeaineisto on Nissisen Emäntälehteen kirjoittamat artikkelit. Kirjoituksista saa selkeän käsityksen Nissisen aatteellisesta vakaumuksesta ja hänelle tärkeistä asioista. Nissisen jälkeensä jättämä lähdeaineisto on kirjoitettu pääsääntöisesti tukemaan naisasialiikkeen tavoitteita. Porvarillisella naisasialiikkeellä oli ollut hankaluuksia saada asiaansa kuulluksi kansan syvien rivien parissa. Liike halusi keskittyä korkeammiksi koettuihin päämääriin, ei käytäntöön. Yleisestä linjasta poiketen nuorsuomalaiset Unionin jäsenet yrittivät Lucina Hagmanin johdolla levittää toimintaa myös työläisnaisten keskuuteen. Nissisen toiminta ja kirjoitukset olivat yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa siitä, miten koulutuksen ja järjestötoiminnan kautta suomalainen naisasialiike näki ja toteutti omalta osaltaan suomalaisen yhteiskunnan murrosta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Käyttämäni lähdemateriaalin kautta ei voi haastaa aiemman tutkimuksen näkemystä Nissisestä. Nissisen toiminnassa ja kirjoittamisessa näkyi, miten suomalainen koulutus ja naisasialiikkeen toiminta nivoutui yhteen. Nissinen myötäili Lucina Hagmanin kasvatusoppia ja poliittista toimintaa. Sääty-yhteiskunnan hajotessa ydinperhemalli ja sivistyneistö tai jopa ”keskiluokkaisuus” oli muodostumassa uudeksi perhenormiksi. Oikeisto- ja kielipuolueiden välinen kilpailu näkyi naisasiayhdistysten sisällä ja loppujen lopuksi naisasialiike ei yhdistynyt naisasian taakse yli puoluerajojen. Luokka ja kielierot jakaannuttivat toiminnan yleistä poliittista toimintaa myötäileväksi. Eripura ja ristikkäisveto kärjistyi, kun naisasian keskeinen tavoite, eli äänioikeus, saatiin läpi. Naisasialiike menetti merkityksensä, kun keskeinen yhdistävä tekijä hävisi. Naisasialiike ja sen keskeiset toimijat myötäilivät rakenteellisia muutoksia ja pyrkivät edistämään naisten omaa asiaa painottaen omaa poliittista näkökantaansa.