Browsing by Title

Digitalisaatio on kiistatta ollut yksi 2000-luvun trendi-ilmiöistä. Digitalisointi on tunnistettu yhdeksi tärkeimmistä yhteiskuntaa ja yrityksiä muuttavista suuntauksista niin lähitulevaisuudessa kuin pitkällä aikavälillä. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia valtionhallinnon julkisten palveluiden digitalisointia sisäasiainhallinnonturvallisuusviranomaisten näkökulmasta ja selvittää, millaisia erityispiirteitä turvallisuusviranomaisilla on ja miten nämä vaikuttavat turvallisuusviranomaisten digitalisointiprosesseihin. Tutkimuksen case-hankkeena toimii Handi-palvelu. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen, ja se toteutetaan teemahaastatteluina. Haastateltavat valikoituvat sisäministeriön hallinnonalalta heidän pääsääntöisten työtehtäviensä sekä asiantuntijuuden ja kokemuksen perusteella. Puolistrukturoidut teemahaastattelut analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla ja sovitetaan teoria osuudessa esitettävään teoreettiseen viitekehykseen. Tutkielman päätavoitteena on tunnistaa sisäisen turvallisuuden viranomaisten erityispiirteitä digitalisoitaessa julkisia palveluita. Lisäksi tutkitaan näitä erityispiirteitä ja niiden palveluiden digitalisoinnille asettamia vaatimuksia. Tutkimus osoittaa, että turvallisuusviranomaisilla on muihin toimijoihin nähden olevia erityispiirteitä, mm. tietoa, joka tekee toiminnan läpinäkyvyydestä haasteellisempaa, eikä toiminnan ja tiedon avoimuus ei sellaisenaan toteudu turvallisuusviranomaisten osalta. Yhdeksi keskeiseksi haasteeksi Handi-palvelun käyttöönoton sujuvuudessa nousivat sisäisen turvallisuuden viranomaisilla tietoturva-asiat. (turvaluokitus jne.) Turvallisuusviranomaisten erityispiirteiden tunnistaminen muodostaa turvallisuusviranomaisille mahdollisuuden määritellä omat digitalisoinnin periaatteet Turvallisuusviranomaisten kannalta on myös tärkeää, että yhtenäiset digitalisoinnin periaatteet muotoillaan kilpailukyvyn, organisaation kehittämisen ja kannalta. Turvallisuusviranomaisten digitlaisoinnin periaatteet mahdollistavat jatkossa digitalisointihankkeiden mahdollisimman tehokkaan käyttöönoton. Digitalisation has undoubtedly been one of the trends of the 21st century. It has been identified as one of the most important changes in society and business in the near and long term. The aim of the study is to research the effect of digitalisation of public services from the internal security officials point of view and to identify the specific features of security authorities and their impact on security authorities' digitization processes. The Handi service is a case study for this thesis. The research is qualitative in nature and is carried out as theme interviews. The interviewees are selected from the Ministry of Interior administration based on their main job responsibilities, expertise and experience. Semi-structured thematic interviews are analyzed by means of content-based content analysis and fitted into the theoretical framework presented in the section. The main objective of this thesis is to identify how successful the digitisation of public services, ie the introduction of the service, has been from the internal security authoritiespoint of view. Finally, the possibilities for the Ministry of the Interior and security authorities to develop digitalisation processes will be explored and the specificities of internal security authorities in digitising public services will be identified. From the security authorities point of view, the digitalisation of public services has been successful in terms of both service integration and integration. Security authorities have special features in relation to other actors, including: information that makes the transparency of activities more challenging, and the transparency of activities and information as such does not apply to the security authorities. One of the key challenges for the smooth implementation of the Handi service was the security issues raised by the internal security authorities. (security classification, etc.) Recognizing the special features of security authorities enables security authorities to define their own It is also important for the safety authorities to formulate uniform principles for digitalisation in terms of competitiveness, organizational development and. The principles of digitalisation of the security authorities will enable the most effective implementation of digitization projects in the future.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tiivistelmä – Referat – Abstract Toisen valtion kansalaisiin kohdistuvan viestinnän ja vaikuttamisen käsitteet, kuten strateginen viestintä, informaatiosota, hybridivaikuttaminen ja disinformaatio ovat nousseet vilkkaan akateemisen ja poliittisen debatin aiheeksi Ukrainan sodan jälkeen. Strategisesta viestinnästä ja Venäjän disinformaatio hybridiuhkien torjunnasta on tullut EU:lle keskeinen prioriteetti. Venäjä puolestaan on syyttänyt EU:ta propagandasta ja sanavapauden rajoittamisesta. Venäjän narratiivien mukaan se on lännen informaatiosodan kohde, ja sen oma toiminta on vain reaktiivista. EU ja Venäjä näkevät siis olevansa ”informaatiosodassa” tai narratiivisessa kamppailussa toistensa kanssa. Tämä tutkielma pyrkii valaisemaan sitä, miten eli minkälaisen prosessin kautta tähän ”informaatiosotaan” on päädytty. Venäjän viestintä- ja vaikuttamistoimintaa on jo tutkittu huomattavasti, mutta EU:n strategista viestintää, sekä hybridiuhkien ja disinformaation torjuntaa on tutkittu vähän aiheen ajankohtaisuudesta ja siihen kohdistuneesta suuresta poliittisesta mielenkiinnosta huolimatta. Olemassa oleva tutkimus ei myöskään linkitä vuoden 2015 jälkeistä strategista viestintää EU:n aiempaan viestintä- ja vaikuttamispolitiikkaan, kuten julkisuusdiplomatiaan. EU:n omissa narratiiveissa vuosi 2015 nähdään käännepisteenä, joka sai EU:n reagoimaan Venäjän vaikuttamiseen. Toisaalta Venäjä on syyttänyt EU:ta sekaantumisesta ja omien arvojensa tyrkyttämisestä jo ennen Ukrainan kriisiä. Tässä työssä ”informaatiosotaan” johtaneet kehityskulut pyritään asettamaan osaksi laajempaa EU–Venäjä-suhteen kehittymisen viitekehystä vuosina 2000–2018. EU:n ja Venäjän ulkoisia viestintä- ja vaikuttamispolitiikkoja ja niiden turvallistamista ei ole juuri tutkittu rinnakkaisina, yhtyeenlinkittyneinä kehityskulkuina. Tutkielman teoreettinen viitekehikko on konstruktivistinen. Tutkielmassa ei hyödynnetä selvärajaista analyyttista metodia, vaan tutkielman analyyttisessä kehikossa yhdistetään käsitehistoriallista ja narratiivista analyysiä, turvallistamisen tutkimusta, sekä tulkitsevaa prosessin jäljittämistä. Aineisto kostuu EU:n ja Venäjän politiikkadokumenteista ja virallisista puheista vuosilta 2000–2018. yön lähtökohtana on toiminut käsitehistoriallisesta tutkimusotteesta nouseva kysymys siitä, milloin toisen valtion kansalaisiin kohdistuvaa viestintä- ja vaikuttamistoimintaa pidetään hyväksyttävänä ja milloin se muuttuu kyseenalaiseksi tai turvallistetaan ”informaatiosodaksi”. Käsitteet nähdään kiistanalaisina ja poliittisen toiminnan strategisina välineinä, joiden avulla voidaan muokata mahdollisuushorisonttia. Viestinnän ja vaikuttamisen lukuisten käsitteiden vodaan kastoa laajasti ottaen samankaltaista toimintaa: kyse on vaikuttajatahoa hyödyttävien narratiivien levittämisestä ja pyrkimyksestä vaikuttaa kohdevaltion sisäisiin diskursseihin. Valtiot levittävät strategisia narratiiveja politikkakysymyksistä, omasta roolistaan maailmanpolitiikassa sekä maailmanpolitiikan järjestyksen suunnasta. Strategisten narratiivien kautta toimijat voivat rakentaa identiteettiään ja vahvistaa politiikkojensa legitimiteettiä, mutta niiden kautta voidaan myös kyseenalaistaa toisten identiteettiä ja legitimiteettiä tukevia narratiiveja. Tässä työssä viestinnän ja vaikuttamisen käsitteistöllä katsotaan olevan kaksoisrooli: ne kuvaavat ja perustelevat EU:n ja Venäjän narratiiveja levittävää viestintä- ja vaikuttamispolitiikkaa, mutta käsitevalinnat ovat myös osa EU:n ja Venäjän narratiiveja itsestään ja maailmanpolitiikasta. Tyyli, jolla poliittinen entiteetti, kommunikoi on myös keskeinen osa sen identiteettiä ja kokonaisvisioista. Kuitenkin se, mikä on toisen toimijan maailmankuvasta ja itseymmärryksestä käsin legitiimiä pehmeää valtaa tai julkisuusdiplomatiaa, voikin olla toisen näkökulmasta propagandaa tai infosodankäyntiä. Narratiiveihin ja käsitevalintoihin, kuten tilanteen kuvaaminen ”informaatiosodankäynniksi”, liittyi kuitenkin myös itseään toteuttavien ennustusten ja eskalaation riski. Tutkielmassa on lähdetty liikkeelle siitä oletuksesta, että sekä Venäjä ja EU ovat kärsineet 2000- ja 2010-luivuilla identiteettikriisistä eli ontologisesta turvattomuudesta, jota on osittain yritetty lievittää parantamalla ulkoista viestintää. Ulkoisen viestinnän ja vaikuttamisen informaatiosodaksi kärjistymisen oletetaan liittyvän ontologisen turvattomuuden ratkaisuyrityksistä nousevaan essentialisaation kierteeseen tai itseään toteuttava geopoliittiseen ajatteluun. Analyysin perusteella voidaan todeta, että ”informaatiosota” syntyi kehityskulun tuloksena, jota kumpikaan osapuoli ei halunnut, mutta kumpikaan ei myöskään kyennyt estämään. Pehmeän vallan käsitteestä tuli EU:n postmodernin identiteettinarratiivien kulmakivi, josta käsin EU:n julkisuusdiplomatia ja arvojen edistäminen nähtiin dialogisena ja ei-propagandistisena. Median ja internetin avoimuuden uskottiin optimistisesti levittävän demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Oletus EU:n pehmeästä vetovoimasta ja dialogisesta viestinnästä legitimoi EU:ta ulkoisille ja sisäisille yleisöille, mutta toisaalta EU ei nähnyt pehmeän vallan strategiansa ylemmyydentuntoisia ja geopoliittisia alavireitä. Siinä missä EU näki maailmanpolitiikan ei-nollasummapelinä, Venäjä näkemyksessä maailmanpolitiikkaa leimasi kilpailu, joka ylettyi myös informaatiotilaan. Pehmeän valta ja julkisuusdiplomatia nähtiin välineellisesti, ja informaatioteknologian välityksellä välitettävää informaatiota voitiin käyttää myös aseena, joka uhkasi yhteiskunnan arvoja, kulttuuria ja identiteettiä. Venäjän narratiivi maasta lännen epäreilun mediainfrastruktuurin ja informaatiosodan kohteena on vahvistanut Venäjän identiteetin essentialisaatiota. Tutkitun ajanjakson aikana EU:n ja Venäjän narratiivit maailmanpolitiikasta, informaatioteknologiasta ja ulkoisesta viestinnästä ja vaikuttamisesta ovat alkaneet samanlaistua. Kumpikin osapuoli on alkanut näkemään maailmanpolitiikan yhä enemmän narratiivisena kilpailuna kehitysmallien ja sivilisaatioiden välillä. EU on myös Venäjän tavoin alkanut pitämään informaatioteknologiaa ja informaatiota uhkana vakaudelleen ja arvoilleen. Samalla EU ja Venäjä ovat ajautuneet legitimiteettikamppailuun siitä, kumman viestintä- ja vaikuttamistoiminta on hyväksyttävää ja kumpi on sananvapautta rajoittava propagandisti. Vallitsevaa ”informaatiosotaa voi kuitenkin olla hankala purkaa, sillä vastakkainasettelu ja vaarallisten hybriditaktiikoiden käyttäjäksi leimatuksi tuleminen on myös vähentänyt Venäjän ontologista turvattomuutta antamalla sille ”tunnustusta” keskeisenä maailmanpolitiikan toimijana.

Tarkastelen tutkielmassani Jumalan rangaistuksia Hesekielin kirjan avioliittometaforissa luvuissa 16 ja 23. Niissä Jumalan toteuttaa metaforiselle vaimolleen Jerusalemille väkivaltaisia rangaistuksia tämän aviorikosten takia. Tutkin Jumalan rangaistuksia niiden syntytilanteen valossa ja pyrin ymmärtämään niiden merkitystä Hesekielin aikalaiskuulijoiden näkökulmasta: minkälaisia ajatusmalleja rangaistusten taustalla on? Aikalaiskuulijoiden ajatusmaailman ymmärtämiseksi vertaan rangaistuksia vastaavanlaisiin ilmaisuihin Vanhassa testamentissa sekä muinaisen Lähi-idän muissa lähteissä: aviorikoslainsäädännössä, liittoteksteissä ja sotaretoriikkassa. Hahmotan tutkielmassani metaforia kognitiivisen metaforateorian avulla. Sen mukaan metaforat ovat ajattelun kannalta tärkeitä työkaluja, jotka esimerkiksi auttavat ymmärtämään abstrakteja käsitteitä rinnastamalla niitä muihin, helpommin ymmärrettäviin käsitteisiin. Avioliittometaforissa Jumalan ja Israelin välinen liitto rinnastetaan Jumalan ja Jerusalemin väliseen avioliittoon, jossa Jumala on mies ja Jerusalem vaimo. Metaforien muodostamissa kertomuksissa Jumala ei kuitenkaan rangaistusten kohdalla toimi enää avimiehen roolista käsin, vaan Jumalan, jolla on tuomiovalta. Olen jaotellut tutkimuksessani Jumalan rangaistukset teemojensa mukaan eri kategorioihin: Jumalan kateuden ja vihan ilmaisut (16:38; 23:25), ”Jerusalemin antaminen hänen rakastajiensa käsiin” (16:37; 23:22, 28, 46), väkivaltaretoriikka (16:40–41; 23:24–25, 46–47) sekä sukupuolisuuteen liittyvä retoriikka (16:37, 39; 23:26, 29), jossa erityisen keskeinen on ilmaisu ”alastomuuden paljastaminen”. Vertaan kutakin kategoriaa aikalaislähteisiin, joista löytyy verrokkeja rangaistuksissa käytettäville ilmaisuille. Metaforissa annetut rangaistukset eivät määräydy aviorikoksen näkökulmasta, vaan liiton rikkomisen näkökulmasta. Sen takia Jerusalem saa rangaistukseksi tyypillisen muinaisen Lähi-idän liittokirouksen: hänet annetaan hänen rakastajiensa eli liittolaistensa käsiin, mikä merkitsee sitä, että Juudaan hyökätään. Sotateeman kautta selittyvät rangaistusten muutkin osat. Lukujen 16 ja 23 rangaistuksissa kuvatut väkivallanteot vastaavat muinaisen Lähi-idän sodankäyntiin liittyneitä raakuuksia. Myös sukupuolisuuteen liittyvä ilmaus ”paljastaa alastomuus” selittyy sotakontekstin kautta. Sekä ikonografiset että kirjalliset lähteet osoittavat, että sotiin liittyi alastomuutta ja häpäisyä, joka kohdistui sodan hävinneen osapuolen sotilaisiin. Toisaalta paljastamista merkitsevällä verbillä hlg on ollut toinenkin merkitys, ’mennä pakkosiirtolaisuuteen’. Molemmat merkitykset ovat avioliittometaforien rangaistuksen kannalta olennaiset. Tutkimissani avioliittometaforissa peilautuu myös kaksi sotaan liittynyttä metaforaa muinaisesta Lähi-idästä. Toinen metafora on, että sodan hävinneitä miehiä on kuvattu feminiinisinä. Toisessa metaforassa taas kaupunkiin tai maahan hyökkäämistä on kuvattu naiseen kohdistuvana seksuaalisena väkivaltana. Molemmat metaforat kuvaavat muinaisen Lähi-idän ajattelutapoja, jotka ovat myös Hesekielin kirjan lukujen 16 ja 23 rangaistusten taustalla.

Tutkielma käsittelee juutalaisia yhteisöjä ja niiden parissa vaikuttaneita jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävät tunnetaan pääsääntöisesti siitä, että he olivat omaksuneet juutalaisen monoteistisen jumalakuvan ja osallistuivat synagogan toimintoihin tarkemmin määrittelemättömällä tavalla kuitenkaan kääntymättä juutalaisuuteen. Tutkimusaineistosta ilmenee, että jumalaapelkääväksi saatettiin kutsua myös juutalaisia yhteisöjä poliittisesti tai ekonomisesti tukeneita, vaikka he eivät osallistuneet juutalaisen uskonnon harjoittamiseen. Tutkielman päälähteenä on Luukkaan kuvaus jumalaapelkäävistä Apostolien teoissa. Luukas kuvaa toistuvasti Paavalin keskusteluja synagogissa, joissa hänen kuulijakuntansa koostuu kahdesta toisistaan erotetusta ihmisryhmästä: juutalaisista ja jumalaapelkäävistä. Näiden lisäksi Luukas mainitsee nimeltä joitakin jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävillä on merkitystä Luukkaan teologian ja kerronnan kannalta. Siksi tutkimuskirjallisuudessa esiintyy ajoittain näkemys, että Luukkaan kuvauksessa jumalaapelkäävistä on kyse vain teologisesta narraatiosta. Tutkielman aineiston valossa vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että jumalaapelkäävät eivät palvele vain Luukkaan teologisia tai kirjallisia päämääriä. Luukkaan kuvaus on osoittautunut relevantiksi sitä taustaa vasten, että antiikin kirjallisissa lähteissä on useita kuvauksia jumalaapelkäävistä. Näitä kuvauksia on sekä juutalaisissa että ei-juutalaisissa lähteissä. Kirjallisten lähteiden ohella jumalaapelkääviin viittaavat piirtokirjoitukset ovat keskeinen lähdeaineistokokonaisuus. Tutkielmaan on valittu näistä sellaiset, joilla on eniten informaatioarvoa. Suurin osa jumalaapelkääviin viittaavista piirtokirjoituksista on löydetty Vähän-Aasian alueelta. Aiheen kannalta keskeisin piirtokirjoitus on Afrodisiaksesta löydetty kivipaasi, johon on kirjoitettu selvästi eroteltuina kategorioina juutalaiset, proselyytit ja jumalaapelkäävät. Afrodisiaksen piirtokirjoitukset ovat tutkimushistoriallisesti merkittäviä siksi, että niiden kautta on saatu vakuuttava näyttö jumalaapelkäävistä synagogan yhteydessä. Toisaalta Afrodisiaksen piirtokirjoitusten löytymisen jälkeen myös epäselvempiä piirtokirjoituksia on alettu enenevässä määrin tulkita niiden valossa. Jumalaapelkäävät tunsivat ennestään juutalaista kulttuuria ja pyhiä kirjoituksia, joihin kristillinen sanoma pohjautuu, siksi he olivat merkittävä potentiaali varhaiselle kristinuskolle. Luukas esittää useiden heistä kääntyneen kristityiksi, muuten viittaukset jumalaapelkääviin kristillisissä lähteissä ovat niukat. Tutkielman viimeisessä kappaleessa esille otetut patristiset lähteet viittaavat kuitenkin siihen, että varhaisen kristinuskon parissa käytiin kiistaa ei-juutalaisista, jotka olivat eri tavoin omaksuneet synagogayhteisön käytäntöjä. Osa kristityistä osallistui juutalaisten yhteisöjen toimintaan tavalla, joka viitaa pikemminkin pitkään jatkuneeseen perinteeseen kuin siihen, että he olisivat tulleet tuntemaan juutalaisuutta vasta käännyttyään kristityiksi. Juutalaisille yhteisöille jumalaapelkäävät merkitsivät tärkeää yhteiskunnallista tukipilaria. Tutkielman aineiston valossa on ilmeistä, että juutalaiset yhteisöt olivat avoimia muuhun yhteiskuntaan nähden ja kykenivät kasvattamaan jumalaapelkäävien määrää vielä 300-luvulla, oletettavasti myöhemminkin.

Tässä tutkielmassa tarkastelen ranskalaisen filosofin Georges Bataillen ajattelua inkarnaation teologian viitekehyksessä. Kysyn, miten inkarnaation prosessia voi tarkastella Bataillen kehittämän transgression käsitteen kautta. Lisäksi kysyn, millainen on ihmisen ja Jumalan välisen rajan merkitys inkarnaatiossa transgression prosessin kautta ymmärrettynä. Bataillen ajattelussa transgressio on rajan ylittämistä prosessissa, jossa raja sekä sen ylittäminen ylläpitävät toisiaan. Tutkielman aluksi kontekstualisoin tutkimuskysymykseni kristologisen ongelman viitekehykseen esittelemällä teologisia ratkaisuja Kristuksen ihmisen ja Jumalan luonnon ristiriidan ratkaisemiseksi. Sen jälkeen analysoin Bataillen transgression käsitettä niiltä osin, kun se mielestäni vastaa kristologisessa ongelmassa esiintyvään kahden ristiriitaisen todellisuuden samanaikaisen olemassaolon mahdollisuuteen. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysia. Bataille näkee Jumalan inkarnaation ja ristinkuoleman mahdottomaksi tulemisena. Tämä mahdottomuus ilmenee pyhän ja profaanin välisen rajan äärimmäisyyden viitekehyksessä. Profaanin maailman suhde rajan äärimmäisyyteen edustaa paradoksaalista riippuvuussuhdetta. Tässä suhteessa profaani maailma on riippuvainen pyhästä todellisuudesta juuri äärimmäisen erotuksensa kautta. Näin ollen luodun määrittelee sen erotus luojasta ja profaani on olemassa vain erotettuna pyhästä. Bataillen kuvaamaa mahdottomuuden ajatusta ja sen merkityksiä analysoin teologisen mystiikan, mannermaisen filosofian sekä ontoteologisten teemojen kautta. Mahdottomuus sekä olemattomuus implikoivat Bataillen ajattelussa jatkuvuutta sekä äärettömyyttä. Inkarnaatiossa toisilleen vastakkaisten käsitteiden rajat ylittyvät tavalla, jossa kumpikin käsite tulee mahdottomaksi siinä merkityksessä, että kumpikaan ei enää määrity toisesta erotuksen kautta. Inkarnaation prosessin näkeminen transgressiona merkitsee pyhän ja profaanin todellisuuden rajan äärimmäistä ylittämistä, joka kuroo niiden erotuksen umpeen.

Tämä tutkielma tarkastelee uskonnollisia argumentteja sukupuolineutraalin avioliittolain käsittelyssä eduskunnan täysistunnoissa vuosina 2012-2017. Tutkimuskysymyksenä on, millä tavalla uskonnollisia argumentteja käytettiin ja miten sukupuoli näkyi uskonnollisissa argumenteissa sukupuolineutraalia avioliittolakia käsiteltäessä. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, millä tavoin sukupuolineutraalin avioliittolain nähtiin horjuttavan heteronormatiivista yhteiskuntajärjestystä uskonnollisissa argumenteissa. Tutkielma keskittyy uskonnollisiin argumentteihin sukupuolen, Raamatun ja kirkon itsemääräämisoikeuden näkökulmista. Ensisijaisena lähdeaineistona on käytetty eduskunnan täysistuntoja kolmesta eri lakialoitteesta: kansanedustajien aloite vuodelta 2012, Tahdon2013-kansalaisaloite ja Aito avioliitto -kansalaisaloite vuodelta 2016. Lähdeaineistoa on analysoitu sisällönanalyysin ja lähiluvun metodein sekä huomioiden lähdeaineiston historiallis-yhteiskunnallisen kontekstin. Tutkimus osoittaa, että uskonnollisia argumentteja käyttivät eniten avioliittolakia vastustavien puolueiden kansanedustajat perussuomalaisista ja kristillisdemokraateista. Lakia vastustavat argumentit olivat enemmän uskonnollista puhetta kuin puhetta uskonnosta. Uskonnollista puhetta olivat esimerkiksi Raamatulla kantansa perusteleminen sekä luomisjärjestyksellä naisen ja miehen avioliiton erityisyyden perustelu. Lakia puolustavista puolueista eniten uskonnollisia argumentteja käyttivät vihreiden kansanedustajat. Heidän argumenttinsa olivat suurimmaksi osaksi puhetta uskonnosta, mutta poikkeuksia löytyi myös. Esimerkiksi vihreiden yksittäiset kansanedustajat käyttivät liberaalia raamatuntulkintaa puolustaakseen sukupuolineutraalia avioliittolakia. Heteronormatiivinen yhteiskuntajärjestys oli nähtävillä lähdeaineistossa. Lakia vastustavat puolueet näkivät sukupuolineutraalin avioliittolain horjuttavan heteronormatiivista yhteiskuntajärjestystä. Avioliitto nähtiin yhteiskunnan kivijalkana ja sen muuttaminen murtaisi tätä yhteiskunnan kivijalkaa. Homoseksuaalisuuden nähtiin olevan uhka heteronormatiiviselle yhteiskuntajärjestykselle. Vaikuttaa siltä, että lakia vastustavien kansanedustajien mukaan avioliiton tärkein tarkoitus olisi suvunjatkaminen biologisesti naisen ja miehen välillä. Samaa sukupuolta oleville pareille tämä ei olisi mahdollista, joten avioliittoa ei tulisi heille avata. Samalla he rajasivat hyväksytyistä perhemuodoista ulos yksinhuoltajaperheet, uusioperheet, hedelmättömät heteroparit ja sateenkaariperheet. Lakia puolustavissa puheenvuoroissa avioliiton uudelleenmäärittely nähtiin hyvänä asiana. Lisäksi puheenvuoroissa tuotiin esille, ettei lakeja voida tehdä uskonnollisista lähtökohdista käsin.

Tutkielmani tarkastelee moraalipsykologian näkökulmasta 1600-luvun sukurutsaa Suomes-sa. Vahvistan aiemman tutkimuksen tulkintaa sukurutsasta Jumalan vastaisena rikoksena ja moniselitteisenä ilmiönä. Tähän vaikutti Jumalan lain monitulkinnallisuus sekä Jumalan lain ja maallisten lakien yhtäaikainen soveltaminen sukurutsarikoksissa. Lisään ymmärrystä siitä, kuinka Jumala voitiin kokea yhdeksi osapuoleksi sukurutsarikiksessa analysoimalla Jumalaan vetoamisia oikeuspöytäkirjoissa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on relationaalis-situationaalinen moraaliteoria, joka on muodostamani synteesi, jonka avulla tutkin moraalia. Synteesi pohjautuu Chelsea Scheinin ja Kurt Grayn dyadiseen moraaliteoriaan ja Dan Sperberin teoriaan representaati-oiden epidemiologiasta. Tutkielmassani testaan moraalia selittävien psykologisten teorioi-den soveltuvuutta historiantutkimuksessa. Haastetta aiheuttaa nopeasti syntyvien moraaliar-vostelmien tarkastelu historiallisilla aineistoilla. Lähdeaineiston runkona on 80 alioikeuksien oikeuspöytäkirjaa, joissa käsitellään sukurutsaa. Aineisto on haettu tuomiokirjakortisto Tuokosta, tutkimuskirjallisuudesta ja jäljittämällä oikeuspöytäkirjoja. Hyödynnän myös Turun hovioikeuden 1600-luvulta säilyneitä sakko-tuomioita ja annettuja kuolemantuomioita. Lisäksi aineiston tukena on esivaltaa edustavia painettuja aineistoja. Analyysini perustuu laadulliselle tarkastelulle, jota tuen sukurutsan rikosrakenteen määrällisellä esityksellä. Sukurutsarikoksen rikosrakenne oli monitulkintai-nen ja suhtautuminen niihin oli ankaraa. Vakavampia kuolemantuomioon johtaneita suku-rutsasuhteita esiintyy enemmän kuin lievempiä sakkotuomioon päättyneitä tapauksia. Veri-sukulaisten välisiä suhteita esiintyy huomattavasti vähemmän kuin lankosukulaisten välisiä. Sukurutsaan kohdistuneet moraaliarvostelmat tulivat käräjille tutkittavaksi yleensä silloin, kun laittoman suhteen biologiset seuraukset äidin raskauksineen ja aviottomine lapsineen tulivat ilmi. Sukurutsaan liittyviin moraalikäsityksiin vaikutti huoli Jumalasta ja avioliitos-ta, sillä sukurutsa häpäisi niitä. Käsitys Jumalan vastaisesta sukurutsasta oli levinnyt rah-vaan pariin, mistä osoituksena on rahvaan Jumalaan vetoamiset. Huolehtimalla Jumalan tahdon toteutumisesta ja avioliiton eheydestä suvut varmistivat maineensa puhtauden, suvun toimeentulon ja suvun jatkumisen. Seksuaalisuuteen ja puhtauteen palautuvat moraalikäsi-tykset aiheuttivat vaikeita konfliktitilanteita, joissa yksilön etu oli alisteinen ryhmän etuun nähden.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Vanhan testamentin 1. Samuelin kirjassa kuvattuja erilaisia tietoisuuden muutoksia ja hurmostiloja, joiden syyksi mainitaan joko Jumalan hyvät tai pahat henget. Tarkastelen erityisesti kolmea tekstiä: 1. Sam. 16:14–16, 23; 1. Sam. 18:10–11 ja 1.Sam. 19:9-10. Tekstit kertovat kuningas Saulista Jahven lähettämän pahan hengen vaikutuksen alaisuudessa. Vertailutekstit 1. Sam. 10:5–7, 9–13 ja 1. Sam. 19:20–24 kertovat Saulin profetoimisesta. Olen kääntänyt hepreasta kolme ensisijaisesti tutkittavaa tekstiä. Samuelin kirjojen tekstit eroavat huomattavasti eri käsikirjoituksissa. Tämän vuoksi vertailen erityisesti tärkeimpiä tekstiversioita eli masoreettista ja Septuagintan tekstiä. Merkittävimmäksi eroksi näiden välillä osoittautui keskimmäisen tekstin 1. Sam. 18:10–11 puuttuminen kokonaan LXXb:stä. Tästä voidaan päätellä, että kohta on lisätty protomasoreettiseen tekstiin vasta myöhemmin. Saulin muuntuneesta tietoisuuden tilasta käytetään termiä נִבָּ֑א, joka kontekstista riippuen voidaan kääntää eri tavoin. Teen yllä mainituista kohdista eksegeettisen analyysin sekä käsiteanalyysin keskeisistä termeistä רָעָ֖ה eli paha/pahuus, רֽוּחַ רָעָ֖ה eli paha henki ja נִבָּ֑א eli profetoida/olla hurmostilassa. Osoittautui, että sekä hyvän että pahan ajateltiin tulevan Jumalalta. Saulin profetoimista tutkin osana Israelin ja muun muinaisen Lähi-idän profetiailmiötä. Profetoinnin laatu puolestaan täytyy päätellä joko selvistä määreistä (kuten רָעָ֖ה) tai kontekstista. Tutkimissani teksteissä Saulin mielentiloille annetaan hengellinen selitys ja kertomukset ovat osa Israelin uskonnollista ja poliittista historiaa. Saulin kuoleman jälkeen kuninkuus ei pysynyt Saulin jälkeläisillä vaan siirtyi Daavidille ja hänen jälkeläisilleen. Tutkin työssäni, miten poliittinen valtapeli on vaikuttanut kertomuksiin kuningas Saulista. Deuteronomistisessa historiankirjoituksessa Daavidin kuninkuutta pidetään oikeutettuna. Tämän vuoksi tarinoita Daavidin valtaannoususta muokattiin vahvasti Daavidin eduksi. Saulista puolestaan on pyritty luomaan mahdollisimman huono kuva.

The aim of this study was to design a costume for a Christian dancing group, and also to discuss clothing principles, which need to be taken into consideration in a Christian context. The idea was that the material produced in this study and design process, could also be used by other Christian dancing groups in their problems related to clothing. The research question is: What kind of costume is suitable for Christian dancers? This study was carried out as a design project. In the designing group there were nine members, who are all Christian dance enthusiasts in need of dancing costumes. In the iterative design process the modelling and evaluating of the costume alternated. In the process, I partly applied collaborative design. During the design process and evaluation the costume was analyzed according to the FEA-model, which includes the aspects of functionality, expressiveness, aesthetics, and culture. At the end of the process, the dancing group had a model of a versatile costume, which the dancers found very acceptable. Members of the design group are able to utilize this material later on when designing new costumes. This research will benefit the growing number of Christian dancers, Christian dancing in general and also reflection on the relation of dancing, clothing and Christian faith.

Tutkimuksen kohde on roomalaiskatolisen teologin Hans Urs von Balthasarin (1905–1988) kirja Mary for Today (1988). Tavoitteena on selvittää Balthasarin tulkinta kyseisessä kirjassa Neitsyt Mariasta kirkkona, ja miten sitä voi tulkita nykyaikana. Katolisessa teologiassa mariologia on oma tieteenalansa, ja katolilaisille Maria edustaa kirkkoa. Tutkimus tuo esiin Balthasarin käsityksen kirkosta ja selvittää noudattavatko Balthasarin tulkinnat yleisiä katolisen kirkon näkemyksiä ja dogmeja Mariasta. Tutkimuksen viitekehyksenä on katolinen mariologia, johon liittyvistä asiakirjoista tässä tutkimuksessa tarkastellaan lähemmin paavi Johannes Paavali II:n ensyklikaa Redemptoris Mater sekä Vatikaanin toisen konsiilin katolisen dogmaattisen konstituution Lumen gentiumin - Kirkosta lukua VIII Neitsyt Mariasta. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Balthasaria pidetään usein jopa 1900-luvun merkittävimpänä teologina, ja hänen laajaa tuotantoaan on tutkittu yhä enenevässä määrin, mutta ei juurikaan hänen tulkintojaan Mariasta. Maria on yksi keskeinen selvityskohde katolisten ja reformoitujen kirkkojen välisessä ekumeenisessa dialogissa, ja siksi tutkimus arvostetun katolisen teologin tulkinnasta on tärkeää. Tässä tutkimuksessa ekumeeninen näkökulma nousee esiin kuitenkin vain viitteellisesti. Tutkimuksessa selvisi, että Mary for Today -kirjalla on tiivis yhteys paavin ensyklikaan – Balthasar on tehnyt kiertokirjeeseen kommentaarin, jonka sisältöä hänen kirjansa hyödyntää. Balthasarin yleinen Maria-tulkinta pohjaa vahvasti katoliseen mariologiaan. Hän tarkastelee Mariaa katolilaisille ominaiseen tapaan Marian sisäisten mielenliikkeiden kautta, ja siirtyy välillä Raamattuun ja eksegeettisiin tulkintoihin Marian osuudesta kristologiassa ja soteriologiassa. Balthasar analysoi Marian elämää vaihtelevasti sekä luonnollisen todellisuuden että Raamattuun pohjautuvan, yliluonnollisen todellisuuden välillä – mikä tuo esiin Balthasarin tomistisen taustan. Marian elämän mystisissä, narratiivisissa kuvauskohdissa saattaa olla yhteys Balthasarin ystävyyteen mystikko Adrienne de Speyrin kanssa. Paavi Johannes Paavali II:n ja Balthasarin tausta jesuiittana näkyy rakkauden ja johannekselaisuuden korostuksissa. Balthaarin käsitys Mariasta kirkkona löytyy selkeimmin päälukujen poikittaisanalyysin kautta. Alalukujen tarkastelu rinnakkain tuo esiin Balthasarin käsityksen Mariasta kirkkona, joka sopii sekä kuluvaan aikaan että paruusian odotukseen. Balthasarin kirkko nousee Kaanan häistä ja ristin ääreltä. Kirkko on henkinen tila, johon Jumalan Sana voi tulla. Kirkko ei ole eristetty vaan maailman muutoksessa mukana, mikä sopii Vaikaanin II konsiilin henkeen. Kirkko on määrätietoinen äiti, joka tunnistaa vähäisten tarpet ja ohjaa lapsiaan tekemään Jumalan tahdon. Kirkko tekee Isän tahdon ja taistelee harhakuvia vastaan, jokainen joka seuraa Tietä saa jakaa Isän läsnäolon taivaassa.