Browsing by Title

Kirjanpainaja (Ips typographus L.) on kaarnakuoriaisten (Coleoptera: Curculionidae, Scolytinae) alaheimoon kuuluva kovakuoriainen, joka voi runsaana esiintyessään aiheuttaa taloudellisesti merkittäviä puustotuhoja varttuneisiin kuusimetsiin (Picea abies [L.] H. Karst.). Kirjanpainaja on merkittävin kuusen puustotuholainen Euroopassa ja tuhojen odotetaan lisääntyvän tulevaisuudessa ilmaston lämpenemisen takia. Puustotuhojen todennäköisyyttä ennustavat riskimallit ovat tarpeellisia päätöksenteon tukena tuhojen syntymisen ennaltaehkäisyssä. Tämän työn tavoitteena oli tutkia, voiko avoimesti saatavien paikkatietoaineistojen avulla kehittää kirjanpainajatuhoriskiä ennustava malli metsämaiseman tasolla. Tutkimusalue (144 km2) sijaitsi Kymenlaaksossa Iitissä, jossa vuonna 2010 havaittiin talousmetsissä kirjanpainajatuhoja. Tuhojen syntyyn mahdollisesti myötävaikutti luonnonsuojelualueella vuonna 2008 tehdyt ennallistamistoimenpiteet, joissa kaulattiin ja kaadettiin kuusia. Suojelualueella ja ympäröivissä talousmetsissä havaittiin kaksi vuotta ennallistamisen jälkeen kirjanpainajan runsastumisen aiheuttamana pystyyn kuolleita kuusia. Tutkimusalueen kuolleiden kuusten keskittymät eli kirjanpainajan tuholaikut kartoitettiin maastotyönä vuonna 2013. Maastossa kartoitettiin myös terveiden kuusikoiden alueita kontrolliaineistoksi. Työssä käytetty aineisto koostui maastosta kerätystä aineistosta, monilähteisen valtakunnan metsien inventoinnin (MVMI) kartta-aineistosta, maaston korkeusmallista ja maalajikartasta. Paikkatietoaineistoista koottiin 29 muuttujaa, jotka mahdollisesti selittävät kirjanpainajatuhoa alan kirjallisuuden perusteella. Muuttujista 25 saatiin suoraan tai johdettiin MVMI:stä, kolme korkeusmallista ja yksi maalajikartasta. Selitettävänä muuttujana oli maastossa todennettu tieto kirjanpainajatuhon esiintymisestä (kyllä/ei). Aineisto jaettiin harjoitus- ja testiaineistoon, joista harjoitusaineistoa käytettiin logistisen regressiomallin luomiseen. Avoimien paikkatietoaineistojen avulla oli mahdollista ennustaa kirjanpainajatuhoriski tutkimusalueelle. Kehitetyn logistisen regressiomallin oikeinluokitusprosentti oli 82 %. Kirjanpainajatuhon riskiä selittävät muuttujat olivat korkeus merenpinnan yläpuolella, etäisyys avoimeen alueeseen, lehtipuiden latvuspeitto, kuusitukin tilavuus ja rinteen ilmansuunta. Mallin mukaan runsas lehtipuiden latvuspeitto ja metsän sijainti etelärinteessä vähensivät tuhoriskiä. Lyhyt etäisyys avoimeen alueeseen ja suuri kuusitukin tilavuus lisäsivät tuhoriskiä. Nämä tulokset vahvistivat aiempaa tutkimustietoa siitä, että sekapuustoisuus vähentää tuhoriskiä ja rinteen ilmansuunnalla on tuhoriskin kannalta merkitystä. Mallin avulla luotiin paikkatieto-ohjelmassa riskikartta, jossa jokaiselle tutkimusaluetta peittävälle 20 × 20 m -hilalle on laskettu kirjanpainajatuhon todennäköisyyttä kuvaava prosentti.

Vuorineuvos Aulis Kairamo (1905–1991) teki elämäntyönsä metsäteollisuudessa. Hänen keskeisimmät työpaikkansa olivat Oulu Oy sekä Kemi Oy. Myös hänen isänsä Oswald Kairamo oli tehnyt monipuolisen uran yliopistossa ja politiikassa sekä toiminut myös senaattorina. Hän oli toiminut myös liike-elämässä, ja ollut aktiivinen suomalaisuusaatteen kannattaja. Auliksen isoisä Alfred Kihlman oli alunperin ollut apupappi, mutta oli siirtynyt yliopistolle opettajaksi sekä toiminut liike-elämässä. Hän oli myös ollut osa fennomaanista liikettä 1800-luvun Suomessa. Tämä tutkimus on biografinen ja keskittyy Aulis Kairamoon yksityishenkilönä. Lähdeaineistona on käytetty pääasiassa hänen kirjeitään kahdesta eri elämänvaiheesta; jatkosodasta vaimolleen sekä 1960-luvulla tyttärelleen, joka oli asunut Yhdysvalloissa. Näiden pohjalta olen käsitellyt hänen identiteettinsä muodostumista, mahdollisia ristiriitoja tai ulkopuolisia paineita sekä vaikutuksia, joita hänen ammatillisella identiteetillä on ollut hänen yksityiselämäänsä, suhteessa perheeseen. Käytössä olleiden kirjeiden valossa Aulis Kairamon identiteetissä keskeistä oli ollut työn moniulotteinen arvo. Sen ytimessä oli käsitys paitsi yleisestä työteliäisyydestä myös tyydyttävästä työstä elämän pohjana, sekä henkisen hyvinvoinnin taustalla. Työssään (tekemisessään) tyytyväinen ei esimerkiksi ollut taakaksi muille. Käsitys heijastelee hänen isoisänsä uskonnollista maailmankuvaa. Alfred Kihlmanin uskonnollinen vakaumus oli alunperin ollut ristiriidassa liike-elämässä toimimisen kanssa. Beckiläisyyden myötä hän oli saanut mielenrauhan liiketoimilleen. Aulis oli seurannut aikaansa ja lukenut kirjallisuutta, mikä oli nähtävissä hänen pohdinnoissaan tai luettavissa rivien välistä; hän oli taidokas kirjoittaja. Vahva ammatillinen identiteetti oli heijastunut perheeseen muun muassa välien kiristymisenä työstressin myötä. Toisaalta työ oli lähentänyt häntä vanhimman poikansa kanssa, joka oli myös käynyt teknillisen korkeakoulun. Vahvaa ammatti-identiteettiä oli tasapainoittanut läpi elämän mukana kulkenut musiikki sekä metsästys. Ellilän kartano Hämeenlinnassa oli tärkeä levon ja rauhan paikka Aulikselle.

Tutkielmassa käsitellään puheenomaisuuden muodostumista sekä dialogien ja muun kerronnan välistä yhteistyötä Reko Lundánin ja Tina Lundánin romaanissa Viikkoja, kuukausia. Työn yhtenä tarkoituksena on tarkastella puheenomaisuuden muodostumista sen kontrastin kautta joka syntyy, kun päiväkirjakerrontaan yhdistetään suoraa puheen esitystä. Lisäksi tarkoituksena on selvittää dialogien ja repliikkien tehtäviä kerronnassa sekä tutkia kertojan näkökulman vaikutusta repliikkien ja dialogien tulkinnassa. Puheenomaisuuden lisäksi työn keskeisiä termejä ovat puhekieli sekä Wallace Chafen käsite ajatusyksikkö, jonka käyttöä pohditaan lauseen pituuden mittarina. Näiden avulla aineistoa lähestytään kielen mikrotasolla vertailemalla repliikkien ja muun kerronnan kielimuotoa ja ajatusyksiköiden pituutta. Puheen esittämisen ja kerronnan yhteistyön tarkastelu nojaa puolestaan siihen, että puheen suoran esityksen riippumattomuus kertojan näkökulmasta on näennäistä. Puhekielen äänteellinen taso osoitetaan repliikkien näkyvimmäksi puheenomaisuuden merkiksi, mutta puheenomaisuutta luodaan romaanissa myös muilla elementeillä kuten finiittiverbittömillä lauseilla. Näiden tarkastelu on kuitenkin kontekstisidonnaisempaa, ja niiden roolin tärkeys selviää, kun dialogeja tarkastellaan vuorovaikutuksennäkökulmasta. Lisäksi puheenomaisuuteen liittyy tilanteen mukainen kielenkäyttö. Ajatusyksiköiden pituuden perusteella tehdyt päätelmät ovat aineiston rajallisuuden perusteella tässä tutkimuksessa vain viitteellisiä. Niiden sanamääräinen tarkastelu viittaa siihen, että ajatusyksikkö mittaa enemmän lauseiden pituutta eri kielimuodoissa kuin puheenomaisuutta. Myös vuorovaikutustilanteella näyttäisi olevan vaikutusta ajatusyksiköiden pituuteen. Dialogien avulla lukija pääsee lähemmäksi henkilöitä ja tilanteita ja niiden avulla kerrontaan luodaan jännitettä. Yhdessä kerronnan kanssa ne myös näyttävät, minkälaisia rooleja henkilöt ottavat keskinäisessä vuorovaikutuksessaan. Dialogit tulkitaan sen kertojan näkökulmasta, joka ne esittää. Kertoja voi käyttää muiden henkilöiden repliikkejä retorisena keinona omien näkemystensä korostamiseen. Kertojan tunteet voivat näkyä myös siitä, miten repliikit esitetään, vaikka hän ei pyrkisi oman näkemyksensä paljastamiseen. Kertojalla, joka dialogeja esittää omassa kerronnassaan, on myös mahdollisuus perustella näkemyksiään ja selitellä sanomisiaan vielä dialogien ulkopuolella. Tällöin hänellä on myös enemmän mahdollisuuksia taivutella lukija puolelleen.

In my work, I study the child's transition from home to early childhood education. The transition from home care to early childhood education has previously been studied in Finland only little and with different qualitative material. Transitions are turning points in life and are very significant to the individual. Knowledge of the transition to early childhood education is important for professionals in early childhood education so that they can reflect and improve their work practices and thus facilitate the transition of children, especially when the child first comes to early childhood education. My research practice was narrative and it was carried out by analyzing ten blog posts written by parents on the topic of “starting child's early childhood education”, or in more native language “start day care”. Parents' stories were synthesized together and became a model story of the transition to early childhood education. In the model story, the parent was a clear protagonist, a child and an early childhood education staff were sidecharacters. The story began with a description of the parents' feelings and expectations, after which the story moved to describe the place of early childhood education and the reactions of the child to the palce. The story continues with the description of the separation between the child and the parent and coping with the new life situation. At the end, the parent is pleased with the solution to start a child's early childhood education.

Käsittelen tässä tutkielmassa kirjoitetun kielen vuorovaikutusta tekstilajissa, jota kutsun verkkokurssiksi. Tarkastelen kirjoittajan ja lukijan välistä vuorovaikutusta metadiskurssikäsitteen avulla, jolla tarkoitetaan kirjoittajan oman tekstin kommentointia. Kommentointi on kuitenkin suunnattu lukijalle, joten oletukseni on, että tämän kielellisen ilmiön avulla on mahdollista tarkastella kirjoitettuun kieleen kirjoittuvaa kahden osallistujan, kirjoittajan ja lukijan, välistä vuorovaikutusta. Tavoitteenani on tutkia sitä, miten metadiskurssi yhtenä kielen keinoista auttaa kirjoittajaa ohjaamaan lukijan läpi verkkokurssin vuorovaikutteisesti ja tavoitteellisesti. Tutkimuskysymykseni ovat: • Millainen on verkkokurssin vuorovaikutus? • Miten se rakennetaan kurssin eri osissa? Tutkielmani aineistona on terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu Vanhusten lääkehoito -verkkokurssi, joka on osa Kustannus Oy Duodecimin www.oppiportti.fi-portaalia. Verkkokurssi koostuu 52 esitysdiasta, jotka jakaantuvat jaksoanalyysin perusteella neljään pääjaksoon: houkutus, herättelykysymys, aiheen käsittely ja loppukertaus. Koska verkkokurssi on tarkoitettu luettavaksi alusta loppuun annetussa järjestyksessä, on mielekästä tutkia vuorovaikutuksen syntyä ajallisena jatkumona verkkokurssin etenemisen myötä. Verkkokurssia tarkastellaan ajassa etenevänä kokonaisuutena, eli työssä asetutaan lukijan asemaan, ja analyysissa seurataan verkkokurssin etenemistä jakso jaksolta. Tavoitteenani on selvittää vuorovaikutuksen luonne verkkokurssin aloittamisesta sen päättämiseen. Toisin sanoen vuorovaikutusta halutaan katsoa sosiaalisen tapahtuman kaarena, joka sisältää alun ja lopun. Perustelen verkkokurssin rakenteen mukaista käsittelyä myös sillä, että tämä on se konkreettinen konteksti, jossa lukija kohtaa tekstin, ja suorittaessaan verkkokurssia hän rakentaa vuorovaikutusta tekstin eli kirjoittajan kanssa sitä mukaa kun etenee verkkokurssin tekstiä lukiessaan. Työni teoreettisena kehyksenä on metadiskurssin malli (Luukka 1992), jossa erotetaan interpersoonainen ja tekstuaalinen metadiskurssi. Mallia täydennetään Ken Hylandin (2005) kuvauksella. Tämän työn perusteella metadiskurssikäsite on osoittautunut käyttökelpoiseksi työkaluksi, jonka avulla olen päässyt pohtimaan vuorovaikutusta nimenomaan kirjoitetussa kielessä. Metadiskurssikäsitteen tukena käytetään Michael Hoyen (2001) kysymys–vastaus-mallia, joka havainnollistaa kirjoittajan tapaa tuoda lukija tekstiin ennakoimalla hänen esittämiään kysymyksiä. Mallissa on keskeistä odotuksen käsite, joka kuvaa lukijan mieleen nousevia kysymyksiä ja odotustiloja tulossa olevasta informaatiosta. Metadiskurssin avulla voidaan pureutua lausetason kielenpiirteisiin, kun taas kysymys–vastaus-mallilla tulkitaan metadiskurssin merkitystä osana laajempaa vuorovaikutustilannetta. Tutkielman keskeinen havainto on, että verkkokurssitekstissä käytetään lähes pelkästään interpersoonaista metadiskurssia. Sisällön kommentointi antaa kuitenkin kirjoittajalle paljon mahdollisuuksia lukijan epäsuoraankin ohjailuun ilman, että käytetään kielen varsinaisia direktiivejä. Tekstuaalinen metadiskurssi rajoittuu pääasiassa tiettyihin tapauksiin, kuten lisäinformaation antamiseen ja satunnaisiin viitteisiin tekstin muihin osiin. Verkkokurssin ominainen piirre on myös hypertekstuaalisuus, joka on tapa viitata paitsi tekstiin itseensä mutta myös muihin teksteihin. Tällöin verkkokurssin lukija on vuorovaikutuksessa tekstin kanssa hiiren osoittimen avulla. Tosin aineistona olevassa verkkokurssissa lukijalle annetaan vähän mahdollisuuksia tällaiseen vuorovaikutukseen, mikä tuntuu yllättävältä; pääasiassa lukija voi edetä kurssilla vain eteen- ja taaksepäin kuten painetun oppikirjan sivuilla. Vaikuttaa siltä, että kirjoittaja nousee luonnollisista syistä vuorovaikutuksen näkyvimmäksi osapuoleksi, ja lukijan rooli jää epäselvemmäksi. Saman kaltaisia tuloksia ovat saaneet muutkin tutkijat. Lukijan asemaa voitaisiin tulevaisuudessa tutkia tarkemmin etnografisella tutkimusotteella, esimerkiksi haastatteluin. Verkkokurssien vuorovaikutuksen luonnetta olisi myös mielekästä tutkia multimodaalisuuden eli muiden semioottisten järjestelmien (kuva, ääni) näkökulmasta.

Tarkastelen tutkielmassani lukion kirjoitustaidon koetta ja sen vastaustekstiä moniäänisyyden näkökulmasta. Kirjoitustaidon koe on ensimmäistä kertaa syksyllä 2018 käyttöön otettu äidinkielen ja kirjallisuuden ylioppilaskoe, jossa kokelaan on tarkoitus kirjoittaa pohtiva tai kantaa ottava, noin 6000 merkin esseemäinen teksti. Vastaustekstissä on hyödynnettävä oman ajattelun tukena kokeessa annetuista aineistoista vähintään kahta. Aineistot voivat olla esimerkiksi asia- tai mediatekstejä tai fiktiivisiä tekstejä eri muodoissaan. Tutkimuksessani tarkastelen, minkälaisia referoinnin keinoja vastausteksteissä esiintyy. Tarkastelun kohteina ovat suora ja epäsuora esitys, vapaa suora ja vapaa epäsuora esitys, upotettu referaatti ja sellaiset referaatit, jotka sisältävät lähdeviitteen. Referoinnin keinojen lisäksi tutkimukseni valottaa sitä, minkälaisia merkityksiä eri referoinnin keinot saavat vastaustekstissä. Tarkastelun kohteena on siis se, millä tavoin kokelaat rakentavat teksteihinsä itse rajaamaansa näkökulmaa ja dialogisuutta eli keskustelua aineistojen välille. Tutkimukseni aineisto koostuu yhteensä 15 kirjoitustaidon vastaustekstistä, jotka ovat kahtalaiset. Toisen osan aineistostani muodostaa yhdeksän preliminäärikokeessa kirjoitettua vastausta, jotka olen kerännyt eräästä lukiosta. Loput aineistostani koostuu kuudesta aidosta ylioppilaskokeesta, jotka on julkaistu Ylioppilastutkintolautakunnan ja kokelaiden luvalla julkisesti. Hyödynnän tutkimuksessani aiempaa suomen kielen tutkimusta siitä, millä tavoin referointi on niissä määritelty. Aineiston referointia tarkastellessani hyödynnän ajatuksia genrejen funktionaalisista jaksoista ja Martinin ja Whiten suhtautumisen teoriasta ja sitoutumisen keinoista. Tutkimukseni osoittaa, että kirjoitustaidon vastaus on varsin moniääninen tekstilaji. Aineiston referointi ei esiinny vastaustekstissä vailla päämäärää, vaan sillä on tekstiyhteydessään aina jokin funktionaalinen tarkoitus. Aineiston referointi ja kokelaan oma pohdinta tai ääni muodostavat eräänlaisen parin, joka voi saada näkökulman rajauksessa muun muassa argumentoivan, esimerkinomaisen tai kommentoivan funktion. Referointi näyttää rakentavan tekstiin abstraktin ja konkretian tason vaihtelun, jolla kokelas luo tekstiinsä pohdintaa. Vastaustekstin aloitus- ja lopetuskappaleissa esiintyy tarinallisuutta sekä kertovaa ja kuvailevaa tekstityyppiä, joilla tekstiin rakennetaan esimerkkejä. Esimerkillä sen sijaan rakennetaan kokelaan näkökulmaa abstraktin ja konkretian tason vaihtelulla. Erilaiset tekstityypit ja referoinnin keinot näyttävät kaikki liittyvän merkittävästi siihen, millä tavalla vastaustekstiin rakentuu näkökulmaa ja pohtivuutta. Tutkimustulokseni osoittavat, että erityisesti erinomaisissa vastausteksteissä näkökulma ja pohtivuus rakentuu siten, että pääpaino on kokelaan omassa pohdinnassa. Tutkimukseni paljastaa kirjoitustaidon kokeen vastauksen tekstilajista suuntaa antavia tuloksia, joita voi tietyin varauksin liittää äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikkaan ja esimerkiksi genrepedagogiikkaan.

Kirjolohi (Oncorhynchus mykiss) on tärkein Suomessa viljeltävä ruokakalalaji, jonka taloudellisen merkityksen vuoksi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus ylläpitävät kirjolohen valintajalostusohjelmaa (JALO-valintaohjelma). Kirjolohen jalostusarvostelussa on mukana kasvua, sukukypsyysikää, lihanväriä ja ulkomuotoa kuvaavia ominaisuuksia. Lisäksi valintaohjelmassa tarkkaillaan muotovirheiden yleisyyttä sekä kaihin esiintymistä jalostuspopulaatiossa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää löytyykö kirjolohelta kvantitatiivisen ominaisuuden lokuksia (QTL:ia) fileen väri - ja kalan koko-ominaisuuksille. Tutkimuksessa käytetty F2-polven aineisto koostui neljästä risteytysperheestä, joissa P-polven isät olivat amerikkalaista kantaa ja emät JALO-kantaa. QTL-kartoitusta käyttämällä pyrittiin selvittämään löytyykö kirjolohen ruumiinkoko- ja fileen väriominaisuuksista suurivaikutteisia lokuksia, joihin kytkeytyneiden DNA-merkkien avulla kalamateriaalia pystyttäisiin tulevaisuudessa parantamaan merkkiavusteisella valinnalla. Geneettisinä merkkeinä käytettiin useilta eri lohilajeilta löydettyjä mikrosatelliitteja. F2-polven yksilöiden tutkimuksessa käytetyt ominaisuudet mitattiin kolmannen kasvukauden jälkeen Tervossa syksyllä 2006. Tutkimukseen valittiin kuusi ominaisuutta, jotka voitiin jaotella kalan kokoon ja fileen väriin liittyviin ominaisuuksiin. Koko-ominaisuuksia olivat kalan pituus (mm), paino (g) ja filepaino (kahden fileen paino grammoina) ja fileen väriin liittyviä ominaisuuksia roche, valoisuutta kuvaava lave ja värikylläisyys eli cave. Roche-arvo kuvaa visuaalisesti roche-värikortilla määritettyä fileen väriä. Fileenvärin valoisuus ja värikylläisyys mitattiin kolmesti fileen kyljestä spektrofotometrillä ja lopullinen arvo muodostui kolmen mittauksen keskiarvosta. Mittaustuloksista poistettiin ennen QTL-analyysia sukupuolen, sukukypsyyden ja kaihin vaikutus. Tilastolliseen testaukseen käytettiin varianssianalyysia, jolla analysoitiin onko tutkittavissa ominaisuuksissa tietyn DNA-merkin eri genotyyppien välillä tilastollisesti merkitseviä eroja. Jokaisessa tutkittavassa ominaisuudessa löydettiin useita suurivaikutteisia lokuksia, jotka alittivat tutkimuskohtaisesti valitun riskitason. Kalan kokoon vaikuttavia QTL-alueita, jotka vaikuttivat sekä pituuteen, painoon että filepainoon löydettiin yhdeksästä eri kytkentäryhmästä. Yhtään pelkästään pituuteen liittyvää suurivaikutteista lokusta ei havaittu, kuten ei myöskään pituuteen ja painoon tai pituuteen ja filepainoon liittyvää QTL:sta. Painoon ja filepainoon liittyviä QTL-alueita löydettiin kymmenestä kytkentäryhmästä. Filepaino oli kalan koko-ominaisuuksista ainoa, jolle löytyi pelkästään kyseiseen ominaisuuteen vaikuttavat QTL:t kahdesta kytkentäryhmästä. Fileen väriin vaikuttavia QTL-alueita löytyi useita. Viidestä kytkentäryhmästä löydettiin QTL, joka vaikutti sekä rocheen, fileen valoisuuteen että värikylläisyyteen. Rocheen ja valoisuuteen vaikuttavia QTL-alueita löydettiin kahdesta kytkentäryhmästä. Valoisuuteen ja värikylläisyyteen vaikuttava suurivaikutteinen lokus löydettiin yhdestä kytkentäryhmästä. Jokaiselle fileen värin muuttujista löydettiin vain kyseiseen ominaisuuteen vaikuttava QTL. Rochelle ja valoisuudelle löydettiin kummallekin yksi QTL ja värikylläisyydelle kaksi vain kyseiseen ominaisuuteen vaikuttavaa QTL:sta. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella merkkiavusteisella valinnalla on mahdollista parantaa tutkimuksessa mukana olleita kalan kokoon – ja fileen väriin liittyviä ominaisuuksia, sillä näihin ominaisuuksiin kytkeytyneitä DNA-merkkejä voitaisiin käyttää yhtenä valintakriteerinä parhaiden jalostusyksilöiden valinnassa.

Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia Sananlaskujen kirjan tiemetaforia suhteessa psykologiseen malliin individuaatiosta eli sisäisen kasvun prosessista. Selvitän lähdetekstieni Sananlaskut 3:6, 3:17, 4:18 ja 4:26 tiemetaforien merkityksiä ja tarkastelen, miten ne suhteutuvat individuaation sisältöihin ja prosessiin liittyviin suhtautumisiin. Pyrkimyksenäni on samalla arvioida hyödyntämieni G. Lakoffin ja M. Johnsonin käsitteellisen metaforateorian, G. Fauconnierin ja M. Turnerin käsitteellisen sulauman teorian sekä C.G Jungin psykologisen individuaatioteorian toimivuutta metaforien tutkimisessa. Erityisen mielenkiinnon kohteena on Jungin teoria, jota ei aiemmin ole sovellettu suomalaisessa eksegetiikassa. Lähdetekstien Sananlaskut 3:6, 3:17, 4:18 ja 4:26 tarkastelu osoittaa, että niiden tie- ja polkuilmaukset sisältävät laajan kirjon merkityksiä. Niillä kehotetaan ihmistä tavoittelemaan Jumalan syvällistä tuntemista kaikilla elämän osa-alueilla sekä hankkimaan viisautta, ymmärrystä, tietoa, taitoa ja kokemusta. Lisäksi ihmistä ohjeistetaan lojaaliuteen, oikeudenmukaisuuteen, yhteisöllisyyteen ja harkintaan jokapäiväisessä toiminnassaan. Näiden seurauksena esitetään esteiden ja vaikeuksien poistuminen tai niistä ylipääseminen, onnellisuus, hyvinvointi, rauha, menestys ja positiivinen muutos. Individuaatioprosessi sisältää arkkityyppien varjo, anima, animus ja Itse sisältöjen tiedostamista. Tämä ilmenee aineiston merkityksissä vahvasti. Vastaavuuksia esiintyy prosessin kannalta ratkaisevien sisältöjen ja suhtautumisten välillä. Tällaisia ovat arkkityypin Itse sisältö kokonaisuutena, täyteytenä, rauhana ja hyvinvointina sekä suhtautumisten osalta prosessin tiedostaminen, ihmisen oma toiminta, avoimuus ohjaukselle, omasta suunnittelusta luopuminen ja projektio. Näiden lisäksi ilmenee individuaation muita olennaisia piirteitä. Kolmen teorian soveltaminen työssä osoittautuu pääosin toimivaksi. Käsitteellisen metaforan ja sulauman teoriat toimivat osittain toisiaan täydentäen, ja näiden rinnalla individuaation teoria kykenee avaamaan mahdollisen tulkinnan merkityksistä ja avoimeksi jääneistä kysymyksistä.

Tämä työ käsittelee Puolangan kirkkoherran Jussi Järvilehdon kommunismia ja kristinuskoa käsitelleitä kirjoituksia vuosina 1959-1960 sekä niiden vastaanottoa. Järvilehto kirjoitti kyseisenä aikana kaksi "poliittista paimenkirjettä" seurakuntalaisilleen sekä yhden aihetta käsitelleen kirjasen. Kaikissa niissä kirkkoherra katsoi, ettei kristityn tule kannattaa SKDL:ää. Tutkimuksessa kysytään miksi eteläpohjalaistaustainen Järvilehto kirjoitti nämä kirjoitukset. Tutkimuksessa kartoitetaan sitä (ongelma)kokonaisuutta, johon Järvilehdon kirjoitukset olivat vastaus. Moni porvari nukkui yönsä 1950-luvun lopulla huonosti. Kaikkien ennusmerkkien vastaisesti SKDL oli saanut vaalivoiton vuoden 1958 eduskuntavaaleissa. Tämä herätti myös tieteellistä mielenkiintoa. Nousevan yhteiskuntatieteen, erityisesti pian muotitieteeksi muodostuvan sosiologian piirissä kommunismi jaettiin korpi- ja teollisuuskommunismiksi. Termi "korpikommunismi" vakiintui Itä- ja Pohjois-Suomen luonnehtimaan Itä- ja Pohjois-Suomen kommunismia. Puolanka kuului SKDL:n ja Maalaisliiton kannatuksen ydinalueisiin. Vuoden 1960 kunnallisvaaleissa moni kuntalainen pelkäsi, mutta vähintään yhtä moni myös toivoi, että SKDL kipuaisi kunnan valtapuolueeksi. Tässä poliittisesti kiperässä tilanteessa seurakunnan kirkkoherra kirjoitti poliittiset paimenkirjeensä, joissa ohjeisti seurakuntalaisiaan välttämään SKDL:n kannattamista. Jussi Järvilehdon kirjoitukset herättivät keskustelua pitkin vuotta 1960 etenkin kirkollisessa Kotimaassa ja SKDL:n valtakunnallisessa äänenkannattajassa Kansan Uutisissa sekä Oulussa ilmestyvässä Kansan Tahdossa. Lisäksi Eila Jokelan artikkeli tammikuun 1960 Suomen Kuvalehdessä herätti vilkkaan keskustelun kristinsuskosta ja kommunismista, johon myös kirkkoherra Järvilehto osallistui. SKDL:n ja SKP:n Kainuun piirijärjestöjen ja Puolangan osastojen asiakirjoissa jäljet Järvilehdon kirjoituksista sen sijaan osoittautuivat vähäisemmiksi. Jussi Järvilehto oli maalaisliittolainen, alkiolaisesta köyhän asiaa ajaneesta porvarillisesta radikalismista sekä eteläpohjalaisesta yhteiskunnallisesti aktiivisesta ja antikommunistisesta herännäisyydestä vaikutteita saanut pappi. Tutkimuksessa katsotaan, että kun koko maassa kommunismin kannatus oli 1950-luvun lopulla nousussa ja Puolangalla käytiin kiivasta kamppailua SKDL:n ja Maalaisliiton välillä, olisi Järvilehdon tausta huomioiden ollut pikemminkin pieni ihme, jos kirkkoherra olisi tyytynyt seuraamaan tapahtumien kulkua sivusta.

Lähisuhdeväkivallan ilmiö on alati ja monella tasolla vaikuttava ongelma. Lähisuhteissa tapahtuva väkivalta on valitettavan yleistä myös meillä Suomessa. Sen ratkaisemiseksi on tuskin olemassa vain yhtä yksiselitteistä vastausta. Myös kirkon kanta lähisuhdeväkivaltaan on selkeä; kyseessä on rikos ja synti. Seurakunnat voivat olla yhdessä luomassa sellaista ympäristöä ja ilmapiiriä, joka parhaalla tavalla tukee lähisuhdeväkivaltaa kokeneita. Turvallinen pohja, tietoisuuden lisääminen ja avoimuus ovat siinä yhtiä keskeisiä tekijöitä. Kirkon on tärkeä olla entistä vahvempi toimija väkivallan vastaisessa työssä yhdessä ja yhteistyössä. Oman työurani aikana olen auttanut lähisuhdeväkivaltaa kokeneita ihmisiä niin yksilö- kuin ryhmätasolla. Olen kokenut sen varsin merkityksellisenä ja ollut kiinnostunut myös työn kehittämisestä, samoin kuin kirkon moninaisista mahdollisuuksista auttaa, hengellisyyttä unohtamatta. Tämä käytännöllisen teologian tutkielma tarkastelee lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ihmisten tukemista kristillisen kirkon ja hengellisen avun kontekstissa. Sen tutkimuskysymys kuuluu: millä tavoin kirkko ja hengellisyys voivat olla lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden toipumisen tukena? Tutkimus on toteutettu narratiivisena kirjallisuuskatsauksena ja sen analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä teemoittelua. Tutkimusaineisto koostuu seitsemästä kansainvälisestä vertaisarvioidusta artikkelista sekä yhdestä kotimaisesta ajankohtaisesta artikkelista. Auttamista edistävät tekijät olivat yhteydessä yhteisön merkitykseen, papin rooliin sekä käytännöllisiin asioihin. Auttamista jarruttavat tekijät liittyivät puhumattomuuteen sekä vahingollisiin uskomuksiin. Muutosta vaativat tekijät ja kehityskohteet koskivat avoimuuden lisäämistä, tarvetta yhteistyöhön ja koulutukseen sekä turvallisen ja tukevan ympäristön luomista. Hengellisyys hoitavana elementtinä kätki sisälleen kolme eri tapaa, joilla lähisuhdeväkivaltaa kokeneet ihmiset saivat hengellisyydestä tukea itselleen. Näitä olivat: suhde hengelliseen yhteisöön, hengellisyys suhteessa Jumalaan sekä hengellisyyden rooli suhteessa itseen.