Browsing by Title

Pro gradu -tutkielmani keskittyy tuomaan äänen HelsinkiMission Aamukorvan toistuvaissoittajille. Aamukorva on ikääntyville suunnattu auttava puhelin, johon tulevista puheluista suurimman osan soittaa vain muutaman kymmenen henkilön joukko – toistuvaissoittajat. Toistuvaissoittajat ovat globaalilla tasolla erittäin yleinen ja ongelmallinen ilmiö auttavissa puhelimissa. Koska toistuvaissoittajat vievät leijonan osan auttavien puhelinten resursseista, suhtaudutaan heihin usein hyvinkin kriittisesti ja negatiivisesti. Tämän tutkielman tarkoitus on lähestyä toistuvaissoittajailmiötä avoimemmin mielin ja yrittää aidosti selvittää ikääntyvien toistuvaissoittajien näkemyksiä Aamukorvaan soittamisesta sekä soittojen tuomasta lisäarvosta heidän arkeensa. Aihepiirissäni kietoutuu yhteen useampi suurempi kokonaisuus, joita esittelen tutkimusalueen kirjallisuusosuudessa: ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet, yksinäisyys, kolmas sektori sekä puhelinauttaminen. Suomessa on tehty erittäin vähän tutkimusta säännöllisesti auttaviin puhelimiin soittavista henkilöistä, ja siksi tätä aihetta käsitellessäni nojaudun vahvasti kansainväliseen tutkimustietoon. Tutkielmassani on fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa, koska se mahdollistaa Aamukorvan toistuvaissoittajien yksilöllisten näkemysten ja kokemusten käsittelyn sellaisinaan. Valitsemani lähestymistapa tukee sensitiivistä, kunnioittavaa sekä eettistä tutkimusotetta ja sopii erityisen hyvin haavoittuvaiseen kohderyhmääni. Ymmärrän informanttieni kokemukset yksilöiden yksittäisinä kokemuksina, mutta toivon pystyväni tuomaan esille myös laajemmin toistuvaissoittajien tarpeita ja odotuksia kolmannen sektorin tarjoamalle puhelinavulle. Aamukorvan soittajista kerätty tilastomateriaali, Aamukorvan koordinaattorin kanssa käymäni keskustelut sekä toiminnan käynnistäjän (nykyisen työohjaajan) ja kahden puhelimessä päivystävän vapaaehtoisen haastattelut muodostavat pohjan tutkimukselleni. Varsinaisessa analyysiosuudessa painopiste on kuitenkin puhtaasti Aamukorvan toistuvaisoittajien haastatteluissa. Analyysissani käytän teemoittelua, jonka avulla voin tarkastella haastattelukysymyksiini tulleiden suorien vastausten yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia. Teemoittelu sopii myös haastatteluaineistosta paljastuvien yllättävienkin aiheiden esille nostoon. Yksi keskeisin havaintoni on Aamukorvan tuoma psykologinen ja jopa hoivalliseksi määritettävä tuki sen toistuvaissoittajille. Haastattelujen perusteella on oletettavaa, että julkinen sektori ohjaa ikääntyviä mielenterveydellisistä haasteista kärsiviä henkilöitä auttavien puhelinten piiriin ja näin osaltaan kuormittaa niitä. Toinen silmiinpistävä huomionkohde on puhelun merkitys toistuvaissoittajille tärkeänä rutiinina. Soittajat ovat tiedostavia asiakkaita, jotka valitsevat ne auttavat puhelimet, joita haluavat hyödyntää ja käyttävät niitä aktiivisesti arjessaan. Aamukorvan toimintamuoto ja sitoutumattomuus tuovat ikävääntyville soittajilleen niin yksisuuntaista ystävyyttä kuin anonyymia kuuntelupalvelua. Tutkielmani ei tuo toistuvaissoittajiin liittyviin ongelmiin vastauksia, mutta toivottavasti toimii keskustelunavauksena positiiviselle ja dialogiselle Suomessa tehtävälle toistuvaissoittajatutkimukselle. Lisäksi toivon sen kääntävän huomiota ikääntyvien kontaktintarpeeseen sekä herättävän pohtimaan, miten voisimme paremmin rakentaa ikääntyvillemme niin psyykkistä kuin sosiaalista tukiverkostoa yhteiskunnallisella tasolla.

Tutkimukseni käsittelee Keskustan, Kokoomuksen ja Sosialidemokraattisen puolueen puolueohjelmien kertomuksia vapaudesta. Tutkimuksen metodi ja teoreettinen viitekehys on narratiivinen. Tutkimuksen lähtökohtana on käsitellä puolueiden periaateohjelmia itsenäisinä kertomuksina maailmasta. Pro Gradu –tutkielmassa etsin vastauksia kysymyksiin: • Millainen rooli vapaudella on puolueohjelmien kertomuksissa? • Onko puolueiden kertomuksilla vapaudesta eroja? Vapauden rooli puolueiden kertomuksissa vaihtelee. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että vapaus on niin keskeinen periaate modernissa demokratiassa, ettei yksikään puolueohjelmista voi olla ottamatta siihen kantaa. Puolueohjelmien kertomusta vapaudesta muokkaa voimakkaimmin ohjelman edustama ihmiskuva. Kokoomuksen ja Keskustan kertomus ihmisestä on huomattavasti positiivisempi kuin SDP:n. Vapauden kertomuksessa se näkyy siten, että vapauksien yhteentörmäyksiä ei juurikaan käsitellä. Kertomukset eivät esitä ratkaisuja tilanteisiin, joissa yksilöiden vapaudet rajoittavat toisten yksilöiden vapauksia.

Tämä tutkimus selvittää muutoksia maakuntalehden paikallisidentiteetin representaatioissa, eli maininnoissa, ennen ja jälkeen kuntaliitoksen. Tutkimus pohjaa teoreettisesti konstruktivismiin ja katsoo siten representaatioiden vaikuttavan asioiden ja ilmiöiden olemassaoloon ja muotoon. Tutkimuskohde on vuonna 2010 Lappeenrantaan yhdistynyt Joutsenon kaupunki ja tutkimusaineistona alueen maakuntalehti Etelä-Saimaa. Tutkimuksen kirjallisuus koostuu pääosin identiteetin ja paikallisidentiteetin sekä niiden rakentumisen tutkimuksesta. Tutkimuksen metodina on määrällinen sisällön analyysi. Kyseessä on siis määrällinen tutkimus, mutta aineiston analyysissä hyödynnetään myös osin laadullisia keinoja. Tutkimus selvittää miten Joutsenon ja joutsenolaisuuden representaatiot ovat muuttuneet vuodesta 2005 vuoteen 2015. Tutkimus vertailee tuloksia kahden verrokkivuoden marraskuun lehtien sisältöjen välillä. Sisältöjen muutosta tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta, jotka ovat määrä, konteksti ja laatu. Käytännössä tutkimuksessa lasketaan kuinka monta kertaa Joutseno mainitaan, millä lehden osastolla se mainitaan ja arvioidaan representaation laatu asteikolla negatiivinen-neutraali-positiivinen. Tutkimuksessa käy ilmi, että paikallisidentiteettiä rakentavat representaatiot ovat kuntaliitoksen jälkeen vähentyneet huomattavasti, 40 prosenttia. Representaatiot vähenivät käytännöllisesti katsoen lehden kaikilla osastoilla, mutta selvintä muutos oli lehden pääsisällöissä eli erilaisissa uutissisällöissä. Tutkimus epäonnistui tavoitteessaan selvittää muutoksia representaatioiden laadussa. Analyysin pohjalta voi todeta, että kuntaliitoksen jälkeen paikallisidentiteetin representaatiot ovat huomattavasti vähentyneet. Syitä muutokseen on monia, mutta on perusteltua olettaa, että kuntaliitos on yksi osasyy muutokseen. Maakuntalehdessä kuntaliitos näyttää myös siirtävän huomion pois entisestä kunnasta sen osakeskuksiin hyperlokaaliin tapaan. Emäkunta Joutseno korvautuu uutisissa ja ilmoituksissa pienemmillä yksiköillä, kuten kylillä ja taajamilla.

Tutkielmassa tarkastellaan miesten syömishäiriötä sairastuneiden omaelämänkerrallisen puheen kautta. Puheesta etsitään merkityksiä, joita sairastuneet antavat syömishäiriölle ja siihen liittyville teoille. Lisäksi kerrotaan, millaisiin elämäntapahtumiin syömishäiriön puhkeamiseen koetaan liittyneen ja miten syömishäiriö on vaikuttanut sairastuneiden myöhempään elämään. Syömishäiriötä käsittelevää puhetta käsitellään kriittisen miestutkimuksen ja queer-tutkimuksen näkökulmista. Tarkoitus on selvittää, millaisiin miehenä olemiseen liittyviin paineisiin syömishäiriöoireilu vastaa ja millaista sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin rakentamista syömishäiriössä tapahtuu. Tutkielman ontologinen tausta on Judith Butlerin sukupuolen performatiivisuuden teoriassa, jonka avulla syömishäiriö käsitteellistetään sukupuolta ja henkilön identiteettiä rakentavaksi toiminnaksi, joka ei kuitenkaan ole itse valittua tai sairastuneen hallitsemaa. R. W. Connellin ja James W. Messerschmidtin teoriaa hegemonisesta maskuliinisuudesta on sovellettu miesten keskinäisten sosiaalisten suhteiden ja niissä toteutuvien hierarkioiden käsitteellistämiseen. Tutkimusaineisto koostuu teemahaastatteluista. Niiden analyysimetodina sovelletaan diskurssianalyysiä, jonka avulla puheesta on etsitty syömishäiriöoireiluun liittyviä arvostuksia ja sairautta kuvaavia kiteytyneitä merkityksellistämisen tapoja. Aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta syömishäiriöön jossain elämänsä vaiheessa sairastunutta miestä. Tutkimus osoittaa miesten syömishäiriöoireilun liittyvän heidän käsityksiinsä muiden ihmisten arvostamista ominaisuuksista. Sairaus puhkesi tilanteissa, joissa haastateltavat tulivat torjutuksi tai alkoivat pelätä yksinäisyyttä. Osa sairastuneista sai uudenlaisesta syömiskäyttäytymisestä mielihyvää, joka auttoi heitä kestämään sosiaalisissa suhteissa epäonnistumiseen tai sen pelkoon liittyvää ahdistusta. Kaikki tutkimukseen osallistuneet kuvailivat jaksoja, joiden aikana syömishäiriöoireilulla pyrittiin kehittämään ominaisuuksia, joiden myötä heidät kohdattaisiin aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Haastatteluhetkellä syömishäiriöoireilun sävyttämä elämänvaihe nähtiin hukkaan heitettynä aikana, joka olisi pitänyt käyttää toisin. Akuutin sairausjakson aikaiseen toimintaan liittyneet päämäärät eivät toteutuneet siinä muodossa kuin sairastuneet olisivat halunneet.

Tutkielman tarkoituksena on ollut arvioida joukkuepalloilulajin ammattivalmentajan työoikeudellista asemaa tilanteessa, jossa valmentajan edustama joukkue menestyy heikosti. Tutkimusmetodina on pääosin ongelmakeskeinen lainoppi. Näkökulma tutkielmassa on tiivistynyt pitkälti kysymykseen siitä, seuraako urheilusta joitakin sellaisia erityispiirteitä, joiden nojalla valmentajan työsuhde voitaisiin irtisanoa tai purkaa erilaisella perusteella kuin normaali työsopimus. Tutkielman pääkysymykseen vastaaminen on edellyttänyt määrättyjen esikysymysten ratkaisemista. Tällaisia ovat ennen muuta valmentajan työsuhteen tunnusmerkistön täyttyminen sekä työsuhteen päättämisen yleiset edellytykset. Jotta valmentajan työsuhteen päättämisen edellytyksiä voidaan arvioida, on tunnistettava, milloin valmentaja on työsuhteessa edustamaansa seuraan. Työsuhteen tunnusmerkkejä on arvioitu tutkielmassa valmentajan ja työnantajaseuran välisen sopimussuhteen näkökulmasta. Tutkielmassa on huomioitu myös se urheiluympäristön erityispiirre, että valmentajasopimukset solmitaan pääsääntöisesti määräaikaisina. Tällä seikalla on välittömästi vaikutusta työsuhteen päättämisen edellytyksiin. Tutkielmassa on annettu määrättyä painoarvoa myös urheilujärjestökentässä omaksutulle ammattivalmentajan määritelmälle, jolla lienee tulkinta-arvoa etenkin hankalissa rajanvetotilanteissa. Valmentajasopimusten päättämisarvioinnissa tulevat sovellettavaksi normaalit työsopimuslain mukaiset työsuhteen päättämisperusteet. Tutkielmassa päähuomio on ollut erityisesti irtisanomiskynnyksen täyttymisen arvioinnissa. Työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Tutkielmassa on arvioitu asetetun tulostavoitteen saavuttamatta jäämisen, valmentajan laiminlyöntien vakavuusasteen sekä passiivisuuden merkitystä työsuhteen päättämisarvioinnissa. Tutkielmassa on hyödynnetty korkeimman oikeuden ratkaisuja, joissa edellä mainitut seikat ovat olleet arvioitavina. Päähuomiona on läpi tutkielman ollut siinä, miten heikko urheilullinen menestys vaikuttaa irtisanomisharkinnassa ja millainen yhteys valmentajan mahdollisella moitittavalla menettelyllä ja heikoilla tuloksilla voi olla. Joukkuepalloilulajeissa, kuten jääkiekossa ja jalkapallossa, valmentaja harjoituttaa joukkueen pelitapaa, valitsee pelaavan kokoonpanon, päättää joukkueen taktiikan sekä osallistuu pelaajahankintoihin. Valmentajan osaamisella on monesti suuri vaikutus joukkueen menestysmahdollisuuksiin. Vaikka seuran asettamien tavoitteiden saavuttamatta jääminen ei yksinään perusta työnantajaseuralle oikeutta päättää valmentajan työsuhdetta, heikko urheilullinen menestys ei jää kuitenkin täysin merkityksettömäksi. Tutkielmassa heikko urheilullinen menestys on arvioitu yhdeksi osatekijäksi työsuhteen päättämisarvioinnissa. Toisaalta urheiluympäristössäkään ei voida poiketa niistä työsopimuslain pakottavista säännöksistä, jotka on säädetty työntekijän suojaksi. Vaaditun työtuloksen saavuttamatta jääminen voi olla irtisanomisperuste vain, jos se on johtunut työntekijän viaksi katsottavasta syystä. Aivan vähäinen laiminlyönti ei perusta työnantajaseuralle oikeutta valmentajan työsuhteen irtisanomiseen. Pelillinen päätösvalta joukkueurheilussa kuuluu valmentajalle: tutkielmassa todetulla tavalla valmentajan pitäytymistä määrätyssä kokoonpanossa tai pelitavassa ei voida pitää passiivisuutena sillä tavoin, että se oikeuttaisi työsuhteen päättämisen. Työsuhteen päättämisarviointia ei muutoinkaan voida tehdä vain yhden laskennallisen mittarin, kuten sarjataulukon, perusteella. Myös luottamuspulan merkitys on tullut tutkielmassa arvioitavaksi erityisesti siitä näkökulmasta, voiko epäluottamus syntyä heikon menestyksen ja valmentajan passiivisuuden perusteella. Tutkielman viimeisessä varsinaisessa asialuvussa arvioidaan työsuhteen päättämissopimuksia urheilukontekstissa. Menettelytapa on yleinen käytännön urheiluelämässä. Heikon urheilullisen menestyksen tilanteessa valmentaja ja seura päätyvät usein sovintosopimukseen. Vaikka työsuhteen päättämissopimukset eroavat työsuhteen päättämisestä irtisanomalla tai purkamalla, on niiden käsittely tarkoituksenmukaista tutkielman loogisen etenemisen näkökulmasta. Tutkielmassa on nostettu esiin myös koeaikapurun käytön mahdollisuus. Vuoden 2017 alusta voimaantulleen lainmuutoksen johdosta koeajan enimmäiskesto on pidentynyt kuuteen kuukauteen, mikä lisännee ainakin joissain lajeissa työnantajaseuran mahdollisuuksia reagoida joukkueen heikkoon urheilumenestykseen.

Tutkielmassa tarkastellaan Savonlinnasta itäiseen Helsinkiin eri aikoina muuttaneiden henkilöiden puhetta ja sen variaatiota ryhmähaastattelutilanteessa. Variaatiota tutkitaan kahden eri variaabelin, yksikön 1. persoonan persoonapronominien ja Helsingin paikannimien valossa. Vastausta haetaan erityisesti siihen, voiko näiden kahden variaabelin avulla tehdä juuri muuttajien kieltä koskevia päätelmiä sekä toisaalta siihen, voiko niiden välillä havaita yhteyttä. Puhuuko esimerkiksi tavallisesti mä-pronominia käyttävä informantti spontaanimmin paikoista niiden epävirallisilla kuin virallisilla nimillä? Tutkielmassa paneudutaan myös siihen, vastaako informanttien käsitys heidän omasta kielenkäytöstään todellisuutta. Aineisto on kerätty kolmella teemahaastattelulla, joissa aiheena on ollut Helsinki (asuin)ympäristönä. Informantteja on yhteensä kahdeksan, seitsemän naista ja yksi mies. Haastateltavat ovat iältään 23 74-vuotiaita. Tutkielmassa nojataan pitkälti sosiolingvistiseen variaationtutkimukseen ja sosio-onomastiikkaan, mutta siinä hyödynnetään myös keskusteluntutkimuksen ja kansanlingvistiikan tutkimusperinteitä. Tutkielmassa osoitetaan, että yksilölliset kielierot ovat välillä suuria, ja esimerkiksi pisimpään Helsingissa asuneet informantit ovatkin yllättäen kaikkein murteellisimpia: he käyttävät lähes systemaattisesti mie : miu -pronominia, ja lähes kaikki heidän spontaaneista paikannimimaininnoistaan ovat virallisia. Toisaalta on kuitenkin osoitettavissa, että mitä pidempään haastateltava on Helsingissä asunut, sitä enemmän hän tietää epävirallisia nimivariantteja, vaikkei niitä spontaanissa puheessa käyttäisikään. Kielen muuttumiseen vaikuttavatkin muuttoikä ja mahdolliset aiemmat asuinpaikat. Toisaalta myös sukulaissuhteet Savonlinnaan ja yleinen kiinnostus vanhaa kotiseutua kohtaan sekä se, millaisessa elinpiirissä henkilö on Helsingissä asuessaan elänyt, voivat vaikuttaa tämän murteellisuuteen tai puhekielisyyteen. Tutkielmassa huomataan myös, ettei informantin oma tietoisuus omasta kielenkäytöstään ole aina niin selkeä. Lisäksi haastattelutilanne vaikuttaa selvästi joidenkin informanttien kieleen. Muuttajien kieli on alati ajankohtainen aihe: esimerkiksi Helsingissä syntyperäisten osuus on jo jonkin aikaa ollut muualta tulleiden osuutta pienempi. Aiemmissa muuttajien kieltä koskevissa tutkimuksissa on keskitytty lähinnä perinteisten äänne- ja muotopiirteiden tutkimukseen, mutta tämä tutkielma avaa hieman uudenlaista näkökulmaa muuttajien kieleen, kun perinteisten piirteiden ohessa tarkastellaan myös paikannimien käyttöä.

Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1994 uponneen M/S Estonian pelastustöihin osallistuneiden autolauttojen henkilökunnan traumaperäisen stressin oireita (PTSD). Tutkielman tavoitteena on selvittää millainen yhteys trauman aikana koetulla pelolla, trauma-altistuksella sekä psykologiseen debriefing-tilaisuuteen osallistumisella on suuronnettomuuden aiheuttamien PTSD-oireiden voimakkuuteen. Teoriataustana hyödynnetään Janoff-Bulmanin perususkomusten teoriaa, jonka mukaan traumaattisia kokemuksia kohdanneiden yksilöiden voi olla haastava sisällyttää traumakokemuksiaan maailmankuvaansa, mikä johtaa tiedonkäsittelylle keskeisten perususkomusten pirstaloitumiseen. Teorian mukaan traumaattisille kokemuksille on tyypillistä, että yksilö joutuu kohtaamaan haavoittuvuutensa sekä ympäristönsä epäoikeudenmukaisuuden. Aineistona toimii vuonna 1995 poikkileikkausaineistona kerätty survey-kysely, johon ovat vastanneet Merimies Unionin jäsenet (N = 636), jotka työskentelivät pelastustöihin osallistuneilla autolautoilla onnettomuuden aikoihin. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan onnettomuusyönä työvuorossa olleita henkilökunnan jäseniä (N = 261). Analyysimenetelminä käytettiin muun muassa eksploratiivista faktorianalyysia, Pearsonin korrelaatiokertoimia sekä usean muuttujan lineaarista regressioanalyysia, joilla selvitettiin tutkielmalle asetettuja hypoteeseja. Lisäanalyyseina hyödynnettiin moderaatioanalyysia sekä yksisuuntaista varianssianalyysia. Tulosten mukaan koettu pelko on tilastollisesti erittäin merkitsevästi yhteydessä PTSD-oireiden voimakkuuteen, oletusten mukaisesti. Onnettomuuden aikaisille järkyttäville tapahtumille altistumisen havaitaan olevan negatiivisessa yhteydessä koettujen PTSD-oireiden voimakkuuteen tilastollisesti jokseenkin merkitsevästi, mikä on ristiriidassa lähtöoletusten kanssa. Debriefing-tilaisuuteen osallistumisen havaitaan olevan tilastollisesti merkitsevästi positiivisessa yhteydessä koettujen PTSD-oireiden voimakkuuteen, mikä on niin ikään lähtöoletusten vastaista. Jatkotarkasteluissa havaittiin trauma-altistuksen ja debriefingiin osallistumisen moderoivan PTSD-oireiden voimakkuutta tilastollisesti merkitsevästi. Interaktiotermin visuaalisissa tarkasteluissa altistumattomilla ja debriefingiin osallistuneilla vastaajilla havaittiin olevan tilastollisesti merkitsevästi voimakkaampia PTSD-oireita verrattuna muihin vastaajiin. Altistuneiden joukossa PTSD-oireiden voimakkuus on keskiarvoisesti yhtä suurta, riippumatta siitä onko vastaaja osallistunut debriefingiin. Keskiarvoisesti vähiten oireita havaitaan altistumattomilla ja debriefingiin osallistumattomilla vastaajilla. Tutkielman tulokset tukevat aiemman tutkimuksen havaintoja trauman aikaisen pelon vaikutuksista uhrien PTSD-oireiden voimakkuuteen. Tulokset antavat lisäksi viitteitä siitä, ettei trauma-altistuksen ja PTSD-oireiden voimakkuuden yhteyttä voida pitää niin yksiselitteisenä kuin aiempi kirjallisuus on joskus olettanut. Jatkossa tulisi tarkastella laajemmin voiko yksilön toiminta, kuten muiden uhrien auttaminen trauman aikana muodostua oireilta suojaavaksi tekijäksi.Tutkielman tulosten sekä aiempien tutkimusten perusteella debriefingin käyttöä tulee tarkastella kriittisesti. Aiemmassa tutkimuksessa on harvemmin tarkasteltu trauma-altistuksen sekä debriefingin interaktioiden vaikutusta PTSD-oireiden voimakkuuteen. Tutkielman tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että debriefing saattaa vaikuttaa eri tavoin eri trauma-altistuksen kohdanneiden uhrien toipumiseen. Tulosten perusteella keskiarvoisesti voimakkaimmista oireista kärsivät vähiten altistuneet sekä debriefingiin osallistuneet vastaajat. Traumoista toipumisen näkökulmasta olisi jatkossa tärkeää selvittää kenelle debriefingiin osallistuminen on hyödyllistä ja kenelle se saattaa olla haitallista.

Kunnallisella itsehallinnolla on Suomessa yli 100 vuotiset juuret ja se nauttii vahvaa perustuslain suojaa. Itsehallintoon liittyy keskeisesti demokraattisesti valittujen valtuustojen toiminta. Kunnallinen itsehallinto pohjautuu luottamushenkilöorganisaation legitimiteetin varaan. Luottamushenkilöt käyttävät kunnissa ylintä, kuntalaisten heille delegoimaa päätösvaltaa. Julkisen vallan käyttöön liittyy keskeisesti myös vastuu ja sen oikeudelliset reunaehdot, minkä takia luottamushenkilöiltä voidaan edellyttää tiettyjä toimintavelvoitteita. Luottamushenkilöiden pidättäminen luottamustehtävästään on käytännössä toimintavapauden rajoitus, joka kytkeytyy perustuslaissa taattuun kunnalliseen itsehallintoon sekä kansanvaltaisuuteen. Kuntalainsäädännön kokonaisuudistus toteutettiin vuonna 2015. Viime vuosina valtiovalta on havahtunut siihen, että sillä ei ole riittäviä toimivaltuuksia varmistaa kunnallisen päätöksenteon toteutumista ja luotettavuuden turvaamista tilanteessa, jossa kun-nan omat valvontatoimet eivät ole riittäviä. Tämän jälkeen lainsäädäntöä on täsmennetty luottamushenkilöiden pidättämistä koskevan sääntelyn ja poikkeuksellisissa hallinnollisissa vaikeuksissa olevien kuntien osalta vuonna 2017. Tutkielma on lain-opillinen ja siinä pyritään systematisoimaan ja analysoimaan, minkä oikeudellisten edellytysten vallitessa kunnallinen luotta-mushenkilö voidaan pidättää luottamustehtävästään. Aineistona on hyödynnetty voimassa olevaa lainsäädäntöä, oikeuskirjalli-suutta, lakien esitöitä sekä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöä. Kunnallisia luottamushenkilöitä ja heidän asemaansa on tutkittu verrattain vähän. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kunnallisia luottamushenkilöitä koskeva lainsäädäntö mahdollistaa luottamushenkilöiden tehtävästään pidättämisen ja siten kunnallisen päätöksenteon turvaamisen sellaisissa tilanteissa, joissa luottamushenkilön voidaan selkeästi katsoa syyllistyneen velvollisuuksiensa laiminlyönteihin. Nykykäytännön valossa kuntien harkintavalta on laajaa ja voi johtaa tilanteisiin, joissa poliittiset intressit ajavat oikeudellisten perusteiden ohi. Tällöin voidaan katsoa, että vaikka nykylainsäädäntö mahdollistaisi tehtävästä pidättämisen, ei sääntelyn taustalla oleva tavoite kuitenkaan varmuudella toteudu. Sääntelyä olisikin järkevää tarkistaa siten, että lainsäädännössä määriteltäisiin eksplisiittisemmin sellaiset tilanteet, joissa kunnilla on aina velvollisuus pidättää luottamushenkilö tehtävästään päätöksenteon luotettavuuden turvaamiseksi.

Tarkastelen tutkimuksessani Suomen keisarinajan yrittäjän ja yhteiskunnallisen vaikuttajan kunnallisneuvos Fredrik Wilhelm Grönqvistin (1838–1912) elämänkaarta, yrittäjyyttä sekä toimintaa. Vastaan kysymyksiin, miksi hän oli merkittävä toimija Helsingin ja sen liike-elämän kehitystarinassa kohti eurooppalaistuvaa maan pääkaupunkia. Kohteestani ei ole julkaistu tutkimusta tai elämäkertaa. Kaupunkien teollistumiskauden uusia porvareita on tutkittu vähän, joten työni täydentää kuvaa Suomen talouselämän kehityksestä. F.W. Grönqvist oli aikanaan tunnettu julkisuuden henkilö, joka kartutti huomattavan omaisuuden. Työssäni tukeuduin monipuoliseen tutkimuskirjallisuuteen, lehdistöaineistoon sekä arkistolähteisiin. F.W. Grönqvistin sekä kaupunkien uuden porvariston uuden yritystoiminnan mahdollistivat yrittäjien omat kyvyt, Venäjän ja Suomen uusi liberaali talouspolitiikka sekä kasvun tuomat uudet liiketoimintamahdollisuudet. Kunnallisneuvos F.W. Grönqvistin yritystoiminnan motiivina oli parantaa omaa taloudellista ja yhteiskunnallista asemaansa. Yli ammatti- ja yhteiskuntarajojen syntyneiden suhdeverkostojen tukemana hän pääsi etenemään kaupungin liike-elämässä sekä nousemaan sosiaalisesti käsityöläisestä uuden porvariston edustajaksi. Liike-elämässä verkostojen merkitys korostui 1800-luvun lopulla. Haasteena oli pääomien puute ja liiketoiminnan kehittämiseen liittyi finanssialan kehittymättömyyden vuoksi suuri taloudellinen riski. Tehtailija F.W. Grönqvist siirtyi 1870-luvun vaihteessa pääomavaltaisesta metalli- ja ajoneuvoteollisuudesta hyvinvointi- ja palveluelinkeinojen harjoittajaksi. Rouvasväen kylpylä, puhtaan veden jakelupalvelu ja uusi pesulalaitos edistivät naisten hyvinvointia sekä helpottivat kotityötä. Hygienia, puhtaus ja vastuu omasta hyvinvoinnista koroistuvat porvarillisen elämänpiirin omakuvassa. Valtion 1880-luvulla myöntämät suuret rakennuslainat mahdollistivat Grönqvistin siirtymisen rakennuttajaksi ja Grönqvistin kivitalon sekä hotelli Kämpin rakennuttamisen Pohjoisesplanadille. F.W. halusi eurooppalaisten esikuvien mukaan luoda Helsinkiin uutta kaupunkikulttuuria sekä luoda uutta julkista kaupunkitilaa. Hän edisti myös toiminnallaan aikakauden startup-yritysten kuten sähkö- ja puhelinliiketoiminnan kehittämistä. Suhdanteiden heiketessä ja poliittisen ilmapiirin kiristyessä hän palasi 1890-luvulla takaisin teollisuudenharjoittajaksi. Hän hankki vientivetoisen Sanduddin tapettitehtaan sekä rakennusaineteollisuuden yrityksiä sekä Jokelan tiilitehtaan maatiloineen. Vuosisadan vaihteessa hän suunnitteli liiketoimintansa sukupolvenvaihdoksia. Maatilakaupoista syntyneet luottotappiot Sanduddin tehtaan suuri tulipalo sekä muut vastoinkäymiset verottivat ilmeisesti hänen voimiaan ja omaisuuttaan. Grönqvistin perheen jäsenet jatkoivat hänen liikeyritystensä johdossa.

Objectives. Interprofessional collaboration has become increasingly important in health and social care. Collaboration with professionals in other fields is also part of the work of many speech therapists and the method has been found to benefit the work in many ways. The number of studies on interprofessional collaboration is also increasing, although the perspective of speech therapists is rarely considered. The purpose of this study was to investigate the experiences speech and language therapists and their team members of other professions have on interprofessional collaboration. The participants were primary health care employees working in two municipalities of the Helsinki Metropolitan Area. The interviewees were also asked about their views on the benefits and challenges of cooperation. In addition, it was investigated what skills the study period provided for the interviewees’ interprofessional work, as well as what qualities close cooperation requires from the employee. Methods. The study was conducted in February and March 2020 in two separate group interviews involving a total of six speech therapists, three psychologists, three occupational therapists and one nurse. The interviews were videotaped and transcribed into text files. The data was analysed by means of inductive content analysis, and the results were reviewed in the light of previous research and literature. Results and conclusions. The work of the speech therapists interviewed involved a variety of multidisciplinary practices, and the speech therapists collaborated with professionals in many other fields. The closest co-operation was in the employees' own offices, where professionals from different fields, among other things, consulted each other and met customers together. Interprofessional collaboration was thought to benefit the work in many ways, while the disadvantages were perceived to be minor. Interviewees felt that little attention was paid to interprofessional cooperation during their studies. Many felt that it would have been useful to get to know the job descriptions of future partners in particular during their studies. Based on the results of this study, speech therapists in primary health care seem to appreciate the opportunity for interprofessional collaboration. Cooperation seems to benefit their work as well as reduce work-related stress. For example, challenges in schedules, information flow, and workplace space solutions seem to make it difficult for workers to collaborate. Studies in speech therapy appear to provide rather limited skills for multidisciplinary work on the basis of this study. As cooperation with workers in other fields is usually part of the job description of speech therapists, the inclusion of multidisciplinarity more closely as part of speech therapy studies would be justified.