Browsing by Title

Now showing items 12769-12788 of 31169

Kuolevaa ei tule ajatella kuolevana - vaan ihmisenä : vapaaehtoisten saattajien kokemuksia kuolevan tukena

Vaarala-Saarenpää, Erja (2020)

Käsittelen tutkielmassani Helsingin seurakuntayhtymässä koulutettujen ja vapaaehtoisten saattajien kokemuksia kuolevan tukena saattohoidossa. Saattohoidolla tarkoitetaan kuolevan ihmisen elämän loppuvaiheen hoitoa. Vapaaehtoisia saattajia on tutkittu melko vähän Suomessa, jossa saattohoito kulttuuri on verraten nuorta. Pohjois-Amerikassa, Britanniassa, ja monissa muissa Euroopan maissa kuolevia potilaita hoidetaan saattohoito keskuksissa, joiden ympärille on kehittynyt myös tutkimusta ja koulutusta. Saattohoidon ajatuksena on hoitaa kuolevaa ihmistä kokonaisvaltaisesti, johon muun muassa YK, Euroopan unioni ja Suomessa sosiaali- ja terveysministeriössä toimiva valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE ovat kiinnittäneet huomiota ja antaneet suosituksena. Näiden kaikkien suositusten tavoitteena on edistää kuolevien ihmisten ja heidän omaistensa kokonaisvaltaista tukemista. Tutkimustani varten haastattelin seitsemää tuettua vapaaehtoista, joilla on ollut vähin-tään yksi saatettava tai jotka toimivat haastatteluhetkellä saattajina. Toteutin tutkimuksen teemahaastatteluna, josta saatua aineistoa analysoin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Koska tutkimukseni on aineistolähtöinen, se on sidottu löyhästi eri teorioihin, kuten kriisiteoriaan, teoriaan elämänhallinnasta ja vuorovaikutuksesta muun muassa. Ensimmäisessä tulosluvussa neljä avaan taustaa tutkimukselleni, jossa pohdin saattajien motivaatiota sekä heidän rooliaan ja tehtävässä tukemista. Luvussa viisi keskityn saattajien kokemukseen sairaudesta ja kriisistä, sekä spiritualisuuden merkityksestä saattohoidossa. Samassa luvussa tarkastelen myös, miten vapaaehtoiset kokevat puheen kuolemasta ja sen puheeksi ottamisen. Viimeisessä tulosluvussa avaan saattajien kokemuksia kohtaamisesta saattohoidossa. Tämä tutkimuksen mukaan vapaaehtoisten saattajien tehtävästä piirtyy monipuolinen ja haastava kuva. He kokevat tehtävänsä myös merkitykselliseksi niin potilaille kuin itselleen. Saattajien kokemuksen mukaan Suomessa vallitsee edelleen kuoleman kieltävä kulttuuri, joka vaikuttaa kuoleman sairaan ihmisen kohtaamiseen. Vapaaehtoinen voi olla yksinäiselle, sairaalle ihmiselle linkki ulkomaailmaan ja side yhteisöön. Saattajien keskeisinä tehtävinä on emotionaalisen, sosiaalisen ja spirituaalisen tuen tarjoaminen elämän loppupuolta elävälle ihmiselle. Niin omaisten, kuin hoitohenkilökunnankin voi olla vaikea asettua kuolevan vierelle, tästä syystä saattajat olivat toisinaan ainoita, joille potilaat saattavat puhua mieltä askarruttavista asioista. Vapaaehtoiset tarjoavat toisenlaista tukea, verrattuna omaisiin tai hoitohenkilökuntaa ja tekevät sellaista, mitä kukaan muu ei välttämättä tee. Vapaaehtoiset saattajat on nähtävä voimavarana, jota tämä yhteiskunta ja meistä jokainen voimme vuorollamme tarvita.
Kuolevan luovuus Pirkko Siltalan kirjoituksissa

Kähkönen, Anna (2017)

Tutkimuksessa selvitetään psykoanalyytikko Pirkko Siltalan käsitystä kuolevan luovuudesta. Tutkimuksen kohteena ovat luovuuden edellytykset sekä ilmenemistavat. Lisäksi selvitetään hengellisyyden/uskonnollisuuden osuutta Siltalan kuolemaa koskevassa ajattelussa. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään Donald Winnicottin näkemystä luovuudesta. Siinä luovuus nähdään hyvään varhaiseen vuorovaikutukseen pohjautuvana ilmiönä ja kaikille ihmisille ominaisena potentiaalisena ulottuvuutena. Aineistona on 12 kappaletta Siltalan kirjoituksia, jotka käsittelevät kuolemaa. Kirjoitukset kattavat Siltalan kuolemaa koskevan ajattelun 1970-luvulta 2010-luvulle asti. Tutkimusmenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuksesta selvisi, että luovuus edellyttää kehityksellisestä näkökulmasta symbolisaatio-kyvyn kehittymistä, jonka puolestaan edellyttää riittävän hyvää varhaista vuorovaikutussuhdetta lapsen ja tämän hoitajan välillä. Omaan lähestyvään kuolemaan suhtautumisen näkökulmasta luovuuden ilmeneminen edellyttää ainakin jossain määrin kuoleman hyväksymistä ja siihen kytkeytyvään suruprosessiin antautumista. Luovuus liittyy kiinteästi merkityksen löytämiseen. Luovuuden ja eheytymisen suhde voidaan nähdä dynaamisena, jolloin luovuuden tavoittaminen johtaa eheytymiseen ja eheytyminen puolestaan edellyttää luovuuden tavoittamista. Edelleen tuloksina todetaan, että luovuus ilmenee useilla eri tavoilla: 1) Terapeuttisesti sävyttyneessä vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa luovuus ilmenee kehittyvänä kykynä sanoittaa omia tunteitaan, mielikuviaan ja ajatuksiaan. Vuorovaikutussuhteessa luovuus ilmenee myös kuolevan ruumiillisuuden kautta niin ruumiin muistiin tallentuneiden kokemusten työstämisen kautta kuin varhaislapsuutta muistuttavien regressiivisten tarpeiden heräämisenä suhteessa toiseen ihmiseen. 2) Myös unet ilmentävät kuolevan luovuutta: toisaalta auttaen työstämään erilaisia yksilölle tärkeitä asioita ja toisaalta auttaen kuoleman hyväksymisessä. 3) Luovuus ilmenee myös kuolevan pyrkimyksenä kuolemattomuuteen. Kuolemattomuuden tunnetta tavoitellaan sekä elämänjälkien että kuolemanjälkeisestä muodostettujen mielikuvien kautta. Hengellisyyden ja uskonnollisuuden eksplisiittinen käsittely on Siltalan kuolemaa koskevassa ajattelussa marginaalissa, mutta ei-uskonnollisena mielletty hengellisyys sisältyy Siltalan ajatteluun implisiittisesti esimerkiksi näkemyksessä toisen ihmisen ja merkityksen etsimisen tärkeydestä kuolevalle. Siltalan luovuutta koskevan ajattelun voidaan nähdä tulevan lähelle hengellisyydestä esitettyjä määritelmiä. Siltalan käsitys subliimista paljastaa, että pyhän kokemus ilman suoranaista kytkentää transsendenttiin nähdään luonnollisena osana ihmisen kokemusmaailmaa oman kuolemansa läheisyydessä.
Kuolevuuden estimointiongelma ja Nelson-Aalen estimaattori henkivakuutusmatematiikassa

Närhi, Marianne (2020)

Henkivakuutusyhtiöt tarjoavat asiakkailleen monenlaisia tuotteita. Vakuutuksia on erityyppisiä, mutta usein ne ovat liitoksissa vakuutetun elinaikaan. Mainittakoon näistä esimerkiksi kuolemanvara- ja elämänvaravakuutus. Ensimmäisessä korvaus maksetaan mikäli vakuutettu kuolee vakuutusaikana ja toisessa mikäli vakuutettu on elossa ennalta sovittuna ajanhetkenä. Vakuutetun elinaika ei kuitenkaan ole tiedossa sopimusta tehdessä, joten vakuutusyhtiön pitää pystyä estimoimaan vakuutettujen kuolevuutta. Riittävän tarkalla estimoinnilla pyritään estämään tilanne, jossa korvausten määrä ylittää vakuutusyhtiön varat. Kuolevuusennustetta voidaan käyttää muun muassa vakuutusten hinnoitteluun. Estimointi on kuitenkin haastavaa, sillä kuolevuuden kehitykseen tulevaisuudessa vaikuttavat muun muassa mahdolliset lääketieteelliset läpimurrot tai populaation elintapojen muutokset. Kuolevuus ei pysy samana sukupolvesta toiseen, vaan pääsääntöisesti monissa maissa uusi sukupolvi elää edellistä sukupolvea keskimäärin pidempään. Kuolevuutta onkin helpompi ennustaa lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Tutkielman alussa määrittelemme tämän työn kannalta oleellisia esitietoja, jotka liittyvät sekä elinaikaan ja kuolevuuteen että yleisesti stokastisiin prosesseihin. Erityisen tärkeitä ovat elinajan ja kuolevuusfunktion käsite. Näiden lisäksi martingaali, laskuriprosessi ja kompensaattori ovat tämän työn avainkäsitteitä. Tutustumme määritelmien lisäksi Doob-Meierin hajotelmaan, jonka perusteella alimartingaali voidaan kirjoittaa systemaattisen ja täysin satunnaisen osan summana. Systemaattisesta osasta puhutaan kompensaattorina ja satunnaisen osan muodostaa martingaali. Tutkielman tarkoituksena on johtaa kumulatiivista kuolevuutta estimoiva Nelson-Aalen estimaattori tilanteessa, jossa vakuutettuja on n kappaletta ja vakuutetun mahdollisia eri kuolinsyitä k kappaletta. Oletamme parametrin n arvon olevan suhteellisen suuri ja parametrin k arvon suhteellisen pieni. Johdamme lisäksi estimaattorin odotusarvon sekä varianssin. Havaitaan, että estimaattori on hieman harhainen, mutta kuitenkin asymptoottisesti harhaton. Teemme lisäksi lyhyen sovelluksen R:llä, jonka tarkoituksena on auttaa lukijaa hahmottamaan miltä todellisen otoksen pohjalta laaditut Nelson-Aalen estimaatit voisivat näyttää ja tutkitaan kuinka hyvin ne vastaavat todellisia arvoja. Tutkielman loppupuolella tarkastellaan tilannetta, jossa vakuutettujen määrä kasvaa rajatta ja huomataan, että normalisoitu Nelson-Aalen estimaattori alkaa muistuttaa Gaussista martingaalia. Erityisesti kiinteällä ajanhetkellä estimaattori on asymptoottisesti normaalijakautunut. Todistuksessa käytämme Rebolledon keskeistä raja-arvolausetta martingaaleille. Tulosta käyttämällä olisi mahdollista määrittää luottamusrajat estimoitavalle kumulatiiviselle kuolevuudelle. Lopuksi käymme läpi vaihtoehtoisia tapoja estimoida kuolevuutta.
Kuolevuuserojen arvioinnista YEL- ja TyEL-eläkevakuutuksissa

Kallama, Konsta (2023)

Suomen lakisääteisissä työeläkevakuutuksissa yrittäjien ja palkansaajien eläkkeet on jaoteltu erillisiin järjestelmiin. Näiden vakuutusten ehdot ovat pitkälti samanlaiset, mutta yrittäjien järjestelmä on varsinkin viime vuosina tuottanut huomattavasti huonompaa tulosta. Yksi merkittävä tekijä eläkevakuutustoiminnan kannattavuudessa on kuolevuusmallin soveltuvuus, ja tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, selittävätkö mahdolliset kuolevuuserot YEL- ja TyEL-vakuutusten eriävää kannattavuutta. Kuolevuuden arviointiongelman ratkaisemiseksi esittelemme tutkielman ensimmäisessä osassa yleistä selviytymisanalyysin teoriaa. Tässä määrittelemme laskuprosessien, martingaalien sekä Lebesgue-Stieltjes-integraalien avulla Nelson-Aalen-estimaattorin kumulatiiviselle kuolevuudelle. Toisessa osassa sovellamme ensimmäisen osan työkaluja Eläketurvakeskuksen vuosien 2007–2020 kuolevuusdataan. Arvioimme näin TyEL- ja YEL-vakuutuksissa käytetyn teoreettisen kuolevuusmallin soveltuvuutta sekä vakuutuskantojen kuolevuuseroja. Saamme selville, että kuolevuusmalli kuvaa hyvin toteutunutta kuolevuutta, ja että YEL-kuolevuus on maltillisesti TyEL-kuolevuutta alhaisempaa. Tärkeämpää roolia kannattavuuseron kannalta näyttelee kuitenkin ero populaatioiden ikärakenteissa.
Kuolinilmoitusten muutokset vuosina 1980 — 2015

Puolanne, Sini (2021)

Sanomalehtien kuolinilmoituksilla on ollut perinteisesti tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Kuolinilmoituksilla viestitään läheisen poismenosta mutta ne voivat myös toimia kutsuna hautajaisiin tai välittää kiitoksen niille, jotka ovat edesmenneen muistamiseen osallistuneet. Suomalainen uskonnollinen kenttä on muuttunut 1980 – luvulta 2010 – luvulle tultaessa, mikä saattaa näkyä myös lehtien kuolinilmoituksissa. Tutkielmassani tarkastelenkin, kuinka Helsingin Sanomissa julkaistut kuolinilmoitukset ovat muuttuneet vuodesta 1980 vuoteen 2015. Tutkin kuolinilmoituksista kahta asiaa: kuolinilmoitusten symboleita ja kuvia, sekä sitä, onko ilmoituksessa kerrottu julkisesti esimerkiksi siunaus- tai muistotilaisuuden paikkaa ja ajankohtaa, eli toimiiko kuolinilmoitus julkisena kutsuna vähintään yhteen hautajaistilaisuuteen. Aineiston analyysi on suoritettu luokittelun keinoin. Tutkimusaineiston kuvat on luokiteltu kolmeen laajempaan kategoriaan sekä useampaan alaluokkaan. Aineiston kuolinilmoitukset on myös luokiteltu kolmeen kategoriaan sen mukaan, sisältääkö ilmoitus kutsun vai ei. Aineiston ylivoimaisesti yleisin symboli oli latinalainen risti. Latinalaisen ristin suosio kuolinilmoituksissa kuitenkin laski aineiston alkuvuodesta: vuoden 1980 kuolinilmoituksissa 93 prosenttia kuvista sisälsi latinalaisen ristin, mutta vuonna 2015 määrä on laskenut 83 prosenttiin. Kutsujen osalta aineistossa oli löydettävissä selkeitä muutoksia: Vuoden 1980 aineistossa 49 prosenttia kuolinilmoituksista sisälsi kutsun, mutta vuoteen 2015 tultaessa määrä oli pudonnut 18 prosenttiin. Kuolinilmoitusten symbolien ja kuvien tasolla muutokset ovat maltillisempia, mutta niistä on nähtävissä samanlaisia muutoksia kuin yhteiskunnassa: esimerkiksi luterilaisten symbolien väheneminen heijastelee luterilaisen kirkon jäsenmäärän laskua, maahanmuuton lisääntyminen ja uskonnollisen kentän monimuotoistuminen taas näkyy uusien uskontokuntien symbolien nousuna aineistossa. Myös uskonnottomien kuvien nousu saattaa heijastella yhteiskunnan maallistumista ja kasvavaa uskonnottomuutta, tai vaihtoehtoisesti uskonnottomat kuvat saattavat olla osoitus esimerkiksi uskonnon yksityistymisestä, haluttomuutta tuoda yksilön uskonnollista vakaumusta julkiseen tietoon.
Kuolinpesän hallinnon vahingonkorvausvastuu

Lumpus, Antti (2018)

Tutkielmassa tarkastellaan kuolinpesän hallinnon vahingonkorvausvastuuta. Ihmisen kuollessa hänen omaisuutensa ja velkansa siirtyvät kuolinpesälle, jonka varallisuudesta täytetään kuolinpesän edunhaltijoiden, kuten vainajan ja kuolinpesän velkojien, avustuksensaajien sekä legaatinsaajien oikeudet. Muiden pesän edunhaltijoiden oikeuksien täyttämisen jälkeen jäljelle jäävä omaisuus jää kuolinpesälle osakkaille. Kuolinpesän edunhaltijoille voi koitua menetyksiä siitä, että kuolinpesän asioita ei hoideta asianmukaisesti. Silloin he voivat vaatia kuolinpesän hallinnolta vahingonkorvausta kärsimästään vahingosta. Tutkielman dispositio rakentuu neljän pääluvun varaan. Ensimmäisessä pääluvussa käsitellään kuolinpesän eri hallintomuotoja ja niiden toimivaltaa ja erityispiirteitä. Kuolinpesän hallinnon muotoutuminen alkaa pesän väliaikaisesta hallinnosta, jossa eräillä perittävän läheisillä on velvollisuus ottaa haltuunsa perittävän omaisuus ja pyrkiä muodostamaan kuolinpesän pääsääntöinen hallintomuoto, osakkaiden yhteishallinto. Osakkaiden tai pesän edunhaltijoiden vaatimuksesta kuolinpesä saatetaan joutua luovuttamaan ulkopuolisen pesänselvittäjän hallintoon. Oman hallintomuotonsa muodostavat vielä perittävän määräämän testamentin toimeenpanijan hallinto sekä osakkaiden sopimuksella perustama sopimushallinto. Toisessa pääluvussa tutkitaan sitä, minkälaisessa vastuuasemassa kuolinpesän hallinnon jäsenet ovat. Pesän hallinto voi joutua korvausvelvolliseksi vahingonkorvauslain yleissäännösten ja perintökaaren erityisten vahingonkorvausnormien perusteella. Korvausvastuu edellyttää sitä, että vahinko on aiheutettu tuottamuksellisesti. Käsittelen vahingonkorvauslain ja perintökaaren vahingonkorvausnormien suhdetta ja sitä, minkälaisia kuolinpesän hallintoon liittyviä erityispiirteitä hallinnon toimien tuottamusarvioinnissa on otettava huomioon. Vahingonkorvausvastuun lisäksi osakkaat voivat joutua henkilökohtaiseen velkavastuuseen vainajan veloista tiettyjen perunkirjoitusrikkeiden perusteella. Henkilökohtainen velkavastuu vastaa sisällöltään käännettyyn näyttötaakkaan perustuvaa vahingonkorvausvastuuta. Tutkielman kolmannessa pääluvussa tarkastellaan kuolinpesän hallinnon velvollisuuksia ja niitä toimia, joihin hallinto saattaa joutua ryhtymään pesänselvityksessä. Hallinnon velvollisuutena on muun muassa pitää huolta kuolinpesän omaisuudesta niin, että se ei pääse suotta vähenemään. Pesään kuuluvista veloista ja vainajan sitoumuksista on otettava selvää, ja tarpeettomat sopimukset on irtisanottava, elleivät ne ole tarpeen pesän selvittämiseksi. Pesänselvittäjä voi joutua selvittämään, olisiko vainajan tai pesänselvittäjän hallintoa edeltäneen osakashallinnon aikana tehty sellaisia oikeustoimia, joiden perusteella pesään voitaisiin palauttaa omaisuutta takaisinsaannilla. Pesän omaisuutta voidaan joutua myymään rahavarojen hankkimiseksi pesään. Hallinnon pitää realisoida omaisuutta niin, ettei sitä aiheutu ylimääräistä vahinkoa pesän edunhaltijoille. Neljännessä pääluvussa käsitellään vahingonkorvausvastuun toteuttamista. Selvitettäväksi tulevat kysymykset siitä, kuinka toisaalta kuolinpesän varallisuuteen kohdistuvat vahingot ja toisaalta suoraan yksittäiselle edunhaltijalle aiheutuneet vahingot tulisi korvata. Jos osakkaat ovat aiheuttaneet pesälle vahinkoa, pesänjakaja voi ottaa kantaa korvaussaatavan olemassaoloon perinnönjaossa, ja pesänselvittäjä voi tietyissä tilanteissa ajaa pesän hyväksi vahingonkorvauskannetta pesälle vahinkoa aiheuttanutta osakasta vastaan. Luvussa käsitellään myös, kuinka pesänselvittäjän itsensä korvausvastuu olisi toteutettava. Viimeiseksi tarkastellaan sitä, kuinka korvausvastuu pitäisi jakaa useamman korvausvelvollisen kesken ja millä perusteilla korvausvastuuta voidaan sovitella.
Kuolinpesän osakkaiden vastuu yhteishallinnon aikana syntyvästä velasta

Tikkanen, Johanna (2022)

Pääsääntönä oikeudessamme on velkojen voimassa pysymisen periaate, jonka mukaisesti kuolema ei yleensä lakkauta henkilön velkasuhteita, vaan velkojilla säilyy kuolemasta huolimatta oikeus saada saatavalleen suoritus. Velat eivät kuitenkaan periydy, sillä oikeudessamme pääsääntönä on toisaalta myös jäämistöomaisuuden määrään rajoittuva vastuu. Tämä tarkoittaa sitä, että yleensä osakkaat eivät joudu henkilökohtaiseen vastuuseen perittävän veloista, vaan heidän tulee ainoastaan hyväksyä se, että kaikki jäämistöön kuuluva varallisuus menee tarvittaessa velkojen maksuun. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaisin perustein kuolinpesän osakkaat saattavat joutua vastuuseen yhteishallinnon aikana syntyvästä velasta. Oikeuskirjallisuudessa on käsitelty hyvin laajasti vuoden 2004 velkavastuusääntelyn uudistusta ja osakkaiden henkilökohtaista velkavastuuta sekä ennen uudistusta että sen jälkeen. Sen sijaan muita perintökaaressa tai muualla säänneltyjä perusteita, joiden perusteella osakkaat saattavat joutua velkavastuuseen, ei ole käsitelty kovinkaan kattavasti. Velkavastuusääntelyn uudistuksen vuoksi muilla velkavastuun synnyttävillä perusteilla lienee nykyisin suurempi merkitys sekä osakkaiden että velkojien kannalta. Nykyään perintökaaren mukaisesti osakkaiden vastuu yhteishallinnon aikana syntyneestä velasta saattaa olla seurausta toiminnasta, jonka johdosta jokin PK 21 luvun henkilökohtaisen velkavastuun synnyttävistä perusteista täyttyy. Ennen vuoden 2004 uudistusta osakkaat saattoivat joutua PK 21 luvun mukaisen henkilökohtaisen vastuun perusteella vastuuseen kaikista perittävän veloista varsin helposti, mutta uudistuksen jälkeen osakkaiden henkilökohtainen velkavastuu realisoituu ainoastaan poikkeuksellisesti. Toisaalta vastuu voi perustua myös PK 21:4:n, PK 18:7:n mukaiseen vahingonkorvausvastuuseen tai PK 21:6:n palautusvastuuseen. Edellä mainittujen perintökaareen perustuvien vastuuperusteiden lisäksi tutkielmassa tutkitaan sitä, voiko osakkaiden vastuu perustua myös muuhun kuin perintökaaren mukaiseen sääntelyyn. Esimerkiksi verolainsäädäntöön perustuen osakkaat voivat joutua vastuuseen muun muassa luovutusvoittoverosta ja kiinteistöverosta. Toisaalta vuoden 2004 perintökaaren uudistusta edeltävässä korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1993:43 on arvioitu sitä, millä perustein osakkaat saattavat joutua henkilökohtaiseen velkavastuuseen kuoleman jälkeen erääntyneistä vuokraveloista. Huoneenvuokralain lähtökohtanahan on se, että osakkaat vastaavat perittävän vuokraveloista ainoastaan kuolinpesän omaisuudella. Tutkielmassa pohditaan myös sitä, voisiko osakkaille tietynlaisissa olosuhteissa seurata vastuu vuokraveloista passiivisuuteen perustuvan vastuun perusteella.
Kuolinpesän osakkuussuhteiden vahvistaminen ja osakkuus kuolinpesässä

Kotiniemi, Elisa (2016)

Kuolinpesän osakkaat luetellaan perittävän jälkeen laaditussa perukirjassa. Perukirjan osakasluettelolle voi perintökaaren mukaan hakea vahvistusta maistraatilta. Osakasluetteloiden vahvistamiskäytännöstä on aikaisemmin oikeustieteessä haettu tukea siihen, tulisiko jotakuta henkilöä pitää kuolinpesän osakkaana vai osakaspiirin ulkopuolisena tahona. Tämän pohjalta tutkielmassa on tarkoitus selvittää, minkälainen merkitys osakasluettelon vahvistamisella on kuolinpesän osakkaiden ja heidän kanssaan asioivien tahojen oikeussuhteissa. Yhtenä käsiteltävänä kysymyksenä on, miten perukirjan osakasluettelon vahvistaminen muovaa näitä oikeussuhteita. Lisäksi käsitellään sitä, miten maistraatin vahvistuksen saama merkitys heijastuu osakasluetteloa vahvistettaessa tehtäviin, henkilöiden osakkuutta koskeviin ratkaisuihin ja maistraatin rooliin osakkuussuhteiden vahvistajana. Tutkielmassa pohditaan myös sitä, missä määrin maistraatin vahvistuksesta voi hakea johtoa erilaisten osakkuutta koskevien kysymysten ratkaisemiseen. Tutkielman metodeina ovat lainoppi ja oikeussosiologia. Lähteinä käytetään paitsi lakeja, lainvalmistelutöitä, oikeuskirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä, myös empiiristä aineistoa. Osittain tutkimuskysymyksiä pohditaan aikaisemman kyselyaineiston pohjalta. Tutkielmaa varten on myös haastateltu jäseniä maistraatin työryhmästä, joka käsitteli osakasluetteloiden vahvistamismenettelyn yhtenäistämistä. Edellä mainitun lähdeaineiston pohjalta tutkielmassa todetaan, että osakasluettelon vahvistamista koskevan oikeudellisen instituution tarkoitus vaikuttaa myös siihen, miten osakkuuskysymyksiä on tarkoituksenmukaista arvioida osakasluetteloita vahvistettaessa. Osakkuussuhteiden vahvistamisella on merkitystä niin kuolinpesän kanssa asioivalle kuin kuolinpesän osakkaillekin. Sen on toisaalta tarkoitus tehdä kuolinpesän kanssa asioimisesta yksinkertaisempaa ja toisaalta turvata sitä, että ketään pesän osakkaista ei sivuutettaisi hoidettaessa kuolinpesän asioita kuolinpesän ulkopuolisten tahojen kanssa. Nämä tarkoitukset on lainsäädännössä toteutettu siten, että viranomainen tarkastaa perukirjaan merkittyjen osakkuussuhteiden oikeellisuuden, minkä jälkeen pesän kanssa asioiva voi saada vilpittömän mielen suojaa luottaessaan vahvistettuun osakasluetteloon. Edellä mainitut osakasluettelon vahvistamisen tarkoitukset heijastuvat myös siihen, millä perusteella maistraatti ratkaisee osakasluetteloa vahvistaessaan, onko joku henkilö pesän osakas vai ei. Osakkuuskysymysten ratkaisuperusteista tutkielmassa nousevat esiin osakkuussuhteiden varmuuteen ja oikeusvarmuuteen liittyvät tekijät. Toisaalta on myös sellaisia osakkuutta koskevia kysymyksiä, joihin ei ole valmista vastausta. Tutkielmassa päädytään siihen, että jonkun henkilön osakuuden ollessa epäselvä henkilö olisi parempi katsoa osakasluetteloa vahvistettaessa osakkaaksi ikään kuin varmuuden vuoksi. Tämä näyttäisi olevan myös käytäntönä ainakin jossain määrin. Tutkielmassa todetaan myös se, että maistraatti ei ratkaise osakkuussuhteita ensimmäisenä vaan ratkaisuja tehdään jo perunkirjoituksessa. Toisaalta maistraatti ei myöskään ole taho, jonka tehtävänä olisi sitovasti ottaa kantaa kuolinpesän osakkaiden piiriä koskeviin kysymyksiin. Maistraatin vahvistuksen oikeusvaikutuksista johtuu, että osakasluettelon vahvistamisen jälkeen osakkuussuhteiden tulisi ilmetä perukirjan osakasluettelosta vahvistamisen tarkoitusten toteutumista edistävällä tavalla. Olennaista on, että vahvistettuun osakasluetteloon tukeutuva, pesän kanssa asioiva taho voi luottaa vahvistettuun osakasluetteloon ja tulee sen myötä myös asioineeksi kaikkien kuolinpesän osakkaiden kanssa. Muissa suhteissa vahvistettuun osakasluetteloon voidaan tukeutua vain rajallisesti, ja osakkuuskysymyksiä voivat tarvittaessa ratkaista muutkin tahot kuin maistraatti.
Kuolleen henkilön jälkeen annettava julkinen haaste velkojille

Laine, Maiju (2017)

Perintökaaren (PK) 21:5:n mukaan perunkirjoituksen toimittamisen jälkeen voidaan hakea julkista haastetta vainajan ja pesän velkojen selvittämiseksi niin kuin laissa julkisesta haasteesta (JulkHaasteL) säädetään. Julkisen haasteen tarkoituksena on selvittää perittävän tuntemattomaksi jääneet velat. JulkHaasteL 8.1 §:n mukaan tuntemattomaksi jäänyt velka lakkaa julkisessa haasteessa mainitun määräpäivän päätyttyä. Velkojien on ilmoitettava saatavansa kirjallisesti viimeistään haasteessa mainittuna määräpäivänä. Tutkielma keskittyy nimenomaisesti kuolleen henkilön jälkeen annettavaan julkiseen haasteeseen ja julkisen haasteen aiheuttamiin oikeusvaikutuksiin. Tutkielma jakautuu kahteen suurempaan osioon, joista ensimmäisessä on tutkittu julkisen haasteen käytännön merkitystä ja hyödyllisyyttä esittäen tutkielmaa varten kerättyä tilastollista tietoa julkiseen haasteeseen liittyen. Jälkimmäisessä osiossa on tutkittu laajemmin julkiseen haasteeseen liittyviä oikeusvaikutuksia. Tutkielmassa esitetään tilastotietoa muun muassa siitä, kuinka monta kuolleen henkilön jälkeen annettavaa julkista haastetta velkojille on haettu ja annettu vuosien 1999-2016 välisenä aikana. Tutkielmassa on lisäksi käräjäoikeuksien asiakirjoihin tutustumalla haettu tietoa siitä, kuinka paljon saatavia on sekä määrällisesti että suurudeltaan ilmoitettu niissä otannan neljässätoista kuolinpesässä, joissa saatavia ilmoitettiin laissa määrätyllä tavalla. Yhteensä otanta käsitti kaksikymmentä haastetta, joista neljässätoista saatavia oli ylipäätään ilmoitettu määräpäivään mennessä. Viidessä saatavia ei ilmoitettu lainkaan ja yhdessä tapauksessa haaste oli jäänyt sillensä. Mielenkiintoista oli huomata, että vuosien 1999-2016 välisenä aikana julkisia haasteita oli annettu keskimäärin noin 53 haastetta vuodessa, kun taas vuosien 1990-1996 välisenä aikana niitä annettiin vain keskimäärin noin 13 haastetta vuodessa. Tutkielmassa todettiin, että julkisen haasteen myötä ilmoitetut saatavat olivat suuruudeltaan melko merkittäviä. Tämä osoittaa, että julkisella haasteella voi ainakin joissakin tilanteissa olla huomattava merkitys kuolinpesän osakkaisiin. Tutkielmassa perehdyttiin myös kuulutusrekisteriin ja -menettelyyn liittyviin kysymyksiin. Tutkielman jälkimmäisessä osiossa pohdittiin kuolleen henkilön jälkeen annettavan julkisen haasteen oikeusvaikutuksia kuolinpesän osakkaisiin ja velkojiin sekä suhtautumista julkisen haasteen aiheuttaman prekluusion ehdottomuuteen. Julkisen haasteen merkittävin oikeusvaikutus on velan lakkaaminen eli prekludoituminen. Prekluusio ulottuu kaikkiin tuntemattomiksi jääneisiin velkoihin. Prekluusion ehdottomuuteen liittyvät kysymykset ja ongelmat kulminoituvat pitkälti velan tunnettuutta koskeviin kysymyksiin. Velkoja voi riitauttaa prekludoituneen velkansa sillä perusteella, että velkaa olisi tullut pitää JulkHaasteL:n 8.2 §:n mukaisesti tunnettuna. Tutkielmassa on pohdittu näitä velan tunnettuuteen liittyviä kysymyksiä myös oikeuskirjallisuudessa jokseenkin kritisoidun korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2009:16 kautta. Lisäksi tutkielmassa on lyhyesti pohdittu ulkomaisten velkojien asemaa suhteessa tähän kansalliseen velat lakkauttavaan instituutioon ja sen aiheuttamiin seuraamuksiin.
Kuolleen puun lahoamisnopeus luonnontilaisessa pohjoisboreaalisessa metsässä

Kara, Tapio (2020)

Pohjois-boreaalisessa metsässä puun lahoaminen on hidas prosessi, joka vaikuttaa merkittävästi metsän rakenteeseen, dynamiikkaan ja kasvuolosuhteisiin. Hajotessaan lahopuu tuottaa vettä ja hiilidioksidia ja tarjoaa ravinteikkaan kasvupaikan kasveille, pieneliöille ja mikrobeille. Metsikön rakenteen muutoksen ja hiilen kierron ymmärtämiseksi tulee lahopuudynamiikkaa tutkia luonnontilaisessa metsässä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuolleen pysty- ja maalahopuun lahoamisnopeutta luonnontilaisessa metsässä. Lahopuut luokiteltiin viiteen laholuokkaan niiden lahoamisasteen perusteella ja laskettiin puiden viipymäaika kussakin laholuokassa. Lahoamisnopeus määritettiin lahopuun siirtymisellä näiden luokkien välillä iän funktiona. Lisäksi laskettiin pystyyn kuolleiden puiden kaatumistodennäköisyys vertaamalla pystyssä olevien lahopuiden määrää kaikkiin lahopuihin ja suhteuttamalla se viipymän pituuteen. Tulosten esittelyä varten laholuokista muodostettiin kolme eriasteisesti lahonnutta luokkaa: Tuore lahopuu, keskinkertaisesti lahonnut ja merkittävästi lahonnut. Lahopuuaineistoa kerättiin kolmesta paikasta; Värriön ja Maltion luonnonpuistoista sekä Venäjän Kazkimista. Koealoja oli yhteensä 48 kappaletta. Koealoilta mitattiin kaikki rinnankorkeusläpimitaltaan yli 10 cm kuolleet puut. Pystypuista kairattiin lustonäyte, maapuista sahattiin kiekkonäyte, joista puiden kuolinvuodet ajoitettiin dendrokronologisin menetelmin. Yhteensä 519 rungosta saatiin määritettyä kuolemisesta kulunut aika. Puulajeina oli mänty (Pinus sylvestris), kuusi (Picea abies) ja koivu (Betula spp.). Lahoamisnopeutta tarkasteltiin luomalla graafinen kuvaaja ajan funktiona, jonka avulla voitiin ennustaa kuinka kauan mittaustilanteessa löydetty lahopuusto lahoaa. Männyn lahoaminen näyttäytyi merkittävästi hitaampana kuin kuusen ja koivun. Männyn pystylaho-puista lahosi 95 % totaalisesti tai siirtyi kolmanteen, merkittävästi lahonneeseen laholuokkaan 210 vuodessa, kuusella vastaava lahoaminen kesti 85 ja koivulla 105 vuotta. Männyn maapuiden vastaa-va 95 % osuus vei 140 vuotta, kuusella 85 ja koivulla 105 vuotta. Tulosten perusteella pohjoisboreaa-lisessa metsässä pystyynkuolleiden puiden vuosittainen kaatumistodennäköisyys on pieni, vaihdellen 0 - 3 % välillä. Hidas, jopa 200 vuotta kestävä lahoamisprosessi on merkittävä tekijä pohjoisboreaalisessa metsässä ja vaikuttaa pitkällä aikavälillä kokonaisvaltaisesti ympäristönsä rakenteeseen ja dynamiikkaan.
Kuolleilta tapahtuvat elinluovutukset perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta

Ruuth, Nellimari (2016)

Suomessa siirryttiin vuonna 2010 kuolleilta tapahtuvien elinluovutusten sääntelyssä oletetun suostumuksen järjestelmään. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilöltä voidaan hänen kuolemansa jälkeen irrottaa elimiä, ellei hänen tiedetä tai oleteta elinaikanaan vastustaneen elinluovutusta. Mielenkiintoista on, miten suostumuskysymys ratkaistaan kuolleiden elinluovuttajien kohdalla, koska he eivät ole enää itse kertomassa tahtoaan. Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla tehdyn yleissopimuksen (biolääketiedesopimus) ja sen ihmisperäisten elinten ja kudoksien siirroista annetun 2. lisäpöytäkirjan (SopS 23–24/2010) suostumussäännökset eivät määrittele vaadittavan suostumuksen muotoa. Siksi tutkielmassa tarkasteltiin sitä, mitä biolääketiedesopimus lisäpöytäkirjoineen elinluovutuksia koskevan suostumuksen osalta edellyttää eli sallivatko ne elinluovutusten perustamisen henkilön oletettuun suostumukseen. Kuollut henkilö ei lähtökohtaisesti ole perus- ja ihmisoikeussubjekti, mutta kuolleen (mahdollisen) elinluovuttajan oikeudellisen aseman hahmottamiseksi oli pohdittava lisäksi ihmisarvon suojan ulottuvuutta. Oletetun suostumuksen soveltamisen on nähty voivan vaarantaa muun muassa itsemääräämisoikeuden täysimääräisen toteutumisen. Tutkielman päätavoitteena oli kartoittaa oletetun suostumuksen järjestelmän soveltamiseen liittyviä oikeudellisia ongelmakohtia perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Aiheen tarkastelu kansainväliseltä kannalta perustui Euroopan neuvoston piirissä laadittujen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi laaditun yleissopimuksen (SopS 63/1999), biolääketiedesopimuksen ja sen lisäpöytäkirjojen sekä niiden selitysmuistioiden raameihin. Näiden lisäksi työssä hyödynnettiin Suomen lainsäädäntöä ja esitöitä, erityisesti oletetun suostumuksen järjestelmään johtaneen lakimuutoksen esitöitä. Kirjallisuuden osalta hyödynnettiin sekä kotimaista että ulkomaista kirjallisuutta ja artikkeleita. Lyhyesti tarkasteltiin myös muiden Pohjoismaiden elinluovutuksen suostumuskysymyksiin liittyvää sääntelyä sekä käytettiin hyväksi aiheen kannalta relevantteja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja. Lainopin avulla oli mahdollista löytää vastaus siihen, millainen on kuolleiden elinluovuttajien oikeudellinen asema sekä miten suostumuskysymysten osalta elinluovutuksissa tulisi kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden ja kansallisen lainsäädännön nojalla toimia. Yhtenä tutkimuksen lähtökohtana oli ihmis- ja perusoikeusmyönteinen laintulkinta, jolloin ratkaisuksi pyrittiin löytämään sellainen vaihtoehto, joka parhaiten edistää ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien toteutumista. Biolääketiedesopimuksen elinluovutuksia koskevan lisäpöytäkirjan tulkintaa ohjaavasta selitysmuistiosta ilmeni, että suostumuksen muoto on jätetty jäsenvaltioiden kansallisen harkintamarginaalin varaan. Silloin, kun elinluovutuksista, käytössä olevasta suostumusjärjestelmästä ja mahdollisuuksista ilmaista elinluovutusta koskeva tahto on tiedotettu laajasti ja tietoa on saatavilla tarpeeksi, voidaan hiljaisuus lähes tulkoon ongelmitta tulkita suostumukseksi eli suostumus voidaan olettaa. Ihmisarvon kunnioittamisen vaatimuksesta voidaan johtaa vaatimus kunnioittaa myös vainajan oikeuksia. Ihmisarvo edellyttää vainajan kohtelua siten, että hänelle elinaikanaan perusoikeuksina kuuluneet oikeudet toteutuvat mahdollisimman täysimääräisesti kuoleman jälkeenkin. Olennaista on vainajan elinaikaisten toiveiden kunnioittaminen. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen edellyttää henkilön elinaikanaan saamaa riittävää ja oikeaa tietoa elinluovutusta koskevan päätöksen tekemiseksi, minkä lisäksi hänellä on oltava mahdollisuus ilmaista tahto luotettavalla ja mahdollisimman helpolla ja vaivattomalla tavalla. Lähiomaisilta voidaan tiedustella näkemystä vainajan oman elinaikaisen tahdon selvittämiseksi, jos tahdosta ei muuten ole tietoa. Koska oletetun suostumuksen järjestelmässä jokaisella on oikeus eläessään kieltää kuoleman jälkeinen elinluovutus itsemääräämisoikeuden nojalla, ei järjestelmä rajoita itsemääräämisoikeutta. Kuolleilta tehtävien elinluovutusten osalta kyse ei kuitenkaan aina ole vain vainajan oikeuksista, vaan myös omaisten oikeuksista. Yksityiselämän suojaa voivat saada myös vainajan omaiset, minkä lisäksi luovutuksia voidaan tarkastella myös perhe-elämän suojan kautta, jota koskevat kysymykset ovat usein yhteydessä myös uskonnon ja omantunnon vapauteen. Huomioitava on myös oletetun suostumuksen järjestelmän tavoite lisätä elinsiirteiden saatavuutta ja siten pelastaa elinsiirtoa odottavien elämä. Tavoitteen saavuttamisessa ovat avainasemassa myös asennemuutokset yhteiskunnassa. Olettamus elinluovutukseen suostumisesta muodostaa yleisen moraalisen lähtökohdan. Tuleva valtakunnallinen potilastietojärjestelmä parantaa tilannetta elinluovutusta koskevan mielipiteen selvittämismahdollisuuksien osalta. Olisi kuitenkin tarpeen kehittää käytäntö, joka varmistaisi sen, että elinluovutusta koskevat mielipiteet kirjattaisiin mahdollisimman laajasti ja kattavasti potilasasiakirjoihin.
Kuolleisuuden ja vakavan taudinkulun riskitekijöiden validointi rusto-hiushypoplasiassa

Ahonen, Kira (2022)

Rusto-hiushypoplasia on suomalaiseen tautiperintöön kuuluva harvinainen sairaus, johon liittyy lyhytkasvuisuus ja immuunivaje. Rusto-hiushypoplasiapotilaiden kuolleisuus on korkeampi kuin muulla väestöllä johtuen immuunivajeesta. Potilaiden taudinkulun ennustamisen helpottamiseksi on etsitty riskitekijöitä, jotka liittyvät kuolleisuuteen tai vakavaan taudinkulkuun. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on arvioida seitsemän aikaisemmassa tutkimuksessa löydetyn riskitekijän todellisuutta. Nämä riskitekijät ovat lyhyt syntymäpituus, immuunivajeen vaikeusaste, Hirschsprungin tauti, alle vuoden ikäisenä sairastettu pneumonia, toistuvat pneumoniat aikuisuudessa sekä autoimmuunisairaus aikuisuudessa. Tutkimusaineisto koostui 47 potilaasta: 20 miehestä ja 27 naisesta. Potilaista kerättiin tunnettuihin riskitekijöihin liittyvät kliiniset tiedot koko eliniän ajalta. Riskitekijöiden todellisuutta analysoitiin vertaamalla niitä toteutuneihin päätetapahtumiin. Päätetapahtumina pidettiin kuolemaa tai luuytimen kantasolusiirtoa. Tutkituista riskitekijöistä ainoastaan lapsuusiän kombinoitu immuunivaje osoittautui merkittäväksi vakavan taudinkulun kannalta. Kombinoidun immuunivajeen määrittelevistä tekijöistä krooninen noroviruskantajuus oli yhteydessä vaikeaan taudinkulkuun. Krooninen norovirusinfektio vaikuttaa myönteisesti luuydinsiirtopäätökseen, joten on johdonmukaista, että se nousee esiin tutkimuksen tuloksissa. Tutkimuksen tuloksiin todennäköisesti vaikutti kohortin nuoruus, minkä takia päätetapahtumia ei ole ehtinyt kertyä ja mahdollisesti myös hoitotulokset ovat olleet parempia lääketieteen kehittymisen ansiosta. Tuloksia voidaan käyttää kliinisten päätösten tukena harkinnan mukaan.
Kuolleisuus ESBL:ia tuottavan E. colin aiheuttamaan bakteremiaan HYKS Meilahden sairaalassa

Toikka, Martti (2011)

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka mikrobilääkeresistenssiä aiheuttava laajakirjoinen beetalaktamaasi (ESBL) vaikuttaa kuolleisuuteen HYKS Meilahden sairaalassa todetuissa Escherichia coli –bakteerin aiheuttamissa veriviljelypositiivisissa infektioissa. Resistenttien bakteerien aiheuttamat infektiot ovat ajankohtainen ongelma, jota on tutkittu runsaasti viime vuosina. Suomessa tutkimuksia on kuitenkin toistaiseksi vähän. Kansainvälisten tutkimusten tulokset viittaavat siihen, että ESBL vaikeuttaa E. colin aiheuttamien infektioiden hoitoa ja lisää kuolleisuutta bakteremioihin. Tutkimuksessa analysoitiin kaikki HYKS Meilahden sairaalassa vuosina 2005-2010 todetut ESBL:ia tuottavien E. coli -kantojen aiheuttamat bakteremiat. Kullekin ESBLkannan aiheuttaman infektion saaneelle potilaalle valittiin verrokkipotilas, jonka infektion oli aiheuttanut beetalaktaamiantibiootille herkkä E. coli -kanta. 30 päivän kuolleisuuden lisäksi tutkimuksessa analysoitiin hoidon viiveen ja perussairauksien vaikutusta kuolleisuuteen. McCabe-luokitusta käytettiin apuna perussairauksien luokittelussa. ESBL-kantojen aiheuttamia bakteremioita todettiin vuosina 2005-2010 yllättävän vähän: 29 tapausta. Tästä johtuen tilastollisesti merkittävää eroa kuolleisuudessa ei ryhmien välillä tullut esille. ESBL-potilaista kuoli 30 päivän seurannassa 9 (31%) ja verrokeista 6 (21%). Kahden vuoden seuranta-aikana ero kuolleisuudessa kasvoi entisestään. ESBL viivästytti merkittävästi tehoavan antibioottihoidon aloitusta.
Kuolleisuus ja komplikaatioriski sigmavolvuluksen hoidon yhteydessä

Taipale, Lauri (2022)

Tausta ja tavoitteet: Sigmasuolen volvuluksen eli kiertymän hoitoon on perinteisesti käytetty peräsuolen kautta tähystimellä tehtävää kiertymän purkamista tai vaihtoehtoisesti vaurioituneen suolen osuuden poistamista leikkauksella. Leikkaushoitoon on todettu liittyvän merkittävä kuolleisuus- ja komplikaatioriski. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa näihin riskeihin vaikuttavia tekijöitä. Menetelmät: Tutkimuksessa kerättiin dataa retrospektiivisesti potilastietojärjestelmistä vuosina 2010-2019 HYKS-alueella hoidetuista potilaista. Hyväksymiskriteereinä käytettiin vähintään 18 vuoden ikää sekä todettua sigmavolvulus diagnoosia (ICD-10; K65.2). Tästä joukosta karsittiin pois ne potilaat, joilla oli todettu suoliston muun osan volvulus. Tulokset: Tutkimukseen hyväksyttiin yhteensä 127 potilasta. Nämä potilaat jaettiin hoitotavan perusteella viiteen eri ryhmään: ryhmä 1: päivystysleikkaus, ryhmä 2: kolonoskopia ja päivystysleikkaus samalla hoitojaksolla, ryhmä 3: kolonoskopia ja suunniteltu leikkaus samalla hoitojaksolla, ryhmä 4: kolonoskopia ja elektiivinen leikkaus uudella hoitojaksolla ja ryhmä 5: ainoastaan endoskooppinen hoito (ei leikkausta). Ainoastaan endoskopialla hoidetut potilaat olivat huonokuntoisimpia ja kuolleisuus oletetusti suuri. Muita hoitoryhmiä toisiinsa verratessa havaittiin vähiten komplikaatioita ja pienin sairaalakuolleisuus ryhmässä 3. 1-vuoden kuolleisuuden osalta parhaiten selviytyivät potilaat, joita hoidettiin päivystyksellisesti endoskooppisesti ja leikkaus tehtiin elektiivisesti uudella hoitojaksolla (ryhmä 4). Monimuuttuja analyysissa todettiin kuolemanriskiä itsenäisesti ennustaviksi tekijöiksi potilaan hoitoryhmä 2 ja palveluasuminen. Pohdinta: Huomioiden sigmavolvulukseen sairastuneiden potilaiden yleinen hauras terveydentila, potilaskohtaisen tilannearvioinnin merkitystä voidaan pitää suurena näitä potilaita hoidettaessa. Kuolleisuus- ja komplikaatioriski näyttää olevan vähäisin elektiivisesti leikatuilla potilailla. Kuolemanriskiä lisää myös aiempi palveluasuminen. Erilaisten päivystysleikkauksen riskiä vähentävien tekijöiden tarkempi selvittely on jatkossa aiheellista
Kuollutmeri : ympäristökatastrofi vai selviytymistarina?

Davidkin, Marjut (2020)

The Dead Sea is located in the Middle East at the centre of the Syrian-African rift. At about 433 meters below sea level (mbsl), its coastal line is the lowest point on the earth. The Dead Sea’s surface level has declined in the past centuries at an alarming rate, now around 1 meter per year, due mostly to the unsustainable water use of its drainage basin. In the past, the Jordan River supplied the majority of the inflow to the Dead Sea but nowadays the river’s inflow has been reduced substantially. In addition, the mineral industry is pumping water from the southern part of the the Dead Sea, which increases the water level decline. Also the climate in the area is very dry and hot, which makes the evaporation rate high and causes the salt to precipitate. Dead Sea’s salt concentration is about 30%. The recent drop in the water level has exposed salty mud flats and started a sinkhole formation process in the coastline that has negatively affected the area’s infrastructure and economy. Israel, Jordan and the Palestinian Authority have planned to construct a canal from the Red Sea to the Dead Sea (RSDSC), coordinated by the World Bank. The project would also produce desalinated water locally and would act as ”a symbol of peace” between the parties. Nevertheless, environmental groups have adamantly opposed the RSDSC project. The objective of my thesis was to investigate 1) how the RSDSC project would counter the previous decline of the Dead Sea; 2) the environmental impacts of such a project; 3) why environmental groups are opposed to it; and 4) the environmentalists’ solution to the problem. This study is a qualitative descriptive case study. The material of the study consists of scientific journals, World Bank study reports and the responses to those reports from the environmentalists. The material was analyzed according to the method of content analysis. The study indicated that there are major risks in the RSDSC project in the form of negative environmental impacts to the Dead Sea’s limnology even though it would stabilize the water level and probably also stop the formation of sinkholes. It is estimated that there might be severe algae and micro- biological blooms and gypsum precipitation with ”whitening effect” when a lot of sea water will be mixed with Dead Sea brine. Due to water level rise, flooding might occur, which could contaminate the ground water. The environmentalists’ proposed solution is the rehabilitation of the Jordan River by means of water recycling and production of more desalinated water to the Dead Sea’s drainage basin, which would reduce water intake from natural sources. This plan, too, probably has its negative environmental impacts but the risks seem to be minor when compared to the RSDSC project’s estimated negative impacts.
Kuorittavuuteen vaikuttavat tekijät kuorettoman nakin valmistusprosessissa

Walkeajärvi, Anna (2017)

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuorittavuuteen vaikuttavia tekijöitä kuorettoman nakin valmistusprosessissa. Kirjallisuusosa käsitteli kuorittavuuteen vaikuttavia tekijöitä yleensä. Kokeellisen osan tavoitteena oli tutkia joidenkin massan ominaisuuksien vaikutusta kuorittavuuteen. Lisäksi työssä kehitettiin menetelmä kuorittavuuden mittaamiselle Instron-aineenkoestuslaitteella. Kuoreton nakki valmistetaan siten, että massa ruiskutetaan selluloosakuoreen, joka savustuksen, kypsennyksen ja jäähdytyksen jälkeen kuoritaan nakin päältä pois ennen pakkaamista. Erilaiset kuorintaongelmat, jotka hidastavat muuten tehokasta valmistusprosessia, ovat tavallisia. Kirjallisuuden mukaan kuorittavuutta helpottaa nakin sileä pinta. Sileän pinnan muodostumiseen on todettu vaikuttavan olosuhteet (lämpötila, suhteellinen kosteus, aika) savustamisen, kypsennyksen ja jäähdytyksen aikana. Myös joillakin raaka-aineilla, kuten sidekudoksella ja sokereilla, sekä raaka-aineiden ominaisuuksilla (lihan rasvan määrä ja laatu) on todettu olevan vaikutusta kuorittavuuteen. Tutkimuksessa kehitetty mittausmenetelmä selluloosakuoreen ruiskutetun nakin kuorittavuudelle perustui Instron-aineenkoestuslaitteella mitattavaan kuorintavastukseen. Kuorimaton nakki kiinnitettiin laitteen pidikkeeseen ja kuoren päät kiinnitettiin yläpuolella olleeseen toiseen pidikkeeseen. Laite veti pidikkeitä erilleen 10 cm matkan nopeudella 10 cm/min. Laite veti kuorta nakin päältä pois ja mittasi samalla vastustavan voiman (N). Mittauksen maksimiarvo kuvasi kuorimiseen tarvittavaa voimaa. Yhdestä näytteestä suoritettiin vähintään 5 rinnakkaista mittausta, joiden maksimiarvojen keskiarvoa käytettiin näytteen kuorittavuutta kuvaavana tunnuslukuna. Mittaustulokset olivat samansuuntaisia kuin havainnot tuotanto-olosuhteissa suoritetussa koekuorinnassa samoilla näytteillä. Vaikuttaa siltä, että kehitetyn mittausmenetelmän antamia tuloksia voidaan käyttää arvioitaessa kuorittavuutta tuotanto-olosuhteissa.
Kuoriyhtiödirektiiviehdotuksen arviointi EU:n perusvapauksien valossa

Viinikka, Asko (2023)

Tutkielmassa käsitellään Euroopan unionin komission 22.12.2021 antamaa ehdotusta direktiiviksi koskien sellaisten yhtiöiden tunnistamista, joita perustetaan pääasiassa verotuksellisista syistä ja jotka ulkoistavat ydintoimintonsa, koska niillä ei ole riittävästi omia resursseja, eli substanssia yhtiön ydintoimintojen hoitamiseen. Euroopan unioni on jo aikaisemmin säätänyt direktiivejä, joiden tarkoitus on estää verovilppiä ja jäsenvaltioiden välistä epätervettä verokilpailua ja sen seurauksena tapahtuvaa valtioiden veropohjien rapautumista, mutta nyt annettu direktiiviehdotus on ensimmäinen yritys luoda koko unionin alueelle yhtenäiset säännöt, jotka kohdentuvat ns. kuoriyhtiöiden tunnistamiseen. Direktiiviehdotuksesta annettiin komissiolle lausuntoja, joissa esitettiin kritiikkiä koskien ehdotuksen tarkoituksenmukaisuutta, ehdotuksen tulkinnanvaraisten termien mahdollista sisältöä sekä ehdotuksen mahdollista ristiriitaa EU:n primäärioikeuden kanssa. Tutkielmassa käsitellään edellä mainittuja kolmea teemaa direktiiviehdotuksen ulkoistamista koskevien 6, 7 ja 9 artiklojen osalta. Kyseisten artiklojen avulla on tarkoitus tunnistaa ns. riskiyhtiöt, tarkastella niiden substanssia sekä antaa verovelvolliselle mahdollisuus kumota olettama kuoriyhtiöstä. Tarkoituksenmukaisuutta arvioidaan ehdotuksesta annettujen lausuntojen perusteella painottaen muutamaa lausunnoissa esiin nostettua teemaa. Samanlaista arviointia tehdään vähäisessä määrin myös direktiiviehdotuksesta kansallisesti annettujen asiantuntijalausuntojen perusteella. Direktiiviehdotuksen termien mahdollista sisältöä tarkastellaan käyttäen apuna direktiiviehdotuksessa mainittuja lähteitä. Direktiiviehdotuksen mahdollista ristiriitaa EU:n primäärioikeuden kanssa arvioidaan EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön ja oikeuskirjallisuuden kannanottojen perusteella. Direktiiviehdotuksen substanssin arviointi perustuu yhtiöiden tarkasteluun ennalta määriteltyjen kiinteiden edellytysten perusteella. Tällainen rakenne ei lähtökohtaisesti ota huomioon eri toimialojen tai erityyppisten yhtiöiden erilaisia liiketaloudellisia tarpeita ja tilanteita. Direktiiviehdotuksen mukaan tapauskohtainen arviointi ja poikkeussääntöjen soveltaminen on kylläkin mahdollista, mutta johtuen joidenkin termien tulkinnanvaraisesta muotoilusta sekä substanssia koskevien vaatimusten poikkeamisesta EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ja direktiiviehdotuksen lähteistä, ei direktiiviä tulevaisuudessa soveltava taho voi varmuudella tietää mihin tilanteisiin direktiivi soveltuu. Direktiiviehdotuksen substanssia koskevat vaatimukset ovat myös mahdollisesti vastoin EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössään määrittämiä ehtoja, joiden mukaan ennalta määritellyt kiinteät ehdot eivät ole sallittuja, vaan jokainen verovelvollista koskeva ratkaisu täytyy tehdä tapauskohtaisen arvioinnin perusteella.
Kuoriyhtiödirektiivin vaikutukset suomalaisiin holdingyhtiöihin

Tikkanen, Juha-Pekka (2023)

Euroopan komissio antoi 22.12.2021 direktiiviehdotuksen kuoriyhtiöiden verotustarkoituksiin tapahtuvan väärinkäytön estämiseksi. Direktiivillä pyritään torjumaan sisämarkkinoiden toimintaan vaikuttavia veronkiertoon ja verovilppiin liittyviä käytäntöjä estämällä kuoriyhtiöiden keinotekoista käyttämistä verotuksellisten etujen saamiseksi. Kuoriyhtiödirektiivillä luodaan välineet niiden yhtiöiden tunnistamiseksi, jotka eivät tosiasiassa harjoita mitään taloudellista toimintaa, mutta joilla mahdollistetaan veroetujen siirtyminen yritysten todellisille omistajille, edunsaajille tai konsernille, johon yritykset kuuluvat. Kuoriyhtiödirektiivin kohteena ovat erityisesti Alankomaihin, Luxemburgiin ja Irlantiin sijoitetut holdingyhtiöt, joiden avulla pyritään saamaan verosopimusten ja direktiivien mahdollistamia veroetuja. Siitä huolimatta direktiivillä on vaikutuksia myös suomalaisiin holdingyhtiöihin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millä tavoin kuoriyhtiödirektiivi vaikuttaa suomalaisiin holdingyhtiöihin ja mitä asioita suomalaisten yhtiöiden on otettava huomioon direktiivin seurauksena. Lisäksi pohditaan kuoriyhtiödirektiviin tarpeellisuutta osana veronkierron vastaista sääntelyä. Kuoriyhtiödirektiivi aiheuttaa suomalaisille yrityksille lisää hallinnollista taakkaa muun muassa sen nykyisistä menettelyistä poikkeavalla raportointivelvollisuudellaan. Jokaisen yhtiön on vähintäänkin arvioitava, kuuluvatko ne direktiivin mukaisen raportointivelvollisuuden piiriin. Direktiiviehdotusta on moitittu muun muassa siitä, että se vaikeuttaa jo ennestään monimutkaista veronkierron vastaista sääntelykokonaisuutta ja siitä, että uutta sääntelyä luodaan ennen kuin aikaisempien verouudistusten tehoa on pystytty kunnolla todentamaan. Kuoriyhtiödirektiivin tarpeellisuutta ei ole pystytty perustelemaan, sillä väliyhteisölainsäädäntö ja tuleva globaali minimiverotus toteuttavat samaa tehtävää.
Kuoriyhtiöiden väärinkäytön estäminen verotuksessa

Okungbowa, Imade (2023)

OECD:n BEPS-hankkeen seurauksena EU:ssa on toteutettu lukuisia uudistuksia aggressiivisen verosuunnittelun ja veron kiertämisen estämiseksi, kuten hyväksytty veron kiertämisen estämistä koskeva direktiivi ja laajennettu hallinnollista yhteistyötä koskevan direktiivin soveltamisalaa. Kaikista aikaisemmista ponnisteluista huolimatta viimeaikaiset verokriisit, kuten Pandoran paperien tietovuoto ja OpenLux-tutkinta ovat paljastaneet, että kuoriyhtiöitä käytetään yhä aggressiivisessa verosuunnittelussa ja veronkierrossa. Erityisesti monikansallisten konsernien on havaittu perustuvan yrityksiä, joilla ei ole vähimmäissubstanssia, tavallisesti matalan verotuksen lainkäyttöalueelle vähentääkseen maksettavikseen tulevien verojen kokonaismäärää. Jotta EU:ssa toimivat yhteisöt, joilla ei ole lainkaan tai hyvin vähän taloudellista toimintaa, eivät pääse hyötymään veroeduista tai aiheuttamaan veronmaksajille ylimääräistä taloudellista taakkaa, Euroopan komissio antoi joulukuussa 2021 direktiiviehdotuksen kuoriyhtiöiden väärinkäytön estämiseksi verotuksessa. Direktiiviehdotuksen säännösten tavoitteena on vähentää kuoriyhtiöiden väärinkäytöstä aiheutuneita verotulojen menetyksiä ja veroihin liittyviä väärinkäytöksiä rajat ylittävissä tilanteissa esimerkiksi mahdollistamalla veroviranomaisten pääsyn muissa jäsenvaltioissa sijaitsevien kuoriyhtiöiden tietoihin. Direktiiviehdotuksen avulla jäsenvaltiot kykenevät tunnistamaan EU:ssa sijaitsevat kuoriyhtiöt ja soveltamaan yhteisiä veroseuraamuksia niihin. Tutkielman ensisijaisena tarkoituksena on selvittää ehdotetun kuoriyhtiödirektiivin keskeinen sisältö ja vaikutus voimassa oleviin säännöksiin sekä arvioida kuoriyhtiödirektiivin tavoitteiden saavuttamiseksi asetettujen toimenpiteiden täytäntöönpanokelpoisuus ja tehokkuus. Erityisenä tavoitteena on selvittää, onko jo olemassa sääntelyä, jolla voitaisiin riittävästi puuttua kuoriyhtiöiden väärinkäyttöön ja siten arvioida direktiivin tarpeellisuus. Tutkielman kohteena oleva kuoriyhtiödirektiivi on vasta ehdotus, jonka lopullisesta sisällöstä ei ole vielä päätetty. Direktiiviehdotuksen jatkovalmistelussa ehdotusta on muun muassa tiukennettava tietyiltä osin, minkä lisäksi direktiiviehdotukseen liittyviä avoimia kysymyksiä on syytä tarkentaa, jotta tulkintaongelmilta vältytään käytännössä. Kuoriyhtiöiden väärinkäyttöä estävän sääntelyn merkittävin ongelma lienee, ettei sääntelyn suhdetta muuhun EU-lainsäädäntöön ole tarkennettu.
Kuormainvaakamittauksen punnitustarkkuus ja menetelmän kehittäminen ainespuun mittauksessa

Niinistö, Tuomas (2020)

Kuormainvaakamittauksessa puutavara mitataan puutavara-auton tai kuormatraktorin kuormaimeen asennetun, useimmiten hydrauliseen paineeseen perustuvan vaa’an avulla. Kuormainvaakamittaus on yksi puutavaran mittaukseen käytetyistä menetelmistä niin työ-, urakointi- kuin luovutusmittauksessa. Sen ongelmaksi on kuitenkin todettu aiempien tutkimusten perusteella vaakojen punnitustarkkuuden vaihtelut, joita aiheuttavat esimerkiksi lumi ja jää. Sen ohella menetelmän käytettävyydessä, kuten punnitustulosten tiedonsiirrossa, on todettu olevan kehitettävää. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella kuormainvaakojen punnitustarkkuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi tavoitteena on selvittää kohteita, joita kehittämällä menetelmän käytettävyyttä voitaisiin parantaa tutkimuksen toimeksiantajana toimineessa yrityksessä. Punnitustarkkuutta tutkittiin analysoimalla kuormainvaa’an ja siltavaa’an punnitustulosten välisiä eroja. Analysoitu aineisto käsitti yhteensä 95 296 kuormaa kuuden eri tehtaan puutavaran vastaanotosta. Kuormista 42 448 oli yhden puutavaralajin kuormia, joista analysoitiin taustamuuttujien, kuten kuljetusmatkan, vaikutusta punnituseroon. Tämän ohella kuormainvaakamittauksen suorittamista tutkittiin haastattelututkimuksen avulla. Sen kohderyhmänä olivat punnituserojen perusteella valittujen kahdeksan eri kuljetusyrityksen toimihenkilöt sekä vaakavalmistaja Tamtron Oy. Kuormainvaakojen punnitustarkkuuden todettiin olevan keskiarvollisesti hyvä, mutta punnituserojen keskihajonta oli melko suuri. Siitä kertoo lasketut luottamusväliestimaatit suhteelliselle punnituserolle. Siltavaa’an ja kuormainvaa’an välisen punnituseron todettiin kasvavan huhtikuusta elokuulle. Tähän uskotaan haastatteluiden perusteella olevan syynä säätilavaihtelut sekä puutavaran alhainen ominaispaino ja sen vaikutus punnituseron kertaantumiseen nostettaessa useampia taakkoja. Kuormakoolla, puutavaralajilla, kuljetusmatkalla ja kauppatavalla havaittiin olevan vähäisiä vaikutuksia punnituseroon. Näiden vaikutusten varsinaiset syyt jäivät kuitenkin osin epäselviksi. Haastattelututkimuksen tulosten perusteella punnitustarkkuuteen vaikuttavat myös varastopaikka, säätila, kuljettajan toimintatavat sekä useat muut tekijät. Tutkimuksen tulosten perusteella kuormainvaakaa käytetään aina kuormaamisen yhteydessä kuormakoon hallitsemiseksi. Punnitustarkkuuden seurantaan käytettiin yrityksissä joko ainoastaan siltavaakaa tai sen ohella testipunnusta. Punnitustarkkuuden seurannan todettiin olevan aktiivista, mutta kalibrointi- ja viritystietojen kirjaamisessa havaittiin olevan puutteita. Haastateltavien mukaan kuormainvaakamittaus lisää toiminnan joustavuutta, koska mittaus ei ole paikka- tai aikasidonnaista. Menetelmän käytön edistämiseksi vaakalaitteita olisi kuitenkin tärkeää kehittää punnitustarkkuuden, toimintavarmuuden sekä käytettävyyden osalta. Esimerkiksi Tamtron Oy on tuonut alkuvuodesta 2020 markkinoille uuden sukupolven venymäliuska-anturitekniikkaan perustuvan vaa’an, jonka odotetaan ratkaisevan vanhojen hydraulisten vaakojen ongelmia.

Now showing items 12769-12788 of 31169

Browsing by Title

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO