Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Kiviharju, Anne (2023)
    Cette étude examine les émotions qui sont liées au processus d’apprentissage du français langue étrangère. L’objectif de cette étude est d’analyser les différentes émotions présentes dans le corpus. Cette étude est de nature qualitative. La méthode utilisée est l’entretien autobiographique qui s’intéresse aux expériences des personnes et à la signification qu’elles donnent à ces expériences. Les autobiographies langagières examinent l’individu holistiquement. Dans cette étude, la notion entretien autobiographique signifie un entretien qui commence avec une narration libre où l’enquêteur exerce le rôle d’écouteur actif. Ensuite, des questions d’appui sont utilisées pour soulever des thèmes particuliers. Les deux entretiens réalisés forment le corpus de l’étude. La durée des deux entretiens était d’une heure et 50 minutes et ils ont été transcrits. Les entretiens ont été analysés par les méthodes analyse du contenu et analyse du discours. Trois catégories ont été établies selon les thèmes dans le corpus : 1) la langue française, son apprentissage et son usage 2) les personnes clé dans le parcours d’apprentissage et 3) les expériences. Les résultats de cette étude montrent que les émotions sont importantes dans le processus d’apprentissage et exercent différentes fonctions. Les émotions attachées à la langue par les informateurs sont positives, alors que les émotions liées à l’apprentissage et à l’usage du français sont positives et négatives. Les personnes mentionnées dans les récits des informateurs jouent un rôle important dans le parcours d’apprentissage et dans les moments d’usage du français. Leurs rôles sont liés à la communication et à la motivation. En ce qui concerne les expériences, les informateurs construisent un sens dans leur récit par les processus d’introspection et par conséquent, valorisent leurs expériences et réfléchissent aux émotions que ces expériences évoquent chez eux.
  • Chireux, Alexandre (2017)
    Le but de ce travail est d’observer si les enseignants de français natifs peuvent exercer une influence positive dans l’acquisition du français comme langue étrangère. Nous avons choisi de cibler les élèves préparant l’épreuve de langue française du baccalauréat dans trois différents établissements finlandais de Helsinki et de sa région. Plus spécifiquement, notre recherche s’intéresse aux cas des connecteurs. Notre corpus est composé de 78 productions écrites comportant chacune deux exercices, de type « à trou », et d’une dissertation de 150 à 200 mots. Nous avons formé, parmi les participants, six groupes à raison de deux groupes par établissement. Nous y trouvons des groupes ayant pratiqué le français pendant un nombre d’années plus ou moins élevé, mais aussi ayant eu un enseignant francophone pendant les deux années précédents notre recherche. Nous avons également des groupes préparant l’épreuve de français de deux baccalauréats différents, à savoir le baccalauréat finlandais et le baccalauréat international. Ces regroupements nous ont permis d’observer les éventuels facteurs qui pourraient avoir une incidence sur les résultats aux exercices des participants à notre étude. Ces paramètres sont : le nombre d’années de pratique de la langue, le type de baccalauréat préparé et enfin, l’influence de l’enseignant natif. Notre recherche comporte une partie théorique qui définit et explique ce que sont les connecteurs et leur rôle dans la langue. Nous y trouvons également un bref résumé des notions d’apprentissage et d’acquisition d’une langue. Nous consacrons enfin une partie importante au rôle des enseignants natifs et non-natifs et proposons un tableau récapitulatif des avantages, des inconvénients et des défis de chacun. Nous concluons enfin cette partie avec une comparaison entre les épreuves de français des deux baccalauréats préparées par les élèves composant notre corpus. Nous avons ensuite effectué une analyse tant quantitative que qualitative. Les données obtenues grâce aux exercices que nous avons proposés nous ont d’abord révélé que l’incidence du nombre d’années de pratique de la langue n’est pas un facteur déterminant dans la bonne maîtrise des connecteurs. Puis, le corpus démontre que les étudiants ayant eu des cours de français par un natif sont majoritairement présents chez les candidats qui ont obtenu les meilleurs scores. Par contre, les étudiants aux résultats les plus faibles ont tous suivi un enseignement non-natif. Il semblerait par ailleurs, que la préparation de l’épreuve de français du baccalauréat international ait une influence positive sur l’emploi des connecteurs. En effet, nos calculs statistiques montrent que si l’on prend en compte le rapport entre les points obtenus et le nombre d’années de pratique de français, les groupes ayant été exposés à un enseignant natif et ayant été scolarisés dans une section internationale ont mieux réussi que les groupes ayant suivi, eux aussi, un enseignement natif mais qui ont fréquenté une section traditionnelle finlandaise. Nous pouvons conclure que les enseignants natifs ont une certaine influence sur la maîtrise des connecteurs, mais que ce facteur n’a pas une incidence telle, qu’il justifierait une préférence pour un enseignement natif. Notre analyse a permis de mettre en lumière l’importance du contenu de l’enseignement des langues et des objectifs de l’examen du baccalauréat (programme finlandais vs. programme international). Les résultats de cette étude nous semblent applicables, par extension, pour l’acquisition des langues étrangères en général.
  • Järvenpää, Sarita (2019)
    Tämä tutkielma käsittelee sekä ranskaa äidinkielenään puhuvien että ranskaa vieraana kielenä opiskelevien suomalaisten lukiolaisten ranskan oikeinkirjoituksen osaamista. Ranskan kielen oikeinkirjoittaminen on herättänyt paljon keskustelua Ranskassa jo vuosikymmeniä. Oikeinkirjoitus- ja erityisesti saneluharjoitukset ovat ranskalaisille koululaisille ja opiskelijoille arkipäivää, mutta oikeinkirjoitus on edelleen ranskalaisille haasteellista. Saman haasteen edessä ovat myös ranskaa vieraana kielenä opiskelevat, vaikka aiheesta ei niin paljon kuule puhuttavankaan. Oikeinkirjoituksen painotus puuttuu useimmista Français langue étrangère, ranska vieraana kielenä -opetusmetodeista, mikä osaltaan asettaa vieraskieliset opiskelijat eriarvoiseen asemaan ranskalaisiin verrattuna. Tutkielmassa verrataan yhteensä 51 ranskaa äidinkielenään puhuvan sekä 20 suomea äidinkielenään puhuvan opiskelijan tekemiä oikeinkirjoitusvirheitä: niiden määrää sekä laatua. Tarkoituksena on saada selville millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä eri kohderyhmien tekemissä oikeinkirjoitusvirheissä ilmenee, sekä mistä mahdolliset erot ja yhtäläisyydet voivat johtua. Tutkimusmetodina käytetään tutkielman tarpeeseen muokattua André Chervelin ja Danièle Manessen Typologie des erreurs d’orthographe – oikeinkirjoitusvirheiden luokittelua. Tutkielmassa oikeinkirjoitusvirheet jaotellaan seitsemään eri kategoriaan: aksenttimerkkivirheet, leksikaaliset virheet, kieliopilliset virheet, leksikaalisten ja kieliopillisten yhtymävirheet, virheet, joissa saneltu sana on korvattu toisella sanalla, virheet, joissa sanellun sanan oikeinkirjoitus on virheellinen sekä virheet, joissa saneltu sana on kokonaan jätetty kirjoittamatta. Sekä ranskalaiset että suomalaiset ovat jakautuneet eri ikä- ja tasoryhmiin. Ranskalaista ryhmä FR1 on lukion ensimmäisellä luokalla, ryhmä FR2 peruskoulun kahdeksannella luokalla ja FR3 on joukko opiskelijoita kaikilta lukion asteilta. Näistä kaksi ensin mainittua opiskelee Ranskassa, kun taas FR3 on joukko opiskelijoita, jotka opiskelelevat Helsingin eurooppalaisessa koulussa, ja joista useimmat ovat kaksi- tai monikielisiä. Suomalaisista ryhmä FIN1 opiskelee A-ranskan kurssia RAA3.1 lukion kolmannella luokalla ja ryhmä FIN2 opiskelee A-ranskan kurssia RAA6.1 lukion toisella luokalla. Näistä jälkimmäinen on edistyneempi kurssi. Kukin kohderyhmä on osallistunut samaan saneluun, johon on käytetty J.M.G. Le Clézion novellikokoelmasta lyhyttä, yhteensä 72 sanan mittaista tekstikappaletta. Tutkielmassa vältetään liian yksityiskohtaista eri ryhmien välistä vertailua ja keskitytään pääosin ranskalaisten ja suomalaisten välisiin eroihin kokonaisuudessaan. Tutkielmassa selviää, että ranskaa äidinkielenään puhuvien opiskelijoiden tekemät oikeinkirjoitusvirheet jakautuvat kieliopillisten ja leksikaalisten oikeinkirjoitusvirheiden kesken. Suomalaisten opiskelijoiden tekemät virheet jakautuvat tasaisemmin kaikkien virhekategorioiden kesken. Suomalaiset tekevät suhteessa enemmän oikeinkirjoitusvirheitä opiskelijaa kohden kuin ranskalaiset. Tulosten perusteella voidaan muun muassa todeta, että ranskalaisten tekemien oikeinkirjoitusvirheiden määrä vähenee mitä korkeammalla asteella he opiskelevat, kun taas suomalaisten tuloksista on nähtävissä, että lukion toisen luokan ryhmä, joka opiskelee edistyneemmällä kurssilla, tekee vähemmän virheitä kuin lukion kolmannen luokan ryhmä. Tutkimustulosten myötä herääkin kysymys, ovatko ranskaa vieraana kielenä opiskelevat eriarvoisessa asemassa verrattuna ranskalaisiin, joille erilaiset oikeinkirjoitusharjoitukset ovat arkipäivää. Sanelun merkitys Ranskasssa on tärkeä, joten miksi sitä ei otettaisi käyttöön myös ranska vieraana kielenä -opetuksessa. Olisi myös mielenkiintoista saada selville, kuinka laajasti sanelu on jo käytössä ranska vieraana kielenä -opetuksessa Suomessa, ja millä tavoin sen käyttöönotto laajemmassa mittakaavassa voisi edesauttaa ranska vieraana kielenä -opetuksessa.
  • Heikkinen, Minna (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan digitaalisen opetusmateriaalin pedagogisia funktioita ranskan kielen opetuksessa. Lisäksi tutkielmassa verrataan tietokoneen ja opettajan rooleja oppimistilanteessa. Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmat korostavat työelämätaitoja, monilukutaitoa, oppilaskeskeisiä työtapoja sekä tiedon etsimistä, soveltamista ja sen kriittistä tarkastelua. Kansainväliset tutkimukset osoittavat digitaalisen sisällön lisäävän oppilaiden aktiivista roolia, jolloin opettajan rooli oppimisen ohjaajana, tiedonlähteen sijaan, korostuu. Digitaalisen materiaalin vaikutusta oppimistuloksiin ei ole laajalti tutkittu. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka usein ja mihin pedagogiseen tarkoitukseen suomalaiset opettajat käyttävät digitaalista sisältöä ranskan kielen opetuksessa. Lisäksi kysyimme opettajilta, vahvistaako sen käyttö oppimista. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä, johon vastasi 100 ranskan kielen opettajaa. Tutkimushenkilöt olivat suurimmaksi osaksi peruskoulun ja lukion opettajia, joten tutkimustuloksemme pätevät näiden kouluasteiden opetukseen. Tutkimusmetodi perustuu De Vriesin (2001) kahdeksan pedagogisen funktion luokitteluun: Les huit fonctions pédagogiques et leurs caractéristiques. Tutkielma hyödyntää kvantitatiivista analyysia, jolla selvitettiin pedagogisten funktioiden käyttöyleisyys, sekä kvalitatiivista analyysia, jonka avulla pohdittiin digitaalisen materiaalin mahdollista vaikutusta opiskelumotivaatioon, vuorovaikutukseen luokkatilanteessa sekä oppimistuloksiin. Tutkimuksesta selvisi, että opettajat käyttävät valmista digitaalista sisältöä opetuksen tukena satunnaisesti. Digitaalisen materiaalin käyttäminen erillisenä työkaluna edustaa opetustilannetta, jossa opettajan rooli tiedonlähteenä korostuu. Tätä tulosta vahvistivat tutkimusaineistossa useimmin esiintyvät pedagogiset funktiot, joissa oppilas on tiedon vastaanottajana: videoiden ja laulujen esittäminen, virtuaalisten sanakirjojen käyttäminen sekä kieliopin ja valokuvien esittäminen. Opettajat kokivat, että digitaalisen sisällön avulla he voivat vaihdella työtapoja sekä käyttää opetuksessaan kohdekielistä autenttista materiaalia ja opitun asian kertaavia interaktiivisia harjoituksia. Vähiten digitaalista materiaalia käytettiin virtuaalimaailmassa pelaamiseen, online-keskusteluihin, vuorovaikutukseen sosiaalisessa mediassa tai internet-sivun ylläpitämiseen. Opettajat kokivat omat tietotekniset taitonsa liian vähäisiksi ja toivoivat lisää koulutusta. Lisäksi oppilaiden kielitaidon taso ei välttämättä riitä autenttiseen materiaaliin, koulujen laitekanta saattaa olla liian vähäinen ja laitteiden käyttö voi aiheuttaa keskittymishäiriöitä. 69 % opettajista uskoi digitaalisen materiaalin lisäävän motivaatiota, 42 % uskoi niiden lisäävän vuorovaikutusta ja 58 % uskoi niiden vahvistavan oppimistuloksia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ranskan kielen opetukseen soveltuu hybridiopetus, joka hyödyntää oppikirjaa (painettua tai digitaalista), käsin kirjoitusta, vuorovaikutusta luokkahuoneessa sekä teknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Pitkäaikaista jatkotutkimusta tarvitaan, jotta voidaan tutkia digitaalisen materiaalin vaikutusta oppimistuloksiin.
  • Peitsara, Roosa (2022)
    Tavoitteet ja teoriatausta. Tutkielma käsittelee sitä, miten videopeli Thronebreaker : The Witcher Tales huomioi puhekielen pieniä sanoja, ‘inserttejä’, sekä fantasiahahmojen kielellistä variaatiota ranskankielisessä käännöksessään. Teoriataustana toimivat Biberin & al. (2007) insertit, Gadet’n (2003) kielellinen variaatio ja Chestermanin (1997) käännösstrategiat. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten sekä insertit että kielellinen variaatio on lokalisoitu englanninkielisestä lähtötilanteesta ranskankieliseen kontekstiin. Aineisto ja menetelmät. Tutkielman aineisto on jaettu kahteen osaan tutkimuskohteiden mukaan. Ensimmäinen osa sisältää 80 ensimmäistä inserttiä, jotka esiintyvät pelissä. Toinen osa sen sijaan koostuu neljän eri fantasiahahmon repliikeistä, pelin eri kohdista. Analyysi on pääosin vertaileva ja kvalitatiivinen, vaikka inserttien jaotteluun on käytetty kvantitativiista menetelmää. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustulosten mukaan suurin osa (75%) inserteistä on käännetty korpuksessa. Syntaktiset strategiat, erityisesti suora käännös, edustavat eniten käytettyä käännösluokkaa, kun taas semanttiset strategiat tulevat toisena ja pragmaattiset strategiat kolmantena. Fantasiahahmojen kielellinen variaatio on huomioitu sekä alkuperäisteoksessa että käännöksessä. Vaikka käännös onnistuu variaation luomisessa, sen intensiteetti ja luovuus jäävät kuitenkin joissakin tapauksissa alkuperäistä versiota vähäisemmiksi.
  • Herttuainen, Mari (2016)
    This research investigates how everyday life appears in elderly person's widowhood. The objective of this research was to clarify with the help of research questions everyday life of widows and household work that occurs in that. Research questions explained what kind of roles the widow/widower has had in household work before the widowhood and how household work have changed after widowhood. Research questions also explained how the widow/widower has adapted in everyday life and how he/she experience their ability to function. The last research questions investigated what kind of help the widow/widower has had in household work and how he/she sees the required help in the future. The theoretical framework of the research builds from examination of aging population, widowhood and multidimensionality of elderly person's everyday life. The research is a qualitative research with characteristics from historical research. The research data was collected by theme interviewing nine 66–87 years old widows/widowers. Two of the interviewees were men and seven were women. The research data was analyzed with the help of thematic analysis and typing. The coding method was content analysis. There were many kind of changes in widows/widowers household work. They were in different stages in their adaptation for widowhood. Type analysis investigated that there are three different widowhood types. These types were independent and strengthened, unadaptable for alone living and widows/widowers who get along. The results also told that their ability to function was mainly in good level, which can be seen as substantial asset. The results also described that widows/widowers had large support networks and they got help whenever needed. The future was treated with suspicion. The results made clear that adaptation courses in widowhood are needed.
  • Rytkönen, Anneli (2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastellaan sitä, millä tavoin lesken antama ennakkoperintö on otettava huomioon avioliitossa olleen perittävän jälkeen toimitettavassa osituksessa ja perinnönjaossa. Tutkielma on lainopillinen. Lainopillisia tulkintasääntöjä noudattaen pyritään vastaamaan siihen, mitkä ovat ne oikeudelliset perusteet, joiden mukaan määräytyvät ne kriteerit, joiden nojalla arvioidaan se, milloin kyseessä on lesken antama ennakkoperintö ja miten lesken antama ennakkoperintö on otettava huomioon avioliitossa olleen perittävän jäämistöä jaettaessa. Toisessa pääluvussa valotetaan tarkasteltavien kysymysten oikeudellisia lähtökohtia ja sitä, mitä oikeusjärjestyksessämme ennakkoperinnöllä tarkoitetaan. Kolmannessa pääluvussa tehdään selkoa siitä, mitä voimassa olevan oikeutemme mukaan tarkoitetaan lesken antamalla ennakkoperinnöllä. Neljännessä pääluvussa käsitellään sitä, miten ennakkoperintö on otettava lain mukaan huomioon perinnönjaossa perillisen perintöosaa laskettaessa. Viidennessä pääluvussa käsitellään ylisuuriin ennakkoperintöihin liittyviä kysymyksiä ja vastataan siihen, miten voimassa olevan oikeutemme mukaan ylisuuret ennakkoperinnöt otetaan huomioon perillisen perintöosaa laskettaessa. Tarkastelun kohteena on se, miten eri laskentamenetelmien avulla ratkaistaan ylisuuria ennakkoperintöjä koskeva ongelma. Kuudennessa pääluvussa tarkastellaan sitä, miten voimassa olevan oikeutemme mukaan lesken antamat ennakkoperinnöt on otettava huomioon avioliitossa olleen perittävän jälkeen toimitettavassa jäämistöosituksessa ja perinnönjaossa. Tässä yhteydessä tehdään selkoa siitä, miten avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta annettu ennakkoperintö on otettava huomioon jäämistöosituksessa ja jaossa. Luvussa valotetaan myös sitä, miten avio-oikeudesta vapaa omaisuus vaikuttaa lesken antaman ennakkoperinnön huomioon ottamiseen ositus- ja perinnönjakolaskelmassa.
  • Eloranta, Ida (2018)
    Lesken jäämistöoikeudellisen suojan parantaminen on yksi jäämistöoikeuden merkittävistä kysymyksistä, johon on esitetty erilaisia ratkai-suja vuosien saatossa. Viimeisin merkittävä muutos lesken asemaan tehtiin 1980-luvulla, kun leskelle annettiin oikeus hallita ensiksi kuol-leen puolison jäämistöä jakamattomana. Tätä suojaa täydennettiin niin sanotulla vähimmäissuojalla, joka mahdollistaa leskelle oikeuden hallita ensiksi kuolleen puolison jäämistöön kuuluvaa asuntoa ja asuntoirtaimistoa. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut kuitenkin sitten 1980-luvun, mutta merkittäviä muutoksia lesken asemaan ei ole sen jälkeen tehty. Oikeusministeriön asettama työryhmä perehtyi mietinnössään lesken asemaan sekä siihen liittyviin mahdollisiin muutostarpeisiin. Työryh-män mietinnöstä sekä siihen liittyvistä lausunnoista kävi ilmi, että lesken asemaan olisi hyvä tehdä parannuksia, etenkin asumissuojaan liittyvien kysymysten osalta. Ongelmaksi koettiin etenkin se, että leskellä ei ole mahdollisuutta ilman rintaperillisten suostumusta myydä ensiksi kuolleen puolison jäämistöön kuuluvaa asuntoa ja hankkia tilalle itselleen sopivampaa. Lesken asumissuojan osalta on tullut ilmi myös muita ongelmia. Osa on seurausta siitä, että lesken enimmäissuojaa ja vähimmäissuojaa säädettäessä ei oltu riittävästi pohdittu sään-nösten seurausvaikutuksia. Onkin tullut ilmi tilanteita, joissa lesken asumissuojaa koskevien säännösten soveltaminen on johtanut kohtuut-tomiin lopputuloksiin joko lesken tai rintaperillisten kannalta. Uudistuksella olisi tarve puuttua näihin ongelmiin. Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa lesken asumissuojaan liittyviä ongelmakohtia sekä esittää mahdollisia ratkaisuja näihin ongelmiin. Huomioon ei oteta ainoastaan vain lesken etuja, vaan tarkastelussa pyritään tarkastelemaan tilannetta myös rintaperillisen etujen kannalta. Tutkimus keskittyy ainoastaan lesken ja rintaperillisen väliseen suhteeseen ja tutkimuksen lähtötilanteena on kuolinpesä, johon kuuluu lesken lisäksi vain rintaperillisiä. Aviovarallisuussuhteita ei huomioida paitsi silloin kun se on tarkastelun kannalta välttämätöntä. Keskityn tässä tutkielmassa tarkastelemaan nimenomaan lainsäädännössä omaksuttuja lesken ja rintaperillisen suojanormeja, jolloin lähtökohta tarkastelulle on, että perittävä ei ole tehnyt omaisuudestaan testamenttia. Näin ollen testamentti ja siihen liittyvät ongelmat on rajattu tutki-muksen ulkopuolelle. Keskeisimpänä lähteenä tässä työssä on ollut oikeusministeriön asettaman työryhmän mietintö 2004:6, jossa on pohdittu eri ratkaisuja lesken aseman parantamiseksi. Myös muu lainvalmisteluaineisto sekä oikeuskirjallisuus ovat merkittävässä roolissa lähdeaineistona. Ottaen huomioon suomalaisen ja ruotsalaisen jäämistöoikeuden yhteisen historian, myös ruotsalaiset lainvalmisteluasiakirjat ovat merkittävä lähde tarkasteltaessa aihepiirin kysymyksiä. Kun kysymyksessä on erityisesti lainsäädännön kehitystarpeita kartoittava työ, ei pelkästään nyky-lainsäädäntöön perehtyneet kirjoitukset tuo riittävää kuvaa asian suhteen. Tästä syystä tutkimuksessa on huomioitu myös oikeusministeriön työryhmän mietinnöstä annetut lausunnot, jotka ovat omiaan tuomaan käytännön näkökulmaa siihen, miten lainsäädäntöä tulisi kehittää. Tutkimus alkaa aiheen taustan ja historian kuvauksella, jonka jälkeen esittelen aihepiirin kannalta olennaiset oikeussäännöt. Ongelmien esittelyn yhteydessä tuon esiin oikeuskäytännössä sekä oikeuskirjallisuudessa esitettyjä tulkintoja ja ratkaisuja näihin kysymyksiin. Tämän lisäksi esittelen vielä vaihtoehtoisia malleja nykyiselle järjestelmälle. Arvioin eri mallien hyviä ja huonoja puolia suhteessa nykyjärjestel-määmme ja esitän lopuksi arvioni siitä, mikä olisi nykytilanteessa paras vaihtoehto, ottaen erityisesti huomioon nykyinen järjestelmämme ja siinä havaitut ongelmat. Keskeisin kysymys aiheen kannalta on se, kuinka vahva lesken suojan tulisi nykyään olla. Arvioinnissa tulee huomioida etenkin rintaperil-listen edut, joita ei ainakaan täysin voida ohittaa. Erimielisyyttä vallitsee siitä, mikä on sopiva lesken suojan taso ja miten tämä tulisi käy-tännössä toteuttaa. Yhtenä keinona on esitetty nykyisen järjestelmän kehittämistä muun muassa niin, että leskelle annettaisiin mahdollisuus hakea myyntilupaa hallintaoikeutensa kohteena olevalle, ensiksi kuolleen puolison jäämistöön kuuluvalle asunnolle. Lisäksi on kannatettu sitä, että leskelle annettaisiin avio-oikeudesta riippumaton osakasasema ensiksi kuolleen puolison kuolinpesässä. Muina vaihtoehtoina on esitetty vallintaoikeuden antamista leskelle ensiksi kuolleen puolison jäämistöön kuuluvaan asuntoon ja asuntoirtaimistoon tai vaihtoehtoi-sesti Ruotsissa omaksuttua mallia, jossa leski asettuu perimyksessä ainakin yhteisten rintaperillisten edelle. Vaihtoehtoisissa malleissa on etuna se, että edellä esitetty ongelma, jossa leskellä on tarve myydä hallintaoikeuden alainen asunto, poistuu. Toisaalta kun asunto näissä malleissa sisältyy lesken omaan varallisuuteen, ne tulevat näin myös lesken velkojien ulottuville. Lisäksi täysin uuden mallin omaksumista voidaan pitää tarpeettoman voimakkaana puuttumisena järjestelmään, jonka voisi katsoa pikemminkin kaipaa-van vain tietynlaista hienosäätöä. Tästä syystä nykyisen mallin kehittämistä on pidettävä parhaimpana ratkaisuna ongelmaan.
  • Nieminen, Minka (2022)
    Perittävän kuolema vaikuttaa monesti kaikista konkreettisimmin hänen leskeksi jäävän puolisonsa elämään. Puolison kuolema johtaa paitsi lesken elämän muuttumiseen, usein myös hänen taloudellisen toimeentulonsa ja elintasonsa heikkenemiseen. Puolison kuolemasta seuraavia taloudellisia vaikutuksia on pyritty minimoimaan lainsäädännön keinoin. Vuonna 1983 voimaan tullut lesken hallintaoikeutta koskeva PK 3:1a on yksi lesken asemaa kaikista keskeisimmin turvaava säännös. PK 3:1a:n säännös turvaa leskelle vähintäänkin oikeuden pitää ensin kuolleen puolison jäämistöön kuuluvan asunnon jakamattomana hallinnassaan, jollei lesken varallisuuteen kuulu leskelle kodiksi sopivaa asuntoa. Jos rintaperillinen tai testamentinsaaja ei vaadi jakoa, on leskellä oikeus pitää koko jäämistö jakamattomana hallinnassaan. Lisäksi leskellä on aina oikeus pitää puolisoiden yhteiseen kotiin sisältynyt tavanomainen asuinirtaimisto jakamattomana hallinnassaan. Tässä maisterintutkielmassa keskitytään PK 3:1a:n ulottuvuuksista asumissuojaan eli lesken oikeuteen pitää jäämistöön kuuluva asunto jakamattomana hallinnassaan. Tutkielman tarkoituksena on selvittää asumissuojan tarkka sisältö ja suojan saamisen edellytykset sekä kartoittaa sääntelyyn liittyviä ongelmakohtia. Kysymyksenasetteluna on tutkia, kuinka lesken asumissuojaan liittyvät tulkintaongelmat ratkaistaan. Kysymykseen vastaamiseksi tutkielmassa tarkastellaan säännöksen esitöistä ilmenevää suojasäännöksen taustaa ja tarkoitusta. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, mitä ilmenemismuotoja säännöksen tavoitteilla oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on katsottu olevan. Toisena tutkimuskysymyksenä tutkielmassa on selvittää, voiko testamenttioikeudellisessa oikeuskirjallisuudessa muotoiltua leskelle suopean tulkinnan periaatetta soveltaa myös asumissuojaa koskevien ristiriitatilanteiden ratkaisuun. Leskelle suopean tulkinnan periaatteella tarkoitetaan sitä, että ristiriitatilanteissa tulisi valita leskelle suopea tulkintaratkaisu lesken ja perillistahon etujen ollessa vastakkain, näytön ollessa puolin ja toisin tasavahvaa. Periaatteen juuret ovat puolisoiden keskinäisissä käyttöoikeustestamenteissa. Oikeuskirjallisuudessa on selvitetty, että ensin kuollut puoliso on useimmissa tilanteissa halunnut suosia leskeä perillisiin tai toissijaisiin testamentinsaajiin nähden. Periaatteen soveltuminen lesken asumissuojaa koskeviin kysymyksiin näyttäytyy jokseenkin epävarmana. Tutkimuskysymyksiin vastattaessa tutkielmassa havaittiin, että huolimatta siitä, että lesken hallintaoikeutta koskeva sääntely on ollut voimassa jo 39 vuotta, liittyy säännöksen soveltamiseen yhä paljon tulkinnallisia epäselvyyksiä. Tutkielmassa päädytään johtopäätökseen, jonka mukaan säännöksen tarkoitusperien toteuttamiseksi PK 3:1a:n säännöstä on toisinaan syytä tulkita hieman sen sanamuodosta poikkeavasti, lesken etuja painottaen. Leskelle suopean tulkinnan periaate sopii moneen säännöksen soveltamistilanteeseen, mutta ei suinkaan kaikkiin. Tämän vuoksi periaatetta on sovellettava varoen. Ratkaisun hakeminen säännöksen tarkoituksesta ja tavoitteista on monesti perustellumpaa.
  • Törmänen, Tuula (2019)
    Tutkimukseni lähtökohtana on aviopuolison kuolema ja eloon jääneen puolison eli lesken heikentynyt kyky edustaa itseään taloudellisissa asioissa. Puolison kuolemaan ja kuolinpesän osakashallintoon liittyy lesken taloudelliseen asemaan vaikuttavia ratkaisuja, joiden tekemiseen lesken on oltava oikeustoimikelpoinen. Kun ilmenee, ettei leski mahdollisesti ole kykeneväinen valvomaan taloudellisia etujaan puolison kuolinpesässä, on arvioitava lesken edunvalvonnan tarvetta. Käsittelen lesken edunvalvonnan tarpeen arvioinnissa vaikuttavia edunvalvontaoikeuden periaatteita ja niiden vaikutusta edunvalvontapäätöksen sisältöön. Toinen merkittävä näkökulma lesken edunvalvontaa harkittaessa on päätös edunvalvojan henkilöstä. Tutkimukseni rajautuu tilanteisiin, joissa leski ei ole oikeustoimikelpoisena ollessaan tehnyt edunvalvontavaltuutusta ja näin ollen edunvalvontapäätöksessä tehdään ratkaisu myös edunvalvojan henkilöstä. Luonteva valinta leskelle määrättäväksi edunvalvojaksi voisi olla lesken läheinen henkilö. Tällaisesta valinnasta aiheutuu kuitenkin usein esteellisyys edunvalvojan ja päämiehenä olevan lesken välille, jolloin edunvalvoja ei voi edustaa päämiestään tämän puolison kuolinpesässä. Esteellisyysperusteet voivat olla läsnä silloinkin, kun leski ja edunvalvoja eivät ole saman kuolinpesän osakkaita. Kun edunvalvonnasta on päätetty sekä edunvalvonnan tason että edunvalvojan henkilön osalta, käsittelen seuraavaksi niitä ratkaisuja, joita edunvalvoja voi joutua päämiehenä olevan lesken puolesta tekemään. Riippuen edunvalvonnan tasosta, edunvalvoja tekee ratkaisuja yhdessä päämiehensä kanssa toimien päämiehensä tukevana edunvalvojana taikka yksin silloin, kun päämiehen toimikelpoisuutta on rajoitettu. Vaikka päämiehenä olevan lesken toimikelpoisuutta olisikin rajoitettu, on edunvalvojan päämiehensä puolesta ratkaisuja tehdessään pyrittävä selvittämään päämiehen oma tahto ja mahdollisuuksien mukaan noudatettava sitä. Käsittelen myös edunvalvojan velvollisuutena olevan päämiehen parhaan edun toteuttamisen problematiikkaa puolison kuolinpesässä.
  • Vailaranta, Maija (2013)
    Tutkimuksessa tarkastellaan eloonjääneen puolison ja rintaperillisen välistä jäämistöoikeudellista suhdetta niissä tilanteissa, joissa eloonjääneellä puolisolla on oikeus vedota perintökaaren 3 luvun 1a §:n 2 momentin mukaiseen asunto- ja asuntoirtaimistosuojaan. Tämä niin sanottu vähimmäisoikeus on riippumaton rintaperillisen jakovaatimuksesta ja testamentinsaajan oikeudesta. Kun kuolleelta puolisolta jäi oikeudenomistajina sekä eloonjäänyt puoliso että lakiosaansa vaativa rintaperillinen, kilpailevat jäämistöoikeudellisista intresseistä kaksi perinteisesti vahvaa oikeutta. Eloonjääneen puolison jäämistöoikeudellinen suoja rajoittaa rintaperillisen oikeutta toteuttaa perintönä saamansa omaisuuden täydellinen omistusoikeus. Tutkimuksessa lähdetään liikkeelle selvittämällä niitä syitä, joiden perusteella vahvana pidettyyn ja perinteisesti vain täydellisenä omistusoikeutena toteutuvaksi katsottuun lakiosaan kajottiin antamalla eloonjääneelle puolisolle vastikkeeton hallintaoikeus tiettyyn kuolinpesän omaisuuteen. Ajallisesti pitkän lainsäädäntötyön ja useamman eri sääntelyvaihtoehdon jälkeen päädyttiin sanamuodollisesti verrattain yksinkertaiseen vähimmäisoikeussääntelyyn. Eloonjääneen puolison asemaa parantaneen perintökaaren vähimmäissuojasäännöksen voimaantulon yhteydessä vuonna 1983 ei myöskään tehty muutoksia rintaperillisen lakiosaa koskevaan sääntelyyn. Lainsäädännöllisiä uudistuksia tehtäessä tulisi kuitenkin uudistuksen heijastusvaikutus muuhun sääntelyyn kuitenkin ottaa huomioon mahdollisimman tarkasti. Näin ei ole täysin tyydyttävästi vähimmäisoikeussäännöksen kohdalla tapahtunut. Jotta eloonjäänyt puoliso voi vedota vähimmäisoikeuteensa, tulee ensin määritellä hallintaoikeuden sisältö, kohde ja rajat sekä selvittää hallintaoikeussuojan edellytysten olemassaolo ja se, miten vastuu vähimmäisoikeuden alaisesta omaisuudesta jakautuu rintaperillisen ja eloonjääneen puolison kesken. Laki ei anna selvää vastausta siihen, miten kuolinpesän omaisuus jaetaan silloin, kun jäämistö koostuu ainoastaan eloonjääneen puolison vähimmäisoikeuden alaisesta omaisuudesta ja jäämistöä ovat jakamassa lakiosaperillinen ja testamentin saaja. Silloin, kun perittävä on disponoinut omaisuudestaan mortis causa kolmannen tai eloonjääneen puolison hyväksi, eikä kaikkien kuolinpesän osakkaiden oikeuksia pystytä toteuttamaan samanaikaisesti, on selvitettävä, mistä omaisuudesta rintaperillisen lakiosa maksetaan ja kenen toimesta. Kolmannen hyväksi tehdyn testamentin tilanteessa jakosäännöksistä ollaan oikeusoppineiden kesken lähes yksimielisiä. Sen sijaan silloin, kun testamentti on tehty eloonjääneen puolison hyväksi, vähimmäissuojan ja lakiosasääntelyn vaikutus testamenttisaantoon on epäselvempi. Lisäksi kysymys vähimmäisoikeuden vaikutuksesta lakiosan laskemiseen on tulkinnanvarainen. Eloonjääneen puolison ja rintaperillisen välisen jäämistöoikeudellisen suhteen jännitteet näyttävät ratkeavan suurimmaksi osaksi tuomioistuimia rasittamatta ennen kaikkea pesänselvittäjä ja –jakaja -instituution olemassa olon vuoksi. Tästä huolimatta perintökaaren kokonaisuudistusta viime vuosikymmenen puolella pohtineessa työryhmässä nousi vaatimus myös eloonjääneen puolison ja rintaperillisen välien selkeyttämisestä lainsäädäntöön tehtävin muutoksin. Tutkimuksessa luodaankin lopuksi katsaus näihin lainsäädännöllisiin uudistusesityksiin ja siihen keskusteluun, jota asiasta on käyty. Lainsäädännöllistä uudistusta ei kuitenkaan ole näköpiirissä, sillä perintökaaren kokonaisuudistus on poistettu vireillä olevien asioiden listalta.
  • Lehti, Iiris (2020)
    Avioliiton päättyessä toisen puolison kuolemaan on leskellä oikeus pitää ensiksi kuolleen puolison jäämistö jakamattomana hallinnassaan. Mikäli rintaperilliset vaativat jäämistön jakoa tai ensiksi kuolleen puolison testamentissa toisin määrätään, supistuu lesken hallintaoikeus käsittämään ensiksi kuolleen puolison jäämistöön kuuluvan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan eloonjääneen puolison kodiksi sopivan asunnon. Leskellä on oikeus asunnon ja asuinirtaimiston hallintaan, mikäli lesken varallisuuteen ei sisälly tämän kodiksi sopivaa asuntoa. Yhteisessä kodissa oleva tavanmukainen asuntoirtaimisto on myös aina jätettävä jakamattomana eloonjääneen puolison hallintaan. Tässä tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan lesken oikeutta asunnon hallintaan. Leskeksi jäädään useimmiten vanhemmalla iällä. Vuonna 2019 leskeksi jäi yhteensä 17 818 henkilöä, joista 73 prosenttia oli yli 69-vuotiaita. On siten mahdollista, että jonkin ajan kuluttua puolison kuolemasta lesken toimintakyky laskee siinä määrin, ettei tämä ole enää kykenevä huolehtimaan omista asioistaan ja asumaan ensiksi kuolleen puolison jäämistöön kuuluvassa asunnossa. Heikentyneen toimintakyvyn seurauksena leskelle voidaan tarvittaessa määrätä edunvalvoja hoitamaan tämän asioita, mikäli lesken asiat eivät tule muulla tavoin asianmukaisesti hoidetuksi. Tutkielman kysymyksenasettelu lähtee tästä tilanteesta. Kyseisestä tilanteesta nousee ensinnäkin kysymys siitä, miten lesken kyvyttömyys asua asunnossa vaikuttaa lesken hallintaoikeuden pysyvyyteen. Tutkielmassa päädytään siihen, että hallintaoikeuden pysyvyyden kannalta ei ole merkitystä sillä, asuuko leski asunnossa vaiko ei. Tämän tulkinnan jälkeen voidaan siirtyä käsittelemään sitä, miten leski voi määrätä hallintaoikeudesta ja sen alaisesta asunnosta, kun hän ei itse asu asunnossa. Määräämismahdollisuuksia tarkastellaan niin lesken kuin edunvalvojankin näkökulmasta. Kysymysten tarkastelu aloitetaan tekemällä katsaus siihen, miten lesken asema on kehittynyt voimassa olevan perintökaaren voimaantulosta lähtien. Tämän jälkeen käsitellään lesken hallintaoikeuden edellytyksiä, sisältöä ja pysyvyyttä. Lesken hallintaoikeuden tarkastelun jälkeen tehdään katsaus edunvalvontaoikeuden periaatteisiin sekä niihin säännöksiin, jotka määrittävät edunvalvojan oikeuksia ja velvollisuuksia päämiehensä omaisuuden hallinnassa. Lopuksi tarkastellaan edun-valvojan toimintaa tämän määrätessä lesken hallintaoikeudesta.
  • Perälä, Kati (2013)
    Tutkimuskysymyksenä tutkielmassa on, voiko leski vedota tasinkoprivilegiinsä, jos leski on perinyt puolisonsa perintökaaren 3 luvun perusteella. Kysymys on siis siitä, voidaanko perintökaaren 3 luvun mukaisessa jaossa soveltaa avioliittolain tasinkoprivilegiä koskevaa säännöstä, jonka mukaan leski ei ole velvollinen luovuttamaan tasinkoa ensiksi kuolleen perillisille. Vuonna 1966 voimaan tulleen perintökaaren 3 luvussa puolisolle annettiin perintöoikeus silloin, kun ensiksi kuolleelta ei ole jäänyt rintaperillistä. Lesken kuoltua toimitettavasta pesänjaosta erillistä ositusta ei pidetty tarpeellisena, koska sekä ositus että pesänjako perustuivat omaisuuden puolittamiseen. Kun avioliittolakia muutettiin vuonna 1976 siten, että leski ei ole velvollinen luovuttamaan tasinkoa ensiksi kuolleen perillisille, aiheutti muutos myös sen, että perintökaaren 3 luvun mukainen jako johtaa erilaiseen lopputulokseen kuin ositus. Tasinkoprivilegiä koskevaa säännöstä valmisteltaessa ei kuitenkaan otettu kantaa siihen, voiko leski vedota tasinkoprivilegiinsä perittyään puolisonsa perintökaaren 3 luvun perusteella. Perintökaaren 3 lukuun tehtiin vuonna 1983 lisäys, jonka mukaan leski voi vaatia pesänjakoa eläessään. Perintökaareen tehty muutos jätti epäselväksi, voiko leski vedota hänen eläessään toimitettavan jaon yhteydessä tasinkoprivilegiinsä. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, voiko leski toimittaa ensiksi kuolleen jälkeen laskennallisen osituksen, jossa leski vetoaa tasinkoprivilegiinsä. Tähän kysymykseen korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1997:107 vastannut kieltävästi. Tarkastelun kohteena on myös se, perustuuko lesken eläessä toimitettava pesänjako perintökaaren 3 luvun puolittamisperiaatteelle vai voiko leski vedota jaossa tasinkoprivilegiinsä. Tähänkin kysymykseen korkein oikeus on jo antanut oman vastauksensa ratkaisussa KKO 1999:104, jonka mukaan leski ei voi myöskään lesken eläessä toimitettavan jaon yhteydessä vedota tasinkoprivilegiinsä. Tutkielmassa arvioidaan edellä mainittuja korkeimman oikeuden ratkaisuja. Lisäksi tutkielmassa esitetään ratkaisuehdotuksia siihen, miten leski voi korkeimman oikeuden kannasta huolimatta pitää oman omaisuutensa itsellään ja omalla suvullaan. Tutkielma sisältää lisäksi vaihtoehtoja lainsäädännön muuttamiseksi. Jotta tutkielmassa käsiteltävät ongelmat avautuisivat lukijalle, tutkielmassa perehdytään perintökaaren 3 luvun jakosäännösten soveltamisedellytyksiin ja perintökaaren 3 luvun jakoperiaatteisiin. Lisäksi tutkielmassa selvitetään osituksen kulku silloin, kun avioliittolain mukainen ositus voidaan riidattomasti toimittaa.
  • Heikkinen, Niina (2020)
    Tutkielmassa tarkastelin apokryfikirjoihin kuuluvan Juditin kirjan päähenkilön leskeyttä ja sen vaikutusta hänen toimijuuteensa. Juditin kirjan leskeyttä vertasin toisen temppelin ajan juutalaisen yhteiskunnan ja Raamatun kirjoitusten antamaan kuvaan leskistä. Tavoitteena oli myös selvittää, edellyttikö Juditin toimijuus muita hänen leskeyteensä läheisesti liittyviä piirteitä: hurskautta, kunniallisuutta, kauneutta, yhteiskunnallista asemaa ja varallisuutta. Tutkielmaani valitsin Juditin leskeyteen läheisesti liittyvät ja myönteisiksi tulkitut piirteet, jotka esiintyvät toisen temppelin ajan juutalaisen yhteiskunnan ja Raamatun kertomusten naisia ja leskiä koskevissa kuvauksissa. Lisäksi keskityin vain niihin piirteisiin, jotka kerrotaan Juditin hahmon esittelyn yhteydessä ja jotka toistetaan kertomuksen loppujakeissa. Tutkielmassa keskityin Juditin leskeydestä ja siihen liittyvistä piirteistä kertovien piirteiden jakeiden analysointiin sekä leskeyden ja muiden piirteiden temaattiseen tarkasteluun tutkimuskirjallisuuden, toisen temppelin ajan juutalaiseen yhteiskuntaan ja Raamatun kertomusten leskiin liitetyn kuvan pohjalta. Juditin leskeyttä ja piirteiden toimijuutta tarkastelin sosiaalihistoriallisen lähestymistavan ja intersektionaalisuuden avulla. Tutkielman lähdeaineiston analysoinnin ja tutkimuskirjallisuuden pohjalta esitän, että Juditin leskeys pohjautuu toisen temppelin ajan juutalaisen ja Raamatun kertomusten antamaan kuvaan leskistä. Juditin leskeys mahdollistaa Juditin itsenäisyyden ja tarjoaa puitteet Juditin toimijuudelle. Toisen temppelin ajan juutalaisuuteen ja Raamatun kertomuksiin liittyvän tutkimuskirjallisuuden perusteella Juditin toimijuus edellyttää leskeyden lisäksi muita piirteitä, kuten varallisuutta. Nämä piirteet mahdollistavat Juditin toimijuuden kertomuksessa tavalla, joka oli kuitenkin patriarkaalisen yhteiskunnan rakenteiden vuoksi epätodennäköistä toisen temppelin ajan juutalaisuudessa ja monissa Raamatun kertomuksissa. Näin ollen esitän, että Juditin leskeyttä ja toimijuutta on sen sijaan tarkasteltava symbolisesti ja juutalaiseen naiseen liitettyinä ihannepiirteinä.
  • Rosengren, Axel (2023)
    Lesken oikeudellisen aseman parannuksessa otettiin harppaus eteenpäin vuoden 1983 perintökaaren uudistuksessa. Lesken siviilioikeudellista turvaa parannettiin lisäämällä perintökaaren 3 lukuun 1a § (209/1983). PK 3:1a.2:n mukaan leski saa oikeuden pitää puolisoiden yhteisen kodin asuinirtaimistoineen hallinnassaan, mikäli perillisten jakovaateesta tai perittävän tekemästä testamentista johtuen enimmäissuoja purkautuu. Lesken vähimmäissuojaan sovelletaan, mitä perintökaaren 12 luvussa on säädetty testamenttiin perustuvasta käyttöoikeudesta. PK 12:3.2:n mukaan lesken on vastattava omaisuudesta johtuvista tarpeellisista kustannuksista, jotka ovat sen laatuisia, että ne on suoritettava hänen hallinta-aikanaan saatavalla tuotolla. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten osakehuoneiston tarpeelliset kustannukset tulisi jakaa lesken ja uuden omistajan kesken. Tutkielmassa käsitellään käyttöoikeutta ohjaavia periaatteita, etenkin säilyttämis- ja nettoperiaatetta, sekä tutkitaan niiden merkitystä kuluvastuuseen. Kustannuksia tarkastellaan sekä esine- että jäämistöoikeudellisesta näkökulmasta, minkä jälkeen ne pyritään sijoittamaan asunto-osakkeesta tavallisimmin johtuviin kustannuksiin, hoito- ja pääomavastikkeisiin. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä todetaan, että kustannusvastuun määrittelemisessä tulee ottaa huomioon kustannuksesta koituvan hyödyn jakautuminen osapuolten. Leski vastaa häntä hyödyttävistä kustannuksista, mutta enintään käyttöoikeuden nojalla nauttimansa tuoton määrältä. Lesken ei kuitenkaan tarvitse vastata sellaisista kustannuksista, jotka koituvat ainoastaan omistajan hyödyksi, vaikka leskelle koituisikin tällöin nettohyötyä.
  • Ikäheimo, Helena (2011)
    Tutkielma käsittelee naisleskien ja orpojen elämää luo- ja kisii-yhteisöissä Länsi-Kenian maaseudulla. Tarkoituksena on selvittää, kuinka yhteiskunnassa tapahtuvat taloudelliset ja sosiaaliset muutokset ovat vaikuttaneet orpojen ja leskien asemaan patriarkaalisissa yhteisöissä. Tutkielma pyrkii osoittamaan paikallistason muutosten kulttuurisidonnaisuuden erilaisia muutosteemoja tarkastelemalla. Erityisesti on tarkasteltu aids-epidemian ja maapulan vaikutuksia leskien ja orpojen lähisuhteisiin, maankäyttöoikeuksiin ja luojen leviraattisuhteeseen. Tutkielman aineisto koostuu kahden kuukauden kenttätyöjakson aikana tehdyistä haastatteluista ja osallistuvasta havainnoinnista. Kenttätyö on tehty Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ja Kenian Evangelic Lutheran Churchin orpotyöprojektin yhteydessä syksyllä 2007. Aids-epidemian myötä huollettavien määrä maaseutuyhteisöissä on kasvanut. Samanaikaisesti on havaittu, että sukulaisten muodostama turvaverkko on heikentynyt. Turvaverkon heikentyminen liittyy resurssipulaan ja arvojen muutokseen. Lesket ja orvot ovat vaarassa jäädä ilman tarvitsemaansa tukea ja apua. Kisiiden ja luojen sukulaisuusjärjestelmässä naisilla ei ole siskon tai tyttären rooliin liittyviä oikeuksia. Tutkielmasta käy ilmi, että leskien ja orpojen häätäminen kotitiloilta on yleistä, vaikka perinteisesti heidän asemansa maankäyttäjänä on ollut turvattu. Luo-leski saatetaan häätää myös hänen kieltäytyessään leviraattisuhteesta. Häätöjen keskeinen motiivi on saada lesken käytössä ollut maapala miesvainajan sukulaisten haltuun. Häädetyt lesket rinnastuvat Thomas Håkanssonin tutkimiin avoliitosta häädettyihin kisii-naisiin, joita hän nimittää suvuttomiksi naisiksi. Pekka Seppälän tutkimusta luhyoiden sukupolvenvaihdoksista käytetään maankäyttöoikeuksiin liittyvän analyysin pohjana. Luojen leviraattisuhteessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia aids-epidemian aikana. Länsi-Kenian aids-tilanne on muuta maata huonompi. Alueen asukkailla on valistuskampanjoiden ansiosta hyvät tiedot sairaudesta, mutta he toimivat usein tämän tiedon vastaisesti. Tutkielman mukaan keskeisin syy näennäiselle välinpitämättömyydelle on leimautumisen pelko. Aidsiin liittyvä stigma on voimakasta ja sen vuoksi tauti pyritään salaamaan mahdollisimman pitkään. Sukulaismiehet kieltäytyvät usein leskenperijän roolista hiv-tartunnan pelossa. Tämä on luonut kysyntää ammattiperijöille, jotka suorittavat seksuaalisia rituaaleja leskille korvausta vastaan. Tutkielmassa esitellään rituaalisen seksin merkitystä luoille ja todetaan sen olevan tärkein syy leviraattikäytännön jatkumiselle. Luo-leskien perinteistä asemaa tarkastellaan Betty Potashin tutkimusten valossa.
  • Nivakoski (nyk. Winerfeldt), Marja (2006)
    Tutkielman aihe on mytologisten nimien kääntäminen Platonin Pitojen kuudessa käännöksessä (ranska, englanti, saksa, suomi, ruotsi, viro). Lähtökohtana oli selvittää, mikä käännösstrategia heijastaa selkeimmin Platonin periaatetta, jonka mukaan etymologia kuvaa nimen tarkoitteen luonnetta. Käännöksiä tarkastellaan kontrastiivisen analyysin keinoin. Käännösten mytologisia nimiä sisältäviä otteita analysoidaan ja vertaillaan sekä keskenään että alkutekstin kanssa. Tarkoituksena on selvittää, miten ja missä nimien merkitys välittyy käännösten lukijoille. Tutkielmassa käsitellään myös nimiin liittyviä käännösongelmia sekä syitä erilaisiin strategiavalintoihin. Tähän pyritään esittelemällä kääntäjien ja asiantuntijoiden näkemyksiä nimien kääntämisestä. Tiedot perustuvat sähköpostitse ja suullisesti tehtyihin haastatteluihin. Aiheen valinta johtuu siitä, että haluttiin osoittaa, miten paljon mytologisten nimien kääntäminen tai kääntämättä jättäminen voi vaikuttaa käännösten ymmärrettävyyteen ja helppolukuisuuteen. Kääntäjät ja asiantuntijat eivät kuitenkaan usein tiedosta tätä ongelmaa vaan lähestyvät nimiä pääasiassa kahdella vastakkaisella tavalla, joko kääntämällä ta transkriboimalla. Heidän näkemyksensä asiasta ovat hyvin erilaisia ja ristiriitaisia, eikä kompromissia ei ole syntynyt. Teoreettinen viitekehys on käännösteoreettinen. Ensin määritellään käännösstrategiat, joita nimien kääntämisessä käytetään - yleensä ja tutkituissa käännöksissä. Käsitteiden jaottelun peruslähtökohtana on se, missä määrin strategia paljastaa käännösyksikön merkityksen. Käännösanalyysin tueksi esittellään antiikin etymologian ja personifikaation käyttöä. Käännösosuudessa analysoidaan käännöksiä ja niitä verrataan alkuteksteihin. Kontrastiivisen analyysin avulla osoitetaan, että Pitojen mytologiset nimet eivät ole erisnimiä ja selvitetään, missä määrin niitä käsitellään käännöksissä yleis- ja missä määrin erisniminä. Käännösanalyysissä tutkitaan käännösratkaisuja ja nimien ja niihin perustuvien sanaleikkien merkityksen välittymistä juoksevassa tekstissä. Perusoletus oli se, että nimien kääntäminen on ongelmallista. Haluttiin selvittää, missä määrin niiden sisältämä informaatio välittyy lukijalle käännöksissä. Analyysi osoittaa, että kääntäminen välittää tehokkaimmin nimien merkityksen. Se on kuitenkin vaikeaa, koska nimillä ei ole vastineita, jotka kattaisivat niiden semanttiset, filosofiset ja kulttuuriset konnotaatiot. Nimet tuottavat ongelmia myös informaatiotiheyden kannalta. Jos ne käännetään, osa konnotaatioista jää välittämättä. Jos ne transkriboidaan, ne jäävät opaakeiksi. Tekstin koherenssi rikkoutuu, jos samat nimet milloin transkriboidaan, milloin käännetään. Jos nimien johdoksiin perustuvat sanaleikit käännetään mutta mytologiset nimet transkriboidaan, yhteys katoaa. Lopuksi tarkastellaan strategianvalinnan syitä, joita ovat nykyaikaistetun lähtötekstin vaikutus, eri käännöstraditiot, kääntäjien mieltymykset, filosofiset teoriat sekä kohdeyleisö. Kääntäjän on mietittävä, mikä on lukijalle tarkoituksenmukaista. Analyysin mukaan transkriboidut nimet ovat usein opaakkeja ja tekevät tekstistä vaikeaselkoisen. Analyysin selkein tulos lienee se, että nimien merkityksen eksplisitointi juoksevassa tekstissä ilmentää parhaiten niiden tärkeää etymologiaa. Tämä havainto voisi ehkä saada kääntäjät ja asiantuntijat pohtimaan ratkaisujaan ja johtaa kompromisseihin, joissa merkitys ja muut aspektit yritettäisiin välittää yhdessä. Tutkimus voi lisäksi valaista Platonin etymologian käyttöä sekä personifikaatiota, jota on tutkittu vähän.
  • Turkki, Laura (2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan kuulovammaistekstittämisen ohjeistuksia, käytännön toteutusta ja näkyvyyttä Ranskassa. Tutkielman alkupuolella perehdytään audiovisuaalisen kääntämisen osa-alueeksi kuuluvaan kielensisäiseen tekstittämiseen ja sen tutkimukseen. Lisäksi tutkielmassa esitellään eri tahojen, kuten Euroopan unionin, sitoutuneisuutta saavutettavuuteen ja kuulovammaisten kansalaisten oikeuksiin tekstityksen näkökulmasta. Euroopan unionissa on säädetty useita direktiivejä määrittelemään kaikkien kansalaisten yhtäläisiä oikeuksia käyttää audiovisuaalista materiaalia muun muassa televisiotekstitysten avulla. Euroopan unionin sisällä kuulovammaisjärjestöissä ja jäsenmaissa on teetetty vastaanottotutkimuksia kuulovammaistekstitysten laadusta ja kehityskohteista. Tutkielmassa esitellään tarkemmin Ranskassa säädettyjä lakeja, jotka pohjautuvat muun muassa Euroopan unionin direktiiveihin. Tutkimusaineisto jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiseen osaan kuuluu kaksi ranskalaista elokuvaa, joiden DVD-julkaisuissa on tarjolla ranskankielinen kuulovammaistekstitys. Tutkimuksessa analysoidaan kyseisten elokuvien tekstityksiä. Analyysin perustana käytetään vuonna 2011 Ranskassa laadittua peruskirjaa, joka sisältää 16 laadukkaan kuulovammaistekstityksen kriteeriä. Tutkielman analyysissä vertaillaan elokuvatekstityksiä kriteereihin numero 1–14, jotka koskevat etukäteen tallennettuja ohjelmia. Peruskirjan on allekirjoittanut yhteensä 35 ranskalaista tahoa, joiden joukkoon kuuluu muun muassa valtion edustajia, audiovisuaalisen alan kattojärjestöjä, televisioyhtiöitä, tekstitysyrityksiä ja kuulovammaisten etujärjestöjä. Toinen analysoitavista tekstityksistä on tuotettu peruskirjan allekirjoittaneessa tekstitysyrityksessä. Analyysissä tarjotaan niin tekstuaalisia kuin visuaalisia esimerkkejä ranskalaisista kuulovammaistekstityksistä. Toiseen aineisto-osaan kuuluu 18 ranskalaista verkkosivustoa, jotka kuuluvat audiovisuaalisen alan kattojärjestöille, audiovisuaalisen sisällön palveluntarjoajille, tekstittäjien etujärjestöille ja kuulovammaisen yleisön etujärjestöille. Tutkielmassa tarkastellaan verkkosivustojen sisältöä etsien mainintoja saavutettavuudesta ja kuulovammaistekstittämisestä joko toimijoiden esittelyosioissa tai hakukoneissa. Osa analysoitavista toimijoista on ollut mukana allekirjoittamassa tekstitysten peruskirjaa. Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin analysoitavat elokuvatekstitykset noudattavat peruskirjan asettamia kriteereitä. Lisäksi selvitetään, millä tavoin valitut tahot käsittelevät saavutettavuutta ja kuulovammaistekstittämistä verkkosivuillaan ja onko peruskirjan allekirjoittaneiden ja sen ulkopuolisten tahojen välillä merkittävää eroa aiheen käsittelyssä. Tutkimuksen hypoteeseina on, että peruskirjan allekirjoittanut tekstitysyritys on tuottanut tarkemman, kriteerien mukaisen tekstitystuotoksen ja että peruskirjan allekirjoittaneiden tahojen verkkosivustoilla käsitellään aihetta paremmin kuin sen ulkopuolisten tahojen verkkosivuilla. Tutkimustuloksissa havaitaan, että molemmat elokuvatekstitykset noudattavat useimpia peruskirjan asettamia tekstityskriteereitä. Analyysin hypoteesi kuitenkin kumoutuu, sillä tulosten perusteella peruskirjan ulkopuolinen tekstitysyritys on tuottanut kokonaisuutena paremman tekstitystuotoksen kuin peruskirjan allekirjoittanut tekstitysyritys. Tuloksissa on kuitenkin otettava huomioon se, että peruskirjan allekirjoittaneen yrityksen tuotos on valmistunut ennen peruskirjan virallista julkaisua, kun taas paremmin tuotettu tekstitys on valmistunut kuusi vuotta peruskirjan jälkeen. Verkkosivujen tutkimuksessa havaitaan, että useimmilla sivustoilla ei käsitellä audiovisuaalisten palveluiden saavutettavuutta tai kuulovammaistekstittämistä tarpeeksi laajasti. Useilla peruskirjan allekirjoittaneiden tahojen sivustoilla aihetta sivutaan, mutta sitä ei tunnisteta tärkeäksi yhdenvertaisuuden tavoitteeksi. Tutkimustulosten pohjalta hypoteesi ei toteudu, sillä kaikki peruskirjan allekirjoittaneet tahot eivät käsittele aihetta sivuillaan, eikä allekirjoittaneiden ja peruskirjan ulkopuolisten tahojen välillä ole merkittävää eroa. Tutkielma osoittaa, että kuulovammaistekstittämisen ja saavutettavuuden tutkimus on yhä tärkeämpi aihe nykyajan yhteiskunnassa. Ne ovat myös ajankohtaisia aiheita, sillä esimerkiksi Euroopan unionissa valmistellaan laajoja uudistuksia kansalaisten yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Tulosten perusteella voidaan todeta, että lisätutkimus aiheesta ja asiaa koskevien tahojen huomio kuulovammaistekstittämiseen on paikallaan.
  • Tynkkynen, Heidi (2018)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee Quebecin ranskan sanastollisia erityispiirteitä. Tutkimusaineistoni koostuu Internetissä olevan keskustelufoorumin ’metrodemontreal.com’ viesteistä. Keskustelufoorumin aiheet käsittelevät pääosin Montrealin alueen julkisen liikenteen käyttöön liittyviä seikkoja. Tutkielmani erottuu muista Quebecin ranskaa käsittelevistä pro gradu -tutkielmista erityisesti aineistovalintani ansiosta. Muut tutkielmat käsittelevät pääosin lehdissä painettuja tekstejä tai audiovisuaalista materiaalia elokuvan muodossa. Valitsin aineistokseni keskustelufoorumin, koska se kuvastaa kirjoitetun sekä puhutun kielen sekoitusta, ja näin ollen jäljittelee paremmin oikeassa elämässä käytettyä kieltä. Foorumi on suunnattu ensisijaisesti quebeciläisille, joten foorumin viestit sisältävät Quebecin ja erityisesti Montrealin alueen käyttämää kieltä alueelle ominaisine ilmauksineen. Tutkielmani ensimmäisessä osassa kuvailen lyhyesti Quebecin provinssin historiaa ja merkittäviä historiallisia tapahtumia ranskan kielen kehityksen kannalta. Erittelen myös Quebecin ranskan eri tyylit, joihin kuuluvat muun muassa standardi kirjakieli, huoliteltu kieli sekä puheenomainen kieli. Hyödynnän myös useita Quebecin ranskan tutkimukseen pohjautuvia teoksia, joissa kielen sanastolliset erityispiireet jaotellaan eri tavoin. Omassa analyysissäni jaan kyseiset erityispiirteet viiteen pääkategoriaan: arkaismeihin, dialektalismeihin, intiaanikielten lainasanoihin, anglismeihin ja innovaatioihin. Arkaismit ja dialektalismit käsittävät sanat, jotka ovat tulleet Ranskasta Pohjois-Amerikkaan ensimmäisten uudisasukkaiden mukana. Innovaatiot puolestaan edustavat Kanadassa syntyneitä sanoja. Olen valinnut analyysiosioon keskustelufoorumin sisällöstä 75 viestiä, joista olen löytänyt yhteensä 96 Quebecin ranskan erityispiirrettä. Tulokseni paljastavat anglismien eli englannin kielen lainasanojen olevan erityispiirteiden suurin ryhmä; lähes puolet löydetyistä sanastollisista erityispiirteistä kuuluvat tähän kategoriaan. Reilu neljäsosa on innovaatioita, joihin verrattuna aineistosta löydetyt arkaismit ja dialektalismit ovat vähäisempiä. Pienin ryhmä on puolestaan alkuperäisväestön kielistä tulleet lainasanat, joita löytyi aineistosta vain kaksi kappaletta.
  • Vahosalmi, Henriikka (2017)
    Tämä tutkielma käsittelee ranskan kielen kolmea yleisintä prepositiota, à, de ja en, suomea äidinkielenään puhuvien nuorten A-ranskan oppijoiden näkökulmasta. Tutkielman yhtenä tarkoituksena on selvittää, miten oppijan äidinkieli (L1) ja/tai ensimmäinen vieras kieli (L2) mahdollisesti vaikuttavat toisen vieraan kielen (L3) prepositioiden oppimiseen. Oletuksena on, että jokaisen tutkimukseen osallistuneen oppijan L1 on suomi, L2 englanti ja L3 ranska, vaikka heistä suurin osa on opiskellut myös muita kieliä. Teoriaosiossa paneudutaan kielten välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Ranskan kielen prepositiorakenteita vertaillaan ensin suomen ja englannin vastaaviin rakenteisiin, jotta saataisiin selville, minkälaisissa rakenteissa muiden kielten vaikutuksia mahdollisesti ilmenee. Tutkimuskyselytilanteessa joka toiselle vastaajalle annetaan suomenkieliset ja joka toiselle englanninkieliset käännökset, joiden perusteella he valitsevat kuhunkin lauseeseen sopivimman preposition tai vaihtoehdon 0 (ei prepositiota). Näiden kahden ryhmän suoritusten välisten erojen avulla voidaan selvittää äidinkielen ja englannin kielen mahdollisia vaikutuksia vastauksiin. Tutkimukseen osallistuneista ranskan oppijoista 30 on lukuvuonna 2016–2017 peruskoulun kahdeksannella luokalla ja 17 lukiossa. Tutkielman toisena tavoitteena onkin tarkastella eroja yläkoululaisten ja lukiolaisten suoritusten välillä. Lisäksi selvitetään, miten hyvin ja mistä syistä nämä eri-ikäiset oppijat hallitsevat valittujen prepositioiden käytön erilaisissa syntaktisissa funktioissa. Syitä saaduille tuloksille haetaan muun muassa ranskan kielen alkeistason oppikirjoista Sur le vif Textes 1 (1994) ja Voilà ! 1 Textes (2004), joista molemmat ovat käytössä tutkittavien ranskan oppijoiden koulussa ja joiden tavoissa kääntää ja selittää prepositioita on paljon yhtäläisyyksiä. Oppikirjojen yksityiskohtainen tarkastelu kuitenkin osoittaa, että vuosikymmenen aikana on tapahtunut muutos siihen suuntaan, että prepositioiden eksplisiittinen selittäminen on vähentynyt. Tämä saattaa olla yhteydessä Eurooppalaisen viitekehyksen ja suomalaisten opetussuunnitelmien asettamiin kommunikatiivisiin tavoitteisiin, jotka eivät korosta yksityiskohtaista kielioppiopetusta. Lisäksi on mahdollista, että ranskaa opiskelemaan hakeutuvien lasten ja nuorten määrän huvetessa oppikirjojen tekijät haluavat keskittyä mahdollisesti mielekkäämpään asiasisältöön kirjoissaan. Tutkimuksen tulokset osoittavat lukiolaisten hallitsevan huomattavasti yläkoulun kahdeksasluokkalaisia paremmin ranskan kielen prepositioiden erilaiset käytöt. Yleisesti voidaan myös todeta, että sekä yläkoululaiset että lukiolaiset osaavat jokseenkin hyvin konkreettiset, suomen genetiiviä tai paikallissijoja vastaavat rakenteet, kun taas abstraktimmat käytöt tuottavat heille hankaluuksia. Oppikirjojen sisällön ja ranskan oppijoiden vastausten välillä näyttäisi odotusten mukaisesti olevan selviäkin yhteyksiä. Sen sijaan englannin kielen vaikutus näyttää jäävän suomen kielen varjoon, vaikka olettamuksena oli, että oppijat tukeutuisivat kyselyyn vastatessaan englannin kieleen ranskan ja englannin yhtäläisyyksien ja suomen ja ranskan eroavaisuuksien vuoksi. Lisäksi suomenkieliset käännökset saaneet oppijat menestyvät tutkimuksessa paremmin kuin englanninkieliset käännökset saaneet. Näin pienen tutkimuksen tuloksista ei voida tehdä yleistäviä päätelmiä, mutta vaikuttaa siltä, että oppijat tukeutuvat ranskan kielen prepositioita opiskellessaan enemmän äidinkieleensä kuin englannin kieleen.