Browsing by Title

The research discusses consumers? views on climate change and the acceptability of climate impact monitoring and feedback system as a consumer policy instrument. 15 consumers tested a demonstration version of a monitoring and feedback interface of climate impacts for a month and they participated in a web discussion concerning the subject matter. I analyzed the web discussion material from the point view of mundane reasoning by studying consumers? everyday knowledge of climate change and environmental responsibility as well as the heuristics pertaining to the acceptability of the service. Generally climate change was found to be a rather abstract and ambiguous phenomenon which is why consumers have difficulties in understanding the concrete impacts of their choices on climate change. Even though there is plenty of information available about climate impacts of consumption, especially the information provided by companies was found to be inconsistent and partially unreliable. Consumers also criticized the narrow outlook of climate change debate on overall environmental impacts. Consumers think that instead of focusing only on carbon dioxide emissions, environmental impacts should be considered as an entity of which the climate impacts constitute only a part. Climate change influenced the consumption patterns of the consumers who participated in the research in varying degrees. For some climate change had become an essential norm guiding their consumption, whereas some told they considered climate impacts only when making bigger purchases. Important aspects concerning environmentally responsible behavior included finding the balance between the pleasure and responsibility of consumption and the personal feeling that one is doing the right thing. Climate and environmental matters are flexibly weighted in the choices alongside with other factors. However, even if consumers possess environmental knowledge and are willing to take climate and environmental impacts into account in their consumption choices, many situational and contextual factors determine the possibilities of environmentally responsible behavior. The research brought up four heuristics that consumers used when considering the prerequisites of acceptability of climate impact monitoring and feedback system and its functionality as a consumer policy instrument. Firstly, the service has to be quick and effortless to use and offer information in an illustrative and accessible format. Secondly, the information has to be trustworthy and relevant in a way that the service takes into consideration various types of consumers and different information needs. Thirdly, the service has to be implemented comprehensively and transparently in co-operation with several trade groups and the public sector. Fourthly, the service has to be implemented in an encouraging way which connects it to other policy instruments.

Pohjoismaiset viljat sisältävät fruktaaneja, jotka ovat pääosin fruktoosista koostuvia oligo- ja polysakkarideja. Fruktaanit kuuluvat FODMAP-yhdisteisiin, jotka aiheuttavat suolistokanavan oireita ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsiville ihmisille. Fruktaaneja hydrolysoiva LOFO!"-entsyymi pilkkoo tehokkaasti taikinan fruktaaneja leivonnan aikana. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää luotettava analyysimenetelmä fruktaanien kvantitatiiviseen analysointiin leipänäytteistä. Työn ensisijaisena tavoitteena oli muokata Megazymen K-FRUC-analyysimenetelmää sokeripitoisille näytteille sopivammaksi ja etsiä syy menetelmän antamiin poikkeuksellisen suuriin fruktaanipitoisuuksiin sokeripitoisista näytteistä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että näytteisiin lisätty sakkaroosi häiritsee K-FRUC-analyysimenetelmää suurentaen niistä mitattuja fruktaanipitoisuuksia. Tutkimuksessa käytettiin K-FRUC-menetelmää vehnä- ja ruisleipien sekä vehnä- ja ruisjauhojen fruktaanipitoisuuksien määrittämiseen. Leipänäytteet sisälsivät lisättyä sakkaroosia tai siirappia 0 %, 3,5 % tai 7 %, ja jokainen leipänäyte tietyllä sokeritasolla valmistettiin sekä käyttäen LOFO-entsyymiä että ilman. Tutkimuksessa havaittiin näytteisiin lisätyn sakkaroosin aiheuttavan siirappia suurempia fruktaanipitoisuuksia. K-FRUC-menetelmää muokattiin sakkaroosin täydellisen hydrolyysin varmistamiseksi leipänäytteille, joista menetelmällä määritettiin suuria fruktaanipitoisuuksia. Tarkoituksena oli varmistaa sakkaroosin täydellinen hydrolysaatio K-FRUC-menetelmän alkureaktioissa, jotta sakkaroosia ei olisi jäljellä fruktaanien hydrolysointivaiheessa, mikä suurentaisi näytteistä analysoituja fruktaanipitoisuuksia. Menetelmän muokkauksella ei ollut vaikutusta mittaustuloksiin. Myöskään jauhonäytteen sakkaroosipitoisuus 25 % ei vaikuttanut K-FRUC-menetelmän toimintaan. Tutkimuksessa käytettiin HPAEC-PAD-menetelmää K-FRUC-menetelmän reaktioiden välituotteiden tutkimiseen ja leipänäytteiden fruktaanipitoisuuksien määrittämiseen fruktaanien hydrolysointituotteista. Tutkimuksessa esitetty sakkaroosihypoteesi ei pitänyt paikkaansa, sillä sakkaroosia ei voitu löytää näytemateriaalista sakkaroosin hydrolyysivaiheen jälkeen tehdyissä HPAEC-PAD-analyyseissa. Leipänäytteisiin lisätty sakkaroosi kuitenkin suurensi näytteestä mitattua fruktaanipitoisuutta erityisesti vehnäleivissä, eikä selvää syytä tähän löydetty. Kaikista suurin fruktaanipitoisuus määritettiin vehnäleivästä, jonka valmistuksessa jauhojen fruktaaneja oli hydrolysoitu LOFO-entsyymillä. Tiedetään, että eräät fruktaaneja pilkkovat entsyymit voivat myös syntetisoida fruktaaneja sakkaroosista. Pelkällä mahdollisella LOFO-entsyymin fruktaanisynteesiaktiivisuudella ei kuitenkaan voida selittää tutkimuksessa saatuja tuloksia, sillä pelkän sakkaroosin lisääminenkin suurensi mitattuja fruktaanipitoisuuksia osassa näytteistä. Tutkimuksen aihealue tarvitsee lisätutkimusta.

Tutkielmassa tarkastellaan luotonantajan vahingonkorvausvastuun sisältöä ja syntyedellytyksiä luottosuhteen syntyvaiheessa Suomen oikeuden mukaan. Luottosuhteen syntyvaiheella tarkoitetaan tässä tutkielmassa ajanjaksoa mahdollisen tulevaa luoton-ottoa koskevan neuvonnan pyytämisestä alkaen aina luottohakemuksen tekemisestä luottosopimuksen solmimiseen. Tarkasteluun on vahinkolajeista otettu ainoastaan puhdas, henkilö- ja esinevahingoista erillinen varallisuusvahinko, joka on luottosuhteessa tavallisimmin esiintyvä vahinkolaji. Luotonantajan vastuuta koskeva tutkimus ja sääntely ovat lähtöisin angloamerikkalaisen oikeuden maailmasta, erityisesti Yhdys-valloista ja Iso-Britanniasta. Suomessa erityisesti 1990-luvun alun pankkikriisi sekä viime vuosikymmenen loppupuolella alkanut finanssikriisi ovat osoittaneet, että luotonantajia ja erityisesti ns. pankkisektoria koskeva sääntely ei ole kaikilta osin ollut ajantasaista tai kyennyt vastaamaan sille asetettuihin haasteisiin. Laajalti on koettu käyneen niin, että mahdolliset voitot on yksityistetty, mutta tappiot kansallistettu. Tähän epäkohtaan on haluttu puuttua, minkä seurauksena luotto- ja rahoituslaitosten toimintaa on pyritty meillä lisääntyvässä määrin sääntelemään. Tästä esimerkkinä on erityisesti laki luottolaitostoiminnasta sekä mm. kuluttajaluottosuhteita sääntelevä kuluttajansuojalaki, joiden avulla luotonantoa on paitsi luotonhakijoiden ja -saajien, myös luotonantajien itsensä suojaksi pyritty sääntelemään niin, että mahdollisilta ylilyönneiltä vältyttäisiin. Tässä on osin onnistuttu, mutta tutkielmassa osoitetaan, että sääntelyssä on edelleen myös kehittämisen varaa. Tarkastelussa keskeiseen asemaan nousevat luottoneuvottelut, joiden yhteydessä luotonhakijalle aiheutunut vahinko voi tulla korvattavaksi joko sopimuksenulkoisen deliktivastuun, sopimuksentekotuottamusta ilmentävän culpa in contrahendo -opin tai sopimusvastuunormiston nojalla. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä edellytyksillä luotonantajan vahingonkorvausvastuu voi syntyä ja millaiseksi se laajuudessaan voi yltää. Tutkimuksen tuloksena tulee esiin mm. se, että myös luotonottajan omilla toimilla voi olla vaikutusta luotonantajan vahingonkorvausvastuun laajuuteen. Tutkielmassa esitetäänkin mahdollisuutta säännellä myös luotonottajan vastuuta luonnollisena vastinparina luotonantajan vastuulle. Tällä todetaan olevan sääntelykokonaisuutta ja luoton-antajan vahingonkorvausvastuun sisältöä selkeyttävä vaikutus. Aluksi tutkielmassa tarkastellaan luotonantajan ja -hakijan välisen oikeussuhteen kehittymistä luottosuhteen syntyvaiheen aikana. Alussa osapuolten välistä oikeussuhdetta voidaan pitää luonteeltaan täysin sopimuksenulkoisena, mutta myöhemmin neuvottelujen edetessä siinä voi olla nähtävissä myös sopimussuhteen kaltaisia piirteitä. Luottosuhteen kehitysasteella osoitetaan olevan olennainen vaikutus luotonantajan vahingonkorvausvastuun sisältöön ja sovellettavaa vastuumuotoa koskevaan valintaan. Luottosuhteen kehitysasteiden tarkastelun jälkeen luotonantajan informointivelvollisuudet otetaan tarkasteluun siksi, että niiden noudattaminen on eräs luotonantajan keskeisistä velvollisuuksista luottosuhteen syntyvaiheessa. Informointi- eli neuvonta- ja tiedonantovelvollisuuksien laiminlyönti voi johtaa luotonantajan vahingonkorvausvastuuseen. Olennainen havainto tässä yhteydessä on se, että informointivelvollisuuden sisältö määräytyy osin myös luotonhakijan oman tiedollisen aseman sekä tällä olevan luotonantajan omien velvollisuuksien täyttämiseen kohdistuvan myötävaikutusvelvollisuuden perusteella. Tämän jälkeen tarkastellaan sitä, mitä vastuun syntyminen luottosuhteen syntyvaiheessa aiheutuneen vahingon osalta edellyttää sekä sitä, miten laajaksi luotonantajan vastuu voi yltää. Tutkielman päättävässä luvussa esitetään yhteenveto keskeisimmistä johtopäätöksistä. On todettava, että käytännössä hyväksyttävimpänä vastuumuotona on pidettävä culpa in contrahendo -vastuuta, sillä siinä on otettavissa huomioon sekä delikti- että sopimusvastuun parhaat piirteet samalla välttäen mainittuihin vastuumuotoihin liittyvät ongelmakohdat erityisesti vahingonkärsijän kannalta. Viime kädessä kunkin tapauksen yksittäispiirteet kuitenkin määrittävät luotonantajan vahingonkorvausvastuun sisällön – tulkinnallinen epävarmuus on siten realiteetti myös luottosuhteen syntyvaiheessa aktualisoituvan luotonantajan vahingonkorvausvastuun yhteydessä.

Tutkielmassa käsitellään luotonantajan vastuuta varjojohtajana. Käsitteenä varjojohtajuus perustuu englantilaiseen shadow director -doktriiniin ja siitä säädetään Companies Actin 251:ssa. Doktriinin nojalla yhtiön ulkopuolinen taho voidaan katsoa yhtiön varjojohtajaksi, mikäli yhtiön johto tapaa toimia yhtiön ulkopuolisen tahon määräysten ja ohjeiden mukaisesti ja yhtiön ulkopuolisen tahon vaikuttaminen yhtiön johdon päätöksentekoon on pysyvämpää kuin kertaluontoista. Tiettyjen kriteerien nojalla varjojohtajan voidaan katsoa olevan vastuussa yhtiön velvoitteista. Suomessa osakeyhtio?lain johtohenkilo?iden vahingonkorvausvelvollisuudesta sa?a?deta?a?n lain 22:1:ssa?. Sa?a?nno?ksen nojalla vahingonkorvausvelvolliseksi voidaan katsoa yhtio?n toimitusjohtaja, hallituksen ja?sen seka? hallintoneuvoston ja?sen. Sa?a?nno?ksen nojalla vahingonkorvausvelvolliseksi voidaan katsoa myo?s henkilo?, joka on valittu hoitamaan johtohenkilo?n tehta?va?a? mutta, jota ei ole merkitty yhtio?n johtohenkilo?ksi kaupparekisteriin. Sa?a?nno?ksen nojalla yhtio?n johtohenkilo?ksi ei kuitenkaan voida katsoa niin sanottua varjojohtajaa ja na?in ollen suomalaisen yhtio?oikeudellisen sa?a?ntelyn voidaan katsoa eroavan englantilaisesta yhtio?oikeudellisesta sa?a?ntelysta?. Tavanomaisesti varjojohtajuus nousee esille tilanteissa, jossa yhtio? on ajautunut maksuvaikeuksiin. Ta?llo?in yhtio?n velkoja voi pyrkia? kontrolloimaan velallista, turvatakseen myo?nta?ma?nsa? luoton takaisinmaksun tai pyrkia?ksensa? parantamaan velallisyhtio?n maksukykyisyytta?. Tyypillisia? keinoja velkojalle ovat henkilo?n nimitta?minen valvomaan velallisyhtio?n toimia tai erilaisten pelastussuunnitelmien laatiminen velallisyhtio?lle. Mika?li velkojan nimitta?ma? henkilo? tai velkoja kontrolloi liian voimakkaasti velallisyhtio?n toimia, voidaan heida?t tiettyjen kriteerien ta?yttyessa? katsoa yhtio?n varjojohtajiksi. Tyypillisesti yhtio?n varjojohtajaksi on katsottu joko velallisyhtio?n luotonantaja tai luotonantajan nimitta?ma? henkilo?, joka valvoo velallisyhtio?n toimia. Vaikka Suomessa lainsa?a?da?nto? ei tunne varjojohtajuutta, on oikeuska?yta?nno?ssa?mme arvioitu hyvin samankaltaisia tilanteita kuin englantilaisessa varjojohtajuutta koskevassa oikeuska?yta?nno?ssa?. Suomessa tilanteet ovat liittyneet pa?a?sa?a?nto?isesti takaisinsaantilain la?heisyyskriteerin arviointiin, jolloin arviointi on kohdistunut velallisyhtio?n ja ta?ma?n luotonantajana toimineen pankin va?lisen suhteen arviointiin. Takaisinsaantilain ja osakeyhtio?lain lisa?ksi varjojohtajuutta voidaan Suomessa arvioida myo?s rikoslain ja ympa?risto?vahinkolain kannalta. Rikoslaissa yhtio?n johtohenkilo?n ka?site na?ytta?a? olevan laajempi kuin osakeyhtio?laissa. Ympa?risto?vahinkolain perusteella vastuu ympa?risto?vahingosta taas voidaan ankaran vastuun nojalla samaistaa vahingonaiheuttajan ulkopuoliseen tahoon tiettyjen kriteerien vallitessa hyvin samankaltaisesti, kuin Companies Actin varjojohtajuus sa?a?ntelyn nojalla yhtio?n ulkopuolisen tahon voidaan katsoa olevan vastuussa yhtio?n velvoitteista. Osittain eroja varjojohtajuuden sa?a?ntelyssa? voidaan selitta?a? oikeusja?rjestyksien ominaisilla piirteilla?. Englannissa yhtio?oikeudellinen ajattelu on perinteisesti ollut omistajakeskeista? ja sa?a?ntelylla? on pyritty suojamaan osakkeenomistajia. Varjojohtajuuden sa?a?ntelemisen voidaan jossain ma?a?rin na?hda? ilmentyma?na? pienosakkeenomistajan korkeasta sijoittajansuojasta. Suomessa yhtio?oikeudellinen ajattelu ei perinteisesti ole ollut omistajakeskeista? eika? sijoittajansuojan korostamista myo?ska?a?n ole aiemmin na?hty lainsa?a?da?nno?ssa?mme tarpeelliseksi.

Luottamuksellisen tiedon merkitys elinkeinotoiminnassa on kasvanut ja samalla liikesalaisuuksien suojaaminen on yhä tärkeämpää. Elinkeinonharjoittajien välisen yhteistyön toteuttamiseksi on usein tarpeellista luovuttaa sopimuskumppanille yrityssalaisuuksia, joskus jo sopimusneuvotteluvaiheessa. Vaihdannan toimivuuden vuoksi on tarpeen säännellä luottamuksellisen tiedon suojaa silloin, kun sitä joudutaan sopimusneuvotteluissa liikekumppanille luovuttamaan. Suomessa luottamuksellisen tiedon lainsäädäntöön perustuva suoja sisältyy rikoslakiin, lakiin sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa ja työsopimuslakiin. Liike- ja yrityssalaisuuksia suojaava sääntely täydentää varsinaisia immateriaalioikeuksia koskevaa sääntelyä. Yrityssalaisuuden määritelmä löytyy nykyisin vain rikoslaista. Rikoslaki antaa suojaa mm. luottamuksellisessa liikesuhteessa luovutetun yrityssalaisuuden oikeudetonta käyttöä tai ilmaisemista vastaan. Laissa sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa kielletään sopimusneuvotteluissa luovutettujen teknisten esikuvien ja teknisten ohjeiden oikeudeton käyttäminen ja ilmaiseminen. Työsopimuslaissa säädetään työntekijän velvollisuudesta olla ilmaisematta tai käyttämättä hyväkseen työnantajan ammatti- ja liikesalaisuuksia. Luottamuksellisen tiedon suojaa sopimusneuvotteluissa voidaan vahvistaa ja tarkentaa sopimuksin. Salassapitosopimuksia koskevaa erityissääntelyä ei Suomessa ole, joten sopimuksiin sovelletaan yleisiä sopimusoikeudellisia oppeja. EU:n liikesalaisuusdirektiivin on tarkoitus parantaa kehitys- ja tutkimustoimintaa harjoittavien tahojen valtioiden rajat ylittävän toiminnan edellytyksiä Euroopan unionin alueella. Direktiivin implementoinnin myötä luottamuksellisen tiedon siviilioikeudelliseen sääntelyyn tulee joitain muutoksia.

Poliittiset skandaalit ovat nykyisen yleisödemokratian ominaispiirre, mikä tekee niistä tärkeän tutkimuskohteen politiikantutkimukselle. Thompson (2000) kirjoittaa, että poliittisessa skandaalissa jonkin rikkomuksen paljastuminen alkaa uhata poliitikon symbolista valtaa eli hänen mainettaan ja luottamusta häntä kohtaan. Usein rikkomuksen tosiasiallinen tapahtuminen ja merkitys ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin itsestään selviä ja niistä esitetään julkisuudessa erilaisia tulkintoja. Gronbeck (1978) tarkastelee poliittisia skandaaleita sosiolingvistisinä prosesseina, joissa tapahtuma nimetään ja sille annetaan kulttuurisia ja institutionaalisia merkityksiä. Sherman (1989) puhuu skandaalin dramatisoinnista, rikkomuksen tulkitsemisesta julkisen luottamuksen rikkomiseksi. Jimönezin (2004) mukaan poliittisissa skandaaleissa eri eliitit kuvaavat Ja tulkitsevat väitettyä rikkomusta ja sen merkitystä yhteisölle. Kaikkein kiinnostavimmat poliittiset skandaalit ovatkin pitkittyneitä merkityskamppailuja. Median rooli skandaalien merkityksellistämisessä on keskeinen. Tutkin suomalaisten poliittisten skandaalien merkityksellistämistä mediassa kehyksen käsitteen avulla. Tutkimuksen kohteena on kolme skandaalia, joissa rikkomuksen tapahtumisesta tai sen merkityksestä ei ollut yksimielisyyttä eli ministerien Alhon (sd), Jäätteenmäen (kesk) ja Kanervan (kok) tapaukset. Tutkimuksen aineistona ovat yhden päivälehden (Helsingin Sanomat), iltapäivälehden (Iltalehti) ja skandaalin kohdetta lähellä olleen lehden (Demari, Ilkka, Turun Sanomat) tekstit skandaalista. Määritin skandaalien uutisoinnista neljä kehystä: pelin, kohun, rikkomuksen Ja kujanjuoksun. Tutkimiani skandaaleita kehystetään vain vähän poliitikkojen strategisiksi peleiksi, lukuun ottamatta poliitikkoja lähellä olevia lehtiä. Kohuksi kehystetään ainoastaan Kanervan skandaali, joka alkaa hänen yksityiselämäänsä koskevista paljastuksista. Hyvin nopeasti Kanervan lähettämille tekstiviesteille annetaan kuitenkin toinen kulttuurinen merkitys — skandaali aletaan kehystää rikkomukseksi. Jäätteenmäen skandaalissa Irak-vuoto on nimetty rikokseksi ja skandaali on siten esitetty rikkomuskehyksestä jo ennen kuin Jäätteenmäestä tulee syytetty. Alhon skandaalissa Sundqvist-sopimus nimetään heti julkaisemisen jälkeen epäoikeudenmukaiseksi, ei vain neutraaliksi hallinnolliseksi päätökseksi. Skandaali kehystetään rikkomukseksi ja Alhosta tulee syytetty. Alhon skandaalia dramatisoidaan viittaamalla esimerkiksi kansalaisten moraaliin — Sundqvist-sopimus saa kulttuurisen merkityksen eliitin suosimisena. Kanervan skandaalia taas dramatisoidaan esimerkiksi esittämällä se tasa-arvokysymyksenä. Erityisen aktiivinen skandaalien kehystämisessä moraalirikkomukseksi on odotetusti Iltalehti, joka Kanervan ja Jäätteenmäen skandaalien yhteydessä esittää ministerien toiminnan valehteluna. Kaikki kolme tutkimaani skandaalia aletaan skandaalin edetessä kehystää kujanjuoksuksi. Kujanjuoksukehyksestä skandaalissa on olennaista skandaalin seuraukset poliitikolle: poliitikon tilannetta kuvaillaan ja esimerkiksi paljastusten merkitys aletaan tulkita ensisijaisesti suhteessa poliitikon asemaan, ei rikkomukseen. Jäätteenmäen ja Kanervan skandaaleiden kujanjuoksuissa on yhteinen piirre eli niissä jostakin odotetusta tiedosta rakennetaan ratkaisevaa palJastusta, savuavaa asetta. Jäätteenmäen skandaalissa kyseessä on poliisitutkinnan tuloksesta; Kanervan skandaalissa Kanervan lähettämien viestien sisällöstä. Kehysten hahmottaminen auttaa ymmärtämään skandaalin merkityksellistämisen jatkuvana tapahtumana: uusien tietojen saamaan merkitykseen vaikuttaa se, miten skandaali on kehystetty.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan, oliko yhteiskuntavastuullisella toiminnalla ja viestinnällä sijaa Nordean kriisiviestinnässä keväällä 2016 Nordeaa ja monia muita pankkeja kohdanneen Panama-paperit -kriisin aikana. Tutkielmassa eritellään Nordean itsensä julkilausumat sen toimintaa ohjaavat eettiset ohjeet, toisin sanoen Nordean moraali. Tähän peilataan kriisin aikaista viestintää tavoitteena tutkia sanojen ja toiminnan välistä korrelaatiota, mahdollista yhdenmukaisuutta tai eroavaisuutta. Tutkielman tarkoituksena on saada vastaus kysymykseen siitä, millaisin retorisin keinoin Nordea jäsentää arvojaan, erityisesti yhteiskuntavastuullisuutta, kevään 2016 Panama-paperit -kriisin aikaisessa kriisiviestinnässään. Tutkimus on osa organisaatioviestinnän tutkimusta. Tapausta käsitellään kriisiviestinnän, yhteiskuntavastuun ja sidosryhmäteorioiden valossa. Aineistoa analysoidaan retorisen argumentaatioanalyysin avulla. Tutkimuksessa ammennetaan retoriikan synnyn historiasta kumpuavia tutkimussuuntia ja peilataan niitä nykytutkimuksen suuntaan. Yhä edelleen käytetty ja arvostettu aristotelinen logokseen, eetokseen ja paatokseen jaettu retoriikka auttaa tutkimuksessa aineiston jäsentämisessä. Aineisto koostuu yhdeksästä mediatekstistä, neljästä audiovisuaalisesta mediasisällöstä sekä Nordean viidestä tiedotteesta ja Vastuullisuus Nordeassa - Luottamus ansaitaan joka päivä –esitteestä. Tutkimuksessa havaitaan Nordean sisäisen viestinnän toimineen siinä määrin, että kaikki analysoidut puhujat käyttivät lähes samanlaista retoriikkaa samanlaisin argumentein, joiden perustelu löytyy myös edellä mainituista Nordean eettisistä ohjeista. Henkilötasolla voidaan nähdä pieniä eroavaisuuksia liittyen pääosin puhujan olemukseen, eetokseen. Nordean edustajien argumenteissa vedotaan paljon auktoriteettiin, erityisesti lakiin ja yleisiin yhteiskunnallisiin velvoitteisiin. Panama-paperit -kriisin normalisointi ja väheksyminen nousevat myös keskeisiksi tuloksiksi. Yhteiskuntavastuun rooli yrityksen kriisiviestinnässä ankkuroituu tutkimuksen pohjalta nimenomaisesti kriisiviestinnän esivaiheeseen, eli sidosryhmien kuuntelemiseen. Mitä aiemmin yhteiskuntavastuullinen toiminta on sisällytetty yrityksen toimintasuunnitelmaan, sitä pienempi riski on itse kriisin syntymiseen. Tämä liittyy vahvasti myös omavalvontaan ja sen tulosten raportoimiseen sidosryhmille. Johtopäätöksenä todetaan, että Nordean kriisiviestintä oli onnistunutta pääosin sen johdonmukaisuuden, nopeuden ja asianmukaisuuden vuoksi. Aineistosta nousi esiin toistuvina teemoina puhe konkreettisista korjaavista toimenpiteistä, sekä analysoitavat argumentit pohjautuivat pitkälti niin faktapohjaisiin, kuin myös tunteisiin vetoaviin perusteluihin. Retoriikka oli suurimmaksi osaksi yhteneväistä niin puhujien ulosannin kuin argumenttien ja niiden perustelujen osalta. Lopuksi tutkimuksessa herää kysymys siitä, missä määrin omavalvonta oikeuttaa tehdyt vastuuttomat toimet, ja mikä on omavalvonnan perimmäinen funktio, sekä siitä, kenen vuoksi omavalvontaa tehdään.

Organisaatiofuusiot ovat suosittu, mutta haastava organisaatiomuutoksen muoto. Tutkimusten mukaan jopa puolet fuusioista epäonnistuu tavoitteidensa saavuttamisessa, minkä lisäksi myös työntekijät reagoivat fuusioihin negatiivisesti. Tutkijat ovat epäilleet, että psykologisten ja sosiaalisten tekijöiden huomiotta jättäminen saattaisi olla usein fuusioiden epäonnistumisen taustalla. Tässä työssä tutkitaan organisaatioon ja ammattiryhmään samaistumisen sekä ylintä johtoa kohtaan koetun luottamuksen muutoksia Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston fuusiossa. Lisäksi selvitetään organisaatioon ja ammattiryhmään samaistumisen sekä luottamuksen välisiä yhteyksiä. Teoreettisesti tutkimus hyödyntää sosiaalisen identiteetin näkökulmaa sekä luottamuksen käsitettä. Temaattisesti tutkimus taas liittyy organisaatiofuusioiden inhimillisen puolen tutkimukseen sekä suomalaiseen sosiaali- ja terveysalan fuusiotutkimukseen.

Goals. The main goal of this study is to find out, how the autonomy supportive pedagogy (ASP, Reeve 2006) suits in Finnish elementary school. Research questions: 1) what challenges and benefits will ASP bring for classroom teacher, 2) how do the applications of ASP differ between the age groups in elementary school, 3) how does ASP look out from colleagues point of view and 4) how do the students sense the autonomy support. Theoretical framework of the study is self-determination theory, which has its base in motivational studies by Deci and Ryan (1985). Methods. The design of the study was case study (Yin 2009) using data- and methodological triangulation. The actual case was a class room teacher applying ASP in his work. The data was collected from that teacher and also from his colleagues, from the school's principal and from the students. Case-teacher's data consists of two focused interviews from 2013 and 2015. Three of his colleagues and the principal had also been focused interviewed during 2015. The student data was collected with a quantitative Learning Climate Questionnaire -survey (n=48). The qualitative data was analysed by theory-based analysis (teorialähtöinen sisällönanalyysi) and the quantitative data by Kruskal-Wallis' non-parametric analysis. Results and conclusions. Main benefits of ASP were the increasing autonomous thinking and responsibility of own tasks. On the contrary, the main challenges were the noise in class and a long period of running the ASP in for the students. For the sixth-graders it can be possible to create an independent environment of "studying" but for the first-graders the main application of ASP was children's play. From the colleagues point of view ASP may increase student's adaptability for changes and also create difficulties for obeying the school rules. The sense of autonomy among the students was not dependent from teachers practical theory with this data.

Tutkielmani käsittelee Rautaruukin Raahen tehtaan luottamusmiehin kohdistunutta luottamusta vuosina 1961-2003. Päätutkimuskysymykseni ovat: Kuinka luottamusmiehet herättivät luottamusta? Millainen myönteinen ja kielteinen merkitys luottamuksella oli luottamusmiehille itselleen? Millainen myönteinen ja kielteinen merkitys luottamuksella oli luottamusmiehiin luottaneille ihmisille? Koska kyseisiä ihmisiä yhdistää siirtyminen maatalousyhteiskunnasta moderniin yhteiskuntaan, muodostan heitä varten oman käsitteen siirtyjät . Otan luottamusmiehet tarkastelun keskiöön, koska luottamusmiehiltä odotettiin työpaikalla moninaisia luottamuksellisia suhteita. Teoretisoin luottamusta osana tehtaan epämuodollisia verkostoja. Teoriataustassa käytän apunani Robert Putnamin ja Pierre Bourdieun sosiaalista pääomaa koskevia teorioita. Käytän aineistona muistitietoa 89 ihmiseltä. Tämä määrä sisältää 29 itse tekemääni haastattelua. Näistä kaikista luottamusmiehenä olleita ihmisiä on kaikkiaan 26 henkilöä. Muistitiedon lisäksi käytän aineistona tehtaan henkilöstölehden ja ammattiosastojen jäsenlehtien vuosikertoja. Aloitan aineiston käsittelyn esittelemällä luottamusmiesten tapoja tehdä yhteistyöaloitteita. Luottamusmiehet ilmaisivat suoraan mielipiteensä siitä, miten tehdastuotantoa hyödyttäviä arvoja pitää ja ei pidä soveltaa. Toisaalta luottamusmiehet osoittivat kunnioitusta muiden työntekijöiden elämänkokemukselle. Luottamusmiehet myös auttoivat pyyteettömästi. Seuraavaksi esittelen muiden rautaruukkilaisten suhtautumista luottamusmiehiin. Luottamusmiesten yhteistyöaloitteet herättivät muissa luottamusta. Muut myös edesauttoivat luottamuksen välittymistä yhä useammille suosittelemalla luottamusmiehiä. Katson tämän prosessin synnyttäneen luottamusmiesten ympärille tehokkaaseen yhteistyöhön pystyviä verkostoja. Lisäksi totean, että verkostoituminen oli siirtyjille hyödyllistä. Se auttoi pysyttelemään mukana nopeassa yhteiskunnallisessa muutoksessa. Osoitan tutkielmassani myös, että luottamusmiehillä oli verkostoissa valtaa. Luottamusmiehet pystyivät synnyttämään heidän tyylilleen ja tehtaalle sopivaa yhteisöllisyyttä. Luottamusmiehillä oli myös valtaa määritellä, mitä pidettiin riittävänä suorituksena yhteiseksi hyväksi ja mitä pidettiin vapaamatkustamisena. Valta verkostoissa takasi muodollisen aseman luottamusmiehenä. Tämän jälkeen esittelen, kuinka verkostojen jäsenet kontrolloivat luottamusmiehiin kohdistuvaa luottamusta. Jos luottamusmies teeskenteli, rohkaisi uhkarohkeaan kilpailuun tai loukkasi verkoston jäsentä, jäsen puhui luottamusmiehestä pahaa. Tämä koetteli verkoston kestävyyttä. Lopuksi osoitan, kuinka luottamusmiehet läpäisivät kontrollin. Verkoston jäsenten edessä luottamusmiehet peittelivät erilaisuuttaan, muodostivat estoja ja vakavoituivat. Luottamusmiesten henkilökohtaisen edun mukaista olisi ollut toimia toisinaan erilailla. Lisäksi kirjoitan siitä, kuinka luottamusmiehet olivat riippuvaisia asemastaan verkostoissa siten, että luottamuksenarvoisuus oli merkittävä lähde heidän arvokkuudentunteelleen.