Browsing by Title

The aim of this study is to find out how urban segregation is connected to the differentiation in educational outcomes in public schools. The connection between urban structure and educational outcomes is studied on both the primary and secondary school level. The secondary purpose of this study is to find out whether the free school choice policy introduced in the mid-1990's has an effect on the educational outcomes in secondary schools or on the observed relationship between the urban structure and educational outcomes. The study is quantitative in nature, and the most important method used is statistical regression analysis. The educational outcome data ranging the years from 1999 to 2002 has been provided by the Finnish National Board of Education, and the data containing variables describing the social and physical structure of Helsinki has been provided by Statistics Finland and City of Helsinki Urban Facts. The central observation is that there is a clear connection between urban segregation and differences in educational outcomes in public schools. With variables describing urban structure, it is possible to statistically explain up to 70 % of the variation in educational outcomes in the primary schools and 60 % of the variation in educational outcomes in the secondary schools. The most significant variables in relation to low educational outcomes in Helsinki are abundance of public housing, low educational status of the adult population and high numbers of immigrants in the school's catchment area. The regression model has been constructed using these variables. The lower coefficient of determination in the educational outcomes of secondary schools is mostly due to the effects of secondary school choice. Studying the public school market revealed that students selecting a secondary school outside their local catchment area cause an increase in the variation of the educational outcomes between secondary schools. When the number of students selecting a school outside their local catchment area is taken into account in the regressional model, it is possible to explain up to 80 % of the variation in educational outcomes in the secondary schools in Helsinki.

Aim. Research shows that personality is associated with psychological well-being. Specifically neuroticism, extraversion and conscientiousness correlate the most with different aspects of psychological well-being. However, research about the association between personality change and change in psychological well-being is scarce. This study tries to clarify whether the association between personality and psychological well-being remains while examining the change in personality and psychological well-being i.e. is personality change associated with change in psychological well-being. Methods. The data used was from MIDUS (Midlife in the U.S.) longitudinal study. The measures were conducted in three different time-points: 1995–1996, 2004 and 2014. The sample consisted of 4058 Americans from which 55.1 % was women. Multilevel modeling was used in analyzing the data. First the analyses examined how personality traits predict each of the six aspects of psychological well-being. Thereafter, the analyses examined whether the average differences in personality traits between the individuals were associated with the differences in psychological well-being between the individuals. Also, the association between personality change and change in psychological well-being was examined. Results and Conclusions. Changes in neuroticism, extraversion and conscientiousness were associated the most with change in psychological well-being. Change in openness was associated with change in autonomy, environmental mastery, purpose in life, personal growth and self-acceptance while change in agreeableness was associated with change in purpose in life, positive relations with others and personal growth. This study supports the idea that personality traits and psychological well-being are causally associated, and the previous research has not discovered this causal association yet.

Vaikuttavuus on sosiaalityössä ajankohtainen, mutta vielä suhteellisen vähän eteenkään Suomessa tutkittu käsite. Vaikuttavuutta voidaan ymmärtää monin eri tavoin, mutta julkisessa keskustelussa näkökulma on usein taloudellinen ja keskittyy tehokkuuteen. Tämän vuoksi tutkielman teoriaosuudessa tarkastellaan sosiaalityön vaikuttavuuden lisäksi New Public Managementin käsitettä, koska tällä johtamisopilla on ollut laajoja vaikutuksia myös julkiselle sektorille esimerkiksi arvioinnin lisääntymisenä. Myös asiantuntijuuden ja organisaation käsitteitä tarkastellaan, koska ne ovat yhteydessä myös vaikuttavuuden toteutumiseen. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää aikuissosiaalityössä työskentelevien sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vaikuttavuudesta ja siitä millaisia mahdollisuuksia heillä on tehdä vaikuttavaa sosiaalityötä. Tarkoituksena on saada sosiaalityöntekijöiden ääni paremmin kuuluviin. Aineisto kerättiin tekemällä kaksi ryhmähaastattelua eräässä aikuissosiaalityön toimipisteessä. Yhteensä haastatteluihin osallistui seitsemän sosiaalityöntekijää. Aineisto on kvalitatiivinen ja sen analyysissä hyödynnettiin fenomenografista lähestymistapaa, joka keskittyy henkilöiden kokemuksiin ja ymmärrykseen tietystä ilmiöstä eikä niinkään ilmiön itsensä selittämiseen. Teoria ja sen pohjalta muotoutunut haastattelurunko ohjasivat analyysiä, mutta analyysissä on myös jätetty avoimeksi mahdollisuus, että aineistosta nousee esiin asioita joita ei ole ennalta määrätty. Tulokset esitellään kuvauskategorioina, joita muodostui yhteensä neljä. Sosiaalityöntekijöiden näkemys vaikuttavuudesta tiivistyi kahteen kuvauskategoriaan ja vaikuttavuus kuvattiin muutoksena ja sen arviointina. Muutos asiakkaan elämässä oli oleellisin, mutta myös muutos lähipiirissä ja yhteisössä nousi keskusteluun. Arvioinnin alakategorioissa nousi esiin esimerkiksi arvioinnin vaikeus yleisesti, systemaattisen arvioinnin puuttuminen, nykyisen arvioinnin keskittymisen määriin ja toive lisätä arviointia etenkin tutkimuksen kautta. Sosiaalityöntekijöiden kokemukset mahdollisuuksista vaikuttaa muodostivat myös kaksi kuvauskategoriaa, joista ensimmäiseen tuli vaikuttamisen keinoja. Näistä keinoista ehdottomasti tärkeimpänä esiin nousi vuorovaikutus. Muita keinoja olivat yhteistyö, koordinointi, tavoitteiden asettaminen ja raha. Toiseen kuvauskategoriaan nousi seikkoja, jotka vaikuttavat vaikuttavan sosiaalityön tekemiseen sekä nykytilanteen katsausta ja tulevaisuuden näkymiä. Huomion arvoista näistä oli etenkin mahdollisuuksia heikentävät asiat, kuten työmäärä ja vähäiset resurssit sekä ylempi organisaatio, joista molemmista nousi runsaasti keskustelua. Tulevaisuudelta kuitenkin, tietystä huolestuneisuudesta huolimatta, odotettiin positiivisiakin muutoksia etenkin uuden sosiaalihuoltolain hengessä, jossa vaikuttavuuden seuraaminen on lisätty sosiaalityöntekijän tehtäviin. Vaikuttavuus on siis erittäin ajankohtainen ja tärkeä teema sosiaalityössä tällä hetkellä ja myös haastatellut sosiaalityöntekijät painottivat sen merkitystä. Yleisesti sosiaalityötä on kritisoitu siitä, ettei se ole niin kiinnostunut tutkimustiedon lisäämisestä, mutta tämän tutkimuksen haastatellut sosiaalityöntekijät suhtautuivat kuitenkin hyvin positiivisesti esimerkiksi arvioinnin lisäämiseen juuri tutkimuksen kautta. Ongelma on enemmänkin, että kehittämiselle ei ole aikaa eikä ylempää asetetut työn painopisteet vastaa sosiaalityön arvoja. Vaikuttavuus voidaan myös ymmärtää hyvin eri tavoin, esimerkiksi yksilön tasolla tai yhteiskunnallisena tai siitä voidaan puhua synonyymina taloudellisuuden tai tehokkuuden kanssa. Voidaan myös kysyä voidaanko puhua vaikuttavasta sosiaalityöstä jos vaikuttavuutta ei ole menetelmällisesti arvioitu? Haastatellut sosiaalityöntekijät kuitenkin havainnoivat työssään vaikuttavuutta, vaikka sen systemaattinen arviointi puuttui ja sen täysipainoiselle tekemiselle ja kehittämiselle ei ole tarpeeksi resursseja. Tulevaisuudessa olisikin tärkeää saada tutkimustietoa vaikuttavuudesta, jotta käyttöön saataisiin enemmän sosiaalityön mukaisia arviointimenetelmiä, jotka eivät perustu vain taloudellisuuteen tai tehokkuuteen.

Tässä tutkielmassa tutkin sitä, minkälaisia visuaalisia elementtejä Suomen evankelisluterilaisen kirkko hyödyntää Instagram julkaisuissaan tavoittaakseen yksinäisiä nuoria. Koronapandemian aikana kirkko lisäsi nuorisotyötoimintaansa digitaalisessa ympäristössä ja on toimillaan pyrkinyt vähentämään nuorten yksinäisyyttä. Sosiaalinen media on muodostunut tärkeäksi alustaksi tuottaa ja toteuttaa nuoria tavoittavaa toimintaa. Tutkimukseni rakentui neljän eri seurakunnan ylläpitämän Instagram-tilin julkaisuista, joiden kohderyhmänä olivat yksinäiset nuoret. Valitut Instagram-tilit edustivat kirkon nuorisotyön osa-alueita laajasti ja sijoittuivat maantieteellisesti eri puolelle Suomea. Tutkimusmetodina hyödynsin visuaalista sisällönanalyysiä. Tutkimusprosessi eteni kokonaisaineiston analysoimisesta tarkempaan neljän yksittäisen julkaisun analysointiin. Tutkimus osoitti kirkon nuorisotyön hyödyntävän visuaalisia elementtejä julkaisuissaan laajasti ja monipuolisesti. Kirkko lähestyi yksinäisiä nuoria kolmen päätemaan valossa; tiedottaminen, yhdessäolo ja ilo. Nuoria pyrittiin tavoittamaan julkaisuilla tarinankerronnan, värien, aitouden ja elementtien sijoittelun avulla. Hyödynnetyt elementit tukevat vahvasti myös nuorisotyötoiminnan eri osa-alueiden tavoitteita. Tutkimuksen perusteella kirkon nuorisotyö vastaa omiin tavoitteisiinsa ehkäistä ja vähentää nuorten kokemaa yksinäisyyttä sosiaalisen median avulla. Julkaisuissa hyödynnetyt visuaaliset elementit lisäävät tietoutta ja madaltavat kynnystä osallistua kirkon tuottamaan toimintaan.

Attention Deficit Hyperactivity Disorder (ADHD) is a developmental neurobiological disorder, which emerges in childhood and often continues into adulthood. The need for psychological interventions is widely recognized, since pharmacotherapy does not help all adults with ADHD or residual symptoms still remains with medication. In the psychological interventions for adults with ADHD, it is focused to develop compensatory strategies and to alter dysfunctional thoughts and attitudes, which may maintain the ADHD symptoms. A six month follow up data was analyzed from individual rehabilitation with cognitive hypnotherapy (CH, n = 8) and cognitive behavioral therapy (CBT, n = 9). Both therapy interventions consisted of 10 weekly sessions. At follow-up, the benefits of the rehabilitations, measured by self-reported ADHD symptom scales (BADDS, SCL-16) and other psychiatric symptom scales (SCL-90, BDI-II), remained better in the CH group than in the CBT group. In the CBT group, ADHD symptoms and other psychiatric symptoms increased towards the pre-treatment level during the last three month period of the follow-up. In the CH group, both ADHD symptoms and other psychiatric symptoms remained at decreased level or even continued to decrease during the follow-up. The latter happened with ADHD symptoms measured by SCL-16 in the CH group. At follow up, the CH and the CBT groups differed from each other in general psychological well-being (SCL-90), anxiety (SCL-90 anxiety) and depression (BDI-II), and almost differed statistically in ADHD symptoms (SCL-16) for the favor of the CH. Independent clinical evaluations also supported the results. The current literature does not give any direct answer why the benefits of CH remained better than the benefits of CBT. The current assumption is that the CBT is the best psychological treatment for adults with ADHD. However, there exists only one randomized controlled study for applying CH for adults with ADHD and the current study is the follow-up for that. There is an increasing evidence for the effectiveness of hypnotherapy in many disorders, but the mechanisms of the hypnosis are still quite unknown. The deep relaxation with CH may decrease the ADHD hyperactivity symptoms. CH may also decrease affect regulation problems and may strengthen new positive thoughts and attitudes better than CBT do. Also, the use of the hypnosis may reinforce the therapeutic relationship. The generalization of the results and the clarification of the influence mechanisms of the hypnosis require further studies.

Tutkimuksessa tarkastellaan, miten suomea äidinkielenään puhuvat suomalaiset ja suomi toisena kielenä opiskelijat, jotka eivät osaa eivätkä ole opiskelleet karjalaa, pystyvät ymmärtämään puhetta vienankarjalaksi. Vienankarjala on yksi karjalan kielen murteista, jota pidetään suomen lähimpänä sukukielenä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka suomenpuhujat pystyvät kommunikoimaan vienankarjalaa puhuvan kanssa ja mitä kommunikaatiostrategioita he käyttävät ymmärtämisongelmien selvittämisessä. Tutkimukseni pohjautuu reseptiivisen monikielisyyden tutkimukseen. Sillä tarkoitetaan sellaista vuorovaikutusta, jossa osallistujat käyttävät kukin omaa äidinkieltään ja pystyvät ymmärtämään toisiaan äidinkielensä pohjalta nojautuen sukukielten samankaltaisuuteen. Tutkimuksen metodina on keskustelunanalyysi, ja aineisto koostuu videoidusta keskusteluista, joissa äidinkielinen vienankarjalainen puhuu arkisista asioista suomenpuhujien kanssa. Keskustelunanalyysin avulla analysoin, minkälai-silla kommunikaatiostrategioilla suomenpuhujat selviytyvät keskustelussa ilmenevistä ymmärtämisongelmista ja pystyvät ymmärtämään karjalaista puhekumppania, kun hän puhuu karjalaa ja he reagoivat hänen puheeseensa suomeksi. Tutkielmassa esiin nousevat suomenpuhujien kommunikaatiostrategiat voi jakaa neljään ryhmään. Yleisimmin ongelmatilanteissa suomenpuhujat käyttävät ymmärrysehdokkaita. Niiden avulla he yrittävät tulkita ymmärtämisen kannalta ongelmallisia karjalan kielen sanoja. Toiseksi eniten suomenpuhujien käyttämä kommunikaatiostrategia on avunpyyntö, jonka avulla suomenpuhujat ilmaisevat puhekumppanille verbaalisesti tai nonverbaalisesti avunpyyntöä ongelmatilanteen selvittämiseksi. Suomenpuhujat hyödyntävät myös vertaistukea eli tukeutuvat toisiinsa keskustelun etenemiseksi. Vähän käytetty, mutta kuitenkin merkityksellinen on kohdekieleen pohjautuva strategiaryhmä, johon kuuluvat suomenpuhujien käyttämä koodinvaihto ja kohdekielistäminen. Analyysin aikana selvisi, että suomenpuhu-jat pystyvät omaksumaan karjalaisia sanoja hyvin lyhyessä ajassa ollessaan vuorovaikutuksessa karjalanpuhujan kanssa. Vaikka tutkimus ei ole ensimmäinen, jossa tarkastellaan karjalan ymmärtämistä reseptiivisen monikielisyyden perus-teella, se on ensimmäinen, jossa tarkastellaan karjalankielisen puheen ymmärtämistä vuorovaikutuksessa karjalaisen kanssa. Tutkimus liittyy reseptiivisen monikielisyyteen ja sukukielten sekä kielenoppimisen tutkimuksiin. Se voi antaa tutkimuspohjaa monille muille sukukielten tutkijoille sekä hyödyllisiä vinkkejä suomea ja karjalaa tutkiville.

Tutkimukseni kohteena ovat mies- ja naispuoliset tutkijat ja tohtoriopiskelijat, jotka ovat osallistuneet katalyysitutkimukseen keskittyvän tutkimusverkosto IDECAT:in toimintaan. Tutkielmassani pyrin selvittämään, onko naisten ja miesten tutkijanuran välillä eroa ja jos on, niin minkälainen tämä ero on. Pyrin myös saamaan selville, onko naisten tutkijanuralla esteitä ja esiintyykö tiedeyhteisössä sukupuolesta johtuvaa syrjintää. IDECAT (Integrated Design of Catalytic Nanomaterials for a Sustainable Production) on EU-rahoitteinen, kemian tekniikkaan liittyvään katalyysitutkimukseen keskittyvä tutkimusverkosto, johon kuuluu alan tutkimusyksiköitä ja yliopistoja 12 Euroopan maasta. IDECAT:iin kuuluu noin 500-600 henkilöä. Tutkimukseni pohjautuu kahteen kyselytutkimukseen, jotka toteutettiin Internetissä 2009-2010. Ensimmäinen kyselytutkimus oli vastaajien saatavilla loka-marraskuussa 2009 ja siinä selvitettiin IDECAT:in tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden tasa-arvotilannetta yleisesti. Kyselyyn vastasi 83 henkilöä, joista 51% oli naisia ja 49 % miehiä. Kyselyssä käytettiin strukturoitua kyselylomaketta ja tulokset analysoitiin kvantitatiivisesti SPSS tilasto-ohjelmalla. Tilastollisena menetelmänä käytän ristiintaulukointia. Toinen kyselytutkimus (jatkokysely) keskittyy tiedeyhteisössä tapahtuvaan sukupuolesta johtuvaan syrjintään ja se oli vastaajien saatavilla huhti-toukokuussa 2010. Jatkokyselyn kysymykset ovat avokysymyksiä ja ne analysoitiin laadullisesti. Jatkokyselyyn vastasi 24 henkilöä, joista 6 kuvasi yksityiskohtaisesti syrjintäkokemuksiaan tiedeyhteisössä. Teoreettisena viitekehyksenä käytän tutkimuksessani Joan Ackerin sukupuolittuneen organisaation teoriaa ja siihen liittyviä, organisaation toiminnassa ilmeneviä sukupuolittuneita prosesseja. Sukupuolittuneet prosessit ovat ajattelutapoja , käytäntöjä ja asenteita, joilla sukupuolet erotetaan toisistaan ja joilla tuotetaan sukupuolten välisiä valtasuhteita. Naisten ja miesten tutkijanuran välillä on aineistossani joitakin merkittäviä eroja. Sukupuolesta johtuva syrjintä on yleistä vastaajien keskuudessa ja naiset ovat kokeneet sitä useammin kuin miehet. 67% naisvastaajista ja 37% miesvastaajista on kokenut sukupuolesta johtuvaa syrjintää. Naisvastaajat myös kokevat miehiä useammin, että he eivät saa riittävästi tukea ja kannustusta esimiehiltään. Lisäksi naisia on pyydetty mukaan tieteelliseen yhteistyöhön miehiä harvemmin. Useimmat muuttujat eivät kuitenkaan tuo eroa sukupuolten välille. Tutkijanaiset kokevat ylenemismahdollisuutensa lähes yhtä hyviksi kuin miehet, naiset ja miehet työskentelevät yhtä usein määräaikaisissa tehtävissä ja naiset työskentelevät kokopäiväisesti lähes yhtä usein kuin miehet. Naiset pitävät perheen ja työn yhdistämistä helppona. Sukupuolittuneita prosesseja ilmenee erityisesti sukupuolten väliseen työnjakoon ja sosiaalisen tuen ja vallan jakoon tiedeyhteisössä liittyvissä tilanteissa. Sukupuolittuneisuus ei kuitenkaan ole totaalista, monien kyselyn muuttujien kohdalla sukupuolittumista tai eroa sukupuolten välille ei tullut. Monet kyselyn muuttujat osoittavatkin, että naiset ja miehet kokevat, että heitä kohdellaan melko tasa-arvoisesti. Tietyillä osa-alueilla epätasa-arvoisen kohtelun kokemukset ovat kuitenkin yleisiä, mikä tuottaa ristiriitaisen kuvan tiedeyhteisön tasa-arvotilanteesta. Tämä voi viitata siihen, että tutkijanaisten ja miesten asemat ja roolit tiedeyhteisössä eivät ole pysyviä ja staattisia, vaan aktiivisessa muutoksen tilassa. Tutkijanaisten asemaa tiedeyhteisössä voidaan lisäksi parantaa reagoimalla ja puuttumalla sukupuolesta johtuvaan syrjintään, pitämällä tasa-arvoasioita esillä sekä kiinnittämällä huomiota johtamiskäytäntöihin, esimerkiksi palkkaamalla lisää naisjohtajia.

Yleisradio nousi otsikoihin kesällä 2020, kun Medialiiton tekemästä kantelusta kimmokkeensa saanut hallituksen esitys yleisradiolain muuttamisesta eteni lausuntokierrokselle. Hallituksen esityksessä esitettiin Yleisradio Oy:stä annetun lain 7 §:ää muutettavaksi siten, että se rajoittaisi Yleisradion mahdollisuutta julkaista tekstimuotoisia sisältöjä osana julkisen palvelun tehtävää. Tämä mediahuomio aloitti Yleisradiota koskevan yhteiskunnallisen keskustelun. Tutkielmassani olen perehtynyt kolmeen kysymykseen, jotka koskevat Yleisradion sääntelyn kehitystä sotien jälkeisessä Suomessa, Yleisradion ja sananvapauden historian liitännäisyyttä sekä Medialiiton ja Sanoman tekemien kanteluiden sisältöä. Sotien jälkeisessä Suomessa Yleisradion sääntelystä erotetaan yleensä viisi vaihetta: Vuodet 1934–1945 eli Yleisradion aika valtionyhtiönä ennen Lex Jahvettia, Lex Jahvetti, vuodet 1950–1993 eli komiteoiden aika ja Yleisradion hallintoneuvoston asemaa sekä yhtiön hallintomuotoa koskevat kiistat, laki Yleisradiosta ja pääjohtaja Paasilinnan erottaminen vuonna 1993 ja vuodet 2000-edelleen eli parlamentaaristen työryhmien aika, rahoitusratkaisu ja eduskunnan aseman vahvistuminen. Merkittävää sääntelyn muuttumisessa on ollut, että Yleisradiosta on tullut yhä voimakkaammin parlamentaristisesti hallittu toimija, kun suhteellisen merkittävistäkin asioista päättäminen siirrettiin 2000-luvulla komiteoilta parlamentaarisille työryhmille. Eduskunnan merkitys Yleisradion hallinnollisissa asioissa onkin kasvanut ja voimistunut merkittävästi sotien jälkeisessä Suomessa. Medialiitto jätti vuonna 2017 Euroopan unionin komissiolle kantelun Yleisradion toiminnasta ja Yle-laista. Kantelu koski Yleisradion verkkosanomalehteä eli laajamittaista tekstimuotoisen journalistisen verkkosisällön julkaisutoimintaa, jonka Medialiitto epäili olevan EU:n valtiontukisääntelyn vastaista. Kantelu osoitettiin komissiolle, sillä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) artiklojen 107 ja 108 mukaan EU:n valtiontukisääntely kuuluu komission toimivaltaan. Sääntelyn tavoitteena on taata EU-alueella toimivien yritysten yhdenvertaiset kilpailuolosuhteet ja vähentää jäsenvaltioiden välillä tapahtuvaa tukikilpailua. Valtiontukia valvoo komissio siten, että jäsenvaltioiden on tehtävä valtiontuista erillinen ilmoitus komissiolle, joka päättää tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille. Komissio vastasi Medialiiton kanteluun toteamalla, ettei nykyisin voimassa oleva Yle-laki (1380/1993) ole EU:n valtiontukisääntelyn mukainen. Mediakonserni Sanoma teki Yleisradiosta valtiontukikantelun EU:n kilpailuviranomaiselle toukokuussa 2021. Kantelun tarkoituksena on selvittää, noudattaako Yleisradion toiminta EU:n valtiontukisääntelyä. Sanoman kantelun keskuudessa ovat Yle Areena ja Ylen oppimisen sisällöt. Tutkimukseni tärkeimmät havainnot koskevat uuden Yleisradio-lain hallituksen esitystä, joka ei tutkimustulosteni perusteella ole tarpeeksi perusteltu.

Tutkielmassani tarkastelen partioleirin suunnittelukokousten suunnittelujaksoja. Tavoitteena on osoittaa, minkälainen on prototyyppinen suunnittelujakson kokonaisrakenne. Analyysin kohteena ovat näiden jaksojen sisältämät päätöksenteko- ja työnjakojaksot. Osoitan, miten päätöksentekoprosessi rakentuu vuorovaikutuksessa ja millä kielellisillä keinoilla osallistujat jakavat työtehtäviä toisilleen. Tarkastelun kohteeksi olen rajannut sellaiset päätöksenteko- ja työnjakojaksot, joihin liittyvät päätökset on kirjattu kokousten muistioihin. Aineisto koostuu kolmesta videoidusta monenkeskisestä suunnittelukokouksesta. Yhteensä aineistoa on vajaa neljä tuntia. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi ja analyysissa hyödynnän erityisesti aiempaa tutkimusta vuorovaikutuksesta kokouksissa. Luvussa 3 osoitan, minkälainen on kokousten suunnittelujakson kokonaisrakenne ja erittelen sen eri alajaksot. Luvussa 4 analysoin, miten päätökset syntyvät kokouksessa. Osoitan, että päätösjaksot voidaan jakaa eksplisiittisiin ja implisiittisiin. Eksplisiittisistä päätösjaksoista on hahmotettavissa päätöksenteon laukaiseva ehdotus-hyväksyntä-vieruspari, joka aloittaa meneillään olevan topiikin sulkemisen. Implisiittisistä päätösjaksoista puuttuu jokin eksplisiittisten jaksojen tunnusmerkeistä. Osoitan myös, kuinka osallistujien roolit vaikuttavat siihen, miten ehdotus tehdään kielellisesti ja miten päätösjakson eksplisiittisyyteen vs. implisiittisyyteen vaikuttaa aiheen monimutkaisuus. Luvussa 5 erittelen työnjaon toteutumista aineistoni kokouksissa. Olen jakanut työnjaon muodot niiden keskeisten toimintojen eli pyyntöjen, tarjoutumisten ja ehdotusten mukaan. Puheenjohtajat toteuttavat työnjakoa pääosin pyyntöjen ja muut osallistujat tarjoutumisten avulla. Toisin kuin pyynnöissä ja ehdotuksissa, tarjousvuoroissa pystyvyys ottaa jokin asia vastuulle merkitään modaalisilla kielenaineksilla (esim. voida). Analyysini osoittaa, että osallistujat voivat sekä tarjoutua yksin että ryhmänsä puolesta ottamaan vastuutehtävän. Tutkielma lisää tietoa siitä, miten kokousten osallistujat tekevät yhteistyössä päätöksiä vuorovaikutuksessa ja miten aiemmin vähemmälle tutkimukselle jäänyt työnjako toteutuu. Aiempi kokoustutkimus on painottunut työelämään, ja tutkielmani avaakin näkökulmia siihen, miten vapaaehtoiskonteksti vaikuttaa kokousvuorovaikutukseen. Jatkossa olisi kiinnostavaa tutkia esimerkiksi kiinteämmin kokousten muistioiden ja vuorovaikutuksen suhdetta sekä tarkastella työnjaon resursseina käytettyjä toimintoja laajemmalla aineistolla sekä erilaisissa vuorovaikutuskonteksteissa.

Partially ordered sets (posets) have various applications in computer science ranging from database systems to distributed computing. Content-based routing in publish/subscribe systems is a major poset use case. Content-based routing requires efficient poset online algorithms, including efficient insertion and deletion algorithms. We study the query and total complexities of online operations on posets and poset-like data structures. The main data structures considered are the incidence matrix, Siena poset, ChainMerge, and poset-derived forest. The contributions of this thesis are twofold: First, we present an online adaptation of the ChainMerge data structure as well as several novel poset-derived forest variants. We study the effectiveness of a first-fit-equivalent ChainMerge online insertion algorithm and show that it performs close to optimal query-wise while requiring less CPU processing in a benchmark setting. Second, we present the results of an empirical performance evaluation. In the evaluation we compare the data structures in terms of query complexity and total complexity. The results indicate ChainMerge as the best structure overall. The incidence matrix, although simple, excels in some benchmarks. Poset-derived forest is very fast overall if a 'true' poset data structure is not a requirement. Placing elements in smaller poset-derived forests and then merging them is an efficient way to construct poset-derived forests. Lazy evaluation for poset-derived forests shows some promise as well.