Browsing by Title

Tutkimus on kirjallisuuskatsaus, jossa on selvitetty parantaako päätöksentuki (clinical decision support system, CDSS) eli tietokoneavusteinen tietojärjestelmä kliinistä päätöksentekoa, ja miten se vaikuttaa kustannuksiin, sairastavuuteen, kuolleisuuteen ja lääkäri-potilasvuorovaikutussuhteeseen. Lisäksi tutkimus selvittää, mitkä tekijät parantavat ja mitkä heikentävät päätöksentuen vaikuttavuutta. Päätöksentuki vähentää sairastavuutta, saattaa vähentää kustannuksia, vähentää lääkitysvirheitä mutta ei vaikuta kuolleisuuteen. Päätöksentuesta välittyvä hyöty potilaille on vähäistä. Päätöksentuen vaikuttavuutta parantavat tekijät, jotka helpottavat kliinikon työskentelyä. Näitä ovat käyttäjien automaattinen kehottaminen päätöksentuen käyttöön, valmiiden hoitosuositusten ehdottaminen pelkkien arviointien sijaan, automaattinen päätöksentuki kliinisen työn aikana, päätöksentuki päätöksenteon hetkellä ja tietokoneavusteinen päätöksentuki. Päätöksentuen vaikuttavuutta heikentää hälytysuupumus, jota voi vähentää poistamalla kliinisesti merkityksettömät lääkeyhteisvaikutusvaroitukset. Tulevaisuudessa tarvitaan vielä lisää tietoa päätöksenteon vaikuttavuudesta etenkin kuolleisuuteen ja kustannuksiin.

The Forest Academy for Decision-makers is a well-known concept. It is necessary to evaluate the concept occasionally as it was created already in 1995. The goal of the Forest Academy is to increase dialogue between forest sector and rest of society by providing a forum to arouse interest towards forest issues and the possibilities that the field can provide for society, create new networks and provide stimulations for forest professionals from other sectors. Interaction, high-class presentations and attractions and the unique course spirit are in the core of the concept. I have evaluated the impact and effectiveness of the Forest Academy forums in this quality study. I have studied weather the concept has been able to affect in decision making or has something been achieved in the forest sector or wider in the society by utilizing networks or substance from the courses. I have interviewed course participants in 2016. Additionally, I have analyzed the course themes and how those have been changed during the past 20 years. I have used the previous evaluation study of the Forest Academy forums for planning this study and it is also valuable to compare results between these studies. The Forest Academy has improved the understanding of the Finnish forest sector among decision-makers. The acceptability of the forest sector and forest utilization and the national consensus in forest issues have strengthened by the Forest Academy. It has offered a memorable four-day-course experience for over thousand decision-makers. The concept has worked effectively as it has created new networks, added knowledge of the forest sector, and introduced how pervasive the forest and natural resource sector is. The results support the future demand for this kind of forum. At the same time, it is important to reach appropriate, effective, and committed participants for the upcoming courses. However, the concept needs developing as society and operational environment has become more hectic and global, forest sector is nowadays part of the bioeconomy and the whole natural resources and bioeconomy field faces strong expectations how to tackle the climate change and maintain biodiversity. The Forest Academy would need to answer more and more complex and wider topics. It demands development of the concept structure, encourage for interdisciplinary collaboration with various interest groups, even more interactive working during the courses, and bolder visions of the future role of forests. However, the basic knowledge of the forest related issues cannot be neglect. Forest Academy would need to consider, how to coordinate continuous and more determined developing, which takes into account the different operational environment than 20 years ago. The Forest Academy should still regard that the two-way communication really works in practice.

Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla, minkälaista tukea läheisensä menettäneet ovat saaneet tai olisivat kaivanneet seurakunnalta hautajaisten jälkeen. Lisäksi tarkasteltiin mitkä syyt edistivät tai haastoivat tuen saatavuutta ja saavutettavuutta. Tutkielman tavoitteena on tarjota seurakunnille tietoa seurakuntalaisten kokemuksista, joiden avulla hautajaisten jälkeistä surutukea voitaisiin kehittää. Tutkimusaineisto kerättiin tekemällä yhdeksän teemahaastattelua. Haastateltavat olivat 29–79-vuotiaita, viimeisen 5,5 vuoden aikana menetyksen kokeneita omaisia. Yhteistyöseurakuntanani toimi Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, johon jokainen haastateltava linkittyy joko henkilökohtaisen tai edesmenneen läheisen suhteen kautta. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla omaisten kokemukset tulivat selkeästi esiin. Analyysin tuloksena löytyi kolme hyväksi koettua ja kaivattua surutuen tapaa, jotka olivat keskustelun tarve, kohdatuksi tulemisen tarve ja konkreettisen surutuen tarve. Surutuen saatavuutta ja saavutettavuutta edistivät seurakunnan, sen työntekijöiden ja toiminnan tuntemus ja haastoivat niiden tuntemattomuus. Tutkielma osoittaa, että teologien sielunhoidolliseen osaamiseen olisi syytä kiinnittää enemmän huomioita, koska menetys loi omaisille tarpeen syvällisempään ja sensitiivisempään kohtaamiseen ja keskusteluun. Seurakuntien tulisi parantaa näkyvyyttään ja saavutettavuuttaan, jotta vanhanaikaset asenteet ja tietämättömyys toiminnasta eivät jatkossa estäisi hakemasta tukea seurakunnista. Tutkimustuloksista nousi, että esimerkiksi digitaalisten alustoiden hyödyntäminen voisi lisätä tuen saatavuutta sekä rikkoa ennakkoluuloja. Lisäksi käytössä olevan Hautausoppaan muokkaaminen Suruoppaaksi, joka vastaisi kokonaisvaltaisesti surevan tarpeisiin, olisi hyödyksi kuoleman kohdanneille omaisille.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää mitä on paavalilainen ristinteologia, ja kuinka Jürgen Moltmann tulkitsee sitä. Moltmannilla on ollut suuri vaikutus moderniin ristinteologiaan. Tästä syystä on hyvin kiinnostavaa ja aiheellista tutkia, kuinka raamatullista Moltmannin ristinteologia on ja kuinka paavalilaisena sitä voidaan pitää. Tutkimus on myös siitä syystä erityisen mielenkiintoinen, että Moltmannin ja Paavalin ristinteologiaa ei olla tutkimuksissa aiemmin vertailtu keskenään. Tämän tutkielman erityisarvo on myös siinä, että tässä Uuden testamentin eksegetiikka, sekä dogmatiikka yhdistyvät. Tämän tutkimuksen päälähteinä ovat Jürgen Moltmannin teos The Crucified God, alkukielinen Uusi testamentti, sekä kirkkoraamattu. Tutkimuksen metodeina ovat systemaattinen ja eksegeettinen analyysi. Tutkielma jakautuu viiteen pälukuun. Ensimmäisessä luvussa johdannon jälkeen (luku 2) selvitän Moltmannin ristiteologiaa. Moltmannin teologiassa Kristuksen risti on erittäin tärkeässä roolissa. Risti saa kuitenkin todellisen pelastavan merkityksensä vasta Kristuksen ylösnousemuksen kautta. Kristuksen ylösnousemus on voitto synnin ja kuoleman vallasta. Moltmann puhuu paljon Jumalan kärsimyksestä. Hänen mukaansa Jumala kärsii ristillä sekä Isänä Poikansa kuoleman että Poikana tullessaan Isänsä hylkäämäksi. Mikäli Jumala ei voi kärsiä, hän on vajavaisempi kuin ihmiset, sillä hän, joka rakastaa, kykenee myös kärsimään, ja Jumala on rakkaus. Ristillä tapahtuu kuolema Jumalassa, mutta ei voida kuitenkaan puhua Jumalan kuolemasta. Moltmann myös korostaa, että ristintapahtumissa on läsnä koko trinitaarinen Jumala. Ristinteologian on Moltmannin mukaan oltava yhteiskunnallisesti merkittävää ja sillä on oltava vaikutusta jopa politiikkaan asti. Ristin syvin merkitys on siinä, että ristillä Jumala osoittaa rakkaudessaan, että hän on siellä, missä on hätää ja kärsimystä. Toisessa pääluvussa (luku 3) tutkin Paavalin ristinteologiaa. Paavalin ristinteologisena perustekstinä voidaan pitää Ensimmäisen korinttilaiskirjeen kohtaa 1. Kor. 1:18-31. Teen työssäni tästä käännöksen ja eksegeettisen analyysin. Lisäksi nostan esille muita mielestäni Paavalin ristinteologian kannalta oleellisia kohtia, joita ovat: Room. 5:6 21; 2. Kor. 5:19 21; Gal. 3:13; Fil. 2:6-11. Teen työssäni myös näistä suppean eksegeettisen analyysin. Vertailen Moltmannin ajatuksia siihen mitä Paavali näissä kohdissa sanoo. Kolmannessa pääluvussa (luku 4) tarkastelen paavalilaista ristinteologiaa laajemmassa näkökulmassa. Paavalin ajattelu nousee Vanhasta testamentista, joten selvitän millä tavalla VT:n uhriajattelu on vaikuttanut käsitykseen Kristuksesta sovitusuhrina. Moltmannille koko sovitusuhriajattelu on melko vieras, joten tämä on myös siltä kannalta oleellinen teema, että se tuo hyvin esiin Paavalin ja Moltmannin ajattelun eroja. Lisäksi selvitän mitä Kristuksen risti merkitsee Paavalille. Miksi Kristus on täytynyt nimenomaan ristiinnaulita ja mitä tämä merkitsee Jumalan ja ihmisten kannalta? Tämä on toinen asia, jossa Moltmann eroaa Paavalin ajattelusta, sillä hänen ajattelussaan Kristuksen ristillä ei loppujen lopuksi ole sovittavaa merkitystä. Luvun lopussa selvitän vielä Lutherin ristinteologiaa ja vertailen sitä Moltmannin ajatteluun. Moltmann on saanut paljon vaikutteita Lutherilta, mutta hänen ajattelunsa eroaa Lutherin ajattelusta hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Paavalinkin. Neljännessä pääluvussa (luku 5) teen loppukatsauksen, jossa tulen siihen tulokseen, että Moltmannin ristinteologia on joiltakin osin paavalilaista, mutta hän sivuuttaa valitettavasti niin monia Paavalille tärkeitä asioita, ettei hänen ristinteologiaansa voida mielestäni pitää täysin paavalilaisena.

Tutkielma tarkastelee Pieter Bruegelin (1925/30–1569) öljyvärimaalausta Paavalin kääntymys (1567). Bruegelin Paavalin kääntymys mainitaan taidehistoriallisessa kirjallisuudessa usein, mutta teoksesta ei ole kirjoitettu syvällistä analyysiä. Aiemmassa tutkimuksessa Bruegelin Paavalin kääntymys -teosta on pidetty lähinnä maisemamaalauksena tai syntyajankohdan poliittisiin asetelmiin viittaavana teoksena. Maalauksen teemana on ihminen käännekohdan äärellä. Bruegelin maalaama Paavali makaa maassa, sillä jumalallinen totuuden välähdys on sokaissut hänet. Paavali joutuu katsomaan sisimpäänsä. Kristittyjä surmanneesta sotilaasta syntyy uusi ihminen, joka julistaa rauhaa. Tutkielma hyödyntää teologian, taidehistorian, taloushistorian, uskontotieteen, filosofian, estetiikan sekä alue- ja kulttuurintutkimuksen tieteenalojen lähestymistapoja. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi. Teos on aikakautensa kontekstin tuote, sen kuvajainen, ja samanaikaisesti se on rakentanut – ja rakentaa yhä – aikakauttaan koskevia käsityksiä itsekin. Tutkielma hyödyntää Erwin Panofskyn, Roland Barthesin ja Hans Beltingin kuva-analyysimenetelmiä. Tutkielma esittelee tekijän kehittämän hyppää kuvaan -metodin. Metodia hyödyntävä katsoja pyrkii samastumaan maalauksen tunnelmaan, siinä oleviin henkilöihin ja heidän toimiinsa. Kuvan tarkasteleminen sisältä päin mahdollistaa yksityiskohtien ja viestien havaitsemisen. Tausta tälle metodille syntyi tutkielman tekijän toimiessa vuosikymmenten ajan valokuvaajan ammatissa. Ihmisten kuvaaminen edellytti kohteen ehdoilla elämistä, samastumista. Metodin teoreettinen pohja on peräisin John Szarkowskilta, Robert Capalta, Dorothea Langelta ja Henri Cartier-Bressonilta. Cartier-Bresson tunnetaan ratkaisevan hetken käsitteestään. Bruegelin teos kuvaa ratkaisevaa hetkeä, Paavalin kääntymystä. Hyppää kuvaan -metodi sopii Bruegelin teokseen erityisen hyvin, koska teos näyttää dokumentaariselta ja valokuvamaiselta. Hyppää kuvan -metodin avulla tutkielman tekijä oivalsi Bruegelin teoksen sisältämän kuvitteellisen äänimaailman. Toinen keskeinen havainto liittyy siihen, että teos on täynnä viittauksia teologiaan ja Raamatun teksteihin. Kuvassa on tekijän tulkinnan mukaan esimerkiksi pyhä perhe, ja Paavalin kääntymys on puettu kertomuksen muotoon. Teoksessa tapahtuu samaan aikaan monta asiaa eri aikatasoilla. Kolmas tutkielman keskeinen löytö on se, että teoksessa on mukana arkkienkeli Mikaelin katse. Tutkielmassa käytetään ilmaperspektiivistä nimitystä Mikaelin perspektiivi. Tämä termi antaa mahdollisuuden päästä lähemmäksi kontekstia, jossa teos valmistui. Neljäntenä huomiona tutkielma esittää hypoteesin, jonka mukaan maalausta on mahdollisesti muunneltu jälkikäteen, kuten Bruegelin Betlehemin lastenteurastus -maalaustakin on muuteltu. Bruegelin aikana maalausten rinnalla syntyi muitakin artefakteja, kuten kullasta tehtyjä esineitä. Patsaat, kangastyöt, vaatteet, kengät, hevosvälineet, koko aikakausi oli yhtä loputonta käsityötä. Bruegelin teos toimii edelleen alkuperäisessä tehtävässään uskoa ilmaisevana artefaktina ja 1500-luvun lopun alankomaisen maalaustaiteen dokumenttina.

Tutkimusaiheeni on Paavalin miehinen puolustautuminen hänen kirjeissään Korintin seura-kunnalle. Korinttiin lähetetyn kirjeenvaihdon luennasta ilmenee, että Paavali on joutunut voimakkaan arvostelun kohteeksi. Hänen miehisyyttään on mitätöity monin tavoin. Tällaisessa tilanteessa Paavali turvautuu järeään puolustautumiseen. Paavalin niin sanottu ristinpuhe ilmenee juuri tässä tilanteessa; Korinttiin lähetetyssä ensimmäisessä kirjeessä ristinpuhe kuuluu kirjeen alussa, kun Paavali arvostelee inhimillistä viisautta, toisessa kirjeessä ristinpuhe liittyy Paava-lin kerskailuun vaikeuksillaan ja rangaistulla kehollaan. Paavali nostaa esiin mielikuvan ris-tiinnaulitusta Kristuksesta suurimpana mahdollisena kunniana, ja samastaa myös omat koet-telemuksensa ja kärsimyksensä Kristuksen kärsimyksiin. Kyseessä on siis kirjeenvaihto Korinttiin, Rooman valtaamaan kreikkalaiseen kaupunkiin. Tapahtuvan kontekstina on täten ajan kreikkalais-roomalainen, miehisyydelle korkeat vaati-mukset asettava kulttuuri. Tuonkin tutkielmassani laajasti esiin ajan käsityksiä arvostettavasta miehisyydestä. Kysymys on tämä: Kun Paavalin miehinen puolustautuminen perustui ajan kunniakäsitykseen nähden häpeällisten esimerkkien varaan (ristiinnaulitseminen, fyysisesti rangaistuksi tuleminen, kärsimys), niin miten kuulija pystyi vastaanottamaan sen kulttuurissa, jossa korostettiin miehistä kompetenssia, voimaa ja koskemattomuutta? Oliko Paavalin tapa puhua jotain aivan uutta, vai oliko ajassa jotain sellaista, mikä teki hänen julistuksestaan vä-hemmän vastakulttuurista kuin mitä ensivaikutelma antaisi ymmärtää? Ilmenee, että ajan kulttuurissa virtaili vaikutteita, jotka näyttivät suuntaa Paavalin ristinpu-heelle. Mies, joka asetti itsensä alttiiksi kärsimykselle ja kuolemalle muiden puolesta, oli ajassa ihailtu miehinen malli. Tällaisena Paavali haluaa sekä Kristuksen että itsensä esittää. Myös kyynisestä perinteestä nouseva stoalaisuus toi murtumia perinteiseen käsitykseen kos-kemattomasta miehisyydestä. Silti Paavalin miehisen puolustautumisen rakentuminen perin-teisesti häpeällisinä pidettyjen seikkojen varaan saavuttaa ajassaan ennenkuulumattomat mit-tasuhteet.

Pro gradussani tutkin Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien uutisointia paavi Benedictus XVI:ta tämän paaviusvuosina 2005–2013. Tutkimuksen päähuomio on näkyvästi uutisoiduissa aiheissa. Selvitän niiden avulla, millaisista aiheista uutisoitiin ja miten. Tarkastelen myös kuvaa siitä, millaisena paavi ja paavius nähtiin lehdissä. Selvitän lisäksi, millaisia lähteitä uutisoinnissa käytettiin. Vertaan kahden lehden tapaa uutisoida selvittääkseni oliko sanomalehden ja iltapäivälehden välillä näkyvissä eroavaisuuksia. Tarkastelen myös sitä, näkyikö lehtien uutisoinnissa muutosta kahdeksan vuoden aikana. Paavi Benedictus XVI näkyi uutisissa erityisesti seitsemän aiheen kautta. Vuonna 2005 uutisoitiin paavin vaihtuminen. Seuraavana vuonna uutisoitiin paavin Regensburgin puheesta noussut kohu. Vuoden 2009 keväällä paavista uutisoitiin Pius X:n veljeskunnan holokaustikohun yhteydessä ja samana vuonna paavista uutisoitiin myös hänen Afrikan-matkan kondomilausunnon seurauksena. Vuoden 2010 alussa Benedictus näkyi uutisissa katolisen kirkon hyväksikäyttöskandaalin takia. Vuonna 2012 lehdet uutisoivat Vatileaks-tietovuotoskandaalista. Benedictus XVI poistui lehtien sivuilta näyttävästi ilmoitettuaan eroavansa paavin virasta vuoden 2013 helmikuussa. Näkyvä uutisointi paavi Benedictus XVI:ta jakautui kahteen pääryhmään. Hänen paaviutensa alku ja loppu muodostavat toisen ryhmän ja toiseen ryhmään kuuluvat paavin liitetyt kohu- ja skandaaliuutiset. Paavista uutisoitiin melko vähän, eikä esimerkiksi arkipäivän paavius paljoakaan lehtien sivuilla näkynyt. Lehtien ja paavin arvomaailmat erosivat toisistaan merkittävästi, mikä näkyi lehtien kritiikkinä paavia ja kirkkoa kohtaan. Lehdillä ei ollut erityisesti paaviuteen keskittyneitä toimittajia ja lehdet turvautuivat usein kansainvälisten uutistoimistojen uutisiin. Suomalaiset roomalaiskatolisen kirkon jäsenet näkyivät harvoin uutisten yhteydessä. Lehtien uutisissa paavius näyttäytyi hyvin maalliselta instituutiolta. Paavin hengellinen rooli ei uutisissa juurikaan näkynyt, vaan usein uutisissa korostui paavin viran poliittinen ja maallinen puoli. Median kanssa toimiminen aiheutti hankaluuksia akateemiselle Benedictus XVI:lle ja se näkyi paavin mediakuvassa. Benedictus-uutisoinnin perusteella voi päätellä, että toimivien mediasuhteiden merkitys paaviudelle on huomattava.

Tutkielmani keskittyy paavi Johannes Paavali II:n näkemyksiin kansainvälisistä konflikteista ja kriiseistä ajanjaksolla 1978-2003. Tutkielmassani pääasiallisina lähteinä toimivat Vircondeletin 2005, Heinisen 2004, Metaxasin 2013 ja Halmeen 2020 julkaistut teokset. Näiden lisäksi tärkeimpiä aineistoja oli itse paavin laatimat kirjeet, puheet ja viestit, jotka löytyvät Vatikaanin verkkosivuilta. Olen myös hyödyntänyt muuta paavista kertovaa kirjallisuutta, sekä eri kriisien ja konfliktien kannalta tärkeimpiä teoksia, julkaisuja ja erilaisia tutkimuksia. Paavi Johannes Paavali II tunnetaan laajasti yhtenä 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, ja hän osoitti paavina toimiessaan syvää omistautumista rauhan ja sovinnon edistämiselle kansainvälisissä konflikteissa ja kriiseissä. Hänen paaviutensa aikana, vuosina 1978-2005, hän kohtasi lukuisia maailmanlaajuisia haasteita ja osallistui aktiivisesti diplomaattisiin ponnisteluihin konfliktien ennaltaehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi, samalla noudattaen oikeudenmukaisuuden, solidaarisuuden ja ihmisarvon kunnioittamisen periaatteita. Paavi Johannes Paavali II:n ei vain tyytynyt pitämään puheita ja kirjoittamaan kirjeitä, vaan hän matkusti usein paikanpäälle tapaamaan ihmisiä ja piti puheitaan suoraan heille. Paavia kutsutaankin matkustavaksi paaviksi, koska hän matkusti huomattavasti enemmän kuin häntä edeltäneet paavit. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida paavi Johannes Paavali II:n lähestymistapoja kansainvälisiin konflikteihin ja kriiseihin, samalla korostaen hänen sitoutumistaan rauhaan, diplomaattisiin pyrkimyksiin ja moraaliseen johtajuuteen. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, miten paavi kohtasi eri kriisitilanteen ja millaisia periaatteita hän noudatti toiminnassaan. Tutkin myös vaikuttiko paavi Johannes Paavali II:n puolalaisuus ja kokemus toisesta maailmansodasta eri tavalla suhtautumiseen kuin edellisillä paaveilla. Yksi keskeinen tulos tässä tutkimuksessa on se, että paavi Johannes Paavali II:n lähestyi kaikkia kriisejä ja konflikteja diplomaattisesti, tavoitteenaan rauhan löytäminen. Hän ei suosinut yhtä ihmisryhmää toisen edelle, vaan pyrki ottamaan kaikki osapuolet huomioon. Hänen lähestymistapansa oli inklusiivinen, painottaen kaikkien osapuolten yhdenvertaista kunnioittamista ja oikeudenmukaisen ratkaisun löytämistä konflikteihin. Hän puolusti voimakkaasti ihmisoikeuksia, uskonnonvapautta ja jokaisen ihmisen ihmisarvoa. Paavi korosti rauhan tärkeyttä yleisellä tasolla ja puhui siitä usein. Paavi Johannes Paavali II:n uskoi, että sotien syynä ovat monimutkaiset ja yleismaailmalliset ongelmat, jotka kohdistuvat sekä ihmisiin, että elämään. Hänen mielestään rauhan perustana on elämän ja ihmisarvon kunnioittaminen, sota syntyy siellä, missä ihmisoikeuksia rikotaan. Rauha taas riippuu jokaisen ihmisen toiminnasta, sillä sota ei ole luonnonilmiö, vaan sen aloittavat ihmiset. Paavin mukaan aseet eivät ole vain eettisen kriisin seuraus, vaan myös rauhan rikkoutumisen syy. Hän uskoi, että rauha löytyy vain noudattamalla tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden periaatteita. Siksi erilaiset konfliktit tulisi ratkaista muilla tavoin kuin sotimalla.

Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisen kuvan elokuvat Aamen ja Under the Roman Sky välittävät paavi Pius XII:sta ja erityisesti hänen suhtautumisestaan juutalaisiin ja holokaustiin. Elokuvat esittävät miltei vastakkaiset näkemykset Piuksesta. Aamen perustuu Rolf Hochhuthin vuonna 1963 julkaistuun näytelmään Sijainen, joka oli ensimmäisiä Piukseen kriittisesti suhtautuvia arvioita. Elokuva toi taiteessa esiintyvän Piuksen kritiikin uudelle vuosituhannelle ja oli samalla osa tieteellisessäkin tutkimuksessa vilkkaana käynyttä keskustelua. Elokuvan esittämät syytökset paavia kohtaan olivat tuttuja esimerkiksi John Cornwellin, Susan Zuccottin ja Michael Phayerin tutkimuksista. Aamenen keskeinen väite on, että Pius ei tehnyt riittävästi juutalaisten suojelemiseksi holokaustilta. Elokuva esittää, että tämä johtui nimenomaan uhrien juutalaisuudesta. Samalla Aamen sopii luontevasti osaksi ohjaaja-tuottaja Costa-Gavrasin filmografiaa, jossa korostuvat auktoriteettien kyseenalaistaminen ja epäluulo valtaapitäviä kohtaan. Aamenta voi pitää hyvin pitkälti Costa-Gavrasin ehdoilla tehtynä ja hänen näkemystään vastaavana elokuvana. Under the Roman Sky puolestaan vaikuttaa syntyneen pikemminkin kristilliset arvot omaavien tuotantoyhtiöiden tilaustyönä, kuin ohjaaja Christian Duguayn taiteellisen kunnianhimon siivittämänä. Se vastaa lukuisiin Piusta vastaan esitettyihin syytöksiin ja esittää hänet juutalaisten suojelijana. Monissa kohtauksissa tunnutaan tarkoituksellisesti tuovan esille Piukseen kohdistunutta kritiikkiä, jotta tuohon kritiikkiin päästäisiin vastaamaan. Näissä tapauksissa Under the Roman Sky tukeutuu väitteissään sellaisiin Piuksen puolustajiin kuten David G. Dalin ja Ronald Rychlack. Elokuvien vastakkainen suhtautuminen Piukseen näkyy jo siinä, miten katolinen kirkko suhtautui niiden tuotantoprosessiin. Penseästi paaviin suhtautuvaa Aamenta ei saatu kuvata Vatikaanissa ja Roomassa, vaan tapahtumapaikat jouduttiin lavastamaan Romaniaan. Piusta puolustavalle Under the Roman Skylle kuvauslupa taas heltisi. Kumpikin elokuva käyttää hyväkseen elokuvallisia keinoja sanomansa esilletuomiseen, mutta hieman eri tavoin. Aamenessa suurin rooli on tapahtumien ja henkilöiden rinnastamisella. Piuksen liikkuminen rinnastuu keskitysleirille kulkevien junien liikkeeseen, mikä välittää viestin paavin roolista holokaustin mahdollistajana. Natsit ja katolilaiset rinnastetaan kahdessa samankaltaisessa kohtauksessa, jossa eliitti mässäilee ylhäisessä yksinäisyydessään sodan kauhuista välittämättä. Under the Roman Sky puolestaan turvautuu kuvakerronnassaan perinteiseen uskonnolliseen kuvastoon. Elokuvassa Pius poseeraa toistuvasti ristiinnaulitun Kristuksen tavoin kädet sivuilleen levitettynä, mikä luo hänestä uhrautuvaisen ja rakastavan kuvan. Uskonnollinen taide on elokuvassa merkittävässä roolissa. Sikstuksen kappelin freskojen aiheet kuvastavat elokuvan henkilöhahmoissa tapahtuvia muutoksia. Aamen ja Under the Roman Sky osoittavat, että Piuksen toisen maailmansodan aikaisten tekemisten käsittelyssä vastakkainasettelu jatkui 2000-luvulle asti polarisoituneena elokuvataiteessakin.

Tutkimukseni käsittelee Paavo Ruotsalasen Ikävöivän uskon luomisteologisia näkemyksiä. Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää ja analysoida Paavo Ruotsalaisen ikävöivän uskon käsitettä ja sen luomisteologian antropologistta näkökulmaa ja edellytyksiä.Aikaisemmissa Paavo Ruotsalaisesta tehdyissä tutkimuksissa mielestäni tähän ei ole kiinnitetty huomiota. Tutkimuksen lähtökohtana on selvittää Paavo Ruotsalaisen näkemystä tarkastelemalla hänen kirjeissään ja erityisesti ylioppilas Dahlbergin matkaraportissa olleita keskusteluja,ja verrata niitä pietismin ajan teologien erityiseti Anders Nohrborgin ja Johann Arndtin teksteihin. Miksi Aadam kuitenkin vastasi Jumalalle? Vaikuttiko syntiinlankeemus ihmisen tilaan niin järisyttävästi ja totaaliseti, että ihminen menetti ja kadotti kaiken luomispohjaisen kontaktin Luojaansa? Tutkimuksessani käytän käsite-, väite-, argumentaatio- ja edellytysanalyysejä, joiden avulla tulkitsen Paavo Ruotsalaisen teologiaa konstruktiivisesti Raamatuntekstien ja hänen kirjoituttamien kirjeiden valossa. Aadamin vastaus jumalan kutsuun oli Paavon mukaan edellytys sille, että ihmiskunta voi pelastua ja saavuttaa uudellen yhteyden Jumalaan. Tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen kysymys on se, oliko syniinlankeemkusen jälkeen ihmisen ja Jumalan suhde koknaan särkynyt. Paavo ei kyseenalaistanut teologiassaan sitä, oliko Aadamissa Jumalan kuva imago Dei jäljellä vielä, kun hän vastasi: "Tässä olen". Koska Aadam vastasi Jumalalle heidänvälillään täytyi olla vuorovaikutusta. Ilman tätä yhteyttä Aadam ei olisi kuullut, kun Jumala kutsui häntä. Kirkkoisä Origenes lähtee siitä ajatuksesta, että koskä Jumala oli luomisessa luonut oman kuvansa ihmiseen, imago Dei, kuva on ja pysyy.