Browsing by Title

Tutkielma tarkastelee Pieter Bruegelin (1925/30–1569) öljyvärimaalausta Paavalin kääntymys (1567). Bruegelin Paavalin kääntymys mainitaan taidehistoriallisessa kirjallisuudessa usein, mutta teoksesta ei ole kirjoitettu syvällistä analyysiä. Aiemmassa tutkimuksessa Bruegelin Paavalin kääntymys -teosta on pidetty lähinnä maisemamaalauksena tai syntyajankohdan poliittisiin asetelmiin viittaavana teoksena. Maalauksen teemana on ihminen käännekohdan äärellä. Bruegelin maalaama Paavali makaa maassa, sillä jumalallinen totuuden välähdys on sokaissut hänet. Paavali joutuu katsomaan sisimpäänsä. Kristittyjä surmanneesta sotilaasta syntyy uusi ihminen, joka julistaa rauhaa. Tutkielma hyödyntää teologian, taidehistorian, taloushistorian, uskontotieteen, filosofian, estetiikan sekä alue- ja kulttuurintutkimuksen tieteenalojen lähestymistapoja. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi. Teos on aikakautensa kontekstin tuote, sen kuvajainen, ja samanaikaisesti se on rakentanut – ja rakentaa yhä – aikakauttaan koskevia käsityksiä itsekin. Tutkielma hyödyntää Erwin Panofskyn, Roland Barthesin ja Hans Beltingin kuva-analyysimenetelmiä. Tutkielma esittelee tekijän kehittämän hyppää kuvaan -metodin. Metodia hyödyntävä katsoja pyrkii samastumaan maalauksen tunnelmaan, siinä oleviin henkilöihin ja heidän toimiinsa. Kuvan tarkasteleminen sisältä päin mahdollistaa yksityiskohtien ja viestien havaitsemisen. Tausta tälle metodille syntyi tutkielman tekijän toimiessa vuosikymmenten ajan valokuvaajan ammatissa. Ihmisten kuvaaminen edellytti kohteen ehdoilla elämistä, samastumista. Metodin teoreettinen pohja on peräisin John Szarkowskilta, Robert Capalta, Dorothea Langelta ja Henri Cartier-Bressonilta. Cartier-Bresson tunnetaan ratkaisevan hetken käsitteestään. Bruegelin teos kuvaa ratkaisevaa hetkeä, Paavalin kääntymystä. Hyppää kuvaan -metodi sopii Bruegelin teokseen erityisen hyvin, koska teos näyttää dokumentaariselta ja valokuvamaiselta. Hyppää kuvan -metodin avulla tutkielman tekijä oivalsi Bruegelin teoksen sisältämän kuvitteellisen äänimaailman. Toinen keskeinen havainto liittyy siihen, että teos on täynnä viittauksia teologiaan ja Raamatun teksteihin. Kuvassa on tekijän tulkinnan mukaan esimerkiksi pyhä perhe, ja Paavalin kääntymys on puettu kertomuksen muotoon. Teoksessa tapahtuu samaan aikaan monta asiaa eri aikatasoilla. Kolmas tutkielman keskeinen löytö on se, että teoksessa on mukana arkkienkeli Mikaelin katse. Tutkielmassa käytetään ilmaperspektiivistä nimitystä Mikaelin perspektiivi. Tämä termi antaa mahdollisuuden päästä lähemmäksi kontekstia, jossa teos valmistui. Neljäntenä huomiona tutkielma esittää hypoteesin, jonka mukaan maalausta on mahdollisesti muunneltu jälkikäteen, kuten Bruegelin Betlehemin lastenteurastus -maalaustakin on muuteltu. Bruegelin aikana maalausten rinnalla syntyi muitakin artefakteja, kuten kullasta tehtyjä esineitä. Patsaat, kangastyöt, vaatteet, kengät, hevosvälineet, koko aikakausi oli yhtä loputonta käsityötä. Bruegelin teos toimii edelleen alkuperäisessä tehtävässään uskoa ilmaisevana artefaktina ja 1500-luvun lopun alankomaisen maalaustaiteen dokumenttina.

Tutkimusaiheeni on Paavalin miehinen puolustautuminen hänen kirjeissään Korintin seura-kunnalle. Korinttiin lähetetyn kirjeenvaihdon luennasta ilmenee, että Paavali on joutunut voimakkaan arvostelun kohteeksi. Hänen miehisyyttään on mitätöity monin tavoin. Tällaisessa tilanteessa Paavali turvautuu järeään puolustautumiseen. Paavalin niin sanottu ristinpuhe ilmenee juuri tässä tilanteessa; Korinttiin lähetetyssä ensimmäisessä kirjeessä ristinpuhe kuuluu kirjeen alussa, kun Paavali arvostelee inhimillistä viisautta, toisessa kirjeessä ristinpuhe liittyy Paava-lin kerskailuun vaikeuksillaan ja rangaistulla kehollaan. Paavali nostaa esiin mielikuvan ris-tiinnaulitusta Kristuksesta suurimpana mahdollisena kunniana, ja samastaa myös omat koet-telemuksensa ja kärsimyksensä Kristuksen kärsimyksiin. Kyseessä on siis kirjeenvaihto Korinttiin, Rooman valtaamaan kreikkalaiseen kaupunkiin. Tapahtuvan kontekstina on täten ajan kreikkalais-roomalainen, miehisyydelle korkeat vaati-mukset asettava kulttuuri. Tuonkin tutkielmassani laajasti esiin ajan käsityksiä arvostettavasta miehisyydestä. Kysymys on tämä: Kun Paavalin miehinen puolustautuminen perustui ajan kunniakäsitykseen nähden häpeällisten esimerkkien varaan (ristiinnaulitseminen, fyysisesti rangaistuksi tuleminen, kärsimys), niin miten kuulija pystyi vastaanottamaan sen kulttuurissa, jossa korostettiin miehistä kompetenssia, voimaa ja koskemattomuutta? Oliko Paavalin tapa puhua jotain aivan uutta, vai oliko ajassa jotain sellaista, mikä teki hänen julistuksestaan vä-hemmän vastakulttuurista kuin mitä ensivaikutelma antaisi ymmärtää? Ilmenee, että ajan kulttuurissa virtaili vaikutteita, jotka näyttivät suuntaa Paavalin ristinpu-heelle. Mies, joka asetti itsensä alttiiksi kärsimykselle ja kuolemalle muiden puolesta, oli ajassa ihailtu miehinen malli. Tällaisena Paavali haluaa sekä Kristuksen että itsensä esittää. Myös kyynisestä perinteestä nouseva stoalaisuus toi murtumia perinteiseen käsitykseen kos-kemattomasta miehisyydestä. Silti Paavalin miehisen puolustautumisen rakentuminen perin-teisesti häpeällisinä pidettyjen seikkojen varaan saavuttaa ajassaan ennenkuulumattomat mit-tasuhteet.

Pro gradussani tutkin Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien uutisointia paavi Benedictus XVI:ta tämän paaviusvuosina 2005–2013. Tutkimuksen päähuomio on näkyvästi uutisoiduissa aiheissa. Selvitän niiden avulla, millaisista aiheista uutisoitiin ja miten. Tarkastelen myös kuvaa siitä, millaisena paavi ja paavius nähtiin lehdissä. Selvitän lisäksi, millaisia lähteitä uutisoinnissa käytettiin. Vertaan kahden lehden tapaa uutisoida selvittääkseni oliko sanomalehden ja iltapäivälehden välillä näkyvissä eroavaisuuksia. Tarkastelen myös sitä, näkyikö lehtien uutisoinnissa muutosta kahdeksan vuoden aikana. Paavi Benedictus XVI näkyi uutisissa erityisesti seitsemän aiheen kautta. Vuonna 2005 uutisoitiin paavin vaihtuminen. Seuraavana vuonna uutisoitiin paavin Regensburgin puheesta noussut kohu. Vuoden 2009 keväällä paavista uutisoitiin Pius X:n veljeskunnan holokaustikohun yhteydessä ja samana vuonna paavista uutisoitiin myös hänen Afrikan-matkan kondomilausunnon seurauksena. Vuoden 2010 alussa Benedictus näkyi uutisissa katolisen kirkon hyväksikäyttöskandaalin takia. Vuonna 2012 lehdet uutisoivat Vatileaks-tietovuotoskandaalista. Benedictus XVI poistui lehtien sivuilta näyttävästi ilmoitettuaan eroavansa paavin virasta vuoden 2013 helmikuussa. Näkyvä uutisointi paavi Benedictus XVI:ta jakautui kahteen pääryhmään. Hänen paaviutensa alku ja loppu muodostavat toisen ryhmän ja toiseen ryhmään kuuluvat paavin liitetyt kohu- ja skandaaliuutiset. Paavista uutisoitiin melko vähän, eikä esimerkiksi arkipäivän paavius paljoakaan lehtien sivuilla näkynyt. Lehtien ja paavin arvomaailmat erosivat toisistaan merkittävästi, mikä näkyi lehtien kritiikkinä paavia ja kirkkoa kohtaan. Lehdillä ei ollut erityisesti paaviuteen keskittyneitä toimittajia ja lehdet turvautuivat usein kansainvälisten uutistoimistojen uutisiin. Suomalaiset roomalaiskatolisen kirkon jäsenet näkyivät harvoin uutisten yhteydessä. Lehtien uutisissa paavius näyttäytyi hyvin maalliselta instituutiolta. Paavin hengellinen rooli ei uutisissa juurikaan näkynyt, vaan usein uutisissa korostui paavin viran poliittinen ja maallinen puoli. Median kanssa toimiminen aiheutti hankaluuksia akateemiselle Benedictus XVI:lle ja se näkyi paavin mediakuvassa. Benedictus-uutisoinnin perusteella voi päätellä, että toimivien mediasuhteiden merkitys paaviudelle on huomattava.

Tutkielmani keskittyy paavi Johannes Paavali II:n näkemyksiin kansainvälisistä konflikteista ja kriiseistä ajanjaksolla 1978-2003. Tutkielmassani pääasiallisina lähteinä toimivat Vircondeletin 2005, Heinisen 2004, Metaxasin 2013 ja Halmeen 2020 julkaistut teokset. Näiden lisäksi tärkeimpiä aineistoja oli itse paavin laatimat kirjeet, puheet ja viestit, jotka löytyvät Vatikaanin verkkosivuilta. Olen myös hyödyntänyt muuta paavista kertovaa kirjallisuutta, sekä eri kriisien ja konfliktien kannalta tärkeimpiä teoksia, julkaisuja ja erilaisia tutkimuksia. Paavi Johannes Paavali II tunnetaan laajasti yhtenä 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, ja hän osoitti paavina toimiessaan syvää omistautumista rauhan ja sovinnon edistämiselle kansainvälisissä konflikteissa ja kriiseissä. Hänen paaviutensa aikana, vuosina 1978-2005, hän kohtasi lukuisia maailmanlaajuisia haasteita ja osallistui aktiivisesti diplomaattisiin ponnisteluihin konfliktien ennaltaehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi, samalla noudattaen oikeudenmukaisuuden, solidaarisuuden ja ihmisarvon kunnioittamisen periaatteita. Paavi Johannes Paavali II:n ei vain tyytynyt pitämään puheita ja kirjoittamaan kirjeitä, vaan hän matkusti usein paikanpäälle tapaamaan ihmisiä ja piti puheitaan suoraan heille. Paavia kutsutaankin matkustavaksi paaviksi, koska hän matkusti huomattavasti enemmän kuin häntä edeltäneet paavit. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida paavi Johannes Paavali II:n lähestymistapoja kansainvälisiin konflikteihin ja kriiseihin, samalla korostaen hänen sitoutumistaan rauhaan, diplomaattisiin pyrkimyksiin ja moraaliseen johtajuuteen. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, miten paavi kohtasi eri kriisitilanteen ja millaisia periaatteita hän noudatti toiminnassaan. Tutkin myös vaikuttiko paavi Johannes Paavali II:n puolalaisuus ja kokemus toisesta maailmansodasta eri tavalla suhtautumiseen kuin edellisillä paaveilla. Yksi keskeinen tulos tässä tutkimuksessa on se, että paavi Johannes Paavali II:n lähestyi kaikkia kriisejä ja konflikteja diplomaattisesti, tavoitteenaan rauhan löytäminen. Hän ei suosinut yhtä ihmisryhmää toisen edelle, vaan pyrki ottamaan kaikki osapuolet huomioon. Hänen lähestymistapansa oli inklusiivinen, painottaen kaikkien osapuolten yhdenvertaista kunnioittamista ja oikeudenmukaisen ratkaisun löytämistä konflikteihin. Hän puolusti voimakkaasti ihmisoikeuksia, uskonnonvapautta ja jokaisen ihmisen ihmisarvoa. Paavi korosti rauhan tärkeyttä yleisellä tasolla ja puhui siitä usein. Paavi Johannes Paavali II:n uskoi, että sotien syynä ovat monimutkaiset ja yleismaailmalliset ongelmat, jotka kohdistuvat sekä ihmisiin, että elämään. Hänen mielestään rauhan perustana on elämän ja ihmisarvon kunnioittaminen, sota syntyy siellä, missä ihmisoikeuksia rikotaan. Rauha taas riippuu jokaisen ihmisen toiminnasta, sillä sota ei ole luonnonilmiö, vaan sen aloittavat ihmiset. Paavin mukaan aseet eivät ole vain eettisen kriisin seuraus, vaan myös rauhan rikkoutumisen syy. Hän uskoi, että rauha löytyy vain noudattamalla tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden periaatteita. Siksi erilaiset konfliktit tulisi ratkaista muilla tavoin kuin sotimalla.

Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisen kuvan elokuvat Aamen ja Under the Roman Sky välittävät paavi Pius XII:sta ja erityisesti hänen suhtautumisestaan juutalaisiin ja holokaustiin. Elokuvat esittävät miltei vastakkaiset näkemykset Piuksesta. Aamen perustuu Rolf Hochhuthin vuonna 1963 julkaistuun näytelmään Sijainen, joka oli ensimmäisiä Piukseen kriittisesti suhtautuvia arvioita. Elokuva toi taiteessa esiintyvän Piuksen kritiikin uudelle vuosituhannelle ja oli samalla osa tieteellisessäkin tutkimuksessa vilkkaana käynyttä keskustelua. Elokuvan esittämät syytökset paavia kohtaan olivat tuttuja esimerkiksi John Cornwellin, Susan Zuccottin ja Michael Phayerin tutkimuksista. Aamenen keskeinen väite on, että Pius ei tehnyt riittävästi juutalaisten suojelemiseksi holokaustilta. Elokuva esittää, että tämä johtui nimenomaan uhrien juutalaisuudesta. Samalla Aamen sopii luontevasti osaksi ohjaaja-tuottaja Costa-Gavrasin filmografiaa, jossa korostuvat auktoriteettien kyseenalaistaminen ja epäluulo valtaapitäviä kohtaan. Aamenta voi pitää hyvin pitkälti Costa-Gavrasin ehdoilla tehtynä ja hänen näkemystään vastaavana elokuvana. Under the Roman Sky puolestaan vaikuttaa syntyneen pikemminkin kristilliset arvot omaavien tuotantoyhtiöiden tilaustyönä, kuin ohjaaja Christian Duguayn taiteellisen kunnianhimon siivittämänä. Se vastaa lukuisiin Piusta vastaan esitettyihin syytöksiin ja esittää hänet juutalaisten suojelijana. Monissa kohtauksissa tunnutaan tarkoituksellisesti tuovan esille Piukseen kohdistunutta kritiikkiä, jotta tuohon kritiikkiin päästäisiin vastaamaan. Näissä tapauksissa Under the Roman Sky tukeutuu väitteissään sellaisiin Piuksen puolustajiin kuten David G. Dalin ja Ronald Rychlack. Elokuvien vastakkainen suhtautuminen Piukseen näkyy jo siinä, miten katolinen kirkko suhtautui niiden tuotantoprosessiin. Penseästi paaviin suhtautuvaa Aamenta ei saatu kuvata Vatikaanissa ja Roomassa, vaan tapahtumapaikat jouduttiin lavastamaan Romaniaan. Piusta puolustavalle Under the Roman Skylle kuvauslupa taas heltisi. Kumpikin elokuva käyttää hyväkseen elokuvallisia keinoja sanomansa esilletuomiseen, mutta hieman eri tavoin. Aamenessa suurin rooli on tapahtumien ja henkilöiden rinnastamisella. Piuksen liikkuminen rinnastuu keskitysleirille kulkevien junien liikkeeseen, mikä välittää viestin paavin roolista holokaustin mahdollistajana. Natsit ja katolilaiset rinnastetaan kahdessa samankaltaisessa kohtauksessa, jossa eliitti mässäilee ylhäisessä yksinäisyydessään sodan kauhuista välittämättä. Under the Roman Sky puolestaan turvautuu kuvakerronnassaan perinteiseen uskonnolliseen kuvastoon. Elokuvassa Pius poseeraa toistuvasti ristiinnaulitun Kristuksen tavoin kädet sivuilleen levitettynä, mikä luo hänestä uhrautuvaisen ja rakastavan kuvan. Uskonnollinen taide on elokuvassa merkittävässä roolissa. Sikstuksen kappelin freskojen aiheet kuvastavat elokuvan henkilöhahmoissa tapahtuvia muutoksia. Aamen ja Under the Roman Sky osoittavat, että Piuksen toisen maailmansodan aikaisten tekemisten käsittelyssä vastakkainasettelu jatkui 2000-luvulle asti polarisoituneena elokuvataiteessakin.

Tutkimukseni käsittelee Paavo Ruotsalasen Ikävöivän uskon luomisteologisia näkemyksiä. Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää ja analysoida Paavo Ruotsalaisen ikävöivän uskon käsitettä ja sen luomisteologian antropologistta näkökulmaa ja edellytyksiä.Aikaisemmissa Paavo Ruotsalaisesta tehdyissä tutkimuksissa mielestäni tähän ei ole kiinnitetty huomiota. Tutkimuksen lähtökohtana on selvittää Paavo Ruotsalaisen näkemystä tarkastelemalla hänen kirjeissään ja erityisesti ylioppilas Dahlbergin matkaraportissa olleita keskusteluja,ja verrata niitä pietismin ajan teologien erityiseti Anders Nohrborgin ja Johann Arndtin teksteihin. Miksi Aadam kuitenkin vastasi Jumalalle? Vaikuttiko syntiinlankeemus ihmisen tilaan niin järisyttävästi ja totaaliseti, että ihminen menetti ja kadotti kaiken luomispohjaisen kontaktin Luojaansa? Tutkimuksessani käytän käsite-, väite-, argumentaatio- ja edellytysanalyysejä, joiden avulla tulkitsen Paavo Ruotsalaisen teologiaa konstruktiivisesti Raamatuntekstien ja hänen kirjoituttamien kirjeiden valossa. Aadamin vastaus jumalan kutsuun oli Paavon mukaan edellytys sille, että ihmiskunta voi pelastua ja saavuttaa uudellen yhteyden Jumalaan. Tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen kysymys on se, oliko syniinlankeemkusen jälkeen ihmisen ja Jumalan suhde koknaan särkynyt. Paavo ei kyseenalaistanut teologiassaan sitä, oliko Aadamissa Jumalan kuva imago Dei jäljellä vielä, kun hän vastasi: "Tässä olen". Koska Aadam vastasi Jumalalle heidänvälillään täytyi olla vuorovaikutusta. Ilman tätä yhteyttä Aadam ei olisi kuullut, kun Jumala kutsui häntä. Kirkkoisä Origenes lähtee siitä ajatuksesta, että koskä Jumala oli luomisessa luonut oman kuvansa ihmiseen, imago Dei, kuva on ja pysyy.

Naton Kosovon-interventiolla vuonna 1999 ja Venäjän Georgian-interventiolla vuonna 2008 ei äkkiseltään katsottuna ole juurikaan yhteistä. Molemmissa tapauksissa kuitenkin suurempi valtio tai organisaatio toteutti sotilaallisen intervention suvereenin valtion fyysiselle alueelle ilman legitiimin kansainvälisen auktoriteetin, Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston, siunausta. Molemmissa tapauksissa intervention kohteena oli monikulttuurinen, monien sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten jakolinjojen maa ja alue, jossa vähemmistöjen asema oli voimakkaan debatin aiheena. Tämän 'Pahaa hyvän puolesta?' -tutkielman tavoitteena on Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien puheissaan esittämien interventioiden oikeusperusteiden sekä niiden samankaltaisuuksien ja erojen määritteleminen. Tutkimuksen aineiston muodostavat presidentti Clintonin maalis-huhtikuussa 1999 ja presidentti Medvedevin elokuussa 2008 pitämät puheet, joissa he pyrkivät oikeuttamaan johtamaansa interventiota. Keskustelu Kosovon ja Georgian tapausten yhteneväisyyksistä heräsi syksyllä 2008: esimerkiksi pääministeri Vladimir Putin käytti Kosovon itsenäistymistä Georgian separatistialueiden itsenäistymisen esikuvana ja suomalaisten Venäjän-tutkijoiden piirissä interventioiden yhtäläisyyksiä pohdittiin jo pian Georgian tapahtumien alettua elokuussa 2008. Tähän keskusteluun haluan tällä tutkimuksella osallistua. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu valtiota, suvereniteettia, interventiota, sotaa, uhkaa ja identiteettiä käsittelevistä teorioista, Chaïm Perelmanin retoriikan teoriasta sekä aiemmasta Venäjän ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja Georgiaa ja Kosovoa käsittelevästä tutkimuksesta. Aineiston analyysi osoittaa, että presidenttien esittämissä oikeusperusteissa oli sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia. Medvedevin esittelemät oikeutusperusteet voidaan jakaa neljään eri ryhmään, joita ovat kansainvälisen lainsäädännön rikkominen, humanitaariset syyt ja omien kansalaisten suojelu, rauhanturvaamisen ja historiallisen tehtävän täyttäminen sekä interventio rangaistuksena. Clintonin esittämät oikeutusperusteet jaan tässä tutkimuksessa viiteen ryhmään: interventio suuremman katastrofin estämiskeinona, humanitaarisen katastrofin, etnisen väkivallan ja julmuuden lopettamiskeinona, Yhdysvallat rauhantekijänä, vapaan, rauhallisen ja vakaan Euroopan puolesta sekä interventio moraalisena valintana ja vastauksena kansainvälisten sopimusten rikkomiselle. Puheissa esiintyy voimakkaita tunteisiin vetoavia ilmaisuja ja niissä on havaittavissa ajallinen evoluutio, ilmaisujen vähittäinen muuttuminen ajan kuluessa. Aineisto keskittyy erityisesti intervention alkuvaiheeseen, jolloin legitimiteetin vahvistaminen oli erityisen tärkeää. Molemmissa presidenttien puheissa uhka ja toiseus määritellään selkeästi. Oma toiminta esitetään korostetun positiivisessa valossa, viattomien pelastajana ja lain, oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden puolustajana. Puheet on suunnattu tarjoamaan jotain jokaiselle yleisölle. Poliittisina, virallisina dokumentteina niiden tehtävänä on vallankäyttö ja yleisöjen asenteisiin ja mielipiteisiin vaikuttaminen myös arvoihin vetoamalla. Puheet ovat viimeisteltyjä poliittisen teatterin näytöksiä. Näiden näytösten rooleja näyttelevät niin suuri valtio, pieni valtio, kansainvälinen yhteisö ja viattomien ihmisten kohtalokin.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani millaisia maagisia uskomuksia liittyi lapsionneen, hedelmällisyyteen ja lapsettomuuteen 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Tutkimuskysymyksenä on se, mitkä asiat vaikuttivat lapsionneen sekä miten lapsettomuus koettiin ja millaisia hoitokeinoja siihen käytettiin. Tutkimusmenetelmänä käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineistona käytän eri asiantuntijoiden kirjallisuutta kansanuskomuksista eri puolilta Suomea sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistolähteitä kansanuskosta. Tutkielman alussa esittelen Suomen yhteiskunnan rakennetta ja muutosta 1800-luvulla. Perehdyn työssäni myös naisen asemaan 1800–1900-lukujen taitteessa, jolloin naisen elämään kuului usein useita raskauksia. Kuten nykyäänkin, lapsettomuudesta on kärsitty ja pyritty löytämään siihen erilaisia hoitokeinoja. Agraariyhteiskunnassa oli tärkeä saada lisää työväkeä taloon. Siksi erityisesti poikalapset olivat toivottuja. Kansanusko -kappaleessa esittelen aluksi kansanuskon käsitettä, jonka jälkeen esittelen magiaa ja magian eri lajeja. Kansanuskoon liittyy vahvasti myös paha silmä, jota esittelen omassa luvussaan. Paha silmä -kappaleessa esittelen pahan silmän merkitystä ja siltä suojautumista. Kansanusko ja lapsettomuus -kappaleessa esittelen erityisesti suhtautumista lapsettomiin pareihin ja ihmisten käsityksiin lapsettomuuden syistä. Lopuksi vielä esittelen kansanlääkintää ja erilaisia hoitomuotoja lapsettomuuteen. Hedelmällisyyteen liittyvissä uskomuksissa esiintyy paljon eroavaisuuksia ja ristiriitoja. Lisäksi eri puolilla Suomea on hieman erilaisia uskomuksia ja välillä niissä esiintyy jopa ristiriitaisuuksia. Lapsettomuuden syynä pidettiin lähes aina naista. Nainen oli saattanut syyllistyä syntien tekoon tai tulla silmätyksi. Monesti lapsettomia tai yksilapsisia perheitä ei arvostettu. Hedelmällisyyden turvaamiseksi ja lisäämiseksi oli erilaisia keinoja. Suotuisampaa oli mennä naimisiin nuorena, jotta olisi aikaa tehdä useampia lapsia. Ellei sopivaa kumppania heti kuitenkaan löytynyt, oli elettävä mahdollisimman siveästi ja vältettävä pahan silmän silmäyksiä. Hedelmättömyys nimittäin saattoi johtua irstailusta tai pahasta silmästä. Lemmenkylväysten ja erilaisten loitsujen uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä.

Tutkimus tarkastelee Yhdysvalloissa vuosina 1970–1979 ilmiöksi muodostuneen elokuvan lajityyppi eläinkauhun pahoina esitettyjä eläinhahmoja. Lähtökohtana on, ettei evolutiivisesti ole pahaa tai hyvää, joten paha eläin esittää elokuvassa jotain muuta kuin itseään tai lajiaan. Kauhuelokuvan kautta voidaan esittää yhteiskuntakritiikkiä ja työstää pelkoja. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia yhdysvaltalaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia kipupisteitä pahat eläimet representoivat sekä miksi juuri eläin asetetaan pahaksi. Eläimen asema länsimaissa ihmisestä erotettuna toiseutena on tarkastelun yksi lähtökohta. Eläin on sallittua asettaa pahaksi, koska länsimaissa rasismiin verrattava lajismi eli kaikkien muiden lajien paitsi ihmisen syrjiminen on vielä sallittua. Tutkimus pyrkii tuomaan tämän yhteiskunnallisen epäkohdan keskusteltavaksi. Tutkimuksen tarkoitus on täydentää ekokriittisen elokuvatutkimuksen kenttää analysoimalla negatiivisia luonnon representaatioita. Tutkimus paikantuu kriittisen kulttuurintutkimuksen ja ekokriittisen elokuvatutkimuksen piiriin. Menetelmänä on käytetty elokuvien ideologiakriittistä lähilukua ja teemoittelua. Menetelmällä analysoidaan pahojen eläinten representaatioita, niiden yhteiskunnallisuutta ja piilomerkityksiä. Aineisto koostuu viidestä pitkästä fiktiivisestä kauhuelokuvasta, jotka ovat saaneet elokuvateatteri- tai televisioensi-iltansa 1970-luvulla ja joissa pääasiallisen uhkan ihmiselle tai yhteisölle tuottaa pahaksi luokiteltava eläin. Elokuvat ovat: Jaws, Willard, Devil Dog: The Hound of Hell, Squirm ja Piranha. Työn teoreettisina työkaluina ovat representaation lisäksi Stuart Hallin käsitys toiseudesta ja Richard Dyerin käsitys stereotyypistä. Elokuvallisen eläimen sekä ekokriittisen elokuvatutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat Randy Malamud, Adrian Ivakhiv, Dario Martinelli ja Stacy Alaimo. Pahuuden määrittelyssä käytetään apuna Henry Baconin ja Neil Batherin tutkimuksia. Kauhuelokuvaa käsiteltäessä päälähteet ovat Cyntia Freeland, Kim Newman, Robin Wood ja Asko Alanen. Käsiteltäessä Yhdysvaltojen yhteiskunnallisen tilanteen suhdetta elokuvaan nojataan Michael Ryanin ja Douglas Kellnerin tutkimukseen. Menetelmällinen päälähde on Hannu Salmi. Aineiston avulla päädytään siihen tulokseen, että yksittäinen eläinkauhuelokuva voi esittää sekä oikeistolaisia että vasemmistolaisia arvoja, mutta asettuu selkeämmin toisen näistä kannalle. Oikeistolaisessa elokuvassa paha eläin edustaa liberalismia, feminismiä, 1960-luvun kapinaa ja seksuaalista vapautumista, jotka uhkaavat konservatiivista maailmankuvaa. Vasemmistolaisessa elokuvassa paha eläin edustaa talousahneutta, epäluotettavia auktoriteetteja sekä vanhoillisia ja kahlitsevia sääntöjä. Yleensä eläimen uhka saadaan puretuksi, mutta vain väliaikaisesti. Elokuvien avoin loppu viittaa vuosikymmenen vainoharhaiseen tunnelmaan. Aiemmasta tutkimuksesta poiketen työssä tullaan siihen tulokseen, että paha eläin voi toimia myös halutun yhteiskunnan muodostajana tuhoamalla kaikki hahmot, jotka vievät yhteiskuntaa väärään suuntaan. Yksi syy eläimen asettamisessa pahaksi on sen toiseudella oikeutettu väkivalta sitä kohtaan ja tämän väkivallan katarttinen ja visuaalinen nautinnollisuus. Eläimet tarjoavat sijaisnautinnon katsojalle rikkomalla normeja. Eläinkauhu on konseptoitu tuote ja eläinten pahuus tuottaa rahaa. Pahaa eläintä perustellaan lajismin lisäksi kristinuskolla ja ihmisen tarpeella ulkoistaa oma pahuutensa. Tutkimuksessa nähdään, ettei eläimen esittäminen pahana ole yhdentekevää. Esimerkiksi valkohaista on elokuvan Jaws myötä muodostunut kuva väkivaltaisena hirviönä, vaikka se on todellisuudessa ujo kala.

Pro gradu -tutkielma käsittelee survivalismia, erityisesti Yhdysvalloissa vaikuttavaa alakulttuuria, jonka harjoittajat pyrkivät varautumaan erilaisiin uhkatekijöihin, jotka saattaisivat hajottaa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen ja pahimmassa tapauksessa johtaa tuntemamme maailman tuhoon. Tutkielmassa käytetty aineisto perustuu etnografiseen kenttätyöhön, jonka tein Yhdysvalloissa Nevadan, Idahon ja Arizonan osavaltioissa syksyllä 2014. Aineisto perustuu osallistuvaan havainnointiin sekä haastatteluihin. Tutkielma lähestyy katastrofivarautumista neljästä eri näkökulmasta käsin. Tutkielman ensimmäinen analyysiluku käsittelee survivalismia kulutusliikkeenä. Tässä osiossa tarkastelen sitä, millaisia merkityksiä survivalistit varastoimiinsa hyödykkeisiin lataavat. Päättelen materian kerryttämisen auttavan survivalistia konkretisoimaan ja käsittelemään tulevaisuuden odotuksiaan sekä pelkojaan. Tutkielman toinen analyysiluku tarkastelee varautumista rituaalitutkimuksen valossa. Totean varautujien harjoittavan kotitöiden, ostoksilla käymisen sekä muiden arjentoimintojen kautta eräänlaisia maalliseen muotoon puettuja yksityisiä rutiinirituaaleja, joiden merkitys on pienentää varautujan maailma hallittavan kokoiseksi ja tähdentää varautujalle hänen omia moraalisia periaatteitaan sekä asioita, joita hän kokee elämässään tärkeäksi. Tutkielman kolmas analyysiluku tarkastelee survivalismia poliittisena liikkeenä. Tutkielmaa varten haastateltuja varautujia yhdistää kokemus kyvyttömyydestä vaikuttaa liittovaltion tasolla tapahtuvaan päätöksentekoon. Tapaamani survivalistit osoittavat käyttämänsä retoriikan sekä konkreettisen käytännöntoiminnan tasolla halunsa vetäytyä vieraaksi kokemastaan systeemistä niin kokonaisvaltaisesti kuin mahdollista. Reaktiona virallisten valtarakenteiden tavoittamattomuudelle, varautujat ovat kääntyneet oman pienyhteisönsä puoleen, jonka hyvinvoinnista he pyrkivät huolehtimaan parhaalla katsomallaan tavalla. Tutkielman neljäs analyysiluku tarkastelee katastrofivarautumista uskonnonkaltaisena liikkeenä. Tapaamani survivalistit liittävät katastrofivarautumiseensa hengellisiksi ymmärrettäviä ulottuvuuksia, kuten tulevaisuuden maailmojen hahmottelua. He myös löytävät hengellisiä piirteitä omasta katastrofivarautumisestaan. Neljännessä analyysiluvussa vertaan kenttäaineistoani New Age-liikkeisiin ja pohdin sitä, millaisessa suhteessa survivalistien jakama yksilökäsitys on modernin ideologian tuottaman ihmiskuvan kanssa. Tutkielmani johtopäätöksenä totean, että survivalismi on mahdollista ymmärtää eräänlaiseksi länsimaalaisen ihmiskuvan tiivistymäksi. Viimeisessä luvussa pohdin millaisille oletuksille länsimaalainen ihmiskuva perustuu ja muodostan tulkinnan survivalismista eräänlaisena yksilöllisenä projektina, jonka kautta varautuja sekä toisintaa että kyseenalaistaa yhteiskunnassa vallalla olevia normeja.