Browsing by Title

Tutkimuksessa kartoitetaan läheisten kokemuksia ongelmallisesta monen pelaajan verkkoroolipelien (Massively Multiplayer Online Role-Playing Games, MMORPG) pelaamisesta. Siinä tarkastellaan, miten ongelmalliseksi koettu MMORPG:ien pelaaminen vaikuttaa läheissuhteeseen ja näkyy arjessa. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin ongelmallisen pelaamisen sosiaalisia vaikutuksia pelaajan läheisen perspektiivistä. Tutkimus edustaa kulttuurista pelitutkimusta, joka tarkastelee eri konteksteissa esiintyviä pelaamisen merkityksiin liittyviä kysymyksiä. Keskiössä on haitat muille -näkökulma, jonka kautta ongelmallisen käyttäytymisen sosiaalisia seurauksia voidaan arvioida. Tutkimus on osa Addictions and Image of Time, Space and Body -tutkimushanketta. Vaikka haitat muille -näkökulman on todettu olevan relevantti lähtökohta minkä tahansa ongelmallisen käyttäytymisen tutkimukselle, ei läheisten kokemuksia ongelmallisesta digitaalisesta pelaamisesta ole aikaisemmin oikeastaan tutkittu Suomessa ja kansainvälisestikin vain vähän. Tutkimusta ohjaavat sen vuoksi aikaisemmat läheistutkimukset esimerkiksi rahapeliriippuvaisten läheisistä. Rahapeliriippuvaisten läheisiä koskeneissa tutkimuksissa on arvioitu ongelmapelaamisen seurausten olevan samankaltaisia myös ongelmallisesti digitaalisia pelejä pelaavien läheisille. Läheisille koituvia haittoina on tunnistettu esimerkiksi negatiivisia tunnekokemuksia, salailua ja häpeää yhteisen arjen vaikeutumisen lisäksi. Suomessa pelihaittojen parissa työskentelevissä sosiaali- ja terveysalan järjestöissä on aikaisemmin havaittu tarve tutkimustiedolle digitaalisen peliharrastuksen luonteesta, laajuudesta ja merkityksistä. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksasta läheisten teemahaastattelusta. Analyysissä selvitetään, mistä ongelmallisen pelaamisen ilmiössä on läheisten näkökulmasta kysymys, minkälaisia syy-seuraustulkintoja sen taustalla esitetään sekä minkälaisia sosiaalisia seurauksia ongelmallisella pelaamisella on. Tutkimuksen analyysimetodeina käytetään aluksi aineiston temaattiseen jäsentämiseen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Päämetodina käytetään analyyttista diskurssianalyysiä, jossa aineiston luennan keskiössä ovat haastateltavien ongelmallista pelaamista koskevissa kokemuskertomuksissa käyttämät selonteot ja kategoriat. Analyysissa tunnistettuja ongelman selontekoja ja kategorioita havainnollistamaan käytetään analyysivälineenä myös pelkistettyä versiota Greimasin aktanttimallista, jotta toimijoiden ja merkitysten välisiä suhteita voidaan kuvata läheissuhteiden arkielämän kontekstissa. Läheisten mukaan ongelmallinen digitaalinen pelaaminen on laaja yhteiskunnallinen ilmiö. Yleisellä tasolla ongelmallinen pelaaminen konstruoituu tutkimuksessa epänormaalina ja sairauden kaltaisena käyttäytymisenä, joka haittaa merkittävästi pelaajan ja lähipiirin elämää. Läheissuhteita määrittävänä tekijänä ongelmallinen pelaaminen paikantuu yhteisen arkielämän sujuvuuteen, ajankäyttöön, vuorovaikutustilanteisiin sekä tilanteisiin, joissa läheissuhteen osapuolien erityisyys ja autonomisuus tulee ilmi suhteessa ideaalimalliin toivotun laisesta läheissuhteesta. Läheisen näkökulmasta katsottuna pelaaminen konstruoituu ongelmaksi, jos sen koetaan muuttavan pelaajan käyttäytymistä sekä hankaloittavan yhteistä elämää ja kanssakäymistä. Läheissuhteessa ongelmallisen pelaamisen kokemusten taustalla vaikuttavat esimerkiksi neuvottelu ajankäytöstä pelaamisen ja muiden elämäosa-alueiden välillä sekä peliharrastuksen kulttuurinen hyväksyttävyys verrattuna muuhun harrastustoimintaan ja tekemiseen. Läheissuhteen kannalta ongelmallisen pelaamisen arvioissa korostuvat myös jälkimodernissa yhteiskunnassa sosiaalisia suhteita määrittävät ideaalimallit erityisyydestä ja toisaalta elämästämme relationaalisesti muista riippuvaisina. Tutkimuksen tuloksena paikannetaan neljä käsitteellistä läheisten kokemustasoa, joilla haastateltavat artikuloivat ongelmakonstruktioita: stabiili arki, ymmärrys yhteiselämästä, osapuolten välinen vuorovaikutus ja autonomia. Nämä kokemustasot edustavat sekä pohdintaa suhteiden arvoista ja normeista yleisellä makrotasolla (ymmärrykset yhteiselämästä ja autonomiasta), sekä arkielämän mikrotasolla olevia neuvottelutilanteita (stabiili arki ja vuorovaikutus). Kun haluamme ymmärtää läheisen kokemuksia ongelmallisesta pelaamisesta – tai muusta liiallisesta internetin käytöstä – on nämä tasot ja niiden erityispiirteet tunnistettava ja otettava huomioon.

Objectives. Curriculum reform is currently taking place in Finland and the new national core curriculum is to be put into operation in August 2016. In Finland local curriculums are drawn up on the grounds of the new national core curriculum. These local curriculums need to be approved by the beginning of August. The national core curriculum states the principles regarding local curriculum work but does not define the ways the process is to be organized. The objective of this study is to describe the local curriculum processes and teachers' experiences of these processes. The study worked out how local curriculums are built, which factors affect the curriculum process and how teachers view local curriculum work. Methods. The nature of this study is a qualitative one and it aims to describe and understand the phenomenon in question. The research data was collected by using a semi-structured themed questionnaire. The themes arouse from the new national core curriculum and from its chapter concerning local curriculums. The questionnaire was conducted in an electronic form and it was shared in three groups of education professionals on Facebook. The total of 29 answers was received. The informants came from different parts of Finland and most of them worked as a class teacher. The data was structured and analysed by theory-oriented content analysis with computer assistance. Results and conclusions. The study revealed that local curriculums in Finland are built with diverse methods but with very different practices. A variation between informants was definite regarding the time used in curriculum work, the recompense for the work and the optionality of the curriculum work. In addition, the agents and their chances to influence local curriculums varied a lot. The teachers' views on local curriculum processes were twofolded – the curriculum work was mostly seen rewarding and at the same time regarded as a burden. The conclusion is that the curriculum work can be hindered by a lack of time and by poor management and leadership. When the local curriculum work is explicit from its beginning and the local curriculum is thought to have importance in one's work, the teachers feel inspired and motivated in building a curriculum.

Parodontiitti on hampaiden kiinnityskudosta tuhoava krooninen tulehdussairaus. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Aggregatibacter actinomycetemcomitans ja Porphyromonas gingivalis kuuluvat parodontiitin pääpatogeeneihin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selventää kyseisten patogeenien yhteyksiä erääseen taudin lievempään muotoon, paikalliseen parodontiittiin. Tutkimuksessa käytettiin aineistona 65 sylkinäytettä, jotka olivat kerätty Terveys-2000 –tutkimuksen aikana. Sylkinäytteistä eristettiin bakteeri-DNA:t, jonka jälkeen DNA monistettiin käyttäen kvantitatiivista polymeraasiketjureaktiota. Monistuksen kautta selvitettiin Aggregatibacter actinomycetemcomitansin ja Porphyromonas gingivaliksen absoluuttiset määrät sylkinäytteistä. Tuloksia vertailtiin toisiinsa ja tutkimusryhmän aikaisemman tutkimuksen tuloksiin. Valtaosalla koehenkilöistä ei esiintynyt kumpaakaan patogeeniä. Porphyromonas gingivaliksen prevalenssi oli Aggregatibacter actinomycetemcomitanssiin verrattuna kaksinkertainen. Bakteeritasot olivat paikallista parodontiittia sairastavilla selvästi matalammat kuin pitkälle edennyttä parodontiittia sairastavilla. Tutkimus oli suppeudestaan huolimatta informatiivinen, sillä paikallisesta parodontiitista löytyy toistaiseksi suhteellisen vähän julkaisuja.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia elintarvikealan pk-yritysten nykytilaa sekä niiden tarjonnan kasvun esteitä ja rajoitteita. Tutkimuksessa selvitettiin lähiruokayritys-ten ja lähiruokaa edistävien tahojen käsitys lähiruoan tilasta ja kehityshaasteista. Lisäk-si tutkimuksessa selvitettiin, minkälaisia markkinointikanavia ja -strategioita lähiruoan tarjoajat hyödyntävät toiminnassaan, minkälaisia suunnitelmia lähiruokayrittäjillä on toimintansa laajentamisen suhteen, ja minkälaisten sisäisten ja ulkoisten tekijöiden lähi-ruokayrittäjät kokevat rajoittavan toimintaansa sekä sen laajentamista. Tutkimuksen teoreettisessa taustoituksessa perehdyttiin lähiruoan kehitykseen ja maata-loustuotteiden tarjontaketjun hallintaan. Tutkimuksen empiirisessä osiossa tutkittiin kysely- ja haastattelututkimuksen menetelmiä käyttäen lähiruoan tarjonnan nykytilaa sekä lähiruoan tarjonnan kasvun edellytyksiä ja esteitä. Asiantuntijahaastatteluita teh-tiin viisi kappaletta ja lähiruokayrittäjille suunnattuun kyselyyn vastasi 42 lähiruokayrit-täjää. Tutkimuksessa todettiin lähiruoan kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen olevan puutteel-lista. Haastatellut asiantuntijat pitivät lähiruoan tarjonnan kasvun esteenä yrittäjien us-kalluksen puutetta lähteä laajentamaan toimintaa sekä puutteita yrittäjien markkinoin-tiosaamisessa. Yritysten sijaintia ja pitkiä etäisyyksiä laajemmilta markkinoilta pidet-tiin haasteena. Lähiruokayrittäjät pitivät toimintansa kannalta merkittävimpinä esteinä ajanpuutetta, lainsäädännön vaatimuksia ja yritysten sijaintia. Yrittäjät olivat kuitenkin havainneet lähiruoan vahvistuneen kysynnän ja suurin osa yrittäjistä ilmoitti tavoitteek-seen laajentaa toimintaansa ainakin mahdollisuuksien mukaan. Yritystoiminnan laajen-tamisen kannalta merkittävimpänä esteenä yrittäjät pitivät lisätyövoiman palkkauksen tarvetta ja siitä aiheutuvia kustannuksia. Yrittäjät pitivät toimintansa jatkuvuuden kui-tenkin turvattuna ja yksikään yrittäjä ei ilmoittanut aikovansa lopettaa yritystoimintaan-sa ainakaan seuraavan kahden vuoden aikana.

Valtioneuvosto myönsi tammikuussa 1985 32 kokeilutoimilupaa paikallisradioyhtiöille. Tämä oli tärkeä periaatteellinen mullistus suomalaisessa viestintäpolitiikassa. Ennemmin ääniradiotoiminta oli ollut tiukasti Yleisradion monopoli. Paikallisradioista käydyn keskustelun aloitti kesällä 1983 Paikallislehtien liitto julkaisemalla aikeensa perustaa paikallisradioyhtiöitä. Myöhemmin kesällä paikallislehdet yhdessä joidenkin elinkeinoelämän järjestöjen kanssa perustivat paikallisradioliiton ajamaan asiaansa. Asia oli ajankohtainen, sillä vuonna 1979 asetettu Juhani Perttusen radio- ja televisiokomitea laati juuri viimeistä mietintöään yleisradiotoiminnan järjestämisestä. Mietintö valmistui tammikuussa 1984, ja siinä suhtauduttiin varauksellisen myönteisesti paikallisradiokokeilun aloittamiseen. Paikallisradiokokeilun toteuttamistavasta ja toimilupien saajista käytiin kuitenkin vielä vuoden ajan poliittista vääntöä, kunnes tammikuussa 1985 valtioneuvosto myönsi kaksivuotiset kokeilutoimiluvat. Tämän tutkimuksen pääkohteena on paikallisradioista vuosina 1983-1985 käyty keskustelu. Tarkastelen viestintäpolitiikkaa kuitenkin pitkän aikavälin näkökulmasta, aina 1960-luvun loppupuolelta saakka. Puolueista keskityn tutkimuksessani Keskustapuolueeseen ja SDP:hen. Tämä siksi, että ne olivat päähallituspuolueet paikallisradioista päätettäessä. Lisäksi noiden puolueiden viestintäpolitiikan muutos 1970-luvulta lähtien oli keskeinen viestinnän deregulaation takana vaikuttanut voima. Muitten puolueitten viestintäpolitiikka pysyi samansuuntaisena, oikeisto kannatti deregulaatiota ja vasemmisto – SKDL – vastusti sitä. Keskustapuolueen ja SDP:n lisäksi tarkastelen Paikallisradioliiton kampanjointia. Tutkimukseni tavoitteena on ymmärtää sitä yhteiskunnallista, poliittista ja kulttuurista prosessia, joka johti viestinnän aseman uudelleenmäärittelyyn suomalaisessa yhteiskunnassa ja politiikassa. Näkökulmani viestintäpolitiikan tarkasteluun pitkällä aikavälillä on kulttuurin murroksen näkökulma. Teesini on, että 1970-luvun lopulla alkanut viestinnän deregulaatio oli osa laajempaa kulttuurista muutosta, johon on yleisesti viitattu postmodernin tai jälkiteollisen ajan alkamisena. Monopolistinen, kansansivistysmallinen radio oli osa modernia, valistusoptimistista yhteiskuntaa ja se joutui kriisiin modernin metanarratiivien legitimaatiopohjan murentuessa. Kulttuurin murrokseen liittyi myös suunnitteluoptimismin murentuminen ja yksilöllistyminen, jotka vähensivät kansansivistysradion aikaan sopivuutta. Tutkimuksessa selvitän deregulaation poliittisen prosessin kulkua, mutta pääpainoni on siinä, miten viestintäpolitiikkaa legitimoitiin ja millaiset merkitysrakenteet sitä määrittivät. Tutkimusotteeni on diskurssianalyyttinen, sen kohteena on viestintäpoliittinen tulkinta ja kulttuuri merkitysrakenteina. Tutkimustehtävänäni on myös selvittää sopiiko deregulaatioprosessi Taisto Hujasen teesiin viestinnän demokratisoinnista tai Pentti Kemppaisen malliin konsensusdemokraattisesta prosessista, joka heijasti uusliberaalia aikakautta. Tutkimustulokseni on, että viestinnän demokratisoinnin ideat näyttelivät kyllä osaa keskustelussa, mutta niillä lähinnä kammettiin taloudellinen logiikka sisään radiotoimintaan, mikä ei olisi muuten ollut perusteltavissa. Konsensusmalli sopii huonosti kuvaaman deregulaation prosessia, viestintäpolitiikka oli tuona aikana hyvin erimielistä. Tosin viestintäpoliittisten kannanottojen voi nähdä jossain määrin maltillistuneen ja liberalisoituneen 1970-luvun informaatiosodista. Taloudellinen logiikka näytteli vähäistä roolia toimiluvista päättäneiden ajattelussa. Tärkeimpinä lähdeaineistoina ovat toimineet Keskustapuolueen ja SDP:n arkistot. Lisäksi olen käyttänyt lähteinä puolueiden lehdistöä ja Paikallisradioliiton julkaisemaa Paikallisradio-lehteä.

Kivessyöpä on nuorten miesten yleisin syöpä. Kivessyöpäpotilailla laskimotukosriski on kohonnut ja erityisen korkea riski on solunsalpaajahoitoja saaneilla potilailla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) kivessyöpäpotilaita ja heillä esiintyviä verisuonitukostapahtumia sekä taudin uusimista myöhemmässä vaiheessa seurannan aikana. Tutkimusaineistoon valittiin vuosina 2015-2016 diagnosoidut levinneisyysluokan I (stage I) kivessyöpäpotilaat, joita oli yhteensä 83. Aineisto on osa suurempaa noin 900 kivessyöpäpotilaan tutkimusaineistoa. Potilaat oli haettu potilastietojärjestelmistä diagnoosikoodien perusteella, ja tiedot heistä kerättiin laskentataulukkoon. Potilaista 14 prosentilla (n = 12) tauti uusi myöhemmin seurantavaiheessa. Heistä suurin osa (n = 10) sai solunsalpaajahoitoja. Laskimo- tai valtimotukoksia ei esiintynyt solunsalpaajahoitoja saaneilla potilailla lainkaan. Sen sijaan potilailla, jotka oli hoidettu vain kiveksenpoistolla ja joilla tauti ei myöhemmin levinnyt (n = 71) neljällä (n = 4) todettiin jokin laskimo- tai valtimotukos. Yhdellä heistä todettiin keuhkovaltimotukos, yhdellä pinnallinen laskimotukos ja kahdella munuaisinfarkti. Kahdella edellä mainituista diagnoosi jäi epävarmaksi. Tuloksissa on ristiriitaa aikaisempien tutkimustulosten kanssa, sillä tässä aineistossa ilman solunsalpaajia hoidetuilla potilailla verisuonitukosten ilmaantuvuus oli yli 5 prosenttia, kun taas kansainvälisissä tutkimuksissa se on ollut alle prosentin. Potilaiden, joilla tauti uusi seurannan aikana, määrä vastasi aiempien tutkimusten tuloksia. Tutkimus antaa alustavaa tietoa Suomessa hoidettujen kivessyöpäpotilaiden hoidon ja seurannan kulusta, mutta johtopäätösten tekemistä rajoittaa tutkimusaineiston pieni koko. Tulevaisuudessa tutkimusta suomalaisten kivessyöpäpotilaiden hoidosta sekä kivessyöpäpotilaiden verisuonitukosten estosta tarvitaan.

Postmodernin arkkitehtuurin vaihtoehtoisena näkökulmana esitetty historiallista eklektisyyttä vastustanut ’kriittinen regionalismi’ voidaan nykypäivänä ymmärtää paikallisuuden ja jatkuvuuden teoriana. Tutkimukseni selvittää miten paikallisuuden merkitystä tulisi huomioida nykyarkkitehtuurin kontekstissa, kun digitaalisuus muuttaa tapaa millä todellisuutta hahmotetaan. Informaation välitykseen liittyvä vallankumous on muokannut ajan ja paikan käsitteitä. Tutkin digitalisaation merkitystä osana arkkitehtuurin luovaa työskentelyä, fenomenologiaan pohjautuvan arkkitehtuuriteorian näkökulmasta. Selvitän myös perspektiivin merkitystä digitaalisten ohjelmien rakenteissa. Tutkimukseni lähtökohta on arkkitehtuurihistorioitsija Kenneth Framptonin essee Towards a Critical Regionalism: SixPoints for an Architecture of Resistance (1983). Esimerkkinä ympäristön huomioinnista Frampton nostaa Alvar Aallon piirtämän Säynätsalon kunnantalon (1952). Käytän rakennusta lähtökohtana tutkimuksessani, kun analysoin miten nykypäivän suunnittelussa voidaan huomioida paikallisuutta ja ympäristöä. Selvitän teorian kehitystä ja niitä mahdollisuuksia, mitä arkkitehtuurissa on toteutettu perustuen Framptonin teesin keskeisiin ajatuksiin. Tulkitsen paikallisuuden käsitettä nykyarkkitehtuurin esimerkkien avulla, myös empiiristen havaintojen ja liikkeen kautta. Vertaan globalisaation merkitystä ja historiallisten kerrostumien jatkumoa kahdessa vastakkaisessa kaupunkitilassa. Ajallisen kehityskaaren havainnollistamiseksi vertaan arkkitehtuurin esimerkkejä eri vuosikymmeniltä. Lopuksi sovellan Framptonin teesiä Anttinen Oiva arkkitehtitoimiston suunnittelemaan Helsingin yliopiston pääkirjastoon (2012).

2000-luvun alussa tapahtuneiden suurten tulvien jälkeen Euroopan Unionissa on tapahtunut paradigmanmuutos, jossa teknisiin ratkaisuihin keskittyvästä tulvasuojelusta on siirrytty kohti kokonaisvaltaisempaa tulvariskien hallintaa. Myös Suomessa on ollut suuria tulvia 2000-luvulla ja tulvariskien arvioinnin ja hallinnan direktiivin puitteissa on nimetty 21 merkittävää tulvariskialuetta. Samaan aikaan resilienssi on omaksuttu katastrofiriskien hallinnan yhdeksi tavoitteeksi. Resilienssi on systeemin kykyä vastata muutokseen tai häiriöön. Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena on selvittää yhteisön resilienssin kehittymistä sekä keskeisiä resursseja ja toimijoita Kittilän tulvariskien hallinnassa. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii yhteisön resilienssi, joka tarjoaa mahdollisuuden kiinnittää tarkempaa huomiota luonnonkatastrofien ja niiden hallinnan sosiaaliseen ulottuvuuteen. Tässä tutkimuksessa yhteisön resilienssi on määritelty yhteisön selvitymis-, sopeutumis- ja transformaatiokykynä häiriöiden kontekstissa. Tutkimuksen analyyttinen viitekehys jakaa yhteisön resilienssin kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat resurssit ja kyvyt, toiminta sekä oppiminen. Osa-alueet ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa ja niihin vaikuttavat myös yhteisön ulkopuoliset rakenteet, kuten katastrofiriskien hallinta sekä sosio-poliittinen, taloudellinen ja ympäristöllinen konteksti sekä niiden muutokset ja häiriöt. Vastauksia tutkimuksen kysymyksiin selvitettiin tapaustutkimuksen avulla. Tutkimuksen tapauksena on Kittilän vuoden 2005 tulva. Tutkimuksen aineistona ovat paikallisten ja alueellisten toimijoiden teemahaastattelut sekä tulvariskien hallintaa koskevat asiakirjat. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla käyttäen apuna Atlas.ti-analyysiohjelmaa. Yhteisö tulvariskien hallinnassa käsittää sekä institutionaaliset, järjestäytyneet että epäviralliset toimijat. Tulvariskien hallinta Suomessa on vahvasti institutionalisoitu ja vastuu viranomaisilla, mutta Kittilän tapauksessa asukkaiden ja heidän sosiaalisten verkostojensa toiminta oli tärkeässä osassa tulvasta selviytymisessä. Yhteisön resilienssin kannalta merkittävin resursseista oli yhteisön sosiaalinen pääoma, sillä sen avulla yhteisö pääsi käsiksi myös muihin resursseihin. Toimijoiden sosiaaliset verkostot olivat linkittyneet toisiinsa ja ulottuivat useammalle maantieteelliselle tasolle. Tulvan jälkeen toiminta oli kehittynyt järjestelmällisemmäksi ja ennakoivaksi. Vuoden 2005 tulvan jälkeen erityisesti varautuminen tulviin, instituutionaalisten toimijoiden organisaatiorakenteet ja yhteistyö, materiaaliset resurssit, tekniset ratkaisut sekä riskitietoisuus kehittyivät parempaan suuntaan. Vuoden 2005 tulvan jälkeen tapahtui pääasiassa yksikehäistä oppimista, jossa toimintaa muutettiin tulvakokemuksen perusteella. Kaksikehäistä oppimista ja kriittistä tarkastelua oli myös jonkun verran, mutta monikehäinen oppiminen ja yhteisön resilienssin transformatiivinen ulottuvuus puuttuivat kokonaan. Tulvariskien hallinta perustui vuoden 2005 tulvan jälkeen kunnan hallinnossa hyväksytyille tulvapenkereiden rakentamiselle, jotka olivat viivästyneet huomattavasti ja edelleen rakentamatta. Yhteisön resilienssiä tulville tulisi pystyä kehittämään, myös sellaisilla riskialttiilla alueilla, joilla ei ole viimeaikaisia tulvakokemuksia. Samalla yhteisöjen tulisi olla resilienttejä kaikenlaisille muutoksille, myös vaikeammin havaittaville ja hitaille sosio-ekologisille muutoksille, kuten ilmastonmuutokselle tai huoltosuhteen heikkenemiselle. Yksi ratkaisu voisi olla transformaatio, joka mahdollistaa ulkoisista häiriöistä selviytymisen lisäksi sosiaalisen systeemin siirtymisen kohti ekologisesti kestävämpää ja sosiaalisesti oikeudenmukaista tilaa. On myös muistettava, että yhteisön resilienssi on sidoksissa kontekstiin eli siihen vaikuttaviin ulkopuolisiin prosesseihin ja rakenteisiin. Tiedon yhteistuotannon ja tutkimushankkeiden yhteissuunnittelun avulla voitaisiin saada tietoa yhteisön resilienssistä, joka on sosiaalisesti kestävää, paikalliseen kontekstiin sopivaa ja jota voidaan suoraan hyödyntää yhteisön toiminnassa. Osallistavat tutkimusprosessit voivat myös vähentää konflikteja esimerkiksi tulvariskien hallinnan keinoista sekä lisätä riskitietoisuutta niillä alueilla, joilla ei ole aiempia katastrofi- tai häiriökokemuksia. Tutkimuksen aikana tuli esille myös jatkotutkimustarpeita. Yhteisön resilienssiä tulisi edelleen tutkia laajemmin sekä Kittilässä että muilla tulvariskialueilla esimerkiksi määrällisten tutkimusmenetelmien avulla tai suuremmalla aineistolla. Sosiaalisia resursseja on korostettu yhteisön resilienssille luonnonkatastrofeissa ja tässäkin tutkimuksessa ne tulivat monin tavoin esille. Tämän takia olisi mielenkiintoista tutkia myös sosiaalisten resurssien kehittymistä ja tarkempaa suhdetta luonnonkatastrofeihin. Esimerkiksi pitkittäistutkimukset riskialueilla voisivat tuoda lisää tietoa sosiaalisista resursseista ennen ja jälkeen luonnonkatastrofin

Urbanization and population ageing are megatrends of our time. We need a lot of new information concerning ageing and urbanization because cities are growing and the amount of the elderly in them is on the rise. Children were the focus of urban planning in the post-war era. The city was seen as an unsafe growing environment, and that led to the creation of suburbs. Nowadays, it is justified to ask, should the focus of urban planning be in drafting environments for the elderly since the age distribution is focused on them, too. This thesis is positioned in the intersection of ageing and urbanization and considers how urban design should respond to these challenges. Place attachment covers meaningful experiences relating to certain environment. Meaningful everyday environment encourages one to exercise as well as positively affects one’s mental well-being. In age-friendly city planning, place attachment is seen as a factor positively affecting active ageing and well-being. My thesis asks how ageing population becomes attached to places in the Helsinki metropolitan area, what role the environmental quality has in becoming attached to a place and are different demographics within the ageing population becoming attached to places in different ways. With these questions I evaluate whether or not the Helsinki metropolitan area is an environment that supports active ageing from the point of view of place attachment. This thesis is positioned within the discipline of humanistic geography, which dictates that environment is experienced through the meanings one has attached to it. Experiences of place attachment are examined within the age group of 55 to 75 years old in the Helsinki metropolitan area municipalities of Helsinki, Espoo, Kauniainen, and Vantaa. My analysis is based on qualitative data of Aktiivi research by Aalto University, which has been compiled with a map-based questionnaire using the PPGIS method (Public Participation Geographic Information System). My thesis uses a mixed methods approach. By analyzing the contents of the qualitative material I am evaluating which factors play a role in place attachment. I classify the features of place attachment in to five different categories: personal, social, aesthetic, functional, and atmospheric places. I evaluate these results with Pearson’s χ2-test to find out are there differences in how different demographics become attached to places. The most important results of my work can be summarized into four main points. Firstly, the work gives new structure to the phenomenon of place attachment on a new way theoretically. The model categorizes the components of the environmental quality into visible form. Based on the results, the main factors are functionality, personal elements, and aesthetics. Secondly, the numerous mentions relating to attributes of places (functionality, aesthetics) prove that the process of place attachment can be affected by the tools of planning. Urban planning can affect the aesthetics of environments as well as the possibilities they offer and in this way environments that support active ageing can be created. Thirdly, based on statistical analysis, the meaning on social environments was emphasized in the lowest income bracket whereas the meaning of aesthetic environments was emphasized among those with higher education degree. This suggests that there is a socio-economic dimension, which should be taken into account in urban planning. Fourthly, the results of this thesis strengthen the notion that PPGIS is a working tool for the planner when balancing between land use changes and conserving places. The strength of the study design is that it does not only ask which areas should be treasured, but also why they should be treasured. The Helsinki metropolitan area has good requirements for age-friendliness for now. The area can be planned in an age-friendly manner especially when considering the functional and aesthetic aspects of places. Additionally, it is vital to recognize the diversity of the ageing population and not to think of them as a homogenous group. PPGIS is one way to develop cities sensitively by listening to their inhabitants. The ageing inhabitants are experts in developing their everyday environment. In the future the discussion of age-friendly urban planning is going to focus on suburban areas since those areas are facing endeavors of densification and those are the areas the elderly wish to live.

Tutkimuksen tavoitteena on kehittää toiminnallinen materiaali paikka- tai kymmenjärjestelmän opettamiseen sekä testata sitä konkreettisesti eri ikäisten oppilaiden kanssa. Matematiikan hierarkkisen luonteen vuoksi kymmenjärjestelmän ymmärtäminen on keskeinen osa matematiikan opetusta, sillä on todella vaikeaa oppia kehittyneempää matematiikka, jos vaikeuksia on jo kymmenjärjestelmän ymmärtämisessä. Kymmenjärjestelmän oppiminen on kuitenkin hankalaa suurelle osalle oppilaista, minkä vuoksi sen opettamiseen on kehitetty useita erilaisia kymmenjärjestelmävälineitä. Näitä toiminnallisia välineitä, toiminnallista opettamista ja kymmenjärjestelmän oppimisen vaikeuksia on käsitelty tarkemmin tutkielman toisessa luvussa. Tässä tutkimuksessa kehitetty paikka-/kymmenjärjestelmäruudukko poikkeaa jo olemassa olevista välineistä siinä, että kehitetty materiaali on abstraktimpaa. Siinä missä yleisimmissä kymmenjärjestelmävälineissä eri yksiköt (eli esimerkiksi ykköset ja kymmenet) erotetaan toisistaan koon tai muodon perusteella, niin kymmenjärjestelmäruudukossa ainoastaan numeron paikalla on merkitystä. Kehitetty toimintamateriaali on myös helppo ottaa jokaisen käyttöönsä, koska se ei vaadi mitään kalliita välineitä. Tutkielman kolmannessa luvussa on esitetty selkeästi tutkimuskysymykset ja tutkimusmenetelmä. Tutkimus on toteutettu kehittämistutkimuksena, jonka vuoksi luvussa kolme on lisäksi raportoitu hyvin yksityiskohtaisesti tutkimuksen toteutuksen eri vaiheet. Myös kymmenjärjestelmäruudukko sekä sen käyttöohjeet esimerkkeineen löytyvät tämän luvun alta. Tutkimuksesta saatuja tuloksia esitetään tutkimustulokset-luvussa. Tutkimustulokset on jaettu niin, että jokaista kyselylomaketta on tutkittu tarkasti yksi tehtävä kerrallaan, jonka jälkeen niistä on pyritty löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiin. Lisäksi tutkimustuloksissa on tutkittu jokaisen oppilaan kehitystä alku- ja loppukyselyn välillä. Tutkimustulosten perusteella kymmenjärjestelmäruudukosta näyttää olevan apua desimaalilukujen paikka-arvon ymmärtämisessä. Tutkielman viidennessä luvussa on pohdittu tutkimuksen luotettavuutta sekä sen jatkokehittämismahdollisuuksia. Tutkimukseen osallistuvien oppilaiden määrä oli pieni, mikä on hyvä pitää mielessä tutkimustuloksia tarkasteltaessa. Se saattaa vaikuttaa tutkimustuloksiin.