Browsing by Title

Tässä tutkimuksessa pyritään lisäämään tietoa parisuhdeväkivallasta epäiltyjen tavoista perustella väkivaltaansa poliisikuulustelussa. Tutkimuksen teoreettisessa taustassa yhdistetään kognitiivista sosiaalipsykologiaa, erityisesti attribuutioteorioita ja Albert Banduran moraalisen irtautumisen teoriaa sekä klassista kriminologista neutralisaatioteoriaa. Tutkimuksen fokus on attribuutioissa ja neutralisaatioissa, joita tarkastellaan strategioina. Tutkimuksen aineistona ovat 66 parisuhdeväkivallasta epäillyn kuulustelupöytäkirjat, jotka poliisin järjestelmässä aineiston keruuhetkellä ovat olleet merkittynä lähisuhdeväkivaltakoodilla. Parisuhteeksi määriteltiin avioliitot, avoliitot ja vakiintuneet seurustelusuhteet, joita arvioitiin pöytäkirjojen ja tutkintailmoitusten kuvausten kautta. Pöytäkirjoista 48:ssa epäiltynä on mies ja 18:ssa nainen. Analyysimetodina tutkimuksessa käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa arvioitiin tiettyjen strategioiden toistuvuutta koko aineistossa ja analyysiä täydennettiin tarkastelemalla erikseen miesten ja naisten käyttämiä strategioita sekä eri strategioiden yhteiskäyttöä. Attribuutiot eroteltiin tilannekohtaisiin, toiseen osapuoleen kohdistuviin ja itseen kohdistuviin attribuutioihin. Alaluokkia muodostettaessa kiinnitettiin erityistä huomiota vastuun sijoittamiseen ja luokittelussa huomioitiin erikseen vastuuta korostavat ja lieventävät syytekijät. Neutralisaatioiden osalta luokittelussa tunnistettiin aiemmassa tutkimuksessa määritellyt tekniikat. Lisäksi neutralisaation määritelmää laajentamalla eriteltiin aineistosta tekniikoita, joita klassinen kriminologinen neutralisaatioteoria ei aiemmin ole ottanut huomioon. Tutkimuksessa havaittiin, että attribuutioita ilmaistiin hyvin eri tasoisina ja perustelut muodostivat eritasoisten syiden ketjuja. Eniten parisuhdeväkivallan syitä attribuoitiin toiseen osapuoleen ja ennen kaikkea toisen osapuolen toimintaan, kun taas tilannekohtaisia tai itseen kohdistuvia attribuutioita käytettiin kohtuullisen tasaisesti. Riita oli myös vahvasti väkivaltatilanteeseen yhdistetty konteksti. Neutralisaatiotekniikoissa korostuivat klassisessa neutralisaatioteoriassa määritellyt uhrin kieltäminen, vastuun kieltäminen, tuomitsijoiden tuomitseminen ja tarpeellisuuteen vetoaminen. Lisäksi aineistossa havaittiin sekä aiemman tutkimuksen mukaisia että uudenlaisia tapoja neutralisoida väkivaltaa itsen sympatisoinnin ja uhriutumisen kautta sekä tapoja kieltää oma väkivalta erilaisten määrittelyiden ja tekniikoiden kautta. Aiemman teorian ja aineiston erityispiirteiden kautta luotiin luokittelu, jonka pohjalta klassisia kriminologisia neutralisaatiotekniikoita täydentämään ehdotetaan väkivallan kieltämistä määrittelyn kautta sekä itsen sympatisointia sääliin vetoamisen tekniikan kautta.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, millaista näyttöä parisuhdeväkivaltatapauksissa yleensä esitetään ja miten tuota näyttöä tuomioistuimissa arvioidaan. Tutkielman aineistona toimivat Helsingin hovioikeuden tammi–maaliskuulle 2014 ajoittuneet pahoinpitelytapausten päätökset. Parisuhdeväkivaltatapauksia aineistossa oli 15 kappaletta. Vertailuaineistona toimi sama määrä tapauksia, joissa ei ollut parisuhde- tai muuta lähisuhdeaspektia. Suppean aineiston vuoksi tuloksista ei voi tehdä suoria yleistyksiä, vaan tuloksia esitellään esimerkinomaisesti kunkin teoriaosion perässä. Aineiston analysoinnissa käytettiin kvalitatiivisen tutkimuksen keinoja ja pääasiallisena metodina oli empiirinen oikeustutkimus. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä siitä, että parisuhdeväkivaltatapauksissa on usein vähemmän näyttöä kuin muissa väkivaltatapauksissa ja näin ollen asianomistajan kertomuksen merkitys korostuu. Asianomistajalla – toisin kuin rikosasian vastaajalla – on totuusvelvollisuus. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu asianomistajan totuusvelvollisuuden olevan negatiivinen. Tutkielman aineiston tapauksissa näkyi selvä ero todistelun määrässä parisuhdeväkivaltatapausten ja vertailuaineiston välillä. Kirjallisia todisteita ja silminnäkijätodistajia oli jälkimmäisessä ryhmässä huomattavasti enemmän. Parisuhdeväkivaltatapauksissa puolestaan kuultiin poliiseja todistajina useammin kuin vertailuaineiston tapauksissa. Tutkimuksessa esiin tulleita parisuhdeväkivallan näyttöön ja etenkin sen määrään liittyviä ongelmia voisi poistaa muun ohella poliisien toimintatapojen muutos. Poliisityön tulisikin jatkossa keskittyä parisuhdeväkivaltatapauksiin enemmän rikostutkintaan, nykyisen järjestyksenpalauttamisen sijaan. Esimerkiksi rikospaikkatutkinnan lisääminen voisi auttaa välttämään sana sanaa -vastaan tilanteita.

Tässä Pro gradu -työssä tutkitaan parisuhteen keskiluokkaisuutta kotimaisen tositelevisiosarjan esityksessä ja sen vastaanotossa. Luokka ymmärretään bourdieulaisittain erontekojen kautta. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, onko nykyaikainen parisuhdeymmärrys lähtemättömästä keskiluokkaisuuden läpäisemä tarkastelemalla sellaista suhde-esitystä, jota ei parisuhteen rajojen sisään sallita. Parisuhteen idea pitää sisällään oletuksen kahdesta itsereflektiivisestä yksilöstä, jotka solmivat molemminpuoliseen haluun perustuvan rakkaussuhteen. Tällaisen vahvan individualistisen parisuhdeymmärryksen muotoutumisessa terapeuttisella eetoksella on ollut erityisen suuri merkitys. Terapeuttista eetosta määrittävä yksilöllistävä puhe sen sijaan on lähtökohtaisesti keskiluokkaista. Se sulkee ulos muunlaisia ymmärtämisen tapoja, jolloin terapeuttinen, keskiluokkainen parisuhde näyttäytyy kulttuurisissa jäsennyksinä ainoana mahdollisena tapana jäsentää parisuhde. Parisuhde muotoutuu näin ollen paitsi terapeuttiseksi, myös keskiluokkaiseksi ja sellaisena eksklusiiviseksi. Tositelevision merkitys luokkaerontekojen paikkana on kasvanut sen räjähdysmäisen suosion myötä. Tositelevisio onkin kiinnostava areena parisuhteen ja luokan kytkentöjen tavoittamiseksi, sen tuottaessa valtavan määrän erilaisia samastumisen ja (erityisesti) erontekojen paikkoja. Samalle se kuitenkin tarjoaa usein myös valmiin tulkintakehyksen, jonka kautta tietynlaista katsomisen ja asemoitumisen tapaa katsojalle tarjotaan. Tutkimuksen empiirisenä aineistona toimii Muuttopäiväkirjat -sarja ja sarjasta käyty verkkokeskustelu. Muuttopäiväkirjat on kymmenosainen dokumentaarinen tositelevisiosarja, jota esitettiin Yle TV2-kanavalla syys-marraskuussa 2019. Sarja kuvaa neljän suomalaispariskunnan elämää yhteenmuuton kynnyksellä. Tässä tutkimuksessa keskitytään yhteen sarjan esittämistä pariskunnista ja heistä käytyyn keskusteluun. Verkkokeskusteluaineisto on kerätty vauva.fi-keskustelufoorumin kahdesta eri keskusteluketjusta. Tutkimusmenetelmänä toimii laadullinen sisällönanalyysi ja aineistoa analysoidaan diskursiivisesti. Analyysissa on hyödynnetty aiemmissa sosiologisissa tositelevision tutkimuksissa kuvailtua työväenluokkaista eksessiivisyyttä, joka antoi suunnan aineistosta löydettyjen valittua pariskuntaa kohtaan esitettyjen torjumisen perusteiden kokoamiseen kolmen kattokäsitteen alle. Nämä kattokäsitteet ovat holtittomuus, ylettömyys ja järjettömyys. Ne kuvastavat pariskunnan elämänhallintaan, liialliseen kulutuskäyttäytymiseen ja järjettömänä pidettyyn käytökseen perustuvia torjunnan perusteita. Muuttopäiväkirjat -sarjaa tulkitaan tunnustuksellisena paikkana, jossa valitun pariskunnan tarina joutui taipumaan tietynlaisen työväenluokan esittämistavan alle. Aineiston verkkokeskustelua sen sijaan tarkastellaan yhtenä toimintaympäristönä, jossa omaa paikkaa haetaan sosiaalisessa tilassa. Oman paikan ymmärtäminen edellyttää sen suhteuttamista toisten täyttämiin paikkoihin. Tämä tapahtuu yhtäältä samastumisen ja toisaalta eronteon kautta toisiin. Aineiston analyysin perusteella individualistisen ja terapeuttisen eetoksen merkitsemä elämäntapa näyttäytyy valitulle pariskunnalle monella tapaa mahdottomuutena. Heidän suhteensa on lukuisten kolmansien läpäisemä, mikä pakottaa heidät usein asettamaan parisuhteen täyttymyksellisyyden arkisen selviytymisen suhteen toissijaiseksi. Pariskunnan tullessa tulkituiksi kontrolloimattomiksi ja holtittomiksi, myös heidän keskinäistä suhdettaan arvioidaan yhtenä holtittomuuden muotona. Suhde tulee edustaneeksi kahden kontrolloimattoman yksilön osaamatonta päätöstä. Tätä suhdetta ei täydellisesti torjuta, mikä johtuu erityisesti siitä, että eronteko siihen on niin suurta. Parisuhteen ideasta sitä kuitenkin toistuvasti ja intohimoisesti ulossuljetaan, mikä osaltaan vahvistaa parisuhteen keskiluokkaisuutta. Muunlaiset kuin keskiluokkaiset esitykset parisuhteesta tulevatkin tämän tutkimuksen perusteella edustaneeksi eräänlaista epäsuhdetta. Sitä, mitä parisuhteen ei pitäisi olla. Parisuhde ei saa olla tarvitsevaa, irrationaalista tai harkitsematonta, mikä käänteisesti tekee siitä näiden vastakohdan.

Toisin kuin monissa muissa länsimaissa, Suomessa syntyvyys oli pitkään korkeaa ja vakaata kokonaishedelmällisyysluvun ollessa noin 1,8 lasta. Kokonaishedelmällisyysluku kääntyi kuitenkin jyrkkään laskuun vuodesta 2010 alkaen. Syntyvyyden vähentymisen taustalla vaikuttaa erityisesti ensimmäisen lapsen saamisen lykkääntyminen ja lapsettomien määrän kasvaminen. Syntyvyyden ollessa matalaa ihannelapsiluku on kuitenkin verrattain korkeaa. Tällöin puhutaankin hedelmällisyyskuilusta, jolloin ihmisten toiveet ja toteutus lastensaamisen suhteen eivät kohtaa. Aiemman tutkimuksen perusteella parisuhteessa oleminen ja korkea sosioekonominen asema nostavat sekä toteutunutta lapsilukua että ihannelapsilukua. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on ymmärtää paremmin ihannelapsiluvun taustalla vaikuttavia tekijöitä, joiden avulla voisi olla mahdollista nostaa syntyvyyttä sekä tukea toivotun lapsiluvun saavuttamista. Erityisenä mielenkiinnon kohteenani on tutkia, miten parisuhteessa oleminen on yhteydessä ihannelapsilukuun, ja voisiko sosioekonominen asema täsmentää parisuhteessa olemisen ja ihannelapsiluvun välistä potentiaalista yhteyttä. Aineistona käytän elokuussa 2022 kerätyn Perhebarometrin internet-kyselyaineistoa, ja poistettuani tyhjät vastaukset tarvittavien muuttujien kohdalta käyttämässäni aineistossa oli 1826 vastaajaa. Keskeisimmät muuttujat ovat ihannelapsiluku, parisuhdestatus, koulutusaste, tulojen riittävyys ja ammattiasema. Lisäksi vakioin iän, oman lapsiluvun ja asuinpaikan. Analyysimenetelmänä käytän Poisson-regressiota. Sosioekonomisen aseman potentiaalista moderoivaa vaikutusta tutkin interaktiomalleilla. Toteutan analyysit erikseen naisille ja miehille. Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että parisuhteessa oleminen on tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä ihannelapsilukuun sekä naisilla että miehillä siten, että ilman parisuhdetta olevien ihannelapsiluku on pienempi verrattuna parisuhteessa oleviin. Tämä yhteys kuitenkin häviää silloin, kun taustamuuttujat (ikä, oma lapsiluku, asuinalue) ja sosioekonominen asema kontrolloidaan. Interaktiomallien perusteella mikään sosioekonomisen aseman ulottuvuus ei tilastollisesti merkitsevästi täsmennä parisuhteessa olemisen ja ihannelapsiluvun välistä yhteyttä. Tutkimus lisäsi tietoa ihannelapsiluvun taustalla vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että ihannelapsiluku ei ole samalla tavalla sosiaalisesti jakautunut kuin syntyvyys: siinä missä parisuhteessa oleminen sekä korkea sosioekonominen asema nostavat toteutunutta lapsilukua, taustamuuttujien vakioimisen jälkeen ihannelapsiluvun suhteen ei havaita samanlaista yhteyttä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ilman parisuhdetta olevat ja matalaan sosioekonomiseen asemaan kuuluvat kyllä toivovat yhtä paljon lapsia kuin parisuhteessa olevat ja korkeaan sosioekonomiseen asemaan kuuluvat, mutta he silti saavat niitä vähemmän. Näin ollen hedelmällisyyskuilu ilmentää syntyvyyteen liittyvää eriarvoisuutta. Koska kumppanin puuttuminen on kenties suurin syy sille, ettei oma ihannelapsiluku toteudu, ja koska ilman parisuhdetta eläminen on tyypillistä nimenomaan matalaan sosioekonomiseen asemaan kuuluville, voisi eriarvoisuuden vähentäminen olla keskeinen tekijä hedelmällisyyskuilun kaventamiseksi ja syntyvyyden nostamiseksi.

Yksinäisyyden merkitys hyvinvointia uhkaavana tekijänä on viimeaikoina noussut esiin yhä enenevissä määrin. Yksinäiset korkeakouluopiskelijat ovat erityisen haavoittuvassa elämäntilanteessa, sillä nuoren aikuisen elämään liittyvät erityiset kehitykselliset haasteet. Tärkeää on, että opiskelijat saavat tukea tilanteeseensa, jotta yksinäisyyden kauaskantoisilta vaikutuksilta vältyttäisiin. Vertaistuki voi monen kohdalla olla tärkeää, ja Internet mahdollistaa matalan kynnyksen paikan avun hakemiseen. Tutkielmassani perehdyn Nyyti ry:n ylläpitämään, korkeakouluopiskelijoille tarkoitettuun Yksinäisyys-nettiryhmään, ja siinä esiintyvään vertaistukeen. Erityisen tutkimusasetelmastani tekee vertaistuen tarkastelu sen kaksijakoisuuden kautta: millaisia avunsaajana olemisen ja avunantajana toimimisen tapoja kirjoituksista on löydettävissä, ja miten ne suhteutuvat toisiinsa. Näin voidaan ymmärtää paremmin keskustelijoiden tarpeita ja odotuksia, ja sitä, miten ryhmä pystyy niihin vastaamaan. Aineistoa on tutkittu sisällönanalyysin menetelmin. Näyttäisi siltä, että ryhmään kohdistetaan enemmän odotuksia ja tarpeita kuin mihin se pystyy vastaamaan. Avunsaajana olemisen luokkia oli yhteensä 15, jotka kuvasivat viittä eri ulottuvuutta. Ulottuvuudet olivat kokemuksellisuus, kontrolliodotus, vaikeusaste, suhde tietoon ja odotuksellisuus. Avunantajana toimimisen kohdalla luokkia muodostui kahdeksan, jotka kuvasivat neljää ulottuvuutta. Näitä olivat empatia, eteenpäin suuntaavuus, opastus ja kyseenalaistus. Avunsaajana oleminen hallitsi nettiryhmän keskusteluja, ja sitä kuvastavat tekstit olivat paitsi määrällisesti pidempiä, myös sisällöllisesti rikkaampia. Suhteutettaessa avunsaajan ja avunantajan tapoja toisiinsa havaitaan, että ryhmässä osoitettu tuki pystyy hyvin vastaamaan moniin odotuksiin, mutta toisaalta jokin tuenmuoto saattaa olla päinvastainenkin joidenkin luokkien tarpeille. Voikin olla, että vertaistuesta on keskustelijoille hyötyä tiettyyn tasoon asti, mutta suuri määrä erilaisia tarpeita ja odotuksia tekee mahdottomaksi niihin kaikkiin vastaamisen. Hyvä jatkotutkimuksen aihe olisi haastatteluin selvittää kirjoittajien omia näkemyksiä siitä, mistä kokevat ryhmään kirjoittaessaan hyötyvänsä. Tutkielman keskeisimpiä lähteitä ovat olleet: Weiss, R.S. (1973). Loneliness: the experience of emotional and social isolation, Kraut, R. ym (1998). Internet paradox. A social technology that reduces social involvement and psychological well-being?, Jung, J. (1987) Toward a social psychology of social support., Dennis, C-L. (2003). Peer support within a health care context: a concept analysis.

Parkinsonin tauti kuuluu hermoja rappeuttaviin tauteihin. Se mielletään usein pelkästään motoriseksi liikehäiriösairaudeksi, mutta kyse on laajemmasta keskus- ja ääreishermoston sairaudesta, joka aiheuttaa potilaalle yleisiä ja merkittäviä ei-motorisia oireita. Ei-motorisiin oireisiin voidaan lukea neuropsykiatriset oireet (kuten masennus, ahdistus ja apatia, impulssikontrollin häiriöt, psykoottiset oireet, kognitiiviset oireet), autonomisen hermoston häiriöt (kuten maha-suolikanavan oireet, virtsaamisvaivat, syljenerityksen häiriöt, ortostattinen hypotensio), uni- ja vireystilan häiriöt (vilkeunen aikainen käytöshäiriö, levottomat jalat, unettomuus) sekä muut aistitoimintojen häiriöt (kuten hajuaistin heikkeneminen, kipu) . Monet ei-motoriset oireet ilmenevät jo ennen motorisia oireita, ja Parkinsonin taudin diagnoosia. Ei-motoriset oireet lisääntyvät taudin edetessä ja vaikuttavat potilaan elämään ja elämänlaatuun merkittävästi. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan tavallisimpien, ennen motoristen oireiden puhkeamista ja Parkinsonin taudin diagnoosia ilmenevien ei-motoristen oireiden yleisyyttä, patofysiologiaa ja hoitokeinoja. Tarkastelun kohteeksi valittiin neljä yleisintä potilailla havaittua ei-motorista ennakko-oiretta; vilkeunen aikainen käytöshäiriö, ummetus, masennus ja hajuaistin häiriö. Lisäksi tarkastellaan tiivistetysti merkityksellisempiä ei-motorisia myöhäisvaiheen oireita kuten ortostaattinen hypotensio, pelihimo, mustasukkaisuus ja kognitiiviset häiriöt. Parkinsonin taudin ei-motorisia oireita ei ole tutkittu riittävästi, eikä monen ei- motorisen oireen patofysiologiaa vielä tunneta riittävän hyvin. Vaikeuksia aiheuttaa usein tutkimuksien kohderyhmien löytäminen, sillä varhaisimmat ei-motoriset oireet ilmenevät Parkinsonin taudin potilailla jo vuosia ennen diagnoosin asettamista. Vilkeunen aikainen käytöshäiriö ja hajuaistin häiriö ovat parhaiten ennakoivia oireita. Ummetuksen vaikeusasteen avulla voidaan arvioida Parkinsonin tautiin sairastumista. Masennuksella ei sen sijaan ole ollut selkeää korrelaatiota Parkinsonin taudin syntyyn. Myöhäisvaiheen ei-motoristen oireiden voidaan todeta pahentavan taudin kokonaistaakkaa. Nykyisin ei- motoristen oireiden hoitoon käytetään pääasiassa samoja lääkkeitä, jotka on todettu toimiviksi muilla kuin Parkinsonin tautia sairastavilla. Parkinsonin taudin ei-motorisia oireita tulisi tutkia yhä enemmän, jotta hoitoja saataisiin kohdennettua ja tehostettua.

Parkinson's disease is characterized primarily as a bradykinetic disorder with severe nigral cell loss. In addition to motor symptoms, up to 85 % of patients with Parkinson's disease experience pain and in about 60 % of cases pain is related to Parkinson's disease. Most of it is classified as musculoskeletal pain. Bradykinesia and muscle cramps lead to pain by causing malpositions of joints and trunk. Up to 40 % of parkinson patients experience pain caused by dystonia. Neuritic or radicular pain is also related to Parkinson's disease. Less than 10 % of patients have primary central pain. Pain threshold and nociceptive flexon reflex threshold are lower among patients with Parkinson's disease than in healthy subjects. Common comorbidities, namely restless legs syndrome and depression can also exacerbate pain. The pathology of pain in patients is not well understood. It is known that basal ganglia take part in pain perception and modulation. Lesions in basal ganglia can interfere pain perception and cause the exacerbation of pain. The modulation of pain in central nervous system is altered and descending inhibitory tracts are thought to work insufficiently. Levodopa alleviates the pain in about 60 % of patients with Parkinson's disease suffering from pain. Levodopa normalizes dopamine function at least partly in basal ganglia and that way alleviates the pain caused by dysfunction of dopamine tracts. Levodopa relieves motor symptoms and so alleviates the secondary pain caused by muscle cramps and stiffness. Levodopa raises the pain thresholds of patients to normal level. Levodopa may have also a direct analgesic effect via dopamine D2 receptor activation. The mutations of the gene that codes catechol-O-methyltransferase (COMT) change its activity and are related to pain perception. Low COMT activity is related to several functional differences including increased sensitivity to pain and increased response to opioids. Also COMT inhibitors sensitize mice and rats to pain. The mechanism underlying the sensitization is not well understood. We examined the effects of COMT gene disruption and COMT inhibition in acute pain models. In the first part of our study, we examined the effect of COMT inhibitor OR-486 in COMT deficient mice. We tried to clarify wether sensitization to pain is caused by COMT inhibition or some other mechanism. We also tested the effects of endogenous opioids (swim stress) and exogenous opioid (morphine) in COMT deficient mice. In the second part, we tested the effects of an atypical COMT inhibitor CGP 28014 in acute pain models. CGP 28014 does not inhibit COMT in vitro but it inhibits the Omethylation of catecholamines in vivo. The main finding of our study was the sensitization to pain caused by CGP 28014. The result gives support to hypothesis claiming that sensitization to pain is caused by O-methylation of catecholamines. The results of our study are also in line with the theory that low COMT activity is related to pain sensitization and increased response to opioids.

Tutkielman aiheena on parlamentin jäsenen ja kansanedustajan sananvapaus ja aineellinen koskemattomuus edustajantoimessa. Useimmissa maissa parlamentin jäsenten puhe- ja sananvapautta suojataan erityissäännöksillä. Parlamentaarikkojen sananvapauden erityissuojelulla turvataan parlamentin jäsenten demokraattisten tehtävien hoitamista ilman pelkoa häirinnästä. Historiallisesti parlamentin jäseniin on voinut kohdistua painostusta ja häirintää toimeenpanovallan, tuomioistuimien ja poliittisten vastustajien tahoilta Parlamentaarikkojen sananvapautta turvataan säännöksillä puhevapaudesta ja aineellisesta koskemattomuudesta, joka on osa parlamentaarista immuniteettia. Tutkielmassa tarkastellaan parlamentin jäsenten puhe- ja sananvapautta sekä aineellista koskemattomuutta koskevia säännöksiä Euroopassa. Erityisesti tarkastellaan Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan valtiosääntöoikeudellisia säännöksiä parlamentin jäsenten sananvapaudesta ja koskemattomuudesta, Euroopan parlamentin immuniteettisäännöksiä sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä parlamentaarisesta koskemattomuudesta. Eurooppalaiseen käytäntöön peilaten arvioidaan Suomen perustuslain säännöksiä kansanedustajan puhe- ja sananvapaudesta ja kansanedustajan koskemattomuudesta. Tutkielmassa arvioidaan kriittisesti aineellisen koskemattomuuden tarpeellisuutta modernissa demokratiassa, jossa kaikkien ihmisten sananvapautta suojellaan perustuslain jaihmisoikeussopimusten tasolla. Vaikka säännökset aineellisesta koskemattomuudesta on laajasti hyväksytty Euroopassa ja demokraattisissa valtioissa, aineellista koskemattomuutta voidaan kritisoida siitä, että se on ristiriidassa yhdenvertaisuutta lain edessä koskevan periaatteen kanssa. Aineellisen koskemattomuuden säännökset estävät tavallisen lain soveltamisen parlamentin jäseniin, mikä luo jäsenille erityisen suojatun oikeudellisen aseman. Erityisen ongelmallisena aineellisen koskemattomuuden säännökset voidaan nähdä tilanteissa, joissa niitä sovelletaan parlamentaariseen puheeseen, joka voidaan tulkita vihapuheeksi. Aineellinen koskemattomuus rajoittaa kansalaisten ja viranomaisten oikeutta nostaa syyte parlamentin jäsentä vastaan. Tällä on vakavat seuraukset vihapuhekriminalisointien kohdalla, sillä koskemattomuus estää rikosten tutkinnan ja käsittelyn tuomioistuimessa. Kriminalisoidussa vihapuheessa on kyse vakavista rikoksista, joilla loukataan ihmisarvoa ja yllytetään syrjintään tai jopa väkivaltaan. Nämä näkökohdat puoltavat näkemystä siitä, että valtioissa, joissa aineellinen koskemattomuus voidaan poistaa parlamentin suostumuksella, tulisi erityisesti vakavien vihapuherikosten kohdalla saattaa asia riippumattoman tuomioistuimen ratkaistavaksi.

I denna pro gradu avhandling granskas flyktingkrisen år 2015 och dess inverkan på den nordiska flyktingpolitiken från en konceptuell synvinkel. Mera specifikt ligger avhandlingens tyngdpunkt på en granskning av debatterna och argumenten i de nordiska parlamenten under en tidsperiod mellan 2014 och 2015. Syftet med denna tyngdpunkt är värderingen av argumentationen och dess förändringar så att man kan dra slutsatser om ifall ett konceptuellt skifte har ägt rum i det hegemoniska tankesättet på grund av flyktingkrisen. Som teoretiskt tillvägagångssätt har denna avhandling använt Quentin Skinners iakttagelser om hur konceptuella förändringar kan ses via en granskning av argumentationen och dess kontext då man talar om ett visst ämne. I praktiken betyder detta att avhandlingens fokus har legat på identifieringen av de olika tankesätten inom flyktingpolitiken samt argumenten och de retoriska medel som utnyttjats via de olika tankesätten. Då denna teoretiska referens tillämpades på flyktingpolitikdiskursen i de nordiska parlamenten kan man dra följande slutsatser om den hegemoniska diskursen före flyktingkrisen år 2015. Alla nordiska länder följer en restriktiv multikulturalistisk flyktingpolitik där den humana restriktiva tolkningen var den allmännaste (Norge och Finland), medan Danmark representerade en strängare tolkning av restriktiviteten och Sverige en mera human linje än de andra länderna. Flyktingkrisen påverkade denna hegemoniska konstellation så att en intern förändring mot den strängare varianten av restriktivitet ägde rum i det hegemoniska tankesättet. Det här är på grund av att Danmarks restriktiva tolkning fick sällskap av Finland och Norge då man talar om den mest allmänna tolkningen i parlamenten. Sveriges tolkning ändrades också till den humana restriktiva varianten på grund av flyktingkrisen. Således kan man konstatera att ingen konceptuell förändring har ägt rum då man talar om själva hegemoniska tankesättet även om det har gått igenom en mindre förändring. Mera anmärkningsvärt är dock att alternativa tankesättets (nationalistisk restriktiv) legitimitet har ökat på grund av att partier som representerar det hegemoniska tankesättet har börjat utnyttja vissa argument och nyckelord från den alternativa diskursen. Också förändringen i den svenska flyktingpolitiken till en human restriktiv flyktingpolitik har ökat det alternativa tankesättets legitimitet då det finns färre alternativ till den redan stränga tolkningen av det hegemoniska konceptet. Andra anmärkningsvärda slutsatser är att Norge och Finland är relativt nära en konceptuell förändring då man granskar debatten i parlamenten samt att de socialdemokratiska partierna har en vågmästarroll i framtiden då det talas om en möjlig konceptuell förändring. Slutligen öppnar avhandlingen en dörr för vidare forskning inom ämnesområdet via exempelvis ett utvidgande av materialet till att innefatta också politiska uttal i andra instanser såsom medier i stället för enbart parlamentens plena.

Tekijänoikeuslainsäädännössä toisten tekemien teosten käyttäminen oman teoksen pohjalla on sallittu tekijänoikeuslain 4 §:n mukaisesti. Jos jälkiperäinen työ täyttää aidon parodian vaatimukset, voidaan se katsoa uudeksi ja itsenäiseksi teokseksi niin sanotulla parodiaperusteella, jolloin uuden työn ei tarvitse poiketa alkuperäisteoksesta niin paljon kuin sen tulisi poiketa siitä, mikäli parodiaperustetta ei olisi. Suomi ei ole saattanut voimaan Euroopan unionin tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivin kohtaa, jossa on sallittu parodiaa koskeva rajoitus tekijänoikeuteen. Suomen tekijänoikeuslainsäädäntöön ei siis ole otettu tätä EU-lainsäädännön ”parodiapoikkeusta”, joten parodiasta ei säädetä meillä lainsäädännön tasolla. Tästä huolimatta parodian erityinen asema on kuitenkin meillä vakiintunut, ja Suomessa parodian asema perustellaan lähinnä perinteellä. On esitetty lakimuutosta, jossa tehtäisiin parodiaa koskeva tarkennus tekijänoikeuslakiin. Immateriaalioikeudet ovat yksinoikeuksia, jotka kannustavat luomaan uutta. Samalla ne voivat rajoittaa esimerkiksi ilmaisun- ja kilpailunvapautta. Parodian sallimista onkin perusteltu sillä, että se turvaa mahdollisuuden ilmaisuun myös silloin, kun mielipiteitä halutaan esittää toisten teoksia apuna käyttäen. Keskeinen tutkimuskysymys on, voidaanko aitoa parodista teosta hyödyntää myös kaupallisesti. Parodialla on mahdollista rajoittaa toisen tekijänoikeutta, koska taustalla on ajatus muun muassa sananvapauden turvaamisesta. Parodiateoksen käyttäminen kaupallisessa toiminnassa ei siis ole syy, jonka takia parodia on haluttu mahdollistaa. Parodian käyttömahdollisuutta kaupallisessa tarkoituksessa ei ole kuitenkaan selkeästi poissuljettu esimerkiksi lainsäädännössä. Tutkielmassa on löydetty tukea molemmille vaihtoehtoisille ratkaisuille mahdollisuudesta yhdistää parodinen teos ja kaupallinen käyttö. Lopullisena johtopäätöksenä tämän tutkielman pohjalta voidaan todeta, että parodian ja kaupallisen hyödyntämisen suhde on epämääräinen, eikä tutkimuskysymykseen voida antaa mitään ehdottoman yksiselitteistä vastausta. Parodian, tekijänoikeuden ja kaupallisuuden suhdetta pohdittaessa päästään dilemmaan, jota on vaikea ratkaista. Parodinen teos on itsenäinen teos, joka saa alkuperäisestä teoksesta riippumatonta tekijänoikeussuojaa. Tällaista teosta saa hyödyntää haluamallaan tavalla, siis kaupallisestikin. Ongelma tämän johtopäätöksen ja kaupallisuuden kohdalla on kuitenkin siinä, voiko kaupallisesti hyödynnettävä teos toteuttaa aitoa parodiatarkoitusta ja olla näin aito parodiateos. Aidon parodiateoksen kriteerien täyttyminenhän on edellytys sille, että teos voisi saada itsenäisen tekijänoikeussuojan. Esitetty lakimuutos selkiyttäisi mahdollisuutta hyödyntää jo olemassa olevia teoksia parodiassa, mutta kaupallinen hyödyntäminen tällaisen parodiateoksen kohdalla jäisi lakimuutoksesta huolimatta vielä epäselväksi. Vastauksia ja tarkennuksia kaupallisuuskysymykseen olisi siis edelleen etsittävä muualta kuin suoraan tekijänoikeuslaista.