Browsing by Title

Tutkielmassa pyritään luomaan johdonmukainen kuva roomalaisesta pedagogiikasta ensimmäisellä vuosisadalla jKr. Tutkielma yrittää vastata kysymykseen: miltä Quintilianuksen aikainen pedagogiikka näytti oppilaiden ja opettajien kannalta? Tutkielman on tarkoitus myös toimia oppaana antiikin pedagogiikkaan. Tutkielman ensimmäisissä luvuissa taustoitetaan Roomalaisen pedagogiikan alkuvaiheita, joita määritti mos maiorum, joka asetti kirjoittamattomat säännöt sille, miten lapsia tulisi kasvattaa ja opettaa. Perheen äiti huolehti lapsen varhaiskasvatuksesta, jonka jälkeen lapsen isä otti tämän hoiviinsa. Lapsi oli isän kanssa oppipoikamaisessa suhteessa n. 16-vuotiaaksi, jolloin lapsi puki toga viriliksen ylleen ja hänestä tuli laillisesti aikuinen. Tässä vaiheessa isä lähetti pojan jonkun tunnetun oraattorin luokse oppimaan retoriikkaa ja lakeja koulutukseen, jota kutsutaan nimellä tirocinium fori. Roomalainen pedagogiikka alkoi omaksua kreikkalaisia piirteitä hellenisaation myötä kolmannelta vuosisadalta eKr. eteenpäin. Kreikkalaiset opettajat perustivat Roomaan grammatiikan kouluja ja perinteisesti perhekeskeinen opetus alkoi hiljalleen menettää asemaansa. Lapsia lähetettiin nyt julkisiin kouluihin, joissa lapsia opettivat ammattiopettajat. Ensimmäisen vuosisadan aikana eKr. Roomaan perustettiin ensimmäiset retoriikan koulut, jotka korvasivat perinteisen tirocinium fori koulutuksen. Pedagoginen transformaatio oli valmis ensimmäisellä vuosisadalla jKr., jolloin roomalainen opetus oli menettänyt ainutlaatuiset piirteensä ja se oli muuttunut lähes identtiseksi kreikkalaisen pedagogiikan kanssa. Kuuluisin ensimmäisen vuosisadan opettaja oli Quintilianus, jonka teos Institutio oratoria tiivistää yhteen teokseen ajan roomalaisen kasvatuksen ja opetuksen. Historiallisen taustoituksen aineistona on käytetty useita antiikin lähteitä, sekä sekundäärilähteitä. Tärkein lähde on Suetoniuksen De grammaticis et rhetoribus. Tutkielman kolmannessa ja neljännessä luvussa tarkastellaan grammaatikon ja reetorin koulujen opintoja. Luvuissa on käytetty aineistona pääasiassa Institutio oratoriaa. Roomalaiset oppilaat aloittivat opintonsa kieltenopettajan parissa 7-vuotiaina. Kieltenopettajan koulussa lapset oppivat puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan latinaa ja kreikkaa. He aloittivat opintonsa aakkosilla, numeroilla ja tavuilla, jonka jälkeen he alkoivat lukea sanoja ja lauseita. Kieltenopinnot päättyivät 11-vuotiaana, jolloin lapset siirtyivät seuraavalle opintoasteelle grammaatikon kouluun. Grammaatikko opetti lapsia lukemaan, lausumaan ja tulkitsemaan runoilijoita. Grammaatikon koulussa lapset alkoivat myös seuraamaan Kreikasta lainattua progymnasmataa. Progymnasmata oli neljätoistaportainen opetussuunnitelma, jonka tehtävä oli valmistella oppilas harjoituspuheiden, eli deklamaation, opintoja varten. Grammaatikon koulu loppui noin 16-vuotiaana ja sitä seurasi kolmas ja viimeinen opintoaste eli reetorin koulu. Reetorin koulussa analysoitiin puheita ja harjoiteltiin niiden laatimista. Reetorin opinnot päättyivät deklamaatioon. Tutkielman viidennessä luvussa tarkastellaan antiikin opettajien ja oppilaiden arkea. Oppilaidenkoulupäivät eivät eronneet suuresti nykypäivän koulujen arjesta. Oppilaat menivät kouluun varhain aamulla, ja tekivät siellä opettajan laatimia tehtäviä, jotka opettajat sitten tarkistivat. Keskipäivällä pidettiin lounastauko, jonka jälkeen opinnot jatkuivat iltaan saakka. Rooman opettajat pitivät nykypäivän standardeilla luokissaan kovaa kuria. He puuttuivat oppilaiden virheisiin herkästi, ja pitivät jatkuvasti huolen lausumisen ja kirjoittamisen täsmällisyydestä. Fyysiset rangaistuksetkin olivat yleisiä. Oppilailta taas odotettiin ahkeraa työmoraalia ja itsehillintää. Oppimateriaalit olivat moninaiset, yleisimpiä niistä olivat käännös- tai tulkintatehtävät mallitekstien pohjalta. Myös kolumnityyppiset tehtävät olivat laajalti käytössä. Luvun lähteenä toimii useiden antiikin lähteiden lisäksi Colloquia hermeneumata pseudodositheana.

Aims. Well-be and qualified early childhood education professionals ensure the quality of early childhood education. Pedagogical leadership that notes the fulfillment of psychological basic needs has the crucial role. Recently, however, leadership in early childhood education has greatly diversified. The purpose of this study was to clarify how the pedagogical leadership in early childhood education enables the fulfillment of the psychological basic needs of early childhood education professionals in their work. The aim of this thesis was to study the experiences of early childhood education professionals, how the fulfillment of psychological basic needs manifests in their work. In addition, the aim of this study was to find out the promotional and preventive factors related to the fulfillment of basic needs. Methods. This thesis is a qualitative case study. A theme interview was used as the data collection method. The framework of the interview was based on an interview formula measuring the fulfillment of psychological basic needs at work. Five early childhood education professionals were interviewed for this study. Theory–based content analysis was used as a method of analysis. Results and conclusions. The results showed that early childhood education professionals felt that psychological basic needs were filled quite well in their work. Fulfillment of psychological basic needs was associated with good pedagogical leadership. Based on the experiences of early childhood education professionals, the success of pedagogical leadership and thus supporting the fulfillment of the psychological basic needs of early childhood educators requires resources and leadership skills. According to the results, it is important to pay attention to the quality of the interaction, time available for the interaction, and the balance between work tasks and working hours. To support the fulfillment of the psychological basic needs of early childhood education professionals is essential to draw attention to adequate resourcing and the development of pedagogical leadership skills.

In this research pedagogical live action role playing is examined as a method of teaching history. The objective of this research is to present and define the concept of pedagogical live action role playing as a method of teaching history and examine its capability in teaching historical empathy. Pedagogical live action role playing is a teaching method under development which has elements from drama pedagogics and different learning theories. The theoretical part of this research consists of play theories and drama pedagogical theories which are relevant to live action role playing, and also the concepts of historical empathy and historical thinking. In drama pedagogics the main sources are the researches of Laakso (2004) and Heikkinen (2002, 2004). The historical part uses the researches of VanSledright (2002), Cooper (2000) and Ashby and Lee (1987) as its main sources. The research was carried out at the Viikki Teacher Training School in the class 6b during autumn 2007. The research material consists of three-phased interviews. During all phases three pupils were interviewed, and during two of the phases, also the teacher of the class was interviewed. The methods used in the interviews were thematic interview and stimulated recall -interview. The data gathered from the interviews was analyzed using content analysis. Pedagogical live action role playing has three phases when teaching history: pre-game (preparations), game (live action role play) and post-game (discussion after the game and in the classroom). The teacher's attention and carefulness is important during all phases. The mistakes made in the pre-game face e.g. in writing the characters seem to cause major problems in the pupils' game experiences. Pedagogical live action role playing is capable of teaching historical empathy, but according to my research this has some conditions, from which the most important is the pupil's historical knowledge before the game. Teaching historical empathy was based on aesthetic dualition: the pupil made decisions about the actions of his character as him/herself. The more background information the pupil had about the era they played, the more the pupil seemed to make decisions based on his historical empathy, aka his understanding of the era of the larp and of the people of the same era.

The realisation of high-quality early childhood education (ECE) requires strong pedagogical leadership. Although there are fewer studies on pedagogical leadership at the administra-tive level of ECE organisations, it has been shown that leadership in ECE has a strong top-down direction (Fonsén, 2014, 182). In this study, I analysed the implementation of peda-gogical leadership at the upper-management level of an ECE organisation. For the purpose of this study, upper management refers to the level superior to a day care centre director. The study examines perceptions on pedagogical leadership among the upper-management staff of an ECE organisation. In addition, it discusses how they perceive their own roles as implementers of pedagogical leadership. Apart from the points mentioned above, the aim of the study was to clarify their views on micro and macro level interaction in an ECE organisa-tion and their preferred means to promote it. Qualitative methods were used for data collection. The dataset was collected using theme interviews. Five persons at the administrative level of a city’s ECE organisation participated in the interviews. The dataset was analysed using inductive content analysis. The results of the study indicate that the administrative-level staff of an ECE organisation have varying perceptions on pedagogical leadership, ranging from implementing the core mission to a broad perspective where pedagogical leadership is used as an umbrella con-cept for any leadership in ECE. The pedagogical leadership implemented by upper-management staff can be examined from three different perspectives: a pedagogical per-spective, the staff’s perspective, and a financial perspective. All interviewees recognised the waterfall effect in leadership, where leadership is seen as having a strong top-down direc-tion and insufficient interaction between different levels. The study results indicated this as an area of development that needs addressing. According to the interviewees, interaction between different levels could be improved by increasing pedagogical discourse, meeting with the staff, developing communication, and including different organisational levels more in decision-making.

Opettajankoulutusta ja siihen sisältyviä aineenopettajan pedagogisia opintoja sekä opettajien työelämää on tutkittu runsaasti, mutta oppiainekohtaisia tutkimuksia aineenopettajien kokemuksista työelämästä ja käymistään opinnoista on kuitenkin niukasti. Tässä tutkielmassa selvitin vastavalmistuneiden evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajien kokemuksia työelämästä ja aineenopettajan pedagogisista opinnoista. Tutkimustehtävä jakautui kahteen tutkimuskysymykseen: 1. Millaisia työelämän haasteita vastavalmistunut evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettaja on kohdannut lukion opetustyössä 2. Millaisia valmiuksia Helsingin yliopiston aineenopettajan pedagogiset opinnot ovat tarjonneet aineenopettajan työssä ilmenneisiin haasteisiin. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, ja olen kerännyt aineiston haastattelemalla kuutta vastavalmistunutta evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajiksi työllistynyttä henkilöä. Toteutin haastattelut puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Teemahaastattelurunko pohjautui aiemman tutkimuksen pohjalta laatimaani teoreettiseen viitekehykseen ja tämän vuoksi teoriaohjaava sisällönanalyysi kuvaa aineistoni analyysiprosessia parhaiten. Aineistonanalyysin perusteella muodostin kolme pääteemaa: työskentely evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajana, aineenopettajan työssä koetut haasteet ja aineenopettajan pedagogiset opinnot vastaamassa työelämän haasteisiin. Kyseisiä teemoja olen käyttänyt tulosten esittelyssä. Tutkielman lopussa tarkastelen aineiston pohjalta nousseita tuloksia. Merkittävimmät tutkielman tulokset liittyvät siihen, että vastavalmistuneet evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajat kohtaavat työssään runsaasti sellaisia haasteita, joihin he eivät ole osanneet varautua. Työelämässä koetut haasteet liittyvät sekä vastavalmistuneen heikkoon asemaan työyhteisössä että ajankäytöllisiin vaikeuksiin. Tuloksissa näkyi myös vastavalmistuneiden aineenopettajien kokemuksia siitä, että aineenopettajan pedagogiset opinnot loivat epärealistisen kuvan todellisesta työelämästä.

Objectives. We live surrounded by increasingly diverse media and visual culture, which chal-lenges and enables different methods to teach and learn. The purpose of this study is to find out the fundamentals for using pictures taken by students. This study tries to find out, what meaning does the picture have for the students themselves and in addition, what pedagogical grounds can be given for the use of photographs in teaching. Methods. The participants of this qualitative study were 24 third graders with their teacher and two student teachers. The empirical research material was collected during November-December 2017 by observing the multidisciplinary learning modules and by interviewing six students, the teacher and the two student teachers. The interviews were themed semi-structured interviews. The material was analysed using theory-based and theory-driven content analysis. Quantification technique was used on parts of the material. Results and conclusions. The results of this study indicate that students might give different meanings to a photograph, which appeared as roles depending on the area of the field that was in question. These fields were Field of Working, Field of Thinking and Learning to Learn and lastly Field of Experimentalism. Category “other” comprised of; the misleader, the one who brings up problems and the one who emphasizes the importance of the group. After the third round of interviews we could add to the same category the one who commemorates the occa-sion and the one who is vague. The results also showed that the students are able to use photo-graphs to determine for themselves meaningful ways to learn. The study also produced one in-teresting method, which I think can be used in teaching, for example to improve multiliteracy.

Pedogenic ferromanganese nodules and concretions are prevalent redoximorphic features in tropical and sub-tropical soils. The nodules are typically highly enriched in Fe and Mn that are present as oxides, hydroxides and oxyhydroxides. The formation of nodules happens via precipitation and translocation of metals as the soil redox state undergoes cyclical changes between reductive and oxidizing settings. As the nodule elemental distribution and structure is primarily and expression of the prevailing soil redox conditions, Fe-Mn nodules have the potential to be a useful tool of paleoclimatological analysis. The Chinese Loess Plateau (CLP) is a terrestrial archive for study of changes in the monsoon climate system. During Late Miocene, the intensification of the Asian Monsoon system caused an increase in warmth and humidity in inland Eastern Asia during a global trend of increased aridity and decreasing temperatures. Fe-Mn nodules from three different soil horizons, formed 8.07, 7.7 and 3.7 Ma ago in Lantian, southern CLP, were studied to compare nodules from varying sedimentary settings formed under different moisture regimes. Using electron microscopy methods, the structure and elemental distribution of nodules were described to compare their redoximorphic features. Large Fe-Mn nodules from floodplain sediments (8.07 Ma) show a well-developed structure, high metal enrichment and signs of variations in rate of formation and dominant redox states. The soil redox conditions are likely primarily controlled by the river flooding. Nodules from two eolian deposits (7.7 Ma and 3.7 Ma) were, on average smaller and showed less metal enrichment, less elemental differentiation and less variance in the dominant redox conditions. Only small, poorly developed nodules were found from older eolian sediments whereas younger soil horizon contained larger nodules with evidence of higher hydromorphism. While potential for using the nodules from eolian sediments to assess changes in precipitation exists, the lack of paleoclimatological information in smaller nodules, the small sample count, limitations of the methods and variance in depositional settings increase the uncertainty of the interpretation.

The present study analyses the memories of watching Finnish television in Estonia during the last decades of the Soviet occupation from the late 1960s until the beginning of 1990s. The study stems from a culturalist approach, perceiving television as a relevant aspect in the audiences’ everyday lives. It explores the significance of Finnish television on the society of occupied Estonia from the point of view of its historical audiences. The literature review concentrates on concepts such as the power of television, transnational media, historical audience reception and memory as an object of research. It also explains the concept of spillover, which refers to the unintentional bilateral flow of television signals from one country to another. Despite the numerous efforts of the Soviet authorities to prevent the viewing of the bourgeois television, there still remained a small gap in the Iron Curtain. The study describes the phenomenon of watching Finnish television in Estonia. It provides understanding about the significance of watching Finnish television in Soviet Estonia through the experiences of its former audience. In addition, it explores what do people remember about watching Finnish television, and why. The empirical data was acquired from peoples’ personal memories through the analysis of private interviews and written responses during the period from February 2010 to February 2011. A total of 85 responses (5 interviews and 83 written responses) were analysed. The research employed the methods of oral history and memory studies. The main theoretical sources of the study include the works of Mati Graf and Heikki Roiko-Jokela, Hagi Šein, Sonia Livingstone, Janet Staiger and Emily Keightley. The study concludes that besides fulfilling the role of an entertainer and an informer, Finnish television enabled its Estonian audiences to gain entry into the imaginary world. Access to this imaginary world was so important, that the viewers engaged in illegal activities and gained special skills, whereby a phenomenon of television tourism developed. Most of the memories about Finnish television are vivid and similar. The latter indicates both the reliability and the collectiveness of such memories, which in return give shape to collective identities. Thus, for the Estonian viewers, the experience of watching Finnish television during the Soviet occupation has became part of their identity.

Tämä tutkielma käsittelee pehmeän budjettirajoitteen ongelmaa hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmässä. Tutkimus vastaa kysymykseen ”onko suomalaisten hyvinvointialueiden rahoitusmallissa ominaisuuksia, jotka luovat pehmeän budjettirajoitteen ongelman?” Lisäksi tutkimuksessa vastataan kysymykseen ”kuinka pehmeän budjettirajoitteen ongelmaa voitaisiin pienentää hyvinvointialueiden rahoituksessa?” Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa käydään läpi relevanttia tutkimuskirjallisuutta pehmeän budjettirajoitteen ongelmasta, erilaisista keinoista, joilla budjettirajoitteen kovuuteen voidaan vaikuttaa sekä kuvaillaan hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmää suomalaisen lainsäädännön pohjalta. Pehmeällä budjettirajoitteella tarkoitetaan tilannetta, jossa organisaation ylempi taso ottaa alemman tason tulot ylittävät menot vastattavakseen. Paikallishallinnon ja keskushallinnon välille muodostuu pehmeä budjettirajoite erityisesti silloin, kun paikallishallinto toimii keskushallinnon rahoituksen varassa ilman, että paikallishallinnon toimivaltaa on rajoitettu. Sosiaali- ja terveyspalveluissa pehmeän budjettirajoitteen ongelma esiintyy usein, sillä on tyypillistä, että valtio vastaa ainakin osin palveluiden rahoittamisesta ja ihmiset pitävät palveluja laajasti tärkeinä. Pehmeää budjettirajoitteen ongelmaan voidaan puuttua. Markkinakurin avulla pehmeästä budjettirajoitteesta voidaan päästä eroon kokonaan, mutta myös keskushallinnon asettamien sääntöjen ja valvonnan perusteella on mahdollista kovittaa budjettirajoitetta. Suomalaiseen hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmään on sisäänrakennettu vahva pehmeän budjettirajoitteen ongelma. Merkittävimmät lainsäädännössä esiintyvät pehmeän budjettirajoitteen ongelmat liittyvät hyvinvointialueiden toteutuneiden kustannusten tarkistamiseen sekä siihen, että alueiden lainanottoa on rajoitettu vain pitkäaikaisen lainan osalta. Epämuodollisena pehmeän budjettirajoitteen tekijänä näyttäytyvät paineet sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutason nostamiseen sekä rahoituksen lisäämiseen. Nämä kasvattavat järjestelmätason odotuksia hyvinvointialueiden lisärahoitukselle. Kovan budjettirajoitteen saavuttaminen nykyisellä rakenteella on mahdotonta, mutta budjettirajoitteen koventaminen on mahdollista. Erilaisia keinoja budjettirajoitteen kovittamiseksi on useita. Lainsäädännössä määriteltyjen rakenteellisten pehmeän budjettirajoitteen tekijöiden korjaaminen vaatii lainsäädännön muutoksia sääntöjen ja valvonnan osalta. Epämuodollisten rakenteiden korjaaminen taas vaatii poliittisia sitoumuksia. Lopulta budjettirajoitteen pehmeydessä on kyse siitä, minkälaiseksi keskushallinto haluaa budjettirajoitteen asettaa julkisen talouden kokonaisuuden puitteissa.

Pehmytkudossarkoomat kuuluvat yleisimpiin koirien ihon ja ihonalaiskudoksen kasvaimiin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan koirien pehmytkudossarkoomien esiintyvyyttä, kliinistä kuvaa, patologiaa, diagnostiikkaa, hoitoa ja ennustetta. Pehmytkudossarkoomat ovat mesenkymaalisesta kudoksesta peräisin olevia pahanlaatuisia kasvaimia. Ne luokitellaan alkuperänsä mukaan fibrosarkoomiin, perifeerisiin hermotuppikasvaimiin, verisuonten seinämäsolujen kasvaimiin, myksosarkoomiin, liposarkoomiin, erilaistumattomiin sarkoomiin, leiomyosarkoomiin ja rhabdomyosarkoomiin. Pehmytkudossarkoomien taustalla olevia tekijöitä ei täysin tunneta, mutta esimerkiksi säteily, ihovaurio, krooninen tulehdus, rokotus tai vierasesine voi johtaa niiden muodostumiseen. Pehmytkudossarkoomat ovat tyypillisesti yksittäisiä, kiinteitä ja alla oleviin kudoksiin kiinnittyneitä, eivätkä yleensä aiheuta kliinisiä oireita. Niitä esiintyy tavallisesti vanhemmilla koirilla. Sytologinen näyte on harvoin diagnostinen, joten ennen leikkausta on suositeltavaa ottaa koepala. Histologisessa tutkimuksessa saadaan tietoa kasvaimen pahanlaatuisuusasteesta, alatyypistä, kasvutavasta sekä leikkauksen jälkeen myös poistomarginaalien puhtaudesta. Pehmytkudossarkoomat ovat tyypillisesti kasvutavaltaan invasiivisia, ja niitä ympäröi valekapseli. Pehmytkudossarkoomat luokitellaan pahanlaatuisuusasteen I, II ja III kasvaimiin. Pahanlaatuisuusasteen III, suurikokoisille tai tunnustellen vaikeasti rajattaville kasvaimille suositellaan jatkotutkimuksia kasvaimen levinneisyyden kartoittamiseksi ja kirurgian suunnittelemiseksi. Pahanlaatuisuusasteen III kasvaimet lähettävät etäpesäkkeitä noin 22-44 % tapauksista. Sen sijaan pahanlaatuisuusasteen I kasvaimista noin 7-13 % ja pahanlaatuisuusasteen II kasvaimista noin 7-33 % lähettää etäpesäkkeitä. Etäpesäkkeiden ja muiden sairauksien poissulkemiseksi suositellaan verinäytteitä, näytteitä paikallisista imusolmukkeista sekä rintaontelon röntgenkuvausta ja vatsaontelon ultraäänitutkimusta. Tietokonetomografia- ja magneettikuvausta voidaan käyttää paikallisen levinneisyyden kartoittamiseen sekä etäpesäkkeiden poissulkemiseen. Kirurginen poisto on pehmytkudossarkoomien ensisijainen hoito. Kasvaimen poistossa otetaan vähintään 2-3 cm sivumarginaalit ja vähintään yksi lihaskalvo kasvaimen alta. Leikkausviilto ja haavan sulku suunnitellaan ihon venyvyyden mukaan. Voimakasta haavajännitettä voidaan helpottaa esimerkiksi kävelevillä ompeleilla, patjaompeleilla tai apuviilloilla. Haavan sulkemiseen voidaan käyttää myös ihosiirrettä. Adjuvanttihoidot ovat leikkauksen jälkeen annettavia liitännäishoitoja ja niitä suositellaan, jos kasvain on pahanlaatuisuusasteen III pehmytkudossarkooma, se on lähettänyt etäpesäkkeitä tai sitä ei saada poistettua puhtailla marginaaleilla. Tutkimuksissa tehokkain adjuvanttihoito on ollut sädehoito, mutta sitä ei ole saatavilla Suomessa. Myös jatkuvan solusalpaajahoidon ja sähköimpulssisolusalpaajahoidon on osoitettu ehkäisevän pehmytkudossarkoomien uusiutumista ja leviämistä. Pehmytkudossarkoomien ennuste on yleisesti hyvä ja niiden uusiutumis- ja etäpesäkeriski pieni. Merkittävimpiä uusiutumisriskiin vaikuttavia tekijöitä ovat kasvaimen pahanlaatuisuusaste ja poistomarginaalien puhtaus. Tutkimuksissa erityisesti pahanlaatuisuusasteen I ja II pehmytkudossarkoomat eivät ole uusiutuneet usean seurantavuoden jälkeen, vaikka ne olisi poistettu kapeilla marginaaleilla. Lisäksi iäkkäät koirat lopetetaan usein muun syyn vuoksi ennen kasvaimen uusiutumista tai leviämistä. Pehmytkudossarkoomista löytyy koirilla lähinnä retrospektiivisiä tutkimuksia, ja esimerkiksi eri adjuvanttihoitojen tehosta löytyy vain vähän ajantasaista tutkimustietoa. Lisäksi tarvittaisiin prospektiivisia tutkimuksia muun muassa poistomarginaalien laajuuden ja eri alatyyppien merkityksestä pehmytkudossarkoomien ennusteeseen.