Browsing by Title

The purpose of this thesis was to examine goal orientations and motivational climate in professional ice hockey. Previous studies show that, on average, all study groups, regardless of age, sport, level or gender, were more task-oriented compared to ego-orientation, although field of sports can be considered ego-oriented. We wanted to examine the validity and conceptual accuracy of the most used measuring instruments of goal orientation theory (TEOSQ and POSQ) and motivational climate (PMCSQ-2). In addition, we want to find out which things are important in the motivational climate and also, whether quantitative instruments offer a more task-oriented picture of athletes' motivation compared to a qualitative examination. For this thesis, six professional ice hockey players were interviewed, whose average age at the time of the interview was 27 years. Three of the players have played in the NHL and four have represented Finland in the world championships. All interviewees have played at Finland's highest level in the Liiga. The material for the thesis was collected by interviewing. The interview consisted of a themed and structured interview parts. In addition, quantitative data was collected from the players. The collected interview data were analyzed using thematic analysis. Quantitative data were examined for averages and standard deviations, as well as the relation of quantitative answers to qualitative answers. Found main themes were Effort and improvement, Important Role and Winning. In addition to them, 16 subthemes were observed. An important role meant that the player got enough ice time. Ice time played a central role as something to be pursued and it found to be an ego-oriented phenomenon. Ice time and its distribution maintained a climate of comparison between the players. Taking it away was perceived as a punishment and increasing it as a reward. Distribution of ice time was also seemed to be a way to treat players unequally. An important role in the PMCSQ-2 instrument is supposed to be a task-oriented dimension, but it appears to be ego-oriented in this thesis. The questions from the TEOSQ and POSQ measured task orientation more evenly compared to ego-orientation. Winning was at the core of ego-orientation and trying one's best in the core of task-orientation. Most of the themes were ego-oriented: Two out of three of the main themes and nine out of sixteen of the sub-themes were ego-oriented. PMCSQ-2 almost completely ignores the ice time phenomenon. There is not a single question related to winning in the TEOSQ and only one in the POSQ. Significance of winning as an ego-oriented phenomenon cannot be examined thoroughly with studied measuring instruments.

Aims. Aim of this qualitative study was to examine how Teaching Games for Understanding (TGfU) fits for physical education in elementary school, according to the year 2014 curriculum. This study examined what parts of the physical education curriculums tasks, aims, evaluations process do Teaching Games for Understanding fulfil. Especially it examined elementary schools physical education curriculum for grades 1-2 and 3-6. This study aims to give teachers tools to develop theirs teaching to be more play like and more motivational for kids. There are no prior researches but the hypothesis was that Teaching Games for Understanding fits well with the curriculum criteria because it is one of preferred teaching styles by National Board of Education. Methods. The study method was qualitative grounded theory text content analysis. Data of the study consist of texts of the curriculum, physical education based theory and Teaching Games for Understanding model based theory. Results and conclusions. The results showed that Teaching Games for Understanding does fit well for physical education in elementary, according to curriculum of the year 2014. With the TGfU-model the tasks and aims of the physical education could be achieved. Evaluation process also followed the same guidelines in TGfU-model and in the curriculum. The results reinforced the perception that the model fits for teaching that follows the curriculum and teachers should use it for enhancing student’s motivation and satisfaction in physical education. In the future it would be interesting to examine how much Teaching Games for Understanding model is being used now in the elementary schools and what kind of thoughts teachers have about it. Interesting topic to examine would also be that how has the teaching of ball games changed through new curriculum or has it stayed the same as before.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tavoitteena on esitellä oppimispelien ja varsinkin pedagogisten oppimispelien hyötyjä sekä tutkia, miten pedagogisista lähtökohdista suunniteltu oppimispeli toimii käytännössä. Oppimispelejä sekä niiden tuomaa pelillisyyttä kaivataan perusopetuksen opetussuunnitelmankin mukaan kouluihin. Lisäksi matematiikan opetukseen kaivataan matematiikkapuhetta sekä enemmän ongelmanratkaisua. Matematiikan opetuksen haasteena on virhekäsitykset, joita oppilaille saattaa muodostua. Virhekäsitysten ennaltaehkäisemisessä, sekä torjumisessa matematiikan puhuminen on merkittävässä roolissa. Kehittämämme oppimispeli pyrkii osaltaan vastaamaan näihin tarpeisiin. Tässä tapaustutkimuksessa tutkittiin innostaako pedagogisista lähtökohdista suunniteltu oppimispeli matematiikan opiskeluun, saako peli aikaan matikkapuhetta ja antaako peli opettajalle välineen virhekäsitysten tunnistamiseen. Lisäksi tämän tutkimuksen tavoitteena oli saada arvokasta palautetta kehittämästämme pelistä sekä parannusehdotuksia jatkokehitykseen. Menetelmät. Tutkimus suoritettiin peluuttamalla peliä Maunulan yhteiskoulun 7.–9.luokkalaisilla. Tutkimukseen osallistui yhteensä 43 oppilasta ja 5 opettajaa. Peliä pelattiin noin puolen tunnin verran, jonka jälkeen oppilaat sekä heidän opettajansa täyttivät palautelomakkeen. Lomakkeet koostuivat asteikkokysymyksistä sekä avoimista kysymyksistä. Vastausten perusteella laadin pylväsdiagrammit ja laskin asteikkokysymyksistä keskiarvot. Lisäksi seurasin pelitilanteita ja analysoin seuraamani perusteella, miten peli otettiin vastaan. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tuloksena voidaan sanoa, että pedagogisista lähtökohdista suunniteltu oppimispeli Sigma Math tuotti kaivattua matikkapuhetta ja innosti oppilaita, koska oppilaat halusivat pelata peliä uudestaankin. Voidaan siis todeta pelin olevan innostava väline oppimiseen matematiikan tunnilla. Virhekäsityksistä ei tämän tutkimuksen mukaan saatu tietoa. Jatkokehityksen kannalta merkittävin palaute koski vastausajan rajaamista tiimalasilla. Kaiken kaikkiaan peli otettiin hyvin vastaan, se innosti oppilaita puhumaan matematiikkaa ja toi hieman erilaisen näkökulman matematiikan opettamiseen.

Tiivistelmä - Referat – Abstract Jääkiekossa tapahtuvat sinänsä ulkoisesti pahoinpitelyn tai vamman tuottamuksen tunnusmerkistöt täyttävät urheiluloikkaukset pidetään sallittuina tietyissä rajoissa. Nämä jääkiekossa tapahtuvat fyysisen koskemattomuuden loukkaukset, urheiluloukkaukset, eivät saa oikeutustaan rankaisemattomuudelleen kirjoitetusta laista. Loukkaustekojen rankaisemattomuutta voidaan selittää juridis-teknisillä instrumenteilla. Nämä juridis-tekniset rikosoikeudelliset instrumentit eivät ole lakiin kirjattuja oikeuttamis- tai vastuuvapauusperusteita, vaan ovat oikeuskirjallisuuden ja rikosoikeuden dogmatiikan kehittelyn tulosta. Oppia loukatun suostumuksesta, sosiaaliadekvanssia ja oppia teon huolimattomuudesta, jossa sallittu riski on kielletyn riskin kääntöpuoli, käytetään rikoslainopillisina selitysmalleina urheiluloukkausten oikeutuksesta. Huolimaatta siitä, että nämä selitysmallit painottavat eri asioita, on niiden taustalla oleva ajatus yhtäläinen. Jääkiekossa halutaan antaa vastuuvapaus sellaisten lajiin liittyvien loukkausten osalta, jossa on toimittu lajin sääntöjen mukaisesti, osin jopa lajin säännöt ylittäen. Työn tarkoituksena oli selvittää ensinäkin se, miten sinänsä oikeudenvastaisen teon ja rikoksen ulkoiset tunnusmerkit täyttävän urheiluloukkauksen rankaisemattomuus voidaan rikoslainopin keinoin perustella ja miten nämä juridis-tekniset instrumentit sijoittuvat rikoksen rakenteeseen. Jääkiekon kontekstissa loukatun suostumukselle voidaan antaa urheiluloukkaustilanteissa merkitystä pistemäisenä oikeuttamisperusteena, joka poistaa sinänsä pahoinpitelyn tai vamman tuottamuksen ulkoisen tunnusmerkistön täyttävän teon rangaistavuuden. Loukatun suostumus jääkiekossa sattuvien vakavien loukkaantumisten osalta kohtaa vaikeuksia selittää vakavien vammantuottamusten rankaisemattomuus. Sosiaaliadekvanssin keinoin jääkiekossa sattuvien urheiluloukkausten oikeuttaminen voidaan perustella sillä, että jääkiekko nähdään yhteiskunnan sallimana ja hyväksyttävänä toimintana, joskin peliin osallistuvien terveydelle vaaroja sisältävänä toimintana. Sallittu riskissä on taas kyse toimimisesta yleisesti sallitulla tavalla, joka ei täytän mitään tunnusmerkistöä. Kun kaukalossa sallittu riskinotto ylittyy, voidaan jääkiekon yhteydessä sattunut urheiluloukkaus, jonka seurauksena on vakava ruumiinvamma, arvioida rikosoikeudellisen vastuun kannalta. Rikosoikeudellisen vastuun syntyminen edellyttää joko tahallisuutta tai huolimattomuutta, jotta pelaaja voisi joutua vastuuseen toimistaan kaukalossa. Sekä tahallinen että tuottamuksellinen teko voidaan arvioida tunnusmerkistötekijän objektiivisen ulottuvuuden osalta oppia teon huolimattomuudesta käyttäen. Teon objektiivinen huolimattomuus on vastuun perustava seikka. Jääkiekon kontekstissa teon objektiivien huolimattomuus liittyy pelin sääntöjen ja pelin hengen ylittävään toimintaan jäällä. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli selvittää mitkä tekijät muodostavat mittatikun arvioitaessa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta, eli sallitun ja kielletyn toiminnan rajaa Jääkiekossa edellytettävä huolellisuusvelvollisuus ei tyhjene lajin sääntöihin, vaan huolellisuusvelvollisuuteen liittyy materiaalisia tekijöitä. Pelin hengen voidaan katsoa kattavan jääkiekolle ominaisen hyväksytyn tavan toimia kaukalossa. Tutkimuksessa systemoitiin jääkiekon normatiiviset ja materiaaliset elementit käsitteen pelin henki alaisuuteen, joka muodostaa jääkiekossa toimittaessa olosuhteiden edellyttämän huolellisen toiminnan. Pelin hengellä on liityntä urheilun keskeisiin periaatteisiin ja aroihin, reilun pelin periaatetta voidaan kutsua myös pelin hengeksi. Tutkimuksen avulla voidaan perustellusti todeta, että loukatun suostumus ei selitä vakavien urheiluloukkausten rankaisemattomuutta jääkiekossa. Sosiaaliadekvanssi urheilun hyväksyttävyyden ja hyödyllisten ominaisuuksien osalta ei sekään selitä urheilussa ilmenevää väkivaltaa, mutta yhdessä sallitun riskin teoria kanssa niillä näyttäisi olevan selitysvoimaa perusteella jääkiekossa pelin hengen rajoissa syntyneiden urheiluloukkausten vakavienkin vahinkoseuraamusten oikeutus. Pelin hengeksi konstruoitu olosuhteiden edellyttämä huolellisuusvaatimus muodostaa urheiluloukkauksena tehdyn toiminnan rikosoikeudellisen vastuun tunnusmerkistön objektiivisen ulottuvuuden piirtäen sallitun ja kielletyn toiminnan rajan jääkiekossa.

Tutkielmassa selvitetään peliriippuvuudesta johtuvan velkaantumisen vaikutuksia yksityishenkilön velkajärjestelyn aloittamisharkinnassa. Kysymys peliriippuvuuden vaikutuksesta velkajärjestelyn esteharkintaan on noussut tuomioistuimissa toistuvasti esille. Arvioitavaksi on tullut ensinnäkin se, muodostaako peliriippuvuudesta johtuva velkaantuminen yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993, velkajärjestelylaki, VJL) 10 §:n 7 kohdan mukaisen esteen velkajärjestelylle, ja toiseksi kysymys siitä, voidaanko velkajärjestely kuitenkin myöntää VJL 10 a §:n nojalla mahdollisesta esteestä huolimatta. Tutkielmassa etsitään vastauksia näihin kysymyksiin pääasiassa lainopin keinoin, koska ensisijaisena tarkoituksena on voimassa olevan oikeuden sisällön selvittäminen. VJL:n aloittamisharkintaa koskevien säännösten lisäksi keskeisenä lähteenä ovat lain varsin kattavat esityöt. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään korkeimman oikeuden ratkaisuja, joista erityisen merkityksellinen on tuore ennakkoratkaisu KKO 2023:80, jossa käsiteltiin peliriippuvuudesta johtuvan velkaantumisen vaikutuksia niin esteperusteiden olemassaoloa kuin painavia syitä harkittaessa. Tutkielmaa varten on kerätty ratkaisuja myös hovioikeuksista, joita hyödynnetään paitsi lainopillisena oikeuslähteenä, myös empiirisenä aineistona selvitettäessä sitä, millaiseksi soveltamiskäytäntö on peliriippuvuustapauksissa muodostunut ja vastaako se lainopin keinoin omaksuttua tulkintalinjaa. Tutkielma pohjautuu lisäksi pääasiassa kotimaiseen insolvenssioikeudelliseen ja oikeuspoliittiseen kirjallisuuteen. VJL 10 §:n 7 kohtaa arvioitaessa keskeinen arviointikriteeri on se, miten velallinen on suhtautunut velkojensa takaisinmaksuun ja onko hän kyennyt harkitsemaan velan ottamista. Velallisen harkintakykyä arvioitaessa on huomioitava muun muassa harkintakykyyn vaikuttaneet sairaudet, jollainen myös peliriippuvuus voi olla. Mikäli peliriippuvuus on heikentänyt yksittäisen velallisen harkintakykyä, sen on katsottava vähentävän velkaantumisen piittaamattomuutta ja vastuuttomuutta. Tällä ei kuitenkaan ole oikeuskäytännössä katsottu olevan vaikutusta esteperusteen olemassaoloon, vaan pääosin pelaamisesta johtuvaa velkaantumista on poikkeuksetta pidetty piittaamattomana ja vastuuttomana peliriippuvuusdiagnoosista huolimatta. Sairauden sijaan ratkaiseva merkitys on annettu muun muassa velkojen käyttötarkoitukselle ja velkojen suurelle määrälle. Aineistoa analysoitaessa tuomioistuinten ratkaisukäytännössä havaittiin puutteita niin peliriippuvuuden kuin muidenkin velallisen harkintakykyyn vaikuttaneiden seikkojen arvioinnin tapauskohtaisuuden osalta. Tutkielmassa esitetään, että tähän tulisi jatkossa kiinnittää tarkempaa huomiota. Perusteellisemman tapauskohtaisen arvioinnin myötä olisi myös periaatteessa mahdollista, ettei peliriippuvuudesta johtuva velkaantuminen kaikissa tapauksissa muodostaisi velkajärjestelylle estettä. VJL 10 a §:ää arvioitaessa keskiössä ovat velallisen toimet velkojen maksamiseksi. Velkajärjestelyn myöntämisen edellytyksenä on, että velallinen on suhtautunut asianmukaisesti velkojensa takaisinmaksuun ja tehnyt voitavansa niiden maksamiseksi, millä turvataan sekä yleisen velanmaksumoraalin että velkojien oikeuksien toteutumista. Tämän vuoksi velkajärjestelyyn pääsyn ehdottomana edellytyksenä on myös se, että peliriippuvuuden vuoksi velkaantunut velallinen on lopettanut pelaamisen. Tutkielmassa tuomioistuinten velallisen toimille antamaa suurta painoarvoa pidetään perusteltuna ja painavien syiden arviointikäytäntöä muutoinkin pääosin asianmukaisena. Erityisesti velallisen oikeusturvan kannalta ongelmallisena pidetään kuitenkin aloittamisharkinnan painottumista painavien syiden arviointiin. Huomiota kiinnitetään myös moitittavuusarvioinnin epäjohdonmukaisuuteen. Tutkielmassa ratkaisulla KKO 2023:80 esitetään olevan joitakin oikeustilaa selventäviä vaikutuksia, mutta katsotaan kuitenkin, että ratkaisujen lopputuloksen ennustaminen tulee jatkossakin olemaan vaikeaa arvioinnin tapauskohtaisen luonteen vuoksi. Tutkielman aineistossa velkajärjestelyn myöntämiseen päädyttiin noin 45 %:ssa tapauksista.

Tämä tutkielma kartoittaa pelistudioiden ja kääntäjien yhteistyötä pelilokalisointiprojekteissa. Tutkimuksen kohteena on etenkin, miten ja millaista tietoa kääntäjille jaetaan ja millaista tietoa kääntäjät tarvitsisivat lisää. Tutkielman toissijaisena tavoitteena oli saada ajantasaisempaa kuvaa siitä, miten pelilokalisointia käytännössä tehdään nykyään ja onko aiemmassa tutkimuksessa todettuihin ongelmiin syntynyt ratkaisuja. Suurin osa alaa käsittelevästä käännöstieteellisestä tutkimuksesta on jo lähes kymmenen vuotta vanhaa (esimerkiksi alan perusteokset, mm. O’Hagan & Mangiron 2013 ja Bernal-Merino 2015), mutta peliala on tässä ajassa muuttunut merkittävästi eikä siitä ole juuri tietoa, miten muutos on vaikuttanut pelilokalisointiin. Lisäksi suurin osa alan tutkimuksesta on painottunut joko kääntäjiltä saatuun tietoon tai yleisiin havaintoihin alalta, koska pelistudiot eivät ole lämmenneet yhteistyölle tutkijoiden kanssa mm. tietovuotojen pelossa. Tutkielmassa käytetty lähdemateriaali onkin näiltä osilta luonteeltaan poikkeuksellinen: tutkielman aineisto koostuu kahden pelistudion edustajien haastatteluista sekä studioiden jakamasta lokalisointiprosesseihin liittyvästä materiaalista. Merkittävä osa aineistosta koostuu suoraan kääntäjien lokalisointiprosessin aikana esittämistä kysymyksistä, joihin studion edustajat ovat vastanneet. Tutkielmassa esitellään ensin lyhyesti pelilokalisoinnin historiaa sekä yleisesti pelialaa ja pelien kehitystä, sillä nämä vaikuttavat siihen, millaiseksi lokalisointiala on muodostunut ja miten ala nykyään toimii. Tämän jälkeen esitellään kattavasti itse pelilokalisointia ja sen ongelmia. Nämä kaksi kokonaisuutta luovat sen taustan, johon haastatteluista saatuja tietoja ja lokalisointiprosesseista saatuja materiaaleja verrataan. Tutkielma yhdistelee kvalitatiivista ja kvantitatiivista analyysiä: kääntäjien kysymykset luokitellaan eri luokkiin teorian ja niiden edustamien ilmiöiden kautta, jonka jälkeen näiden määrän perusteella esitetään päätelmiä siitä, millaisia ongelmia alalla mahdollisesti edelleen on. Haastatteluja ja muuta materiaalia analysoidaan kvalitatiivisin menetelmin mm. vertaamalla siihen, mitä alasta on kirjoitettu jo aiemmin. Tutkielma luo kuvaa siitä, miten pelilokalisointiala on muuttunut viime vuosina. Alan sisäpiiriläisten haastattelut myös valottavat sitä, millaista kehitystä alalla itse toimivat kokevat tapahtuneen. Lokalisointiprosesseihin liittyvä muu materiaali puolestaan tukee haastateltavien havaintoja, mutta sen avulla myös selviää, millaisia ongelmia alalla nykyään on. Lopuksi tutkielmassa esitetään näihin ongelmiin mahdollisia ratkaisuja. Vaikka tutkimus perustuu vain kahden studion otantaan, tutkimuksen perusteella ala on muuttunut: pelistudiot ovat ymmärtäneet paremmin, miten kääntäjiä voidaan auttaa prosessissa. Aineistosta käy ilmi, että esimerkiksi tietoisuus onnistuneeseen lokalisointiin tarvittavasta tuesta on lisääntynyt, ja studiot ovat lisänneet keskustelua kääntäjien kanssa. Alalla on kuitenkin edelleen ongelmia, esimerkiksi kontekstin puute, koska kääntäjät käsittelevät multimodaalista teosta vain yhden kanavan kautta. Lokalisoinnin ongelmien ratkaisu olisikin tärkeää kääntäjien työn sujuvoittamiseksi. Todennäköisesti tämä myös parantaisi lokalisoinnin laatua.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalipsykologia Tekijä: Emilia Laine Työn nimi: ”Pelkään että koko maapallo tuhoutuu ja jokin nälkäpelin tyyppinen dystopia käy oikeasti toteen seuraavan 500 vuoden sisällä.” - Ilmastoahdistuksen diskursiivinen rakentuminen lasten ja nuorten kirjoituksissa Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: 07/2023 Sivumäärä: 70 Avainsanat: Ilmastoahdistus, sosiaalinen konstruktionismi, diskursiivinen psykologia, diskursiivinen emootioiden tutkimus, diskurssianalyysi, tulkintarepertuaari Ohjaaja: Miira Niska Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Helsingfors universitets bibliotek, Helsinki University Library Tiivistelmä: Ilmastonmuutoksen on todettu olevan yksi aikamme pahimmista maailmanlaajuisista kriiseistä ja esimerkiksi IPCC:n (2022) uusin raportti esittää aiempaa yhä hälyttävämpiä ennusteita sen etenemisestä ja vaikutuksista. Ilmastonmuutokseen liittyvistä uutisoinneista ja uhkakuvista on tullut tämän päivän lasten ja nuorten arkipäivää ja heitä onkin alettu nimittää ”ilmastosukupolveksi”. Lapset ja nuoret ovat alkaneet ilmaista yhä enenevissä määrin ilmastoahdistusta, joka ymmärretään tässä työssä Pihkalan (2019a) määritelmän mukaan erilaisia ilmastonmuutoksen uhasta kumpuavia emootioita sisältäväksi ilmiöksi. Ilmastoahdistuneet lapset ja nuoret ovat mm. ilmaisseet ilmastonmuutoksen olevan heidän suurin tulevaisuuteen liittyvä huolenaiheensa ja tuoneet esille kokemuksensa siitä, ettei heidän ikäryhmäänsä kuulla tai oteta mukaan riittävästi ilmastonmuutoskeskusteluissa. Tutkielman aiheena on tarkastella miten lapset ja nuoret diskursiivisesti rakentavat ja merkityksellistävät ilmastoahdistustaan emootiopuheen ja erilaisten ilmastonmuutoksen versioiden muodostamisen avulla. Tutkielmassa hyödynnetään teoreettis-metodologisena viitekehyksenä sosiaalisen konstruktionismin piiriin kuuluvaa diskursiivista psykologiaa sekä diskursiivista emootiotutkimusta. Nämä teoreettis-metodologiset lähtökohdat mahdollistavat emootioiden tarkastelun perinteisemmästä, kvantitatiivisesta, näkökulmasta poikkeavalla tavalla, eli aineistolähtöisesti lasten ja nuorten diskursiivisissa teoissa rakentuvina ja rakentamina. Metodologisena välineenä analyysissa käytetään ilmastoahdistuksen tulkintarepertuaareja, joiden avulla tutkittavien puheesta pyritään tunnistamaan yhtäläisyyksiä ja eroja. Aineisto koostuu ALL-YOUTH-tutkimushankkeen sekä nuortenlehti Demin yhteistyössä keräämän kyselyaineiston 178 avovastauksesta, joissa 10-20-vuotiaat lapset ja nuoret käsittelevät ilmastoahdistustaan. Aineistosta voitiin löytää viisi ilmastonmuutoksen tulkintarepertuaaria, jotka kaikki rakensivat omanlaistaan versiota ilmastonmuutoksesta ja joissa kaikissa emootioita rakennettiin eri tavoilla ja erilaisia kielellisiä keinoja hyödyntäen. Makrotason ongelman tulkintarepertuaarin puhetavoille oli yhteistä ilmastonmuutoksen kuvaaminen laajana ongelmana, johon tulisi pyrkiä vaikuttamaan pääasiassa isoilla, kansainvälisillä päätöksillä. Läpileikkaavana tapana merkityksellistää ilmastoahdistusta oli kuvailla päättäjien riittämättömien ilmastotoimien herättämiä emootioita. Mikrotason ongelman tulkintarepertuaarissa avainasemassa taas nähtiin maailmanlaajuisten päätösten sijaan pienet teot, joita jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tehdä. Emootiopuheelle oli yhteistä käsitellä omaa tai muiden ihmisten puutteellista tai vääränlaista toimintaa. Luonnon ja eläinten kärsimyksen repertuaarissa ilmastonmuutosta kuvattiin ilmiöksi, jonka seurauksista kärsivät ennen kaikkea eläimet ja luonto ja emootiodiskursseja rakennettiinkin kuvaamalla ihmisen tuhoisaa toimintaa luontoa kohtaan. Tulevien sukupolvien tulkintarepertuaarissa ilmastoahdistusta merkityksellistettiin ennen kaikkea huolena siitä, minkälaisissa elinolosuhteissa tutkittavien mahdollinen jälkikasvu joutuisi elämään. Puhetapoja yhdisti suorat tai epäsuorat ilmaisut aikomuksista hankkia omia lapsia. Dystooppisen tulevaisuuden repertuaarissa lapset ja nuoret rakensivat synkkien uhkakuvien värittämää tulevaisuutta ja ilmastokriisin nähtiin koskettavan niin eläimiä, luontoa kuin koko ihmiskuntaa. Vaikka kukin tulkintarepertuaari muodosti erillisen kokonaisuutensa siinä käytettyjen puhetapojen, rakennettujen emootioiden sekä ilmastonmuutoksesta rakennetun version ympärille, vallitsi niiden kesken yksimielisyys siitä, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama ilmiö. Makro- ja mikrotason tulkintarepertuaareja yhdisti ilmastoahdistuksen rakentaminen suhteessa tietyn tahon puutteellisiin ilmastotoimiin. Eläinten ja luonnon kärsimyksen sekä tulevien sukupolvien tulkintarepertuaarit taas linkittyvät toisiinsa puhetavassa, jossa ilmastoahdistusta rakennettiin itsen ulkopuolisten kärsijöiden varaan. Dystooppisen tulevaisuuden tulkintarepertuaari taas muodostaa aivan omanlaisensa kokonaisuuden, sillä sen puhetavoissa ilmastoahdistusta lähestyttiin eksistentiaalisista pohdinnoista käsin. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että tulkintarepertuaareissa rakennetut versiot ilmastonmuutoksen ilmiön laajuudesta ovat erilaisia: osa repertuaareista rakensi ilmastonmuutoksesta globaalin mittakaavan ilmiötä, kun taas osa käsitteli sitä enemmän Suomen mittakaavassa. Tulokset osoittavat myös, että eri tulkintarepertuaareissa tutkittavat rakensivat samoja emootioita hyvin eri tavoilla ja merkityksellistivät niitä eri voimakkuuksilla. Tutkielman tuloksien avulla voidaan tarkastella sitä, miten suomalaiset lapset ja nuoret puhuvat ilmastoahdistuksesta. Tulosten pohjalta on tulkittavissa, että ilmastoahdistus voi rakentua hyvinkin kirjavasta joukosta erilaisia ja eri vahvuisia emootioita. Ymmärtämällä mekanismeja, joilla ilmastoahdistusta rakennetaan lasten ja nuorten puheissa, voidaan alkaa ymmärtämään näiden selontekojen muuntamisen ja murtamisen tekniikoita. Lisäksi on myös mahdollista etsiä tapoja, joilla lapsia ja nuoria voitaisiin tukea ilmastoahdistuksen kohtaamisessa ja toisaalta myös keinoja, joilla heidän ahdistustaan pystyttäisiin lieventämään. Jatkotutkimuksen aiheeksi ehdotan ilmastoahdistuneisiin (etenkin pojiksi identifioituviin) lapsiin ja nuoriin keskittyvää haastattelututkimusta, joka erilaisena tutkimusmetodina saattaa tuoda ilmastoahdistuksen kuvailuihin uudenlaista syvyyttä ja runsautta.

Tarkastelen tutkimuksessani pelon diskurssia julkisessa turvapaikanhakijakeskustelussa, tarkemmin vuoden 2019 eduskuntapuolueiden puheenjohtajien vaalitenteissä ja vaalikonevastauksissa. Laajemmin puheenvuorot muodostuvat osaksi turvapaikanhakijoihin liittyvää pelon diskurssia. Suomi on yhteiskuntana ollut aidosti sekä monikulttuurinen että nationalistinen, vaikka nämä käsitteet ymmärretään arkikielessä usein toisilleen vastakkaisiksi. Siksi maahanmuuton, kansallisuuden ja vierauden herättämien tunteiden tutkimus on ensisijaisen tärkeää. Pelolla on tärkeä rooli vallitsevien valtasuhteiden ylläpitämisessä, ja siksi juuri turvapaikanhakijoihin liittyvän pelon diskurssin tutkiminen on ensisijaista. Tutkimukseni tärkein tavoite oli kuvata, tulkita ja näin luoda käsitys siitä, miten pelkoa ja turvapaikanhakijoita käsiteltiin julkisessa keskustelussa Suomessa eduskuntavaaleja edeltävänä ajanjaksona vuonna 2019. Tutkimustulokseni on, että puoluejohtajat keskittyivät puheenvuoroissaan analysoimaan meitä ja muita, Suomea yhtenä hegemonisena kansakuntana. Tuloksieni mukaan puoluejohtajien puheenvuorot on luokiteltavissa neljään, maahanmuuttoon ja pelkoon liittyviin diskursseihin: luotettavan Suomen diskurssi, kansakuntadiskurssi, hyödyllisen maahanmuuton diskurssi ja uhkaavan pelon diskurssi. Kolme ensimmäistä kuvaavat maahanmuuttoa, mutta niitä värittää myös ajatus jonkin toisen uhkaavuudesta. Neljäs, uhkaavan pelon diskurssi puolestaan keskittyy torjumaan pelkodiskurssia. Tutkimukseni kuvaa, että kaikki puoluejohtajat osallistuivat puheenvuoroissaan osallistuvat pelon diskurssin ylläpitämiseen tunnustamalla turvattomuuden olemassaolon ja legitimoimalla sitä erilaisin keinoin. Kaikki neljä diskurssia kertovat pelosta eri asioita, ja pyrkivät joko vähentämään tai lisäämään sitä, tarjosivat pelolle erilaisia selityksiä ja antoivat tunteelle erilaisia muotoja. Ne keinot, joilla pelon tai turvattomuuden tunnetta pyrittiin diskursseissa vähentämään, voivat saada joko nationalistisia kaikuja tai monikulttuurisuutta itseisarvona puoltavia sävyjä.

Land consolidation aims to increase profitability of agriculture by improving fragmented landholdings. As a rule, the arrangements must be profitable which means that the evaluation tools for profitability must be based on up-to-date knowledge about farming methods and costs. Based on Juhana Hiironen's doctoral dissertation published in 2012, the method uses harm coefficients based on work efficiency measurements that have been created decades ago. This study examined whether those factors describe modern farming. The study defined how machine labor costs change as the area of the field increases. The material was collected from three contractors using the Valtra Connect -service. The data was saved from Suonentieto Ltd.’s AgriSmart web page, which was used to compile field-parcel-specific fuel consumption and duration of work into table format. The types of work were spraying, mowing, and ploughing. Work data was combined in Excel with field parcel data from the field parcel register maintained by the Finnish Food Authority. A regression curve with R-program was adapted to the combined data using a second order logarithmized polynomial function to describe the relationship between parcel size and work efficiency. As a result, it was found that the currently used coefficients seem to underestimate the benefits of increasing block size, especially in larger, higher than 5 ha parcels. The work efficiency was better than in the previous studies, which is probably due to the increase in the average size and work efficiency of the machines. For smaller parcels, efficiency remained unchanged, thus it was weaker relative to large fields. Increasing parcel sizes through land consolidation and land exchange is one of the key measures to increase profitability. The study was conducted as part of Luke's KIVAPELTO project.