Browsing by Title

Tämän pro gradu -tutkielman tutkimuskohteena on sisäpiiritiedon määritelmä sekä rikoslain 51:1 §:n mukainen sisäpiiritiedon väärinkäyttö ja syyksiluettavuus erityisesti yrityskauppojen näkökulmasta. Toimivat rahoitusmarkkinat edellyttävät markkinatoimijoiden luottamusta markkinoiden puolueettomuuteen eli siihen, että markkinoilla kaikki ovat samassa asemassa toimintaoikeuksiensa ja -mahdollisuuksiensa suhteen (yhdenvertaisuusperiaate). Sisäpiiritiedon väärinkäyttö vähentää rahoitusmarkkinoiden luotettavuutta ja markkinatoimijoiden luottamusta rahoitusvälineisiin, ja sitä pidetään yhtenä merkittävimmistä rahoitusmarkkinoiden luotettavuutta heikentävistä ilmiöistä. Sisäpiirisääntelyn tavoitteena on turvata markkinatoimijoiden yhdenvertainen asema markkinoilla sekä estää markkinatoimijoita käyttämästä sisäpiiritiedon tuottamaa perusteetonta tiedollista etumatkaa muiden vahingoksi. Sisäpiiritiedon määritelmästä säädetään markkinoiden väärinkäyttöasetuksen 7(1) artiklassa. Määritelmän nojalla sisäpiiritiedossa voidaan erottaa neljä osatekijää, joiden kaikkien on täytyttävä, jotta kyseessä voidaan katsoa olevan sisäpiiritieto. Nämä osatekijät ovat tiedon julkistamattomuus, liitännäisyys, täsmällisyys ja olennaisuus. Puolestaan sisäpiiritiedon väärinkäytöstä säädetään rikoslain 51:1 §:ssä. Säännöksessä voidaan erottaa kaksi toimintakieltoa, jotka ovat sisäpiiritiedon käyttökielto sekä neuvontakielto. Säännöksen mukaan sisäpiiritiedon väärinkäyttö on rangaistavaa sekä tahallisena että törkeästä huolimattomuudesta tehtynä. Yrityskaupoilla voi olla huomattava vaikutus pörssiyhtiön liikkeeseen laskemien rahoitusvälineiden hintaan, minkä vuoksi niihin liittyy merkittävä riski sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Yrityskaupoissa sisäpiiritiedon määritelmän osatekijöiden täyttymisen määrittämisen tekevät haastavaksi järjestelyn luonne, merkittävyys ja toteutumisen todennäköisyys, jotka kaikki osaltaan vaikuttavat siihen, milloin yrityskauppaa koskeva tieto tulee katsoa sisäpiiritiedoksi. Puolestaan sisäpiiritiedon väärinkäytön sääntelyn kannalta ongelmallisia ovat tilanteet, joissa määräysvallassa oleva osakkeenomistaja myy koko omistuksensa. Sisäpiiritiedon väärinkäytön sääntelyssä on katsottu, ettei yrityskaupoissa ole sama tavoite kuin arvopaperikaupassa yleensä. Vaikka kaupan osapuolet vaihtavat myös sisäpiiritietona pidettäviä tietoja, ei sen ole katsottu vaarantavan arvopaperimarkkinoiden luotettavuutta. Kuitenkin, mikäli saatua sisäpiiritietoa käytetään hyväksi kyseessä olevan yhtiön osakkeiden hankintaa tai luovutusta koskevassa tavanomaisessa kaupassa taikka siinä neuvomisessa, kyse on sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Tutkielmassa keskitytään seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) mitä sisäpiiritieto on, 2) mitkä ovat sisäpiiritiedon väärinkäyttöön liittyvät rikoslain 51:1 §:n mukaiset toimintakiellot ja syyksiluettavuuden muodot ja 3) milloin yrityskauppaa koskeva tieto tulee katsoa sisäpiiritiedoksi sekä miten sisäpiiritiedon väärinkäyttöön liittyviä rikoslain 51:1 §:n mukaisia toimintakieltoja ja syyksiluettavuutta tulee tulkita yrityskaupoissa? Tutkielman tutkimusmetodi on lainopillinen ja oikeusvertaileva. Tutkielmassa hyödynnetään ensisijaisesti lainopillista metodia, sillä tavoitteena on tulkita, analysoida ja systematisoida sisäpiiritiedon määritelmää sekä rikoslain 51:1 §:n mukaista sisäpiiritiedon väärinkäyttöä ja syyksiluettavuutta erityisesti yrityskauppojen näkökulmasta. Lainopillisen metodin ohella tutkielmassa hyödynnetään paikoitellen tulkintaa täydentävänä näkökohtana oikeusvertailua.

Kesällä 2016 sovellettavaksi tullut EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetus (MAR) korvasi suurelta osin arvopaperimarkkinalain markkinoiden väärinkäyttöä ja jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta koskevan sääntelyn. MAR:ssa sisäpiiritiedon käsitettä käytetään kahdessa yhteydessä: sisäpiiritiedon kriteerien täyttyminen synnyttää tiedon haltijalle kiellon käyttää tietoa kaupankäynnissä rahoitusvälineillä, ja rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskijalle tiedon julkistamisvelvollisuuden. Sisäpiiritiedon yksiosaiseen täyttymismalliin siirtyminen lähtökohtaisesti laajentaa liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuutta. Sisäpiiritiedon täsmällisyyskriteerin tarkoituksena on määrittää, millä hetkellä rahoitusvälineiden hinnanmuodostuksen kan-nalta olennainen tieto muodostuu niin tarkaksi ja todennäköiseksi, että se tulisi julkistaa markkinoille. Täsmällisyyskriteeriä sisäpiiritiedon kontekstissa voidaan kuitenkin pitää vaikeana ja lähes harhaanjohtavana käsitteenä, sillä käsitteen läheinen tarkastelu osoittaa, ettei tiedolta käytännössä edellytetä sanamuotonsa mukaista tarkkuutta ja yksiselitteisyyttä. Tutkielmassa keskitytään seuraaviin kysymyksiin: 1) miten sisäpiiritiedon kaksitahoinen määritelmä on implementoitu EU:n eri jäsenvaltioissa, ja kuinka MAR edistää sääntelyn harmonisointitavoitetta, 2) mitä täsmällisyys tarkoittaa sisäpiiritiedon kontekstissa ja minkä lisäedellytyksen täsmällisyyskriteeri asettaa sisäpiiritiedolle, ja 3) kuinka sisäpiiritiedon täsmällisyyskriteerin ja olennaisuuskriteerin keskinäistä suhdetta tulisi arvioida sisäpiiritiedon syntymisen tulkinnassa? Tutkielmassa käytetään pluralistista metodia, joka sisältää aineksia lainopista, oikeustaloustieteestä ja oikeusvertailusta. Tutkimuksessa hyödynnetään ensisijaisesti lainopillista tutkimusmetodia, sillä tutkimuksen tarkoituksena on tulkita, analysoida ja systematisoida sisäpiiritiedon syntymisen kriteerejä. Lainopin rinnalla tutkimuksessa hyödynnetään oikeustaloustiedettä, oikeusvertailua ja EU:n oikeudelle tyypillistä teleologista tulkintametodia tulkintaa täydentävinä näkökohtina.

Tutkielmassa tarkasteltiin aikuisen sisaruksen menettämisen surua. Tutkielmassa tuotiin esille miten sisaruksen kuolema vaikuttaa elossa olevaan sisarukseen sekä selvitettiin miten sureva sisarus jatkaa suhdetta edesmenneeseen rituaalien avulla. Lähtökohtana tutkielmassa oli nk. uusi surukäsitys, jonka mukaan surevan ei tarvitse katkaista kiintymyssuhdetta läheiseen ihmiseen kuoleman jälkeen. Tämän kvalitatiivisen tutkielman aineisto kerättiin kirjoituspyynnöillä, jotka julkaistiin Helsingin ja Tampereen seurakuntayhtymien lehdissä sekä Facebookin Sisaruksen suru -ryhmässä syksyllä 2019. Kirjoituspyynnössä pyydettiin sisaruksensa aikuisiällä menettäneitä kirjoittamaan vapaasti omasta surustaan. Kirjoituspyynnössä oli muutama esimerkki kysymyksistä, joihin kirjoittaja sai halutessaan vastata. Aineisto koostui 41 kirjoituksesta, joista 37 oli naisten ja 4 miesten kirjoittamia. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkielmasta käy ilmi, että sisaruksen menetys aikuisiällä voi aiheuttaa suuren ja pitkäkestoisen surun, joka ei välttämättä koskaan pääty. Menetys vaikuttaa surevan sisaruksen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin, identiteettiin, työhön ja harrastuksiin. Sisaruksen menettäminen aikuisiällä saattaa aiheuttaa ristiriidan, sillä vaikka se on suuri suru asianomaiselle, se ei aina saa ymmärrystä ympäristöltä. Sisaruksen suru jääkin usein näkymättömäksi ja aiheuttaa yksinäisyyden kokemusta. Tutkielmani perusteella aikuisena sisaruksen menettänyt ei koe tarvetta katkaista kiintymyssuhdetta, vaan sen jatkaminen tuntuu hänestä luonnolliselta. Sisaruksen menettänyt voi ylläpitää suhdetta sekä perinteisten että itse kehittämiensä rituaalien avulla. Surevan omat rituaalit ovat hyvin henkilökohtaisia eivätkä ne välttämättä ole muiden nähtävissä. Rituaalit auttavat surevaa ymmärtämään tapahtuneen paremmin, muistelemaan mennyttä yhteistä aikaa, jatkamaan muuttunutta suhdetta, mutta niiden avulla sureva myös muuttaa kiintymyssuhdetta uudenlaiseksi. Vaikka sureva ei halua katkaista kiintymyssuhdetta sisarukseensa, hän voi kokea tarvetta päästä irti itseään hallitsevasta surusta. Rituaalit ovat keino käsitellä tunteita ja ajatusprosesseja konkreettisesti, jolloin kahlitsevasta surusta on helpompi päästä irti. Liian raskaasta surusta irti päästyään sisarus kehittää uusia tapoja, joilla hän kuljettaa kuollutta sisarustaan muistona niin elämänsä arjessa kuin juhlassakin.

Itsemurha on yksi yleisimmistä nuorten kuolinsyistä niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin. Lapsuudessa koettujen haitallisten kokemusten, mielenterveyden ongelmien ja kuormittavien asioiden kasautumisen lisäksi myös tietyt perherakenteet ja sosioekonomiset tekijät liittyvät usein nuoren itsemurhakuolemaan. Keskeisiin nuoren itsemurhalta suojaaviin tekijöihin kuuluvat läheiset perhesuhteet ja muu sosiaalinen tuki. Itsemurhalta suojaavissa perhesuhteissa tyypillisesti korostuvat suhteet vanhempiin, mutta perhesuhteisiin kuuluvat myös sisarussuhteet. Aikaisempaa tutkimusta vanhempien merkityksestä on olemassa jo jonkin verran, mutta sisarusten lukumäärän ja itsemurhakuolleisuuden yhteyttä on tutkittu huomattavan vähän, ja tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Sisarusten lukumäärällä voi olla keskeinen vaikutus lasten hyvinvointiin, kun asiaa tarkastellaan vanhempien resurssien ja niiden jakautumisen näkökulmasta. Suuret sisarusmäärät voidaan nähdä negatiivisina perheen lasten joutuessa kilpailemaan vanhempiensa huomiosta ja resursseista. Sisaruksista saattaa olla toisilleen kuitenkin myös hyötyä, koska vahvat ja positiiviset sisarussuhteet voivat toimia tärkeänä tuen lähteenä, erityisesti jos vanhempien tarjoama tuki on rajoittunutta, vanhemmat ovat eronneet tai toinen vanhempi on kuollut. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää sisarusten lukumäärän yhteyttä nuorten itsemurhakuolleisuuteen Suomessa. Tavoitteena on tuottaa lisätietoa nuorten itsemurhakuolemien taustatekijöistä, josta voi olla hyötyä itsemurhakuolemien ehkäisyssä. Pääkiinnostuksen kohteena on sisarusten lukumäärän yhteys 15–29-vuotiaiden itsemurhakuolleisuuteen ja se, miten yhteys vaihtelee sosioekonomisen taustan ja perhemuodon perusteella. Koska itsemurhakuolleisuuden tiedetään olevan miehillä suurempaa kuin naisilla, tarkastellaan sukupuolia erikseen. Aineistona käytetään Tilastokeskuksen rekisteridatan pohjalta taulukoitua aineistoa. Tutkimusväestönä ovat vuosina 1977–1992 syntyneet miehet ja naiset ja vastemuuttujana syntymäkohortin itsemurhakuolemat 15–29 vuoden iässä vuosina 1992–2018. Tulosten mukaan sisarusten lukumäärän ja miesten itsemurhakuolleisuuden välillä ei havaita yhteyttä, mutta naisilla yhteys sen sijaan havaitaan. Naisten itsemurhakuolleisuus on matalampaa niillä, joilla on yksi sisarus tai vähintään kaksi sisarusta, verrattuna naisiin, joilla ei ole yhtään sisarusta. Kaikkein matalinta itsemurhakuolleisuus on niillä naisilla, joilla on yksi sisarus. Sosioekonomisen taustan huomioiminen analyysissa vaikuttaa vain vähän sisarusten lukumäärän ja itsemurhakuolleisuuden väliseen yhteyteen kummallakin sukupuolella, mutta vanhempien korkea-asteen koulutus näyttää kuitenkin olevan yhteydessä matalampaan itsemurhakuolleisuuteen. Merkittävimpänä taustatekijänä esiin nousee lapsuuden perhemuoto, itsemurhakuolleisuuden ollessa lähes puolet pienempää kummallakin sukupuolella niiden keskuudessa, jotka ovat lapsuudessaan asuneet molempien vanhempiensa kanssa. Perhemuodon vakiointi näyttää naisten kohdalla heikentävän yhteyttä sisarusten lukumäärän ja itsemurhakuolleisuuden välillä. Interaktiotarkastelussa havaitaan, että niillä naisilla, joiden vanhemmalla ei ole korkea-asteen koulutusta, itsemurhariski on samalla tasolla jos sisaruksia on yksi, mutta korkeampi mikäli sisaruksia ei ole tai niitä on vähintään kaksi. Lisäksi ajallisessa tarkastelussa naisten itsemurhien havaitaan lisääntyneen miesten itsemurhien puolestaan vähentyessä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sisarusten lukumäärällä ja nuorten itsemurhakuolleisuudella on yhteys, mutta vain naisten keskuudessa. Lapsuuden perhemuoto on kuitenkin sisarusten lukumäärää merkittävämpi tekijä nuorten itsemurhariskin suhteen. Sisarusten lukumäärän yhteys itsemurhakuolleisuuteen näyttääkin liittyvän vahvasti siihen, minkälaisesta perheestä muuten on kyse. Sisarusten lukumäärän ja nuorten itsemurhakuolleisuuden yhteydessä on selkeitä eroja sukupuolten välillä, mitä voidaan pitää tärkeänä havaintona. Varsinkin nuorten naisten itsemurhien ehkäisyyn tulee panostaa aiempaa enemmän ja naisten kohdalla sisarussuhteiden tukemisella voi olla positiivisia vaikutuksia. Yhteiskunnassa olisi erityisesti tärkeää kiinnittää huomioita niihin itsemurhariskissä oleviin lapsiin ja nuoriin, jotka asuvat vain yhden vanhemman kanssa sekä osoittaa tukea perheille, joissa vanhempia on vain yksi.

Tutkielmassa on tarkasteltu Suomessa asuvien musliminaisten ja -tyttöjen hyvinvoinnin edistämiseksi työskentelevää Amal ry:n alaista UMMA-hanketta ja hankkeessa toimivien uskontotietoisen työotteen toimintamallia hyödyntävien yhteisölähettiläiden toimintaa. Ihmi-sen uskonnolliset tarpeet tunnistava ja huomioon ottava uskontotietoisen työotteen toimin-tamalli on Amal ry:n itsensä luoma konsepti, joka on uusi niin Suomessa kuin maailmallakin. Aineistona on käytetty valmista tutkimuskirjallisuutta sekä omaa etnografisella tiedonkeruu-menetelmällä kerättyä haastattelu- ja havainnointimateriaalia. Työn analyysimenetelmänä oli temaattinen analyysi. Tutkimuksessa on haluttu selvittää millainen on uskontotietoisen työotteen toimintamalli ja kuinka sitä voidaan hyödyntää naisten osallistamisessa sekä esimerkiksi sukupuolittuneen väkivallan ehkäisyssä. Lisäksi on selvitetty, mikä on hankkeen toimijoiden mielestä suurin ongelma, johon muutosta halutaan. Millaisia ovat heidän kohtaamansa naisiin haitallisesti vaikuttavat ilmiöt? Kuinka naiset ja heidän yhteisönsä kokevat muutoksen sekä millaisia haasteita ja esteitä toiminta on kohdannut työssään? Olen halunnut selvittää myös mitkä ovat olleet suurimmat esteet hankkeen ajamalle asennemuutokselle ja kuinka hanke on vastannut haasteisiin sekä sen, kuinka se on onnistunut aloittamassaan työssä. Tutkimus osoittaa, että väkivalta ja sen kokeminen ovat Suomessa asuvien musliminaisten parissa yhä sangen suuri tabu, johon ei osata tai haluta hakea apua. Tutkimuksen perus-teella UMMA-hanke on onnistunut työnsä avulla parantamaan jo useamman Suomessa asuvan musliminaisen hyvinvointia sekä elämänlaatua. Hankkeen yhteisölähettiläät ovat omasta uskostaan ammentamalla kyenneet tarjoamaan tukeaan naisille, joita yhteiskunnan tarjoamat tukipalvelut eivät välttämättä tavoita. Hankkeen tekemälle työlle vaikuttaa olevan tarvetta.

Objectives: Mental fortitude constructs have been associated with coping better with adversities and increased well-being. However, it is not known how mental fortitude traits manifest as daily states. Moreover, most of the research in psychology has focused on concepts of North American origin, and therefore the understanding of psychological resources is limited by the English lexicon. This thesis examines how sisu, a Finnish trait describing perseverance and inner strength in the face of adversity, appears in everyday life. Furthermore, positive and negative affectivity have been linked with well-being and personality. Therefore, associations between positive and negative affects and beneficial and harmful sisu are also clarified. Methods: The data used in this study was from the Sisu at Work project of the University of Helsinki and VTT. The participants (N= 82) were knowledge workers from four Finnish organizations. The beneficial and harmful sisu of the participants were assessed with the Sisu Scale developed as a part of the Sisu at Work project. After that, the participants evaluated their sisu-related states on a Likert scale once a day and positive and negative affect three times a day for three weeks with a mobile application. The associations between sisu traits, sisu-related states, and affects were examined with multilevel modelling. Age and sex were controlled in the analyses. Results and conclusions: High beneficial sisu was associated with more frequent determination, feelings of control, and positive affect. Harmful sisu, in turn, was associated with accepting a task that was too challenging, getting stuck to something, and persisting in a dull task. Furthermore, high harmful sisu was associated with less satisfaction and feelings of control. Age or sex did not have an influence on the associations. These findings are mostly in line with previous studies about the relationship between mental fortitude and positive affectivity. Furthermore, it seems that sisu has a role in facing everyday nuisances, although it has been usually linked with major challenges in the Finnish language. Further research is needed about sisu-situation interactions and the role of negative affectivity in sisu.

Abstract: Aims and objectives: Resilience is linked to better health, mental health and coping at work. Thus, there is use for a high-quality resilience assessment method, as better ways of assessing resilience and a better understanding of the phenomenon could help people to identify their strengths and to develop their weaknesses. This master’s thesis aimed to examine the relationships between the developed Sisu-resilience questionnaire and its subcategories, the psychophysiological variables measured during the laboratory study designed for perseverance assessment, performance in six tasks used in the laboratory study and overall performance in the laboratory study. Due to the novelty of the experimental design, precisely directed hypotheses were not at the epicentre of the thesis. This thesis is part of the Sisu-questionnaire validation project and in the general part of resilience research. Methods: There were 54 test subjects (47 women) in the laboratory phase of the study. The subjects were university students with a mean age of 26.0 years. The experiment consisted of six different tasks for measuring perseverance, which the subjects performed using the instructions given. Of all the psychophysiological variables measured during the experiment, measures of electrodermal activity and facial electromyography were used in this thesis. Electrodermal activity is considered to reflect sympathetic activation. Measures of facial electromyography are connected to emotional valence. Subjects had completed various personality and health assessment questionnaires and the Sisu-questionnaire before to the laboratory study. Results: During the laboratory study, tonic skin conductance of those with more beneficial sisu was lower vis-à-vis those with less beneficial sisu. Beneficial sisu was also associated with better performance in the handgrip endurance task. Tonic and phasic skin conductance of those with more harmful sisu were lower compared to those with less harmful sisu, but the links between harmful sisu and skin conductance were focused only around its “harm to others” subcategory. Beneficial sisu was not associated with positive emotion during the laboratory study. Positive emotion was assessed by orbicularis oculi -activation. Conclusion: The association between higher beneficial sisu and lower sympathetic activation indicates that the questionnaire reaches some property of the nervous system, and it is in line with previous research. Unlike harmful sisu, none of the subcategories of beneficial sisu were associated with phasic skin conductance, which can be interpreted to tell about the independent explanatory power of harmful sisu. The link between better performance in the handgrip task and more beneficial sisu could indicate more beneficial sisu leading to adaptive stress management. Given the widely-known connection between positive emotion and resilience, it is surprising that beneficial sisu was not associated with positive emotion during any subtasks.

The Guides and Scouts of Finland is the biggest youth organization in Finland. Organization has its own values and ideals. The Scout Method is a way of reaching the Educational Goals of Scouting and the goal is to support children’s growth and also to notice that everyone has their own characteristics. The vision of the Guides and Scouts of Finland for years 2019-2020 is “Everyone builds a better world - Guiding and Scouting is the most influential youth movement in Finland”. The Guides and Scouts of Finland have named disabled scouts as “sisupartio-laiset”. Nowadays disabled scouts are named as scouts that has special needs, but still “sisupar-tio” is the prevalent term to describe disabled people in the Guiding and Scouting. In this study the focus is how scouts with special needs speak about their own place as scouts and how they are seeing their capabilities to be part of the Scouting. I have interviewed five scouts with special needs. I used the theme interview as a method of in-terview. In this study I use discourse analysis as a method to analyze. To analyze the speak of the interviewee about their opinions of their place and capabilities in Scouts and to use dis-course analysis I can examine the dominant discourses that are affecting to the experiences of the disabled scouts about their own place and own capabilities. As an analytical concept I am using marginality and subjectification and also I rest my notions about disability to the social model of disability. It seemed that scouts with special need took the subjectification of a “sisupartiolainen” as a self-evident and took the category “sisupartio” as a given position. I understand that this happens because it also seemed that subjectification of a “sisupartiolainen” was something that has to be adopted that it was even possible to work in the Scouts as disabled. On the other hand the scouts with special needs questioned the discourses that are related to disablement and their po-sitioning to the marginal group of the Scouts. The discursive field of Scouts in my study seemed to be enabling and limiting factor. Limiting because it seemed that scouts with special need were understood as a common group because of the naming as “sisupartio” and that limited some of the scouts possibilities to act in the Scouts. Also society´s physical boundaries and lack of re-courses seemed to be restrictive when it comes to the possibilities to be part as an equal mem-ber of the Scouts. In the study I was able to see that with the discursive field of Scouts, the scouts with special needs were able to build their own agency in their speak and in the light of this the procedures, ideals and practices of the guiding and scouting seemed to build the their agency as a constructive way. I suggested that the Guides and Scouts of Finland should draw at-tention what can be done to person when some group is named and categorized.

Haastattelin Pääkaupunkiseudulla kuutta asunnottomuutta kokenutta. Selvitin millaisia merkityksiä he antoivat kokemillensa menetyksille. Olin erityisen kiinnostunut muutoksista. Valitsin asunto ensin – asumisyksikön haastattelupaikaksi, koska asunnottomien katsotaan olevan yhteiskunnan reuna-alueella, marginaalissa. Asunnottomuuden puolestaan voi katsoa olevan itseään sivistyneeksi yhteiskunnaksi nimittävän häpeänpaikka. Laadullisen tutkimuksen metodina käytin syvähaastattelua. Otin vaikutteita myös teemahaastattelusta ja tarinallisesta haastattelusta. Käytin analyysin apuna tarinallisen metodin holistis-muodollista ja holistis-sisällöllistä analyysimetodia. Hyödynsin myös fenomenologis-hermeneuttisesta metodia, sillä halusin kuunnella ja kuulla, mitä aineisto sinänsä kertoo. Analyysimetodeissa keskeistä on huomioida yksilön tuottamat merkitykset ja tulkinnat. Valitsin teoriaksi yhdysvaltalaisen psykologi Crystal L. Parkin teorian merkitysjärjestelmästä, joka koostuu globaaleista ja situationaalisista merkityksistä. Situationaalinen merkitys syntyy, kun yksilö arvioi kokemansa menetyksen uhkaavuuden globaaleiden merkitystensä näkökulmasta, joita ovat uskot, päämäärät ja merkityksen tunne. Yksilö pyrkii minimoimaan kohonneen stressitason merkityksenantoprosessin avulla, joka pitää sisällään coping-keinoja. Annettu merkitys syntyy, kun ihminen saa menetyksen johdonmukaiseksi oman merkitysjärjestelmänsä kanssa. Kasvu ja muutos tapahtuvat positiivisten uudelleen arviointien avulla ja annettujen merkitysten johdosta. Se voi tarkoittaa muutoksia merkitysjärjestelmässä. Tulosluvuissa esittelen kaksi tarinatyyppiä: 1) Kotiinpaluu. Asunnon järjestyminen päättää traumatisoitumisen, jolloin merkitysjärjestelmän jatkuvuus palautuu koettujen uhkien ja korkean stressitason jälkeen. Ongelmakeskeinen coping, emotionaalis-sosiaalinen ja uskonnollinen coping, mutta myös uskonnollinen kääntymiskokemus, sekä merkityskeskeinen coping auttavat antamaan merkityksiä. Välttelevä coping estää uudelleenarvioinnin, mutta uskonnollinen coping tukee identiteettiä. Muutokset koskevat identiteettiä ja eletyn uskonnon pystysuoraa ja vaakasuoraa ulottuvuutta. Uudelleen arviointien kautta positiivisuus palautuu. 2) Muutos. Ryhmää yhdistää muutokset merkitysjärjestelmässä. Muutokset ovat osin negatiivisia, ja koskevat pääosin globaaleja uskoja, mutta myös päämääriä ja identiteettiä. Välttelevä coping estää uudelleen arvioinnin ja pitkittää traumatisoitumista. Negatiiviseen merkitysjärjestelmään liittyy kyvyttömyys muuttaa uskoja ja päämääriä tai antaa uusia merkityksiä. Muutos on negatiivinen. Ongelmakeskinen coping ja merkityskeskeinen coping johtavat merkityksenantoon. Positiivinen uudelleenarviointi johtaa stressinjälkeiseen kasvuun. Se koskee perustavaa laatua olevaa identiteettimuutosta ja uusien päämäärien syntymistä, mutta myös asteittaista identiteettimuutosta. Molemmissa ryhmissä esiintyy traumatisoitumista ja posttraumaattista stressihäiriötä. Tarinallisuuden ja eletyn uskonnon taustateorioiden avulla on mahdollista selvittää haastateltavien menetyksiä ja merkityksiä. Tarinallisuus valottaa niitä koko elämänkaaren ajalta. Eletty uskonto taas valottaa sitä, mikä on ihmiselle arjessa erityisen merkityksellistä. Traumatisoitumisella on yhteys uskonnollisen merkityksen mutta myös merkityksettömyyden tunteeseen. Käytännön sielunhoito- ja diakoniatyössä tulee kohdistaa huomio uskonnollisiin merkityksiin ja tulkintoihin. Ne vaikuttavat kokonaisvaltaiseen sopeutumiseen ja kasvuun.

Tutkimus käsittelee romanikulttuurin performatiivisuutta kulttuurien välitilassa. Tutkimuksen kohderyhmä ja siihen haastatellut henkilöt voidaan jakaa karkeasti kolmeen liukuvaan, rajoiltaan hämärään sekä osittain päällekkäin menevään ryhmään: lapset, joiden toinen vanhempi on romani, lastenkodissa tai suomalaisessa kasvatuskodeissa kasvaneet lapset sekä sellaiset romanit, jotka ovat syystä tai toisesta todenneet elämisen romaniyhteisössä heille soveltumattomaksi. Tutkimusaineisto koostuu kymmenen kohderyhmään kuuluvan henkilön haastattelusta ja toisaalta myös historiallisen kontekstin muodostamiseksi tutkimusaineistona on käytetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keräämää muistitietoa (v. 2010–2011), Muistitietokeräys koski romanien ja Suomen pääväestön kohtaamisia 1900-luvulla. Aineistona on lisäksi romanien haastatteluja, joita tehtiin Rom-SF –projektissa vuosina 1999-2000. Tutkimuksessa kysytään, millainen on kulttuurisen välitilan luonne romanien kohdalla ja miten kulttuuriset elementit ja erityispiirteet sekä toiseus vaikuttavat yksilöön sosiaalisena toimijana? Teoreettisena viitekehys rakentuu toisaalta postkolonialistisesta tutkimustraditiosta tuttuun kulttuurisen välitilan käsitteeseen ja toisaalta performanssiteoriaan sisään rakennettuun sosiaaliseen toimijuuteen.. Näiden elementtien yhteisvaikutuksesta muotoutuu Suomen romanien kulttuurinen välitila. Tutkimus paljastaa, miten romanikulttuurin performatiivisuus on tilanne- ja viiteryhmäsidonnaista. Kulttuurinen performanssi voidaan jakaa sekä performatiivisuuteen että nonperformatiivisuuteen. Kulttuurisessa välitilassa esiintyy molempia performatiivisuuden lajeja sekä suhteessa pääväestöön että myös suhteessa muihin romaneihin. Työ ei tarkastele romaniutta yhtenäisenä etnisenä kategoriana, vaan se tuo esille ryhmän sisäisen hierarkian ja arvomaailman. Tutkimus tarkastelee, miten elämäntavan muutos, uudet sukupolvet, sukupolvien välinen kuilu, kulttuurien välitilassa elävät romanit ja 'perinteiset' romanit ovat osapuolia jatkuvassa neuvotteluprosessissa, jossa määritellään sen hetkistä romaniuden kuvaa ja kulttuurista maailmaa. Etnisyys nähdään kerroksina, jotka saavat erilaisen painotuksen ajasta ja paikasta riippuen.