Browsing by Title

Finland has multiple associations formed and operated by people with immigrant background. These associations arrange diverse activities. Usually these activities are affiliated with the lifestyle as a minority, for example: maintaining cultural traditions, advancing integration of the members of the minority to the Finnish society, and improving the position of the minority. I studied and collected research from the Afghan associations in Finland. The aim of my study was to clarify, how the minority position reflects in the discourse of the agents of the associations' and in the work of the associations. The theoretical framework of the study consists on discussion on citizenship, the construction of citizens' community, and the nation, politics of belonging, and the position and the possibilities of actions as minorities. To carry out the study, I interviewed six active agents of Afghan associations. The interviewees represented distinct associations from different parts of Finland. I analyzed the interviews using narrative analysis method pursuing to examine, how the small stories told by the Afghan agents reflect their socio-cultural reality. All the interviews have an outline relating to the experiences these individuals and their associations have as a minority, how they view Finnish society today, and their hopes and dreams for the future. The experiences of not belonging in the Finnish community cause the people with Afghan background challenges in defining their own national and cultural identity. The associations arrange activities that enable the maintaining of Afghan culture, and activities that advance the integration of Afghan people in Finland, without the force of integrating with all the cultural presumptions of the Finnish majority. In addition, negotiation on how and how much Afghan people can adopt Finnish culture and values, is carried out in and between Afghan associations. The negotiation causes tension inside Afghan community. The politics of belonging of the Finnish nation and the processes of exclusion define the Afghan peoples' possibilities to act and influence in the society. Through their actions, Afghan associations pursue to improve the position Afghan people in Finland, and thus increasing the recognition of their work, as Afghan's in the Finnish society.

Suomessa asuvat esiintyvät taiteilijat ovat viime vuosina useasti esittäneet kritiikkiä Suomen verotuskäytäntöä ja verolainsäädän-töä kohtaan. Kritiikki on kohdistunut tulon jaksottamista, luonnollisten vähennysten tekemistä sekä erityisesti tekijänoikeuskorvaus-ten verotusta koskevaan käytäntöön ja lainsäädäntöön. Tulon jaksottamisessa ongelmaksi muodostuu taiteilijoille ominainen äkilli-nen tulojen kasvu ja taiteeseen käytetty suuri määrä aikaa. On epätodennäköistä, että esiintyvä taiteilija voisi jaksottaa yhdestä esiintymisestä ansaitsemansa huomattavat tulot esimerkiksi vuosille, jolloin hän on esiintymistään harjoitellut. Niin kutsutun hittite-oksen ansiosta taiteilijan tekijänoikeustulot voivat kasvaa huomattavasti hyvin lyhyessäkin ajassa, kun lukuisat ihmiset ostavat teoksesta tehdyn kopion. Tätä teosmyynnistä saatua tekijänoikeustuloa voidaan jaksottaa, mutta osin epäselvin perustein. Taiteilijoilla on ongelmia erottaa luonnolliset vähennykset sekä elantomenot toisistaan tai ainakin perustella veroviranomaiselle, miksi jokin menoerä tulisi saada vähentää taiteilijan verotuksessa. Myös taiteilijoille myönnetyt apurahat saattavat vaikuttaa heidän oikeuteensa tehdä luonnollisia vähennyksiä. Merkitystä annetaan sille, onko apuraha myönnetty elantokustannusten vai taiteellisen työn kustannusten rahoittamiseksi. Tekijänoikeuksista saatujen korvausten verotuksen osalta taiteilijat ovat tyytymättömiä siihen, että tekijänoikeuskorvauksia ei voi tulouttaa taiteilijan omistamalle yritykselle. Vaikka lainsäädännön voidaankin katsoa mahdollistavan tekijänoikeuskorvausten tulout-tamisen myös yritykselle, on omaksuttu verotuskäytäntö hyvin epäselvä ja jopa ristiriitainen. Tekijänoikeusjärjestöt sekoittavat tekijänoikeustulojen verotusta entisestään, sillä osa järjestöistä hyväksyy asiakkaikseen pelkästään luonnollisia henkilöitä. Esiintyviä taiteilijoita koskevat verotukselliset ongelmat alkavat jo sovellettavan verolain valinnasta. Useat taiteilijat työskentelevät vailla työnantajaa tai omaa yritystä niin kutsuttuina freelancer-taiteilijoina. Freelancer-taiteilijalla tarkoitetaankin itsensä työllistäviä henkilöitä. Elinkeinoverolakia sovelletaan liike- ja ammattitoimintaan, tuloverolain kattaessa muut taiteellisen toiminnan muodot. Vaikka monen freelancer-taiteilijan toimintaa voidaan luonnehtia hyvin ammattimaiseksi toiminnaksi, sovelletaan tuloverolakia freelancer-taiteilijoiden verotukseen huomattavasti yleisemmin kuin elinkeinoverolakia. Esiintyvän taiteilijan tulot koostuvat esiintymispalkkioista, tekijänoikeuskorvauksista sekä myönnetyistä apurahoista. Varsinkin menestyneillä taiteilijoilla on ymmärrettävästi tarve harjoittaa toimintaansa yritysmuodossa ja tulouttaa sekä esiintymispalkkionsa että tekijänoikeustulonsa oman yrityksensä kautta. Onkin nähtävissä, että juuri yritystoiminnan verotuksen kehittämisestä löytyy ratkaisu melkein kaikkiin esiintyvien taiteilijoiden verotusta koskeviin ongelmiin.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on kansallisesta yritysvastuulainsäädännöstä käytävä keskustelu Suomessa. Tutkielman tarkoituksena on nostaa esiin sidosryhmien tekemiä argumentteja, sekä analysoida niiden merkitystä koalitioiden muodostumisessa. Yritysvastuusta on esitetty useita eri teoretisointeja, mutta sen empiirinen tutkimus on jäänyt vähäiseksi. Suomessa käynnistetty prosessi yritysvastuulain säätämiseksi tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia organisaatioiden esittämiä näkemyksiä vastuullisuudesta ja auttaa selventämään organisaatioiden asemoitumista poliittisessa päätöksentekoprosessissa. Aineistona tutkielmassa käytettiin työ- ja elinkeinoministeriön tilaaman oikeudellisen selvityksen avoimella kommenttikierroksella organisaatioiden antamia lausuntoja. Oikeudellinen selvitys yritysvastuulaista valmistui Ernst & Youngin tekemänä 30.6.2020. Lausuntokierros oli avoinna 30.9.2020 asti ja aineistona käytettyjä lausuntoja kertyi 41 kappaletta 46 toimijan tekemänä. Tutkimusmetodina käytettiin diskurssiverkostoanalyysia, joka yhdistää laadullista ja määrällistä tutkimusta. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnettiin Advocacy Coalition Frameworkia (ACF), joka näkee toimijoiden muodostavan advokaatiokoalitioita yhdessä jakamiensa uskomusten perusteella. ACF:n mukaan organisaatioilla on hierarkkinen uskomusjärjestelmä, jonka mukaisesti ne muodostavat mielipiteitään. Erityisesti tässä tutkielmassa keskityttiin toisen tason uskomuksiin, eli policy-ydinuskomuksiin, jotka määrittävät toimijoiden mielipiteitä tietystä poliittisesta kysymyksestä tai toimenpiteestä, tässä tapauksessa kansallisesta yritysvastuulainsäädännöstä. Aineisto luettiin ja siitä etsittiin toimijoiden käyttämiä argumentteja, jotka heijastelevat niiden policy-ydinuskomuksia. Lisäksi aineiston käsittelyssä käytettiin Discourse Network Analyzer -ohjelmistoa, jonka avulla toimijoiden uskomuksista koodattiin konsepteja diskurssiverkoston visualisointia varten. Konsepteista muodostettiin Gephi-ohjelmiston avulla koalitioita visualisoiva verkostograafi, jonka avulla toimijoiden asemoituminen koalitioihin voitiin havainnollistaa. Tulokset osoittavat, että yritysvastuulainsäädännön ympärille on muodostunut kaksi koalitiota: puolustava ja vastus-tava koalitio. Koalitiot muodostuvat toimijoiden yhdessä jakamiensa mielipiteiden perusteella, eikä esimerkiksi toimijan toimialalla ole merkitystä sen asemoitumisessa tiettyyn koalitioon. Puolustavan koalition näkemyksen mukaan kansallinen yritysvastuulainsäädäntö tulisi säätää, sillä se edistäisi ihmisoikeuksien toteutumista ja tarjoaisi Suomelle mahdollisuuden toimia yritysvastuun edelläkävijä- ja mallimaana. Vastustavan koalition mukaan kan-sallisen lainsäädännön valmistelua ei tulisi jatkaa, sillä se olisi tehoton, hallinnollisesti raskas ja kansainvälisten yritysten kilpailukykyä heikentävä. Vastustava koalitio kannattaa vähintään EU-tasoista yritysvastuulainsäädäntöä tai yritysten itsesääntelymekanismien hyödyntämistä velvoittavan lainsäädännön sijasta. Tutkielman tulokset ovat linjassa aiempien Advocacy Coalition Framework -tutkimusten kanssa. Koalitiot muodostuvat sektori- ja toimialarajoista riippumatta policy-ydinuskomustensa perusteella. Koalitioita jakaa erityisesti niiden näkemys lainsäädännön toivotusta sääntelytasosta ja sen vaikutuksista yritysten kilpailukykyyn. Jatkotutkimusaiheita ovat esimerkiksi yritysvastuukeskustelussa tapahtuva toimijoiden keskinäinen koordinaatio tai laajempi vertailu erilaisten lainsäädäntöprosessien yleisimpien argumenttien ja uskomusten välisistä eroista ja yhtäläisyyksistä.

Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlia vietetään vuonna 1967 ja itsenäisyyden 75-vuotisjuhlia vuonna 1992. Juhlavuosien tapahtumien avajaispuheissa ja julkaistussa teoksissa käsitellään runsaasti Suomen historiaa ja itsenäisyyttä. Tutkielma vertailee Suomen itsenäisyyden 50- ja 75-vuotisjuhlien viettoa ja sitä kuvaa, mitä Suomesta ja sen historiasta haluttiin välitettävän, kansallisesti ja kansainvälisesti, vuosien 1967 ja 1992 juhlallisuuksiin sisältyvissä virallisissa ohjelmissa ja painotuotteissa. Tarkastelun kohteena tutkielmassa on suomalaisen historiakertomuksen ja identiteetin vahvistuminen sekä sen muodostuminen juhlavuosien tapahtumissa. Juhlavuosien tapahtumien kautta tarkastellaan suomalaista historiakäsitystä 1960-luvun lopun ja 1990-luvun alun Suomessa. Tutkimusaineistona käytetään juhlavuosien, valtioneuvoston kanslian nimittämien, juhlatoimikuntien kokouspöytäkirjoja, pöytäkirjojen liitteitä, juhlavuoden toimikuntien painattamia esitteitä, toimikuntien loppukertomuksia valtioneuvostolle, ulkoministeriön lehdistö- ja kulttuuriosaston sekä ulkomaanedustustojen asiakirjoja liittyen juhlavuoden ohjelmiston suunnitteluun ja toteutusvaiheeseen. Aineistossa on runsaasti, erityisesti juhlavuodelta 1967, eri tilaisuuksissa pidettyjä puhe-elementtejä ja kokonaisia puheita. Puheet toimivat erinomaisena aikaikkunana yhteiskunnallisten aikalaisvaikuttajien sanomaan ja niistä välittyy selkeästi kertomus itsenäiseen Suomeen liittyvistä historiakäsityksistä. Aineistoa käsitellään historiapolitiikan ja historian käytön näkökulmasta. Tutkimuskehikkona käytetään erityisesti Pilvi Torstin määrittelemiä historian poliittisen käytön perusmuotoja sekä historian poliittisen käytön kolmea päämotiivia. Molempien juhlavuosien valtiollisissa tilaisuuksissa ja juhlatoimikuntien hyväksymissä ohjelmissa esiintyy historiapolitiikkaa, joka liittyy käsiteltävän aikakauden sisäpoliittiseen keskusteluun. Suomen kehityssuuntaan on haettu tukea oman maan historian eri tulkinnoista. Tämä näkyy erityisesti esimerkiksi vuoden 1918 tapahtumien suppeassa käsittelyssä sekä vähemmistöjen historian puuttumisessa lähes kokonaan juhlavuoden 1967 tapahtumista. Itsenäisyyden juhlavuonna 1992 eurooppalaiseen viitekehykseen sulautuminen antaa tilaa myös vähemmistöjen historialle ja eurooppalaisemmalle tarinalle Suomesta. Kertomus Suomen historiasta noudattaa molempien juhlavuosien aikana Suomen historian perusteoksien välittämää kuvaa Suomen menneisyydestä. Samat samaistuttavat kertomukset tukevat kansallisen identiteetin vahvistumista juhlavuosien tapahtumien kautta. Suomen historian tarinaa sidotaan molemmissa juhlavuosissa naapurimaittemme tarinaan ja erityisesti suhde Neuvostoliittoon saa erilaisen tarinan molempina juhlavuosina. Vuonna 1967 Suomen historian tarina liittyy historialliseen jatkumoon ja ystävyyssuhteeseen Neuvostoliiton kanssa, kun taas juhlavuonna 1992 tarinaan tulee uusi sävy turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta, jonka tarkoituksena on pitää Suomen itsenäisyys turvattuna hyvillä suhteilla Neuvostoliittoon.

Pro gradu-tutkielmani tarkastelee yhdysvaltalaisten diplomaattien ja poliitikkojen näkemystä Suomen kansainvälisestä asemasta 1950-luvun puolivälissä. Suomen kansainvälinen asema oli silloin muutostilassa, minkä seuraukset vaikuttavat vielä tänäkin päivänä. Lyhyen ajan sisällä Suomi sai Neuvostoliitolta takaisin Porkkalan alueen ja pääsi liittymään YK:n jäseneksi sekä Pohjoismaiden neuvostoon. Tutkimuksen yhdysvaltalaisena lähdemateriaalina on aikakauden keskeisiä diplomaattisia linjapapereita Suomeen liittyen, Helsingin suurlähetystön raportteja, YK:n jäsenyyden laajenemiseen liittyviä asiakirjoja ja kongressin asiakirjasarjoja. Suomalaisen tutkimusmateriaalin osalta keskeisiä ovat Washingtonin suurlähetystön raporttisarjat ja YK-jäsenyyteen liittyvä ulkoministeriön materiaali. Yhdysvaltojen keskeisimmät poliittiset linjaukset määriteltiin Suomen osalta asiakirjassa NSC-5403. Siinä tuodaan esiin Suomen sijainnin geopoliittinen ulottuvuus. Suomea oli tarkoitus auttaa niin, ettei Suomen asema Neuvostoliiton naapurissa joudu vaaranalaiseksi. Asiakirja julkaistiin vuonna 1988 FRUS-kokoelmassa, mutta osa toimintaohjelman kohdista jätettiin salaisiksi. Tarkastelen muiden asiakirjojen avulla niiden sisältöä ja niiden salaisuusluokituksen muutosta. Salaisissa pykälissä tuodaan esiin Suomen auttaminen salaisten operaatioiden avulla kommunistien vastaisessa taistelussa ja pyrkimys saada Suomi mukaan idän ja lännen välisen kaupan rajoitteisiin. Porkkalan palautuksen osalta yhdysvaltalaiset pelkäsivät suomalaisten sopineen salaa Itä-Saksan tunnistamisesta vastapalveluksena Neuvostoliitolle. Eisenhowerin hallinnon linjaan Neuvostoliittoa reunustavien valtioiden tukemisesta sopi pienehkö salainen asetoimitus, jossa suomalaiset pääsivät tutustumaan yhdysvaltalaiseen panssarintorjuntateknologiaan. Suomen geopoliittisen aseman merkitys tulee esiin monenlaisista asiakirjoista, joissa toistuvasti viitataan Suomen kriittiseen asemaan Neuvostoliiton reunavaltiona. Vaikka yhdysvaltalaiset suhtautuivat kielteisesti strategisten tuotteiden viemiseen Neuvostoliittoon, sallittiin Suomelle tässä suhteessa erivapauksia kuten tietyille muillekin maille. Yhdysvaltalaiset suhtautuivat Suomen YK-jäsenyyteen hyvin myönteisesti. Suomen pääsy jäseneksi oli kiinni monenlaisista kansainväliseen poliittiseen tilanteeseen liittyvistä tekijöistä kuten liennytyksestä ja nousevan kolmannen maailman paineesta uusien jäsenien hyväksymiseksi. Myös erilaisia sisäpoliittisia tekijöitä oli huomioitava jäsenyyskysymyksen ratkaisemisessa. Yhdysvaltojen YK-edustaja Henry Cabot Lodge työskenteli uutterasti uusien jäsenien hyväksymisen eteen huomattavalla arvovallalla, millä oli välillisesti merkitystä Suomenkin kannalta. Suomen YK-jäsenyys sopii esimerkiksi tutkimuskohteesta, jossa kokonaisnäkemyksen muodostamiseksi pitää huomioida kansainvälisen politiikan globaali viitekehys. Yhdysvalloissa oli monenlaisia näkemyksiä ulkopolitiikan suunnasta, vaihtelua oli ministeriöiden välillä ja puolueiden sisälläkin. Tässä mielessä yhdysvaltalainen ulkopolitiikka on moniulotteinen kokonaisuus. Tärkeää on myös erottaa, milloin polittisissa puheissa on kyse politiikan tekemisestä ja milloin poliitikon varsinaisista mielipiteistä käsiteltävään asiaan liittyen. Siinä mielessä tutkittavaa riittäisi sen osalta, mikä itseasiassa oli viitekehys missä tunnetuimmat viittaukset Suomeen tehtiin. Parhaiten kokonaiskäsitykseen Yhdysvaltojen ulkopolitiikan sisällöstä päästään tutkimuksilla, jotka ylittävät keinotekoisen rajan sisä- ja ulkopolitiikan välillä.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomen kansallisia palvelumarkkinoita vapauttavia sitoumuksia kansainvälisissä kauppasopimuksissa. WTO:n Dohan monenkeskisen neuvottelukierroksen pitkittyminen on osaltaan lisännyt kahdenkeskisten ja etuuskohteluun perustuvien sopimusten suosiota. Myös EU on vuoden 2006 strategisen linjauksen mukaisesti aloittanut neuvottelut uuden sukupolven etuuskohtelusopimuksista. Sopimukset kattavat yhä useammin uusia kaupan aloja, kuten palvelujen kaupan. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Coxin (1986) neogramscilainen näkemys neoliberalistisen vapaakaupan hegemoniasta.Tutkimukselle asetetaan kolme kysymystä. Ensinnäkin, miten Suomen palvelukaupan sitoumukset eroavat GATS-sopimuksen, Dohan neuvottelukierroksen GATS-tarjouksen ja etuuskohtelusopimuksen välillä? Toiseksi, millä palvelusektoreilla Suomi on vapauttamassa kansallisia palvelumarkkinoitaan? Kolmanneksi, ovatko Suomen etuuskohtelusopimuksen sitoumukset ristiriidassa WTO:n Dohan kierroksen loppuunsaattamiseksi sekä millä tavalla sitoumukset ilmentävät vallitsevaa vapaakaupan ideologiaa. Monenkeskistä palvelukauppaa säännellään vuonna 1995 solmitulla GATS-sopimuksella. Palvelujen erityispiirteistä johtuen palvelukaupalle on määritelty neljä eri toiinitusmuotoa: rajan ylittävä, kulutus ulkomailla, kaupallinen läsnäolo ja henkilöiden tilapäinen läsnäolo. Jokaisessa toimitusmuodossa sitoumukset kirjataan erikseen markkinoillepääsyn ja kansallisen kohtelun osalta. Palvelukaupan sidontalistat osoittavat millä sektoreilla ja kuinka kattavasti jäsenmaa sitoutuu vapauttamaan palvelumarkkinoitaan. Tutkimusaineisto koostuu voimassa olevasta GATS-sopimuksesta, Dohan kierroksen GATS-tarjouksesta ja CARIFORUM-valtioiden kanssa solmitusta etuuskohtelusopimuksesta. Suomen palvelukaupan sitoumuksia analysoidaan Marchettin ja Royn (2008) kvantitatiivisella pisteytysmenetelmällä kaikissa palvelukaupan toimitusmuodoissa. Menetelmän avulla saadaan kattava tulos kunkin sopimuksen kattavuudesta ja laadusta. Tulokset osoittavat GATS-sopimuksen kattavan 61 %, GATS-tarjouksen 68 % ja CARIFORUM-sopimuksen 87 % kaikista palvelusektoreista. Etuuskohtelusopimus sisältää merkittävän määrän uusia kauppaa vapauttavia palvelusektoreita. Sitoumusten syvyyden eli laadun tarkastelu vahvistaa kuvaa entisestään. GATS-sopimuksen laaduksi saadaan 47, GATS-tarjouksen 56 ja CARIFORUM-sopimuksen 72. Analyysin perusteella nähdään etuuskohtelusopimuksen edustavan GATS+ -tyyppistä sopimusta, jossa Suomi vapauttaa palveluitaan huomattavasti laajemmin ja syvemmin, kuin WTO:ssa. Valittujen palvelusektorien analyysi kuitenkin osoittaa sitoumusten välillä olevan merkittäviä eroja. Palvelukauppaa eniten liberalisoivia sitoumuksia havaitaan mm. tietotekniikka-, televiestintä-, rakennus- ja turistipalveluissa. Audiovisuaalisissa-, koulutus- sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa Suomella ei ole lainkaan sitoumuksia tarkastelluissa sopimuksissa. Tulosten valossa huoli julkisiksi luokiteltavien palvelujen vapauttamisesta osoittautuu perusteettomaksi. Suomen palvelukaupan sitoumusten tarkastelu ei osoita ristiriitaa Dohan neuvottelukierroksen loppuun saattamiseksi. Täten tarkasteltujen sitoumusten voidaan tulkita edustavan sitä tasoa, johon Suomi on valmis sitoutumaan monenkeskisten GATS-neuvottelujen loppuunsaattamiseksi. Tulokset osoittavat, että etuuskohtelusopimus vahvistaa WTO:n neoliberalistista ideologiaa palvelukaupan syvemmästä vapauttamisesta Dohan monenkeskisten neuvottelujen pitkittymisestä huolimatta. Tutkielman lopussa esitetään kolme jatkotutkimuksen aihetta. Marchettin ja Royn (2008) menetelmällä ei ole mahdollista sitoumusten de novo vapauttamisen asteesta kansallisella tasolla. Kansallisen lainsäädännön tarkastelulla olisi mahdollista osoittaa, miten sitoumukset käytännössä toteutuvat Suomen palvelumarkkinoilla. Toinen jatkotutkimuksen aihe olisi henkilöiden tilapäisen läsnäolon toimitusmuodon erillinen tarkastelu. Tämä palvelisi erityisesti keskustelua Suomen tulevaisuuden väestörakenteen ja työvoimapolitiikan haasteista. Kolmas hedelmällinen jatkotutkimuksen aihe olisi palvelukauppasopimusten tarkastelu prosessina, toimijuuden ja vallankäytön näkökulmasta.

Tutkielma tarkastelee Suomen ja Norjan suhtautumista kansainväliseen yhteistyöhön puolustus- ja turvallisuuspolitiikan alalla, Suomen ja Norjan puolustusyhteistyön syventymistä ja yhteistyön taustalla vaikuttaneita tekijöitä kylmän sodan jälkeisessä ajassa. Ajanjaksoa käsitellään Suomen ja Norjan hallitusten laatimien puolustusselontekojen ja pitkän aikavälin suunnitelmien kautta kymmenen vuoden ajanjaksoissa. Tutkimusaineistoa käsiteltäessä on keskitytty erityisesti mainintoihin kansainvälisestä toiminnasta, puolustusyhteistyöstä ja turvallisuusympäristön muutoksista. Tutkielma hyödyntää vertailevaa tutkimusotetta, jonka avulla analysoidaan maiden suhtautumisen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kansainvälisen puolustuspolitiikan alalla. Realismin teoria sekä puolustusyhteistyö- ja pienvaltiokäsitteet muodostavat tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Isossa kuvassa Suomen ja Norjan kansainvälisestä toiminnasta puolustuksen alalla löytyy sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia. Kylmän sodan päätyttyä Suomen ja Norjan kansainvälinen toiminta puolustuksen alalla lisääntyi. Norjalle kansainvälinen yhteistyö oli Nato-jäsenyyden myötä jo tuttua, kun taas Suomi vasta käynnisti erilaisia yhteistyön muotoja Euroopan maiden kanssa. Suomelle EU oli läpi vuosikymmenten ensisijainen turvallisuusyhteisö siinä missä Norjalle Nato-jäsenyyden merkitys oli kiistaton. Molemmat maan suhtautuivat pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön positiivisesti, mutta yhteistyö nähtiin muita puolustusratkaisuja täydentävänä ja keskittyi taloudellisiin hyötyihin suorituskykyjen kehittämisen sijasta. Suomen ja Norjan välinen puolustusyhteistyö alkoi jo 1990-luvulla, kun maat solmivat kahdenvälisen puolustusmateriaalisopimuksen. Kahdenvälinen yhteistyö näyttää kuitenkin painuneen taka-alalle hetkellisesti, kunnes Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan vuonna 2014 yhteistyö nousi taas esiin. Suomen ja Norjan maantieteellinen läheisyys, yhtenevät turvallisuushaasteet ja –uhkat sekä kahdenvälinen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa ovat tekijöitä, jotka ovat syventäneet maiden välistä suhdetta. Toisaalta taas Suomen ja Norjan erilaiset valinnat suhteessa puolueettomuuteen ja liittoutumiseen sekä pienvaltiokäsityksen mukainen ajatus siitä, ettei kahden pienen valtion liittoutuminen riitä tasapainottamaan suurvallan sotilaallista voimaa ovat osaltaan hidastaneet yhteistyön kehittymistä. Kansainvälinen puolustusyhteistyö on molemmissa valtioissa mosaiikkimainen kokonaisuus, joka on muovautunut vuosikymmenten ja turvallisuuspoliittisten muutosten myötä.

Tämä tutkielma käsittelee Suomen sosiaalisessa mediassa tekemää maabrändäystä ja sen roolia mahdollisena pehmeän vallankäytön välineenä. Tarkastelussa on Suomen Japanin-suurlähetystön Twitter-tili ja sen twiitit vuoden 2019 alkupuoliskolta, tammikuusta kesäkuuhun. Suomen Japanin-suurlähetystö on sosiaalisessa mediassa ottanut viranomaisviestinnäksi poikkeuksellisen otteen ja käyttää viestinnässään äänenä suurlähetystön maskottia Fintania. Tämän takia suurlähetystön Twitter-tili nousi muutamia vuosia sitten pienimuotoiseksi ilmiöksi ja nostettiin esiin useassa japanilaisessa mediassa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Suomi brändää itseään ja minkälaista Suomi-kuvaa se rakentaa Japanissa Twitterin avulla, sekä pohtia, toimiiko näin rakennettu maabrändi pehmeän vallankäytön välineenä. Tutkielman teoreettisen pohjan muodostaa aikaisempi tutkimus maabrändäyksestä ja siihen liittyvät käsitteet, kuten julkisuusdiplomatia, promootiokulttuurin nousu ja pehmeä valta. Maabrändäyksellä tarkoitetaan markkinoinnin keinojen käyttämisestä maan parhaiden ja houkuttelevimpien puolien tuomiseksi muiden maiden kansalaisten tietoisuuteen. Tutkielmassa maabrändäystä käsitellään promootiokulttuurin nousun myötä yleistyneenä julkisuusdiplomatian muotona, jonka tarkoituksena on luoda positiivinen maabrändi pehmeän vallankäytön välineeksi. Tutkielma tarkastelee tutkimuskysymystä laadullisen sisällönanalyysin avulla. Yhteensä 861 twiitin laajuinen aineistosta on nostettu esiin teemoittelemalla viisi eri pääteemaa, joita Suomen Japanin-suurlähetystö käyttää laajasti sosiaalisen median viestinnässään: edelläkävijyys, rikas kulttuuri, hyvinvointivaltio, luonto ja ympäristö sekä ystävälliset Suomi-Japani -suhteet. Lisäksi analyysissä käsitellään viranomaisviestinnälle poikkeuksellista kohdeyleisöön kohdennettua äänensävyä ja tyyliä, jota käytetään tehokeinona herättämään kiinnostusta tilin sisältöä kohtaan. Tutkielman tulokset näyttävät Suomen sosiaalisessa mediassa tekemän maabrändäyksen tukeutuvan vahvasti ulkoministeriön laatimaan maabrändäysstrategiaan ja sen keskeisiin teemoihin. Suomen parhaita ja houkuttelevimpia puolia nostetaan esiin keskittyen kohdeyleisön kannalta kiinnostavimpiin asioihin, kuten muumeihin ja saunaan, korkeatasoiseen koulutukseen ja maiden välisiin eroihin. Lisäksi maabrändäykseen otetaan rohkeasti maabrändäysstrategiassa määriteltyjen arvojen mukaista otetta myös tyylillisesti. Suurlähetystön Twitter-viestintää tehdään tavalla, jonka tarkoituksena on luoda positiivisia mielikuvia Suomesta ja saada kohdeyleisö valitsemaan Suomi esimerkiksi turisti-, sijoitus- tai maahanmuuttokohteeksi. Sen yhtenä tavoitteena voidaan siis sanoa olevan Suomen pehmeän vallan lisääminen.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten kansanedustajien eduskunnan täysistuntopuheenvuoroissaan tekemiä viittauksia ja vertauksia muihin Pohjoismaihin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä aiheita ja teemoja koskien Suomen tilannetta verrataan muiden Pohjoismaiden tilanteisiin tai tehtyihin päätöksiin. Tutkimus asettuu osaksi Pohjoismaiden sekä kylmän sodan päättymisen historiaa. Tutkimus nojaa vahvasti siihen, että Pohjoismaat ovat olleet kautta historian Suomelle luonnollinen vertailukohde yhteisen historia sekä samankaltaisen poliittisen, maantieteellisen, taloudellisen ja sosiaalisen aseman takia. Etenkin Ruotsi on nähty Suomessa usein isovelimäisenä roolimallina, jonka tekemisiä ja päätöksiä Suomessa on seurattu tiiviisti. Tutkimuksessa tarkasteltava ajankohta on alkuvuosi 1992, jolloin Suomi oli uudenlaisen tilanteen edessä Neuvostoliiton hajottua loppuvuonna 1991 ja Euroopan integraatiokehityksen kiihtyessä samalla. Kylmän sodan päätyttyä Suomella oli ensikertaa mahdollisuus tehdä muitakin kuin vahvasti puolueettomuuspolitiikkaan nojaavia ulkopoliittisia päätöksiä ja päästä mukaan kehittyvään ja tiivistyvään Eurooppaan. Tutkimuksessa käytettävä aineisto on luonnollisesti eduskunnan täysistuntopöytäkirjat 1–26 vuoden 1992 valtiopäiviltä. Metodina tässä tutkimuksessa on käytetty sisällönanalyysia sekä aineistolähtöistä laadullista analyysia. Tutkimuksen keskeiseksi tulokseksi voidaan määritellä se, että ylivoimaisesti eniten viittauksia ja vertauksia muihin Pohjoismaihin tehtiin EY-jäsenyyteen liittyen. Pienemmissä määrin myös muun muassa talous, työllisyys ja työttömyys sekä maatalous herättivät keskustelussa viittauksia Pohjoismaihin. Toinen merkittävä tulos on se, että eniten viittauksia tehtiin Ruotsiin, mutta viittauksia oli muihinkin Pohjoismaihin sekä yleisesti Pohjoismaihin. Johtopäätöksenä tutkimuksessa esitetään, että yleinen kansainvälinen tilanne ja Suomen vapautuminen puolueettomuuspolitiikastaan osaltaan vaikuttivat siihen, että suosituin aihe verrata muihin Pohjoismaihin oli EY-jäsenyyttä koskevat aihealueet. Tästä voidaan myös päätellä, että suomalaiset kansanedustajat ovat nähneet muiden Pohjoismaiden arviot ja kokemukset merkityksellisiksi ja tärkeiksi ottaa huomioon isossa ja tärkeässä poliittisessa päätöksessä koskien EY-jäsenyyttä. Lisäksi se, että Ruotsiin viitattiin kaikista Pohjoismaista ylivoimaisesti eniten, vahvistaa ajatusta siitä, että Ruotsi on Suomelle erittäin tärkeä verrokkimaa, jonka päätöksiä seurataan Suomessa tarkasti ja usein myös mallia ottaen.

The aim of the thesis is to analyze the discussion on refugees and asylum seekers in the newspapers of Helsingin Sanomat and Lapin Kansa in September 2015. The rising amount of refugees and asylum seekers coming to Finland formed a constant topic in the newspapers troughout the fall. Newspapers referred repeatedly to a phenomenon called ”refugee crisis” but this consept was not defined in any detail. This attracted interest in exploring the background and goals of using the concept. The ambiguity and power relations of the phenomenon led to analyze it with a discursive approach. This thesis is based on a theory of foucauldian analytics of government that examine the typical way for modern societies to perceive reality and its phenomena through the theme of governance. The governance includes different rationalities, i.e. thought-systems underlying governance, as well as techniques that are the tools to put the governance into action. Governance focuses on the population, and hence governance analytics provide an interesting theoretical framework for the news coverage of refugees and asylum seekers, who are paradoxically defined outside the population but still arrive within the boundaries of the country. The research material is the newspapers of Helsingin Sanomat and Lapin Kansa in September 2015. The research questions examine the governance rationalities and technologies of governance in the newspapers on refugees and asylum seekers. The research results show that governance operates in newspapers through a neo-liberal rationality, in which refugees and asylum seekers are perceived in terms of their economic productivity. The governance techniques, in turn, produce refugees and asylum seekers as problems with discourses of uncontrollability, crisis and numerical definition. Besides this, surveillance and takeover by the authorities forms it’s own technique of governance. The thesis shows how neo-liberal discourse produces refugees and asylum seekers to be social burdens who need to be governed with different techniques.