Browsing by Title

Tutkielman tavoitteena on arvioida konsernien tappiontasaamisen mahdollisuutta eri jäsenvaltiossa sijaitsevien konserniyhtiöiden välillä. Tutkielmassa pitäydytään yritysjärjestelyjen osalta tappioiden verokohteluun rajat ylittävissä sulautumistilanteissa, sekä konsernivähennyksellä toteutetun tuloksentasauksen mahdollisuuden arvioimisessa. Alueellisesti tutkielma keskittyy konserniyhtiöiden piirissä, joiden kotipaikka on EU:n ja ETA:n alueella. Vuosilta 2020–2021 voidaan tunnistaa Suomen kannalta kaksi merkittävää seikkaa tässä aihepiirissä. Vaikutuksin 1.1.2021 Suomen konserniverojärjestelmään implementoitiin Konsernivähennyslaki. Konsernivähennyslain implementoinnin myötä suomen konserniverojärjestelmässä säädetään ensimmäistä kertaa tappioiden verokohtelusta rajat ylittävissä tilanteessa, jossa konsernille ei jää jäsenvaltion alueelle kiinteää toimipaikkaa. Toiseksi, 15.5.2020 KHO antoi viisi päätöstä koskien rajat ylittävää tappiontasausta. Ottaen huomioon, että KHO:n aikaisempi ratkaisukäytäntö on ollut tämän oikeuskysymyksen osalta niukkaa, päätösten sisällön analysoiminen on ollut erittäin arvokasta. Molempien seikkojen lähemmästä tarkastelusta voidaan todeta, että tappioiden siirtymisessä rajat ylittävästi sulautumistilanteissa ja tuloksentasaamisessa tytäryhtiölle annettavalla konsernivähennyksellä lopullisen tappion periaate on avainasemassa. Tämä on selvää, kun otetaan huomioon Konsernivähennyslain esityöt, lain sanamuoto, konsernivähennykselle asetetut edellytykset, sekä KHO:n linjaus tuoreessa ratkaisukäytännössä. Tästä syystä tutkielmassa lopullisen tappion periaatteen edellytyksien jäsentäminen on ollut korostuneessa asemassa. Tällä hetkellä tappioiden lopullisuuden osoittaminen on ainoa poikkeusääntö, joka mahdollistaa rajat ylittävän tappiontasauksen. Tutkielman metodina on lainoppi. Lainopille ominaiseen tapaan tutkielmassa on pyritty selvittämään lopullisen tappion periaatteen edellytyksiä analysoimalla asianmukaisia oikeuslähteitä. Yhtenä lopullisen tappion periaatteen edellytyksenä on se, että tappiontasaamisen tulee olla sallittua kotimaisen lainsäädännön nojalla. Tämän valossa tutkielman alkuvaiheessa on paneuduttu ja analysoitu veroneutraalille sulautumiselle, konserniavustukselle ja konsernivähennykselle säädetyistä lain asettamista vaatimuksista. Lopullisen tappion periaate on EUT:n ratkaisukäytännössä syntynyt ja kehittynyt periaate. Tämän oikeuskysymyksen osalta tutkielmassa on tukeuduttu EUT:n päätökseen asiassa C-446/03 Marks & Spencer ja sen jälkeiseen relevanttiin EUT:n ratkaisukäytäntöön. Tutkielman loppuvaiheessa pääpisteenä on ollut KHO:n tuore ratkaisukäytäntö. Objektiivina on ollut arvioida, miten KHO on soveltanut lopullisen tappion periaatteen edellytyksiä sen ratkaisukäytännössä. Lähtökohtaisesti kansalliset rajoittavat säännökset, jotka asettavat objektiivisesti arvioituna vastaavanlaiset rajat ylittävät tapaukset eri asemaan kuin kansalliset järjestelyt on katsottu SEUT sijoittautumisoikeuden vastaisiksi. Rule of reason periaatteen mukaisesti rajoittamiselle on kuitenkin katsottu olevan oikeuttamisperusteet. Rajoittamista ei ole kuitenkaan katsottu oikeutetuksi, jos kyseessä on tappiollisen yhtiön lopulliset tappiot. Tältä osin on katsottu, että rajoittaminen ei läpäise suhteellisuusperiaatepunnintaa. Asia C-446/03 Marks & Spencer oli mullistava tällä alalla mutta se jätti myös monta avointa kysymystä lopullisen tappion periaatteen edellytyksien osalta. EUT on täsmentänyt lopullisen tappion edellytyksien sisältöä Marks & Spencer tapauksen jälkeisessä ratkaisukäytännössä. EUT:n ratkaisukäytännön analysoimisen tuloksena voidaan todeta, että vallitsevassa oikeustilassa lopullisen tappion poikkeuksen edellytykset ovat asetettu hyvin korkealle ja vähennystä hakevalle osapuolelle on asetettu hyvin ankara näyttötaakka. EUT:n ja KHO:n ratkaisukäytäntö mukailee hyvin vahvasti jäsenvaltioiden poliittisia ja taloudellisia intressejä. Vaikka teoreettisella tasolla lopullisen tappion periaate mahdollistaa tappioiden siirtymisen rajat ylittävästi, käytännön tasolla näyttötaakka on kuitenkin asetettu hyvin epäkäytännölliselle tasolle. Tämän valossa ei ole yllättävää, että meillä ei ole vielä tällä hetkellä EUT:n tai KHO:n ratkaisukäytäntöä, jossa lopullisen tappion näyttötaakka olisi hyväksytysti näytetty toteen. Toisaalta siitäkin huolimatta, että näyttötaakka on asetettu tällä hetkellä hyvin korkealle, todennäköisesti jatkossakin konserniyhtiöt ympäri Eurooppaa pyrkivät näyttämään tämän toteen. Tätä puoltaa mm. EU:n sisämarkkinatavoitteen intressi sekä tappioiden merkittävä taloudellinen intressi konsernien näkökulmasta. Lopullisen tappioiden ankara näyttötaakka on haastettuna tällä hetkelläkin vireillä olevassa EFTA tuomioistuimen asiassa E-7/23 ExxonMobil Norway AS. Tämän valossa voimme toiveikkaina todeta, että lopullisen tappion periaatteen ankara näyttötaakka ei ole ainakaan tällä hetkellä vielä kiveen hakattu.

Joukkorahoitus on vaihtoehtoinen rahoitusmuoto, jossa yksityishenkilöt, yhteisöt tai yritykset keräävät varoja suurelta joukolta ihmisiä, tyypillisesti internetin välityksellä. Se tarjoaa rahoitusta erilaisiin projekteihin, kuten startup-yritysten toimintaan, sosiaalisiin hankkeisiin, taiteellisiin tuotantoihin tai keksintöihin. Joukkorahoitus mahdollistaa rahoituksen keräämisen perinteisten rahoituslaitosten ulkopuolella ja voi olla joko palkkio-, laina- tai osakepohjaista. Tämä rahoitusmuoto on kasvattanut suosiotaan globaalisti tarjoten uusia mahdollisuuksia sekä rahoittajille että rahoituksen hakijoille. Lainamuotoiseen joukkorahoitushankkeeseen sijoittaminen sisältää aina riskin siitä, että lainapääoma menetetään osittain tai kokonaan. Tutkielman tavoitteena on selvittää voidaanko lainamuotoisessa joukkorahoituksessa välitetty tappiollinen laina vähentää yksityishenkilön tuloverotuksessa tuloverolain mukaisena luovutustappioon rinnastettavana tappiona ja jos voidaan, mitä edellytyksiä tappion vähennyskelpoisuudella on. Tutkielma sisältää niin velvoite-, arvopaperi- ja vero-oikeudellisia ulottuvuuksia, vaikka fundamentaalisesti tutkimuksen kohde onkin vero-oikeudellinen. Tutkielma käsittelee kuitenkin rahoitusmarkkinoiden kokonaisuuteen kuuluvaa joukkorahoitusta sekä velkakirjan luonnetta oikeudellisena instrumenttina. Tämän johdosta tutkielmassa on syytä perehtyä myös velvoite- ja arvopaperimarkkinaoikeudelliseen kontekstiin. Tutkimuskysymystä tarkastellaan erityisesti tuloverolain sekä relevantin oikeuskäytännön ja Verohallinnon ohjeistuksen kautta. Tuloverolain mukaan luovutustappioon rinnastetaan sellainen arvopaperin arvonmenetys, jota voidaan konkurssin tai muun siihen verrattavan syyn vuoksi pitää lopullisena. Laki asettaa siis joukkorahoituksessa välitetylle lainalle kaksi edellytystä: joukkorahoituksessa välitetyn lainan tulee olla tuloverolain mukainen arvopaperi ja sen tulee olla lopullinen. Tuloverolaissa tai sen esitöissä ei kuitenkaan määritellä arvopaperin merkityssisältöä, joten tutkielmassa tarkastellaan myös arvopaperin määritelmää ja erityisesti kysymystä siitä, mitä on tuloverolain kontekstissa pidettävä arvopaperina. Tutkielman päätteeksi voidaan todeta, että lainamuotoisessa joukkorahoituksessa välitetyt tappiolliset lainat ovat tietyin edellytyksin vähennettävissä luovutustappioon rinnastettuina tappioina yksityishenkilön verotuksessa. Vähennyskelpoisuuden määrittää lopulta lainan oikeudellinen luonne. Mikäli joukkorahoituksessa välitetty laina täyttää juoksevan velkakirjan tunnusmerkistön ja sen arvonvähentyminen on tosiasiallisesti lopullinen, on kyseinen luottotappio vähennettävissä sijoittajana toimineen yksityishenkilön tuloverotuksessa. Lisäksi vähennyskelpoisuudelta edellytetään, että verovelvollisen verovuonna luovuttaman omaisuuden yhteenlasketut luovutushinnat ja yhteenlasketut hankintamenot ylittävät laissa säädetyn raja-arvon.

While anecdotal evidence has long claimed that a raw meat–based diet (RMBD) improves the metabolic health of canines, no rigorous scientific study has clarified this issue. Canine atopic dermatitis (CAD) has also been linked to metabolic health, but its relation to diet remains poorly understood. This study investigates whether dietary choice is linked to metabolic health in healthy and CAD-diagnosed canines via targeted serum and urine metabolomic analysis of polar, non-ionic metabolites, as well as whether the underlying CAD condition modulates the response to nutritional intake. Serum metabolites of client-owned Staffordshire Bull Terriers, divided into CAD-diagnosed (n=14) and healthy (n=6) cohorts, were studied. Urine metabolites of a subset of the CAD-diagnosed canines (n=8) were also studied. The canines were split into two cohorts based on diet. The first cohort were fed a commercially available high-fat, moderate-protein, low-carbohydrate RMBD (n=11, CAD diagnosed n=8, healthy n=3). The second cohort were fed a commercially available moderate-fat, moderate-protein, high-carbohydrate kibble diet (KD) (n=9, CAD diagnosed n=6, healthy n=3). The diet intervention period lasted approximately 4.5 months (median 135d). Statistical analysis of the serum profiles across all dogs (n=20) and the urine profiles of the CAD-diagnosed subset (n=8) were performed. The KD cohort was found to have higher concentrations of methionine than the RMBD cohort, both in serum (all dogs, p<0.0001) and in urine (CAD-only cohort, p<0.0002), as well as cystathionine and 4-pyridoxic acid. Methionine plays important roles in homocysteine metabolism, and elevated levels have been implicated in various pathologies. The CAD (n=14) cohort dogs showed starker metabolic changes in response to diet regarding these pathways compared to the healthy (n=6) cohort. However, there was no significant change in CAD severity as a result of either diet. Likely due to the higher meat content of the RMBD, higher concentrations of several carnitines and creatine were found in the RMBD cohort. Citrulline was found in higher concentrations in the KD cohort. While the findings from this experiment provide insight into the relationship between diet and the serum and urine metabolite profiles of canines, they also suggest that neither diet significantly affected CAD severity.

Lung cancer, the current leading cause of death by cancer, can be categorized into small cell lung cancer (SCLC) and non-small cell lung cancer (NSCLC), lung adenocarcinoma of NSCLC being the most common. Advances have been made in lung adenocarcinoma treatment based on the tumor genetic profile, especially with epidermal growth receptor (EGFR) gene mutated lung cancers. The initial responses of targeted therapy have promising outcomes, but the patients acquire drug resistance against the selective EGFR tyrosine kinase inhibitors (TKIs), such as osimertinib. To find a way to prevent, revert, or bypass various EGFR TKI resistance mechanisms, they are studied in hopes of discovering new ways to inhibit or degrade EGFR, to target the bypass mechanisms, or tumor heterogeneity. This study aims to target intratumor heterogeneity of EGFR expression to prevent Osimertinib resistance/enhance Osimertinib efficacy in PC9 cells. It was detected that PC9 cells were a heterogeneous population, that could be separated into EGFR-low expressing and EGFR-high expressing cells. Based on clustered regularly interspaced short palindromic repeats (CRISPR) screening, EGFR-low cells had enriched expression of Ariadne RBR E3 Ubiquitin Protein Ligase 2 (ARIH2) and RING finger protein 7 (RNF7) genes compared to EGFR-high cells. These genes encode proteins that are part of a ubiquitylation complex E3-E3 ligase, possibly mediating proteasomal degradation of EGFR. To verify this, the genes are first knocked out (KO) in PC9 EGFR-low cells with CRISPR-Cas9 method. Second, parental cells are treated with pevonedistat, which is an E3-E3 ligase activator inhibitor. The effects of ARIH2/RNF7 KO cells, and pevonedistat-treated cells are analyzed with flow cytometry. Lastly, an in vitro drug experiment to see, if the combination of osimertinib and pevonedistat would have a synergistic effect in killing PC9 EGFR-low cells. RNF7 KO cells and pevonedistat-treated cells appeared to have elevated levels of EGFR, insinuating EGFR is proteasomally degraded by E3-E3 ligase. The results of in vitro drug experiment looked promising as the combination drug treatment seemed to be the most effective. The E3-E3 ligase is an appealing target for cancer therapy but it has not been researched much in lung cancer context. Also, pevonedistat is still on clinical trials and has cytotoxic effects, therefore, the proteasomal degradation pathway of EGFR requires to be more studied.

Secondary metabolites are bioactive compounds that help the plant to adapt in different adverse environmental conditions but are not an essential part of plant developmental processes and also secondary metabolites have pharmaceutical value because of their antioxidant, anticancer, antibacterial and antifungal properties. Type-III polyketide synthases (PKSs) are a group of polyketide synthases that produce secondary metabolites with diverse biological activities in plants. The main objective was to localize the PKSs G2PS1, G2PS2, FvCHS2-1, HlVPS into the peroxisomes for synthesizing secondary metabolites in plants. The experiment was performed by amplifying the genes with specific Px-targeting signal. Then the genes cloned into destination vector pEAQ-HT-DEST1. The plasmid constructs were transformed to Agrobacterium tumefaciens and agro-infiltrated to Nicotiana benthamiana and Petunia hybrida leaf tissue. Western blotting results revealed that all proteins were expressed in infiltrated leaves of both tobacco and petunia but HPLC chromatograms showed that only the protein FvCHS2-1 produced novel peaks for metabolites in tobacco.

Ivermektiini on uuden tyyppinen antiparasitaarinen aine, jolla on menestyksellisesti hoidettu korvapunkkitartuntoja koirilla ja kissoilla. Tässä tutkimuksessa testattiin ivermektiinin tehoa tarhaketun korvapunkin hoitoon kahdella kokeella. I kokeessa 60 tartunnan saanutta sinikettua hoidettiin eri annostasoilla (0,1, 0,2 tai 0,4 mg/kg) ivermektiiniä. Ketut tutkittiin kolmen ja yhdeksän viikon kuluttua. Hoidetuilta ketuilta löytyi punkkeja molemmissa tarkastuksissa. Suuri osa punkeista oli osittain hajonneita ja selvästi jo pitkään kuolleina olleita. Ivermektiinin tehosta ei voitu tehdä johtopäätöksiä tämän kokeen perusteella, koska hoidettujen kettujen korvista löytyneiden punkkien elävyyttä ei arvosteltu. II kokeessa kuusi korvapunkkitartunnan saanutta sinikettua hoidettiin ivermektiinillä annoksella 0,4mg/kg. Ketut tutkittiin kolmen viikon kuluttua elävien punkkien varalta, jolloin niiden korvista löytyi vain kuolleita punkkeja. Johtopäätöksenä todetaan, että ainakin 0,4 mg/kg annostus iverrnektiiniä tappoi korvapunkit, muttakuolleet punkit jäivät korviin hajoamaan. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään tarhaketun tavallisimmat ulkoloiset, joita ovat ketun syyhypunkki (Sarcoptes scabiei var. vulpis), korvapunkki (Otodectes cynotis), koiran kirppu (Ctenocephalides canis) ja minkin kirppu (Ceratophyllis vison).

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee reflektiivistä kirjoittamista ja sen elämänhallintaa tukevaa vaikutusta. Reflektiivinen kirjoittaminen on yksi kirjallisuuterapian muodoista. Kirjallisuusterapia kuuluu ekspressiivisten terapioiden piiriin ja siinä kirjoittamisesta ja lukemista käytetään apuna oman elämän ymmärtämisessä. Esimerkkitapauksena tutkielmassa käytetään kirjailija Karen Blxeniä, joka kirjoitti elämäkerrallisia tekstejä sekä reflektiivisellä että metareflektiivisellä tasolla. Tutkielmassa etsitään vastauksia kysymyksiin miten reflektiivinen kirjoittaminen voi auttaa kuntoutumisessa ja minkälaisissa reflektiivisen kirjoittamisen keinoja käyttäen ihminen voi tukea omaa elämänhallintaansa sekä miten Blixen tuki elämänhallintaansa kirjoittamalla. Lähdeaineistona käytetään kahta Blixenin kirjallista teosta: pääosin elämänkerrallista Eurooppalaisena Afrikassa ja Uneksijat-novellia. Näitä tekstejä tulkitaan narratiivisen menetelmän avulla, käyttäen ohjenuorana Anni Vilkon teoksessaan Omaelämäkerta kohtaamispaikkana esittämää tulkinnan metodia. Elämäkerrallisen tekstin tulkinta avautuu silloin teoksessa toistuvan elämänmetaforan kautta. Elämänhallinta määritellään ensisijaisesti J.P Roosin kirjassa Suomalainen elämä esittämän määritelmän avulla jakaen elämänhallinta ulkoiseen ja sisäiseen puoleen. Tässä tutkielmassa tärkeäksi nousee sisäinen elämänhallinta, joka on kykyä selvitä vastoinkäymisistä. Vilkon metodia noudattaen Eurooppalaisena Afrikassa teoksen elämänmetaforaksi nousi Blixenin Keniassa sijainnut maatila, jonka menettäminen oli yksi kirjailijan elämän suurista tragedioista. Uneksijoiden keskeinen metafora on Blixenin oma alter ego Pellegrina Leoni, jonka tekemiä ratkaisuja voidaan pitää selviytymiskeinojen ja elämänhallinnan vertauskuvina. Vilkon jaottelun mukaisesti Blixenin elämä sijoittuu eletyn, Eurooppalaisena Afrikassa kerrotun ja 'Uneksijat' tarinoituneen elämän tasolle. Reflektiivinen kirjoittaminen tarjoaa monenlaisia keinoja kuntoutumisen avuksi. Tulkinnan avulla Karen Blixenin voi todeta saavuttaneen paremman ymmärryksen omaa elämäänsä ja sen tapahtumia kohtaan sekä tuki omaa elämänhallintaansa kirjoittamisen avulla. Kirjallisuuterapialla on paljon käyttömahdollisuuksia kuntoutumisen ja elämänhallinnan tukemisessa.

Objectives. The sentence span task is a complex working memory span task used for estimating total working memory capacity for both processing (sentence comprehension) and storage (remembering a set of words). Several traditional models of working memory suggest that performance on these tasks relies on phonological short-term storage. However, long-term memory effects as well as the effects of expertise and strategies have challenged this view. This study uses a working memory task that aids the creation of retrieval structures in the form of stories, which have been shown to form integrated structures in longterm memory. The research question is whether sentence and story contexts boost memory performance in a complex working memory task. The hypothesis is that storage of the words in the task takes place in long-term memory. Evidence of this would be better recall for words as parts of sentences than for separate words, and, particularly, a beneficial effect for words as part of an organized story. Methods. Twenty stories consisting of five sentences each were constructed, and the stimuli in all experimental conditions were based on these sentences and sentence-final words, reordered and recombined for the other conditions. Participants read aloud sets of five sentences that either formed a story or not. In one condition they had to report all the last words at the end of the set, in another, they memorised an additional separate word with each sentence. The sentences were presented on the screen one word at a time (500 ms). After the presentation of each sentence, the participant verified a statement about the sentence. After five sentences, the participant repeated back the words in correct positions. Experiment 1 (n=16) used immediate recall, experiment 2 (n=21) both immediate recall and recall after a distraction interval (the operation span task). In experiment 2 a distracting mental arithmetic task was presented instead of recall in half of the trials, and an individual word was added before each sentence in the two experimental conditions when the participants were to memorize the sentence final words. Subjects also performed a listening span task (in exp.1) or an operation span task (exp.2) to allow comparison of the estimated span and performance in the story task. Results were analysed using correlations, repeated measures ANOVA and a chi-square goodness of fit test on the distribution of errors. Results and discussion. Both the relatedness of the sentences (the story condition) and the inclusion of the words into sentences helped memory. An interaction showed that the story condition had a greater effect on last words than separate words. The beneficial effect of the story was shown in all serial positions. The effects remained in delayed recall. When the sentences formed stories, performance in verification of the statements about sentence context was better. This, as well as the differing distributions of errors in different experimental conditions, suggest different levels of representation are in use in the different conditions. In the story condition, the nature of these representations could be in the form of an organized memory structure, a situation model. The other working memory tasks had only few week correlations to the story task. This could indicate that different processes are in use in the tasks. The results do not support short-term phonological storage, but instead are compatible with the words being encoded to LTM during the task.

Tutkimus selvittää teologi-eetikko Martti Lindqvistin (1945-2004) käyttämiä uskonnollisia ja ei-uskonnollisia coping- eli selviytymiskeinoja hänen 42-vuotiaan vaimonsa odottamatonta kuolemaa seuranneessa surukokemuksessa. Tutkimusnäkökulmassa huomioitiin myös ne tekijät, jotka vaikuttivat coping-keinojen käyttämiseen, copingin merkitys suhteessa surukokemukseen ja surutyön eteneminen. Lähdeaineistona käytettiin Lindqvistin teoksia Kuolemaa väkevämpi (1994) ja Näkymättömän paino (1997). Ensin mainittu sisältää surupäiväkirjan, jossa Lindqvist 40 päivän ajan intensiivisesti kirjoittaa kirjeitä edesmenneelle vaimolleen. Jälkimmäinen teos on surua käsittelevä kirja, jossa on katkelmia noin kahden vuoden ajan jatkuneesta surupäiväkirjasta. Tutkimuksen lähdeaineistoksi valittiin tästä teoksesta vain nämä katkelmat. Tutkimusote oli narratiivinen ja analyysi tehtiin narratiivisella holistisella sisällönanalyysillä. Poikkeuksellisena ratkaisuna oli yhdistää narratiivisuus, joka on yleensä aineistolähtöistä tai teoriasidonnaista, vahvasti teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimus oli teorialähtöistä.Teoreettisena viitekehyksenä toimi erityisesti Kenneth I. Pargamentin teoria (uskonnollisesta) copingista. Pargamentin määritelmään copingista sisältyy ajatus ihmisestä, joka kriisitilanteessa etsii merkitystä. Ihminen voi säilyttää tai muuttaa merkityksiä ja niihin johtavia polkuja. Pyhittämisen käsite, josta Pargament on kirjoittanut myös yhdessä Annette Mahoneyn kanssa, nousi keskiöön uskonnollisen copingin määrittelyssä. Lisäksi analyysissä hyödynnettiin jatkuvan kiintymyssiteen teoriaa. Surupäiväkirjan kokonaistarinan kannalta merkittävinä tutkimuksessa nostettiin esiin yksitoista coping-keinoa. Kirjeiden kirjoittaminen, materiaalisen ympäristön pyhittäminen, mystinen kokemus, unien tulkitseminen ja rituaalit asettuivat pääotsikon ”Yhteyden etsiminen edesmenneeseen” alle. Menneisyyden uudelleentulkinta, lapset ja kollektiivisen unelman puolesta työskenteleminen sijoittuivat mielekkyyden kokemusta painottavan otsikon alle. Surutyötä, pyrkimystä teoretisoinnista luopumiseen ja suhdetta Jumalaan kuvaa luopumisen ja hallinnan ristiriita. Ainoastaan lapset ja kollektiivisen unelman puolesta työskenteleminen tulkittiin ei-uskonnolliseksi copingiksi, sillä niissä ei selvästi näkynyt pyhittämisen ulottuvuutta. Suruprosessi kokonaisuutena oli hyvin uskonnollinen. Tutkimuksen tärkeänä tuloksena coping-keinojen luonteeseen liittyen nousi ”tarinalliseksi risteykseksi” nimetty ilmiö. Se kuvaa kriisissä tapahtuvaa tilannetta, jossa mennyt on integroitava uuteen tarinaan, joka kuitenkin on kesken. Tietyissä rajoissa tarinan luojalla on monia mahdollisia polkuja. Orientoituminen näihin polkuihin saattaa olla sisäisesti ristiriitainen kokemus. Surussa ilmiötä kuvaa muun muassa kiintymyssiteen katkaisemisen ja säilyttämisen välinen ristiriita. Tutkimuksen tulokset tukevat Pargamentin teoriaa siltä osin, että kriisissä ihmisellä on tarve säilyttää merkityksiä. Yhteyden kokemus edesmenneeseen oli yksi esimerkki tästä. Copingin rinnalla oli kuitenkin nähtävissä defensseistä introjektio, joka hävisi päiväkirjasta surutyön edetessä. Selvästi kävi ilmi, että Pargamentin teoria merkityksen/polun säilyttämisestä/muuttamisesta rakenteeltaan kuvaa ihmisen ratkaisuja kriisissä, mutta se ei tee oikeutta inhimillisen kokemuksen moniulotteisuudelle, keskeneräisyydelle ja prosessimaisuudelle Lindqvistin surukokemus oli erityinen varsinkin suhteessa hänen ammatilliseen osaamiseensa terapeuttina, teologina, psyko- ja sosiodraaamaohjaajana sekä kirjailijana. Sekä nämä, että Lindqvistin puolison kuoleman äkillisyys ja elämänvaiheeseen nähden ei-normatiivisuus johtivat moninaisiin coping-keinoihin ja voimakkaaseen tarinalliseen luomiseen. Elämänhallinnan kokemusta ei silti syntynyt. Ammatillisuus näyttäytyi myös coping-taakkana. Tärkeänä tutkimustuloksena todettiin, että surukokemuksessa raja uskonnollisen ja ei-uskonnollisen välillä saattaa kadota. Teorian tasolla on mahdollista erotella nämä kaksi toisistaan, mutta inhimillisen kokemuksen tasolla rajat saattavat hämärtyä. Lindqvistin surussa monet rajat hävisivät; muun muassa pyhä ja profaani, elämä ja kuolema, sekä uni ja todellisuus. Lindqvist koki menettäneensä puolisonsa kuollessa osan itsestään ja kulkevansa sekä elävien että kuolleiden todellisuudessa.

Tarkastelen pro gradu -työssäni Jari Tervon Myyrän (2004) suhdetta postmodernin historiallisen romaanin lajiin. Lähden liikkeelle havainnosta, että teoksessa näkyy historiallisen romaanin lajissa tapahtunut muutos suhteessa historian esittämiseen. Kirjallisuudentutkimuksessa historiallinen romaani jaetaan klassiseen ja postmoderniin lajityyppiin. Jälkimmäinen historiallisen romaanin muunnos on rantautunut hitaasti Suomeen, mutta 2000-luvulla on ilmestynyt useita kotimaisia romaaneja, joissa tavataan lajin tematiikkaa ja kysymyksenasettelua. Myyrä on yksi näistä teoksista. Analyysini lähtökohtana ovat postmodernin historiallisen romaanin keskeisinä pidetyt tyylipiirteet. Kerrontaa ja rakennetta, teemoja ja motiiveja, intertekstuaalisuutta sekä henkilökuvausta tutkimalla havainnoin, miten Myyrä käsittelee kuvaamaansa aikakautta historiallisen romaanin diskurssissa ja millaisia tulkintamahdollisuuksia teos avaa lukijalle lähihistoriasta. Kiinnitän huomiota Myyrän kuvaaman fiktiivisen maailman ja historiankirjoituksen väliseen suhteeseen. Erityisesti analysoin, miten teos hyödyntää menneisyyden representoinnissa metafiktiota, postmodernin historiallisen romaanin välttämätöntä tyylipiirrettä. Työni teoreettisena viitekehyksenä ovat postmodernin historiallisen romaanin ja metafiktion tutkimuksessa asemansa vakiinnuttaneet teokset. Postmodernin historiallisen romaanin keskeinen lähtökohta, historian tekstuaalinen luonne, nousee Myyrässä eksplisiittisesti esiin. Teoksen metafiktiivinen kerronta leikittelee tyyleillä ja äänillä. Myyrässä yhden yhtenäisen kertomuksen mahdollisuuden rapauttaa moniääninen minäkertoja Jura Karhu, joka kirjoittaa muistelmiaan fyysiseen kirjaan. Homodiegeettis-retrospektiiviseksi minäkertojaksi hahmottuva Jura väittää muistavansa sanasta sanaan menneisyydessä lukemiaan ja kuulemiaan tekstejä. Ratkaisu synnyttää hierarkkisen ja paradoksaalisen kerrontarakenteen, jossa yhden kertojan kerrontaan sisältyy lukuisia eri ääniä. Myyrän irrottaa klassisen historiallisen romaanin perinteestä kohosteinen metafiktiivisyys, joka leimaa koko teosta. Jura toimii lukevana ja kirjoittavana minänä ja luo metafiktiivisyyttä erilaisin keinoin. Eniten tilaa saavat metanarratiiviset kommentit, joissa Jura kommentoi kerrontaansa ja kirjoitusolosuhteitaan, sekä paratekstuaaliset lisäykset ja typografiset keinot, jotka avaavat lukijalle historian rakentumista lähteiden varassa. Metanarratiivisten kommenttien erityispiirteenä ovat Juran hyvällä muistilla kerskailevat jaksot, jotka toistuessaan alkavat ironisoida Juran kerrontaa. Leikittely kerronnan epäluotettavuuden mahdollisuudella on Myyrässä yksi tapa kiinnittää huomiota historiaan olemukseltaan sattumanvaraisena tapahtumasarjana. Myyrän tulkinnassa keskeinen kysymys ei ole ”Mitä tapahtui todella?” vaan ”Millä kaikilla mahdollisilla tavoilla tämä olisi voinut tapahtua?”. Jälkimmäinen kysymys on keskeinen myös tulkittaessa teoksen vaihtoehtoisena näyttäytyvää 2000-lukua. Myyrä käsittelee apokryfisen tai salatun historian mahdollisuutta. Tämä juonne näkyy siinä, että Jura kertoo kirjaavansa ulkomuistista muistelmiinsa historiasta pois suljettuja tietoja, kuten Urho Kekkosta muistuttavan Presidentin polttamia muistiinpanoja. Myyrän päätteeksi Juran kirjaamat salaiset tiedot samastuvat mullistavan arkistolöydön mahdollisuuteen. Myyrää leimaa myös postmodernin historiallisen romaanin mukainen ajatus yhtäaikaisen ivallisesta ja kunnioittavasta suhtautumisesta historiaan. Keskeisesti tämä näkyy henkilökuvauksen alueella, joka on merkittävä huumorin lähde Tervon aikaisempien teosten tapaan, sekä kantaaottavuudessa todellisen historian tapahtumiin. Kriittiset kannanotot rakentuvat läpi teoksen, mutta paikoin Myyrä tiivistää kannanottonsa mise en abyme -rakenteiksi ja tarjoaa näin lukijalle valmiiksi pureskellun tulkintamallin teoksen kannanotoista. Henkilökuvauksessa taas nousee merkittäväksi juonteeksi suurmiesmyyttien purkaminen, mikä näkyy teoksen Kekkos-hahmon käsittelyssä. Myyrä sisältää vain vähän piirteitä, joilla teoksen aseman postmodernina historiallisena romaanina voi kyseenalaistaa. Analyysini osoittaa, että Myyrä kytkeytyy postmodernin historiallisen romaanin lajiin ongelmitta.