Browsing by Title

Now showing items 26808-26827 of 31169

Through the Lens of ISIS : The Portrayal of the Female Enemy and Sexual Violence in ISIS Online Magazines Dabiq and Rumiyah

Salih, Dima (2019)

Since its establishment, ISIS has been applying the old principles of Islamic law, by killing anyone who disagrees with its ideology, by oppressing ethnic and religious minorities, by violating human rights, by treating women as objects and by using different types of abuse. ISIS legitimizes its actions by employing the Sharia Law to justify their acts. Members of ISIS believe that they are the only real Muslims while others are infidels. This thesis discusses the rules set by ISIS concerning the female enemy and the justification for these rules as described in their online magazines Dabiq and Rumiyah. By analysing specific articles concerning the female enemy, the thesis investigates ISIS policy towards the female enemy, which involves employing different justifications from Quran and the Sunnah of prophet Muhammad. Furthermore, the thesis examines how ISIS propaganda legitimizes the use of sexual violence against women as a war tactic. Qualitative content analysis and the deductive category assignment as used as techniques in analysing the primary material. The analysis clarifies how ISIS shapes the image of the enemy by gathering evidence from the Quran and Sunnah. ISIS propaganda categorizes the enemy depending on its own made criteria and division of the faith level. Therefore, enemies are labelled as Murtaddīn (apostates), Kuffar (unbelievers), Mushrikin (polytheists) and heretics. Through the examination of the primary material, it becomes obvious, that gender plays a significant role in ISIS’ construction of enemy traits. The study of the selected articles confirms that slavery is the prominent rule on the female enemy and it is reinforced by selective examples from Islam. The thesis uses five elements to measure the level of employing sexual violence against the female enemy. The elements are derived from a number of feminist authors who focus on sexual violence as a war tactic, including Joshua Goldstein (2001), Laura Sjoberg (2013), Elisabeth Wood (2014) and Sara Meger (2016). The elements are: (1) feminizing the enemy, (2) financing war expenses, (3) attracting and rewarding fighters, (4) employing military institutionalized rape and (4) defending women as an excuse for war. Examining the feminist approach for sexual violence as a war tactic exposes that ISIS’ re-establishment of slavery gives a license to rape by feminizing the concept of slavery and confines its meaning to females only. ISIS organizes and propagates slavery to rationalize rape. The analysis on the feminization of the enemy proves that enslaving women and children serves ISIS’ goal to damage the enemy; in particular, that the failure of the male fighters in protecting the land and the nation, brings discredit upon their government or administrations. Further investigation on the use of sexual violence to finance the war expenses confirms the association between slavery and financing terrorist organizations. The element of using sexual violence to attract and reward fighters suggests that ISIS nourishes the notion of rewarding its men by legitimizing the ancient idea of looting practice (Ghanimah) of the enemy’s property. According to ISIS, looting practice includes enslaving women and children. Utilizing the “defending our women” artefact as an excuse for war suggests that ISIS employs its propaganda taking advantage of the stereotypical notion of men as defenders and women and children as symbols of the land and the nation. ISIS calls Muslim men to Jihad in to take revenge for their victimized women whose honour has been abused by the enemy. Finally, the thesis proposes more studies that study ISIS fighters, especially members who have either witnessed or have committed rape against the female enemy in order to illuminate the topic and further analyse how the use of sexual violence is employed as a war tactic.
Thukydideen ansa? : Neorealistinen valta-argumentaatio Kiinan nousun kontekstissa sekä osana teoriasuuntausten välistä keskustelua

Hirvelä, Johannes (2016)

China’s rise and its potential ramifications have been a hotly debated issue in International Relations during the 2000s. The different ways to approach this phenomenon all depend on the essentially contested concept of power and the theoretical understanding of it. The aim of this study is to illustrate how neorealist arguments on power operate in the ongoing IR debate on China’s rise, to assess how well do they respond to some social constructivist critiques, and to reflect what does the rhetoric of neorealist power narratives actually reveal about the meta-theoretical debate in IR. Using snowball sampling and argumentation analysis, I examined five much referenced scientific articles of Sino-American origin (published during 2003-2011) that dealt with China’s rise from different angles. The method used was theory-oriented argumentation analysis that combined ‘New rhetorics’ and Pragma-dialectics. The basis for this methodological choice was the contention that the rhetorical conventions of neorealist power narratives used in the context of China’s rise could expose some fundamental flaws in the Neorealist theory of power as well as reveal who do these narratives communicate with and what kind of debate do they seek to engage in. One key observation of the study was that the power narratives in the articles studied were in essence loyal to the strand of Neorealism represented by Kenneth Waltz: Power was presumed to be a quantifiable collection of capabilities, controlled by rational state actors. This concept of aggregated national power and changes in its global distribution amongst states were considered to be rather a deterministic causal force in the international system. Thus, today’s neorealist conceptualisations of power have barely evolved from those of 1979, despite the spirited debate initiated thenceforth. The neorealist concept of power does not sufficiently take into account how statuses and positions in the global power hierarchy of states are based on how different resources are socially constructed and recognised as legitimate symbols of power. In terms of rhetoric and dialectic, the neorealist power argumentation in the articles studied hint that the different theoretical schools of IR are not engaging in common and active critical discussion when it comes to China’s rise and the concept of power in that context. Both implicit and explicit use of the capability concept of power for the empirical analysis of international system dynamics was seen as a neutral and fundamentally unproblematic step in the argumentation process, which implies that the studied articles sought to participate in the debate mainly inside the neorealist epistemic community, instead of trying to advance their arguments in the meta-theoretical discussion fora. This may indicate that being committed to its knowledge interests, Neorealism is in the process of secluding itself and forming into a more separate field of study – that of international security – where its own materialist narratives of power and states’ status hierarchies remain largely uncontested.
"Thus I see that it is the Savior's will, that we should go." : 1700-luvun Pohjois-Amerikan Betlehemin herrnhutilaiset autobiografiat

Vähäjylkkä, Eemil (2020)

Kirkkohistorian maisterintutkielmassani ”Thus I see that it is the Savior’s will, that we should go. 1700-luvun Pohjois-Amerikan Betlehemin herrnhutilaiset autobiografiat sekä niiden merkitys yksilölle ja yhteisölle” tutkin yhdeksää herrnhutilaisuuden hengellistä autobiografiaa, jotka ovat peräisin Betlehemin kaupungista Pennsylvaniasta. Ne ovat juurensa aina hussilaisuudesta ja Hallen pietismistä tähän päivään asti ylettävän herrnhutilaisen veljesyhteisön perintöä ja kuuluvat vuosien 2000-2009 Betlehem Digital History Project -projektiin. 1700-luvulle ajoittuvaan lähdeaineistoon olen koonnut yhdeksän hyvin erilaista liikkeeseen kuulunutta henkilöä ja persoonaa. Heihin kuuluvat David Nitschmann, yksi Betlehemin kaupungin perustajista, George Neisser, sen ensimmäinen koulumestari, Susanne Zeisberger, lähetystyöntekijän vaimo sekä Peter Rose, muun muassa joen tullimiehenä toiminut. Näiden neljän lisäksi tutkin kahta aiemmista poikkeavaa kertomusta. Ne kuuluvat Magdalene nimiselle mustalle orjalle, sekä Delaweren intiaaneista veljesseurakuntaan kääntyneelle intiaanimiehelle, Michaelille. Lisäksi olen tarpeen vaatiessa ottanut esimerkkejä kolmesta aikaisemmassa kandidaatin tutkielmassani käsitellystä henkilöstä. Heitä ovat lähetystyöntekijä Johann Böhner, naimaton sisar Elizabeth Lewis sekä käsityöläinen Francis Thomas. Kaikkien tutkittavien henkilöiden elämäntarinat ovat enemmän tai vähemmän kytköksissä Betlehemin kaupunkiin ja sen herrnhutilaiseen yhteisöön. Suurin osa autobiografioiden henkilöistä on siellä myös kuollut ja hänen autobiografiansa on jäänyt säilytettäväksi Betlehemiin. Tutkin autobiografioita tekstilajina niihin perehtyneen Günter Nigglin muodostaman jaottelun pohjalta. Sen lisäksi etsin niiden merkitystä yksilölle ja yhteisölle lebenslaufien asiantuntijan Christine Lostin viisijaon perusteella. Tutkimuksen tuloksena oli kuva hengellisten autobiografioiden aivan keskeisestä roolista veljesyhteisölle sekä siihen kuuluville yksilöille. Ne olivat erityisen tärkeässä osassa luomassa vahvaa yhteisöllisyyttä, luottamusta, avoimuutta ja rakkautta sen jäseniä ja myös ulkopuolisia kohtaan. Erityisesti niissä näkyy arjen tavallisten ihmisten työ, yksittäisten ihmisten itsetutkiskelu, sekä veljesseurakunnan herkeämätön halu viedä sanoma Kristuksesta koko maailmaan, myös Amerikan mantereelle. Vahvana näkyy myös kertomusten henkilöiden vankkumaton luottamus Vapahtajaansa. Autobiografioissa tämä näkyy niiden henkilöiden oman sieluntilan tutkiskelussa sekä hitaassa kasvamisessa kohti yhteisöä ja arkista työntekoa sen parissa. Yksilö ja yhteisö eivät kuitenkaan koskaan eroa kauas toisistaan, vaan veljesseurakunta on turvallisena pohjana jokaisen yksilön elämäntarinassa.
Tidigare språkbadselevers språkliga vardag, identitet och språkkunskaper : En enkätundersökning om tidigare språkbadselevers erfarenheter kring språkbad

Heikkilä, Aleksi (2023)

Språkbad är en mångsidig, intensiv och stimulerande språkinlärningsmetod, som har sitt ursprung i Kanada. I tidigare forskning har man konstaterat att språkbad är ett effektivt sätt att lära finskspråkiga barn svenska. För språkbadselever ger språkbadet omfattande språkliga möjligheter inför framtiden. I dag studerar en del tidigare språkbadselever i svenskspråkiga utbildningar på andra eller tredje stadiet och en del arbetar i svenskspråkiga arbetsmiljöer. Därtill konsumerar flera tidigare språkbadslever svenskspråkig litteratur och populärkultur i sina vardagar. I denna magisteravhandling är mitt syfte att utreda hurdana erfarenheter tidigare språkbadselever har kring språkbad. I avhandlingen kartläggs hurdana språkkunskaper tidigare språkbadselever har i svenska språket. I avhandlingen utreds också hur mycket och i vilka situationer tidigare språkbadselever använder svenska språket. Därtill kartläggs hur tidigare språkbadselever identifierar sig språkligt. Materialinsamlingen har gjorts genom en elektronisk enkät. Enkäten består av totalt tolv frågor varav fyra är flervalsfrågor och åtta är öppna frågor. Totalt 30 tidigare språkbadselever som har avlagt ett svenskspråkigt språkbadsprogram i Finland svarade på enkäten. Min undersökning visar att tidigare språkbadselever huvudsakligen har positiva erfarenheter av språkbadsundervisning. Språkkompetenserna i svenska språket är på en hög nivå hos de flesta tidigare språkbadselever. Majoriteten av tidigare språkbadselever använder svenska språket aktivt i varierande situationer. Därtill identifierar över hälften av de tidigare språkbadseleverna sig som tvåspråkiga utifrån språkbadserfarenheten.
Tidigt fullständigt svenskt språkbad i Esbo

Sahi, Annika (1999)

Avhandlingen behandlar tidigt fullständigt svenskt språkbad i Esbo. Arbetet utreder vad tidigt fullständigt språkbad innebär samt vad språkbadsföräldrars och språkbadslärares åsikter om språkbadet i Esbo är. Undersökningen omfattar 60 familjer samt samtliga lärare (14 st) som arbetar med språkbad i Esbo. Undersökningen består av två enkäter; en till språkbadsföräldrar och en tillspråkbadslärare. Av de 60 enkäter som sändes ut till språkbadsföräldrarna besvarades 45, dvs. 75%. 12 lärare av 14, dvs. 86%, besvarade den andra enkäten. Det är viktigt att känna till centrala begrepp i anslutning till tvåspråkighet, då man talar om andraspråkstillägnandet i språkbad. I detta arbete presenteras en modell (Sahi, 1999) som åskådliggör centrala begrepp i anslutning till tvåspråkighet. Tidigtfullständigt språkbad är ett program som är planerat att omfatta hela grundskolan. Språkbad är ämnat för enspråkiga majoritetsbarn i ett tvåspråkigt land. Dessa barn tillägnar sig minoritetsspråket i skolan. Språkbadet är inte enbart ett program, utan även en metod. Skillnaden mellan språkbad och traditionell undervisning i språk är att man i språkbadet betonar kommunikation framom grammatik. Målet medspråkbadet är funktionell tvåspråkighet. Många faktorer inverkar på andraspråkstillägnandet i språkbadet. I detta arbete betonas attitydernas och motivationens betydelse. Språkbad kräver en medveten och aktiv insats av föräldrarna. Vidare betonar litteraturen som behandlar språkbad undervisningsmetodernas betydelse samt språkbadslärarens viktiga roll. Föräldrarna är nöjda med språkbadsprogrammet, eftersom det givit goda resultat och motsvarat förväntningarna. Enligt föräldrarna är språkbad ett mjukt, modernt och effektivt program. Föräldrarna anser att barnen lär sig badspråket på ett naturligt sätt och även får en öppnare inställning till språk och kulturer. Föräldrarna betonar lärarnas viktiga insatser samt kontinuitetens betydelse. Vidare tycker föräldrarna att språkbadet borde inledas i ett tidigare skede och att eleverna borde ha mera kontakt med badspråket utanför skolan. Målet med att barnen går i språkbad är, enligt föräldrarna, att barnen ska förstå och tala språket flytande samtkänna kulturen som hör ihop med språket. Både föräldrarna och lärarna tycker att språkbadsklasserna är för stora och att det är brist på material. Lärarna anser att man mer än tidigare borde informera allmänheten, beslutsfattare samt föräldrar om verksamheten. Därtill tycker lärarna att samarbetet mellan daghem och skola samt specialundervisningen borde utvecklas. Lärarna betonar att språkbad inte lämpar sig för alla barn. Lärarna anser sig främst behöva praktiska råd av andra som arbetar med språkbad samt teoretisk kunskap. Både föräldrarna och lärarna tycker att språkbadsverksamheten i Esbo borde koordineras och att språkbadselevernas prestationer noggrant borde följas upp.
Tidigt tvåspråkiga och inlärning av främmande språk

Gürler, Eren (2013)

Tutkielmani tavoitteena oli ottaa selvää syntymästä asti jatkuneen kaksikielisyyden vaikutuksesta vieraan kielen oppimiseen. Minua kiinnostivat kaksikielisyyden vaikutukset kielen oppimiseen sekä vieraisiin kieliin suhtautumiseen. Oma kiinnostukseni aiheeseen syntyi taustani kautta ja halusin tietää, onko omalla kaksikielisyydelläni ollut vaikutusta omaan vieraiden kielten oppimiseeni. Halusin myös korjata vanhoja, jossain määrin vielä vallalla olevia, käsityksiä kaksikielisyyden haitallisuudesta lapsen kehitykseen. Kokemusteni ja opiskeluni myötä tietooni tulleet asiat antoivat kuvan, että tutkijat pitävät kaksikielisyyttä rikkautena eikä niinkään haitallisena. Myös aikaisempi tutkimustieto tuki kaksikielisyydellä olevan positiivisia vaikutuksia vieraan kielen oppimiseen. Tutkimus toteutettiin teemahaastattelujen sekä kahden testin avulla, jotka tehtiin kahdeksalle syntymästä asti kaksikieliselle koehenkilölle sekä yksikieliselle vertaisryhmälle. Testit mittasivat kykyä analysoida kielen rakenteita sekä foneettista koodauskykyä. Tutkielmani teoriaosiossa pureuduttiin kaksikielisyystutkimuksessa vallalla oleviin teorioihin ja aikaisempiin tutkimuksiin. Myös ikää, aivojen muovautuvuutta ja kielellistä taipumusta käsiteltiin, jotta saataisiin mahdollisimman laaja kuva siitä, mikä vieraan kielen oppimiseen vaikuttaa. Kirjallisuuden ja aikaisemman tutkimustiedon pohjalta oli odotettavissa että kaksikielisyys osoittautuisi hyödylliseksi vieraan kielen oppimisen kannalta. Sekä testeistä että haastatteluista saadut tulokset viittaavat siihen, että kaksikielisyydestä todella on hyötyä vieraan kielen oppimisessa. Haastattelujen perusteella kaksikieliset ymmärtävät kieltä helposti ja mahdollisesti eri tavalla kuin yksikieliset. Myös lausuminen vaikuttaa olevan yksi kaksikielisten vahvuusalueista, mitä tuki myös toinen testeistä, jossa mitattiin foneettista koodauskykyä. Testi, jossa analysoitiin kielen rakenteita, osoittautui olevan helpompi yksikielisille, mutta sen suurempia johtopäätöksiä testin tuloksista ei voinut tehdä. Tuloksistani kävi ilmi, että syntymästä asti kaksikieliset suhtautuvat erittäin positiivisesti vieraiden kielten oppimiseen, kaikkien koehenkilöiden pitäessä vieraiden kielten opiskelua mielekkäänä. Kaikki tulokseni huomioiden syntymästä asti jatkuneesta kaksikielisyydestä on siis hyötyä vieraan kielen oppimisessa monin eri tavoin.
Tidsfristen för meddelande av slutlig skiljedom som medel att göra skiljeförfarandet snabbare

Kuhlefelt, Jasper (2014)

En av de viktigaste orsakerna för skiljeförfarandets popularitet speciellt i kommersiella tvister har traditionellt varit förfarandets snabbhet i jämförelse med rättegångar. Parterna kan i vanliga fall förvänta sig en slutlig lösning på tvisten klart snabbare i ett skiljeförfarande än i domstol. Skiljeförfaranden har dock under de senaste åren blivit allt längre och många har uttryckt sin oro för att skiljeförfarandet i dagens läge allt mer påminner om ett domstolsförfarande. Till följd av denna trend har skiljedomsinstituten börjat sträva efter att utveckla förfaranden som svarar på kraven på snabbhet och kostnadseffektivitet. Många institut har också utvecklat förenklade förfaranden som är avsedda speciellt för mindre invecklade tvister och vars syfte är en klart snabbare process. I institutionella skiljedomsregler och speciellt i regler för förenklade förfaranden är det i dagens läge vanligt med tidsfrister för meddelande av den slutliga skiljedomen. Tidsfristerna finns huvudsakligen till just för att främja tvistens snabba lösning. Dessa tidsfrister reglerar tiden inom vilken den slutliga skiljedomen ska vara meddelad. Regleringstekniken beträffande tidsfristerna varierar dock avsevärt mellan olika regler. I doktrinen har ett prominent diskussionsämne speciellt under de senaste cirka 20 åren varit skiljeförfarandets längd och även tidsfristerna och deras funktionsduglighet har varit under förstoringsglaset. Denna avhandling behandlar tidsfrister för meddelande av den slutliga skiljedomen och deras funktionsduglighet som medel att försnabba förfarandet. I avhandlingen diskuteras olika riskfaktorer som hänger ihop med ställandet av tidsfrister för meddelande av skiljedomen. Olika sätt att reglera tidsfristen kan ge upphov till olika problem och risker, speciellt om tidsfristen gjorts för kort eller utformats utan eftertanke och utan beaktande av de olika riskmomenten. Om riskerna inte beaktas och pareras vid bestämmandet av reglerna kan en motvillig part dessutom ha lätt att utnyttja sig av förhalningstaktiker för att sabotera ett förfarande som sannolikt skulle leda till ett ofördelaktigt resultat för denna part. Tidsfrister för meddelande av skiljedomen kan ofta vara viktiga för att garantera en snabb process och de används också i praktiken i stor utsträckning. I avhandlingen behandlas därför också olika sätt att parera riskerna som medförs av tidsfristerna. Således är avsikten att undersöka hurdana bestämmelserna om tidsfristen borde vara och vilka övriga faktorer som är skäl att ta i beaktande för att gynna en snabb lösning av tvisten och efterlevnaden av tidsfristen för meddelande av skiljedomen. Avhandlingens huvudsakliga målsättning är att ta ställning till hur skiljedomsreglerna borde utformas så att tidsfristen för meddelande av skiljedomen fungerar på ett möjligast effektivt sätt och så att riskerna som tidsfristerna medför samtidigt i möjligast stor ursträckning minimeras.
Tidsgränserna för nödvärn : -med särskilt fokus på tidsgränserna vid återkommande våld i nära relationer

Hjulfors, Zacharias (2023)

Nödvärn kan närmast beskrivas som en institution i vårt samhälle idag och det kan också anses utgöra en central del i alla demokratiska rättssystem. Nödvärn innebär en rätt att försvara sig själv och sina nära mot angrepp och den regleras i strafflagens 4 kapitel och dess 4 §. Regleringen är en del av strafflagens ansvarsfrihetsgrunder och är unik i det hänseendet att det är en av de få situationer där man avviker från det polisiära våldsmonopolet och ger medborgarna befogenheter att under vissa omständigheter använda våld. Rätten till nödvärn grundar sig på att man i samhället anser att det finns vissa rättsligt skyddade intressen som man ska värna om. Dessa är bland annat rätten till liv, hälsa, personlig integritet och hemfrid. Om ett angrepp riktas mot något dylikt har man rätt att försvara sig. Vidare motiverar man det med att människan har en inre böjelse att försvara sig själv och sina nära mot angrepp d.v.s. det ligger i människans natur. För att man ska få försvara sig mot ett obehörigt angrepp måste det åtminstone vara överhängande. Det här innebär att det måste föreligga en konkret fara att angreppet förverkligas inom en mycket nära framtid. Att vidta åtgärder i förtid så kallad preventiv nödvärn är inte tillåtet i gällande rätt. På samma sätt får man inte heller fortsätta försvaret när angriparen har upphört med sitt angrepp eller faran i övrigt kan anses vara avvärjd. Tidsgränserna för när nödvärn är tillåtet är i allmänhet mycket snäva. En enkel tumregel kan ändå anses vara att en höjd hand med avsikten att slå gör att nödvärnsrätten inträder. Tidsgränserna för nödvärn är extra utmanande när det gäller våld i nära relationer. Då våldet och hoten ständigt är återkommande är det svårt att avgöra när ett angrepp är överhängande och rätten till nödvärn således föreligger. Tillämpningen av nödvärnsregleringen kan i allmänhet anses ha blivit mera dynamisk och flexibel i samband med att man reformerade strafflagen och gjorde så att överskridande av tidsgränserna för nödvärn omfattas av nödvärnsexcess. Som helhet är det ändå svårt att ge några exakta tidsgränser för nödvärn, utan det är starkt beroende av omständigheterna i den specifika situationen.
"Tiedänkö mitä teen?" : Lukion opettajien asennoituminen opiskelijoiden kulttuuri- ja katsomustaustoja kohtaan

Aejmelaeus, Monica (2019)

Viime vuosien aikana maahanmuuttajien ja eri kulttuuritaustaisten ihmisten määrä Suomessa on lisääntynyt paljon oletettua nopeammin. Opetusympäristö on jatkuvan kehityksen keskellä sekä opettajien koulutuksen, asennoitumisen että oppimateriaalien osalta. Tämän laadullisen pro gradu -tutkielman tarkoitus oli tutkia miten lukion opettajat kuvaavat asennoitumistaan opiskelijoiden kulttuuri- ja katsomustaustoja kohtaan. Haastattelin tutkimustani varten seitsemää lukion opettajaa Helsingistä ja sen ympäristökunnista. Neljä opettajista oli miehiä ja kolme naisia. Opettajat opettivat keskenään eri aineita. Käytin haastatteluissani episodista narratiivista menetelmää. Tein haastatteluille aineistolähtöisen sisällönanalyysin. Sisällönanalyysin avulla muodostui neljä pääluokkaa: sensitiivisyys, tasa-arvo, rinnastus muihin ominaisuuksiin sekä yhteys käytännön asioihin. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että kaikki opettajat olivat asennoitumiseltaan sensitiivisiä ja tasa-arvoisia. Sensitiivisyys ilmeni esimerkiksi yksilöllisyyden korostamisena ja kielen merkityksen tunnistamisessa. Tasa-arvoinen asennoituminen näkyi esimerkiksi kykynä luoda avointa keskusteluilmapiiriä ja suhtautua asioihin neutraalisti. Kuusi opettajaa rinnasti katsomuksen ja kulttuurin muihin ominaisuuksiin, kuten seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin. Kulttuurieroja rinnastettiin myös eroihin kantasuomalaisten välillä. Viisi opettajaa toi esiin käytännön asiat, kuten ohjeistuksen noudattamisen ja materiaalien rajallisen saatavuuden. Opettajat toivoivat, että saatavilla olisi enemmän kulttuuri- ja katsomusmoninaisempaa oppimateriaalia. Suomalainen kouluympäristö on aiempaa monikulttuurisempi ja kouluissa joudutaan ratkomaan erilaisiin asenteisiin ja kulttuureihin liittyviä konflikteja. On tärkeää, että kulttuuriseen ja katsomukselliseen moninaisuuteen mahdollisesti liittyvät haasteet tunnistetaan jo varhaisessa vaiheessa ja niihin osataan puuttua rakentavalla tavalla. Maahanmuuttopiikin myötä koulujen tilanne ja rooli ovat muuttuneet. Niillä on merkittävä rooli sekä kotouttamisen että suvaitsevaisuuden toteutumisen kannalta. Tutkimukseni on tapaustutkimus, eikä se ole yleistettävissä. Tavoitteenani kuitenkin oli, että sillä olisi käytännön merkitystä ja että sitä voitaisiin hyödyntää materiaalina jatkotutkimukselle. Aihe on tärkeä, sillä se kartuttaa tietopohjaa ajankohtaisesta ja yhteiskunnallisesti merkittävästä teemasta.
Tiedän mik- mitä sana tarkoittaa. : Suomea toisena kielenä puhuvien objektin sijanvalinta ja sijanvalinnan taustalla oleva päättelyprosessi

Göken, Ina (2012)

Tutkielmassa tarkastellaan neljän edistyneen suomea toisena kielenä puhuvan eli S2-puhujan objektin sijanvalintaa. Sijanvalintaa tutkitaan sekä informanttien käymän vapaamuotoisen keskustelun että tehtäväpohjaisen haastattelun perusteella. Tutkielman tavoitteena on selvittää minkälaisia standardin mukaisia sekä standardista poikkeavia objektiesiintymiä löytyy vapaasta kielenkäytöstä, ja miten objektin vapaa käyttö puheessa ja toisaalta kielioppitehtävissä suhteutuvat toisiinsa. Lisäksi tarkastellaan, minkälaisin perustein S2-puhujat valitsevat objektin sijan, ja pohditaan, miten tuloksia voisi soveltaa S2-opetukseen. Vapaan keskustelun objektiesiintymät ovat peräisin neljän informantin keskenään käymistä keskustelusta. Tietoisen valinnan aineisto pohjautuu kahteen tehtäväpohjaiseen haastatteluun, joihin kaksi informanttia on osallistunut kerrallaan. Objektitapauksia käsitellään niin kutsutun eliminointitaulukon mukaisessa järjestyksessä. Eliminointitaulukon avulla S2-puhuja pystyy jossain määrin tekemään päätelmiä objektin sijasta. Keskeisimpinä teoreettisina viitekehyksinä on hyödynnetty virhe- ja sisällönanalyysia sekä introspektiota. Vapaa keskustelu osoitti, että objektin sijanvalinta on edistyneillekin S2-puhujille ongelmallinen. Poikkeavissa objektitapauksissa käytetään pääosin nominatiivia muiden sijojen asemesta. Usein pitkiä vokaaleja vaativat partitiiviobjektit jäävät lyhyiksi. Nominatiivin liikakäyttö selittyy osittain objektin lyhyeksi jäävällä ääntämisellä. Myös joidenkin pronomineiden taivutus ja käänteinen sanajärjestys aiheuttavat vaikeuksia. Introspektiossa ongelmaksi osoittautui, että vaikka sijaan vaikuttavat tekijät ovat tiedossa, niin niitä ei ole helppoa tai yksiselitteistä soveltaa. Kaikille informanteille ei ole myöskään selvää, että totaaliobjektien välillä ei ole merkityseroa. Näin genetiivi valitaan esimerkiksi silloin, kun tarkoitetaan kokonaisuutta, vaikka tehtävälauseena olisi nominatiivia vaativa rakenne. Informanttien päättelyprosessi on monenlainen: objektin sijoja valitaan mallin mukaan, sanomalla erilaisia vaihtoehtoja ääneen, ja erilaisia ehtoja (esim. kielteisyys tai passiivi) soveltamalla. Toiset luottavat kuuloonsa, toiset etenevät valinnassa analyyttisemmin kielioppia soveltamalla. Suullisessa ja kirjallisessa objektin sijanvalinnassa on eroja. Suullisen sijanvalinnan poikkeamat kyetään analysoimaan ja korjaamaan, jos siihen on aikaa. Suurimmassa osassa introspektiivisia tehtäviä standardivastaus löytyy keskustelun kautta ja haastatteluparin avulla. Objektin sijanvalinnan standarditapausten lisääntyminen introspektiossa selittyy sillä, että informantit ovat tietoisia siitä, että valittavana on objektin sija. Lisäksi heillä on mahdollisuus pohtia vastauksia yhdessä haastattelukumppanin kanssa ja osaavampi kielenkäyttäjä pystyy tukemaan heikompaa valinnassa. Näin ollen introspektiivinen haastattelu on oivallinen väline myös oppia uusia objektin liittyviä asioita.
Tiedejuhlat luonnontieteiden kiinnostuksen tukena : tapaustutkimus lasten ja vanhempien kokemuksista

Saarinen, Laura (2021)

Nuorten kiinnostus luonnontieteitä kohtaan on ollut jo pitkään laskussa. Non-formaaleilla oppimisympäristöillä on tutkimusten mukaan positiivinen vaikutus lasten ja nuorten kiinnostukseen luonnontieteitä kohtaan. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että varhaislapsuudessa koetut kiinnostusta herättävät kokemukset tukevat myöhempää kiinnostuksen kehittymistä. Tiedejuhlissa lapset ovat iältään 5-11 vuotiaita, joten ne tarjoavat hyvän mahdollisuuden tutkia erityisesti nuorempien lasten kiinnostuksen kehittymistä. Tiedejuhlat ovat non-formaalioppimisympäristö. Niitä ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu. Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan non-formaaleja oppimisympäristöjä ja kiinnostusta. Non-formaaleista oppimisympäristöistä käytetään esimerkkeinä tiedekerhoja ja tiedeleirejä. Kiinnostuksesta käsitellään kiinnostuksen kehittymistä ja painotetaan tilannekohtaisen kiinnostuksen herättämistä. Lisäksi käsitellään vanhempien vaikutusta lasten kiinnostukseen luonnontieteitä kohtaan. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia mahdollisuuksia tiedejuhlat tarjoavat kiinnostuksen tukemiselle. Tähän tavoitteeseen pyrittiin vastaamaan kolmen tutkimuskysymyksen avulla. Nämä tutkimuskysymykset olivat 1) Millaiset aktiviteetit olivat lasten mielestä kiinnostavia? 2) Mitkä ovat tiedejuhlien parhaat puolet ja kehittämiskohteet vanhempien mielestä? 3) Miksi perheet valitsevat tiedejuhlat? Tutkimuksen aineisto kerättiin lapsilta ryhmähaastattelulla ja vanhemmilta kyselylomakkeella. Aineisto koostuu 27:sta tiedejuhlasta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällöanalyysillä. Tiedejuhliin liittyvät ilmiöt ovat hyvin samansuuntaisia kuin tiedeleirien ja tiedekerhojen. Vanhemmat ja lapset pitivät eniten tiedejuhlien laboratorio-osuudesta ja siitä, että lapset saivat tehdä itse paljon. Myös ohjaajan roolia pidettiin tärkeänä. Lasten mielestä kiinnostavimmat aktiviteetit sisälsivät paljon tilannekohtaista kiinnostusta lisääviä tekijöitä kuten yllätyksellisyyttä ja valinnan vapautta. Tiedejuhlien havaittiin kokonaisuudessaan sisältävän paljon tilannekohtaista kiinnostusta lisääviä tekijöitä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta tiedejuhlien herättävän lapsissa tilannekohtaista kiinnostusta. Kehityskohteita vanhemmat eivät nimenneet kuin muutamia. Tästä voidaan päätellä tiedejuhlien olevan jo tällä hetkellä onnistunut konsepti. Tiedejuhlien valintaperusteista esille nousivat erilainen ja kiinnostava ohjelma. Lisäksi vanhemmat toivat esille halun tukea lapsen omaa kiinnostusta luonnontieteitä kohtaan. Tämä tutkimus toi esille paljon tiedejuhliin liittyviä ilmiöitä, joita on mahdollista tutkia tarkemmin tulevissa tutkimuksissa. Jatkotutkimusten tekeminen aiheesta olisi tärkeää aiheen merkittävyyden takia.
Tiedekasvatus : lasten ja nuorten tutkijakuva : käsityksiä tutkijoista ja heidän työstään

Merenheimo, Salla (2018)

Nuorten kiinnostus luonnontieteiden opiskelua kohtaan on heikentynyt sekä Suomessa että kansainvälisesti ja nuoria hakeutuu luonnontieteellisille aloille yhä vähemmän. Samaan aikaan Eurooppaan tarvitaan yli 700 000 uutta tutkijaa. Eräänä syynä nuorten kiinnostuksen puutteeseen luonnontieteiden opiskelua kohtaan pidetään nuorten stereotyyppistä tutkijakuvaa. Tutkijakuvalla tarkoitetaan henkilön mielikuvia ja käsityksiä tutkijoista. Stereotyyppiseen tutkijakuvaan kuuluvat käsitykset laboratoriotakkiin ja silmälaseihin pukeutuneista miehistä, jotka työskentelevät laboratoriossa tehden kokeita ympärillään monenlaisia tutkimusvälineitä. Stereotyyppisen tutkijakuvan väitetään vaikuttavan negatiivisesti nuorten asenteisiin ja kiinnostukseen luonnontieteiden opiskelua kohtaan ja jopa heidän halukkuuteensa hakeutua opiskelemaan luonnontieteellisille aloille. Suomalaisten lasten ja nuorten tutkijakuvaa ei ole aiemmin kartoitettu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten lasten ja nuorten käsityksiä tutkijoista. Tutkimuskohteena olivat Helsingin yliopiston LumA-tiedekasvatuskeskuksen kesän 2017 tiedeleireille osallistuneet lapset ja nuoret (N=455). Tutkimuksessa selvitettiin sukupuolen, iän sekä tiedeleirin teeman yhteyttä leiriläisten tutkijakuvaan. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselylomaketutkimusta, jossa vastaajat piirsivät omiin mielikuviinsa pohjautuvan kuvan tutkijasta. Piirroksia käsiteltiin määrällisenä aineistona. Jokainen piirustus analysoitiin tarkistuslistan avulla, johon listattiin kirjallisuudesta ja aineistosta nostettuja stereotyyppiseen tutkijakuvaan liittyviä piirteitä. Tulokset analysoitiin deskriptiivisellä analyysillä. Sukupuolten välisiä eroja tarkasteltiin khiin neliö -testien ja Mann-Whitneyn U-testin avulla. Iän yhteyttä tutkijakuvaan selvitettiin Kruskal-Wallis -testillä. Tutkimuksen luotettavuutta tarkasteltiin validiteetin ja reliabiliteetin avulla. Tutkimuksessa selvisi, että suomalaisilla lapsilla ja nuorilla on stereotyyppisinä pidettyjä käsityksiä tutkijoista, vaikkakin stereotyyppisiä piirteitä esiintyi piirroksissa vähemmän aiempiin tutkimuksiin verrattuna. Tyypillisimmät piirroksissa esiintyneet stereotyyppiset piirteet olivat työskentely sisällä, miestutkija sekä erilaiset tutkimuksen symbolit ja teknologiavälineet. Sukupuolella oli yhteys tutkijakuvaan tyttöjen piirtäessä merkitsevästi enemmän naistutkijoita ja hymyileviä tutkijoita kuin pojat. Vastaajan ikä ei ollut yhteydessä stereotyyppisten piirteiden määrään, toisin kuin aiemmissa tutkimuksissa. Leirin teema oli vahvasti yhteydessä niihin tarvikkeisiin, joita tutkijan ympärille piirrettiin. Tutkimuksessa havaittiin piirrosten tulkinnan olevan subjektiivista ja vaikuttavan tutkimuksen tuloksiin. Siten nuorten tutkijakuvaa tulisi jatkossa kartoittaa useiden metodien avulla. Tämä tutkimus antaa viitteitä tiedeleirien potentiaalista lasten ja nuorten tutkijakuvan muovaamisessa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää luonnontieteiden opetuksen kehittämisessä sekä formaalissa että nonformaalissa tiedekasvatuksessa: tiedostamalla nuoren oman tutkijakuvan muodostuminen voidaan opetuksessa tarjota oppijalle mahdollisuuksia muodostaa realistisempaa ja monipuolisempaa tutkijakuvaa esimerkiksi tutkijavierailujen ja toiminnallisten aktiviteettien kautta. Tämä voi lisätä nuorten kiinnostusta ja minäpystyvyyttä tutkijan uraa kohtaan.
Tiedeleirien mahdollisuudet lisätä innostusta tieteisiin ja edistää oppimista

Tiihonen, Eeva (2023)

It has been observed that children’s interest towards natural sciences decreases as they grow up and start middle school. The decrease of interest towards natural sciences and studying them has led to a situation, where science and technology students’ relative share of higher education students has been falling in some of the OECD countries. Formal education needs support to carry out fascinating science education for children and to maintain their interest towards natural sciences. One of the opportunities to fascinate children towards sciences are science centers and their activities either combined with formal education or organized in an informal form like science camps. The aim of this research is to survey the biological knowledge, the interest towards biology and the ability to apply the biological knowledge of science campers (mainly 5th and 6th graders) and to study the connections between them. At the same time, the effect of age and gender of the science campers is studied. To survey the biological knowledge of the campers, multiple-choice test was used and the fascination with biology was investigated with Likert scale variables. The ability to apply the biological knowledge was investigated with drawings that were produced during a biology-themed science camp program. The data was analyzed using quantitative methods. The results indicated that the science campers were relatively fascinated with biology and that they master biological knowledge quite well but the ability to apply the knowledge was varying. There were no differences between different ages nor genders but there are many factors such as the economic status of campers’ families that might have affected on the results. There was found a statistically significant connection between biological knowledge and fascination with biology, which is not surprising, but it speaks in favor of the importance of supporting fascination in terms of learning.
Tiedeleiriläisten toimintakompetenssin kokemukset ympäristökysymyksissä

Aalto, Minni (2019)

Action competence is defined as an individual’s ability to act on behalf of something. One of the goals of environmental education is to raise citizens that act on behalf of sustainable development. Therefore, action competence is a vital concept in environmental education. Environmental education that seeks to increase learners’ action competence is focused on problem solving and encouraging learners to act as active citizens regarding environmental issues. This concentration on actions and solutions empowers learners towards acting on environmental problems. An individual’s action competence in environmental issues is strong when he or she is aware of his or her ability to act, has a will to act on environmental issues and has confidence in his or her potential influence. The material of this study was collected during June 2018 on science camps called Tulevaisuuden tutkijat. The camps were organized by the Science Education Centre of the University of Helsinki. The study examined how the camp participants experienced their action competence regarding environmental issues. It also studied the camp program that sought to raise their action competence. The goal of the study is to find and introduce themes that should be considered when we want to strengthen action competence in environmental education. These themes help develop environmental education to strengthen the action competence of learners. The material was collected via group interviews (n = 42) and it was analysed by theory-driven qualitative content analysis. The camp participants interviewed in this study had a strong will to act for environmental issues. They also had knowledge of their ability and potential to act though the quality of knowledge varied between the participants more than the will to act. Many of the participants displayed weak confidence in their own potential influence. The campers were interested in acting on behalf of the plastic litter problem, global climate change, conditions of the Baltic Sea, the well-being of animals and pollution. The activities that strengthened the action competence of the camp participants the most were related to collective action. One feature that strengthened action competence was that the influence of the activity was visible and concrete. It was also important that the activities were concentrated on action and developing solutions. As long as the activities emphasized actions and solutions, the negative feelings (e.g. concern) the activity may have caused didn’t affect negatively on action competence. All these features should be considered in the future when planning science camps. If we can strengthen the action competence of children in regard to environmental issues, we can avoid anxiety and passivating children and instead give them the ability and desire to act toward solving environmental issues.
Tiedollinen itsemääräämisoikeus biopankkitoiminnassa yleisen tietosuoja-asetuksen näkökulmasta

Pulkkinen, Otto (2020)

Yksilön itsemääräämisoikeus on yksi modernin länsimaisen oikeusvaltion kulmakivistä. Yksilön oikeus määrätä itseään koskevista asioista ulottuu myös häntä itseään koskevien tietojen – henkilötietojen – käsittelyyn. Tämä oikeus ei kuitenkaan ole omistusoikeuteen verrattavissa oleva oikeus, vaikka henkilötiedoilla onkin rahallista arvoa, vaan se muodostuu ensisijaisesti oikeudeksi joko sallia tai kieltää yksilöä koskevien henkilötietojen käsittely. Tätä oikeutta toteuttavat muun muassa perustuslain, Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan oikeutta yksityiselämään ja henkilötietojen suojaan turvaavat artiklat. Erityisen merkityksen nämä saavat tilanteissa, joissa käsitellään yksilön terveystietoja terveydenhoidon tai lääketieteellisen tutkimuksen yhteydessä, jolloin edellytetään pääsääntöisesti rekisteröidyn tietoista suostumusta näiden tietojen käsittelyyn terveydenhoidon tai tutkimuksen yhteydessä. Biopankki on luvan saaneen biopankkitoiminnan harjoittajan ylläpitämä ihmisperäisten tunnisteellisten näytteiden ja niihin liittyvien tietojen kokoelma, jonka tarkoituksena on tieteellisessä tarkoituksessa tehty biopankkitutkimus. Tällaiset ennalta kerätyt näytekokoelmat helpottavat lääketieteellisen tutkimuksen – niin puhtaan tieteellisen kuin tuotekehitykseen liittyvänkin – tekemistä tarjoamalla tutkijoille pääsyn massiivisiin näytekokoelmiin sen sijaan, että tarvittavat näytteet olisi kerättävä jokaista tutkimusta varten erikseen kuten perinteisessä kliinisessä lääketutkimuksessa. Biopankeista säädetään biopankkilailla, joka säätelee muun muassa näytteenantajan, eli henkilön, jonka näyte on biopankkiin tallennettu, oikeuksista määrätä itsestään otetusta näytteestä sekä siihen liittyvistä henkilötiedoista. Tässä yhteydessä biopankkilain katsottiin toimivan henkilötietojen käsittelyä koskevana erityissäädöksenä, jonka näytteenantajan tietosuojaa koskevien säännösten katsottiin täydentävän silloisen henkilötietolain säännöksiä muun muassa henkilötietojen käsittelyperiaatteiden osalta. Näytteenantajan suostumus on ensisijainen tietojenkäsittelyperuste biopankissa mutta laki mahdollistaa myös vanhojen – ennen 1.9.2013 kerättyjen – terveydenhuollon tai tieteellisen tutkimuksen tarkoituksiin kerättyjen näytekokoelmien siirtämisen biopankkiin ilman suostumusta, kunhan alueellinen eettinen toimikunta tätä puoltaa ja Valvira siirron hyväksyy. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama biopankkilainsäädännön ohjausryhmä seuraa biopankkilainsäädännön kokonaisuutta ja on saanut toimeksiannon esittää lakiin tarpeellisia muutoksia. Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus tuli voimaan 25.5.2016 ja sitä alettiin soveltaa kaksi vuotta myöhemmin. Tämä merkitsi myös henkilötietolain taustalla olleen henkilötietodirektiivin kumoamista, jolloin yleinen tietosuoja-asetus nousi tärkeimmäksi henkilötietojen suojaa koskevaksi säädännäiseksi oikeuslähteeksi Suomessa. Tietosuoja-asetuksen tarkoitus ei ollut kumota henkilötietodirektiivin perusteella annettua oikeuskäytäntöä, vaan pikemminkin kodifioida useita Euroopan unionin tuomioistuimen tuomioita osaksi asetusta. Tässä yhteydessä muun muassa rekisteröidyn oikeuksiin kirjattiin useita unionin tuomioistuimen jo vahvistamia oikeuksia ja kirjattiin useita käsitteitä henkilötietodirektiiviä spesifimpään muotoon. Esimerkiksi suostumusta ja toissijaista käyttöä koskevat määritelmät kirjattiin asetukseen unionin tuomioistuimen aiempia linjauksia mukaillen. Henkilötietolain, jonka varaan biopankkilain henkilötietojen käsittelyä koskevat säännökset oli rakennettu, korvautuminen yleisellä tietosuoja-asetuksella – ja tammikuusta 2019 alkaen sitä täydentävällä tietosuojalailla – merkitsee sitä, että henkilötietolain periaatteiden mukaisesti kirjoitetut biopankkilain henkilötietojen käsittelyä ja näytteenantajien – tietosuojalainsäädännön kontekstissa rekisteröityjen – oikeuksia koskevat säännökset eivät välttämättä enää vastaa yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksia. Biopankkilainsäädäntö nykymuodossaan ei välttämättä suojaa yksilön tiedollista itsemääräämisoikeutta siten, kuin uudistunut unionin lainsäädäntö edellyttäisi. Rekisteröidyn tarkastusoikeutta on biopankkilaissa rajoitettu tavalla, jota voi jossain määrin pitää ristiriitaisena yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimusten kannalta biopankkilain rajatessa rekisteröidyn oikeutta saada tieto siitä, mitä hänen henkilötietojaan tarkalleen on käytetty biopankkitutkimuksessa ja mihin tutkimushankkeisiin. Vastaavasti biopankkilain 13 §:n mahdollistama vanhojen näytekokoelmien siirto biopankkiin, jota on sinänsä mahdollista pitää sallittuna toissijaisena käyttönä – kaventaa rekisteröidyn informoidun suostumuksen vaatimuksen käyttöalaa kaventaessaan tämän mahdollisuuksia päättää itse vanhojen terveystietojensa käytöstä ja tietyissä tilanteissa jopa tosiasiallista mahdollisuutta saada tästä edes tietoa. Biopankkilainsäädännön ohjausryhmä ottaneekin loppuraportissaan kantaa rekisteröidyn itsemääräämisoikeuteen yleisen tietosuoja-asetuksen velvoitteiden kannalta.
Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja laaja suostumus : Ihmistieteellisten tutkimusaineistojen jatkokäyttö henkilötietolain näkökulmasta

Ketola, Antti (2014)

Ihmistieteellisen tutkimuksen suorittaminen edellyttää usein henkilötietojen käsittelyä. Euroopan unionin alueella tietosuojaa koskevat yleiset säännökset on harmonisoitu direktiivillä yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (95/46/EY). Sääntelyn keskeisiä ratkaisuja on rekisteröidyn tiedollisen itsemääräämisoikeuden korostaminen. Lähtökohtana ihmistieteellisessä tutkimuksessa on, että tutkittava voi käyttää tiedollista itsemääräämisoikeuttaan antamalla tutkijoille suostumuksen itseään koskevien henkilötietojen käsittelyyn. Suostumuksen antaminen tieteelliseen jatkokäyttöön on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi pätevälle suostumukselle asetettujen vaatimuksien tulkinnanvaraisuuden, tutkimusta koskevien erityissäännösten ja tietosuojaviranomaisten kannanottojen vuoksi. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, onko EU:n tietosuojalainsäädännön viitekehyksessä ja tavassa, jolla se on implementoitu osaksi Suomen oikeusjärjestystä, mahdollista antaa primääritutkimuksen yhteydessä laaja suostumus tunnisteellisen tutkimusaineiston tieteelliseen jatkokäyttöön. Laajalla suostumuksella viitataan tilanteeseen, jossa tutkittava antaa suostumuksensa henkilötietojensa tutkimuskäyttöön ilman, että tulevia tutkimuksia yksilöidään tarkasti etukäteen. Tutkielman tarkastelun kohteena ovat nimenomaan ne tutkimukset, joihin sovelletaan yleislakina henkilötietolakia (523/1999). Tarkastelu keskittyy etenkin pätevän suostumuksen kriteereihin ja henkilötietolain 14 §:n tieteellistä tutkimusta koskevaan erityissäännökseen. Tutkielman läpi kulkee kaksi pääteemaa. Ensimmäisenä pääteemana on yksilön tiedollinen itsemääräämisoikeus, joka ilmenee etenkin yksilön antamana suostumuksena henkilötietojen käsittelyyn. Toisena pääteemana on henkilötietojen suojan sidonnaisuus tietosuojalainsäädännön tarkoitukseen: yksityisyyden suojaamiseen. Nämä pääteemat liittyvät myös kiinteästi toisiinsa – yksilö määrittelee tiedollisen itsemääräämisoikeutensa kautta suojattavan yksityisyytensä rajoja. Laajan suostumuksen pätevyyttä arvioidaan tiedollisen itsemääräämisoikeuden lähtökohdasta. Keskeisenä teemana on, että tutkittavien tiedollisuuden tasoa on arvioitava aina yksilöllisestä tiedontarpeesta. Tutkielmassa huomioidaan myös viimeaikaista informed consent –doktriiniin kohdistettua kritiikkiä yksilöinnin tiukentumisesta ja dekontekstualisoitumisesta. Toiseksi viimeisessä luvussa tarkastellaan yleisellä tasolla biopankeissa käytettyjä tapoja hankkia tutkittavien suostumus ja arvioidaan näiden käyttökelpoisuutta muussa ihmistieteellisessä tutkimuksessa. Lopputuloksena on, että tiedollisen itsemääräämisoikeuden näkökulmasta ei ole perusteellista rajoittaa yksilön vapaaehtoista tahdonmuodostusta. Toisaalta on vältettävä kategorisia tulkintoja. Laajan suostumuksen pätevyyttä tulee arvioida aina tapauskohtaisesti huomioiden suostumuksen antamisen vaikutus rekisteröidyn yksityisyyden suojalle. Tutkielman lopussa pohditaan vaihtoehtoja saada käytännön tutkimustoimintaa harjoittaville mahdollisuus saada varmuus hyväksyttävistä toimintamalleista hankittaessa suostumusta jatkokäyttöä varten. Tutkielman valmistumisen hetkellä Euroopan unionin tietosuojalainsäädäntöä uudistetaan. Lopullinen varmuus tulevan tietosuoja-asetuksen sisällöstä on kuitenkin vielä epäselvä. Valmisteilla olevaa lainsäädäntöä tarkastellaan tutkielmassa kursorisesti.
Tiedollisen itsemääräämisoikeuden ja omadata-ajattelun tavoitteiden toteutuminen kansallisessa viranomaistoiminnassa voimassa olevan sääntelyn viitekehyksessä

Ojajärvi, Oona (2021)

Henkilötietojen suojaa koskeva perusoikeus on vahvistunut EU:ssa asteittain. Yhteiskunnan digitalisoitumisen myötä tietosuojasääntelyn taustalla erityisesti periaate yksilöiden tiedollisesta itsemääräämisoikeudesta on viime aikoina korostunut. Henkilötietoihin kohdistuu nykypäivänä myös taloudellista arvoa, joka syntyy tietojen käytössä ja uudelleenkäytössä. Ratkaisua uhkiin yksilöiden tiedollisen itsemääräämisoikeuden kaventumisesta muuttuneessa tietojenkäsittely-ympäristössä sekä henkilötietojen jakamisen ja uudelleenkäytön edistämiseen on haettu niin kutsutusta omadata-ajattelusta. Lähestymistavassa konkreettiset mahdollisuudet vaikuttaa henkilötietojen käsittelyyn keskitetään yksilölle itselleen. Tutkielmassa arvioidaan kansallisen viranomaistoiminnan kontekstissa kysymyksiä siitä, miten voimassa oleva lainsäädäntö tukee yksilöiden tiedollisen itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä kuinka se mahdollistaa erilaisten omadata-ajatteluun perustuvien ratkaisujen omaksumisen. Tarkastelu rajataan pääosin tietosuoja-asetukseen ja muuhun yleislaintasoiseen kansalliseen sääntelyyn. Lisäksi tutkielmassa nostetaan esimerkinomaisesti esiin myös erityislaintasoisia omien tietojen hallintaa ja tietojen saatavuutta koskevia säännöksiä. Tutkielma jakautuu johdannon ja johtopäätösten ohella kahteen päälukuun. Toisessa pääluvussa selvitetään alun perin saksalaisen perustuslakituomioistuimen Census-päätöksessä konstruoidun tiedollisen itsemääräämisoikeuden käsitesisältöä sekä käsitteen saamaa painoarvoa eurooppalaisessa tietosuojasääntelyssä. Vaikka tiedollista itsemääräämisoikeutta ei ymmärretä EU-oikeudessa tai Suomessa omaksi itsenäiseksi perusoikeudekseen, on käsitteellä ollut huomattava vaikutus sääntelyn kehittymiseen Euroopassa. Tiedollista itsemääräämisoikeutta peilataan omadatan käsitteen. Tätä selvästi epätäsmällisempää sekä lakiin perustumatonta uuskäsitettä tarkastellaan paitsi tietosuoja-asetuksen myös avoimen tiedon direktiivin sekä Euroopan komission tuoreen datahallintosäädöstä koskevan ehdotuksen sääntelyn näkökulmasta. Kolmannessa pääjaksossa ensin arvioidaan tietosuoja-asetuksen ja julkisuuslain mukaisia tiedonsaantioikeuksia. Vaikka tietosuoja-asetuksessa säädetty rekisteröidyn oikeus saada pääsy tietoihin sinänsä tukeekin yksilön tiedollisen itsemääräämisoikeuden toteutumista, voitaneen sen arvioida jääneen vähäiselle käytölle. Laajan julkisuusperiaatteen vuoksi tiedonsaantioikeudet mahdollistavat Suomessa varsin kattavan pääsyn tietoon. Toisaalta tietojenvaihtoa saattaa tapahtua erityisesti viranomaisten välillä myös ilman, että rekisteröity on tällaisesta käsittelystä tietoinen. Tiedonsaantioikeudet eivät myöskään mahdollista henkilötietojen saamista sellaisessa muodossa, että rekisteröity itse tai joku muu toimija voisi hyödyntää tietoja vaivattomasti. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan sääntelyä rekisteröidyn suostumuksesta, joka on paitsi keskeinen väline, jolla yksilö voi käyttää tiedollista itsemääräämisoikeuttaan myös olennainen osa omadata-ajattelua. Suostumus soveltuu henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteeksi viranomaistoiminnassa kuitenkin ainoastaan poikkeuksellisesti. Vaikka siihen toisaalta voidaan nojata viranomaisten tietojen luovutuksia koskevan sääntelyn yhteydessä, on perustuslakivaliokunta painottanut tällaisen lainsäädännön säätämisen suhteen pidättyväisyyttä. Yksilö ei lähtökohtaisesti voi viranomaistoiminnassa nojata myöskään tietosuoja-asetuksen oikeuteen siirtää tiedot järjestelmästä toiseen. Omadata-ajatteluun perustuvien ratkaisujen omaksumista hidastaa myös se, että tietojen luovuttaminen teknisen rajapinnan avulla yksityiselle toimijalle edellyttää tälle erityislainsäädännössä säädettyä tiedonsaantioikeutta. Kolmanneksi tutkielmassa arvioidaan tiedollisen itsemääräämisoikeuden kannalta keskeistä periaatetta käyttötarkoitussidonnaisuudesta. Vaikka tietosuoja-asetuksen sääntely jättää harkintavaltaa rekisterinpitäjille yhteensopivien käsittelytarkoitusten määrittämiseksi, asettaa periaate myös rajat henkilötietojen uudelleenkäytölle. Rekisterinpitäjinä toimivilla viranomaisilla ei tosin ole tyypillisesti valtaa päättää käsittelyn tarkoituksista, vaan ne määritellään lähtökohtaisesti lainsäädännössä. Tietosuoja-asetuksen sääntely yksityisen käytön poikkeuksesta mahdollistaa tietojen käsittelyn ilman tietosuoja-asetuksesta seuraavien vaatimusten huomioimista. Omadata-ajattelun näkökulmasta keskeinen on kuitenkin tietosuoja-asetuksen säännös siitä, että asetusta sovelletaan toimijoihin, jotka tarjoavat keinot henkilökohtaisen käytön piiriin kuuluvalle käsittelylle. Lainsäädännön nojalla yksilöiden aktiiviset vaikutusmahdollisuudet tietoihinsa toteutuvat viranomaistoiminnassa heikommin kuin yksityisellä sektorilla. Voimassa oleva yleislaintasoinen sääntely ei myöskään yksinään mahdollista omadata-ajattelun tavoitteiden saavuttamista. Uusien ihmiskeskeistä tiedonhallintaa tukevien ratkaisujen omaksuminen osaksi kansallista viranomaistoimintaa edellyttää ennen kaikkea kansalaisten luottamusta, joka seurannee erityisesti henkilötietojen suojaa koskevan perusoikeuden suojaamisesta sekä tietosuoja-asetuksen vaatimusten huolellisesta noudattamisesta.
”Tiedon äärirajoilla” : Tiedon avoimuuden merkitys alaisen ja esimiehen kokemalle luottamukselle organisaatiossa

Nissi, Kaisa (2014)

Tutkielma käsittelee avoimen tiedonkulun merkitystä luottamukselle organisaatiossa sekä alaisten että esimiesten näkökulmasta. Nykyiset tiedonjaon demokratisoitumisen mukanaan tuomat läpinäkyvyyden vaatimukset luovat organisaatioissa uusia haasteita sekä tiedon avoimuudelle että luottamukselle. Luottamuksen on havaittu olevan yhteydessä useisiin eri ilmiöihin organisaation sisällä, mutta luottamuksen ja tiedonkulun suhdetta ei ole aiemmin tarkasteltu erikseen. Tiedon avoimuutta on niin ikään tarkasteltu lähinnä organisaatioiden ulkopuolisesta näkökulmasta. Tässä tutkielmassa tutkimustehtävänä oli selvittää, millainen merkitys organisaation sisäisellä tiedon avoimuudella on koetulle luottamukselle ja miten nämä ilmiöt nivoutuvat yhteen. Lisäksi tarkentavina tutkimuskysymyksinä olivat: millä tavoin tiedonkulun koetaan liittyvän kontrolliin ja valtaan organisaatiossa, mitkä tekijät vaikuttavat haluun jakaa tai olla jakamatta tietoa sekä mitkä asiat tiedonkulussa vahvistavat luottamusta. Samalla tarkasteltiin, eroavatko alaisten ja esimiesten näkemykset toisistaan. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna kahdessa eri organisaatiossa. Tutkimushenkilöinä oli kolme alaista ja heidän lähiesimiehensä eli yhteensä kuusi henkilöä. Aineisto analysoitiin käyttäen tulkinnallista fenomenologista analyysiä (Interpretative Phenomenological Analysis, IPA), joka mahdollistaa erityisesti yksilöllisen merkityksenannon ja kokemusten tarkastelun. IPAn teoreettinen tausta muodostuu fenomenologiasta, hermeneutiikasta ja idiografisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat lisäksi aiempi luottamukseen ja tiedon jakamiseen liittyvä tutkimus sekä symbolinen interaktionismi, joka tarkastelee inhimillistä toimintaa tulkintana ja korostaa viestinnän yhteisöllistä luonnetta. Tieteenfilosofisesti tutkielma on lähellä pragmaattista, käytäntöön suuntaavaa näkökulmaa. Tulosten yhteenvetona voidaan todeta, että avoin tiedonkulku on merkityksellistä sekä alaisten että esimiesten kokemuksille luottamuksesta. Luottamus muodostuu vastavuoroisesti alaisten ja esimiesten välisissä vuorovaikutussuhteissa. Erityisesti alaisille on tärkeää esimieheltä saatu rehellinen ja avoin tieto, mutta esimiehillekin alaisilta saatu tieto kertoo luottamuksesta ja sujuvoittaa työtä. Alaisen ja esimiehen erilaiset valta-asemat ja roolit tuottavat kuitenkin erilaisia odotuksia ja kokemuksia tiedonkulusta ja luottamuksesta. Vähempivaltaisella on myös vähemmän tietoa, jolloin odotukset tiedonsaannin suhteen ovat suuremmat ja tiedon epävarmuutta poistava merkitys korostuu. Alaisille tärkeää ja luottamusta herättävää onkin esimiesten kiinnostus heidän antamaansa tietoa kohtaan. Esimiehet taas odottavat alaisilta aktiivisuutta tiedon antamisessa ja hankkimisessa. Tulosten perusteella organisaatioissa tulisi entistä paremmin huomioida, että alaisen ja esimiehen asemassa toimivat henkilöt elävät tiedollisesti 'eri maailmoissa' ja tulkitsevat siksi toistensa toimintaa eri tavalla. Vaikka tiedonjaossa yksilön vastuu korostuu, alaisen ja esimiehen tiedonjakoon ei voida kohdistaa samanlaisia odotuksia, koska erilaiset roolit edellyttävät erilaista ja eritasoista tietoa. Erityisesti esimiehen on tärkeää ymmärtää ja ottaa huomioon alaisen odotukset, koska alaisen luottamus esimieheen on herkempi rapautumaan kuin esimiehen luottamus alaiseen.
Tiedonalan kieli neljäsluokkalaisten teksteissä

Manninen, Raija (2020)

Tiivistelmä – Referat – Abstract Pro gradu -tutkielma käsittelee biologian tiedonalan kieltä peruskoulun neljäsluokkalaisten teksteissä. Tutkielman tavoitteena on selvittää minkälaista biologian kieli on oppikirjan tekstissä ja oppilaiden teksteissä. Tekstit koskevat tässä tutkimuksessa 4. luokan ympäristötiedon oppikirjan tekstikatkelmaa ja oppilaiden kirjoitettuja ja puhuttuja tekstejä. Tutkielman aineisto koostuu 41 oppilaan kirjallisista vastauksista oppikirjan tekstiosasta laadittuihin kysymyksiin. Lisäksi aineistoon kuuluu oppilaiden haastatteluja, jotka on tehty lisätiedon saamiseksi. Tarkastelun kohteena on myös biologian oppikirjan tekstikatkelma. Tutkielma kuuluu kvalitatiivisen ja pieneltä osaltaan kvantitatiivisen tutkimuksen kentälle. Taustateoriana on systeemis-funktionaalinen kieliteoria. Tutkielman keskiössä on oppilaiden teksteistä ilmenevä biologian tiedonalaan liittyvä kielenkäyttö. Tätä kielenkäyttöä tarkastellaan suhteessa Pauline Gibbonsin teoriaan, jossa kielenkäyttö on porrastettu neljään eri kielenkäytön tasoon kohti tieteellistä kieltä. Oppilaiden vastauksista on nähtävissä, että suuri osa heidän vastauksistaan edustaa kontekstin perusteella ymmärrettävää kieltä, joka on riippuvainen kontekstista ja välittömästi yhteisesti jaetusta tilanteesta. Vajaa kolmannes vastauksista edustaa tarkempaa, tietoa referoivaa, yleistävää ja biologian käsitteitä tarkasti käyttävää tieteellistä kieltä. Nämä vastaukset sijoittuvat Gibbonsin tasolle 2–3, mikä kertoo siitä, että näiden oppilaiden kielenkäytössä sanasto sisältää biologian käsitteitä, on spesifimpää ja osoittaa luokittelua. Puhekielisyyksiä ei ole juurikaan ja lukijaan ja kirjoittajaan viittaava persoonapronominien käyttö on vähäistä tai sitä ei ole ollenkaan. Tutkielmassa ilmenee myös, että oppilaat käyttävät monenlaisia kielellisiä keinoja, joita ovat argumentointi, esimerkkien nostaminen, selittäminen ja vertailu. Biologian käsitteitä selittäessään oppilaiden vastaukset sisältävät onomatopoeettisia ilmauksia, joiden avulla he konkretisoivat käsitteitä. Oppilaat käyttävät myös vastausteksteissään biologiaan kuuluvia käsitteitä, joita ei oppikirjan tekstissä ole. Verratessaan oppilaat asettavat teksteissään vertailukohteeksi oman itsensä ja omakohtaiset kokemuksensa verrattaviin asioihin. Haastatteluissa ja kirjoitetuissa vastauksissa vertailu kohdistuu myös omaan kehitykseen ja kasvuun. Biologian käsitteitä selittäessään oppilaiden haastatteluista käy ilmi kielitietoisuutta heidän pohtiessaan selittämisen haasteellisuutta. Oppilaiden vastaustekstien kielen rakenteita tarkastaeltaessa nousee esiin konstruktioita, jotka ilmentävät oppilaiden kielenkäyttöä vertaamisen funktiossa. Jatkotutkimuksen aiheena voisi olla biologian tiedonalan kieli yläkoululaisten teksteistä.
Tiedonantovelvollisuuden oikeudelliset ulottuvuudet pörssiyhtiössä

Kättö, Joel (2014)

Tutkielman kohteena on informaatiosääntely arvopaperimarkkinoilla. Tutkimustehtävänä on tulkita ja systematisoida suomalaisen pörssiyhtiön tiedonantovelvollisuuksien sääntelyä yhtäältä markkinoilla toimiviin sijoittajiin sekä toisaalta pörssiyhtiön osakkeenomistajiin nähden. Tutkielma jakautuu edellä mainittua seuraten tiedonantovelvollisuuden positiiviseen ja negatiiviseen ulottuvuuteen. Edellisessä on kyse kaikkiin sijoittajiin, siis sekä olemassa oleviin että potentiaalisiin osakkeenomistajiin, kohdistuvan pörssiyhtiön tiedonantovelvollisuuden sisällön ja laajuuden arvioimisesta. Jälkimmäisen suhteen arvioidaan pörssiyhtiön mahdollisuutta poiketa kaikkiin markkinoilla toimiviin sijoittajiin kohdistuvasta tiedottamisesta yksittäisen osakkeenomistajan ja toisaalta koko osakkeenomistajakollektiivin hyväksi. Tutkielmassa hyödynnetään lainopillista tutkimusmetodia. Lainopillinen tutkimusmetodi sisältää myös oikeustaloustieteellisen elementin, mikä käy tutkielmassa ilmi arvopaperimarkkinoiden toimintaympäristön huomioimisena sääntelyn tulkinnassa ja systematisoinnissa. Tiedonantovelvollisuuden positiivisessa ulottuvuudessa tutkimuskohteen piiriin rajataan jälkimarkkinoiden tiedonantovelvollisuuden kannalta merkittävät sääntelyinstrumentit, arvopaperimarkkinalain säännöllinen ja jatkuva tiedonantovelvollisuus, joista käsittely painottuu jatkuvan tiedonantovelvollisuuden tulkintaan ja systematisointiin. Jatkuvan tiedonantovelvollisuuden tulkintaa lähestytään systematisoimalla tiedonantovelvollisuuden elementit julkistettavalta tiedolta edellytettävään täsmällisyyteen ja olennaisuuteen, sekä yhtiön toimintaan niin sanotun välitilan aikana. Jatkuvan tiedonantovelvollisuuden tulkintaa leimaa sen ongelmallinen suhde sisäpiirisääntelyyn ja ennen kaikkea markkinoiden väärinkäyttödirektiivissä omaksuttuun sisäpiirintiedon oikeudelliseen kaksoisrooliin. Kun markkinoiden väärinkäyttödirektiivissä sisäpiirintiedon syntyminen on lakiteknisesti kytketty jatkuvan tiedonantovelvollisuuden aktualisoitumiseen, on arvopaperimarkkinalaissa sisäpiirintiedon syntyminen ja jatkuvan tiedonantovelvollisuuden aktualisoituminen systemaattisesti erotettu toisistansa. EUT:n ratkaisukäytännössä omaksuttu tulkinta jatkuvan tiedonantovelvollisuuden ajallisesta ulottuvuudesta korostaa sijoittajien yhdenvertaisuuden ja sisäpiirintiedon väärinkäytön estämisen tavoitteita, ja on laajempi Suomessa omaksuttuun kantaan nähden. Tiedonantovelvollisuuden negatiivisessa ulottuvuudessa yksittäiseen osakkeenomistajaan kohdistuvaa selektiivistä tiedottamista lähestytään yhtiön johdon salassapitovelvollisuuden, osakeyhtiölain 1 luvun periaatesääntelyn sekä ennen kaikkea arvopaperimarkkinalain sisäpiirintiedon ilmaisukiellon valossa. Hintasensitiivisen tiedon selektiivinen ilmaiseminen osakkeenomistajalle voidaan katsoa sallituksi silloin, kun tiedottamisella ei loukata lainsäädäntöön tai sopimukseen perustuvaa salassapitovelvollisuutta, kyse on yhtiön kaikkien osakkeenomistajien edun näkökulmasta perustellusta sekä arvopaperimarkkinoiden toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisesta ilmaisemistilanteesta. EU-oikeuden tulkintavaikutus ohjaa sisäpiirintiedon ilmaisukiellon tulkintaa sijoittajien yhdenvertaisuutta ja sisäpiirintiedon väärinkäytön ennaltaehkäisyn tavoitteita painottavaan suuntaan, mikä on linjassa EU-oikeuden jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta koskevan tulkintavaikutuksen kanssa. Tiedonantovelvollisuuden negatiivisessa ulottuvuudessa osakkeenomistajakollektiiviin kohdistuvaa tiedottamista lähestytään osakkeenomistajien yhtiökokouksessa käytettävän kyselyoikeuden näkökulmasta. Kyselyoikeus voidaan markkinoilla toimivien sijoittajien näkökulmasta nähdä selektiivisenä tiedottamisena, joka kohdistuu kaikkien markkinatoimijoiden sijasta yhtiökokouksessa läsnä oleviin osakkeenomistajiin. Sisäpiirintiedon ilmaisukiellon, johdon laajan harkintavallan kyselyoikeuden rajoitusperusteiden suhteen sekä tiedonantovelvollisuuden positiivisen ulottuvuuden sääntelemien kattavien informaatiovelvoitteiden johdosta kyselyoikeuden merkitys pörssiyhtiössä on vähäinen. Kyselyoikeus voidaankin nähdä osakeyhtiön hyvään hallintoon kuuluvana, johdon legitimiteettiä ja osakkeenomistajien luottamusta vahvistavana varsin rajoitettuna vuoropuheluna yhtiön johdon ja osakkeenomistajien välillä.

Now showing items 26808-26827 of 31169

Browsing by Title

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO