Browsing by Title

Nuorten kiinnostus luonnontieteiden opiskelua kohtaan on heikentynyt sekä Suomessa että kansainvälisesti ja nuoria hakeutuu luonnontieteellisille aloille yhä vähemmän. Samaan aikaan Eurooppaan tarvitaan yli 700 000 uutta tutkijaa. Eräänä syynä nuorten kiinnostuksen puutteeseen luonnontieteiden opiskelua kohtaan pidetään nuorten stereotyyppistä tutkijakuvaa. Tutkijakuvalla tarkoitetaan henkilön mielikuvia ja käsityksiä tutkijoista. Stereotyyppiseen tutkijakuvaan kuuluvat käsitykset laboratoriotakkiin ja silmälaseihin pukeutuneista miehistä, jotka työskentelevät laboratoriossa tehden kokeita ympärillään monenlaisia tutkimusvälineitä. Stereotyyppisen tutkijakuvan väitetään vaikuttavan negatiivisesti nuorten asenteisiin ja kiinnostukseen luonnontieteiden opiskelua kohtaan ja jopa heidän halukkuuteensa hakeutua opiskelemaan luonnontieteellisille aloille. Suomalaisten lasten ja nuorten tutkijakuvaa ei ole aiemmin kartoitettu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten lasten ja nuorten käsityksiä tutkijoista. Tutkimuskohteena olivat Helsingin yliopiston LumA-tiedekasvatuskeskuksen kesän 2017 tiedeleireille osallistuneet lapset ja nuoret (N=455). Tutkimuksessa selvitettiin sukupuolen, iän sekä tiedeleirin teeman yhteyttä leiriläisten tutkijakuvaan. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselylomaketutkimusta, jossa vastaajat piirsivät omiin mielikuviinsa pohjautuvan kuvan tutkijasta. Piirroksia käsiteltiin määrällisenä aineistona. Jokainen piirustus analysoitiin tarkistuslistan avulla, johon listattiin kirjallisuudesta ja aineistosta nostettuja stereotyyppiseen tutkijakuvaan liittyviä piirteitä. Tulokset analysoitiin deskriptiivisellä analyysillä. Sukupuolten välisiä eroja tarkasteltiin khiin neliö -testien ja Mann-Whitneyn U-testin avulla. Iän yhteyttä tutkijakuvaan selvitettiin Kruskal-Wallis -testillä. Tutkimuksen luotettavuutta tarkasteltiin validiteetin ja reliabiliteetin avulla. Tutkimuksessa selvisi, että suomalaisilla lapsilla ja nuorilla on stereotyyppisinä pidettyjä käsityksiä tutkijoista, vaikkakin stereotyyppisiä piirteitä esiintyi piirroksissa vähemmän aiempiin tutkimuksiin verrattuna. Tyypillisimmät piirroksissa esiintyneet stereotyyppiset piirteet olivat työskentely sisällä, miestutkija sekä erilaiset tutkimuksen symbolit ja teknologiavälineet. Sukupuolella oli yhteys tutkijakuvaan tyttöjen piirtäessä merkitsevästi enemmän naistutkijoita ja hymyileviä tutkijoita kuin pojat. Vastaajan ikä ei ollut yhteydessä stereotyyppisten piirteiden määrään, toisin kuin aiemmissa tutkimuksissa. Leirin teema oli vahvasti yhteydessä niihin tarvikkeisiin, joita tutkijan ympärille piirrettiin. Tutkimuksessa havaittiin piirrosten tulkinnan olevan subjektiivista ja vaikuttavan tutkimuksen tuloksiin. Siten nuorten tutkijakuvaa tulisi jatkossa kartoittaa useiden metodien avulla. Tämä tutkimus antaa viitteitä tiedeleirien potentiaalista lasten ja nuorten tutkijakuvan muovaamisessa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää luonnontieteiden opetuksen kehittämisessä sekä formaalissa että nonformaalissa tiedekasvatuksessa: tiedostamalla nuoren oman tutkijakuvan muodostuminen voidaan opetuksessa tarjota oppijalle mahdollisuuksia muodostaa realistisempaa ja monipuolisempaa tutkijakuvaa esimerkiksi tutkijavierailujen ja toiminnallisten aktiviteettien kautta. Tämä voi lisätä nuorten kiinnostusta ja minäpystyvyyttä tutkijan uraa kohtaan.

Action competence is defined as an individual’s ability to act on behalf of something. One of the goals of environmental education is to raise citizens that act on behalf of sustainable development. Therefore, action competence is a vital concept in environmental education. Environmental education that seeks to increase learners’ action competence is focused on problem solving and encouraging learners to act as active citizens regarding environmental issues. This concentration on actions and solutions empowers learners towards acting on environmental problems. An individual’s action competence in environmental issues is strong when he or she is aware of his or her ability to act, has a will to act on environmental issues and has confidence in his or her potential influence. The material of this study was collected during June 2018 on science camps called Tulevaisuuden tutkijat. The camps were organized by the Science Education Centre of the University of Helsinki. The study examined how the camp participants experienced their action competence regarding environmental issues. It also studied the camp program that sought to raise their action competence. The goal of the study is to find and introduce themes that should be considered when we want to strengthen action competence in environmental education. These themes help develop environmental education to strengthen the action competence of learners. The material was collected via group interviews (n = 42) and it was analysed by theory-driven qualitative content analysis. The camp participants interviewed in this study had a strong will to act for environmental issues. They also had knowledge of their ability and potential to act though the quality of knowledge varied between the participants more than the will to act. Many of the participants displayed weak confidence in their own potential influence. The campers were interested in acting on behalf of the plastic litter problem, global climate change, conditions of the Baltic Sea, the well-being of animals and pollution. The activities that strengthened the action competence of the camp participants the most were related to collective action. One feature that strengthened action competence was that the influence of the activity was visible and concrete. It was also important that the activities were concentrated on action and developing solutions. As long as the activities emphasized actions and solutions, the negative feelings (e.g. concern) the activity may have caused didn’t affect negatively on action competence. All these features should be considered in the future when planning science camps. If we can strengthen the action competence of children in regard to environmental issues, we can avoid anxiety and passivating children and instead give them the ability and desire to act toward solving environmental issues.

Ihmistieteellisen tutkimuksen suorittaminen edellyttää usein henkilötietojen käsittelyä. Euroopan unionin alueella tietosuojaa koskevat yleiset säännökset on harmonisoitu direktiivillä yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (95/46/EY). Sääntelyn keskeisiä ratkaisuja on rekisteröidyn tiedollisen itsemääräämisoikeuden korostaminen. Lähtökohtana ihmistieteellisessä tutkimuksessa on, että tutkittava voi käyttää tiedollista itsemääräämisoikeuttaan antamalla tutkijoille suostumuksen itseään koskevien henkilötietojen käsittelyyn. Suostumuksen antaminen tieteelliseen jatkokäyttöön on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi pätevälle suostumukselle asetettujen vaatimuksien tulkinnanvaraisuuden, tutkimusta koskevien erityissäännösten ja tietosuojaviranomaisten kannanottojen vuoksi. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, onko EU:n tietosuojalainsäädännön viitekehyksessä ja tavassa, jolla se on implementoitu osaksi Suomen oikeusjärjestystä, mahdollista antaa primääritutkimuksen yhteydessä laaja suostumus tunnisteellisen tutkimusaineiston tieteelliseen jatkokäyttöön. Laajalla suostumuksella viitataan tilanteeseen, jossa tutkittava antaa suostumuksensa henkilötietojensa tutkimuskäyttöön ilman, että tulevia tutkimuksia yksilöidään tarkasti etukäteen. Tutkielman tarkastelun kohteena ovat nimenomaan ne tutkimukset, joihin sovelletaan yleislakina henkilötietolakia (523/1999). Tarkastelu keskittyy etenkin pätevän suostumuksen kriteereihin ja henkilötietolain 14 §:n tieteellistä tutkimusta koskevaan erityissäännökseen. Tutkielman läpi kulkee kaksi pääteemaa. Ensimmäisenä pääteemana on yksilön tiedollinen itsemääräämisoikeus, joka ilmenee etenkin yksilön antamana suostumuksena henkilötietojen käsittelyyn. Toisena pääteemana on henkilötietojen suojan sidonnaisuus tietosuojalainsäädännön tarkoitukseen: yksityisyyden suojaamiseen. Nämä pääteemat liittyvät myös kiinteästi toisiinsa – yksilö määrittelee tiedollisen itsemääräämisoikeutensa kautta suojattavan yksityisyytensä rajoja. Laajan suostumuksen pätevyyttä arvioidaan tiedollisen itsemääräämisoikeuden lähtökohdasta. Keskeisenä teemana on, että tutkittavien tiedollisuuden tasoa on arvioitava aina yksilöllisestä tiedontarpeesta. Tutkielmassa huomioidaan myös viimeaikaista informed consent –doktriiniin kohdistettua kritiikkiä yksilöinnin tiukentumisesta ja dekontekstualisoitumisesta. Toiseksi viimeisessä luvussa tarkastellaan yleisellä tasolla biopankeissa käytettyjä tapoja hankkia tutkittavien suostumus ja arvioidaan näiden käyttökelpoisuutta muussa ihmistieteellisessä tutkimuksessa. Lopputuloksena on, että tiedollisen itsemääräämisoikeuden näkökulmasta ei ole perusteellista rajoittaa yksilön vapaaehtoista tahdonmuodostusta. Toisaalta on vältettävä kategorisia tulkintoja. Laajan suostumuksen pätevyyttä tulee arvioida aina tapauskohtaisesti huomioiden suostumuksen antamisen vaikutus rekisteröidyn yksityisyyden suojalle. Tutkielman lopussa pohditaan vaihtoehtoja saada käytännön tutkimustoimintaa harjoittaville mahdollisuus saada varmuus hyväksyttävistä toimintamalleista hankittaessa suostumusta jatkokäyttöä varten. Tutkielman valmistumisen hetkellä Euroopan unionin tietosuojalainsäädäntöä uudistetaan. Lopullinen varmuus tulevan tietosuoja-asetuksen sisällöstä on kuitenkin vielä epäselvä. Valmisteilla olevaa lainsäädäntöä tarkastellaan tutkielmassa kursorisesti.

Tutkielma käsittelee avoimen tiedonkulun merkitystä luottamukselle organisaatiossa sekä alaisten että esimiesten näkökulmasta. Nykyiset tiedonjaon demokratisoitumisen mukanaan tuomat läpinäkyvyyden vaatimukset luovat organisaatioissa uusia haasteita sekä tiedon avoimuudelle että luottamukselle. Luottamuksen on havaittu olevan yhteydessä useisiin eri ilmiöihin organisaation sisällä, mutta luottamuksen ja tiedonkulun suhdetta ei ole aiemmin tarkasteltu erikseen. Tiedon avoimuutta on niin ikään tarkasteltu lähinnä organisaatioiden ulkopuolisesta näkökulmasta. Tässä tutkielmassa tutkimustehtävänä oli selvittää, millainen merkitys organisaation sisäisellä tiedon avoimuudella on koetulle luottamukselle ja miten nämä ilmiöt nivoutuvat yhteen. Lisäksi tarkentavina tutkimuskysymyksinä olivat: millä tavoin tiedonkulun koetaan liittyvän kontrolliin ja valtaan organisaatiossa, mitkä tekijät vaikuttavat haluun jakaa tai olla jakamatta tietoa sekä mitkä asiat tiedonkulussa vahvistavat luottamusta. Samalla tarkasteltiin, eroavatko alaisten ja esimiesten näkemykset toisistaan. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna kahdessa eri organisaatiossa. Tutkimushenkilöinä oli kolme alaista ja heidän lähiesimiehensä eli yhteensä kuusi henkilöä. Aineisto analysoitiin käyttäen tulkinnallista fenomenologista analyysiä (Interpretative Phenomenological Analysis, IPA), joka mahdollistaa erityisesti yksilöllisen merkityksenannon ja kokemusten tarkastelun. IPAn teoreettinen tausta muodostuu fenomenologiasta, hermeneutiikasta ja idiografisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat lisäksi aiempi luottamukseen ja tiedon jakamiseen liittyvä tutkimus sekä symbolinen interaktionismi, joka tarkastelee inhimillistä toimintaa tulkintana ja korostaa viestinnän yhteisöllistä luonnetta. Tieteenfilosofisesti tutkielma on lähellä pragmaattista, käytäntöön suuntaavaa näkökulmaa. Tulosten yhteenvetona voidaan todeta, että avoin tiedonkulku on merkityksellistä sekä alaisten että esimiesten kokemuksille luottamuksesta. Luottamus muodostuu vastavuoroisesti alaisten ja esimiesten välisissä vuorovaikutussuhteissa. Erityisesti alaisille on tärkeää esimieheltä saatu rehellinen ja avoin tieto, mutta esimiehillekin alaisilta saatu tieto kertoo luottamuksesta ja sujuvoittaa työtä. Alaisen ja esimiehen erilaiset valta-asemat ja roolit tuottavat kuitenkin erilaisia odotuksia ja kokemuksia tiedonkulusta ja luottamuksesta. Vähempivaltaisella on myös vähemmän tietoa, jolloin odotukset tiedonsaannin suhteen ovat suuremmat ja tiedon epävarmuutta poistava merkitys korostuu. Alaisille tärkeää ja luottamusta herättävää onkin esimiesten kiinnostus heidän antamaansa tietoa kohtaan. Esimiehet taas odottavat alaisilta aktiivisuutta tiedon antamisessa ja hankkimisessa. Tulosten perusteella organisaatioissa tulisi entistä paremmin huomioida, että alaisen ja esimiehen asemassa toimivat henkilöt elävät tiedollisesti 'eri maailmoissa' ja tulkitsevat siksi toistensa toimintaa eri tavalla. Vaikka tiedonjaossa yksilön vastuu korostuu, alaisen ja esimiehen tiedonjakoon ei voida kohdistaa samanlaisia odotuksia, koska erilaiset roolit edellyttävät erilaista ja eritasoista tietoa. Erityisesti esimiehen on tärkeää ymmärtää ja ottaa huomioon alaisen odotukset, koska alaisen luottamus esimieheen on herkempi rapautumaan kuin esimiehen luottamus alaiseen.

Tutkielman kohteena on informaatiosääntely arvopaperimarkkinoilla. Tutkimustehtävänä on tulkita ja systematisoida suomalaisen pörssiyhtiön tiedonantovelvollisuuksien sääntelyä yhtäältä markkinoilla toimiviin sijoittajiin sekä toisaalta pörssiyhtiön osakkeenomistajiin nähden. Tutkielma jakautuu edellä mainittua seuraten tiedonantovelvollisuuden positiiviseen ja negatiiviseen ulottuvuuteen. Edellisessä on kyse kaikkiin sijoittajiin, siis sekä olemassa oleviin että potentiaalisiin osakkeenomistajiin, kohdistuvan pörssiyhtiön tiedonantovelvollisuuden sisällön ja laajuuden arvioimisesta. Jälkimmäisen suhteen arvioidaan pörssiyhtiön mahdollisuutta poiketa kaikkiin markkinoilla toimiviin sijoittajiin kohdistuvasta tiedottamisesta yksittäisen osakkeenomistajan ja toisaalta koko osakkeenomistajakollektiivin hyväksi. Tutkielmassa hyödynnetään lainopillista tutkimusmetodia. Lainopillinen tutkimusmetodi sisältää myös oikeustaloustieteellisen elementin, mikä käy tutkielmassa ilmi arvopaperimarkkinoiden toimintaympäristön huomioimisena sääntelyn tulkinnassa ja systematisoinnissa. Tiedonantovelvollisuuden positiivisessa ulottuvuudessa tutkimuskohteen piiriin rajataan jälkimarkkinoiden tiedonantovelvollisuuden kannalta merkittävät sääntelyinstrumentit, arvopaperimarkkinalain säännöllinen ja jatkuva tiedonantovelvollisuus, joista käsittely painottuu jatkuvan tiedonantovelvollisuuden tulkintaan ja systematisointiin. Jatkuvan tiedonantovelvollisuuden tulkintaa lähestytään systematisoimalla tiedonantovelvollisuuden elementit julkistettavalta tiedolta edellytettävään täsmällisyyteen ja olennaisuuteen, sekä yhtiön toimintaan niin sanotun välitilan aikana. Jatkuvan tiedonantovelvollisuuden tulkintaa leimaa sen ongelmallinen suhde sisäpiirisääntelyyn ja ennen kaikkea markkinoiden väärinkäyttödirektiivissä omaksuttuun sisäpiirintiedon oikeudelliseen kaksoisrooliin. Kun markkinoiden väärinkäyttödirektiivissä sisäpiirintiedon syntyminen on lakiteknisesti kytketty jatkuvan tiedonantovelvollisuuden aktualisoitumiseen, on arvopaperimarkkinalaissa sisäpiirintiedon syntyminen ja jatkuvan tiedonantovelvollisuuden aktualisoituminen systemaattisesti erotettu toisistansa. EUT:n ratkaisukäytännössä omaksuttu tulkinta jatkuvan tiedonantovelvollisuuden ajallisesta ulottuvuudesta korostaa sijoittajien yhdenvertaisuuden ja sisäpiirintiedon väärinkäytön estämisen tavoitteita, ja on laajempi Suomessa omaksuttuun kantaan nähden. Tiedonantovelvollisuuden negatiivisessa ulottuvuudessa yksittäiseen osakkeenomistajaan kohdistuvaa selektiivistä tiedottamista lähestytään yhtiön johdon salassapitovelvollisuuden, osakeyhtiölain 1 luvun periaatesääntelyn sekä ennen kaikkea arvopaperimarkkinalain sisäpiirintiedon ilmaisukiellon valossa. Hintasensitiivisen tiedon selektiivinen ilmaiseminen osakkeenomistajalle voidaan katsoa sallituksi silloin, kun tiedottamisella ei loukata lainsäädäntöön tai sopimukseen perustuvaa salassapitovelvollisuutta, kyse on yhtiön kaikkien osakkeenomistajien edun näkökulmasta perustellusta sekä arvopaperimarkkinoiden toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisesta ilmaisemistilanteesta. EU-oikeuden tulkintavaikutus ohjaa sisäpiirintiedon ilmaisukiellon tulkintaa sijoittajien yhdenvertaisuutta ja sisäpiirintiedon väärinkäytön ennaltaehkäisyn tavoitteita painottavaan suuntaan, mikä on linjassa EU-oikeuden jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta koskevan tulkintavaikutuksen kanssa. Tiedonantovelvollisuuden negatiivisessa ulottuvuudessa osakkeenomistajakollektiiviin kohdistuvaa tiedottamista lähestytään osakkeenomistajien yhtiökokouksessa käytettävän kyselyoikeuden näkökulmasta. Kyselyoikeus voidaan markkinoilla toimivien sijoittajien näkökulmasta nähdä selektiivisenä tiedottamisena, joka kohdistuu kaikkien markkinatoimijoiden sijasta yhtiökokouksessa läsnä oleviin osakkeenomistajiin. Sisäpiirintiedon ilmaisukiellon, johdon laajan harkintavallan kyselyoikeuden rajoitusperusteiden suhteen sekä tiedonantovelvollisuuden positiivisen ulottuvuuden sääntelemien kattavien informaatiovelvoitteiden johdosta kyselyoikeuden merkitys pörssiyhtiössä on vähäinen. Kyselyoikeus voidaankin nähdä osakeyhtiön hyvään hallintoon kuuluvana, johdon legitimiteettiä ja osakkeenomistajien luottamusta vahvistavana varsin rajoitettuna vuoropuheluna yhtiön johdon ja osakkeenomistajien välillä.

Tutkielmani käsittelee tiedonantovelvollisuutta hevoskaupassa. Huomioin kuluttajakaupan ja muun kaupan erot, sekä kauppalain ja kuluttajansuojalain soveltamisen kannalta merkitykselliset asiat. Vakavimpiin tiedonantovelvollisuuden laiminlyönteihin sovelletaan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain pätemättömyysperusteita. Tutkielmassa pyrkimyksenä on löytää ratkaisu myyjän ja ostajan oikeuksien ja velvollisuuksien oikeudenmukaiselle toteutumiselle ja tuoda esiin hevoskaupan erityisyydestä johtuvat haasteet lainsoveltamistilanteissa. Sopimusoikeudelliseen tiedonantovelvollisuuteen on vaikuttanut erilaiset vallalla olleet yhteiskunnalliset näkemykset, joten tutkielmassa käydään läpi sopimusoikeuden kehitystä ja siihen vaikuttaneita teorioita. Tutkielmassa käydään läpi kansainväliset oikeuslähteet ja sopimusoikeuden kehityksen, painottaen viimeaikaista EU-oikeudellista kehitystä ja kansainvälisessä sopimusoikeudessa ilmi tulleita epäkohtia. Tiedonantovelvollisuus on vahvasti periaatesidonnainen, joten tutkielmassani on huomioitu tiedonantovelvollisuuteen vaikuttaneet periaatteet: lojaliteettiperiaate, yhdenvertaisuusperiaate ja kohtuusperiaate. Heikomman suoja ja perusoikeuksien vahvistunut merkitys varallisuusoikeudessa ovat nostaneet keskiöön tasavertaisuuden sopimussuhteissa. Perusoikeuksiin ja heikomman suojelemiseen liittyy kuitenkin aina vaara, että joko ali- tai yli suojellaan toista osapuolta. Varallisuusoikeudessa tilanteiden tapauskohtaisuus on tyypillistä. Joustavat normit, kuten sopimuksenmukaisuutta koskevat, mahdollistavat lainsoveltajan käyttää harkintavaltaansa. Tapauskohtaisuus aiheuttaa kuitenkin ongelmia oikeuden ennakoitavuuden ja yhdenvertaisuuden kannalta, ja saatetaan sattumanvaraisesti pitää milloin mitäkin seikkaa relevanttina. Hevoskaupassa tapauskohtaisuus korostuu kaupan kohteen erityisyyden johdosta ja osapuolten henkilökohtaisten ominaisuuksien eroavaisuuksien vuoksi. Neuvonta- ja varoittamisvelvollisuus ovat mahdollisia hevoskaupassa, erityisesti lojaliteettivelvollisuuden takia, tilanteissa, jossa ostaja on kokematon, myyjä ammattilainen ja hevonen omaa erityisiä ominaisuuksi. Vaatimukset soveltuvuudesta erityiseen tarkoitukseen tulisi pitää kohtuullisena myyjille, ja siten vain poikkeuksellisesti voi vastuu syntyä sen perusteella tiedonantovirheestä. Vastuu soveltuvuudesta erityiseen tarkoitukseen on mahdollinen sellaisena kuin se on -ehtoa koskevan säännöksen mukaan, mikälli tilanne täyttää erityiseen tarkoitukseen soveltuvuudelle asetetut vaatimukset. Kuluttajariitalautakunta on automaattisesti soveltanut sellaisena kuin se on -ehtoa koskevaa säännöstä käytetyn tavaran kauppaan vastoin alkuperäistä säännösten tarkoitusta asettaa vain minimivaatimus tiedonantovelvollisuuden täyttämiselle. Tiedonantovelvollisuuden täyttämisvaatimukset ovat tapauskohtaisia, jolloin tulisi huomioida kaikki tapaukseen vaikuttavat seikat ja välttää liian yksipuolista tarkastelutapaa. Heikomman suojelemisessa tulisi samoin huomioida tilanne kokonaisuutena. Heikomman suojan tulisi saada merkitystä yhdenvertaisesti kaikissa samanlaisissa tilanteissa. Siten heikomman suojeleminen on tarpeellinen yksityishenkilöiden ja pienyrittäjienkin kohdalla, eikä sitä voida siten rajoittaa vain kuluttajankaupassa voimassa olevaksi. Kansainvälisesti sopimusoikeuden yhtenäistämispyrkimystä tulisi edelleenkin tavoitella ja luopua EU:ssa mahdollisuudesta säätää kansallisesti lisävaatimuksia sopimuksenmukaisuuden osalta.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia tiedonhakustrategioita tiedonhakijatkäyttävät etsiessään tietoa Internetistä. Käyttäjät luokitellaan kolmeen ryhmään tiedonhakustrategiansa mukaan. Haku-suuntautuneet käyttäjät käyttävät enimmäkseen hakukoneita, niin koko Internetin kattavia kuin sivustojen sisäisiäkin. Linkkisuuntautuneet taas joko tietävät tai arvaavat kohdesivuston osoitteen tai käyttävät laajoja hierarkkisia hakemistoja tiedon löytämiseen. He navigoivat mielummin sivustollakin linkkejä käyttäen eivätkä yleensä käytä hakutoimintoa. Eriytyneet käyttäjät eivät säännönmukaisesti suosi kumpaakaan tapaa, vaan valitsevat strategian tehtävän mukaan. Tietoa kerättiin kahdella tavalla: WWW-sivulla olleella kyselylomakkeella ja tiedonhakutestillä, jossa käyttäjille annettiin suoritettavaksi erilaisia tiedonhakutehtäviä. Tiedonhakutehtävät lajiteltiin kolmeen ryhmään sen mukaan, mitä strategiaa ne suosivat: hakustrategiaa suosivat, linkkistrategiaa suosivat ja neutraalit tehtävät. Tutkimusongelmana oli selvittää, kuinka tehtävän tyyppi ja ATK- ja Internet-kokemus vaikuttavat tiedonhakustrategian valintaan. Kävi ilmi, ettei käyttäjien suuntautuneisuus tiettyyn strategiaan vaikuta tiedonhakustrategian valintaan, vaan ainoastaan tehtävän tyyppi oli merkitsevä tekijä. Aikaisemman tutkimustiedon valossa kokeenet suosivat haku-suuntautunutta strategiaa. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että kokemus lisäsi molempien strategioiden käyttöä yhtäläisesti, mutta tämä ilmiö oli havaittavissa ainoastaan kysely-lomakkeen pohjalta, ei testeissä. Molempien tiedonhakustrategioiden käyttö lisääntyy kokemuksen myötä, mutta suhteelliset osuudet pysyvät samoina. Syyksi sille, että kokeneet eivät suosineet hakustrategiaa, esitetään sitä, että tehtävät olivat liian helppoja, jolloin kokemus ei pääse auttamaan. Oleellisia eroja suoritusajoissa tai hakustrategian vaihdon tiheydessä ei havaittu suhteessa kokemukseen, ainoastaan suhteessa tehtävän tyyppiin.Tämäkin selitettiin toisentyyppisten tehtävien helppoudella. Tutkimuksessa pohditaan lisäksi asiantuntijuuden syntyä tiedonhakukontekstissa sekä esitetään metatietohypoteesi, jonka mukaan tiedonhakustrategian valintaan vaikuttaa tärkeänä tekijänä käyttäjän metatieto hakupalveluista. Metatietoon kuuluu tieto siitä, mitä hakukoneita on saatavilla, mitä tietoa verkosta kannattaa hakea, millä yrityksillä ja yhteisöillä on sisältörikkaat sivut jne, ja minkä tyyppistä tietoa yleensä on saatavilla. Kaikenkaikkiaan strategian valintaan esitetään taustalle kolmen tason tiedon vaikutusta: 1) oma asiantuntemus haettavasta alasta, 2) metatieto Internetin tiedonhakupalveluista sekä 3) tekninen tieto siitä, kuinka hakukoneet toimivat.

Tutkielma käsittelee tiedon ja asiantuntijuuden rakentumista sukupuoliaiheisessa ryhmäimitaatiopelissä. Sen teoreettisessa pohjassa yhdistyvät etnometodologis-keskustelunanalyyttinen näkemys sosiaalisia ryhmiä koskevien tiedon ja asiantuntijuuden tilannesidonnaisesta rakentumisesta sekä imitaatiopelin tieteentutkimuksen alalle asettuva teoriaperinne. Tutkielmassa haetaan vastauksia siihen, miten sukupuolta koskevaa tietoa ja asiantuntemusta rakennetaan imitaatiopelissä aktiivisten neuvotteluiden myötä, ja mitä tämä prosessi kertoo sukupuolesta sosiaalisena ryhmänä sekä imitaatiopelistä episteemisyyttä taustoittavana vuorovaikutuskontekstina. Tutkielma avaa siten myös imitaatiopelin tulosten taustalle jäävää mustaa laatikkoa. Etnometodologis-keskustelunanalyyttisesta näkökulmasta sosiaalisen maailman voidaan katsoa rakentuvan jaetun tiedon varaan. Ryhmäkategorioihin liitetään niille ominaista tietoa ja sen mukaisia odotuksia. Ne toimivat resursseina, joita voidaan vahvistaa, muovata tai hylätä joustavasti tilanteesta riippuen. Henkilökohtaista kokemusta ei välttämättä tulkita tiedoksi, sillä episteemisen pääsyn ohella myös henkilöön liitetty ryhmäkategoria ja episteeminen status vaikuttavat hänen oikeuteensa ja toisaalta velvollisuuteensa ilmaista tietämystä kussakin tilanteessa. Tieto on siten sekä neuvottelunvaraista että normatiivisesti säädeltyä. Asiantuntijuus edellyttää tiedon teknisen oikeellisuuden ohella sen yhteisöllistä relevanssia. Imitaatiopeli on tietokonevälitteinen peli, jossa osallistujat toimivat kolmessa roolissa: tuomari, ei-teeskentelijä ja teeskentelijä. Tuomarin tehtävänä on esittää kysymyksiä ja selvittää, kumpi vastaajista kuuluu hänen kanssaan samaan sosiaaliseen ryhmään. Tutkijan teoreettisesta viitekehyksestä riippuen imitaatiopelin voidaan katsoa tuottavan tietoa A) kahden sosiaalisen ryhmän keskinäisen diskursiivisen sosialisaation asteesta tai B) sosiaalisen ryhmän kyvystä aktivoida ryhmäidentiteettiään ja tuottaa menestyksekkäästi eroja suhteessa toiseen sosiaaliseen ryhmään. Näkökulmia yhdistää vuorovaikutteisen asiantuntemuksen käsite, jolla tarkoitetaan syvää diskursiivista ymmärrystä kohderyhmän alueelta, omaksuttuna joko puhtaan vuorovaikutteisesti tai omakohtaisen kokemuksen myötä. Tutkielmassa omaksutun etnometodologis-keskustelunanalyyttisen näkökulman mukaan vuorovaikutteinen asiantuntemus on parasiittista kohderyhmän jakamalle yhteiselle käytäntöpohjalle, jota ei tule ottaa annettuna. Tutkimuksen kiintopisteeksi tulee siten ottaa sosiaalisten ryhmien jäsenten oma kokemus ryhmäidentiteettinsä kontekstisidonnaisesta merkityksestä tai merkityksettömyydestä ja siirtää tarkastelu siihen, aktivoituvatko ryhmän sisäiset rajat käytännössä. Tutkielman aineistona hyödynnetään sukupuoliaiheisen ryhmäimitaatiopelin kirjallista aineistoa sekä videointeja. Ryhmäimitaatiopelissä jokaista roolia pelaa yhteistyössä kolmen hengen ryhmä, joten videoaineiston avulla voidaan tehdä keskustelunanalyyttista analyysia kahdella pelin tasolla: 1) pelaajaryhmien sisäisen episteemisyyden rakentuminen sekä 2) tuomareiden tekemät arvioinnit vastausten asiantuntevuudesta. Vastaajaryhmien päätöksentekoa tarkastellessa ei-teeskentelijäryhmien vaikeudet muodostaa yhtenäisiä vastauksia osoittavat, etteivät sukupuoleen liitetyt käytännöt ole sisäisesti yhdenmukaisia. Teeskentelijäryhmien vastaukset voivat perustua yleistiedon ja vuorovaikutteisen tietämyksen ohella myös omakohtaiseen kokemukseen. Vaikka episteemiset rajat näyttäytyvät joustavina, myös pelirooleihin liitetyt statusasemat vaikuttavat siihen, tuottaako kokemus oikeuden ilmaista tietämystä: ei-teeskentelijäryhmät voivat hyödyntää omakohtaisia kokemuksiaan sellaisinaan, kun taas teeskentelijäryhmät joutuvat pohtimaan vastaustensa uskottavuutta useammalla eri tasolla. Miesten ja naisten maailmoja koskeva tieto ei ole selvästi rajattua, joten pelissä kysytyt kysymykset perustuvat lähinnä oletukseen arkipäiväisiin kokemuksiin liitettyjen merkitysten eroavaisuuksista sosiaalisten ryhmien välillä. Kokemusperäisten tulkintojen vastaavuus ei ole aineiston perusteella kovinkaan tehokas arvioinnin perusta. Useimpia arviointeja määrittääkin tuomarin ja vastaajien tulkintakehysten yhteneväisyys, eli pelaajia yhdistävä tai erottava tapa liittää merkityksiä arkipäiväisiin kokemuksiin. Kokemusperäisen tiedon ohella sukupuolipelin punaisena lankana kulkee tietoisuus sukupuolta koskevasta yleistiedosta tai stereotypioista, joiden relevanssi suhteessa omiin kokemuksiin on yksilöllinen. Kolmantena ulottuvuutena on asiantuntijuuden yhteisöllinen hyväksyttävyys tai moraalisuus: koska teknisesti oikeaa tai väärää tietoa sukupuolesta on vaikea määritellä, tuomareiden voimakkaimmat arvioinnit perustuvat näkemykseen siitä, mitkä ovat hyväksyttäviä tapoja tulkita tietoa. Asiantuntijuuden moraalisen hyväksyttävyyden vaatimus rakentaa tilannekohtaisesti aktivoituvat rajat sille, miten sukupuolta voidaan perustellusti esittää. Vaikka sukupuoli näyttäytyy sisäisesti heterogeenisenä, mikä tahansa tulkinta ei ole yhtä relevantti. Tulokset tukevat näkemystä sukupuolta koskevan tiedon ja asiantuntemuksen relatiivisuudesta. Vastaajien omat tulkinnat tietävyydestään tai se, mihin tämä tietävyys perustuu, eivät ratkaise tuomarin tulkintaa vastausten asiantuntevuudesta. Stereotypia voidaan katsoa osoitukseksi aidosta asiantuntemuksesta, ja vastaavasti omakohtaiseen kokemukseen perustuva vastaus epäuskottavaksi. Sukupuoli näyttäytyy latenttina kategoriana varsinaisen sosiaalisen ryhmän sijasta. Toisaalta miesten ja naisten sosiaalisilla ryhmäkategorioilla on myös kyky aktivoitua etenkin silloin, kun niihin liitettyjä normeja rikotaan. Aineisto osoittaa, että sukupuolen merkitys osana henkilökohtaista identiteettiä voi olla tietyissä yhteyksissä täysin epärelevantti ja toisissa puolestaan aktiivinen resurssi, joka määrittää eroa meihin ja muihin. Vuorovaikutteisen asiantuntijuuden toteutumista ei siksi tule tulkita pelkästään imitaatiopelin kvantitatiivisten tulosten perusteella, sillä asiantuntijuuden käsite ei ole validi ilman kohderyhmää yhdistäviä käytäntöjä. Vuorovaikutteisen asiantuntemuksen uudelleenmäärittely sosiaalisen ryhmän sisäisen aktivoitumisen välineenä on linjassa tässä tutkielmassa esitellyn sukupuoliryhmäimitaatiopelin analyysin kanssa. Tästä näkökulmasta imitaatiopeli tarjoaa mielenkiintoisen tutkimuskohteen keskustelunanalyyttisesti suuntautuneelle tutkijalle.

Tiedolla on tärkeä merkitys nykyisessä tietointensiivisessä maailmassamme. Tieto on raaka-ainetta, jonka pohjalta rakennetaan uusia palveluja ja tuotteita. Julkisen hallinnon organisaatioilla on suuret määrät tietoa, jota voidaan hyödyntää monin tavoin, niin yhteiskunnallisesti kuin kaupallisesti. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on hallinnollisen tiedon avaamista pyritty edistämään ympäri maailman erilaisilla säädöksillä ja avoimen hallinnon ja tiedon ohjelmilla. Myös Suomessa hallinnollisen tiedon avaaminen on kuulunut mukaan hallitusohjelmiin ja kärkihankkeisiin. Tiedon avaamisen edistäminen on tuottanut tulosta, ja Suomi on ollut kärkimaiden joukossa tiedon avaamisessa. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin tiedon avaamista viranomaisorganisaation näkökulmasta. Tutkielma jakautuu kahteen osaan. Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin miksi hallinnolliset organisaatiot avaavat tietoa, millaista arvoa tiedon avaamisella voidaan saavuttaa ja kuinka tiedon käyttöä voidaan edistää. Lisäksi käytiin läpi avoimeen tietoon ja rajapintoihin liittyviä määritelmiä. Tutkielman toisena osana oli Tilastokeskuksen rajapintojen käyttäjille tehty haastattelututkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia käyttäjillä oli Tilastokeskuksen rajapinnoista, kuinka he käyttivät tietoa ja millaisia kehitysehdotuksia heillä oli. Haastattelututkimuksen perusteella käyttäjät kokivat Tilastokeskuksen kaltaisten viranomaisten jakaman avoimen tiedon tärkeänä taustatietona omassa työssään ja he luottivat saamaansa tietoon. Käyttäjät toivoivat tiedon olevan ensisijaisesti saatavilla koneluettavien rajapintojen kautta, sillä usein tietoa oli tarve käyttää automaattisissa prosesseissa. Parannettavaa oli esimerkiksi tiedon ajantasaisuudessa, löydettävyydessä sekä ymmärrettävyydessä. Avoimen tiedon käytön edistäminen on suurelta osin sen avaajan käsissä. Jotta tiedon ja rajapintojen avaaminen olisi tehokasta ja siitä saataisiin toivottuja hyötyjä, tietoja avaavan organisaation kannattaa toteuttaa avaaminen hallitusti ja järjestelmällisesti. Tietoa avaavan organisaation työtä selkeyttää esimerkiksi hallitun strategian suunnittelu tiedon avaamiseksi ja mahdollisesti nimetty henkilö tai työryhmä pitämään huolta avatusta tiedosta ja rajapinnoista.

Yleisösisällön käytön lisääntymisen taustalla on toisaalta demokraattis-ideologisia, toisaalta kaupallisia vaikuttimia. Lukijan kuvat voi nähdä median tuotantoprosessin demokratisointina. Toisaalta median syyt käyttää kuvia liittyvät niiden tuomaan lisäarvoon. Kuitenkin tutkimuksessa on toistaiseksi harvoin kysytty, mistä tuo lisäarvo yleisön näkökulmasta rakentuu. Työssä kysymystä tarkastellaan hyödyntäen Nico Carpentierin teoriaa laadun ulottuvuuksista. Työssä selvitetään, mitä laatu-ulottuvuuksia tai koettua laadun puutetta amatöörikuvissa koetaan, miten amatöörikuviin liitetty laatu vertautuu ammattilaiskuvissa koettuun laatuun, ja mitä johtopäätöksiä näistä havainnoista voi tehdä koskien yleisön näkemystä amatöörikuvien vaikutuksesta journalismin laatuun yleensä. Aineistona on yhdeksän fokusryhmähaastattelua, joita on analysoitu luokitteluun pohjautuvalla laadullisella sisällönanalyysillä. Analyysin tuloksena neljä keskeistä johtopäätöstä ovat: 1) Kuvat koetaan ammattilaiskuvaajien kuvia autenttisemmiksi, ja kuvien koetaan monipuolistavan uutisointia. 2) Kuvien demokraattinen itseisarvo on heikko. Yleisösisältöön on liitetty optimistisia odotuksia median tuotantoprosessin demokratisoitumisesta, mutta yleisöt eivät koe kuvia kansalaisjournalistisessa mielessä. 3) Amatöörikuvien ammattilaiskuville asettamat haasteet liittyvät professionaaliseen ja eettiseen laatu-ulottuvuuteen. 4) Amatöörikuvat rikkovat uutiskuvaston totuttua visuaalista järjestystä, mikä näkyy irrationaalisina pelkoina sekä moraalisena paniikkina. Kokonaisuudessa amatöörikuvat nähdään journalismin laatua lisäävänä tekijänä, kunhan niihin liittyvät riskit, esimerkiksi eettiset ongelmat, huomioidaan.