Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Haikarainen, Anni (2023)
    Tuomarin rooli rikosasian ratkaisuharkinnassa on oikeusvarmuuden ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteuttamisen kannalta hyvin keskeinen. Siksi onkin yllättävää, ettei tuomarin päätöksentekoon vaikuttavia virhelähteitä ole kotimaisessa oikeustieteellisessä tutkimuksessa laajemmin tutkittu. Oikeuspsykologinen tutkimus on tähän saakka keskittynyt suurilta osin todistajanpsykologiseen tutkimukseen. Tutkielman tarkoituksena on yhtäältä valottaa tarkemmin tuomarin ratkaisuharkinnassa realisoituvia kognitiiviseen toimintaan liittyviä virhelähteitä eli niin sanottuja kognitiivisia vinoumia, jotka ovat osa kaikkea inhimillistä harkintaa ja päätöksentekoa. Tällaisia kognitiivisia vinoumia ovat muun muassa vahvistusvinouma (eng. confirmation bias), jälkiviisausvinouma (eng. hindsight bias) ja edustavuusvinouma (eng. representativness bias). Lisäksi käsitellään näistä vinoumista aiheutuvia riskejä oikeusvarmuudelle sekä oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille ja ratkaisulle rikosasioissa. Lopuksi hahmotellaan keinoja kontrolloida ja ehkäistä vinoumien vaikutusta aihepiiriä koskevan empiirisen tutkimuksen avulla. Tuomarin ammatissa intuitiivinen päätöksentekokyky ei psykologisen tutkimustiedon perusteella kehity luotettavammaksi kokemuksen myötä. Tyypillisesti kuitenkin itsevarmuus johtopäätösten oikeellisuudesta ja laadusta kasvaa kokemuksen karttuessa. Tämä on huolestuttava havainto, kun huomioidaan intuitiivisten johtopäätösten väistämättömyys myös tuomarin todistus- ja ratkaisuharkinnassa. Intuitiivisiin päätöksiin liittyy merkittävästi suurempi todennäköisyys kognitiivisten vinoumien esiintymiselle, ja ratkaisuharkinta voi siis ajautua perusteetta väärään suuntaan todelliseen tapahtumienkulkuun verrattuna. Kognitiivisten vinoumat ovat joka tapauksessa luonnollinen osa ihmisen kognitiivista toimintaa ja erityyppiset heuristiset päättelysäännöt yksinkertaistavat ja helpottavat päätöksentekoa. Haasteita voi kuitenkin syntyä, jos intuitioon ja heuristisiin päättelysääntöihin nojataan tilanteissa, joissa näin ei tulisi toimia. Tuomioistuimessa päätöksenteon tulisi pääasiassa noudattaa analyyttista, systemaattista ja harkitsevaa päättelyä, mutta todellisuudessa tämä ei toteudu intuitiivisten päätelmien kohdalla. Tämän vuoksi tutkielmassa hahmotellaan keinoja, joilla kyettäisiin kehittämään tuomarin harkintaprosessia sekä päätöksentekoympäristöä. Näillä keinoilla myös ratkaisuharkinnan virhelähteitä eli kognitiivisten vinoumien vaikutusta olisi mahdollista kontrolloida ja ehkäistä paremmin. Tällainen kehitys edellyttää kuitenkin ensi alkuun tuomareiden kykyä intuitiivisen päätöksenteon tunnistamiseen sekä valmiutta tiedostaa ja havaita virhelähteitä omassa ratkaisutoiminnassaan.
  • Brotherus, Leena (2009)
    Tutkielmassa on vertailtu tuomarin roolia siviiliprosessin dispositiivisissa asioissa ja hallintoprosessissa. Vertailussa käytetään apuna kahta ratkaisumallia, jotka ovat peräisin Carol Gilliganin kehittelemästä sukupuolten moraalikehityspsykologiasta. Siten naisen moraalisissa ratkaisuissa käytetään arvoja, jotka ovat muotoutuneet samaistumisen kokemuksena hoivaajaan ja joissa ihmissuhteiden ja vastuun merkitys on korostunut. Naisen eettisenä ratkaisumallina on vastuun etiikka, jossa painottuvat tilannekohtaisen oikeudenmukaisuuden arvot, vastuu, kohtuus ja joustavuus. Vastuun oikeuden heikko kohta on se, että heikompi ei vaadi oikeuksiaan ja hänen asemansa voi heikentyä edelleen. Vastuun etiikka liitetään tutkielmassa hallintoprosessin tuomarin rooliin, koska hallintoprosessin tuomari toimii virallisperiaatteen alaisena ja on selvitysvastuussa joustavassa prosessissa. Miehen moraalikehitys kumpuaa erillisyyden tunteesta hoivaajaansa ja siinä korostuu yksilöllisyys ja oikeuksien painottuminen. Eettinen ratkaisumalli on oikeuden etiikka, jolle on tyypillistä reilun pelin säännöt, tasapuolisuus, ongelmien abstrahoituminen ja muodollisuus. Oikeuden etiikan heikko kohta on tilannekohtainen kohtuuttomuus oikeuksien korostamisen vuoksi. Tämä ratkaisumalli liitetään siviiliprosessin dispositiiviseen menettelyyn. Tutkielman näkökulmana on yksityisen asianosaisen asema ja kokemus prosessissa. Asianosainen on eri asemassa prosesseissa siinä suhteessa, että siviiliprosessiin osallistuminen edellyttää käytännössä asianajajan apuun turvautumista. Hallintoprosessissa on pyrkimys siihen, että yksityinen pärjää ilman avustajaa. Syynä on pidetty heikkoa kaksiasianosaissuhdetta ja sitä, että yksityisen asemaa on tasapainotettava suhteessa viranomaistahoon. Silti siviiliprosessissa asetelma saattaa yhtä hyvin olla epätasapainossa siten, että yksityinen on tiedollisesti ja taidollisesti heikommassa asemassa kuin vastapuolensa. Tuomarin roolia vertaillaan prosesseissa menettelyperiaatteiden ja vastuun jakautumisen sääntöjen avulla. Asianosaiset ovat siviiliprosessissa vastuussa asian oikeudellistamisesta. Myös totuuden käsite muodostuu erilaiseksi, koska selvitysvastuullinen hallintotuomari on lopulta vastuussa selvityksen riittävyydestä, kun taas siviiliprosessissa asianosaisen oikeussuojapyyntö rajaa totuuden. Siviiliprosessia on moitittu liiasta muodollisuudesta varsinkin sovittelukeskustelussa. Muodollisuus vaikeuttaa asianosaisen osallistumismahdollisuuksia ja etäännyttää häntä oikeusjutun käsittelystä. Muodollisuus edistää kuitenkin oikeusvarmuutta. Tuomioistuinsovittelussa on sanouduttu irti muodollisuudesta ja siinä sivussa myös aineellisesta oikeudesta. Sovittelussa on olemassa vaara siitä, että heikomman asema heikkenee entisestään. Joustava prosessi nähdään asianosaisen osallistumisen kannalta suotavampana menettelynä. Joustavuuden syynä on hallintoprosessissa käsiteltävien asioiden monimuotoisuus. Joustavuus ilmenee käytännössä virallisperiaatteen noudattamisena. Tuomarin toiminnan on oltava puolueetonta, mutta heikko asianosaissuhde ja yksityisen heikompi asema vaikuttavat siten, että tuomarin toiminta on tasapainottavaa paitsi yksityisen suuntaan, mutta myös yleisen edun suuntaan. Joustavuuden vuoksi asianosaisen luottamus saattaa vaarantua sen vuoksi, että prosessi ei ole ennakoitavaa ja prosessiasetelmaa on vaikea hahmottaa. Siten hallintoprosessissa onkin paineita oikeudellistamisen suuntaa. Joustavuuden rajana on puolueettomuuden vaatimus. Siviiliprosessissa puolueettomuus on kaksiasianosaissuhteen vuoksi korostuneempi kuin hallintoprosessissa. Puolueettomuuden vaatimus saattaa kuitenkin vaikuttaa siten, että tuomari ei voi auttaa heikompaa osapuolta riidan oikeudellistamisessa. Siten puolueettomuudella legitimoidaan vahvemman prosessiosapuolen asemaa. Olisiko virallisperiaatteesta apua siviiliprosessin muodollisuuden ongelmaan ja tasapainottamaan epätasapainoista suhdetta prosessiosapuolten välillä? Siviiliprosessi ja hallintoprosessi ovat lähentyneet toisiaan ja oikeuskirjallisuudessa on ennustettu tämän kehityksen jatkuvan. Myös oikeuden ja vastuun etiikka lähentyvät aikuisiässä toisiaan siten, että vastuun etiikka vahvistuu oikeuksien tärkeyden hahmottamisella ja oikeuden etiikassa kehittyy käsitys kohtuudesta. Prosessien kehityksessä olisi toivottavaa, että otettaisiin oppia toisen prosessilajin kehityksestä ja kokemuksista.
  • Immonen, Susanna (2020)
    Tutkielma käsittelee tuomarin toimivaltaa ja tehtäviä tunnustamisoikeudenkäynnissä tuomioesityksen tutkinnassa sekä tuomioesityksen luonnetta syyttäjän ja vastaajan välisenä sitoumuksena. Tutkimuskysymyksenäni on, pystyykö tuomari tosiasiallisesti ja riittävän tehokkaasti tutkimaan tuomioesityksen mukaisen tuomion antamiselle asetetut edellytykset, vai jääkö asia syyttäjän ja vastaajan sopiman varaan? Tutkimus on lainopillinen. Tuomarin roolia ei ole lainvalmistelussa otettu tarpeeksi huomioon. Tämä tekee tuomarin toimintamahdollisuuksien määrittelystä menettelyssä haastavan. Monet syyteneuvottelumenettelyyn liittyvät ongelmat ovat rakenteellisia, ja lisäksi tuomarin on vaikeaa ulottaa tutkintaansa neuvottelujen aikaisiin oikeusturvaongelmiin. Tuomari pystyy halutessaan olemaan aktiivinen, mutta sitä säännökset eivät tältä välttämättä vaadi. Pidemminkin menettely tuntuu rakentuvan sille ajatukselle, ettei tuomioesitystä kyseenalaisteta. Syyteneuvottelu on lisännyt syyttäjän ja vastaajan sekä tämän avustajan määräysvaltaa. Tästä on seurannut tuomarin toimivallan kaventuminen syyteneuvottelumenettelyssä. Syyttäjälle ja avustajalle vastuun siirtämisessä on monia potentiaalisia ongelmia. Syyttäjälle vastuun asettaminen vastaajan oikeusturvasta ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisesta on epäasianmukaista, sillä syyttäjä on vastaajan vastapuoli neuvotteluissa. Avustajan tehtävänä on vain varmistaa päämiehensä edun toteutuminen. Tämän vuoksi vastuuta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisesta ei voida jättää syyttäjän ja avustajan käsiin, vaan tuomarilla on oltava tosiasialliset tehokkaat mahdollisuudet varmistua tuomioesityksen hyväksymisen edellytyksistä. Syyteneuvottelu uhkaa vaarantaa tuomarin ja asianosaisten välisen roolijaon selkeyttä rikosprosessissa ja estää virallisperiaatteen toteutumisen. Tuomarin mahdollisuudet varmistua vastaajan tunnustuksen vapaaehtoisuudesta ovat huonot, sillä rangaistuserojen suuruuteen liittyvä painostavuus on syyteneuvotteluun rakenteellisesti liittyvä ongelma. Lisäksi painostamisesta kysely tunnustamisoikeudenkäynnissä on tehotonta. Tunnustuksen oikeellisuudesta varmistuminen on vaikeaa, sillä tunnustuksen lisäksi esitetään tavallista vähemmän näyttöä ja näyttö käsitellään summaarisessa tunnustamisoikeudenkäynnissä. Tunnustamisoikeudenkäynti tuntuu rakentuvan sen varaan, ettei tunnusta todisteena ole tarkoitus kyseenalaistaa, eikä sitä tukevaa aineistoa tutkia. On epätodennäköistä, että asianosaiset kertoisivat tuomarille tunnustamisoikeudenkäynnissä sellaista tietoa, joka saattaisi tuomioesityksen hyväksymisen vaaraan. Tuomioesitys muodostaa kokonaisuuden, ja sen yksittäisiin osiin ei ole mahdollista puuttua. Kun syyttäjälle on syyteneuvotteluissa annettu valta sopia myöhemmin tuomarin harkintavaltaan kuuluvista asioista, tämä tekee tuomarin puuttumisen myöhemmin tuomioesityksen ehtoihin hankalaksi. Myös tuomarin on tuomioesityksen ehtoihin puuttuessaan, eli rikosnimikkeeseen tai rangaistukseen muutoksia esittäessään, huomioitava vastaajalle muodostunut luottamuksensuoja. Vastaaja on tunnustuksensa ja suostumuksensa antaessaan suostunut tiettyjen oikeuksiensa rajoittamiseen tai niistä luopumiseen, ja tämä luopuminen on tehty tietyillä ehdoilla. Tuomioistuin on sinänsä tosiasiallisesti sidottu esitettyyn rikosnimikkeeseen ja seuraamuskannanottoon, että vaikka sillä on oikeus ehdottaa syyttäjä ja vastaajaa neuvottelemaan uudelleen rikosnimikkeestä, ja toisaalta ensin informoituaan vastaajaa oikeus määrätä syyttäjän seuraamuskannanotosta eroava rangaistus, on tällainen toiminta omiaan aiheuttamaan tunnustusten perumisia, muutoksenhakuja, ja poistamaan menettelyllä tavoitellut resurssisäästöt.
  • Vaura, Tuomas (2010)
    Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on eksplikoida systemaattisen analyysin avulla se, mitä Tuomas Akvinolainen tarkoittaa ilmaisulla ”logiikka”. Tähän tehtävään liittyy kaksi osatehtävää: sen selvittäminen, millaisissa käsitteellisissä yhteyksissä Tuomas käyttää ilmaisua ”logiikka”, ja sen selvittäminen, miten ”logiikan” merkitys rakentuu näissä käsitteellisissä yhteyksissä. Tutkielman lähdeaineisto on laaja, koska Tuomas ei kirjoittanut yhtä teosta, jossa hän olisi esittänyt kattavasti huomautuksia siitä, mitä logiikka on. Ensimmäisessä luvussa kysyn, mitä Tuomas tarkoittaa logiikalla taitona ja tieteenä. Taidolla Tuomas tarkoittaa praktisen sielunosan intellektuaalista hyvettä, joka koskee kontingenttia tuotettavissa olevaa. Tuottaminen merkitsee operaatiota tai toimintaa, joka siirtää muodon toimijasta ulkoiseen materiaan, ja siten syntyy tuotos. Logiikka on taitona mahdollinen, koska järki voi järkeillä omasta aktistaan ja ohjata itseään. Järjen aktista syntyy tuotos, kuten laji tai syllogismi, joita käytetään tieteellisen tiedon saamiseen. Siten logiikka on vapaa taito, jonka kautta opitaan tapa, jolla tieteellistä tietoa voidaan saada. Tieteenä logiikka tarkastelee edellä mainittuja järjen aikaansaamia tuotoksia. Koska se tieteenä tarkastelee sitä, minkä ihminen voi saada aikaan, voidaan tällainen tieteellinen tieto suunnata kohti operaatiota tai tuotosta. Siksi logiikka on praktinen tiede, joka palvelee sellaisia spekulatiivisia tieteitä, jotka eivät tarkastele sitä, minkä ihminen voi saada aikaan. Toisessa ja kolmannessa luvussa kysyn, mitä Tuomas tarkoittaa tieteenä olevan logiikan subjektilla? Tieteen subjekti on se, mitä tieteessä tarkastellaan. Koska Tuomas mainitsee logiikan subjektiksi järjen olevan, tarkastelen toisessa luvussa olevan käsitettä. Olevan käsite perustuu olemassaolon käsitteelle, joka voidaan sanoa analogisesti muun muassa luonnosta, tiedosta ja Jumalasta. Oleva merkitsee sitä, mikä on. Se on analoginen sana, joka perustuu eri olemassaolon tapoihin. Koska olemassaolo voi olla esimerkiksi luonnossa ja tiedossa, on oltava mielen ulkopuolinen oleva ja mielessä oleva. Kolmannessa luvussa käsittelen järjen olevan käsitettä. Järjen oleva on yhdenlainen mielessä oleva. Mielessä olevan olemassaolon tapa on olla tosi. Jotkin mielessä olevat voivat olla olevia myös mielen ulkopuolella. Sen sijaan järjen oleva voi olla olemassa vain mielessä, minkä vuoksi se on olemassa oleva vain totena. Logiikan subjektina on järjen oleva. Logiikan tarkastelema järjen oleva on intellektuaalinen tai toinen intentio, joka perustuu ymmärrettyyn tai ensimmäiseen intentioon. Ymmärretty intentio syntyy kognitiivisen prosessin päätepisteenä intellektissä. Se on sisäinen sana, jota ulkoinen sana merkitsee. Kun intellekti refleksiivisesti tarkastelee ymmärrettyä intentiota, syntyy intellektuaalinen intentio kuten esimerkiksi suku. Logiikan tarkastelema intellektuaalinen intentio on vain järjessä oleva relaatio, joka on relaation relaatio, jonka termejä ovat käsitteet. Esimerkiksi looginen relaatio suku merkitsee intellektuaalista intentiota, joka on relaatio esimerkiksi eläimen käsitteestä ihmisen käsitteeseen. Tällaisella intellektuaalisella intentiolla on välitön suhde ymmärrettyyn intentioon, mutta välillinen suhde mielen ulkopuoliseen olevaan. Siten logiikka ei tarkastele välittömästi todellisuutta. Neljännessä luvussa kysyn, miten logiikkaan liittyvät huomautukset välittyvät tieteelliseen argumentaatioon todistavan syllogismin käsitteen kautta. Todistava syllogismi on tieteellistä tietoa aikaansaava syllogismi, jonka päämääräsyy on tieteellinen tieto, mistä seuraa, että sen premissien eli materiaalisten syiden on oltava tietynlaiset. Tieteellinen tieto koskee todistuksen johtopäätöstä, josta tiedetään sen totuuden syy, ja tämä totuuden syy on johtopäätöksen tietämisen syy. Johtopäätöksessä subjektisuvusta on predikoitu sille ominainen aksidenssi tai attribuutti. Analysoimalla suvun, erilaisuuden ja lajin käsitteitä esitän, että suvun sopiva aksidenssi on muun muassa ominaisuus tai suvun jakava erilaisuus. Siten erityisesti todistuksen johtopäätös, joka on tiedetty tieteellisesti, perustuu Porfyrioksen puun mukaisille loogisille relaatioille, ja muun muassa tässä mielessä loogiset relaatiot määrittävät tieteellistä tietoa todistavan syllogismin käsitteen kautta.
  • Asikanius, Mariella (2014)
    Tässä tutkielmassa esitellään ja analysoidaan Tuomas Akvinolaisen käsitys hulluudesta ja hullujen mahdollisuuksista osallistua sakramentteihin. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysia ja pääasiallisena lähteenä Summa theologiae -teosta. Akvinolaisen käsitysten taustaksi esitellään myös sakramenttien sisältöä ja historiaa sekä keskiaikaista ymmärrystä hulluudesta. Sakramentit olivat tärkeä linkki keskiaikaisen ihmisen ja Jumalan yliluonnollisen todellisuuden välillä. Keskiajan oppineille sakramentit sisälsivät ja välittivät armoa. Sakramentti oli samanaikaisesti sekä asia (res) että symbolinen merkki (signum) asiasta. Oppineet pitivät sakramentteja myös lääkkeenä synnin sairauteen. Armovaikutuksen aikaansaamiseksi kussakin sakramentissa täytyi olla näkyvä ja näkymätön elementti läsnä, ja tämä tarkoitti aineen (materia) ja muodon (forma) tarkoin määriteltyä yhdistelmää. Teologit määrittelivät myös, että sakramentit vaikuttivat ex opere operato. Oppineet pitivät luonnollisia (lääketieteellisiä) syitä ensisijaisina hulluuden aiheuttajina. Aiempi tutkimus on pitänyt keskiaikaa demonipossessiota painottavana, mutta vaikka maallikoiden ja kirkon keskuudessa henget ovatkin saaneet tilaa, kallistuivat yliopistojen oppineet luonnollisten syiden kannalle. Yleisin selitys oli liiallinen musta sappi aivoissa, jonka takia mielikuvituskyvyn toiminta estyi (tai häiriintyi) animaalisten henkien liikkumiskanavien tukkiutuessa. Hylomorfisena komposiittina ihminen tarvitsi ajatellessaan mielikuvituskykyyn muodostuvia fantasmoja ajattelun kohteena olevista asioista. Hulluilla nämä fantasmat menivät sekaisin, eikä järki tunnistanut sekoittuneita kuvia. Tahtokontrolli tarvitsi toimiakseen järjen esittämiä arvioita valintatilanteesta, mutta jos järki operoi sekoittuneilla mielikuvilla, ei tahtokoneisto saanut käyttöönsä todennäköisesti minkäänlaisia esityksiä. Seurauksena hullut jäivät passioiden suositusten varaan. Näin ollen hulluja ei voitu pitää vastuullisena valinnoistaan eikä heiltä voinut odottaa asioiden luonteen ymmärtämiseen tarvittavaa järjenkäyttöä. Akvinolaisen käsityksiin hullujen osallistumisesta sakramentteihin vaikuttaa sekä huulluuden että sakramenttien luonne. Moniin sakramentteihin osallistuminen vaatii kykyä ymmärtää, mistä sakramentissa on kysymys. Sakramentit edellyttävät osallistujalta myös sakramentteja kunnioittavaa käyttäytymistä. Akvinolainen näyttää jakavan hullut kolmeen luokkaan. Vähäjärkiset käyttävät rationaalisia kykyjään osateholla. Syntymästään saakka hullut, joilla ei ole eikä tule olemaan selväjärkisiä jaksoja, muodostavat toisen luokan ja kolmanteen luokkaan kuuluvat sellaiset hullut, joiden tilassa esiintyy tai on esiintynyt selväjärkisiä jaksoja. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kaikki hullut (jotka eivät ole aiemmin vastustaneet) voidaan kastaa. Rippiä ja viimeistä voitelua ei voida toimittaa hulluustilassa. Ehtoollinen ja mahdollisesti konfirmaatio voidaan antaa kuolinhetkellä, jos aiempi tahtotila on tiedossa. Vähäisiin virkoihin voidaan vihkiä ainakin vähäjärkisiä, ja avioliitto on mahdollinen hulluille, joilla on toistuvia selväjärkisiä jaksoja. Sitä ei kuitenkaan suositella.
  • Somervuori Eija (2023)
    Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää haastateltavien kokemuksia Tuomasmessuun ja – yhteisöön osallistumisesta. Tutkielman viitekehyksen muodosti aiemmin tehty tutkimus aiheeseen liittyvistä ilmiöistä. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, johon osallistui kahdeksan haastateltavaa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Sen tuloksena kokemukset jakaantuivat messun hengellisen sisällön kokemuksiksi, yhteisöllisyyden- ja vuorovaikutuksen kokemuksiksi ja aistikokemuksiksi. Tutkielmassa selvisi, että kokemukset ovat moninaisia ja ne painottuvat kaikilla vastaajilla laaja-alaisesti messun sisällön ja erilaisten messussa tarjolla olevien toimijuuksien kautta kuten sekä yleinen aktiivinen osallistuminen messun eri osiin että toimiminen vapaaehtoistehtävissä. Messun hengellisen sisällön kokemuksissa korostuivat erityisesti nk. esirukousjakson kokemukset. Jakso on keskeinen ja normaalista jumalanpalveluksesta selvästi poikkeava ja luonteeltaan moniosainen tapahtuma. Vas-tauksista käy selkeästi ilmi, että rukousjakso tarjoaa osallistujille runsaasti erilaisia rooleja ja osallistumisen mahdollisuuksia. Saarnan, synnintunnustuksen ja ehtoollisen osalta sisällössä kokemuksina esille nousi erityisesti saarnojen monipuolisuus, vaihtuvat saarnaajat, synnintunnustuksen tärkeys ja paikka sekä ehtoollisen mer-kityksellisyys ja jopa korostettu ensisijaisuus. Yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemus tuli jollakin tavalla esille kaikissa pääluokissa joko tekemisenä tai tekemisen kokemuksena tai kannanottona osallistavaan toimintatapaan. Maallikkous yhteisön vahvuutena mainitaan aineistossa useita kertoja eri yhteyksissä. Se tulee ilmi erityisesti vapaaehtoisuuden merkitystä korostettaessa. Aistikokemuksissa esille tuli erityisesti tilan ja liikkeen sekä musiikin kokemuksia. Tuomasmessun symbolit ja merkit liittyvät monilta osin tilaan ja liikkeisiin sekä musiikkiin. Kokemuksessa vastaajat kiinnittävät huomiota kirkkorakennukseen sekä esteettisenä että toiminnoiltaan sopivana ja hyvänä kokonaisuutena. Musiikkiin liittyvät kuvaukset olivat tunnerikkaita, ikään kuin musiikki kietoisi ympärilleen sekä sanoman että ihmiset. Tulokset vastaavat pääosiltaan aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksia. Näyttää siltä, että Tuomayhteisön perus-tajien Tuomamessulle asettamat tavoitteet toteutuvat osallistujien kokemuksissa, ja ovat siten edelleen ajankoh-taisia ja perusteltuja.
  • Somervuori Eija (2023)
    Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää haastateltavien kokemuksia Tuomasmessuun ja – yhteisöön osallistumisesta. Tutkielman viitekehyksen muodosti aiemmin tehty tutkimus aiheeseen liittyvistä ilmiöistä. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, johon osallistui kahdeksan haastateltavaa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Sen tuloksena kokemukset jakaantuivat messun hengellisen sisällön kokemuksiksi, yhteisöllisyyden- ja vuorovaikutuksen kokemuksiksi ja aistikokemuksiksi. Tutkielmassa selvisi, että kokemukset ovat moninaisia ja ne painottuvat kaikilla vastaajilla laaja-alaisesti messun sisällön ja erilaisten messussa tarjolla olevien toimijuuksien kautta kuten sekä yleinen aktiivinen osallistuminen messun eri osiin että toimiminen vapaaehtoistehtävissä. Messun hengellisen sisällön kokemuksissa korostuivat erityisesti nk. esirukousjakson kokemukset. Jakso on keskeinen ja normaalista jumalanpalveluksesta selvästi poikkeava ja luonteeltaan moniosainen tapahtuma. Vas-tauksista käy selkeästi ilmi, että rukousjakso tarjoaa osallistujille runsaasti erilaisia rooleja ja osallistumisen mahdollisuuksia. Saarnan, synnintunnustuksen ja ehtoollisen osalta sisällössä kokemuksina esille nousi erityisesti saarnojen monipuolisuus, vaihtuvat saarnaajat, synnintunnustuksen tärkeys ja paikka sekä ehtoollisen mer-kityksellisyys ja jopa korostettu ensisijaisuus. Yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemus tuli jollakin tavalla esille kaikissa pääluokissa joko tekemisenä tai tekemisen kokemuksena tai kannanottona osallistavaan toimintatapaan. Maallikkous yhteisön vahvuutena mainitaan aineistossa useita kertoja eri yhteyksissä. Se tulee ilmi erityisesti vapaaehtoisuuden merkitystä korostettaessa. Aistikokemuksissa esille tuli erityisesti tilan ja liikkeen sekä musiikin kokemuksia. Tuomasmessun symbolit ja merkit liittyvät monilta osin tilaan ja liikkeisiin sekä musiikkiin. Kokemuksessa vastaajat kiinnittävät huomiota kirkkorakennukseen sekä esteettisenä että toiminnoiltaan sopivana ja hyvänä kokonaisuutena. Musiikkiin liittyvät kuvaukset olivat tunnerikkaita, ikään kuin musiikki kietoisi ympärilleen sekä sanoman että ihmiset. Tulokset vastaavat pääosiltaan aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksia. Näyttää siltä, että Tuomayhteisön perus-tajien Tuomamessulle asettamat tavoitteet toteutuvat osallistujien kokemuksissa, ja ovat siten edelleen ajankoh-taisia ja perusteltuja.
  • Rautiainen, Ina (2018)
    Välimiesmenettely riidanratkaisukeinona on laajentanut soveltamisalaansa puhtaan dispositiivisten kiistojen ohella myös riitoihin, joissa on jokin kilpailuoikeudellinen liityntä. Vaikka välitystuomion materiaalinen ratkaisu on lähtökohtaisesti lopullinen, lähtökohdasta voidaan poiketa, kun kilpailuoikeuden loukkaus voi olla vastoin kotimaisen oikeusjärjestyksen perusteita. Tällöin kilpailuliitännäisessä asiassa välitystuomiolla vahvistetun järjestelyn tai välitystuomion oikeusvaikutusten mahdollinen kilpailuoikeuden vastaisuus voidaan ottaa tutkittavaksi kansallisessa tuomioistuimessa. Tällainen ns. public policy -arviointi on osa kansallisten tuomioistuinten välimiesmenettelyyn kohdistuvaa kontrollitehtävää välimiesmenettelystä annetun lain 40 §:n mukaisesti. Suomen voimassaolevaan oikeuteen ei kuitenkaan sisälly säännöstä, jolla säädettäisiin nimenomaisesti public policy -arvioinnin luonteesta, laadusta ja kohdentumisesta. Tutkielmassa esitän näitä kriteerejä selventääkseni tulkintakannanottoja ensinnäkin siitä, millä perustein ja missä laajuudessa kansallisen tuomioistuimen tulee arvioida välitystuomion potentiaalista kilpailuoikeuden loukkausta. Lisäksi erittelen sitä, rajoittuuko suomalaisen tuomioistuimen public policy kontrolli voimassaolevan oikeuden mukaan vain kilpailuliitännäisen välitystuomion virheisiin lain soveltamisessa, vai voiko myös näyttökysymys tulla arvioitavaksi uudelleen tuomioistuimessa. Kotimaisissa virallislähteissä ja oikeuskirjallisuudessa on kansainvälisen linjan mukaisesti puollettu varsin korkeaa toleranssirajaa public policy -perusteiseen mitättömyysseurakseen liittyen. Tutkielmassani tulen kuitenkin siihen tulokseen, että kilpailuliitännäisten välitystuomioiden erityispiirteistä johtuen korkea toleranssiraja prima facie -arvion perusteella ei täytä tuomioistuinkontrollin tavoitetta. Sen sijaan esitän, että toleranssirajasta on erotettava kaksi erillistä tasoa: edellytettävän analyysin taso sekä sovellettava puuttumiskynnys. Tuomioistuimen kontrollifunktio edellyttää kilpailuliitännäisessä asiassa varsin laajaa public policy -perusteen analyysiä. Täytäntöönpanomyönteinen ratkaisu puuttumiskynnyksestä lainsäätäjän valitseman oikeuspoliittisen linjan mukaisesti mahdollistuu myös kilpailu- ja EU-oikeudellisten edellytysten osalta vain, jos tuomioistuin tekee ratkaisunsa välitystuomion mitättömyydestä tietoisesti ja riittävällä informaatiolla. Tuomioistuimen public policy arvion kohdentumisen osalta esitän, että laajan analyysin edellytyksestä huolimatta lähtökohtana edelleen on tuomioistuimen sitoutuminen välimiesten näkemykseen välimiesmenettelyssä esitetystä näytöstä. Analyysin korkea taso edellyttää lähinnä tarpeellisen perusteellista arviota välitystuomiossa omaksutun lain soveltamisen oikeellisuudesta. Toisaalta näytön osalta tuomioistuimen on arvioitava välimiesten suorittaman näytön arvioinnin riittävyys. Näissä rajoissa tuomioistuinkontrollin voidaan nähdä tyydyttävällä tavalla täyttävän tehtävänsä identifioida räikeimmät, mahdollisesti kotimaisen oikeusjärjestyksen vastaiset kilpailuoikeuden loukkaukset.
  • Tuila, Mira (2021)
    Tässä tutkielmassa on tarkoitus ensinnäkin selvittää, mitä erityispiirteitä hometaloriitoihin ja niiden tuomioistuinsovitteluun liittyy. Toisekseen on haluttu selvittää, mitä vaikutuksia erityispiirteillä on hometaloriitojen tuomioistuinsovitteluun. Kolmanneksi on arvioitu, miten Suomen sovittelumalli ilmenee hometaloriitojen tuomioistuinsovittelussa. Tutkielma on toteutettu empiirisenä oikeustutkimuksena haastattelemalla hometaloriidoista kokemusta omaavia tuomioistuinsovittelijoita. Hometaloriita voidaan määritellä kiinteistö- tai asuntokauppaan liittyväksi riidaksi, jossa a) on kyse käytetyn asunnon tai asuinkiinteistön kaupasta, b) yksityishenkilöosapuolet ovat käyttäneet asuntoa tai asuinkiinteistöä omana kotinaan eli kyse on kodin kaupasta ja c) kodissa ilmenee kaupan jälkeen home- tai kosteusvaurio eli kyseessä on laatuvirhe. Hometaloriidat soveltuvat tuomioistuinsovittelulain (394/2011) nojalla soviteltaviksi tuomioistuimissa. Suomen sovittelumalli ilmenee tuomioistuinsovittelulain 7 §:stä, jonka mukaan tuomioistuinsovittelu on ensisijaisesti fasilitatiivista ja intresseihin perustuvaa. Lain mukaan sovittelijan tulee auttaa osapuolia heidän ongelmanratkaisuprosessissaan. Intressiperusteisuus viittaa konfliktin määrittelyyn ja ratkaisuun, jonka tulee tapahtua osapuolten todellisiin tarpeisiin ja intresseihin perustuen. Lain mukaan sovittelija voi antaa soviteltavassa asiassa ratkaisuehdotuksensa perustuen siihen, minkä hän osapuolten esiin tuomien seikkojen perusteella harkitsee tarkoituksenmukaiseksi. Tuomioistuinsovittelu voi siis ratkaisuehdotusten myötä olla toissijaisesti evaluatiivista. Tämän tutkielman aineiston valossa hometaloriitoihin liittyvinä erityispiirteinä nousi esille muun muassa riitojen merkityksellisyys ja laajuus, suuret ja helposti esiin nousevat intressit, suuret oikeudenkäyntikulut ja haastavat näyttökysymykset. Erityispiirteiden vuoksi hometaloriitojen tuomioistuinsovittelut koettiin hyvin intressilähtöisinä, ja muun muassa näiden intressien vuoksi erilliskeskusteluja pidettiin jopa välttämättöminä. Ilmenneiden erityispiirteiden vuoksi hometaloriidat koettiin melko haastaviksi riidoiksi. Toisaalta niiden sovittelu nähtiin samasta syystä jopa helppona, sillä osapuolia on helpompi motivoida sopimaan riita, kun siihen liittyy niin paljon riskejä ja epävarmuustekijöitä. Hometaloriitojen tuomioistuinsovittelu näyttäytyi tämän aineiston valossa sovitteluteoreettisesti ensisijaisesti fasilitatiivisena. Evaluointia ilmeni lähinnä oikeudenkäynnin haittojen korostamisena, erilliskeskusteluissa sekä ratkaisuehdotuksen antamisen mahdollisuutena. Sovittelijat näyttivät kuitenkin omaksuneen evaluointiinkin pitkälti intresseihin perustuvan lähestymistavan.
  • Vuorenpää, Laura (2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan kollektiivisten siviilioikeudellisten vaatimusten oikeudenhaltijoiden oikeuksiin pääsyä tuomioistuinsovittelussa.Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin sitä, soveltuvatko aineellisen oikeuden toteutumiseen liittyvät intressit käsiteltäväksi vaihtoehtoiseen riidanratkaisumenettelyyn, ja kuinka juridisen menettelyn tuomioistuimeen sijoittuva sovittelu voi kollektiivisille vaatimuksille tarjota. Useita oikeudenhaltijoita koskettavan vaatimuksen käsittely edellyttää lainsäädäntöä, mikä muodostaa perustavaa laatua olevan jännitteen tuomioistuinsovittelussa, sillä menettelyn tavoitteeksi on perinteisesti nähty osapuolten yksinomainen kelpoisuus määrätä heidän välisensä dispositiivisen riita-asian käsittelystä. Laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (29.4.2011/394) on kuitenkin oikeudellistunut eurooppaoikeuden vaikutuksesta. Työssä tarkastellaan sitä, miten uudistunutta sovittelukonseptia tulee kansallisesti tulkita, sekä millaisia oikeudellisia riitoja menettelyssä voidaan käsitellä. Tarkastelun kohteena on useiden oikeudenhaltijoiden oikeudellisten vaatimusten kelpoisuus tulla soviteltavaksi tuomioistuimen itsenäisessä sovittelupalvelussa siten, että asianosaisena toimii etujärjestö. Ryhmäkannelain (13.4.2007/444) soveltamisalaa ollaan parhaillaan muuttamassa eduskunnassa, joten kollektiivisen kanteen nostamiselle saattaa tulevaisuudessa olla nykyistä laajemmat mahdollisuudet. Lähtökohtana tutkimukselle toimii vähäisten kollektiivisten vaatimuten prosessikelvoton luonne sekä ryhmäkannelain soveltamiseen liittyvät ongelmat oikeudenkäynnissä. Useiden oikeudenhaltijoiden intressiä koskettavat oikeudenkäynnit ovat muodostuneet ruotsalaisen oikeuskäytännön perusteella hitaiksi ja kalliiksi, mikä on kollektiivisen oikeusturvan tavoitteiden vastaista. Tutkimuksen ennakko-oletuksena on, että vaihtoehtoinen riidanratkaisu kaipaa tehokkuutta, jotta oikeudenhaltijoiden tosiasiallinen oikeuksiin pääsy voi toteutua. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, pystyykö tuomioistuinsovittelulailla säännelty vaihtoehtoisen ja juridisen riidanratkaisun välimaastoon sijoittuva menettely toteuttamaan samaan aikaan joustavaa, oikeudenmukaista ja tehokasta riidanratkaisua.Tutkielmassa havaitaan, että mainittujen tavoitteiden toteutuminen johtaa oikeusturvaongelmiin. Dispositiivisten riita-asioiden sovittelussa asianosainen voi kuitenkin pätevästi luopua lain mukaisista oikeuksistaan. Siten tutkimuksen kohteena on, muodostavatko havaitut puutteet oikeusturvan toteutumisessa esteen kollektiivisten vaatimusten sovittelulle.
  • Törnqvist, Carita (2020)
    Tuomioistuimen olennaisimpana tehtävänä on pidetty oikeussuojan antamista ja sitä kautta myös ihmisten oikeusturvaodotusten täyttämistä, joka toteutuu oikeudenmukaisella oikeudenkäynnillä ja päätyy riippumattoman tuomarin antamaan aineellisen oikeu-den mukaiseen lopputulokseen. Tuomioistuimessa viime vuosikymmeninä tapahtuneen toimintakulttuurin muutoksen ja etenkin tuomioistuinsovittelun käyttöönottamisen myötä ovat tuomioistuinten tehtävät laajentuneet ainoastaan oikeudellisten riitojen ratkai-semisesta myös pyrkimyksiin päästä yhä laajemmassa määrin sovinnollisiin lopputuloksiin. Kun suomalainen oikeudenkäyttö on selvästi siirtynyt materiaalisen oikeuden ja sisällöllisesti oikean ratkaisun ideasta kohti ideaa neuvotellusta oikeudesta, on menette-lyn nyttemmin täytettävä myös koetun oikeudenmukaisuuden vaatimukset, jota osapuolten mahdollisuuden osallistua menettelyyn ja vaikuttaa saavutettavaan lopputulokseen on nähty lisäävän. Tuomioistuinsovittelua kuvaillaan usein menettelyksi, jota käydään verraten vapaamuotoisesti, sovinnollista ratkaisua osapuolten lähtökohdista etsien. Tarkoituksena on saada osapuolten välinen konflikti lopullisesti ratkaistua löytämällä heidän tarpeensa ja intressinsä tyydyttävä ratkaisu, jota he vapaaehtoisesti sitoutuvat noudattamaan. Koska tuomioistuinsovittelussa on kyse verrattain uudesta, hyvin varovaisesti ja hitaasti käyttöönotetusta juridisesta instituutiosta, joka melkein 15 vuotta sen käyttöönoton jälkeen ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa tuomioistuinlaitoksessa, ei vielä ole selkeää kuvaa siitä, miten järjestelmä toimii käy-tännössä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisiin sovintoihin osapuolet ovat tuomioistuinsovittelussa ratkaistuissa työoikeudellisissa riidoissa päässeet. Tutkielman tarkoituksena on löytää sovintosopimusten luovat elementit, joiden avulla on arvioitu menettelyn toimivuutta ja soveliaisuutta työnantajan ja työntekijän välisen riidan ratkaisemiseksi. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että käy-tännön sovittelutoiminnan taustalla olevan teoriamallin pitäisi ohjata millaiseksi sovittelutoiminta käytännössä muodostuu, mutta tutkimusten mukaan sovittelu käytännössä eroaa usein niistä teoreettisista malleista, joiden pohjalta järjestelmä on rakennettu ja joista tiedetään olevan hyötyä. Tutkielmassa käsitellään sovittelua sekä teoriassa että käytännössä ja pyritään vahvistettuja sovin-tosopimuksia tutkimalla saamaan käsitys menettelyn toimivuudesta ja nykytilasta Suomessa. Tutkielmaa varten on kerätty Länsi-Uudenmaan ja Helsingin käräjäoikeuksissa vuosina 2016–2018 syntyneiden sovintosopimusten lisäksi tuomioistuinsovittelua edeltäneet kantajan esittämät vaatimukset ja vastaajan esittämät vastaukset. Vertaamalla tuomiois-tuinsovittelussa vahvistettuja sovintosopimuksia osapuolten alkuperäisiin vaatimuksiin pyritään lisäksi selvittämään, miten ja miksi sovintosopimukset eroavat niistä haastehakemuksista ja vaatimuksista, jollaisina jutut pantiin vireille. Tutkimuksessa lähdetään siitä, että sovintosopimusten luovat elementit ovat tuoneet osapuolille sellaista lisäarvoa, jonka ansiosta he ovat päässeet sovin-toon. Tutkielmassa pohditaan työoikeudelle tyypillisiä sovintointressejä ja pyritään löytämään sovintoratkaisujen taustalla olleet sovintointressit. Prosessioikeudellisessa doktriinissa keskitytään vaihtoehtoiseen riidanratkaisuun, erityisesti tuomioistuinsovitteluun. Tutkielmassa avataan oikeuskirjallisuudessa esitettyjä keskeisimpiä konfliktiteorioita, käsitellään käräjäoikeuden toimintakulttuurin muutosta viime vuosikymmenten aikana ja pohditaan tärkeitä oikeusturvakysymyksiä. Työoikeudellisessa doktriinissa keskitytään puolestaan työnantajan aloitteesta tehtyihin työsuhteen päättämiseen liittyviin riitoihin, jotka työntekijä on haastehakemuksella pannut vireille yleisessä tuomioistuimessa. Työoikeudellisen tarkastelun keskiö lähtee näin ollen työsopimuslain päättämisperusteita koskevien säännösten pohjalta. Kyseisten säännösten lisäksi olennainen merkitys on myös työsuhteen päättämiseen liittyvällä turvajärjestel-mällä, jota käsitellään omassa luvussaan. Tavoitteena on luoda lukijalle kokonaiskuva työsuhteen keskeisimmistä päättämistilan-teista ja niiden merkityksestä laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa, jotta voitaisiin käsitellä kyseisten riitojen soveltuvuutta tai soveltumattomuutta tuomioistuinsovittelussa ratkaistavaksi.
  • Jääskeläinen, Inka (2018)
    Vallanjakoperiaatetta ja tuomioistuinten riippumattomuutta on pidetty oikeusvaltion itsestään selvinä lähtökoh- tina. Riippumattomien tuomioistuinten asemaa vallanjaon kokonaisuudessa ei kuitenkaan ole juuri tutkittu, vaikka tuomiovallan kuulumista riippumattomille tuomioistuimille pidetään vallanjaon dogmina. On esitetty, että vallan- jako ja tuomioistuinten riippumattomuus olisivat juurtuneet huonosti suomalaiseen oikeudelliseen ja poliittiseen kulttuuriin. Tutkimuksessa tarkastellaan vallanjakoa ja tuomioistuinten riippumattomuutta pyrkien oikeusdogmatiikan meto- dein selvittämään näiden valtiosäännön perusperiaatteiden sisältöä. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti tuo- mioistuinten rakenteellista ja ulkoista riippumattomuutta. Tutkimuksessa selvitetään, miten organisatorisen vallan- jaon erottamat valtioelimet voivat vaikuttaa toistensa toimintaan lain sallimin keinoin. Tutkimuksessa havainnoi- daan myös oikeuden ja politiikan rajapinnoille sijoittuvaa ylimpien valtioelinten välistä tosiasiallista toimintaa val- tiosääntöoikeudellisesta näkökulmasta. Kyseessä on institutionaalinen valtiosääntöoikeudellinen tutkimus, joka pyrkii vastaamaan siihen, mikä on vallanjaon ja tuomioistuinten riippumattomuuden merkitys ylimpien valtioelinten välisissä suhteissa. Vallanjaon ja tuomioistuinten riippumattomuuden käsitteitä ei ole määritelty lainsäädännössä. Tarkasteltaessa kä- sitteiden sisältöä tarkemmin havaitaan, että ne eivät ole yksiselitteisiä tai tarkkarajaisia. Ylimpien vallankäyttäjien väliset suhteet näyttäytyvät monimutkaisena oikeudellisten ja tosiasiallisten vaikutuskanavien verkkona, jossa mo- lemminsuuntaiset vaikutussuhteet sijoittuvat oikeuden ja politiikan rajapinnalle. Lisäksi vallankäyttäjien väliset yhteydet näyttävät sijoittuvan suuressa määrin vallanjaon harmaalle alueelle, jossa suhteiden oikeudellisen arvi- ointiperustan lisäksi kuvaan tulevat myös poliittisen kulttuurin ja moraalin kaltaiset tekijät. Median esille nostamat ja ylimpien laillisuusvalvojien käsittelemät tapaukset havainnollistavat, että vallankäyttäjät eivät ole aina tunnistaneet vallanjaon ja tuomioistuinten riippumattomuuden merkitystä omassa toiminnassaan. Ylimpien vallankäyttäjien tulisi huomioida asemastaan johtuvat, vallanjakoon ja tuomioistuinten riippumattomuu- teen liittyvät rajoitteet. Tuomioistuinten riippumattomuuden tosiasiallisen vaarantumisen lisäksi on kysymys tuo- mioistuinten riippumattomuuskuvasta – siitä, miltä toiminta tai järjestely näyttää objektiivisesti ulospäin. Tuomioistuinten riippumattomuutta pidetään välttämättömänä vaatimuksena oikeusturvan – sekä ihmisoikeuksien että oikeusvaltioperiaatteen – toteutumiselle. Riippumattomuuden periaatteellisen tärkeyden ja symbolisenkin mer- kityksen vuoksi voitaisiin harkita riippumattomuuden käsitteen määrittelyä lainsäädännössä.
  • Syrjälä, Henri (2014)
    Oikeusjärjestyksemme jakautuu yleiseen lainkäyttöön sekä hallintolainkäyttöön. Yleisen lainkäytön puolella siviilituomioistuimet ratkovat kiistoja, jotka ovat luonteeltaan yksityisoikeudellisia. Hallintotuomioistuinten ratkaistavaksi jäävät kiistat, jotka ovat puolestaan julkisoikeudellisesti värittyneitä. Ongelmia syntyy, kun kaksi lainkäyttölinjaa, yleinen lainkäyttö ja hallintolainkäyttö, kohtaavat. Tämän tutkielman kohteena on oikeusvoiman ja todistusvaikutuksen suhde lainkäyttölinjat ylittävissä tilanteissa nimenomaisesti hallinto- ja siviiliprosessin välillä. Kysymys on tilanteesta, jossa ensimmäisessä prosessissa annettu ratkaisu on toisessa prosessissa ennakkokysymyksen asemassa. Tällöin herää kysymys siitä, onko ensimmäisessä prosessissa annettu ratkaisu uudessa, vieraan lainkäyttölinjan käsittelyssä tuomioistuinta ja asianosaisia sitova vai onko tuomiolla ainoastaan tosiasiallinen vaikutus? Oikeusvoimassa on kysymys tuomion asianosaisia ja tuomioistuinta sitovasta vaikutuksesta, kun tuomion todistusvaikutus puolestaan antaa tuomiolle vieraalla lainkäyttölinjalla ainoastaan tosiasiallisen merkityksen. Oikeusvoimainen tuomio on vaikutukseltaan vakio, mutta tuomion todistusvaikutus voi vaihdella useista seikoista riippuen. Ongelmaa on lähestytty tutkielmassa vertailemalla sekä oikeusvoimaa ja todistusvaikutusta että prosessilajeja ja niissä omaksuttuja periaatteita. Oikeusvoimaa ja todistusvaikutusta on vertailtu erikseen sekä suhteessa toisiinsa. Varsinkin tuomion todistusvaikutuksen osalta tutkielma on keskittynyt todistusvaikutuksen vahvuutta määrittäviin seikkoihin, jonka kautta on pyritty selvittämään oikeusvoiman ja todistusvaikutuksen todellista suhdetta sekä näiden ratkaisumallien käyttökelpoisuutta. Tutkimusmetodina on käytetty pääasiassa perinteistä oikeusdogmatiikkaa. Tutkielmassa on käynyt ilmi, että hallintotuomioistuimessa annetulle ratkaisulle voisi olla perusteltua ulottaa sitova vaikutus sitä seuraavassa siviiliprosessissa. Hallintoprosessissa annettujen ratkaisujen sitovuuden hyväksyttävyys on korkea, eikä todistusvaikutus ole hallintotuomioistuimen ratkaisun kannalta niin käyttökelpoinen mm. siviiliprosessissa noudatettavan välittömyysperiaatteen vuoksi, Sen sijaan siviiliprosessissa annettujen ratkaisujen osalta on havaittu, että näissä tuomion todistusvaikutus ja ratkaisun hyväksyttävyys hallintotuomioistuimen näkökulmasta voi teoriassa vaihdella huomattavasti useista eri seikoista johtuen. Hallintoprosessissa omaksuttujen menettelyratkaisujen vuoksi kaikkea siviiliprosessissa käytettyä aineistoa voidaan käyttää hallintoprosessissa tuomion todistusarvon määrittämiseen. Tutkielmassa onkin päädytty siihen, että siviilituomioistuimessa ratkaistu esikysymys saavuttaisi ainoastaan todistusvaikutuksen hallintoprosessissa, jossa tuomion todistusvaikutus vaihtelisi tapauskohtaisesti.
  • Kopra, Kia (2023)
    Yksi tyypillisimmistä riita-asioista siviiliprosessissa on maksuvelvoitetta koskeva riita. Kun kahden asianosaisen välisessä yksityisoikeudellisessa riita-asiassa on saatu käräjäoikeuden ratkaisu, jolla velvoitetaan vastaaja maksamaan kantajalle jokin tietty summa, asianosaiset voivat olla eri mieltä summan määrästä tai perusteesta. Vastaaja voi tällöin turvautua muutoksenhakuun. Kantajalle muutoksenhaku tarkoittaa hänen oikeuksiinsa pääsemisen pitkittymistä. Velvoitteille perustuvan yhteiskunnan taloudelle ja oikeusjärjestelmän toimivuudelle on edellytyksenä maksutuomioiden tehokas ja joutuisa täytäntöönpano. Samalla on kuitenkin varmistettava, että asianosaisilla on mahdollisuus saada aineellisoikeudellinen totuus selvitetyksi oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä. Käytännössä muutosta haetaankin usein vain siihen osaan tuomiota, jonka asianosaiset kokevat olevan edelleen epäselvä tai riitainen. Tällöin tuomion muu osa, johon muutosta ei ole haettu, saavuttaa muutoksenhakuajan päätyttyä lainvoiman ja voidaan panna täytäntöön. Tutkimuksessa tarkastellaan tätä osittaisen lainvoiman saavuttavaa tuomion osaa, ja mitä edellytyksiä sen syntymiselle ja täytäntöönpanolle oikeutemme asettaa. Erityisenä kysymyksenä on kantajan vaatimuksen määrällisen osan lainvoimakyky ja täytäntöönpantavuus, toisin sanoen, voiko jokin vaatimuksen pääoman euromääräinen summa tulla lainvoimaiseksi ja täytäntöönpantavaksi, vaikka muuhun osaan vaatimusta haetaan muutosta. Lisäksi tutkitaan omana tuomiolajinaan osatuomiota suhteessa osittaisesti lainvoimaiseen tuomioon. Tutkimus on lainopillinen ja aineistona on pääasiallisesti aihetta koskeva lainsäädäntö ja esityöt, prosessioikeudellinen oikeuskirjallisuus sekä korkeimman oikeuden oikeuskäytäntö. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös ruotsalaisia oikeuslähteitä soveltuvissa kohdin. Tutkimuksessa huomataan, että osittaisesti lainvoimaisen tuomion sisältämän vaatimuksen määrällisen osan täytäntöönpanolle ei ole teoriassa mitään esteitä. Edellytyksenä tuomion osan täytäntöönpanolle muun tuomion ollessa vielä muutoksenhaun alainen, on osan itsenäisyys ja erillisyys muusta tuomiosta. Teoriassa osittaiselle täytäntöönpanolle ei ole edellytyksenä edes kyseisen osan lainvoimaisuus silloin, kun on kysymys maksutuomiosta, josta voidaan erottaa euromääräinen summa. Vaikka velallisen oikeus muutoksenhakuun voisi puhua tätä tutkimustulosta vastaan, on maksutuomioiden kohdalla vaakakupissa painavampana oikeussuojamenettelyn mahdollisimman joutuisa ja suoraviivainen toteuttaminen. Onhan kyseinen velvoite jo tuossa kohtaa tutkittu kertaalleen alemman tuomioistuimen toimesta.
  • Vuorinen, Mikael (2022)
    Oikeusvaltion ja tuomiovallan riippumattomuuden takeet ovat viime aikoina puhuttaneet oikeusyhteisöä ja laajempaa yleisöä erityisesti Puolan ja Unkarin ongelmallisen oikeusvaltiokehityksen takia. Suomen perustuslain (731/1999) 3 §:ssä säädetyllä tavalla tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Tuomioistuinlain (673/2016) 1 luvun 3 §:ssä säädetyllä tavalla tuomioistuimet ovat tuomiovaltaa käyttäessään riippumattomia, kuten ovat myös tuomarit saman luvun 6 §:n mukaisesti. Tuomiovallan riippumattomuutta edellytetään lisäksi oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan tuomiovallan riippumattomuuden vaatimusta erityisesti tuomareiden nimittämisen osalta. Tarkasteltavien tuomioistuinten alaan kuuluvat yleiset tuomioistuimet, hallintotuomioistuimet, sekä pysyvät erityistuomioistuimet (markkinaoikeus, vakuutusoikeus ja työtuomioistuin). Tutkielmassa tarkastellaan päätoimisten virkatuomareiden ja asessorien lisäksi tuomioistuinharjoittelua suorittavia käräjänotaareja, lautamiehiä sekä sivutoimisia asiantuntija- ja sotilasjäseniä. Tarkastelun kohteeksi nousevat asiat voidaan esittää seuraavien tutkimuskysymysten muodossa: 1) Mitä tuomiovallan riippumattomuuden vaatimuksella tarkoitetaan? 2) Sisältyykö tuomareiden nimittämiseen riippumattomuusvaatimuksen kannalta jännitteitä? Tutkimuskysymyksiä lähestytään pääosin lainopillisen menetelmän keinoin, mutta riippumattomuusvaatimuksen taustaa tarkastellessa ote on osin oikeusteoreettinen. Tutkielmassa onnistutaan tarjoamaan riippumattomuusvaatimukselle mielekäs merkityssisältö ja analysoimaan eri tuomariryhmien nimittämistä riippumattomuusvaatimuksen näkökulmasta. Kelpoisuusvaatimusten ja nimitysprosessin suhdetta riippumattomuusvaatimukseen tarkastellaan erikseen kunkin tuomariryhmän osalta. Tutkielman tulokset antavat aihetta kritisoida erityisesti lautamiesten sekä yhteiskunnallisten intressiryhmien vakuutusoikeuteen ja työtuomioistuimeen ehdottamien etupiiriedustajien valintaprosessia.
  • Kumpula, Antti (2020)
    Animal population can be improved by domestic selection and/or with importation of foreign genotypes. The aim of this study was to find out how big impact import of genetic material from different countries has had on genetic trends of different traits in Finnish Holstein and Ayrshire populations. The data were received from FABA co-op. The analyzes utilized breeding values and pedigree information from over 1 million Holsteins and over 2 million Ayrshires born between 1986 – 2019. Genetic trends were calculated annually and partitioned to country contributions using R-software’s package ‘AlphaPart’. Used method is based on partitioning the breeding values to Mendelian sampling terms and the genetic effect of the base population founder animals. The largest proportion of Holstein genes in Finnish population was from the USA. Animals from the USA had the greatest positive impact on the total merit, yield, longevity and udder conformation. By contrast they also had the biggest negative impact on fertility and general health. Gene proportion from Denmark was the third largest from the foreign countries, but it had the greatest positive impact on fertility, udder health, calving ease (maternal) and general health. It also had the second biggest positive impact on all the other traits among foreign countries. Foreign animals have had a smaller impact on the Finnish Ayrshire population compared to Holstein. In many traits the contribution of Finnish breeding animals stayed the greatest. For foreign countries importations from Sweden had the greatest contribution to genes and most of the traits. Gene proportion from Denmark has increased rapidly after year 2010. Both Swedish and Danish importations have had a similar impact, improving the total merit, yield, longevity, calving ease (maternal) and udder conformation. Both Swedish and Danish animals have had a negative contribution to general health. According to the results of this study, we can conclude that importations of genetic material from foreign countries have had a major impact on the Finnish populations during the last decades. Especially for Holstein, the importations from USA and Denmark have had a significant impact on the local genetic trends.
  • Annola, Suvi (2017)
    Pro-gradu tutkimukseni käsittelee Rosa Liksomin romaanin Hytti nro 6:n intertekstuaalisia viittauksia. Tutkimukseni lähtökohtana on se, että romaanin toistuvat viittaukset toisiin teksteihin kohdistuvat merkittävän paljon venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin teoksiin. Toinen keskeinen huomio on se, että viittauksen kohteilla on venäläisessä kirjallisuudessa ja kulttuurissa klassinen ja tunnustettu asema. Viittausten yhdistyessä yksityiskohtaiseen neuvostoliittolaisen todellisuuden kuvaukseen aktivoituu monitulkintainen kysymys kansasta ja kansallisesta identiteetistä. Neuvostoliiton ja Venäjän lisäksi romaani kohdistaa huomionsa kahteen matkalaiseen – suomalaiseen tyttöön sekä neuvostoliittolaiseen mieheen. Tytön tarinaan päästään käsiksi hänen sisäisyyttänsä peilaamalla, mies puhuu auki omaa menneisyyttään fragmentaarisin ja ajoittain epäluotettavin puheenvuoroin. Matkan kuluessa romaanin identiteettiproblematiikka laajenee koskettamaan kansallisuuden lisäksi tyttöä ja miestä. Erittelen romaanin intertekstuaalisia viittauksia viitekehysanalyysin avulla. Tulkintani mukaan romaanin teemoja työstävät viittaukset muun muassa Anton Tšehovin Sali nro 6:n, Vsevolod Garšinin Punaiseen kukkaan, Nikolai Gogolin Kuolleisiin sieluihin. Venäläisten teosten lisäksi tutkimukselleni keskeinen viittauksen kohde on Raamattu. Tutkimuksessani on ollut keskeistä selvittää, millainen suhde romaanilla on Rosa Liksomin tuotannolle tyypilliseen postmodernismiin. Kasimir Sandbackan edeltävään tutkimukseen nojaten työssäni eritellään, kuinka Hytti nro 6 häilyy postmodernin estetiikan ja modernismin rajamaastossa. Päätelmieni mukaan Hytti nro 6:n kuvaama kokemus itseen kohdistuvasta kriisistä kumpuaa asetelmasta, jossa historia, nykyisyys ja tulevaisuus eivät asetu kasvun kautta saavutettuun yhteyteen. Tämä kriisi koskettaa kaikkia romaanin päähenkilöitä: tyttöä, miestä ja Neuvostoliittoa.
  • Silvennoinen, Anni (2019)
    A common quality issue in fresh-cut vegetables is enzymatic browning. Anti-browning agents regulated by (EU) N:o 1129/2011 can be used in processing and vegetables are usually treated with compounds after washing and cutting. Polyphenol oxidase enzyme (PPO) in vegetables ox-idises phenolic compounds to quinones and brown melanin pigments are formed when reactive quinones polymerize. The literature review focused on phenolic compounds of apples, the mech-anism of action and inhibition of PPO. In addition, the review covered anti-browning agents in-vestigated in previous studies and physical inhibition methods for enzymatic browning. The aim of the experimental study was to find a mixture of anti-browning agents classified as a processing aid for fresh-cut apple with the help of the experimental design. In addition, apples treated with three different concentrations of calcium ascorbate were also investigated. The colour of the treated apples was measured using a colorimeter, the activity of PPO was determined spec-trophotometrically and the concentrations of the most common phenolic compounds of Granny Smith were determined by Ultra-High Performance Liquid Chromatography (UHPLC). The concentrations of anti-browning agents of the mixtures in PLSR model did not have a statis-tically significant effect on colour and the coefficient of determination was satisfactory. The ap-ples from the experimental design maintained their colour over one but less than five days and the apples treated with calcium ascorbate maintained their colour for one week which was the targeted shelf life. The PPO activity of the samples from the experimental design increased during the storage but activity of the samples treated with calcium ascorbate was zero all the time. The standard deviations of concentrations of phenolic compounds were high and no clear trend re-garding the change of concentrations and browning was noticed. The three major phenolic com-pounds of Granny Smith were (-)-epicatechin, (+)-catechin and chlorogenic acid. The concentra-tions of catechins were higher in the peel than in the flesh but for chlorogenic acid it was the opposite. The shelf life of one week was not achieved with the mixtures of the experimental design but calcium ascorbate acted effectively. Also compounds in the mixtures had the ability to inhibit the PPO because the apples did not start to brown immediately as the control samples treated with water. The results confirmed previous results from the literature that calcium ascorbate is an effective anti-browning agent and therefore it is one of the most common anti-browning agents in the fresh-cut industry.
  • Huovinen, Marjut (2021)
    Maidonkulutus on laskenut vuosi vuodelta ja maidon tulevaisuuden näkymät ovat entistä heikommat. Maitoa käytetään nestemäisenä eli muun muassa ruokajuomana vähenemässä määrin, mutta hapatettuja maitotuotteita, kuten rahkoja, jogurtteja ja juustoja, kulutetaan edelleen paljon. Hapatettujen maitovalmisteiden valmistamisen lisäksi maitoraaka-aineesta valmistetaan muun muassa erilaisia maitojauheita. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko jauhemaisista raaka-aineista, Mineval™, heraproteiinikonsentraatti Eila® WPC ja maitoproteiinikonsentraatti Eila® MPC60, valmistaa tuorejuustoa ilman, että valmistuksessa käytetään muuta maitoraaka-ainetta. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako maitoraaka-aineena käytetyn jauheen kalsiumin ja proteiinin suhde sekä proteiinikoostumus tuorejuuston rakenteeseen. Tutkimukseen valituista maitopohjaisista jauheista valmistettiin pilot-mittakaavassa tuorejuustoa mallintaen tuorejuuston valmistusprosessia. Lisäksi samalla prosessilla valmistettiin tuorejuuston tavanomaisesta pääraaka-aineesta juustoa, joka toimi vertailunäytteenä jauhemaisista raaka-aineista valmistetuille juustoille. Näytteiden aistinvaraisia ominaisuuksia arvioitiin yleisen kuvailevan menetelmän avulla (GDA, n = 8), jossa koulutettu asiantuntijaraati arvioi 13 erilaista ulkonäön, maun, hajun ja rakenteen kuvaavan ominaisuuden voimakkuutta asteikolla 1–7. Tutkimuksessa havaittiin, että nestemäisen maitoraaka-aineen korvaaminen maitojauheilla vaikutti tuorejuustojen mitattuihin ominaisuuksiin. Maitojauheiden käyttö suurensi tuorejuustojen kiinteyttä lähes kaksinkertaiseksi verrattuna vertailujuustoon. Lisäksi maitojauheiden käyttö vaikutti jonkin verran tuorejuuston pinnan värin kirkkauteen. Aistinvaraisiin ominaisuuksiin (värin keltaisuus, kiinteys, jauhoisuus suussa, happamuus) maitojauheiden käyttö vaikutti merkittävästi. Kemiallinen hapate, glukono-δ-laktoni, ja sen lisäysmäärä vaikuttivat tuorejuustojen mitattuun happamuuteen. Mitatut happamuudet olivat alhaisempia kuin tavoite-pH-arvo ja aistinvaraisen arvioinnin avoimien kommenttien perusteella juustoja kuvailtiin myös happamiksi. Yhteenvetona voidaan todeta, että tuorejuustojen valmistaminen maitojauheista on teknisesti mahdollista. Maitojauheiden käyttö raaka-aineina kuitenkin tekee juustoista liian kiinteitä. Lisäksi maitojauheet pääraaka-aineina vaikuttavat liikaa tuorejuuston aistinvaraisiin ominaisuuksiin, jotta maitojauheilla voisi korvata nestemäisen maitoraaka-aineen tuorejuuston valmistuksessa.
  • Karttunen, Kaisa (2016)
    Cheese-making is one of the largest areas of milk processing. Due to large quantities of cheese produced, the decline in milk production and the tightening of environmental legislation, more efficient dairy processes are being developed with the target of full utilization of the raw material. For these reasons, solutions based on membrane technology are becoming more common in the dairy industry. Moreover, membrane techniques allow rationalization of the existing processes and the manufacturing of entirely new products. The purpose of this study is to examine the possibilities of using ultrafiltration in the production of spreadable cream cheese based on scientific articles and studies and by performing pilot-scale experimental research. Under this study, spreadable cream cheese was produced from standardized, fat-containing quark. The whey was separated by ultrafiltration instead of the traditional centrifugation method. A co-company’s pilot-scale membrane filtration equipment was used to produce both light cream cheeses and normal-fat cheeses. The quality characteristics of these samples were compared to a commercial product with chemical analyses and various structural measurements. In addition, the sensory properties of all the samples were evaluated by a consumer test. In this study, differences were observed between the pilot-samples and the reference samples, in both the light cream cheeses and the normal-fat cheeses. The most obvious differences were found in the results of structural measurements. These differences are likely to be explained by chemical composition of the samples, in particular in regard to the fat content. In the consumer test, the reference samples were also estimated to differ from the pilot-samples by several quality characteristics. All in all, this study gives significant information for the co-company’s new process method. Based on the results of this research the co-company was able to move on to industrial-scale test runs.