Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Pehkonen, Eero (2006)
    Vadelman (Rubus idaeus L.) viljelyala on kasvanut Suomessa voimakkaasti viimeisten viiden vuoden aikana. Vuonna 2005 vadelmaa viljeltiin 473 hehtaarilla. Vadelman satoindeksi on alhainen. Sen pääverso on pitkä, mikä hankaloittaa hoitotoimenpiteitä. Kasvin satoisimmat silmut ovat pääverson kärjessä, joten latvontaa ei kannata tehdä. Suomessakin haluttaisiin kehittää vadelman kasvihuonetuotantoa satokauden pidentämiseksi. Kasvihuonetuotannossa vegetatiivisen kasvun säätäminen on vielä tärkeämpää kuin avomaan viljelyssä. Proheksadioni-kalsium (ProCa) on gibberelliinisynteesi-inhibiittori, jonka on havaittu lyhentävän nivelvälejä sekä lisäävän versojen ja lehtien hiilihydraattipitoisuutta mm. omenalla (Malus domestica Borkh.). Tämän Helsingin yliopiston soveltavan biologian laitoksella toteutetun tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ProCa vaikuttaa kahden kesävadelmalajikkeen ensimmäisen vuoden versojen vegetatiiviseen kasvuun ja edelleen sadontuottokykyyn. Tässä pro gradu -työssä tutkittiin ProCa:n vaikutusta kahden kesävadelmalajikkeen vegetatiiviseen kasvuun, satopotentiaaliin sekä versojen ja silmujen hiilihydraattipitoisuuksiin kesällä 2005 ja talvella 2006. Koetaimina oli 120 Tulameen-lajikkeen ja 150 Glen Ample -lajikkeen tainta. Taimet käsiteltiin kesäkuussa ja käsittely uusittiin osalle taimista neljän viikon kuluttua ensimmäisestä käsittelystä. Koekäsittelyitä oli neljä: ProCa 100 ppm, ProCa 200 ppm, ProCa 100 ppm + ProCa 100 ppm ja ProCa 200 ppm + ProCa 200 ppm. Kontrollikäsittelyitä oli kaksi: vesi sekä vesi + vesi. Kesän aikana havainnoitiin pääverson pituuskasvua ja nivelien määrää. Kesän kasvatuskauden päätyttyä Glen Ample -lajikkeen silmujen ja versojen liukoiset hiilihydraatit ja tärkkelys määritettiin entsymaattisesti. Kylmävarastoinnin jälkeen (71 vrk) tammikuussa 2006 taimet siirrettiin hyötöön kasvihuoneeseen. Hyödön aikana havainnoitiin silmujen puhkeamista ja kukintaa. Hyödön päättyessä hanka- ja pääversojen kuivapaino sekä hankaversojen pituus mitattiin. Kesän 2005 aikana ProCa lyhensi uusien nivelvälien pituuksia väliaikaisesti 1 4 viikon kuluttua käsittelystä. Nivelien lukumäärässä ei tapahtunut suuria muutoksia. Tulameen-lajikkeella kasvu kiihtyi käsittelyn vaikutuksen loputtua. Nivelvälien lyhentymisen takia pääverson kokonaispituus jäi kontrolliin verrattuna 35 % lyhyemmäksi Glen Ample -lajikkeella (ProCa 200 + ProCa 200) ja 14 % lyhyemmäksi Tulameen-lajikkeella samalla käsittelyllä. Myös käsittely ProCa 200 vähensi pääverson pituutta 6 % kontrolliin verrattuna Tulameen-lajikkeella. ProCa-käsittely lisäsi versojen ja silmujen hiilihydraattipitoisuuksia, mutta tuloksissa oli paljon hajontaa. Glen Ample -lajikkeella kaksinkertaiset käsittelyt vähensivät puhjenneiden silmujen osuutta 8 15 päivän kuluttua hyödön aloittamisesta 24 29 %, mutta käsittelyiden väliset erot tasoittuivat hyödön loppuun mennessä. Lisäksi kaksinkertaiset ProCa-käsittelyt vähensivät kukkien määrää 29 44 % 33 65 päivää hyödön alusta, mutta erot tasoittuivat hyödön loppuun mennessä. Käsittelyt eivät vaikuttaneet Tulameen-lajikkeen silmujen puhkeamiseen ja kukintaan. Satopotentiaalissa ei ollut eroa ProCa-käsittelyiden välillä kummallakaan lajikkeella. Glen Ample -lajikkeella hankaversojen kokonaismäärä väheni 27 32 % kasveilla, joita oli käsitelty kaksi kertaa ProCa:lla. Hankaversot olivat kuitenkin vastaavasti 29 43 % pidempiä. Tulameen-lajikkeella ProCa 100 -käsittely vähensi hankaversojen määrää 15 %, mutta hankaversojen pituuteen käsittelyillä ei ollut vaikutusta. Käsittelyillä ei ollut vaikutusta hankaversojen nivelvälien pituuteen kummallakaan lajikkeella. Tutkimuksen perusteella kesällä annetulla ProCa-käsittelyllä voidaan lyhentää pääverson pituutta, mutta satopotentiaaliin käsittelyllä ei ole vaikutusta. Käsittelyajankohta on kriittinen, koska kukkasilmujen kehitys näyttäisi häiriintyvän, jos ruiskutus tehdään loppukesällä.
  • Mikkonen, Maisa (2016)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kirosanojen kääntämistä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten kirosanojen karkeus ja semanttinen sisältö muuttuvat käännöksissä. Tämä tehdään vertailemalla kirosanoja ja niiden piirteitä Håkan Nesserin kirjassa Fallet G (2003, 499 s.), sen suomennoksessa Tapaus G – murha menneisyydestä (2009, 495 s., kääntänyt Saara Villa) sekä englanninkielisessä käännöksessä The G File (2014, 602 s., kääntänyt Laurie Thompson). Tutkielman hypoteesi on, että kirosanojen karkeus lievenee käännöksissä, ja se perustuu Gideon Touryn lisääntyvän standardisaation lakiin (1995), jonka mukaan käännöksillä on taipumus olla yksinkertaisempia ja tyyliltään lähtötekstiä standardinmukaisempia. Kirosanojen määrittelyyn on käytetty mm. Ljungin, Anderssonin, Stroh-Wollinin sekä Lindströmin tutkimuksia. Tutkielman metodi on semanttis-pragmaattinen. Tutkielma on pääasiassa kvalitatiivinen, mutta se sisältää myös kvantitatiivisia piirteitä. Menetelmä sisältää semanttisen komponenttianalyysin tutkittavan aineiston kirosanoista sekä pragmaattisen analyysin, joka on kontekstualisoitu katsaus hieman pidempiin tekstiotteisiin, joissa kirosanoja esiintyy. Komponenttianalyysin tarkoituksena on tarkastella lähemmin, millaisia piirteitä kirosanoilla on niin alkuperäisteoksessa kuin käännöksissä sekä vertailla näitä tuloksia keskenään. Pragmaattisen analyysin tarkoitus on havainnollistaa, millaisissa asiayhteyksissä kirosanojen semanttinen sisältö tai tyylivivahde muuttuu tai säilyy. Kvantitatiivisen osuuden tarkoituksena on selvittää, missä määrin kirosanoja häviää tai lisääntyy sekä lievenee tai voimistuu käännöksissä. Analyysissä tarkastellaan tapauksia, joissa kirosanat on käännetty lievempinä kuin alkuperäisteoksissa tai jätetty kokonaan kääntämättä. Lisäksi tarkastellaan tapauksia, joissa kääntäjä on lisännyt kirosanoja käännökseen. Komponenttianalyysiä varten kirosanoille on haettu merkityskomponentteja sanakirjamääritelmien avulla. Analyysissä on 17 merkityskomponenttia, joilla kuvataan kirosanan semanttisia piirteitä, teemaa ja merkitystä sekä kolme tyylikomponenttia, jotka kuvaavat kirosanan karkeutta: lievä, keskikarkea ja karkea. Analyysissä käy ilmi, että teoksen suomennoksessa on 25 kirosanaa vähemmän ja englanninkielisessä käännöksessä 42 kirosanaa vähemmän kuin alkuperäisteoksessa, jossa on 466 kirosanaesiintymää. Tulokset osoittavat, että alkuperäisteoksen ja käännösten kirosanojen teemat ja voimakkuusasteet eroavat toisistaan. Ruotsinkielisessä materiaalissa keskikarkeita kirosanoja on 86 %, mutta esimerkiksi suomenkielisessä materiaalissa näitä on 47 %. Toisaalta käännöksissä on alkuperäisteosta enemmän karkeita kirosanoja. Lisäksi englanninkielisessä teoksessa on eniten erilaisia kirosanoja. Tutkimusta voitaisiin syventää tekemällä ensin kokonaisvaltaisempi analyysi kirosanan määritelmästä sekä yksittäisten kirosanojen sisällöistä. Karkeusasteiden, eli tyylikomponenttien antamiseen vaadittaisiin syvällisempää kirosanatutkimusta.
  • Rinne, Elsa (2021)
    Uppskjutandet av föräldraskap är en bestående demografisk trend som i sin tur leder till åldrande samhällen. Detta är den största enstaka faktorn bakom den sjunkande nativiteten, och har därmed intresserat flera forskningsfält till att studera andra bakgrundsfaktorer. Eftersom värden styr och formar oss som individer, kan de anses vara viktiga faktorer som förklarar mänskligt beteende. Individer tenderar att välja sina livsövergångar i enlighet med sina egna värden, och således vill avhandlingen undersöka huruvida värden påverkar den ansedda idealiska åldern att bli förälder. Det bör nämnas att det finns förvånansvärt lite forskning kring värden och en ansedd ideal ålder att bli förälder. Enligt teorin för planerat beteende, här i form av TDIB-ramverket av Ajzen & Klobas, finns det tre bakgrundsfaktorer; individuella, demografiska samt samhälleliga, som tillsammans påverkar intentionerna att få barn. Även beslutsfattandet över att vilja bli förälder är nära anknutet till andra livsprocesser, såsom människorelationer, sysselsättning och hushållets inkomst, och därmed är det även godtagbart att undersöka ifall högre utbildning och inkomst återspeglas i attityden till en idealisk ålder att bli förälder. Med hjälp av en variansanalys hittades det statistiskt signifikanta skillnader mellan länder och deras ansedda idealiska ålder att bli förälder. Korrelationsanalyser undersökte samband mellan högre utbildning, inkomst och värden. Till skillnad från tidigare forskning, fann denna studie inget signifikant samband mellan inkomst och den ansedda idealiska åldern. Ett signifikant samband mellan högre utbildning och attityden fanns enbart i Italien, vilket är i linje med tidigare forskning om att såväl högre som lägre utbildade i samma grad föder lika mycket barn i Norden. Svaga korrelationer mellan vissa värden och den ansedda idealiska åldern fanns i alla länder förutom Spanien. Bilden var dock inte enhetlig. En prioritering av individuella mål var för det mesta i Finland, Sverige och Italien kopplade till en högre ideal ålder. Prioritering av gemensamma mål hade ett samband med en lägre ideal ålder i Italien och Sverige. En regressionsanalys som utfördes för Italiens del, visade att värden och högre utbildning förklarade 20% av variationen i den ansedda idealiska åldern. Avhandlingens resultat är för det mesta i linje med tidigare forskning. Därmed vore det viktigt att förutom i en större utsträckning utföra liknande studier, även utföra sådana som jämför andra kulturer än västerländska. För att vidare stödja familjeskapandeprocesser i samhällen där nativiteten ständigt sjunker, är det viktigt att kunna ta i beaktande och förstå sig på alla bakgrundsfaktorer som påverkar.
  • Vento, Isak (2013)
    Offentliga sektorns verksamhet organiseras allt oftare i form av projekt. Inom regionalpolitiken är projekt redan det vanligaste sättet att genomföra verksamhet. Användningen av projekt motiveras med förväntningar om effektivitet. Projektens effektivitet antas utgående från projektteorin med förankring i företagsvärlden grunda sig på deras tidsbegränsning, möjlighet till att föra samman olika aktörer och flexibla organisationer. Kritiker har dock ifrågasatt inverkan av dessa egenskaper på projektens effektivitet i en komplex miljö som offentliga sektorn. Oklarhet råder dock i frågan på grund av bristfällig forskning i området. Utbredningen av projekt inom offentliga sektorn gör att kunskap om vad som påverkar projektens effektivitet är av central betydelse för organisering av verksamhet. Mätning av effektivitet i offentliga sektorn är också mer komplicerat än i företagsvärlden. Kunskap om hur projektens effektivitet i offentliga sektorn kan förstås är viktigt för organisering av verksamhet. Denna avhandling visar om projektens egenskaper, som förklarar projektens effektivitet i företagsvärlden, förklarar variationen i projektens effektivitet i offentliga sektorn. I undersökningen diskuteras och operationaliseras också olika sätt att mäta projektens effektivitet i offentliga sektorn. Projektens egenskaper, vars betydelse för effektiviteten i offentliga sektorn utgående från projektteorin undersöks, är projektets längd, närvaro av tidspress i projektet, fortsättningen av projektet efter dess avslutning, grad av samverkan av offentliga aktörer i projektet och projektets storlek. Dessa är undersökningens oberoende variabler. Projektens effektivitet mäts med fyra mått som motsvarar de centrala dimensionerna av effektivitet i offentliga sektorn. Effektivitetsmåtten är undersökningens beroende variabler. Som metod används multivariat regressionsanalys. Resultaten visar att projektens effektivitet i offentliga sektorn påverkas delvis av projektens längd, närvaro av tidspress, grad av samverkan och organisationsstorlek. Kortare projekt är mer effektiva än längre projekt. Närvaro av tidspress ökar också på projektens effektivitet. Graden av samverkan av offentliga aktörer i projektet ökar inte direkt på projektens effektivitet men uppvisar vissa tecken av inverkan på effektivitet. Mindre projekt är däremot inte mer effektiva än större projekt. Tvärtom visar sig större projekt vara mer effektiva än mindre projekt. Undersökningen klargör att företagsvärldens antaganden om vad som förklarar projektens effektivitet endast delvis gäller för projekt i en komplex miljö som offentliga sektorn. Genom att beakta projektens längd, närvaro av tidspress, möjlighet till samverkan och organisationsstorlek kan projekten bland annat i regionalpolitiken organiseras effektivare. Undersökningen visar också att olika mått bör användas tillsammans i mätning av projektens effektivitet i offentliga sektorn. Undersökningens resultat kan gynna organisering av projekt i offentliga sektorn, inverkan av politiken och den framtida samhällsutvecklingen.
  • Vihlman, Theresa (2022)
    Tiivistelmä/Referat – Abstract Inom sociala sektorn och främst då inom barnskyddet har det länge varit utmanande att få rekryterat behöriga socialarbetare och få dem att stanna i sitt jobb. Stor personalomsättning gör det svårt om inte omöjligt att bygga goda klientrelationer. Personalomsättningen är således belastande både för klienter som för personalen som regelbundet hamnar jobbar i team där det är personalbrist. Två lagförändringar - socialvårdslagen från år 2014 och lagen om yrkesutbildade personer inom socialvården från år 2015 - har bidragit till förändringar som inverkar på rekryteringen av personal men också till sammansättningen av det klientel barnskyddet arbetar med. I denna magisteruppsats granskar jag vad som bidrar till att socialarbetare inom det kommunala reparerande barnskyddet stannar i sitt jobb. Forskningsmaterialet består av två separata material, dels personliga temaintervjuer med 10 socialarbetare, dels deras svar på ett frågeformulär. Informanterna består av tre grupper; de som arbetat länge (minimi 10 år) som socialarbetare inom barnskyddet och fortfarande gör det; de med lång arbetserfarenhet men som övergått till andra uppgifter och slutligen socialarbetarstuderanden med kort arbetserfarenhet. Som ett kompletterande, deskriptivt material över vardagen ute på fältet har jag därtill dagböcker av socialarbetare som svenska YLE publicerade 25.2.2018. Teoretiskt stöder sig studien på Antonovskys teori om KASAM och Baldschuns sex dimensioner av yrkesmässigt välbefinnande. . Min studie visar att det finns några gemensamma faktorer för socialarbetare som anses väsentliga för att de ska stanna i sitt jobb inom barnskyddet.
  • Pelttari, Miia (2020)
    Tutkielmani selvittää Gunnar Ekelöfin (1907−1968) runoelman En Mölna-elegi: metamorfoser (1960) elegistä luonnetta. Avointa ja monitulkintaista runoelmaa ei ole sen otsikosta huolimatta aiemmin tutkittu elegiana. Elegian määritelmä ja sisältö ovat vaihdelleet eri aikakausina, mutta yleensä elegia käsitetään melankoliseksi runoksi, jossa on kaipuun teema ja idyllistä kuvastoa. Elegioissa käsitellään menetystä ja tehdään surutyötä. Lähestyn Ekelöfin runoelman elegistä luonnetta kolmesta historiallisesta näkökulmasta: suhteessa antiikin, klassiseen ja moderniin elegiaan (luvut 2, 3 ja 4). Modernismin yhteydessä tarkastelen runoteosta myös suhteessa modernin runon ihanteisiin. Lähestymistapaani kuuluu monitaiteisuuden huomiointi sekä Mölnassa että elegialajissa. Mölna-runoelma haastaa elegian melko hajanaista teoriaperinnettä. Tarkastelemalla Mölnaa elegiana avautuu uusia näkökulmia paitsi Ekelöfin runoteokseen myös elegian teoriaan ja käsitteisiin. Runoelma ei ole antiikin elegia, klassinen elegia eikä ilmestymisajankohdastaan huolimatta modernikaan elegia, mutta siinä on sen elegistä luonnetta valottavia yhtymäkohtia niihin kaikkiin. Toisaalta Mölnan elegisyyttä selvittämällä hahmottuvat ja tarkentuvat kunkin kolmen elegian aikakauden piirteet. Monisävyinen ja muotoaan alati muuttava runoelma kyseenalaistaa sekä elegisen kaunista kuvastoa ja tunnelmaa että perinteistä käsitystä onnistuneesta surutyöstä, jossa surusta on päästävä irti. Mölnassa suru saa jatkua ja ilmenee monin tuntemuksin, kuten kokemuksina tutun outoudesta tai vieraudesta.
  • Nurmi, Axel (2020)
    Syftet med denna magistervhandling är att utreda ifall unga finlandssvenskar använder webbsidan Youtube som ett socialt medium eller inte. Samtidigt ska den undersöka ifall rådande definitioner av sociala medier är tillräckliga för att verkligen beskriva den användning av sociala medier och andra webbsidor som förekommer i dag. Avhandlingens huvudfråga lyder: i vilken mån använder unga finlandssvenskar Youtube som ett socialt medium? Tre huvudsakliga definitionspunkter för sociala medier används i avhandlingen; värde måste dras från användargenererat innehåll och användarna måste uppleva att de interagerar med andra användare, eller så ska tjänsten användas för att upprätthålla och eventuellt skapa nya sociala nätverk. Materialet samlades in genom en webbenkät. Frågorna i enkäten var byggda på de tre definitionspunkterna, och tangerade informanternas användning av Youtube på olika sätt. Sammanlagt svarade 165 personer på enkäten. För att analysera materialet användes kvalitativ innehållsanalys, genom att kategorisera de olika svaren baserat på hurdana teman och ämnen de tangerade. Avhandlingens analys tyder på att unga finlandssvenskar inte använder Youtube som ett socialt medium. Youtube användes inte för att upprätthålla sociala nätverk. Informanterna upplevde i viss mån att interaktion uppstod mellan dem och kanalerna som laddade upp videor, men inte mellan sig själva och användare som kommenterade på videor. Gällande det användargenererade innehållet, visade sig definitionen vara otillräcklig. Informanterna såg främst på videor från stora kanaler, och uppskattade i många fall specifikt ett högt produktionsvärde. Frågan om ifall värde fås från användargenererat innehåll eller inte blev därmed oklar, eftersom det är svårt att avgöra ifall dessa Youtube-kanaler kan räknas som användare eller som produktioner. Resultaten tyder på att det finns en avsaknad av gemensamma sätt att kommunicera kring sociala medier, och att sådana måste utvecklas i framtiden. Resultaten visar också att det finns en skillnad mellan definitioner som är baserade på teknik och sådana som är baserade på användning, och ifall vettiga diskussioner ska kunna föras kring sociala medier i framtiden, måste ett gemensamt sätt att kommunicera kring dem utvecklas.
  • Murtola, Karoliina (2023)
    I Sverige påträffades de första covid-fallen i månadsskiftet februari-mars 2020 och ganska snart deklarerades covid-19 som pandemi. Ett nytt fenomen diskuterades i alla världsdelar. Det tog inte lång tid innan Nordiska museet öppnade sin insamling ”Coronaviruset i Sverige – berätta för framtiden!” för att samla in människors berättelser om hur coronapandemin hade påverkat deras vardag. I denna avhandling undersöker jag närmare evalueringar i en del av dessa berättelser under perioden november-december 2020 utifrån ett lingvistiskt perspektiv. Mitt material består av 34 coronaberättelser skrivna av personer födda 1950–59-talet. I analysen tillämpar jag Martins och Whites evalueringsteori (appraisal theory) och dess ramverk för evaluering. Jag analyserar berättelserna utifrån attitydsystemet och dess huvudtyper affekt, bedömning och uppskattning för att utreda vilka språkliga resurser skribenterna använder i sina berättelser då de beskriver sina känslor och attityder kring pandemin, andra människor och framtiden. Sammanlagt får negativa evalueringar mer utrymme än positiva. Berättelserna präglas av olika uttryck för osäkerhet och olycka och andra människors beteende kritiseras oftare än beröms. Trots coronapandemin uttrycker skribenterna att de mår bra och att de trots allt ser positivt på framtiden.
  • Wilson, Wilhelm J. (2023)
    Magisteravhandlingen tar avstamp i den tvåsidiga vetenskapliga diskurs som råder kring ungdomars attityder till demokratins organisering. Forskningsämnet och debatten i samhället är allt mera aktuellt, särskilt under de senaste decennierna men där forskningsinriktningen av specifikt den nya generationens ungdomar fortfarande är rätt tunn. Därför finns det skäl att lyfta fram situationen bland de yngre röstberättigade. Den indirekta demokratin som de flesta västerländska demokratier bygger på har legitimitetsutmaningar i samtiden och en del forskare menar att ungdomarna är en stor orsak till detta på grund av deras passiva valdeltagande. På samma gång försvarar andra forskare att den nya generationens ungdomar inte engagerar sig mindre för det utan att de deltar på övriga sätt i egenskap av direkt demokratiska handlingar. Den tidigare forskningen lyfter fram flera centrala bakgrundsfaktorer som denna undersökning ämnar ta del av, nämligen ålder, utbildning, medborgarkompetens, politiskt intresse, nöjdhet med demokratin, partiidentifikation, politiskt förtroende, politisk vänster-högerskala och kön. Syftet är därmed att försöka se närmare på dessa där ålder är av huvudsakligt intresse för att undersöka vilka attityder ungdomar har till demokratins organisering med fokus på Finland. Materialet som används speglar samtliga bakgrundsfaktorer genom att utgå från Finlands senaste riksdagsvalsundersökning från år 2019. Tillvägagångssättet utgår från en kvantitativ metodansats där tvärsnittsdesign tillämpas för att djupgående undersöka situationen och utföra sofistikerade statistiska kontroller. Analysverktygen som används är deskriptiva statistiska analyser, bivariat analys i form av korstabeller och logistisk regressionsanalys. Centrala resultat som framgår i analyserna är att finländare generellt är nöjda med den indirekta demokratin men som den yngre åldersgruppen ungdomar (18–28 år) föredrar i mindre utsträckning än den äldre (29–98 år) när det kommer till att ens röst kan påverka det politiska beslutsfattandet. Däremot visar det sig att åldersgruppen ungdomar i jämförelse med den äldre föredrar direkt demokrati som utgår från folkomröstning i mindre utsträckning. Dessa resultat baserar sig på studiens hypoteser och därmed får studiens första hypotes stöd medan den andra ej får stöd. Slutsatserna visar först och främst på att det finns variationer gällande attityder till demokratins organisering. Dessa insikter öppnar dels upp för att kontrollera för övriga teorier om demokratiska attityder och dels vidare undersöka andra former av direkt demokrati utöver folkomröstning. För fortsatt forskning finns det således motiv att överväga metodologiska val, särskilt vilka variabler och frågor som används eftersom de kan ge helt olika svar. En annan slutledning är att studerandet av nya generationers ungdomar och deras attityder fortsättningsvis kommer att vara relevant, av den orsaken att det berättar om demokratins organisering och vart samhället är på väg i framtiden, som är fundamentalt inom den statsvetenskapliga forskningstraditionen.
  • Ekqvist, Cecilia (2015)
    When adolescents graduate from upper secondary school they face a turning-point when they shall make an occupational choice. The occupational choice can be problematic and an alternative is then to study at a folk high-school. The education programmes at the Finnish folk high-schools usually last one year and offer optional, educative and vocational education. The aim of this qualitative Master's Thesis is to investigate folk high-school students' occupational choice behaviour and their experiences of the process of the occupational choice. The aim of this is to clarify the importance of the folk high-school for adolescents' process of occupational choice. The scientific approach of this study is phenomenological, which means that the study aims to describe the informants' subjective experiences and descriptions regarding the research topic. Eleven students from Västra Nylands folkhögskola were interviewed in this study, and the collected data were analysed using theoretical interpretation. The interviews were conducted as theme interviews. The results of this study demonstrate that the reasons behind applying for the folk high-school were a need of a year off, career goals, will to become independent, pragmatically rational thinking and emotions, socialisation, and the education as a second-hand choice. Several of the informants experienced stress facing the occupational choice, but the year at the folk high-school helped them with the process as well as developed them knowledge-wise, personally and socially.
  • Kinnunen, Kaisa (2012)
    Suomen väestörakenteessa tapahtuu tulevaisuudessa muutoksia, joilla on vaikutusta asuntotuotantoon ja kaavoitukseen. Väestörakenne muuttuu vanhusvoittoisemmaksi ja asuntokuntien keskikoko pienenee. Samaan aikaan yksin asuvien määrä ja asuntojen keskikoko kasvavat jatkuvasti. Kunnan asuntotuotannon ja kaavoituksen on pystyttävä vastaamaan niihin kohdistuviin paineisiin. Tämän työn tarkoituksena on tutkia millaisia muutoksia väestökehitys luo asuntotuotantoon ja sen kautta kunnan kaavoitukseen. Työn tutkimusalueena on Rovaniemen kaupunki. Tarkasteluun on otettu liikenteellisiä näkökulmia jalankulku-, joukkoliikenne- ja autokaupungin vyöhykkeet huomioiden. Näiden avulla on muodostettu tulevaisuuden vyöhykkeitä asumisen suhteen kaupunkiseudulle. Työn keskeisenä aineistona on Yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmä (YKR). Aineiston pohjalta luodaan asuntotuotantoennuste ja paikkatietotarkastelu väestön sijoittumisesta vuodelle 2040 väestön suhteellisen muutoksen avulla. Paikkatietoon pohjautuvaa aineistoa täydentävät aikaisemmat tutkimukset, kirjallisuus ja tilastot. Tutkimus vastaa seuraaviin kysymyksiin: mihin väestö on sijoittunut tulevaisuudessa sekä millaista asuntotuotannon ja kaavoituksen olisi oltava, jotta se vastaisi tulevaisuuden väestön sijoittumista parhaiten. Näiden lisäksi tutkimus selvittää millaisia vyöhykkeitä kaupunkiseuduille voi muodostua tulevaisuudessa asuntotuotannon ja kaavoituksen pohjalta. Tutkimustulosten perusteella väestökehityksellä on vaikutusta kunnan asuntotuotantoon ja kaavoitukseen. Asuntotuotannon tulee kohdistua entistä enemmän kaupunkiseutujen keskustojen jalankulkuvyöhykkeille. Näille alueille tulee kaavoittaa entistä enemmän pienille asuntokunnille suunnattuja asuntoja, joihin varsinkin iäkkäämpi väestö ja yksin asuvat tulevat tulevaisuudessa muuttamaan. Keskustojen ulkopuolelle autokaupunkialueille tulee kaavoittaa omakotitaloalueilta, joissa tulevaisuudessa asuvat suuremmat perheelliset asuntokunnat. Sen sijaan maaseutumaisia alueita uhkaa autioituminen, koska tällä hetkellä niiden väestö koostuu lähinnä iäkkäämmästä sukupolvesta. Työn tutkimusalueella Rovaniemellä väestömäärä kasvaa tarkastelukauden aikana luonnollisen väestönlisäyksen ja muuttoliikkeen seurauksena. Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa suhteessa eniten. Asuntotuotantoennusteen mukaan uusien asuntojen tarve seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana on vuositasolla noin 400 asuntoa. Paikkatietomenetelmän avulla ennakoidaan tulevaisuuden väestön sijoittumista. Ennuste perustuu vuosien 2000 ja 2010 väestön suhteelliseen muutokseen eri ikäryhmien osalta. Ruuduttain saatavat tulokset on suhteutettu Tilastokeskuksen väestöennusteisiin. Paikkatietoon pohjautuvan tarkastelun perusteella on tehty Rovaniemen väestön sijoittumista kuvaavia karttoja vuodelle 2040. Suurin osa väestöstä asuu tulevaisuudessa Rovaniemen keskustan alueilla, johon kohdistuu myös suurin asuntojen kysyntä. Keskustan ulkopuolisia alueita sen sijaan uhkaa autioituminen.
  • Erola, Paavo (2023)
    Väestön ikääntyminen vaikuttaa työeläkejärjestelmän tulevaisuuden rahoituspohjaan keskeisellä tavalla Suomessa. Aiheena väestön ikääntyminen on ajankohtainen, koska huoltosuhde on ollut jo pitkään heikkenemässä ja ennusteiden valossa samansuuntainen kehitys tulee myös jatkumaan. Työeläkejärjestelmä Suomessa perustuu osittain työssä käyvien maksamiin työeläkemaksuihin, joten työssä käyvien suhteellisen määrän väheneminen heikentää osaltaan työeläkejärjestelmän rahoituspohjaa. Työeläkejärjestelmä kohtaa rahoituksellisia ongelmia viimeistään vuoden 2050 jälkeen, mikäli väestö kehittyy ennusteiden mukaisesti. Tutkielma keskittyy identifioimaan väestön ikääntymisen välittymismekanismeja työeläkejärjestelmään Suomessa kirjallisuuteen pohjautuen. Syntyvyyden vähentyminen, elinajanodotteen pidentyminen ja työkyvyttömyyseläkkeiden kehitys ovat keskeisimpiä välittymismekanismeja, miten väestön ikääntyminen vaikuttaa työeläkejärjestelmään ja sen rahoitukselliseen kestävyyteen. Tutkielmassa tuodaan esille erilaisia skenaariolaskelmia ja ennusteita, miten mekanismit vaikuttavat tulevaisuudessa järjestelmään. Tutkielmassa havainnoidaan väestön ikääntymisen vaikutusta kolmessa erilaisessa työeläkejärjestelmämallissa. Mallit ovat puhdas jakojärjestelmä, täysin rahastoiva järjestelmä ja osittain rahastoiva järjestelmä. Havainnointi tehdään yksinkertaistetun kahden sukupolven limittäisten sukupolvien mallin avulla. Jos halutaan välttää väestön ikääntymisen seurauksena eläketurvasta leikkaaminen tai eläkemaksujen korottaminen, niin tutkielman perusteella työeläkejärjestelmään tulee toteuttaa uudistuksia, jotta eläkkeiden maksu voidaan turvata eläkeläisille myös tulevaisuudessa. Ennusteiden perusteella syntyvyyden lasku ja eliniän pidentyminen jatkuvat myös tulevaisuudessa. Väestöennusteiden tekemiseen liittyy paljon haasteita, koska ennusteet perustuvat usein ennalta päätettyihin oletuksiin, jotka eivät takaa saman kehityksen jatkumista tulevaisuudessa. Alkavien työkyvyttömyyseläkkeiden määrän kehityksestä on erilaisia arvioita melko vähän, joten se olisi hyvä aihe lisätutkimukselle, jotta voitaisiin arvioida tarkemmin sen merkitystä työeläkejärjestelmän rahoitukselliseen kestävyyteen.
  • Haussalo, Laura (2024)
    Suomen väestönsuojelujärjestelyillä on pitkä historia, ja ne pohjautuvat sekä toisen maailmansodan että kylmän sodan aikaisiin kokemuksiin. Kansallisten kehityskulkujen ohella myös kansainvälinen tilanne on vaikuttanut väestönsuojelun kehittämiseen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten ja millä perustein väestönsuojelua kehitettiin Suomessa kylmän sodan kärjistymisvaiheessa eli vuosina 1979–1985. Kiinnostuksen kohteina ovat väestönsuojelun kehityksen painopisteet, velvollisuudet ja oikeudet väestönsuojeluun liittyen, sekä väestönsuojelun linkittyminen laajempaan kontekstiinsa. Tutkielma keskittyy valtionhallinnossa tapahtuneeseen kehitystyöhön. Alkuperäislähteinä on käytetty väestönsuojeluneuvottelukunnan ja sen jaostojen pöytäkirjoja ja muita materiaaleja sekä parlamentaarisen väestönsuojelukomitean kokouspöytäkirjoja ja vastaavaa materiaalia. Täydentävinä alkuperäislähteinä on lisäksi käytetty muuta valtionhallinnossa tuotettua materiaalia, valtiopäiväasiakirjoja sekä aikalaisjulkaisuja. Menetelmänä käytettiin laadullista, aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Väestönsuojelua kehitettiin vuosina 1979–1985 osana kansallisia prosesseja kansainvälisten jännitteiden myös heijastuessa kehitystyöhön. Ajanjaksolla näkyivät pitkän kehitystyön tulokset, jo aiemmin tehtyjen ratkaisujen toteutus sekä kansainvälisen tilanteen kärjistymisen aiheuttamiin huoliin vastaaminen. Materiaaliset ja rakenteelliset sekä koulutukselliset ja valistukselliset seikat olivat väestönsuojelun kehitystyössä keskeisiä. Niin taloudelliset kuin muutkin resurssit olivat olennaisia kautta linjan. Hallinnolliset järjestelyt ja lainsäädäntö sekä antoivat kehitystyölle raamit että olivat muutoksen kohteina itsessään. Koko väestön suojaaminen erilaisilta kriisivaihtoehdoilta oli olennainen päämäärä väestönsuojelun kehitystyössä. Kehitystyössä painotettiin toisaalta yhteistoimintaa ja yhteensovittamista, toisaalta väestönsuojelun erityishuomiota vaativaa asemaa. Valtion vastuuta korostettiin, mutta samanaikaisesti väestönsuojelun vastuut olivat hajaantuneet eri tahoille. Väestönsuojelun valmistelut ja varautuminen liitettiin vuosina 1979–1985 enenevässä määrin muuhun varautumiseen: väestönsuojelu ymmärrettiin laajasti, osana laajaa turvallisuus- ja varautumisajattelua ja eri kriiseihin varautumista, ja koko yhteiskunnan kattavasti.
  • Pentala, Oona (2014)
    Väestötutkimuksilla kerätään tietoja, joita ei rekistereistä saada. Tällaista tietoa ovat esimerkiksi väestön arviot terveydentilastaan, mielipiteet ja palveluiden tarpeen tyydyttyminen. Väestötutkimuksen taustalla on aina sopivalla otantamenetelmällä poimittu otos, jonka katsotaan edustavan tutkimuksen kohteena olevaa väestöjoukkoa. Valitettavasti tällaisten väestötutkimusten ja erityisesti tiedonkeruumenetelmänä kyselyä käyttävien tutkimusten vastauskato on ollut kuitenkin nousussa koko 2000-luvun alun. Tämä tarkoittaa, ettei edellä mainittu otos enää edustakaan tutkimuksen kohteena olevaa väestöä, jolloin tutkimuksesta saadut tulokset eivät välttämättä ole suoraan yleistettävissä alkuperäiseen perusjoukkoon. Tässä pro gradu -työssä käsitellään väestötutkimusaineiston tilastollisia kadonhallintamenetelmiä, joissa tavoitteena on tuottaa mahdollisimman luotettavia väestöä edustavia tilastollisia tunnuslukuja mahdollisesta vastauskadosta huolimatta. Työssä käsitellään vastauskatoa ensin otannan ja tiedonkeruumenetelmien näkökulmasta, jolloin vastauskadon muodostumiseen voidaan vaikuttaa. Empiirisen aineiston avulla kuvaillaan, millaista vastauskatoa kyselynä toteutetussa väestötutkimusaineistossa esiintyy ja tarkastellaan, millaisia tuloksia tilastollisilla kadonhallintamenetelmillä saadaan vastauskatoa sisältävästä aineistosta. Aineistona käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) vuonna 2010 kerättyä aineistoa. Lisäksi kadonhallintamenetelmissä hyödynnetään Suomessa hyvin saatavilla olevaa rekisteriperäistä tietoa Väestörekisterikeskukselta, Tilastokeskukselta ja Kansaneläkelaitokselta, minkä avulla saadaan arvokasta tietoa myös katoon jääneistä vastaajista. Tilastollisina kadonhallintamenetelminä tässä työssä käytetään Inverse Probability Weighting (IPW)- painotusmenetelmää, painotettua Hot Deck-imputointia ja moni-imputointia. Näillä menetelmillä saatuja tuloksia verrataan sekä keskenään, että estimaatteihin, jotka on tuotettu menetelmillä, jotka eivät huomioi vastauskatoa. Saatujen tulosten vertailukohtana käytetään myös rekisteriperäisiä tietoja tutkimusalueilta. Työssä todetaan, että kadonhallintamenetelmillä saadaan erilaisia tuloksia kuin tavallisilla analyysimenetelmillä. Eri menetelmillä saadut tulokset ovat kaikki samansuuntaisia, mutta erityisesti moni-imputoinnilla saadaan merkitsevästi eriäviä tuloksia kuin muilla menetelmillä. Analysoitaessa mitä tahansa aineistoa, jonka tulokset on tarkoitus yleistää väestöön, vastauskadon tutkiminen ja sen aiheuttaman mahdollisen harhan huomioiminen tuloksissa olisi ensiarvoisen tärkeää. Vastauskadon huomioiminen ja sen hallintamenetelmät ovat tärkeä osa väestötutkimusaineistojen käyttöä, jolloin kadon huomioimisen tärkeys ja sen hallintamenetelmien käyttökelpoisuus olisi hyvä olla tiedossa kaikilla tutkismaineiston käyttäjillä. Selkeästi dokumentoidut otantamenetelmät, mahdollisen kadon vähentämiseen pyrkiminen jo tiedonkeruuvaiheessa ja hyvät koko otokselle saatavissa olevat rekisteritiedot omalta osaltaan edesauttavat tehokkaiden kadonhallintamenetelmien käyttöä, joilla voidaan luotettavia väestöön yleistettävissä olevia tuloksia.
  • Dahl, Nathalie (2021)
    Systemet för utlämning mellan medlemsstaterna har skapats som en hörnsten i det straffrättsliga samarbetet mellan medlemsländerna i Europeiska unionen. Syftet har varit att göra utlämningsprocessen snabbare, enklare och effektivare jämfört med det tidigare bilaterala systemet. Systemet baserar sig på ett rambeslut som utgör ett centralt instrument för att förverkliga det straffrättsliga samarbetet. Medlemsländerna är förpliktade med hänsyn till rambeslutets syfte, men har utrymme i den nationella implementeringen. Utlämningssystemet möjliggörs av principerna om ömsesidigt erkännande och ömsesidigt förtroende vilket innebär att medlemsstaterna ska godkänna beslut av andra rättsmyndigheter inom unionen även om de avviker från den egna lagstiftningen. Det ska råda ömsesidigt förtroende för att varje medlemsstat uppfyller sina EU-rättsliga skyldigheter på ett ändamålsenligt sätt. Försummelsen är sanktionerad enligt grundfördragen. För att tillämpningen av rambeslutets syfte skulle kunna vara enhetligt inom området för frihet, säkerhet och rättvisa, får de nationella lagstiftningslösningarna för verkställande av europeisk arresteringsorder inte avsevärt avvika från varandra. De regleringslösningar för vägransgrunder vid verkställande av en europeisk arresteringsorder som implementerats och tillämpats i Norden står i fokuset i denna avhandling. Metodologin är rättsdogmatik och praktisk rättsjämförelse. Observationerna föreslår att den lagstiftande funktionen av principen om ömsesidigt erkännande har förverkligats på ett ändamålsenligt sätt i Norden. Den nationella implementeringen av vägransgrunder i de finska och svenska regleringslösningarna gynnar förverkligande av ömsesidigt erkännande vid utlämning i o m att tröskeln att tillämpa vägransgrunder är hög och de nationella domstolarnas prövningsmakt är förhållandevis liten. Vid jämförelse med den svenska regleringlösningen uppstod ett behov av fortsatt forskning om nya vägransgrunder enligt UtlämningsL i vissa situationer borde utvecklas för att främja legalitetsprincipen samt rättssäkerhet och förutsebarhet vid utlämning. Observationerna om tillämpningen av vägransgrunderna i respektive stat avslöjar att även den optimerande funktionen fungerar i väl. De nationella domstolarna är benägna att tillämpa ömsesidigt erkännande-gynnande tolkning och de tolkningslinjer som EUD skapat. Ett starkt antagande om människorättskränkning kan dock åsidosätta principen om ömsesidigt erkännande men tröskeln att tillämpa denna vägransgrund är hög. EUDs rättspraxis om tolkning av människorättskränkning i samband med EA har medfört att även de nordiska nationella domstolarnas tolkningslinje skiftat mot en mer människorättsvänlig riktning. Tillämpningen av vägransgrunderna i Norden är enhetligt med rambeslutets syften.
  • Ryynänen, Liisa (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan tiettyjen puhekielen piirteiden (informal language) ja epämääräisyyden ilmauksien (vague language) käyttöä kirjoitetussa dialogissa. Tutkimuksen aineistona on 12 jaksoa amerikkalaisesta televisiosarjasta The Sopranos, jota esitettiin vuosina 1999-2007. Tutkimuksessa laskettiin, kuinka monta kertaa kukin piirre esiintyi dialogissa ja millaisissa konteksteissa niitä käytettiin pyrkimyksenä identifioida erityispiirteitä. Tutkimuksen osittaisena mallina ja vertailukohtana toimi Paulo Quaglion vuonna 2009 julkaisema tutkimus Television Dialogue: The Sitcom Friends vs. Natural Conversation, jossa tutkittiin diskurssianalyysin avulla puhekielen eri piirteiden esiintymistä kirjoitetussa dialogissa ja näitä tuloksia verrattiin aidon puheen korpukseen. Analyysin perusteella selvästi eniten dialogissa esiintyi slangitermejä, jotka ovat puhekielelle tyypillisiä ilmaisuja ja idiomeja, joita ei tavallisesti käytetä kirjoitetussa kielessä. Dialogissa esiintyneet slangitermit olivat pääsääntöisesti yleisessä käytössä olevia, eli niitä käytetään yleisesti englannin kielessä ympäri maailmaa. Paikallisia slangitermejä oli dialogissa varsin vähän. Toiseksi eniten dialogissa esiintyi voimasanoja (expletives), joita käytettiin negatiivisiin tilanteisiin reagoidessa ja läheisten sosiaalisten suhteiden osoitukseen. Kolmanneksi eniten oli tuttavallisia kutsumanimiä (vocatives), joilla merkittiin läheistä suhdetta keskustelukumppaneiden välillä. Neljänneksi eniten dialogissa oli puhekielisiä tervehdyksiä ja hyvästelyjä. Vähiten puhekielen piirteistä dialogissa käytettiin toistoja ja huomionilmaisuja (backchannels). Epämääräisyyden ilmauksia käytettiin dialogissa selvästi vähemmän kuin puhekielen piirteitä. Epämääräisyyttä ilmaisevia substantiiveja (nouns with vague reference) esiintyi näistä eniten. Toiseksi eniten dialogissa esiintyi diskurssimerkkejä you know ja I mean, jotka viittaavat puheenvuorossa edeltävän sanoman epämääräisyyteen. Kolmanneksi eniten dialogissa oli asennemerkkejä maybe, probably ja perhaps, jotka merkitsevät sanoman epävarmuutta tai siihen liittyvää epäilystä. Niitä käytettiin dialogissa merkitsemään ehdotuksia ja epäilevää asennetta. Vähiten esiintyi epämääräisyyttä ilmaisevia rinnastusliitteitä (vague coordination tags) ja epämääräisyyttä ilmaisevia liitteitä (hedges). Tutkimus osoitti, että aineistossa käytettiin selvästi enemmän puhekielen piirteitä kuin epämääräisyyden ilmauksia ja että näitä piirteitä käytettiin rajoitetummissa merkityksissä kuin aidossa keskustelussa. Quaglion laajemmassa tutkimuksessa näiden piirteiden osalta tulokset olivat samansuuntaisia ja korpusvertailu osoitti, että aidoissa keskusteluissa epämääräisyyden piirteitä käytettiin enemmän kuin puhekielen piirteitä.
  • Hautala, Aino (2023)
    Tarkastelen maisterintutkielmassani nobelisti Kazuo Ishiguron Klara and the Sun (2021) -romaania kriittisenä dystopiana. Romaani kertoo lähitulevaisuudesta, jossa geenimanipulaatio ja tekoäly ovat kehittyneet harppauksittain hallitsemattomassa tahdissa. Lähestyn aihetta kaksiosaisen tutkimuskysymyksen kautta: Miten Klara and the Sun -romaanissa hyödynnetään dystopian lajikonventioita, ja millaista on teoksen esittämä yhteiskuntakritiikki? Ishiguro tunnetaan tavastaan leikitellä erilaisilla lajikonventioilla, eikä Klara and the Sun ole poikkeus. Se ammentaa etenkin dystopiakirjallisuudesta, mutta myös esimerkiksi tieteisfiktiosta, kyberpunkista ja ecosickness fiction -perinteestä. Tutkielmani tavoite on analysoida tarkemmin sitä, millä tavalla romaanissa ammennetaan dystopian lajikonventioista, ja lisäksi valottaa sitä, miksi niin tehdään – toisin sanoen tarkastella yhteiskuntakritiikkiä, jota Ishiguro romaanissaan esittää. Lajikonventioiden hyödyntämisen tarkastelussa käytän teoreettisena viitekehyksenä Raffaella Baccolinin ja Tom Moylanin teoksessa Dark Horizons (2003) esittelemää viittä dystopiatekstin piirrettä. Nämä piirteet ovat: 1) tekstin alkaminen in medias res dystooppisesta maailmanjärjestyksestä, 2) tekstuaalisen vieraannuttamisen efekti, joka syntyy kerronnan suodattuessa dystooppisen maailman kyseenalaistavan henkilöhahmon läpi, 3) dystooppista maailmanjärjestystä vastustavan kertomuksen läsnäolo, 4) päähenkilön pyrkimys palauttaa kieli vapaaseen käyttöön ja 5) tekstin avoimuus, joka pitää yllä toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Analyysini tulos on, että romaanista on löydettävissä jokaiselle piirteelle jonkinlainen ilmenemismuoto, mutta kaikki piirteet toteudu yksi yhteen. Etenkään neljännelle piirteelle ei voi löytää suoraa vastinetta, sillä kertoja ja päähenkilö Klara on tekoälyrobottina dystooppisen yhteiskunnan tuote ja lisäksi kieltä ei vielä laajamittaisesti kontrolloida yhteiskunnassa. Vuosikymmenten saatossa Ishiguro on tullut tunnetuksi epäluotettavista kertojistaan. Myös Klara and the Sun -romaanin kertoja on epäluotettava naiiviutensa, ulkopuolisuutensa ja rajallisen tiedonkäsittelykykynsä vuoksi. Epäluotettava kerronta synnyttää teokseen vieraannuttavan efektin, ja tukeudun James Phelanin Living to Tell About It (2005) -kirjassa esittämiin ajatuksiin epäluotettavasta kerronnasta ja epäluotettavista kertojatyypeistä sitä tarkastellessani. Peilaan tutkielmassani dystopian yhteiskuntakritiikkiä Heather Houserin esittämään ecosickness fiction -perinteeseen ja Jean Baudrillardin ajatuksiin kulutusyhteiskunnasta teoksessa The Consumer Society (1970). Lisäksi analysoin Theoretical Perspectives on Human Rights and Literature (2012) -artikkelikokoelmaan tukeutuen ihmisoikeuksien toteutumista koskevaa kritiikkiä romaanissa. Kaiken kaikkiaan tutkimani romaanin yhteiskuntakritiikki tiivistyy eräänlaiseen teknopessimismiin: Ishiguro osoittaa eettisiä ongelmia jatkuvassa teknologisessa kehityksessä jälkikapitalistisessa yhteiskunnassa.
  • Mäkelä, Frida Emilia (2017)
    Tutkielmassa tarkasteltiin eläinsuojelurikosten vähäisyysperusteista syyttämättäjättämiskäytäntöä erityisesti haitan arvioinnin näkökulmasta. Tutkimuksella haluttiin selvittää, miten eläinsuojelurikoksen haitallisuutta arvioidaan vähäisyysperusteisen syyttämättä jättämisen kontekstissa. Lisäksi pyrittiin selvittämään sitä, osoittautuvatko julkisessa keskustelussa toistuvat väittämät syyttäjien eläinsuojelurikoksia ja eläimen kärsimystä vähättelevästä asenteesta paikkansapitäviksi ja heijastuuko tämä syyttämättäjättämispäätösten runsaslukuisuutena. Työ etenee rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän ja toimenpiteistä luopumisen järjestelmän funktioiden tarkastelun kautta analysoimaan vähäisyysperusteista syyttämättäjättämistä ja sitä, miten rikollisesta teosta aiheutunutta haittaa voidaan arvioida ja arvottaa. Tässä tarkastelussa keskeisenä viitekehyksenä toimii Andrew von Hirschin ja Nils Jareborgin kehittämä elintasoanalyysin malli rikosoikeudellisen haitan arviointiin. Tämän jälkeen tutkielmassa tarkastellaan eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistöä ja tulkintaa, pääpainon ollessa problematisoivassa oikeusteoreettisessa otteessa. Teoreettisena tavoitteena on selvittää, mistä rikollisen teon haitallisuus nimenomaan eläinsuojelurikoksen yhteydessä koostuu ja mitä ongelmia tämän haitan arviointiin juuri kyseisessä rikostyypissä liittyy. Työn jälkipuolisko on omistettu eläinsuojelurikosasioissa tehtyjen syyttämättäjättämispäätösten empiiriselle tarkastelulle. Tässä tarkoituksessa tutkielmaa varten kerättiin kaikista manner-Suomen syyttäjänvirastoista niissä laaditut syyttämättäjättämispäätöksen eläinsuojelurikosasioissa vuosina 2013 – 2015. Päätöksiä kertyi kaikkiaan 210 kappaletta, joista 25 oli vähäisyysperusteella laadittuja. Aineistoa on tarkasteltu kokonaisuudessaan kvantitatiivisesti sekä vähäisyysperusteisten päätösten osalta myös kvalitatiivisesti. Aineiston tarkastelu osoitti, että syyttämättäjättämispäätösten lukumäärää ei ainakaan liene perusteltua nostaa keskeiseksi ongelmaksi eläinsuojelurikosten syyttämättäjättämiskäytännössä. Suurin osa syyteharkintaan saapuvista eläinsuojelurikosepäilyistä näyttäisi etenevän tuomioistuimen harkittavaksi. Lisäksi selvä enemmistö syyttämättä jättämiseen päättyvistä tapauksista tehdään prosessuaalisella, ei näyttöä -perusteella ja lukumääräisesti pieneen vähäisyysperusteisten syyttämättäjättämispäätöstenkin joukkoon mahtui myös useampi tapaus, joissa jo tapauskuvauksen perusteella oli ilmeistä, että syyttäjän harkintaratkaisu luopua enemmistä rikosoikeudellisista toimenpiteistä oli tarkoituksenmukainen. Toisaalta aineisto paljasti myös selviä ongelmia eläinsuojelurikoksen syyttämättäjättämiskäytäntöön ja yleisemmin eläinsuojelurikoksen haitallisuuden tulkintaan liittyen. Ratkaisukäytäntö oli epäyhtenäistä, epäsystemaattista ja yllättävänkin suureksi osaksi huonosti perusteltua. Teon haitallisuusarvioinnin osalta ei myöskään ollut hahmotettavissa minkään yhteisen, objektiivisen arviointikriteeristön tai -mallin hyödyntämistä syyteharkinnan tukena. Syyttäjät näyttivätkin muodostavan arvion teon haitallisuudesta (haitallisuuden vähäisyydestä) pitkälti oman asiantuntemuksensa ja subjektiivisen näkemyksensä varassa. Näin ollen tutkimuksessa esitetään, että merkittävin eläinsuojelurikosten vähäisyysperusteisia syyttämättäjättämispäätöksiä koskeva ongelma ei ole päätösten määrä vaan niiden sisällöllinen laatu. Todennäköisesti syynä tähän ei kuitenkaan ole niinkään syyttäjien asenteellisuus vaan pikemminkin eläinsuojelurikostyypin oikeusteoreettisen jäsentymättömyys, mikä heijastuu väistämättä myös käytännön arviointikeinojen systematiikkaan – tai sen puutteeseen. Tutkimuksen lopuksi esitetään de lege ferenda -kannanottoja siitä, miten nykyistä, epätyydyttävää tilannetta voitaisiin oikeustieteellisin keinoin parantaa. Näistä merkittävimmän jatkotutkimuksen aiheen muodostaa oikeustieteellisesti pätevän haitanarviointimallin luominen nimenomaan eläinsuojelurikostyypin kontekstiin, mahdollisesti nimenomaan von Hirsch - Jareborgin elintasoanalyysin mallin pohjalta.
  • Valpas, Otto (2014)
    During the last decade Berlin has become the unofficial cultural capital of Europe to artists from all over the world. Finnish artists alike have risen to the occasion to promote their work in Berlin – the city has become the highest concentration of Finnish artists after Helsinki. The media has been eager to showcase the influx of artistic Finns, but as of yet there is a lack of academic works written about the topic. This thesis examines both the economical and the social aspects of the Finnish field of cultural production in Berlin. The purpose is to find the reasons for Berlin’s recent rise to the spotlight of the cultural world and to identify how Finns cope with the economic challenges they face as expatriates. In addition to answering questions about livelihood and consumption, the thesis aims to identify the structure of the social networks of the respondents and to survey their identities and the possible changes they will undergo in response to facing a new environment. The theoretical framework is based on David Unruh’s typology of social worlds as well as Pierre Bourdieu’s concept of the field of cultural production. The majority of the data analysed in this thesis consists of fourteen interviews done in Berlin during the winter of 2013. The transcribed interviews have then been labelled and coded in order to reveal similarities and differences. Furthermore, abductive reasoning has been used as a method of analysis to provide technical and social scientific descriptions of the actors’ social lives. The results indicate that the livelihood of the Finnish field of cultural production in Berlin comes from several sources. In comparison with the artists working in Finland, the number of different grants given to those working in Berlin is significantly higher. The reasonable housing and consumer prices in Berlin work as pull factors for those who find it difficult to make it in Finland, though the main reasons for moving were the confined field of arts in Finland and the desire to create connections. The evidence suggests that the interviewees find it important to be part of the social world of the city. The livelihood of those operating in the Finnish field of cultural production in Berlin is mainly provided by the extensive grant system of independent Finnish foundations and state organisations.
  • Kaihovaara, Minna (2019)
    This Master's thesis examines the Yrityskylä learning concept from the point of views of the 21st century skills, and conceptions of leadership professions. The aim of this study is to examine the ways of the 21st century skills appear on the theme of applying a job on Yrityskylä learning concept for the sixth-graders. The definitions of the 21st century skills by Binkley et al. (2012) were especially used as a framework for the study. The research material was collected during the spring of 2018. Research material consisted of Yrityskylä’s own teaching materials and interviews of six teachers who participated in the Yrityskylä learning concept. From teaching materials, job advertisements were chosen which represented the Yrityskylä learning environment’s miniature companies. In addition, one chapter was included which addresses with applying for a job from student’s exercise book. The research materials were analysed by adapting either with a theory-driven content analysis or with a theory-driven content analysis and a dialogical thematization analysis. Chapters which described the appearance of the 21st century skills on the learning concept were formed analysing the materials and reflecting on earlier studies. The results of the study indicated that the 21st century skills appeared as a part of the learning concept. The 21st century skills appeared especially as “Ways of Thinking”, “Skills of Acting”,” Skills of Working” and “Skills of Expression”. While examining the conceptions of leadership professions, leadership was not separated in the student’s exercise book. The 21st century skills that were aimed at leadership profession contained especially skills of express and conceptions of leadership qualities. According to this study the 21st century skills also seem to include individuals’ active role and have control over one’s role. As a result of this study, a figure is displayed to support the understanding of the 21st century skills. The results of this study can be used, for example to develop Yrityskylä learning concept.