Browsing by Title

Tutkielma tarkastelee vastuullisuuden mittaamista liiketoiminnassa ja strategisessa yhteistyössä elintarvikealalla. Vastuullisuus on noussut merkittäväksi keskusteluaiheeksi sidosryhmien keskuudessa, mikä on vaikuttanut organisaatioiden käyttäytymiseen ja toimitusketjujen väliseen yhteistyöhön. Tutkimuksessa tarkastellaan minkälaisia vastuullisuuteen liittyviä raportointimenetelmiä ja periaatteita organisaatiot soveltavat elintarviketeollisuudessa. Lisäksi tutkitaan minkälaiset tekijät kannustavat yrityksiä ja yhteistyökumppaneita investoimaan vastuullisuusohjelmiin. Vastuullisuus sisältää monenlaisia käsityksiä ja tulkintoja tutkijoiden keskuudessa, mikä tekee vastuullisuuden tarkastelusta haastavaa. Tutkimuksessa hyödynnettiin useita tieteellisiä artikkeleita ja viitekehyksiä, jotka täsmentävät minkälaisia vastuullisuuden periaatteita käytetään organisaatioissa ja strategisten yhteistyökumppaneiden keskuudessa. Tutkimuksen lähestymistapana sovellettiin laadullista tutkimusmenetelmää ja teemahaastatteluiden avulla pyrittiin saamaan yksityiskohtaisempaa tietoa organisaatioiden asenteista ja kokemuksista. Haastatteluissa keskityttiin havaitsemaan, minkälaisia vastuullisuuden mittareita, periaatteita ja strategista yhteistyötä harjoitetaan yritystoiminnassa. Haastateltavat valittiin kahdeksasta organisaatiosta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että yrityksen koko, osaaminen ja resurssit vaikuttavat vahvasti yrityksen arvoissa, periaatteissa, viestinnässä ja strategiassa. Suuryritykset kiinnittävät enemmän huomiota vastuullisuuden mittareihin, joita pyritään hyödyntämään strategian suunnittelussa ja liiketoiminnassa. Tulevaisuudessa yritysten pitäisi osata integroida tehokkaammin vastuullisuusteemat strategiaan. Liiketoiminnan strategiassa tulisi huomioida taloudelliset ja ei-taloudelliset ulottuvuudet. Vastuullisuus tulee vaatimaan organisaatioilta enemmän osaamista ja resursseja, koska sidosryhmien vaatimukset ja lainsäädäntö tulevat todennäköisesti tiukentumaan tulevaisuudessa. Olennaista vastuullisuudessa ja strategisessa yhteistyössä on hyödyntää tutkimuksen mukaan erilaisia digitaalisia apuvälineitä toimitusketjussa, jonka avulla pystytään edistämään kommunikaatiota, läpinäkyvyyttä, tiedonjakoa ja luotettavuutta.

Ilmastonmuutos ja globalisaatio ovat johtaneet sellaisiin toimintaympäristön muutoksiin, että yritysten on pakko ottaa vastuullisuuteen liittyvät asiat huomioon toiminnassaan. Myös kuluttajat kiinnittävät yhä enemmän huomiota tuotteiden ympäristöystävällisyyteen, eettisyyteen ja terveellisyyteen. Tässä tutkimuksessa selvitetään sitä, millainen merkitys ja erityisesti strateginen merkitys vastuullisuudella on suomalaisissa elintarviketeollisuuden yrityksissä. Tutkimuksessa selvitetään, mitkä asiat yritysten vastuullisuustyössä painottuvat ja millaisia erot ovat, mikä yrityksiä motivoi vastuulliseen toimintaan, millaisia haasteita yritykset näkevät vastuullisuustyössä olevan tulevaisuudessa sekä sitä, millaiselle tasolle yritysten ja niiden vastuullisuustoimintojen vastuullisuus voidaan luokitella. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui kymmenen elintarviketeollisuusyrityksen yritysvastuuraporteista, joiden lisäksi haastateltiin asiantuntijoita neljästä yrityksestä. Sekä yritysvastuuraporttien että haastattelujen sisältö analysoitiin sisällönanalyysilla. Tutkimuksesta selvisi, että vastuullisuus on osa yritysten jokapäiväistä toimintaa ja niin sitoutuneena yrityksen toimintaan, että sitä pidetään jopa itsestään selvyytenä, toimintaedellytyksenä toimia markkinoilla. Vastuullisuuden katsotaan olevan pitkällä aikavälillä hyödyllistä liiketoiminnalle. Vastuullisuudella on mahdollista vahvistaa eri liiketoiminnan osia, kuten brändimielikuvaa, yrityksen mainetta ja tuotteiden laatua. Lisäksi vastuullisuus voi toimia katalysaattorina prosessi- ja tuoteinnovaatioihin sekä pitkällä aikavälillä säästää resursseja ja siten tuottaa myös taloudellisia säästöjä. Vastuullisuudella on merkittävä strateginen rooli myös riskien hallinnassa. Yritysten on pidettävä huoli siitä, että kaikista vastuullisuuden osa-alueista: ympäristövastuusta, taloudellisesta vastuusta ja sosiaalisesta vastuusta huolehditaan, mutta niiden kannattaa valita toimintansa ja sidosryhmiensä kannalta olennaisimmat, strategisesti merkittävät vastuullisuusteemat, joihin keskittyä sekä toiminnassa että viestinnällisesti. Yritykset toimivat vastuullisesti, koska sidosryhmät ja lainsäädäntö sitä edellyttävät, mutta ulkoisten ajurien lisäksi vastuullisuus voi kummuta myös yrityksen sisältä, sisäisistä sidosryhmistä. Yrityksiä motivoi vastuulliseen toimintaan niin sidosryhmien vaatimukset kuin johdon ja työntekijöiden arvot ja yrityksen sisäinen tahtotila. Yritykset kokevat hyvin tärkeänä sen, että sidosryhmille tärkeät vastuullisuusteemat otetaan strategiassa huomioon, mutta myös yrityksen sisäistä halua toimia vastuullisesti pidetään merkittävänä tekijänä vastuullisuuden edistämisessä. Yritykset etsivät ja tunnistavat toiminnassaan aktiivisesti vastuullisia kilpailuetuja ja myös luovat kokonaan uusia kilpailuetuja, niin vastuullisilla tuote- kuin prosessi-innovaatioilla. Erityisesti sosiaalinen vastuu ja ympäristövastuu toimivat uusien kilpailuetujen lähteenä, kun taas taloudellisen vastuun rooli on enemmän yrityksen perustehtävien ja sidosryhmien vaatimusten ja odotusten täyttämisessä. Kun vastuullisuuden avulla luodaan uusia kilpailuetuja, myös sidosryhmäviestinnän merkitys korostuu. Vastuullisuustyön tulevaisuuden haasteina yritykset näkevät ilmastonmuutoksen ja siihen liittyvien riskien arvioinnin, toimitusketjujen hallinnan erityisesti riskimaista hankittaessa sekä vastuullisuudesta viestinnän. Vastuullisuuden toteuttaminen vaatii yrityksiltä paljon työtä ja resursseja, mutta yritykset kuitenkin katsovat vastuullisen toiminnan olevan pitkällä aikavälillä liiketoiminnalle hyödyllistä ja kannattavaa.

Tutkimuksen tavoite on laadullisin keinoin ymmärtää Päijät-Hämeen alueelta ponnistavien suomalaisyritysten vastuullisuusviestintää. Tutkielmaa kirjoitettaessa Lahti toimii vuoden 2021 EU:n ympäristöpääkaupunkina ja viestii kestävyydestä näkyvästi. Samaan aikaan paikallisten yritysten kestävyysajattelu ja vastuullisuusviestinnän taso on jäänyt osin epäselväksi. Vastuullisuusviestintä on sen kohtalaisen pitkästä tutkimustaustasta huolimatta edelleen vaikeasti määriteltävä viestinnän laji, joka elää ja muuttuu aikansa ja ympäröivän yhteiskunnan mukana. Tutkimusta varten haastateltiin 14 henkilöä kuudesta suuresta ja seitsemästä keskisuuresta yrityksestä. Suuri osa haastatelluista yrityksistä on perheomisteisia. Laadullisen sisällönanalyysin avulla analysoitiin vastuullisuusviestintää viiden eri tutkimuskysymyksen kautta: 1) millainen asema viestinnällä koetaan olevan vastuullisuudessa, 2) millaisia motiiveja vastuullisuusviestinnälle kuvataan, 3) millaista vastuullisuusviestinnän strategiaa yrityksen sidosryhmäajattelu kuvastaa, 4) mikä vastuullisuusviestinnässä koetaan haastavaksi sekä 5) miten yrityksen koko, omistuspohja, markkina ja paikallinen yrityskulttuuri heijastuvat sen tekemään vastuullisuusviestintään? Viestinnän asemaa organisaatiossa tarkastellaan viestinnän maturiteetin teorian valossa. Vastuullisuusviestinnän strategisuutta puolestaan tarkastellaan sidosryhmäajattelun kautta, josta on erotettavissa informointiin, reagointiin ja osallistavuuteen perustuvat viestinnän strategiat. Tulosten perusteella viestinnän tärkeys osana organisaation vastuullisuutta tunnistetaan, mutta sen toteutuminen osaksi toimintaa on yhä kesken. Viestintä on harvassa yrityksessä moniäänistä ja sekä sisäisiä että ulkoisia sidosryhmiä osallistavaa. Vastuullisen toiminnan ja siitä viestimisen taustalla oleva motiivi on usein kilpailukyvyn säilyttäminen markkinoilla. Suuri osa yrityksistä vaikuttaa reagoivan vastuullisuusviestinnällä sidosryhmien paineeseen päästäkseen omiin tavoitteisiinsa. Lisäksi kuluttajamarkkinoilla toimiviin yrityksiin kohdistuu laajempaa ja julkisempaa painetta vastuullisuusviestinnälle, kun taas teollisuudessa vastuullisuusviestinnällä pyritään mukautumaan asiakasyrityksen vaatimuksiin. Tutkimustulokset vahvistavat perheyrityksillä olevan paljon vastuullisia piirteitä, mutta ne viestivät siitä vähänlaisesti. Perheomisteisuus osoittautuu yrityskulttuurin kannalta yhtenäistäväksi tekijäksi muuten erilaisten yritysten kesken. Suurilla yrityksillä vastuullisuudesta saatetaan raportoida osana yrityksen strategiaa, kun taas pienemmät yritykset toteuttavat vastuullisuutta hyvin arkisessa toiminnassa. Suurimmaksi haasteeksi koetaan mediakentän polarisoituminen ja julkisen keskustelun mustavalkoistuminen. Haastatellut näkevät suomalaisyritysten olevan kansainvälisessä vertailussa maailman vastuullisimpia, minkä vuoksi julkishallinnon kiristyvät vaatimukset vastuullisuuden näytöistä turhauttavat. Tutkimus tuo osaltaan lisäymmärrystä yritysten vastuullisuusviestintään liitetyistä käsityksistä tiettyyn paikalliskulttuuriin sidottuna. Lisäksi tutkimus tuo esiin, miten yritysten toimintaympäristö ja konteksti vaikuttaa niiden tekemään vastuullisuusviestintään. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sisäisesti viestitty vastuullisuus on vaikea saada vastaamaan ulkoisten sidosryhmien kokemaa vastuullisuutta, ja että vastuullisuusviestintä on yhä monelle yritykselle kuormittavaa ja turhauttavaa. Jatkossa tulisi tutkia lähemmin sitä, miten yritysten ja kriittisten sidosryhmien välistä yhteisymmärrystä voitaisiin parantaa.

Yritysvastuulla tarkoitetaan yritysten vastuuta luonnosta ja ympäristöstä, henkilöstöstä ja muista sidosryhmistä sekä pitkäjänteisestä taloudellisesta kestävyydestä. Monet näistä asioista ovat laissa säädeltyjä, mutta sen lisäksi yritykset pyrkivät monesti tekemään yli lain vaatiman minimitason. Vastuullisuudella on tutkitusti positiivisia vaikutuksia mm. yrityksen maineeseen ja houkuttelevuuteen, minkä lisäksi oma henkilöstö ja muut sidosryhmät odottavat ja toisinaan jopa vaativat yrityksiltä korkeaa vastuullisuutta. Yritysvastuuta aktiivisesti ja onnistuneesti toteuttamalla yritys voi hankkia itselleen kilpailuetua ja sen myötä parantaa liiketulostaan ja nostaa arvoaan. Tässä tutkielmassa syvennyn yritysvastuuta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen, minkä lisäksi haastattelen kahdeksaa suomalaista pörssiyritystä: Altiaa, Fiskarsia, Marimekkoa, Nestettä, NoHo Partnersia, Nordeaa, Stockmannia ja UPM:ää. Selvitän yritysten vastuullisuuden ilmenemismuotoja ja vertaan saamiani vastauksia tutkimustietoon. Näiden kahdeksan yhtiön myötä uskon saavani hyvän kuvan suomalaisten pörssiyritysten vastuullisuustyöstä, minkä avulla pyrin muodostamaan kokonaiskuvan suomalaisten pörssiyritysten vastuullisuudesta. Teorian ja käytännön välillä ei ole havaittavissa suurta ristiriitaa, vaan yritykset toimivat hyvin samalla tavalla, kuin niiden teorian mukaan kuuluisikin. Eri toimialoista ja kokoluokista johtuen yritysten kohtaamat haasteet ovat keskenään hieman erilaisia, mutta yrityksillä on kyllä myös paljon yhteisiä toimintatapoja mm. henkilöstöön liittyen. Aiemmissa tutkimuksissa Suomi ja suomalaiset yritykset ovat vastuullisuudessaan hyvällä kansainvälisellä tasolla yhdessä muiden pohjoismaiden ja pohjoismaalaisten yritysten kanssa ja tekemäni haastattelut tukevat näitä havaintoja. Haastateltujen yritysten vastuullisuustyö noudattaa pitkälti klassista ESG-jaottelua, jossa vastuullisuuden osa-alueina ovat ympäristövastuun lisäksi sosiaalinen ja taloudellinen vastuu. Keskeisimpiä vastuullisuuteen liittyviä asioita yrityksissä olivat mm. ilmastonmuutoksen torjuminen, energia- ja materiaalitehokkuus, henkilöstöstä huolehtiminen sekä alihankintaketjun tunteminen ja hallitseminen.

Coffee is one of the largest commodities in the world and Finland is known to be a coffee nation. There are a lot of inequalities in coffee cultivation and climate change is also causing various problems now and in the future. Various organizations have sought to improve working conditions for farmers and help with the problems caused by climate change by setting up various responsibility labels and certifications. These measures aim to guarantee better wages and safer working conditions for workers. The aim of this master's thesis was to find out the grounds on which young consumers buy coffee. The study also sought to find out in what situations coffee is consumed and the importance of responsibility and sustainability labels in consumption. There has not been much research on the subject, so it is interesting to study it. In addition, sustainability is a topical and important topic to explore. The theoretical framework of the study was based on the food choice model and the model of factors influencing coffee consumption. The study was conducted as a qualitative study and a semi-structured thematic interview was chosen as the method. A total of ten people participated in the study. The participants were all 18-30 year old coffee drinkers from the Helsinki metropolitan area. Both men and women participated in the interviews. The material collected in the interviews was analyzed using thematic design. The results of the study showed that the main consumption situations were breakfast, after-meal and coffee consumed in the afternoon. In situations of coffee consumption, there was a strong emphasis on sociality and coffee was often enjoyed with others. The most important purchase criteria were the taste of the product and the price-quality ratio. Willingness to experiment was variable, and routines often strongly influenced the selection of the product. Sustainability labels were high-quality, but also more expensive products, which also affected the willingness to buy labeled products. Based on the results of this study, among young consumers, responsibility labels do not seem to play a major role in coffee selection. According to this study, young consumers would also like more information from companies about their responsibility measures.

The purpose of my study was to review and analyze the contents of sustainability reports. In more detail, my study looked at four Finnish design companies and the UN sustainable development goals (SDG) that appear in their reports. Previous studies have shown that corporate responsibility is a growing trend in the world due to increased pressure from society, which is why sustainability reporting has also become more common among different companies. Although there are guidelines for how companies and organizations should prepare reports, they are very variable in terms of content due to their free form. Since the reports are very informal, they may contain greenwashing, which is why it is interesting to study how companies of the same type publicize their sustainability goals in their operations. In addition, the SDGs have generated a lot of conflicting opinions among different researchers, especially because of their superficiality, so examining them from a critical perspective is interesting. Although a lot of research has been done in the field of corporate responsibility and SDGs, there is not much research especially on the sustainability of Finnish design brands. The purpose of my study was therefore to tackle this shortcoming and find out which SDGs Finnish design companies follow in their operations and whether it can be assumed based on this that a certain company type follows certain SDGs. Corporate responsibility and especially sustainable development are often divided into three areas: environmental, social and economic responsibility. In my study, all areas were examined as part of the contents of the sustainability reports. In terms of method, my study was conducted with qualitative methods, utilizing qualitative content analysis. The collection of research material was carried out by analyzing the company’s public sustainability reports and their contents. The target group of my study consisted of four companies that are known for Finnish design: Finlayson, Fiskars, Marimekko and Pentik. My research was a case study, and the methodological orientation of the research was interpretive policy analysis. The research results showed that the target companies' reporting was influenced by the UN's SDGs. The responsibility activities of the companies were guided by sustainability commitments and the SDGs support their implementation. The reference frameworks used by the companies had no significant effect on the monitored goals. Recurring topics were environmental responsibility, social responsibility and financial responsibility. These were especially visible in the most followed goals: 8 (decent work and economic growth), 12 (responsible consumption and production), and 13 (climate action), which are well connected to different areas of corporate responsibility. The goals can be seen to be connected to the type of company, but there are also noticeable exceptions in the goals followed.

Maitotuotteiden kulutus ja tuotanto tulevat kasvamaan tulevaisuudessa. Keväällä 2015 Euroopan Unioni poisti käytöstä maitokiintiöjärjestelmän, minkä seurauksena markkinoiden rakenne muuttui väistämättä, kun kilpailukykyisempien maidontuotantoketjujen maat alkoivat lisätä tuotantoaan ja vientiään. Vallitseva tilanne aiheuttaa suomalaisille meijerialan yrityksille paineita kansainvälisen kilpailuasemansa sekä asiakkaidensa säilyttämisessä. Liiketoimintakokemuksen parantaminen markkinoinnin avulla on yksi väylä, jonka kautta asiakassuhdetta pystytään lujittamaan. Tämä tutkimus tehdään toimeksiantona Valio Oy:lle. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää yrityksen vastuullisten toimintatapojen ja niistä viestimisen rooli B2B-markkinoiden liiketoimintakokemuksessa. Tavoitteena on myös saada selville, kuinka merkittävää asiakkaalle on Valion brändi ja siihen liitetyt vastuullisuusmielikuvat ja kokemukset ja kuinka on onnistuttu viestimään vastuullisuusasioista yrityksen kotisivuilla. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena haastattelututkimuksena käyttäen teemahaastattelun menetelmää. Tutkimukseen haastateltiin kuutta Valion kansainvälistä avainasiakasta. Viisi haastateltavista olivat eurooppalaisia ja yksi australialainen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ympäristöulottuvuuden tekijät olivat asiakkaille kaikista näkyvimpiä vastuullisuuden toimintatavoista. Otsikointi ja johdantotekstit yrityksen kotisivuilla koettiin erittäin informatiivisina ja olivat merkittävässä asemassa vastuullisuusmielikuvan syntymisessä. Yhteiset vastuullisuusprojektit yhteistyökumppanin kanssa tuovat suhteeseen lisää arvoa sekä parantavat asiakkaan liiketoimintakokemusta. Sosiaalisen ulottuvuuden osalta työntekijöiden, erityisesti maidontuottajien, hyvinvoinnista huolehtiminen koettiin yhdeksi tärkeimmäksi teoksi. Taloudellisen ulottuvuuden nähtiin olevan vastuullisuuden toteuttamisessa se osa, joka mahdollistaa ja tukee muiden osa-alueiden toteuttamista. Myös brändilupausten pitäminen ja uudet tuoteinnovaatiot vahvistivat liiketoimintakokemusta.

Yleinen tietosuoja-asetus (EU 2016/679) asettaa velvollisuuksia henkilötietoja käsitteleville toimijoille. Asetuksen vastaisesta toiminnasta voi seurata esimerkiksi vahingonkorvausvelvollisuus tai hallinnollisen sakon määrääminen. Yliopistot käsittelevät usein henkilötietoja tieteellisen tutkimuksen yhteydessä. Usein henkilötietojen käsittelyssä on mukana toinenkin taho, esimerkiksi käsittelijänä tai yhteisrekisterinpitäjänä. Tällöin henkilötietojen käsittelystä on määrättävä osapuolten välillä asetuksen edellyttämin tavoin, ja näiden tahojen välillä on tyypillisesti henkilötietojen käsittelyä koskeva sopimus. Tämän tutkielman tutkimuskohteena on vastuunhallitseminen sopimusehdoin henkilötietojen käsittelyssä. Tutkimuskohde tarkentui vielä niin, että tutkielmassa arvioidaan kysymystä siitä, että vaikuttaako yliopistojen tieteelliseen tutkimukseen liittyvä henkilötietojen käsittely vastuunhallitsemisen arviointiin. Päähuomio tutkielmassa on siinä, että vaikuttaako asetus henkilötietojen käsittelyyn osallistuvien sopijapuolten mahdollisuuksiin sopia keskinäisestä vastuustaan sen vahingon korvaamiseen suhteen, joka aiheutuu sopimukseen nähden kolmannelle. Hallinnollinen sakko rajattiin tarkemman tarkastelun ulkopuolelle. Kyseiseen seuraamukseen liittyy kuitenkin tiettyjä erityispiirteitä yliopistojen osalta, minkä vuoksi se huomioidaan tutkielmassa tältä osin. Tieteellinen tutkimus vaikuttaa siihen, miten asetus soveltuu tarkasteltavaan toimintaan, ja siten siihen, millaisiksi toimintaan liittyvät tietosuojavelvoitteet muodostuvat. Sopimusehdoilla voidaan puolestaan osaltaan vaikuttaa siihen, että tutkimus täyttää tieteellisyyden kriteerit, vaikka tutkimuksessa olisi osallisena myös yliopiston ulkopuolinen toimija. Henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä riskeistä kiinnitetään huomiota siihen, ettei tietosuojalain (1050/2018) mukaan yliopistoille voida määrätä hallinnollista sakkoa. Vahingonkorvauksen osalta tutkielmassa selvitetään sitä, mikä taho on oikeutettu korvaukseen asetuksen 82 (1) artiklan nojalla. Kysymys on tulkinnanvarainen mutta tutkielmassa päädyttiin siihen, että painavat perusteet kuten sääntelyn tarkoitus perustelevat sitä, että vain rekisteröity on oikeutettu tähän korvaukseen. Osapuolten roolilla rekisterinpitäjänä tai käsittelijänä on merkittävä vaikutus siihen, millaiseksi niiden vastuu muodostuu asetuksen 82 artiklan 2-5 kohtien nojalla. Asetuksen korvaussääntelyn tarkoituksena voidaan nähdä olevan se, että se kohdentaa vastuun vahingon aiheuttajalle. Asetuksen nojalla yliopistojen roolia rekisterinpitäjänä, ja siten niiden vastuuta ja lähtökohtaisesti myös vastuusta sopimista tulee arvioida samoin kuin muiden toimijoiden osalta. Sopimusvapaudella on puolestaan keskeinen asema oikeudessamme, ja sopijapuolilla on yleisesti mahdollisuus sopia myös sopimusriskeistään. Sopimusvapaus ei ole kuitenkaan poikkeuksetonta ja sitä rajoittaa pakottava lainsäädäntö. Asetus vaikuttaa monin tavoin sopimusvapautta kaventavasti. Asetuksen tarkoituksena voidaan katsoa olevan rekisteröidyn suojaaminen. Tästä näkökulmasta tutkielmassa päädyttiin siihen, että tämä tarkoitus on myös asetuksen edellyttämillä sopimuksilla tai sen edellyttämiin järjestelyihin pohjautuvilla sopimuksilla, ja siksi niiden osalta sopimusvapaus on yleisesti ottaen kapeampaa kuin tutkimussopimuksen osalta. Tutkielmassa arvioidaan edellä esitettyyn perustuen kysymystä siitä, onko asetuksen 82 artikla tulkittava pakottavaksi keskinäisen vastuunjaon suhteen, ja rajautuuko sopimusvapaus myös tässä suhteessa. Kysymystä artiklan pakottavuudesta ei ole ratkaistu tuomioistuimessa, ja argumentteja on esitettävissä kumpaankin suuntaan. Tutkielmassa päädyttiin rekisteröidyn suojaa painottamalla siihen, että asetuksen 82 artiklan mukainen vastuunjakosääntely on tulkittavissa pakottavaksi. Henkilötietojen suoja on perusoikeus, ja rekisteröidyn suojan painottuminen on näkynyt EUT:n oikeuskäytännössä. Asetuksen mukainen korvausvastuu menettäisi merkitystään sääntelyn noudattamisen varmistusmekanismina, jos vastuusta voisi sopia toisin. Tutkielmassa arvioitiin, että vastuusta toisin sopiminen voisi siten vaikuttaa siihen, miten osapuolet suhtautuvat ja toteuttavat vastuullaan olevia tietosuojavelvoitteita. Vastuusta toisin sopiminen voisi mahdollistaa myös sääntelyn kiertämisen. TSA 82 artiklan pakottavuus turvaisi siten sääntelyn päämääränä olevaa rekisteröidyn suojaa. Tutkielmassa päädyttiin siihen, että asetuksen vastaista sopimusehtoa voisi pakottavan sääntelyn vastaisena pitää pätemättömänä, ja asetus tulisi ehdon sijasta noudatettavaksi. Tutkielmassa esitetään lopuksi vielä eräitä tarkentavia näkökohtia. Ensinnäkin huomioidaan, että pakottavuus koskee vain sopimista sen vahingon suhteen, joka tulee asetuksen nojalla korvattavaksi. Lisäksi kiinnitetään huomiota keskeisiin sopimusoikeudellisiin periaatteisiin koskien vastuunrajoitusehtoja, sovinnon mahdollisuuksiin ja siihen, ettei asetus estä sopimasta korvaukseen liitännäisistä kuluista.

Asianajajan mahdollisuuksiin rajata vastuutaan on perinteisesti suhtauduttu varovaisen torjuvasti niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa. Torjuvan suhtautumisen perusteet on usein liitetty asianajotoiminnan erityiseen luonteeseen. Vastuunrajoitukset on nähty erityisesti asianajajan perusarvoihin kuuluvan lojaalisuusvelvoitteen vastaisina. Asianajajan lojaliteettivelvoitteen mukaan asianajajan tulee parhaan kykynsä mukaan valvoa asiakkaan etua ja oikeutta. Toimeksiantaja on yleensä korostetusti asianajajan asiantuntemuksen varassa: toimeksiantajahan ostaa asianajajalta toimeksiannon suorittamiseen vaadittavan asiantuntemuksen. Asianajajien toimenkuva on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana monipuolistunut huomattavasti. Toimeksiannot voivat sisältää hyvin laajoja kokonaisuuksia, joiden hallitseminen on vaativaa kokeneellekin asianajajalle. Tämä kehityssuunta on johtanut myös vahinkoriskien lisääntymiseen. Toimeksiannot ovat usein laadultaan sellaisia, että vahinkoriski on asianajajan palkkioon nähden merkittävä ja asianajajan tekemä vähäinenkin virhe voi johtaa huomattavan suureen vahinkoon. Asianajajan intressissä on henkilökohtaisen varallisuusasemansa turvaamiseksi ja vahingonkorvausvastuun välttämiseksi ennakoida tuota riskiä vastuunhallinnan keinoin. Asianajotoiminnassa perinteinen riskinhallintakeino on pakollinen vastuuvakuutus. Vastuuvakuutus ei kuitenkaan kaikissa tilanteissa riitä kattamaan aiheutunutta vahinkoa, mikä luo tarpeen tarkastella myös muita vastuunhallintakeinoja. Tarkastelen lainopillisessa tutkimuksessani asianajajan sopimusperusteista vahingonkorvausvastuuta päämiehelleen sekä niitä sopimusperusteisia keinoja, joilla asianajaja voi tätä vastuutaan hallita tai pyrkiä hallitsemaan. Perinteisen vastuuvakuutuksen ohella vastuuta voidaan hallita sopimusperusteisilla vastuunrajoituksilla. Tutkielmassani pyrin osoittamaan, että asianajaja voi eräin edellytyksin perustellusti ja lojaalisti harjoittaa toimeksiantosopimukseen perustuvaa vastuunhallintaa. Asianmukainen vastuunhallinta turvaa asianajajan varallisuusasemaa, mutta vastuunhallintatoimet voivat tietyissä tilanteissa olla myös päämiehen intressissä. Tutkielmani koostuu kolmesta sisältöjaksosta. Ensimmäisessä jaksossa esittelen asianajajan sopimusperusteisen vastuun perusteet ja rajat. Tässä jaksossa käyn ensiksi läpi asianajan suoritusvirheen ja sen seuraamukset, minkä jälkeen keskityn asianajan sopimusperusteiseen vahingonkorvausvastuuseen. Ensimmäisen jakson lopuksi tarkastelen asianajajan sopimusperusteisen vastuun lakiperusteisia rajoituksia. Toisessa sisältöjaksossa esittelen asianajan sopimusperusteisen vastuunhallinnan lähtökohdat. Tässä jaksossa tarkastelen vastuun rajoittamisen yleistä hyväksyttävyyttä asianajotoiminnassa sekä asianajajan pakollisen vastuuvakuutuksen roolia vastuunhallinnassa. Viimeisessä sisältöjaksossa tarkastelen asianajajan vastuunhallinnan keinoja. Tässä jaksossa määrittelen vastuunrajoittamisen ja tarkastelen toimeksiannon rajaamista, varaumia, vahinkolajin pois sulkevia ehtoja, korvausvastuun määrää rajoittavia ehtoja sekä arvioin lyhyesti muita vastuunrajoittamisen keinoja. Tämän jälkeen tarkastelen vastuunrajoituksia osana vakioehtoja, ja lopuksi otan lyhyesti kantaa vastuunrajoitusehdon tapauskohtaiseen kohtuullisuusarviointiin. Loppupäätelmissä esitän kootusti eräitä huomioita vastuunrajoitusten arvioinnista asianajotoiminnassa sekä ne keinot, joilla asianajajan vastuunrajoitusten sitovuutta voidaan arvioida kestävän vastuunhallinnan näkökulmasta.

Tutkimuksen kohteena on vastuunrajoitusehtojen sitomattomuus. Tutkielmassa selvitetään, missä tilanteissa vastuunrajoitusehdot voivat menettää ne oikeusvaikutukset, joita niillä on sopimusta solmittaessa tarkoitettu olevan. Tutkimuksessa vastataan myös kysymykseen siitä, miksi sopimusvapautta on katsottu tarpeelliseksi rajoittaa kyseisissä tilanteissa. Tarkastelun kohteena on siis vastuunrajoitusehtoihin liittyviä ongelmallisia piirteitä sekä näkökohtia, jotka lisäävät tai vähentävät näiden ongelmien merkitystä eri sitomattomuustilanteissa. Kolmanneksi tutkimuksessa keskitytään siihen, mitä seikkoja on otettava huomioon arvioitaessa vastuunrajoitusehtojen sitomattomuutta, ja miten nämä seikat vaihtelevat tai pysyvät samoina sitomattomuuden syiden vaihtuessa. Vastuunrajoitusehtoihin liittyy yksipuolisuuden ja vahvemman osapuolen aseman hyväksikäytön mahdollisuus, joka johtaa ehtojen ongelmallisuuteen ja tilanteisiin, joissa niiden sitovuutta on rajoitettava. Toisaalta ehtojen positiiviset vaikutukset, kuten riskinjaon selkiyttäminen ja taloudellinen tehokkuus, johtavat usein ehtojen käytön perusteltavuuteen ja hyväksyttävyyteen. Vastuunrajoitusehdot saattavat menettää oikeusvaikutuksensa pakottavan lainsäädännön vuoksi, vakioehtojen liityntävaatimusten tai yllättävän ja ankaran ehdon korostamisvaatimuksen laiminlyönnin vuoksi, tulkintatilanteissa, kohtuuttomuuteen perustuvan sovittelun myötä tai kvalifioidun tuottamuksen perusteella. Ehtojen vaikutusta ei voida kuitenkaan kiertää vetoamalla sopimuksenulkoisiin vastuunormeihin. Yhteisenä tekijänä eri sitomattomuusperusteiden välillä voidaan havaita heikomman suojan periaate. Vastuunrajoitusehtojen sitomattomuus eri tilanteissa perustuu useimmiten tarpeeseen suojella oikeussuhteen heikompaa osapuolta. Sen lisäksi, että heikomman suoja toimii perusteena rajoituksille, ilmenee se usein myös niitä sovellettaessa. Osapuolten asema ja tosiasiallinen sopimusvapaus ovatkin merkittävässä roolissa harkittaessa ehtojen sitovuutta ja siihen vaikuttavia seikkoja. Toinen tekijä, joka saa merkitystä useissa eri sitomattomuus-tilanteissa, on vakioehtojen käyttö. Varsinaisten vakioehto-ongelmien lisäksi vakioehtojen käyttö on huomioitava myös ehtoja tulkittaessa ja kohtuuttomuusharkinnassa. Vakioehtojen käytön saaman merkityksen voidaan nähdä yhdistyvän heikomman suojan periaatteen painavuuteen.