Browsing by Title

Subarctic ponds are important habitats for many freshwater species. The recent increase in global temperatures have stressed on the study of these habitats as rising water temperatures may have severe consequences to these cold and harsh ecosystems. Despite its importance, this topic has been largely overlooked in scientific research. Diatoms are microscopic, single-celled benthic algae, which are important indicators for environmental quality. Elevation is one of the main environmental variables controlling the composition and richness of diatom species as it shapes communities through several environmental variables such as temperature and water chemistry. The aim of this thesis was to illustrate the variability in diatom species richness and community composition along an elevational gradient in Kilpisjärvi and reveal the most important environmental drivers. As an additional focus, the applicability of the BenthoTorch sampling device was tested in measuring benthic algae biomass. Field and laboratory measurements were done using universal standards. Statistical analyses included multiple univariate and multivariate data analysis techniques. It was found that water pH, aluminium concentration and air temperature explained the variation in species richness and community composition the most. Elevation had only a secondary, non-significant role in shaping the diatom communities in subarctic ponds. Nearby sites showed similar compositions in terms of water chemistry and diatom communities. Biotope characterisation did not provide any further insight into the differences or similarities of diatom community composition or species richness. There were some differences in how genera responded to environmental variables. The centre of distributional range of many taxa was below the mid-point of the elevational gradient but species often occupied the whole elevational gradient. Rare taxa appeared at the ends of the elevational spectrum. The amount of singleton taxa was high (25.8%) and can be expected to increase with climate change. The BenthoTorch did provide reasonable results for benthic algae in the subarctic when compared to previous literature, but further research is required to grasp its full potential. More examination into the relationship between explanatory variables can be suggested (e.g. total phosphorus and ion balance) to gain better understanding on the changes in diatom species richness and community composition along elevational gradients.

Selective degeneration and dysregulation of specific neuronal populations is a common hallmark shared by neurodegenerative diseases affecting the aging population. Parkinson’s disease (PD) is one of the most prevalent neurodegenerative diseases with debilitating clinical manifestations that follow a chronic and progressive course. Pathological hallmarks of PD involve gradual and specific loss of DA (DA) neurons and widespread presence of Lewy body (LB) inclusions that consist of aggregated presynaptic protein, α-Synuclein (αSyn). Treatment of PD remains to be at symptomatic management as the underlying mechanisms that trigger neurodegeneration are still not fully elucidated. Over the past two decades, microRNAs (miRNAs) have become a major area of interest within biomedical fields and gained increasing momentum in the context of neurodegenerative diseases. In recent developments, changes in mature miRNA profiles have been reported in aging tissue and many age-related diseases, including PD. More recently, a number of studies have found that the most essential enzyme in the miRNA biogenesis pathway, Dicer, exhibits reduced expression with aging. To these ends, a genetic mouse model based on heterozygous knockout of Dicer (DicerHET) was introduced to simulate Dicer downregulation. Initial investigations identified the DicerHET model as a promising tool for studying the relationship between disrupted miRNA biogenesis and neurodegeneration associated with PD. To facilitate future investigations and speed up screening of potential therapeutic compounds using this genetic model, in the current work, we aimed to produce a DicerHET in vitro model with a practical and convenient genetic engineering approach. The main focus of this work was to validate the model and establish a standardized reproducible approach suitable for research that addresses the role of miRNA biogenesis in PD. The desired DicerHET genotype was generated in vitro by employing traditional Cre/loxP system in conjunction with a virally mediated Cre expression. More specifically, primary cortical cultures, derived from Dicer flox/+ mice embryos, were transduced with Cre expressing lentiviral vectors (lenti-hSYN-T2A-Cre) to delete the “floxed” Dicer allele. To establish optimal parameters for the procedure, we analysed recombination efficiency under different transduction conditions. The most efficient recombination was achieved after 5 days of induction in cultures. However, we observed that DicerHET genotype did not attenuate survival of the cells, as assessed by immunohistochemistry. Further, as a proof of concept, we exposed the DicerHET cultures to pre-formed fibrils (PFFs) - a PD related stressor that causes αSyn aggregation. pSer129-αSyn-positive LB-like aggregates were detected in all the PFF-treated cultures, however, with a greater accumulation in the DicerHET cultures. Interestingly, increased aggregation was not accompanied by increased cell death, suggesting that DicerHET genotype does not increase vulnerability of cortical neurons to pSer129-αSyn aggregation. Based on our earlier studies we presume that DA neurons may bear a specific vulnerability towards the age-related Dicer depletion. More conclusive evidence on this intriguing relationship could be provided in future research using the DicerHET model that can be readily applied to primary DA cultures.

Tässä tutkielmassa tutkitaan neljän kirjallisuuden hahmon kohteliaisuusstrategiaa neljässä kirjan kohtauksessa. Teoreettinen tausta käsittelee fiktiivisen kirjallisuuden stilistiikkaa, Dickensin tyyliä sekä kohteliaisuuden tutkimusta pragmatiikan näkökulmasta. Neljä kirjallisuudenhahmoa on tunnetun kirjailija Charles Dickensin teoksesta Loistava tulevaisuus (Great Expectations). Hahmot rakentuvat gradun aineistossa puhutun kielen keinoin. Kohteliaisuusstrategiaa analysoidaan suhteessa kielen ja kohtauksen olosuhdetekijöihin (suhteellinen valta puhujan ja kuulijan välillä, heidän sosiaalinen etäisyytensä, ilmaisun tunkeilevuus/määräävyys). Ne vaikuttavat puhunnoksen uhkaavuuteen kuulijaa kohtaan. Tulokset osoittavat, että hahmoilla on tiettyjä toistuvia kohteliaisuusstrategioita. Hahmoista Joelle on tavanomaista lähikohteliaisuus, jonka tavoite on lähentää viestijöitä. Tyypillistä lähikohteliaisuudelle on arvostuksen ja kiinnostuksen osoittaminen kuulijan arvoja ja kiinnostuksenkohteita kohtaan. Joen hahmo rakentui kohtauksessa vahvasti lähikohteliaisuuden kautta. Erityisesti lähikohteliaisuudessa erottui strategian numero 7 mukainen toisen näkökulman erityisyyden huomioiminen. Keskustelun maksiimien eli periaatteiden rikkomisesta seuraa ylimääräistä päättelytyötä kuulijalle. Estella-hahmolle toistuvaa aineistossa on sarkasmi määrän ja laadun maksiimeja rikkomalla. Erityisesti hahmo rakentui strategian numero 4:n (liioittelu) ja 8:n (ironia) mukaisten epäsuorien ilmaisten kautta. Magwitch käyttää ainoastaan suoraa strategiaa eli suoraa ilmaisua. Keskeisenä ominaisuutena Pipin hahmolle oli kuulijan kasvojen suojaaminen fraasiutuneiden lauseiden muodossa – näin vaikutus kuulijaan on kevyempi. Hänen hahmollensa oli tyypillistä myös arvonannon ilmaisut kuulijaa kohtaan. Joen kanssa Pipille tavanomaista oli myös direktiivi-puheaktit kysymysten muodossa. Magwitchin kanssa hänellä oli taipumus suoraan ilmaisuun, ei kuulijan kasvojen suojaamiseen eikä toisaalta direktiivi-puheaktien käyttöön. Hänen seurassansa ei kasvojen uhkausta (face-threat) ollut havaittavissa. Hahmo siis rakentui välittömyydessä, joka raottuu kohtauksessa vankikarkurin kanssa kontrastina muiden hahmojen seurassa esiintyvälle kohteliaisuudelle.

Wage discrimination occurs when employees of equal productivity receive different wages due to characteristics such as ethnicity, sex, or nationality, which do not affect their productivity directly. One of the common challenges in empirical research on wages has always been the challenge of determining individual employees` productivity. Professional sports leagues such as NBA (National Basketball Association) provide an ideal setting for the study of salary discrimination, as the salaries, players` backgrounds, and different statistical measures of players` performance throughout their whole careers are available publicly. Therefore, economists have used professional sports leagues when studying salary discrimination by ethnicity or nationality. The objective of this research is to find out whether salary discrimination by nationality occurs in the NBA during the period between 2016 and 2018. The research consists of a literature review that introduces previous findings on salary discrimination by nationality in the NBA, and an empirical part which aim is to find out whether this discrimination still occurs in the 2016 – 2018. The dataset of this thesis consists of statistics that measure NBA players' on-court performance and salary during the 2016 – 2017 and 2017 – 2018 seasons, as well as their nationality, and physical attributes. The empirical analysis is carried out using linear regression-analysis, which has been a standard in previous researches on salary discrimination by nationality in the NBA. Moreover, this study applies Blinder-Oaxaca decomposition, which is one of the standard tools used in salary discrimination studies in general. The statistical analysis of this study does not find discrimination by nationality against either foreign or domestic born NBA-players during our sample period. Nevertheless, foreign players earn, on average, around USD 500,000.00 higher annual salaries than their American contemporaries. However, according to our analysis, this difference is explained by foreign players' on-court performance rather than their nationality. Some previous researches find that foreign players from large economic markets receive sizeable salary premiums due to marketing possibilities in their home countries. However, this study does not find the market size of a player's home country to have a statistically significant effect on their salaries. The earliest literature on salary discrimination by nationality in the NBA dates back to the 1990s. Over the years, the results of previous researches have varied between foreign or domestic players being discriminated against by nationality. However, as different tools for statistical analysis on player performance have improved drastically and basketball has indeed become a global sport over the years, it seems that discrimination by nationality does not occur in the NBA anymore in 2019.

Pro Gradu -tutkielmassa tarkastellaan monikielisyyttä ja sitä, miten monikielisten oppilaiden ensikielet huomioidaan vieraan kielen opetuksessa. Teoriaosuuden alussa avataan ensin yleisesti monikielisyyden ja kielitietoisuuden käsitteitä sekä selvitetään, mitä ensikielellä tarkoitetaan. Työssä tarkastellaan monikielisyys- ja kielitietoisuustutkimusta, sekä tutkimusta ensikielten huomioimisesta vieraan ja toisen kielen opetuksessa. Eurooppalainen viitekehys sekä peruskoulun (2014) että lukion (2015) opetussuunnitelmat painottavat kielitietoista opetusta ja monikielisyyden vahvistamista. Tutkimuksen painopiste on saksan kielessä, joten teoriaosuuden jälkeen työssä tarkastellaan lähemmin saksa toisena ja saksa vieraana kielenä -opetuksen materiaaleja ja sitä, miten monikielisyysdidaktiikka ja ensikielten huomioiminen niissä toteutuu. Kielitietoisesta ja aiemmat kielet huomioivasta opetuksesta on tutkitusti hyötyä uuden kielen oppimisessa. Kieliä vertaileva ja kielirajojen ylittävä opetus vahvistaa kielitietoisuutta ja lisää monikielisyyttä. Tutkimuksessa selvisi, että vieraan kielen opettajilla ei ole tarpeeksi tietoa ja edellytyksiä monikielisyyden edistämiseksi, vaan monikielisyys nähdään usein haasteena. Kieli liittyy vahvasti myös sosiaaliseen statukseen ja varsinkin maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kielitaito jää vähälle huomiolle. Suomalaisessa saksan oppikirjassa ei käsitelty suomen, ruotsin ja englannin lisäksi muita kieliä. Saksalaisissa monikielisyysoppaissa keskityttiin joko saksan kielen oppimiseen tai kielellisen moninaisuuden esille tuomiseen mutta oppilaiden kielitaitoa ei hyödynnetty uuden oppimisessa. Teoreettisen tutkimustiedon perusteella ja suomalaista opetussuunnitelmaa seuraten laadin kahdeksan monikielisyyttä ja ensikielet huomioivaa tehtävää saksan kielen opetukseen. Tehtävät soveltuvat kaikille oppilaille mutta huomioivat erityisesti ne, joiden ensikieli on muu kuin suomi tai ruotsi.

Tutkielmani käsittelee lukion uutta suullista kurssia “Puhu ja ymmärrä paremmin” saksan kielen opetuksessa. Opetushallituksen määräyksen (2009) myötä toinen vieraiden kielten A- ja B1-oppimäärien vapaaehtoisista syventävistä kursseista muutettiin vuonna 2010 suullisen kielitaidon kurssiksi, ja osana kurssia otettiin käyttöön suullisen kielitaidon koe. Opetussuunnitelman perusteissa suullisen kurssin sisältökuvaus on kuitenkin hyvin yleispiirteinen ja epämääräinen, eikä kurssia varten ole ainakaan saksan opetuksessa tarjolla oppikirjaa tai muuta valmista materiaalia. Tässä tutkielmassa tarkastellaan suullisen kurssin osallistujia, toimeenpanoa sekä osallistujien ja opettajien suhtautumista kurssiin kolmessa helsinkiläisessä lukiossa. Tutkimuskysymyksiä on neljä: Ensinnäkin tarkastellaan, minkälaiset oppilaat ottavat osaa suulliselle kurssille (esim. eritasoiset oppilaat vai ainoastaan sellaiset, jotka ovat jo valmiiksi hyviä saksassa). Toiseksi tutkitaan, miten kurssin sisältökuvaus on tulkittu kussakin lukiossa ja miten kurssi käytännössä toteutetaan (esim. millaisia opetus-materiaaleja ja työmuotoja kurssilla käytetään, missä suhteessa kurssilla käytetään kohde- ja äidinkieltä). Kolmanneksi selvitetään, miten suullisen kurssin osallistujat ja opettajat suhtautuvat kurssiin (esim. miten tarpeellisena he pitävät kurssia ja tulisiko sen olla yksi pakollisista kursseista). Viimeisenä tarkastellaan, saavuttavatko suullisen kurssin osallistujat kurssin päätteeksi opetus-suunnitelman perusteisiin kirjatun tavoitetason (B1.1) puhumisessa. Tämän kysymyksen käsittelyn yhteydessä annetaan myös esimerkkejä osallistujien suullisen kielitaidon tasosta. Voidakseni vastata tutkimuskysymyksiin observoin suullisen kurssin opetusta kolmessa helsinkiläisessä lukiossa, toteutin kurssin oppilaille ja opettajille kirjallisen kyselyn sekä tallensin oppilaiden suulliset loppukokeet ääni- tai videonauhalle. Tutkielman johdannon jälkeen esitetään toisessa luvussa uusinta tilastotietoa lukion kielivalinnoista ja erityisesti saksan kielen asemasta. Kolmannessa luvussa määritellään käsitettä suullinen kielitaito osana laajempaa kielitaidon käsitettä. Neljäs luku on lyhyt historiallinen katsaus suullisen kielitaidon asemasta eri opetusmetodien valtakausina, ja luvun lopussa esitellään, millaisia tavoitteita Lukion opetussuunnitelman perusteissa asetetaan suulliselle kielitaidolle. Tutkimusaineistoni koostuu oppituntiobservointien (yht. 20 x 75 min) muistiinpanoista, 16 oppilaan ja 3 opettajan kirjallisten kyselyiden vastauksista sekä suullisten kokeiden tallenteista. Tallennetuista kokeista osa valittiin ja litterointiin tarkempaa analyysia ja vertailua varten. Tutkimuksen metodit ovat näin ollen oppituntiobservointi, kyselylomaketutkimus sekä suullisten kokeiden eksemplaarinen analyysi opetussuunnitelman perusteiden kielitaidon tasojen kuvausasteikkoa hyödyntäen. Tutkittavien ryhmien pienestä koosta johtuen tutkimustulokset pätevät vain näihin ryhmiin, eikä niiden pohjalta voi esittää yleistyksiä. Tutkimuksessa havaittiin, että kaikissa kolmessa koulussa suullisen kurssin tyypillinen osallistuja oli oppilas, joka hallitsee kielen jo valmiiksi hyvin ja joka on tekemisissä kielen kanssa myös vapaa-ajallaan. Kurssin osallistujien korkeasta tasosta kertovat myös suullisen loppukokeen tulokset: kaikki oppilaat saavuttivat vähintään opetussuunnitelman perusteissa asetetun tavoitetason B1.1 (arvosana 8), ja kolme neljäsosaa ylsi arvosanaan 9 tai 10. Olisi tärkeää pohtia, miten kurssia tulisi muuttaa, jotta se olisi houkuttelevampi myös heikommille oppilaille. Kaikissa kolmessa koulussa kurssi toteutettiin pääasiassa opettajan työstämän ja tuottaman materiaalin avulla. Tutkimuksen kolme kokenutta opettajaa eivät pitäneet oppikirjan ja muun valmiin materiaalin puutetta ongelmallisena, mutta tulevan opettajan näkökulmasta tilanne saattaa vaikuttaa huolestuttavalta. Kurssilla eniten käytetyt työmuodot olivat pari- ja ryhmäkeskustelut, ja yhdessäkään koulussa ei juurikaan annettu kotitehtäviä, sillä kurssin vapaaehtoisuuden vuoksi opettajat eivät halunneet enempää rasittaa jo muutenkin suuren työtaakan alla olevia abiturientteja. Tuntikeskustelujen pohjina käytettäviin vaativiin teksteihin tutustuminen jo kotona saattaisi kuitenkin tehdä keskusteluista syvällisempiä ja kielellisesti haastavampia, eikä tekstien kääntäminen veisi aikaa itse puhumiselta. Kurssin opettajat käyttivät tunneilla lähes koko ajan saksaa, kun taas oppilaat turvautuivat suomeen mm. kysyessään neuvoa opettajalta tai toisiltaan. Koska koulun jälkeisessä elämässä tarvitaan enemmän suullista kuin kirjallista kielitaitoa, oppilaat pitivät erillistä suullisen kielitaidon kurssia ”hyödyllisenä” ja opettajat ”erittäin hyödyllisenä”. Myös kurssin ajoitusta pidettiin onnistuneena, sillä vasta tällä tasolla kielen hallinta on tarpeeksi hyvää, jotta sen avulla pystyy keskustelemaan. Sekä oppilaiden että opettajien mielestä kurssin tulisi kuitenkin säilyä vapaaehtoisena, sillä pakollisia kursseja on jo muutenkin tarpeeksi eikä heidän mielestään ketään voi pakottaa puhumaan. Kurssin pakollisuutta voisi kuitenkin perustella sillä, että niin kauan kuin suullista kielitaitoa ei mitata ylioppilas-kirjoituksissa, kielen muiden osa-alueiden harjoittelu menee aina suullisen harjoittelun edelle.

Oheisessa maisterintutkielmassa pyritään oppikirja-analyysin avulla tutkimaan kuulunymmärtämistehtäviä kahdessa lukion alkavan saksan (B3) oppikirjassa (Plan D 1-2, Sanoma Pro, 2021 ja Magazin.de 1, Otava, 2020). Ensimmäinen mainituista soveltuu lukion opetussuunnitelman mukaiseen kahteen ensimmäiseen moduuliin (ennen näitä nimitettiin kursseiksi) ja toinen yhteen. Teoreettinen tausta on kuulunymmärtäminen kieltenopetuksessa, kuulunymmärtämistehtävät sekä suurempana viitekehyksenä konstruktivismi ja sosiaalinen konstruktivismi. Kyseessä on kaiken kaikkiaan sisällönanalyysi näistä oppikirjoista. Konstruktivismi kuvaa oppimista aktiivisena prosessina, jossa oppija itse on keskiössä. Sosiaalinen konstruktivismi pohjaa myös tähän ajatukseen, mutta siinä korostetaan oppimisen olevan vuorovaikutuksellista toimintaa. Näiden oppimiskäsitysten valikoituminen tämän tutkimuksen taustaksi juontuu lukion opetussuunnitelmasta (viimeisin LOPS on vuodelta 2019). Siinä konstruktivismiin ja ennen kaikkea sosiaalinen konstruktivismi ovat sen oppimiskäsitysten pohjana. Tämä käy myös ilmi tutkielmassa. Molempia näitä tarkastellaan sekä teoriaosassa että analyysissä. Teoriaosuus alkaa konstruktivismin kuvailulla ja siinä mm. kerätään lähdekirjallisuudesta kohta, joilla konstruktivismin oppimiskäsitystä voi käytännössä sovittaa luokkahuoneeseen. Tutkielmassa esitellään kirjallisuuteen nojaten periaatteet, joilla oppikirjojen kuulunymmärtämistehtäviä tutkitaan. Näin muokataan kategorioita, joiden pohjalta annetaan esimerkkejä oppikirjojen kuulunymmärtämistehtävistä. Kuulunymmärtämistehtävien määrät oppikirjoissa myös lasketaan näiden kategorioiden mukaan. Konstruktivismia oppikirjoissa analysoidaan niiden kohtien avulla, joita teoriaosuudessa esitettiin. Lisäksi sosiokonstruktivistinen näkemys oppimiseen otetaan huomioon analyysissä niin, että sille muodostetaan lähdekirjallisuuden perusteella omat kriteerit, joilla kuulunymmärtämistehtäviä voi tutkia tästä näkökulmasta. Oppikirjoja myös verrataan toisiinsa. Analyysiosiossa kävi muun muassa ilmi, että oppikirjoista Magazin.de 1 on ikään kuin ”keskustelevampi”. Joissakin sen tehtävissä opiskelija saattoi pohtia kuulemaansa. Analyysin perusteella selvisi myös, että oppikirjoissa tulee vain vähän esille sosiokonstruktivistinen oppimisnäkemys, mutta samalla huomautetaan, että oppimistilanteiden keskusteluja ei voi todentaa.

Tutkielma tarkastelee saksan kielen pertinenssidatiivia erottamattoman omistuksen ilmaisukeinona. Yhtenä tyypillisimmistä erottamattoman omistuksen suhteista pidetään osa-kokonaisuussuhdetta ruumiinosan ja sen omistajan välillä, minkä vuoksi tutkielmassa keskitytään pertinenssidatiivin käyttöön ruumiinosaa kuvaavien sanojen yhteydessä. Koska tälle saksan omistajaa merkitsevälle datiiville ei suomen kielessä ole suoraa vastinetta, on tutkielman tarkoituksena kartoittaa saksan pertinenssidatiivin suomenkieliset vastineet ja tuoda näin esiin mahdolliset kielten väliset erot ja yhtäläisyydet. Kyseessä on siis kontrastiivinen tutkimus. Apuna suomenkielisten vastineiden kartoituksessa on pääosin kaunokirjallisista teoksista koottu korpus, joka sisältää yhteensä 570 saksankielistä esimerkkiä ja 845 suomenkielistä vastineetta. Tutkimustuloksista käy ilmi, että saksan pertinenssidatiivilla on suomen kielessä yhteensä kymmenen mahdollista vastinetta. Selvästi yleisin vastine on genetiiviattribuutti ja/tai possessiivisuffiksi. Genetiiviattribuutilla ja possessiivisuffiksilla pystytään ilmaisemaan omistussuhde ruumiinosan ja omistajan välillä, mutta ei erottamattomaan omistukseen liitettyä omistajan elollisuutta ja osallisuutta tapahtumaan. Korpuksessa esiintyy kuitenkin myös viisi vastinetyyppiä, joiden avulla suomen kielessä voidaan tuoda esiin pertinenssidatiivin ilmaisema ruumiinosan ja omistajan välinen erottamaton omistussuhde.

Tutkielma käsittelee saksalaista siirtomaakirjallisuutta ja postkoloniaalisen kritiikin pääsuuntia. Pääkirjallisuutena tutkielmassa toimivat Frieda von Bülowin Tropenkoller: Episode aus dem Kolonialleben sekä Alex Capus’n Eine Frage der Zeit. Tutkielma tutkii Saksan siirtomaahistorian jälkeisen ajan kirjallisuuden ja kulttuurin menetelmiä käsitellä siirtomaakirjallisuuden tematiikkaa ja vastata tärkeisiin käsitteisiin, kuten nationalismiin, identiteetin rakentumiseen sekä vieraannuttamiseen. Työ tutustuu sekä Saksan historiaan että interkulturellin kirjallisuuden peruskäsitteisiin. Teoriaosio avaa Dirk Göttschen, Michael Hofmannin ja Andrea Leskovecin teorioita siirtomaakirjallisuuden tavoitteista ja teemoista sekä postkoloniaalisen katsantotavan vaikutuksesta muutokseen modernissa siirtomaadiskurssissa. Teorialähtökohtien myötä luodaan malli menetelmistä, joita nykykirjallisuudessa käytetään siirtomaafantasian rikkomiseksi. Tähän sisältyy kerronnallisia keinoja, kuten ironia, pastissi, groteski ja liioittelu. Lisäksi työssä keskitytään vierauden käsitteen ilmenemiseen sekä siirtomaakirjallisuudessa osana rasistista retoriikkaa että Saksan valtion kasvuprosessia eurooppalaisena suurvaltana, ja menetelmiin, joilla tätä käsitellään postkolonialistisessa diskurssissa. Vastaukseksi tähän tutkielma nostaa esiin toisen maailmansodan jälkeisen siirtomaaretoriikan, neokolonialistisen ajatusmallin ja nykyaikaisen postkolonialistisen diskurssin siitä, mikä on siirtomaita käsittelevän tutkimuksen ja taiteen tärkein tehtävä. Työ vertailee keskenään kahta kirjaa ja rakentaa viitekehyksen, jonka avulla postkoloniaalisen kirjallisuuden menetelmät Capus’n Eine Frage der Zeit ovat tunnistettavissa, sekä luokittelee kirjan osaksi 2000-luvun siirtomaakriittistä kirjastoa. Samalla tutkielma ottaa kantaa siihen, mikä on modernin saksankielisen postkolonialistisen romaanin merkitys ja asema siirtomaahistorian käsittelyssä ja sen korjaamisessa.

Tämän nimistöntutkimukseen liittyvän pro gradu -tutkielman tavoitteena on esitellä ja luokitella saksalaisia henkilönnimiä Suomessa. Tutkielman aineistona toimii Helsingin saksalaisen evankelis-luterilaisen seurakunnan ensimmäinen kirkonkirja vuosilta 1858–1889. Tuosta kirkonkirjasta on kirjoitettu ylös noin 200 ensimmäisen siihen kirjatun henkilön etu- ja sukunimet sekä syntymäaika ja -paikka. Tutkielman ensimmäisessä osassa kerrotaan lyhyesti Helsingin saksalaisen seurakunnan historiasta ja nimistöntutkimuksen perustermistöstä. Sen jälkeen perehdytään saksalaisen kielialueen etunimistön syntyyn ja historiaan. Saksalaisen etunimistön kehitys voidaan jakaa yhtäältä jo kantagermaaniselta ajalta alkaneeseen kehityskulkuun ja toisaalta vieraista kielistä vuosisatojen aikana saatuun vaikutukseen. Nämä kehityskulut ovat vuorotelleet merkittävyydessä ja myös vaikuttaneet toisiinsa. Myös kristinuskolla ja sen nimistöllä on ollut merkittävä asema etunimistön muotoutumisessa. Aineiston kaikkien noin 120 etunimen tausta ja historia esitellään niin laajasti kuin mahdollista. Käsittelyjärjestyksenä on sukupuoli ja nimien esiintyvyys. Ensin käsitellään miesten nimet, koska suuri osa naisten nimistä on johdettu niistä. Nimiaineisto on sekoitus sekä kantagermaanisesta sanastosta muodostuneita että vieraista kielistä tulleita nimiä. Suomen vaikutusta etunimistöön ei ole havaittavissa, koska suurin osa seurakunnan jäsenistä on syntynyt ulkomailla. Seuraavassa osassa kerrotaan sukunimistön historiasta ja kehityksestä sekä niiden yleisesti vakiintuneesta luokittelusta. Kaikki aineiston sukunimet pyritään sen jälkeen luokittelemaan ja niille annetaan lyhyt kielihistoriallinen selitys. Sukunimistön kohdalla tämä ei kuitenkaan aina ole aukotonta, sillä aikojen saatossa nimissä on tapahtunut mm. ortografisia muutoksia, eikä etymologian selvitys ja luokittelu ole aina yksiselitteistä. Aineistossa on mukana myös ei-saksalaisia sukunimiä, jotka jäävät varsinaisen luokittelun ulkopuolelle. Helsingin 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon saksalainen yhteisö oli varsin kansainvälinen, minkä vuoksi tutkielman lopussa esitellään lyhyesti tuon ajan Euroopan valtiollista jakoa ja saksankielisen alueen laajuutta. Lisäksi kerrotaan kirkonkirjoista saatujen syntymäpaikka- ja aikatietojen perusteella, mistä päin Eurooppaa seurakunnan jäsenet ovat Suomeen tulleet.