Browsing by Title

Diffuusiokuvantaminen perustuu magneettikuvauslaitteen avulla mitattuun vesimolekyylien satunnaiseen lämpöliikkeeseen. Pehmytkudoksessa vesimolekyyli diffuntoituu noin 17 mikrometrin matkan 50 millisekunnin aikana ja diffuusiokuvantaminen on ainoa kliininen kuvantamismenetelmä, joka pystyy rekisteröimään näin pientä liikettä ei-invasiivisesti. Tutkimalla, missä suunnissa diffuntoituminen on voimakasta, voidaan paikantaa esimerkiksi valkeasta aivoaineesta hermoratojen reittejä. Tämä edellyttää käytännössä vähintään 20 diffuusiosuunnan kuvaamista, joiden pohjalta lasketaan diffuusion suuntaa ja suuruutta kuvaava diffuusiotensori kuva-alkiokohtaisesti. Menetelmä edellyttää nopeaa kuvausaikaa, jotta fysiologiset virtaukset tai potilaan liike eivät häiritse tasoltaan huomattavasti heikomman lämpöliikkeen rekisteröintiä. Nopea kuvaus puolestaan asettaa laiteteknisiä vaatimuksia gradienttikentille, joita ei anatomisessa T1- tai T2-painotetussa kuvantamisessa esiinny. Gradienttikelojen on pystyttävä toimimaan äärirajoillansa koko kuvauksen ajan, jotta useat peräkkäiset rekisteröinnit eri diffuusiosuunnissa ovat mahdollisia. Optimoinnissa käyttäjä ei voi vaikuttaa laiteteknisiin ratkaisuihin, mutta kuvausparametrien variointi on mahdollista. Edellytyksenä mielekkäälle optimoinnille on kuitenkin valita vertailtavat suureet, joiden perusteella voidaan sanoa, mitkä testatuista vaihtoehdoista paransivat kuvanlaatua. Diffuusiotensorikuvantamiseen (DTI) on ehdotettu laadunvalvontaprotokollaa, joka huomioi kuvausmenetelmän laitetekniset haasteet. Kyseinen julkaisu on ainoa, joka ottaa kantaa useimpiin DTI:n ongelmakohtiin ja on siten luonteva lähtökohta DTI-optimoinnille. Julkaisun menetelmässä tutkittiin DTI-sekvenssin tuottamaa signaalikohinasuhdetta, kuvaussekvenssistä ja indusoituvista pyörrevirroista johtuvia erilaisia geometrisia vääristymiä sekä diffuusiotensorista johdettuja FA- ja MD-arvoja. Työn ensimmäisessä vaiheessa valittiin kliiniseen DTI-sekvenssiin pohjautuva referenssisekvenssi, jota varioitiin yksi kuvausparametri kerrallaan. Muunnellut parametrit olivat kaikuaika, rinnakkaiskuvantamiskerroin, k-avaruuden keräyslaajuus, päämagneettikentän tasoitusalue sekä diffuusiopainotuskerroin eli b-arvo. Varioituja sekvenssejä oli yhteensä 10, joiden pohjalta valittiin kuvanlaatuun myönteisesti vaikuttaneet parametrit työn toiseen vaiheeseen, missä referenssisekvenssiä varioitiin usean parametrin suhteen. Lopputuloksena todettiin, että lyhin mahdollinen kaikuaika 55 ms ja suurin mahdollinen k-avaruuden kartoitusalueparametrin arvo 0,780 kasvattivat signaalikohinasuhdetta 13 %. Rinnakkaiskuvantamiskertoimen kasvattaminen kahdesta kahteen ja puoleen pienensi geometrisia vääristymiä kvalitatiivisessa arviossa, mutta heikensi signaalikohinasuhdetta referenssisekvenssiin verrattuna suurimmillaan vain 5 %. Päämagneettikentän tasoitusalueen valinnalla tai b-arvon pienentämisellä tuhannesta kahdeksaansataan ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta kuvanlaadulle fantomitutkimusessa. Tulokset eivät poikenneet teoreettisista ennusteista, mutta toisaalta laiteteknisistä rajoituksista johtuen optimointi ei voi perustua pelkästään teoreettiseen arvioon oikeista parametrien arvoista. Työssä esitettyä menetelmää on mahdollista jatkossa käyttää myös muiden diffuusiopainotettujen sekvenssien optimoinnissa.

Antiikin kulttuurin säilyttäjän ja jatkajan, Bysantin, ainoa mittava eeppinen runoelma, kansalliseepokseksikin mainittu Digenes Akrites on säilynyt nykypäiviin kuuden varteen otettavan käsikirjoituksen välittämänä. Ne kaikki esittävät tarinan siinä määrässä toisistaan poikkeavalla tavalla, ettei edes kahden vanhimmankaan, 14. vuosisadalle ajoitetun Grottaferratan ja 1400-luvun lopulla kopioidun Escorialin, avulla ole mahdollista rakentaa eepos uudelleen juuri siihen muotoon, missä runoelman laatija alunperin, luultavasti 1000-luvun alussa, on sen niin sanotun arkkityypin esittänyt. Kreikan Keskiajalle Digenes Akrites –runoelmalla ja sen päähenkilöstä kertovilla kansantarinoilla oli samankaltainen merkitys kuin Homeroksen eepoksilla Kreikan Vanhalle Ajalle. Runoteoksen taustana on kristityn kreikkalaisen maailman ja islaminuskoisten arabien hallitseman alueen välinen levoton rajaseutu nykyisin Turkkiin ja Syyriaan kuuluvissa Eufrat-joen yläjuoksun ympäristössä ja viereisessä Vähä-Aasian Kappadokiassa todennäköisesti 9.–11. vuosisadalla (jaa.). Täällä, varsinkin 9.–10. vuosisadalla usein toistuneiden sodankäyntien näyttämöllä, mellastivat lisäksi runoelman mukaan etenkin kreikkalaiset, mutta toisaalta myös arabeistakin koostuneet, rosvoilevat kapinallisjoukkiot väkivaltaisine ryöstöretkineen. Tällaiseen maailmaan syntyi runoteoksen päähenkilö niin ikään ryöstöretken ja siihen liittyneen naisenryöstön seurauksena ja tuli siten edustamaan kahta kansallisuutta: hän oli kreikkalainen äitinsä puolelta ja arabi lopulta kristityksi kääntyneen isänsä puolelta, eli oli “kaksisyntyinen”, Διγενής. Myöhemmin vartuttuaan psyykkisiltä ja varsinkin fyysisiltä ominaisuuksiltaan, voimiltaan, ylivertaiseksi hän kunnostautui metsästäjänä, taistelijana ja lopulta rajaseutujen suojelijana, vartijana ja rauhoittajana saaden itseltään Bysantin keisarilta virallisen vahvistuksen lisänimelleen Ἀκρίτης, ”rajasoturi”. Syntymässään hän oli saanut henkilönimekseen Βασίλειος. Lyhyeksi jäänyt elämä tarjosi hänelle niin onnea kuin murhettakin ja lopuksi tappavan sairauden. Mikään puhtoinen sankari hän ei ollut: kauniin rakkaustarinan lopputulos, onnellinen avioliitto, ei estänyt häntä sortumasta aviorikoksiin, ja hän syyllistyi jopa jokseenkin käsittämättömään murhaan. Hän oli ihminen kaikkine heikkouksineen, mutta silti ominaisuuksiltaan lähellä eeppistä heerosta. Basileios Digenes Akrites on fiktiivinen hahmo, jonka ympärille runoteos on koostettu kansantarinoiden pohjalta. Tähän perusrunkoon on liitetty aineksia, romanttisiakaan rakenneosasia unohtamatta niin antiikin ja Lähi-Idän mytologiasta ja kirjallisuudesta, Raamatun kertomuksista, pyhimystarinoista ja erilaisista kronikoista kuin väljästi ja viitteellisesti, anakronistisestikin, todellisesta historiasta. Eepoksen luojalla, Bysantin rajaseudun kielitaitoisella asukkaalla, ei liene ollut vaikeuksia käyttää hyväkseen myöskään arabialaisia ja iranilaisia tarinoita. Enimmäkseen kansanomaisella kreikalla πολιτικὸς στίχος -mittaan kirjoitettua runoelmaa voidaan pitää myös romanttisena seikkailukertomuksena, eeppisenä romaanina ja vielä ns. protoromaanina. Eepoksen laatimistapa heijastuu päähenkilöönkin: hänelle ja hänen edesottamuksilleen on löydettävissä kuvitteellisia, myyttisiä ja kirjallisia sekä todellisia, historiallisia esikuvia, joita luova kirjoittaja on muokannut omiin tarkoitusperiinsä, eepoksensa juoneen sopiviksi. Tämän tutkielman tarkoituksena on esitellä runoelmaa ja sen taustoja ynnä henkilöihin ja tapahtumiin liittyviä yksityiskohtia lyhyesti ja yleisluonteisesti sekä ennen muuta poimia runoelmasta ehkä hieman mielikuvitustakin käyttäen ne ilmeisimmät tapaukset, joissa runon päähenkilö ja runoilijan tausta-aineiston jokin hahmo kytkeytyvät jollakin tavalla toisiinsa samalla tarkastellen, mitkä ominaisuudet kustakin esikuvasta runoilija on katsonut sopivimmiksi liittää omaan sankariinsa. Esitys perustuu lähes yksinomaan Mavrogordaton (1956), Trappin (1971) ja Jeffreysin (1998) editioista luettavissa olevaan Grottaferrata-käsikirjoituksen tekstiin. Kaikkiaan yhdeksän mytologian, kirjallisuuden ja historian hahmoa: Zeus, Herakles, Orfeus, Simson, Akhilleus, iranilaiset Rostam ja Sohrab sekä historiasta tutut Bysantin keisari Basileios I Makedonialainen ja erityisesti Aleksanteri Suuri nousevat selkeimmin esiin Digenes Akriteen esikuvina. Eniten näistä runoilijaan näyttävät vaikuttaneen Herakles, Simson, Akhilleus ja Aleksanteri Suuri. Vaikka Digenes Akrites -eepos on koostettu hyvinkin monipuolisista lähteistä, se ei ole plagiaatti. Pikemminkin eepos on hyvä esimerkki siitä, miten kirjallinen taideteos ylipäänsä voi saada alkunsa. Sillä, samoin kuin varmaan monilla muillakin kirjallisuuden merkkiteoksilla, on kytköksensä muinaisiin tarinoihin ja niistä kumpuavaan kirjalliseen perintöön, mutta silti ne ovat taideteoksina ainutlaatuisia.

Tavoitteet. Mobiililaitteiden käyttö on lisääntynyt yhteiskunnassamme huomattavasti 2000 -luvulla. Erityisesti pienten lasten vanhempien laitteiden käyttö on herättänyt huolta asiantuntijoissa, mutta sen vaikutuksia lapsen kehitykseen ei ole juurikaan tutkittu. Varhaislapsuuden sosiaalisilla kokemuksilla on suuri merkitys lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle. Kiintymyssuhteen muodostuminen sekä sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen omaksuminen alkavat varhaisen vuorovaikutuksen tilanteissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa puheterapeuttien näkemyksiä pienten lasten vanhempien mobiililaitteiden käyttötottumuksista sekä niiden mahdollisista vaikutuksista lasten kielen ja vuorovaikutustaitojen kehitykseen. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota etenkin lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen koettuun määrään ja laatuun sekä yhteiskunnallisiin tekijöihin. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin haastattelututkimuksena. Haastateltavina oli kahdeksan puheterapeuttia Etelä-Suomen alueelta. Aineistonkeruussa käytettiin teemahaastattelua ja ne suoritettiin yksilöhaastatteluin. Äänitetyt haastattelut litteroitiin tekstimuotoon, ja aineistoa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Haastateltavat olivat huolissaan siitä, että vanhempien läsnäolo lasten kanssa vaikuttaa vähentyneen. Lasten käytösoireiden, tarkkaamattomuuden ja vuorovaikutuksen haasteiden koettiin lisääntyneen, ja sen katsottiin liittyvän osaltaan vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen ja vanhemman läsnäolon vähenemiseen. Lisääntyneen laitteiden käytön ajateltiin olevan todennäköisesti yksi tekijä, joka vaikuttaa tähän. Vanhempien kyky rajoittaa sekä omaansa että lasten laitteiden käyttöä ja siihen liittyvät asenteet koettiin osin pulmallisiksi. Vanhemman läsnäolo, lukeminen ja keskusteleminen lapsen kanssa on erityisen tärkeää lapsen suotuisalle kehitykselle. Vanhempien runsas mobiililaitteiden käyttö saattaa puheterapeuttien mielestä vaikuttaa laajasti lapsen kielen ja vuorovaikutustaitojen kehitykseen, ja sitä olisi hyvä käsitellä entistä avoimemmin heidän kanssaan.

Median murroksen myötä perinteinen aikakausmedia on monenlaisten ristipaineiden kohteena: printtilehtien levikit laskevat ja digitalisoituva toimintaympäristö vaatii lisää resursseja verkkoon mutta internetissä ansaintalogiikka on edelleen ratkaisematta. Aikakauslehti on perusluonteeltaan lukijalähtöinen media: sen lukijakunta koostuu yksittäisistä lukijoista siinä, missä sanomalehtien tilaajakunta perustuu alueelliseen peittoon. Tiivis lukijasuhde onkin aikakausmedian elinehto. Digitalisaation myötä lukijasuhteen rakentumisen lainalaisuudet ovat kuitenkin osittain menneet uusiksi, kun kotiin kannetut lehtitilaukset vähenevät ja arkipäivää on internetissä surffaileva, yksittäisiin medioihin sitoutumaton lukija. Toisaalta verkon uusi yhteisöllisyys luo mahdollisuuksia entistä tiiviimpien lukijasuhteiden syntymiseen. Tässä tutkielmassa on pyritty selvittämään, millaisena aikakausmedian tekijät kokevat lukijasuhteen ja sen rakentamisen keinot digitalisoituvassa toimintaympäristössä. Aikakauslehtijournalismiin liittyvä tutkimusperinne on rikkonainen, ja digitalisoituva aikakausmedia on ollut vähäisemmän tutkimuksen kohteena kuin saman murroksen keskellä elävä uutisjournalismi. Tutkielman teoreettisena pohjana käytetään kirjallisuutta lukijasuhteeseen, median konvergenssiin, verkon yhteisöllisyyteen ja käyttäjätuotantoon liittyen. Tutkimuksen empiirinen analyysi kohdistuu aikakausmedian tekijöiden teemahaastatteluihin. Haastatellut edustavat kuuden A-lehdet-konserniin kuuluneen median – Apun, Demin, Imagen, Trendin/Lilyn, Tuulilasin ja Urheilulehden – päättävässä asemassa olevia toimittajia. Aineistoa analysoidaan teemoittelemalla. Tutkimuksen keskeinen havainto on, että lukijasuhde ei menetä merkitystään digitaalisella aikakaudella – päinvastoin, se muuttuu verkossa entistä yhteisöllisemmiksi. Lukijasuhteen rakentamisen keinot verkossa ja printissä vaikuttaisivat kuitenkin eriytyvän toisistaan entisestään. Aineiston perusteella sisältö on lukijasuhteen keskeinen rakennuspalikka, ja aikakausmedioiden sisällöt ja niiden tuotanto digitaalisessa ympäristössä poikkeavat selvästi painetun lehden vastaavista. Verkossa korostuvat ajankohtaisuus ja toimituksen ulkopuolisten henkilöiden tuottama

Digital education has increased in the 21st century, and it has challenged teachers to update their knowledge and teaching. In geography teaching, digital maps and digital map-making tools has changed geographical method and research skills. The aim of this thesis is to research the utilizing of digital maps and digital map-making in upper secondary geography. It is possible to achieve more diverse learning benefits by using digital maps than by using paper maps. This requires using the kind of digital features that paper maps doesn’t include. There are also diverse possibilities to develop method skills, research skills and higher-order cognitive skills by making digital maps. To develop higher-order cognitive skills, digital map-making should involve application of skills independently, analysis and evaluation of knowledge, and creation of new information. This study was carried out as a survey for Finnish upper secondary geography teachers. The purpose of the survey was to research how digital maps are utilized and made in upper secondary geography, how well higher-order cognitive skills are developed when making digital maps, and what are teacher’s opinions of the teaching with digital maps. The data (N=65) was descriptively analyzed and the results were discussed based on the literature. The aim was to get an overview about the current digital map teaching. The study provides information to improve digital map teaching, digital education and geography education. According to the results, digital maps are used often and in fairly different ways in upper secondary geography. Static digital maps and online map services, such as Google Maps are commonly used in geography lessons. However, the most diverse digital map types, such as interactive digital maps and virtual globes are used less often. Furthermore, advanced use of digital maps is rare. Digital maps are commonly made with drawing software and webGIS software. Due to lack of time, it is not possible to make digital maps very often. Because of that, digital maps are not necessarily made at all in most of geography courses. In addition, there is not enough time to practice advanced skills and higher-order cognitive skills sufficiently when making digital maps. The teachers are mainly positive about teaching with digital maps, and they see it as a relevant part of modern geography education. Nonetheless, teaching with digital maps in upper secondary geography doesn’t cover all the learning and teaching benefits of digitality, especially in the case of digital map-making. Besides the lack of time, the lack of technical skills and user-friendly materials and applications are the main reasons for this. To correspond better to the modern goals of geography education with the digital map teaching, more training for teachers, equal ICT education for students, and easy-to-use materials and digital map applications are needed.

Tutkielman aiheena on digitaalisen sisällön kauppa. Inspiraation lähteenä tutkielman aiheelle on toiminut Euroopan komission lokakuussa 2011 julkaisema ehdotus yhteiseksi eurooppalaiseksi kauppalaiksi (KOM(2011) 635 lopullinen). Komission mukaan digitaalimaailman kasvupotentiaali on valtava, mutta oikeudellinen sääntely on epävarmalla pohjalla. Tutkimuskysymystä määritettäessä on lähdetty siitä, kuinka todellinen EKL:n perusteluissa mainittu oikeudellinen epävarmuus digitaalisen sisällön kaupassa on. Tältä osin tutkimuskysymys voidaan muotoilla yksinkertaisesti seuraavalla tavalla: Onko digitaalisen sisällön kauppaa todella tarvetta säännellä muusta irtaimesta erillisenä? Lopputulokseen pääsemiseksi on tarpeen tarkastella ensin jo olemassa olevia säännösmalleja ja niiden soveltuvuutta, kun kaupankäynnin kohteena on digitaalinen sisältö, kuten älypuhelinten sovellukset tai tietokoneohjelmistot. Tarkastelun kohteena ovat kauppalaki ja kansainvälinen kauppalaki, eli CISG. Tutkielmassa on ensiksi lähdetty selvittämään sähköisen kaupan eri muotoja. Epäsuorassa sähköisessä kaupankäynnissä tavaroiden markkinointi ja myyminen tapahtuu sähköisesti, internetin välityksellä, mutta varsinainen toimitus fyysisesti; tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että epäsuoran sähköisen kaupankäynnin kohteena ovat tavalliset irtaimet esineet, kuten vaatteet tai elektroniikka. Suorassa sähköisessä kaupankäynnissä on kyse puolestaan internetin mahdollisuuksien täysimääräisestä hyödyntämisestä, sillä tällöin koko kauppatapahtuma voidaan hoitaa tilaamisesta toimitukseen sähköisesti. Suorasta sähköisestä kaupankäynnistä puhuttaessa kaupan kohteena onkin digitaalinen sisältö, kuten musiikki, elokuvat tai tietokone-ohjelmat, joiden toimittamiseen ei tarvita erillisiä fyysisiä instrumentteja, vaan ne voidaan toimittaa tilaajalle sähköisesti esimerkiksi suoraan tietokoneeseen lataamalla. Kolmannessa luvussa on käyty läpi sekä kotimaista että kansainvälistä lainsäädäntöä erityisesti digitaalisen sisällön kannalta. Erilaisia kotimaisia näkökulmia on haettu perinteisestä poikkeavasti sekä esine- että immateriaalioikeuksien alueelta. Loppuviimein tarkastelu kuitenkin kulminoituu kauppalakiin. Erityisesti oikeuskirjallisuudesta johdetun näkemyksen mukaan kauppalakia voidaan soveltaa analogisesti sellaisten sopimusten alueella, joilla ei ole omaa lainsäädäntöä, eikä näin ollen liene syytä olla soveltamatta sitä myös digitaalisen sisällön ollessa kaupan kohteena. Kansainvälisen kauppalain eli CISGin osalta on käyty läpi erityisesti sitä koskevaa oikeuskirjallisuutta. Toisin kuin hypoteesina ennen tutkimuksen tekoa oletettiin, CISG voisikin lähtökohtaisesti tulla sovellettavaksi myös tietokoneohjelmistojen kauppaan. Tulevaisuuden osalta tutkielmassa on selvitetty eurooppalaisen kauppalakiehdotuksen eri piirteitä aina sen esitetyn tarpeellisuuden arvioinnista yksittäisiin säännöksiin ja sitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin saakka. Kauppalakiehdotuksen perusteluiden mukaan merkittävimpiä esteitä yritysten rajatylittävälle kaupalle ovat siitä johtuvat korkeat liiketoimintakustannukset, jotka aiheutuvat muun muassa toisen jäsenvaltion sopimusoikeudellisen lainsäädännön selvittämisestä, oikeudellisen neuvonnan hankkimisesta johtuvista kustannuksista sekä toisen jäsenvaltion kuluttajalainsäädännön selvittämisestä. Näihin on siis ehdotuksen mukaan pyrkimys vaikuttaa, ja sen myötä saada digitaalisen sisällön kauppa kukoistamaan myös jäsenvaltioiden rajojen yli. Tutkielman loppupäätelminä esitetään, ettei erityissääntelylle kenties olisikaan todellista tarvetta. Tutkimuksen mukaan nykyiset lait olisivat pääasiassa sovellettavissa myös digitaaliseen sisältöön. Kenties parhaimpana vaihtoehtona voisi olla jo olemassa olevien lakien päivittäminen, kuten on erityisesti CISGin osalta ehdotettu. CISGin osalta esitetty ajatus CISGin ja EKL:n eräänlaisesta harmonisaatiosta ja sen myötä CISGin päivittämisestä onkin mielenkiintoinen ja varteenotettava vaihtoehto.

Aims. This thesis aims to study how digital technology can overcome disabled student’s learning obstacles or restrict their learning opportunities in vocational special education context. In addition, the thesis addresses to what degree digital equality is achieved with the available aiding digital technology. Previous studies have shown that digital technology can support learning and overcome challenges set by physical disabilities. However, it is not yet clear what kinds of challenges and restrictions digitalization and digital technology can set for the disabled in studying and for the realization of their equal opportunities. Deepening our knowledge of the possibilities, limitations and questions of equality regarding digital technology helps us to understand the conditions for achieving educational equality for disabled youth. Methods. I used ethnography as my research method and collected the data in upper secondary vocational education. I observed three business and administration students needing intensive special education at their lessons or practical training environment. I also interviewed the students, their teachers and school specialists. As a basis for my ethnographic analysis was meanings found behind the data and the critical point of view offered by the chosen paradigm. Results and conclusion. According to the results, digital technology helped overcome physical challenges and enabled the student’s participation in their studies, but only to some extent. Individual unsuitability, limited functionality, lack of developmental sophistication and slow of use of aiding digital technology restricted studying and achieving digital equality. The results showed that digital technology enables much but can also create inequality if the aiding digital technology does not support individual challenges. The digitalization of education and the development of aiding digital technology should take account of the individual needs of the disabled to achieve educational equality and advance their employment opportunities.

Digitalisaation myötä kokoelmia on alettu digitoida ja palveluja välittää verkossa. COVID-19- pandemia ajoi museot uuteen tilanteeseen, kun tilat jouduttiin sulkemaan kävijöiltä. Digitaaliset keinot ja kanavat on otettu osaksi yleisötyötä. Yleisötyön tarjoaminen useita kanavia pitkin luo lisäarvoa ja mahdollistaa saavutettavuuden ajasta ja paikasta riippumatta. Tutkimus on itsessään arvokas tapaustutkimus, joka kohdistuu Amos Rexiin ja Helsingin kaupunginmuseoon. Museoilta voidaan oppia, kuinka digitaalista yleisötyötä on mahdollista harjoittaa. Tulokset voivat kannustaa testaamaan uusia menetelmiä ja toteuttamaan uusia digitaalisia tuotteita. Aiemmat tutkimukset ovat kartoittaneet yleisesti digitaalisen yleisötyön käytäntöjä ja haasteita. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten museoissa käytetään digitaalista kuvasisältöä sekä millä välineillä ja mitä kanavia käyttäen sitä esitetään. Tutkimus on rajattu käsittelemään seuraavia yleisötyön toiminnan alueita: näyttelytoiminnan täydentäminen organisaation tiloissa, näyttelytoimintaa täydentävän sisällön tuotanto ja jakaminen verkossa ja avointen digitaalisten aineistojen muokkaaminen tai rikastaminen. Keinojen ja kanavien pohjalta tarkasteltiin ISO / IEC 25010 laatumallia käyttäeen, millä perusteella kyseisiin ratkaisuihin on päädytty. Tutkimuksen aineistona toimivat museoissa esillä olleet näyttelyt, museoiden verkkojulkaisut ja haastattelu. Museoilla on useampi digitaalinen kanava käytössä. Helsingin kaupunginmuseo hyödyntää digitaalisia keinoja Amos Rexiä enemmän. Haasteena on, että tekijät ja museo eivät kohtaa. Avoimien aineistojen pariin yritetään houkutella erilaisten tapahtumien ja haasteiden avulla. Digitaalisia välineitä ja keinoja valitessa käyttäjän näkökulmasta tärkeimmät kriteerit ovat käytettävyys ja tehokkuus, museon näkökulmasta ylläpidettävyys ja siirrettävyys.