Browsing by Title

Tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palkkaamien oppilaitospappien kokemuksia siitä, miten nämä työssään voivat. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä elementeistä oppilaitospappien työhyvinvointi ja työpahoinvointi koostuvat. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla yhdeksää oppilaitospapappia alkuvuodesta 2014. Tyyliltään haastattelut olivat teemahaastatteluja. Haastateltaviksi valikoitui niin miehiä kuin naisia, jotka toimivat oppilaitospapin virassa joko toisen asteen tai korkeakouluasteen oppilaitoksissa. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysia käyttäen tarkoituksena kuvata mahdollisimman tarkastihaastateltujen omia näkemyksiä ja kokemuksia tutkittavasta aiheesta. Vaikka tutkimuksen keskeisimmät teema-alueet nostettiin pääosin itse aineistosta, tarjosi laajaalainen työhyvinvoinnin tutkimus teoreettisen viitekehyksen, jonka avulla oppilaitospappien työhyvinvointia ja työpahoinvointia voitiin osittain tarkastella. Aineiston ja teoreettisen viitekehyksen vuoropuhelulla pyrittiin ennen kaikkea osoittamaan tehtyjen havaintojen luotettavuus ja keskeisyys sekä luomaan mahdollisimman kattava kuva käsitellyistä ilmiöistä. Oppilaitospappien kokemukset omasta työhyvinvoinnista ja työpahoinvoinnista muodostuivat hyvin monimuotoisiksi. Tämä on erittäin tyypillistä tutkittaessa työhyvinvointia, sillä työtä on vaikea määritellä yksiulotteisesti joko hyväksi tai huonoksi. Työhyvinvoinnin määritelmän voidaankin sanoa olevan riippuvainen jokaisen työntekijän omasta kokemuksesta, johon vaikuttavat niin henkiset, fyysiset kuin aineelliset tekijät. Tutkimuksesta saatujen tulosten perusteella pystyttiin nostamaan tiettyjä teema-alueita, joiden nähtiin olennaisesti vaikuttavan siihen, miten oppilaitospapit työssään kokivat voivansa. Karkeasti ottaen kokemukseen mielekkäästä työstä ja työhyvinvoinnista voitiin nähdä vaikuttavan työn hyvät edellytykset sekä sosiaaliset suhteet. Näistä ensimmäinen jaettiin pappien omiin asenteisiin ja taitoihin sekä työn ulkoisiin hyviin resursseihin. Oppilaitostyö määriteltiin ainutlaatuiseksi ja tärkeäksi työksi, ja se oli muodostunut useille tärkeäksi osaksi omaa elämää. Ylipäätään pappeuteen ammatinvalintana oltiin erittäin tyytyväisiä, ja siihen koettiin kutsumusta. Näiden lisäksi työhyvinvoinnin kokemukseen nähtiin positiivisesti vaikuttavan työsuhteen vakituisuus, hyvät työtilat, työn monipuolisuus sekä seurakuntatyöhön verrattuna eri tavoin painottuva työaika. Työpahoinvoinnin kokemuksen voitiin määritellä aiheutuvan niin ikään sosiaalisista suhteista tai niiden puutteesta, työn johtajuudesta ja työalan monimuotoisuudesta. Erityisen merkittävää oli, etteivät oppilaitospapit muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olleet juurikaan sitoutuneita nykyiseen työpaikkaansa. Työn erityislaatuisesta, työntekijää palkitsevasta sekä monipuolisesta luonteesta huolimatta oppilaitostyön voitiin nähdä olevan henkisesti erittäin paljon työntekijää kuormittavaa sekä vaativaa. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan perustellusti todeta kirkon oppilaitostyön tutkimuksen olevan myös jatkossa laajemmassa määrin relevanttia ja ajankohtaista. Saatujen tulosten avulla voidaan parhaimmillaan hahmottaa niitä ongelmakohtia, joita yksin työskentelevät työntekijät kohtaavat paitsi kirkossa myös koko yhteiskunnassa.

Tutkielmassa käsitellään hyvän verojärjestelmän ominaisuuksia Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 1. lisäpöytäkirjan 1 artiklaa koskevan oikeuskäytännön kannalta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytännöstä on löydettävissä kannanottoja, jotka voivat valottaa hyvälle verojärjestelmälle asettavia, usein ristiriitaisiakin vaatimuksia. Työn tarkoituksena on jäsennellä oikeuskäytäntöä hyvän verojärjestelmän ominaisuuksien mukaan ja arvioida, miten EIT:n oikeuskäytäntöä on hyödynnetty ja voidaan hyödyntää verolakien säätämisessä ja soveltamisessa. EIS 14 artikla koskee syrjinnän kieltoa. Koska se voi tulla sovellettavaksi vain jonkin toisen artiklan yhteydessä, myös sitä koskevaa oikeuskäytäntöä tarkastellaan soveltuvin osin.Omaisuudensuoja on eräs vanhimmista yksilölle kuuluvista oikeuksista. EIS:n omaisuudensuoja merkitsee, että jokaisella luonnollisella ja oikeushenkilöllä on oikeus nauttia rauhassa omaisuudestaan, eikä keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi julkisen edun nimissä ja laissa määrättyjen ehtojen sekä kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti. Artiklassa kuitenkin varataan valtioille varsin laaja oikeus puuttua omaisuuteen turvatakseen verotukselliset intressinsä. EIT:n oikeuskäytännön lähtökohtana onkin pitkälti valtion harkintamarginaalin laajuuden määrittäminen.Lainsäädäntötekniset ominaisuudet kuten lain saatavuus, ennustettavuus ja taannehtivuuden välttäminen ovat tärkeitä hyvälle verojärjestelmälle asetettavia ominaisuuksia. Verolaille asetettavat vaatimukset ovatkin varsin usein nousseet esiiin EIT:n oikeuskäytännössä. Lain puutteiden on katsottu loukkaavan verovelvollisen omaisuudensuojaa, mutta toisaalta esimerkiksi taannehtivaa verolainsäädäntöä ei ole täysin kielletty. Suomen kannalta ongelmaksi voivat nousta esimerkiksi oikeuskäytännön suuri merkitys verotuksessa sekä verotusmenettelylakiin sisältyvät yleislausekkeet, joiden avulla on tarkoitus ehkäistä veronkiertoa.Verotuksen oikeudenmukaisuus on olennaista verotuksen legitimiteetin kannalta. EIT:n oikeuskäytännöstä voidaan löytää lähinnä horisontaalista oikeudenmukaisuutta koskevia tapauksia. Menestyksellisimpiä ovat olleet hakijat, joita verotus on syrjinyt sukupuolen perusteella. Suomen osalta on kirjallisuudessa esitetty näkemyksiä, joiden mukaan verotus esimerkiksi kannustaisi naisia jäämään kotiin työnteon sijaan. EIT:n roolista johtuen tämänkaltaisiin rakenteellisiin ongelmiin ei kuitenkaan pysytytä puuttumaan EIS:n keinoin.Hyvän verojärjestelmän tulisi olla tehokas, mutta äärimmilleen viety tehokkuus saattaa olla suhteellisuusperiaatteen vastaista. EIT tarkastelee suhteellisuuden ja tehokuuden rajanvetoa verotuksessa usein julkisen edun kannalta, Olennaisia ovat myös prosessuaaliset takuut, joita verovelvollisella on käytettävinään sekä viranomaisen harkintavallalle asetettavat rajat. Suomen kannalta esimerkiksi vähennysten kaavamaisuus saattaa joissain tilanteissa aiheuttaa mielenkiintoisia pohdintoja siitä, mihin tehokkuuden raja vedetään.Vaikka EIT:n omaisuudensuojaa koskevasta oikeuskäytännöstä löytyy merkityksellisiä näkökohtia verolakien säätämiseen ja soveltamiseen, sitä ei ole otettu kattavasti huomioon Suomessa. Tilannetta voidaan perustella useilla syillä. Euroopan neuvoston jäsenmaiden verojärjestelmät poikkeavat toisistaan, jolloin muita maita koskevaa oikeuskäytäntöä ei nähdä mielekkääksi hyödyntää. EIS:n soveltuminen verokysymyksiin voidaan joiltakin osin asettaa kiistanalaiseksi. Lisäksi EU:n perusoikeuspyrkimykset voivat hämärtää EIT:n toimivaltaa ja auktoriteettia.

Lukuklaani-hanke alkoi syksyllä 2017 ala- ja yhtenäiskoulujen koulukirjastojen kehittämiskilpailulla. Hankkeen ensimmäisen osion yhteydessä kerättiin tutkimusaineisto alakoulun kirjallisuuskasvatuksesta. Kilpailuun osallistuneille kouluille lähetettiin kirjallisuuskasvatuksen keinoja kartoittava kysely. Kysely koostuu 58 kysymyksestä, ja se sisältää niin monivalintoja kuin avokysymyksiä. Kyselyyn vastasi 885 opettajaa ala- ja yhtenäiskouluista ympäri Suomen. Vastaajista 722 opettajaa työskentelee Lukuklaani-hankkeen koulukirjastojen kehittämiskilpailuun osallistuneissa kouluissa eli hankekouluissa ja 163 opettajaa satunnaisotannalla valituissa kouluissa eli otoskouluissa. Tässä tutkimuksessa selvitetään hyviä ideoita ja tapoja kirjallisuuden käytöstä opetuksessa. Tutkimuksen aineistona on Lukuklaani-hankkeen kyselyn kysymys 45: “Kerro hyvistä ideoista ja tavoista, joilla olet käyttänyt kirjallisuutta opetuksessa”. Kysymys on samalla tutkimuksen tutkimuskysymys. Kysymykseen 45 vastasi 157 suomenkielisen opetuksen opettajaa, ja vastaukset sisältävät 0–9 keinoa vastaajasta riippuen. Lopullisen aineiston muodostaa 251 yksittäistä ideaa ja tapaa, jotka on ryhmitelty sisällönanalyyttisin menetelmin. Sisällönanalyysin prosessi on tutkimuksessa ainestolähtöinen: analyysin ryhmät pohjautuvat aineistosta syntyviin havaintoihin, eivät valmiiseen teoriaan. Analyysin kytkökset teoriaan ovat kuitenkin havaittavissa. Kvantitatiivista sisällönanalyysiä käytetään osoittamaan eri tapojen yleisyyksiä tässä aineistossa, mutta niiden pohjalta ei voida tehdä yleistyksiä, koska aineisto on sen verta suppea. Sisällönanalyysin rinnalla kulkee metodina diskurssinanalyysi, jonka avulla selvitetään, kuinka hyvät tavat ja ideat määritellään sekä miten eri työtapoja arvioidaan tai arvotetaan. Vastauksista 55 % koskee lukemaan innostamisen keinoja (N=138) ja loput 45 % koskevat kirjallisuuden opetuksen keinoja (N=117). Kirjallisuuden opetuksen keinot jakautuvat kirjallisuuden käsittelyyn, kirjallisuuden käyttöön muussa opetuksessa. Osa kirjallisuuden opetukseen liittyvistä vastauksista koskee kirjallisuuden opetuksen tapojen arviointia. Kirjallisuuden käsittelyssä korostuvat elämykselliset käsittelytavat, joiden avulla oppilas pääsee työstämään lukukoke-mustaan yksin ja yhdessä toisten kanssa. Kirjallisuuden rooli muiden aineiden opetuksessa on usein inspiraation lähteenä toimiminen tai kirjallisuutta käytetään aineistona jonkin asian opettelussa. Lukemaan innostamisen keinot jakautuvat neljään ryhmään: koulun lukupuitteisiin, yhteisöllisen lukemisen keinoihin, ulkoiseen motivaatioon nojaaviin tapoihin ja kirjalliseen elämään osallistamisen keinoina. Suurin osa vastauksista liittyy koulun lukupuitteisiin: kirjallisuuden saatavuuteen, lukemiseen käytettävään aikaan, fyysisen oppimisympäristön lukumukavuuteen ja sosiaalisiin puitteisiin. Ulkoisen motivaation keinoihin kuuluvat erilaiset keräilyt ja lukemisesta palkitseminen. Yhteisölliseen lukemiseen liittyy toimintatapoja, joissa kirjan kanssa tehdään jotain yhdessä. Vastauksissa korostuu yhteisölliset lukutavat. Kirjalliseen elämään osallistamisen keinot laajentavat lukuelämyksiä usein koulun ulkopuolelle ja erilaisiin kirjalliseen kulttuuriin liittyviin tapahtumiin. Aineiston pohjalta ei voida tehdä yleistyksiä siitä, missä tai miten kirjallisuutta hyödynnetään erityisen paljon tai mikä kirjallisuuskasvatuksen tapa on käytetyin tai tehokkain. Sen sijaan tämä tutkimus antaa välähdyksiä ja ideoita siitä, kuinka kirjallisuutta voidaan hyödyntää opetuksessa ja millaisia kirjallisuuskasvatuksen keinot voivat olla. Suhteellisen runsas ja heterogeenin aineisto kielii siitä, että opettajilla on ideoita monenlaiseen tekemiseen. Tämän tutkimuksen perusteella hyvät ideat ja tavat ovat sellaisia, jotka innostavat ja motivoivat joko kirjallisuuden käsittelyyn tai kirjan lukemiseen. Vastauksissa ei kuitenkaan näy kodin ja koulun välinen yhteistyö tai oppilaiden tekstimaailman hyödyntäminen osana kirjallisuuden opetusta. Oppilaslähtöisyys nousee esiin yksittäisinä mainintoina mahdollisuutena valita luettava kirja tai kirjallisuuden käsittelytapa. Tämä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joissa esitetään kirjallisuuden opetuksen kehittämistä oppilaslähtöisemmäksi. Kirjallisuuden opetus vaatii edelleen kehittämistä, jotta se tukisi lasten ja nuorten lukuharrastusta.

Tutkielmassa tarkastellaan lähiluvun avulla lasten mielenterveydestä käytyä keskustelua Sielunterveysseuran lehdessä vuosina 1928–1939. Tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä psykiatrian ja kasvatuksen asiantuntijat antoivat psyykkiselle terveydelle kasvatuksen ja lasten arkielämän kontekstissa. Tutkittavaa ilmiötä tarkastellaan aineistolähtöisesti paikantamalla siitä aiheen kannalta olennaiset teemat. Kasvatusneuvojen ja niiden perusteluiden kautta tutkielmassa selvitetään myös, millaisia lapsuuteen, kasvatukseen ja perhe-elämään liittyviä ihanteita lehdessä luotiin. Kasvatusta, perhe-elämää ja lasten henkisen terveyden hoitoa käsitelleiden artikkelien tavoitteena oli välittää tieteelliseen tietoon perustuvaa valistusta vanhemmille, opettajille sekä muille lasten kasvatukseen ja päivittäiseen elämään osallistuneille. Kasvatus oli aineiston valossa vastuullinen tehtävä, jolla pyrittiin ohjaamaan lasta ahkeruuteen ja hyödyllisyyteen sekä toisaalta onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Kasvatustyön nähtiin kuuluvan ensisijaisesti kotiin ja kouluun, ja sitä tukivat tarvittaessa lääketieteen ammattilaiset. Lapsen tasapainoisen kehityksen perustana oli ehjä ydinperhe. Mielenterveyden ajateltiin tukevan lapsen kasvua kohti varsinaista päämäärää, joka oli kunnollinen kansalaisuus. Mielenterveyteen suhtauduttiin aineiston valossa nykypäivään verrattuna välineellisemmän lähestymistavan kautta: se nähtiin keinona saavuttaa kunnollisuuden ihanne. Psykiatrisen hoidon tarve kertoi poikkeamasta, jota pidettiin raskaana taakkana niin yksilölle ja hänen perheelleen kuin koko yhteiskunnalle. Psykiatrian näkökulmasta mielisairaus ja poikkeavuus johtuivat 1920-luvulla yleistyneen rotuhygieenisen ajattelun mukaisesti huonosta perimästä, ja haittayksilöiden lisääntyminen tuli asiantuntijoiden mukaan voida estää esimerkiksi laitoshoidon ja sterilisaatioiden avulla. Rotuhygieenisten näkemysten ohella aineistosta välittyi kuitenkin myös kristilliseen lähimmäisenrakkauden ihanteeseen nojaava ajatus kaikkien, myös heikkojen ja vajaakykyisten lasten oikeudesta kasvatukseen, opetukseen ja huolenpitoon.

Pro gradu -tutkielman tavoitteena on tarkastella käännöspalveluiden tuotantoprosessiin liittyviä teknisiä tukitehtäviä Suomessa toimivissa käännös- ja kielipalveluyrityksissä. Tutkimus pyrkii selvittämään minkälaisia nämä tehtävät ovat, miten ne sijoittuvat käännöspalvelun tuotantoprosessiin, mitä työkaluja ne vaativat, kuka tehtävistä on vastuussa ja minkälaisia kompetensseja teknisten tukitehtävien suorittaminen vaatii. Tutkimuksen aihe on käännösalan kannalta olennainen, sillä käännösalan toiminta on muuttunut yhä teknologiavetoisemmaksi. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tekniset kompetenssit ovat myös alan työnantajien keskuudessa toivotuimpien joukossa. Osana tutkimusta pyritäänkin näiden teknisten tukitehtävien yleisemmän tarkastelun lisäksi laatimaan käännöspalvelun tuotantoprosessin teknisten tukitehtävien taksonomia, josta käännösalan toimijat voisivat omassa työssään hyötyä. Tutkielman aineisto kerättiin haastattelemalla yhtä työntekijää kolmesta Suomessa toimivasta käännös- ja kielipalveluyrityksestä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna ja analyysissä sovellettiin aineistolähtöistä sisältöanalyysiä. Tutkimus tuotti ajankohtaista tietoa tarkastelun teknisten tukitehtävien luonteesta, niiden roolista ja näkyvyydestä osana käännöspalveluiden tuotantoa, sekä niistä kompetensseista, jotka näiden tehtävien suorittamisessa ovat olennaisia. Haastatteluaineiston pohjalta syntyi tutkielman tavoitteiden mukainen teknisten tukitehtävien malli, jossa tehtävät jaotellaan neljään ulottuvuuteen ja sijoitetaan käännöspalvelun tuotantoprosessin eri vaiheisiin. Tutkimustuloksista on hyötyä erityisesti käännösalan toimijoille, jotka voivat tuloksia ja niihin pohjaavaa jaottelua hyödyntäen paremmin huomioida tekniset tukitehtävät ja niiden vaatimat resurssit omissa prosesseissaan. Tämän lisäksi tutkimustulokset ovat hyödyllisiä kääntäjäkoulutuksen ja kääntäjille suunnattujen kompetenssimallien kehityksen kannalta, sillä niitä vasten voidaan tarkastella alalla tarvittavien teknologisten kompetenssien ja osaamisen muuttuvaa luonnetta.

Turvallisuus on käsite, joka tällä hetkellä näyttää liittyvän itsestään selvänä, mutta hahmoltaan epämääräisenä niin kansalaisten hyvinvointiin kuin kaikkeen muuhunkin yhteiskunnalliseen toimintaan. Turvallisuus yhdistetään myös erilaiseen huono-osaisuuteen, jota nykyään kutsutaan usein syrjäytymiseksi. Konkreettisena osoituksen turvallisuuden immanenssista syrjäytyminenkin nimetään sisäasiainministeriön julkaisemassa viimeisimmässä sisäisen turvallisuuden ohjelmassa turvallisuuden uhaksi. Tutkimuksessani pyrin jäljittämään tähän johtanutta kehitystä ja tarkastelemaan sitä osana laajempaa yhteiskunnallisen toimintamallin muutosta. Yhteiskunnallinen toimintamalli kriisiytyi 1990-luvun vaihteessa. Työssäni tutkin suhtautumista huono-osaisuuteen kyseisen murroksen molemmin puolin. Tarkastelen kriittisesti erityisesti sitä, kuinka asennoituminen huono-osaisina tai syrjäytyneinä pidettyihin ihmisiin on muuttunut yleisen järjestyksen säilymisen ja kriminologian näkökulmasta. Vertailen ajankohtiin liittyvien dokumenttiaineistojen avulla huono-osaisuuden ja syrjäytymisen problematisointitapoja ja ratkaisumalleja suomalaisen hyvinvointivaltiollisen kehityksen voimakkaassa vaiheessa 1970-luvulla, erityisesti kymmenluvun alussa, ja toisaalta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Lähestymistapani on empiirinen ja teoreettinen. Olen lähtenyt siitä, että huono-osaisuus, köyhyys ja erityyppinen marginaalisuus ovat suhteellisen pysyviä ongelmoinnin kohteita jopa vuosisadasta toiseen. Kysymyksen hallinnalliset ratkaisut kertovat sen vuoksi ainakin yhtä paljon kulloisestakin yhteiskunnasta ja vallinneista ajattelutavoista kuin marginaalisuudesta itsestään. Teoreettisia välineitä tutkimuksen suorittamiselle antavat semiotiikka, diskurssianalyysi ja jälkifoucaultlainen hallinnan analytiikka. Rinnalla ja erikseen pohdin turvallisuuden sisältöä ja merkitystä tässä sommitelmassa. Vertailun perusteella ja hallinnan analytiikkaan kontekstoituina on pääteltävissä, että aikaisemman valtiokeskeisen sosiaalisen tukemisen ja puuttumisen sijaan huono-osaisuuden hallinnassa ja sen myötä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tavoittelussa on tapahtunut siirtymää yhteisöjen ja yhteisöllisyyteen vetoamisen käyttöön tässä pyrkimyksessä. Myös vastuullisen vapauden ja aktiivisen kansalaisuuden teroittaminen nähdään keinoiksi estää kielteinen kehitys. Oman vastuun korostumisen ohella jako mukanaoleviin ja ulkopuolelle joutuneisiin on kuitenkin jyrkentynyt. On merkkejä siitä, että ehdottoman turvallisuuden perfektionistinen tavoittelu on johtanut jopa neuroottisiin reagointitapoihin ja tämän ihmisluonteeseen kuuluvan piirteen soveltamiseen käyttäytymisen ohjailussa.

Hyvinvointi koostuu paitsi taloudellisista tekijöistä, myös monista muista ulottuvuuksista. Terveyden, koulutuksen, tasa-arvon sekä yhteiskunnan tarjoaman vapauden ja turvan lisäksi pitkän tähtäimen hyvinvointiin vaikuttavat erityisesti ympäristön tila ja se kuinka kestävän kehityksen mukaista on talouden toiminta. Hyvinvoinnin ollessa näinkin moniulotteinen ilmiö on sen mittaaminen hyvin haastavaa ja siksi hyvinvoinnin mittaaminen on ollut pitkään varsin kehittymätöntä. Taloustieteen teoriapohjan kehittyminen, länsimaisten yhteiskuntien uudet haasteet ja politiikan teon painopisteen siirtyminen kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen ovat nostaneet hyvinvoinnin mittaamisen kehittämisen erääksi lähivuosien tärkeimmäksi painopisteeksi Euroopan unionissa. Tässä tutkimuksessa käsitellään hyvinvoinnin mittaamista erityisesti taloustieteen näkökulmasta. Tutkimuksessa esitellään erilaisia hyvinvoinnin mittaamisen menetelmiä ja syvennytään tarkemmin varsinkin niin sanottuihin yhdistelmäindikaattoreihin. Erityisesti pohditaan yhdistelmäindikaattoreiden taloustieteellistä teoriapohjaa, tutustutaan yhdistelmäindikaattoreiden käytössä ilmeneviin haasteisiin ja testataan yhdistelmäindikaattorin soveltamista käytännössä. Hyvinvoinnin mittarina on käytetty Sustainable Society Index –yhdistelmäindikaattoria (SSI), joka aggregoi yhteen 24 eri ihmisten hyvinvointiin, ympäristön tilaan ja taloudelliseen hyvinvointiin liittyvää muuttujaa. Indikaattori on laskettu tutkimuksessa Suomelle ensimmäistä kertaa vuosille 1975 – 2008. Samaan aikaan tämän tutkimuksen kanssa SSI:n kehittäjät ovat laskeneet SSI:n Hollannille samoille vuosille. Tutkimuksen mukaan yhdistelmäindikaattoreiden teoriapohja on varsin vajavainen. Niiden soveltamisessa suurimmat haasteet liittyvät riittävän ajantasaisen ja luotettavan tilastotiedon saatavuuteen. Toisaalta yhdistelmäindikaattoreiden etuna on, että niihin on monia muita hyvinvoinnin mittareita helpompi sisällyttää laaja kirjo erilaisia hyvinvoinnin osa-alueiden kehitystä kuvaavia muuttujia, kun yhteistä mittayksikköä ei tarvita. Näin ne pystyvät ottamaan muita seurantavälineitä kattavammin huomioon hyvinvoinnin eri osa-alueita. SSI:n mukaan Suomessa hyvinvointi on kaiken kaikkiaan hieman laskenut tarkasteluajanjaksolla. Hyvinvointi kasvoi 1990-luvun alun lamaan asti, jolloin hyvinvoinnissa tapahtui suuri notkahdus. Tämän jälkeen suunta on ollut taas kasvava, joskaan ennen lamaa vallinnutta hyvinvoinnin tasoa ei ole vieläkään saavutettu. Tulosten mukaan Suomessa hyvinvointi on paremmalla tasolla kuin Hollannissa. Kuitenkin hyvinvoinnin kasvu on Hollannissa ollut tarkasteluajanjaksolla nopeampaa ja ero maiden välillä on koko ajan kaventunut. Tutkimuksen lopussa tehdään ehdotuksia kuinka hyvinvoinnin mittareita ja etenkin SSI:ä tulisi jatkossa kehittää, jotta ne soveltuisivat paremmin juuri Suomen hyvinvoinnin mittaamiseen.

Kunta on kansalaista lähinnä oleva perusyksikkö Suomessa, joka vastaa keskeisten peruspalveluiden järjestämisestä. Kuntapolitiikan muutokset ovat siten merkityksellisiä kansalaisen koko elämänkulun kannalta. Vaikka kunnilla on ollut perinteisesti vankka itsehallinnollinen asema Suomessa, on valtiolla kuitenkin vahva ohjaussuhde kuntiin nähden. Hallitusvetoinen kuntapolitiikka on tällä hetkellä aiheena erityisen ajankohtainen ja poliittisen kamppailun kohteena. Kuntarakenne on murroksessa ja kunnan tehtäväkenttää halutaan muuttaa tulevaisuudessa. Tutkielmassa tarkastellaan Suomen vuosien 2007-2015 hallitusten kuntapolitiikan linjaa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaiset rationaliteetit vaikuttavat hallitusten kuntapolitiikan taustalla valittuna tarkastelujaksolla sekä miten niiden moraalinen muoto, episteeminen luonne ja idiomaattisuus ilmenevät. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa hallinnan analytiikan käsitteistö, jonka juuret ovat foucault’laisessa valta-analytiikassa. Keskeisenä analyysityökaluna käytetään rationaliteetin käsitettä. Se mahdollistaa niiden tapojen tarkastelun, joilla hallitukset järkiperäistävät ja oikeuttavat kuntapoliittisia linjauksiaan. Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään foucault’laista diskurssianalyysia, joka soveltuu diskursiivisen muodon omaavien rationaliteettien analyysimenetelmäksi. Tutkimuksen aineiston muodostaa yhteensä viisi hallitusohjelmaa vuosilta 2007-2015. Koska rationaliteetit ovat aina sidoksissa syntykontekstiinsa, analyysissa kiinnitetään huomio myös keskeisimpiin kunnallishallinnon kehittämisen trendeihin 2000-luvulla, jotka ovat Suomen kontekstissa olleet governancen ja uudelleenskaalaamisen suuntaukset. Analyysissa painotettiin governace -elementtien tunnistamista sen ollessa yksi keskeisimmistä kansainvälisistä julkishallinnon reformitrendeistä uudella vuosituhannella. Analyysin perusteella tunnistettiin kolme keskeistä vuosien 2007-2015 hallitusten kuntapolitiikan taustalla vaikuttavaa rationaliteettia. Nämä ovat hyvinvoinnin, alueellisen tasapainon ja kilpailukyvyn rationaliteetit. Rationalitetit myös kietoutuvat toisiinsa ja hakevat oikeutustaan osin samoista lähtökohdista. Hyvinvoinnin rationaliteetin kohdalla korostuu muutos klassisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallin merkityksen painottamisesta kohti kansalaisten oman aktiivisuuden ja huolenpidon korostamista. Alueellisen tasapainon rationaliteetti taas ilmenee aineistosta erityisesti kahtena tendessinä, kun hallitukset haluavat kansainvälisesti kilpailukykyiset kaupunkialueet, mutta toisaalta alueellisesti tasa-arvoisesta ja elinvoimaisesta maaseudusta ei haluta luopua. Kilpailukyvyn rationaliteetin kohdalla korostuu huoli Suomen kilpailukyvystä, jolla nähdään olevan laaja vaikutus kuntien toimintamahdollisuuksiin. Kilpailukykyä pyritään parantamaan rakennepoliittisten uudistusten avulla, joilla tavoitellaan tehokkuutta, joustavuutta ja kevyempää hallintoa. Vaikka kaikki kolme rationaliteettia vaikuttavat kaikkien tutkimusaineiston hallitusohjelmien kuntapoliittisten linjausten taustalla, on niiden välillä diskursiivisia eroja. Ne elävätkin ajassa muuttuen ja mukautuen erilaisten vaikutteiden ja vallitsevien olosuhteiden pohjalta.

Tiivistelmä - Referat - Abstract The goal of this study was to research the nature experiences of children going to kindergarten and pre-school, as well as the environmental educators’ thoughts about children’s nature experiences. The focus is on the nature experiences, which according to the educators, have a positive effect on the well-being of the children and their learning in nature. The aim of this study was also to research how the children’s participation can be seen in the environmental education. The previous research has shown that the nature is a varied learning environment that offers lots of possibilities for learning and that activities in nature and children’s participation have a positive effect on the well-being. For this study I interviewed seven 4-6 years old children going to a nature kindergarten and three experts in environmental education. The experts had lot of experience of the nature activities with children. The themed interviews with the experts were arranged individually whilst the children were interviewed in two separate groups. The qualitative data from the interviews was analysed using the theming method of the theory-based content analysis. This study sees the regular, unhurried, time spent in the nature as an important facilitator of experiences of well-being and learning. According to the environmental educators, building a relationship to nature has an important role in the environmental education of the children under school age. The nature as a learning environment offered ample possibilities to different activities as well as varied sensory and motor experiences. Observing and studying the nature were seen as important ways of learning. The participation of the children was seen as beneficial for well-being and learning. The children had biggest possibilities for influencing, when they were playing. Also the child-oriented approach, children’s participation and playing were seen as important factors in environmental education. As a conclusion, the nature seems to have positive effects on the well-being and learning experiences of the children. The child’s own participation has an important role in the nature education of the children.

Aims. Pupils with special education needs (SEN) often experience challenges in social relationships and in executive functions, and their perceptions of their own abilities may be distorted. The well-being effects of art and physical education for pupils with SEN have been studied, for example, in music and visual arts, but very little, if any, research has been done on the well-being effects of crafts for the pupils with SEN. However, the studies that have been done also support the well-being effects of crafts for students who need special support, and for this reason the subject should be investigated. The aim of the study was to find out how the well-being effects of crafts are manifested in the teaching of crafts to pupils who need special support. The study describes the well-being effects of crafts for students who need special support and considers how the well-being effects could be increased. Methods. The research material was collected by observing the Explore and Code course of the first grade of the special education school in January and February 2022 for a total of six lessons. Research permission was obtained from nine students out of ten. After the observation, in May 2022, a semi-structured interview lasting about 50 minutes was conducted with the special class teacher of the observed class. Theory-based analysis was chosen as the analysis method of the study. Results and conclusions. Three well-being effects of craft emerged from the research, which were materiality, experiences of success and social well-being, which was divided into community, the development of co-operation and modeling. In order for crafts to increase well-being, the materials had to be available, and the activity had to be of a level enabling success. Sharing the achievements of one's group was important to the students, and it increased the sense of community. However, the co-operation required the help of a teacher or special needs assistant from time to time, but the development of student-led co-operation was also noticeable. Modeling, on the other hand, was related to strengthening the feeling of belonging to a group, but at the same time, the role of insecurities related to one's own abilities was considered. By taking the research results into account, when teaching crafts to students who need special support or planning interventions that increase well-being, the well-being of the children and young people belonging to the target group can be increased.