Browsing by Issue Date

Tutkielmassa tarkastellaan Leningradin underground-piireissä 1970-luvun lopulla ilmestynyttä almanakkaa «Ženščina i Rossija» sekä tämän luonutta samannimistä, alkujaan neljän naisen muodostamaa liikettä, joka toiminnallaan taisteli paitsi naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon, myös laajemmin ihmisoikeuksien puolesta. Almanakka on ensimmäinen Neuvostoliitossa ilmestynyt itsenäinen naisille suunnattu julkaisu, ja se käsittelee neuvostoyhteiskunnassa vallinnutta epätasa-arvoa monitasoisesti. Sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta almanakka vaikuttaa kuitenkin osittain ristiriitaiselta. Tutkielman tavoitteena onkin yrittää selvittää, mistä «Ženščina i Rossija» -liikkeessä ja almanakassa todella oli kyse. Tarkoituksena on myös analysoida julkaisun sisältämiä eri puolia, mitä aiemmassa tutkimuksessa ei ole huomioitu. Varsinaisena tutkimuskohteena toimii almanakan ensimmäinen ja ainoa julkaistu numero. Työn tavoitteiden saavuttamiseksi tutkielmassa laaditaan julkaisun biografia eli selvitetään almanakan synty, sisältö ja vastaanotto. Aihetta käsitellään syventymällä «Ženščina i Rossija» -liikkeeseen ja sen kehitykseen eniten vaikuttaneiden jäsenten Tat’jana Mamonovan ja Tat’jana Goričevan taustoihin sekä ajan kulttuurihistorialliseen kontekstiin eli Leningradin epäviralliseen kulttuuriin. Merkittävimpiä almanakan syntyyn ja sisältöön vaikuttaneita tekijöitä olivat toisinajattelu sekä siinä kukoistaneet vapaa luovuus ja elinvoimainen samizdat-kulttuuri. Julkaisun aatteelliseen pohjaan vaikutti suuresti myös uskonnonfilosofisten piirien hengellisyyden etsintä. Liikkeen hajoamiseen ja toiminnan päättymiseen puolestaan vaikuttivat erityisesti viranomaisten painostus sekä ryhmän sisäinen heterogeenisyys ja strukturoimattomuus. Tutkielmassa toteutetun lähiluvun perusteella voidaan todeta, että «Ženščina i Rossija» -almanakka on aikansa ja kulttuurinsa tuote. Se on vapaa kokoelma tekstejä, joissa on havaittavissa julkaisun monet, eri ajattelumaailmoista saamat vaikutteet. Almanakkaa määrittää erityisesti Goričevan läntiseen filosofiaan ja kristinuskoon perustuva uskonnonfilosofia, mutta toisaalta Mamonovan saamat vaikutteet länsimaisesta feminismistä. Myös almanakan kritiikki on osin poliittista ja osin uskonnollista, eikä julkaisun aatteellista sisältöä voi siten yksiselitteisesti määritellä. Almanakka on moniääninen, pirstaleinen ja paradoksaalinen. Samanaikaisesti se kuitenkin kuvastaa neuvostonaisten kollektiivista epätasa-arvon kokemusta ja taistelee yhteisen asian puolesta. Julkaisusta välittyy pettymys patriarkaalista yhteiskuntaa kohtaan sekä ajatus siitä, että naisten elämää ja luovuutta rajoittamalla Neuvostoliitossa on päädytty umpikujaan. Almanakan mukaan nainen on avain yhteiskunnan kehitykseen, mutta samalla naisten vapautuminen on täysin riippuvaista heidän omasta, sisäisestä muutoksestaan.

Oikeudenmukainen vihreä siirtymä on tavoite, jonka taakse on helppo asettua, mutta jonka moninaiset tulkinnat vaikeuttavat päätösten arviointia. Siihen pyrkii myös EU vihreän kehityksen ohjelman rahoitusinstrumenttien, kuten sosiaalisen ilmastorahaston ja oikeudenmukaisen siirtymän rahaston kautta. Käsitteen monitulkintaisuuden haaste on Euroopassa konkretisoitunut koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin seurauksena. Tämän vuoksi tarvitaan tutkimusta, joka pyrkii ymmärtämään, millaisia eri oikeudenmukaisuuskäsityksiä vihreään siirtymään liittyvässä keskustelussa esiintyy, ja miten eri puolue- ja maaryhmät eroavat toisistaan käsitysten suhteen. Tutkimukseni vastaa tähän tarpeeseen tutkimalla (1) Millaisia puolueryhmä- ja maakohtaisia eroja Euroopan parlamentin oikeudenmukaista siirtymää koskevien täysistuntopuheenvuorojen oikeudenmukaisuuskäsityksissä ilmenee ja (2) Vetoavatko eri ryhmät erilaisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin vai jakautuvatko mielipiteet sen suhteen, miten kutakin periaatetta tulisi soveltaa. Teoreettinen viitekehys, josta tutkimuskysymykset on johdettu, pohjautuu R. J. Heffronin sekä D. McCauleyn (2017) JUST-kehykseen, joka yhdistää oikeudenmukaisuuden perusperiaatteet – jako-, menettelytapojen- ja tunnustavan oikeudenmukaisuuden, sekä restoratiivisen ja kosmopolitaanisen oikeudenmukaisuuden – ajalliseen ja paikalliseen ulottuvuuteen. Tutkimusaineisto koostuu puheenvuoroista kolmessa Euroopan parlamentin täysistunnossa vuosina 2021–2023. Kaksi istunnoista käsittelee Fit for 55 -ilmastopaketin sisältöä ja yksi oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa. Menetelmänä toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Vastaus ensimmäiseen tutkimuskysymykseen on, että oikeudenmukaiseen siirtymään liittyvät jakolinjat Euroopan parlamentissa kulkevat puolueryhmien pikemminkin kuin maaryhmien välillä ja ovat siis luonteeltaan ideologisia pikemminkin kuin suoraan maaryhmien taloudellisiin intresseihin liittyviä. Euroopan kansapuolueen jäsenet puhuvat toistuvasti tasapainosta talouden kilpailukyvyn, ilmastotoimien ja sosiaalisen hyväksyttävyyden välillä. Sosialistien ja demokraattien ryhmä sekä vasemmisto ja vihreät toivovat pääasiallisesti nopeampaa ja kokonaisvaltaisempaa muutosta. Kyseisten ryhmien käsitys oikeudenmukaisesta siirtymästä vastaa myös eniten Heffronin ja McCauleyn teoretisointia. Euroskeptiset äärioikeistoryhmät vetoavat puolestaan ilmastonmuutoksen torjunnan hidastamiseen oikeudenmukaisuuden nimissä. Vastaus toiseen tutkimuskysymykseen on, että oikeudenmukaisuuteen liittyvät kiistat ovat useammin oikeudenmukaisuusperiaatteiden sisäisiä pikemminkin kuin niiden välisiä. Johtopäätöksenä esitän, että tuloksieni valossa ideologisiin eroihin on syytä kiinnittää enemmän huomiota vihreään siirtymään liittyvässä tutkimuksessa ja poliittisissa keskusteluissa. Oikeudenmukaisuusperiaatteiden sisäiset kiistat ovat aihealue, jonka teoretisointi vaatii jatkokehittämistä, jotta esitelty teoriakehys voi auttaa ymmärtämään oikeudenmukaisuuteen liittyviä poliittisia kiistoja ja toimimaan aidosti vaikuttavana vihreän siirtymän politiikan suunnittelutyökaluna.

Following the wide attention towards the Finnish educational system after its high scores in the PISA assessments in the early 2000s, Finland has been particularly keen to strengthen its global role in the education sector. This has included strengthening education sector development cooperation, policy influencing and education export systematically. As one part of supporting education sector development cooperation, The Finnish Centre for Expertise in Education and Development (FinCEED) was established within the National Agency for Education in 2021. Among other modalities, FinCEED has organised expert deployments to ministries, multilateral organisations and other institutions. Through focusing on the case of FinCEED expert deployments, this thesis discusses what kind of expertise has been seen essential for international expert assignments in education sector development cooperation and what kinds of key factors have affected the assignments. Furthermore, acknowledging the variety of motivations and objectives behind development cooperation, this thesis also discusses how FinCEED expert deployments are situated within a complex web of power dynamics. This qualitative case study is based on social constructivism, as it focuses on how partners and experts deployed by FinCEED have experienced the expert deployments, including their outcomes and the nature of expertise required in them. The data consists of questionnaire responses by partners and reports written by experts during or after their FinCEED expert deployments. The data analysis was conducted through an inductive process where the data was coded and themes emerged from the data, connecting both the questionnaire responses and the reports. The results are discussed in the main categories of outcomes, the nature of expertise required, and the key factors that affected the FinCEED expert deployments. Both partners and experts deployed by FinCEED discussed context knowledge, local ownership, interest towards Finnish educational expertise, networks and communication, work culture, and cooperation with FinCEED in relation to the deployments. These key factors had connections to the overall success of the expert deployments and depending on the case, most of the key factors had the potential of becoming best practices or major challenges. For example, the importance of knowing the local context was highlighted in the data: if the context knowledge of the expert was seen sufficient, it was approached as a key strength, but if the expert had limited familiarity with the local context, it had significant effects on how the overall success of the deployment was perceived. Most partners were interested in similar expert deployments in the future, while they also identified challenges that need to be addressed.

Quantum computers utilize qubits to store and process quantum information. In superconducting quantum computers, qubits are implemented as quantum superconducting resonant circuits. The circuits are operated only at the two energy states, which form the computational basis for the qubit. To suppress leakage to uncomputational states, superconducting qubits are designed to be anharmonic oscillators, which is achieved using one or more Josephson junctions, a nonlinear superconducting element. One of the main challenges in developing quantum computers is minimizing the decoherence caused by environmental noise. Decoherence is characterized by two coherence times, T1 for depolarization processes and T2 for dephasing. This thesis reviews and investigates the decoherence properties of superconducting qubits. The main goal of the thesis is to analyze the tradeoff between anharmonicity and dephasing in a qubit unimon. Recently developed unimon incorporates a single Josephson junction shunted by a linear inductor and a capacitor. Unimon is tunable by external magnetic flux, and at the half flux quantum bias, the Josephson energy is partially canceled by the inductive energy, allowing unimon to have relatively high anharmonicity while remaining fully protected against low-frequency charge noise. In addition, at the sweet spot with respect to the magnetic flux, unimon becomes immune to first-order perturbations in the flux. The sweet spot, however, is relatively narrow, making unimon susceptible to dephasing through the quadratic coupling to the flux noise. In the first chapter of this thesis, we present a comprehensive look into the basic theory of superconducting qubits, starting with two-state quantum systems, followed by superconductivity and superconducting circuit elements, and finally combining these two by introducing circuit quantum electrodynamics (cQED), a framework for building superconducting qubits. We follow with a theoretical discussion of decoherence in two-state quantum systems, described by the Bloch-Redfield formalism. We continue the discussion by estimating decoherence using perturbation theory, with special care put into the dephasing due to the low-frequency 1/f noise. Finally, we review the theoretical model of unimon, which is used in the numerical analysis. As a main result of this thesis, we suggest a design parameter regime for unimon, which gives the best ratio between anharmonicity and T2.

In this master’s thesis, linear zwitterionic poly(ethylene imine) methyl-carboxylates (l-PEI-MCs) were synthesized through a four-step synthesis. The synthesis started with the polymerization of 2-ethyl-2-oxazoline (EtOx) monomers into poly(2-ethyl-2-oxazoline) (PEtOx) homopolymers with polymerization degree of 50 and 100. Living cationic ring-opening polymerization (LCROP) enabled a good control over the molecular weights. Subsequently, the side chains of PEtOxs were cleaved off by acidic hydrolysis. This resulted in linear poly(ethylene imine)s (l-PEIs) bearing a secondary amine group in repeating units of the polymer chain. These amine units were then functionalized with methyl-carboxylate moieties by first introducing tert-butyl ester functionalities to l-PEI chains, and subsequently cleaving off the tert-butyl groups. The final polymer is a polyzwitterion, featuring both an anionic carboxylate and a cationic tertiary amine group within a single repeating unit. Polymers produced in each step were characterized via 1H-NMR and FT-IR spectroscopy and their thermal properties were analyzed by differential scanning calorimetry (DSC). The molecular weights and dispersities (Ð) of PEtOx polymers were additionally estimated by gel permeation chromatography (GPC). Via 1H-NMR, the degree of polymerization for PEtOxs and the hydrolysis degree for l-PEIs were determined. FT-IR gave a further insight into the structures of polymers, successfully confirming the ester functionality of modified l-PEI. The disappearance of the tert-butyl proton signal in 1H-NMR spectrum after deprotection verified the successful removal of tert-butyl groups, resulting in the final product with methyl-carboxylate functionalities. By DSC, different thermal transitions, i.e., glass transition (Tg), melting (Tm) and crystallization (Tc), were observed, and the effects of molar mass and polymer modifications on these transitions were being investigated. The state of the art explores the literature regarding synthesis and properties of poly(2-oxazoline)s (POx), poly(ethylene imine)s (PEIs), and polyzwitterions. The theory behind living cationic ring-opening polymerization of 2-oxazolines and acidic hydrolysis of POxs is described. Different post-polymerization modification strategies to functionalize PEIs are being discussed. In addition, possible applications for each of these polymer classes are shortly outlined.

Avoimet sijoitusrahastot tarjoavat vähittäissijoittajille hajautuksen etuja, korkean likviditeetin ja ammattimaista varainhoitoa. Rahastojen keskimääräiset kustannukset ovat kuitenkin edelleenkin Euroopassa korkeat. Vaikka kohtuuhintaisia rahastoja löytyy markkinoilta, voi ongelmaksi muodostua vähittäissijoittajien rajoittunut tietämys ja kyky tehdä rationaalisia sijoituspäätöksiä. Keskeisesti tätä kulutasoon liittyvää ongelmaa ratkomaan Euroopan komissio julkaisi toukokuussa 2023 niin kutsutun vähittäissijoittajastrategian, johon sisältyy kattavia uudistuksia vähittäissijoittajia koskevaan EU:n kehykseen. Ehdotuksella pyritään parantamaan sijoittajansuojaa muun muassa tarpeettomien kustannusten kiellon ja niin kutsutun ”value for money” -periaatteen kautta.   Sijoittajien ja rahastoyhtiön välinen suhde on luonteeltaan eräänlainen toimeksiantosuhde, jota voidaan tarkastella päämies-agenttiteorian kautta. Rahastoyhtiö vastaa rahaston hoidosta ja saa vastineeksi tällaisena "agenttina" toimimisesta korvauksen palkkioiden ja kulujen muodossa. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua intressien erilaisuus ja agentin opportunistinen käyttäytyminen. Keskeiseksi tavoitteeksi muodostuukin näin agentin motivoiminen päämiehen etujen mukaiseen toimintaan. Perinteinen esimerkki tästä ovat erilaiset kannustinpalkkiojärjestelmät, joiden avulla agentin etu sidotaan päämiehen etuihin. Tutkielman tavoitteena on oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta tarkastellen selvittää, onko avoimien sijoitusrahastojen kulujen kohtuullisuudesta tarkoituksenmukaista asettaa sääntelyä, vai varmistaako nykyinen sääntely yhdistettynä markkinakuriin ja toimivaan kilpailuun jo riittävällä tavalla kulujen kohtuullisuuden. Tutkielmassa tarkastellaan rahastojen perimiä kuluja ja palkkioita sekä näiden nykyistä sääntelyä. Tarkoituksena on luoda yleiskuva nykyisen sääntelyn asettamista rajoitteista sekä tavoista suojata osuudenomistajia mahdollisilta väärinkäytöksiltä kulujen ja palkkioiden määrissä. Tutkielmassa nähdään, että sääntely asettaa jo nykyisellään monia velvoitteita rahastoyhtiöille. Rahastoyhtiötä sitoo esimerkiksi velvollisuus toimia asiakkaidensa edun mukaisesti sekä olla veloittamatta tarpeettomia kustannuksia. Tutkielmassa päädytään ehdotetun uuden EU-sääntelyn osalta siihen, ettei vertailuarvomekanismi huomioi riittävästi erilaisia sijoitustuotteita eikä myöskään laajan tuotevalikoiman hyötyjä. Ehdotuksen merkittävimpinä ongelmina näyttäytyvät sääntelytaakan aiheuttamat suuret kustannukset, mahdollinen kilpailun vähentyminen sekä tuotevalikoiman ja innovaatioiden supistuminen. Näin tutkielmassa päädytään johtopäätöksenä siihen, että eniten potentiaalia suojata sijoittajia kohtuuttomilta kuluilta on sellaisilla keinoilla, jotka tukevat luonnollisen markkinakurin toimivuutta – viime kädessä siis lunastusoikeuksien tehokkaan käyttämisen mahdollistamisella sekä markkinoiden korkeamman kilpailutason vahvistamisella.

Tutkielmassa käsitellään vastuun samastukseksi kutsuttua osakeyhtiölaissa (OYL) sääntelemätöntä poikkeusta osakkeenomistajien rajoitetusta vastuusta. Samastus on ilmiönä tunnistettu ja pitkälti hyväksytty oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa. Kiintopisteeseen otetaan yleisen tietosuoja-asetuksen (TSA) mukaisten vahingonkorvausten sekä hallinnollisten sanktioiden kohdentaminen ja samastus niiden jokseenkin erityisen luonteen takia. Aihe on monien yhtiöiden kannalta merkittävä, koska edellä mainitut TSA:n mukaiset seuraamukset voivat nousta rahalliselta arvoltaan hyvinkin korkeiksi ja vaikuttaa kohtalokkaasti etenkin pienten ja keskisuurten yritysten toimintaan. Maksuvaikeuksiin joutuvan yhtiön osakkeenomistajia voi kiinnostaa, voivatko he joutua vastuuseen yhtiön velvoitteista maksukyvyttömyyden uhatessa. Intuitiivinen vastaus on, että osakkeenomistajat eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa yhtiön veloista edes konkurssissa, mutta tutkielmassa huomataan, että tähän pääsääntöön on varsin yllättävä ja jokseenkin epäselvä poikkeus TSA:ssa. Havaitusta poikkeuksesta ei kuitenkaan ole vielä sitovaa alaspesifiä oikeuskäytäntöä kansallisella eikä unionin tasolla. Ennen tietosuojavastuiden erityispiirteisiin tutustumista tutkielmassa syvennytään vastuun samastukseen yhtiöoikeudessa. Samastus on tietoisesti osakeyhtiölain muutostarpeita tutkittaessa jätetty kehittymään oikeuskäytännön varaan. Tätä kotimaista oikeuskäytäntöä sekä sitä tulkitsevaa kirjallisuutta hyödyntäen samastukselle pyritään tässä tutkielmassa luomaan mahdollisimman yleisesti pätevät edellytykset, joiden täyttyessä osakkeenomistajien rajoitetusta vastuusta voidaan poikkeuksellisissa tilanteissa poiketa. TSA:n mukaisten vahingonkorvausten ja sanktioiden osalta perehdytään siihen, mille taholle ne asetuksen mukaan kohdennetaan ja vaikuttaako se osakkeenomistajien vastuuasemaan. Itse asetus on vastuiden kohdentamisen suhteen melko selkeäsanainen, mutta sen johdanto-osassa oleva viittaus SEUT 101 ja 102 artikloihin sekoittaa pakkaa. Niitä koskevan EUT:n oikeuskäytännön mukaan vastuut kilpailuoikeudellisista rikkomuksista voidaan kohdentaa taloudellisille yksiköille, jotka voivat koostua useista oikeushenkilöistä. Tämän perusteella Euroopan tietosuojaneuvosto on ohjeistuksessaan linjannut, että myös emoyhtiö voidaan asettaa vastuuseen tytäryhtiönsä hallinnollisten sanktioiden maksamisesta. Lopuksi otetaan kantaa siihen, miten tämä soft law -luonteinen linjaus vaikuttaa osakkeenomistajien vastuuseen TSA:n mukaisista seuraamuksista. Asiantila ei ole täysin selvä, koska EUT ei ole vielä ottanut siihen kantaa, eikä kansallistakaan käytäntöä juurikaan ole. Lisäksi, jos ohjeistusta on tulkittava niin, että emoyhtiö voidaan asettaa vastuuseen vain hallinnollisista sanktioista, niitä kohdellaan eri tavalla kuin vahingonkorvauksia. Tämä asettaa haavoittuvassa asemassa olevat vahingonkorvausvelkojat epäedulliseen asemaan. Konsernien näkökulmasta vastuun rajoittumien vain yksittäiseen yhtiöön on osakkeenomistajan oikeusturvan kannalta hyvä asia, mutta asetuksen soveltamisen epäjohdonmukaisuuden takia jää nähtäväksi, miten oikeuskäytännössä eri seuraamuksia lopulta tullaan kohtelemaan.

Benefit corporation on yritys, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen sillä ehdolla, että taloudellinen voitto saadaan aikaan harjoittamalla liiketoimintaa vastuullisista lähtökohdista. Benefit corporation -malli jakautuu kahteen eri pääkategoriaan: benefit corporation on oikeudellinen yhtiömuoto ja B Corp yksityisen sektorin tahon tarjoama sertifikaatti. Benefit corporation -ilmiön taustalla on kahden yhtiöoikeudellisen teorian, osakkeenomistajakeskeisyyden ja sidosryhmäteorian, välinen vastakkainasettelu. Voitontavoittelua ja sidosryhmien huomioimista yhdistelevän hybridimallin luomisen kannatuksen taustalla voidaan nähdä perinteisten yhteisömuotojen puutteellisuus, yritysmaailman epävarmuus yhteiskuntavastuun ja voiton tavoittelun yhdistämisen sallittavuudesta, kasvun ja omistajavaihdoksien tuomat haasteet sekä tahto valjastaa yrityssektori yhteiskuntavastuun suunnannäyttäjäksi. Ensimmäinen benefit corporation -laki saatettiin voimaan Marylandin osavaltiossa vuonna 2010. Benefit corporation -laki on nyky-ään voimassa yli neljässäkymmenessä Yhdysvaltain osavaltiossa ja muutamassa muussa Euroopan, Etelä-Amerikan ja Afrikan valtiossa. Benefit corporation -lainsäädäntö perustuu laajalti mallilainsäädäntöön, jonka neljä kulmakiveä ovat yhteiskuntavastuullisuutta ja voitontavoittelua yhdistävä toiminnan tarkoitus, yhtiön johdon sidosryhmiin liittyvät velvollisuudet, laajennettu kanneoikeus sekä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä lisäävät raportointisäännökset. Ensimmäinen ja Suomessa jo nykyään mahdollinen tapa omaksua benefit corporation -malli on B Corp -sertifikaatin hankkiminen. Sertifikaatin myöntämisen edellytyksenä on maakohtaisten oikeudellisten vaatimusten täyttyminen. Mahdollisen kotimaisen benefit corporation -lain säätämisen kannalta tutkielmassa kartoitetaan relevantin yhtiöoikeudellisen sääntelyn nykytilaa. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että Suomen osakeyhtiölaki ei ole osakkeenomistajakeskeisyyden periaatteen mukainen, vaan voittoa osakkeenomistajille tuotetaan pitkällä aikavälillä valistuneen arvonmaksimoinnin hengessä. Yhtiön pitkän aikavälin taloudelliseen tuloksellisuuteen tähtäävä tarkoitussäännös sallii yhtiön johdolle käytännöllisesti katsoen melko laajat mahdollisuudet yhteiskuntavastuun tavoitteluun. Valistuneen arvonmaksimoinnin periaate osoittaa kotimaisen osakeyhtiölain kuuluvan kuitenkin niin sanotun heikon yhteiskuntavastuun piiriin. Vahvan yhteiskuntavastuullisuuden mukaisuus edellyttäisi mahdollisuutta sellaiseen päätöksentekoon, jossa voiton tavoittelu edes pitkällä aikavälillä ei ole avainasemassa ja sidosryhmien etujen huomioiminen nostetaan samalle tasolle osakkeenomistajien edun kanssa. Kotimaisen yhtiöoikeuden puitteissa pitkäaikaisen voitontavoittelun sivuuttavat vastuullisuuspyrkimykset voidaan mahdollistaa muuttamalla yhtiön toiminnan tarkoitusta yhtiöjärjestysmääräyksellä. Benefit corporation -lain säätämisessä kohdattaisiin Suomessa monia haasteita. Viherpesun torjunnan välineenä benefit corporation -yhtiömuoto olisi heikko, sillä sääntelystä puuttuva johdonmukaisuus ja täytäntöönpanomekanismien tehottomuus vähentävät ajan myötä benefit corporation -nimikkeen uskottavuutta ja painoarvoa. Valistuneen arvonmaksimoinnin mukaisella voitontavoittelulla ja yhtiöjärjestysmuutoksilla voidaan käytännössä luoda tarpeeksi kattava turvasatama vahvaan yhteiskuntavastuuseen sitoutuneen yhtiön johdolle, joka haluaa toteuttaa laajojakin vastuullisuushankkeita. Pelkkä yritysjohtajien mahdollinen epävarmuus voitontavoittelun rajoihin liittyvästä oikeustilasta ei yksinään riitä perusteeksi suomalaisen benefit corporation -lain säätämiselle. Toiminnan tarkoitusta koskevat benefit corporation -mallilainsäädännön säännökset eivät toteuta tavoitettaan sidosryhmien huomioimisesta selkeästi, kun tulkinnanvaraisuuksia on enemmän kuin käytännön suuntaviivoja. Lisäksi uuden yhtiömuodon lisääminen osakeyhtiön ja yleishyödyllisen yhteisön väliin voisi kuitenkin horjuttaa olemassa olevia yhteisömuotoja. Benefit corporation -yhtiömuotoa voitaisiin väärinkäyttää luomalla benefit corporationeista mielikuvaa ”hyvänä yrityksenä” siinä missä tavalliset osakeyhtiömuotoiset kilpailijat olisivat ”huonoja yrityksiä”, jotka eivät toimi vastuullisesti. Lain säätäminen voisi vahvistaa väärää käsitystä siitä, että perinteisiä osakeyhtiöitä johdetaan pelkkä osakkeenomistajien taloudellinen voitto tähtäimessä. Benefit corporation -raporttia laadittaessa käytettävän standardin vapaa valittavuus, tilintarkastajan varmentamisvelvollisuuden puuttuminen ja virallisen sanktion puute raportin julkaisematta jättämisestä tekevät benefit corporation -mallilainsäädännön mukaisesta raportointivelvollisuudesta alttiin väärinkäytölle ja viherpesulle. Lisäksi benefit corporation -mallin yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksen täytäntöönpanomenettely näennäisesti laajentaa osakeyhtiölain mukaista kanneoikeutta, mutta loppujen lopuksi säännökset tuovat vähän konkretiaa ja paljon epäselvyyttä. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että benefit corporation -mallin mukainen voitontavoittelun ja yhteiskuntavastuun yhdistävä ”hybridiyhtiö” on mahdollista luoda olemassa olevan yhtiöoikeudellisen sääntelyn puitteissa. Lähitulevaisuuden vahvan yhteiskuntavastuun periaatteen mukainen yhtiö syntyy yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksen mahdollistavalla yhtiöjärjestysmääräyksellä ja EU-sääntelyn mukaisilla vastuullisuusvelvoitteilla, eikä benefit corporation -laille näin ollen ole paikkaa suomalaisessa yhtiöoikeudessa.

Suomen lainsäädäntöön on sisältynyt jo pitkän aikaa erisisältöistä lainsäädäntöä, jonka nojalla on seurattu ja mahdollisesti estetty ulkomaisten sijoittajien toteuttamia omistusosuuksien hankintoja suomalaisista yrityksistä. Erityisesti Suomen liittyminen Euroopan unioniin johti kuitenkin siihen, että Suomen oli arvioitava uudelleen ulkomaisten sijoitusten seurantaa koskevaa lainsäädäntöään. Euroopan unionin tavoite vapaista sisämarkkinoista edellyttää perusvapauksien tehokasta toteuttamista. Tästä huolimatta Euroopan unionin jäsenvaltiot voivat rajoittaa perusvapauksien toteuttamista muun muassa jäsenvaltion turvallisuuteen liittyvistä syistä johtuen. Suomen nykyisen lainsäädännön puitteissa ulkomaisia yritysostoja voidaan seurata ja rajoittaa erittäin tärkeän kansallisen edun suojelemiseksi. Vuodesta 2020 alkaen ulkomainen yritysosto on ollut mahdollista vahvistaa myös ehdollisena. Tutkielmassa tarkastellaan seuraavia ehtojen asettamista koskevia kysymyksiä: miten ehtojen asettamista koskevaan säännökseen on suhtauduttava sääntelyteoreettisesta näkökulmasta, mitä tarkoitetaan yhtäältä sillä, että ehtoja on mahdollista asettaa vain erittäin tärkeän kansallisen edun suojelemiseksi ja toisaalta sillä, että ehtojen tulee olla välttämättömiä, ja miten yksittäisen ulkomaisen yritysoston yksilölliset piirteet määrittävät asetettavien ehtojen sisältöä. Tutkielmakysymyksiä tarkastellaan lainopin, teoreettisen lainopin, regulaatioteorian ja oikeustaloustieteen metodein. Ehtojen asettamisessa on kyse hyvin uudesta sääntelystä, eikä ratkaisukäytäntöä ole vielä muodostunut. Lisäksi ehtojen asettamista koskeva säännös ja sitä koskevat lain esityöt ovat luonteeltaan hyvin avoimia. Siten säännöstä koskeva oikeustila on tällä hetkellä äärimmäisen epäselvä ja joiltain osin jopa täysin ratkaisematon. Tutkielmassa pyritään systematisoimaan ehtojen asettamiseen liittyviä perustavanlaatuisimpia kysymyksiä ja siten asettamaan ne oikeudelliset puitteet, joiden sisällä ehtojen asettamisen tulisi tapahtua. Tutkielmassa on havaittu, että ulkomaisten yritysostojen kohdalla julkisen vallan interventio sääntelyn keinoin on välttämätöntä, jotta turvallisuuteen intressit on mahdollista ottaa asianmukaisesti huomioon. Lisäksi ehtojen asettamista koskevaa säännöstä on pidettävä vähimmän haitan periaatteen mukaisena sääntelyvaihtoehtona. Ehtojen asettamisen tapauskohtaisuudesta ja aikasidonnaisuudesta huolimatta ehtojen asettamista koskeva säännös on systematisoitavissa siten, että asetettavien ehtojen on aina täytettävä tietyt oikeudelliset reunaehdot riippumatta kunkin yksittäisen ulkomaisen yritysoston yksilöllisistä piirteistä. Ehtojen valintaa yksittäisen ulkomaisen yritysoston kohdalla ohjaa ensisijaisesti suhteellisuusperiaate. Ehtojen asettamisessa on kuitenkin otettava huomioon se, minkä tasoisen erittäin tärkeän kansallisen edun turvaamiseen ehtojen asettaminen liittyy. Mitä perustavanlaatuisemmasta turvallisuusedusta on kysymys, sitä rajoittavampia ehtoja on mahdollista asettaa, ja joissain tapauksissa ehtojen asettamismenettelyn aloittaminen ylipäätään ei ole mahdollista.

This master's thesis examines how perceived neighbourhood safety is associated with socioeconomic status in Finland from 2002 to 2018. The research questions of the thesis are, firstly, how well do measures of socioeconomic status explain perceived neighbourhood safety within people living in Finland, and secondly, has the importance of socioeconomic status in explaining experiences of insecurity changed over time. As perceived insecurity in the neighbourhood is observed to be a markedly gendered phenomenon, it is thirdly examined whether the association of socioeconomic status with perceived neighbourhood safety is different according to gender. The examination is based on the European Social Survey (ESS) data of Finland, which are somewhat representative samples of the population living in Finland. Perceived neighbourhood safety is part of the ESS core questionnaire, which has been carried out in EU countries every second year since 2002. The data used in this thesis has been collected in nine waves, in such a way that data from every even year in the timeframe 2002-2018 is used. For this purpose, the data have been merged and the final analyses include a total of 17 955 respondents. The development of perceived neighbourhood safety or insecurity over time is examined through three periods of years, which are 2002-2006, 2008-2012, and 2014-2018. The method used in the work is logistic regression, for the needs of which the response variable that measures insecurity has been coded as binary. Perceived neighbourhood safety over time in the light of the ESS surveys has not previously been investigated in Finland with a similar method and perspective. Looking at the relationship between socioeconomic status and perceived neighbourhood safety, it is observed that a lower level of education explains the experiences of insecurity in both women and men, but the connection disappears in men when background variables and other measures of socioeconomic status are held constant. On the other hand, for women, the level of education remains a statistically significant factor for experiencing insecurity in all models. When examining changes over time, it is found that the experiences of insecurity in the neighbourhood area have decreased for women, so that, above all, insecurity has decreased for those who have completed higher education. Within men, perceived insecurity in the neighbourhood is experienced less, and no statistically significant changes are detected over time according to the level of education. Instead, within male respondents, a process of differentiation according to perceived adequacy of income is observed during the time period, in such a way that those men who felt that they could get by with their current income experienced a decrease in perceived insecurity, while this did not happen to the other male respondents. At the level of all respondents, perceived insecurity in the residential area has decreased during the time period observed, but indications are found that the positive development has been slower or even stagnant in population groups of lower socioeconomic status. Experiences of insecurity have negative health effects on the ones having the experience. The connection of socioeconomic status to perceived insecurity points to an additional dimension of inequality among those living in Finland. On a general level, it was observed that lower socioeconomic status, measured according to several different indicators, predicted higher perceived neighbourhood insecurity.