Browsing by Author "Arra, Iiris"

Pro gradu -tutkielman aiheena ovat Suomen kehityspoliittisen identiteetin representaatiot, joita tutkitaan analysoimalla valtioneuvoston kehityspoliittisia ohjelmia vuosilta 2007 ja 2012. Tutkielman viitekehyksenä on poststrukturalistinen diskurssiteoria ja menetelmänä diskurssianalyysi. Tutkielmassa lähdetään liikkeelle aiempaan tutkimukseen perustuvasta ajatuksesta, että Pohjoismailla on ainakin ollut jonkinlainen yhteinen identiteetti kehitysaputoimijana, vaikka Suomen kohdalla tämä kollektiivinen identiteetti ei ole ollut yhtä merkittävä kuin muiden Pohjoismaiden. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten suomalaista identiteettiä kehitysaputoimijana representoidaan ja mitkä ovat keskeisiä diskursseja? 2) Minkälaisia viittauksia pohjoismaisuuden ja eurooppalaisuuden identifikaatioihin tekstistä löytyy? 3) Representoidaanko aineistossa uusliberalistisia ja vastaavasti globalisaatiokriittisiä identifikaatioita, miten? Yksi keskeisistä tuloksista on, että kehitysavun perustelut ovat samankaltaistuneet globaalilla tasolla, siten, että esimerkiksi YK:ssa määritelty tavoite köyhyyden vähentämiseksi on nykyisin lähes kaikkien kehitysavun antajamaiden tärkeimpiä julkilausuttuja tavoitteita. Köyhyyden vähentäminen onkin yksi aineiston keskeisistä diskursseista, muita ovat: ihmisoikeudet, tasa-arvo ja turvallisuus sekä kestävä kehitys. Kehitysavun perustelujen samankaltaistuminen muokkaa myös identiteettejä. Pohjoismaille yhteisen identiteetin kehitysaputoimijana voidaan sanoa olleen laclaulainen imaginaari aina 1990-luvulle asti, sittemmin pohjoismainen identiteetti on menettänyt kehityspolitiikassa merkitystään ja muuttunut enemmänkin myytiksi. 1990-luvun alkupuolella kehityspolitiikassa syntyi rakenteellinen dislokaatio, kun kylmä sota päättyi, Suomi ajautui syvään lamaan ja aloitti Euroopan unionin jäsenyysneuvottelut. Kehitysavun määrärahoja jouduttiin leikkaamaan, mutta niitä ei laman jälkeenkään ole enää nostettu kehitysavun huippuvuosien tasolle, sillä kehityspoliittinen identiteetti oli rekonstruoitu, eikä Suomi enää kokenut tarvetta olla kuulua kehitysaputoiminnassa aktiivisimpaan kärkeen. Suomalaisen identiteetin kannalta EU-jäsenyyden lisäksi merkityksellistä on uusliberalistisen markkinatalousajattelun yleistyminen julkishallinnossa. Uusliberalistiset talousopit alkoivat saada jalansijaa 1990-luvulla siten, että käynnistyi laajamittainen läntisten teollisuusmaiden julkisten talouksien supistaminen. Kehityspolitiikkaa voidaan pitää eräänlaisena globaalille tasolle laajennettuna sosiaalipolitiikkana ja uusliberalistiset ajatusmallit ovat haastaneet myös perinteisiä kehityspolitiikan perusteluja. Toisaalta samanaikaisesti uusliberalistisen markkinatalousajattelun suosion nousun kanssa, on tultu yhä tietoisemmiksi siitä, että globalisaatiolla on myös negatiivisia vaikutuksia, joita voidaan torjua kehityspolitiikalla.