Browsing by Author "Asikainen, Eeva"

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan patentteja kestävän kehityksen näkökulmasta. Tarkastelun keskiössä ovat kylvösiemeniin myönnettyjen patenttien vaikutus kestävään ruokatuotantoon ja siten myös jokaisen oikeuteen ruokaan. Oikeus ruokaan on kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa tunnustettu oikeus. Oikeus ruokaan tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus riittävään ravintoon ja oikeus olla vapaa nälästä. Oikeus ruokaan ei kuitenkaan toteudu kaikkialla maailmassa. Globaali ruokatuotanto ei ole kestävällä tasolla eikä se tällä hetkellä pysty vastaamaan kaikkien ihmisten ravitsemuksellisiin tarpeisiin. Useat haasteet, kuten ilmastonmuutos ja väestönkasvu aiheuttavat suuria ongelmia globaalille ruokasysteemille ja sen kestävyydelle. Ruokatuotannon vinoumaa kuvastaa osuvasti se, että ruokaa tuotetaan kyllä määrällisesti riittävästi jokaista henkilö kohden, mutta samaan aikaan noin 820 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä. Tämä ongelma esiintyy korostetusti Afrikassa, jossa noin kolmas osa koko mantereen väestöstä kärsii jollain tasolla nälästä. Ongelma on suurin Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, johon tässä tutkimuksessa keskitytään. Patentti tuottaa yksinoikeuden, joka antaa haltijalleen oikeuden kieltää muita hyödyntämästä patentoitua keksintöä. Aiemmin luonnon geeniresurssit olivat patentoitavuuden ulkopuolella. Teknologia kehittyi 1960-1990 luvuilla etenkin ruokatuotannon osalta. Seuraava askel oli kohti bioteknologisia innovaatiota ja geenitekniikkaa. Teollistuneiden maiden intressissä oli uusien bioteknologisten keksintöjen tehokas suojaaminen patenttisääntelyllä. Maailman kauppajärjestön perustamisen yhteydessä allekirjoitettiin TRIPSsopimus, jolla harmonisoitiin laajasti immateriaalioikeudellista sääntelyä. TRIPS-sopimuksen 27 artiklan 3 b-kohta mahdollistaa geenimuunneltujen kylvösiemenien patentoinnin. TRIPS-sopimus velvoittaa kaikkia Maailman kauppajärjestön jäsenvaltioita ja näin ollen myös suurinta osaa Afrikan valtioista. TRIPS-sopimuksen sääntelyn implementoiminen Afrikassa ei ole täysin ongelmatonta. Lisäksi bioteknologian siirtyminen maatalouden harjoittamiseen on johtanut siihen, että maataloutta harjoitetaan pääsääntöisesti kahdella tavalla eli perinteisenä maanviljelynä, jota erityisesti harjoittavat afrikkalaiset pienviljelijät sekä tehomaataloutena, jolle luonteenomaista ovat geenimuuntelu, runsas kemikaalien käyttö sekä yksipuoliset ja mekaaniset viljelytavat. Perinteinen maanviljely on usein ekologisempaa sekä siinä hyödynnetään useita erilaisia viljelytapoja ja viljelykasveja. Tehomaatalouteen ja geenimuunneltuihin kasveihin liittyy paljon potentiaalia etenkin ilmastonmuutoksen ja maatalouden suhteen, mutta myös monia huolenaiheita ja pelkoja. Kylvösiementuotannolle omainen piirre on alan monopolisoituminen. Afrikan köyhien kehitysmaiden on hyvin vaikeaa kilpailla ruokatuotannossa tehomaataloutta harjoittavien kansainvälisten kylvösiemenyritysten kanssa. Lisäksi TRIPS-sopimuksesta aiheutuu rajoitteita perinteisen afrikkalaisen maanviljelyn harjoittamiselle. Tässä tutkimuksessa maatalous, patentit ja ruokaturvallisuus ovat synergiassa ja vaikuttavat kaikki toisiinsa. Bioteknologia ja maatalouden keksinnöt nähdään potentiaalisina ratkaisijoina nälänhädän ongelmiin. Saharan eteläpuoleisen Afrikan maiden kannalta olisikin erityisen tärkeää, että uudet patenteilla suojatut maatalouden keksinnöt edistäisivät ruokaturvallisuutta. Ongelmana ja tämän tutkimuksen keskiössä kuitenkin on kuitenkin kysymys siitä, edistävätkö bioteknologian keksinnöt tosiaan ruokaturvallisuutta. Tutkimuksessa tarkastellaan siten myös sitä, onko patentti riittävä taloudellinen kannustin sellaisten keksintöjen tekemiseen, jotka ottavat nimenomaan huomioon kehitysmaiden tarpeet. Vaikka teknologia on kehittynyt nopeasti, ei nälänhädän ongelmia ole onnistuttu vielä poistamaan. Geenimuuntelussa on keskitytty enemmän rahakasvien kehittämiseen, kuin oikeuden ruokaan turvaamiseen.