Browsing by Author "Asikainen, Timo"

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä länsimaissa. Suomessa se aiheuttaa vuosittain noin 800 kuolemaa ja uusia eturauhassyöpiä diagnosoidaan vuosittain yli 4 000 kappaletta. Eturauhassyövän tarkasteleminen tilastotieteen keinoin on lähtökohtaisesti kannattavaa, koska eturauhassyövän diagnosoinnista ja hoidosta kerätään laajoja ja kattavia tietoaineistoja. Aineistojen otoskoot ovat lisäksi sairauden yleisyydestä johtuen verrattain suuria, mikä edesauttaa tilastollisia analyyseja. Tässä tutkielmassa analysoidaan tilastollisesti suomalaisesta eturauhassyövän seulontatutkimuksesta peräisin olevaa aineistoa ($n$=1 608) elinaika-analyysin keinoin. Elinaika-analyysi on tilastotieteen osa-alue, jonka tehtävänä on antaa vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät tiettyjen kiinnostavien tapahtumien ilmenemiseen ja selittävien tekijöiden vaikutukseen tapahtumien ilmenemiseen. Elinaika-analyysin menetelmistä sovelletaan regressiomalleihin kuuluvaa Coxin suhteellisten riskitiheyksien mallia ja Kaplan-Meierin estimaattoreita. Sovelletut menetelmät ovat yleisesti sovellettuja eturauhassyövän tilastollisessa analyysissa. Analyysin tulokset osoittavat, että diagnoosihetkellä määritetyt muuttujat selittävät eturauhassyöpäkuolleisuutta tilastollisesti merkitsevällä tavalla. Merkittävä osa kuolleisuudesta jää kuitenkin selittämättä, minkä vuoksi saatujen tulosten sovellettavuus rajoittuu väestötason tarkasteluun; yksittäisiä potilaita koskevien hoitopäätösten teko vaatii diagnoosihetkellä määritettyjen muuttujien lisäksi muita tutkimuksia. Analyysiin sisältyvät diagnostiset tarkastelut eivät paljasta merkittäviä poikkeamia sovellettuihin tilastollisiin menetelmiin sisältyvistä oletuksista.

Vakuuttamisen keskeinen sisältö on riskien jakaminen: vahinkoa kärsineellä vakuutetulla on oikeus korvaukseen, joka rahoitetaan ennalta perityillä vakuutusmaksuilla. Yksityisten vakuutuksen lisäksi useita yhteiskunnallisesti tärkeinä pidettyjä riskejä varten on Suomessa otettava lakisääteinen vakuutus. Näitä lakisääteisiä vakuutuksia ovat esimerkiksi työeläke-, tapaturma-, liikenne-, potilas- ja ympäristövahinkovakuutus. Tässä työssä tarkastellaan lähemmin tapaturmavakuutusta, jonka kokonaisuudistusta koskevan lainsäädännön eduskunta hyväksyi 6.3.2015. Tapaturmavakuutusjärjestelmää tarkastellaan työssä erityisesti yleishallinto-oikeudellisesta ja valtiosääntöoikeudellisesta näkökulmasta. Vastaavasti järjestelmän aineellinen sisältö, eli mitä korvattavat vahinkotapahtuma ja niiden korvausmuodot, jää tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkimusmenetelmä on lainopillinen. Tapaturmavakuutusjärjestelmä perustuu yksityisten vakuutusyhtiöiden myöntämiin vakuutuksiin ja muiden laki-sääteisten sosiaalivakuutuksen lajien tapaan hallinnon yleislakien soveltamiseen. Näin ollen tapaturmavakuutuksella on vahva hallinto-oikeudellinen ulottuvuus. Toisaalta järjestelmä perustuu yksityisten vakuutusyhtiöiden myöntämiin vakuutuksiin, joten sillä on myös vakuutusoikeuteen ja yleisemmin yksityisoikeuteen liittyviä ulottuvuuksia. Ylipäätään tapaturmavakuutusjärjestelmä ei ole ongelmitta sijoitettavissa minkään yksittäisen oikeudenalan piiriin. Tapaturmavakuutusjärjestelmään uudeksi tehtäväksi säädetyn valvonnan järjestämistapaan hyväksytyssä muodossa liittyy ongelmia. Valvonnan hajautettu luonne voi vaarantaa sen tehokkuuden. Toisaalta esitetyt tiedonsaantioikeudet ovat tarpeettoman laajoja ja sellaisina vaarantavat tietojen kohteiden tietosuojan ja oikeuden yksityisyyteen. Tapaturmavakuutusjärjestelmän yksityisen toimeenpanon tarpeellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta ei perustella sitä koskevassa hallituksen esityksessä perustuslain 124 §:n edellyttämällä tavalla, vaikka perustelut järjestelmien yksityiselle toimeenpanolle olisivat esitettävissä. Muilta osin perustuslain 124 § on huomioitu esityksissä perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännöstä johdetun kiellon antaa sanktioluonteisten maksujen määräämistä tarkoittava tehtävä yksityiselle ja kaksoisrangaistavuuden eli ne bis in idem -kiellon osalta. Esitettyyn työtapaturma- ja ammattitautilakiin sisältyy kuitenkin muita säännöksiä, joiden luonnetta merkittävänä julkisen vallan käyttönä olisi tullut vähintään arvioida huolellisesti. Perustuslain 124 §:n soveltamiskäytäntöä tai itse säännöstä olisi perusteltua muuttaa yksittäisten edellytysten tarkastelusta kokonaisharkinnan suuntaan. Tämä tarjoaisi nykyistä monipuolisemmat mahdollisuudet hallinnon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ja hyvän hallinnon toteuttamiseen.