Browsing by Author "Aura, Leila"

Tutkimukseni kohde on Anni Kytömäen romaani Kultarinta (2014). Tarkastelen sitä, miten luonto ja metsä ja erityisesti ihmisen suhde metsään teoksessa kuvataan ja mitä tapahtuu, kun ihminen ja metsä, karhu, ei-ihminen, kohtaavat. Tutkin myös sitä, miten karhuun, metsään ja keijuihin liittyvät kansanuskomukset suhteutuvat ympäristötietoisuuden rakentumiseen ja luonnonsuojelijuuteen. Teoreettisena lähtökohtana on ekokriittinen kirjallisuudentutkimus eli suuntaus, joka ihmismielen ja yhteiskunnan kuvauksen lisäksi keskittyy inhimillisen ja ei-inhimillisen kohtaamiseen. Tarkastelen Kytömäen romaania Terry Giffordin teoksessaan Pastoral (1999) hahmottelemien postpastoraalin piirteiden kautta. Postpastoraali kuvaa ihmistä, joka on mukautunut ympäristöönsä ja joka kykenee ylittämään vieraantuneisuutensa luonnosta. Postpastoraali yhdistää ympäristötietoisuuden ja intuitiivisen tunteen ympäristöön kuulumisesta.Tutkimuksessa osoitan, millä tavalla romaanissa tulevat esiin liike ihmiskeskeisyydestä kohti luontokeskeisyyttä, luonnon kiertokulku ja prosessuaalisuus, ihmisen ymmärtäminen osana luontoa, luonnon ja kulttuurin välisen vastakkainasettelun purkaminen sekä tietoisuuden muuttuminen omaksitunnoksi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Tutkimukseni taustana toimii myös eläinfilosofia ja sen toinen sukupolvi, joka korostaa teoriasidonnaisuuden ja objektiivisuuden ideaalin sijaan tunteiden, kokemusten ja kielen merkitystä. Tutkimuksessa osoitan, millaista ei-inhimillistä toimijuutta romaanista löytyy. Näytän, miten ihmiskeskeisyydestä liikutaan kohti luontokeskeisyyttä, kun fokalisoijana toimii ihmisen sijaan karhu. Monet luonnon osat, oliot ja entiteetit, näyttäytyvät läsnäolevina. Läsnäolon tuntu syntyy siitä, että toiset luonnonosat tunnistetaan subjektintapaisiksi, elollisiksi. Esitän, miten luonnon prosessuaalisuus, aina käynnissä oleva muutostila, näkyy romaanissa niin ihmisen muokkaamassa ympäristössä kuin myös koskemattomassa luonnossa. Jatkuva syntyminen ja jatkuva kuoleminen liittyy romaanissa kaikkeen elämään. Ihmisen kuvaaminen luonnon osana liittyy paikan tuntemiseen ja siihen kiinnittymiseen. Näitä kysymyksiä lähestyn tutkimuksessa lajitietouden, metsänpelon ja kanssaolennon kautta. Nöyryys ja läheisyys ympäristön kanssa kiinnittävät Kultarinnassa sen henkilöitä ympäristöön. Ihmisiä ja muita eläimiä tarkastellaan samalla tavalla. Romanttisessa luonnonkuvauksessa tiheään esiintyvään ajatukseen luonnon osista ystävällisinä matkatovereina yhdistyy Kultarinnassa tarkka lajitietous. Yksityiskohtien huomaaminen liittyy nöyryyden ja läheisyyden lisäksi tarkkaavaisuuteen, olemiseen. Tutkimuksessa osoitan, että myös kehollisuus yhdistää. Kehollisuuden kuvauksessa tapahtuu myös kulttuurin ja luonnon vastakkainasettelun purkamista. Metsä on samanaikaisesti herkkä ja puolustuskyvytön ja vahva ja piittaamaton. Metsä on taipuisa. Tutkimukseni osoittaa, että metsä voi olla kaikki yhtä aikaa. Tarkastelen sitä ristiriitaa, joka syntyy tietämisen ja omistamisen halusta ja sen mahdottomuudesta. Niin metsässä kuin toisissa ihmisissäkin pysyy aina asioita, joita ei voi saada tietää. Toisen subjektius, toisen mielen erillisyys, altistaa kaikelle. Tutkimukseni osoittaa, että kun toisen pelkoon ja vierauteen sekoittuu avautumista ja kun metsä määrittyy vierauden ja pelon lisäksi turvallisuuden ja samuuden kautta, se muuttuu objektista subjektiksi ja empatia mahdollistuu. Tutkimuksessa esitetään, että ihmisen ja karhun kohtaamista ja muodonmuutosta voi lähestyä intersubjektiivisuuden käsitteen avulla. Muodonmuutos kertoo kahden subjektin hetkellisestä yhteensulautumisesta heidän pakenemisessaan ja kuolemanpelossaan. On kyse vastaanottavaisuudesta ja täydellisestä keskittymisestä, vuorovaikuttumisesta.