Browsing by Author "Bisi, Iiris"

Euroopan unioni (EU) on yhdessä jäsenmaidensa kanssa maailman suurin kehitysyhteistyön rahoittaja. EU:n kehitysyhteistyötä Euroopan entisten Afrikan kolonioiden kanssa ohjaavat erilaiset sopimukset ja strategiat, joissa keskeisessä osassa ovat poliittisesti linjatut normit. Ian Manners hahmotteli 2000-luvun alussa käsityksen Euroopan unionin uudenlaisesta toimijuudesta. Mannersin normatiivisen vallan Eurooppa teoria ymmärsi unionin perinteisistä sotilaallisista ja siviilivalloista poikkeavana, normatiivisena toimijana. Teoria on saanut osakseen paljon keskustelua ja sen soveltuvuutta unionin ulkosuhteiden ymmärtäjänä on tutkittu viimeisen vuosikymmenen aikana laajasti. ’Normatiivisen vallan Eurooppa ja Afrikka’ tutkimus ottaa kantaa tähän keskusteluun tarkastelemalla teorian soveltuvuutta ymmärtämään unionin kehitysyhteistyötä sen entisten Afrikan kolonioiden kanssa. EU:n normatiivinen poikkeuksellisuus kyseenalaistetaan osana tutkimusta vertaamalla sen toimintaa Kansainvälisen kehitysjärjestön (IDA) kehitysyhteistyöhön. Tutkimuskysymys on muotoa: onko Euroopan unioni poikkeuksellinen normatiivinen valta sen kehitysyhteistyösuhteessa Afrikan maiden kanssa? Tutkimuksen materiaali koostuu EU:n ja IDA:n Afrikan kehitysyhteistyön keskeisistä asiakirjoista. Tarkasteltavat asiakirjat ovat virallisia dokumentteja ja metodina tutkimuksessa toimii sisällönanalyysi. Tutkimus käsittelee EU:n normatiivista valtaa tarkastelemalla sen kehitysyhteistyön rakenteellista pohjaa, sen normipohjaa ja tavoitteita erillisinä kokonaisuuksina. Kokonaisuuksien osana EU:n normatiivisuutta, ja sen poikkeuksellisuutta, verrataan IDA:n kehitysyhteistyötoimintaan. EU:n kehitysyhteistyön rakenteellinen pohja on kiistatta poikkeuksellinen, sen ylikansallisten toimielimien vuoksi. EU:n kehitysyhteistyön normipohja ja tavoitteet sen sijaan paljastuvat tutkimuksessa lähes identtisiksi IDA:n toimintaa ohjaavien normien ja tavoitteiden kanssa. Euroopan unionin kehitysyhteistyön tarkastelun pohjalta onkin mahdollista todeta, ettei Mannersin normatiivisen vallan Eurooppa teoriana kykene ymmärtää unionin ulkosuhteiden todellisuutta. Unioni on perustaltaan paitsi rauhanrakentaja niin myös perinteisesti talousliitto. Tässä todellisuudessa normatiivisen toiminnan tarkastelu taloudesta erillisenä ominaisuutena on ongelmallista. Mannersin teorian haavoittuvin kohta onkin sen kykenemättömyys ymmärtää talouden lainalaisuuksia normatiivisen toiminnan taustalla. Myös tulkinta EU:n normatiivisesta poikkeuksellisuudesta on kyseenalaistettavissa. Mannersin käsitys universaaleista normeista on ongelmallinen, EU:n toimintaa ohjaavien normien syntyessä multilateraalisen toiminnan pohjalta kontekstisidonnaisiksi. Unionin ja IDA:n linjauksia ja toimia tarkasteltaessa todellisena normatiivisen vallan käyttäjänä kehitysyhteistyön globaalissa kokonaisuudessa näyttäytyykin Yhdistyneet kansakunnat (YK).