Browsing by Author "Bonsdorff, Charlotta"

Yhteiskunnassa yleisellä tasolla tapahtuneen digitalisoitumisen myötä syntyneet muutokset heijastuvat tekijänoikeuteen ja läpäisevät käytännössä koko tekijänoikeuden kentän vavisuttaen sen monia nykyisiä sääntelyratkaisuja sekä niiden soveltuvuutta muuttuvassa maailmassa. Vaikka digitalisoituminen on vaikuttanut kaikkiin oikeudenaloihin vähintään jossain määrin, on sen vaikutus erityisen selkeä juuri tekijänoikeudessa. Tiedonlouhinta on yksi keskeisimmistä digitalisoitumisen myötä syntyneistä uusista automatisoiduista tutkimusmenetelmistä ja sen avulla on mahdollista analysoida tietoa olemassa olevista teoksista uuden tiedon ja uraa uurtavien oivallusten synnyttämiseksi. Osana tiedonlouhintaprosessia joudutaan valmistamaan kappaleita kokonaisista lähteenä käytettävistä teoksista. Digitaalisessa ympäristössä kappaleen valmistaminen saa uuden merkityksen, kun teosten käyttötarkoitukset monimuotoistuvat ja samalla monimutkaistuvat. Kappaleen valmistaminen kuuluu oikeudenhaltijan yksinoikeuksien piiriin eikä kappaletta ole lähtökohtaisesti mahdollista valmistaa ilman oikeudenhaltijalta saatua lupaa. Sen sijaan, että tekijänoikeus kannustaisi digitalisoitumisen synnyttämien uusien teknologioiden käyttöön ja niiden kautta tapahtuvaan innovointiin, on tekijänoikeus alkanut toimia tietynlaisena sääntelymuurina estäen uusien mahdollisuuksien hyödyntämisen niiden täyteen potentiaaliin. EU:n tietokanta- ja tietoyhteiskuntadirektiivit ovat määritelleet tietyt teosten käyttötilanteet tekijänoikeuden myöntämien yksinoikeuksien ulkopuolelle. Näitä poikkeuksia kutsutaan rajoitussäännöksiksi. Mikäli rajoitussäännöksen kriteerit täyttyvät, on tekijänoikeudella suojattua aineistoa mahdollista käyttää muun muassa tutkimustarkoituksessa ilman oikeudenhaltijalta erikseen pyydettävää lupaa. Tiedonlouhinnassa saatetaan hyödyntää tuhansia teoksia, joten luvan pyytäminen jokaiselta oikeudenhaltijalta yksitellen ei ole tarkoituksenmukaista. Rajoitussäännöksen soveltuminen tiedonlouhintaan on siten ehdoton edellytys tiedonlouhinnan suorittamiselle. Rajoitussäännösten kirjoittaminen teknologianeutraaliin muotoon, siten, että ne soveltuisivat mahdollisimman hyvin teknologian jatkuvaan kehitykseen, on kuitenkin osoittautunut EU:ssa haastavaksi. Kyseiseen problematiikkaan liittyen tutkielma käy läpi EU:n tekijänoikeus- ja tietokantasääntelyyn sisältyviä tieteellisen tutkimuksen kannalta keskeisiä rajoitussäännöksiä ja ennen kaikkea analysoi ja arvioi niiden soveltuvuutta juuri tiedonlouhintaan. Tutkielma tunnistaa kolme rajoitussäännöstä, jotka soveltuvat periaatteen tasolla tiedonlouhintaan. Kyseiset rajoitussäännökset eivät kuitenkaan ole EU:n jäsenvaltioita velvoittavia, joten oikeustila on muodostunut kirjavan implementointikäytännön vuoksi sekavaksi ja nykytilan tarpeita vastaamattomaksi. Tämän pohjalta tutkielman havainnoi nykyisen oikeustilan edellyttämiä muutostarpeita sekä esittelee ja arvioi vaihtoehtoisia ratkaisutapoja nykyistä oikeustilaa varjostaville ongelmille. Keskeisimpänä muutosehdotuksena esitellään uuden tieteellistä tutkimusta koskevan rajoitussäännöksen säätäminen.