Browsing by Author "Bosisio-Hillberg, Katja"

Julkisella hankinnalla tarkoitetaan sellaisia tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja, joiden tekijänä on julkisyhteisö, kuten valtio tai kunta. Tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteeksi on valittu kuntien hankinnat. Hankinnat muodostavat merkittävän osan kuntien menoista ja niiden osuus on ollut jatkuvassa kasvussa. Julkisilla hankinnoilla on merkitystä myös koko kansantalouden kannalta, sillä ne muodostavat noin 15 % bruttokansantuotteesta eikä niiden merkitys rajoitu ainoastaan kansalliselle tasolle, vaan ne vaikuttavat koko Euroopan unionin tasolla (noin 18 % bruttokansantuotteesta). Julkisia hankintoja koskevaa kansallista lainsäädäntöä on ollut suhteellisen lyhyen aikaa. Ensimmäinen hankintalaki tuli voimaan vasta vuonna 1992 ja oli laajuudeltaan melko suppea, sisältäen vain 18 pykälää. Lakiin on tehty useita päivityksiä vuosien 1997–2005 aikana ja laajempi kokonaisuudistus vuonna 2007. Vuoden 2007 hankintalaissa säännöksiä oli jo melko paljon enemmän, yhteensä 110 pykälää. Monia säännöksiä siirrettiin tuolloin asetuksesta lain tasolle ja lisäksi sääntely laajentui esimerkiksi hankintamenettelyjen ja pakollisten poissulkemisperusteiden suhteen. Suomen liittymisellä Euroopan unionin jäseneksi vuoden 1995 alusta on myös ollut oma vaikutuksensa hankintalainsäädäntöömme. Euroopan unionin tasolla sääntelyinstrumentiksi on valittu direktiivit, jotka implementoinnin myötä ovat tulleet osaksi kansallista lainsäädäntöä. Uusimmat hankintadirektiivit on julkaistu 28.3.2014 Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Hankintaprosessi on korostetun kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa tarkastetaan tarjoajien soveltuvuus ennalta asetettujen vähimmäisedellytysten avulla. Vähimmäisedellytykset voivat liittyä esimerkiksi tarjoajan taloudelliseen ja rahoitukselliseen tilanteeseen. Esimerkkinä taloudelliselle ja rahoitukselliselle tilanteelle asetettavasta vaatimuksesta on vähimmäisliikevaihto. Hankintalaissa on lueteltu esimerkinomaisesti lista asiakirjoja, joilla tarjoajaa voidaan pyytää osoittamaan oma taloudellinen ja rahoituksellinen tilanteensa. Lisäksi hankintayksikön suostumuksella myös vaihtoehtoisia selvityksiä on mahdollista esittää ja niiden esittämiseen tulisi hankintayksiköissä lähtökohtaisesti suhtautua joustavasti. Lisäksi tarjousasikirjojen täydentäminen on tietyin edellytyksin mahdollista. Mikäli tarjoajan omat resurssit ja ominaisuudet eivät riitä asetettujen soveltuvuusehtojen täyttymiseen, on mahdollista hyödyntää alihankintaa tai tehdä tarjous esimerkiksi yhteenliittymänä. Toisessa vaiheessa suoritetaan varsinainen tarjousten vertailu. Tarjousten vertailussa ei tulisi enää käyttää soveltuvuusehtoina olleita kriteereitä. EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa tämä on kokonaan kielletty. Kansallisissa hankinnoissa sovelletaan poikkeusta, jonka mukaan vähimmäisedellytykset ylittäviltä osin on mahdollista antaa tarjoajalle tarjousvertailuvaiheessa lisäpisteitä. Tutkimuskysymyksinä tarkastellaan mitä tarjoajan taloudellisella ja rahoituksellisella tilanteella tarkoitetaan, miten tarjoajien taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevaa soveltuvuusehtoa säädellään nykyisessä kansallisessa hankintalainsäädännössä ja mitä muutoksia uusi hankintadirektiivi mahdollisesti tuo nykyiseen sääntelyyn verrattuna. Tarjoajan taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevat säännökset on siirretty asetuksen tasolta lakiin vuoden 2007 hankintalain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Tutkimustyön tuloksena voidaan sanoa, että tarjoajan taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevilla vähimmäisvaatimuksilla pyritään ennen kaikkea varmistamaan tarjoajan kyky suoriutua hankinnan toteuttamisesta. Soveltuvuusehtojen asettaminen ei ole pakollista, vaan on täysin hankintayksikön omassa harkinnassa. Mikäli soveltuvuusehtoja asetetaan, tulee niiden olla oikeassa suhteessa hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden eikä ketään tarjoajaa saa syrjiä. Vaikka hankintayksikön harkintavalta soveltuvuusehtojen asettamisessa on laaja, se ei kuitenkaan ole rajoittamaton. Harkintavaltaa rajoittavat ennen kaikkea juuri suhteellisuus- ja yhdenvertaisuusperiaatteet. Uuden hankintadirektiivin mukaan tarjoajien taloudellista ja rahoituksellista tilaa koskevien vaatimusten asettamiseen ei näyttäisi tulevan olennaisia muutoksia. Liikevaihtovaatimuksen asettamista koskien säädetään, että liikevaihtovaatimuksia saa asettaa vain erityisestä syystä ja tuolloinkin maksimitasoksi on asetettu kaksi kertaa hankinnan ennakoitu arvo.