Browsing by Author "Ebeling, Daniel"

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, mikä on 1600-luvun luterilaisen ortodoksian tärkeimpänä edustajana pidetyn Johannes Gerhardin (1582–1637) käsitys kuolemansynnistä. Tutkimustehtävä jakautuu kolmeen alatehtävään. Ensin vastataan kysymykseen, mitä Gerhardilla ylipäänsä tarkoittaa se, että jokin synti on kuolemansynti. Toiseksi selvitetään, mitkä tai millaiset synnit Gerhardin mukaan ovat kuolemansyntejä ja mikä täten erottaa kuolemansynnin sellaisesta synnistä, joka ei ole kuolemansynti. Kolmanneksi kuvataan, miten Gerhard katsoo, että kuolemansyntiä voidaan praktisessa elämässä välttää. Tutkimuksen lähteenä käytän Gerhardin Loci theologici -teosta (1610–1625), joka on hänen laaja, 39-osainen kokonaisesityksensä kristillisestä dogmatiikasta ja jota tyypillisesti pidetään sekä Gerhardin omana pääteoksena että vaikutushistoriallisesti merkittävänä suhteessa myöhempään luterilaiseen ortodoksiaan. Tutkimuksen metodina käytän systemaattista analyysia, jonka puitteissa suoritan lähdeaineiston pohjalta ennen kaikkea kuolemansynnin käsitettä koskevaa käsiteanalyysia ja väitelauseiden analyysia. Tutkimuksessa totean, että kuolemansynti on Gerhardilla synti, joka aiheuttaa uudestisyntyneelle ihmiselle hengellisen kuoleman. Tässä hengellisessä kuolemassa on kyse siitä, että ihminen menettää reaalisen osallisuutensa kaikesta siitä, mitä Jumala on hänelle Kristuksesta lahjoittanut. Kuolemansynti ei kuitenkaan Gerhardilla ole synti, jota ei voi saada anteeksi. Mitä tulee kuolemansynti-käsitteen yhteensopivuuteen uskonvanhurskausopin kanssa, on Gerhardin näkemys se, että opit eivät sulje toisiaan pois. Sisällöllisesti kuolemansynti rajautuu suhteessa sille vastakkaiseen veniaalisynnin käsitteeseen Gerhardilla siten, että veniaalisynneistä on mahdollista puhua vain uudestisyntyneiden tapauksessa – uudestisyntymättömistä puhuttaessa ovat kaikki heidän syntinsä kuolemansyntejä. Uudestisyntyneiden kohdalla ratkaiseva tekijä taas on se, mikä on tarkasteltavan synnin syy eli mistä se johtuu. Tälle tarkastelulle oleellista on Gerhardin esitys ihmisen sielusta ja sen kyvyistä. Viime kädessä kuolemansyntiä on uudestisyntyneelle ihmiselle sellainen synti, johon hän tahdollaan suostuu siten, että tahdonakti ei johdu intellektin tietämättömyydestä. Käytännössä tällöin puhutaan Gerhardin näkemyksessä synnistä, jota ihminen tekee vastoin omaatuntoaan. Kuolemansyntiä voidaan Gerhardin mukaan välttää siten, että ihminen vastustaa niitä syntejä, jotka hän itsessään havaitsee. Tämän vastustamisen Gerhard esittää koostuvan neljästä kohdasta: syntien tunteminen, niiden todellinen murehtiminen, niiden rukoileminen ja uskominen anteeksi Kristuksen tähden sekä mielen lujittaminen siinä, että kamppailua syntiä vastaan jatketaan otetta hellittämättä. Näin kuvaamaansa praksista Gerhard kutsuu nimityksillä “uudestisyntyneiden parannuksenteko” ja “uudestisyntyneiden päivittäinen lihan kuolettaminen”, ja sen mukaisesti hän ohjaa uudestisyntynyttä kristittyä katumaan kaikkia syntejään, ei pelkästään niitä, joita tämä pitää erityisen vakavina.